Hallituksen kokous 6 / 2014 Pöytäkirja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hallituksen kokous 6 / 2014 Pöytäkirja"

Transkriptio

1 Hallituksen kokous 6 / 2014 Pöytäkirja Aika: klo Paikka: MMYL Kertsi Paikalla: Tommi Jalo (puheenjohtaja), Petteri Hänninen, Jenni Styrman, Moila Ant- Wuorinen, Juulia Ahlholm (poistui klo 15), Samica Sadik, Uula Toikka, Emma Kuntze, Mari Lahti, Terhi Mäkinen, Elina Tupamäki (saapui klo 14.45), Laura Pirkola (sihteeri) 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen kello Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 3. Esityslistan hyväksyminen Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi ilman muutoksia. 4. Pöytäkirjojen hyväksyminen Päätettiin siirtää seuraavaan kokoukseen. 5. Ilmoitusasiat Jalo & Hänninen Condus ry:n 10-v vuosijuhlilla 5.4. Jalo Latokartanon ylioppilaskylän kevätjuhlassa Sadik & Toikka Kannunvalajat ry:n 69-vuotisjuhlilla Biotekniikan opiskelijoiden ainejärjestö BOA ry aikoo fuusioitua Biokemian sekä solu- ja molekyylibiologian ainejärjestö Helix ry:n kanssa vuonna 2015 Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY) seuraavat edustajistovaalit ovat Ennakkoäänestys järjestetään keskiviikkona ja torstaina Talousasiat 1. Nykyinen taloustilanne Menoja on ollut, mutta ollaan melko hyvin budjetissa. PM-kisat olivat ylijäämäiset pohdittiin rahan käyttöä mm. karonkkaan, seuraaviin Suomessa järjestettäviin kisoihin, käsipallovuoroon ja MMYL:n vuosijuhliin.

2 2. Varainhankinta Ei muutoksia. 3. Kulukorvausten hyväksyminen Myönnettiin Moilalle karonkan kuluista 59,35 euroa. 4. Osakeasiat Myönnettiin Jenni Styrmanille täydet tilinkäyttöoikeudet arvo-osuustiliin (Liite 1). 5. Muut talousasiat Vaihtokassa katosi PM-kisojen latobileissä, mutta tappio alle 100e. Uusi kassalipas pitää hankkia. Päätettiin, että kulukorvaukset voidaan hyväksyä taloudenhoitajan ja puheenjohtajan allekirjoituksella. Ne lisätään myös tiedoksi pöytäkirjoihin. 7. PM-kisat Onnistunut tapahtuma, pohjoismaiset vierailijat tyytyväisiä järjestelyihin. Tapahtuman jälkiselvittelyt (esim. talous- ja omaisuusvahingot) ovat vielä kesken Latokylän, Monarin ja kuplahallin kanssa. Järjestyshäiriöistä ei ole tullut ilmoituksia. Raportti kisoista luvassa tulevaisuudessa. 8. Speksi 1. Kuulumiset Projekti etenee, ainejärjestöliput ovat myynnissä. 2. Tilinkäyttöoikeudet Myönnettiin Emma Kuntzelle täydet tilinkäyttöoikeudet ja verkkopankkitunnukset speksitiliin (Liite 1). 9. Tapahtumat 1. Viikin Merkkimarkkinat A-talon aula varattu klo Kasken Karaokeilta Juulia hoitaa järjestelyitä.

3 3. Pikkujoulut Järjestetään Le Bonkissa. Aluksi cocktail-tilaisuus, jossa järjestöjen puheenjohtajia ym. paikalla. Narikka kuuluu lipun hintaan (4e) ja illalle on luvassa juomatarjouksia. Suunnitelmissa on, että kuukautta ennen julkaistaan kilpailu, joihin viikkiläiset saavat ehdottaa palkintojen saajia eri kategorioissa. Tiedekuntajärjestöyhteistyössä on ollut epäselvyyksiä, asiasta neuvotellaan vielä. 4. Muut tulevat tapahtumat 6.11 järjestetään speksibileet jossain baarissa, speksiläiset hoitavat mahdollisen ennakkolipunmyynnin. 10. KV-asiat 1. KV-orientoivaviikko & MMYL:n presentaatio Orientoiva viikko meni hyvin. Viikissä on 80 uutta KV-opiskelijaa. Elina oli vetämässä MMYL-infoa Viikottaiset Upcoming Events infot Järjestöjen tapahtumista on ilmoiteltu Viikki International facebookryhmässä 3. SuomiNight Järjestetään käärmeenpesällä Biosfäärin ja YFK:n kanssa. Paikalle tulee useita ainejärjestöjä esittäytymään. Päätettiin, että MMYL osallistuu noin 30 eurolla tapahtuman tarjoiluiden kustannuksiin. 4. International Super Bash SuomiNightin jatkot Fredan Tivolissa. 11. Lawra 1. Kuulumiset Odotetaan paikallisen toiminnan raporttia, jonka jälkeen voidaan jatkaa toiminnan suunnittelua. 2. Taloudenhoitajan vaihto Myönnetään Lawra-tilin täydet tilinkäyttöoikeudet ja verkkopankkitunnukset Johanna Nurmiselle. Poistetaan Nata Juvoselta kyseisen tilin käyttöoikeudet.

