KILPA- JA VALMENNUSKATEGORIAT KAUDELLA 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KILPA- JA VALMENNUSKATEGORIAT KAUDELLA 2016"

Transkriptio

1 PEURAMAA GOLF HJORTLANDET RY. KILPA- JA VALMENNUSKATEGORIAT KAUDELLA 2016 Peuramaa Golfin valmennuskategorioita on päivitetty kaudelle 2016 aiempien vuosien kokemusten sekä tehdyn kyselyn perusteella. Päivityksen tavoitteena on mahdollistaa valmennusryhmien toiminta kiristyneestä talousarviosta huolimatta. Tähän päästään kohdentamalla seuran tuki vain juniorien ja kärkikilpapelaajien osalle, ja samalla toteuttamalla muu valmennustoiminta omakustanteisena. Kilpailukorvausten maksamiseen sovelletaan menestyskriteereitä, jotka toimikunta täsmentää siinä vaiheessa, kun tiedetään eri kategorioiden pelaajamäärät. Päivityksistä lyhyesti (alla kategoriaesittelyjen jälkeen hieman tarkemmin): Kategoriat Edustus ja I-II on tarkoitettu niille, jotka ovat edustaneet Peuramaata menestyksellisesti edellisen vuoden aikana järjestetyissä Suomen Golfliiton alaisissa kilpailuissa. Kategoria III on suunnattu niille, jotka ovat edustaneet Peuramaata edellisen vuoden aikana Suomen Golfliiton kilpailuissa ja haluavat aktiivisesti panostaa pelitaitojansa ryhmässä tapahtuvan harjoittelun kautta (ns. haastajaryhmä). Kategoriat IV-V on tarkoitettu niille, jotka haluavat panostaa pelitaitojensa kehittämiseen ja kilpailla aktiivisesti Peuramaata edustaen. Uusi kategoria VI on tarkoitettu niille, joille ryhmäharjoittelu ei pääsääntöisesti sovellu, mutta pelaaja on kuitenkin sitoutunut edustamaan Peuramaata SGL:n alaisissa kilpailuissa tai erikseen sovituilla kansainvälisillä toureilla. Kilpailukorvaukset sovitaan tässä kategoriassa aina tapauskohtaisesti. Valmennus toteutetaan omakustannusperiaatteella. Kunkin pelaajan kategoria pohjautuu edellisen kauden menestykseen. Seuravalmentajalla on mahdollisuus vaikuttaa pelaajan kategoriaan. Kilpailukorvauksien maksimirajoja on tarkennettu. Senioreiden aluetour kilpailujen korvaukset käsitellään erikseen senioritoimikunnan omien ohjeiden mukaan. Junioreiden tsemppi-tour ja aluetour kilpailujen korvaukset käsitellään erikseen junnutoimikunnan sääntöjen mukaan. Eri ikäluokkien karsintakilpailujen kilpailumaksuja ei korvata enää kaudesta 2015 lähtien. Fysiikka- ja joogaharjoitukset järjestetään omakustannusperiaatteella eivätkä ne sisälly valmennusryhmien vuosimaksuihin. Kaikkiin valmennusryhmiin kuuluu yksi yksityistunti, jolloin seuravalmentaja ja pelaaja sopivat valmennusohjelmasta. Tällöin on myös mahdollisuus tehdä omakustanteinen harjoitussuunnitelma yksityistuntien osalta. Ryhmäharjoitukset toteutetaan neljän hengen ryhmissä. Tällä pyritään saavuttamaan yksilöllisempää ja tehokkaampaa valmennusta myös ryhmissä. Toivomuksia ryhmien kokoonpanosta pyritään ottamaan huomioon mahdollisuuksien mukaan. Lähipelitestit ja valmennusleirit toteutetaan suurempina tapahtumina, joihin myös ryhmän VI jäsenet voivat osallistua. Valmennusryhmien vuosimaksut eivät sisällä jatkossa rangepalloja, vaan kaikille valmennusryhmiin kuuluville annetaan merkittävä alennus (noin 1/3), siten että pallot maksavat 1 /kori, nyt 45 palloa, ja minimilatausmäärä on 20 korillista eli 20. Alennettuun hintaan hankitut pallot on kuitenkin tarkoitettu omaan käyttöön. Pallojen hankintamäärää ei ole muuten rajoitettu. Väärinkäyttöä ei tulla sallimaan.

2 Kategoriavaatimukset: Naiset: Naiset Kategoria Vaatimukset Junior Yleinen Mid Senior Edustus 0-5 Minimi kategoria FJT Ranking 1-20 FAR Ranking 1-20 Midtour rank 1-10 FST Ranking 1-10 pelaajaa/ Edellyttää seuravalmentajan hyväksynnän urheilullisin perustein I Minimi kategoria FJT Ranking 1-30 FAR Ranking 1-30 Midtour rank 1-15 FST Ranking 1-15 II Minimi kategoria FJT Ranking 1-60 FT: 8 Midtour rank 1-30 FST Ranking 1-30 Osallistuminen seuran mestaruuskilpailuihin Tour Alue/Tsemppitour Finnish Tour Midtour Haastajakiertue III Minimi kategoria Osallistuminen Suomen Golfliiton virallisiin kilpailuihin kaudella 2015 Tasoitus <10 < 5 < 6 < 8,0 Tour ei touria ei touria ei touria ei touria IV Minimi kategoria Tasoitus <15 < 7,5 <9 < 12 V Tasoitus <20 < 10 < 12 <16 Miehet: VI Tasoitus <10 < 4,4 < 6 < 8,0 Miehet Kategoria Vaatimukset Junior Yleinen Mid Senior Edustus 0-5 Minimi kategoria FJT Ranking 1-50 FAR ranking 1-50 Midtour rank 1-30 FST Ranking 1-30 pelaajaa/ Edellyttää seuravalmentajan hyväksynnän urheilullisin perustein I Minimi kategoria FJT Ranking 1-75 FAR ranking 1-75 Midtour rank 1-45 FST Ranking 1-45 II Minimi kategoria FJT Ranking FT: 9 Midtour rank 1-90 FST Ranking 1-90 Tour Alue/Tsemppitour Finnish Tour Midtour Haastajakiertue III Minimi kategoria Osallistuminen Suomen Golfliiton virallisiin kilpailuihin kaudella 2015 Tasoitus <8 < 4,4 < 6 < 8 Tour ei touria ei touria ei touria ei touria IV Minimi kategoria Tasoitus <12 < 6,5 <8,5 < 10 V Tasoitus <16 < 9 < 11 < 12 VI Tasoitus <8 < 4,4 < 6 < 8

3 Kategoriaedut ja -maksut: Ryhmäfysiikka: Ryhmäfysiikan pelisäännöt ja mallit päivitetään myöhemmin. Mahdollinen ajankohta: talvikaus xx ja kesäkausi Ryhmäfysiikka toteutetaan omakustannusperiaatteella, arviolta 120 kummassakin ryhmässä (fysiikka ja jooga).

