EU:n rakennerahastot ja ohjelmat ohjelmakaudella

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "EU:n rakennerahastot ja ohjelmat ohjelmakaudella 2007 2013"

Transkriptio

1 EU:n rakennerahastot ja ohjelmat ohjelmakaudella ylitarkastaja Kirsi Viljanen maa- ja metsätalousministeriö Elintarvikeyrittäjyyden kehittämisen hankeseminaari Hki, Messukeskus

2 EU yksinkertaistaa ohjelmatyötä Ohjelmien määrä vähenee Rakennerahastoja on jatkossa vain kaksi: EAKR ja ESR Kaikki maaseudun kehittäminen siirtyy yhteen maaseuturahastoon Euroopan ja kansallisella tasolla tehdään kolme strategiaa: koheesio, maaseutu ja kalatalous

3 Strategiset suuntaviivat, ohjelmatyö ja seuranta 1 Koheesiota koskevat yhteisön strategiset suuntaviivat Komissio ehdottaa, neuvosto hyväksyy, Euroopan parlamentti antaa lausunnon. 2 Kansallinen strateginen viitekehys Jäsenvaltio ehdottaa kumppanuusperiaatteen mukaisesti. Heijastaa unionin suuntaviivoja ja määrittelee kansallisen strategian ja ohjelmasuunnittelun. Lopullinen päätös komissiolla. 3 4 Toimenpideohjelmat Yksi ohjelma rahastoa sekä jäsenvaltiota tai aluetta kohti, kuvataan ensisijaisesti tavoitteet, hallinnointi ja rahoituslähteet. Jäsenvaltio tai alue ehdottaa, lopullinen päätös komissiolla. Ohjelman hallinnointi ja hankkeiden valinta Jäsenvaltiot ja alueet hoitavat. Periaatteena jaettu hallinnointi eli yhteisymmärryksessä komission kanssa. 5 Strategian seuranta ja vuotuinen keskustelu Kevään Eurooppa-neuvostossa, perustuu komission ja jäsenvaltioiden vuosikertomuksiin. 3

4 Maaseudun kehittäminen keskitetään yhteen ohjelmaan, jossa on neljä toimintalinjaa ja Leader- toimintatapa NYKYTILANNE 5 ohjelma tyyppiä Tukiosasto Tukiosasto, tavoite 2 Tukiosasto, uudet jäsenmaat Ohjausosasto, tavoite 1 Ohjausosasto, LEADER + 3 rahoitus- ja valvontajärjestelmää Tukiosasto Tukiosasto, uudet jäsenmaat Ohjausosasto Maaseudun kehittämiselle yksi rahasto, ohjelma sekä rahoitus- ja valvontajärjestelmä 4

5 Maaseudun kehittäminen keskitetään yhteen ohjelmaan, jossa on neljä toimintalinjaa ja Leader- toimintatapa NYKYTILANNE Maatalouden rakennetuet mm. nuorten viljelijöiden aloitustuki, maatilatalouden investointituet Horisontaalinen maaseudun kehittämisohjelma mm. Luonnonhaittakorvaukset (LFA) ja maatalouden erityisympäristötuet Tavoite 1 ohjelma maaseutuosiot (EMOTR-O), ALMA- ohjelma LEADER+ ja POMO+ -ohjelmat sekä ALMA- ja tavoite 1- ohjelmien toimintaryhmät Toimintalinjat Maa- ja metsätalousalan kilpailukyvyn parantaminen 2. Ympäristön ja maaseudun tilan parantaminen 3. Maaseutualueiden elämänlaatu ja maaseudun elinkeinoelämän monipuolistaminen 4. Leader- toimintatapa 5

6 Asetus ja suuntaviivat Maaseutuasetus => maaseuturahaston tuen käyttötarkoitus ja soveltamisala Yhteisön strategiset suuntaviivat => EUtason ensisijaiset tavoitteet maaseutuasetuksen puitteissa, erityisesti keskittymällä kestävään kehitykseen (Göteborg) sekä kasvuun ja työllisyyteen (Lissabon) 6

7 Yhteisön strategiset suuntaviivat auttavat: - määrittämään ja sopimaan ne alueet, joilla EU:n tuki maaseudun kehittämiseen tuottaa eniten lisäarvoa EUtasolla; - liittämään tärkeimmät EU:n ensisijaiset tavoitteet (Lissabon, Göteborg) toisiinsa sekä muuntamaan ne maaseudun kehittämispolitiikaksi; - varmistamaan johdonmukaisuus EU:n muiden politiikanalojen kanssa, erityisesti koheesio- ja ympäristöpolitiikan kanssa; - täydentämään uuden markkinasuuntaisen yhteisen maatalouspolitiikan soveltamista ja siihen liittyvää rakenneuudistusta vanhoissa ja uusissa jäsenvaltioissa. 7

8 Kansallisen strategian sisältö - Taloudellisen, sosiaalisen ja ympäristöllisen tilanteen kuvaus - Valittu strategia ja painopistealueet - Kunkin toimintalinjan mukaiset aihe- ja aluekohtaiset tavoitteet - Ohjelmat ja varojen jako ohjelmittain - Kuvaus maaseutuverkostosta - Yhteensovittaminen (CAP, EAKR, ESR, KOR) 8

9 Strategian alustavat painopisteet maataloustuotannon harjoittaminen sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävällä sekä eettisesti hyväksyttävällä tavalla koko Suomessa maa- ja metsätalouden kilpailukyvyn turvaaminen yritysten kilpailukykyä, yrittäjyyttä ja yrittäjien verkostoitumista suosiva ja kehittävä toiminta maaseudun elinkeinojen monipuolistamiseksi ja työllisyyden parantamiseksi paikallinen omaehtoinen toiminta maaseudun yhteisöjen aktiivisuuden ja toimivuuden vahvistamiseksi sekä maaseudun kehittämiseksi 9

10 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman valmisteluryhmät - Luopumistukiryhmä - Rakennetukiryhmä - Luonnonhaittakorvausryhmä - Ympäristötukiryhmä - Eläinten hyvinvointiryhmä - Alueellisen kehittämisen ryhmä - Toimintaryhmätyöryhmä 10

11 Ohjelmakauden valmistelu lyhyt tilannekatsaus Kansallisen (koko maata koskevan) maaseutustrategian ensimmäinen luonnos valmistui kesällä 2005, se lähetään marraskuussa kommenttikierrokselle. Strategia valmistuu vuoden 2005 lopussa Manner-Suomen maaseutuohjelman valmistelu on käynnissä. Ohjelmaa valmistellaan lukuisissa valmistelutyö- ja alatyöryhmissä. Linjan 3 ja 4 osalta valmistelusta vastaa Maaseudun alueellisen kehittämisen valmisteluryhmä (Malke). Leader- toimintatavan osalta valmistelua tekee myös toimintaryhmätyöryhmä. 11