4 12. Kerhotilauudistus Projekti etenee hitaasti. Kerhotilasta halutaan poistaa kaapit ja suunnitella hankintoja. Uula on nimetty hankintavastaavaksi. Myös kahvijärjestelyitä mietitty, osa järjestöistä on valmiita tarjoamaan jäsenilleen kahvit. Päätettiin, että järjestön ostoista eritellään 500 euroa kerhotilauudistukseen. 13. Liikunta 1. Kesäliikunnan kuulumiset Meni hyvin, joka viikko keskimäärin 8-15 osallistujaa. 2. ViPa Sähly Ilmoittauduttu sarjaan, eka peli todennäköisesti marraskuussa. 3. ViPa Futsal Osallistumista sarjaan toivottu, ilmoittautuminen päättyy Moila selvittää kiinnostusta, ilmoittaudutaan kiinnostuneiden määrästä riippuen. 4. MMYL:n liikuntavuoro Monarilla Vuorolla on pelattu kaksi kertaa käsipalloa PM-kisojen jälkeen. Pohdittiin muidenkin lajien järjestämistä. Päätettiin maksaa liikuntavuoron kustannukset. 5. Pikkujoulusählyturnaus Yritetään saada 3.12 kuplahalliin. Lisäksi puhuttiin uinnin ja tdk-järjestöjen välisen turnauksen järjestämisestä. 14. Opintoasiat ja edunvalvonta 1. Toimikunnat MMYL ry nimeää seuraavat henkilöt Opetustaidon kehittämisryhmä (OTT-kehy) opiskelijaedustajiksi: Varsinainen jäsen: TAL Carla Seitovirta, henkilökohtainen varajäsen: METSÄ Riikka Vehviläinen Varsinainen jäsen: EYT Inka Luokkala, henkilökohtainen varajäsen: MAAT Kaisa Kopponen.

5 2. Helsingin yliopiston johtosääntöuudistus Tiedoksi. 3. Lausuntopyyntö varusmiespalveluksen aikaisen johtajakoulutuksen hyväksilukemisesta tutkintoon Annetaan lausunto asiasta. 4. Viikin tiedekuntajärjestöhallitusten yhteishengailuiltamat Muutama MMYL:n hallituksen oli jäsen edustamassa. 5. Tiedekunnan opetuksen yhteiset suunnitteluaamupäivät 11.4.& Kandiuudistus etenee oli paljon opiskelijoita paikalla. 6. Muut opinto- ja edunvalvonta-asiat Opinto-ohjaukseen liittyvä kartoitus on luvassa loppuvuoden aikana. 4. Muut esille tulevat asiat Muistutetaan viikkiläisiä äänestämään HYY:n edustajistovaaleissa. Järjestetään pian väliviikon jälkeen vuoden viimeinen ainejärjestöilta. Ideoitiin hallituksen virkistystä. Päätettiin, että jokaisen hallituslaisen on hankittava itselleen seuraaja ja perehdytettävä tämä. Samica ja Juulia menevät edustamaan Sampsan vuosijuhliin. Uuden hallituksen ohessa valitaan vuosijuhlamestari. Päätetään karonkan eli perehdytystilaisuuden ajankohta ajoissa tammikuulle. Nettisivut pitäisi saada ajan tasalle, jotain pitää saada julkaistua seuraavaan kokoukseen mennessä. 5. Seuraava kokous Seuraavan periodin alussa, ajankohta päätetään myöhemmin. 6. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen kello

6 Pöytäkirjan vakuudeksi Helsingissä Tommi Jalo, puheenjohtaja Laura Pirkola, sihteeri

Maatalous-metsäylioppilaiden liitto MMYL ry

Maatalous-metsäylioppilaiden liitto MMYL ry Maatalous-metsäylioppilaiden liitto MMYL ry Hallituksen kokous 3 / 2014 Pöytäkirja Aika: 17.2.2014, klo 14.15 Paikka: Agronomiliitto, Pohjoinen Makasiinikatu 6 A 8 Paikalla: Laura Niiranen (pj), Tommi

Lisätiedot

Maatalous-metsäylioppilaiden liitto MMYL ry Agrikultur-forststudenternas förbund AFSF rf Sivu 1 / 6 Y-tunnus 1734154-9

Maatalous-metsäylioppilaiden liitto MMYL ry Agrikultur-forststudenternas förbund AFSF rf Sivu 1 / 6 Y-tunnus 1734154-9 Maatalous-metsäylioppilaiden liitto MMYL ry Agrikultur-forststudenternas förbund AFSF rf Sivu 1 / 6 MMYL ry Hallituksen kokous 3/2013 Pöytäkirja Aika 21.2.2013 klo 18.00 Paikka Paikalla Klusteri Teija

Lisätiedot

Maatalous-metsäylioppilaiden liitto MMYL ry

Maatalous-metsäylioppilaiden liitto MMYL ry Maatalous-metsäylioppilaiden liitto MMYL ry Hallituksen kokous 8 / 2014 Pöytäkirja Aika: 26.11.2014 klo 14 Paikka: Kabinetti, Ravintola Ladonlukko Paikalla: Tommi Jalo (pj), Mari Lahti, Terhi Mäkinen,

Lisätiedot

Hallituksen kokous 1 / 2014 Pöytäkirja

Hallituksen kokous 1 / 2014 Pöytäkirja Hallituksen kokous 1 / 2014 Pöytäkirja Aika: 15.1.2014 kello 17 Paikka: Viikin Monitoimitalon takkahuone Paikalla: Tommi Jalo (pj), Jenni Styrman, Mari Lahti, Terhi Mäkinen, Samica Sadik (poistui 19.50),

Lisätiedot

Hallituksen kokous 5 / 2014

Hallituksen kokous 5 / 2014 Hallituksen kokous 5 / 2014 Pöytäkirja Aika: 20.03.2014 klo 10 Paikka: MMYL: kerhotila, B-talo, Viikki Paikalla: Tommi Jalo (pj), Laura Niiranen, Carla Seitovirta, Terhi Mäkinen, Samica Sadik (poistui

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 13.10.2014 35/2014

PÖYTÄKIRJA 13.10.2014 35/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 13.10.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere

Lisätiedot

Asteriski ry PÖYTÄKIRJA 21/ (5) Vesilinnantie Turku

Asteriski ry PÖYTÄKIRJA 21/ (5) Vesilinnantie Turku Asteriski ry PÖYTÄKIRJA 21/2017 1 (5) ASTERISKIN HALLITUKSEN KOKOUS Aika 29.8.2017 klo 16.00 Paikka Asteriskin toimisto, Agoran kellari Läsnä Tiina Nokelainen Puheenjohtaja Mirva Tapola Sihteeri Marko

Lisätiedot

Hallituksen kokous 2 / 2014

Hallituksen kokous 2 / 2014 Maatalous-metsäylioppilaiden liitto MMYL ry Agrikultur-forststudenternas förbund AFSF rf Y-tunnus 1734154-9 Hallituksen kokous 2 / 2014 Pöytäkirja Aika: 03.02.2014 klo 12 Paikka: MMYL: kerhotila, B-talo,

Lisätiedot

Hyväksyttiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi.

Hyväksyttiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi. SAMPSAN VAALIKOKOUS Aika: 28.11.2013 klo 12.00 Paikka: Luentosali B5, Latokartanonkaari 7,00790 Helsinki Läsnä: Poistettu yksityisyyssyistä. 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo.12.15 2.

Lisätiedot

Maatalous metsäylioppilaiden liitto MMYL ry

Maatalous metsäylioppilaiden liitto MMYL ry Maatalous metsäylioppilaiden liitto MMYL ry Pöytäkirja HALLITUKSEN KOKOUS 2/2013 Aika 29.01.2013 klo.16:00 Paikka MMYL:n kerhohuone Paikalla: Teija Hakkarainen, Helmi Kärjä, Juhani Vainio, Emma Kuntze,

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 11.8.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere

Lisätiedot

8.12.2011. Esitys: Valitaan kokouksen ääntenlaskijoiksi Vigrén ja Lempiäinen. Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi

8.12.2011. Esitys: Valitaan kokouksen ääntenlaskijoiksi Vigrén ja Lempiäinen. Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi PÖYTÄKIRJA 26 (1/5) HALLITUS PÖYTÄKIRJA Aika: 2.12.2011 kello 14 Paikka: Opiskelijakunnan neuvotteluhuone Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja Lempiäinen Mika varapuheenjohtaja Kurronen Laura jäsen (saapui

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 6/2015 1/15

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 6/2015 1/15 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 6/2015 1/15 Nuorisovaltuusto Aika 10.08.2015 klo 17:00-18:15 Paikka Vääksyn nuokku Käsitellyt asiat Asia Sivu 66 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 3 67

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 9.11. klo 18.30 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri

Lisätiedot

Taloudenhoitaja Vehviläinen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Vehviläistä ruoasta.

Taloudenhoitaja Vehviläinen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Vehviläistä ruoasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 31/2017 AIKA: klo 18.30 PAIKKA: LÄSNÄ: Yhdistyksen kerhohuoneisto Suvilahdenkatu 10 B, 5. krs Helinä Teittinen, puheenjohtaja Jemina Fallenius, sihteeri Tuomas Rudanko Joel

Lisätiedot

15.12.2010. Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 15.52. Todettiin läsnäolijat.

15.12.2010. Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 15.52. Todettiin läsnäolijat. PÖYTÄKIRJA 1 (1/5) HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS 2011 Aika: 13.12.2010 kello 16.00 Paikka: Saikolo, Kimpisen kampus, Lappeenranta Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja Holopainen Tiina jäsen Lempiäinen

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 9/2013 1/14

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 9/2013 1/14 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 9/2013 1/14 Nuorisovaltuusto Aika 0 klo 17:00-18:00 Paikka Vääksyn nuorisotalo Käsitellyt asiat Asia Sivu 105 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 3 106 Sihteerin

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston kemistit ry Pöytäkirja Sivu 1 / HALLITUKSEN KOKOUS 11/2016

Jyväskylän yliopiston kemistit ry Pöytäkirja Sivu 1 / HALLITUKSEN KOKOUS 11/2016 Jyväskylän yliopiston kemistit ry Pöytäkirja Sivu 1 / 5 HALLITUKSEN KOKOUS 11/2016 Aika: Keskiviikko klo 17:45 Paikka: Ravintola Myöhä Läsnä: Toni Lamminaho puheenjohtaja Jonas Hammarström sihteeri Josefiina

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus. 2. Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin, pöytäkirjantarkastajien sekä tarvittaessa kahden ääntenlaskijan valinta

1. Kokouksen avaus. 2. Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin, pöytäkirjantarkastajien sekä tarvittaessa kahden ääntenlaskijan valinta STAABI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: 27.2.2017 klo 16.06 Paikka: Paikalla: Ryhmätyöhuone C1, Tampereen yliopisto Julius Tavasti Kyösti Husso Matti Andersson Suvi Tiilimäki Annika Nevanpää Melina Kukkonen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 5.5.2014 19/2014

PÖYTÄKIRJA 5.5.2014 19/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 5.5.2014 Paikka: Tallikuja 2 Läsnä: Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere Hjelt (saapui

Lisätiedot

3. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

3. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 1 Tampereen yliopisto PÖYTÄKIRJA STAABI ry 1 / 2015 STAABI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: 05.01.2015 klo 14:00 Paikka: Paikalla: Kasino-kabinetti Markus Lappi Juulia Koivisto Saara Asikainen Marika Anttila

Lisätiedot

Hallituksen kokous 1/2018

Hallituksen kokous 1/2018 PÖYTÄKIRJA 1 (5) Hallituksen kokous 1/2018 Aika Keskiviikko 10.1.2018 kello 18.00 Paikka HPP Asianajotoimisto Oy, Bulevardi 1 A, 00100 Helsinki Läsnä Jesse Viljanen puheenjohtaja Meri Bergström Kristiina

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 1.10.2012 28/2012

PÖYTÄKIRJA 1.10.2012 28/2012 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 1.10.2012 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Yhdistyksen kerhohuoneisto Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male Suvi Syvänen

Lisätiedot

PYKÄLÄ RY. Opintovaliokunnan kokous 5/2013 AIKA: PAIKKA: Pykälä ry:n toimisto, Mannerheimintie 5

PYKÄLÄ RY. Opintovaliokunnan kokous 5/2013 AIKA: PAIKKA: Pykälä ry:n toimisto, Mannerheimintie 5 PYKÄLÄ RY Opintovaliokunnan kokous 5/2013 AIKA: 24.04.2013 PAIKKA: Pykälä ry:n toimisto, Mannerheimintie 5 LÄSNÄ: Niina Karjunen, puheenjohtaja Heini Wiik, varapuheenjohtaja Katariina Vuorela, sihteeri

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 29.9.2014 33/2014

PÖYTÄKIRJA 29.9.2014 33/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 29.9.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere

Lisätiedot

Siirrettiin pöytäkirjan 11/2017 tarkastaminen seuraavaan kokoukseen.

