Maatalous-metsäylioppilaiden liitto MMYL ry

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Maatalous-metsäylioppilaiden liitto MMYL ry"

Transkriptio

1 Maatalous-metsäylioppilaiden liitto MMYL ry Hallituksen kokous 8 / 2014 Pöytäkirja Aika: klo 14 Paikka: Kabinetti, Ravintola Ladonlukko Paikalla: Tommi Jalo (pj), Mari Lahti, Terhi Mäkinen, Samica Sadik (poistui 13.30), Elina Tupamäki, Petteri Hänninen (saapui 12.23), Jenni Styrman (saapui 12.25), Laura Pirkola (sihteeri) Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 3. Esityslistan hyväksyminen Lisättiin kohta 10. Nettisivujen päivitys. Talousasiat käsitellään taloudenhoitajan saapuessa paikalle. 4. Pöytäkirjojen hyväksyminen Ei hyväksyttyjä pöytäkirjoja. 5. Ilmoitusasiat Salonen Condus ry:n Yhdenvertaisuuspäivässä klo 10 HYY:lle viedään vuosijuhlalahjana Jaloviina Extra 2014 sekä Sampsan ja MYO:n laulukirjat Juulia ja Terhi AKK:n vuosijuhlilla opiskelijaa on lähdössä edustamaan tiedekuntaa Kööpenhaminaan PM-kisayhteistyöhön ja kansainvälisten suhteiden ylläpitämiseen liittyen. 6. Talousasiat 6.1 Nykyinen taloustilanne Ei kummempaa. Suomi-nightien talousasiat pitää vielä selvittää Kulukorvaukset tiedoksi Ei kulukorvauksia Osakeasiat Jalo ja Styrman tapasivat MMYL:n esimies Petri Ollilaa klo Ollila kehotti ottamaan asian tiimoilta yhteyttä Sampsa ry:llekin sijoitusneuvontaa

2 tehneeseen Anton Sidoroviin Osuuspankista. Styrman ottaa häneen yhteyttä. Osakeasioiden lisäksi keskusteltiin MMYL:n toiminnasta laajemmiltikin. Ollila toivoi erittäin kevyin järjestelyin toteutettavaa lounas-/kahvittelutapaamista esim. Ladonlukon Kabinetissa muunkin hallituksen kanssa. Jalo järjestää tapaamisen joulukuussa Muut talousasiat Edellisessä kokouksessa käsitellyt IAAS-siirtosaamiset eivät ole selvinneet, joten kirjanpitoon tulee tälle vuodelle euroa tappiota. Keskusteltiin samassa yhteydessä IAAS:n paremmasta hyödyntämisestä. 7. MMYL Hallitus & Toimihenkilöt 2015 Ehdokasjuliste saatiin ilmoitustaululle Hallituksen kokoonpanoa ei ryhdytty muuttamaan, koska ei saatu riittävästi perusteluja Kehy-vastaavan muuttamisesta toimihenkilöksi ja toisaalta korvaavan hallitusviran perustamiseksi. Korvaavaksi hallitusviraksi Jalo kaavaili Fuksi- ja tuutorivastaavaa, mihin virkaan Jalo hankki tulevan toimintakauden mietittäväksi paljon sisältöä HYYn fuksi- ja tuutoriasioista vastaavalta hallituksen jäseneltä, Matleena Kososelta. Jalo lähetti sisällöt fuksi- ja tuutorivastaava Aku Kalloselle tarkasteltavaksi. Varmistetaan, että sisällöt ovat myös ensi vuoden hallituksen käytössä esim. tulevalla wiki-alueella. Ilahduttavasti on ehdokkaiden nimiä ilmestynyt ilmoitustaululle. Hyvänä asiana jatkuvuudenkin kannalta voidaan pitää sitä, että tämän vuoden toimijoita on jatkamassa myös ensi vuonna MMYL:n toiminnassa. Kokoonpanosta voidaan vielä keskustella liittokokouksessa. Puhuttiin esimerkiksi yritys- ja työelämäyhteystyövastaavan perustamisesta esimerkiksi vuodelle 2016, mikäli ensi vuonna toteutetaan ainejärjestöjen kanssa yhteystyönä ViikkiAreenatyyppinen tapahtuma malliksi. 8. Liittokokous Jalo lähetti hallituksen puolesta virallisen kokouskutsun (Liite1). Hallituksen on lähetettävä kokouskutsu varsinaiseen liittokokoukseen jäsenille postitse tai sähköpostitse tai julkaisemalla kutsu liiton kotisivuilla viimeistään seitsemän (7) päivää ennen kokousta. Kokouskutsussa on mainittava tärkeimmät käsiteltävät asiat. Sopivaa päivää oli kartoitettu jo ja päivämäärä oli vahvistettu Samalla oli ilmoitettu liittokokousedustajien valinnasta. Jalo muistuttaa vielä tällä viikolla järjestöjen puheenjohtajia liittokokousedustajista. Petri Ollila jatkaa mielellään MMYL ry:n esimiehenä. Toiminnantarkastajat ensi vuodelle on myös tiedusteltu: Osmo Suominen jatkaa mieluusti, mutta Timo Sipiläisen tilalle olisi hyvä kysellä ainakin vuodelle 2016 toista henkilöä. Professorin tehtävät ovat varmasti tuoneet lisätöitä. Sipiläinen lupautui kuitenkin toimimaan vielä vuoden 2015 toiminnantarkastajana. Keskusteltiin vaihtoehdoista toiminnantarkastajaksi.