12 Ohjelmakauden valmistelu lyhyt tilannekatsaus Alueellisia ja paikallisia toimia valmistelemaan nimitetään toimeenpanon projektiryhmä ja sen ohjausryhmä (toiminta alkaa syksyllä 2005). Työryhmä, joka yhteensovittaa MMM:n ja KTM:n yritystukia on aloittanut työnsä TE- keskukset ja toimintaryhmät valmistelavat vauhdilla alueellisia ja paikallisia maaseudun kehittämisohjelmia. Ne tulee jättää maa- ja metsätalousministeriöön

13 Toimintalinjat Linja 1: Maa- ja metsätalousalan kilpailukyvyn parantaminen Linja 2: Ympäristön ja maaseudun tilan parantaminen Linja 3: Maaseutualueiden elämänlaadun parantaminen ja taloudellisen toiminnan monipuolistamiseen kannustaminen Linja 4 (Leader): Paikallisten valmiuksien kehittäminen työllisyyden parantamiseksi ja toiminnan monipuolistamiseksi 13

14 Toimintalinja 1: Maa- ja metsätalouden kilpailukyvyn parantaminen Pohjaehdotuksen mukaan voi sisältää mm. seuraavia asioita: a) toimijoiden toimintaedellytysten parantaminen (inhimillinen pääoma) mm. viljelijöiden koulutus, nuorten viljelijöiden aloitustuki, varhaiseläke, neuvontapalvelut... b) fyysisten toimintaedellytysten (maatilatalouden kehittäminen) rakenteellinen uudistaminen mm. maatalousinvestoinnit, metsätalouden investoinnit, markkinoinnin ja jalostuksen tuki, maatalouden infrastruktuuri ja tuotteiden alkutuotannon arvon lisääminen... c) maataloustuotteiden laadun parantaminen mm. elintarvikkeiden laatujärjestelmiin osallistuminen, tiedotus, laatujärjestelmiin kuuluvien tuotteiden menekinedistäminen... Koko ohjelman rahoituksesta min. 10%, EU:n rahoitusosuus max. 50%, rahoitus mahdollista kaikilla maaseutualueilla 14

15 Toimintalinja 2: Ympäristön ja maaseudun tilan parantaminen Pohjaehdotuksen mukaan voi sisältää mm. seuraavia asioita: a) maatalousmaan kestävä käyttö mm. Natura tuet, maatalouden ympäristötuet, luonnonhaittakorvaukset, yleishyödylliset investoinnit b) metsätalousmaan kestävä käyttö mm. maatalousmaan metsitys, Natura 2000 tuet, ympäristötuet, yleishyödylliset investoinnit, peltoviljelyjärjestelmät... Koko ohjelman rahoituksesta min. 25%, EU:n rahoitusosuus max. 55%, rahoitus mahdollista kaikilla maaseutualueilla 15

16 Toimintalinja 3: Maaseutualueiden elämänlaatu ja maaseudun elinkeinoelämän monipuolistaminen Pohjaehdotuksen mukaan voi sisältää mm. seuraavia asioita: a) maaseudun elinkeinoelämän monipuolistaminen mm. taloudellisen toiminnan laajentaminen maatalouden ulkopuolelle, mikroyritysten perustaminen (alle 10 htv) ja kehittäminen, matkailuelinkeinot, luontoperinnön suojelu ja hoito... b) maaseutualueiden elämänlaatu mm. maaseudun elinkeinoelämän ja maaseutuväestön peruspalvelut, kylien kunnostus ja kehittäminen sekä maaseutuperinnön säilyttäminen ja edistäminen... Koko ohjelman rahoituksesta min. 10%, EU:n rahoitusosuus max. 50%, rahoitus mahdollista kaikilla maaseutualueilla 16

17 Linja 4 / LEADER -lähestymistapa Voi sisältää kaikkia toimintalinjojen 1-4 toimia (Toimenpiteisiin tulee kuitenkin kansallisia rajauksia) Periaatteena on paikallisten asukkaiden, toimijoiden ja organisaatioiden valmistelema kehittämisstrategia, jonka toteutuksesta paikallinen toimijoiden ryhmä myös merkittävästi vastaa. a) Hallintoraha b) Alueiden väliset ja kansainväliset hankkeet Koko ohjelman rahoituksesta min. 5%, EU:n rahoitusosuus max. 55%, rahoitus mahdollista kaikilla maaseutualueilla, jotka valitaan Leader- ryhmiksi 17

18 Maaseudun kehittämisstrategia ja Suomen ohjelman valmistelu Neuvoston asetus Hyväksytty Neuvostossa Komission pohjapaperi valmis, Euroopan maaseutustrategia käsittely syksyllä 2005 Toimeenpano, valvonta ja siirtymäkausi, Komission asetukset valmis syksy 2005? Kansallinen maaseutustrategia (Koko Suomi) Kansallinen maaseudun kehittämisohjelma Linja 1 (min 10%) (Mannersuomi // Ahvenanmaa) Linja 2 (min 25%) Linja 3 (min 10%) Linja 4 - LEADER toimintatapa (min 5%) Alueelliset ja paikalliset ohjelmat kommenttikierros marraskuussa, valmis 2005 loppuun mennessä Valmistelu aloitettu, valmis keväällä Lukuisat työryhmät työskentelevät. Ennakkoarviointi Valmistelu aloitettu, ohjelmat valmiit Kansallisen lainsäädännön ja toimeenpanon valmistelu Projektiryhmä ja sen ohjausryhmä aloittaa työnsä syksyllä

19 Poliittiset linjaukset YTR Maa- ja metsätalousministeriön politiikkalinja EU Euroopan maaseutuverkosto Ohjaus? Muut ministeriöt Järjestöt Verkosto Tiedotu s Linja 4 Hyvät käytännöt Neuvontaorg Alueviranomaiset. Tutkimuslaitokset Ohjausryhmä Linja 2 Linja 1 HallintoLinja 3 kvasiat Koulutu s tutkimu s TE- keskus Toimintaryhmät Kunnat Hankkeet Viljelijät ja yrittäjät Potentiaaliset tuensaajat ja suuri yleisö Toimeenpano ja viranomaistehtävät mm. päätöksenteko, tulkinnat, valvonta jne. Maa- ja metsätalousministeriön toimeenpanolinja / maaseutuvirasto Tiedotus Ohjaus? Koulutus Yhdistykset 19

Maaseudun kehittämisrahoitus ohjelmakaudella 2007-2013 TE-keskus Maaseutuosasto. Maaseutuosasto/Lapin TE-keskus

Maaseudun kehittämisrahoitus ohjelmakaudella 2007-2013 TE-keskus Maaseutuosasto. Maaseutuosasto/Lapin TE-keskus Maaseudun kehittämisrahoitus ohjelmakaudella 2007-2013 TE-keskus Maaseutuosasto Sivu 1 syys 2007 Kehittämisen lähtökohdat Ohjelmallista toimintaa: Euroopan maaseuturahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma

Lisätiedot

EU-maaseutupolitiikan suuntaviivat ja Suomen ohjelma vuosille 2007-2013

EU-maaseutupolitiikan suuntaviivat ja Suomen ohjelma vuosille 2007-2013 MAASEUTURAKENTAMISEN SUUNNITTELUN AJANKOHTAISPÄIVÄ 3.2.2009 EU-maaseutupolitiikan suuntaviivat ja Suomen ohjelma vuosille 2007-2013 C-G Mikander, Maaseutuvirasto Sivu 1 4.2.2009 EU:n maaseutupolitiikka

Lisätiedot

Mitä tuleva maaseudun ohjelmakausi tuo mukanaan? Yhdistysten erityistuki-info 21.5.2013 Ulla Mehto-Hämäläinen

Mitä tuleva maaseudun ohjelmakausi tuo mukanaan? Yhdistysten erityistuki-info 21.5.2013 Ulla Mehto-Hämäläinen Mitä tuleva maaseudun ohjelmakausi tuo mukanaan? Yhdistysten erityistuki-info 21.5.2013 Ulla Mehto-Hämäläinen Ohjelmakausi 2014-2020 EU:n kaikkia rahastoja koskevat strategiset tavoitteet: älykäs, kestävä

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisrahoitus ohjelmakaudella 2007-2013. Lapin ELY-keskus/Maaseutu ja energia

Maaseudun kehittämisrahoitus ohjelmakaudella 2007-2013. Lapin ELY-keskus/Maaseutu ja energia Maaseudun kehittämisrahoitus ohjelmakaudella 2007-2013 Sivu 1 20.6.2011 Kehittämisen lähtökohdat Euroopan maaseuturahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa 2007-2013 toteutetaan koko maassa Ahvenanmaata

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjaan. Komission delegoitu asetus,

LIITTEET. asiakirjaan. Komission delegoitu asetus, EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.3.201 C(201) 10 final ANNEXES 1 to 2 LIITTEET asiakiran Komission delegoitu asetus, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahasto) tuesta maaseudun kehittämiseen

Lisätiedot

Maaseutuohjelma vartissa. Leader-ryhmien puheenjohtajat 7.4.2015 Taina Vesanto

Maaseutuohjelma vartissa. Leader-ryhmien puheenjohtajat 7.4.2015 Taina Vesanto Maaseutuohjelma vartissa Leader-ryhmien puheenjohtajat 7.4.2015 Taina Vesanto Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on vastattava uusiin haasteisiin ruoan, luonnonvarojen

Lisätiedot

Uusi ohjelmakausi

Uusi ohjelmakausi Uusi ohjelmakausi 2014-2020 Maaseutufoorumi 21.2.2012 Rovaniemi Sivu 1 22.2.2012 Eurooppa 2020-strategia = talous- ja työllisyysstrategia, joka perustuu kolmeen toisiaan täydentävään prioriteettiin 1.

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman rahoitus puuenergiaan

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman rahoitus puuenergiaan Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman rahoitus puuenergiaan nvm Sirpa Karjalainen Monenlaiset mikroyritykset Maatilakytkentäisille mikroyrityksille on myönnetty tukea mm. matkailualan investointeihin

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020

Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Maatilojen investointi- ja aloitustuet uudella ohjelmakaudella Sanna Koivumäki Maa- ja metsätalousministeriö, Maaseudun kehittämisyksikkö Neuvoston ja parlamentin

Lisätiedot

Viljelijätilaisuudet Savonia Iso-Valkeinen

Viljelijätilaisuudet Savonia Iso-Valkeinen Viljelijätilaisuudet Savonia 17.2.2015 Iso-Valkeinen 20.2.2015 Pauli Lehtonen, Pohjois-Savon ELY-keskus, 18.2.2015 1 Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Ohjelman yleisesittely ja keskeiset uudistukset

Lisätiedot

Biokaasutuotannon tuet. Maa- ja metsätalousministeriö

Biokaasutuotannon tuet. Maa- ja metsätalousministeriö Biokaasutuotannon tuet Maa- ja metsätalousministeriö MMM Biokaasutuotannon tuet Maatilainvestoinnit Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2007-2013 Bioenergiatuotannon avustus TEM Syöttötariffi Energiatuki

Lisätiedot

Ruokaketjun yrittäjyys ja maaseudun kehittäminen

Ruokaketjun yrittäjyys ja maaseudun kehittäminen Ruokaketjun yrittäjyys ja maaseudun kehittäminen Pellolta haarukkaan Keskisuomalaisen ruokaketjun kehittäminen 2014-2020 Käynnistysseminaari ja tulevaisuustyöpaja 21.5.2012 Ulla Mehto-Hämäläinen Ohjelmakausi

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma

Maaseudun kehittämisohjelma Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Tilannekatsaus joulukuu 2014 Sivu 1 5.12.2014 Jyrki Pitkänen Aikataulu (1) Valtioneuvosto hyväksyi Manner-Suomen maaseutuohjelman huhtikuussa EU:n komission käsittely:

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma

Maaseudun kehittämisohjelma Maaseudun Ohjelman tavoitteet, tuettava toiminta ja rahoitusmahdollisuudet Vipuvoimaa EU:lta 04.12.2007, Jyväskylä Juha S. Niemelä Keski-Suomen TE-keskus Ohjelmat ja strategiat EU:ssa ja Suomessa TYÖL-

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelman 2007-2013 toteutus Etelä-Savossa. Maakunnan yhteistyöryhmä 14.12.2011. Maija Puurunen Maaseutu ja energia yksikkö

Maaseudun kehittämisohjelman 2007-2013 toteutus Etelä-Savossa. Maakunnan yhteistyöryhmä 14.12.2011. Maija Puurunen Maaseutu ja energia yksikkö Maaseudun kehittämisohjelman 2007-2013 toteutus Etelä-Savossa Maakunnan yhteistyöryhmä 14.12.2011 Maija Puurunen Maaseutu ja energia yksikkö 1 Milj. 80 70 Maatalouden viljelijätuet Etelä-Savossa (kunnat

Lisätiedot

Maaseuturahaston mahdollisuudet 2014-2020

Maaseuturahaston mahdollisuudet 2014-2020 Maaseuturahaston mahdollisuudet 2014-2020 Satakunnan rahoitusinfo Pori 5.6.2014 Satakunnan ELY-keskus, Aluekehitysyksikkö, Timo Pukkila 6.6.2014 1 Maaseuturahasto Satakunnassa 2007-2013 Satakunnan ELY-keskus

Lisätiedot

Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020

Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Maakunnan yhteistyöryhmä 8.12.2014 Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on vastattava uusiin haasteisiin ruoan, luonnonvarojen

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma

Maaseudun kehittämisohjelma Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Maaseutuohjelman mahdollisuudet Satakunnassa 2014-2020 Maakunnallinen infotilaisuus Noormarkussa 12.2. 2015 Ylijohtaja Marja Karvonen, Satakunnan ELY-keskus Kolme

