Petteri Järvinen Jyväskylän messuilla: Internet on aktiivisen ihmisen kustannustehokas media

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Petteri Järvinen Jyväskylän messuilla: Internet on aktiivisen ihmisen kustannustehokas media"

Transkriptio

1 Petteri Järvinen Jyväskylän messuilla: Internet on aktiivisen ihmisen kustannustehokas media Vain neljä vuotta sitten kukaan yliopistomaailman ulkopuolella ei tuntenut Internetiä. Kukaan ei myöskään osannut ennustaa, kuinka nopeasti siitä tulisi merkittävä tiedonvälittäjä ja työkalu. Nyt se on kaikille tuttu - jollei vielä omassa käytössä niin ainakin terminä. Internet on tietoyhteiskunnan esiaste. Internet on aktiivisen ihmisen media. Toisin kuin tv:n katselu, sen käyttö edellyttää jatkuvia päätöksiä. Tietoverkon käyttäjän tulee päättää, mitä tietoa hän tarvitsee, mitkä ovat sopivia lähteitä tämän tiedon hankkimiseen ja mihin kirjaimellisesti lukemattomista osoitteista hän menee. Internet kuvastaa 90-luvun ajattelutapaa yleisestikin: se edellyttää aktiivisuutta ja vastuunottoa omasta itsestä. Toisaalta työkaluna siitä tulee välttämätön, sillä se on kaikkia muita tiedonvälitystapoja kustannustehokkaampi ja varmimmin kaikkien ulottuvilla. "Jokaisen yrityksen kannattaa perustaa oma sivu, joka oikein hoidettuna on paras mahdollinen tietolähde nykyisille ja tuleville asiakkaille." Mikä on tehnyt Suomesta johtavan Internet-käytön maan? Ensinnäkin se sopii kansanluonteeseemme: etäisyydeltä on helppo hoitaa asioita, ehkä helpompi kuin kasvoikkain. Me suomalaisethan olemme myös kännyköiden käyttäjinä ahkeria. Tietoliikenteen hyödyntäminen on myös suorastaa halpaa muihin maihin verrattuna. Internetin suosion voi myös odottaa jatkavan kasvuaan: meillä bensan hinta on maailman huippuluokkaa ja ennen pitkää sen vaikutukset näkyvät. Emme enää liiku toistemme luo, vaan pian hoidamme asioita kukin omasta pesästämme käsin. Suomalaisilla on keskimäärin myös hyvä kielitaito. Varsinkin kirjoitetusta englannista useimmat saavat asian oleelliselta osaltaan irti, ja siksi verkkomaailma tarjoaa meille paljon enemmän kuin esimerkiksi kielitaidoltaan onnettomille ranskalaisille. Aivan varmaa on, että laajat hakemistot ovat jatkossa vain verkossa, sillä pian kukaan ei enää halua painattaa kalliita, monituhatsivuisia kirjoja, jotka vielä vanhenevat nopeasti. Silloin tiedontarvitsijan lähde on yleinen tietoverkko - joko julkisen osoitteen kautta tai salasanan välityksellä. Tähänhän ollaan jo siirtymässä sähköisessä kaupassa, ja Suomessa esimerkiksi lvis-alalla ollaan jo hyvässä vauhdissa. Internetin tuoma rajojen ja etäisyyksien katoaminen tekee sen, että kotimarkkinoita ei pian enää ole. Vielä enemmän samoja tuotteita on saatavissa kaikkialla maailmassa kuin nyt. Enää eivät pienen yrityksen vaatimattomat markkinointibudjetitkaan ole ylitsekäymätön este maailman laajuiselle myynnille. Yritys voi esitellä tuotteitaan kotisivuillaan ja niihin voi tutustua kuka tahansa - kunhan kieliraja ylitetään. Edellytyksenä on vain aktiivisuus, sekä myyjän että ostajan taholta. Itse tila on käyttäjälleen tietoverkossa ilmaista. Jokaisen yrityksen kannattaakin perustaa oma sivu, joka oikein hoidettuna on paras mahdollinen tietolähde nykyisille ja tuleville asiakkaille. Petteri Järvinen on tunnettu tietotekniikan asiantuntija, joka on mm. julkaissut noin 20 kirjaa, joita on myyty kappaletta, sekä noin 700 lehtiartikkelia. Hän kertoi näkemyksistään Sähköteollisuuden, Tietoliikenteen, Äänen ja Valon erikoismessuilla Jyväskylässä salintäydelle yleisölle

2 LVIS-Tietoverkko Oy:n kutsumana. Petterin lukuvinkit: Petteri Järvinen: Internet-muutostekijä Kari Stacho: Näkökulmia tietoyhteiskuntaan Valtion tietoyhteiskuntakotisivu:

3 100 OVT-ostolaskua päivässä säästää Tekmannille miljoonan vuodessa Tekmanni Oy:n liiketoiminta on kasvanut vauhdilla: viidessä vuodessa liikevaihto on yli kaksinkertaistunut. Kasvun myötä myös yritykselle tulevien ostolaskujen määrä on kasvanut voimakkaasti. Vuonna 1997 se oli kpl ja ennuste tälle vuodelle on kpl. Tapio Virtanen (vas.), Ossi Honkasalo, Kari Kokkonen ja Markku Vuorenvirta toivovat saavansa yhä suuremman osan kaikista laskuista sähköisesti. Heti liiketoiminnan alkaessa vuonna 1992 oivallettiin, että laskujen käsittely on saatava sekä työmäärältään että kustannuksiltaan kuriin. Yksi keino järkeistää laskujen käsittelyä oli saada laskut sähköisessä muodossa. Tekmanni siirtyi vastaanottamaan ostolaskuja OVT:llä vuonna 1993, jolloin se sai ostolaskua sähköisessä muodossa. Tänä vuonna Tekmanni saa keskimäärin 100 ostolaskua työpäivässä OVT:llä OVT-laskun vuosivauhti on reilu kolmannes tälle vuodelle ennakoiduista ostolaskujen määrästä. Käsittelykustannukset puolittuvat - Viitisen vuotta sitten laskimme, että yhden laskun käsittely perinteisesti maksaa vähintään 100 markkaa. OVT:llä käsittelykustannukset jäävät puoleen. Tänä vuonna säästöä syntyy siis noin miljoona markkaa OVT-laskujen käsittelykustannusten osalta, kertoo talousjohtaja Tapio Virtanen Tekmanni Oy:stä. - Tukkujen laskuista suurin osa tulee jo OVT:llä. Samalla tavoitteena on rationalisoida ostolaskujen käsittelyä siten, että laskujen keskikoko suurenisi ja määrä vähenisi, sanoo Virtanen. - Varsinkin niin sanotun C-tuoteryhmän laskujen käsittely on kallista. Laskut sisältävät projekteissa tarvittavaa täydennystavaraa. Näiden laskujen markkamääräinen osuus hankkeesta on noin 20 % mutta tilausriveinä jopa 80 %. Työtä ja rahaa säästyy Kun laskut tulevat linjaa pitkin, niiden tallennusvaihe jää kokonaan pois. Se säästää puolet laskujen käsittelyajasta. OVT-laskut tulevat suoraan Tekmannin tietojärjestelmään rivi riviltä eriteltyinä. Tilauksista lähtee vielä pieni osa OVT:llä, joten sähköisesti tulleisiin ostolaskuihin kirjataan vielä Tekmannin projektinumero. ärjestelmäpäällikkö Kari Kokkonen ja projektipäällikkö Ossi Honkasalo ovat selvittäneet säästyneen työn kokonaismäärää ja päätyneet siihen, että noin puolet manuaalisesta työstä jää pois. - Yrityksen liiketoiminnan ja ostolaskujen määrän kasvuun nähden laskujen käsittelyyn kuluvan ajan käyttö on lisääntynyt minimaalisesti. Toimintaa aloitettaessa talossa oli kassanhoitaja, jonka työajasta puolet kului ostolaskujen käsittelyyn. Nyt ostolaskuja hoitaa yksi henkilö kokopäiväisesti. Hallintohenkilöstön määrä ei ole kuitenkaan olennaisesti kasvanut paikallistasollakaan, vaikka henkilöstön

4 kokonaismäärä on noussut yli 60 %, kertoo Virtanen. OVT-laskujen etuna on rivikohtainen tarkkuus ja se, että tavaran koodikohtainen seuranta paranee. Jatkossa on tarkoitus lisätä myös OVT-tilaamista. Tekmanni Oy Vihanto-Yhtiöihin kuuluva Tekmanni Oy on yksi nopeimmin kasvavista talotekniikka-asennusliikkeistä Suomessa. Tekmanni työllistää henkeä. Tekmannin liikevaihto ja laskujen määrän kehitys Liikevaihto milj. mk laskujen kokonaismäärä laskuja OVT:llä * * * * ennuste Tekmannissa arvioitiin yhden laskun käsittelykustannuksiksi keväällä 1993 keskimäärin 100 mk. Nyt arvio yhden OVT:llä vastaanotetun ostolaskun kustannuksista on noin 50 mk. Tämän mukaisesti Tekmannilta säästyy tänä vuonna noin miljoona markkaa laskujen käsittelykuluja OVT:n ansiosta.