3 Kokouksen puheenjohtajaksi on kyselty paria henkilöä. Vertti Virkajärvi (MMYL PJ 2011) ei työkiireidensä vuoksi pääse toimimaan tehtävässä, mutta piti ajatusta erittäin hienona. Samaten Miiro Jääskeläinen (MMYL Opintovastaava 2011) on työtehtäviensä vuoksi kiireinen, mutta suositteli muuta henkilöä tehtävään. Jääskeläinen ehdotti Johanna Riitakorpea tai Paavo Lyytikäistä. Jalo jatkaa tiedusteluja. Lawran kokoustarjoilut ovat valmiina klo Näihin aikoihin MMYL:n hallituksenkin olisi hyvä olla paikalla mahdollisimman suurilukuisena. Hallitus voisi sijoittua tilan etuosaan liittokokouksen ajaksi. Sihteerin on hyvä olla ajoissa paikalla vastaanottamassa järjestöjen liittokokousedustajien päätösdokumentteja. Kokous aloitetaan Sampsa ry:n liittokokousedustajien saavuttua paikalle Sampsaseminaaristaan, mutta kuitenkin viimeistään klo Esitetään liittokokouksessa, että ainejärjestöiltoja järjestettäisiin ohjeellisesti kolme kertaa vuodessa, kahdesti keväällä ja kerran syksyllä hyvissä ajoin ennen järjestöjen vaalikokouksia. Vuoden 2015 ensimmäisen ainejärjestöillan ajankohdan voisi esityksestä sopia liittokokouksessa. Kokoustauko Ainejärjestöilta III / Tapahtumassa oli melko huono osanotto, samaan aikaan ollut ainejärjestöjen kokouksia. Ainejärjestöiltojen aikataulut voisi ilmoittaa todella ajoissa. Keskusteltiin tulevista tapahtumista ja saatiin palautetta menneestä toiminnasta. Jalkapalloturnausta toivottiin ensi vuodelle. 10. Nettisivujen päivitys Nettisivut voisi jatkossa ajatella näyteikkunana yrityksille ym. Vanhat uutiset pois näkyvistä ja pelkästään MMYL:n Facebook-päivitykset näkyviin. Kuvia ei ilmeisesti voi laittaa sivuille. Nettisivuilla voisi olla pysyvämpää tietoa, esim. yleistietoa MMYL:stä ja PM-kisoista. KV- ja edunvalvontaosiot tulossa vielä tänä vuonna. 11. KV-asiat 11.1 Kokous tiedekuntajärjestöjen KV-vastaavien kanssa joulukuussa Järjestyy todennäköisesti, joistain tulevan vuoden asioista ja tapahtumista tulee neuvotella ja YFK saada mukaan toimintaan Infot Viikin järjestöjen tapahtumista Facebookin kautta KV-opiskelijoille Myös järjestöt ovat lisänneet Viikki International -sivun käyttöä tapahtumista tiedottamiseen Ajan puutteen vuoksi Syksyn Viikki International -meeting jää järjestämättä

4 Biosfääri oli järjestänyt oman vastaavan tilaisuutensa. Elina aikoo korvata tapahtuman hyvällä tiedottamisella MMYL:in pikkujoulusäbään tulossa KV-opiskelijoita Laji ei ole välttämättä monelle kansainväliselle opiskelijalle tuttu, joten hyvä että heitä on saatu mukaan Soihtukulkue-excu KV-opiskelijoiden kanssa KV-opiskelijat pääsevät osallistumaan itsenäisyyspäivän soihtukulkueeseen Tavoitteena lisätä Pohjoismaisten Life Science -yliopistojen yhteystyötä Toteutuu esimerkiksi aiemmin mainitun Kööpenhaminan vierailun muodossa. 12. Liikunta 12.1 Pikkujoulusählyturnaus Vasta kaksi joukkuetta ilmoittautunut e-lomakkeella Muut liikunta-asiat Moilan vaikea osallistua loppuvuoden liikuntajuttuihin liikuntakiellon kanssa. 13. Tapahtumat 13.1 Pikkujoulut Cocktail-tilaisuus alkaa klo 20, paikalle kutsuttu MMYL:n hallituksen lisäksi ainejärjestöjen hallitukset. Tiedekuntajärjestöt kustantavat cocktail-vieraiden narikkamaksut. Ehdotuksia palkintojen saajiksi ei ole tullut Perinteinen joululuistelu Agronomiliiton ja Metsänhoitajaliiton kanssa Juulia on hoitanut tiedotusta, AGRL ja Metsänhoitajaliitto hoitaneet järjestelyitä. Pohdittu alustavasti toista luistelutapahtumaa ensi vuonna ystävänpäivän tienoilla, mahdollisesti ennen MYO:n ystävänpäiväbileitä Muut tulevat tapahtumat Ei muita tapahtumia.

5 14. Kerhotilauudistus Ainejärjestöillassa ei suuria mullistuksia asian suhteen koettu. Jalo teki kyselyn, johon järjestöt saivat mennessä ilmoittaa tarvitsevatko kaapin, nykyisen avaintilanteen ja muuta ilmoitettavaa. Muutama järjestö ei ole lopullista vastaustaan vielä ilmoittanut. Lienee kuitenkin järkevää valita ensi vuodellekin jokin asiaan vihkiytynyt toimija, kuten kertsivastaava. 15. Opinto & edunvalvonta 15.1 Kokouskäytäntökoulutuksen järjestäminen vuonna 2015 Kokouskäytäntökoulutus järjestetään tammikuussa Toivottiin Miiro Jääskeläistä pitämään koulutusta Muut opinto- ja edunvalvonta-asiat Ei muuta. 16. Juhlakutsuja Viikin Taloustieteilijät ry:n 5-v vuosijuhliin edustaja Mari ja Petteri edustavat MMYL:iä. 17. Muut esille tulevat asiat Ainejärjestöiltä tulee selvittää vuoden päätteeksi jäsenmäärät. MMYL ei tee Harri Westermarkin mukaan riittävästi yhteystyötä tiedekunnan kanssa. Hän oli kuitenkin tyytyväinen MMYL:n toimintaan kuluneena vuonna verrattuna muutamaan viime vuoteen. BOA ry:n toiminta jatkuu vielä kevään 2015 ajan, mutta järjestön lopetuskokous pidetään alkuvuodesta, sillä se yhdistyy Helixin kanssa. BOA suunnittelee omaisuutensa realisoimista, pohdittiin osan myymistä MMYL:lle. Esim. astiasto haluttaisiin myydä hyötykäyttöön, samoin sohvat. BOA oli esittänyt Helixiä liittymään MMYL:iin, sillä osa Helixin opiskelijoista kuuluu maa-metsikseen. Toisi todennäköisesti lisää toimijoita MMYL:iin ja hyvää yhteistyötä järjestöjen kesken. Ollilan tapaaminen meni mukavasti. Häntä voisi tavata esim. kahvittelun merkeissä vielä joulukuun aikana. Mukaan voisi pyytää myös Westermarkin. MMYL:llä on vuosijuhlat ensi vuonna, ja oli keskusteltu siitä, että juhlaan voisi liittyä myös esim. juhlaseminaari. Oli myös puhe, että opiskelijoilla ja henkilökunnalla voisi olla jotain yhteistä toimintaa. Karonkka todennäköisesti Marin mökillä.

