TARJOUS KOLKANLAHDEN KOLKANRINTEEN PALVELUTALON KIINTEISTÖSTÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TARJOUS KOLKANLAHDEN KOLKANRINTEEN PALVELUTALON KIINTEISTÖSTÄ 729-408-30-193"

Transkriptio

1 TARJOUS KOLKANLAHDEN KOLKANRINTEEN PALVELUTALON KIINTEISTÖSTÄ NÄKEMYS KOHTEEN TULEVASTA KÄYTTÖTARKOITUKSESTA SEKÄ KIINTEISTÖLLÄ HARJOITETTAVA TOIMINTA Palvelutalo tulisi käytössämme olemaan sekä asuinrakennus että yritystoiminnoissa käytettävä kiinteistö. Rakennuksen ensimmäinen kerros tulisi toimimaan yksityisessä käytössä perheen asuintilana. Alakertaan tulisi Terapiapalvelu Helin toimitilat, joissa toteutuisivat toimintaterapia, ratkaisukeskeinen kuvataideterapia, ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmennus sekä eläinavusteinen terapiatyö. Alakerrassa olisi mahdollista toteuttaa lisäksi hyvinvointipalveluina intialaista päähierontaa ja turvehoitoja. Terapiapalvelu Heli toimii tällä hetkellä Ääneseudulla ja toimintaa olisi nyt mahdollista laajentaa Saarijärven alueelle. Terapiapalvelu Helillä on Kelan sopimus vuoden 2015 alkaen. Tulevaisuudessa toimintaan olisi tarkoitus laajentaa jonkinasteista greencare-tyylistä kuntouttavaa toimintaa yhteistyössä Keski-Suomen Ratsastuskeskuksen kanssa. Myös erilaisten kuntouttavien ja elämyksellisten leirien järjestäminen eri asiakasryhmille on merkittävä tulevaisuuden suunnitelma. Esimerkiksi taideleirit. Yläkertaa olisi tarkoitus hyödyntää Terapiapalvelu Helin ja Keski-Suomen Ratsastuskeskuksen toiminnassa majoitustiloina leiriläisten majoittamiseen. Mahdollisesti tulevaisuudessa myös pienimuotoista majoituspalvelua Saarijärvellä matkaileville, jotka haluavat elämyksen hevostoiminnasta ja kauniista Kolkanlahden alueesta eri kohteineen. Yläkerran majoitusmahdollisuudet tarjoavat ratsastuskeskukselle merkittävän tilaisuuden kehittää toimintaansa: leiritoimintaa laajemmin ympäri vuoden viikonloppuleireistä viikon leireihin sekä mahdollisuuksien mukaan kenties ratsastusrippikoulun toteuttamiseen. Ajatuksenamme oli myös, että kiinteistökauppojen mahdollisesti toteutuessa olisi mahdollisuus sopia seikoista, kuten kodinkoneiden ym. paikalleen jättämisen ja irtaimiston jättämisen mahdollisuudesta. Uudet omistajat olisivat valmiit suorittamaan raivauksen ehdolla, että kaupunki järjestää poistotavaran poiskuljetuksen esimerkiksi siirtolavoilla.

2 ALUEEN KEHITTÄMISAJATUKSIA Maaseudulle elinvoimaa Verkostoituminen ja yhteistyö paikallisiin yrityksiin Uudenlaista kuntouttavaa toimintaa alueelle Hevosharrastaminen uudelle tasolle Keskisuomen Ratsastuskeskus Olemassa oleva yritys Keskisuomen ratsastuskeskus. Yhtiömuoto pohdittava kuinka tulevaisuudessa järkevä toimia. Omistaja Mikko Larja (Toiseksi yrittäjäksi Risto Leppäkangas) Tuntitoimintaan erilaisia tasoryhmiä talutusryhmistä aktiivivalmennukseen. Ratsastustoiminnan aktivoittaminen: heppakerhot, aloittelijat, pitempään harrastaneet. Tarvitaan eri tasoryhmiin sopivat hevoset ja tuntien pitäjät. Paikkakunnalla nykyisin toimivat opettajat ( Eija Maukonen ja Anneli Pylvänäinen ) Tuntiratsastajille tarjotaan aktiivivalmennus paketteja, mahdollisuutta kilpailla ja valmentautua tiiviimmin kuin tuntiratsastuksessa. Monet vanhemmat miettivät hankitaanko oma hevonen, monesti kynnys suuri. Halukkaat voivat valita aktiivivalmennuspaketin, useammin treenit viikossa, jonka myötä mahdollisuus kisaamaan paremmin tallin hevosilla. sen jälkeen päätös helpompi hankitaanko oma hevonen. Yksityishevoset peruspalvelupaketista ratsutuspalveluun. Nykyisin perus tallipaikan lisäksi voidaan tarjota hevosten ns läpiratsastusta ja treenaamista, useimmin omistajalle helpompaa saada hevosta kehittymään eteenpäin. Hevoskasvatus, nuorten hevosten ratsutus, koulutus, kilpailuttaminen. Yleisesti nuoria hevosia saa hankittua edullisemmin, kun ne on hyvin ratsutettu ja niillä on kilpailutuloksia, niiden myyntiarvo on korkeampi. Euroopasta yhteistyökumppaneita hevostuontiin. Valmennuspalvelut ulkopuolisia ammattivalmentajia Etelä- ja Itä-Suomesta ( viikonloppu pakettivalmennuksia) Useiden suomalaisten ammattivalmentajien kanssa tehty

3 yhteistyötä, nykyisin käydään viikoittain Kuopio/Korpilahti-akselilla treeneissä. Pohjoisessa Keski-Suomessa olisi varmasti tarvetta aktiivivalmennuksille, markkinointi ja tiedottaminen hyvin tärkeää, asiakkaita voitaisiin saada myös pohjanmaan suunnalta. Näissäkin huomioitava eri tasoryhmät. Nyt valmennusta järjestetty yksityisesti kerran ja kysyntä on ollut kiitettävää jälkikäteen, tulijoita varmasti löytyisi. Mahdollisuus järjestää myös valmennusviikonloppuja. Tallille säännölliseen toimintaan heppakerho, jolla aikuiset vetäjät. Kerho mahdollistaa hevostoimintaan tutustumisen, heppataidon ja tiedon kartuttamisen ja yhdessä tekemisen ja kokemisen riemun. Kerho soveltuu tutustumisena ratsastusharrastuksen aloittamista harkitsevalle tai täydentävänä toimintana jo ratsastusta harrastavalle. Erityisryhmille räätälöity hevosharrastetoiminta, jossa tavoitteiden mukaisesti vetäjinä ratsastuksen opettaja ja/tai eläinavusteinen toimintaterapeutti sekä vammaisratsastuksen avustaja-koulutuksen käyneet avustajat. Näin mahdollisuus räätälöidä yksilöllistä hevostoimintaa joko yksilötoimintana tai pienryhmässä erilaisten asiakasryhmien kanssa, kuten eri vammaisryhmät (kehitys-, näkö-, kuulo-, liikuntavammaiset), psykiatriset asiakkaat, neuropsykiatriset asiakkaat tai erityisnuoret. Opiskelijoille mahdollisuus laajempaan harjoitteluun hevostalousyrittäjyydessä. Luonnonvarainstituutiolle (Tarvaala) tarjotaan mahdollisuuksien mukaan opiskelijoiden hevospaikkoja /valmennuspaikkoja. Usein opiskelijoilla on oma hevonen, ja monesti joudutaan miettimään, kuinka hevosen kanssa toimitaan kun lähdetään muualle opiskelemaan. Opiskelijoille hyvät mahdollisuudet toimia hevosen kanssa opiskelujen aikana. Lisäksi yhteistyötä opiskeluihin liittyvien työharjoitteluiden merkeissä tiiviimmin. Yhteistyö esim. Jamk ja Poke. Markkinointia lisättävä, ja selvitettävä mitä muita mahdollisuuksia oppilaitosten kanssa voisi olla. Pispalan kanssa yhteistyömahdollisuuksien kartoitus. Leiritoiminta viikonloppu/ viikkoleirejä ( mahdollinen majoitus Kolkanrinteen palvelutalo). Rakennuksen ylin kerros varustetaan majoitustoimintaan. Pakettien rakentaminen eri tasoryhmille. Markkinoinnin merkitys hyvin suuri. Mahdollisuus esteettömässä majoitusympäristössä ja toimintaterapeutin sekä vammaisratsastuksen ohjaajien avustamana myös erityisryhmien leiritoimintaan.