Siirrettiin pöytäkirjan 11/2017 tarkastaminen seuraavaan kokoukseen. PYKÄLÄ RY:N OPINTOVALIOKUNNAN KOKOUS 1/2018 AIKA: klo 18.00 PAIKKA: LÄSNÄ: Suvilahdenkatu 10 B Olga Larinkari, puheenjohtaja Sara Piirainen, varapuheenjohtaja Johanna Kauppinen, sihteeri Sara Aho, opetuksenkehittämisvastaava

Lisätiedot

Fobia ry PÖYTÄKIRJA 21/2015 Assistentinkatu 7 20014 Turun yliopisto Aika: 6.10.2015 kello 16.00 Paikka: Sh 211, Publicum

Fobia ry PÖYTÄKIRJA 21/2015 Assistentinkatu 7 20014 Turun yliopisto Aika: 6.10.2015 kello 16.00 Paikka: Sh 211, Publicum Aika: 6.10.2015 kello 16.00 Paikka: Sh 211, Publicum HALLITUKSEN KOKOUS 21/2015 Läsnä: Poissa: Hanna-Kaisa A., Essi R., Heidi S., Inari, Katri, Tinja, Eetu V. (poistui klo 16.10), Saara, Tanja, Liisa,

Lisätiedot

2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. LASTU RY PL 122 Aikuiskasvatuksen, kasvatustieteen ja sivu 1 / 5 PÖYTÄKIRJA 96101 Rovaniemi pvm 14.01.2015 Rovaniemen Lastu ry:n hallituksen kokous Aika: 14.01.2015. Klo. 15:00 Paikka: Ainejärjestötila,

Lisätiedot

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika: 09.10.2018 Paikka : Pyhäjoen lukio KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN 4

Lisätiedot

Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 17.50. Todettiin läsnäolijat.

Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 17.50. Todettiin läsnäolijat. PÖYTÄKIRJA 4 (1/5) HALLITUS PÖYTÄKIRJA Aika: 1.2.2011 kello 17.00 Paikka: Saikolo, Kimpisen kampus, Lappeenranta Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja Piirainen Maria varapuheenjohtaja Holopainen Tiina jäsen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 8.9.2014 30/2014

PÖYTÄKIRJA 8.9.2014 30/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 8.9.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Jere Hjelt Katariina Järvi

Lisätiedot

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika: 12.12.2018 Paikka : Pyhäjoen lukio KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN 4

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 23.3.2009 kello 18.30 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna

Lisätiedot

Todettiin sihteeri Väänäsen olevan estynyt saapumasta kokoukseen. Valittiin opintovastaava Markkanen kokouksen sihteeriksi.

Todettiin sihteeri Väänäsen olevan estynyt saapumasta kokoukseen. Valittiin opintovastaava Markkanen kokouksen sihteeriksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 27.10.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iina-Mari Supperi Otto Markkanen Tuomo Leino Panu

Lisätiedot

ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 1/2017. AIKA: , klo 09:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B

ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 1/2017. AIKA: , klo 09:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA 13.1.2017 HALLITUKSEN KOKOUS 1/2017 AIKA: 17.1.2017, klo 09:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B Jakelu: Hallituksen jäsenet: Matias Kassala, hallituksen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 22.8.2011 22/2011

PÖYTÄKIRJA 22.8.2011 22/2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 22.8.2011 Paikka: Läsnä: Pykälän kerhohuoneisto, Suvilahdenkatu 10B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2013

PÖYTÄKIRJA /2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Sunnuntai 24.11.2013 Paikka: Läsnä: Tallikuja 2 D Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas Haavikko Britta Riipinen Eero Rapola

Lisätiedot

Läsnä: Topias Mattinen (PJ), Eero Mäkipää (Sihteeri), Jesse Rahkola, Serafia Kari, Viveka Laaksonen

Läsnä: Topias Mattinen (PJ), Eero Mäkipää (Sihteeri), Jesse Rahkola, Serafia Kari, Viveka Laaksonen Pöytäkirja Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen opiskelijat - ainejärjestö UDK ry:n hallituksen kokous Aika: Tiistai 7.2.2017 klo: 12:00 Paikka: Ryhmätyöhuone PinniB B1076 Läsnä: Topias Mattinen

Lisätiedot

Epsilon ry:n järjestäytymiskokous

Epsilon ry:n järjestäytymiskokous Epsilon ry:n järjestäytymiskokous Päivämäärä ja aika: 13.1.2015 klo 18 Paikka: Murun yläkerta Läsnäolijat: Sohvi Lyyra, Annu Hartikainen, Suvi Rönnqvist (poistui klo 18:30, kohdassa 8), Noora Luttinen,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 7.5.2012 19/2012

PÖYTÄKIRJA 7.5.2012 19/2012 PYKÄLÄ RY HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 7.5.2012 Paikka: Läsnä: Asianajotoimisto Krogerus Oy Unioninkatu 22 Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male Suvi Syvänen Mikko Murto

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2013

PÖYTÄKIRJA /2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Sunnuntai 1.9.2013 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas Haavikko

Lisätiedot

Yleisvastaava Sukura kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Sukuraa ruuasta.