4 PELAAJIEN VELVOLLISUUDET / TUEN EDELLYTYKSET: pelioikeus PGH:n kentällä PGH:n kotiseurajäsenyys 2015 ja 2016 edustaminen kilpailuissa PGH:ta (Kategoriat Edustus ja I-II edellyttävät osallistumista/ilmoittautumista valitsemansa tourin osakilpailuihin FJT & AT/FT/MID/FST) aktiivisuutta arvioidaan tilanteen mukaan kuten myös valmennuskategorian muutokset Kilpailukalenterin toimittaminen Kilpailutoimikunnalle mennessä. osallistuminen PGH:n mestaruuskilpailuihin urheilijamainen ja asiallinen esiintyminen PGH:n edustajana golfetiketin ja sääntöjen noudattaminen osallistumista toimihenkilönä vähintään kahteen Peuramaalla järjestettävään tapahtumaan tai kilpailuun ennakkoon sovittavalla tavalla (tarvitaan fore caddie, startteri, tulospalvelua yms.) HUOMIOITAVAA: Valmennuskategoriat: Vain yksi valmennuskategoria voi kerrallaan päteä. Kategoria määräytyy edellisen vuoden menestyksen perusteella. Pelaaja voi hakemuksessaan pyytää sijoittumista alempaan valmennuskategoriaan. Siirtyminen ylempään kategoriaan edellyttää Peuramaan pro:n puoltoa. Valmennusryhmät Kaikkia harjoitusryhmiä voidaan kauden aikana täydentää pelaajilla, jotka täyttävät valintakriteerit. Talvikauden jälkeen ryhmiin liittyvien maksu on 75%:ia kategoriakohtaisesta vuosimaksusta. Valmennustoimikunnalla on oikeus täyttää ryhmiä myös pelaajilla, jotka eivät täytä harjoitusryhmän kriteerejä. Ryhmäkoko pienennetään kaudella 2016 neljään pelaajaan. Mikäli jotkut ryhmät toteutuisivat kuitenkin suurempina, harjoituskertojen määrä kasvaisi vastaavasti Talvi- ja kesäkauden harjoitusmäärien painotusta arvioidaan, kun valmennusryhmiin hakeutuneiden hakemukset ja toiveet on käsitelty. Mikäli pelaaja on estynyt harjoituksista, niin hän voi luovuttaa/vaihtaa vuoronsa muiden samalla seuravalmentajalla harjoittelevien kanssa. Korvaukset: Kilpailukorvauksina maksetaan ainoastaan kilpailumaksut. Kilpailukorvauksiin sovelletaan menestyskriteeriä. Korvausten määrät ja kriteerit ilmoitetaan sen jälkeen, kun on tiedossa eri kategorioihin valitut pelaaja ja heidän osallistumisensa eri toureihin. SM joukkuekilpailuihin osallistuvat pelaajat valitaan seuravalmentajien ja kilpailutoimikunnan toimesta. Eri ikäluokkiin osallistuvien joukkueiden kilpailumaksut hoidetaan kilpailutoimikunnan puolesta etukäteen tehtyä budjettia vastaan. Mahdollisten ulkomaan matkojen kustannukset on hyväksytettävä kilpailutoimikunnalla ennen reissua.

5 Toimikunta seuraa budjettia ja antaa täydentäviä ohjeistuksia tarvittaessa. Maksut valmennusryhmistä: Talviharjoittelumaksu 50 % ryhmän vuosimaksusta. Maksupäivä Kesäharjoittelumaksu 50 % ryhmän vuosimaksusta. Maksupäivä Kaikki maksut laskutetaan Peuramaan toimistosta Maksua ei voi maksaa ilman laskua / maksuviitettä Kululaskut toimitetaan toimistolle 2 kk välein: 1. jakso: touko kesäkuu mennessä 2. jakso: heinä elokuu mennessä 3. jakso: syys lokakuu mennessä Seuravalmentajat: Harri Murtonen Sauli Suomela Harjoitushallit: Season Golf, Suomenoja Golf Areena, Suomenoja

PEURAMAA GOLF HJORTLANDET RY. KILPA- JA VALMENNUSKATEGORIAT KAUDELLA 2016

PEURAMAA GOLF HJORTLANDET RY. KILPA- JA VALMENNUSKATEGORIAT KAUDELLA 2016 PEURAMAA GOLF HJORTLANDET RY. KILPA- JA VALMENNUSKATEGORIAT KAUDELLA 2016 Peuramaa Golfin valmennuskategorioita on päivitetty kaudelle 2016 aiempien vuosien kokemusten sekä tehdyn kyselyn perusteella.

Lisätiedot

Tule mukaan Peuramaa Golf RY:n valmennusryhmän toimintaan!

Tule mukaan Peuramaa Golf RY:n valmennusryhmän toimintaan! Tule mukaan Peuramaa Golf RY:n valmennusryhmän toimintaan! Kilpa- ja valmennustoiminta kaudella 2017 Peuramaa Golfin valmennusryhmään ovat tervetulleita kaikki kilpagolfista kiinnostuneet peuramaan jäsenet.

Lisätiedot

Tule mukaan Peuramaa Golf valmennusryhmän toimintaan!

Tule mukaan Peuramaa Golf valmennusryhmän toimintaan! Tule mukaan Peuramaa Golf valmennusryhmän toimintaan! Kilpa- ja valmennustoiminta kaudella 2018 Peuramaa Golf yhdessä Peuramaan ammattivalmentajien kanssa järjestävät kilpagolfiin valmistavaa valmennustoimintaa

Lisätiedot

Tule mukaan Peuramaa Golf valmennusryhmien toimintaan!

Tule mukaan Peuramaa Golf valmennusryhmien toimintaan! Tule mukaan Peuramaa Golf valmennusryhmien toimintaan! Kilpa- ja valmennustoiminta kaudella 2019 Peuramaa Golf yhdessä Peuramaan ammattivalmentajien kanssa järjestävät kilpagolfiin valmistavaa valmennustoimintaa

Lisätiedot

PGC EDUSTUPELAAJIEN KULUKORVAUS, VALMENNUS- JA OHJESÄÄNTÖ 2017

PGC EDUSTUPELAAJIEN KULUKORVAUS, VALMENNUS- JA OHJESÄÄNTÖ 2017 2017 PGC EDUSTUPELAAJIEN KULUKORVAUS, VALMENNUS- JA OHJESÄÄNTÖ 2017 Jokaisen ryhmän ohjesäännöissä ilmenee pelaajien valintakriteerit eri ryhmiin, valmennusohjelma, seuran tuki ja kulukorvaukset, omavastuu

Lisätiedot

PGC Edustuspelaajien ohjesääntö 2014

PGC Edustuspelaajien ohjesääntö 2014 2014 PGC Edustuspelaajien ohjesääntö 2014 ja PGC Edustuspelaajien ohjesääntö 2014 Edustuspelaajatoimikunnan vetäjä: Marco Willberg, GSM 040 930 6255 Ohjesäännöissä ilmenee pelaajien valintakriteerit eri

Lisätiedot

KGM - Juniorien ja kilpapelaajien ohjesäännöt

KGM - Juniorien ja kilpapelaajien ohjesäännöt KGM - Juniorien ja kilpapelaajien ohjesäännöt Ryhmiin pääseminen edellyttää Kankaisten Golfin jäsenyyttä ja seuran edustamista kilpailuissa sekä pelaamista ja harjoittelua Kankaisten Golfissa. Haastaja-,

Lisätiedot

PGC Edustuspelaajien kulukorvaus- ja. valmennusohjesäännöt 2016

PGC Edustuspelaajien kulukorvaus- ja. valmennusohjesäännöt 2016 2016 PGC Edustuspelaajien kulukorvaus- ja valmennusohjesäännöt 2016 PGC Edustuspelaajien kulukorvaus- ja valmennusohjesäännöt 2016 Edustuspelaajatoimikunnan vetäjä: Marco Willberg GSM: 040 930 6255 ja

Lisätiedot

1. Tasoryhmät ja valintakriteerit:

1. Tasoryhmät ja valintakriteerit: Juniori- ja valmennustoimikunta Juniori- ja Valmennustoiminnan jakautuminen eri tasoryhmiin ja toiminnan yleisperiaatteet vuodelle 2013: 1. Tasoryhmät ja valintakriteerit: 1.1. Ryhmä 1, Valiopelaajat 1.1.1.

