Yhteenveto Hollolan ruokakasvatusverkoston tapaamisesta tiistaina

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yhteenveto Hollolan ruokakasvatusverkoston tapaamisesta tiistaina"

Transkriptio

1 Yhteenveto Hollolan ruokakasvatusverkoston tapaamisesta tiistaina Osallistujat: Sari Pyykkö, Pirjo Aikkinen, Helena Auvinen, Henna Tommola, Ulla Kokkonen, Tanja Vainio, Kaisa Lehti, Helena Simolin, Sari Katila, Heli Jäämaa ja Anna Päätalo

2 Tapaamisen tavoitteet Palautella mieleen viime tapaamisen työstön satoa Tutustua meneillään oleviin lasten ruokakasvatukseen liittyviin valtakunnallisiin hankkeisiin Kuulla RUOKAKUNTA-hankkeen alustavista suunnitelmista ja hahmottaa oman kunnan toimijoita ja heidän roolejaan hankkeessa Sopia jatkosta

3 Ravitsemusterveyden edistämisen kärjet 2019 Aihe Mitä tehdään nyt? Mitä tehdään jatkossa? 1. Lapsiperheiden hyvän ravitsemuksen tukeminen, esim. - aikuisten mallivaikutus - perheiden säännöllisen ja monipuolisen ruokavalion merkitys - aamupalan ja välipalojen merkitys - perheiden yhteinen ruokailu - kasvikset houkutteleviksi lapsille ja nuorille - koululaisille ravitsemustaitoja koko koulun yhteistyönä - Varhaiskasvatuksen ruokakasvatusta tuetaan ruokakasvatusverkostojen kautta - Sapere-ruokakasvatusmenetelmä käytössä - Peruskoulujen ravitsemusterveyttä tuetaan ko. verkoston avulla - Ravitsemuspäivän 2019 suunnittelu aloitetaan kokoamalla työryhmä, aiheena Lapsiperheiden ravitsemus - Vahvistetaan ruokakasvatusta Ruokakunta-hankkeen avulla erityisesti osallistujakunnissa, mutta myös koko maakunnassa - Selvitellään Maistuva koulu -toimintamallin käyttöönoton mahdollisuutta Päijät- Hämeessä (vs. Liikkuva koulu) - Ravitsemusterveyden edistämistä kouluruokailloissa/perheiden tapahtumissa - Ravitsemusterapiapalvelujen mahdollistaminen neuvolapalveluihin 2. Ylipainoisen lapsen hoitoketjun laatiminen - Ennaltaehkäisevänä toimintana ks. yllä - Kootaan alueellinen työryhmä, jossa myös soten ulkopuolinen toiminta 3. Ikäihmisten hyvän ravitsemuksen tukeminen, esim. - kotona asuvien ikäihmisten monipuolinen ruokavalio ja ravitsemus - hyvä ravitsemus palvelutaloissa, myös yksityisissä - Toimintaa tuetaan alueellisessa ikääntyneiden vajaaravitsemustyöryhmässä - Viime vuoden työpajat kotihoidon, asumispalvelujen ja vuodeosastojen työntekijöille, tänä vuonna vahvistuskoulutusta esimiehille ja ruokapalvelun ja laitoshuollon ammattilaisille - Tutustutaan Ikäruoka-hankkeen toimenpide-ehdotuksiin ja miten niitä voisi ottaa käyttöön Päijät-Hämeessä - Yhteinen keittiö -toiminnan laajentaminen - Ravitsemushoitomallin käyttöönotto keskussairaalassa - Vajaaravitsemuksen riskin tunnistus Kotisairaala-toiminnassa? - Ikääntyneiden ravitsemusterapiapalvelujen laajentaminen avovastaanotoille 4. Ravitsemustiedotus, -viestintä ja - yhteistyö, esim. - yhteistyön ja koordinaation lisääminen sekä yhteisistä linjoista sopiminen - tiedon ja ymmärryksen lisääminen, koulutukset, seminaarit ja työpajat - hyvät käytännöt hyötykäyttöön - ravitsemussuositusten käytön vahvistaminen eri tahoilla ja eri ikäryhmillä - terveellisen ja terveyttävän ruokavalion ero - hyvän ravitsemuksen merkitys terv.huollon kustannuksiin - Ravitsemuksesta viestiminen eri tilaisuuksissa ja tapahtumissa - Vuosittainen Ravitsemuspäivä ammattilaisille - Vuosittainen Ravitsemusviikko kaikille teemalla Pieniä ja hyviä ruokatekoja - Viestintä Ravitsemustaidoilla hyvinvointia -facebook-sivun kautta - Ravitsemuksen positiivisen brändin luominen Ravitsemusyksikön avulla; ravitsemusterveys vs. terveysliikunta - Yhteistyön vahvistaminen eri tahojen kanssa Ravitsemusyksikön myötä - Raisa Valve ravitsemuksen keulahahmona alueella 5. Ravitsemuksen huomioiminen hyvinvointikertomustyössä - ravitsemuksen esille nostaminen kuntien hyvinvointiverkostossa - ravitsemuksen huomioiminen kuntien hyvinvointikertomuksissa ja -suunnitelmissa sekä alueellisessa hyvinvointikertomuksessa - ravitsemukseen sovitut mittarit/indikaattorit kunta- ja maakuntatasolla, tiedolla johtaminen

4 Päijät-Hämeen ruokakasvatusverkostot 2019 Lahti Yhdessä kohti ruokailoa ja terveyttä! Asikkala-Padasjoki Hollola Orimattila

5 Viime vuoden koulutuksessa ideoituja kehitettäviä ASENNE RUOKA: Ruuan laatu, maku ja värikkyys Aterioiden tasapaino Lapset ruuan alkulähteille Lähiruoka ja koti- ja lähitilat Kasvisruokavaihtoehto Liharuoka kasvispitoisemmaksi Välipalojen monipuolisuus ja tuoreus Kokonaiset kasvikset ja hedelmät Salaatit komponentteina Satokausituotteiden hyödyntäminen Leipien vaihtelevuus Lasten toiveruuat Ruuan riittävyys Erityisruokavalioiden toteuttaminen Ruuan kypsennys omassa keittiössä asioita ruokakasvatuksessa TIEDONKULKU SAPERE RUOKAILUTILANTEET JA LASTEN OSALLISUUS: Yhdessä syöminen Korotettavat linjastot Ruuan äärelle pysähtyminen Lasten kanssa keskustelua ruuasta Enemmän leipomista Ruualla askartelua Kananmunien yms. kuorimista Makupelin pelaamista Retket puutarhoille, toreille, ruokakauppaan Ravintolapäivä: lapset tarjoilevat ruuan YHTEISTYÖ YHTEISTYÖ RUOKAPALVELUN KANSSA: Yhteinen arvokeskustelu Yhteiset linjat ja toimintasuunnitelma Enemmän myönteistä ja rakentavaa vuoropuhelua Yhteistyöpalaverit Lapset mukaan yhteiseen suunnitteluun Ruokalistan monipuolistaminen Ruokalistaan Sapere-mahdollisuuksia Retkieväiden toteutus Joustavuus ruoka-aikojen ja paikkojen suhteen Leivontatarvikkeiden tilaaminen Palautteen antaminen Sijaisten perehdyttäminen ROHKEUS KOKEILLA ESIMIESTEN TUKI VANHEMMAT

6 Varhaiskasvatusikäisten ruokakasvatuksen kehittäminen osana kuntien hyvinvointityötä 1. Miten voimme vahvistaa ruokakasvatusta omissa yksiköissämme? - Yhteistyöllä - Ruokalistan seuraaminen viikoittain; voisi ennakoida, olisiko mahdollista toteuttaa seuraavalla viikolla yhteistyötä - Säännöllinen tapaaminen toimijoiden kesken; systemaattista ja suunnitelmallista - Yhteiset pelisäännöt kaikilla - Kaikki yhteinen toiminta on jo huomioitu budjetissa; ei erillislaskutusta (esim. pedagoginen ruokalista: raaka-aineita valmiiksi pilkottuina) - Yhteistyö = keittiö pilkkoo valmiiksi raaka-aineita osittain, keittiön kautta saatavissa raaka-aineita, ruokalista suunnitellaan yhdessä - Asiakastyytyväisyyskyselyt (lapset ja vanhemmat mukana) - Innostuksen lisäämistä

7 2. Mitä asioita voimme tukea tai edistää tämän verkoston avulla? - Yhteiset käytännöt ja linjaukset; innostuksen lisääminen - Yhteinen ymmärrys toisen arjesta - Tietoisuuden lisääminen - Ideoiden jakaminen - Lasten ja nuorten hyvinvointia (Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma ) - Näkyvyyttä globaali (mitä Päijät-Hämeessä tehty)

