Lappajärven sivistystoimi Sivistyslautakunta Kunnanvaltuuston iltakoulu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lappajärven sivistystoimi Sivistyslautakunta Kunnanvaltuuston iltakoulu"

Transkriptio

1 Lappajärven sivistystoimi Sivistyslautakunta Kunnanvaltuuston iltakoulu

2 LaVa-kyselyn (Lasivaikutusten arviointi) avulla arvioidaan etukäteen päätöksen tai toiminnan vaikutuksia lasten oikeuksien toteutumiseksi Sen avulla selvitetään myös lapsiin ja nuoriin kohdistuvien päätösten ja toimintojen haittoja ja hyötyjä Lapsivaikutusten arvioinnissa hyödynnetään vahvasti lasten ja nuorten asiantuntemusta

3 Lapsen oikeuksien sopimus (SopS59 ja 60/1991) Perustuslaki 2 : Kansanvaltaan sisältyy yksilön oikeus osallistua vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristön kehittämiseen Kuntalaki velvoittaa kuntia pitämään huolta siitä, että kuntalaisilla on edellytykset osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan Hallintolaki 3 : Viranomaisen on huolehdittava asian riittävästä ja asianmukaisesta selvittämisestä hankkimalla asian ratkaisemiseksi tarpeelliset tiedot ja selvitykset Hallintolaki 41 : Jos asian ratkaisulla voi olla huomattava vaikutus muiden kuin asianosaisten (asianosaiskuulemisesta on oma säännöksensä) elinympäristöön, työntekoon tai muihin oloihin, viranomaisen tulee varata näille henkilöille mahdollisuus saada tietoja asian käsittelyn lähtökohdista ja tavoitteista ja lausua mielipiteensä asiasta Terveydenhuoltolaki 11 : Kunnan ja sairaanhoitopiirin on päätöksenteon ja ratkaisujen valmistelussa arvioitava ja otettava huomioon tehtävien päätösten ja ratkaisujen vaikutukset väestön terveyteen ja hyvinvointiin Sote-järjestämislakiehdotus 7 (HE 15/2017): Päätösten vaikutukset ihmisten hyvinvointiin ja terveyteen on arvioitava ennakkoon ja otettava huomioon kunnan eri toimialojen päätöksenteossa Sote-järjestämislakiehdotus 8 (HE 15/2017): Maakunnan on arvioitava ennakkoon ja otettava huomioon päätösten vaikutukset eri väestöryhmien hyvinvointiin ja terveyteen

4

5

6 0.-4. luokat yhteiskoulu luokat yhteiskoulu luokat Länsiranta luokat Rantakangas

7 0.-4. luokat yhteiskoulu luokat yhteiskoulu luokat Länsiranta luokat Rantakangas

8 0.-4. luokat yhteiskoulu luokat yhteiskoulu luokat Länsiranta luokat Rantakangas

9 0.-4. luokat yhteiskoulu luokat yhteiskoulu luokat Länsiranta luokat Rantakangas

10 0.-4. luokat yhteiskoulu luokat yhteiskoulu luokat Länsiranta luokat Rantakangas

11 0.-6 luokat/ kaikki TOP 5 Kiva välituntialue ja pihalla on paljon tekemistä Ketään ei kiusata Koulussa on turvallista Minulla on kavereita Kaikki tuntevat toisensa EI NIIN VÄLIÄ: Hyvät pulpetit ja tuolit Eri-ikäisten omat välituntialueet Luokkien tietokoneet luokat TOP 5 Minulla on kavereita Ketään ei kiusata Luokissa on esimerkiksi säkkituoleja ja pehmeitä tuoleja tai sohvia Koulussa on turvallista Eri-ikäiset ovat omilla välituntialueilla EI NIIN VÄLIÄ: Luokkien tietokoneet Hyvä työrauha Tunnen opettajat

12 0.-6. luokkalaiset: Välitunnit, metsä Hyvä kouluruoka Kaikki tuntevat toisensa, ketään ei kiusata, hyvä yhteishenki Kivat opet ja henkilökunta Rauhallista Kurjaa: Huono ilma, sairastuminen Kiusaaminen, isommat kiusaa Ei saa tehdä mitä haluaa Liian vähän oppilaita (LÄ), ei kotitaloutta valinnaisaineissa Ei mikään (useita vastauksia) Pitkä koulumatka luokkalaiset / lukio + Jami: Hyvää: Saa liikuntaa ja raitista ilmaa Lukiolla hyvä välituntialue Hyvät opiskelutilat Ei mikään (useita vastauksia) Huonoa: Ramppaaminen varsinkin kylmällä ja sateella Kunnon välituntialue puuttuu Ruokalassa välillä ahdasta Luokat ympäri Jamia ja lukiota, lukujärjestykset Jamilta puuttuu tuoleja/ sohvia, käytävillä ei ilmastointia

13 0.-6. luokat MITÄ HALUAISIT OTTAA OMASTA KOULUSTASI MUKAAN? Kaverit; rauhallisuuden säkkituolit, kirjat, lelut, pelit, leikkivälineet, majan, koko koulun, metsät opettajat ja koko henkilökunnan, hyvän ruoan MIKÄ VOISI OLLA MUKAVAA UUTEEN KOULUUN SIIRTYMISESSÄ? uudet kaverit, ei kiusata ketään enemmän tilaa, iso välituntialue, vaihtelu, pääsisi linkalla kouluun, jos koulumatka olisi pitempi Uudet luokat ja paikat, uusi Sali, kiipeily, puumaja Ei mikään/ Kaikki MIKÄ VOISI OLLA KURJAA UUTEEN KOULUUN SIIRTYMISESSÄ? jos kaverit ei tulisi sinne, ei tunne toisia/kaikkia Kiusaaminen erilainen koulu ja koulumatka, kaikkia tavaroita ei voisi ottaa mukaan, joutuisi jättää vanhan koulun luokat UUDEN KOULUN VALMISTUTTUA HALUAISIN, ETTÄ SIELLÄ ON... monitoimihalli, liikuntahalli, mahdollisuuksia liikkua, pingis- ja biljardipöytä tarpeeksi tilaa kaikille, sohvia ja istumapaikkoja kaikille hyvä välituntialue, monitoimikenttä, kirjasto, hyvä ruokala paljon eri luokkia, mukavat tuolit ja pulpetit, oma välikkö, kaapit oppilaille hyvä sisäilma, ei hometta, paljon kasveja, modernia, nättiä turvallista ja hyvä olla

14 5.-6. luokat: lk (70), enemmän kavereita, sisarukset samassa lk (64), näin rauhallisempaa, pienten oma koulu luokat: lk (21), eri tilat kuitenkin lk (19), pieniä ja äänekkäitä Henkilökunta: Pienet ja isot erillään (5) oppilaan omassa rauhassa. Kaikki samassa - tasavertainen kohtelu lk 21 %, lk uudessa koulussa ja Jamilla 64 % Huoltajat ja kuntalaiset: lk oleminen yhdessä lk kanssa nähtiin vaikuttavan negatiivisesti Luokkien 0-2, 3-6 ja 7-9 oppilaat omissa tiloissa ja osittain erillisillä piha-alueilla.

