POHJOIS-SUOMEN HALLINTO-OIKEUDELLE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "POHJOIS-SUOMEN HALLINTO-OIKEUDELLE"

Transkriptio

1 1 (11) POHJOIS-SUOMEN HALLINTO-OIKEUDELLE Asia Lausunto asioissa 01859/18/ /18/4111 Valittajat Antti ja Arja Mathlin Lausunnon antaja Siikajoen kunnanhallitus Siikajoen kunta, Siikasavontie 1 a Ruukki Siikajoen kunnanhallitus antaa ohessa lausunnon ja hallinto-oikeuden pyytämät selvitykset ja liitteet. 1 Vaatimukset Siikajoen kunnanhallitus vaatii kunnioittavasti, että hallinto-oikeus (i) (ii) ensisijaisesti jättää valituksen tutkimatta, koska valittajilla ei ole maankäyttö- ja rakennuslain 193 :n mukaista valitusoikeutta; ja toissijaisesti hylkää valittajien valituksen. 2 Lausunto 2.1 Yleisesti asiasta Siikajoen Mastokankaan hyväksytyn tuulivoimaosayleiskaavan mukaan Siikajoen kunnan alueelle on mahdollista rakentaa kahdeksan tuulivoimalaa. Osayleiskaavan mukaan tuulivoimalat voivat olla korkeintaan 210 metriä maanpinnasta. Mastotuuli Oy on maankäyttö- ja rakennuslain ( MRL ) 171 :n mukaisissa hakemuksissaan esittänyt tuulivoimaloita rakennettavaksi 230 metrin korkuisina eli 20 metriä korkeammaksi kuin osayleiskaavassa on määrätty. Siikajoen kunnanhallitus on hyväksynyt Mastotuulen hakemukset edellä viitatun lainkohdan mukaisilla poikkeamispäätöksillään

2 2 (11) Valittajat ovat esittäneet, ettei näiden poikkeuksien hyväksyminen olisi ollut maankäyttö- ja rakennuslain mukainen. Valittaja on vedonnut väitteidensä tueksi pääosin yleisluontoisiin näkemyksiin asiasta eikä ole esittänyt konkreettista näyttöä väitteidensä tueksi. Valittajat ovat myös vedonneet useisiin sellaisiin seikkoihin, joiden paikkansa pitävyyttä ei vahvistettu, kun Mastokankaan tuulivoimaosayleiskaavaa koskevia valittajien valituksia on käsitelty Pohjois-Suomen hallinto-oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Korkein hallinto-oikeus on T 1130 antamallaan päätöksellä hylännyt samojen valittajien ko. tuulivoimaosayleiskaavaa koskevat valitukset. Siikajoen kunnanhallitus korostaakin, että tässä asiassa ei ole kyse tuulivoimaosayleiskaavan lainmukaisuudesta tai sen hyväksymiseen liittyvistä valittajien väittämistä virheistä, joihin valittaja edelleen pyrkii vetoamaan. Nämä asiat on jo ratkaistu edellä viitatulla lainvoimaisella tuomiolla KHO:ssa. Hallinto-oikeuden ratkaistavaksi tulee ainoastaan, onko Siikajoen kunnanhallitus voinut hyväksyä Mastotuulen esittämät muutokset tuulivoimaloiden korottamisesta 20 metrillä. Tähän kysymykseen liittymättömät väitteet, etenkin jo lainvoimaisella tuomiolla ratkaistut kysymykset, tulee jättää huomiotta. Siikajoen kunnanhallitus kiinnittää hallinto-oikeuden huomion ensinnäkin siihen, että valituksen tekijöillä tulee olla MRL 193 :n mukainen valitusoikeus, jotta Siikajoen kunnanhallituksen päätöksien lainmukaisuutta voidaan ylipäänsä arvioida. Siikajoen kunta katsoo seuraavassa yksityiskohtaisemmin esitetyillä perusteilla, ettei Antti ja Arja Mathlinilla ole valitusoikeutta minkään sen tekemän päätöksen osalta ja siten valitus on jätettävä tutkimatta jo tällä perusteella. Toisekseen Siikajoen kunnanhallituksen näkemyksen mukaan poikkeamislupahakemuksien hyväksymiselle on ollut olemassa MRL 171 mukaiset perusteet ja asian käsittely on ollut muullakin tavoin lainmukaista. Näin ollen valittajien valitus tulee hylätä perusteettomana, mikäli se tutkittaisiin. 2.2 Valittajilla ei ole asianosaisuuskelpoisuutta Soveltuva lainsäädäntö ja oikeuskäytäntö MRL 171 mukaan kunta voi hakemuksen perusteella erityisestä syystä myöntää poikkeamisen maankäyttö- ja rakennuslaissa tai sen nojalla annetusta rakentamista tai muuta toimenpidettä koskevasta säännöksestä, määräyksestä, kiellosta tai muusta rajoituksesta. Valitusoikeus MRL 171 :n mukaisesta poikkeamispäätöksestä on MRL 193 :n mukaan seuraavilla tahoilla: 1) viereisen tai vastapäätä olevan alueen omistajalla ja haltijalla; 2)

3 3 (11) sellaisen kiinteistön omistajalla ja haltijalla, jonka rakentamiseen tai muuhun käyttämiseen päätös voi olennaisesti vaikuttaa; 3) sillä, jonka asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin hanke saattaa huomattavasti vaikuttaa; 4) sillä, jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa; 5) kunnalla ja naapurikunnalla, jonka maankäytön suunnitteluun päätös vaikuttaa; 6) toimialueellaan sellaisella rekisteröidyllä yhdistyksellä, jonka tarkoituksena on luonnon- tai ympäristönsuojelun tai kulttuuriarvojen suojelun edistäminen taikka elinympäristön laatuun muutoin vaikuttaminen; sekä 7) viranomaisella toimialaansa kuuluvissa asioissa Valittajien puuttuva valitusoikeus Valittajat ovat valituksessaan todenneet olevansa rajanaapureita sekä katsoneet lisäksi olevansa MRL 173 :n 2 momentin perusteella asianosaisia koskien kaikkia päätöksiä. Vastoin valittajien esittämää, Siikajoen kunnanhallitus katsoo, että valittajilla ei ole valitusoikeutta mistään Siikajoen kunnanhallituksen poikkeamispäätöksestä. Jokaista poikkeamislupapäätöstä pitää arvioida erikseen ja siten jokaisen niiden kohdalla tulee arvioida valittajan valitusoikeus erikseen, kuten alla on esitetty. Poikkeamispäätösten valitusoikeudesta säädetään edellä mainitussa MRL:n 193 :ssä. Lainkohdan mukaan esimerkiksi kunnan asukkaalla ei ole suoraan valitusoikeutta kuntalaisuuden perusteella. Lainkohdalla MRL 173 ei ole valittajien valitusoikeuden arvioinnin kannalta merkitystä. Kyseisessä pykälässä ja momentissa säädetään, että kunnan on ennen asian ratkaisemista annettava naapureille ja muille, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin hanke saattaa huomattavasti vaikuttaa tilaisuus antaa muistutus asiassa. Sillä, että kunta on päättänyt kuulla valittajia asiassa, ei kuitenkaan ole otettu kantaa siihen, ovatko valittajat asianosaisia vai eivät. Kuten jäljempänä on erikseen todettu, naapuruus ei välttämättä merkitse asianosaisuutta. Vakiintuneen ratkaisukäytännön 1 mukaan ratkaisevaa MRL 193 :ssä säädetyn valitusoikeuden osalta tuulivoimaloita koskevissa asioissa on ollut: 1) mikä on alueen, kiinteistön tai muun rakennuksen etäisyys tuulivoimalasta ja 2) mikä on alueen, kiinteistön tai muun rakennuksen käyttötarkoitus. 1 Ks. esim. KHO T , KHO T 957 ja KHO T 1272/2015.