8 3. Keihin lasten ruokailu ja ruokakasvatus alueellamme liittyvät eli ketkä/mitkä ovat ruokakasvatusta mahdollistavia henkilöitä/tahoja? - Opetusministeriö - Terveydenhuolto; neuvola - Päivähoito; resurssit toteuttamiseen (pedagogiikka) - Ruokapalvelut, tavarantoimittajat, ruuan kuljettajat - Kuntapäättäjät - Vanhemmat ja isovanhemmat - Urheiluseurat ja muu harrastustoiminta ( mokkapalavanhemmat ) - Ravintolamaailma, pikaruokalat - Monikulttuuriset virtaukset - Sosiaalinen media ja digitaalinen aikakausi - Ruokakaupat, tori, R-kioski (nykyään saa monenlaista syötävää) - Maatilat (retket yms.) - Kirjasto ja nuoriso- ja vapaa-ajanpalvelut - Kerhotoiminta, seurakunta - Yksityinen varhaiskasvatus - Martat

9 Mitä lasten ruoka ja ruokakasvatus voisi isoissa unelmissamme olla?! Terveellistä, herkullista, värikästä ja raikasta noutopöytätarjoilua höystettynä hyväntuulisilla ja työstään innostuneilla tarjoilijoilla Lapsia osallistavaa ja innostavaa Käytännönläheistä, kokemuksellista ja positiivista Lasten ruuanlaittopäivät Pienet kokit keittiössä Aamupalan tai välipalan tekoa lasten kanssa Yhteistä tekemistä Päivän ruokia avattuna monipuolisilla oheismateriaaleilla Retket (säännöllisiä), metsäruokailu ja ruuanlaittoa esim. trangialla, nuotiolla, kodassa tai laavulla Tutustumiset ruuan alkulähteille esim. tilavierailut Lähiympäristön hyödyntäminen, kuten marjat ja sienet Osallisuutta; perheet, lapset, vanhempainilta? Eri kulttuurien ruokapäiviä ja makumatkoja Erilaiset oppimistavat huomioivaa Puutarhat päiväkoteihin ja sisälle kasvihuoneet Teemajuhlia, esim. prinssit ja prinsessat kauniine kattauksineen Ruokamatkoja Sapere-hengessä Yhteiset ruokahetket; kasvatushenkilöstö, ruokapalvelu ja lapset Kiireetöntä ruokailua ja aikaa lapsille kertoa ruuasta Eskareille ravintolakäynti Lasten oma ruokatilauskori Kauden satoa tarjolle vapaasti otettavaksi

10 Ruokakasvatusta koulujen arkeen

11 Toimintamalli alakoulujen ruokakasvatukseen Maistuva koulu -mallin mukainen ruokakasvatus toteutuu koko koulun yhteistyöllä eri oppiaineissa, kouluruokailussa ja koulun muussa toiminnassa. Maistuva koulu -toiminta tukee opetussuunnitelman ja kouluruokailusuosituksen tavoitteita

12 Yhdessä koulujen kanssa Kehitystyötä tehdään koulujen lähtökohdista ja yhdessä opettajien ja muun kouluhenkilökunnan kanssa. Olemassa olevat hyvät materiaalit ja menetelmät käyttöön. Toimintamalli julkaistaan syksyllä 2020 kaikkien käyttöön:

13 Hyvinvointia ja terveyttä kuntiin Koulujen ruokakasvatus on keskeistä kuntien hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyötä. Peruskoulun maksuton ateria lisää lasten terveyttä ja tasaarvoa. Kehitämme kunnille työkaluja ruokakasvatuksen seurantaan, mikä palvelee hyvinvointikertomuksen laatimista

14 Ruokakasvatuksen mentoriverkosto Maistuva koulu kokoaa yhteen laajasti eri alojen asiantuntijoita kehittämään toimintamallia ja ruokakasvatusta Suomessa. Tule mukaan!

15 Mihin Maistuvaa koulua tarvitaan? Opetussuunnitelmassa (2016) ja kouluruokasuosituksissa (2017) ruokakasvatus on nostettu toteutettavaksi asiaksi, mutta toimintamalli toteutukseen puuttuu Koululaisten ruokavalio ei ole suositusten mukainen mm. Koululaiset syövät liian vähän kasviksia ja liian paljon sokerisia välipaloja Vain harva koululaisista syö täysipainoisen lounaan Kunnilla ei ole työkaluja, joilla voisi arvioida kouluissa tehtävää ruokakasvatusta Luokanopettajien osaaminen ja koulutus ruokakasvatuksesta on vähäistä Kouluilla ei ole ruokakasvatuksen tukena kansallista tai alueellista toimijaa

16 Maistuva koulu -hanke Toimintamallia kehitetään yhdessä koulujen kanssa viidessä kunnassa: Salo, Tampere, Järvenpää, Kuopio ja Sotkamo Hanketta toteuttavat Ruokakulttuurikeskus Ruukku ry ja Itä- Suomen yliopisto Rahoitus STM:n terveyden edistämisen määrärahasta

17

18 LUONTOASKEL HYVINVOINTIIN Varhaiskasvatuksen ruokailu kiertotalouden edistäjänä

19 Hyvinvoiva ihminen hyvinvoivalla maapallolla

20 Terveyden biodiversiteettihypoteesi

21 Kestävä kiertotalous

22 Terveellinen ja kestävä ruokailu Yli vuoden ikäisille terveyttä edistävää perusruokaa, joka sisältää Kasviöljyä, margariinia, pähkinöitä, manteleita ja siemeniä Runsaskuituisia viljavalmisteita Rasvatonta maitoa ruokajuomaksi, muut nestemäiset maitovalmisteet rasvattomia tai vähärasvaisina, juustossa enintään 17% rasvaa Palkokasveja vaihdellen proteiinin lähteenä pääaterioilla ja/tai lisäkkeenä viikoittain Suositaan kalaa, siipikarjan lihaa ja kananmunia Rajoitetaan punaisen lihan, makkaran ja lihaleikkeleiden päivittäistä tarjoamista (Evira; elintarvikkeiden käytön rajoitukset) Kasvisruoka vähintään kerran viikossa Ruokailo ja lapsen oikeus itsemääräämiseen ja osallisuuteen

23 Ruokahävikin jakautuminen % tuotetusta ruoasta Turhaan tuotettu ruoka Suomessa vastaa n henkilöauton vuosittaista CO2- päästöä Keittiöhävikki % Tarjoiluhävikki % Lautastähde% Pizza, kebab, hampurilainen Koulut ja ammatilliset oppil Kahvilat ja huoltoasemat Anniskeluravintolat, hotellit Henkilöstö- ja opiskelijaravintolat Vanhain- ja lastenkodit sekä sairaalat Päiväkodit Foodspill 2012, Silvennoinen et. al

24 Luontoaskel hyvinvointiin - pilottihanke 10 päiväkotia Helsingistä, Oulusta, Jyväskylästä ja Lappeenrannasta Toimintatapoja kehitetään varhaiskasvatuksen, ruokapalvelujen ja kotien tiiviissä yhteistyössä Tavoitteena toimintamalli koko Suomeen Toimintaa ohjaavat Varhaiskasvatuksen ruokailusuositus (2018) ja Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet (2016) Hanketta toteuttavassa konsortiossa mukana THL, Suomen ympäristökeskus, Luonnonvarakeskus, MMM, VRN ja Kansallinen allergiaohjelma

25 Luontoaskel hyvinvointiin tukee kestävää kiertotaloutta ja monipuolistaa lasten mikrobistoa uudistamalla syömistä ja ruokakasvatusta päiväkodeissa edistämällä ruokahävikin vähentämistä ja jätteiden paikallista hyödyntämistä lisäämällä luontokontakteja ja positiivisia luontoelämyksiä

26

27 Luontoaskel hyvinvointiin -päiväkotiverkosto Kestävä kehitys Kiertotalous Terveyttä edistävä ruokavalio Luontokontaktit Elinikäinen oppiminen Terveys ja hyvinvointi

28 Ruokakasvatusalusta varhaiskasvatuksen ammattilaisille Hanke saa sosiaali- ja terveysministeriön myöntämää valtionavustusta terveyden edistämisen määrärahasta Moila Ant-Wuorinen Suomen Sydänliitto ry Suomen Sydänliitto ry 28

29 Miksi? Jotta lapsille rakentuu myönteinen suhde ruokaan ja he oppivat syömään monipuolisesti Pitkän aikavälin tavoitteena on tukea lasten sopusuhtaista kasvua tasavertaisesti, varhaiskasvatusyksiköstä riippumatta! Suomen Sydänliitto ry 29

30 Kenelle? varhaiskasvatuksen ammattilaiset (esim. lto, sosionomi, lähihoitajat) koulunkäyntiavustajat, päivähoidon avustajat ruokapalveluiden työntekijät (Ravitsemuspassi yhteistyö) perhepäivähoitajat seurakuntien/liikuntaseurojen toiminta lapsiperhetyöntekijät tulevat ammattilaiset eri koulutusasteilta Suomen Sydänliitto ry 30