15 HENKILÖKUNTA Positiivinen vaikutus nähtiin kohdilla: opetusryhmän koko pienenee opetus tapahtuu terveissä ja asianmukaisissa tiloissa uudessa koulussa on selkeästi omat alueet 0.-2., ja luokkalaisille erityisopettaja koululla päivittäin Negatiivinen vaikutus nähtiin kohdilla: opetusryhmän koko kasvaa ratkaisut on tehtävä kustannustehokkaasti koulun koko kasvaa oppilas siirtyy koulukuljetuksen piiriin HUOLTAJAT JA KUNTALAISET Positiivinen vaikutus nähtiin kohdilla: Tärkein: varhaiskasvatuspalvelut sivukylillä oppilas siirtyy yhdysluokkaopetuksesta vuosiluokkakohtaiseen opetukseen erityisopettaja ja kouluterveydenhoitaja on koululla joka päivä lapsella on mahdollisuus solmia uusia ystävyyssuhteita kyläkoulut säilyvät Negatiivinen vaikutus nähtiin kohdilla: opetusryhmän koko kasvaa uusi koulu sijaitsee kauempana kotoa, koulumatka pitenee samassa koulussa on ja luokan oppilaat

16 Huoltajat ja kuntalaiset lk: Erittäin tärkeiksi katsottiin: terve koulurakennus laadukas opetus kodin ja koulun välinen yhteistyö viihtyisä oppimisympäristö erilaiset tukitoimet saatavilla omassa koulussa (kaikilla keskiarvo yli 3,5) Tärkeiksi katsottiin: ryhmäkoko ajanmukaiset ja monipuoliset opetusvälineet aamu- ja iltapäivätoiminnan saatavuus koulumatkojen pituus koulun sijainti kylien elinvoimaisuus Tärkeiksi tai melko tärkeiksi katsottiin: valinnaisaineiden saatavuus koulun koko

17 Muuta huoltajilta ja kuntalaisilta: koululaisille terveet tilat, se on kunnan vetovoimatekijä kouluviihtyvyys tärkeää nuorten hyvinvoinnille ja motivaatiolle opiskeluun tulevaisuudessa asianmukaiset tilat kaikkeen opetukseen, välitunnin viettoon, itsenäiseen opiskeluun sekä oppilashuollolle ovat itsestäänselvyyksiä nykyajan koululle lukiolaisetkin ansaitsevat uudet tilat; lukion puolellakin tuntuu jo olevan sisäilmaongelmia kaikki koulukäytössä olevat rakennukset pitäisi tutkia ja päätös uuden rakentamisesta tulisi perustaa aivan täysin terveellisyysasioihin, ei kustannuksiin; myös Jami linjaston suunnittelu ja toimiminen tärkeää, jotta ruokailu sujuu jouhevasti ja sulavasti

18 Oppilasryhmien muodostaminen Esiopetusryhmät toimivat kyläkouluilla yhdysluokisssa ja yhteiskoulussa omina ryhminä. Yhteiskoulun alueella oppilasryhmiä voidaan jakaa paremmin tarpeen mukaan. Kyläkouluilla oppilasryhmien muodostaminen (luokan koko) voi vaihdella vuosittain paljonkin, mutta toisaalta kyläkouluilla on mahdollisuus joustaviin ratkaisuihin. Oppilasennusteen mukaan Länsirannan ja Rantakankaan kouluilla on vv oppilaita Vuosiluokkakohtainen opetus Esi- ja perusopetusta järjestetään tällä hetkellä vuosiluokkaopetuksen lisäksi kaksi-, kolmi- tai neljä vuosiluokkaa sisältävissä yhdysluokissa. Yhdysluokat esim voivat olla hyvinkin toimivia ratkaisuja. Yhdysluokat on selvästi haasteellisia eri opsien, tuntimäärien ja vaihtelevien oppilasmäärien takia.

19 Oppimisen ja koulunkäynnin tuen järjestäminen Oppilaan saaman oppimisen ja koulunkäynnin tuen tulee olla joustavaa, pitkäjänteisesti suunniteltua ja tuen tarpeen mukaan muuttuvaa. Tukea annetaan niin kauan sekä sen tasoisena ja muotoisena kuin se on tarpeellista (OPSin perusteet 2014). Lappajärvellä erityisopettajat kiertävät tai ovat vain osan viikkoa kyläkouluilla. Erityisopetuksen ja tuen resursseja on jaettu koulun koon ja oppilaiden tarpeen mukaan. Jatkuvasti toimivien erityisopetuksen pienryhmien muodostaminen kaikkiin lähikouluihin vaatisi erityisopettajaresurssin selvää lisäystä. Toiminnan järjestäjän näkökulmasta oppilaiden etu olisi, että erityisopettajan ja oppilashuollon palveluita olisi saatavilla päivittäin joka koululla. Aamu- ja iltapäivätoiminnan saatavuus Lappajärven kunta järjestää aamu- ja iltapäivätoimintaa kaikilla kouluilla kaikille ap-ip-toimintaa tarvitseville luokkalaisille Kyläkouluilla tehdään ap-ip-toiminnassa yhteistyötä varhaiskasvatuksen kanssa. Ap-ip-ryhmissä toteutetaan myös esikoululaisten hoito. Kyläkoulujen ja ryhmäperhepäivähoitopaikkojen oleminen samoissa kiinteistöissä on toimiva ratkaisu. Varhaiskasvatuspalvelut tulee säilyttää kylillä.

20 Asianmukaiset opetustilat Opetuksen tulisi tapahtua riittävän suurissa, terveissä ja opetukseen soveltuvissa kiinteistöissä. Eri aineiden, kuten esim. liikunnan ja käsitöiden opetukseen, tulisi löytyä niihin soveltuvat tilat. Kyläkoulujen kiinteistöissä on tällä hetkellä haasteita. Ne tulevat tarvitsemaan muutamaan vuoden sisällä suuria korjausinvestointeja tai vaihtoehtoisesti uutta rakennuskantaa. Kyläkoulujen piha ja ympäristö on viihtyisä ja turvallisia oppilaille luokkalaisten kulkemisen valvonta lukion ja Jamin välillä on haasteellista eikä valvonta toteudu toivotulla tavalla. Sisävälituntialue Jamilla on aivan liian pieni oppilasmäärälle. Mikäli opetustiloja aiotaan siirtää pysyvästi Jamille, on sen tilat todettava terveellisiksi.

