SMG-4050 Energian varastointi ja uudet energialähteet Seminaaritöiden 2007 palaute ja arvosanat
|
|
- Ismo Myllymäki
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 SMG-4050 Energian varastointi ja uudet energialähteet Seminaaritöiden 2007 palaute ja arvosanat Työn kirjallisen osuuden arvostelussa on työn asiasisällön lisäksi kiinnitetty huomiota seuraaviin seikkoihin: Onko työn sisällysluettelo rakenteeltaan järkevä? Onko lähdeluettelo muodollisesti moitteeton, ja onko viittaukset tehty oikein? Antavatko johdanto ja yhteenveto mahdollisimman kattavan kuvan koko työstä? Johdannon pääasialliset tehtävät ovat työn otsikon motivointi ja työn sisällön kertominen, ja yhteenvedon tehtävä on kerrata työn tärkeimmät tulokset. Idea siis on, että lukija saa mahdollisimman kattavan ja selkeän kuvan koko työstä lukemalla pelkästään johdannon ja yhteenvedon. Koostuuko työ yhtenäisistä kappaleista? Yhtenäisellä kappaleella tarkoitetaan sitä, että mahdollisuuksien mukaan kappale tulisi aina aloittaa yksinkertaisella virkkeellä, joka kertoo lukijalle sopivan yleisellä tasolla kappaleen asiasisällön. Myöhemmissä virkkeissä tätä asiasisältöä sitten tarkennetaan. Tämä ohje ei ole kirjaimellisesti välttämättä sovellettavissa työn jokaiseen kappaleeseen, mutta hyvä ohjenuora se joka tapauksessa on. Työn kieliasun tavoitteena on tuottaa tutkintotöihin kelpaavaa tekstiä. Tutkintotöihin kelpaava teksti koostuu yksinkertaisista lauseista ja virkkeistä mutta on silti luettavaa ja sujuvaa. Taitavasti kirjoitetusta tekstistä käy myös ilmi, että kirjoittaja on ymmärtänyt kirjoittamansa asian. Luonnollisesti myös kielioppivirheet ovat työn kieliasussa huomioitavia asioita , AK 1
2 Ryhmä 1: seminaariesitelmä pidetty perjantaina klo 9:15 Suprajohtavat tehonsiirtokaapelit Mikko Söyrinki Henrietta Alho Laura Oksanen Jaakko Murtomäki Asiasisällöltään työ on tyydyttävä. Erityisen vakuuttava työn asiasisältö ei ole, mutta toisaalta on huomioitava, että tästä aihepiiristä on kohtuullisen vaikeaa löytää ajankohtaista tietoa, joka olisi helpohkosti ymmärrettävää mutta silti teknisesti virheetöntä. Rakenteeltaan työ on kohtuullisen hyvä. Johdanto ja yhteenveto antavat melko hyvän kokonaiskuvan työstä, vaikkei yhteenveto ihan parhaalla mahdollisella tavalla työn tärkeimpiä tuloksia kertaakaan. Rakenteellista hyvyyttä puoltaa myös joidenkin kappaleiden yhtenäisyys, vaikka joidenkin muiden kappaleiden yhtenäisyydessä vielä korjaamisen varaa olisikin. Työn kieliasu on tyydyttävä. Pääosin teksti koostuu yksinkertaisista lauseista, mutta joukkoon on eksynyt myös lauserakenteeltaan hankalahkoja virkkeitä. Myös kielioppivirheitä on jonkin verran, mutta pääosin teksti on kuitenkin kohtuullisen puhdasta. Työn kirjallista osuutta ei kuitenkaan ole viimeistelty äärimmäisellä huolellisuudella. Kirjallisen osuuden arvosana: 2.5 Esitys oli pääosin selkeä, ja kontakti yleisöön oli hyvä. Jokainen ryhmän jäsen vaikutti valmistautuneen esityksen omaan osaansa huolellisesti. Erityisesti ryhmän naispuoliset henkilöt tuntuivat tietävän esitelmän aiheesta enemmän kuin varsinaisessa esitelmässä kertoivat. Tämä tuli ilmi esitystä seuranneessa keskustelussa. Esityksen arvosana: 3.5 Tämän ryhmän ei tarvinnut opponoida ollenkaan, sillä he pitivät ensimmäisen esityksen. Seminaarityön kokonaisarvosana: 3 2
