Reserviläisliiton varapuheenjohtaja Osmo Suomisen juhlapuhe Pyhäjoen Reserviläiset ry:n 40-vuotisjuhlassa

Transkriptio

1 Reserviläisliiton varapuheenjohtaja Osmo Suomisen juhlapuhe Pyhäjoen Reserviläiset ry:n 40-vuotisjuhlassa Kunnioitetut sotiemme veteraanit, juhlivan yhdistyksen herra puheenjohtaja, herra eversti, arvoisat rouvat, hyvät herrat. Minulla on ilo tuoda tähän Pyhäjoen Reserviläisten arvokkaaseen juhlapäivään Suomen suurimman vapaaehtoista maanpuolustustyötä tekevän järjestön Reserviläisliiton kunnioittava tervehdys ja lämpimät onnittelut juhlivalle yhdistykselle neljän vuosikymmenen kunniakkaasta taipaleesta vapaaehtoisen maanpuolustustyön saralla. Te olette osa sitä lähes jäsenen joukkoa miehiä ja naisia joille vapaaehtoinen maanpuolustustyö sen eri muodoissa sekä Isänmaamme vapaus ja itsemääräämisoikeus ovat tärkeitä asioita. Tehtävänämme on toimia suomalaisen maanpuolustustahdon ja hengen hyväksi nimenomaan kolmannen sektorin toimijana tekemämme työn kautta mukaan lukien kaikki toimintamme eri osa-alueet. Tekemämme työ on mielestäni kantanut hyvää hedelmää siitä vain yhtenä esimerkkinä olkoon jäsenmäärämme voimakas kasvu viimeisen kymmenen vuoden aikana. Yksikään vuosi tuossa ajanjaksossa ei tee poikkeusta positiiviseen kehitykseen. Myös täällä Keski-Pohjanmaalla jäsenkehitys on viime aikoina ollut erittäin hyvää. Asian hyväksi toimineita on syytä tässäkin yhteydessä lämpimästi kiittää. Lausun samalla omasta puolestani parhaat kiitokseni kutsusta tulla puhumaan tähän tilaisuuteen. Arvostan kutsuanne suuresti. Maanpuolustustahto on Suomessa tutkitusti edelleen maailman huippuluokkaa. Valtaosa kansalaisista kannattaa Isänmaan puolustamista aseellista hyökkäystä vastaan siinäkin tapauksessa, että lopputuloksesta ei ole täyttä varmuutta. Tällainen korkealla oleva tahtotila on yksi uskottavan kansallisen puolustuksen peruspilareista. Se kumpuaa kansallisesta perinteestämme, suomalaisuudesta ja historiamme kovista kokemuksista. Kuvattaessa tätä korkeaa maanpuolustustahtoa, tuodaan harvoin julki se tosiasia, että näin on koko Suomen alueella. Pohjanmaa on mainittava kuitenkin erikseen onhan tämä aina ollut asian vankinta tukialuetta. Tämä veteraanisukupolven työn tuloksen viitoittamana syntynyt kansallinen tahtotila tulee varmasti tulevaisuudessa vaikuttamaan maamme turvallisuuspolitiikan ja Puolustusvoimiemme kehittämisen suuntalinjoissa kauas tuleville vuosille ja rohkenisin sanoa vuosikymmenille. Kun maanpuolustustahdon korkeasta asteesta jos tällainen ilmaisu tässä kohdin sallitaan puhutaan, on kuitenkin hyvä muistaa, että aina ei ole ollut näin. Kun tänään täällä Pyhäjoella juhlitaan