4 4 (11) Oikeuskäytännössä on arvioitu MRL 193 1) kohdan kanssa identtistä MRL 192 1) kohdan mukaista valitusoikeutta eli viereisen tai vastapäisen olevan alueen tai omistajan tai haltijan asianosaiskelpoisuutta vastaavassa tilanteessa kuin nyt. Hallinto-oikeus on katsonut ratkaisevaa olevan rakennuspaikan etäisyyden naapurikiinteistöstä ja todennut, ettei pelkkä kiinteistöjen naapuruus ole riittävä peruste valitusoikeudelle. Hallintooikeuden mukaan rakentamisen ei välttämättä voida katsoa tapahtuvan lainkohdassa tarkoitetulla viereisellä tai vastapäisellä alueella, kun rakennuspaikan käsittävä alue sijaitsee laajalla kiinteistöllä. 2 Lisäksi rakennuslupien tarkoittaman rakentamisen vaikutusten kiinteistöjen käyttöön ja rakentamiseen sekä muutoksenhakijoiden asumiseen, työntekoon ja muihin oloihin on asiaa koskevassa oikeuskäytännössä katsottu olevan käyttötarkoitusten mukaan merkitykseltään erilaisia. Korkein hallinto-oikeus on katsonut vastaavassa tilanteessa kuin nyt, ettei 950 metrin etäisyys tuulivoimalasta asuinkäytössä olevaan rakennukseen vaikuta niin olennaisesti rakennukseen tai sen käyttämiseen, että se synnyttäisi valitusoikeuden. 3 Samassa asiassa katsottiin, että valitusoikeus oli naapurikiinteistön haltijalla, jonka metsätalouteen käytettävä kiinteistö sijaitsi alle 200 metrin päästä kyseessä olevasta tuulivoimalasta, mutta saman kiinteistön osalta valitusoikeutta ei kuitenkaan ollut enää päätöksestä, jonka tarkoittama tuulivoimala sijaitsi noin 350 metrin päässä kiinteistöstä. 4 Seuraavassa on arvioitu jokaisen poikkeamispäätöksen osalta erikseen valittajien asianosaiskelpoisuutta. Etäisyyksien havainnollistamiseksi on liitetty karttakuva (Liite 1) valittajien omistamasta kiinteistöstä ( Hautakangas II kartalla) ja tuulivoimaloiden sijainneista. Tuulivoimaloiden etäisyydet kiinteistön rajasta on esitetty seuraavassa taulukossa: Tuulivoimala Etäisyys (m) T5 278 T6 714 T T Vaasan hallintoikeuden päätös nro 14/0270/3. Korkein hallinto-oikeus ei linjannut olevansa tästä näkemyksestä eri mieltä (Muu päätös 1272/2015). 3 Ks. sama kuin edellä. 4 Ks. sama kuin edellä.

5 5 (11) T T T T ) Tuulivoimala T5 T5 sijaitsee noin 278 metrin päässä valittajien omistamalta kiinteistöltä vastakkaisella kiinteistöllä. Valittajat eivät kuitenkaan itse asu kyseisellä alueella eikä aluetta ole ylipäänsä kaavoitettu asumiskäyttöön. Siikajoen kunta katsoo, ettei tässä tapauksessa pelkkä naapuruussuhde ole riittävä peruste valitusoikeudelle, koska tuulivoimala sijaitsee yli 200 metrin päässä Hautakankaan kiinteistön rajalta. Lisäksi kyseinen alue on jo varattu valittajien hyväksynnän perusteella tuulivoimalarakentamista varten, joten ei kohtuudella voida väittää, että vastakkaisella kiinteistöllä sijaitsevan T5 korottaminen vaikuttaisi kiinteistönomistajien maankäyttöön MRL 193 :n mukaisen valitusoikeuden tuottavalla tavalla. Valittajilla ei ole valitusoikeutta Siikajoen kunnanhallituksen päätöksen 378 osalta. 2) Tuulivoimalat T6 T10 ja T13 T14 Muut tuulivoimalat eivät sijaitse valittajien kiinteistön vastakkaisella tai viereisellä kiinteistöllä. Lisäksi nämä kaikki tuulivoimalat sijaitsevat selvästi kauempana Hautakankaan tilasta kuin 350 metriä, suurin osa jopa yli kilometrin kauempana. Edellä todetuin tavoin Hautakankaan tila ei ole asuinkäytössä vaan kyseinen alue on varattu valittajien hyväksynnän perusteella tuulivoimalarakentamista varten. Näin ollen ei kohtuudella voida väittää, että T6 T10, T13 tai T14 korottaminen vaikuttaisi huomattavasti valittajien asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin MRL 193 :n mukaisen valitusoikeuden tuottavalla tavalla. Valittajilla ei ole valitusoikeutta Siikajoen kunnanhallituksen päätöksien osalta.

6 6 (11) 2.3 Siikajoen kunnanhallituksen päätösten lainmukaisuus Soveltuva lainsäädäntö MRL 171 :n mukaan kunta voi erityisestä syystä myöntää hakemuksen perusteella poikkeamisen ko. laissa säädetystä tai sen nojalla annetusta rakentamista tai muuta toimenpidettä koskevasta säännöksestä, määräyksestä, kiellosta tai muusta rajoituksesta. Kunta ei kuitenkaan saa myöntää poikkeamista, jos se 1) aiheuttaa haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle; 2) vaikeuttaa luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista; 3) vaikeuttaa rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista; tai 4) johtaa vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheuttaa merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia. Vaikutuksiltaan merkittävänä rakentamisena ei kuitenkaan pidetä tuulivoimalan rakentamista asemakaavassa teollisuus- tai satama-alueeksi osoitetulle jo rakennetulle alueelle Poikkeamisluvan myöntämiseen on ollut erityinen syy Valittajat ovat esittäneet pääasiallisena valitusperusteenaan, ettei Siikajoen kunnalla olisi ollut MRL 171 mukaista erityistä syytä poikkeamiseen. Valittajat eivät ole kyenneet yksilöimään perusteluja väitteelleen vaan esittäneet yleisluontoisesti, ettei kunnanhallituksen esittämä syy olisi maankäytöllinen vaan kaavan perusteluja. Siikajoen kunnanhallitus katsoo päätöksissään esittämillään perusteluilla, että kaavasta poikkeamiseen tuulivoimaloiden kokonaiskorkeuden osalta on ollut lain tarkoittama erityinen syy. Kuten päätöksistä käy ilmi, kunnanhallitus on todennut poikkeamislupahakemuksessa saatujen ja vaikutusten arvioinnissa tehtyjen selvitysten perusteella erityisen syyn olemassa olon. Kuten näistä selvityksistä ilmenee, erityinen syy on ollut muun muassa tuulivoimaloiden tekninen kehitys, jollaista ei ole kaavoitusvaiheessa osattu ennakoida. Tämän lisäksi poikkeaminen muun muassa päätöksissä esitetyllä tavalla edistää kaavan toteutumista. Oikeuskirjallisuuden mukaan lainkohdan tarkoittamat erityiset syyt saattavat liittyä esimerkiksi poikkeuksen kohteena olevan kiellon, määräyksen tai rajoituksen yleisyyteen, vanhentuneisuuteen tai poikkeamisen vähäiseen merkitykseen taikka rakennushankkeen kohteen tai laadun erityisiin ominaisuuksiin. 5 Siikajoen kunnanhallituksen päätöksen mukaiset erityiset syyt liittyvätkin kaavamääräysten osittaiseen vanhentuneisuuteen, vähäiseen merkitykseen sekä nyt käsillä olevan hankkeen erityisiin ominaisuuksiin. 5 Ks. Hallberg, Haapanala, Kolkonen, Ranta & Reinikainen (2015): Maankäyttö- ja rakennuslaki. Sähköinen versio, luku 23 Poikkeaminen.

7 7 (11) MRL momentin tarkoittamia esteitä ei ole ollut olemassa Valittajat ovat edelleen väittäneet, että poikkeamiseen olisi ollut MRL momentin tarkoittamia ehdottomia esteitä. Ensinnäkin, valittajien mukaan poikkeamispäätös aiheuttaa haittaa MRL momentin 1) kohdan tarkoittamalla tavalla alueiden muulle järjestämiselle. Valittajat ovat perustelleet näkemystään muun muassa sillä, että Mastokankaan alueen rakentaminen vaikuttaa voimakkaimmin Raahen kunnan puolen asukkaiden elämään, koska entistä näkyvämpi tuulivoimarakentaminen laskee kiinteistöjen arvoa ja rajoittaa muuta rakentamista. Nämäkään väitteet eivät ole yksilöityjä, nimenomaan nyt kyseessä olevien tuulivoimaloiden korottamiseen liittyviä vaan pääosin yleisluontoisia, tuulivoimarakentamiseen yleisellä tasolla liittyviä. Valittajat eivät ole myöskään esittäneet konkreettisia todisteita väitteidensä tueksi. Oikeuskirjallisuuden mukaan MRL momentin 1) kohta tarkoittaa käytännössä, ettei poikkeamispäätöksin ei voida sallia sellaista rakentamista, jota ei voitaisi osoittaa kaavassakaan. Käytännössä siis poikkeamispäätöksen perusteella ei voida rakentaa rakentamiseen soveltumattomia tai huonosti soveltuvia alueita. 6 Siikajoen kunta toteaa poikkeamispäätöksissään esittämin tavoin, että tuulivoimaloiden korottaminen toteuttaa sitä rakentamista, jota kaavassakin on alueelle osoitettu eli tuulivoimarakentamista. Voimaloita ei ole tarkoitus siirtää niille suunnitellusta paikasta vaan ainoastaan korottaa 20 metriä, mikä merkitsee vähäistä muutosta sille rakentamiselle, jota kaavan tarkoittamalla alueella jo tapahtuu. Toisekseen valittajat ovat väittäneet, että poikkeaminen aiheuttaisi MRL momentin 3) kohdan tarkoittamalla tavalla merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia. Valittajien mukaan tehtävät korotukset aiheuttavat ketjureaktion, jonka ympäristövaikutukset voivat muodostua ennalta arvaamattomiksi. Näitä väitteitään valittajat ovat perustelleet yksittäisillä ELY-keskuksen kokonaisuudesta irrotetuilla, yleisillä toteamuksilla tuulivoimarakentamisesta. Valittajat eivät ole kyenneet perustelemaan väitteitään merkittävästä ympäristö- tai muusta haitasta muulla tavalla. Nämäkin väitteet ovat perusteettomia ja vailla todellisuuspohjaa. Siikajoen kunnanhallitus on perustanut päätöksensä muun muassa sille toimitettuihin Mastokankaan 6 Hallberg, Haapanala, Kolkonen, Ranta & Reinikainen (2015): Maankäyttö- ja rakennuslaki. Sähköinen versio, luku 23 Poikkeaminen.