3 Ryhmä 2: seminaariesitelmä pidetty perjantaina klo 10:15 Jätteiden hyödyntäminen energiantuotannossa Risto-Matti Keski-Keturi Veera Ojaniemi Ossi Alapiha Henri Hakkarainen Asiasisällöltään työ on erittäin hyvä. Ryhmä on nähnyt paljon vaivaa työnsä asiasisällön eteen, mikä käy tekstin lisäksi ilmi pitkästä ja vakuuttavasta lähdeluettelosta. Myös työn rakenne on erittäin hyvä. Johdanto ja yhteenveto antavat hyvän kokonaiskuvan työstä, ja yhteenveto kertaa kohtuullisen kattavasti työn tärkeimmät tulokset. Myös kappaleiden yhtenäisyyden eteen on nähty selkeästi vaivaa, ja jotkin kappaleet hipovatkin rakeenteeltaan täydellistä. Työn kieliasu on hyvin lähellä sitä tasoa, joka diplomityöltä vaaditaan. Teksti on yksinkertaista ja selkeää mutta silti luettavaa. Ihan äärimmäinen viimeistely on kuitenkin jäänyt tekemättä, sillä työhön on jäänyt muutamia kielioppi- ja huolimattomuusvirheitä. Kirjallisen osuuden arvosana: 4 Ryhmä lähti esitykseen rohkealla asenteella puhtaasti verbaliikkaan nojaten. :) Eli tällä ryhmällä ei ollut minkäänlaista kalvo- tai projektoriesitystä sanojensa tueksi. Jotta tällainen esitelmä toimii, puhujan on hallittava esittämänsä asia todella hyvin, ja lisäksi puhujan ja yleisön välisen kontaktin merkitys kasvaa, koska yleisö katsoo koko ajan vain puhujaa. Tälle rohkealle yritykselle on nostettava hattua, vaikkei esitys ihan kirjallisen osuuden kaltaiselle korkealle tasolle noussutkaan. Ryhmän jäsenet olivat huolellisesti valmistautuneet omiin osuuksiinsa, mutta jotta pelkkään puhumiseen perustunut esitys olisi vakuuttanut kuulijat, puhujien olisi pitänyt pystyä esittämään asiansa vakuuttavammin ja varmemmin. Jokainen ryhmän jäsen kyllä hoiti hommansa varsin mallikkaasti, mutta kalvoesityksen antama tuki olisi silti ollut paikallaan. Esityksen arvosana: 2.5 Tämä ryhmä opponoi Maija Hakalalla vahvistettuna ryhmän 1 työtä, jonka aiheena oli suprajohtavat kaapelit. Opponoiva ryhmä oli hyvin valmistautunut, ja keskustelua syntyi mukavasti. Tämän ryhmän kohdalla opponointi ei vaikuttanut seminaarityön arvosanaan laskevasti eikä nostavasti. Seminaarityön kokonaisarvosana: 3 3
4 Ryhmä 3: seminaariesitelmä pidetty perjantaina klo 11:15 Polttokennoautojen nykytila Riku Pasonen Markus Flinck Ossi Bergius Jussi Ahola Asiasisällöltään työ on kohtuullisen hyvällä mallilla. Ryhmä on selvästi nähnyt paljon vaivaa tiedon kaivamisessa, mikä näkyy myös vakuuttavassa lähdeluettelossa. Myös rakenteeltaan työ on varsin hyvä, sillä sisällysluettelo on järkevästi rakennettu, johdanto ja yhteenveto antavat kohtuullisen hyvän kokonaiskuvan työstä, ja lisäksi työn kappaleiden yhtenäisyyteen on panostettu. Kirjallisen osuuden heikoin lenkki on