5 Uudistuneella LVISNetillä ostolaskut omalle tietokoneelle automaattisesti LVISNet-liittymän Aloituspaketin uusi versio mahdollistaa nyt ostolaskujen hakemisen OVT:llä. OVT-muotoisten ostolaskujen automaattinen vastaanotto ja käsittely tulee Aloituspaketin sisältämään Ecom-ohjelmistoon toukokuussa. Myös nykyisillä Aloituspaketin käyttäjillä on mahdollisuus saada uusi ominaisuus E-Communicae Oy:n päivittämänä Ecom-ohjelmistoon toukokuussa. Asiasta tiedotetaan etukäteen. Miten ostolaskuja otetaan vastaan OVT:llä? Ecom-ohjelma hakee ostolaskut kuten tilausvahvistuksetkin. Asiakas voi hakea ostolaskunsa lähettäessään OVT-tilauksia tai hakea ne erikseen. Tukuilta saapuneet laskut tulostuvat tiedostoon ja ruudulle rivi riviltä. Kirjanpitäjälle tai tilitoimistoa varten riittää OVT:llä saapuneista laskuista paperille tulostettu laskuluettelo. Miten ostolaskut OVT:llä hyödyttävät asiakasta? Ostolaskut OVT:llä säästävät nimenomaan asiakkaan aikaa ja vaivaa. Lisäksi asiakas saa tukun laskut omaan ohjelmaansa rivi riviltä tilauskohtaisesti. Mahdollisesta laskutusvirheestä on yksinkertaista huomauttaa, sillä ohjelma muodostaa laskun tiedot sisältävän sähköpostiviestin tai faxin, jolle asiakas hakee rekisteristä vastaanottajan ko. tukusta ja johon hän kirjoittaa valituksensa. Viesti lähtee saman tien sähköisesti tukulle. Ecom-ohjelmisto tukee suoraan eri pankkien pankkiyhteysohjelmia, joten asiakas voi yksinkertaistaa myös laskujensa maksamista. Asiakas voi myös siirtää saatujen ostolaskujen rivit suoraan oman myyntilaskuunsa. Tämä edellyttää, että asiakkaalla on käytössään Ecom-laskutus. LVISNet-liittymä soveltuu myös entistä paremmin LVIS-alan kauppatietoja välittäväksi linkiksi mm. kunnossapito-osastoille: Ecomiin on mahdollista siirtää esimerkiksi tilaustiedot toisesta järjestelmästä ja nyt myös toimittaa laskutietoja toiseen järjestelmään, kaikki standardimuodossa.

6 Messuilta vauhtia LVISNetin käyttöön Jyväskylässä helmikuussa pidetyt sähköteollisuuden, tietoliikenteen, äänen ja valon erikoismessut keräsivät laajan joukon ammattilaisia tutustumaan alan uusiin virtauksiin. LVISNet oli esillä kolmen tukun osastolla, ja LVISNet-palvelua esitelleiden tukkujen edustajien mukaan käytännön esimerkit vakuuttivat monet OVT:n käytännöllisyydestä ja käyttäjäystävällisyydestä. Veikko Sipilä, SLO "MITÄ KÄYTTÖ MAKSAA?" - Messuilla huomasi, että tähän asti jaettu tieto on jäänyt mukavasti kytemään. Hyvin esillä olleen LVISNetin asiat vetivät puoleensa lisätiedoista kiinnostuneita. Moni oli halukas näkemään konkreettisesti, miten tietokoneen kanssa itse sitten toimisi yhteyksien ottamisessa tukkuun ja hinnastojen poimimisessa. Tämä LVISNet on jo välittänyt perustietoa yrittäjille, joten periaate oli jo monelle messukävijälle tuttu, kertoo Veikko Sipilä. - Selkeästi huomasi myös, että tämä sähköisen kaupan paketti vaikuttaa aluksi melko vaikealta kokonaisuudelta. Siinähän on monta osapuolta, ja sopimuksia pitää tehdä useaan suuntaan. Ehkä juuri alun "sopimussodan" myötä kiinnosti erityisesti se, mitkä ovat järjestelmän käytön kiinteät kustannukset. Koska voi rehellisesti kertoa niiden olevan todella vaatimattomat, monen kiinnostus järjestelmään kasvoi jyrkästi. - Tärkeä viesti meidän kannaltamme oli se, että kun alun sopimus- ja testiliikennekynnys on ylitetty, homma pyörii hyvin ja säästää käyttäjälleen sekä aikaa että rahaa. Pirkka Kiema, Elektroskandia: INNOSTUSTA HYVISTÄ HAKUOMINAISUUKSISTA Kiinnostusta LVISNetiin oli messuilla todella runsaasti. Selvästi ne, jotka olivat muutenkin kiinnostuneita Internetistä, olivat jo valmiimpia siirtymään sähköiseen tiedonsiirtoon. Silti niin heidät kuin muutkin yllätti se, miten helppoa on hakea tukkujen tietoja verkon välityksellä. Sen huomaaminen omin silmin ylitti varmasti monta harkintakynnystä. Pirkka Kiema esitteli messuilla ahkerasti oikeaa LVISNetyhteyttä. - Osastoltamme oli ihan oikea yhteys hakemisto- ja tilausjärjestelmäämme. Ainakin yksi asiakas oli ollut messutilausta seuraavana päivänä suorastaan häkeltynyt, kun hänen tullessaan töihin aamulla häntä odotteli jo kuljettaja tavaran kera vailla vastaanottajan allekirjoitusta. Näin tuli monelle muullekin osoitettua järjestelmän luotettavuus.

7 - Jostain syystä epäilyä aiheutti alennuspolitiikka, eli miten voi varmasti saada itselleen kuuluvan alennuksen. No, vaikka puhelimella tilaisikin, tilauksen vastaanottajalla on aivan sama tiedosto asiakkaan alennuksista edessään kuin verkon välittämä. Toinen kummastelua aiheuttanut seikka oli ohjelmistopaketin edullisuus. Vakuuttamalla piti vakuuttaa, että totta se hinta on ja sellaiseksi rakennettu, jotta sähköisen tiedonsiirron aloittaminen olisi mahdollisimman matala siltäkin osin. E-Communicaen Jarmo Kähkönen Onnisen osastolla: SÄHKÖISET HINNASTOT TÄRKEITÄ Jarmo Kähkönen kertoo LVISNetistä Risto Venetjoelle. Perusteiltaan tutun ohjelmistopaketin monipuolisuus ja sähköisen tiedonsiirron kätevyys olivat omaa yritystä aloittelevan Venetjoen mielestä varsin houkutteleva kokonaisuus, jonka hankinta "meni vakavaan harkintaan". - Vaikka messuilla olisi ehtinyt enemmänkin opastaa LVISNetin käytössä, on tapahtuman jälkeen sekä itse tilausten että kyselyjen määrä noussut selvästi. Moni on kaiketi loppusuoralla LVISNetin hankintapäätöksessä ja etsi osastoilta vahvistusta muhineelle ajatukselleen. - Monille suurin merkitys on hinnastojen saamisella Internetin välityksellä. Sähköisiin tilauksiin siirtymisessä ero on kuin hevosesta luopuminen peltotöissä traktorin eduksi - sen helppouden oivallettuaan paluuta ei vanhaan enää ole. Onnisen osastolla kävijöistä suurin osa oli LVISNetin lukijoita, jotka halusivat tutustua järjestelmään tarkemmin. Yleisöksi osui myös sellaisia, jotka kuulivat asiasta ensimmäistä kertaa. - Uskoakseni nämä ensikertalaisetkin jäivät pohtimaan sähköisen kaupan hyötyjä omalta kannaltaan. Siinähän ei yrityksen koolla ole merkitystä, vaan sillä, miten tehokkaasti halutaan työtä tehdä.

8 PC-SuperStoren kautta linjat auki LVISNetiin PC-SuperStore tarjoaa LVIS- Tietoverkon asiakkaille palvelupakettia, jonka avulla LVISNetin käyttöönotto ja siirtyminen OVT-kauppaan sujuvat kivuttomasti. Se sisältää tarvittavat laitteet, ohjelmistot, asennukset, opastuksen ja rahoituksen, pienille ja suurille yrityksille, asiakkaan tarpeen mukaan, halvimmillaan jopa noin markan avaimet käteen - hintaan. Parhaillaan PC-Super-Storessa on meneillään useita LVIS-alan yritysten tietojärjestelmien ja laitehankintojen tarvekartoituksia. Niiden pohjalta PC-SuperStore suunnittelee ja toteuttaa laite- ja järjestelmäratkaisut LVISNet-tietoliikenteen aloittamiseksi. - Teimme juuri yhden LVIS-yrityksen ratkaisutoimituksen, jossa mietimme asiakkaan puolesta, miten Internet-yhteydet luodaan vanhaan järjestelmään. Oli erittäin haasteellista pohtia, miten melko vanhaan laitteistoon ja ohjelmistoon saataisiin toimiva Internet-yhteys, kun järjestelmää ei haluttu juuri nyt uusia. Ongelmaan löytyi kuitenkin sellainen ratkaisu, jota asiakas haki, kertoo Jari Pietarinen PC- SuperStoren Yritysratkaisuista. - Tässä tapauksessa toimitimme ratkaisun ja uusien ohjelmistojen asennukset vanhaan järjestelmään. Tietoliikenneyhteyden laitteineen toimitti tällä kertaa Tele, kertoo projektipäällikkö Tomi Blinnikka PC- SuperStoresta. Internet-yhteys vanhaan vai uuteen järjestelmään? LVIS-alan ATK-laitekanta on osin iäkästä. Internet-yhteydet ovat tulleet sen jälkeen, kun yrityksissä on tehty tietojärjestelmiä koskevat perushankinnat. Internetin ja vanhan laitteiston yhteensovittaminen onkin haaste, sillä nykyiset Internet-ohjelmat on suunniteltu paljon uudemmille laitteistoille ja käyttöjärjestelmille, jotka perustuvat Microsoft Windows 95 -pohjaisiin ohjelmiin. - Vanhoja laitteistoja päivitettäessä usein käy niin, että jokin muu järjestelmän toiminto alkaa pettää, vaikka siihen saataisiinkin lisätyksi toimiva Internet-yhteys. Päivitys kannattaa tiettyyn pisteeseen, minkä jälkeen uudet ratkaisut alkavat olla kannattavampia, huomauttaa Jari Pietarinen. PC-SuperStoren Yritysratkaisut tarjoaa räätälöityjä ratkaisuja LVISyrityksille. Se pohtii asiakkaan puolesta, milloin kannattaa siirtyä kokonaan uuteen järjestelmään ja miten. Se toimittaa sovitun ratkaisun avaimet käteen -periaatteella. Lisäksi tulevat henkilöstön koulutus ja mahdolliset laitteistotoimitukset sopimuksen mukaan. Peruskartoituksen jälkeen PC-SuperStore pystyy jatkossa kehittämään sujuvasti järjestelmän rakennetta aina asiakkaan muuttuvien tarpeiden mukaan.