6 18. Seuraava kokous Ajankohta päätetään yhdessä uuden hallituksen kanssa, viikolla Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo Pöytäkirjan vakuudeksi Helsingissä Tommi Jalo, puheenjohtaja Laura Pirkola, sihteeri

7 Liite 1. Sähköpostitse lähetetty liittokokouskutsu MMYL:n hallituksen tervehdys! Tämä viesti on kokouskutsu Maatalous-metsäylioppilaiden liitto MMYL ry:n sääntömääräiseen liiton syyskokoukseen. Kokous pidetään tiistaina klo ja paikkana on Agronomiliitto (Pohjoinen Makasiinikatu 6 A 8, Helsinki). MMYL ry:n kehitysyhteistyöprojekti Lawran toimihenkilöt järjestävät kokousedustajille tarjoilut, joita voi saapua nauttimaan klo alkaen Agronomiliiton tiloihin. Kokoustilassa on vain rajoitetusti tilaa, joten kokoukseen ovat tervetulleita ensisijaisesti jäsenjärjestöjen valtuuttamat kokousedustajat sekä ehdolle asettuneet henkilöt. Toimittakaa saapuessanne päätösdokumentit (pöytäkirjaote, valtakirja) yhdistyksenne liittokokousedustajista MMYL ry:n sihteerille (Laura Pirkola) tilan etuosaan. Kokous aloitetaan Sampsa ry:n liittokokousedustajien saavuttua paikalle Sampsa-seminaaristaan, mutta kuitenkin viimeistään klo Tilan pitää olla tyhjä klo mennessä. Käsiteltävät asiat: 1. Kokouksen avaus 2. Kokousvirkailijoiden valinta 2.1. Kokouksen puheenjohtaja 2.2. Sihteeri 2.3. Kaksi pöytäkirjantarkastajaa 2.4. Kaksi ääntenlaskijaa 3. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 4. Esityslistan hyväksyminen 5. Ilmoitusasiat 6. Esimiehen valinta vuodelle Hallituksen valinta vuodelle Toimihenkilöiden valinta vuodelle Kahden edustajan valinta Viikki-klusterin Tilatoimikuntaan vuodelle Kahden toiminnantarkastajan valinta vuodelle Ainejärjestöillat 12. Muut esille tulevat asiat 13. Kokouksen päättäminen Otteita liiton säännöistä, joista löytyy mm. jäsenjärjestöjen liittokokousedustajien valinnan periaatteet: 7. Liiton kokoukset Liiton ylintä päätösvaltaa käyttää liittokokous. Liiton syyskokous pidetään marras-joulukuussa hallituksen määräämänä päivänä. 8. Liittokokouksissa päättäminen ja päätösvalta Liittokokouksissa on kullakin jäsenyhdistyksellä käytettävissä yksi ääni jokaista alkavaa 30 Helsingin yliopiston kirjoilla olevaa jäsentä kohti. Jäsenjärjestöjen tulee valtuuttaa kokousedustajansa hallituksen kokouksessa ja vahvistaa oikeus käyttää äänivaltaa joko pöytäkirjaotteella tai valtakirjalla. Yksi kokousedustaja voi käyttää korkeintaan kahta ääntä. Liittokokous on päätösvaltainen, kun se on kutsuttu koolle sääntöjen mukaisesti. Jäsenyhdistysten jäsenmäärän, jonka mukaan kokousedustajien lukumäärä määräytyy, vahvistaa liitos hallitus vuosittain joulukuussa jäsenyhdistysten lähettämien selvitysten perusteella. Liiton kokouksen päätökseksi tulee, ellei säännöissä ole toisin määrätty, se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä.

8 Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa. 9. Liiton kokousten koollekutsuminen Hallituksen on lähetettävä kokouskutsu varsinaiseen liittokokoukseen jäsenille postitse tai sähköpostitse tai julkaisemalla kutsu liiton kotisivuilla viimeistään seitsemän (7) päivää ennen kokousta. Kokouskutsussa on mainittava tärkeimmät käsiteltävät asiat. Tervetuloa kokoukseen! MMYL ry:n vuoden 2014 hallituksen puolesta, Tommi Jalo Hallituksen puheenjohtaja

Hallituksen kokous 6 / 2014 Pöytäkirja

Hallituksen kokous 6 / 2014 Pöytäkirja Hallituksen kokous 6 / 2014 Pöytäkirja Aika: 6.10. klo 14.00 Paikka: MMYL Kertsi Paikalla: Tommi Jalo (puheenjohtaja), Petteri Hänninen, Jenni Styrman, Moila Ant- Wuorinen, Juulia Ahlholm (poistui klo

Lisätiedot

Maatalous-metsäylioppilaiden liitto MMYL ry Agrikultur-forststudenternas förbund AFSF rf Sivu 1 / 6 Y-tunnus 1734154-9

Maatalous-metsäylioppilaiden liitto MMYL ry Agrikultur-forststudenternas förbund AFSF rf Sivu 1 / 6 Y-tunnus 1734154-9 Maatalous-metsäylioppilaiden liitto MMYL ry Agrikultur-forststudenternas förbund AFSF rf Sivu 1 / 6 MMYL ry Hallituksen kokous 3/2013 Pöytäkirja Aika 21.2.2013 klo 18.00 Paikka Paikalla Klusteri Teija