kieliasu, josta löytyy kohtuullisen paljon korjattavaa. Kielioppivirheiden lisäksi tekstissä on esimerkiksi useita predikaatittomia lauseita. Virheistä huolimatta teksti on kuitenkin yksinkertaista ja helpohkosti luettavaa. Kirjallisen osuuden arvosana: 2.5 Ryhmä oli huolellisesti valmistautunut esitykseen, joka olikin pääosin erittäin selkeä. Esityksen vahvuutta lisäsi se, että ryhmän jäsenet tuntuivat tietävän tarkastelemastaan aihepiiristä huomattavasti enemmän, kuin mitä kirjallisen osuuden perusteella olisi voinut olettaa. Esitys siis sisälsi paljon lisätietoa kirjallisen osuuden ulkopuolelta. Esityksen arvosana: 3.5 Tämä ryhmä opponoi Marika Lähdeaholla vahvistettuna ryhmän 14 työtä tuulivoimakonsepteista ja niiden käytettävyysvertailusta. Opponoivat ryhmä oli valmistautunut tehtävään hyvin, ja työn aiheeseen liittyvää keskustelua syntyi mukavasti. Opponointi ei laske eikä nosta tämän ryhmän seminaarityön arvosanaa. Seminaarityön kokonaisarvosana: 3 4
5 Ryhmä 4: seminaariesitelmä pidetty perjantaina klo 9:15 Hajautettu energiantuotanto Jouni Lantto Ville Lamberg Taamir Fareed Tuomo Vornanen Asiasisällöltään kirjallinen osuus on tyydyttävä. Aihepiirin eri osa-alueet tulee kyllä käytyä asiallisesti läpi, ja asiasisältö on ilman muuta riittävä seminaarityötä ajatellen. Erityisen vakuuttava se ei kuitenkaan ole. Lähdeluettelo on ok, mutta tekstissä viittauksia ei ole ollenkaan, mikä onkin yksi kirjallisen osuuden pahimmista puutteista. Rakenteeltaan työ on vaihteleva. Sisällysluettelo on kyllä järkevästi rakennettu, ja lukija saa kohtuullisen hyvän kuvan koko työstä pelkästään johdannon ja yhteenvedon avulla, vaikkei yhteenveto ihan parhaalla mahdollisella tavalla työn tuloksia kertaakaan. Jotkin työn kappaleet ovat yhtenäisyydeltään erinomaisia (erityisesti luku 4), mutta jotkin toiset kappaleet eivät sitten taas ole yhtenäisyydeltään ihan parhaita mahdollisia. Myös työn kieliasussa on jonkin verran vaihtelua. Pääosin teksti on yksinkertaista ja helposti luettavaa, mutta jonkin verran on kielioppivirheitäkin sekaan eksynyt. Kieliasu on kyllä ok, mutta äärimmäinen viimeistely ja huolellisuus puuttuvat. Kirjallisen osuuden arvosana: 2 Tämä ryhmä osaa esiintyä vakuuttavasti. Esitelmä selvensi merkittävästi kirjallista osuutta, ja kaikki ryhmän jäsenet hoitivat hommansa mallikkaasti. Erityismaininta on kuitenkin annettava Jounille ja Taamirille, joiden esiintyminen oli erityisen uskottavaa. He tuntuivat tietävän tarkastelemastaan asiasta huomattavasti enemmän kuin kertoivat, ja lisäksi heidän esiintymisensä oli muutenkin kaikin puolin asiallista ja täsmällistä. Vaikka aikaraja ylittyikin parilla minuutilla, esityksen arvosana jää erittäin hyväksi. Esityksen arvosana: 4 Tämä ryhmä opponoi Heli Yrjänäisellä vahvistettuna ryhmän 13 työtä käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituksesta. Osoittautui, että ryhmä 4 on erityisen vahva seminaarityön suullisissa osuuksissa, eli esityksessä ja opponoinnissa. Aiheeseen liittyvää keskustelua syntyi todella helposti, ja opponointiin varattu 15 minuuttia kului loppuun nopeasti. Kaikki ryhmän jäsenet hoitivat oman osuutensa opponoinnista mallikkaasti, mutta erityisesti Taamir ja Ville olivat kovassa iskussa. Tällä ryhmällä opponointi nosti seminaarityön arvosanan kolmosesta neloseen. Seminaarityön kokonaisarvosana: 4 5