8 8 (11) tuulivoimapuiston vaikutusarvioinnin täydennyksiin, jossa korkeamman voimalan vaikutuksia on verrattu osayleiskaavan mukaiseen ratkaisuun. Päätöksissä todetuin tavoin voimaloiden korottaminen ei aiheuta lain tarkoittamia merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia vaan muutokset on katsottu vähäisiksi. Kunta huomauttaa lisäksi, ettei ELY-keskus ole ottanut valittajien esittämällä tavalla kielteistä kantaa poikkeamisluvan myöntämiselle. Se on ainoastaan yleisellä tasolla todennut, että YVA-menettelyjen tarvetta pitäisi arvioida uudestaan, kun muuttuneita hankkeita on useampi. ELY-keskus on nimenomaan esittänyt lausunnossaan nyt käsillä olevan Mastokankaan tuulivoimaloita koskevan korotuksen osalta, että vaikutusarviointien päivitykset voidaan katsoa riittävän asianmukaisiksi ja niiden perusteella voidaan arvioida sekä korotettujen voimaloiden vaikutuksia että yhteisvaikutuksia muiden hankkeiden kanssa. Siikajoen kunnanhallitus korostaa, että Mastonkankaan tuulivoimaloiden korotusta koskeva vaikutusten arviointi on sisältänyt yhteisvaikutusten arviointia muiden hankkeiden kanssa lain vaatimalla tavalla ja kuten se on ollut mahdollista arviointia suorittaessa. Vastoin valittajien esittämää, kunnanhallituskin on siten saamiin tietoihin pohjautuen ottanut päätöksenteossaan huomioon myös hankkeiden yhteisvaikutukset ja selvittänyt niitäkin riittävällä tavalla. Valittajat ovat edelleen vedonneet rakennusvalvonnan asiasta antamaan lausuntoon, jossa on todettu, että korotukset tulisi ensisijaisesti tutkia kaavoituksella. Rakennusvalvonta on perustellut näkemystään pääosin vain sillä, että kaavoitukseen liittyy poikkeamispäätöstä laajempi kuulemismenettely. Rakennusvalvontakaan ei kuitenkaan ole esittänyt, että poikkeamiselle olisi olemassa MRL momentin tarkoittamia esteitä. Kunnanhallitus toteaa, että kaavoituksella ohjataan tuulivoimarakentaminen alueille, jossa sen aiheuttama haitta on mahdollisimman vähäinen. Mastokankaan alue on lainvoimaisessa osayleiskaavassa määritelty tuulivoima-alueeksi, jollaisella ehdotetut muutokset on tarkoituksenmukaista toteuttaa. Yleiskaavojen muuttaminen, laatiminen ja poikkeaminen on kunnan päätösvallassa. Siikajoen kunnanhallitus ei ole saamiensa selvitysten perusteella havainnut tuulivoimaloiden korottamisessa mitään sellaista, mikä vaatisi asian ratkaisemisen kaavalla. Myös MRL:n esityöt korostavat kaavoja koskevan sääntelyn joustavuutta ja kaavoitus sinänsä on tarkoitus laatia mahdollisimman joustavaksi, jotta poikkeamistarve olisi vähäisempi. 7 Niin ikään MRL momentin 7 HE 101/1998 vp., s. 114.

9 9 (11) mukaiset poikkeamisen edellytykset ovat joustavia 8 tilanteessa kaavoituksen vaihtoehtona. ja tarpeen nyt käsillä olevassa Valittajat ovat esittäneet, että poikkeamispäätöstä rasittaisi vakava virhe, koska kunnanhallitus ei väitetysti olisi huomioinut edellä viitattuja ELY-keskuksen tai rakennusvalvonnan kannanottoja. Kunnanhallitus on kuitenkin ottanut huomioon ELYkeskuksen, rakennusvalvonnan sekä muut saamansa lausunnot. Siikajoen kunnassa on järjestetty asian edellyttämällä tavalla kuuleminen MRL 173 ja MRA 86 mukaisesti. Ennen kokonaisharkintaa asiaankuuluvilta viranomaisilta, joihin lukeutuu Pohjois- Pohjanmaan ELY-keskus, ja muilta tahoilta, muun muassa Pohjois-Pohjanmaan Liitto, Siikajoen kunta, Elenia Oy, Fingrid Oy, on pyydetty lausunto. Myös Siikajoen Ympäristösihteeri on antanut asiassa lausunnon. Se, ettei Siikajoen kunnanhallitus ole käsitellyt jokaista saamaansa lausuntoa päätöksessään, ei tee siitä lainvastaista MRL 193 :n nojalla. Edelleen valittajat ovat virheellisesti vedonneet siihen, että Mastokankaan korotettujen voimaloiden melumallinnuksessa olisi puutteita. Nämä valittajien väitteet melumallinnuksen puutteellisuudesta ovat pääosin samoja kuin ne ovat esittäneet jo käsiteltäessä tuulivoimaloiden melumallinnusta Mastokankaan kaavaa koskevassa asiassa, muun muassa epävarmuuskertoimien lisäämisestä, valmistajan ilmoittamien takuuarvojen käytöstä sekä sykinnän arvioinnista. Tällöin korkein hallintooikeus päätyi ratkaisussaan hallinto-oikeuden kanssa samalle kannalle ja katsoi, että melumallinnus on suoritettu lainmukaisella, riittävällä tavalla. Toisin sanoen korkein hallinto-oikeus ei vahvistanut valittajien esittämiä näkemyksiä melumallinnuksen puutteellisuudesta. Melumallinnus on tässäkin asiassa suoritettu oikeuden vahvistamin tavoin riittävästi, voimassa olevien viranomaisohjeiden mukaisesti. Siikajoen kunnan saamien tietojen mukaan myös melumallinnuksessa on huomioitu ympäristön muut tuulivoimapuistot ja -hankkeet. Valittajien viittaama Ympäristöministeriön ohje ei edellytä huomioimaan muita melulähteitä kuin tuulivoimalat tuulivoimaloiden melumallinnusta tehtäessä. Valittajien sisämelun mallinnusta koskevien väitteiden osalta todetaan, että mallinnuksessa on otettu riittävällä tavalla huomioon kaikki lain mukaan huomioitavat standardit ja muut seikat. Melumallinnuksen mukaan melupäästön ohjearvot eivät ylity asuin- tai lomarakennusten kohdalla. 8 HE 108/2018 vp. 10 ja 12.