4 Voisiko Saarijärven lukion liikuntalinja tarjota ratsastuslinjaa? Mahdollistaa valmentautumisen korkeatasoisesti. Esim Vilma Leppäkangas siirtyi syksyllä 2014 Äänekosken lukiosta liikuntalinjalle Saarijärvelle. Tähtäimenä maajoukkuevalmennus ja kilpaileminen kansallisella ja kansainvälisellä tasolla koulu- ja este ratsastuksessa. Maastoreitit, ratsastusvaellukset. Luonnon kauniit Ahvenlammin maastot, ratsastusreittien kunnostus vaatisi toimenpiteitä, kuten laavupaikan kunnostus. Mahdollistavat hyvät puitteet viikko- ja viikonloppuleireille. Ratsastusriparit, yhteistyötä Saarijärven seurakunnan kanssa?, kesällä noin kaksi leiriä. Majoitukset Kolkanrinteen palvelutalossa. Ratsastusripareita tarjotaan muutamissa Suomen talleissa, kysyntää enemmän kuin palvelun tarjoajia. Olisiko tilausta myös erityisryhmien heppariparille, tämä palvelu ainutlaatuista? Pyöröaitaus, hevosen koulutusta maasta käsin, tarvetta sekä ratsu- että ravipuolella. Pyöröaitauksen myötä mahdollisuus vuokrata aitausta valmentautumiseen sekä järjestää erilaisia teemakursseja/koulutuksia, kuten Kari Vepsä tai Monty Roberts-metodin kurssit. Mahdollinen hevospaikkojen lisääminen. Nykyiseen talliin voitaisiin lisätä hevospaikkoja, pitäisi rakentaa kylmä varastoa lisää. Vaatisi lisäinvestointeja. Maneesin laajennus mahdollistaa samanaikaisesti tuntitoiminnan ja yksityisten ratsastamisen, yksäriratsastajien ei tarvitse odottaa tuntien loppumista, ennen kuin pääsee ratsastamaan (ratsastustunnit klo 16-19). Tämä nostaa huomattavasti palvelutasoa tallilla. Ratsastus kentän laajennus. Pystytään toteuttaman hyvin pienillä investoinneilla, koska kentän pohjamateriaali on hyvä, mahdollistaa tulevaisuudessa suurempien kisojen järjestämisen. Kilpailutoiminnan herättäminen aktiivisemmaksi (Oxeri). Pystyttäisiin tulevaisuudessa aktiivisemmin järjestämään kisoja ja virittämään paikallinen hevostoiminta seurassa uudelle tasolle. Yhteistyö Jouko Tarvaisen kanssa. Hevosten hieronta / saunotus. Tarvainen ( Samaani ) tunnetaan ympäri Suomea hevospiireissä, voitaisiin markkinoida paremmin palveluita ratsupuolelle.

5 Hevostarvike/ rehut myynti. Tuodaan Euroopasta, tilataan suoraan valmistajalta, ja tehdään välitysmyyntiä. Palvelutalon majoituksesta (yläkerta) voidaan tarjota majoitusta viikonloppuleireille, viikkoleireille, rippileireille, erityisryhmien leireille, valmennuksiin, kisatapahtumiin jne. Mahdollisesti myös pienimuotoisesti bed&breakfast-tyylistä majoitusta matkailijoille, joita maaseudun rauha ja eläintouhuilu kiinnostaa. Mahdollistaa Vesiveijarin kävijöille vaihtoehdon majoittua. Päivän aikana Terapiapalvelu Heli käyttää ratsastuskeskuksen palveluita, illalla keskitytään enemmän tunti- ja yksityisratsastustoimintaan. Mahdollinen greencare- ja terapiapalvelu- toiminnat tapahtuvat päiväsaikaan, jolloin asiakkaat käyvät, Illalla tuntitoimintaa ja yksärit ratsastaa. Terapiapalvelu Heli Olemassa oleva yritys Terapiapalvelu Heli, joka toimii tällä hetkellä Ääneseudulla sekä Keuruulla ja Konnevedellä. Omistaja Heli Leppäkangas, jolla koulutuksina toimintaterapia, ratkaisukeskeinen taideterapia, ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja sekä ratkaisukeskeinen eläinavusteinen valmentaja ja vammaisratsastuksen avustaja. Lisäksi pienempiä koulutuksia kuntoutuksen ja hyvinvoinnin alalta, kuten turvehoitaja-koulutus (LehtoPeat) ja intialainen päähieronta. Terapiapalvelu Helillä on Kelan sopimus vuoden 2015 alusta. Toimintaterapia on kuntoutusta, joka perustuu toiminnan terapeuttiseen käyttöön sekä toimintaterapeutin ja asiakkaan väliseen yhteistyöhön ja vuorovaikutukseen. Toimintaterapian tavoitteena on mahdollistaa asiakkaan itsenäisyyttä omassa arjessa ja toiminnassa eli osallistumisessa omaan elämään ja sen valintoihin. Joskus arkinen toiminta vaatii ihmiseltä enemmän, mihin hän sairastumisen, vammautumisen tai elämäntilanteen muutoksen vuoksi pystyy. Toimintaterapian perustana on näkemys ihmisen mahdollisuudesta vaikuttaa tulevaisuuteensa, terveyteensä ja hyvinvointiinsa tekemisensä ja omien valintojensa kautta. Toimintaterapiasta hyötyvät ihmiset, joilla on vaikeuksia selviytyä päivittäisestä elämästä. Toimintaterapia rohkaisee olemaan oman elämän aktiivinen toimija. Tavoitteena on yhdessä asiakkaiden kanssa löytää ratkaisuja arkielämän haasteisiin. Mm. syrjäytymisvaarassa olevat nuoret, osatyökykyiset työikäiset

6 ja ikääntyvät henkilöt hyötyvät toimintaterapeutin yksilöllisestä toimintamahdollisuuksien arvioinnista ja terapiasta. Toimintaterapiassa kehitetään niitä valmiuksia ja taitoja, joita ihminen tarvitsee arkielämässään. Toimintaterapian keinoja asiakkaan toimintamahdollisuuksien parantamiseksi voivat olla esimerkiksi asunnon muutostöiden suunnittelu, apuvälinetarpeen arviointi, psykososiaalisten taitojen harjoittelu tai arjen toimintojen harjoittelu. Väestörakenteen muuttuessa tarvitaan joustavia sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteita sekä taitoa löytää asiakkaalle yksilöllisiä ratkaisuja yhä monimutkaisemmassa yhteiskunnassa. Toimintaterapia voi toteutua yksilöllisenä tai ryhmämuotoisena palveluna. Toimintaterapeutti voi myös ohjata asiakkaan lähiympäristöä (perhettä, avustajia, hoitajia) asiakkaan arjen omatoimisuuden tukemiseen. Toimintaterapiaa voidaan toteuttaa myös eläinavusteisena, missä hyödynnetään ihmisen ja eläimen välistä ainutkertaista kanssakäymistä. Eläimen kanssa toimiessa motivaatio harjoitteiden suorittamiseen paranee tuntuvasti. Ratkaisukeskeinen eläinavusteinen terapiatyö (Solution Focused Animal Assisted Therapy -koulutusohjelma) tarkoitettu henkilöille, jotka työskentelevät erilaisissa asiakastyöympäristöissä ja haluavat hyödyntää lemmikkieläintä, kuten koiraa, kissaa, hevosta, alpakkaa, kanaa, lammasta, ym eläintä erilaisissa valmennuksissa tai terapiatyöskentelyssä. Koulutus antaa perustiedot ratkaisukeskeisestä ajattelusta, työotteesta sekä taitoja niiden soveltamiseen asiakastyössä. Koulutuksen kautta saa valmiuksia käyttää eläinavusteista valmennusta tai terapiaa omassa työssään esim. kasvatus-, sosiaali- tai terveysalalla tai hoiva-alan /maaseutualan yrittäjyydessä. Koulutuksen filosofisen taustan lähestymistavan keskeisimmät teemat ovat voimavarakeskeisyys, asiakaslähtöisyys, arvostava vuorovaikutus, luovuus ja huumori. Ratkaisukeskeisesti ongelmia käsitellään tavalla, jossa keskustelujen ja työskentelyn pääpaino on tulevaisuudessa, tavoitteissa,, ratkaisuideoissa sekä toivon herättämisessä. Tutkimalla ensin ongelmaa ja miettimällä sitten, miten asioiden toivotaan tulevaisuudessa olevan, luodaan energiaa ja myönteistä intoa löytää konkreettisia vaihtoehtoja elämäntilanteeseen. Eläimellä ja ihmisellä on vuosituhansia kestävä yhteinen tarina ja kiinteä suhde toisiinsa. Eläimen ja ihmisen välille muotoutuva suhde on usein hyvin merkityksellinen ja eläimen on todettu tuovan apua moniin ihmisen emotionaalisiin ongelmiin. Taideterapia on suosittua, koska se sopii hoitomuotona kaiken ikäisille ihmisille. Taideterapia hyödyntää viestintävälineenä sanojen lisäksi taiteellista ilmaisua, jonka avulla