Lisätiedot

LPG ry junioreiden säännöt

LPG ry junioreiden säännöt LPG ry junioreiden säännöt Yleiset Laukaan Peurunkagolfin junioritoiminnan tavoitteena on tarjota mahdollisimman monelle lapselle mahdollisuus harrastaa golfia haluamallaan tavalla. Ryhmiä pyritään tarjoamaan

Lisätiedot

ESPOON GOLFSEURA. EGS:n tukiperiaatteet kilpailutoimintaan vuonna 2015. Juniorit. Kilpailutoiminta

ESPOON GOLFSEURA. EGS:n tukiperiaatteet kilpailutoimintaan vuonna 2015. Juniorit. Kilpailutoiminta ESPOON GOLFSEURA EGS:n tukiperiaatteet kilpailutoimintaan vuonna 2015 Juniorit Kilpailutoiminta EGS/ Akatemia tukee vuosittain junioreiden kilpailutoimintaa Akatemian päävalmentajan ja hallituksen linjausten

Lisätiedot

Karelia Golf Ry. Juniorivalmennuksen info Joensuu

Karelia Golf Ry. Juniorivalmennuksen info Joensuu Karelia Golf Ry Juniorivalmennuksen info 2014-2015 12.11.2014 Joensuu Yleistä tietoa: Ympärivuotista valmennusta (talvikausi/kesäkausi) Talvikausi: 17.11.-18.12.2014 (Mehtimäen Golfhalli) Kevätkausi 6.1.-27.4.2014

Lisätiedot

Tiedotus- ja ilmoittautumistyökalun käyttöohje

Tiedotus- ja ilmoittautumistyökalun käyttöohje Peuramaa Golf Hjortlandet ry Nuorisotoimikunta Tiedotus- ja ilmoittautumistyökalun käyttöohje Peuramaan nuorisotoiminnan käytännön järjestelyiden tehostamiseksi on otettu käyttöön Internetpohjainen tapahtumien

Lisätiedot

LEVI GOLF JUNIORITOIMINTA 2009 TOIMINTASUUNNITELMA 1. ORGANISOINTI

LEVI GOLF JUNIORITOIMINTA 2009 TOIMINTASUUNNITELMA 1. ORGANISOINTI LEVI GOLF JUNIORITOIMINTA 2009 TOIMINTASUUNNITELMA 1. ORGANISOINTI Toiminnasta vastaa juniori- ja valmennustoimikunta jonka edustaja toimii hallituksessa. 1.2. JUNIORI- JA VALMENNUSTOIMIKUNTA Toimikuntaan

Lisätiedot

Helsingin Golfklubi ry Ohje 1 (7) Johtokunta

Helsingin Golfklubi ry Ohje 1 (7) Johtokunta Helsingin Golfklubi ry Ohje 1 (7) HELSINGIN GOLFKLUBI RY:N KUSTANNUSTEN KORVAUKSET 2016 1. Periaatteita ja määritelmiä HGK korvaa toimi- ja luottamushenkilöilleen, edustuspelaajille ja vapaaehtoisille

Lisätiedot

5 Valitaan johtokunnan puheenjohtaja ja klubin kapteeni sekä naisten kapteeni. 8 Vahvistetaan vuoden 2018 talousarvio ja toimintasuunnitelma

5 Valitaan johtokunnan puheenjohtaja ja klubin kapteeni sekä naisten kapteeni. 8 Vahvistetaan vuoden 2018 talousarvio ja toimintasuunnitelma TUUSULAN GOLFKLUBI RY Kutsu sääntömääräiseen syyskokoukseen Esityslista Aika 27.11.2017 klo 18.00 Paikka Tuusulan Golfklubi Rantatie 2, 04310 Tuusula 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2019

TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Vuosi on seuran 29. toimintavuosi. Toiminnan kehittämistä jatketaan vuonna 2018 tehdyn 3 vuoden toimintasuunnitelman mukaisesti. Yhdistyksen Jäsenmäärän kasvattaminen, jäsenistölle suunnattujen tapahtumien

Lisätiedot

Naistoimikunnan toiminta 2016 Kohderyhmä Osallistujat

Naistoimikunnan toiminta 2016 Kohderyhmä Osallistujat Naistoimikunnan toiminta 2016 Kohderyhmä Osallistujat Kauden avajaistapahtuma: kauden toiminnan esittely,, hyvä tilaisuus tutustuminen, golfiin liittyvää ohjelmaa uusille jäsenille 34 Kisat Avauskisa Naisten

Lisätiedot

2. Valitaan kokoukselle - puheenjohtaja - sihteeri - kaksi pöytäkirjan tarkastajaa - ääntenlaskijat

2. Valitaan kokoukselle - puheenjohtaja - sihteeri - kaksi pöytäkirjan tarkastajaa - ääntenlaskijat ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Valitaan kokoukselle a) puheenjohtaja b) sihteeri c) kaksi pöytäkirjantarkastajaa d) ääntenlaskijat 3. Todetaan a) läsnäolijat b) äänioikeutetut jäsenet 4. Todetaan kokouksen

Lisätiedot

Golf Talma ry. HAUSKAA KUNTOILUA MUKAVASSA SEURASSA Tavoitteena yhteisöllisyys, monipuolisuus ja golfharrastuksen tukeminen YHTEISÖLLISYYS

Golf Talma ry. HAUSKAA KUNTOILUA MUKAVASSA SEURASSA Tavoitteena yhteisöllisyys, monipuolisuus ja golfharrastuksen tukeminen YHTEISÖLLISYYS Golf Talma ry HAUSKAA KUNTOILUA MUKAVASSA SEURASSA Tavoitteena yhteisöllisyys, monipuolisuus ja golfharrastuksen tukeminen YHTEISÖLLISYYS TOIMINTAA KAIKILLE JÄSENILLE Laadukas junioritoiminta Omat tapahtumat

Lisätiedot

Lahden Golf ry KILPAILUTOIMIKUNTA 1(6)

Lahden Golf ry KILPAILUTOIMIKUNTA 1(6) Lahden Golf ry KILPAILUTOIMIKUNTA 1(6) Johdanto... 2 1. Tavoitteet... 2 a. Ote Lahden Golf ry:n strategiasta:... 2 b. Toimenpiteet määrätään vuosittain normaalin vuosisuunnittelun yhteydessä, esimerkkejä

Lisätiedot

Erikoisprojekti - Liikkuva Koulu Spin Off 2018 Kohderyhmä Osallistujat

Erikoisprojekti - Liikkuva Koulu Spin Off 2018 Kohderyhmä Osallistujat Erikoisprojekti - Liikkuva Koulu Spin Off 2018 Kohderyhmä Osallistujat Koulutus Toukokuun alkupuoliskolla koululaisten tutustuminen golfiin 13 Sipoon koulua (kaikki koulut mukana) 3-4 luokkalaiset 551