10 10 (11) Valittajat ovat niin ikään väittäneet, että tuulivoimaloiden rakennuttajan käyttämän asiantuntijan, FCG:n havainnekuvat ovat suttuiset ja harhaanjohtavat. Valittajien mukaan maisemakuvat olisi tehty vanhentuneiden ohjeiden pohjalta. Valittajat eivät ole kuitenkaan yksilöineet, minkä velvoittavan lainsäädännön vastaisia nämä havainnekuvat ovat. Siikajoen kunnanhallitus toteaa, että sen saamien selvitysten mukaan korotettujen voimaloiden maisema- tai luonnonympäristövaikutukset eivät eroa merkittävästi Mastokankaan lainvoimaisen osayleiskaavan mukaisista vaikutuksista. FCG:ltä saatujen tietojen perusteella selvityksessä korotetut voimalat on mallinnettu samoihin kuviin, mitä on käytetty hankkeen YVA- ja kaavavaiheessa. Tällä tavoin korotuksen aiheuttamaa muutosta maisemassa on voitu vertailla todenmukaisemmin suhteessa osayleiskaavan aikaiseen arviointiin. Nämä muutokset on arvioitu vähäisiksi. Valokuvasovitteiden ohella on laadittu tuulivoimapuistoista myös ns. ZVI-analyysi, joka lisäksi antaa riittävän mielikuvan voimaloiden näkymisestä avoimessa maisemassa. On luonnollista, ettei valokuva koskaan täysin vastaa silmää ja että valokuva väkisin jonkin verran pienentää vaikutuksen suuruutta. Tästä huolimatta voimaloita ei voida mallintaa kuviin vääristellen tai kokoa kasvattaen, vaan ne sijoitetaan kuviin maastomallin avulla oikeaan paikkaansa ja oikean kokoisina, jolloin ne näkyvät kuvissa oikeassa suhteessa ympäröivään maisemaan. Maisemavaikutukset on Siikajoen kunnanhallituksen mielestä riittävällä tavalla arvioitu eikä vaikutuksia ole pidettävä merkittävinä. Siikajoen kunnanhallitus katsoo päätöksissään todetuin tavoin, ettei poikkeamispäätöksien tekemiselle ole ollut MRL momentin tarkoittamia esteitä Valittajien muut väitteet Edellä esitettyjen väitteiden lisäksi valittajat ovat esittäneet lukuisia muita yleisluonteisia väitteitä, joilla ei ole tämän asian käsittelyn kannalta merkitystä. Esimerkiksi valittajien esteellisyysväitteet koskien Mastokankaan tuulivoimaosayleiskaavan hyväksymistä eivät vaikuta sen arviointiin, onko Siikajoen kunnanhallitus voinut myöntää poikkeuksen kaavaan MRL 171 :n perusteella. 3 Lopuksi Edellä todetuin perustein Siikajoen kunta katsoo, että valitus tulee ensisijaisesti jättää käsittelemättä puuttuvan asianosaiskelpoisuuden perusteella. Edelleen Siikajoen kunta toteaa, että valitus on perusteeton ja näin ollen tulee joka tapauksessa hylätä.

11 11 (11) Siikajoella SIIKAJOEN KUNTA Kauko Lehto Kunnanhallituksen puheenjohtaja Pertti Severinkangas Kunnanjohtaja Krista Kustula Hallinto- ja talouspäällikkö

Raahen kaupunginhallituksen lausunto Pohjois-Suomen hallintooikeudelle

Raahen kaupunginhallituksen lausunto Pohjois-Suomen hallintooikeudelle Raahen kaupunginhallitus Lausunto Raahen kaupunki, PL 62 92101 RAAHE 29.1.2019 Pohjois-Suomen hallinto-oikeus Isokatu 4, PL 189, 90101 OULU Puhelin 029 56 42800 Faksi 029 56 42841 Sähköposti pohjois-suomi.hao@oikeus.fi

Lisätiedot

Mastokankaan tuulivoimaloiden poikkeaminen yleiskaavasta

Mastokankaan tuulivoimaloiden poikkeaminen yleiskaavasta SIIKAJOEN KUNTA Mastokankaan tuulivoimaloiden poikkeaminen yleiskaavasta FCG FINNISH CONSULTING GROUP OY 2.11.2018 P34815 1 (67) Tolonen Kai, Väyrynen Leila 2.11.2018 Sisällysluettelo 1 LAUSUNNOT... 3

Lisätiedot

Rakennussuojelun ja käyttötarkoituksen muutoksen tiekartta

Rakennussuojelun ja käyttötarkoituksen muutoksen tiekartta n ja käyttötarkoituksen muutoksen tiekartta Tiekartan tarkoituksena on kuvata prosessi, jossa valtio myy asetuksella suojellun kiinteistön. Kiinteistön käyttötarkoitus on tarkoitus muuttaa, jotta se palvelee

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI 1 Ympäristö- ja rakennuslautakunta. Viite: THao:n lähete , 6316/18, asia 01732/18/4122

NAANTALIN KAUPUNKI 1 Ympäristö- ja rakennuslautakunta. Viite: THao:n lähete , 6316/18, asia 01732/18/4122 NAANTALIN KAUPUNKI 1 Turun hallinto-oikeus PL 32 20101 Turku Viite: THao:n lähete 15.11.2018, 6316/18, asia 01732/18/4122 Asia: Lausunnon antaja: Valittaja: Lausunto valitukseen päätöksestä, joka koskee

Lisätiedot

Poikkeamislupa osayleiskaavan osoittamasta maankäytöstä/eeva ja Paavo Runtti (MRL 137 ja 171-173 )

Poikkeamislupa osayleiskaavan osoittamasta maankäytöstä/eeva ja Paavo Runtti (MRL 137 ja 171-173 ) Kunnanhallitus 79 10.03.2014 Poikkeamislupa osayleiskaavan osoittamasta maankäytöstä/eeva ja Paavo Runtti (MRL 137 ja 171-173 ) 3390/11.111/2014 KHALL 79 Hakija Nimi Eeva ja Paavo Runtti Osoite Lodentie

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain poikkeamistoimivallan siirto kunnille. Kaupunginarkkitehti Ilmari Mattila

Maankäyttö- ja rakennuslain poikkeamistoimivallan siirto kunnille. Kaupunginarkkitehti Ilmari Mattila Maankäyttö- ja rakennuslain poikkeamistoimivallan siirto kunnille Kaupunginarkkitehti Ilmari Mattila 13.4.2016 Maankäyttö- ja rakennuslain poikkeamistoimivallan siirto kunnille Poikkeamistoimivallan siirtoa

Lisätiedot

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Asemakaavapäällikkö, Kaupunkiympäristön

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Asemakaavapäällikkö, Kaupunkiympäristön Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Poikkeamishakemus tontille Mekaniikanpolku 6, Hervanta, autopaikkamääräyksestä poikkeaminen TRE:5543/10.03.01/2017 Lisätietoja päätöksestä Asemakaavapäällikkö

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/ (7) Kaupunginhallitus Kaj/ *********************** ( )

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/ (7) Kaupunginhallitus Kaj/ *********************** ( ) Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/2012 1 (7) 1135 Poikkeamishakemus (Vartiokylä, tontti 45270/17) HEL 2012-006696 T 10 04 01 Rakvv 45-640-12-S Päätös Rakennuspaikka Hakemus Säännökset, joista poiketaan

Lisätiedot

KOLARIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 2/2012 Rakennuslautakunta sivu 20. Kunnanhallituksen kokoushuone kunnanvirastolla, Kolari

KOLARIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 2/2012 Rakennuslautakunta sivu 20. Kunnanhallituksen kokoushuone kunnanvirastolla, Kolari KOLARIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 2/2012 Rakennuslautakunta sivu 20 Kokousaika 21.03.2012 klo 15.00-15.21 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Kunnanhallituksen kokoushuone kunnanvirastolla,

Lisätiedot

Liite /ympltk

Liite /ympltk RUOVEDEN KUNTA PÄÄTÖS 1(4) Ympäristölautakunta 25 Annettu julkipanon jälkeen 3.4.2018 ASIA HAKIJA Kaavassa osoitetun rakennusoikeuden ylitys Suomenselän Jauhemaalaus Oy Eeliksentie 6 34870 Visuvesi Kunta

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 143 25.06.2014. 143 Asianro 3804/10.03.00.01/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 143 25.06.2014. 143 Asianro 3804/10.03.00.01/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) 143 Asianro 3804/10.03.00.01/2014 Poikkeaminen (LTK) / Lamperila, 419-3-117 (Suovunniementie 131) Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5403/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5403/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/2016 1 (1) 221 Asianro 5403/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Kuopio 297-419-3-104-M606 Va. yleiskaavajohtaja Matti Asikainen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus

Lisätiedot

Valittaminen rakennusluvista

Valittaminen rakennusluvista TV-KY 30.6.2016 Valittaminen rakennusluvista Jos rakennuslupapäätökset on tehnyt rakennustarkastaja tai muu viranhaltija yksin, kyseisistä päätöksistä ei ole valitusoikeutta, mutta maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ (10) RAKENNUSVALVONTAPALVELUT RAKENNUSVALVONTAPÄÄLLIKKÖ HENKILÖTIEDOT POISTETTU

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ (10) RAKENNUSVALVONTAPALVELUT RAKENNUSVALVONTAPÄÄLLIKKÖ HENKILÖTIEDOT POISTETTU 2/2019 1 (10) RAKENNUSVALVONTAPALVELUT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 25.04.2019 Rakennusvalvontapäällikkö on 25.04.2019 tehnyt seuraavat rakennuslupapäätökset 4 Päätökset annetaan julkipanon jälkeen 30.04.2019,