7 on ajoittain helpompi ilmaista vaikeita asioita. Taideterapian koulutukset antavat valmiudet hyödyntää taideterapian keinoja omassa ammatissa sekä tarjoaa uudenlaisia menetelmiä esimerkiksi vuorovaikutuksen ja itseilmaisun kehittämiseen. Kuvataideterapia (lyh. taideterapia) on terapiamuoto, joka käyttää taiteellista luomisprosessia psyykkisten ja sosiaalisten ongelmien ennaltaehkäisyssä, hoidossa ja kuntoutuksessa. Taideterapia ei anna valmiita vastauksia, eikä ratkaise ongelmia asiakkaan puolesta. Tukea-antava (supportiivinen) ja ratkaisukeskeinen kuvataideterapia vahvistaa asiakkaan itsetuntoa, auttaa häntä löytämään omat vahvuutensa ja voimavaransa, sekä tukee häntä kohtaamaan itse omat ongelmansa ja etsimään niihin ratkaisuja. Kuvataideterapia soveltuu myös oman kasvun välineeksi, itsetietoisuuden lisääjäksi ja luovuuden rikastuttajaksi. Ratkaisukeskeinen taideterapia on taidetyöskentelyn ja ratkaisukeskeisen terapian elementtejä yhdistävä taideterapian lähestymistapa. Ratkaisukeskeisen taideterapian työote on eklektinen, mikä tarkoittaa sitä että siinä voidaan hyödyntää myös muissa terapiamuodoissa hyväksi koettuja ajatuksia ja työskentelymenetelmiä. Vaikka ratkaisukeskeisessä terapiassa on paljon yhteneviä elementtejä muiden terapioiden kanssa, se on silti selkeästi oma terapiasuuntauksensa. Ratkaisukeskeisen taideterapian perusajatukset, johon työskentely pohjautuu, ovat samat kuin ratkaisukeskeisessä psykoterapiassa. Ratkaisukeskeisessä taideterapiassa ei korosteta menneisyyttä vaan keskustelu ja työskentely suunnataan tulevaisuuteen ja tavoitteisiin. Terapian tavoitteena on nostaa esille positiiviset voimavarat ja muutoksen mahdollisuudet, jotka ovat juuri nyt käytettävissä. Myös menneisyyttä voidaan tarkastella, jos se on asiakkaan omasta mielestä tarpeellista ja merkityksellistä. Tällöinkin työskentelyn lähtökohtana on asiakkaan voimavarojen tunnistaminen, ei ongelmiin keskittyminen. Humanistisesti suuntautuneessa ratkaisukeskeisessä taideterapiassa asiakkaan kuvia ei analysoida tai tulkita. Keskeistä on se, mitä merkityksiä kuvan tekijä itse töilleen antaa. Taidetuotosten (kuvien) äärellä käytävään keskusteluun liittyvät ratkaisukeskeiset kysymykset toimivat työvälineinä, joiden avulla asiakas tulee kuulluksi oman elämänsä asiantuntijana ja hän osallistuu aktiivisesti oman tulevaisuuden suunnitteluun sekä tavoitteiden asettamiseen. Ihminen ei aina voi muuttaa omaa elämäntilannettaan, mutta hänen näkökulmansa työstettävään asiaan voi muuttua. Taidetyöskentely ja kuvasta käytävä keskustelu voivat auttaa asiakasta näkemään ongelmalliseksi kokemansa asian uudesta näkökulmasta. mikä mahdollistaa uusia tapoja reagoida käsillä olevaan tilanteeseen tai asiaan. Kuvataideterapia sopii lapsille, nuorille, aikuisille ja varttuneille. Taideterapia soveltuu esimerkiksi asiakkaille jotka kärsivät vuorovaikutusongelmista, masennuksesta,

8 syömishäiriöistä, akuuteista kriiseistä, pitkäaikaissairaudesta, työttömyydestä, työuupumuksesta ja stressistä, peloista ja kiusaamisesta. Taideterapia sopii erityisen hyvin myös tilanteisiin, kun sanojen löytäminen on vaikeaa tai sanoja ei ole lainkaan (esim. puhumattomuus, dysfasia, autismi). Taideterapia ei vaadi kuvailmaisun erityistaitoja, halu oman elämän tarkasteluun ja into omilla käsillä tekemiseen riittää. Kuvataideterapiassa tavoitteena ei ole tehdä taiteellisesti korkeatasoisia kuvia, sillä tärkeämpää on tekemisenprosessi. Kuvataideterapeutti ei tulkitse asiakkaan kuvia, vaan hän auttaa asiakasta itseään löytämään oivalluksia ja merkityksiä omista kuvistaan. Ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmennus on ohjauksellinen ja tavoitteellinen kuntoutusmenetelmä, joka on suunnattu neuropsykiatrisille asiakkaille. Neuropsykiatrinen terminä viittaa psykiatriseen oireistoon, jolle tyypillistä on neurologinen alkuperä. Neuropsykiatrisista oireyhtymistä tunnetuimpia ovat tarkkaavuuden ja aktiivisuuden häiriö ADHD ja ADD, Aspergerin syndrooma sekä Touretten oireyhtymä. Neuropsykiatrinen oireyhtymä- käsitteen alle mahtuu hyvin laaja kirjo erityyppisiä oireita ja niiden ilmenemismuotoja. Neuropsykiatristen oireiden taustalla vaikuttavat biologiset tekijät ovat usein synnynnäisiä, mutta ne voivat myös olla seurausta jostain vammasta, esimerkkinä aivovammapotilaat. Jotkut neuropsykiatrisiksi luokiteltavat oireet voivat alkaa myös aikuisiällä. Neuropsykiatrinen valmennusmenetelmä tukee erityisesti puutteellisten toiminnanohjauksen taitojen harjoittelemista. Toiminnanohjaus on ikään kuin toiminnan "lennonjohto" eli sillä tarkoitetaan taitoja, joiden avulla asioita saadaan tehdyksi eli esim. suunnittelukyky, aloittamisen kyky, loppuunsaattamisen kyky, organisointikyky ja ajanhallinta. Neuropsykiatrinen valmentaja toimii valmentajana henkilöille, joilla on neuropsykiatrinen oireyhtymä. Valmennusta voidaan käyttää myös mielenterveys- ja päihdekuntoutujien sekä muiden puutteellisia toiminnanohjauksen taitoja omaavien lasten, nuorten ja aikuisten ohjaamisessa. Neuropsykiatrisen valmennuksen tavoitteena on tukea eri-ikäisten ja eri elämänvaiheissa olevien henkilöiden arjen- ja elämänhallinnan taitoja, uusien myönteisten toimintatapojen kehittymistä sekä myönteisen elämänpolun rakentumista. Valmennuksen avulla pyritään opettelemaan uusia toimintatapoja mahdollisimman hyvän itsenäisen elämän hallitsemiseen. Valmennuksen kohteena voi olla melkein mikä tahansa elämän osa-alue itsensä ja kodista huolehtimisesta aina seurustelusuhteeseen. Neuropsykiatrinen valmennus perustuu kielelliseen kommunikaatioon ja edellyttää asiakkaalta jonkinasteista kykyä havainnoida ja arvioida omaa toimintaansa. Neuropsykiatrista valmennusta voi antaa siihen erityisen koulutuksen

9 saanut sosiaali-, terveys- tai opetusalan ammattilainen. Koulutuksen saaneet voivat toimia neuropsykiatrisina valmentajina joko yksityisesti tai omassa työtehtävässään sekä alan asiantuntijoina ja tukena työyhteisössään. Hyvinvointipalveluna mahdollisuus intialaiseen päähierontaan sekä turvehoitoihin. Mahdollisuus myös tarjota elämyksellisiä tapahtumia, kuten taideleirit. Greencare - toimintaa alueella olisi mahdollista toteuttaa monien asiakasryhmien kanssa kehitysvammaisista asiakkaista psykiatrisiin tai vaikka ikääntyvistä etsivän nuorisotyön asiakkaisiin. Hevosten lisäksi alueella tulisi olemaan erilaisia lemmikkejä (koiria, kissoja, kaneja, kanalan väki, lampaita) sekä tarvittaessa pienimuotoista viljelytoimintaa kasvimaan tai huoneen muodossa, joten toimintaa löytyisi aina eläinten hoidosta maatilan ulkotöihin ja tallitoimintaan. Tämä toimintamuoto on tulevaisuuden vahva visio. Kolkanrinteen Kiinteistö/ Talonmies/Koneurakointi palvelut Uusi, perustettava yritys: Mikko Larja / Risto Leppäkangas Lämpövoimalan ylläpito ( hakelämmityksen hoitaminen). Huolehditaan lämmitystoiminnan ylläpitäminen. Olennainen asia palvelutalon lämmityksessä, koska lämmitys tapahtuu lämpövoimalasta. Kiinteistön kuluissa olennainen asia. Talonmiespalvelut: vanhainkoti/ koulu, voidaan tarjota kaupungille kaikki mahdolliset huoltotoiminnat Talvikunnossapito: vanhainkoti/ koulu/ hautausmaa, voidaan tarjota kaupungille kaikki mahdolliset palvelut Ulkoalueet Kolkanrinteellä: kunnossapito voidaan tarjota kaupungille, kaikki mahdolliset palvelut nurmen leikkuusta, lumen aurauksesta ja hiekoituksesta ympäristön raivaustöihin. TOIMINNASTA JO TEHTY SUUNNITELMAA KAUPUNGIN KANSSA. Kolkanrinteen kehittämistoiminnan myötä voidaan tarjota olemassa olevalle vanhusten palvelutalolle uusia elämyksiä. Myös paikkakuntalaisille mahdollisuus tarjota elämys/toimintapäiviä Kolkanrinteen alueella sisältäen erilaista aktiviteettia

10 taidetoiminnasta heppailuun. Markkinoinnin rooli tulee olemaan merkityksellinen niin Terapiapalvelun kuin Ratsastuskeskuksen toiminnassa: Internet, Facebook jne. Selvitettävä, kuinka Saarijärven kaupunki / SSYP pystyy mahdollisesti olemaan hankkeessa mukana, samoin mahdolliset ELY keskuksen palvelut.

NEUROPSYKIATRINEN VALMENNUS OPPIMISEN TUKENA

NEUROPSYKIATRINEN VALMENNUS OPPIMISEN TUKENA NEUROPSYKIATRINEN VALMENNUS OPPIMISEN TUKENA 10.3.2015 HELSINGIN MESSUKESKUS MERI-JOHANNA FABRITIUS PSYKIATRINEN SH, PSYKOTERAPEUTTI YET, NEUROPSYKIATRINEN VALMENTAJA Henkilöillä, joilla on oppimisvaikeuksia,

Lisätiedot

RATKAISUKESKEINEN TAIDETERAPIA

RATKAISUKESKEINEN TAIDETERAPIA Solution Focused Art -kuvataideterapian koulutusohjelma 60 op RATKAISUKESKEINEN TAIDETERAPIA Ratkaisukeskeinen taideterapiakoulutus on aikuiskoulutusta, joka on tarkoitettu terveys-, sosiaali-, kasvatus-,

Lisätiedot

2013-2015 Työntekijän Valtone-vihko

2013-2015 Työntekijän Valtone-vihko 2013-2015 Työntekijän Valtone-vihko Kädessäsi oleva vihko on osa Valtone valmennusta ja toimintaa nepsy-aikuisille projektin tiedonjakamiseen kuuluvaa työtä. Valtone hanke on toiminut vuosina 2013 2015.