31 Mitä me haluamme? Ruokakasvatuksen tueksi sähköinen väline varhaiskasvatukseen, jotta varhaiskasvatuksen ammattilaisten tieto lisääntyisi taidot lisääntyisivät pystyvyyden tunne lisääntyisi oman roolin tunnistaminen ruokakasvattajana konkretisoituisi Suomen Sydänliitto ry 31

32 Ketkä? Suomen Sydänliitto ry koordinoi Tampere & Voimia Akaa & Akaan ruokapalvelu Itä-Suomen ja Helsingin yliopisto, kasvatustieteet, varhaiskasvatuksen opettajakoulutus 2.Asteen yhteistyö, Tampereen ammattioppilaitos, Tredu Metropolia AMK Lisäksi: Ohjausryhmä ja asiantuntijaryhmä Suomen Sydänliitto ry 32

33 Varhaiskasvatuslaki Varhaiskasvatussuunnitelma OPH Teoriasta käytäntöön! Varhaiskasvatuksen ruokailusuositus VRN 2018 Suomen Sydänliitto ry 33

34 Mitä päiväkodeissa halutaan?

35 Mitä päiväkodeissa halutaan?

36

37 Ruokakasvatuspolun eteneminen (VASU2016, VRN2018) joiden pohjalta otsikoimme 10 tärkeintä teemaa 1. Ruokakasvatus Uhka vai mahdollisuus Miksi? Syömäänoppimisen vaiheet & Pedagogiikka 2. Opitaan ruoasta ja ruoan avulla Ruokaoppiminen, ravitsemustieto, ruoan polku pellosta pöytään 3. Ruokailo Toimimista, leikkimistä ja aistimista 4. Ruokailuympäristö Ruokarauha, viihtyvyys, pöytätavat 5. Lapsen kunnioitus 6. Monikulttuurisuus ja ruoka 7. Annetaan tukea Ruokailun tuen tarve 8. Ruokapuhe ja arvot 9. Lapsilähtöinen ruokakasvatus Osallisuus 10. Yhteistyö Koti, ruokapalvelut, kaupunki, koulu, neuvola, hammashoitola

38 AIKATAULU KYSYTÄÄN KÄYTTÄJILTÄ KYSYTÄÄN KÄYTTÄJILTÄ KYSYTÄÄN KÄYTTÄJILTÄ/TESTATAAN /19 3/19 3/19 PILOTTI 9/19 SISÄLLÖN TUOTTAMINEN JA SEN MUOKKAUS Suomen Sydänliitto ry 38

39 Sydänmerkkiateria

40 RUOKAKUNTA Yhdessä kohti ruokailoa ja terveyttä Hankkeeseen valitaan Päijät-Hämeestä 2-3 kuntaa; käytännössä todennäköisesti yksi kaupunki ja kaksi pienempää kuntaa Tavoitteena on sitouttaa osallistujakunnissa koko kunta johtoporrasta myöten lasten ruokailun ja ruokakasvatuksen kehittämiseen Hanke pidetään Päijät-Hämeessä kuitenkin koko maakunnan hankkeena

41 Yhdessä kohti ruokailoa ja terveyttä Varhaiskasvatusikäisten lasten ruokaan, ruokailuun ja ruokakasvatukseen liittyvät toimijat Hollolassa

42 Hyvinvoinnin palvelualue - Hyvinvointijohtaja Matti Ruotsalainen - Palvelupäälliköt Päivi Laattala ja Tarja Viitala - Päiväkotien ja perhepäivähoidon lähiesimiehet, esim. Kaisa Lehti ja Tanja Vainio Yksityiset päiväkodit (omat keittiöt) - Päiväkoti Norlandia: Hanna Juures - Hulina - Vilinä/Vilinätalot: Anniina Knagas, Tiina Bäckman (toteuttavat Saperea) Yksityinen perhepäivähoito - Valvontavastuu kunnan palvelupäälliköllä Maakunnallinen ravitsemusyksikkö (Phhyky) - Johtaja Raisa Valve - Ravitsemusterveyden edistämistyötä tekevä ravitsemusterapeutti Anna Päätalo - Ravitsemusterapeutit perus- ja erityistasolla Maakunnallinen HYTE-työ - Hyte-koordinaattoreiden verkosto Heli Lehtovaara Varhaiskasvatuksen työntekijät Neuvolan terveydenhoitajat Päätöksenteko - Kunnanvaltuuston pj. Jarkko Niemi - Kunnanhallituksen pj. Kristiina Hämäläinen - Hyvinvointivaliokunnan esittelijä Matti Ruotsalainen - Kunnanjohtaja Päivi Rahkonen Konsernipalvelut - Talousjohtaja Hanna Hurmola-Remmi - Hyte-koordinaattori Antti Anttonen VARHAISKASVATUS- IKÄINEN LAPSI, PERHE JA LÄHEISET Ruokapalvelun työntekijät Muut toimijat Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymää Hollolan lastenneuvolan terveydenhoitajat: Niina Paaavilainen, Janica Uski, Arja Heiskanen, Paula Pyykkönen, Sanna-Mari Tilli, Ellamari Hylkilä, Piia Toivonen, Leena Virtanen, Helga Rinne - Neuvolan palveluesimies Marja Koivisto - Tulosyksikön päällikkö Hannele Poutiainen - Tulosaluejohtaja Sari Lahti - Toimialajohtaja Mika Forsberg - Toimitusjohtaja? - Hyvintointiyhtymän hallitus ja valtuusto Elinvoimapalvelualue - Elinvoimajohtaja Heli Randell (tekee palvelusopimukset Matti Ruotsalaisen kanssa, Helena Simolin valmistelee) - Ruokapalvelun palvelupäällikkö Helena Simolin - Palvelualueen esimies Kristiina Borgenström - Palveluesimiehet Leila Burman ja Henna Tommola Taustatekijöitä - Lainsäädäntö - Omavalvonta: terveystarkastajat Phhyky Kerhotoiminta - MLL - 4H-kokkikerhot - Hämeenkosken vpk (pizzaillat tms.) - Srk:n kerhot, leirit, perheleirit - Iltapäivätoiminta lk. - Avoin aamupäiväkerho (Hiekkalinna) - Urheiluseurat - Nuorisotoimi? Hollolan strategia: Hyvinvoiva kuntalainen, työn ja palvelun Hollola, vastuullisuus, parhaat lapsiperhepalvelut, asuminen

43 Maakunnallinen ravitsemusyksikkö Hyvinvointiyhtymään on valittu johtavaksi ravitsemusterapeutiksi ja tulevan maakunnallisen ravitsemusyksikön johtajaksi laillistettu ravitsemusterapeutti ja filosofian tohtori Raisa Valve Raisa aloittaa

44 Ravitsemusyksikön monipuoliset palvelut hyvinvointiyhtymälle, kunnille ja maakunnalle Johtava ravitsemusterapeutti johtaa ja koordinoi ravitsemusyksikön tuottamien palvelujen suunnittelua, toteuttamista ja kehittämistä ja vastaa ravitsemusterapeuttien työn toteutumisesta alueella Perus- ja erityistason ravitsemusterapiapalvelut Yksilö- ja yhteisvastaanotot, osasto- ja kotikäynnit Ryhmävastaanotot ja ryhmät Puhelin- ja etävastaanotto ja sähköiset palvelut Ammattilaisten osaamisen vahvistaminen Moniammatilliset yhteistyöverkostot Täydennyskoulutus Yhtenäiset materiaalit ammattilaisille ja asiakkaille Matalan kynnyksen palvelut asukkaille Yleisötilaisuudet, tapahtumat ja teemapäivät Ennaltaehkäisevä yksilö- ja ryhmäohjaus Chat ja sosiaalinen media Ravitsemusta tukevien käytäntöjen kehittäminen Ravitsemustyöryhmiin ja hoitotiimeihin osallistuminen Ruokapalveluyhteistyö Projektit ja hankkeet Ravitsemuksen huomioiminen kuntien ja maakunnan hyvinvointikertomustyössä Konsultaatio ja etäkonsultaatio ammattilaisille Neuvolat, varhaiskasvatus, koulut ja koulu- ja opiskelijaterveydenhuolto Työterveys ja työttömien terveydenhuolto Kotihoito, asumispalvelut ja vuodeosastot Ravitsemusviestintä, tutkimukset ja julkaisut Positiivinen ravitsemusviestintä Ravitsemushoidon ja ravitsemusterveyden edistämisen kehittäminen tutkimuksen avulla Lisäresurssin myötä ravitsemusterapiapalvelujen myynti yksityisille palveluntuottajille

45 Mitä tarpeita/toiveita ravitsemusyksikölle? Avausta lähituottajien suuntaan (lähiruokaa kouluille ja päiväkodeille), lapsille mahdollisuus nähdä ruuan alkuperää Positiivinen ravitsemusviestintä: terveellisen ruuan, ravitsemuksen ja ruokakasvatuksen saaminen samaan pakettiin positiivisesti Tästä hyvänä esimerkkinä hollolalaisten lasten keksimät nimet ruokaloille: Herkkumaa, Herkkula, Namskis, Makula ja Kultakauha Lisäksi kasvisruokavaihtoehto saatu viestitettyä positiivisesti, siitä ei tehdä numeroa (1 x vk kasvisruokapäivä kaikille)

46 Sovitaan jatkosta Seuraavan kerran tavataan torstaina klo Salpakankaan päiväkodissa Sitä ennen: Tervetuloa Päijät-Hämeen ravitsemuspäivään ke , aiheena lapsiperheiden ravitsemus!