21 Koulukuljetukset Suurin osa kyläkoulujen oppilaista on jo koulukuljetuksissa, joten kovin monta oppilasta ei joutuisi siirtymään koulukuljetuksen piiriin, jos olisi vain yksi koulu. Matkat pitenisivät osalla oppilaista. Koulukuljetuksista on jo valmiit reitit, joilla on reittikohtaiset hinnat, joten kuljetuskustannukset eivät todennäköisesti juurikaan nousisi. Iltapäiväkuljetukset toimivat klo 13, 14 ja 15, joten odotustunteja ei tulisi Myös aamuisin on kuljetus sekä klo 8 että 9. Ystävyyssuhteiden ylläpitäminen Oppilaille tärkeät kaverit tulevat otetuksi huomioon molemmissa vaihtoehdoissa, jos kyläkoulut säilyvät tai jos kaikki oppilaat olisivat yhteiskoululla. Pelkän yhteiskoulun mallissa tulisi ottaa huomioon oppilaiden sijoittaminen luokkiin kylittäin. Kyläkouluilla voi olla vain yksi sukupuolen edustaja/ ikäryhmä.

22 Uudessa koulussa on omat tilat ja luokille. Lukiorakennukset tiloja käyttävät lukio ja luokkalaiset, jotka käyttävät osaksi myös uutta koulua. Uuden koulun yhteyteen suunnitellaan erilliset pihaalueet eri-ikäisille oppilaille. Kiinnitettävä huomiota viihtyvyyteen. Oppilashuollolle ja erityisopetukselle tulee omat tilansa. Suunnittelussa otetaan erityisesti huomioon viihtyisyys. Kyläkoulut ja varhaiskasvatuspalvelut säilytetään sivukylillä. Kirjaston tuleva paikka tulee ratkaista pikaisesti joko koulun läheisyydessä tai koulun yhteydessä. Omatoimikirjasto tulee säilymään.

Lapsivaikutusten arviointi yhteiskoulun rakentamisen yhteydessä

Lapsivaikutusten arviointi yhteiskoulun rakentamisen yhteydessä Lapsivaikutusten arviointi yhteiskoulun rakentamisen yhteydessä Lappajärven sivistystoimi Sivistyslautakunta 18.2.2018 Kunnanvaltuuston iltakoulu 7.1.2019 LaVa-kysely: mikä ja miksi? LaVa-kyselyn (Lasivaikutusten

Lisätiedot

1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 22

1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 22 Koulukysely oppilaiden huoltajille 1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 22 1/11 2/11 N Prosentti Hirvijärvi 0 0 Jurvan yhtenäiskoulu 0 0 Kangas 0

Lisätiedot

1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 22

1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 22 Koulukysely oppilaiden huoltajille 1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 22 1/11 2/11 N Prosentti Hirvijärvi 0 0 Jurvan yhtenäiskoulu 0 0 Kangas 0

Lisätiedot

Kurikan kouluverkkoselvitys

Kurikan kouluverkkoselvitys Kouluverkkoselvitys Kurikan kouluverkkoselvitys 2017-2018 Päätös 28.11.2016 : Kaupunginhallitus päätti, että Kurikan kaupungissa tehdään kokonaisvaltainen kouluverkkoselvitys sisältäen myös lukiot, kevään

Lisätiedot

1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 41

1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 41 Koulukysely oppilaiden huoltajille 1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 41 1/10 2/10 N Prosentti Hirvijärvi 0 0% Jurvan yhtenäiskoulu 0 0% Kangas

Lisätiedot

1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 44

1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 44 Koulukysely oppilaiden huoltajille 1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 44 1/11 2/11 N Prosentti Hirvijärvi 0 0 Jurvan yhtenäiskoulu 0 0 Kangas 0

Lisätiedot

1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 26

1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 26 Koulukysely oppilaiden huoltajille 1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 26 1/11 2/11 N Prosentti Hirvijärvi 0 0 Jurvan yhtenäiskoulu 0 0 Kangas 0

Lisätiedot

Perusopetuksen maakunnallinen arviointi Koulun toiminta. Möysän koulun tulokset. Vastaajamäärät lk oppilasta

Perusopetuksen maakunnallinen arviointi Koulun toiminta. Möysän koulun tulokset. Vastaajamäärät lk oppilasta Perusopetuksen maakunnallinen arviointi 2016 Möysän koulun tulokset Vastaajamäärät 124 1.-2.lk oppilasta 120 3.-5.lk oppilasta 22 opetushenkilöä 83 huoltajaa, joista loppuun saakka vastasi 68 Koulun toiminta

Lisätiedot

1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 23

1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 23 Koulukysely oppilaiden huoltajille 1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 23 1/11 2/11 N Prosentti Hirvijärvi 23 100 Jurvan yhtenäiskoulu 0 0 Kangas

Lisätiedot

5. 9.-luokkalaisten vastaukset

5. 9.-luokkalaisten vastaukset 5. 9.-luokkalaisten vastaukset Juankoski Riistavesi Vehmersalmi 5-lk: 27 6-lk: 46 7-lk: 30 8-lk: 36 9-lk: 61 200 / 173 vastannutta = 86,5 % 5-lk: 29 6-lk: 29 7-lk: 35 8-lk: 25 9-lk: 32 150 / 129 vastannutta

Lisätiedot

1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 26

1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 26 Koulukysely oppilaiden huoltajille 1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 26 1/11 2/11 N Prosentti Hirvijärvi 0 0 Jurvan yhtenäiskoulu 0 0 Kangas 0

Lisätiedot

1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 95

1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 95 Koulukysely oppilaiden huoltajille 1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 95 1/11 2/11 N Prosentti Hirvijärvi 0 0 Jurvan yhtenäiskoulu 0 0 Kangas 0

Lisätiedot

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 41

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 41 Koulukysely oppilaille 1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 41 1/15 2/15 N Prosentti Hirvijärvi 41 100% Jurvan yhtenäiskoulu 0 0% Kangas 0 0% Keskikylä 0 0% Kirkonkylä 0 0% Koivisto 0 0% Koskue 0

Lisätiedot

Perusopetuskysely Koko perusopetus

Perusopetuskysely Koko perusopetus Perusopetuskysely 2016 Koko perusopetus 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 22.5. 4.6.2016 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4099 oppilaan noin 7500:lle huoltajalle Asteikon arvot