2 Reserviläisten toiminnan neljää vuosikymmentä, on hyvä muistaa, missä olosuhteissa yhdistys aikanaan perustettiin. Ainakin se on vaatinut rohkeutta, sillä 60-luvun radikaali Suomi oli täysin toisenlainen, kuin mihin nyt olemme tottuneet. Siksi on tästä ajasta katsoen hyvä, että tuota rohkeutta silloinkin oli vastavoimana suhteellisuuden tajunsa menettäneille rauhanaktivisteille ja muille aatteen läpitunkemille. Hyvät kuulijat. Maailma ympärillämme muuttuu kuitenkin koko ajan. Me emme tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Näin on asianlaita myös aseellisten yhteenottojen ja muiden konfliktien osalta. YK:n pääsihteeri Kofi Annanin syyskuussa 2003 asettaman työryhmän antaman raportin mukaan koko globalisoituneen maailman on valmistauduttava kohtaamaan nyt ja tulevina vuosina yhä laajeneva uhkien skenaario. Työryhmä korostaa seuraavia uhkaryhmiä valtioiden välinen sota, valtioiden sisäinen väkivalta, laajamittainen ihmisoikeuksien rikkominen, kansanmurha ja sisällissodat, köyhyys, tarttuvat taudit ja elinympäristön heikkeneminen, ydin- ja sateilevät aseet, kemialliset ja biologiset aseet, terrorismi ja kansainvälinen organisoitunut rikollisuus. Raportti korostaa myös valtioiden velvollisuutta suojella siviiliväestöä laajamittaiselta väkivallalta. Raportin mukaan tehtävä on ylikansallinen ja johon kansainvälisen yhteisön on osallistuttava muun muassa humanitaarisilla keinoille. Tästä hyvänä esimerkkinä mainittakoon Kaakkois-Aasian tsunami onnettomuus, jossa uhrien auttaminen rajat ylittävällä humanitaarisella avulla korostui selvästi. Puhuttaessa sitten sotilaallisista kriiseistä yleensä, kovin helposti mielikuvaksi nousee Väinö Linnan Tuntemattomassa sotilaassa kuvatut tapahtumat, jossa Isänmaatamme puolustettiin juoksuhaudoista. Yli kuuden vuosikymmenen takaiset tapahtumat eivät kuitenkaan enää 2000-luvulla ole kriisin kuvaa. Jos jotain yhtäläisyyttä nykypäivään halutaan hakea, se varmaankin löytyy kuvatuissa tavoissa kohdata suomalainen hädän hetkellä samoin kuin siitä, miten vainajien hoito ja evakuointi toteutettiin silloin joskus. Viittaan tässä yhteydessä jo mainitsemaani tsunami onnettomuuteen. Mutta yhä enemmän tämän päivän ja tulevaisuuden kriisin ja taistelun kuvan arviointi edellyttää taustojen selvittämistä. Kysymys on loppuviimeksi kuitenkin lähes aina historian luomista lähtökohdista sekä asioiden yhteyksistä ja erilaisten riippuvuuksien selvittämisestä. Yritän seuraavassa paneutua hieman tarkemmin yhteen tällaisista sotilaallisista kriiseistä,

3 nimittäin viimeaikaiseen Israelin ja Libanonin taisteluun. Asialla on jo ollut ja on vastakin vaikutusta myös meidän suomalaisten elämään. Lähi-itä on toisen maailmansodan jälkeen ollut päättymättömän konfliktin näyttämönä. Israelin valtion perustamisen seurauksena alueella on käyty neljä täysimittaista sotaa sekä useita pienempiä mutta sitäkin pitkäkestoisempia konflikteja. Onneksemme varsinaiset sodat ovat pysyneet paikallisina vaikka kaksi viimeksi käytyä olivat aikanaan laajentua jopa maailmansodiksi asti. Uhkasihan edesmennyt Neuvostoliitto tulla arabivaltioiden avuksi kun ne jäivät sotatoimissa alakynteen sekä vuonna 1967 että vuonna Lähi-Idän sotilaspoliittinen tilanne muuttui radikaalista 1990-luvun alussa kun arabivaltiot menettivät Neuvostoliiton hajoamisen myötä tukijansa ja aseistajansa. Monet niistä ovat sittemmin kääntyneet Yhdysvaltojen puoleen ja saaneet siitä sekä uuden tukijan että aseistajan. Tämä on luonnollisesti