Lisätiedot

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus 8.9.2014 Järjestöpäivät 5.-6.9.2014 Liittokokous joka 3. vuosi - valitsee liittovaltuustoedustajat Liittovaltuusto 34 yhdistysten edustajaa 10 muuta edustajaa

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T

YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T Nimi: Kuopion Rakennusarkkitehtiopiskelijat ry Kotipaikka Kuopio Osoite Opistotie 2 70200 KUOPIO Rekisterinumero: 216.108 Perustamisajankohta: 20.10.2015 Rekisteröity 17.11.2015

Lisätiedot

Lakeuden Tokoilijat ry. yhdistyksen säännöt

Lakeuden Tokoilijat ry. yhdistyksen säännöt Lakeuden Tokoilijat ry yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lakeuden Tokoilijat ry ja sen kotipaikka on Ilmajoki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

SUOMEN DIABETESLIITTO RY DIABETESYHDISTYKSEN MALLISÄÄNNÖT. Käsitelty Suomen Diabetesliiton liittohallituksessa

SUOMEN DIABETESLIITTO RY DIABETESYHDISTYKSEN MALLISÄÄNNÖT. Käsitelty Suomen Diabetesliiton liittohallituksessa SUOMEN DIABETESLIITTO RY DIABETESYHDISTYKSEN MALLISÄÄNNÖT Käsitelty Suomen Diabetesliiton liittohallituksessa 12.6.2012 Patentti- ja Rekisterihallituksen ennakkotarkastuspäätös 14.01.2013 SUOMEN DIABETESLIITTO

Lisätiedot

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti.

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti. SUOMEN ERIKOISKULJETUSTEN LIIKENTEENOHJAAJAT SEKLI RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 9/2013 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka

Lisätiedot

Hallituksen kokous 1 / 2014 Pöytäkirja

Hallituksen kokous 1 / 2014 Pöytäkirja Hallituksen kokous 1 / 2014 Pöytäkirja Aika: 15.1.2014 kello 17 Paikka: Viikin Monitoimitalon takkahuone Paikalla: Tommi Jalo (pj), Jenni Styrman, Mari Lahti, Terhi Mäkinen, Samica Sadik (poistui 19.50),

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN ALAKAUPUNGIN ASUKASYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

JYVÄSKYLÄN ALAKAUPUNGIN ASUKASYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka JYVÄSKYLÄN ALAKAUPUNGIN ASUKASYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Jyväskylän alakaupungin asukasyhdistys ry ja sen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. Yhdistyksen

Lisätiedot

Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt

Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Viikinkiajan Laiva ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi on Condus ry. Näissä säännöissä yhdistyksestä käytetään nimeä tiedekuntajärjestö.

1 Yhdistyksen nimi on Condus ry. Näissä säännöissä yhdistyksestä käytetään nimeä tiedekuntajärjestö. Conduksen säännöt I Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Condus ry. Näissä säännöissä yhdistyksestä käytetään nimeä tiedekuntajärjestö. 2 Tiedekuntajärjestön kotipaikka on Helsinki.

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. IMATRAN KETTERÄ JUNIORIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

Oikeustieteiden ainejärjestö. Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu. Paikalla:

Oikeustieteiden ainejärjestö. Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu. Paikalla: Itä-Suomen yliopisto Oikeustieteiden ainejärjestö Legio Ostiensis ry Esityslista Hallituksen järjestäytymiskokous Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu Paikalla: Buket Yüksel Tuulia

Lisätiedot

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry Säännöt 12.1.2012 1Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry:n säännöt SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA Pöytäkirja Kampusvaliokunnan kokous 1/2017 Aika: 26.1.2017 klo 12 Paikka: AJ-tila Savonlinnan kampuksella Läsnä: Heikki Räihä PAIKALLA Ilari Katajamäki POISSA Maija

Lisätiedot

Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt

Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Inarijärvi-yhdistys ry ja sen kotipaikka on Inarin kunta. Yhdistyksen toiminta-alue käsittää Inarin, Utsjoen ja Sodankylän

Lisätiedot

Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kapernaumin Kyläyhdistys Ry. Se on kaupunginosayhdistys, jonka kotipaikka on Seinäjoen kaupunki. 2. Tarkoitus ja

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Helsingin Melojat ry ja kotipaikka Helsinki.

Yhdistyksen nimi on Helsingin Melojat ry ja kotipaikka Helsinki. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Helsingin Melojat ry ja kotipaikka Helsinki. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Helsingin Melojat ry on aatteellinen melontaseura, jonka tarkoituksena on melontaharrastuksen

Lisätiedot

Paasitorni, Paasivuorenkatu 5 A, Tarja Halonen - sali. Läsnä Paikalla 27 osaston varsinaista jäsentä sekä 1 eläkelläisjäsen.

Paasitorni, Paasivuorenkatu 5 A, Tarja Halonen - sali. Läsnä Paikalla 27 osaston varsinaista jäsentä sekä 1 eläkelläisjäsen. SYYSKOKOUS Aika 23.11.2016 klo. 18.00 20.35 Paikka, Tarja Halonen - sali Läsnä Paikalla 27 osaston varsinaista jäsentä sekä 1 eläkelläisjäsen. Liite:1 1 Kokouksen avaus Ammattiosaston puheenjohtaja Kenneth

Lisätiedot

Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere.

Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2. Yhdistyksen tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoitus on vastustaa

Lisätiedot

Opossumi ry Pöytäkirja 1/2013 Ravintola Amarillo klo

Opossumi ry Pöytäkirja 1/2013 Ravintola Amarillo klo Opossumi ry Pöytäkirja 1/2013 Ravintola Amarillo klo 18.00 9.1.2013 Opossumi ry:n hallituksen kokous Läsnä Anna Pesonen puheenjohtaja Henriikka Knuutti sihteeri Vesa Savolainen Eveliina Hirvonen Maria

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE

POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE 1. PALOKUNTANAISTYÖ Palokuntanaistyö on palokunnissa tehtävää harrastustoimintaa. Palokuntanaisosasto on palokunnan jäsenistä muodostettu alajaosto

Lisätiedot

MLL Tapaninkylän kevätkokous. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tapaninkylän paikallisyhdistys ry.