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020

Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020 Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020 ELY-keskus Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on vastattava uusiin haasteisiin ruoan, luonnonvarojen

Lisätiedot

Leader-ryhmien hallitusten puheenjohtajien tapaaminen ja Leader-ryhmien hallituskoulutus, Tuusula

Leader-ryhmien hallitusten puheenjohtajien tapaaminen ja Leader-ryhmien hallituskoulutus, Tuusula 21. 22.4.2017 Leader-ryhmien hallitusten puheenjohtajien tapaaminen ja Leader-ryhmien hallituskoulutus, Tuusula Tiina Rinta-Rahko, ylitarkastaja ESITYKSEN SISÄLTÖ Maaseutuverkoston toimijat Leader-työssä

Lisätiedot

ALUEELLISET JA PAIKALLISET MAASEUDUN KEHITTÄMISSTRATEGIAT

ALUEELLISET JA PAIKALLISET MAASEUDUN KEHITTÄMISSTRATEGIAT ALUEELLISET JA PAIKALLISET MAASEUDUN KEHITTÄMISSTRATEGIAT 2014-2020 14.2.2012 1 MAASEUTUOHJELMA 2014-2020 valmistelu ja aikataulut ALUEELLISEN + PAIKALLISEN STRATEGIAN RUNKO, vaihe 1 1. Alueen kuvaus,

Lisätiedot

Paikallisen kehittämisen mahdollisuudet 2014-2020

Paikallisen kehittämisen mahdollisuudet 2014-2020 Paikallisen kehittämisen mahdollisuudet 2014-2020 Pohjois-Suomen maaseudun kehittämisen aluetilaisuus 21.2.2013 Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1 27.2.2013 Leader 2014-2020 Maaseuturahastossa

Lisätiedot

Julkinen rahoitus osana hankkeiden suunnittelua ja toteuttamista ohjelmakaudella Jukka Penttilä Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Julkinen rahoitus osana hankkeiden suunnittelua ja toteuttamista ohjelmakaudella Jukka Penttilä Kaakkois-Suomen ELY-keskus Julkinen rahoitus osana hankkeiden suunnittelua ja toteuttamista ohjelmakaudella 2014-2020 Jukka Penttilä Kaakkois-Suomen ELY-keskus Sivu 1 8.9.2014 Visio ja strategiset painopisteet Kaakkois-Suomi tuottaa

Lisätiedot

Maaseutuohjelman sisältö ja hallinnointi. Maatalousneuvos Taina Vesanto Maa- ja metsätalousministeriö 13.11.2013

Maaseutuohjelman sisältö ja hallinnointi. Maatalousneuvos Taina Vesanto Maa- ja metsätalousministeriö 13.11.2013 Maaseutuohjelman sisältö ja hallinnointi Maatalousneuvos Taina Vesanto Maa- ja metsätalousministeriö 13.11.2013 Aiheita EU:n maatalouspolitiikan (CAP) uudistus yleensä Maaseutuohjelman valmistelutilanne

Lisätiedot

Ajakohtaista Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksesta. Timo Lehtiniemi Yksikön päällikkö Maaseutu ja energia yksikkö

Ajakohtaista Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksesta. Timo Lehtiniemi Yksikön päällikkö Maaseutu ja energia yksikkö Ajakohtaista Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksesta Timo Lehtiniemi Yksikön päällikkö Maaseutu ja energia yksikkö 1 Loppukauden 2007-2013 kuulumisia POPELYn maaseuturahaston rahoituskiintiöstä ei ole jäämässä

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen

Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen Vastaanottava maaseutu Helsinki 22.1.2016 Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Mahdollisuuksien maaseutu Maaseutuohjelmalla

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Maaseuturahaston mahdollisuudet rahoittaa luontomatkailua Etelä-Savossa 27.1.2015 Juva Jukka Kotro Etelä-Savon ELY-keskus Rakennerahastoyksikkö Eurooppa

Lisätiedot

Maaseutuohjelman mahdollisuuksia Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020

Maaseutuohjelman mahdollisuuksia Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Maaseutuohjelman mahdollisuuksia Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Valtakunnalliset museopäivät Lappeenranta 19.5.2015 Leena Hyrylä Kaakkois-Suomen ELY-keskus .Salpapolku, Parikkalan

Lisätiedot

Satakunnan Leader-ryhmät Spurtti-koulutus Ulvila

Satakunnan Leader-ryhmät Spurtti-koulutus Ulvila Satakunnan Leader-ryhmät Spurtti-koulutus Ulvila 6.6.2014 Leader-ryhmät Toimintaa ohjaavat ohjelmat, lait ja asetukset Kansallinen taso: -Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma -Laki maaseudun kehittämiseen

Lisätiedot

Maaseuturahaston toimenpiteet ja Satakunnan alueelliset painopisteet

Maaseuturahaston toimenpiteet ja Satakunnan alueelliset painopisteet Maaseuturahaston toimenpiteet ja Satakunnan alueelliset painopisteet 2014-2020 Rahoitusinfo Noormarkun klubi 12.2.2015 Satakunnan ELY-keskus, Maaseutuyksikkö, Timo Pukkila 11.2.2015 1 Esityksen sisältö

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelman 2014-2020 valmistelun tilannekatsaus. maatalousneuvos Taina Vesanto 6.5.2013

Maaseudun kehittämisohjelman 2014-2020 valmistelun tilannekatsaus. maatalousneuvos Taina Vesanto 6.5.2013 Maaseudun kehittämisohjelman 2014-2020 valmistelun tilannekatsaus maatalousneuvos Taina Vesanto 6.5.2013 CAP-uudistuksen aikataulu Yhteispäätösmenettely Euroopan parlamentin (EP) kanssa Toimeenpano pääosin

Lisätiedot

Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa. Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö

Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa. Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1 17.11.2015 Kansainvälinen Leader-yhteistyö ohjelmakaudella 2007-2013 Missä onnistuttiin?