Lisätiedot

Perusopetuskysely Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014

Perusopetuskysely Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014 Perusopetuskysely 2016 Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014 Taustatietoja Kysely toteutettiin toukokuun lopulla 2016 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4099 oppilaan 7966:lle huoltajalle

Lisätiedot

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIONTI HUITTISTEN KOULUVERKKOSELVITYKSESSÄ

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIONTI HUITTISTEN KOULUVERKKOSELVITYKSESSÄ LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIONTI HUITTISTEN KOULUVERKKOSELVITYKSESSÄ KYSYMYKSET KOULULAISILLE 1. Millaisissa ympäristöissä on helppo ja kiva oppia? (Koulu, luokka, piha, lähiympäristö, retket) 2. Millaisissa

Lisätiedot

Perusopetuskysely Kartanon koulu luokat 1-6

Perusopetuskysely Kartanon koulu luokat 1-6 Perusopetuskysely 2016 luokat 1-6 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 25.5. -4.6.2016 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4099 oppilaan noin 7500:lle huoltajalle Asteikon arvot :Täysin

Lisätiedot

Vastausten määrä: 87 Tulostettu :39:44

Vastausten määrä: 87 Tulostettu :39:44 Vastausten määrä: 87 Tulostettu 30.4.2015 8:39:44 Poiminta Koulu = 12 (Riihikallion koulu) Taustatiedot Koulu Riihikallion koulu 87 100% Vastausten määrä: 87 Yleistä 1. Koulun jokapäiväinen toiminta on

Lisätiedot

PIHLAJAVEDEN KOULUPIIRITARKASTELUT 04/2019

PIHLAJAVEDEN KOULUPIIRITARKASTELUT 04/2019 PIHLAJAVEDEN KOULUPIIRITARKASTELUT 04/09 KYSELY Projektin yhteydessä toteutettiin kysely oppilaiden huoltajille Kyselyssä kartoitettiin huoltajien näkemyksiä siitä, mitkä asiat ovat tärkeitä lapsen koulunkäyntiin

Lisätiedot

1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 33

1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 33 Koulukysely oppilaiden huoltajille 1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 33 1/11 2/11 N Prosentti Hirvijärvi 0 0 Jurvan yhtenäiskoulu 0 0 Kangas 0

Lisätiedot

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus 2010. oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010. Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus 2010. oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010. Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi Perusopetuksen arviointi Koulun turvallisuus 2010 oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010 Tietotuotanto ja laadunarviointi Tampere Kyselyn taustaa Zef kysely tehtiin tuotannon toimeksiannosta vuosiluokkien

Lisätiedot

päivitetty YHDEN ALAKOULUN MALLIN LÄHTÖKOHDAT JA PERUSTEET

päivitetty YHDEN ALAKOULUN MALLIN LÄHTÖKOHDAT JA PERUSTEET päivitetty 30.11.2015 YHDEN ALAKOULUN MALLIN LÄHTÖKOHDAT JA PERUSTEET 2 1. JOHDANTO Perusopetuslain mukaan kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta

Lisätiedot

OPS-KYSELY. Syksy Vetelin lukio

OPS-KYSELY. Syksy Vetelin lukio OPS-KYSELY Syksy 2015 Vetelin lukio KYSYMYKSET Mikä lukiossa on tärkeää? Millainen on unelmalukio? Missä ja miten opitaan parhaiten? VASTAAJAT 58 opiskelijaa 4 huoltajaa 7 opettajaa OPISKELIJAT Viihtyisät

Lisätiedot

Perusopetuskysely Koko perusopetus

Perusopetuskysely Koko perusopetus Perusopetuskysely 2018 Koko perusopetus 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 25.4. 11.5.2018 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4278 oppilaan noin 8400:lle huoltajalle Kyselyyn vastasi

Lisätiedot

Kysely huoltajille ja oppilaille

Kysely huoltajille ja oppilaille Kysely huoltajille ja oppilaille Kysely huoltajille ja oppilaille tammikuussa 2013 Kysely lähetettiin kaikille 20 000 oppilaan huoltajille Wilman kautta Kyselyyn vastasi 3400 huoltajaa Sekä 2500 oppilasta

Lisätiedot

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 45

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 45 Koulukysely oppilaille 1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 45 1/19 2/19 N Prosentti Hirvijärvi 0 0% Jurvan yhtenäiskoulu 0 0% Kangas 0 0% Keskikylä 0 0% Kirkonkylä 0 0% Koivisto 0 0% Koskue 0 0%

Lisätiedot

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI Opettajatyöpäivä Lauantai 29.10.2016 Raija-Liisa Hakala ja Taina Huhtala YLEINEN TUKI: Eriyttäminen Joustavat ryhmittelyt Tiimiopettajuus Samanaikaisopetus Tukiopetus Ohjaus-

Lisätiedot

Länkipohjan koulun ja Kuoreveden yhtenäiskoulun oppilaaksiottoalueiden rajan tarkastelu

Länkipohjan koulun ja Kuoreveden yhtenäiskoulun oppilaaksiottoalueiden rajan tarkastelu Länkipohjan koulun ja Kuoreveden yhtenäiskoulun oppilaaksiottoalueiden rajan tarkastelu 20.2.2017 Prosessi Kaksi kuntalaisaloitetta koskien oppilaaksiottoalueen muutosta (kuntalaki 23 ); aloitteet pitävät

Lisätiedot

LAPSIVAIKUTUSTEN ENNAKKOARVIOINNIN VAIHEET OVAT:

LAPSIVAIKUTUSTEN ENNAKKOARVIOINNIN VAIHEET OVAT: Lapsivaikutusten ennakkoarviointi (Suomiehen koulu) Lapsivaikutusten ennakkoarviointi on prosessi, jossa arvioidaan etukäteen päätösesityksen vaikutuksia lasten hyvinvointiin ja oikeuksien toteutumiseen.