Lisätiedot

Valittaminen suunnittelutarveratkaisusta

Valittaminen suunnittelutarveratkaisusta TV-KY 30.6.2016 Valittaminen suunnittelutarveratkaisusta Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 193 :n mukaan kunnan viranomaisen suunnittelutarveasiassa tekemästä 137 :n mukaisesta päätöksestä valitusoikeus

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ (6) RAKENNUSVALVONTAPALVELUT RAKENNUSVALVONTAPÄÄLLIKKÖ HENKILÖTIEDOT POISTETTU

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ (6) RAKENNUSVALVONTAPALVELUT RAKENNUSVALVONTAPÄÄLLIKKÖ HENKILÖTIEDOT POISTETTU 1/2018 1 (6) RAKENNUSVALVONTAPALVELUT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 04.01.2018 Rakennusvalvontapäällikkö on 04.01.2018 tehnyt seuraavat rakennuslupapäätökset 1 Päätökset annetaan julkipanon jälkeen 9.1.2018,

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ (6) RAKENNUSVALVONTAPALVELUT RAKENNUSVALVONTAPÄÄLLIKKÖ HENKILÖTIEDOT POISTETTU

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ (6) RAKENNUSVALVONTAPALVELUT RAKENNUSVALVONTAPÄÄLLIKKÖ HENKILÖTIEDOT POISTETTU 5/2018 1 (6) RAKENNUSVALVONTAPALVELUT HENKILÖTIEDOT POISTETTU 15.2.2018 Rakennusvalvontapäällikkö on 15.2.2018 tehnyt seuraavat rakennuslupapäätökset 6 Päätökset annetaan julkipanon jälkeen 20.2.2018,

Lisätiedot

Hollolan kunta Valvontajaosto. Rakennusvalvonnan päätösvaltaluettelo alkaen

Hollolan kunta Valvontajaosto. Rakennusvalvonnan päätösvaltaluettelo alkaen Rakennusvalvonnan päätösvaltaluettelo 6.6.2016 alkaen Toimialajohtaja alueen päällikkö tekninen johtaja rakennustarkastaja 2 Maankäyttö- ja rakennuslaki MRL 15 Hyväksyy rakennusjärjestyksen MRL 21 Määrää

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Vp/

Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Vp/ Helsingin kaupunki Esityslista 7/2016 1 (5) 3 Selvitys kaupunkisuunnitteluviraston virastopäällikön päätöksistä poikkeamisasioissa vuonna 2015 (b-asia) HEL 2016-002097 T 00 01 01 Päätösehdotus päättää

Lisätiedot

Poikkeamislupien ja suunnittelutarveratkaisujen edellytykset. Pori

Poikkeamislupien ja suunnittelutarveratkaisujen edellytykset. Pori Poikkeamislupien ja suunnittelutarveratkaisujen edellytykset Pori 19.12.2013 Poikkeamisen edellytykset (MRL 172 ): Poikkeaminen ei saa: aiheuttaa haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden

Lisätiedot

Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 28.11.2013 1 Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) Laki ympäristövaikutusten

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 28/ (7) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/ kaupunginosan (Haaga) korttelin tontti 3

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 28/ (7) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/ kaupunginosan (Haaga) korttelin tontti 3 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 28/2012 1 (7) 354 Poikkeamishakemus (Haaga, Puutarhurinkuja 2) (b-asia) HEL 2012-011277 T 10 04 01 Rakvv 29-2575-12-12-S 14.8.2012 Päätös Rakennuspaikka Hakemus Säännökset,

Lisätiedot

Vakinainen asuminen maistraatin näkökulmasta. Henkikirjoittaja Minna Salmela Mikkelin yksikkö

Vakinainen asuminen maistraatin näkökulmasta. Henkikirjoittaja Minna Salmela Mikkelin yksikkö Vakinainen asuminen maistraatin näkökulmasta Kotikuntalaki 2 : Henkilön kotikunta on jäljempänä tässä laissa säädetyin poikkeuksin se kunta, jossa hän asuu. Vastasyntyneen lapsen kotikunta on se kunta,

Lisätiedot

Rantapoikkeamiset kunnalla entä vastuu? Tuire Nurmio Turun hallinto-oikeus

Rantapoikkeamiset kunnalla entä vastuu? Tuire Nurmio Turun hallinto-oikeus Rantapoikkeamiset kunnalla entä vastuu? Tuire Nurmio Turun hallinto-oikeus 14.6.2016 Kunta voi erityisestä syystä hakemuksesta myöntää poikkeamisen myös uuden rakennuksen rakentamiseen ranta-alueella,

Lisätiedot

Asuinrakennuksen ja autosuoja/varaston rakentaminen. Koko tila/määräala

Asuinrakennuksen ja autosuoja/varaston rakentaminen. Koko tila/määräala 31, YMP 10.5.2012 17:30 Suunnittelutarvepäätös kiinteistölle 535-404-8-124 Asia Hakija Asuinrakennuksen ja autosuoja/varaston rakentaminen. Nietula Matti ja Anita Poutakuja 3 B 2 37470 Vesilahti Rakennuspaikka

Lisätiedot

Hakija: Pasila Petteri ja Minna

Hakija: Pasila Petteri ja Minna Rakennuslautakunta 14 04.02.2015 Kaavoitustoimikunta 15 02.03.2015 Kunnanhallitus 50 09.03.2015 Poikkeamislupa, Pasila Petteri ja Minna 495/10.03.00.02/2015 Rakennuslautakunta 04.02.2015 14 Hakija: Pasila

Lisätiedot

KOLARIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 7/2011 Rakennuslautakunta sivu 91. Kunnanhallituksen kokoushuone kunnanvirastolla, Kolari

KOLARIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 7/2011 Rakennuslautakunta sivu 91. Kunnanhallituksen kokoushuone kunnanvirastolla, Kolari KOLARIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 7/2011 Rakennuslautakunta sivu 91 Kokousaika 28.9.2011 klo 15.15-16.05 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Kunnanhallituksen kokoushuone kunnanvirastolla, Kolari Viuhkola

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5398/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5398/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/2016 1 (1) 220 Asianro 5398/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Kuopio 297-510-10-33 Va. yleiskaavajohtaja Matti Asikainen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka

Lisätiedot

ELY-keskusten konsultoiva rooli ja valitusoikeuden rajoittaminen. Karalusu-työryhmä Anu Kerkkänen

ELY-keskusten konsultoiva rooli ja valitusoikeuden rajoittaminen. Karalusu-työryhmä Anu Kerkkänen ELY-keskusten konsultoiva rooli ja valitusoikeuden rajoittaminen Karalusu-työryhmä 8.3.2016 Anu Kerkkänen Uudet pykäläluonnokset: MRL 18 Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tehtävät Elinkeino-,

Lisätiedot

Ranta-alueella käytettävät mitoitusperusteet poikkeamispäätösten valmistelussa.

Ranta-alueella käytettävät mitoitusperusteet poikkeamispäätösten valmistelussa. Ranta-alueella käytettävät mitoitusperusteet poikkeamispäätösten valmistelussa. - Taustalla 1.4.2016 voimaan tulleenmaankäyttö- ja rakennuslain muutos, jossa poikkeamistoimivalta on siirtynyt kunnille.

Lisätiedot

Poikkeamislupa loma-asunnon rakentamiseen loma- ja matkailualueelle / Jouko Viitanen (MRL 171-173 )

Poikkeamislupa loma-asunnon rakentamiseen loma- ja matkailualueelle / Jouko Viitanen (MRL 171-173 ) Kunnanhallitus 216 03.06.2013 Poikkeamislupa loma-asunnon rakentamiseen loma- ja matkailualueelle / Jouko Viitanen (MRL 171-173 ) 3182/11/111/2013 KHALL 216 Hakija Nimi Jouko Viitanen Osoite Kuusikarinkatu

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3588/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3588/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2016 1 (1) 158 Asianro 3588/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Maaninka 476-405-26-107 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka

Lisätiedot

RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 208 Yleistä Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan jokaisella kunnalla tulee olla rakennusjärjestys. Rakennusjärjestyksessä annetaan rakentamista

Lisätiedot

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Asemakaavapäällikkö, Kaupunkiympäristön

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Asemakaavapäällikkö, Kaupunkiympäristön Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Poikkeamishakemus tontille Kissanmaa, Kissanmaankatu 5, käyttötarkoituksen muutos TRE:4521/10.03.01/2017 Lisätietoja päätöksestä Asemakaavapäällikkö Elina Karppinen,