9 Kaikki kauppatiedot automaattisesti - entä sitten? LVISNet pystyy nyt tarjoamaan LVIS-tukkuliikkeiden asiakkaille tarvikekaupan kaikkien tietojen välittämisen automaattisesti, kun liittymämme Aloituspaketin Ecom-ohjelmistoon päivitetään myös ostolaskujen vastaanotto OVT:llä. Miksi sitten tilata OVT:llä? Ei kannatakaan, jos kaupan koko on riittävän suuri kattamaan myös perinteisten rutiinien hoitamisen kustannukset. Tilaustietojen käsittelykustannusten osuudeksi on eri yhteyksissä laskettu 5-11 prosenttia tilauksen hinnasta, kun tilauksen hinta on muutaman tuhat markkaa. Eikö ostolaskut voi saada postinkin kautta? Oikein hyvin, vaikka laskun eräpäivä on sama OVT:lläkin tulleessa laskussa. OVT:llä tukut tarjoavat asiakkaalle automaattisesti ostolaskut rivi riviltä, kun rivitieto käsin syötettäessä jää yleensä pois liian työläänä. Eli tukut tarjoavat asiakkaalle mahdollisuuden tarkkaan tarvikemenekin seurantaan työmaittain ja ostokerroittain. Se kiinnostaa sekä suuria että pieniä tukun asiakkaita, erikoisesti urakoitsijoita. Ja hyöty kertautuu: ostolaskujen maksatuksen automatisointi pienellekin yritykselle edellyttää vain LVISNetin Aloituspakettia ja pankkiyhteysohjelmaa. Aloituspakettiin kytketty laskutus mahdollistaa tukun rivien siirtämisen automaattisesti omille asiakkaille lähteviin laskuihin. Tekmannissa arvioitiin yhden laskun käsittelykustannuksiksi muutama vuosi sitten noin 100 mk ja tänä keväänä OVT:llä vastaanotettujen ostolaskujen osalta säästöksi noin puolet kustannuksista eli 50 mk. Pienemmissäkin yrityksissä OVT-ostolaskut säästävät helposti suhteessa yhtä paljon. Jorma Häll

10 Kaiken hoidat silloin, kun sinulla on parhaiten aikaa LVISNet säästää aikaa ja rahaa! LVISNet on yleisnimi LVIS-Tietoverkon tarjoamille LVIStukkukaupan sähköisille palveluille. LVISNetin avulla asiakas hakee hinnastopäivitykset LVIS-Tietoverkon Internet-sivuilta, lähettää tilauksensa sekä vastaanottaa tilausvahvistukset ja ostolaskut koneelta koneelle sähköisessä OVT-muodossa. LVISNet sisältää myös tietoliikenneliittymän ja muut tarvittavat välineet. LVISNet-liittymä - kaikki mitä tarvitset OVT-kauppaan! Tele toimittaa kaiken, minkä LVISNet-tietoliikenne edellyttää, myös Internet-yhteyden sähköpostiosoitteineen. Mukana tulevat niin ikään LVIS-tukkujen viimeisimmät hinnastot disketillä. Jos yritykselläsi ei ole sopivaa materiaali- ja taloushallinnon perusohjelmistoa OVT-liikenten hoitamiseen, saat senkin samalla. Mitä muuta tarvitaan? Tarvitset vain mikron ja modeemin. Jos sinulla ei ole sopivaa, PC- SuperStore tarjoaa ne valmiina pakettina ja vielä liittymän mukana tulevat ohjelmat valmiiksi asennettuina ja testattuina. Tarvitset myös tukkukohtaisen alennusluettelosi, jonka tukkusi toimittaa pyynnöstä disketillä. Miten liittyminen tapahtuu? Liittyminen on helppoa. Täytät vain tässä lehdessä olevan tilaussopimuksen ja saat LVISNet-liittymän ja kaiken, mitä siihen tarvitaan. Sen jälkeen OVT-kauppa onkin itsestäsi kiinni. Aloituspaketilla alkuun LVISNetin mukana toimitetaan asiakkaille automaattisesti Aloituspaketti. Aloituspaketti sisältää sekä LVISNetissä olevien LVIStukkujen viimeisimmät hinnastot disketillä että Ecom-ohjelmiston LVISNet-kokoonpanon. Mihin voit käyttää ohjelmaa? Ohjelman avulla ylläpidät tuoterekisteriä niin omia ostoja kuin omaa myyntiä varten, ylläpidät toimittaja- ja asiakasrekisteriä, tilaat tavaran ja saat tilausvahvistukset tukuilta. Nyt vastaanotat myös ostolaskut OVT:llä. Ohjelmalla lasket tarjoukset ja tulostat erilaisia raportteja: asiakaskohtaisen hinnaston, omat ostoehdot per tukku, ostotilaukset tietyltä ajalta jne. Halutessasi voit laajentaa ohjelmistoa. Ohjelmisto asentaa itse itsensä. Saat paketin mukana opastusohjelmat, jotta ohjelman käyttöönotto sujuisi vaivattomasti. LVISNet myös osana nykyistä ohjelmistoasi!

11 LVISNetiä voi tietenkin käyttää myös LVIS-urakointialan yleisimpiin ohjelmistoihin liitettynä. Kysy ohjelmistotoimittajaltasi, miten LVISNet toimii käyttämässäsi ohjelmassa. Mitä LVISNet edellyttää tietokoneeltasi? Tarvitset koneen, jossa on vähintään 486-tasoinen prosessori, Aloituspakettia varten 100 megatavua, muutoin 10 megatavua vapaata levytilaa, vähintään 8 megatavua prosessorimuistia, Windowskäyttöliittymä 3.1 tai sitä uudempi sekä vähintään baudin modeemi. Edullisesti LVISNetiin Liittyminen maksaa vain 300 markkaa ja siinä se. Hinta sisältää tarvittavat tietoliikenneohjelmat, käyttäjätunnukset, tietojesi perustamisen Telen palveluun ja LVIS-palveluketjuun sekä Aloituspaketin. Lisäksi tulee Telen kiinteä käyttömaksu 85,40 markkaa kuukaudessa ja veloitus yhteydestä verkkoon. Kaikkiin hintoihin sisältyy alv 22 %. Kysy lisää tukustasi tai LVIS-Tietoverkosta, puh. (09)

Kuluttajat mukaan verkkolaskujen vastaanottajiksi

Kuluttajat mukaan verkkolaskujen vastaanottajiksi A Basware Presentation Kuluttajat mukaan verkkolaskujen vastaanottajiksi Basware Käyttäjäpäivät 20.-21.9.2011 Rohkeus liiketoiminnan kehittämiseen Lahti Baswaren verkkolaskupalvelut Kuluttajat mukaan verkkolaskujen

Lisätiedot

Tutkimus: Verkkolasku, automaatio ja liikekumppanien kanssakäynti avoimessa verkossa. Ajankohta helmikuu 2012

Tutkimus: Verkkolasku, automaatio ja liikekumppanien kanssakäynti avoimessa verkossa. Ajankohta helmikuu 2012 Tutkimus: Verkkolasku, automaatio ja liikekumppanien kanssakäynti avoimessa verkossa Ajankohta helmikuu 2012 Taustatiedot Yli 1000 500-999 50-499 10-49 Alle 10 Neljäs kysely helmikuussa 2012 Toteutettiin

Lisätiedot

Pipfrog AS www.pipfrog.com. Tilausten hallinta

Pipfrog AS www.pipfrog.com. Tilausten hallinta Tilausten hallinta Tilausten hallinta Tilausten hallinnassa on neljän tyyppisiä dokumentteja: Tilaukset, laskut, lähetykset ja hyvityslaskut, Tilaus on ensimmäinen dokumentti, jonka joko ostaja on luonnut

Lisätiedot

Mikä ihmeen e-lasku? E-laskutietoa yritysten käyttöön

Mikä ihmeen e-lasku? E-laskutietoa yritysten käyttöön Mikä ihmeen e-lasku? E-laskutietoa yritysten käyttöön Mikä e-lasku on? Hei olen Bill Virtanen, e-laskuasiantuntija. Tutustutaan yhdessä e-laskuun tositarkoituksella! E-lasku on kuluttajille tarjottava

Lisätiedot

verkkolasku.fi 2.1.2011

verkkolasku.fi 2.1.2011 palveluna Notebeat Entrepreneur -ohjelmalla hoidat kaikki yrityksesi myynti- ja ostolaskut sähköisesti selainkäyttöliittymässä, sekä siirrät ne kätevästi tilitoimistoon. Säästät heti käyttöönotosta alkaen

Lisätiedot

Miten sujuu hinnastonpäivitys Internetistä? LVI-palvelu E. Rimpiläinen:

Miten sujuu hinnastonpäivitys Internetistä? LVI-palvelu E. Rimpiläinen: Miten sujuu hinnastonpäivitys Internetistä? LVI-palvelu E. Rimpiläinen: Sähköinen kaupankäynti on aivan uutta LVIpalvelu E. Rimpiläisessä, joka toimii varsin laajalla alueella eli koko Inarin kunnassa.