Lisätiedot

Perusopetuksen laadun huoltajakysely Kasvatus- ja sivistystoimi Opetuspalvelut

Perusopetuksen laadun huoltajakysely Kasvatus- ja sivistystoimi Opetuspalvelut Perusopetuksen laadun huoltajakysely Kasvatus- ja sivistystoimi Opetuspalvelut Taustatietoja Vastaajina yli tuusulalaista ala- ja yläkoulun oppilaan huoltajaa. Kysely avoinna huoltajille.-... Strukturoitujen

Lisätiedot

KOULUN TOIMINNAN ARVIOINTI 2016

KOULUN TOIMINNAN ARVIOINTI 2016 KOULUN TOIMINNAN ARVIOINTI 06 Vastauksia kyselyyn vastausprosentti n. 0,% Vastaaja: Vastaajien jakautuminen oppilaita 6,% (886) vanhempia 9,% () henkilökuntaa 9,% () 9% 9% oppilas vanhempi 6% henkilökunta

Lisätiedot

Kuntakesu: Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion asiakastyytyväisyyskysely 2017

Kuntakesu: Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion asiakastyytyväisyyskysely 2017 Kuntakesu: Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion asiakastyytyväisyyskysely 2017 Kysely toteutettiin osana opetuksen järjestäjän kehittämissuunnitelman valmistelua marras-joulukuussa

Lisätiedot

Vaihtoehtojen vaikutusten arviointia perusopetuksen laatukriteereiden näkökulmasta

Vaihtoehtojen vaikutusten arviointia perusopetuksen laatukriteereiden näkökulmasta Vaihtoehtojen vaikutusten arviointia perusopetuksen laatukriteereiden näkökulmasta Viitekehyksenä perusopetuksen laatukriteerit ja varhaiskasvatuksessa viitekehyksenä on käytetty Valtakunnallisia varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Puolalan koulun peruskorjauksen aikaiset väistötilajärjestelyt kesäkuu 2018 kesäkuu 2020

Puolalan koulun peruskorjauksen aikaiset väistötilajärjestelyt kesäkuu 2018 kesäkuu 2020 Puolalan koulun peruskorjauksen aikaiset väistötilajärjestelyt kesäkuu 2018 kesäkuu 2020 Puolalan koulun Kauppiaskadun koulurakennus peruskorjataan kesäkuun 2018 ja kesäkuun 2020 välisenä aikana. Vuosiluokkien

Lisätiedot

Palveluverkon uudistaminen. Kuulemistilaisuus

Palveluverkon uudistaminen. Kuulemistilaisuus Palveluverkon uudistaminen Kuulemistilaisuus 3.12.2015 Tarkastelun lähtökohtia oppilaslähtöisyys ja pedagoginen tasa-arvo oppimisympäristöissä opetusvälineet ja teknologia uuden opetussuunnitelman tuomat

Lisätiedot

Koulu. Hyrylän yläaste. Hyökkälän koulu. Jokelan yläaste. Kellokosken koulu. Kirkonkylän koulu. Klemetskogin koulu. Kolsan koulu.

Koulu. Hyrylän yläaste. Hyökkälän koulu. Jokelan yläaste. Kellokosken koulu. Kirkonkylän koulu. Klemetskogin koulu. Kolsan koulu. Koulu Hyrylän yläaste Hyökkälän koulu Jokelan yläaste Kellokosken koulu Kirkonkylän koulu Klemetskogin koulu Kolsan koulu Lepolan koulu Mikkolan koulu Nahkelan koulu Paijalan koulu Pertun koulu Riihikallion

Lisätiedot

Huoltajapalautekysely_suruen (2012) Iivisniemen koulu k

Huoltajapalautekysely_suruen (2012) Iivisniemen koulu k Huoltajapalautekysely_suruen (0) Iivisniemen koulu k 0 0..0 Osa-alueiden keskiarvot,,,,,8,7,8,,,,,,,,, Kaikki Osa-alueiden keskiarvot,,,,,,,,,,8,8,7,,,, Kaikki Johtaminen. Koulun rehtori johtaa kasvatus-

Lisätiedot

Huoltajakysely2017 Jynkänlahden koulu

Huoltajakysely2017 Jynkänlahden koulu Huoltajakysely07 Jynkänlahden koulu..07 Taustatiedot I. Koulun nimi Alavan k oulu Haapaniem en k oulu Hiltulanlahden koulu Juankosken koulu Jynkän koulu Kaislastenlahden koulu Karttulan Kissak uusen j

Lisätiedot

KOULUN TOIMINNAN ARVIOINTI 2016

KOULUN TOIMINNAN ARVIOINTI 2016 VASTAUKSIA KYSELYYN YHTEENSÄ VASTAUSPROSENTTI N.,% VASTAAJIEN JAKAUTUMINEN KYSYMYSTEN ARVIOINTIASTEIKKO OPPILAITA 6,% VANHEMPIA 9,% HENKILÖKUNTAA 9,% NAINEN/TYTTÖ 6,% MIES/POIKA,9% TÄYSIN ERI MIELTÄ MELKO

Lisätiedot

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA PERUSOPETUSLAKI Perusopetuslain muutos voimaan 1.1.2011 Lain lähtökohtana on oppilaan oikeus saada oppimiseen ja koulunkäyntiin tarvitsemansa tuki oikea-aikaisesti

Lisätiedot

Kysely huoltajille Järvenpään perusopetuspalveluista 2018

Kysely huoltajille Järvenpään perusopetuspalveluista 2018 Kysely huoltajille Järvenpään perusopetuspalveluista 2018 1. Lapseni koulu? Anttilan koulu Haarajoen koulu 100% Harjulan koulu (sis.vihtakadun yksikkö) Juholan koulu Järvenpään Yhteiskoulu Kartanon koulu

Lisätiedot

HYVÄN KASVUN OHJELMA ARVIOINTI 2016

HYVÄN KASVUN OHJELMA ARVIOINTI 2016 HYVÄN KASVUN OHJELMA 2015-2020 ARVIOINTI 2016 Toteutus Toteutettiin Wilman kyselytoiminnolla huhtikuun 2016 aikana Vastauksia yht. 1118 kpl Perusopetuksen oppilaat (4.,6.,8.lk) oppilaat 610 kpl Lukion

Lisätiedot

Kysely esikoululaisille ja alakoululaisille Vastaajien kokonaismäärä: 276

Kysely esikoululaisille ja alakoululaisille Vastaajien kokonaismäärä: 276 Kysely esikoululaisille ja alakoululaisille Vastaajien kokonaismäärä: 276 1. Mikä on sinun koulusi? Kirkonkylä 95 0 0 95 Saimaanharju 0 122 0 122 Vehkataipale 0 0 59 59 2. Millä luokalla olet? 1/11 Esiopetus

Lisätiedot

Koulutulokasinfo. Lukion auditorio

Koulutulokasinfo. Lukion auditorio Koulutulokasinfo 8.2.2016 Lukion auditorio Illan ohjelma: klo 18 tilaisuus alkaa, avaus Arja Korhonen, perusopetusjohtaja Järvenpään vanhempainverkosto, Jenni Marttinen Perusopetuksesta ja oppilassijoittelusta,

Lisätiedot

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI SIVISTYSTOIMEN TOIMINTA- JA TOIMITILAVERKKOSELVITYKSEN YHTEYDESSÄ

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI SIVISTYSTOIMEN TOIMINTA- JA TOIMITILAVERKKOSELVITYKSEN YHTEYDESSÄ LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI SIVISTYSTOIMEN TOIMINTA- JA TOIMITILAVERKKOSELVITYKSEN YHTEYDESSÄ Etelä-Pohjanmaan sivistystoimenjohtajat / LAPE 10.4.2018 Taustaa Alajärven kaupunginvaltuusto on vuoden 2018

Lisätiedot

Kysely Kankaanpään kaupungin perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnasta.