Yhteenveto Hollolan ruokakasvatusverkoston tapaamisesta

Yhteenveto Hollolan ruokakasvatusverkoston tapaamisesta Yhteenveto Hollolan ruokakasvatusverkoston tapaamisesta 22.1.2019 Osallistujat: Kaisa Lehti, Tanja Vainio, Henna Tommola, Kristiina Borgenström, Niina Ryynänen, Noora Häkkinen, Pirjo Aikkinen, Helena Simolin,

Lisätiedot

Yhteenveto alueellisen ravitsemusterveyden edistämisen työryhmän tapaamisesta

Yhteenveto alueellisen ravitsemusterveyden edistämisen työryhmän tapaamisesta Yhteenveto alueellisen ravitsemusterveyden edistämisen työryhmän tapaamisesta 13.2.2019 Osallistujat: Johanna Huttunen, Tiina Jauhiainen, Sari Kymenvirta, Heli Lehtovaara, Elsi Lääveri, Minna Pettinen,

Lisätiedot

Yhteenveto Orimattilan alueen ruokakasvatusverkoston tapaamisesta

Yhteenveto Orimattilan alueen ruokakasvatusverkoston tapaamisesta Yhteenveto Orimattilan alueen ruokakasvatusverkoston tapaamisesta 5.3.2019 Osallistujat: Outi Heinonen, Sirpa Ahola, Liisa Reinikainen, Maija Suominen, Sari Laaksonen, Katja Iivonen, Arja Päiväranta, Elina

Lisätiedot

Yhteenveto Lahden ruokakasvatusverkoston tapaamisesta

Yhteenveto Lahden ruokakasvatusverkoston tapaamisesta Yhteenveto Lahden ruokakasvatusverkoston tapaamisesta 6.2.2019 Osallistujat: Pirjo Häggqvist, Mona Moilanen, Tuija Lindfors, Saara Järvi, Anna Rintala, Marjaana Anttonen, Nina Hietala, Maarit Karhunen,

Lisätiedot

Yhteenveto Lahden alueen ruokakasvatusverkoston tapaamisesta

Yhteenveto Lahden alueen ruokakasvatusverkoston tapaamisesta Yhteenveto Lahden alueen ruokakasvatusverkoston tapaamisesta 9.11.2018 Osallistujat: Pirjo Häggqvist, Mona Moilanen, Kaisa Tynkkynen, Hanna Talvisalmi, Anna Rintala, Tuija Lindfors, Ulla Ylä-Mononen, Maarit

Lisätiedot

Yhteenveto Orimattilan alueen ruokakasvatusverkoston tapaamisesta

Yhteenveto Orimattilan alueen ruokakasvatusverkoston tapaamisesta Yhteenveto Orimattilan alueen ruokakasvatusverkoston tapaamisesta 27.11.2018 Osallistujat: Outi Heinonen, Liisa Reinikainen, Sirpa Ahola, Arja Päiväranta, Elina Lempiäinen, Miia Kemppi, Päivi Salo, Eila

Lisätiedot

Yhteenveto ravitsemusterveyden edistäminen peruskoulussa -verkoston tapaamisesta

Yhteenveto ravitsemusterveyden edistäminen peruskoulussa -verkoston tapaamisesta Yhteenveto ravitsemusterveyden edistäminen peruskoulussa -verkoston tapaamisesta 13.3.2019 Osallistujat: Helena Simolin, Eeva Ikonen, Kirsi Heikkilä, Tiina Ratia, Kirsi-Marja Vihervaara, Minna Pettinen,

Lisätiedot

Yhteenveto Asikkala-Padasjoki -alueen ruokakasvatusverkoston tapaamisesta

Yhteenveto Asikkala-Padasjoki -alueen ruokakasvatusverkoston tapaamisesta Yhteenveto Asikkala-Padasjoki -alueen ruokakasvatusverkoston tapaamisesta 10.1.2019 Osallistujat: Minna Pettinen, Mari Järvinen, Mira Andersson, Raija Ruoho, Jaana Ritvanen, Maru Siitari, Sari Koskinen,

Lisätiedot

Yhteenveto Asikkala-Padasjoki -alueen ruokakasvatusverkoston tapaamisesta

Yhteenveto Asikkala-Padasjoki -alueen ruokakasvatusverkoston tapaamisesta Yhteenveto Asikkala-Padasjoki -alueen ruokakasvatusverkoston tapaamisesta 19.3.2019 Osallistujat: Sari Koskinen, Minna Pettinen, Mari Järvinen, Mira Andersson, Hilkka Kivinen, Marjut Lustig, Maru Siitari,

Lisätiedot

Yhteenveto Lahden ruokakasvatusverkoston tapaamisesta Anna Päätalo, Phhyky, Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen yksikkö

Yhteenveto Lahden ruokakasvatusverkoston tapaamisesta Anna Päätalo, Phhyky, Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen yksikkö Yhteenveto Lahden ruokakasvatusverkoston tapaamisesta 15.5.2019 Anna Päätalo, Phhyky, Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen yksikkö Tapaamisen tavoitteet Kuulla Ruokakunta-hankkeen alustavista suunnitelmista

Lisätiedot

Yhteenveto alueellisen ravitsemusterveyden edistämisen työryhmän tapaamisesta

Yhteenveto alueellisen ravitsemusterveyden edistämisen työryhmän tapaamisesta Yhteenveto alueellisen ravitsemusterveyden edistämisen työryhmän tapaamisesta 3.12.2018 Osallistujat: Sari Räisänen, Mari Viiru, Terhi Kylä-Sipilä, Sari Haverinen, Keijo Kylänpää, Mikko Lavonius, Heli

Lisätiedot

Yhteenveto ravitsemusterveyden edistäminen peruskoulussa - verkoston tapaamisesta

Yhteenveto ravitsemusterveyden edistäminen peruskoulussa - verkoston tapaamisesta Yhteenveto ravitsemusterveyden edistäminen peruskoulussa - verkoston tapaamisesta 22.8.2018 Osallistujat: Päivi Pitkänen, Antti Anttonen, Pauliina Kokkonen, Eeva Ikonen, Satu Ahola, Mari Viiru, Elsi Lääveri,

Lisätiedot

Yhteenveto Hyte-verkoston tapaamisesta

Yhteenveto Hyte-verkoston tapaamisesta Yhteenveto Hyte-verkoston tapaamisesta Aika: 20.2.2019 klo 12.30 15.30 Paikka: Palvelukeskus Oltermanni, Paimela kabinetti, Asikkala 18.6.2018 Heli Lehtovaara Osallistujat Nimi Nimi x Saila Juntunen x

Lisätiedot

Lasten ravitsemus ravitsemussuositusten näkökulmasta. Ravitsemussuunnittelija Salla Kaurijoki Kylän Kattaus liikelaitos Jyväskylän kaupunki

Lasten ravitsemus ravitsemussuositusten näkökulmasta. Ravitsemussuunnittelija Salla Kaurijoki Kylän Kattaus liikelaitos Jyväskylän kaupunki Lasten ravitsemus ravitsemussuositusten näkökulmasta Ravitsemussuunnittelija Salla Kaurijoki Kylän Kattaus liikelaitos Jyväskylän kaupunki 10.11.2017 Enemmistö lapsista voi hyvin ravitsemuksen näkökulmasta

Lisätiedot

Yhteenveto ikääntyneiden vajaaravitsemustyöryhmän tapaamisesta

Yhteenveto ikääntyneiden vajaaravitsemustyöryhmän tapaamisesta Yhteenveto ikääntyneiden vajaaravitsemustyöryhmän tapaamisesta 16.10.2018 Anna Päätalo Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen yksikkö Tapaamisen tavoitteet Tutustua uusiin omaisille tarkoitettuihin materiaaleihin

Lisätiedot

YHTEENVETO Hyte-verkoston 1. tapaamisesta

YHTEENVETO Hyte-verkoston 1. tapaamisesta YHTEENVETO Hyte-verkoston 1. tapaamisesta Keskiviikko 21.2 2018 Klo 12-15.30 Wanha Herra, Metelinmäen kabinetti Lahti Osallistujat Asikkala: Matti Kettunen Hartola: Johanna Huttunen Hollola: Antti Anttonen

Lisätiedot

Kuntalaisten terveyttä edistävän syömisen vahvistaminen kuntien hyvinvointityössä suosituksista arviointityökaluihin

Kuntalaisten terveyttä edistävän syömisen vahvistaminen kuntien hyvinvointityössä suosituksista arviointityökaluihin Kuntien hyvinvointiseminaari 22.5.2018 Näkökulmia hyvinvoinnin edistämiseen Kuntalaisten terveyttä edistävän syömisen vahvistaminen kuntien hyvinvointityössä suosituksista arviointityökaluihin Arja Lyytikäinen,

Lisätiedot

Sota syöttötuolissa vai satu salaattikulhossa? Ringa Nenonen Laillistettu ravitsemusterapeutti Pohjois-Karjalan Martat ry 21.2.