Yleisvastaava Sukura kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Sukuraa ruuasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKUS Aika: klo 18.00 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah

Lisätiedot

Fobia ry PÖYTÄKIRJA 06/2015 Assistentinkatu 7 20014 Turun yliopisto Aika: 26.02.2015 kello 16.00 Paikka: Sh 211, Publicum

Fobia ry PÖYTÄKIRJA 06/2015 Assistentinkatu 7 20014 Turun yliopisto Aika: 26.02.2015 kello 16.00 Paikka: Sh 211, Publicum Aika: 26.02.2015 kello 16.00 Paikka: Sh 211, Publicum HALLITUKSEN KOKOUS 06/2015 Läsnä: Poissa: Inari, Katri (lähti 17.00), Veera, Eetu V., Tinja, Saara, Eetu A., Charlotte, Elina, Enni E. (lähti 16.46),

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus. 2. Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin, pöytäkirjantarkastajien sekä tarvittaessa kahden ääntenlaskijan valinta

1. Kokouksen avaus. 2. Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin, pöytäkirjantarkastajien sekä tarvittaessa kahden ääntenlaskijan valinta STAABI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 1/2017 Aika: 7.1.2017 klo 15.07 Paikka: TOAS Markuksentorin kerhotila Paikalla: Julius Tavasti Kyösti Husso Timo Nättinen Lassi Hursti Mikko Koikkalainen Assi-Jutta Kuusela

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Pöytäkirja ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 5 ARMATUURI RY 1/

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Pöytäkirja ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 5 ARMATUURI RY 1/ ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 5 ENERGIATEKNIIKAN KILTA PÖYTÄKIRJA ARMATUURI ry Ylioppilastalo Laserkatu 10 53850 Lappeenranta KILLAN YLEISKOKOUS Aika: Keskiviikko klo 16.00 Paikka: Luokka 2208, Lappeenrannan

Lisätiedot

Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen opiskelijat - Läsnä: Topias Mattinen(pj), Eero Mäkipää(sihteeri), Viveka Laaksonen, Pauliina

Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen opiskelijat - Läsnä: Topias Mattinen(pj), Eero Mäkipää(sihteeri), Viveka Laaksonen, Pauliina PÖYTÄKIRJA Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen opiskelijat - ainejärjestö UDK ry:n hallituksen kokous Aika: Tiistai 24.1.2017 klo:15:00 Paikka: Ryhmätyöhuone PinniB B1076 Läsnä: Topias Mattinen(pj),

Lisätiedot

SPOL osallistui Nuorten Psykologien koulutus- ja rekrytointipäiville, jotka pidettiin 25.-26.9.2015. Päivät onnistuivat hyvin.

SPOL osallistui Nuorten Psykologien koulutus- ja rekrytointipäiville, jotka pidettiin 25.-26.9.2015. Päivät onnistuivat hyvin. Suomen Psykologian Opiskelijain Liitto ry Hallituksen kokous 6/2015 Aika 27.9.2015 klo 15 Paikka Ravintola Sohwi, Vaasankatu 21, Jyväskylä Osallistujat Pia Jussila (pj.), Milja Jokinen (siht.), Emma Peltomaa,

Lisätiedot

Pöytäkirja 1/ PYKÄLÄ RY:N OPINTOVALIOKUNNAN KOKOUS 1/2017. AIKA: klo Mannerheimintie 3 b

Pöytäkirja 1/ PYKÄLÄ RY:N OPINTOVALIOKUNNAN KOKOUS 1/2017. AIKA: klo Mannerheimintie 3 b PYKÄLÄ RY:N OPINTOVALIOKUNNAN KOKOUS 1/2017 AIKA: klo 18.00 PAIKKA: LÄSNÄ: Mannerheimintie 3 b Johanna Heinonen, puheenjohtaja Kaisa Rissanen, varapuheenjohtaja Olga Larinkari, sihteeri Sara Piirainen,

Lisätiedot

Joensuun edunvalvontajaoston kokous 9 / 2018

Joensuun edunvalvontajaoston kokous 9 / 2018 Joensuun edunvalvontajaoston kokous 9 / 2018 Aika: 10.12.2018 klo 15:15 Paikka: Kokous- ja saunatila Suvas, Suvantokatu 6, Joensuu 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo: 15.15. 2 Ääntenlaskijoiden

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2015 1/16

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2015 1/16 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2015 1/16 Nuorisovaltuusto Aika 07.04.2015 klo 17:15-18:15 Paikka Vääksyn nuorisotalo Käsitellyt asiat Asia Sivu 38 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Lisätiedot

Siirrettiin edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkistaminen seuraavaan kokoukseen.

Siirrettiin edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkistaminen seuraavaan kokoukseen. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 5.1.2015 klo 18.00 Paikka Läsnä: Pykälä ry:n kerhotilat, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura

Lisätiedot

Fobia ry PÖYTÄKIRJA 16/2015 Assistentinkatu 7 20014 Turun yliopisto Aika: 02.09.2015 kello 14.00 Paikka: Kh 228, Publicum

Fobia ry PÖYTÄKIRJA 16/2015 Assistentinkatu 7 20014 Turun yliopisto Aika: 02.09.2015 kello 14.00 Paikka: Kh 228, Publicum Aika: 02.09.2015 kello 14.00 Paikka: Kh 228, Publicum HALLITUKSEN KOKOUS 16/2015 Läsnä: Poissa: Inari, Tiina, Elina, Riikka, Charlotte, Eetu A., Katri, Liisa, Tanja (saapui klo 14.16). Eetu V., Arttu,

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTON KUNNALISALAN 25.10.2013 OPISKELIJOIDEN AINEJÄRJESTÖ. Pinni A, Casino-Kabinet, Tampereen yliopisto, Tampere

TAMPEREEN YLIOPISTON KUNNALISALAN 25.10.2013 OPISKELIJOIDEN AINEJÄRJESTÖ. Pinni A, Casino-Kabinet, Tampereen yliopisto, Tampere HALLAT RY PÖYTÄKIRJA TAMPEREEN YLIOPISTON KUNNALISALAN 25.10.2013 OPISKELIJOIDEN AINEJÄRJESTÖ HALLITUKSEN KOKOUS 14/2013 Aika Tiistai 22.10.2013 kello 16.00 Paikka Pinni A, Casino-Kabinet, Tampereen yliopisto,

Lisätiedot

Professori (mvs.) Bärlund on laittanut kotisivuilleen maininnan valinnastaan vuoden opettajaksi.