Kysely Kankaanpään kaupungin perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnasta. Kysely Kankaanpään kaupungin perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnasta. Kankaanpään kaupunki järjestää koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa ensisijaisesti ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille

Lisätiedot

Kuntalaiskyselyn tulokset

Kuntalaiskyselyn tulokset n tulokset Pia Setälä Lasten ja nuorten palveluiden johtaja 5.1.2018 1. Asun Salossa (rastita missä kuntakeskuksessa) Yhteensä 540 vastaajaa 100% 90% 80% 70% 60% 50% 40% 30% 32,4% 41,9% 20% 10% 0% 2,8%

Lisätiedot

Oppilaskysely2017 Hatsalan klassillinen koulu

Oppilaskysely2017 Hatsalan klassillinen koulu Oppilaskysely07 Hatsalan klassillinen koulu 0.4.07 Taustatiedot I. Valitsesi oma koulusi seuraavista... Alavan koulu Haapaniemen koulu Hiltulanlahden koulu Juankosken koulu Jynkän koulu Kaislastenlahden

Lisätiedot

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 30

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 30 Koulukysely oppilaille 1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 30 1/16 2/16 N Prosentti Hirvijärvi 0 0% Jurvan yhtenäiskoulu 0 0% Kangas 0 0% Keskikylä 30 100% Kirkonkylä 0 0% Koivisto 0 0% Koskue 0

Lisätiedot

Kysely Piispanlähteen alakoulun oppilaille keväällä 2012 1. Kerro luokkasi

Kysely Piispanlähteen alakoulun oppilaille keväällä 2012 1. Kerro luokkasi Sivu 1/50 Kysely Piispanlähteen alakoulun oppilaille keväällä 2012 1. Kerro luokkasi Sivu 2/50 2. Sukupuolesi Sivu 3/50 3. Syntymäaika Sivu 4/50 4. Rastita kaksi mielestäsi tärkeintä oppiainetta. Sivu

Lisätiedot

1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 23

1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 23 Koulukysely oppilaiden huoltajille 1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 23 1/11 2/11 N Prosentti Hirvijärvi 0 0 Jurvan yhtenäiskoulu 0 0 Kangas 0

Lisätiedot

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio 7.3 Tehostettu tuki Oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on pedagogiseen arvioon perustuen annettava tehostettua tukea

Lisätiedot

Hyvinvointikysely 2017 Yläkoulu ja toinen aste Joensuun kaupunki

Hyvinvointikysely 2017 Yläkoulu ja toinen aste Joensuun kaupunki Hyvinvointikysely 2017 Yläkoulu ja toinen aste Joensuun kaupunki Tulkintaohjeita Tässä raportissa käytetty seuraavia värikoodeja: - Suorat jakaumat (kaikki vastaajat), keskiarvot 1,0 2,99 Heikko taso 3,0

Lisätiedot

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Muonion kunta AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 3.4.2012 59 Sisällys 1. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMINNAN TAVOITTEET... 3 2. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SUUNNITTELU JA SISÄLTÖ...

Lisätiedot

KOULUVERKKOSELVITYS 2016 KOULUJEN VANHEMPAINYHDISTYSTEN SWOT-ANALYYSIT

KOULUVERKKOSELVITYS 2016 KOULUJEN VANHEMPAINYHDISTYSTEN SWOT-ANALYYSIT KOULUVERKKOSELVITYS 2016 KOULUJEN VANHEMPAINYHDISTYSTEN SWOT-ANALYYSIT SYLVÄÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS KIIKAN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS MARTTILAN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS TYRVÄÄNKYLÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS

Lisätiedot

1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 88

1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 88 Koulukysely oppilaiden huoltajille 1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 88 1/12 2/12 N Prosentti Hirvijärvi 0 0 Jurvan yhtenäiskoulu 0 0 Kangas 0

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Liikkuva koulu nykytilan arviointi.. LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet koulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt 107 koulua * 1 kunnasta (.. mennessä) 800 700 7 00 00 400 0 0 100 1 0 Alakoulut

Lisätiedot

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Erityisopetusta

Lisätiedot

Koulutulokasinfo. Lukion auditorio

Koulutulokasinfo. Lukion auditorio Koulutulokasinfo 14.1.2019 Lukion auditorio Illan ohjelma: klo 18 tilaisuus alkaa Perusopetuksesta ja oppilassijoittelusta, Arja Korhonen Oppimisen tuki, Tiina Erkkilä-Wahtera Kouluterveydenhoito, Liisa

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT 1. Kunta 2. Koulu 3. Koulumuoto, jota arviointi koskee Alakoulu Yläkoulu Yhtenäiskoulun kaikki luokat Yhtenäiskoulun luokat 1 6 Yhtenäiskoulun luokat 7 9

Lisätiedot

Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville

Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Tuettu oppimispolku Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Turvallinen ja yhtenäinen oppimispolku Porvoossa halutaan turvata lapsen

Lisätiedot

Huoltajakysely2017 Hatsalan klassillinen koulu

Huoltajakysely2017 Hatsalan klassillinen koulu Huoltajakysely07 Hatsalan klassillinen koulu..07 Taustatiedot I. Koulun nimi Alavan koulu Haapaniemen koulu Hiltulanlahden koulu Juankosken koulu Jynkän koulu Kaislastenlahden koulu Karttulan Kissakuusen

Lisätiedot

HYVÄN KASVUN OHJELMA ARVIOINTI 2018

HYVÄN KASVUN OHJELMA ARVIOINTI 2018 HYVÄN KASVUN OHJELMA 2015-2020 ARVIOINTI 2018 Palveluvaliokunta 29.5.2018 Toteutus Toteutettiin Wilman kyselytoiminnolla huhti-toukokuun 2018 aikana Vastauksia yht. 1055 kpl Perusopetuksen oppilaat (4.,6.,8.lk)

Lisätiedot

8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki

8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki 8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki Tuen tarpeiden arviointi ja tarvittavan tuen tarjoaminen kuuluvat opettajan työhön ja kaikkiin opetustilanteisiin. Tuki rakennetaan opettajien sekä tarvittaessa muiden

Lisätiedot

KÄPPÄRÄN KOULUN HUOLTAJA-INFO valinnaisuus

KÄPPÄRÄN KOULUN HUOLTAJA-INFO valinnaisuus KÄPPÄRÄN KOULUN HUOLTAJA-INFO 15.2.2017 valinnaisuus A2 -KIELI Käytännön tietoa kielivalinnoista Vapaaehtoiseksi A2-kieleksi voi valita joko ranskan, ruotsin, saksan tai venäjän. Kouluun voi syntyä A2-kielen

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Liikkuva koulu nykytilan arviointi Alakoulut 0..0 LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet alakoulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt 7 alakoulua (0.. mennessä) Liikkuva koulu -tiimissä Opettajainkokouksessa

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Liikkuva koulu nykytilan arviointi Yhtenäiskoulut.9.1 LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet yhtenäiskoulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt yhtenäiskoulua (.9. mennessä) Liikkuva koulu -tiimissä

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

Kuulemistilaisuus

Kuulemistilaisuus Tervon kunta Kuulemistilaisuus 15.4.2019 Tervon kunta yläkouluselvitys 2018-2019 Petteri Ristikangas kunnanjohtaja Kunnanhallitus asetti yläkouluselvitys toimikunnan valmisteluryhmäksi toimikaudelle 7.11.2018-31.3.2019.