Lisätiedot

Kaikki juniori-ikäiset golfarit ja golfarin alut

Kaikki juniori-ikäiset golfarit ja golfarin alut Junioritoimikunta Tavoitteena on tarjota laadukasta, iloista, mielekästä, motivoivaa ja monipuolista opetusta. Treeniryhmät ja treenien sisältö suunnitellaan ikä- ja osaamistason mukaan. Lisäksi tavoitteena

Lisätiedot

Kotojärven Kartanogolf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Kotojärven Kartanogolf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Kotojärven Kartanogolf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Talousarvio 2015 Tulot Kpl Yks.hinta sis. alv10% Yhteensä alv0% Jäsenmaksut aikuiset 320 75 21818 Jäsenmaksut nuoret 5 45 205 Jäsenmaksut

Lisätiedot

SGL:n kilpailutapahtumien hakuohjeistus seuroille 15.9.2013

SGL:n kilpailutapahtumien hakuohjeistus seuroille 15.9.2013 SGL:n kilpailutapahtumien hakuohjeistus seuroille 15.9.2013 Osana Suomen Golfliiton kilpailutoiminnan Kehitysohjelmaa kilpailujen hakuprosessia uudistetaan ja selkiytetään, jotta jokainen tapahtuma täyttäisi

Lisätiedot

PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet.

PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet. PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet. 1. HAKIJA Seura/yhdistys Lähiosoite Postitoimipaikka Pankki

Lisätiedot

YLIVIESKAN KEILAILULIITON MESTARUUSKILPAILUT

YLIVIESKAN KEILAILULIITON MESTARUUSKILPAILUT YLIVIESKAN KEILAILULIITON MESTARUUSKILPAILUT Kilpailut järjestetään toimintavuosittain. Osallistumisoikeus on liiton jäsenseurojen rekisteröimillä keilaajilla. Kilpailujen järjestämisessä noudatetaan tässä

Lisätiedot

1 Seuratoiminta. 2 Talous

1 Seuratoiminta. 2 Talous Katinkulta Golf ry Toimintasuunnitelma 2019 2 1 Seuratoiminta Seurassamme oli jäseniä 1 198 (edellisenä vuonna 1 192) edellisenä SGL:n jäsenmäärän ilmoituspäivänä 31.8.2018. Uusia jäseniä on liittynyt

Lisätiedot

NORDCENTER. Tour Juniorit Roger Kempe, Tommi Stude

NORDCENTER. Tour Juniorit Roger Kempe, Tommi Stude NORDCENTER Tour Juniorit 2011 Roger Kempe, Tommi Stude Suomen kilpagolfin nykytila: Tourtilastot/naiset Suomessa 11 pelaavaa naisammattilaista 1. USLPGA tourilla pelaavat suomalaiset naiset ja heidän world

Lisätiedot

Lahden Golf ry KILPAILUTOIMIKUNTA 1(7)

Lahden Golf ry KILPAILUTOIMIKUNTA 1(7) Lahden Golf ry KILPAILUTOIMIKUNTA 1(7) Johdanto... 2 1. Tavoitteet... 2 a. Ote Lahden Golf ry:n strategiasta:... 2 b. Toimenpiteet määrätään vuosittain normaalin vuosisuunnittelun yhteydessä, esimerkkejä

Lisätiedot

Naistoimikunnan toimintasuunnitelma 2019 Kohderyhmä Osallistujat

Naistoimikunnan toimintasuunnitelma 2019 Kohderyhmä Osallistujat Naistoimikunnan toimintasuunnitelma 2019 Kohderyhmä Osallistujat Kauden avaustapahtuma: kauden toiminnan esittely, tutustuminen, golfiin liittyvää ohjelmaa (mm. kauden 2019 säännöt, Golf Talman kuulumiset)

Lisätiedot

KILPAILUKALENTERI 2008

KILPAILUKALENTERI 2008 KILPAILUKALENTERI 2008 Kilpailut alkavat klo 09.00, ellei toisin mainita toukokuu - kesäkuu TOUKOKUU 03.05. La Avauslyönti Seuran kapteeni Ole Johansson lyö pelikauden avauslyönnin klo 10.00 24.05. La

Lisätiedot

Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU

Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU VUOSIKOKOUS 2018 Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU Kankaisten Golf ry:n sääntömääräinen varsinainen vuosikokous pidetään tiistaina 27. helmikuuta 2018 klo 18:00 Kiisan-Pirtissä, Kiisankuja 2, Masku.

Lisätiedot

JPA Valmennusohjelmat

JPA Valmennusohjelmat JPA Valmennusohjelmat Tasot 1 3 & harrasteryhmä 2015 Ympärivuotinen ilmoittautuminen NORDCENTER on Suomen johtava nuorten golfvalmennuskeskus, jonka toiminnan kulmakivet ovat korkeatasoinen valmennustoiminta,

Lisätiedot

Karelia Golf Ry. Juniorivalmennuksen info Talvikausi Joensuu

Karelia Golf Ry. Juniorivalmennuksen info Talvikausi Joensuu Karelia Golf Ry Juniorivalmennuksen info Talvikausi 2016-2017 1.11.2016 Joensuu Yleistä tietoa: Ympärivuotista valmennusta (talvikausi/kesäkausi) Talvikausi: 14.11.-18.12.2016 (Mehtimäen Golfhalli) Kevätkausi

Lisätiedot

Seuran talous on hyvässä kunnossa kahden aiemman vuoden voitollisen tuloksen ansiosta.

Seuran talous on hyvässä kunnossa kahden aiemman vuoden voitollisen tuloksen ansiosta. KANKAISTEN GOLF ry Masku 25.01.2017 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 Seuran toiminta tapahtuu hallituksen koordinoimana toimikuntien toiminnan kautta. Toimikuntien puheenjohtajat ovat hallituksen jäseniä.

Lisätiedot

qwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwe rtyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyu iopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopå asdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdf

qwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwe rtyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyu iopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopå asdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdf qwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwe rtyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyu iopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopå asdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdf Nuorisotoiminnan ghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdfghjk Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2019

TOIMINTASUUNNITELMA 2019 KANKAISTEN GOLF ry Masku TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Seuran toiminta tapahtuu hallituksen koordinoimana toiminnanjohtajan ja toimikuntien toteuttamana. Toimikuntien puheenjohtajat ovat hallituksen jäseniä.