rauhoittanut niiden ja Israelin valtion välejä. Onhan Israel aina ollut Yhdysvaltojen erityisessä suojeluksessa. Tämän muutoksen myötä arabien ja Israelin välinen konflikti on muuttunut enemmän Israelin sisäiseksi. Sen miehittämillä Länsirannan ja Gazan alueilla käydään jatkuvasti enemmän tai vähemmän avointa sotaa. Toisena rintamana on ollut Etelä-Libanonin alue, jossa Israel on kahinoinut ensin Syyrian ja sittemmin Syyrian tukeman ja keinoja kaihtamattoman Hizbollah-sissijärjestön kanssa. Näille konflikteille on ollut ja on tyypillistä, että ne aina välillä leimahtivat täyteen liekkiin. Tuorein leimahdus tapahtui Etelä-Libanonissa heinäkuussa. Noin kuukauden kestäneet avoimet vihollisuudet ovat muutama päivä sitten päättyneet tulitaukoon, joka kuitenkin vaikuttaa kovin hataralta. YK:n turvallisuusneuvoston päätöksellä Etelä-Libanonin alueelle ollaan lähettämässä kansainvälisiä rauhanturvajoukkoja, joiden on jatkossa tarkoitus ainakin pitää Hizbollahin ja Israelin joukot erillään. Sanon ainakin, koska lähetettävien rauhanturvajoukkojen tehtävistä on jo nyt esitetty hyvinkin erilaisia näkemyksiä. Niinpä on vaikea uskoa, että operaatiosta tulee kovin menestyksekäs. Onnistumista vastaan puhuu myös se, ettei YK:n turvallisuusneuvoston päätös lievennä millään lailla Lähi-idän alueella vallitsevaa, Israelin ja arabien välistä peruskonfliktia.

4 Lähi-idän viimeaikaiset tapahtumat ovat tällä erää koskettaneet poikkeuksellisen paljon myös meitä suomalaisia. Menehtyihän sotilastarkkailijana toiminut kapteeniluutnantti Jarmo Mäkinen alueen taisteluissa. Hän oli 46. rauhanturvatehtävissä kuollut suomainen rauhanturvaaja. Tunsin kapteeniluutnantti Mäkisen etäisesti. Rauhanturvaajan menehtyminen on aina traaginen tapahtuma, sillä he ovat sotilaina poikkeuksellisia. Muista sotilasta poiketen heidän tehtävänsä ei ole käydä sotaa vaan lopettaa tai ainakin rauhoittaa se konflikti, johon heidät lähetetään. Tämän johdosta rauhanturvaajat nauttivat pääsääntöisesti kaikkien taistelevien osapuolten kunnioitusta eikä ainakaan heidän koskemattomuuttaan juuri koskaan aseteta kyseenalaiseksi. Tätä todistaa hyvin se, että kapteeniluutnantti Jarmo Mäkinen oli vasta toinen varsinaisissa taistelutehtävissä kaatunut suomalainen rauhanturvaaja. Mäkinen sekä hänen itävältalainen, kanadalainen ja kiinalainen kolleegansa kaatuivat kun Israel teki yhdistetyn ilma- ja tykistöiskun YK:n UNTSO-tarkkailuoperaation asemaan Etelä-Libanonissa. Tämän perin itsessään jo surullisen tapahtuman tekee vieläkin surullisemmaksi se, että Israelin isku oli mitä ilmeisimmin tarkoituksellinen. YK:n pääsihteerin Kofi Annanin mukaan asemaan iskettiin, vaikka hän oli aseman uhanalaisesta asemasta samana päivänä yhteydessä Israelin pääministeriin, vaikka YK:n Etelä- Libanonin joukkojen komentaja keskusteli samaan aikaan vaarallisesta tilanteesta toistuvasti Israelin yhteysupseerien kanssa, ja vaikka kyseinen YK:n tarkkailuasema oli ollut alueella pitkään ja oli selvästi merkitty maastoon. Israelin asevoimat ovat Yhdysvaltain jälkeen maailman moderneimmat ja