Lisätiedot

LAPSIVAIKUTUSTEN ENNAKKOARVIOINNIN VAIHEET OVAT:

LAPSIVAIKUTUSTEN ENNAKKOARVIOINNIN VAIHEET OVAT: Lapsivaikutusten ennakkoarviointi (Nummenpään koulu) Lapsivaikutusten ennakkoarviointi on prosessi, jossa arvioidaan etukäteen päätösesityksen vaikutuksia lasten hyvinvointiin ja oikeuksien toteutumiseen.

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Opetuksen järjestäjän taso, kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Opetuksen järjestäjän taso, kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Opetuksen järjestäjän taso, kevät 2015 Sivistystoimiala 13.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Opetuksen järjestäjän tasolla kyselyyn

Lisätiedot

PARKANON YHTENÄISKOULU

PARKANON YHTENÄISKOULU PARKANON YHTENÄISKOULU Koulu- ja kulttuurikampus Kaarna, Satakunnankatu 36, 39700 Parkano TIEDOTUSLEHTI PERUSOPETUKSEN 7. LUOKKIEN OPPILAILLE JA NÄIDEN HUOLTAJILLE KESÄKUU 2019 REHTORIN TERVEHDYS Yläluokille

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

Nyhkälä 29.1.2015 luokat 4.-6. ohjaava opettaja Sari Metsäkivi 30.1.2015 luokat 1.-3. ohjaava opettaja Heidi Rouvali

Nyhkälä 29.1.2015 luokat 4.-6. ohjaava opettaja Sari Metsäkivi 30.1.2015 luokat 1.-3. ohjaava opettaja Heidi Rouvali Kaikkien Ahmoon koulun oppilaiden kuuleminen lukuvuonna 2014-2015 1. Oppilasneuvostojen kuuleminen Ahmoo 28.1.2015 Mukana Silja Silvennoinen ja Eija Pajarinen Nyhkälä 29.1.2015 luokat 4.-6. ohjaava opettaja

Lisätiedot

7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita

7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita 7 ESIOPETUKSEEN HAKEMINEN 7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita Kunta on velvollinen järjestämään alueellaan asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden

Lisätiedot

Tyytyväisyyskysely: huoltajat 2017

Tyytyväisyyskysely: huoltajat 2017 Tyytyväisyyskysely: huoltajat 2017 1. Vastaajan sukupuoli 0% 5% 10% 15% 20% 25% 30% 35% 40% 45% 50% 55% 60% 65% 70% 75% 80% 85% Nainen 84% Mies 14% En halua sanoa 2% 2. Valitse koulu, jota oppilas käy

Lisätiedot

METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ. Lukuvuosi

METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ. Lukuvuosi METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ Lukuvuosi 2018-19 Luokat ja henkilökunta 4A Jaana Hekkanen, 4B Antti Ranta, 4F Niina Siltari, 4H Petri Korpi 3B Saku-open sijainen, 3C Susanna Hasiwar, 3D Annukka Goman laaja-alainen

Lisätiedot

Kurikan kouluverkkoselvitys

Kurikan kouluverkkoselvitys Kouluverkkoselvitys Kurikan kouluverkkoselvitys 2017-2018 Päätös 28.11.2016 : Kaupunginhallitus päätti, että Kurikan kaupungissa tehdään kokonaisvaltainen kouluverkkoselvitys sisältäen myös lukiot, kevään

Lisätiedot

Liikkuva koulu - nykytilan arviointi Lappeenrannassa

Liikkuva koulu - nykytilan arviointi Lappeenrannassa Liikkuva koulu - nykytilan arviointi Lappeenrannassa LIKES-tutkimuskeskus 5.11.2015 Arvioinnin täyttäneet koulut, yhteensä 18 Myllymäen koulu Kesämäenrinteen koulu Joutsenon koulu Voisalmen koulu Ravattilan

Lisätiedot

Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta Kuntien näkemyksiä kehittämistoiminnan tuloksista

Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta Kuntien näkemyksiä kehittämistoiminnan tuloksista Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta 2008-2012 Kuntien näkemyksiä kehittämistoiminnan tuloksista Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta Kehittämistoiminnassa mukana oleville opetuksen

Lisätiedot

Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa

Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa Ops-koordinaattori Tuija Vänni 16.3.2016 Vänni 2016 1 4.3: Eriyttäminen opetussuunnitelman perusteissa ohjaa työtapojen valintaa perustuu

Lisätiedot

Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v ja v Jouni Kurkela Sivistysjohtaja

Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v ja v Jouni Kurkela Sivistysjohtaja Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v. 2013 ja v. 2014 18.11.2014 Jouni Kurkela Sivistysjohtaja Opetusministeriö on 1.3.2010 myöntänyt 10 000 ja 29.12.2011 8000 Tyrnävän kunnalle opetus- ja kulttuuritoimen

Lisätiedot

KELPO- muutosta kaivataan

KELPO- muutosta kaivataan KELPO- muutosta kaivataan Erityisopetukseen otettujen tai siirrettyjen oppilaiden määrän kasvu Yleisten tuen muotojen käyttäminen niukahkoa Sosio- emotionaalisen oirehtimisen lisääntyminen Kuntien toisistaan

Lisätiedot

Huoltajakyselyn tulokset: Sepon koulu. Kevät 2018 N = 147

Huoltajakyselyn tulokset: Sepon koulu. Kevät 2018 N = 147 Huoltajakyselyn tulokset: Sepon koulu Kevät 2018 N = 147 Osa-alueiden keskiarvot järjestyksessä 10 9 8,92 8 7 6 5 4 3 2 1 5,35 5,34 5,28 5,2 5,12 5,01 4,95 4,9 4,81 4,66 4,57 5,02 *Kouluarvosana ei ole

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET 1.8.2013 alkaen 1. Lainsäädäntöä 2. Oppilaan vakituinen asuinpaikka 3. Koulumatka 4. Tien vaarallisuus 5. Yksittäinen taksikuljetus

Lisätiedot

Perusopetuksen laadun huoltajakysely 2014

Perusopetuksen laadun huoltajakysely 2014 Perusopetuksen laadun huoltajakysely 0 Tuusulan kunnan perusopetuksen huoltajakysely toteutettiin maaliskuussa 0. Sähköiseen kyselyyn vastasi 8 perusopetuksen.,. ja 9. luokkien oppilaiden huoltajaa. Yleistä,,0,8,,,,,.