Lisätiedot

Mahdollisuuksien maaseutu Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa 2014-2020

Mahdollisuuksien maaseutu Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa 2014-2020 Mahdollisuuksien maaseutu Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa 2014-2020 Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Ohjelman varat toimenpiteittäin Luonnonhaittakorvaukset*** Ympäristökorvaukset

Lisätiedot

Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella

Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella 2014-2020 Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Pohjois-Suomen kv-hankepäivä Oulu 7.2.2017 Sivu 1 6.2.2017 Mikä on kansainvälinen

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020

Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Tilannekatsaus syyskuu 2014 Sivu 1 Kokemukset ohjelmakaudesta 2007-2013 Pohjois-Karjalan elintarvikeala Maaseuturahasto ylivoimaisesti suurin toimialan julkinen rahoittaja

Lisätiedot

Kumppanuus ja maaseutu 2014-2020

Kumppanuus ja maaseutu 2014-2020 Kumppanuus ja maaseutu 2014-2020 Nvm Sirpa Karjalainen Maa- ja metsätalousministeriö CAP valmistelut vuonna 2013 Irlannin puheenjohtajuuskauden tavoiteaikataulu 24. 25.6. Maatalouden ministerineuvosto,

Lisätiedot

Etelä-Savon maaseudun kehittämissuunnitelman ennakkoarviointi

Etelä-Savon maaseudun kehittämissuunnitelman ennakkoarviointi Etelä-Savon maaseudun kehittämissuunnitelman 2014-2020 ennakkoarviointi Arvioinnin tausta ja tehtävä Arvioinnin tavoitteena oli selvittää kehittämissuunnitelman vastaavuus alueen maaseutustrategiaan kehittämissuunnitelman

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Tietosivu

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Tietosivu Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Tietosivu Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 hyväksyttiin Euroopan komissiossa virallisesti joulukuun 12. päivänä 2014. Kehittämisohjelmassa

Lisätiedot

HÄMEEN UUSI MAASEUTUOHJELMA JA MATKAILUN KEHITTÄMISEN PAINOPISTEET

HÄMEEN UUSI MAASEUTUOHJELMA JA MATKAILUN KEHITTÄMISEN PAINOPISTEET MAASEUDUN KEHITTÄMINEN OHJELMAKAUDELLA 2014-2020 HÄMEEN UUSI MAASEUTUOHJELMA JA MATKAILUN KEHITTÄMISEN PAINOPISTEET Timo Kukkonen, Hämeen ELY-keskus Päijät-Hämeen maaseutumatkailun teemapäivä 19.11.2013

Lisätiedot

Maaseudun alueelliset kehittämistoimet , valmistelun tilanne

Maaseudun alueelliset kehittämistoimet , valmistelun tilanne Maaseudun alueelliset kehittämistoimet 2014-2020, valmistelun tilanne 22.8.2013 Itä-Suomen maaseudun kehittäjät Valamossa Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Alueellinen maaseudun kehittämisen

Lisätiedot

Rahoitusmahdollisuudet tulevalla ohjelmakaudella

Rahoitusmahdollisuudet tulevalla ohjelmakaudella Rahoitusmahdollisuudet tulevalla ohjelmakaudella Matkailuyritysverkosto Myyntiä, markkinointia, edunvalvontaa 3.10.2013 Survon kartano Ulla Mehto-Hämäläinen Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Kehittämisohjelmasta

Lisätiedot

Ohjelmakausi TEM Maaliskuu 2012

Ohjelmakausi TEM Maaliskuu 2012 Ohjelmakausi 2014-2020 TEM Maaliskuu 2012 Hallituksen linjaukset Rakennerahastouudistuksesta 2014+ (1) Hallitusohjelma Alueiden suunnittelu- ja päätöksentekojärjestelmää kehitetään siten, että kansallinen

Lisätiedot

Koulutuspäivä Hippos/ProAgria ProAgria

Koulutuspäivä Hippos/ProAgria ProAgria Koulutuspäivä Hippos/ProAgria ProAgria 9.4.2008 Vesa Niskanen Yksikönpäällikkö Uudenmaan TE-keskus/maaseutuosasto Sivu 1 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2007-2013 (MAKE) Unohtakaa kaikki se mitä

Lisätiedot

Leader-toimintaryhmätyön ajankohtaispäivät 9.11.2012, Tampere Huomioitavia asioita toimeenpanon näkökulmasta

Leader-toimintaryhmätyön ajankohtaispäivät 9.11.2012, Tampere Huomioitavia asioita toimeenpanon näkökulmasta Leader-toimintaryhmätyön ajankohtaispäivät 9.11.2012, Tampere Huomioitavia asioita toimeenpanon näkökulmasta Tiina Laurila ja Noora Hakola, Maaseutuelinkeino-osasto/Maaseutu- ja rakenneyksikkö Maaseutuvirasto

Lisätiedot

CAP2020-uudistuksen ja kansallisten tukien valmistelun tilannekatsaus Mavin tukihakukoulutukset 2014

CAP2020-uudistuksen ja kansallisten tukien valmistelun tilannekatsaus Mavin tukihakukoulutukset 2014 CAP2020-uudistuksen ja kansallisten tukien valmistelun tilannekatsaus Mavin tukihakukoulutukset 2014 valtiosihteeri Risto Artjoki/ ylijohtaja Heimo Hanhilahti MMM 12.2.2014 Tampere ja 18.2.2014 Oulu Valmistelun

Lisätiedot

Pori 7.11.2007 Ajankohtaista maaseutuverkostosta. Päivi Kujala, MMM, Maaseutuverkostoyksikkö

Pori 7.11.2007 Ajankohtaista maaseutuverkostosta. Päivi Kujala, MMM, Maaseutuverkostoyksikkö Pori 7.11.2007 Ajankohtaista maaseutuverkostosta, MMM, Maaseutuverkostoyksikkö Maaseutuverkosto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman toimijat Ahvenanmaan maaseudun kehittämisohjelman toimijat Sivu

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.12.2014 C(2014) 9906 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS, annettu 12.12.2014, Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman hyväksymisestä Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta

Lisätiedot

Katsaus maaseuturahastoon sihteeristö 27.5.2014. Kukka Kukkonen Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Katsaus maaseuturahastoon sihteeristö 27.5.2014. Kukka Kukkonen Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Katsaus maaseuturahastoon sihteeristö 27.5.2014 Kukka Kukkonen Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Sivu 1 10.6.2014 Kehittämishankkeet alueellisen ohjelman teemoittain 2007-2013 Teemoittain hanke kpl investointi

Lisätiedot

Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla

Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla Juhlatalo Majakoski 30.1.2014 Ulla Mehto-Hämäläinen Keski-Suomen ELY-keskus Valtion aluehallinto Elinkeinot, työvoima, osaaminen, kulttuuri Liikenne ja infrastruktuuri

Lisätiedot

Leader-ryhmien hallitukset alueellisina ohjelmajohtajina. Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö

Leader-ryhmien hallitukset alueellisina ohjelmajohtajina. Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Leader-ryhmien hallitukset alueellisina ohjelmajohtajina Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1 24.4.2017 Kyse on paikallisesta kehittämisestä erilaisilla alueilla Kansalaisista ja yhteisöistä

Lisätiedot

Maaseuturahasto Satakunnassa 2007-2013

Maaseuturahasto Satakunnassa 2007-2013 Maaseuturahasto Satakunnassa 2007-2013 Satakunnan ELY-keskus myöntänyt noin 36 milj. julkista tukea (EU+valtio), josta Yritystukiin 52 % Keskeisimmät toimialat metalli, elintarvikkeiden jatkojalostus,

Lisätiedot

Leader-työn uusien työntekijöiden koulutuspäivät, Oulu

Leader-työn uusien työntekijöiden koulutuspäivät, Oulu 3.5.2017 Leader-työn uusien työntekijöiden koulutuspäivät, Oulu Tiina Rinta-Rahko, ylitarkstaja Komission rooli Vastaa maatalousrahastosta (maaseuturahasto) Hyväksyy kansalliset kehittämisohjelmat Antaa