MLL Tapaninkylän kevätkokous. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tapaninkylän paikallisyhdistys ry. MLL Tapaninkylän kevätkokous Tapaninkylän paikallisyhdistys ry. 1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja avaa kokouksen. Hän pitää usein myös lyhyen tervetulopuheenvuoron: Hyvät osanottajat, toivotan

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Kuopion kampusvaliokunnan kokous

Kuopion kampusvaliokunnan kokous PÖYTÄKIRJA 26.2.2018 Kuopion kampusvaliokunnan kokous Aika: 22.01.2017 klo 17.00 Paikka: Lukema, Kuopio Jäsenet: Läsnä: Heidi Hämäläinen ISYY, Kuopion kampuspuheenjohtaja x Hanna Saarelainen ISYY, hallituksen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Ensimmäinen syyskokous

PÖYTÄKIRJA Ensimmäinen syyskokous Aalto ENG Sivu 1 (5) PÖYTÄKIRJA Ensimmäinen syyskokous Aika: Torstai 2.11.2017 klo 16.30 Paikka: K215, Konetekniikka K1, Otakaari 4 Läsnäolijat: Lista läsnäolijoista on liitteenä 1. 1. Kokouksen avaaminen

Lisätiedot

Esityslista. Asiakirja 5

Esityslista. Asiakirja 5 Esityslista kirja 5 ESITYSLISTA AIKA 17.-18.11.2012, kokous alkaa lauantaina 17.11. klo 11.30 PAIKKA Kouvolan kaupungintalo, Torikatu 10 45100 Kouvola LÄSNÄ Valtuutetut kokousedustajat, yhdistyksen puheenjohtajat

Lisätiedot

Maatalous-metsäylioppilaiden liitto MMYL ry

Maatalous-metsäylioppilaiden liitto MMYL ry Maatalous-metsäylioppilaiden liitto MMYL ry Hallituksen kokous 3 / 2014 Pöytäkirja Aika: 17.2.2014, klo 14.15 Paikka: Agronomiliitto, Pohjoinen Makasiinikatu 6 A 8 Paikalla: Laura Niiranen (pj), Tommi

Lisätiedot

Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt

Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry, ruotsiksi Miljöstuderande MYY rf ja englanniksi The Association

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa 16.12.2017 yhteystiedot osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D 88600 Sotkamo kotipaikka Tampere rekisterinumero 186.788 1. NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA Pöytäkirja Kampusvaliokunnan kokous 4/2018 Aika: 23.4.2018 klo 16:00 Paikka: A130 Savonlinnan kampuksella Läsnä: Heikki Räihä Laura Kupiainen Tiia Raki Akseli Hakkarainen

Lisätiedot

Stansvikin kyläyhdistys ry:n

Stansvikin kyläyhdistys ry:n Stansvikin kyläyhdistys ry:n SÄÄNNÖT Patentti- ja rekisterihallitus hyväksynyt 14.12.2016, rekisterinumero 194.862 Yhdistyksen nimi ja kotikunta Stansvikin kyläyhdistys ry, kotikunta Helsinki Tarkoitus

Lisätiedot

Karkkilan vapaa-ajattelijat ry. Säännöt

Karkkilan vapaa-ajattelijat ry. Säännöt Karkkilan vapaa-ajattelijat ry Säännöt Rekisteröity ja hyväksytty PRH:ssa 08.11.2006 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Karkkilan vapaa-ajattelijat ry ja sen kotipaikka on Karkkila 2

Lisätiedot

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Edustajiston sääntömääräinen syyskokous Esityslista Aika: 21.11.2017 klo 17.00 Paikka: Kutsu:, Helsinki. P317 Edustajiston jäsenet Hallitus KOKOUSTEKNISET ASIAT 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen

Lisätiedot

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pilvenmäen Ravinaiset ry ja sen kotipaikka on Forssan kaupunki. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on edistää

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 10.10. 2012 klo 18.00. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. Kokouksen

Lisätiedot

Kuopion kampuksen koulutuspoliittisen jaoston kokous 2/2014

Kuopion kampuksen koulutuspoliittisen jaoston kokous 2/2014 KOKOUSKUTSU Kokouskutsu Kuopion kampuksen koulutuspoliittisen jaoston kokous 2/2014 Aika: 17.3.2014 klo 16 Paikka: Kuopio, Lukeman kokoushuone, Yliopistonranta 3. ASIALISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous 2018 Selkeä esityslista Esityslista on kokouksen ohjelma. Siinä kerrotaan kokouksessa päätettävät asiat. esityslista 1. Kokouksen avaus Liittokokous

Lisätiedot

YLIMÄÄRÄINEN JÄSENKOKOUS 2017

YLIMÄÄRÄINEN JÄSENKOKOUS 2017 Ylimääräinen jäsenkokous 2017 Esityslista 13.8.2017 YLIMÄÄRÄINEN JÄSENKOKOUS 2017 AIKA Lauantai 28.10.2017 klo 10.00-12.00 PAIKKA LÄSNÄ Hotelli Korpilampi, Auditorio Korpilammentie 5, 02970 Espoo Valtuutetut

Lisätiedot

Taloudenhoitaja Vehviläinen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Vehviläistä ruoasta.

Taloudenhoitaja Vehviläinen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Vehviläistä ruoasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 31/2017 AIKA: klo 18.30 PAIKKA: LÄSNÄ: Yhdistyksen kerhohuoneisto Suvilahdenkatu 10 B, 5. krs Helinä Teittinen, puheenjohtaja Jemina Fallenius, sihteeri Tuomas Rudanko Joel

Lisätiedot

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio

Lisätiedot

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 1 (5) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu 3. Jäsenet Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää

Lisätiedot

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille.