Lisätiedot

VIERUMÄEN GOLFSEURA RY 08.12.2012. Toimintasuunnitelma vuodelle 2012

VIERUMÄEN GOLFSEURA RY 08.12.2012. Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 VIERUMÄEN GOLFSEURA RY 08.12.2012 Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Sisällysluettelo sivu 1. Hallituksen yleiskatsaus 1 2. Jäsenistö 2 3. Nuorisotoimikunta 2 4. Naistoimikunta 4 5. Senioritoimikunta 5

Lisätiedot

AURINKO GOLF RY

AURINKO GOLF RY AURINKO GOLF RY 21.2.2017 JOHTOKUNNAN KÄSIKIRJA Käsikirja on tarkoitettu seuran johtokunnan ja toimikuntien jäsenille luomaan yhteiselle toiminnalle suuntaviivat ja toimintamallit. Johtokunnan toiminta

Lisätiedot

Tämän suunnitelman tarkoitus ja eteneminen

Tämän suunnitelman tarkoitus ja eteneminen Tämän suunnitelman tarkoitus ja eteneminen Tämä on suunnitelma Maskin & KyIF:n välisen YJ-toiminnan perustamisesta (pohjana yhteinen keskustelutilaisuus 25.8.2016 sekä seurojen jalkapallojaostojen päätökset

Lisätiedot

Wiurila Golf & Country Club ry. Nuorisotoimikunta

Wiurila Golf & Country Club ry. Nuorisotoimikunta Wiurila Golf & Country Club ry Nuorisotoimikunta 2013 Nuorisotoimikunta ja ohjaajat: (yhteystiedot) Puheenjohtaja: Pasi Kuhalainen pasi.kuhalainen(at)wgcc.fi 040 823 8781 PRO: Miikka Heinonen miikka.heinonen(at)wgcc.fi

Lisätiedot

Vanhempainilta 20.5.2015 Käräjäsali, Nurmijärvi. SB-Pro pojat 1999 & 2000 Kausi 2015-2016

Vanhempainilta 20.5.2015 Käräjäsali, Nurmijärvi. SB-Pro pojat 1999 & 2000 Kausi 2015-2016 Vanhempainilta 20.5.2015 Käräjäsali, Nurmijärvi SB-Pro pojat 1999 & 2000 Kausi 2015-2016 SB-Pro, pojat -99 ja -00 Vanhempainilta 20.5.2015, Nurmijärvi, Poliisilaitos, Käräjäsali, Klo 18:30 20:30 Agenda:

Lisätiedot

Naistoimikunnan toimintakertomus 2018 Kohderyhmä Osallistujat

Naistoimikunnan toimintakertomus 2018 Kohderyhmä Osallistujat Naistoimikunnan toimintakertomus 2018 Kohderyhmä Osallistujat Kauden avaustapahtuma: kauden toiminnan esittely, tutustuminen, golfiin liittyvää ohjelmaa (golfjooga ja kauden golfvaatetrendit) Golfjooga

Lisätiedot

Hyvinkään Seudun Urheilijat ry PÖYTÄKIRJA 1/2018 1(5) Valittiin kokouksen puheenjohtajaksi Johannes Tarkiainen ja sihteeriksi Erkki Tenkula.

Hyvinkään Seudun Urheilijat ry PÖYTÄKIRJA 1/2018 1(5) Valittiin kokouksen puheenjohtajaksi Johannes Tarkiainen ja sihteeriksi Erkki Tenkula. Hyvinkään Seudun Urheilijat ry PÖYTÄKIRJA 1/2018 1(5) JOHTOKUNNAN KOKOUS Aika 10.1.2018 klo 19:30 Paikka Läsnä Hyvinkään Seudun Urheilijoiden toimisto Johannes Tarkiainen puheenjohtaja Jarmo Lehtinen Lauri

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN GOLFKLUBI

UUDENKAUPUNGIN GOLFKLUBI UUDENKAUPUNGIN GOLFKLUBI Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Golfyhteisön strategiaa vuosille 2016-2020 on valmisteltu vuoden 2015 aikana seuran ja kenttäyhtiön hallitusten sekä toimihenkilöiden muodostamalla

Lisätiedot

Vuorojen jakoperusteet kausi 2019

Vuorojen jakoperusteet kausi 2019 Tampereen Pallo-Veikot 1.11.2018 Petri Taskinen Vuorojen jakoperusteet kausi 2019 Taustaa Seuran harjoitusvuorojen jako on TPV:n kaltaisessa isossa seurassa aina vaikeaa. Joukkueita on tällä hetkellä 27

Lisätiedot

Sisällys 1. Vastuuhenkilöt 2. Yleistä valmennuksesta 3. Juniorimaajoukkue: ohjelma Juniorivalmennusryhmän vaatimukset 5.

Sisällys 1. Vastuuhenkilöt 2. Yleistä valmennuksesta 3. Juniorimaajoukkue: ohjelma Juniorivalmennusryhmän vaatimukset 5. Sisällys 1. Vastuuhenkilöt 2. Yleistä valmennuksesta 3. Juniorimaajoukkue: ohjelma 4. Juniorivalmennusryhmän vaatimukset 5. Vuoden junioritapahtumat 6. Ilmoittautuminen valmennukseen 1. Vastuuhenkilöt

Lisätiedot

SEURATIEDOTE SUOMEN GOLFLIITON

SEURATIEDOTE SUOMEN GOLFLIITON SUOMEN GOLFLIITON SEURATIEDOTE TOUKOKUU 2011 SEURATIEDOTE / TOUKOKUU 2011 SEURATASOITUKSEN (HCP 37-54) LASKEMINEN PAR 3 -KENTÄLLÄ Golfliiton hallitus on päättänyt, että seurat voivat halutessaan hyväksyä

Lisätiedot

REIKÄPELIN SM 2011 KISAJÄRJESTELYT

REIKÄPELIN SM 2011 KISAJÄRJESTELYT REIKÄPELIN SM 2011 KISAJÄRJESTELYT SM-Reikäpelikisat 2011 ovat Suomen Golfliitto ry:n alaiset kilpailut, joiden käytännön järjestelyistä vastaa Suomen Golfkiertue Oy (Finnish Golf Tour) sekä Viipurin Golf

Lisätiedot

KILPAILUKALENTERI 2016

KILPAILUKALENTERI 2016 KILPAILUKALENTERI 2016 TSEMPPITOUR JA ALUETOUR Etelä-Länsi TT 1 22.5. Hangon Golf TT 2 7.6. Espoon Golfseura TT 3 21.6. St. Laurence Golf TT 4 12.7. Ruukkigolf TT 5 26.7. GumböleGolf TT 6 TBA TBA AT 1

Lisätiedot

JUNIOREIDEN REIKÄPELIN SM-KILPAILU 2019 YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA SÄÄNNÖT Suur-Helsingin Golf (Luukki)

JUNIOREIDEN REIKÄPELIN SM-KILPAILU 2019 YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA SÄÄNNÖT Suur-Helsingin Golf (Luukki) JUNIOREIDEN REIKÄPELIN SM-KILPAILU 2019 YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA SÄÄNNÖT Suur-Helsingin Golf (Luukki) 23.-25.7.2019 1. Säännöt Kilpailu pelataan R&A:n julkaiseman Rules of Golf (voimassa tammikuu

Lisätiedot

KANKAISTEN GOLF ry Masku

KANKAISTEN GOLF ry Masku KANKAISTEN GOLF ry Masku 27.01.2015 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Seuran toiminta tapahtuu toimikuntien toiminnan kautta. Toimikuntien vetäjät ovat hallituksen jäseniä. Toimikunnille annetaan omat

Lisätiedot

Tsemppitour (TT) Yleistä

Tsemppitour (TT) Yleistä Tsemppitour (TT) Tsemppitour kilpailujen tarkoituksena on luoda helppo ja mukava tapa 8-15 vuotiaille päästä mukaan kilpagolfiin. Osakilpailuissa pelataan kuusi eri sarjaa; 15v pojat/tytöt, 12v pojat/tytöt

Lisätiedot

Vanhempainilta Turun Urheiluliitto, joukkuevoimistelu

Vanhempainilta Turun Urheiluliitto, joukkuevoimistelu Vanhempainilta 16.8.2017 Turun Urheiluliitto, joukkuevoimistelu Illan kulku 2 1. Valmentajien esittely 2. Uuden valmennusjärjestelmän esittely 3. Joukkuevoimistelutoimialan pelisääntöjen läpikäyminen 4.