Lisätiedot

MUUTOKSENHAKU Oikaisuvaatimus. Oikaisuvaatimuskielto

MUUTOKSENHAKU Oikaisuvaatimus. Oikaisuvaatimuskielto MUUTOKSENHAKU Oikaisuvaatimus Oikaisuvaatimuskielto Pöytäkirjan tehdyistä päätöksistä ei kuntalain 91 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätökset koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Lisätiedot

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Asemakaavapäällikkö, Kaupunkiympäristön

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Asemakaavapäällikkö, Kaupunkiympäristön Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Poikkeamishakemus, Turtola, Martinpojankatu 4b, käyttötarkoituksen muutos TRE:1697/10.03.01/2017 Lisätietoja päätöksestä Toimistosihteeri Tarja Onjukka, puh 040-737

Lisätiedot

Luonnos Selityspyyntö , korkeimman hallinto-oikeuden diaarinumero 5845/1/18

Luonnos Selityspyyntö , korkeimman hallinto-oikeuden diaarinumero 5845/1/18 1 (5) Luonnos 22.2.2019 Dnro LPR/283/23/2019 Korkein hallinto-oikeus / korkein.hallinto-oikeus@oikeus.fi Viite ASIA Selityspyyntö 4.2.2019, korkeimman hallinto-oikeuden diaarinumero 5845/1/18 Lappeenrannan

Lisätiedot

Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle rakennuslautakunnan päätökseen kohdistuneen valituksen johdosta

Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle rakennuslautakunnan päätökseen kohdistuneen valituksen johdosta Rakennuslautakunta 10 04.02.2014 Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle rakennuslautakunnan päätökseen 3.12.2013 107 kohdistuneen valituksen johdosta 1389/10.03.00.04.00/2013 RAKLA 10 Liitteet Valmistelija/lisätiedot:

Lisätiedot

Luontoselvitykset ja lainsäädäntö

Luontoselvitykset ja lainsäädäntö Luontoselvitykset ja lainsäädäntö Helsinki 16.12.2016 Ympäristölakimies Pasi Kallio Suomen luonnonsuojeluliitto ry Luontoselvitysten merkitys Hyvällä taustoituksella ja suunnittelulla voidaan säilyttää

Lisätiedot

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maankäyttö- ja rakennuslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maankäyttö- ja rakennuslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maankäyttö- ja rakennuslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan maankäyttö- ja rakennuslakia muutettavaksi. Esityksen yleinen tavoite

Lisätiedot

Suunnittelutarveratkaisu asuinrakennuksen rakentamiseen / Jorma Moilanen (MRL 137 )

Suunnittelutarveratkaisu asuinrakennuksen rakentamiseen / Jorma Moilanen (MRL 137 ) Kunnanhallitus 301 03.11.2014 Suunnittelutarveratkaisu asuinrakennuksen rakentamiseen / Jorma Moilanen (MRL 137 ) 3564/11.111/2014 KHALL 301 Hakija Nimi Moilanen Jorma Osoite Palokankaantie 45, 92400 Ruukki

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain muutokset. ELY-keskuksen muuttunut rooli

Maankäyttö- ja rakennuslain muutokset. ELY-keskuksen muuttunut rooli Maankäyttö- ja rakennuslain muutokset ELY-keskuksen muuttunut rooli Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, 25.9.2017 1 ELY-keskusten rooli ja tehtävät 18 Elinkeino-,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4087/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4087/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/2016 1 (1) 186 Asianro 4087/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Kuopio 297-471-1-45 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka

Lisätiedot

Liite /ympltk

Liite /ympltk RUOVEDEN KUNTA PÄÄTÖS 1(4) Ympäristölautakunta 27 Annettu julkipanon jälkeen 3.4.2018 ASIA HAKIJA Kaavasta poikkeaminen, käyttötarkoituksen muutos Jani ja Sari Aalto Petäjäkuja 3 O 34600 Ruovesi Rakennuspaikan

Lisätiedot

LOHJAN KAUPUNKI Liite 1 / Vevo

LOHJAN KAUPUNKI Liite 1 / Vevo 1/5 LOHJAN KAUPUNKI Liite 1 / Vevo 20.6.2018 KAAVOITUKSEN PALVELUISTA PERITTÄVÄT MAKSUT Vetovoimalautakunta 20.6.2018 96 Voimassa 1.8.2018 alkaen 1 Yleistä Kaavoitustoimen palvelut ovat asemakaavojen ja

Lisätiedot

edellytykset yy Kankaanpää

edellytykset yy Kankaanpää Poikkeamislupien i i ja suunnittelutarveratkaisujen edellytykset yy Kankaanpää 5.9.2013 Poikkeamispäätös / suunnittelutarveratkaisu rakennusluvan edellytyksenä Asemakaavoitettu alue rakennuslupa kaavanmukaiseen

Lisätiedot

Purkamislupa Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus/eeva Pehkonen

Purkamislupa Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus/eeva Pehkonen Purkamislupa 1 Rakennuksen tai sen osan purkamiseen vaaditaan aina purkamislupa asemakaava-alueella tai alueella, jolla on voimassa rakennuskielto asemakaavan laatimiseksi tai jos yleiskaavassa niin määrätään.

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3125/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3125/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2016 1 (1) 147 Asianro 3125/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Maaninka 476-416-8-49 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Kiinteistölle

Lisätiedot

VAASAN HALLINTO-OIKEUDEN RATKAISUKÄYTÄNTÖÄ. - ja vähän korkeimman hallinto-oikeudenkin

VAASAN HALLINTO-OIKEUDEN RATKAISUKÄYTÄNTÖÄ. - ja vähän korkeimman hallinto-oikeudenkin VAASAN HALLINTO-OIKEUDEN RATKAISUKÄYTÄNTÖÄ - ja vähän korkeimman hallinto-oikeudenkin Rakennetun ympäristön neuvottelupäivä 30.11.2016 1 Yleistä hallinto-oikeudesta rakentamis- ja maankäyttöasiat 3. jaostolla

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7033/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7033/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (1) 34 Asianro 7033/10.03.00.01/2014 Vastine oikaisuvaatimukseen koskien poikkeamista ja suunnittelutarveratkaisua tilalla 410-7-95 Kotikumpare, Haminanlahti Yleiskaavajohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 32/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7174/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 32/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7174/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 32/2016 1 (1) 357 Asianro 7174/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Maaninka 476-405-5-9 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 55 26.02.2014. 55 Asianro 535/10.02.04/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 55 26.02.2014. 55 Asianro 535/10.02.04/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 (1) 55 Asianro 535/10.02.04/2014 Poikkeaminen (LTK) / Ryönä, 451-2-26 (Kaarinniementie 150) Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut

Lisätiedot

Liite /ympltk

Liite /ympltk RUOVEDEN KUNTA 28 Annettu julkipanon jälkeen 3.4.2018 ASIA HAKIJA Kaavasta poikkeaminen, käyttötarkoituksen muutos Perustettava As Oy Ruoveden Suppa Marko Mäkelä Mäkimetsäntie 9, 60420 Seinäjoki Rakennuspaikan

Lisätiedot

Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisuvaatimusoikeus Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 2539/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 2539/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/2016 1 (1) 138 Asianro 2539/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Kuopio 411-5-192 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Kiinteistölle

Lisätiedot

Rakennusjärjestykset Etelä- Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella

Rakennusjärjestykset Etelä- Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella Rakennusjärjestykset Etelä- Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella Rakennetun ympäristön neuvottelupäivä Seppo Hakala, Insinööri 1 MRL 14 Rakennusjärjestys Kunnassa tulee olla rakennusjärjestys. Rakennusjärjestyksen

Lisätiedot

Muut rakennukset: rakennusluvatrakennustakohti 170,00. Tuulivoimala: Rakennuslupatuulivoimalayksikköäkohti 660,00

Muut rakennukset: rakennusluvatrakennustakohti 170,00. Tuulivoimala: Rakennuslupatuulivoimalayksikköäkohti 660,00 LIPERINKUNNANRAKENNUSLUPAMAKSUTAKSA1.1.2018ALKAEN Elinympäristölautakunnan03.10.2017hyväksymä 1 YLEISTÄ Maankäytö-jarakennuslain145 :nmukaanluvanhakijataitoimenpiteensuoritajaon velvolinensuoritamaanviranomaistehtävistäkunnalemaksun,jonkaperusteetmäärätään

Lisätiedot

Hakemus on jätetty

Hakemus on jätetty Ympäristölautakunta 114 24.08.2016 Ympäristölautakunta 15 25.01.2017 Ympäristölautakunta 180 26.09.2017 Selitys korkeimmalle hallinto-oikeudelle koskien tilalle 78-402-1-42, Arvola myönnettyä poikkeuslupaa