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille. Lounaisrannikon Senioriopettajat ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lounaisrannikon Senioriopettajat ry, epävirallinen lyhenne LRSO. Sen kotipaikka on Naantali. Yhdistys

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston pöytäkirja. Aika 22.04.2014 klo 15.00 Paikka Nuorisotila Zentra

Nuorisovaltuuston pöytäkirja. Aika 22.04.2014 klo 15.00 Paikka Nuorisotila Zentra Pöytäkirja 4/14 1 (6) Nuorisovaltuuston pöytäkirja Aika klo 15.00 Paikka Nuorisotila Zentra 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4. Esityslistan

Lisätiedot

HPK Kannattajat ry. Säännöt. Yhdistyslaki (503/1989)

HPK Kannattajat ry. Säännöt. Yhdistyslaki (503/1989) Yhdistyslaki (503/1989) Päivitetty: 12.12.2016 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on HPK Kannattajat ry ja sen kotipaikka on Hämeenlinnan kaupunki. 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU Yhdistyksen

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on, Finlands Coach Förening rf Yhdistyksen nimestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä Finnish Coach Federation kansainvälisissä yhteyksissä

Lisätiedot

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 26.11.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Liitto voi hankkia ja omistaa kiinteää omaisuutta sekä vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja.

Liitto voi hankkia ja omistaa kiinteää omaisuutta sekä vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja. 1 SÄÄNNÖT 11.8.2010 NAISTEN VALMIUSLIITTO RY Nimi 1 Yhdistyksen nimi on Naisten Valmiusliitto ry, Kvinnornas Beredskapsförbund rf, josta jäljempänä käytetään nimitystä liitto. Sen kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous 2017 Selkeä esityslista lista on kokouksen ohjelma. Siinä kerrotaan kokouksessa päätettävät asiat. esityslista 1. Kokouksen avaus Liittokokous

Lisätiedot

SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY

SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY Säännöt 14.4.2016 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen katalyysiseura, ruotsiksi Finska katalyssällskapet

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki. YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Merkitty rekisteriin 26.03.1996 Jäljennös annettu 18.02.2015 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan

Lisätiedot

Hallituksen kokous 2 / 2014

Hallituksen kokous 2 / 2014 Maatalous-metsäylioppilaiden liitto MMYL ry Agrikultur-forststudenternas förbund AFSF rf Y-tunnus 1734154-9 Hallituksen kokous 2 / 2014 Pöytäkirja Aika: 03.02.2014 klo 12 Paikka: MMYL: kerhotila, B-talo,

Lisätiedot

19.8.2010. Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 16.18. Myönnettiin David Hauserille läsnäolo- ja puheoikeus.

19.8.2010. Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 16.18. Myönnettiin David Hauserille läsnäolo- ja puheoikeus. PÖYTÄKIRJA 12 (1/5) HALLITUS PÖYTÄKIRJA 12/2010 Aika: 17.8.2010 kello 16.00 Paikka: Saikolo, Kimpisen kampus, Lappeenranta Kutsutut: Räsänen Joona puheenjohtaja läsnä Oksanen Riku varapuheenjohtaja läsnä

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2013 ESITYSLISTA

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2013 ESITYSLISTA Aika: Tiistaina 8.10.2013, klo 16 20 Paikka: Nuortentila Vaihde, Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Heidi Sahivaara avasi kokouksen klo 16.13 2. Kokouksen

Lisätiedot

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2014 klo 18.00 Paikka: Kahvila Nanda Wanha Talo, Savilahdenkatu 12, Mikkeli 1. VUOSIKOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi-Maaria

Lisätiedot

Anonyymit Sinkut Seuran säännöt

Anonyymit Sinkut Seuran säännöt Anonyymit Sinkut Seuran säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Anonyymit Sinkut Seura ry ja sen kotipaikka on Jyväskylä 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Hyväksytty yhdistyksen kevätkokouksessa 29.3.2014. 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ja

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 29.9.2014 33/2014

PÖYTÄKIRJA 29.9.2014 33/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 29.9.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere

Lisätiedot

Finnish Linux User Group PÖYTÄKIRJA 1 (2) FLUG ry PL 117, FIN-00181 HELSINKI flug-hallitus@xunil.fi 30.04.2003

Finnish Linux User Group PÖYTÄKIRJA 1 (2) FLUG ry PL 117, FIN-00181 HELSINKI flug-hallitus@xunil.fi 30.04.2003 Finnish Linux User Group PÖYTÄKIRJA 1 (2) FLUG ry YHDISTYKSEN KOKOUS Aika 30.04.2003 kello 19:00 Paikka OlutHuone WilliamK, Annankatu 3, Helsinki Läsnä Esko Wessman puheenjohtaja Ilpo Nyyssönen sihteeri

Lisätiedot

Espoon Soutajat - Esbo Roddare ry

Espoon Soutajat - Esbo Roddare ry Espoon Soutajat - Esbo Roddare ry 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Espoon Soutajat ry - Esbo Roddare rf, kotipaikka on Espoo ja viralliset kielet suomi ja ruotsi. Rekisteröimiskielenä

Lisätiedot

Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue.

Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue. 1/5 SÄÄNNÖT 1. NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue. 2. TARKOITUS Yhdistys on käyttäjävetoinen SAP Finland Oy:sta

Lisätiedot

KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY

KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kuopion steinerpedagogiikan kannatusyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kuopion kaupunki.

Lisätiedot

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 01.02.2018 Paikka: Pyhäjoen kunnantalo KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2 KOKOUSVIRKAILIJOIDEN; PUHEENJOHTAJAN,

Lisätiedot

Jakkukylän kyläyhdistys ry:n säännöt

Jakkukylän kyläyhdistys ry:n säännöt Jakkukylän kyläyhdistys ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Jakkukylän kyläyhdistys ry ja sen toimipaikka on Iin kunta. 2 Tarkoitus ja toimintamuodot Yhdistyksen tarkoituksena on: o valvoa

Lisätiedot

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla

Lisätiedot

Tässä on seurallenne Hevosjalostusliiton kevätkokouksen materiaali.