Lisätiedot

JUNIORIVALMENNUS BRIDGE > Valmennustiedote junioreille

JUNIORIVALMENNUS BRIDGE > Valmennustiedote junioreille 0 JUNIORIVALMENNUS BRIDGE 2017 -> Valmennustiedote junioreille 1 Sisällys 1. Vastuuhenkilöt... 2 2. Yleistä valmennuksesta... 2 3. Junioreiden tapahtumat vuodelle 2017... 3 4. Junioreille tarjotaan...

Lisätiedot

JUNIOREIDEN REIKÄPELIN SM-KILPAILU 2018 YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA SÄÄNNÖT Lahden Golf

JUNIOREIDEN REIKÄPELIN SM-KILPAILU 2018 YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA SÄÄNNÖT Lahden Golf JUNIOREIDEN REIKÄPELIN SM-KILPAILU 2018 YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA SÄÄNNÖT Lahden Golf 25.-27.7.2018 1. Säännöt Kilpailussa noudatetaan Suomen Golfliiton julkaisemia Golfin sääntöjä (voimassa 1. tammikuuta

Lisätiedot

egroup 2014 Valmennusryhmä-info

egroup 2014 Valmennusryhmä-info egroup 2014 Valmennusryhmä-info 12.12.2013 Kilpasuunnistajan polku Essussa egroup ja egrouph-valmennusryhmät vastaavat sarjoissa H/D 16-21 kilpasuunnistajana menestymään pyrkivien urheilijoiden valmennuksesta

Lisätiedot

SEURATIEDOTE SUOMEN GOLFLIITON

SEURATIEDOTE SUOMEN GOLFLIITON SUOMEN GOLFLIITON SEURATIEDOTE Loka-/Marraskuu 2012 SEURATIEDOTE LOKA-/MARRASKUU 2012 Tässä seuratiedotteessa: Green Card suoritukset liittoon IT- ja Viestintäseminaari Golfseurojen seuratuki Juniorigolfohjelman

Lisätiedot

Nuortenkilpavalmennusryhmät2012

Nuortenkilpavalmennusryhmät2012 Nuortenkilpavalmennusryhmät2012 Valmennusohjelma 1 Nordcenterinkilpavalmennusryhmät Henkilökohtaiset valmennettavat Tommi Stude Kilparyhmä 1 Tommi Stude Kilparyhmä 2 Tommi Stude Kilparyhmä 3 Tommi Stude

Lisätiedot

Syyskokous 14.11.2013. Hyvinkään Golf r.y:n. Hyvinkään Golf r.y.

Syyskokous 14.11.2013. Hyvinkään Golf r.y:n. Hyvinkään Golf r.y. Hyvinkään Golf r.y:n Syyskokous 14.11.2013 Hyvinkään Golf r.y:n syyskokous 14.11.2013 klubitiloissa Toimintasuunnitelmat vuodelle 2014 1 KILPAILUTOIMKUNTA Santtu Eskola, pj Harri Andersson Jouni Eloranta

Lisätiedot

P04 VANHEMPAINILTA. Kausi 2015 Rahankäyttö Valmennus & Huolto Uudet harjoitusvuorot Tuleva toiminta

P04 VANHEMPAINILTA. Kausi 2015 Rahankäyttö Valmennus & Huolto Uudet harjoitusvuorot Tuleva toiminta P04 VANHEMPAINILTA Kausi 2015 Rahankäyttö Valmennus & Huolto Uudet harjoitusvuorot Tuleva toiminta 06.10.2015 FC Wild P04 kausi 2015 1.10.2014 30.9.2015 26 pelaajaa 6 147 Turnausta harjoituskertaa 2 Joukkuetta

Lisätiedot

JPA Valmennusohjelmat. Tasot 4 5

JPA Valmennusohjelmat. Tasot 4 5 JPA Valmennusohjelmat Tasot 4 5 2015 NORDCENTER on Suomen johtava nuorten golfvalmennuskeskus, jonka toiminnan kulmakivet ovat korkeatasoinen valmennustoiminta, laadukkaat harjoitteluolosuhteet ja monipuolinen

Lisätiedot

KILPA- JA HUIPPUTENNIS SEUROISSA SEURAFOORUMI

KILPA- JA HUIPPUTENNIS SEUROISSA SEURAFOORUMI KILPA- JA HUIPPUTENNIS SEUROISSA SEURAFOORUMI 26.7.2018 1. LASTEN URHEILU JA TENNIS SEUROISSA U12 2. NUORTEN URHEILU JA TENNIS SEUROISSA U18 3. VALMENNUS 4. URHEILULLISUUS KILPAILEMINEN Seuroissa noin

Lisätiedot

Vuorojenjakoperusteet, kausi Jaakko Sundquist

Vuorojenjakoperusteet, kausi Jaakko Sundquist Vuorojenjakoperusteet, kausi 2017 Jaakko Sundquist Taustaa Seuran harjoitusvuorojen jako on TPV:n kaltaisessa isossa seurassa aina vaikeaa Joukkueita on tällä hetkellä 25 Tavoitetilanne on jakaa näille

Lisätiedot

Suomen Melonta- ja Soutuliitto Ratajaosto

Suomen Melonta- ja Soutuliitto Ratajaosto Sivu 1(6) MELONNAN SUOMEN CUP SÄÄNNÖT 2015 Säännöt hyväksytty: n kokous Laatija / tiedustelut: Harri Sairiala 1 YLEISTÄ Näissä säännöissä määrätään Suomen melonta- ja soutuliiton alaisissa rata- ja maratonmelontakilpailuissa

Lisätiedot

KANKAISTEN GOLF ry Masku 10.01.2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

KANKAISTEN GOLF ry Masku 10.01.2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 KANKAISTEN GOLF ry Masku 10.01.2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 Seuran toiminta tapahtuu toimikuntien toiminnan kautta. Toimikuntien vetäjät ovat hallituksen jäseniä. Toimikunnille annetaan omat

Lisätiedot

Vanhempaininfo kaudesta

Vanhempaininfo kaudesta Vanhempaininfo kaudesta 2016-2017 VISIO 2016-2017 KJT Haukat Nollakakkoset tunnetaan alueella vetovoimaisena ja korkealaatuisena jääkiekon joukkueorganisaationa omissa emoseuroissaan. Joukkueella on kolme

Lisätiedot

Suomen Golfseniorit ry. TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO Vuosikokous Hotelli Haaga, Helsinki

Suomen Golfseniorit ry. TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO Vuosikokous Hotelli Haaga, Helsinki Suomen Golfseniorit ry TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO 2019 Vuosikokous 13.11.2018 Hotelli Haaga, Helsinki SUOMEN GOLFSENIORIT ry (SGS) TOIMINTASUUNNITELMA 2019 TEHTÄVÄT JA TAVOITTEET - kehittää seniorigolfia