Sota syöttötuolissa vai satu salaattikulhossa? Ringa Nenonen Laillistettu ravitsemusterapeutti Pohjois-Karjalan Martat ry 21.2. Sota syöttötuolissa vai satu salaattikulhossa? Ringa Nenonen Laillistettu ravitsemusterapeutti Pohjois-Karjalan Martat ry 21.2.2018 Sisältö Ruokakasvatus mitä ja miksi? Lapsen ruokaportaat Terveyttä ruoasta

Lisätiedot

Yhteenveto alueellisen ravitsemusterveyden edistämisen työryhmän tapaamisesta

Yhteenveto alueellisen ravitsemusterveyden edistämisen työryhmän tapaamisesta Yhteenveto alueellisen ravitsemusterveyden edistämisen työryhmän tapaamisesta 11.4.2018 Osallistujat: Arja Immonen, Mira Vepsäläinen, Mari Viiru, Sari Räisänen, Mikko Lavonius, Niina Koivisto, Anu Varjonen

Lisätiedot

Yhteenveto ikääntyneiden vajaaravitsemustyöryhmän tapaamisesta

Yhteenveto ikääntyneiden vajaaravitsemustyöryhmän tapaamisesta Yhteenveto ikääntyneiden vajaaravitsemustyöryhmän tapaamisesta 14.2.2018 Osallistujat: Anni Salmela, Terhi Paaso-Rantala, Virpi Tulla, Anne Lindholm-Meriluoto, Pirjo Korhonen, Arja Immonen, Arjan opiskelija

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmä

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmä Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmä Keskeistä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toiminnan turvaamisessa on maakunnallinen rakenne, joka mahdollistaa yhdessä tekemisen monella tasolla ja

Lisätiedot

Yhteenveto Hyte-verkoston tapaamisesta

Yhteenveto Hyte-verkoston tapaamisesta Yhteenveto Hyte-verkoston tapaamisesta 13.6.2018 Perhekeskus, Tommola-talo Heinola 18.6.2018 Heli Lehtovaara Hyte verkosto tapaamisen ohjelma klo 8.30 8.40 klo 8.40 9.10 klo 9.10 9.40 klo 9.40 10.10 klo

Lisätiedot

Miten tästä eteenpäin? Risto Kuronen LT Asiantuntijalääkäri Päijät-Hämeen perusterveydenhuollon yksikkö

Miten tästä eteenpäin? Risto Kuronen LT Asiantuntijalääkäri Päijät-Hämeen perusterveydenhuollon yksikkö Miten tästä eteenpäin? Risto Kuronen LT Asiantuntijalääkäri Päijät-Hämeen perusterveydenhuollon yksikkö Terveydentilaa määrittävät Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmä Keskeistä hyvinvoinnin

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ

PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ TERVETULOA Käytiin esittelykierros 18.6.2018 Heli Lehtovaara Osallistujat x Nimi Saila Juntunen Nimi x Johanna Huttunen Tuija Pessa x Kirsi Mäkilä x Susanna Leimio x Antti Anttonen x Helena Haaja x Irina

Lisätiedot

Yhteenveto ravitsemuskoulutuksen työstöstä Tapanilan hiihtomajalla

Yhteenveto ravitsemuskoulutuksen työstöstä Tapanilan hiihtomajalla Yhteenveto ravitsemuskoulutuksen työstöstä Tapanilan hiihtomajalla 27.3.2019 Anna Päätalo, ravitsemusterapeutti Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen yksikkö, Phhyky Meillä on yhteinen ideologia kuntoutumista

Lisätiedot

Kouluruokailutyöryhmästä vauhtia yhdessä tekemiseen. Ylöjärven kaupunki

Kouluruokailutyöryhmästä vauhtia yhdessä tekemiseen. Ylöjärven kaupunki Kouluruokailutyöryhmästä vauhtia yhdessä tekemiseen Hyvä käytäntö Pirkanmaalla ruokailutoimikuntamalli valittiin keväällä 2017 sote- ja maakuntauudistuksen hyte seminaarissa yhdeksi Pirkanmaan hyvistä

Lisätiedot

Lapsen ruokailo ja ruokaoppiminen yhteinen vastuumme lasten laadukkaasta ruuasta ja ruokasivistyksestä

Lapsen ruokailo ja ruokaoppiminen yhteinen vastuumme lasten laadukkaasta ruuasta ja ruokasivistyksestä Lapsen ruokailo ja ruokaoppiminen yhteinen vastuumme lasten laadukkaasta ruuasta ja ruokasivistyksestä Seija Lintukangas FT Edutaru Oy Jyväskylä 4.9.2012 Ruokailu iloa, oppimista, kasvatusta ja sivistystä

Lisätiedot

Ravitsemustaidoilla hyvinvointia Päijät-Hämeeseen

Ravitsemustaidoilla hyvinvointia Päijät-Hämeeseen Ravitsemustaidoilla hyvinvointia Päijät-Hämeeseen Raportti Päijät-Hämeen ravitsemusterveyden edistämisen suunnitelmaan liittyvän kyselyn tuloksista 2015 Ravitsemussuunnitelman tavoitteissa erittäin tärkeää

Lisätiedot

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4. Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.2018 Satakunnan maakuntauudistuksen tarkennettu toimintasuunnitelma ajalle

Lisätiedot

Kouluruokailun ravitsemukselliset tavoitteet. 12.01.2012 Ravitsemusterapeutti Liisa Mattila

Kouluruokailun ravitsemukselliset tavoitteet. 12.01.2012 Ravitsemusterapeutti Liisa Mattila Kouluruokailun ravitsemukselliset tavoitteet 12.01.2012 Ravitsemusterapeutti Liisa Mattila Kouluruokailu on osa koulun opetus- ja kasvatustyötä osa oppilashuoltoa, tavoitteenaan: tukea oppilaan kasvua

Lisätiedot

Yhteenveto ravitsemuskoulutuksen työstöstä Tapanilan hiihtomajalla

Yhteenveto ravitsemuskoulutuksen työstöstä Tapanilan hiihtomajalla Yhteenveto ravitsemuskoulutuksen työstöstä Tapanilan hiihtomajalla 20.3.2019 Anna Päätalo, ravitsemusterapeutti Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen yksikkö, Phhyky Aito kiinnostus ravitsemusasioihin

Lisätiedot

Ikääntyneiden hyvän ravitsemuksen ja toimintakyvyn tukemista yhdessä toimien

Ikääntyneiden hyvän ravitsemuksen ja toimintakyvyn tukemista yhdessä toimien Ikääntyneiden hyvän ravitsemuksen ja toimintakyvyn tukemista yhdessä toimien IKINÄ-asiantuntijaverkoston iltapäivä 10.4.2019 Anna Päätalo, ravitsemusterapeutti Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen yksikkö,

Lisätiedot

Olemmeko ruokakasvatuksen taitekohdassa?

Olemmeko ruokakasvatuksen taitekohdassa? Olemmeko ruokakasvatuksen taitekohdassa? Ruukku ry/ruokakasvatuksen seminaari Kuvat: Ksshp/Sapere-hankkeet, Viestintävalkea ja VRN Arja Lyytikäinen, pääsihteeri 20.3.2019 Helsinki Sapere-ruokakasvatus

Lisätiedot

Hollolan kunta. koulujen ja varhaiskasvatuksen. ruokapalvelun asiakaskysely marraskuussa 2018

Hollolan kunta. koulujen ja varhaiskasvatuksen. ruokapalvelun asiakaskysely marraskuussa 2018 Hollolan kunta koulujen ja varhaiskasvatuksen ruokapalvelun asiakaskysely marraskuussa 2018 Koulujen ja varhaiskasvatuksen ruokapalvelun asiakaskyselyn toteutus ja tavoite Kyselyjen tavoitteena on osallistaa

Lisätiedot

Leikki-ikäisen ruokavalio

Leikki-ikäisen ruokavalio Leikki-ikäisen ruokavalio Makumieltymykset ja ruokailutottumukset kehittyvät varhain ja säilyvät usein aikuisuuteen saakka. Näin ollen juuri lapsuus on tärkeä ajankohta tehdä terveyttä edistäviä ruokavalintoja.