Tässä on seurallenne Hevosjalostusliiton kevätkokouksen materiaali. Pohjois-Karjalan 13.4.2010 Hevosjalostusliitto ry Tervehdys! Tässä on seurallenne Hevosjalostusliiton kevätkokouksen materiaali. Kokous pidetään Joensuun raviradalla pääkatsomossa tiistaina 4.5. Kokous

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 5.5.2014 19/2014

PÖYTÄKIRJA 5.5.2014 19/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 5.5.2014 Paikka: Tallikuja 2 Läsnä: Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere Hjelt (saapui

Lisätiedot

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Vankien Omaiset VAO ry. Yhdistyksen kotipaikka on Alajärvi. 2 TARKOITUS JA TOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on edistää vankien

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 13.7.2009 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri

Lisätiedot

SUOMEN AKVARELLITAITEEN YHDISTYS RY 21.10.2014

SUOMEN AKVARELLITAITEEN YHDISTYS RY 21.10.2014 SUOMEN AKVARELLITAITEEN YHDISTYS R.Y:N SÄÄNNÖT Rekisteröity Patentti- ja rekisterihallituksessa 10.7.2009 ja 14.10.2009 (1 ja 5 ) SUOMEN AKVARELLITAITEEN YHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja toiminta-alue Yhdistyksen

Lisätiedot

A. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELET, TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO

A. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELET, TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO POHJOLA-NORDENIN NUORISOLIITTO RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty 1.4.1995 kevätkokouksessa Lappeenrannassa muutettu 31.10.1998 syyskokouksessa Helsingissä muutettu 3.4.2009 kevätkokouksessa Helsingissä muutettu

Lisätiedot

Maatalous metsäylioppilaiden liitto MMYL ry

Maatalous metsäylioppilaiden liitto MMYL ry Maatalous metsäylioppilaiden liitto MMYL ry Pöytäkirja HALLITUKSEN KOKOUS 2/2013 Aika 29.01.2013 klo.16:00 Paikka MMYL:n kerhohuone Paikalla: Teija Hakkarainen, Helmi Kärjä, Juhani Vainio, Emma Kuntze,

Lisätiedot

ESITYSLISTA. Edustajiston kokous 3 / 2016

ESITYSLISTA. Edustajiston kokous 3 / 2016 8.4.2016 Aika: 15.4.2016 klo 17.00 ESITYSLISTA Paikka: Kunnonpaikka: Jokiharjuntie 3, 70910 Vuorela Edustajiston varsinaiset jäsenet: Alho, Emmi Anttalainen, Tommi Gabbouj, Sami Hakkarainen, Henri Hentunen,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 21.3.2014 13/2014

PÖYTÄKIRJA 21.3.2014 13/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Perjantai 21.3.2014 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi

Lisätiedot

Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. Yhdistyksen nimi on Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. ja sen kotipaikka on Turku.

Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. Yhdistyksen nimi on Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. ja sen kotipaikka on Turku. Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry Säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. ja sen kotipaikka on Turku. 2 Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat samalla ääntenlaskijoina.

2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat samalla ääntenlaskijoina. Läsnä: Mia Satamo Mari Toivonen Anna Loimaranta Ainu Sulonen Anneli Jylhä Satu Sipponen Jaana Juvonen Mirika Hyöty Liisa Parviainen Elisa Reunanen Tapio Mäkinen Pasi Satamo Sini-Maria Allén-Perkko Sari

Lisätiedot

Todettiin sihteeri Väänäsen olevan estynyt saapumasta kokoukseen. Valittiin opintovastaava Markkanen kokouksen sihteeriksi.

Todettiin sihteeri Väänäsen olevan estynyt saapumasta kokoukseen. Valittiin opintovastaava Markkanen kokouksen sihteeriksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 27.10.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iina-Mari Supperi Otto Markkanen Tuomo Leino Panu

Lisätiedot

Kuopion kampuksen koulutuspoliittisen jaoston kokous 6/2012

Kuopion kampuksen koulutuspoliittisen jaoston kokous 6/2012 Kuopion kampuksen koulutuspoliittisen jaoston kokous 6/2012 Aika: 23.10.2012 klo 16:00 Paikka: Kuopio, Lukeman kokoushuone, Yliopistonranta 3. Osallistujat: Läsnä: Olli-Pekka Sartanen puheenjohtaja Suvi

Lisätiedot

Joensuu Joensuun Nuorisoverstas ry SÄÄNNÖT

Joensuu Joensuun Nuorisoverstas ry SÄÄNNÖT SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Joensuun Nuorisoverstas ja kotipaikka Joensuu. 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja kehittää nuorten elämänhallinnan valmiuksia

Lisätiedot

MLL Tapaninkylän syyskokous. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tapaninkylän paikallisyhdistys ry.

MLL Tapaninkylän syyskokous. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tapaninkylän paikallisyhdistys ry. MLL Tapaninkylän syyskokous Tapaninkylän paikallisyhdistys ry. 1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja avaa kokouksen. Hän pitää usein myös lyhyen tervetulopuheenvuoron: Hyvät osanottajat, toivotan

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 22.8.2011 22/2011

PÖYTÄKIRJA 22.8.2011 22/2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 22.8.2011 Paikka: Läsnä: Pykälän kerhohuoneisto, Suvilahdenkatu 10B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kielet

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kielet YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kielet Yhdistyksen nimi on Sinebrychoffin taidemuseon ystävät r.y., ruotsiksi Konstmuseet Sinebrychoffs vänner r.f. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki.

Lisätiedot

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Ma 6.2.2017 klo 17.00 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs. VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Speed & Powerboat Society Ry ja sen kotipaikka on Parainen.