Lisätiedot

NäyttöPiste NY. Miten hoidamme rahaliikenteen?

NäyttöPiste NY. Miten hoidamme rahaliikenteen? NäyttöPiste NY Miten hoidamme rahaliikenteen? Tässä diaesityksessä kerromme yrityksemme taloushallinnosta, mutta kerromme kuitenkin ensin hieman yrityksestämme. NäyttöPiste NY Yleistä NäyttöPiste NY on

Lisätiedot

Verkko ostolaskujen vastaanotto Tampereen kaupungilla

Verkko ostolaskujen vastaanotto Tampereen kaupungilla Verkko ostolaskujen vastaanotto Tampereen kaupungilla Verkko ostolaskut Tampereen kaupunki siirtyi 1.1.2011 alkaen kokonaan verkkolaskujen vastaanottoon ja paperilaskujen käsittelystä luovutaan kaupungin

Lisätiedot

Kirjanpitotoimisto Mattilan tarjoaa sähköiset palvelut Helppoa, tehokasta ja ajantasaista. Missä tahansa ja milloin tahansa

Kirjanpitotoimisto Mattilan tarjoaa sähköiset palvelut Helppoa, tehokasta ja ajantasaista. Missä tahansa ja milloin tahansa Kirjanpitotoimisto Mattilan tarjoaa sähköiset palvelut Helppoa, tehokasta ja ajantasaista. Missä tahansa ja milloin tahansa Modernit sähköiset työvälineet mahdollistavat uuden tavan tehdä asioita ja seurata

Lisätiedot

MAKSULIIKEUUTISET 1 (5) JOULUKUU 2010. Yritysasiakkaat suosittelevat e laskua Kultalinkki ja taloushallinnon ohjelmistot SEPA aikaan

MAKSULIIKEUUTISET 1 (5) JOULUKUU 2010. Yritysasiakkaat suosittelevat e laskua Kultalinkki ja taloushallinnon ohjelmistot SEPA aikaan MAKSULIIKEUUTISET 1 (5) JOULUKUU 2010 Yritysasiakkaat suosittelevat e laskua Kultalinkki ja taloushallinnon ohjelmistot SEPA aikaan MAKSULIIKEUUTISET 2 (5) E laskulla rahanarvoisia etuja Tässä Maksuliikeuutisten

Lisätiedot

Pienyrityksille. Automatisoitu Taloushallinto

Pienyrityksille. Automatisoitu Taloushallinto Pienyrityksille Automatisoitu Taloushallinto Automatisoitu taloushallinto pienyrityksille Netvisorin uusi transaktiopohjainen hinnoittelu Myynti- ja Osto-osioihin julkaistiin tammikuussa 2018. Uudistuksen

Lisätiedot

Ecom hinnastopalvelu LV-, Ilma- ja Kylmäala

Ecom hinnastopalvelu LV-, Ilma- ja Kylmäala Ecom hinnastopalvelu LV-, Ilma- ja Kylmäala 2013 2013 -merkistä tunnistat uudet ominaisuudet Tuote- ja hintatietojen päivitys Ecom OVeTista Ecom Ovet hinnastopalvelu on tehty palvelemaan Ecomin LVI-, Kylmä-

Lisätiedot

Office 2013 - ohjelmiston asennusohje

Office 2013 - ohjelmiston asennusohje Office 2013 - ohjelmiston asennusohje Tämän ohjeen kuvakaappaukset on otettu asentaessa ohjelmistoa Windows 7 käyttöjärjestelmää käyttävään koneeseen. Näkymät voivat hieman poiketa, jos sinulla on Windows

Lisätiedot

Lisää palveluja edullisemmin

Lisää palveluja edullisemmin Lisää palveluja edullisemmin LVISNet-palvelu on kasvanut ensimmäisen täyden toimintavuotensa aikana. Vuosi sitten syksyllä siirsimme ensimmäisiä asiakkaita LVISNet-palveluun. Lokakuussa välitimme jo yli

Lisätiedot

Tutkimus verkkolaskutuksesta, automaatiosta ja tietojen välityksestä toimittajaverkostossa. Ajankohta helmikuu 2010

Tutkimus verkkolaskutuksesta, automaatiosta ja tietojen välityksestä toimittajaverkostossa. Ajankohta helmikuu 2010 Tutkimus verkkolaskutuksesta, automaatiosta ja tietojen välityksestä toimittajaverkostossa Ajankohta helmikuu 2010 Seurantakysely verkkolaskutuksesta ja tietojen välityksestä toimittajaverkostossa 41 Yli

Lisätiedot

HitCall Softphone käyttöönotto

HitCall Softphone käyttöönotto Softphone 1 Softphone käyttöönotto Softphone on pilottivaiheessa oleva soittojärjestelmän laajennus. Palvelu mahdollistaa puhelut ulkomailta Suomeen kotimaisin puheluhinnoin. Pilottivaihe, asennus 1) Tarvitset

Lisätiedot

Mistä on kyse ja mitä hyötyä ne tuovat?

Mistä on kyse ja mitä hyötyä ne tuovat? Pilvipalvelut Mistä on kyse ja mitä hyötyä ne tuovat? Pilvipalvelut - Mistä on kyse ja mitä hyötyä ne tuovat? Suurin osa kaikista uusista it-sovelluksista ja -ohjelmistoista toteutetaan pilvipalveluna.

Lisätiedot

Yrityksen sähköisen sanomaliikenteen automatisointi

Yrityksen sähköisen sanomaliikenteen automatisointi Yrityksen sähköisen sanomaliikenteen automatisointi Digi Roadshow 20.4.2015 OneWay Sanomanvälitys Oy Jukka Sippola OneWay Sanomanvälitys Oy / Rauhala Yhtiöt Oy OneWay Sanomanvälitys Oy Perustettu 1.1.2013

Lisätiedot

Tuoteluettelo. Kauppakatu 9 Puh / Fax E-mail Kotisivu 26100 Rauma (02) 823 9558 avita@aviste.fi www.aviste.fi

Tuoteluettelo. Kauppakatu 9 Puh / Fax E-mail Kotisivu 26100 Rauma (02) 823 9558 avita@aviste.fi www.aviste.fi Tuoteluettelo AVISTE OY on suomalainen ohjelmistotalo. Erikoisalaamme ovat taloushallinnon ja oppilashallinnon ohjelmistot sekä toimialakohtaiset erikoisohjelmistot. Ohjelmistojemme yhteispiirteinä on

Lisätiedot

Taloushallinto verkkoliiketoiminnassa

Taloushallinto verkkoliiketoiminnassa Taloushallinto verkkoliiketoiminnassa Kaupan Liiton Verkkokauppakoulutus 7.11.2013 Satu Norema Sovelluskonsultti ProCountor International Oy Esityksen sisältö Sähköinen taloushallinto Verkkokaupan liittäminen

Lisätiedot

VERKON ASETUKSET SEKÄ WINDOWSIN PÄIVITTÄMINEN

VERKON ASETUKSET SEKÄ WINDOWSIN PÄIVITTÄMINEN VERKON ASETUKSET SEKÄ WINDOWSIN PÄIVITTÄMINEN Tämän harjoituksen tarkoituksena on varmistaa verkon asetukset sekä päivittää Windows käyttäen Windows Update -palvelua. Dokumentin lopussa on palautettava

Lisätiedot

Visma Netvisor. Kaikki mitä pk-yritys tarvitsee liiketoiminnan ohjaamiseen. RAPORTOINTI Asiakashallinta Myynnin seuranta Myynnin ennusteet

Visma Netvisor. Kaikki mitä pk-yritys tarvitsee liiketoiminnan ohjaamiseen. RAPORTOINTI Asiakashallinta Myynnin seuranta Myynnin ennusteet Visma Netvisor Kaikki mitä pk-yritys tarvitsee liiketoiminnan ohjaamiseen CRM JA MYYNTI PROJEKTINHALLINTA TYÖAIKA JA KULUT AUTOMATISOITU LASKUTUS RAPORTOINTI Asiakashallinta Myynnin seuranta Myynnin ennusteet