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ

PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ TÄMÄN VUOKSI SISOTE 1. Palapeli nimeltä Lapsen elämä: - Lapsi päivähoidossa klo 7-17, missä ja miten klo 17-07? Ja lomat, viikonloput? - Lapsi

Lisätiedot

Pirkanmaan alueellinen. hyvinvointikertomus Lausuntopyynnön esittelyn tueksi

Pirkanmaan alueellinen. hyvinvointikertomus Lausuntopyynnön esittelyn tueksi Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2017 2020 Lausuntopyynnön esittelyn tueksi TAVOITE: TERVEYSEROJEN KAVENTAMINEN Linjaa terveyden edistämisen alueellisen koordinaation painopisteet Pirkanmaalla

Lisätiedot

Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus YHTEENVETO

Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus YHTEENVETO Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus YHTEENVETO 2013-2014 9.10.2014 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Pirkanmaan alueellisen terveyden edistämisen koordinaation painopisteet 2013 2016, Pirkanmaan

Lisätiedot

Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Turvallisuusverkosto 19.4.2018 Susanna Leimio Sosiaalialan osaamiskeskus Verso Taustaa Hyvinvoinnin ja terveyden edistämis (hyte)

Lisätiedot

Ruokahävikin vähentäminen ravitsemispalveluissa

Ruokahävikin vähentäminen ravitsemispalveluissa Ruokahävikin vähentäminen ravitsemispalveluissa Ravintolafoorumi 2016 Kirsi Silvennoinen kirsi.silvennoinen@luke.fi @UglyFruitAndVeg Taustaa: Foodspill-tutkimus 2010 2012 Hankkeessa selvitettiin ruokahävikkiä

Lisätiedot

Uuden suosituksen tausta. Syödään ja opitaan yhdessä - uudet kouluruokailusuositukset

Uuden suosituksen tausta. Syödään ja opitaan yhdessä - uudet kouluruokailusuositukset Syödään ja opitaan yhdessä - uudet kouluruokailusuositukset Arja Lyytikäinen/VRN, 29.8.2017 Uuden suosituksen tausta Esi- ja perusopetuksen uusi opetussuunnitelma kouluruokailu osana opetusta Kansalliset

Lisätiedot

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari 28.9.2017 Vuokatti, Katinkulta Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, sote - ja maakuntauudistuksen valmisteluryhmän varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Ilo kasvaa liikkuen. Nina Korhonen, Varhaiskasvattajien seminaari, Salo

Ilo kasvaa liikkuen. Nina Korhonen, Varhaiskasvattajien seminaari, Salo Ilo kasvaa liikkuen Ilo kasvaa liikkuen ohjelman tavoitteena on mahdollistaa jokaiselle lapselle päivittäinen mahdollisuus liikkumiseen ja liikkumisen iloon aktiivisessa toimintaympäristössä. Nina Korhonen,

Lisätiedot

Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne

Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne Hyvinvointijohtaminen Salossa Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kunnassa Tavoitteita tulevaisuuden kunnan ja maakunnan väliselle yhteistyölle hyvinvoinnin edistämisessä SALON HYVINVOINTIKERTOMUS vuosilta

Lisätiedot

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Terveyden edistämisen neuvottelukunta 2009-2013 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Alueellinen TED-työryhmä (2010) Kuntakierros 2009 Kuntien toiveet Terveyden edistämisen neuvottelukunta 2009 Alueellinen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 43/ (5) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 43/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 43/2018 1 (5) 706 V 28.11.2018, Valtuutettu Leo Straniuksen aloite terveellisen ruuan ja Sydänmerkki-aterioiden edistämisestä Päätös esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Lisätiedot

HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ. Tuomo Lukkari

HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ. Tuomo Lukkari HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ Tuomo Lukkari 8.5.2019 HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ KEHITTÄMISEN PERUSAJATUS Hyvinvointia voidaan vaikuttavimmin tukea siellä missä lapset ja perheet elävät arkeaan. Sen vuoksi kasvuympäristöissä

Lisätiedot

Syödään yhdessä - ruokasuositukset lapsiperheille Palveluesimies Päivi Ylönen

Syödään yhdessä - ruokasuositukset lapsiperheille Palveluesimies Päivi Ylönen Syödään yhdessä - ruokasuositukset lapsiperheille 5.9.2016 Palveluesimies Päivi Ylönen Mikkelin Ruoka- ja puhtauspalvelu tunnuslukuina v. 2016 Liikevaihto 12,5 milj., henkilöstöä 200 Asiakkaina päiväkodit,

Lisätiedot

SAPERE-menetelmän soveltaminen neuvolatyössä

SAPERE-menetelmän soveltaminen neuvolatyössä SAPERE-menetelmän soveltaminen neuvolatyössä Terveydenhoitajapäivät 30.1.2014 Jyväskylä Arja Lyytikäinen Ravitsemussuunnittelija, hankejohtaja Keski-Suomen sairaanhoitopiiri/ Perusterveydenhuollon yksikkö

Lisätiedot

Yksi elämä -terveystalkoot

Yksi elämä -terveystalkoot Yksi elämä -terveystalkoot Yksi elämä 2012 2017 Yksi elämä -terveystalkoiden tavoitteena on terveempi Suomi! Vuonna 2012 Aivoliitto, Diabetesliitto ja Sydänliitto käynnistivät yhteiset terveystalkoot,

Lisätiedot

Makuaakkoset-diplomi päiväkotiruokailuun

Makuaakkoset-diplomi päiväkotiruokailuun Makuaakkoset-diplomi päiväkotiruokailuun Makuaakkoset-diplomi on päiväkodeille myönnettävä tunnustus ravitsemuksellisesti, kasvatuksellisesti ja ekologisesti kestävän päiväkotiruokailun edistämisestä.

Lisätiedot

Yhteistyö ja tulevaisuuden suunnat muuttuvassa toimintaympäristössä Eksote

Yhteistyö ja tulevaisuuden suunnat muuttuvassa toimintaympäristössä Eksote Yhteistyö ja tulevaisuuden suunnat muuttuvassa toimintaympäristössä Eksote perhepalvelujen ja erityishuoltopiirin johtaja Perhepalvelut Perhepalvelujen johtaja Lasten ja nuorten ehkäisevät palvelut palvelupäällikkö

Lisätiedot

Terveyden edistämisen neuvottelukunta

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Terveyden edistämisen neuvottelukunta Kokous 8.6.2017 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Aiheet Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2017-2020 - Yhteenvetoa toimeenpanosta Pirkanmaan maakunta- ja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 38/ (5) Kaupunginhallitus Stj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 38/ (5) Kaupunginhallitus Stj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 38/2016 1 (5) 958 Valtuutettu Laura Rissasen toivomusponsi mahdollisuudesta siirtyä kasvisruokapäivään myös päiväkodeissa Päätös päätti merkitä tiedoksi selvityksen kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

Alueellisten terveys- ja hyvinvointiverkostojen kehittäminen

Alueellisten terveys- ja hyvinvointiverkostojen kehittäminen Alueellisten terveys- ja hyvinvointiverkostojen kehittäminen Minna Pohjola haasteet 1. Väestön terveystietojen käyttö toiminnan suunnittelussa, seurannassa ja arvioinnissa 2. Näyttöön perustuvien toimintatapojen

Lisätiedot

Stadin HYTE. Helsingin hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Stadin Hyte video

Stadin HYTE. Helsingin hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Stadin Hyte video Helsingin hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Stadin HYTE Valtuustoseminaari 31.1.2019 Stina Högnabba, erikoistutkija, Kaupunginkanslia, Kaupunkitutkimus ja -tilastot Tarja Saarinen, erityissuunnittelija,

Lisätiedot

Ravitsemushoidon käytäntöjä kehittämässä Keski-Suomessa

Ravitsemushoidon käytäntöjä kehittämässä Keski-Suomessa Ravitsemushoidon käytäntöjä kehittämässä Keski-Suomessa 6.9.2017 Eeva Nykänen, ravitsemussuunnittelija, KSSHP, Perusterveydenhuollon yksikkö, eeva.nykanen@ksshp.fi Keski-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymän

Lisätiedot

Päijät-Hämeen LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA

Päijät-Hämeen LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA Päijät-Hämeen LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA LAPE-päivät 9.10.2018 TAMPERE Hanna Ruokamo Sosiaalialan osaamiskeskus Verso PHHYKY TAUST Kuntien yhteinen toimintaa koskeva suunnitelma lasten ja