Professori (mvs.) Bärlund on laittanut kotisivuilleen maininnan valinnastaan vuoden opettajaksi. PÖYTÄKIRJA 11.4.2006 21/2006 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 11.4. Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Eero Kärki, puheenjohtaja Sonja Sairo, sihteeri Heidi Vänskä

Lisätiedot

Todettiin kokouksen olevan laillisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen

Todettiin kokouksen olevan laillisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 21/2017 PÖYTÄKIRJA 21/2017 AIKA: klo 18.30 PAIKKA: LÄSNÄ: Yhdistyksen kerhohuoneisto Suvilahdenkatu 10 B, 5.krs Helinä Teittinen, puheenjohtaja Jemina Fallenius, sihteeri

Lisätiedot

Kiitettiin Yleisvastaava Kutvosta ja jäsen Mark Turusta kokouspaikan tarjoamisesta.

Kiitettiin Yleisvastaava Kutvosta ja jäsen Mark Turusta kokouspaikan tarjoamisesta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 17.00 Paikka: Arkadiankatu 21 Läsnä: Jere Hjelt, Puheenjohtaja Mia Hellgrén, Sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah Elmiira Kutvonen Julius Viherkenttä

Lisätiedot

Oikeustieteiden ainejärjestö. Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu. Paikalla:

Oikeustieteiden ainejärjestö. Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu. Paikalla: Itä-Suomen yliopisto Oikeustieteiden ainejärjestö Legio Ostiensis ry Esityslista Hallituksen järjestäytymiskokous Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu Paikalla: Buket Yüksel Tuulia

Lisätiedot

Puheenjohtaja Tukiainen kertoi Kiitossitsien ja Kevätkauden päättäjäisten järjestettävän Kaivohuoneella.

Puheenjohtaja Tukiainen kertoi Kiitossitsien ja Kevätkauden päättäjäisten järjestettävän Kaivohuoneella. PYKÄLÄ RY Opintovaliokunnan kokous 3/2015 AIKA: 15.4.2015 klo 19.00 PAIKKA: LÄSNÄ: Pykälän ry:n toimisto Mannerheimintie 3 B, 5.kerros Asta Tukiainen, puheenjohtaja Laura Linnove, varapuheenjohtaja Tiia

Lisätiedot

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Edustajiston sääntömääräinen syyskokous Esityslista Aika: 21.11.2017 klo 17.00 Paikka: Kutsu:, Helsinki. P317 Edustajiston jäsenet Hallitus KOKOUSTEKNISET ASIAT 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen

Lisätiedot

16.9.2011. Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 17.14. Todettiin läsnäolijat.

16.9.2011. Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 17.14. Todettiin läsnäolijat. PÖYTÄKIRJA 17 (1/5) HALLITUS PÖYTÄKIRJA Aika: 29.8.2011 kello 17.00 Paikka: Saikolo, Lappeenranta Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja Lempiäinen Mika varapuheenjohtaja Hannonen Maiju jäsen Holopainen Tiina

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 21.3.2014 13/2014

PÖYTÄKIRJA 21.3.2014 13/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Perjantai 21.3.2014 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 13.7.2009 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri

Lisätiedot

Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A

Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Sivu 1/5 Pöytäkirja 35/2016 Aika: 27. lokakuuta 2016 klo 10.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A Riina Lumme, puheenjohtaja Miika Tiainen, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Puheenjohtaja Heinonen iloitsi uusien opintovaliokunnan jäsenten läsnäolosta kokouksessa ja kehotti jäseniä nauttimaan kokouksen ruokatarjoiluista.

Puheenjohtaja Heinonen iloitsi uusien opintovaliokunnan jäsenten läsnäolosta kokouksessa ja kehotti jäseniä nauttimaan kokouksen ruokatarjoiluista. PYKÄLÄ RY:N OPINTOVALIOKUNNAN KOKOUSMUISTIO 26.1.2016 AIKA: klo 18.00 PAIKKA: Hietaniemenkatu 7 LÄSNÄ: Johanna Heinonen, puheenjohtaja Kaisa Rissanen, varapuheenjohtaja Olga Larinkari, sihteeri Sara Piirainen,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2013

PÖYTÄKIRJA /2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 3.12.2013 Paikka: Läsnä: Töölöntorinkatu 7, 00260 Helsinki Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen (lähti kohdassa 8.3) Tuomas

Lisätiedot

BIOSFÄÄRI RY PÖYTÄKIRJA 3/ PL 56 (Viikinkaari 5) HELSINGIN YLIOPISTO HALLITUKSEN KOKOUS

BIOSFÄÄRI RY PÖYTÄKIRJA 3/ PL 56 (Viikinkaari 5) HELSINGIN YLIOPISTO HALLITUKSEN KOKOUS BIOSFÄÄRI RY PÖYTÄKIRJA 3/2016 1 HALLITUKSEN KOKOUS Aika 2.2.2016 klo 18.00 Paikka Kerhohuone, huone 2010, Biokeskus 2, Viikinkaari 5, Helsinki Kokousvirkailijat Laura Laiho Heidi Annala puheenjohtaja

Lisätiedot

Borgström Toni, edustajiston varapuheenjohtaja

Borgström Toni, edustajiston varapuheenjohtaja Pöytäkirja 15 1 (5) HALLITUKSEN KOKOUS 15/2014 Aika: 24.9.2014 kello 16.00 Paikka: Kutsutut: Neuvottelutila Kummeli, Lappeenranta Paakki Pauliina, hallituksen puheenjohtaja Huhtiranta Sonja Hämäläinen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 3.6.2013 22/2013