Lisätiedot

OVeT hinnastopalvelu (Sähkö)

OVeT hinnastopalvelu (Sähkö) OVeT hinnastopalvelu (Sähkö) Puh: 02-2767 171 Fax: 02-2767 170 www.ecom.fi asiakaspalvelu@ecom.fi 1 Automaattinen tuote- ja hintatietojen päivitys Ecom OVeTista...2 2 Ecom OVeT-palveluun valittavat tiedostot...2

Lisätiedot

Talouden johtaminen verkkokauppaliiketoiminnassa

Talouden johtaminen verkkokauppaliiketoiminnassa Talouden johtaminen verkkokauppaliiketoiminnassa Verkkokauppa-Akatemia Antti Liimatainen TietoAkseli Yhtiöt Asiakkuusjohtaja, KTM TietoAkseli Yhtiöt Kannattavan liiketoiminnan kehittäjä Asiakaslähtöiset

Lisätiedot

Tele on panostanut käytettävyyteen - LVISNet-palvelu on käyttäjälleen helppo

Tele on panostanut käytettävyyteen - LVISNet-palvelu on käyttäjälleen helppo Tele on panostanut käytettävyyteen - LVISNet-palvelu on käyttäjälleen helppo LVISNetissä on ratkaisevasti uusia, käyttöä monipuolistavia ominaisuuksia aiempiin OVT-järjestelmiin verrattuna. - Merkittävin

Lisätiedot

ASTERI TILAUSTENKÄSITTELY. Vuosipäivitys 17.3.2010

ASTERI TILAUSTENKÄSITTELY. Vuosipäivitys 17.3.2010 ASTERI TILAUSTENKÄSITTELY Vuosipäivitys 17.3.2010 - sisältäen mm. alv:n nousun Atsoft Oy Mäkinen Malminkaari 21 B Puh (09) 350 7530 Päivystykset: 0400-316 088 00700 HELSINKI Fax (09) 350 75321 atsoft@atsoft.fi

Lisätiedot

Sähköiset laskut kaikissa muodoissa suoraan nykyiseen järjestelmääsi

Sähköiset laskut kaikissa muodoissa suoraan nykyiseen järjestelmääsi OSTOLASKUJEN KÄSITTELYN AUTOMATISOINTI PARHAAT KÄYTÄNNÖT READSOFTIN SÄHKÖISEN LASKUTUKSEN RATKAISUN AVULLA Sähköiset laskut kaikissa muodoissa suoraan nykyiseen järjestelmääsi ON-BOARDING TOOL INCLUDED

Lisätiedot

Basware toimittajaportaali

Basware toimittajaportaali Basware toimittajaportaali Sisältö 3 Yleistä 4 Toimittajaportaalin edut 5-10 Rekisteröinti 11-22 Laskun teko 23 Lasku JIP 2 Yleistä Toimittajaportaali on Baswaren internetissä toimiva sovellus, jonka kautta

Lisätiedot

SÄHKÖINEN OSTOLASKUJEN KÄSITTELY, PK-YRITYKSEN RATKAISU. Hannu Katila Markkinointipäällikkö

SÄHKÖINEN OSTOLASKUJEN KÄSITTELY, PK-YRITYKSEN RATKAISU. Hannu Katila Markkinointipäällikkö SÄHKÖINEN OSTOLASKUJEN KÄSITTELY, PK-YRITYKSEN RATKAISU Hannu Katila Markkinointipäällikkö Avoin verkko mahdollistaa globaalin kaupankäynnin ja yhteistyön 1,9 miljoonaa potentiaalista toimittajaa ~800,000

Lisätiedot

PERUSTA VERKKOKAUPPA. info@cimacuu.net 044 0122 296 www.cimacuu.net

PERUSTA VERKKOKAUPPA. info@cimacuu.net 044 0122 296 www.cimacuu.net info@cimacuu.net 044 0122 296 www.cimacuu.net Valitse sopivin verkkokauppa. Postin ja Matkahuollon toimitusintegraatiot* *Postin ja Matkahuollon toimitusintegraatiot tekevät osoitekorttien ja seurantatunnusten

Lisätiedot

OVeT hinnastopalvelu (LVI)

OVeT hinnastopalvelu (LVI) OVeT hinnastopalvelu (LVI) Puh: 02-2767 171 Fax: 02-2767 170 www.ecom.fi asiakaspalvelu@ecom.fi 1 Automaattinen tuote- ja hintatietojen päivitys Ecom OVeTista...2 2 Tiedostojen valinta Ecom OVeTista...2

Lisätiedot

Elisa Nettikaista. Asennus- ja käyttöohje

Elisa Nettikaista. Asennus- ja käyttöohje Elisa Nettikaista Asennus- ja käyttöohje 1 Tervetuloa asentamaan Elisa Nettikaistaa Elisa Kotipuhelin on monipuolinen liittymä, jota voit nykyaikaisten lisäpalveluiden ansiosta käyttää muuhunkin kuin puhumiseen!

Lisätiedot

Työsähköpostin sisällön siirto uuteen postijärjestelmään

Työsähköpostin sisällön siirto uuteen postijärjestelmään Työsähköpostin sisällön siirto uuteen postijärjestelmään edupori.fi/office 365 3.10.2013 Porin kaupunki ATK Tuki Sisällys Johdanto... 2 Edupori.fi sähköpostin määrittäminen Office 365:n Outlook-ohjelmaan

Lisätiedot

Sisältö. 3 Yleistä 4 Toimittajaportaalin edut 5-10 Rekisteröinti 11-22 Laskun teko 23 Lasku JIP. 29/05/2015 Anna-Stina Lindblad

Sisältö. 3 Yleistä 4 Toimittajaportaalin edut 5-10 Rekisteröinti 11-22 Laskun teko 23 Lasku JIP. 29/05/2015 Anna-Stina Lindblad Toimittajaportaali Sisältö 3 Yleistä 4 Toimittajaportaalin edut 5-10 Rekisteröinti 11-22 Laskun teko 23 Lasku JIP 2 Yleistä Toimittajaportaali on Baswaren internetissä toimiva sovellus, jonka kautta voi

Lisätiedot

järjestelmän hankintaan

järjestelmän hankintaan järjestelmän hankintaan Yrityksen toimintojen hallintaan sopivan ohjelmiston miettiminen voi olla haastavaa, varsinkin jos aiempaa kokemusta ei ole. Tästä oppaasta löydät vinkkejä siihen, mitä kannattaa

Lisätiedot

DNA Laajakaistaopas Vason asukkaille

DNA Laajakaistaopas Vason asukkaille DNA Laajakaistaopas Vason asukkaille Ohjeita käyttöönottoon ja käyttöön > Päätelaitteen asennus > Sähköposti > Laskutus > Yhteystiedot DNA VASON ohje SM.indd 1 21.8.2008 10:55:41 Tervetuloa nopean laajakaistan

Lisätiedot

Nebula Kotisivutyökalu Käyttöohje - Kauppamoduuli. 1. Kaupan asetukset... 2

Nebula Kotisivutyökalu Käyttöohje - Kauppamoduuli. 1. Kaupan asetukset... 2 Sivu 1/6 Sisällysluettelo 1. Kaupan asetukset... 2 1.1. Maksunvälittäjän valinta ja käyttöönotto... 2 1.2. Kaupan tiedot... 3 1.3. Postitus ja toimitusmaksut... 3 1.4. Verot... 4 1.5. Kaupan valuutta ja

Lisätiedot

Etätyökysely henkilöstöstölle 22.1.-2.2.2015

Etätyökysely henkilöstöstölle 22.1.-2.2.2015 Etätyökysely henkilöstöstölle 22.1.-2.2.2015 Olen kokenut etätyön hyväksi työskentelytavaksi Saan etätyöpäivän aikana pääosin tehtyä suunnittelemani työt Ohjeistus etätyön tekemiseen on ollut riittävää

Lisätiedot

Basware Käyttäjäpäivät 20.-21.9.2011

Basware Käyttäjäpäivät 20.-21.9.2011 Basware Käyttäjäpäivät 20.-21.9.2011 CASE Valtiokonttori: Kokemukset verkkolaskuista Voiko toimittajan pakottaa lähettämään verkkolaskuja? Miten verkkolasku tehostaa ostolaskujen käsittelyä? Kristiina

Lisätiedot

Sähköisten aineistojen välityspalvelu (Liite 2)

Sähköisten aineistojen välityspalvelu (Liite 2) Sähköisten aineistojen välityspalvelu (Liite 2) 1. Nykytila...2 1.1 Ostolaskut...2 1.2 Myyntilaskut (tulostuspalvelu)...2 1.3 Palkkalaskelmat (tulostuspalvelu)...2 2. Tavoitetila...2 2.1 Sähköisten ostolaskujen

Lisätiedot

1 Ohjeet. 1.1 Verkkolasku

1 Ohjeet. 1.1 Verkkolasku 1 1 Ohjeet 1.1 Verkkolasku Verkkolaskun lähettämiseen tarvittavien tietojen täyttäminen Verkkolaskujen lähettämiseksi on ensin tehtävä sopimus verkkolaskuoperaattorin (välittäjän) kanssa. Esim. kaikki

Lisätiedot

1 (4) 28.11.08. Maksujärjestelmät. Sisällysluettelo

1 (4) 28.11.08. Maksujärjestelmät. Sisällysluettelo Finvoice. Palvelukuvaus 28..2008 (4) 28..08 Sisällysluettelo Finanssialan keskusliiton suosituksen mukaisen Fincoice-sanoman yleisperiaatteet... Taustaa... 2 Mikä on Finvoice... Kuluttajan e-lasku... 2

Lisätiedot

Maventa Connector Käyttöohje

Maventa Connector Käyttöohje Maventa Connector Käyttöohje 17.4.2015 Sisällys 1. Esittely... 2 1.1. Käytön edellytykset... 2 1.2. Tuetut aineistomuodot... 2 2. Asennustiedosto... 3 2.1. Sisäänkirjautuminen... 7 3. Asetuksien määrittäminen...