väittävätpä jotkut, että joissain asioissa se on jopa Yhdysvaltoja edellä. Niinpä on käytännössä poissuljettua se, että isku YK-tarkkailuasemaan oli vahinko. Näyttää siltä, että Israel tappoi aseettomat YK-tarkkailijat tahallaan. Siviilioikeudessa tämänkaltainen teko kulkee murhan nimikkeellä. Pääsihteeri Kofi Annan tuomitsi iskun tuoreeltaan jyrkästi. Hän teki sen paljon päättäväisemmin kuin omat päättäjämme, jotka käyttivät tapahtuneesta kovin varovaista kieltä. Pääministerimme toki soitti kollegalleen Israelissa ja vaati tapahtuneen perinpohjaista selvittämistä. Vastineeksi hän sai lähinnä pahoittelun ja ympäripyöreitä

5 selittelyjä. Noottia Israelille ei katsottu tarpeelliseksi lähettää eikä edes sen suurlähettilästä kutsuttu ulkoministerimme puhutteluun. Tuntuu myös perin kummalliselta, ettei EU:n puheenjohtajamaana toimiva Suomi vaatinut pontevasti syyllisten rankaisemista. Puhumattakaan siitä, että maamme olisi edes nostanut EU:ssa keskusteluun Israeliin kohdistuvan kauppasaarron tai muut pakotteet kuten esim. Iranin osalta on viime aikoina toistuvasti tehty. Onko tälle asialle sama selitys, kuin viime aikoina NATO-jäsenyyden ympärillä käydyn aika ajoin vilkkaankin, mutta kovin tuloksettoman keskustelun lopputulemasta voisi päätellä. Poliittinen johto kyllä keskustelee, mutta päätöksiä suurista, ennemmin tai myöhemmin kuitenkin päätettäväksi tulevista asioista, ei vaan tahdota saada aikaa. Poliittinen rohkeus on kateissa. Paljon puhetta on sen sijaan riittänyt maamme mahdollisesta osallistumisesta Libanoniin nyt lähetettäviin rauhanturvajoukkoihin. Tässä keskustelussa ei ole juurikaan pohdittu sitä, kunnioittaako Israel pidemmän päälle näidenkään YK-lipun alla toimivien joukkojen koskemattomuutta. Nykyäänhän se näyttää katsovan oikeudekseen toimia alueella täysin pidäkkeettä ja kansainvälisen oikeuden sääntöjä kunnioittamatta. Muuta johtopäätöstä tarkkailuasemaan tehdystä iskusta on lähes mahdotonta tehdä. Mikäli emme saa tähän kysymykseen yksiselitteistä vastausta, kannattaisi joukot mielestäni pitää kotona. Sanon tämän siitäkin huolimatta, että tiedän maallamme olevan kansainvälisiä sitoumuksia, jotka nytkin velvoittavat joukkojen lähettämiseen. Kunnioitetut sotiemme veteraanit, hyvä juhlaväki. Olemme saaneet ja elämme tänäänkin historiamme yhtä pisintä rauhanajan jaksoa. Monet, jopa valitettavan monet, suomalaiset ja ehkä muutkin länsi-euroopassa asuvat ajattelevat valitettavasti silloin tällöin myös ääneen että sodan uhka on lopullisesti väistynyt maanosamme yltä, ja sotilasmenoihin uhratut eurot ovat hukkaan heitettyä rahaa. Te paikalla olevat veteraanit tiedätte omakohtaisesti sen, että näin ei ole. Kun Puolustusvoimien näkyvyys käynnissä olevan rajun rakennemuutoksen takia maakunnissa pakostakin vähenee, korostuu reserviläisten ja reserviläistoiminnassa mukana olevien velvollisuus pitää yllä puheeni alussa käsittelemääni maanpuolustustahtoa. Samalla meidän on osaltamme myös tarjottava oikeaa tietoa toivottavasti jatkossakin vilkkaan kansalaiskeskustelun ja sitä seuraavan päätöksenteon pohjaksi.