Lisätiedot

1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 56

1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 56 Koulukysely oppilaiden huoltajille 1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 56 1/12 2/12 N Prosentti Hirvijärvi 0 0 Jurvan yhtenäiskoulu 56 100 Kangas

Lisätiedot

Lausuntoja tuntijaosta

Lausuntoja tuntijaosta Turun Lasten Parlamentti 11.11.2014 Pitäisikö kaikissa koulussa opettaa eri oppiaineita yhtä paljon? Kyllä. Mille luokille lisätunti liikunnassa pitäisi lukujärjestyksessä sijoittaa? 5 6 luokille. Kenen

Lisätiedot

EVIJÄRVEN KOULUVERKON KEHITTÄMISSUUNNITELMAN. Hyväksytty: Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Valtuusto

EVIJÄRVEN KOULUVERKON KEHITTÄMISSUUNNITELMAN. Hyväksytty: Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Valtuusto EVIJÄRVEN KOULUVERKON KEHITTÄMISSUUNNITELMAN 2015 PÄIVITYS 2019 Hyväksytty: Sivistyslautakunta 7.5.2019 38 Kunnanhallitus Valtuusto Sivistyslautakunta päätti 29.1.2019 5 päivittää valtuuston 14.3.2016

Lisätiedot

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 58

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 58 Koulukysely oppilaille 1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 58 1/23 2/23 N Prosentti Hirvijärvi 0 0% Jurvan yhtenäiskoulu 0 0% Kangas 0 0% Keskikylä 0 0% Kirkonkylä 0 0% Koivisto 0 0% Koskue 58 100%

Lisätiedot

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA 4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN ILMAJOELLA Ilmajoella perusopetuksen oppilaille annettava oppimisen ja koulunkäynnin tuki on muuttunut kolmiportaiseksi. Tuki jaetaan kolmeen tasoon: 1. yleinen tuki, 2.

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Joustavan perusopetuksen toiminta Perusopetuslain mukaan kunta voi järjestää päättämässään laajuudessa perusopetuksen 7-9 vuosiluokkien yhteydessä

Lisätiedot

Kampus. tulevaisuuden ajatuksia. rehtori Lasse Tiilikka rehtori Arto Sikiö rehtori Minna Rovio

Kampus. tulevaisuuden ajatuksia. rehtori Lasse Tiilikka rehtori Arto Sikiö rehtori Minna Rovio Kampus tulevaisuuden ajatuksia rehtori Lasse Tiilikka rehtori Arto Sikiö rehtori Minna Rovio 1 Uudistuksen aika 2 3 4 Opetussuunnitelma 2016- Laaja-alaiset kokonaisuudet - jatkuva kokonaisuus Monialaiset

Lisätiedot

Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 30.11.2016 2 Sisällys 1. Toiminta-ajatus ja toiminnan tavoitteet 3 2. Aamu- ja iltapäivätoiminnan suunnittelu

Lisätiedot

Palokan koulukeskuskysely

Palokan koulukeskuskysely - Palokan koulukeskuskyselyssä kysyttiin kuntalaisten mielipiteitä siitä, millaiseksi koulukeskus voisi muodostua - Kysely toteutettiin hankkeen suunnittelussa mukana olevien osapuolten yhteistyönä - Käyttäjien

Lisätiedot

PALAUTE KOULUSTA 1 (6)

PALAUTE KOULUSTA 1 (6) 1 (6) PALAUTE KOULUSTA Hyvä opettaja, Oppilas on tulossa Satakunnan keskussairaalan lastenneurologian yksikköön tutkimuksiin. Koulutilanteen kartoitus on osa tutkimusta ja yhteistyö opettajan kanssa on

Lisätiedot

Haapaveden kaupungin kouluverkon kehittäminen Kouluverkkovaihtoehtojen oppilasvaikutukset ja toiminnalliset vaikutukset

Haapaveden kaupungin kouluverkon kehittäminen Kouluverkkovaihtoehtojen oppilasvaikutukset ja toiminnalliset vaikutukset Haapaveden kaupungin kouluverkon kehittäminen Kouluverkkovaihtoehtojen oppilasvaikutukset ja toiminnalliset vaikutukset Oppilasmäärät 2019 ja ennuste 2020-2025 perusopetus esiopetus ei ole mukana luvuissa

Lisätiedot

Muonion, Kolarin ja Pellon 7. luokkien kysely kevät Kyselyn toteuttanut Hanna Vuorinen, tulokset koostanut Anna-Maiju Kaakkurivaara

Muonion, Kolarin ja Pellon 7. luokkien kysely kevät Kyselyn toteuttanut Hanna Vuorinen, tulokset koostanut Anna-Maiju Kaakkurivaara Muonion, Kolarin ja Pellon 7. luokkien kysely kevät 2012 Kyselyn toteuttanut Hanna Vuorinen, tulokset koostanut Anna-Maiju Kaakkurivaara Kyselyn täyttäneiden määrä Vastanneita jä Poikia Muonio 24 12 12

Lisätiedot

Oppilas opiskelee toiminta-alueittain

Oppilas opiskelee toiminta-alueittain Opetuksen järjestäjä HENKILÖKOHTAINEN OPETUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SUUNNITELMA (HOJKS) Oppilas opiskelee toiminta-alueittain Salassa pidettävä Julkisuuslaki 24 1 mom. 30 kohta 1. PERUSTIEDOT Oppilaan

Lisätiedot

VAIHTOEHTOTARKASTELU LÄNSIALUEEN KOULUT JA PÄIVÄKODIT

VAIHTOEHTOTARKASTELU LÄNSIALUEEN KOULUT JA PÄIVÄKODIT VAIHTOEHTOTARKASTELU LÄNSIALUEEN KOULUT JA PÄIVÄKODIT Tutkitut vaihtoehdot Nykyverkko, parannettuna VE 0 + Kahden koulun malli VE 1 Kolmen koulun malli VE 2 Neljän koulun malli VE 3 Huom! Molemmat eivät

Lisätiedot