Lisätiedot

Ruokavalinnoilla on merkitystä. s. 8 15

Ruokavalinnoilla on merkitystä. s. 8 15 Ruokavalinnoilla on merkitystä s. 8 15 1 Tavoitteet Ruokavalintoihin vaikuttavat tekijät Taito tunnistaa elintarvikkeiden terveellisyydestä kertovia piirteitä 2 Pohdittavaksi Kuka perheessäsi vastaa siitä,

Lisätiedot

Yhteenveto alueellisen ravitsemusterveyden edistämisen työryhmän tapaamisesta

Yhteenveto alueellisen ravitsemusterveyden edistämisen työryhmän tapaamisesta Yhteenveto alueellisen ravitsemusterveyden edistämisen työryhmän tapaamisesta 31.10.2017 Osallistujat: Arja Immonen, Mari Viiru, Sari Räisänen, Liisa Kuisma, Mikko Lavonius, Eija Virtanen, Marianne Ylikoski,

Lisätiedot

Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla

Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla Imatra 10.10.2012 Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla Liisa Ollikainen Espoo Yleistietoa Espoosta www.espoo.fi Suomen toiseksi suurin kaupunki Pinta-ala, 528 km², asukkaita >250

Lisätiedot

Miten ehkäisevän päihdetyön rakenteet pitäisi järjestää kunnassa?

Miten ehkäisevän päihdetyön rakenteet pitäisi järjestää kunnassa? Miten ehkäisevän päihdetyön rakenteet pitäisi järjestää kunnassa? Ehkäisevän päihdetyön yhdyshenkilöpäivä 28.9.2017 Rokua PSAVI, ylitarkastaja Raija Fors 2.10.2017 1 Kunnat vastaavat paikallisen ehkäisevän

Lisätiedot

Päijät- Häme. Perhekeskuksen pilottialueet ASIKKALA, HARTOLA, ETELÄINEN-ALUE LAHTI / JALO

Päijät- Häme. Perhekeskuksen pilottialueet ASIKKALA, HARTOLA, ETELÄINEN-ALUE LAHTI / JALO Päijät- Häme Perhekeskuksen pilottialueet ASIKKALA, HARTOLA, ETELÄINEN-ALUE LAHTI / JALO Marita Moisander-Pohjonen, projektisuunnittelija, LAPE-muutosohjelma Päijät-Häme TAUSTAA MITÄ PITÄISI OLLA TEHTYNÄ

Lisätiedot

Tilaajan ja toimittajan välinen yhteistyö ja toimintatavat päiväkodeissa

Tilaajan ja toimittajan välinen yhteistyö ja toimintatavat päiväkodeissa 1 (6) 3422/02.08.00/2011 Liite 5.3. Päivähoitoruokailun sisältö Päivähoitoruokailun ravitsemuksellisena ja kasvatuksellisena tavoitteena on ylläpitää ja edistää lasten hyvinvointia ja terveyttä tyydyttää

Lisätiedot

Lataa Syödään ja opitaan yhdessä. Lataa

Lataa Syödään ja opitaan yhdessä. Lataa Lataa Syödään ja opitaan yhdessä Lataa ISBN: 9789523027909 Sivumäärä: 95 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 36.97 Mb SYÖDÄÄN JA OPITAAN YHDESSÄ - kouluruokailusuositus sisältää ohjeistukset kouluruokailun

Lisätiedot

HYTE oppimisverkoston kansallinen foorumi

HYTE oppimisverkoston kansallinen foorumi HYTE oppimisverkoston kansallinen foorumi 3.9.2014 Käytännön esimerkki lihavuuden ehkäisyn ja hoidon toimenpideohjelman toteutuksesta Helsingin sosiaali- ja terveysvirastossa Tarja Saarinen, terveyden

Lisätiedot

Vasu2017. Järvenpään kaupungin varhaiskasvatussuunnitelmaprojekti

Vasu2017. Järvenpään kaupungin varhaiskasvatussuunnitelmaprojekti Vasu2017 Järvenpään kaupungin varhaiskasvatussuunnitelmaprojekti Mervi Tuominen 29.11.2016 Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet Yhdenmukaisuus esiopetussuunnitelman ja perusopetussuunnitelman perusteiden

Lisätiedot

Miten syödään ja voidaan Pirkanmaalla? TEAviisarin ja Kouluterveyskyselyn 2017 tuloksia Kirsi Wiss Asiantuntija

Miten syödään ja voidaan Pirkanmaalla? TEAviisarin ja Kouluterveyskyselyn 2017 tuloksia Kirsi Wiss Asiantuntija Miten syödään ja voidaan Pirkanmaalla? TEAviisarin ja Kouluterveyskyselyn 2017 tuloksia Kirsi Wiss Asiantuntija 25.9.2017 Wiss Kirsi 1 Esityksen sisältö Tietoa päätöksenteon tueksi Organisaatiotason tietoa

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Työpaja

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Työpaja Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Työpaja 9.3.2017 Yhteenveto: Sari Mäkinen ja Tiina Konttajärvi 16.3.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Teemat 1. Hyvinvoinnin edistäminen ja hyvinvointierojen kaventaminen

Lisätiedot

Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014)

Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014) Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014) Tuula Partanen Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattori Vanhuspalvelulain toteuttamiseen haettu hanke Rahoitus tulee

Lisätiedot

Moniammatillinen kumppanuus ja uusien toimintamallien kehittäminen

Moniammatillinen kumppanuus ja uusien toimintamallien kehittäminen Haapajärvi on alueen suurin kaupunki 7714 väestömäärällään. Pyhäjärvellä asukkaita on 6001, Reisjärvellä 3020 ja Kärsämäellä 2918. Yhteensä Selänne palvelee 19 653 asukasta( Tilastokeskus 2009) Päivähoidossa

Lisätiedot

Pohjanmaan palveluohjaus kuntoon agenttityön tulokset Pohjanmaan maakunta I&O muutosagentti Pia Vähäkangas

Pohjanmaan palveluohjaus kuntoon agenttityön tulokset Pohjanmaan maakunta I&O muutosagentti Pia Vähäkangas Pohjanmaan palveluohjaus kuntoon agenttityön tulokset 23.10.2018 Pohjanmaan maakunta I&O muutosagentti Pia Vähäkangas 1.11.2016-31.12.2018 POHJANMAAN PALVELUOHJAUS KUNTOON - perustiedot Hanke kuuluu kansalliseen

Lisätiedot

Uusi koulujakelujärjestelmä tukee ruokakasvatusta

Uusi koulujakelujärjestelmä tukee ruokakasvatusta Uusi koulujakelujärjestelmä tukee ruokakasvatusta Vastuullisuus ruokapalveluhankinnoissa, Ateria 2017 7.11.2017 klo 10:10 10:30 Sebastian Hielm, elintarviketurvallisuusjohtaja maa- ja metsätalousministeriö

Lisätiedot

Hyvinvointikoulu Kiiminkijoen koulu

Hyvinvointikoulu Kiiminkijoen koulu Hyvinvointikoulu Kiiminkijoen koulu 4.9.2018 Hyvinvointikoulun kehittäminen Kiiminkijoen hyvinvointikoulun pilotointi 2013 Hyvinvointiseminaarit 2013-2014 Yhteistyön käynnistäminen Toimijoiden välinen

Lisätiedot

Kouluruokailu - tärkeä osa opetusta vai nopea tankkaus opetuksen välissä?

Kouluruokailu - tärkeä osa opetusta vai nopea tankkaus opetuksen välissä? Kouluruokailu - tärkeä osa opetusta vai nopea tankkaus opetuksen välissä? Marjaana Manninen opetusneuvos Opetushallitus KOULURUOKAILU ARVOONSA - sijoitus tulevaisuuteen 19.11.2013 klo 13.00 15.30 MIKKELI

Lisätiedot

Maahanmuuttajan ravitsemuksen erityispiirteitä

Maahanmuuttajan ravitsemuksen erityispiirteitä Jyväskylä 31.8.2016 Maahanmuuttajan ravitsemuksen erityispiirteitä Heli Kuusipalo 31.8.2016 Heli Kuusipalo / erikoistutkija 1 31.8.2016 Heli Kuusipalo / erikoistutkija 2 Terveyttä edistävä ruokavalio VRN

Lisätiedot

Hyvinvointikoulun toimintamalli ja varhainen tuki

Hyvinvointikoulun toimintamalli ja varhainen tuki Hyvinvointikoulun toimintamalli ja varhainen tuki Hyvinvointipäällikkö Arto Willman, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, kehittämisyksikkö, Oulun kaupunki HYVINVOINTIPÄÄLLIKKÖ Poikkitoiminnallinen kehittäminen

Lisätiedot

LAPE-MUUTOSTA JOHTAMASSA

LAPE-MUUTOSTA JOHTAMASSA Teemme lasten, nuorten ja perheiden Hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. LAPE-MUUTOSTA JOHTAMASSA Johtamisen päivä lapsiperhepalvelujen lähiesimiehille Espoo, 19.1.2018 Mitä me tavoittelemme? Lapsen, nuoren

Lisätiedot

Veikeä vilja, kiva kuitu. Toteutettu osin MMM:n tuella

Veikeä vilja, kiva kuitu. Toteutettu osin MMM:n tuella Veikeä vilja, kiva kuitu Toteutettu osin MMM:n tuella Mitä isot edellä sitä pienet perässä Aikuisilla on vastuu lasten terveellisistä ruokavalinnoista ja säännöllisestä ateriarytmistä. Yhdessä syöminen

Lisätiedot

LAPE Etelä-Savo. Miten opiskeluhuolto nivoutuu uuteen SOTEmaakuntahallintoon?