Lisätiedot

Maaseutuohjelman mahdollisuuksia Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020

Maaseutuohjelman mahdollisuuksia Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Maaseutuohjelman mahdollisuuksia Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 EAKR-hankehaun infotilaisuus 20.1.2015 Lappeenranta Leena Hyrylä Kaakkois-Suomen ELY-keskus Esityksen sisältö Yleistä

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Keski-Suomen ELY-keskus Ylijohtaja Juha S. Niemelä

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Keski-Suomen ELY-keskus Ylijohtaja Juha S. Niemelä Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Keski-Suomen ELY-keskus Ylijohtaja Juha S. Niemelä Kumppanuussopimus kokoaa rahastojen tulostavoitteet ja yhteensovituksen Landsbygdsutvecklings

Lisätiedot

Varainhoito-osasto 21.11.2013 Dnro 2478/54/2013 Tukien maksatusyksikkö. Vuoden 2013 luonnonhaittakorvauksen toisen erän maksaminen

Varainhoito-osasto 21.11.2013 Dnro 2478/54/2013 Tukien maksatusyksikkö. Vuoden 2013 luonnonhaittakorvauksen toisen erän maksaminen Varainhoito-osasto 21.11.2013 Dnro 2478/54/2013 Tukien maksatusyksikkö Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset ELY-keskukset Vuoden 2013 luonnonhaittakorvauksen toisen erän maksaminen Liitteenä on maksamista

Lisätiedot

MAASEUTUPOLIITTINEN SELONTEKO MAASEUTUPOLIITTINEN KOKONAISOHJELMA

MAASEUTUPOLIITTINEN SELONTEKO MAASEUTUPOLIITTINEN KOKONAISOHJELMA MAASEUTUPOLIITTINEN SELONTEKO 2009-2020 5. MAASEUTUPOLIITTINEN KOKONAISOHJELMA 2009-2013 Maaseutu hyvinvoinnin lähde Valmisteluprosessi ja keskeiset linjaukset Maaseutupolitiikan verkosto VALTIONEUVOSTO

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.6.2015 COM(2015) 288 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE Kolmas kertomus kansallisten

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma , maaseuturahaston hanketuet Etelä-Pohjanmaalla

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma , maaseuturahaston hanketuet Etelä-Pohjanmaalla Hyväksytty Maakunnan yhteistyöryhmässä 18.12.2015 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020, maaseuturahaston hanketuet Etelä-Pohjanmaalla Yleistä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman 2014

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 elintarvikealan kehittämisessä (maaseudun yritystuki)

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 elintarvikealan kehittämisessä (maaseudun yritystuki) Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 elintarvikealan kehittämisessä (maaseudun yritystuki) Luomua lisää - lähiruokaa tottakai! -miniseminaari 22.8.2013 Helsinki, Ateneum-sali Ylitarkastaja

Lisätiedot

Kylien kehittäminen uudella ohjelmakaudella

Kylien kehittäminen uudella ohjelmakaudella Kylien kehittäminen uudella ohjelmakaudella Yläkemijoki 26.3.2013 Sivu 1 28.3.2013 Mihin voi saada julkista tukea? Koulutukseen; maaseutuyrittäjien koulutus ja maaseudun asukkaiden koulutus Tiedottamiseen

Lisätiedot

Maaseudun kehittäminen Uudellamaalla 2014 2020

Maaseudun kehittäminen Uudellamaalla 2014 2020 Maaseudun kehittäminen Uudellamaalla 2014 2020 Maria Konsin-Palva Uudenmaan ELY-keskus Sivu 1 Mikä maaseutuohjelma? Osaksi EU:n rahoittama kehittämisohjelma, EU osuus tulee maaseuturahastosta - On toteutettu

Lisätiedot

Maaseuturahaston toimenpiteet ja Varsinais-Suomen alueelliset painopisteet

Maaseuturahaston toimenpiteet ja Varsinais-Suomen alueelliset painopisteet Maaseuturahaston toimenpiteet ja Varsinais-Suomen alueelliset painopisteet 2014-2020 Rahoitusinfo / Varsinais-Suomi 10.3.2015 Varsinais-Suomen ELY-keskus, Maaseutupalvelut, Seppo Jaakonmäki 9.3.2015 1

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020. Maaseuturahoituksen uudet tuulet. Toimialojen rahoitusseminaari 2016 Helsinki 11.-12.5.

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020. Maaseuturahoituksen uudet tuulet. Toimialojen rahoitusseminaari 2016 Helsinki 11.-12.5. Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Maaseuturahoituksen uudet tuulet Toimialojen rahoitusseminaari 2016 Helsinki 11.-12.5.2016 Ylitarkastaja Juuso Kalliokoski Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1

Lisätiedot

Ajankohtaista tukien myöntämisestä

Ajankohtaista tukien myöntämisestä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Ajankohtaista tukien myöntämisestä Maksatuskoulutus Joensuu 25.5.2010 Reijo Martikainen Maaseutuvirasto/MELO/MaRa Manner-Suomen maaseutuohjelman alueellisen osion

Lisätiedot

Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella

Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella 2014-2020 Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Varsinais-Suomen kv-hankepäivä Loimaa 11.11.2016 Sivu 1 7.11.2016 Kansainväliset

Lisätiedot

Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 nvm Sirpa Karjalainen MMM

Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 nvm Sirpa Karjalainen MMM Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelma 014 00 nvm Sirpa Karjalainen MMM Sivu 1 Ohjelman varojen kohdennus Luonnonhaittakorvaus* Ympäristökorvaus Neuvonta Eläinten hyvinvointi Luomuviljelyn tuki Maatalousinvestoinnit

Lisätiedot

Elinkeinokalatalouden kehittäminen 2014-2020

Elinkeinokalatalouden kehittäminen 2014-2020 Elinkeinokalatalouden kehittäminen 2014-2020 - Kalastajien tiedotus- ja koulutusristeily 5.2.2014, Turku Risto Lampinen maa- ja metsätalousministeriö 1 Keskeisiä tulevia muutoksia Hallinnon strategiat

Lisätiedot

Hanketukien rahoitusmahdollisuudet Etelä-Pohjanmaalla

Hanketukien rahoitusmahdollisuudet Etelä-Pohjanmaalla Hanketukien rahoitusmahdollisuudet Etelä-Pohjanmaalla Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 9.4.2015 MAASEUTUOHJELMAN KOLME STRATEGISTA PAINOPISTETTÄ Edistetään biotaloutta ja sen osana maataloutta

Lisätiedot

Paikallisen kehittämisen toimintamalli ja paikallinen kehittämispolku Helsingissä ehdotus

Paikallisen kehittämisen toimintamalli ja paikallinen kehittämispolku Helsingissä ehdotus Paikallisen kehittämisen toimintamalli ja paikallinen kehittämispolku Helsingissä ehdotus Eeva Kuuluvainen, Pirjo Tulikukka Helsingin kaupunginosayhdistykset ry Helka eeva@kuuluvainen.fi pirjo.tulikukka@helka.net

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.