Lisätiedot

Miksi ja miten siirtyä käyttämään nykyistä ERP-järjestelmää pilvessä?

Miksi ja miten siirtyä käyttämään nykyistä ERP-järjestelmää pilvessä? Miksi ja miten siirtyä käyttämään nykyistä ERP-järjestelmää pilvessä? Sisällys Lukijalle 3 Mitä pilvipalveluilla tarkoitetaan? 4 Toiminnanohjausjärjestelmä pilvessä 5 Miksi siirtyä pilvipalveluihin? 6

Lisätiedot

Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt

Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt 2018 WWW.PITKOSPUU.FI Sosiaalisen median mahdollisuudet Sosiaalinen media eli some, on tuonut tulleessaan muutoksen markkinointiin niin suunnittelussa kuin toteutuksessa.

Lisätiedot

apollo ajanvaraus- ja asiakashallintajärjestelmä GOLD M A R K E T

apollo ajanvaraus- ja asiakashallintajärjestelmä GOLD M A R K E T GOLD ajanvaraukseen, asiakashallintaan ja markkinointiin. Dynaaminen Helppokäyttöinen Vaivattomasti ylläpidettävä Edullinen on ratkaisu Online-ajanvarauksella lisäetua palveluun MARKET:ssa asiakkaasi saavat

Lisätiedot

Päätelaitteen asennus. Sähköposti. Laskutus. Yhteystiedot

Päätelaitteen asennus. Sähköposti. Laskutus. Yhteystiedot Ohjeita käyttöönottoon ja jatkoa varten Päätelaitteen asennus Sähköposti Vartonenkin voisi liittyä. Tulisi vauhtia elämään. Laskutus Yhteystiedot Tervetuloa nopean laajakaistan pariin! Onneksi olkoon,

Lisätiedot

Onko sinun yritykselläsi jo tietotekniikka Palveluksessa? vtoasp -palvelun avulla siirrät tietojärjestelmäsi haasteet ammattilaisten hoidettaviksi.

Onko sinun yritykselläsi jo tietotekniikka Palveluksessa? vtoasp -palvelun avulla siirrät tietojärjestelmäsi haasteet ammattilaisten hoidettaviksi. Onko sinun yritykselläsi jo tietotekniikka Palveluksessa? vtoasp -palvelun avulla siirrät tietojärjestelmäsi haasteet ammattilaisten hoidettaviksi. vtoasp -palvelu 1) Huolehtii yrityksesi tietojärjestelmän

Lisätiedot

tilaus-toimitusketjun yhteistyötä Facts & Figures

tilaus-toimitusketjun yhteistyötä Facts & Figures Kannattavampaa tilaus-toimitusketjun yhteistyötä Facts & Figures Jouni Sakki Oy tel. +358 50 60828 e-mail: jouni.sakki@jounisakki.fi www.jounisakki.fi B-to-b tilaus-toimitusketju Tilaus-toimitusketju lävistää

Lisätiedot

Paperien pyörittämisestä verkkolaskuihin ja sähköiseen ostolaskujen käsittelyyn. Liisa Boman 31.10.2012

Paperien pyörittämisestä verkkolaskuihin ja sähköiseen ostolaskujen käsittelyyn. Liisa Boman 31.10.2012 Paperien pyörittämisestä verkkolaskuihin ja sähköiseen ostolaskujen käsittelyyn Liisa Boman 31.10.2012 Wermundsen Oy Wexon Oy Solotop Oy Gistele Oy OOO Wexon Wermundsen Oy Konsernin emoyhtiö Hallintopalvelut

Lisätiedot

RakentajaNuuskija. Tuotekuvaus. Aikaisin tapa tunnistaa omakotirakentajat. melbamail@melbagroup.com

RakentajaNuuskija. Tuotekuvaus. Aikaisin tapa tunnistaa omakotirakentajat. melbamail@melbagroup.com RakentajaNuuskija Tuotekuvaus Aikaisin tapa tunnistaa omakotirakentajat melbamail@melbagroup.com Sisällysluettelo RakentajaNuuskija...1 Kaksi näkökulmaa...1 Rakentaja-asiakkaalle tärkeät kokonaiskustannukset...1

Lisätiedot

TIETOKONE JA TIETOVERKOT TYÖVÄLINEENÄ

TIETOKONE JA TIETOVERKOT TYÖVÄLINEENÄ aaro.leikari@hotmail.com TIETOKONE JA TIETOVERKOT TYÖVÄLINEENÄ 25.01.2016 SISÄLLYS 1. Käyttöjärjestelmän asentaminen... 1 1.1 Windowsin asettamia laitteistovaatimuksia... 1 1.2 Windowsin asentaminen...

Lisätiedot

Sisäänkirjaus Uloskirjaus. Yritystieto

Sisäänkirjaus Uloskirjaus. Yritystieto Sisäänkirjaus Uloskirjaus Yritystieto Kustannusarvio PartSmart Siirrä PartSmart tiedosto Näytä PartSmart ostoslistat Lataa PartSmartHinnasto Tuotteet Lisävarusteet SNOW ATV PWC Öljytuotteet Öljyt, Snow

Lisätiedot

Palvelukuvaus 01.05.2014

Palvelukuvaus 01.05.2014 01.05.2014 - 2-5 nettipuoti (tarkka ominaisuuslista myyjältäsi) Erittäin suosittu ja edullinen ratkaisu pieneen kauppaan, joka on varmatoiminen, eikä vaadi yrittäjältä turhaa aikaa, eikä erilisiä kalliita

Lisätiedot

Taloushallinto verkkoliiketoiminnassa

Taloushallinto verkkoliiketoiminnassa Taloushallinto verkkoliiketoiminnassa Kaupan Liiton Verkkokauppakoulutus 24.10.2012 Tanja Kaisaniemi Palvelujohtaja, konsultointi ProCountor International Oy Esityksen sisältö Perinteinen vs. sähköinen

Lisätiedot

Toimii kaikille laskuille tyypistä tai muodosta riippumatta

Toimii kaikille laskuille tyypistä tai muodosta riippumatta OSTOLASKUJEN KÄSITTELYN AUTOMATISOINTI PARHAAT KÄYTÄNNÖT READSOFTIN SÄHKÖISEN LASKUTUKSEN RATKAISUN AVULLA Toimii kaikille laskuille tyypistä tai muodosta riippumatta ON-BOARDING TOOL INCLUDED R E A D

Lisätiedot

Kannattavampaa tilaus-toimitusketjun yhteistyötä; Analysis - Asiakasosio

Kannattavampaa tilaus-toimitusketjun yhteistyötä; Analysis - Asiakasosio Kannattavampaa tilaus-toimitusketjun yhteistyötä; Analysis - Asiakasosio Jouni Sakki Oy tel. +358 50 60828 e-mail: jouni.sakki@jounisakki.fi www.jounisakki.fi B-to-b tilaus-toimitusketju Tilaus-toimitusketju

Lisätiedot

E-laskusta helpotusta yrityksen arkeen

E-laskusta helpotusta yrityksen arkeen E-laskusta helpotusta yrityksen arkeen Matti Mäkinen matti.makinen@sampopankki.fi Päiväys 13.06.2012 Sähköinen asiointi Sampo Pankin tarjoamat sähköisen asioinnin ja liiketoiminnan peruskomponentit Verkkopalkka

Lisätiedot

Useasti Kysyttyä ja Vastattua

Useasti Kysyttyä ja Vastattua 1. Miksen ostaisi tykkääjiä, seuraajia tai katsojia? Sinun ei kannata ostaa palveluitamme mikäli koet että rahasi kuuluvat oikeastaan kilpailijoidesi taskuun. 2. Miksi ostaisin tykkääjiä, seuraajia tai

Lisätiedot

Ensimmäisen myyntiprojektin tarjouksen luonti

Ensimmäisen myyntiprojektin tarjouksen luonti 1 Ensimmäisen myyntiprojektin tarjouksen luonti Johdanto Tarjous on dokumentti, jossa määritellään myytävä tuote tai palvelu, sekä sen hinta. Asiakas voi hyväksyä tarjouksen (jolloin seuraava vaihe on

Lisätiedot

Meidän visiomme......sinun tulevaisuutesi

Meidän visiomme......sinun tulevaisuutesi Meidän visiomme... Asiakkaittemme akunvaihdon helpottaminen...sinun tulevaisuutesi Uusia asiakkaita, lisää kannattavuutta ja kehitystä markkinoiden tahdissa Synergy Battery Replacement Programme The Battery

Lisätiedot

KEHITYSTOIVEIDEN JA VIRHEIDEN KIRJAUSOHJE INTERNETISTÄ

KEHITYSTOIVEIDEN JA VIRHEIDEN KIRJAUSOHJE INTERNETISTÄ KEHITYSTOIVEIDEN JA VIRHEIDEN KIRJAUSOHJE INTERNETISTÄ Asemamiehenkatu 4 00520 Helsinki puh. (09) 2780 0078 fax (09) 155 2851 asiakaspalvelu@seuraava.fi http://exim.seuraava.fi EXIM-KEHITYS 2 (6) Virheraportit

Lisätiedot

Asiakaspalveluprosessin kehittäminen jakelun vaikutuspiiriin kuuluvien asioiden osalta

Asiakaspalveluprosessin kehittäminen jakelun vaikutuspiiriin kuuluvien asioiden osalta Asiakaspalveluprosessin kehittäminen jakelun vaikutuspiiriin kuuluvien asioiden osalta Tehtävät 1. Asiakaspalvelun ja asiakkaiden vaatimukset jakelulle => haastateltavat organisaatiot/henkilöt => lukijaraatien

Lisätiedot

Comet pysäköintimittarin asennus ja kytkeminen tietokoneeseesi (Windows XP) USB-kaapelilla.