Lisätiedot

KUNTOUTUMISEN TUKEMINEN

KUNTOUTUMISEN TUKEMINEN TURUN AIKUISKOULUTUSKESKUS Kärsämäentie 11, 20360 Turku puh. 0207 129 200 fax 0207 129 209 SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA NÄYTTÖTUTKINTO AMMATTITAIDON ARVIOINTI KUNTOUTUMISEN TUKEMINEN

Lisätiedot

ETAPPI-TUKI 03/12/2018

ETAPPI-TUKI 03/12/2018 ETAPPI-TUKI Etappi-tuki on tarkoitettu Vaasan kaupungin omille oppilaille 1-9lk:lle Etappi-tukeen haetaan alueellisen ertu-ryhmän kautta hakemuksella Etappi-tuki on tarkoitettu niille oppilaille, joiden

Lisätiedot

Hoivapalvelut Onnenpisara

Hoivapalvelut Onnenpisara Hoivapalvelut Onnenpisara Kuntouttavia luontolähtöisiä hoivapalveluja Perustettu v.2010 Henkilöstö 3hlö (yrittäjä + 2 työntekijää) koulutustaustaa; lähihoitajia,kehitysvammaisten ohjaaja, neuropsykiatrinen

Lisätiedot

VILLITARHA. - tunteita ja toimintaa

VILLITARHA. - tunteita ja toimintaa VILLITARHA - tunteita ja toimintaa Tilaa toimia Pieni tunnelmallinen alpakkatila, jossa järjestetään ihmisten ja eläinten hyvinvointiin sekä kädentaitoihin liittyviä kursseja. Lisäksi palvelutarjotaan

Lisätiedot

KUNTOUTUMISEN TUKEMINEN

KUNTOUTUMISEN TUKEMINEN ETELÄ-KYMENLAAKSON AMMATTIOPISTO Palvelualojen toimipiste Takojantie 1, 48220 KOTKA Puh. 010 395 9000 Fax. 010 395 9010 S-posti:etunimi.sukunimi@ekami.fi www.ekami.fi SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO,

Lisätiedot

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen Minna Rantanen, Kela Läntinen vakuutuspiiri TYKS 17.5.2016 Saajat Vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen / vaativan lääkinnällisen

Lisätiedot

Terapiaryhmä aikuisille afasiakuntoutujille

Terapiaryhmä aikuisille afasiakuntoutujille K E V Ä T / S Y K S Y 2 0 1 1 Terapiaryhmä aikuisille afasiakuntoutujille Uusi Terapiamuoto! Helmikuussa ja elokuussa 2011 on alkamassa Kelan kuntoutujille suunnattu monimuototerapiaryhmä. Ryhmän ohjaajina

Lisätiedot

Tmi OwnStory. Tarja Jutila MMM, dipl. taideterapeutti

Tmi OwnStory. Tarja Jutila MMM, dipl. taideterapeutti Tarja Jutila MMM, dipl. taideterapeutti Taideterapia on taidelähtöisiin menetelmiin perustuvaa luovaa, hauskaa ja joskus vakavaakin henkilökohtaista prosessointia. Tärkeintä ei ole lopputulos, vaan koko

Lisätiedot

Green care. Hyvinvointia luonnosta. Jami Green care / Heli Hämäläinen

Green care. Hyvinvointia luonnosta. Jami Green care / Heli Hämäläinen Green care Hyvinvointia luonnosta Jami Green care / Heli Hämäläinen 5.5.2017 Mitä on green care? Green Care on luontoon ja maaseutuympäristöön liittyvää ammatillista toimintaa, jolla edistetään ihmisten

Lisätiedot

Kuntaseminaari Eskoon Asiantuntijapalvelut

Kuntaseminaari Eskoon Asiantuntijapalvelut Kuntaseminaari 24.5.2017 Eskoon Asiantuntijapalvelut Ulla Yli-Hynnilä Henkilöstö esimies lääkäri (1) psykologi (3) psykiatrinen sairaanhoitaja (2) puheterapeutti (2) kuntoutussuunnittelija (1) toimintaterapeutti

Lisätiedot

Green Care mahdollisuudet Suomessa

Green Care mahdollisuudet Suomessa Green Care mahdollisuudet Suomessa Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus Kuva: Hannele Siltala GREEN CARE - luonnon ja maaseutuympäristön (kasvit, eläimet, maisema, arkirutiinit, yhteisöllisyys, hiljaisuus

Lisätiedot

Tyky- ja virkistystoiminnan palveluvaatimuksia. Luonto-ja eläinavusteinen toiminta Sanna Peltola

Tyky- ja virkistystoiminnan palveluvaatimuksia. Luonto-ja eläinavusteinen toiminta Sanna Peltola Tyky- ja virkistystoiminnan palveluvaatimuksia Luonto-ja eläinavusteinen toiminta 22.11.17 Sanna Peltola Virkistys- ja hyvinvointipalvelut -palveluvaatimuksia Miten palvelussani toteutuu Green Care toiminnan

Lisätiedot

Neuropsykiatrinen valmennus nuoren myönteinen tukeminen valmennuksen keinoin. Kirsi Saukkola 2014 1

Neuropsykiatrinen valmennus nuoren myönteinen tukeminen valmennuksen keinoin. Kirsi Saukkola 2014 1 Neuropsykiatrinen valmennus nuoren myönteinen tukeminen valmennuksen keinoin Kirsi Saukkola 2014 1 ADHD-valmennus, neuropsykiatrinen valmennus, ADHD-ohjaus, coaching, coach-kuntoutus On kuntouttavaa toimintaa,

Lisätiedot

Vuorovaikutus toimimaan nuorten kanssa!

Vuorovaikutus toimimaan nuorten kanssa! Vuorovaikutus toimimaan nuorten kanssa! Lukijalle Vuorovaikutus toimimaan on kolmevuotinen hanke (2018 2020), jonka päätavoitteena on vanhemman ja nuoren välisen vuorovaikutuksen parantaminen. Hankkeen

Lisätiedot

Green care. Kuva: Hannele Siltala

Green care. Kuva: Hannele Siltala Green care Kuva: Hannele Siltala Ihmisen ja ympäristön vuorovaikutus - Perinteinen elämäntapa: luonnonläheisyys, riippuvuus luonnon antimista - Teknistyminen: elämäntavan irtaantuminen luonnosta - Ympäristöongelmat

Lisätiedot

8.1.2016 NEUROPSYKIATRINEN KUNTOUTUS KEHITYKSELLISISSÄ NEUROPSYKIATRISISSÄ OIREYHTYMISSÄ

8.1.2016 NEUROPSYKIATRINEN KUNTOUTUS KEHITYKSELLISISSÄ NEUROPSYKIATRISISSÄ OIREYHTYMISSÄ NEUROPSYKIATRINEN KUNTOUTUS KEHITYKSELLISISSÄ NEUROPSYKIATRISISSÄ OIREYHTYMISSÄ 1. YLEISKUVAUS NEUROPSYKIATRISESTA KUNTOUTUKSESTA Neuropsykiatrisissa oireyhtymissä haasteet ovat luonteeltaan pitkäkestoisia,

Lisätiedot

Koulutuksen toteutus. Savonia-ammattikorkeakoulu, Haukisaarentie 2, Iisalmi. Vähintään 15 ja enintään 25 henkilöä

Koulutuksen toteutus. Savonia-ammattikorkeakoulu, Haukisaarentie 2, Iisalmi. Vähintään 15 ja enintään 25 henkilöä ADHD- /NEUROPSYKIATRINEN VALMENTAJA Neuropsykiatrinen valmennus on ohjauksellista kuntoutusta, jossa asiakasta ohjataan ja tuetaan kehittämään arjen- ja elämänhallintataitojaan. Lisäksi valmennus sopii

Lisätiedot

Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin

Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin Hyvää Ikää Kaikille seminaari Seinäjoella 18.9.2014 Marjut Mäki-Torkko Vammaispalvelujen johtaja, KM Mitä ajattelet ja sanot minusta Sitä luulet minusta Sinä olet

Lisätiedot

TerveysInfo. Hellitä hetkeksi punnitse voimavarasi Omien voimavarojen kartoitukseen ja hyvinvoinnin vahvistamiseen.

TerveysInfo. Hellitä hetkeksi punnitse voimavarasi Omien voimavarojen kartoitukseen ja hyvinvoinnin vahvistamiseen. TerveysInfo Arjen aapinen Julkaisu muistuttaa yksinkertaisista keinoista, joilla jokainen voi huolehtia mielensä hyvinvoinnista ja jaksamisestaan. 2005 maksuton, 17,6 x 17,6 cm : 24 s. :piirr. : 2 vär.