Oma Häme. Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus. Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät www.omahäme.fi Tehtävien nykytilan kartoitus Vastuu alueiden kehittämisestä on ALKE-lain perusteella

Lisätiedot

Hankkeen yhteistyökumppanin puheenvuoro

Hankkeen yhteistyökumppanin puheenvuoro Hankkeen yhteistyökumppanin puheenvuoro Tulevaisuuden nautakarjatalous Keski- Suomessa seminaari 10.4.2013 Ulla Mehto-Hämäläinen Maatalous ja maidon- ja lihantuotanto on tärkeä painopiste Keski-Suomen

Lisätiedot

MMM:n rooli Happamien Sulfaattimaiden haittojen vähentämisessä

MMM:n rooli Happamien Sulfaattimaiden haittojen vähentämisessä MMM:n rooli Happamien Sulfaattimaiden haittojen vähentämisessä Happamat sulfaattimaat seminaari, Vaasa 10.9.2008 Tiina Pääsky Maa- ja metsätalousministeriö MMM Turvataan maa- ja metsätalouden harjoittamisen

Lisätiedot

on rahoitusta, neuvontaa & toimintaa paikkakunnan parhaaksi

on rahoitusta, neuvontaa & toimintaa paikkakunnan parhaaksi on rahoitusta, neuvontaa & toimintaa paikkakunnan parhaaksi Leader-ryhmät - Rekisteröityjä yhdistyksiä, jotka kannustavat asukkaita kehittämään omaa kotiseutuaan, lisäämään sen viihtyisyyttä sekä synnyttämään

Lisätiedot

Leader-koulutus Johanna Rannanjärvi ja Emmi Mäkinen Maaseutuvirasto. Sivu 1

Leader-koulutus Johanna Rannanjärvi ja Emmi Mäkinen Maaseutuvirasto. Sivu 1 Leader-koulutus 2016 Johanna Rannanjärvi ja Emmi Mäkinen Maaseutuvirasto Sivu 1 Komission rooli Vastaa maatalousrahastosta (maaseuturahasto) Hyväksyy kansalliset kehittämisohjelmat Antaa parlamentin ohella

Lisätiedot

Maaseuturahaston ja vähän muidenkin rahoitusmahdollisuuksista hanketreffit kulttuuri+ hyvinvointi 27.5.2014

Maaseuturahaston ja vähän muidenkin rahoitusmahdollisuuksista hanketreffit kulttuuri+ hyvinvointi 27.5.2014 Maaseuturahaston ja vähän muidenkin rahoitusmahdollisuuksista hanketreffit kulttuuri+ hyvinvointi 27.5.2014 Kukka Kukkonen Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Sivu 1 28.5.2014 Pohjois-Pohjanmaan maaseutustrategian

Lisätiedot

Hanke- ja yritystukien myönnön ja maksatuksen koulutuspäivät

Hanke- ja yritystukien myönnön ja maksatuksen koulutuspäivät Hanke- ja yritystukien myönnön ja maksatuksen koulutuspäivät Haikon Kartano, Porvoo 15.-16.1.2013 Päivi Kujala, maaseutuverkostoyksikön johtaja Toimintasuunnitelma 2013 Maaseutuverkostotoiminnan tavoitteet

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Tilannekatsaus ja energia-alan linjauksia Kari Kivikko, Hämeen ELY-keskus Kestävän energian päivä Kanta-Häme 30.10.2014 Esityksen sisältö Manner-Suomen

Lisätiedot

Lähiruokaa ja matkailua hanketreffit 2013

Lähiruokaa ja matkailua hanketreffit 2013 Lähiruokaa ja matkailua hanketreffit 2013 Siirtyminen ohjelmakaudesta 2007-2013 kauteen 2014-2020 Ruka 30.10.2013 Yksikön päällikkö Hannu Linjakumpu/Lapin ELY-keskus (Ylitarkastaja Juuso Kalliokoski/ Maa-

Lisätiedot

Rahastokauden valmistelu maaseuturahasto ja EMKR

Rahastokauden valmistelu maaseuturahasto ja EMKR Rahastokauden 2014-2020 valmistelu maaseuturahasto ja EMKR nvm Sirpa Karjalainen MMM 1 Eurooppa 2020- strategia ja maaseudun kehittäminen: selvä yhteinen perusta! ÄLYKÄS kasvu: Elinkeinojen innovaatiot

Lisätiedot

Tilannekatsaus uuden ohjelmakauden valmistelusta Sanna Koivumäki MMM

Tilannekatsaus uuden ohjelmakauden valmistelusta Sanna Koivumäki MMM Tilannekatsaus uuden ohjelmakauden valmistelusta Sanna Koivumäki MMM Sivu 1 Kolme strategista painopistettä Maaseutuohjelmalla edistetään biotaloutta ja sen osana maataloutta harjoitetaan taloudellisesti,

Lisätiedot

Maaseudun biokaasu- ja biodieseltuotannon tuet

Maaseudun biokaasu- ja biodieseltuotannon tuet Maaseudun biokaasu- ja biodieseltuotannon tuet BIOKAASU JA BIODIESEL Uusia mahdollisuuksia maatalouteen - seminaari 15.11.2007 Juha S. Niemelä Keski-Suomen TE-keskus Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma

Lisätiedot

Euroopan investointiohjelma

Euroopan investointiohjelma Euroopan investointiohjelma Kolme toisiaan tukevaa tekijää INVESTOINNIT RAKENNEUUDISTUKSET FINANSSIPOLIITTINEN VASTUULLISUUS 1 Euroopan investointiohjelma LISÄRAHAA INVESTOINTEIHIN LISÄRAHOITUS REAALITALOUDEN

Lisätiedot

Pilkepäivä Airport Hotel 10.12.2014. Maaseutuohjelman Yritystuet uudelle ohjelmakaudelle v. 2014-2020. Asiantuntija Kalevi Hiivala POP ELY.