Comet pysäköintimittarin asennus ja kytkeminen tietokoneeseesi (Windows XP) USB-kaapelilla. Comet pysäköintimittarin asennus ja kytkeminen tietokoneeseesi (Windows XP) USB-kaapelilla. HUOM! TÄMÄ OHJE ON COMET LAITTEEN ENSIMMÄISTÄ ASENNUSKERTAA VARTEN. Ladataksesi rahaa Comet pysäköintimittariisi

Lisätiedot

Pääkäyttäjän käyttöönotto-opas Microsoft Office 365:n käytön aloittaminen

Pääkäyttäjän käyttöönotto-opas Microsoft Office 365:n käytön aloittaminen OHJE Johdanto 3 Aloita - Sonera Omat Sivut tilin luominen 3 Sonera Business Apps hallintaportaalin aktivointi 5 Pääkäyttäjätunnuksen aktivoiminen 5 Käyttäjien lisääminen 10 Nykyisen sähköpostiratkaisun

Lisätiedot

Opus SMS tekstiviestipalvelu

Opus SMS tekstiviestipalvelu Opus SMS tekstiviestipalvelu Sivu 1 / 17 1. Yleistä toiminnosta Opus SMS tekstiviestipalvelun avulla voidaan Opus Dental potilashallintaohjelmasta Lähettää muistutuksia tekstiviestillä Lähettää tiedusteluita

Lisätiedot

Nova-4Field Myyntitilaukset langattomasti. Muista ottaa Nova mukaan

Nova-4Field Myyntitilaukset langattomasti. Muista ottaa Nova mukaan Nova-4Field Myyntitilaukset langattomasti Muista ottaa Nova mukaan Sisältö Nova-4Field... 1 Sisältö... 2 Nova myyjän taskussa... 3 Saavutettavat aikasäästöt... 3 Reaaliaikaisuus... 4 Laskutuskierron nopeutuminen...

Lisätiedot

2. Modeemi- ja ISDN-yhteyden käyttöönotto

2. Modeemi- ja ISDN-yhteyden käyttöönotto 2. Modeemi- ja ISDN-yhteyden käyttöönotto Asenna ensin tietokoneeseesi modeemi tai ISDN-sovitin valmistajan ohjeiden mukaisesti. Varmista myös, että Windowsissa on asennettu puhelinverkkoyhteydet. Seuraa

Lisätiedot

Tietotekniikka ja sähköinen kauppa yrityksissä 2009 -kysely

Tietotekniikka ja sähköinen kauppa yrityksissä 2009 -kysely Yritysten rakenteet Tiede, teknologia ja tietoyhtskunta 00022 TILASTOKESKUS Puh. (09) 17341, Faksi (09) 1734 2465 tiede.teknologia@tilastokeskus.fi Tällä lomakkeella kerätyt tiedot ovat tilastolain (280/2004)

Lisätiedot

PREPAID VAI ON-DEMAND? Cloud 9 hintaliite

PREPAID VAI ON-DEMAND? Cloud 9 hintaliite PREPAID VAI ON-DEMAND? Cloud 9 hintaliite PREPAID JA ON-DEMAND YHDESSÄ TAI ERIKSEEN Cloud 9 mahdollistaa että asiakkaat voivat yhdistää saumattomasti Prepaid ja On-Demand resursseja. Asiakkaat voivat ottaa

Lisätiedot

Kurssitusten tarve kipuaa

Kurssitusten tarve kipuaa Kurssitusten tarve kipuaa 9.11.2000 08:02 Muinoin tietotekniikkakurssilla opeteltiin ohjelmat läpikotaisin. Nyt niistä opetellaan vain työssä tarvittavat toiminnot. Niissäkin on työntekijälle tekemistä,

Lisätiedot

Tikon ostolaskujen käsittely

Tikon ostolaskujen käsittely Toukokuu 2013 1 (7) 6.3.0 Copyright Aditro 2013 Toukokuu 2013 2 (7) Sisällysluettelo 1. Käyttäjäasetukset... 3 2. Yleiset parametrit... 3 3. Kierrätysasetukset... 3 4. palvelimen tiedot... 4 5. lähetyksen

Lisätiedot

KAIKKI KERRALLA Yrityksen uusi matematiikka

KAIKKI KERRALLA Yrityksen uusi matematiikka KAIKKI KERRALLA Yrityksen uusi matematiikka KAIKKI KERRALLA Kaikki kerralla on järjestelmä- ja palvelukokonaisuus, joka mahdollistaa yrityksellesi taloushallinnon järjestelmän ja laskutusprosessin toteuttamisen

Lisätiedot

Case: Hanakat LVIS-ketjun verkkokaupparatkaisu

Case: Hanakat LVIS-ketjun verkkokaupparatkaisu Jälleenmyyjäverkoston Online-myynnin tehostaminen 9.11.2010 Hotelli Scandic Simonkenttä Case: Hanakat LVIS-ketjun verkkokaupparatkaisu Timo Korvenoja, Vilkas Group Oy Perustettu Tampereella 1995 Tytäryhtiö

Lisätiedot

ValueFrame Laskuhotelli

ValueFrame Laskuhotelli ValueFrame Laskuhotelli ValueFramen käyttäjäpäivät 30.11.2010 Harri Kanerva, ValueFrame Oy Esityksen sisältö 1 2 3 4 5 ValueFrame Laskuhotelli - taustaa Laskuhotelli-palvelun käyttöönotto Laskuhotelli-palvelun

Lisätiedot

Liitäntäkaapelin CA-42 pika-asennusohje

Liitäntäkaapelin CA-42 pika-asennusohje Liitäntäkaapelin CA-42 pika-asennusohje 9234594 2. painos Nokia, Nokia Connecting People ja Pop-Port ovat Nokia Oyj:n rekisteröityjä tavaramerkkejä. Copyright 2005 Nokia. Kaikki oikeudet pidätetään. Johdanto

Lisätiedot

Käyttäjätunnukset ja käyttöoikeudet

Käyttäjätunnukset ja käyttöoikeudet Käyttäjätunnukset ja käyttöoikeudet Puh: 02-2767 171 Fax: 02-2767 170 www.ecom.fi asiakaspalvelu@ecom.fi 1 Käyttäjätunnusten käyttö...3 1. Käyttäjätunnukset ja salasanat...3 1.1 Käyttäjätunnuksien teko...4

Lisätiedot

tilaus-toimitusketjun yhteistyötä Analysis Oma osio

tilaus-toimitusketjun yhteistyötä Analysis Oma osio Kannattavampaa tilaus-toimitusketjun yhteistyötä Analysis Oma osio Jouni Sakki Oy tel. +358 50 60828 e-mail: jouni.sakki@jounisakki.fi www.jounisakki.fi B-to-b tilaus-toimitusketju Tilaus-toimitusketju

Lisätiedot

Tampereen Tilitoimisto Oy Tomas Ruotsalainen KOKEMUKSIA YRITYSTEN SEPA- PROJEKTEISTA

Tampereen Tilitoimisto Oy Tomas Ruotsalainen KOKEMUKSIA YRITYSTEN SEPA- PROJEKTEISTA Tampereen Tilitoimisto Oy Tomas Ruotsalainen KOKEMUKSIA YRITYSTEN SEPA- PROJEKTEISTA TAMPEREEN TILITOIMISTO OY Täyden palvelun tilitoimisto Kaikki taloushallinnon palvelut PK-yrityksille Kirjanpidot Palkanlaskennat

Lisätiedot

Apix Vastaanota-palvelun lisäominaisuus. Vastaanota+ Pikaohje. 24.09.2015 Versio 2.0 DRAFT

Apix Vastaanota-palvelun lisäominaisuus. Vastaanota+ Pikaohje. 24.09.2015 Versio 2.0 DRAFT Apix Vastaanota-palvelun lisäominaisuus Vastaanota+ Pikaohje 24.09.2015 Versio 2.0 DRAFT 1 Sisältö Yleistä... 2 Käyttäjät... 3 Näkymät... 3 Kirjautumisnäkymä... 4 'Etusivu -näkymä... 5 Ikonien selitykset...