Lisätiedot

EDURO-SÄÄTIÖN NUORTEN PALVELUT JA NEUROPSYKIATRINEN KUNTOUTUS. 6.10.2015 Tanja Raappana

EDURO-SÄÄTIÖN NUORTEN PALVELUT JA NEUROPSYKIATRINEN KUNTOUTUS. 6.10.2015 Tanja Raappana EDURO-SÄÄTIÖN NUORTEN PALVELUT JA NEUROPSYKIATRINEN KUNTOUTUS 6.10.2015 Tanja Raappana Eduro-säätiö Toiminnan ohjaus Työ- ja toimintakyvynarvionninp alvelut Kuntoutuksen palvelut Osaamisen vahvistamisen

Lisätiedot

Taide on tavallista. Taideterapia kuntoutumisen tukena. Mitä taideterapia on? Sopisiko se minulle?

Taide on tavallista. Taideterapia kuntoutumisen tukena. Mitä taideterapia on? Sopisiko se minulle? Taide on tavallista Taideterapia kuntoutumisen tukena Mitä taideterapia on? Sopisiko se minulle? Tutkimme kuvissamme iloa, tuskaa, kaihoa, häpeää, surua. Nyt katson taidetta ja elämää eri muodoissa uusin

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8. Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto

Lisätiedot

Hippo Terapiaklinikka, Turku Terapiaryhmät 2016-2017

Hippo Terapiaklinikka, Turku Terapiaryhmät 2016-2017 Hippo Terapiaklinikka, Turku Terapiaryhmät 2016-2017 LUKISIEPPARI Ryhmä on tarkoitettu lapsille, joilla on luku- ja kirjoitustaidon vaikeuksia. Tavoitteena on fonologisten ja nopean nimeämisen taitojen

Lisätiedot

LAATUSUOSITUKSET TYÖLLISTYMISEN JA OSALLISUUDEN TUEN PALVELUIHIN. Kehitysvammaisille ihmisille tarjottavan palvelun lähtökohtana tulee olla, että

LAATUSUOSITUKSET TYÖLLISTYMISEN JA OSALLISUUDEN TUEN PALVELUIHIN. Kehitysvammaisille ihmisille tarjottavan palvelun lähtökohtana tulee olla, että Suomen malli 2 LAATUSUOSITUKSET TYÖLLISTYMISEN JA OSALLISUUDEN TUEN PALVELUIHIN (entinen työ- ja päivätoiminta) Kehitysvammaisille ihmisille tarjottavan palvelun lähtökohtana tulee olla, että he voivat

Lisätiedot

Yksilöllistä elämää yhdessä

Yksilöllistä elämää yhdessä Yksilöllistä elämää yhdessä Attendo yrityksenä Attendo Oy on suomalainen sosiaali- ja terveyspalvelualan yritys. Olemme edelläkävijä asumispalveluiden tuottamisessa ikäihmisille, vammaisille, kehitysvammaisille

Lisätiedot

TerveysInfo. Hellitä hetkeksi punnitse voimavarasi Omien voimavarojen kartoitukseen ja hyvinvoinnin vahvistamiseen.

TerveysInfo. Hellitä hetkeksi punnitse voimavarasi Omien voimavarojen kartoitukseen ja hyvinvoinnin vahvistamiseen. TerveysInfo Arjen aapinen Julkaisu muistuttaa yksinkertaisista keinoista, joilla jokainen voi huolehtia mielensä hyvinvoinnista ja jaksamisestaan. 2005 maksuton, 17,6 x 17,6 cm : 24 s. :piirr. : 2 vär.

Lisätiedot

Valmennus ja tuki Osana uutta vammaislainsäädäntöä

Valmennus ja tuki Osana uutta vammaislainsäädäntöä Valmennus ja tuki Osana uutta vammaislainsäädäntöä Valmennus ja tuki Vammaisella henkilöllä on oikeus saada välttämättä tarvitsemaansa valmennusta ja tukea Mihin asioihin valmennusta ja tukea voi saada?

Lisätiedot

Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot. tunnistaa laajasti eriikäisten

Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot. tunnistaa laajasti eriikäisten Kasvun tukeminen ja ohjaus Sivu 1(13) Arvioinnin kohde Arviointikriteerit 1. Työprosessin hallinta Suunnitelmallinen työskentely Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot Tutkinnon suorittaja:

Lisätiedot

Kelan sopeutumisvalmennus 2010-luvulla. Tuula Ahlgren Kehittämispäällikkö 10.3.2015

Kelan sopeutumisvalmennus 2010-luvulla. Tuula Ahlgren Kehittämispäällikkö 10.3.2015 Kelan sopeutumisvalmennus 2010-luvulla Tuula Ahlgren Kehittämispäällikkö 10.3.2015 2 Kuntoutustilastot, Kelan järjestämä kuntoutus vuonna 2014 3 Ennuste 2014 Kelan sopeutumisvalmennus Kela järjestää sopeutumisvalmennusta

Lisätiedot

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen 26.10.2015 Pitkänimen sairaala, Psykoterapiapaja. Elina Kinnunen, asiantuntijalääkäri, Kela - vaikeavammaisten lääkinnällinen kuntoutus

Lisätiedot

Kelan järjestämä kuntoutus ja lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit

Kelan järjestämä kuntoutus ja lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit Kelan järjestämä kuntoutus ja lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit Asiantuntija- ja keskustelutilaisuus narkolepsialasten vanhemmille ja aikuispotilaille 4.2.2011 Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren,

Lisätiedot

Saada tietoa, kokeilla, osallistua, vaikuttaa ja valita. Löytää oma yksilöllinen työelämän polku

Saada tietoa, kokeilla, osallistua, vaikuttaa ja valita. Löytää oma yksilöllinen työelämän polku Saada tietoa, kokeilla, osallistua, vaikuttaa ja valita. Löytää oma yksilöllinen työelämän polku Milla Ryynänen, projektipäällikkö, Työelämän päämies projekti, Savon Vammaisasuntosäätiö 17.11.2015 TYÖELÄMÄN

Lisätiedot

HEVOSALA TÄNÄÄN JA KEHITYSNÄKYMÄT

HEVOSALA TÄNÄÄN JA KEHITYSNÄKYMÄT HEVOSALA TÄNÄÄN JA KEHITYSNÄKYMÄT Markku Saastamoinen Luonnonvarakeskus Luke Maatilarakennusten saneeraus ja vuokraus hevos- ja pieneläintoimintaan, Lammi 27.3.2018 Hevosala Suomessa Hevosia 75 000 (14

Lisätiedot

Neuropsykiatrisesti oireilevien lasten, nuorten ja heidän perheidensä palveluverkko Etelä-Pohjanmaalla. Leena Lähdesmäki 1

Neuropsykiatrisesti oireilevien lasten, nuorten ja heidän perheidensä palveluverkko Etelä-Pohjanmaalla. Leena Lähdesmäki 1 Neuropsykiatrisesti oireilevien lasten, nuorten ja heidän perheidensä palveluverkko Etelä-Pohjanmaalla Leena Lähdesmäki 1 Neuropsykiatriset häiriöt Aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö; ADHD, ADD, muut

Lisätiedot

SENNI-projekti esittäytyy

SENNI-projekti esittäytyy SENNI-projekti esittäytyy Aloitusseminaari 26.01.2012 Projektipäällikkö Liisa Nurminen Itä-Suomen yliopisto Green Care Green Care on käsite, jolle ei vielä toistaiseksi ole yksiselitteistä suomenkielistä

Lisätiedot

FYSIOTERAPIA JA TOIMINTA

FYSIOTERAPIA JA TOIMINTA 2015 SALVAN KUNTOUTUS FYSIOTERAPIA JA TOIMINTATERAPIA Ilo liikkua! Uudelleen toimintaan! Tervetuloa fysioterapiaan ja toimintaterapiaan Ilolansaloon! SALVAN FYSIOTERAPIA ILOLA Palvelukeskus Ilolansalo

Lisätiedot

Kansallinen näkökulma toimintakyvyn seuraamiseen ja visioita tulevaan. Kristiina Mukala, lääkintöneuvos STM

Kansallinen näkökulma toimintakyvyn seuraamiseen ja visioita tulevaan. Kristiina Mukala, lääkintöneuvos STM Kansallinen näkökulma toimintakyvyn seuraamiseen ja visioita tulevaan Kristiina Mukala, lääkintöneuvos STM Mitä toimintakyky on? Toimintakyky tarkoittaa ihmisen fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia edellytyksiä

Lisätiedot

MIELENTERVEYS ON ELÄMÄNTAITOA

MIELENTERVEYS ON ELÄMÄNTAITOA MIELENTERVEYS ON ELÄMÄNTAITOA turvaverkon varmistaminen mielen- terveystaitojen oppiminen yhteisöllisen oppilaitoskulttuurin rakentaminen HYVINVOIVA OPPILAITOS voimavarojen tunnistaminen ja vahvistaminen

Lisätiedot

Toimintakyky. Toimiva kotihoito Lappiin , Heikki Alatalo

Toimintakyky. Toimiva kotihoito Lappiin , Heikki Alatalo Toimintakyky Toimiva kotihoito Lappiin 10.4.2018, 19.4.2018 Mitä toimintakyky on? Mitä ajatuksia toimintakyky käsite herättää? Mitä toimintakyky on? Toimintakyky tarkoittaa ihmisen fyysisiä, psyykkisiä

Lisätiedot

Osallistumisen mahdollistaminen ikääntyvän CP-vammaisten toimintaterapiasta. Tt, Ttyo Maikku Tammisto

Osallistumisen mahdollistaminen ikääntyvän CP-vammaisten toimintaterapiasta. Tt, Ttyo Maikku Tammisto Osallistumisen mahdollistaminen ikääntyvän CP-vammaisten toimintaterapiasta Tt, Ttyo Maikku Tammisto Ikääntyvä CP-vammainen seminaari 26.3.2010 Helsinki VAKE = Vaikeavammaisten kuntoutuksen kehittämis-