PÖYTÄKIRJA 3.6.2013 22/2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 3.6.2013 Paikka: Bulevardi 19 A 18 Läsnä: Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tuomas Haavikko Britta Riipinen (saapui kohdassa 7.1.) Eero

Lisätiedot

Hyväksyttiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi muutoksin. (Liite 1)

Hyväksyttiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi muutoksin. (Liite 1) PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Paikka: Merikannontie 3 Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah (poistui kohdassa 7.4) Elmiira Kutvonen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 15.5.2013 19/2013

PÖYTÄKIRJA 15.5.2013 19/2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Keskiviikko 15.5.2013 Paikka: Läsnä: Mannerheimintie 3B Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen (saapui kohdassa 4.) Britta Riipinen Eero

Lisätiedot

Hellgrén kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hellgréniä ruuasta. Todettiin sääntömääräisen syyskokouksen jatkokokousta vietetyn.

Hellgrén kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hellgréniä ruuasta. Todettiin sääntömääräisen syyskokouksen jatkokokousta vietetyn. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 17.45 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah

Lisätiedot

Sihteeri Lassila kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Lassilaa ruoasta.

Sihteeri Lassila kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Lassilaa ruoasta. PÖYTÄKIRJA 9.1.2012 2/2012 PYKÄLÄ RY HALLITUKSEN KOKOUS 2/2012 Aika: Maanantai 9.1.2012 klo 17.15 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33B Läsnä: Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja

Lisätiedot

Lappeenrannan teknillinen yliopisto

Lappeenrannan teknillinen yliopisto HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 17.2.2014, klo 17.00 Paikka 4510 Läsnä: Topias Olkkonen, puheenjohtaja Miisa Komulainen, sihteeri Janne Ukkonen Miko Mehtäläinen Matti Rissanen Senni Bilund Sini Piiparinen

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS

HALLITUKSEN KOKOUS 1(5) Aika 21.8.2007 kello 18.00 Paikka Läsnä Lakimiesliiton ylähuone Mikko Salo, hallituksen puheenjohtaja Une Tyynilä, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen, lähti kohdassa 8 Jan Hjelt, hallituksen

Lisätiedot

Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja Elina Honkanen varapuheenjohtaja poistui klo 19:58 Tyko Viertiö fuksipäällikkö Juhani Heimo fuksipäällikkö

Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja Elina Honkanen varapuheenjohtaja poistui klo 19:58 Tyko Viertiö fuksipäällikkö Juhani Heimo fuksipäällikkö Prosessiteekkarit ry Hallituksen kokous, pöytäkirja 19/2014 Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Vuorimiehentie 2 02150 Espoo Aika: 26.8.2014 klo 18.00 Paikka: Learning Hub Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja

Lisätiedot

Asetettu nähtäväksi ylioppilaskunnan ilmoitustaululle / 2016

Asetettu nähtäväksi ylioppilaskunnan ilmoitustaululle / 2016 ESITYSLISTA LAPIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA 15.1.2016 HALLITUKSEN KOKOUS 1/2016 AIKA: 18.1.2016, klo 09:00 PAIKKA: LYYn toimisto, Ahkiomaantie 23 B Jakelu: Hallituksen jäsenet: Elias Rauhala, hallituksen

Lisätiedot

Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Myönnettiin läsnäolo- ja puheoikeus Juho Siitarille ja Anna Jäätteenmäelle

Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Myönnettiin läsnäolo- ja puheoikeus Juho Siitarille ja Anna Jäätteenmäelle Jyväskylän aineenopettajaopiskelijat ry Pöytäkirja Sivu 1 / 5 HALLITUKSEN KOKOUS 1/2017 Aika: maanantai 23.1.2017 klo 18:15 Paikka: Kahvila Presso Läsnä: Riikka Rintala (puheenjohtaja) Jonas Hammarström

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Pöytäkirja 2 1 (5) HALLITUKSEN KOKOUS 2/2012 Aika: Paikka: 9.1.2012 kello 16.00 alkavan perehdytyksen jälkeen Opiskelijakunnan neuvotteluhuone, Skinnarila, Lappeenranta Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja

Lisätiedot

Todettiin FC Force Majouren voittaneen kevään yliopistosarjan mestaruuden. Onniteltiin joukkuetta.

Todettiin FC Force Majouren voittaneen kevään yliopistosarjan mestaruuden. Onniteltiin joukkuetta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 19.30 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Pöytäkirja 1 (6) HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS 2012 Aika: 14.12.2011 kello 17.00 Paikka: Opiskelijakunnan neuvotteluhuone, Skinnarila, Lappeenranta Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja Borgström Toni

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS...

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS... 101 Nuorisovaltuuston kokous Esityslista AIKA 7.3.2016 Klo 16.30 PAIKKA Narvan monari KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 103 2 KOKOUKSEN AVAUS... 103 3 PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS Aika: 07.06.2018 Paikka : Pyhäjoen kunnantalo KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 2.6. klo 19.00 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen toimisto Mannerheimintie 3 B, 5.kerros Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri

Lisätiedot

19.8.2010. Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 16.18. Myönnettiin David Hauserille läsnäolo- ja puheoikeus.

19.8.2010. Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 16.18. Myönnettiin David Hauserille läsnäolo- ja puheoikeus. PÖYTÄKIRJA 12 (1/5) HALLITUS PÖYTÄKIRJA 12/2010 Aika: 17.8.2010 kello 16.00 Paikka: Saikolo, Kimpisen kampus, Lappeenranta Kutsutut: Räsänen Joona puheenjohtaja läsnä Oksanen Riku varapuheenjohtaja läsnä

Lisätiedot

Sihteeri Hellgrén kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hellgréniä ruuasta.