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslaki pähkinänkuoressa

Maankäyttö- ja rakennuslaki pähkinänkuoressa Maankäyttö- ja rakennuslaki pähkinänkuoressa Alueidenkäytön ajankohtaispäivä 19.4.2017 27.3.2017 Maankäyttö- ja rakennuslaki lyhyesti Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) on alueiden käyttöä ja suunnittelua

Lisätiedot

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 9.3.2016 päivitetty: 13.4.2016 on lakisääteinen (MRL

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 35/ (8) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 35/ (8) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 35/2012 1 (8) 464 Poikkeamishakemus (Lauttasaari, Vattuniemenkuja 6) HEL 2012-012801 T 10 04 01 Rakvv 31-2875-12-S 19.9.2012 Päätös päätti hyväksyä Valion Eläkekassan poikkeamishakemuksen,

Lisätiedot

PERÄMEREN RANNIKKOALUEELLE SIJOITTUVAT ALLE 10 VOIMALAN TUULIVOIMA-ALUEET

PERÄMEREN RANNIKKOALUEELLE SIJOITTUVAT ALLE 10 VOIMALAN TUULIVOIMA-ALUEET PERÄMEREN RANNIKKOALUEELLE SIJOITTUVAT ALLE 10 VOIMALAN TUULIVOIMA-ALUEET Kohdekuvaukset 19.10.2017 2 Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Perämeren rannikkoalue... 4 2 Tarkasteltavat alueet... 4 3 Kohdekuvaukset...

Lisätiedot

Hakija: Piira Ismo ja Grenfors Heidi

Hakija: Piira Ismo ja Grenfors Heidi Rakennuslautakunta 15 01.03.2017 Kaavoitustoimikunta 16 13.03.2017 Kunnanhallitus 69 03.04.2017 Poikkeamislupa, Piira Ismo ja Grenfors Heidi 831/10.03.00.02/2017 Rakennuslautakunta 01.03.2017 15 Hakija:

Lisätiedot

Muistio. EPV TUULIVOIMA OY:N HAKEMUS SAADA LUNASTUSLUPA JA ENNAKKOHALTUUNOTTO- LUPA (NORRSKOGEN 110 kv)

Muistio. EPV TUULIVOIMA OY:N HAKEMUS SAADA LUNASTUSLUPA JA ENNAKKOHALTUUNOTTO- LUPA (NORRSKOGEN 110 kv) Muistio 31.3.2017 TEM/2453/05.03.03/2015 EPV TUULIVOIMA OY:N HAKEMUS SAADA LUNASTUSLUPA JA ENNAKKOHALTUUNOTTO- LUPA (NORRSKOGEN 110 kv) Lunastuksen tarkoitus Keskeiset oikeussäännökset EPV Tuulivoima Oy

Lisätiedot

Hallitusohjelma ja MRL:n uudistaminen -tilannekatsaus Jyrki Hurmeranta hallitusneuvos

Hallitusohjelma ja MRL:n uudistaminen -tilannekatsaus Jyrki Hurmeranta hallitusneuvos Hallitusohjelma ja MRL:n uudistaminen -tilannekatsaus 1.12.2015 Jyrki Hurmeranta hallitusneuvos MRL:n uudistamisen yleiset tavoitteet Kansanedustaja Matti Vanhanen KIRA -foorumissa 17.11.2015: Kaavoituksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 07.02.2013 Sivu 1 / 1 4922/10.03.00/2012 21 Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle uudisrakennuslupaa koskevasta valituksesta, kiinteistö 49-12-14-2, Revontulentie 1, 02100

Lisätiedot

Hallinto-oikeuden oikeuskäytäntöä tuulivoimaloiden lupa-asioissa Yleistä Valitusoikeutta koskevat maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) säännökset

Hallinto-oikeuden oikeuskäytäntöä tuulivoimaloiden lupa-asioissa Yleistä Valitusoikeutta koskevat maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) säännökset Hallinto-oikeuden oikeuskäytäntöä tuulivoimaloiden lupa-asioissa (Vaikka em. otsikko, uudemman oikeuskäytännön vähäisyyden vuoksi aihetta on seuraavassa tarkasteltu vähän laajemmin) Yleistä Tuulivoimaloiden

Lisätiedot

Ympäristö- ja tekninen lautakunta Poikkeamislupapäätös 351/ /2019 YMPTEKLT 124. Kiinteistö Raito

Ympäristö- ja tekninen lautakunta Poikkeamislupapäätös 351/ /2019 YMPTEKLT 124. Kiinteistö Raito Ympäristö- ja tekninen lautakunta 124 23.10.2019 Poikkeamislupapäätös 351/10.03.00/2019 YMPTEKLT 124 Kaavoittaja Rakennuspaikka Kunta Sotkamo Kiinteistö Raito 765-401-6-255 Pinta-ala 0,2167 ha Rakennuspaikan

Lisätiedot

253 Poikkeamishakemus tilalle Sarkainniemi , Hirviniemenranta 41, talousrakennuksen rakentaminen. Valmistelija / lisätiedot: Hastio Pia

253 Poikkeamishakemus tilalle Sarkainniemi , Hirviniemenranta 41, talousrakennuksen rakentaminen. Valmistelija / lisätiedot: Hastio Pia Tampere Ote pöytäkirjasta 19/2018 1 (5) 253 Poikkeamishakemus tilalle Sarkainniemi 837-501-3-57, Hirviniemenranta 41, talousrakennuksen rakentaminen TRE:6558/10.03.01/2018 Valmistelija / lisätiedot: Hastio

Lisätiedot

LAUSUNTO, HAKEMUS POIKKEAMISEKSI ISONEVAN TUULIVOIMAPUISTON YLEISKAAVASTA, SIIKAJOKI

LAUSUNTO, HAKEMUS POIKKEAMISEKSI ISONEVAN TUULIVOIMAPUISTON YLEISKAAVASTA, SIIKAJOKI LAUSUNTO POPELY/1728/2017 Pohjois-Pohjanmaa 20.11.2017 Raahen rakennusvalvonta Jyrki Määttä jyrki.määttä@raahe.fi LAUSUNTO, HAKEMUS POIKKEAMISEKSI ISONEVAN TUULIVOIMAPUISTON YLEISKAAVASTA, SIIKAJOKI Taustaa:

Lisätiedot

Kaavoitustoimikunta Kaavoitustoimikunta Hakija: Iitin seurakunta

Kaavoitustoimikunta Kaavoitustoimikunta Hakija: Iitin seurakunta Kaavoitustoimikunta 61 09.11.2015 Kunnanhallitus 263 16.11.2015 Suunnittelutarveratkaisu, Iitin seurakunta 642/10.03.00.01/2015 Hakija: Iitin seurakunta Rakennuspaikka: Kirkonkylässä sijaitseva Kirkonmaa-niminen

Lisätiedot

Kaustisen kunta. Kanttorilan asemakaavan muutos korttelissa 153. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS HKM Infra Oy

Kaustisen kunta. Kanttorilan asemakaavan muutos korttelissa 153. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS HKM Infra Oy 710 Kaustisen kunta Kanttorilan asemakaavan muutos korttelissa 153 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS HKM Infra Oy Nikolaintie 6 A 62200 KAUHAVA (06) 434 2300 www.hkminfra.fi Sisällysluettelo 1

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4355/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4355/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/2016 1 (1) 218 Asianro 4355/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Maaninka 476-409-4-30 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka

Lisätiedot

KOLARI ÄKÄSLOMPOLON ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 57 RAKENNUSPAIKAT 1,2 JA 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

KOLARI ÄKÄSLOMPOLON ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 57 RAKENNUSPAIKAT 1,2 JA 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 KOLARI ÄKÄSLOMPOLON ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 57 RAKENNUSPAIKAT 1,2 JA 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 25.10.2010 Seitap Oy 2010 Seitap

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO KOPSA III:n TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVAN LUONNOKSESTA

POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO KOPSA III:n TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVAN LUONNOKSESTA LAUSUNTO POPELY/4343/2015 Pohjois-Pohjanmaa 1.7.2016 Raahen kaupunki Kaupunginhallitus Raahen kaupungin kirjaamo (sähköinen) Lausuntopyyntönne 4.3.2016 POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO KOPSA III:n

Lisätiedot

Siuruanjoen alaosan rantaosayleiskaava

Siuruanjoen alaosan rantaosayleiskaava Siuruanjoen alaosan rantaosayleiskaava Valtuuston tekemät päätökset ohjaavat toimintaa Kaavoitus sisältyy kaupunkistrategiaan Kaavoitus on rakennusjärjestyksen mukainen toimenpide Kaavoitukseen on varattu