Lisätiedot

ecome Markkinoiden kehittynein julkaisujärjestelmä

ecome Markkinoiden kehittynein julkaisujärjestelmä ecome Ecome Finland Oy Itämerenkatu 3 p. 020 7749 580 00180 Helsinki p. 020 7749 585 Suomi - Finland ecome@ecome.fi y. 2193874-3 www.ecome.fi Ecome-järjestelmä pähkinänkuoressa Ecome on suomalaisen yhtiön

Lisätiedot

Tikon ostolaskujen käsittely

Tikon ostolaskujen käsittely Toukokuu 2014 1 (8) Toukokuu 2014 2 (8) Sisällysluettelo 1. Käyttäjäasetukset... 3 2. Yleiset parametrit... 3 3. Kierrätysasetukset... 3 4. palvelimen tiedot... 4 5. lähetyksen aktivointi... 5 6. Eräajot

Lisätiedot

Verkkokaupan nykyaikaiset palautusprosessit käytännössä Liisa Vilén

Verkkokaupan nykyaikaiset palautusprosessit käytännössä Liisa Vilén Verkkokaupan nykyaikaiset palautusprosessit käytännössä 31.5.2013 Liisa Vilén Esityksen sisältö Nanso Group Nansoshop.com Palautusprosessi Nansoshop.comissa Nanso Group Vuonna 1921 perustettu vaatetusalan

Lisätiedot

PIKAOPAS MODEM SETUP FOR NOKIA 6310. Copyright Nokia Oyj 2002. Kaikki oikeudet pidätetään.

PIKAOPAS MODEM SETUP FOR NOKIA 6310. Copyright Nokia Oyj 2002. Kaikki oikeudet pidätetään. PIKAOPAS MODEM SETUP FOR NOKIA 6310 Copyright Nokia Oyj 2002. Kaikki oikeudet pidätetään. Sisällysluettelo 1. JOHDANTO...1 2. MODEM SETUP FOR NOKIA 6310 -OHJELMAN ASENTAMINEN...1 3. PUHELIMEN VALITSEMINEN

Lisätiedot

Taloushallinto. Ominaisuuksia:

Taloushallinto. Ominaisuuksia: Taloushallinto Ominaisuuksia: * Kuitin/lähetteen kirjoitus myös A4-tulosteena * Laskun tulostus asiakkaalle mukaan * Integroitu varastonhallintaan (nimikkeiden saldot) * Alennusten laskenta rivistä tai

Lisätiedot

Helppo, Tuottoisa, Turvallinen

Helppo, Tuottoisa, Turvallinen Oletko mökkiomistaja? Haluaisitko vuokrata mökkisi venäläisille turisteille? Helposti Tuottoisasti Turvallisesti Me tarjoamme keinon! majapaikka.fi kallista.ru Se on Helppo Tuottoisa Turvallinen Me tarjoamme

Lisätiedot

Tervetuloa OmaLounea-palveluun! KÄYTTÄJÄN OPAS

Tervetuloa OmaLounea-palveluun! KÄYTTÄJÄN OPAS Tervetuloa OmaLounea-palveluun! KÄYTTÄJÄN OPAS LOUNEA PALVELUT OY TEHDASKATU 6, 24100 SALO Sisällys Sisällys... 1 Tervetuloa OmaLounea-palveluun!... 2 OmaLounea - Käytön aloittaminen... 2 OmaLounea Kirjaudu

Lisätiedot

Lilli Huolenpito PALVELUKUVAUS

Lilli Huolenpito PALVELUKUVAUS 1 (6) v 2.1 Lilli Huolenpito PALVELUKUVAUS Sisällysluettelo 1 Palvelun yleiskuvaus ja palveluvaihtoehdot... 3 2 Palvelun sisältö... 3 2.1 Lilli Huolenpito Mini... 4 2.2 Lilli Huolenpito Perus... 4 2.3

Lisätiedot

REDOFLOW. Kokonaisvaltainen toiminnanohjauksen ja tiedonhallinnan ratkaisu pkyrityksille. Redoflow on kehitetty alusta asti pkyritysten

REDOFLOW. Kokonaisvaltainen toiminnanohjauksen ja tiedonhallinnan ratkaisu pkyrityksille. Redoflow on kehitetty alusta asti pkyritysten Kokonaisvaltainen toiminnanohjauksen ja tiedonhallinnan ratkaisu pkyrityksille Redoflow on kehitetty alusta asti pkyritysten toiminnanohjauksen ja tiedonhallinnan tarpeita silmällä pitäen: se on kustannustehokas,

Lisätiedot

Missä mennään ja mitä on tulossa

Missä mennään ja mitä on tulossa Verkkolaskutus: Missä mennään ja mitä on tulossa Tampereen kaupunki 1 Tampereen kaupunki: verkkolaskutus käyttöön Tampereen kaupungin ostolaskut Verkkolaskujen vastaanotto, nykytila Miten Tampereen kaupungille

Lisätiedot

Teamex ja taloushallinto

Teamex ja taloushallinto Tuotantotalous Tuotantotalous Tuoterakenteet, tuoterakenteet, hinnoittelu, tuotantobudjetti telu, Myynti Myynti Tarjoukset, sopimukset, tarjoukset, sopimukset tilaukset tilaukset Tuotanto Tuotanto Kuormitus,

Lisätiedot

Lpr kaupunkikonserni haluaa vastaanottaa verkkolaskuja. Saimaan talous ja tieto Oy Sirpa Ojansuu Palvelupäällikkö, ostolaskut

Lpr kaupunkikonserni haluaa vastaanottaa verkkolaskuja. Saimaan talous ja tieto Oy Sirpa Ojansuu Palvelupäällikkö, ostolaskut Lpr kaupunkikonserni haluaa vastaanottaa verkkolaskuja Saimaan talous ja tieto Oy Sirpa Ojansuu Palvelupäällikkö, ostolaskut o Oma esittely; Sirpa Ojansuu V.2000 Lpr kaupunki; ostoreskontran pääkäyttäjä

Lisätiedot

Osto- ja myyntiprosessi

Osto- ja myyntiprosessi Osto- ja myyntiprosessi Microsoft Dynamics NAV 1 Harjoitus käy läpi oston ja myynnin perusprosessit Maalitölkit ostetaan ja myydään sellaisenaan eteenpäin = jälleenmyynti Viedään prosessit läpi NAVilla

Lisätiedot

Maanrakennusalan arki rallattamaan MaaRaksan avulla!

Maanrakennusalan arki rallattamaan MaaRaksan avulla! Maanrakennusalan arki rallattamaan MaaRaksan avulla! MaaRaksa auttaa yritystä: Parantamaan kannattavuutta tuomalla tehdyt työt ja tarvikkeet laskutukseen Säästämään aikaa poistamalla moneen kertaan samojen

Lisätiedot

Lemonsoft toiminnanohjausjärjestelmä

Lemonsoft toiminnanohjausjärjestelmä Lemonsoft toiminnanohjausjärjestelmä Lemonsoft on toiminnanohjausjärjestelmä, joka on tehty liiketoiminnan hallintaan ja kehittämiseen. Lemonsoftin ominaisuudet ovat muokattavissa vastaamaan eri toimialojen

Lisätiedot

Helposti sähköiseen laskutukseen. Sami Nikula Tuotemarkkinointipäällikkö

Helposti sähköiseen laskutukseen. Sami Nikula Tuotemarkkinointipäällikkö Helposti sähköiseen laskutukseen Sami Nikula Tuotemarkkinointipäällikkö Helposti sähköiseen laskutukseen Miksi verkkolaskutus kannattaa aloittaa jo tänään? Poista paperilaskut yhtälöstä Ratkaisut lähetykseen

Lisätiedot

Tuplaturvan tilaus ja asennusohje

Tuplaturvan tilaus ja asennusohje Tuplaturvan tilaus ja asennusohje 1. Kirjaudu lähiverkkokauppaan omilla tunnuksillasi tai luo itsellesi käyttäjätunnus rekisteröitymällä Lähiverkkokaupan käyttäjäksi. a. Käyttäjätunnus on aina sähköpostiosoitteesi.

Lisätiedot

PIKAOPAS. Nokia Connectivity Cable Drivers -ohjainten asentaminen

PIKAOPAS. Nokia Connectivity Cable Drivers -ohjainten asentaminen PIKAOPAS Nokia Connectivity Cable Drivers -ohjainten asentaminen Sisällysluettelo 1. Johdanto...1 2. Mitä tarvitaan...1 3. Nokia Connectivity Cable Drivers -ohjainten asentaminen...2 3.1 Ennen asennusta...2

Lisätiedot

Business Oulu. Teollisuus-Forum 29.5.2013. Wisetime Oy:n esittely

Business Oulu. Teollisuus-Forum 29.5.2013. Wisetime Oy:n esittely Business Oulu Teollisuus-Forum 29.5.2013 Wisetime Oy:n esittely Wisetime Oy Wisetime Oy on oululainen v. 1991 perustettu ohjelmistotalo, jonka omat tuotteet, Wise-järjestelmät ja niihin liittyvät tukipalvelut,

Lisätiedot

Nexetic Shield Unlimited

Nexetic Shield Unlimited Nexetic Shield Unlimited Käyttöohje 1. Asennus ja käyttöönotto 2. Ohjelman käyttäminen 3. Lisäasetukset 4. Tietojen palautus 1. Asennus ja käyttöönotto Asiakasohjelman asennus Tehtyäsi tilauksen varmistusohjelmasta

Lisätiedot