Lisätiedot

Peuramaa Golf Hjortlandet ry

Peuramaa Golf Hjortlandet ry Peuramaa Golf Hjortlandet ry Toimintasuunnitelma 2018-2020 Seuran kevätkokous 15.5.2018 ESITELLÄÄN SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN KEVÄTKOKOUKSEN JÄLKEEN Toimintasuunnittelun tavoite Päivittää RY:n toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Vanhempaininfo kaudesta

Vanhempaininfo kaudesta Vanhempaininfo kaudesta 2016-2017 VISIO 2016-2017 KJT Haukat Nollakakkoset tunnetaan alueella vetovoimaisena ja korkealaatuisena jääkiekon joukkueorganisaationa omissa emoseuroissaan. Joukkueella on kolme

Lisätiedot

Suomen Melonta- ja Soutuliitto Rata- ja maratonjaosto

Suomen Melonta- ja Soutuliitto Rata- ja maratonjaosto Sivu 1(7) MELONNAN SUOMEN CUP SÄÄNNÖT 2019 Säännöt hyväksytty: n kokous Laatija / tiedustelut: Marjaana Risku 1 YLEISTÄ Näissä säännöissä määrätään Suomen Melonta- ja Soutuliiton alaisissa rata- ja maratonmelontakilpailuissa

Lisätiedot

Vuorojenjakoperusteet, kausi Jaakko Sundquist, Jouni Kaikuranta, Anssi Ylinen

Vuorojenjakoperusteet, kausi Jaakko Sundquist, Jouni Kaikuranta, Anssi Ylinen Vuorojenjakoperusteet, kausi 2016 Jaakko Sundquist, Jouni Kaikuranta, Anssi Ylinen Huomioitavaa Tässä esitetyt perusteet vuorojen jaolle ovat tavoitteita ja nyrkkisääntöjä - toisin sanoen, vuorot PYRITÄÄN

Lisätiedot

Genuine Hockey Spirit Since Haukat G 2010 Kausi

Genuine Hockey Spirit Since Haukat G 2010 Kausi Genuine Hockey Spirit Since 1979 Haukat G 2010 Kausi 2017-2018 Haukat seurana Perustettu 1979 Valon Sinettiseura vuodesta 1997 (entinen Nuori Suomi) Lajeina jääkiekko ja ringette Lapsia ja nuoria lisenssipelaajia

Lisätiedot

EKS 07 perustamiskokous 29.1.2014 Läsnä: 13 vanhempaa Toni Jokela, seuran valmennuspäällikkö Harri Lammi, seuran toimisto

EKS 07 perustamiskokous 29.1.2014 Läsnä: 13 vanhempaa Toni Jokela, seuran valmennuspäällikkö Harri Lammi, seuran toimisto EKS 07 perustamiskokous 29.1.2014 Läsnä: 13 vanhempaa Toni Jokela, seuran valmennuspäällikkö Harri Lammi, seuran toimisto Kaikki 07 syntyneet pelaajat ovat tervetulleita perustettavaan ikäluokkaan mukaan.

Lisätiedot

EM 2017 projekti Sbl:n junioritoimikunnan suunnitelma Suomen juniorimaajoukkueen valmennukseen ja menestykseen

EM 2017 projekti Sbl:n junioritoimikunnan suunnitelma Suomen juniorimaajoukkueen valmennukseen ja menestykseen Sbl:n junioritoimikunnan suunnitelma Suomen juniorimaajoukkueen valmennukseen ja menestykseen 2014-2018 Alustus Suomen Bridgeliiton junioritoimikunta on tehnyt jo vuosia töitä koululais- ja junioripelaajiemme

Lisätiedot

Versio 1.0. Nuorisotoiminnan Toimintasuunnitelma 2015

Versio 1.0. Nuorisotoiminnan Toimintasuunnitelma 2015 Versio 1.0 Nuorisotoiminnan Toimintasuunnitelma 2015 WGCC ry Nuorisotoimikunta 02.12.2014 WG&CC: Nuorisotoiminnan Toimintasuunnitelma 2015 Versio 1.0 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Organisointi... 3 Nuorisotoimikunta...

Lisätiedot

Tarinagolf ry. V A R S I N A I N E N S Y Y S K O K O U S Hotelli Puijonsarvi, Kuopio 26.11.2015, klo 18.00

Tarinagolf ry. V A R S I N A I N E N S Y Y S K O K O U S Hotelli Puijonsarvi, Kuopio 26.11.2015, klo 18.00 Tarinagolf ry. V A R S I N A I N E N S Y Y S K O K O U S Hotelli Puijonsarvi, Kuopio 26.11.2015, klo 18.00 1. Kokouksen avaus 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

Lisätiedot

Ohjeet pelaajien siirtymiseen

Ohjeet pelaajien siirtymiseen Espoon Palloseuran Jääkiekko ry. Hallitus 12.11.2014 versio 1.2 Ohjeet pelaajien siirtymiseen 2 Ohjeet pelaajien siirtymiseen SISÄLLYSLUETTELO 1 SIIRTYMINEN SEURAN SISÄLLÄ 3 1.1 Pelaaminen ja harjoittelu

Lisätiedot

LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN PISTE- JA TOIMINTATAULUKKO. lukumäärä a'-pisteet yhteensä A-valmentaja 30. lukumäärä a'-pisteet yhteensä I-luokan tuomari 10

LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN PISTE- JA TOIMINTATAULUKKO. lukumäärä a'-pisteet yhteensä A-valmentaja 30. lukumäärä a'-pisteet yhteensä I-luokan tuomari 10 ULVILAN KAUPUNKI LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN PISTE- JA TOIMINTATAULUKKO LIIKUNTATOIMI Täyttäkää sinisellä merkityt kentät!.) VALMENTAJAT * Voivat olla seuran jäseniä tai ostopalveluna hankittuja valmentajia *

Lisätiedot

SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2012

SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2012 SGR Senioritoimikunta / Jami Ihalainen 14.4.2012 SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2012 Toimikunta Puheenjohtaja o Jami Ihalainen Yhteyshenkilö hallitus / piiri / UAS-seniorit Jäsenet o Eki Stenberg Ystävyysottelut

Lisätiedot

Kytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015

Kytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015 Kytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015 Kytäjä Golf Ry:n Seniorikysely Ajankohta: Helmikuu 2015 Sähköpostiosoitteet: Kytäjä Golf Ry:n jäsenrekisteri Jäsenrekisterissä 1.2.2015 273 senioria (miehet 55v,

Lisätiedot

Uusien jäsenten perehdyttäminen. Seuran kapteeni Hanno Strang

Uusien jäsenten perehdyttäminen. Seuran kapteeni Hanno Strang 1 Uusien jäsenten perehdyttäminen Seuran kapteeni Hanno Strang 5.7.2011 Espoo Ringside Golf Oy Espoo Ringside Golf Ry Golfyhteisö 2 Muut toimijat Ringside Golf Klubiravintola Merja ja Harry Wegelius Pro-shop

Lisätiedot

Oulun Golfkerho ry Junioritoimikunta OULUN GOLFKERHON JUNIORITOIMINTAOPAS

Oulun Golfkerho ry Junioritoimikunta OULUN GOLFKERHON JUNIORITOIMINTAOPAS Oulun Golfkerho ry Junioritoimikunta 20.2.2017 OULUN GOLFKERHON JUNIORITOIMINTAOPAS SISÄLLYSLUETTELO 1. Seuran yleisesittely ja organisaatio 2. Seuran junioritoiminnan periaatteet 2.1. Toimintamalli ja