Lisätiedot

Vaasan hallinto-oikeus

Vaasan hallinto-oikeus Vaasan hallinto-oikeus Päätös 1(5) Antopäivä Päätösnumero 29.6.2018 18/0259/1 Diaarinumero Asia Muutoksenhakija Luvan hakija Valitus ympäristölupa-asiassa X ja kumppanit avoin yhtiö, Evijärvi Y Oy, Kauhava

Lisätiedot

SALLAN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN MUUTOS

SALLAN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN MUUTOS SALLAN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Luonnos 13.12.2016 EY 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan rakennusjärjestystä

Lisätiedot

KAAVOITTAJAN VASTINEET RANTAYLEISKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA SAARISJÄRVELLÄ ANNETTUIHIN LAUSUNTOIHIN

KAAVOITTAJAN VASTINEET RANTAYLEISKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA SAARISJÄRVELLÄ ANNETTUIHIN LAUSUNTOIHIN KAAVOITTAJAN VASTINEET RANTAYLEISKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA SAARISJÄRVELLÄ ANNETTUIHIN LAUSUNTOIHIN Kaakkois-Suomen Ely-keskus Haettu kaavamuutos on ristiriidassa rantojen säästämistä koskevan tavoitteen

Lisätiedot

Muonio. ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Muonio. ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Muonio ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 19.12.2016 Seitap

Lisätiedot

Kiimassuo asemakaavaa ja Kiimassuon tuulivoima -asemakaavaa koskevasta hyväksymispäätöksestä tehdystä valituksesta annettava lausunto

Kiimassuo asemakaavaa ja Kiimassuon tuulivoima -asemakaavaa koskevasta hyväksymispäätöksestä tehdystä valituksesta annettava lausunto Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle Kiimassuo asemakaavaa ja Kiimassuon tuulivoima -asemakaavaa koskevasta hyväksymispäätöksestä tehdystä valituksesta annettava lausunto Kaupunki esittää valituksen hylkäämistä

Lisätiedot

Rakennusjärjestyksen uusiminen

Rakennusjärjestyksen uusiminen Rakennusjärjestyksen uusiminen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Yleistä tietoa rakennusjärjestyksestä Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan jokaisessa kunnassa tulee olla rakennusjärjestys, mutta sen

Lisätiedot

Prof. Kai Kokko Syksy 2011

Prof. Kai Kokko Syksy 2011 Prof. Kai Kokko Syksy 2011 1 kysymys Rakennushankkeessa on kysymys kerrosalaltaan 1 767 neliömetrin suuruisen broilerikasvattamon rakentamisesta maankäyttö- ja rakennuslain 16 :n 1 momentissa tarkoitetulla

Lisätiedot

Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos

Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Tohmajärven kunta Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos 7.12.2018 1/5 7.12.2018 Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Sisältö 1 Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet... 2 2 Suunnittelualueen

Lisätiedot

Muutoksia eri lupamenettelyissä. Touko Linjama Alueidenkäytönasiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Muutoksia eri lupamenettelyissä. Touko Linjama Alueidenkäytönasiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Muutoksia eri lupamenettelyissä Touko Linjama Alueidenkäytönasiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Aurinkopaneelit 126 a Toimenpideluvanvaraiset toimenpiteet Maisematyölupa 128 Maisematyölupa Lomarakennuksen

Lisätiedot

Liite 19 1 (7) 22.3.2016. Marttilan kunta Verhonkulman 3. tuulivoimaosayleiskaavaehdotus Lausunnot ja muistutukset sekä kaavan laatijan vastine näihin

Liite 19 1 (7) 22.3.2016. Marttilan kunta Verhonkulman 3. tuulivoimaosayleiskaavaehdotus Lausunnot ja muistutukset sekä kaavan laatijan vastine näihin Liite 19 1 (7) 22.3.2016 Marttilan kunta Verhonkulman 3. tuulivoimaosayleiskaavaehdotus Lausunnot ja muistutukset sekä kaavan laatijan vastine näihin Sisällysluettelo Marttilan Verhonkulman tuulivoimapuiston

Lisätiedot

Poikkeamispäätös Puhuri Oy:lle, tuulivoimalayksikkö A:n korottamiseksi 20 metrillä Hankilannevan kaava-alueella

Poikkeamispäätös Puhuri Oy:lle, tuulivoimalayksikkö A:n korottamiseksi 20 metrillä Hankilannevan kaava-alueella Rakennus- ja ympäristölautakunta 47 02.10.2017 Poikkeamispäätös Puhuri Oy:lle, tuulivoimalayksikkö A:n korottamiseksi 20 metrillä Hankilannevan kaava-alueella Raympltk 02.10.2017 47 ASIA HAKIJA PAIKKA

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 24/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/ sallitaan myös muu toimistokäyttö.

Helsingin kaupunki Esityslista 24/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/ sallitaan myös muu toimistokäyttö. Helsingin kaupunki Esityslista 24/2016 1 (5) 4 Poikkeamishakemus (Kuntatalo Oy, Kallion tontti 11303/3, Toinen Linja 14) HEL 2014-015224 T 10 04 01 Rakvv 11-3839-14-S Päätösehdotus Hakija Rakennuspaikka

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 658 TONTTI 3 KIINTEISTÖT 2:574 (osa) 2:261 Kaavan laatija

Lisätiedot

PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja maanomistus Päiväys 9.1.2017 Alue sijaitsee Padasjoen kunnan Jokioisten kylässä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUUMÄKI Päiväys 9.1.2014 KIVIJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SEKÄ LUUMÄEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

ELY-keskuksen rooli rakentamisessa

ELY-keskuksen rooli rakentamisessa ELY-keskuksen rooli rakentamisessa Rakentaminen nopeammaksi -seminaari Kuopio 7.2.2018 Kimmo Huttunen, ympäristölakimies Pohjois-Savon ELY-keskus 7.2.2018 ELY-keskuksen vastuualueet Elinkeinot, työvoima

Lisätiedot

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 10.1.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

Poikkeamislupa / Kaupunginosa 24 kortteli 2 tontti 17 (Asunto Oy Kokkolan Credo)

Poikkeamislupa / Kaupunginosa 24 kortteli 2 tontti 17 (Asunto Oy Kokkolan Credo) Rakennus- ja ympäristölautakunta 202 04.11.2015 Poikkeamislupa / Kaupunginosa 24 kortteli 2 tontti 17 (Asunto Oy Kokkolan Credo) 674/10.03.00/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta 04.11.2015 202 Valmistelija:

Lisätiedot

ILOMANTSI Kirkonkylä OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Päiväys 30.1.2015. KURENKANKAAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Palstatien alue

ILOMANTSI Kirkonkylä OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Päiväys 30.1.2015. KURENKANKAAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Palstatien alue ILOMANTSI Kirkonkylä Päiväys 30.1.2015 KURENKANKAAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Palstatien alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Ilomantsin Kirkonkylän

Lisätiedot

Viranomaislautakunta 17 12.05.2014 Viranomaislautakunta 21 18.06.2014

Viranomaislautakunta 17 12.05.2014 Viranomaislautakunta 21 18.06.2014 Viranomaislautakunta 17 12.05.2014 Viranomaislautakunta 21 18.06.2014 OIKAISUVAATIMUS RAKENNUSLUPAAN 14-0016-R/ AS OY METSOHOVIN KATETUT TERASSIT/VASTINE VALITUKSEEN 244/00.02.02/2014 VOLTK 17 Juhani Riuttanen

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslaki /132

Maankäyttö- ja rakennuslaki /132 Maankäyttö- ja rakennuslaki 5.2.1999/132 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 43 Rakentamis ja toimenpiderajoitukset Lupaa rakennuksen rakentamiseen ei saa myöntää siten, että vaikeutetaan yleiskaavan

Lisätiedot

Lapinjärven kunnan rakennusjärjestyksen uusiminen

Lapinjärven kunnan rakennusjärjestyksen uusiminen Lapinjärven kunnan rakennusjärjestyksen uusiminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. Mikä rakennusjärjestys on? Jokaisessa kunnassa tulee olla rakennusjärjestys, mutta sen määräykset voivat olla

Lisätiedot

Turun hallinto-oikeuden päätös

Turun hallinto-oikeuden päätös Turun hallinto-oikeuden päätös Antopäivä Päätösnumero 22.9.2015 15/0466/3 1 (5) Diaarinumero 00262/15/7305 Asia Metsästyslain mukaista poikkeuslupaa koskeva valitus Valittaja Luonnonsuojeluyhdistys Tapiola

Lisätiedot

KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli (at) sipoo.fi

KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli (at) sipoo.fi Valtuusto 9 07.04.2014 9 S 23 Söderkullan asemakaavan eteläosan kumoaminen, ehdotus 324/10.02.03/2013 KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli

Lisätiedot