6 Kuten hyvin tiedämme, ei Suomessa talvisodan alla kuusi ja puoli vuosikymmentä sitten uskottu sotaan. Niin meillä kuin muuallakin Euroopassa ajateltiin varsin laajalti, ettei maailma ole niin tyhmä, että uusi sota syttyisi. Tämä usko säilyi joillakin suomalaisilla jopa poliittisen päätöksenteon huipulla hämmästyttävän pitkään. Seuraukset olivat tunnetut. Pahiten asian seuraukset kokivat ne rajaseutujen asukkaat, jotka luvan saatuaan olivat jääneet paikoilleen. Kuka nyt kotoaan lähtisi. Sotaahan ei tule. Miten sitten kävi? Koko 30-luvun ja osin 20-luvullakin laiminlyödyn puolustuspolitiikan takia huonosti valmistautunut pieni Suomi hämmästytti muun maailman ja säilytti Talvisodan sulatusuunissa 105 Kunnian päivän lopputuloksena itsenäisyytensä ja itsemääräämisoikeutensa. Kansa kokosi rivinsä vain kaksi vuosikymmentä sen rikki repineen Vapaussodan jälkeen ja teki Sotamarsalkka Mannerheimin johdolla mahdottomasta mahdollisen. Hinta oli kuitenkin raskas ja hyökkääjän sanelema rauha osoittautui lopulta kovin lyhytaikaiseksi. Jo reilun vuoden kuluttua Suomi oli jälleen sodassa saman joskus ikiaikaiseksikin kutsutun vihollisen kanssa. Runsaat kolme sodan vuotta toivat mukanaan mittaamattoman määrän lisää kärsimyksiä. Kymmenettuhannet niistä, jotka lähtivät, eivät koskaan palanneet tätä maata rakentamaan. Niistäkin jotka palasivat, liian moni kantoi ja kantaa yhä tänäkin päivänä loppuikäistä vammaa mukanaan. Useimmat menettivät läheisensä, kaikki nuoruutensa. Tärkein kuitenkin saavutettiin tälläkin kertaa Suomi oli edelleen itsenäinen valtio muiden vertaistensa joukossa. Rauha ei nytkään ollut kivuton. vaan sitä seurasi vaatimusten sarja armeijamme kotiuttamisesta, entisten aseveljien ajamisesta pois maasta, tukikohdan vuokraus Neuvostoliitolle lähes pääkaupungin naapurista ja sotakorvaukset. Näitä seurasivat sitten jälleenrakennuksen vuodet. Nekin sodan kokenut sukupolvi hoiti tyypilliseen tapaansa turhaa meluamatta ja parastaan yrittäen. Miksi olen tässä juhlapuheessani palannut jälleen kerran näihin sotiemme ankariin vuosiin ja sitä seuranneeseen epävarmuuden aikaan. Olen tehnyt sen kolmesta syystä. Ensiksikin kunnioittaakseni veteraanisukupolven kansallemme ja kansakunnallemme tekemiä palveluksia, jotka vasta viime vuosina on saatettu niille kuuluvaan arvoon. Toiseksi tuodakseni jälleen kerran esille meidän nykyisten sukupolvien mittaamattoman

7 suuren velan veteraaneille. Meillä on vielä aikaa sitä lyhentää maksetuksi se ei tule koskaan. Ja kolmanneksi korostaakseni Reserviläisliiton rooli veteraanien ja veteraanityön tukijana. Veteraanityö on nyt ja tulee lähivuosinakin olemaan toimintamme yksi keskeisistä painopistealueista. Edesmenneen henkilökohtaisen ystäväni jalkaväenkenraalin ja Mannerheimristinritarin Adolf Ehrnroothin kuolemattomat sanat sisältävät veteraanien testamentin keskeisen sisällön meille nuoremmille. Suomi on hyvä maa. Paras meille suomalaisille. Se on puolustamisen arvoinen. Ja sen ainoa puolustaja on Suomen kansa Muistaen nämä lauseet uskon ja toivon, että me Reserviläisliitossa ja te täällä Perämeren rannalla ja koko Keski-Pohjanmaan alueella teette kaiken voitavanne, jotta keskuudessamme olevien veteraanien viimeiset vuodet olisivat mahdollisimman korkealle arvostetut ja hyvät. Hyvät kuulijat. Talvisodassa Suomi joutui pysäyttämään silloisen maailman voimakkaimman