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN GOLFKLUBI

UUDENKAUPUNGIN GOLFKLUBI UUDENKAUPUNGIN GOLFKLUBI Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Vuoden 2014 toiminnan teemana on ollut juniori ja nuorisotoiminnan kehittäminen ja erityisesti tämän kohderyhmän jäsenmäärän kasvattaminen. Lisäksi

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Hallinto Jukka Pohja/17.11.2015 Toimintasuunnitelma 2016 Kokoontuminen Aluejaoston kokouksia pyritään pitämään 4 kertaa. Jaosto harkitsee pidettäväksi joka toinen kuukausi puhelinkokouksen. Sektorit Sektorien

Lisätiedot

Wiurila Golf & Country Club ry. Nuorisotoimikunta

Wiurila Golf & Country Club ry. Nuorisotoimikunta Wiurila Golf & Country Club ry Nuorisotoimikunta 2014 Nuorisotoimikunta ja ohjaajat: (yhteystiedot) Puheenjohtaja, ohjaus: Pasi Kuhalainen pasi.kuhalainen(at)wgcc.fi 040 823 8781 PRO, Golf-opetus: Miikka

Lisätiedot

SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2016

SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2016 SGR Senioritoimikunta / Elias Huotari 15.02.2016 SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2016 Toimikunta Puheenjohtaja Elias Huotari Yhteyshenkilö hallitus / tiedottaminen Jäsenet Eki Stenberg Seuraottelut Tuula Merentie

Lisätiedot

Nuorisotoiminnan Toimintasuunnitelma 2013 Wiurila Golf & Country Club ry

Nuorisotoiminnan Toimintasuunnitelma 2013 Wiurila Golf & Country Club ry Nuorisotoiminnan Toimintasuunnitelma 2013 Wiurila Golf & Country Club ry Nuorisotoimikunta 12.12.2012 WG&CC: Nuorisotoiminnan Toimintasuunnitelma 2013 (Versio 1.0) 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Organisointi...

Lisätiedot

SENIORITOIMINNAN TOIMINTA-AJATUS

SENIORITOIMINNAN TOIMINTA-AJATUS SENIORITOIMINNAN TOIMINTA-AJATUS Aktivoidaan seniorijäseniä järjestämällä sekä seuran sisäisiä senioritapahtumia ja -kilpailuja että senioreiden seuraotteluita muiden seurojen kanssa. Järjestetään valmennusta

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2011 GOLF TALMA RY Golf Talman ry:n 2020 strategia hyväksyttiin syksyllä 2010. Tuleva kausi on siis ensimmäinen kausi kun uutta strategiaa jalkautetaan. GOLF TALMA ry:n tavoite 2020

Lisätiedot

Hallitus huolehtii valmentajien valinnasta ja palkkaamisesta puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan johdolla.

Hallitus huolehtii valmentajien valinnasta ja palkkaamisesta puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan johdolla. hallitus 9.12.2014 EsJt:n muodostelmaluistelun pelisäännöt Muodostelmaluistelun tavoitteet EsJt:n muodostelmaluistelun tavoitteena on tarjota luistelijoita kehittävää, laadukasta, pitkäjänteistä, määrätietoista

Lisätiedot

VIERUMÄEN GOLFSEURA RY 15.11.2013

VIERUMÄEN GOLFSEURA RY 15.11.2013 VIERUMÄEN GOLFSEURA RY 15.11.2013 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 Sisällysluettelo 1. Hallituksen yleiskatsaus 2. Jäsenistö 3. Nuorisotoimikunta 4. Naistoimikunta 5. Miestoimikunta 6. Senioritoimikunta

Lisätiedot

OGK:N JUNIORITOIMINTAOPAS

OGK:N JUNIORITOIMINTAOPAS OGK:N JUNIORITOIMINTAOPAS SISÄLLYSLUETTELO 1. Seuran yleisesittely ja organisaatio 2. Seuran junioritoiminnan periaatteet 2.1 Toimintamalli ja ryhmät 2.2 Valmennus 2.3 Koulutus 3. Tapahtumat 3.1 Harjoittelu

Lisätiedot

KANKAISTEN GOLF ry Masku

KANKAISTEN GOLF ry Masku KANKAISTEN GOLF ry Masku 30.01.2018 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018 Seuran toiminta tapahtuu hallituksen koordinoimana toimikuntien toiminnan kautta. Toimikuntien puheenjohtajat ovat hallituksen jäseniä.

Lisätiedot

Kotojärvi Golf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2013

Kotojärvi Golf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Kotojärvi Golf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Talousarvio 2013 Tulot Kpl Yks.hinta Yhteensä Jäsenmaksut aikuiset 630 60 37800 Jäsenmaksut nuoret 25 36 900 Jäsenmaksut juniorit 60 24 1440 Liittymismaksut

Lisätiedot

MAAJOUKKUEVALMENNUS. TeamGymin maajoukkuevalmennus Voimistelu liikuttaa!

MAAJOUKKUEVALMENNUS. TeamGymin maajoukkuevalmennus Voimistelu liikuttaa! MAAJOUKKUEVALMENNUS TeamGymin maajoukkuevalmennus 2019 JÄRJESTELMÄ Maajoukkuevalmennus on osa liittojohtoista TeamGymin valmennusjärjestelmää Maajoukkuevalmennuksen tarkoituksena on tukea voimistelijan

Lisätiedot

INFO G-E junioreiden vanhemmille

INFO G-E junioreiden vanhemmille INFO G-E junioreiden vanhemmille 9.1.2017 https://www.youtube.com/watch?v=lsarn2t4ifo Junioritiimin toiminnan päämääriksi asetettiin: Seuran sisäisen ja ulkoisen yhtenäisyyden vahvistaminen sekä viestinnän

Lisätiedot

Suomen Melonta- ja Soutuliitto Ratajaosto. Säännöt hyväksytty: Rata- ja maratonjaoston kokous 11.4.2015

Suomen Melonta- ja Soutuliitto Ratajaosto. Säännöt hyväksytty: Rata- ja maratonjaoston kokous 11.4.2015 Sivu 1(6) MARATON CUP SÄÄNNÖT 2015 Säännöt hyväksytty: Rata- ja maratonjaoston kokous Laatija / tiedustelut: Pekka Tulonen 1 YLEISTÄ Näissä säännöissä määrätään Suomen melonta- ja soutuliiton alaisissa

Lisätiedot

POHJOIS-KYMEN LIIKUNTAYHDISTYS ry POKLI UUSIEN PELAAJIEN JA VANHEMPIEN TOIMINTA- JA PEREHDYTYSTIEDOTE

POHJOIS-KYMEN LIIKUNTAYHDISTYS ry POKLI UUSIEN PELAAJIEN JA VANHEMPIEN TOIMINTA- JA PEREHDYTYSTIEDOTE POHJOIS-KYMEN LIIKUNTAYHDISTYS ry POKLI UUSIEN PELAAJIEN JA VANHEMPIEN TOIMINTA- JA PEREHDYTYSTIEDOTE 1 Sisältö 1 Yhdistyksen johto ja hallitus... 3 2 Toimisto ja toimihenkilöt... 3 3 Toiminnan tavoite...

Lisätiedot