Lisätiedot

Mikko Mikkonen Vastaava psykologi Psykiatrian ja päihdehuollon erityispalvelut Neuropsykiatrian konsultaatiotyöryhmä Helsingin sosiaali- ja

Mikko Mikkonen Vastaava psykologi Psykiatrian ja päihdehuollon erityispalvelut Neuropsykiatrian konsultaatiotyöryhmä Helsingin sosiaali- ja Mikko Mikkonen Vastaava psykologi Psykiatrian ja päihdehuollon erityispalvelut Neuropsykiatrian Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto Sisältö: Mitä se on? Mistä sitä saa? Mitä kuntoutetaan? Riippuu yksilöllisestä

Lisätiedot

Sopeutumisvalmennuksen mahdollisuudet ja keinot tukea perhettä. Timo Teräsahjo, PsM, Aivoliitto ry

Sopeutumisvalmennuksen mahdollisuudet ja keinot tukea perhettä. Timo Teräsahjo, PsM, Aivoliitto ry Sopeutumisvalmennuksen mahdollisuudet ja keinot tukea perhettä Timo Teräsahjo, PsM, Aivoliitto ry Sopeutumisvalmennus Kuntoutujan ja hänen omaisensa ohjausta ja valmentautumista sairastumisen tai vammautumisen

Lisätiedot

Ratkaisukeskeisyyden historiaa Lappeenrannassa

Ratkaisukeskeisyyden historiaa Lappeenrannassa Ratkaisukeskeisyyden historiaa Lappeenrannassa Kirsi Saukkola Psykiatrinen sairaanhoitaja Ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja Työnohjaaja ETELÄ-SUOMEN OPPIMISEN JA KASVUN TUEN PÄIVÄT 21.3.2018

Lisätiedot

Hevosharrastuksen merkitys ja ratsastuskouluyrittäjän mietteitä kuntayhteistyöhön Minna Martin-Päivä. Forssa

Hevosharrastuksen merkitys ja ratsastuskouluyrittäjän mietteitä kuntayhteistyöhön Minna Martin-Päivä. Forssa Hevosharrastuksen merkitys ja ratsastuskouluyrittäjän mietteitä kuntayhteistyöhön Minna Martin-Päivä Forssa 14.6.2010 Esityksen sisältö: Hevosharrastuksen merkitys Kunnalle Harrastajille/perheille Hevosyritys

Lisätiedot

Mielen hyvinvointi projekti 2009 2011. OPH:n verkottumisseminaari 22.9.2010 Ulla Ruuskanen

Mielen hyvinvointi projekti 2009 2011. OPH:n verkottumisseminaari 22.9.2010 Ulla Ruuskanen Mielen hyvinvointi projekti 2009 2011 OPH:n verkottumisseminaari 22.9.2010 Ulla Ruuskanen Miksi mielen hyvinvointia kannattaa edistää? edistää tutkinnon suorittamista edistää työllistymistä tukee nuorten

Lisätiedot

Nuoret ja aikuiset, yhdessä osaamista hankkimassa Kirsi Malmstedt, Etelä-Savon ammattiopisto

Nuoret ja aikuiset, yhdessä osaamista hankkimassa Kirsi Malmstedt, Etelä-Savon ammattiopisto Nuoret ja aikuiset, yhdessä osaamista hankkimassa Kirsi Malmstedt, Etelä-Savon ammattiopisto 23.11.2017 Nuorten ja aikuisten yhdessä oppiminen Reformi kannustaa yhdessä oppimiseen Yksi laki, jossa lähtökohtana

Lisätiedot

Attendo Pirtinkaari Yksilöllistä elämää yhdessä

Attendo Pirtinkaari Yksilöllistä elämää yhdessä Attendo Pirtinkaari Yksilöllistä elämää yhdessä Attendo yrityksenä Attendo Oy on suomalainen sosiaali- ja terveyspalvelualan yritys. Olemme edelläkävijä asumispalveluiden tuottamisessa ikäihmisille, vammaisille,

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdepalvelut Tuettua asumista Tupalassa Tupalantie 1 50170 Mikkeli. Mielen aske Kuntatoimijoiden seminaari 29.1.

Mielenterveys- ja päihdepalvelut Tuettua asumista Tupalassa Tupalantie 1 50170 Mikkeli. Mielen aske Kuntatoimijoiden seminaari 29.1. Mielenterveys- ja päihdepalvelut Tuettua asumista Tupalassa Tupalantie 1 50170 Mikkeli Mielen aske Kuntatoimijoiden seminaari 29.1.2015 Niina Helminen Anri Tanninen Yleistä Tupalasta Kiinteistöt omistaa

Lisätiedot

Kertausta aivovammojen oireista

Kertausta aivovammojen oireista Toiminta takkuaa, auttaako terapia? Toimintaterapeutti Kari Löytönen 16.4.2013 Kertausta aivovammojen oireista (Tenovuon, Raukolan ja Ketolan luennot) Aivovamman tyypillinen oirekokonaisuus Poikkeava väsyvyys,

Lisätiedot

Elämäntapamuutos valmennusohjelma

Elämäntapamuutos valmennusohjelma Elämäntapamuutos valmennusohjelma Mitä on kokonaisvaltainen hyvinvointi? Fyysinen hyvinvointi -terveys, kunto, lepo, ruoka Henkinen hyvinvointi -suhde omaan itseen, itsetuntemus, itsensä arvostaminen,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena. Elina Palola, STM

Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena. Elina Palola, STM Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena Elina Palola, STM Syrjäytymisen ehkäisy aloitetaan usein liian myöhään Raskaita lastensuojelutoimia joudutaan tekemään aivan liikaa: ongelmiin

Lisätiedot

TUKIPAJA. vertaistuellinen työtapa selviytymiskeinot tasa-arvoisuus luottamuksellisuus voimaantuminen

TUKIPAJA. vertaistuellinen työtapa selviytymiskeinot tasa-arvoisuus luottamuksellisuus voimaantuminen TUKIPAJA Räätälöityä apua erityistarpeisiin Tukea vaativaan vanhemmuuteen vertaistuellinen työtapa selviytymiskeinot tasa-arvoisuus luottamuksellisuus voimaantuminen Tukipaja on toiminut vuodesta 2008,

Lisätiedot

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Perhepalvelukeskus, Korkalonkatu 4, 96100 Rovaniemi Kuva: Pekka Ojaniemi Palveluja perheille Avoin päiväkoti Avoimen päiväkodin toiminta on tarkoitettu alle kouluikäisille

Lisätiedot

5.19.2 LIIKUNTA / ESTERATSASTUSVALMENNUS (LIE)

5.19.2 LIIKUNTA / ESTERATSASTUSVALMENNUS (LIE) Liite nro 30 76 11.12.2012 5.19.2 LIIKUNTA / ESTERATSASTUSVALMENNUS (LIE) Opetuksen tavoitteet Esteratsastusvalmennuksen tavoitteena on ohjata ratsastajia toimimaan määrätietoisesti ja monipuolisesti,

Lisätiedot

OHJAAJUUS TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE

OHJAAJUUS TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE TUTKINNONSUORITTAJAN NIMI: OHJAAJUUS TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE ARVIOINNIN KOHTEET ARVIOINTIKRITEERIT 1. Työprosessin hallinta Oman työn tavoitteellinen suunnittelu ja toteuttaminen sosiaalisista

Lisätiedot

Nuorten tukeminen on Kelan strateginen painopiste. Liisa Hyssälä Pääjohtaja Kela

Nuorten tukeminen on Kelan strateginen painopiste. Liisa Hyssälä Pääjohtaja Kela Nuorten tukeminen on Kelan strateginen painopiste Liisa Hyssälä Pääjohtaja Kela Kelan rooli nuorisotakuun toimeenpanossa Sidosryhmien (ELY-keskukset, TE-toimistot, kunnat) ja Kelan vakuutuspiirien odotukset

Lisätiedot

Tulevaisuuden suomenhevonen yhteiskunnan muutoksen vaikutuksia

Tulevaisuuden suomenhevonen yhteiskunnan muutoksen vaikutuksia Tulevaisuuden suomenhevonen yhteiskunnan muutoksen vaikutuksia Markku Saastamoinen Luonnonvarakeskus Luke Suomenhevosen jalostusohjesäännön uudistaminen, Tampere 9.5.2015 Yhteiskunnan muutos hevostalouden

Lisätiedot

ADHD-oireisten lasten tukeminen sosiaalipedagogisen hevostoiminnan menetelmin

ADHD-oireisten lasten tukeminen sosiaalipedagogisen hevostoiminnan menetelmin ADHD-oireisten lasten tukeminen sosiaalipedagogisen hevostoiminnan menetelmin Forssan seudun Green Care klusterihankkeen II työpaja Anun Arkissa 17.5.2016 Satu Valkas, koulupsykologi / FSHKY ADHD Aktiivisuuden

Lisätiedot

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea?

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Maarit Mykkänen, Savon Vammaisasuntosäätiö Kehitysvammaliiton opintopäivät 2015 Tuetusti päätöksentekoon -projekti Projektin toiminta-aika: 2011-31.7.2015

Lisätiedot

Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa!

Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa! Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa! 1 Ratsastus on hieno harrastus Ratsastus on luonnonläheinen ja tasa-arvoinen laji. Ratsastus on monipuolinen

Lisätiedot

Matkalla naapuruuteen -uudistuvat erityispalvelut kuntien peruspalveluiden tukena

Matkalla naapuruuteen -uudistuvat erityispalvelut kuntien peruspalveluiden tukena Matkalla naapuruuteen -uudistuvat erityispalvelut kuntien peruspalveluiden tukena Sari Hietala Ylihoitaja, PKSSK sosiaalipalvelut 25.11.2013 PKSSK:n toiminta-alue 2 PKSSK sosiaalipalvelut 2013 Tulevaisuuden

Lisätiedot

LOUNAIS-SUOMEN NUORISOTIIMI

LOUNAIS-SUOMEN NUORISOTIIMI LOUNAIS-SUOMEN NUORISOTIIMI Lounais-Suomen alueella toimii iloinen ja aktiivinen Nuorisotiimi, joka koostuu seitsemästä nuoresta ympäri aluetta. Tiimin vastaavana on Jenna Tammi. Jenna lisäksi tiimiin

Lisätiedot

Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi

Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta 23.09.2014 1 Nuorisotakuu osana nuorisotoimea 1. Nuorten työpajatoiminta 2. Etsivä nuorisotyö 3. Monialainen yhteistyö 2 1. Nuorten työpajat Nuorten työpajoilla

Lisätiedot

Onnistuneella työharjoittelulla kiinni osaamisen perusteisiin

Onnistuneella työharjoittelulla kiinni osaamisen perusteisiin Onnistuneella työharjoittelulla kiinni osaamisen perusteisiin HENRY Foorumi 2012 Lisa Forss Liiketoimintajohtaja, Taitoprofiilit/StaffEdu Oy 1 Taitoprofiilit/StaffEdu Oy Koulutuspalveluita työhallinnolle

Lisätiedot

Neuropsykiatrisesti oireilevan nuoren kohtaaminen ja arjen tukeminen

Neuropsykiatrisesti oireilevan nuoren kohtaaminen ja arjen tukeminen Neuropsykiatrisesti oireilevan nuoren kohtaaminen ja arjen tukeminen Kemi 4.9.2015 Marja Koivusalo, lastenneurologian erikoislääkäri, Kolpeneen palvelukeskus Lasten ja nuorten normaali kehitys Normaalin

Lisätiedot

ASIAKASOHJAUS PALVELUOHJAUSPROSESSIN ERI VAIHEET TYÖMENETELMÄT VERKOSTOT JA YHTEISTYÖ

ASIAKASOHJAUS PALVELUOHJAUSPROSESSIN ERI VAIHEET TYÖMENETELMÄT VERKOSTOT JA YHTEISTYÖ ASIAKASOHJAUS PROSESSI PALVELUOHJAUSPROSESSIN ERI VAIHEET TYÖMENETELMÄT VERKOSTOT JA YHTEISTYÖ 16.4.2014 PALVELUOHJAUS - MITÄ, KENELLE, MITEN? 16.4.2014 2 Palveluohjaus perustuu Asiakkaan ja hänen palveluohjaajansa

Lisätiedot

Usko ihmeisiin sillä niitä tapahtuu hetkissä ja niistä jää pieni jälki jokaiseen

Usko ihmeisiin sillä niitä tapahtuu hetkissä ja niistä jää pieni jälki jokaiseen Usko ihmeisiin sillä niitä tapahtuu hetkissä ja niistä jää pieni jälki jokaiseen Perhekoti Vaapukka Perhekoti Vaapukka on viisipaikkainen ammatillinen perhekoti Paraisilla, joka tarjoaa ympärivuorokautista

Lisätiedot

Kannattavaa kumppanuutta kuntouttavalla työotteella Alice Pekkala Kartanonväki-koti www.kartanonvaki.fi

Kannattavaa kumppanuutta kuntouttavalla työotteella Alice Pekkala Kartanonväki-koti www.kartanonvaki.fi Kannattavaa kumppanuutta kuntouttavalla työotteella Alice Pekkala Kartanonväki-koti www.kartanonvaki.fi Kuntoutus Kartanonväessä Hyvään hoitoon kuuluu aina kuntoutus Huonokuntoisellakin avuttomalla vanhuksella

Lisätiedot

Uudistuvaa vammaislainsäädäntöä kohti Valmennuksen ja tuen mahdollisuudet

Uudistuvaa vammaislainsäädäntöä kohti Valmennuksen ja tuen mahdollisuudet Uudistuvaa vammaislainsäädäntöä kohti Valmennuksen ja tuen mahdollisuudet Valmennusta ja tukea suunnittelusta toteutukseen asiakkaan tarpeiden ja tavoitteiden mukaan Paula Tapani, Validia Asuminen Mitä

Lisätiedot

Valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus. Työelämään valmentautuminen ja työllistyminen - yhteistyön kehittäminen työelämän kanssa

Valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus. Työelämään valmentautuminen ja työllistyminen - yhteistyön kehittäminen työelämän kanssa Valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus Työelämään valmentautuminen ja työllistyminen - yhteistyön kehittäminen työelämän kanssa Pvm 4.12.2009 Helsinki Opetushallitus 1 Työelämään valmentautuminen ja

Lisätiedot

Valteri täydentää kunnallisia ja alueellisia oppimisen ja koulunkäynnin tuen palveluja.

Valteri täydentää kunnallisia ja alueellisia oppimisen ja koulunkäynnin tuen palveluja. Valteri täydentää kunnallisia ja alueellisia oppimisen ja koulunkäynnin tuen palveluja. Valteri tukee lähikouluperiaatteen toteutumista tarjoamalla monipuolisia palveluja yleisen, tehostetun ja erityisen

Lisätiedot

Sisällys. Esipuhe...11. Osa 1. Mitä ADHD on?

Sisällys. Esipuhe...11. Osa 1. Mitä ADHD on? Sisällys Esipuhe...11 Osa 1 Mitä ADHD on? Kokemuspuheenvuorot ADHD-oireisten lasten äiti kertoo...17 ADHD-oireinen nuori kertoo...25 ADHD-oireinen aikuinen kertoo...29 Irma Moilanen 1 ADHD... 35 Oireet...35

Lisätiedot

OMA VÄYLÄ HANKE RYHMÄMUOTOINEN KUNTOUTUS

OMA VÄYLÄ HANKE RYHMÄMUOTOINEN KUNTOUTUS OMA VÄYLÄ HANKE RYHMÄMUOTOINEN KUNTOUTUS RYHMÄKOKO 2-8 RYHMIEN KOKOONPANO MIETITTÄVÄ TARKOIN, RATKAISEVINTA YHTEINEN ELÄMÄNTILANNE TOIMINNALLISET KEINOT JA RYHMÄLÄISTEN OMA AKTIIVINEN TOIMINTA RYHMIEN

Lisätiedot

Fysioterapeuttiopiskelijan arviointipassi

Fysioterapeuttiopiskelijan arviointipassi Fysioterapeuttiopiskelijan arviointipassi Sisällysluettelo JOHDANTO OSAAMISEN KEHITTYMINEN ARVIOINNIT: JAMKin yhteiset osaamiset Sosiaali- ja terveysalan yhteiset osaamiset Fysioterapian ammattikohtaiset

Lisätiedot

PALVELUOPAS. Mitä ovat neuropsykologinen kuntoutus, puheterapia, toimintaterapia, psykoterapia ja musiikkiterapia?

PALVELUOPAS. Mitä ovat neuropsykologinen kuntoutus, puheterapia, toimintaterapia, psykoterapia ja musiikkiterapia? PALVELU Mitä ovat neuropsykologinen kuntoutus, puheterapia, toimintaterapia, psykoterapia ja musiikkiterapia? Mitä eri alojen asiantuntijat tekevät Hipossa? Lisätietoja voit kysyä meiltä! NEUROPSYKOLOGINEN

Lisätiedot

TUKIPAJA. vertaistuellinen työtapa selviytymiskeinot tasa-arvoisuus luottamuksellisuus voimaantuminen

TUKIPAJA. vertaistuellinen työtapa selviytymiskeinot tasa-arvoisuus luottamuksellisuus voimaantuminen TUKIPAJA Räätälöityä apua erityistarpeisiin Tukea vaativaan vanhemmuuteen vertaistuellinen työtapa selviytymiskeinot tasa-arvoisuus luottamuksellisuus voimaantuminen Tukipaja on vuonna 2008 perustettu

Lisätiedot

Vaikeavammaisen asiakkaan kanssa työskentely

Vaikeavammaisen asiakkaan kanssa työskentely Vaikeavammaisen asiakkaan kanssa työskentely Lähtökohtia Tavoitteena asiakkaan osallisuuden lisääminen. Asiakkaan kokemusmaailmaa tulee rikastuttaa tarjoamalla riittävästi elämyksiä ja kokemuksia. Konkreettisten

Lisätiedot

Ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmennus

Ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmennus Ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmennus Valmennus (coaching) on asiakaslähtöinen, ratkaisu- ja voimavarakeskeinen, elämänhallintaa kehittävä menetelmä, jonka avulla pyritään auttamaan asiakasta pääsemään

Lisätiedot

Työelämäharjoittelu sosionomi (AMK) tutkinnossa

Työelämäharjoittelu sosionomi (AMK) tutkinnossa Työelämäharjoittelu sosionomi (AMK) tutkinnossa Metropolia ammattikorkeakoulun sosiaalialan koulutusohjelma Mervi Nyman Koulutusohjelman toteutuksen lähtökohdat Koulutusohjelman opetussuunnitelma perustuu