LAPE Etelä-Savo. Miten opiskeluhuolto nivoutuu uuteen SOTEmaakuntahallintoon? LAPE Etelä-Savo Miten opiskeluhuolto nivoutuu uuteen SOTEmaakuntahallintoon? Mikä nivoutuu mihin? Mitä nivoutumista pitäisi tapahtua hallinnon tasolla, mitä palveluiden tasolla, mitä kuntalaisen elämässä?

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma 3 Lapsen vasu osaksi varhaiskasvatuksen arjen pedagogiikkaa

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma 3 Lapsen vasu osaksi varhaiskasvatuksen arjen pedagogiikkaa Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma 3 Lapsen vasu osaksi varhaiskasvatuksen arjen pedagogiikkaa Luennoitsija Noora Heiskanen KM, väitöskirjatutkija Jyväskylän yliopisto Osa 3 Osa 2 Osa 1 Videoluennolla pohdimme

Lisätiedot

Varhaiskasvatuspalvelut. (Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska)

Varhaiskasvatuspalvelut. (Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska) Varhaiskasvatuspalvelut (Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska) Puheenvuoron sisältö Peruspalvelukuntayhtymä Kallion esittelyä Varhaiskasvatuspalveluiden esittelyä Kehittämistyö varhaiskasvatuspalveluissa

Lisätiedot

Sydänystävällinen, terveellinen ravinto Ravitsemussuunnittelija, TtM, Kati Venäläinen, KSSHP

Sydänystävällinen, terveellinen ravinto Ravitsemussuunnittelija, TtM, Kati Venäläinen, KSSHP Sydänystävällinen, terveellinen ravinto 12.9.2017 Ravitsemussuunnittelija, TtM, Kati Venäläinen, KSSHP Sydänliiton ravitsemussuositus Sydänterveyttä edistävä eli sydänystävällinen ruoka on kaikille suositeltavaa

Lisätiedot

Yhteenveto ikääntyneiden vajaaravitsemustyöryhmän tapaamisesta Osallistujat: Minna Aho, Anna-Sofia Haili, Ulla Helin, Leila Kuutti-Pelkonen,

Yhteenveto ikääntyneiden vajaaravitsemustyöryhmän tapaamisesta Osallistujat: Minna Aho, Anna-Sofia Haili, Ulla Helin, Leila Kuutti-Pelkonen, Yhteenveto ikääntyneiden vajaaravitsemustyöryhmän tapaamisesta 5.2.2019 Osallistujat: Minna Aho, Anna-Sofia Haili, Ulla Helin, Leila Kuutti-Pelkonen, Anne Kuva, Tiina Lehtinen, Mari Leminen, Elina Lempiäinen,

Lisätiedot

Maakunnallinen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma työkalu yhteiseen työhön

Maakunnallinen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma työkalu yhteiseen työhön Maakunnallinen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2019 2022 - työkalu yhteiseen työhön Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma kunnan tai useamman kunnan yhteinen lastensuojelulaissa (12 ) määritelty

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola Sisältö Yleistä Toimintakulttuuri Leikki ja monipuoliset työtavat Toiminnan arviointi ja kehittäminen Ryhmän toiminnan arviointi Yhteistyö

Lisätiedot

YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen

YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen Miten lisätä hallintokuntien välistä yhteistyötä ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa ja kuntien liikuntapalveluketjuja

Lisätiedot

Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus

Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Maakunnallisten perhekeskushankkeiden vastuuhenkilöt ja muut toimijat 27.3.2017 Marjaana Pelkonen, STM:n vastuuhenkilö 1 15.2.2017 Perhekeskustoimintamalli Lähipalvelujen

Lisätiedot

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki 28.8.2017 Martta October 1 28.8.2017 Esityksen nimi / Tekijä 2 Väkivallan ehkäisy

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma 2017

Varhaiskasvatussuunnitelma 2017 Varhaiskasvatussuunnitelma 2017 Sastamalan kaupunki Varhaiskasvatuksen aluejohtaja Marjut Vuokko Tampere 24.3.2017 4.4.2017 2 Vasu työ Ensin Ohjausryhmä - varhaiskasvatuksen päällikkö - varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta on tekemisen asia! Sini Sallinen

Tulevaisuuden kunta on tekemisen asia! Sini Sallinen Tulevaisuuden kunta on tekemisen asia! 14.9.2016 Sini Sallinen 1 Meidän kunta = Hyvinvoinnin johtaminen = Yhteinen väestö Ł Sote on poistunut työnjohdosta, mutta ei kunnan alueelta! Ł Organisaatiolähtöisestä

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kati Costiander Opetushallitus

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kati Costiander Opetushallitus Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat 20.9.2016 Kati Costiander Opetushallitus Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö 2012-2017 2012 2013

Lisätiedot

Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme?

Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme? Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme? Hanne Kalmari PsL, kehitys- ja kasvatuspsykologian erikoispsykologi Lape-muutosohjelman hankepäällikkö Muutos tehdään yhdessä

Lisätiedot

LIIKUNTANEUVONTA PÄIJÄT-HÄMEESSÄ

LIIKUNTANEUVONTA PÄIJÄT-HÄMEESSÄ LIIKUNTANEUVONTA PÄIJÄT-HÄMEESSÄ Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry (PHLU) Liikunnan aluejärjestö Toimii 16 kunnan alueella Jäseniä ovat seurat, kunnat ja muut yhteisöt Toimisto sijaitsee Lahden Urheilukeskuksessa

Lisätiedot

Arki terveeksi mieli hyväksi Ehkäisevää työtä Päijät-Hämeessä

Arki terveeksi mieli hyväksi Ehkäisevää työtä Päijät-Hämeessä Arki terveeksi mieli hyväksi Ehkäisevää työtä Päijät-Hämeessä Terve kunta verkoston seminaari 11.4.2019 Hollola Susanna Leimio Ehkäisevän työn seutukoordinaattori, YTM N E L J Ä T U U L T A HYVINVOINNIN

Lisätiedot

VÄLIPALALLA ON VÄLIÄ 2009. Ulla Rauramo Leipätiedotus ry 3.11.2009

VÄLIPALALLA ON VÄLIÄ 2009. Ulla Rauramo Leipätiedotus ry 3.11.2009 VÄLIPALALLA ON VÄLIÄ 2009 Ulla Rauramo Leipätiedotus ry 3.11.2009 Leipätiedotus ja kouluruokailu 2002 alkaen Nauti vapaasti viljasta I- II 2002-2007 Uusia tapoja lisätä nuorten viljatuotteiden kulutusta

Lisätiedot

LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA

LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA LAPE HANKE TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OVATKO LAPSET JA NUORET ITSESSÄÄN JO

Lisätiedot

Tavoitteena nykyistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, ennaltaehkäisevät ja vaikuttavat palvelut

Tavoitteena nykyistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, ennaltaehkäisevät ja vaikuttavat palvelut Tavoitteena nykyistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, ennaltaehkäisevät ja vaikuttavat palvelut Hankekokonaisuuden neljä osiota 1. Toimintakulttuurin muutos 2. Perhekeskustoimintamalli 3. Varhaiskasvatus,

Lisätiedot

Hankkeen tuloksia ajalta

Hankkeen tuloksia ajalta Ammatillisen koulutuksen hyvinvointiverkosto hanke 1.4.2009 31.12.2011 Hankkeen tuloksia ajalta 1.4.2009 30.4.2011 elinikäisen oppimisen virta Hyvinvointi ammatillisessa koulutuksessa Hyvinvoiva oppimisympäristö

Lisätiedot

Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen esija perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa.

Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen esija perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa. Lasten ja nuorten kanssa työskentelevien mahdollisuudet lihavuuden ehkäisyssä. Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen esija perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa. Opetusneuvos Marjaana Manninen,

Lisätiedot