Yhdistyksen nimi on Speed & Powerboat Society Ry ja sen kotipaikka on Parainen. Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Speed & Powerboat Society Ry ja sen kotipaikka on Parainen. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on toimia

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi on Audiovisuaalisen Ammattiviestinnän Toimialaliitto - AVITA r.y ja sen kotipaikka on Helsinki.

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi on Audiovisuaalisen Ammattiviestinnän Toimialaliitto - AVITA r.y ja sen kotipaikka on Helsinki. AVITA - AUDIOVISUAALINEN TOIMIALA ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 15.12.2015 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Audiovisuaalisen Ammattiviestinnän Toimialaliitto - AVITA r.y ja sen kotipaikka

Lisätiedot

2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 8 NUORISOVALTUUSTON ESITTELY YHTEISTYÖTAHOILLE 13 SEURAAVAN KOKOUKSEN AJANKOHDAN SOPIMINEN

2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 8 NUORISOVALTUUSTON ESITTELY YHTEISTYÖTAHOILLE 13 SEURAAVAN KOKOUKSEN AJANKOHDAN SOPIMINEN PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS 13.3.2019 Aika: 16.00 Paikka : Pyhäjoen lukio KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt

Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry, josta voidaan käyttää lyhennystä

Lisätiedot

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keravan Taidemuseon ystävät ry. ja sen kotipaikka on Kerava. Yhdistyksen toimialue on Keravan kaupunki ja sen lähialueella

Lisätiedot

Kuopion kampuksen koulutuspoliittisen jaoston kokous 5/2014

Kuopion kampuksen koulutuspoliittisen jaoston kokous 5/2014 KOKOUSKUTSU Kokouskutsu Kuopion kampuksen koulutuspoliittisen jaoston kokous 5/2014 Aika: 18.9.2014 klo 16 Paikka: Kuopio, Lukeman kokoushuone, Yliopistonranta 3. ASIALISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen

Lisätiedot

Yhdistyksen tarkoituksena on edistää kennelharrastusta ja siihen liittyvää kilpailutoimintaa ja parantaa koirien yhteiskuntakelpoisuutta.

Yhdistyksen tarkoituksena on edistää kennelharrastusta ja siihen liittyvää kilpailutoimintaa ja parantaa koirien yhteiskuntakelpoisuutta. TVA- Pori ry:n Säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on TVA Pori ja sen kotipaikka on Pori Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

TUL:n Lapin piiri ry puh: P Nahkurinkatu Kemi

TUL:n Lapin piiri ry puh: P Nahkurinkatu Kemi TUL:n Lapin piiri ry:n sääntömääräinen PIIRIKOKOUS Pidetään Kemissä os. Kemin Cumulus, Hahtisaarenkatu 3,, lauantaina 16.4.2016 alkaen klo.12:00. Valtakirjojen tarkastus aloitetaan klo.11:00. Kokouksessa

Lisätiedot

EPILEPSIALIITTO EPILEPSIFÖRBUNDET RY:N LIITTOKOKOUS. Aika Lauantai kello 10.30, miniseminaari kello 9.30

EPILEPSIALIITTO EPILEPSIFÖRBUNDET RY:N LIITTOKOKOUS. Aika Lauantai kello 10.30, miniseminaari kello 9.30 EPILEPSIALIITTO EPILEPSIFÖRBUNDET RY:N LIITTOKOKOUS Aika Lauantai 14.4.2018 kello 10.30, miniseminaari kello 9.30 Paikka Hotelli Katajanokka (entisessä Katajanokan vankilassa), Merikasarminkatu 1 A, 00160

Lisätiedot

Fobia ry PÖYTÄKIRJA 21/2015 Assistentinkatu 7 20014 Turun yliopisto Aika: 6.10.2015 kello 16.00 Paikka: Sh 211, Publicum

Fobia ry PÖYTÄKIRJA 21/2015 Assistentinkatu 7 20014 Turun yliopisto Aika: 6.10.2015 kello 16.00 Paikka: Sh 211, Publicum Aika: 6.10.2015 kello 16.00 Paikka: Sh 211, Publicum HALLITUKSEN KOKOUS 21/2015 Läsnä: Poissa: Hanna-Kaisa A., Essi R., Heidi S., Inari, Katri, Tinja, Eetu V. (poistui klo 16.10), Saara, Tanja, Liisa,

Lisätiedot

Nikkanen Rilla edustajiston pj poissa Paakki Mika edustajiston vpj poissa Kauppinen Susanna pääsihteeri läsnä

Nikkanen Rilla edustajiston pj poissa Paakki Mika edustajiston vpj poissa Kauppinen Susanna pääsihteeri läsnä PÖYTÄKIRJA 16 (1/5) HALLITUS PÖYTÄKIRJA 16/2010 Aika: 2.11.2010 kello 12.00 Paikka: Neuvotteluhuone Saimia, Kimpisen kampus, Lappeenranta Kutsutut: Räsänen Joona puheenjohtaja läsnä Oksanen Riku varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Yhdistykseen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen.

Yhdistykseen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on BMX Helsinki ry ja sen kotipaikka on Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää pyöräilyä ja levittää pyöräilyn harrastusta,

Lisätiedot

European Law Students Association ELSA Turku ry:n säännöt

European Law Students Association ELSA Turku ry:n säännöt European Law Students Association ELSA Turku ry:n säännöt 1 Nimi Yhdistyksen nimi on European Law Students Association ELSA Turku ry. 2 Kielet Yhdistyksen kielet ovat suomi ja ruotsi, mutta rekisteröimis-

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 Aika 10.4.2016 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 23 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous La 1.11.2014 klo 17:00 Kartano Koskenranta, Voikkaa Esityslista 1 Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2 Läsnä olevien toteaminen, kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Esityslistan

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 11.8.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere

Lisätiedot

Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry:n säännöt

Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry:n säännöt 12.3.2012 1(5) Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry:n säännöt 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry ja sen kotipaikka on Masku 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Pienoisvenekerho

Lisätiedot