Lisätiedot

NIIHAMA RIDING KESÄKAUDEN RATSASTUS- JA HOITOKURSSIT 2016

NIIHAMA RIDING KESÄKAUDEN RATSASTUS- JA HOITOKURSSIT 2016 NIIHAMA RIDING KESÄKAUDEN RATSASTUS- JA HOITOKURSSIT 2016 Ratsastuskurssit Vko 26 alkeiskurssi 27.6-1.7.2016 Opettaja Heidi Kivi HINTA 195 Tehoalkeet: Onko nyt aika nousta ratsaille? Hyvä startti esimerkiksi

Lisätiedot

Lionsraveja alettiin järjestää luvulla. Käpylässä Raviradan. toimitusjohtaja Pertti Järvelä klubinsa Hki/Kannelmäki avustamana

Lionsraveja alettiin järjestää luvulla. Käpylässä Raviradan. toimitusjohtaja Pertti Järvelä klubinsa Hki/Kannelmäki avustamana esitelmä 23.09.2018/hk LIONS VERMOTOIMIKUNTA HISTORIAA Lionsraveja alettiin järjestää 1970- luvulla. Käpylässä Raviradan toimitusjohtaja Pertti Järvelä klubinsa Hki/Kannelmäki avustamana järjesti tiettävästi

Lisätiedot

4.1.1 Kasvun tukeminen ja ohjaus

4.1.1 Kasvun tukeminen ja ohjaus 1 4.1.1 Kasvun tukeminen ja ohjaus Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa kunnioittaa asiakkaan arvoja ja kulttuuritaustaa tunnistaa eri-ikäisten ja taustaltaan erilaisten asiakkaiden

Lisätiedot

Lammaspaimenlomien liiketaloudelliset mahdollisuudet

Lammaspaimenlomien liiketaloudelliset mahdollisuudet Lammaspaimenlomien liiketaloudelliset mahdollisuudet Maaseutumatkailu Perinteisesti maaseutumatkailuun on yhdistetty maatilatalous, mutta maaseudun rakennemuutoksen myötä matkailu on elinkeinona ohittanut

Lisätiedot

Salvan kuntoutus FYSIOTERAPIA JA TOIMINTATERAPIA. Anne Lehtinen. Ilolankatu SALO Vastaava fysioterapeutti

Salvan kuntoutus FYSIOTERAPIA JA TOIMINTATERAPIA. Anne Lehtinen. Ilolankatu SALO  Vastaava fysioterapeutti Salvan kuntoutus FYSIOTERAPIA JA TOIMINTATERAPIA Anne Lehtinen Vastaava fysioterapeutti 044 7213 358 Ilolankatu 6 24240 SALO www.salva.fi s SALVAN FYSIOTERAPIA ILOLANSALOSSA Tarjoamme ajanmukaiset tilat

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI PÄIVÄHOITO

LAPUAN KAUPUNKI PÄIVÄHOITO LAPUAN KAUPUNKI PÄIVÄHOITO LAPUAN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMAN SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistietoa varhaiskasvatussuunnitelmasta 2. Taustaa varhaiskasvatussuunnitelmalle 2.1 Varhaiskasvatuksen sisältöä ohjaavat

Lisätiedot

Aikuisten palvelut kansalaisosallisuus prosessi

Aikuisten palvelut kansalaisosallisuus prosessi Aikuisten palvelut kansalaisosallisuus prosessi 11.3.2013 Tärkeimmät kehittämisideat Lääkinnällinen kuntoutus: Miten heidän kuntoutuksen rahoitus, jotka eivät täytä tiukkoja kriteereitä ja eivät täten

Lisätiedot

Oppimisen ja koulun käynnin tuki

Oppimisen ja koulun käynnin tuki Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri / Valteri-koulu Oppimisen ja koulun käynnin tuki Erityisasiantuntemus: autismin kirjo, neuropsykiatriset häiriöt, kieli ja kommunikointi, kuuleminen, näkeminen, liikkuminen

Lisätiedot

TUIKEN TALLIN. 320e LEIRI II. Veera Saarelan ESTELEIRI. 320e LEIRI III. Aikuisten ALKEISleiri. 320e LEIRI IV. Veera Saarelan ESTEVALKKULEIRI

TUIKEN TALLIN. 320e LEIRI II. Veera Saarelan ESTELEIRI. 320e LEIRI III. Aikuisten ALKEISleiri. 320e LEIRI IV. Veera Saarelan ESTEVALKKULEIRI TUIKEN TALLIN KESÄLOMALEIRIT 2014 LEIRI I 2.-6.6. YLEISLEIRI LEIRI II 9.-13.6 Veera Saarelan ESTELEIRI LEIRI III 16.-20.6 Aikuisten ALKEISleiri LEIRI IV 23.-27.6 Veera Saarelan ESTEVALKKULEIRI LEIRI V

Lisätiedot

Aspergerin oireyhtymä- vahvuuksien, valmiuksien ja ratkaisujen löytäminen yhdessä opiskelijan kanssa

Aspergerin oireyhtymä- vahvuuksien, valmiuksien ja ratkaisujen löytäminen yhdessä opiskelijan kanssa Aspergerin oireyhtymä- vahvuuksien, valmiuksien ja ratkaisujen löytäminen yhdessä opiskelijan kanssa Pirjo Laatikainen Neuropsykiatrinen valmentaja Aspergerin oireyhtymä Neurobiologinen keskushermoston

Lisätiedot

Ammattitaitoa edistävä ohjattu harjoittelu I ja II / Kehittyvä osaaja

Ammattitaitoa edistävä ohjattu harjoittelu I ja II / Kehittyvä osaaja 1 JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU Hyvinvointi, Toimintaterapia Ammattitaitoa edistävä ohjattu harjoittelu I ja II / Kehittyvä osaaja Tavoite- ja arviointilomake Opiskelijan nimi ja ryhmätunnus Opintojakson

Lisätiedot

Länsi-Uudenmaan Autismi- ja Aspergeryhdistys ry. AIKUISTUVAT NUORET JA NUORET AIKUISET - Yksilölliset kuntoutusmenetelmät arkea tukemassa

Länsi-Uudenmaan Autismi- ja Aspergeryhdistys ry. AIKUISTUVAT NUORET JA NUORET AIKUISET - Yksilölliset kuntoutusmenetelmät arkea tukemassa Länsi-Uudenmaan Autismi- ja Aspergeryhdistys ry Lohja 15.10.2013 AIKUISTUVAT NUORET JA NUORET AIKUISET - Yksilölliset kuntoutusmenetelmät arkea tukemassa 1 ITSENÄISTYMISEN VAIKEUDET Opintoasioiden hoitamisen

Lisätiedot

K-S OSKU HELENA KOSKIMIES, PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ, JAMK OSALLISUUTTA ASIAKKUUTEEN KUNTOUTTAVASSA TYÖTOIMINNASSA - PROJEKTI 1.4.2011 31.3.

K-S OSKU HELENA KOSKIMIES, PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ, JAMK OSALLISUUTTA ASIAKKUUTEEN KUNTOUTTAVASSA TYÖTOIMINNASSA - PROJEKTI 1.4.2011 31.3. K-S OSKU HELENA KOSKIMIES, PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ, JAMK OSALLISUUTTA ASIAKKUUTEEN KUNTOUTTAVASSA TYÖTOIMINNASSA - PROJEKTI 1.4.2011 31.3.2013 MIKÄ OSKU? OSKUssa kehitetään uusia kuntouttavan työtoiminnan menetelmiä

Lisätiedot

Totontien palvelukoti ja Jaakopin tukikodit

Totontien palvelukoti ja Jaakopin tukikodit Totontien palvelukoti ja Jaakopin tukikodit Attendo yrityksenä Attendo Oy on suomalainen sosiaali- ja terveyspalvelualan yritys. Olemme edelläkävijä asumispalveluiden tuottamisessa ikäihmisille, vammaisille,

Lisätiedot

Esperi Care Anna meidän auttaa

Esperi Care Anna meidän auttaa Esperi Care Anna meidän auttaa Esperi palvelee, kasvaa ja kehittää. Valtakunnallinen Esperi Care -konserni tarjoaa kuntouttavia asumispalveluja ikääntyneille, mielenterveyskuntoutujille ja vammaispalvelun

Lisätiedot

Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta, Viveca. TAITOVALMENNUS valmentajien täydennyskoulutus

Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta, Viveca. TAITOVALMENNUS valmentajien täydennyskoulutus Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta, Viveca TAITOVALMENNUS valmentajien täydennyskoulutus taitovalmennus valmentajien täydennyskoulutus, 20 op Jyväskylän yliopiston liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta

Lisätiedot

Millaista osaamista opiskelijalla tulisi olla harjoittelun jälkeen? Teemu Rantanen yliopettaja Laurea AMK

Millaista osaamista opiskelijalla tulisi olla harjoittelun jälkeen? Teemu Rantanen yliopettaja Laurea AMK Millaista osaamista opiskelijalla tulisi olla harjoittelun jälkeen? Teemu Rantanen yliopettaja Laurea AMK Aluksi Pääkaupunkiseudulla useita sosiaalialalle kouluttavia ammattikorkeakouluja Diak, Laurea,

Lisätiedot

PERHEHOIDON PÄIVIEN TYÖPAJA 2018

PERHEHOIDON PÄIVIEN TYÖPAJA 2018 PERHEHOIDON PÄIVIEN TYÖPAJA 2018 JAETTU VANHEMMUUS Turun Kaupungin sijaishuolto Sosiaaliohjaajat Taija Vuorinen, Anu Kosonen 8.11.2018 Turun Kaupungin Sijaishuolto/Ulkopuoliset sijoitukset Johtava sosiaalityöntekijä

Lisätiedot