Sihteeri Hellgrén kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hellgréniä ruuasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 18.15 Paikka: Mannerheimintie 3 Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah Elmiira Kutvonen Julius Viherkenttä

Lisätiedot

Fobia ry PÖYTÄKIRJA 17/2016 Assistentinkatu Turun yliopisto

Fobia ry PÖYTÄKIRJA 17/2016 Assistentinkatu Turun yliopisto 9.9.2016 klo 14 kokoushuone 228, Publicum HALLITUKSEN KOKOUS 17/2016 Läsnä: Piia, Hanna-Kaisa, Katri, Iida, Tiina K., Marika, Essi R., Tinja, Anna S., Inari, Pauliina, Tiina M., Iida Poissa: Ville, Helmi

Lisätiedot

Pöytäkirja 2/14 1 (6)

Pöytäkirja 2/14 1 (6) Pöytäkirja 2/14 1 (6) Nuorisovaltuuston pöytäkirja Aika klo 17.00 Paikka Nuorisotila Zentra 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4. Esityslistan

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2007

PÖYTÄKIRJA /2007 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 9.4.2007 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Tuomas

Lisätiedot

Kokous 4/2013. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta ja edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkastaminen

Kokous 4/2013. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta ja edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkastaminen Fokus ry Kokous 6.5.2013 Pöytäkirja Aika: 6.5.2013 klo 18.15 Paikka: Hub Jyväskylän toimitilat Osallistujat: Hallituksen jäsenet: Armi Korhonen, Anna Kettunen, Sanna Heikkinen, Arttu Säynäjäkangas, Miika

Lisätiedot

PYKÄLÄ RY. Opintovaliokunnan kokous 1/2013 AIKA: 17.01.2013. Pykälän pieni sali Sörnäisten rantatie 33 B, Helsinki

PYKÄLÄ RY. Opintovaliokunnan kokous 1/2013 AIKA: 17.01.2013. Pykälän pieni sali Sörnäisten rantatie 33 B, Helsinki PYKÄLÄ RY Opintovaliokunnan kokous 1/2013 AIKA: 17.01.2013 PAIKKA: LÄSNÄ: Pykälän pieni sali Sörnäisten rantatie 33 B, Helsinki Niina Karjunen, puheenjohtaja Heini Wiik, varapuheenjohtaja Katariina Vuorela,

Lisätiedot

Ulkoasiainvastaava Viherkenttä kehotti ottamaan ruokaa. Kiitettiin Viherkenttää ruoasta.

Ulkoasiainvastaava Viherkenttä kehotti ottamaan ruokaa. Kiitettiin Viherkenttää ruoasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 18.00 Paikka: Liisankatu 11 Läsnä: Jere Hjelt, Puheenjohtaja Tarik Ahsanullah, Sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Elmiira Kutvonen Julius Viherkenttä Asta Tukiainen

Lisätiedot

21.2.2012. 2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

21.2.2012. 2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Pöytäkirja 4/2012 1(6) Hallituksen kokous Aika 20.2.2012 klo 17.00 Paikka Itä-Suomen yliopisto, AU101 Osallistujat: Petri Makkonen Puheenjohtaja Jenni Soininen Sihteeri Eeva Kalliomaa Petteri Lauronen

Lisätiedot

Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello 18.14. 2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello 18.14. 2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen PÖYTÄKIRJA 05.10.2004 35/2004 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 05.10.2004 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Särkiniementie 7 Tatu Oikarinen, puheenjohtaja Kristina Schmidt, sihteeri Laura

Lisätiedot

Asteriski ry:n hallituksen kokous 1/2013

Asteriski ry:n hallituksen kokous 1/2013 Asteriski ry Pöytäkirja Sivu 1 Asteriski ry:n hallituksen kokous 1/2013 Aika 4.1.2013 Paikka Asteriski ry:n toimisto, ICT-talo Läsnä Elina Malén Hannu Ala-Olla Joonas Salovaara Katri Passi Mikko Lainio

Lisätiedot

Pöytäkirja 1/ PYKÄLÄ RY:N OPINTOVALIOKUNNAN KOKOUS 1/2016. AIKA: klo Mannerheimintie 3 B, 5. krs

Pöytäkirja 1/ PYKÄLÄ RY:N OPINTOVALIOKUNNAN KOKOUS 1/2016. AIKA: klo Mannerheimintie 3 B, 5. krs PYKÄLÄ RY:N OPINTOVALIOKUNNAN KOKOUS 1/2016 AIKA: klo 19.15 PAIKKA: LÄSNÄ: Mannerheimintie 3 B, 5. krs Helinä Teittinen, puheenjohtaja Iris Pitkänen, varapuheenjohtaja (saapui kohdassa 10.1) Kaisa Rissanen,

Lisätiedot

16.9.2011. Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 17.08. Todetaan läsnäolijat.

16.9.2011. Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 17.08. Todetaan läsnäolijat. PÖYTÄKIRJA 16 (1/5) HALLITUS ESITYSLISTA Aika: 10.8.2011 kello 17.00 Paikka: Saikolo, Lappeenranta Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja Lempiäinen Mika varapuheenjohtaja Hannonen Maiju jäsen Holopainen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 2.7.2011 20/2011

PÖYTÄKIRJA 2.7.2011 20/2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Lauantai 2.7.2011 Paikka: Läsnä: Villamonlahdentie 67, Hämeenlinna Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen Jenna Tirkkonen

Lisätiedot

Opintovastaava Tukiainen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Tukiaista ruuasta.

Opintovastaava Tukiainen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Tukiaista ruuasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 19.00 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Elmiira Kutvonen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 30.12.2010 48/2010 PYKÄLÄ RY:N

PÖYTÄKIRJA 30.12.2010 48/2010 PYKÄLÄ RY:N PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Torstai 30.12.2010 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Tuomas Rytkönen, puheenjohtaja Liina Kujala, sihteeri Hanna Kylmäniemi Lauri Koskentausta

Lisätiedot