armeijan osin tilapäisvälinein, koska materiaalihankinnoista ei oltu ajoissa huolehdittu. Rahan sijasta puolustusvarustelujen laiminlyönnit jouduttiin maksamaan kalleimmalla mahdollisella hinnalla suomalaisella verellä. On kysyttävä, onko oppi mennyt perille? Ja lähes samaan hengenvetoon todettava, että kaikilta osin valitettavasti ei. Vaikka me, kuten alussa mainitsin, tutkitusti olemme hyvin maanpuolustustahtoista kansaa, ei asia ole vaikuttanut toivotulla tavalla poliittisiin päättäjiin. Suomi käyttää edelleen puolustusmenoihinsa noin 1,3 % bruttokansantuotteestaan. Näin alhaista lukua saa muualta Euroopasta hakea. Keskimäärin läntisen Euroopan vastaava luku on 1,5 2,5 %. Tämä siitäkin huolimatta, että nk. kylmän sodan päättymisen myötä puolustusmenot kuitenkin ovat pääsääntöisesti vähentyneet. Ei siis ole mikään odottamaton yllätys, että eräät tahot ml. istuva Puolustusministerimme, ovat kuluneen kesän aikana vaatineet lisää rahaa puolustusmenoihin. Kuten edellä jo mainitsin, säilytti Suomi veteraanisukupolven raskailla uhrauksilla ja kovalla työllä itsenäisyytensä. Tänään, yhdentyneessä Euroopassa ja globalisoituvassa maailmassa itsenäisyys on edelleen arvokas asia. Vastoin esimerkiksi Suomen EUjäsenyyden kiihkeimpien vastustajien väitteitä me emme ole menettäneet

8 itsenäisyyttämme jäsenyyden myötä. Sitä ei ole vienyt myöskään yhtenäisvaluutta euroon siirtyminen, vaikka markka aikanaan koettiin vahvasti kansalliseksi symboliksi. Kansainvälisen yhteistyön lisääntyminen on lisännyt kansallisvaltioiden riippuvuutta toisistaan sekä niiden yhteistoiminnan merkityksen kasvua. Kukin maa osallistuu tähän yhteistyöhön omista eduistaan lähtien. Helposti unohtuu, että usein yhteinen etu on samalla myös kansallinen etu. Euroopan unionin jäsenyyden myötä Suomikin on joutunut sopeutumaan entistä enemmän yhteisesti unionissa tehtyihin päätöksiin. Niin olisi ollut kuitenkin sopeuduttava, vaikka emme unionin jäseniä olisikaan. On myös merkille pantavaa Suomen rooli unionin toimijana. Meitä kuunnellaan ja meillä on vastuuta. Tällä hetkellä aiemmin käsittelemästäni Israelin-Libanonin kriisistä johtuen ehkä liikaakin. Mielestäni tämänkaltainen vastuu on omiaan korostamaan maamme asemaa itsenäisenä valtiona Euroopan kansojen joukossa. Osataanko asia hyödyntää ja hoitaa oikein se on sitten toinen kysymys. Pyhäjoen Reserviläisten herra puheenjohtaja, hyvät ystävät. Viime vuosi oli Reserviläisliiton toiminnan 50-vuotisjuhlavuosi. Puolivuosisataista toimintaa juhlittiin monin tavoin, ja varsin näyttävästi. Mutta juhlat jatkuvat. Tänä ja tulevina vuosina monet liittomme yhdistyksen saavuttavat tasavuosijuhliin oikeuttavan virstanpylvään. Tänään on Pyhäjoen Reserviläisten vuoro. Neljä vuosikymmentä pyyteetöntä vapaaehtoista työtä suomalaisen reserviläisyyden, kotiseudun ja samalla koko Isänmaamme hyväksi on täynnä. Esitän Reserviläisliiton lämpimän kiitoksen tuona aikana suorittamastanne työstä. Kiitos myös tästä mieliin painuvasta juhlapäivästä täällä veteraanien rakentamalla talolla. Tämä, jos mikä, on hyvä tapa siirtää veteraanien perintöä eteenpäin. Toivotan menestyksekkäitä toiminnan vuosia tästä eteenkinpäin. Olkoon tuuli Teille myötäinen ja aurinko toimintanne ylle paistakoon. Lopuksi pyydän puheenjohtajaa vastaanottamaan liiton lahjana 50-vuotisjuhlavuotemme pöytämitalin. Onneksi olkoon. Kiitoksia.