Pilkepäivä Airport Hotel 10.12.2014. Maaseutuohjelman Yritystuet uudelle ohjelmakaudelle v. 2014-2020. Asiantuntija Kalevi Hiivala POP ELY. Pilkepäivä Airport Hotel 10.12.2014 Maaseutuohjelman Yritystuet uudelle ohjelmakaudelle v. 2014-2020 Asiantuntija Kalevi Hiivala POP ELY Sivu 1 Yritystukitoimenpiteiden valmistelun tilanne ohjelma-asiakirjaa

Lisätiedot

HEVOSALA JA MANNER-SUOMEN MAASEUDUN KEHITTÄMISOHJELMA. Ypäjä 21.5.2010 Reijo Martikainen Maaseutuvirasto Maaseudun kehittämisosasto

HEVOSALA JA MANNER-SUOMEN MAASEUDUN KEHITTÄMISOHJELMA. Ypäjä 21.5.2010 Reijo Martikainen Maaseutuvirasto Maaseudun kehittämisosasto HEVOSALA JA MANNER-SUOMEN MAASEUDUN KEHITTÄMISOHJELMA Ypäjä 21.5.2010 Reijo Martikainen Maaseutuvirasto Maaseudun kehittämisosasto LINJA 1 Maa- ja metsätalouden kilpailukyvyn kehittäminen osaaminen (koulutus)

Lisätiedot

Maaseudun rahoitustilastot 2014

Maaseudun rahoitustilastot 2014 Maaseudun rahoitustilastot 2014 Pohjanmaan elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskus Pohjanmaan maakunta Ohjelmakauden suunnittelu Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen maaseutu- ja energiayksikkö

Lisätiedot

I. Mitä Leader on II. Maaseutuohjelma ja Leader. Leader-työn uusien työntekijöiden koulutus, Oulu Laura Jänis, MMM

I. Mitä Leader on II. Maaseutuohjelma ja Leader. Leader-työn uusien työntekijöiden koulutus, Oulu Laura Jänis, MMM I. Mitä Leader on II. Maaseutuohjelma ja Leader Leader-työn uusien työntekijöiden koulutus, Oulu 3.4.2017 Laura Jänis, MMM I. Mitä Leader on Leader Suomessa ja EU:ssa Leader-periaatteet Leaderin vahvuuksia

Lisätiedot

Nurmiseminaari Syötekeskus 8-9.1.2015 POPELY Timo Lehtiniemi

Nurmiseminaari Syötekeskus 8-9.1.2015 POPELY Timo Lehtiniemi Nurmiseminaari Syötekeskus 8-9.1.2015 POPELY Timo Lehtiniemi Manner-Suomen maaseutuohjelman maaseudun kehittämistukien haut Alustava aikataulun mukaan haut alkavat vaiheittain keväällä Kaikkien tukimuotojen

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman toimivuus Leader -toimintaryhmätyössä

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman toimivuus Leader -toimintaryhmätyössä Työ- ja elinkeinokeskus Toimintaryhmätyön neuvottelupäivät 2.4.2009 Pohjois-Karjalan TE-keskus Tuomo Hämäläinen Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman toimivuus Leader -toimintaryhmätyössä Työvoima-

Lisätiedot

Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu. Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja

Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu. Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja Komission esitykset tulevan rakennerahastokauden osalta

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020

Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Tammikuu 2013 Sivu 1 Ohjelman varojen kohdennus ANC (LFA)* Ymp. korvaus Eläinten hv Luomuvilj Maat. inv ja nv Yritystuet Leader Yhteistyö ja EIP Koulutus Maas. palvelut

Lisätiedot

Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella

Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella 2014-2020 Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Etelä-Suomen kv-hankepäivä Helsinki 23.5.2017 Sivu 1 19.5.2017 Esityksen sisältö

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelman muutosesitys

Maaseudun kehittämisohjelman muutosesitys Maaseudun kehittämisohjelman 2014 2020 2. muutosesitys Seurantakomitea 17.11.2015 Tiina Malm Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1 17.11.2015 Yleistä muutosesityksestä Muutosesitys on linjassa nykytilan

Lisätiedot

Peruspalvelut ja kylien kunnostus maaseutualueilla (M07) Risto Janhunen, Keski-Suomen ELY-keskus Maaseudun hanketuki-info 27.5.

Peruspalvelut ja kylien kunnostus maaseutualueilla (M07) Risto Janhunen, Keski-Suomen ELY-keskus Maaseudun hanketuki-info 27.5. Peruspalvelut ja kylien kunnostus maaseutualueilla (M07) Risto Janhunen, Keski-Suomen ELY-keskus Maaseudun hanketuki-info 27.5.2015 Sivu 1 27.5.2015 Peruspalvelut ja kylien kunnostus maaseutualueilla (M07)

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN KEHITTÄMISSTRATEGIA. Itä-Suomen ohjelmallisen kehittämisen kokonaisuus

ITÄ-SUOMEN KEHITTÄMISSTRATEGIA. Itä-Suomen ohjelmallisen kehittämisen kokonaisuus ITÄ-SUOMEN KEHITTÄMISSTRATEGIA Itä-Suomen ohjelmallisen kehittämisen kokonaisuus ITÄ-SUOMEN KEHITTÄMISSTRATEGIA Itä-Suomen kilpailukyky- ja työllisyystavoitteen strategia (EAKR, ESR) Itä-Suomen kilpailukyky-

Lisätiedot

ELY-keskuksen aluekehitystehtävät. Kauranen Sinikka

ELY-keskuksen aluekehitystehtävät. Kauranen Sinikka ELY-keskuksen aluekehitystehtävät Lainsäädännöllinen pohja Laki alueiden kehittämisestä (1651/2009) Valtioneuvoston asetus alueiden kehittämisestä (1837/2009) Laki elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2010. 1. Toiminnan tarkoitus

TOIMINTASUUNNITELMA 2010. 1. Toiminnan tarkoitus TOIMINTASUUNNITELMA 2010 1. Toiminnan tarkoitus Päijänne-Leader ry:n on yksi Suomen 55:stä toimintaryhmästä. Yhdistyksen tehtävänä on toimia maaseudun kehittäjänä Asikkalan, Hartolan, Heinola, Padasjoen,

Lisätiedot

Maaseuturyhmien, ohjaus- ja seurantaryhmien yhteistoimintapäivä 23.9.2009

Maaseuturyhmien, ohjaus- ja seurantaryhmien yhteistoimintapäivä 23.9.2009 Maaseuturyhmien, ohjaus- ja seurantaryhmien yhteistoimintapäivä 23.9.2009 Nvm Sirpa Karjalainen maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1 29.9.20097.3.2009 Tavoitteet Sivu 2 29.9.20097.3.2009 MMM hallinnonalan

Lisätiedot

Komission ehdotukset EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistamisesta

Komission ehdotukset EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistamisesta Komission ehdotukset EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistamisesta 1 Maatalouspolitiikan reformit MacSharry 1992 hallinnolliset hinnat vaihtuivat suoriin tulotukiin Agenda 2000 mm. teurastuspalkkio,

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020

Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Ohjelman yleisesittely ja keskeiset uudistukset Marianne Selkäinaho MMM, maaseudun kehittämisyksikkö Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan

Lisätiedot

Yleishyödyllisten hankkeiden rahoitus & Yritystuet / LEADER. Ohjelmakausi

Yleishyödyllisten hankkeiden rahoitus & Yritystuet / LEADER. Ohjelmakausi Yleishyödyllisten hankkeiden rahoitus & Yritystuet / LEADER Ohjelmakausi 2007 2013 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2007-2013 aiemmin Leader oli oma Euroopan Unionin yhteisöaloiteohjelma, rahoitus

Lisätiedot