6 Ryhmä 5: seminaariesitelmä pidetty perjantaina klo 10:15 Sähköenergian kustannusrakenne: vertailuna vesi-, hiili- ja ydinvoima Marika Lähdeaho Jukka Meskanen Heli Yrjänäinen Ensimmäinen asia, joka tämän ryhmän kirjallisesta osuudesta jäi mieleen, on huomattava huolellisuus. Kirjalliseen osuuteen on todella panostettu: asiasisältö on kunnossa, työn rakenne on hyvä, ja kieliasu kelpaa lähes sellaisenaan diplomityöhön. Työ on asiasisällöltään vakuuttava. Lähdeluettelo on kattava, mutta miinusta tulee verkkoviitteiden päivämäärien puuttumisesta sekä siitä, että viitteenä on pelkkä www-osoite. Muutama sana siitä, mikä dokumentti kulloinenkin verkkoviittaus on, olisi ollut paikallaan. Pääasia, eli huolellinen paneutuminen työn aihepiiriin, on kuitenkin hoidettu kiitettävästi. Myös työn rakenteeseen on panostettu. Työ on jaoteltu järkevästi, johdanto ja johtopäätökset antavat hyvän kuvan koko työstä, ja lisäksi suurin osa kappaleista on rakenteeltaan yhtenäisiä. Negatiiviselta puolelta sellainen pieni yksityiskohta osui silmään, että kuvaan on viitattava tekstissä ennen kuvan esiintymistä. Työn kieliasussa ei ole muutamia pilkkuvirheitä lukuunottamatta juurikaan moitteille sijaa. Teksti on puhdasta, yksinkertaista ja sujuvasti luettavaa. Kirjallisen osuuden arvosana: 4.5 Esityksestä jäi päällimäisenä mieleen sama asia kuin kirjallisesta osuudesta: huolellisuus. Huolellinen valmistelu näkyi siinä, että kalvoesitys oli selkeä, ja jokainen ryhmän jäsen hoiti hommansa mallikkaasti. Esityksen arvosana: 4 Jukka opponoi yksin ryhmää 12, joka piti esityksen aurinkennotyyppien ja aurinkokeräinten vertailusta. Valmistautuminen oli huolellista, ja vähäisestä väkimäärästä huolimatta keskustelua syntyi mukavasti. Myös Marika ja Heli hoitivat oman hommansa muiden opponointiryhmien vahvistuksina mallikkaasti. Tämän ryhmän osalta opponointi ei laskenut eikä nostanut seminaarityön arvosanaa. Seminaarityön kokonaisarvosana: 4 6
7 Ryhmä 6: seminaariesitelmä pidetty perjantaina klo 11:15 Energian käyttö Suomen teollisuudessa Aleksi Lehti Ville Rantanen Erika Kaitaranta Sebastian Nousiainen Asiasisällöltään työ on hyvä. Ryhmä on nähnyt paljon vaivaa tietoa kaivaessaan, mikä näkyy myös pitkänä lähdeluettelona. Lisäksi lähdeluettelo on muodollisesti virheetön. Työ on myös rakenteellisesti järkevä, mikä näkyy siinä, että sisällysluettelo on huolellisesti mietitty. Muotoseikoiltaan työ ei kuitenkaan yllä ihan tutkintotyön vaatimusten tasolle. Kieliasu on paikoin heikohko, mikä heikentää työn luettavuutta, ja lisäksi kappaleiden yhtenäisyydessä on toivomisen varaa, vaikka osa kappaleista huolellisesti kirjoitettuja onkin. Yleisesti ottaen työn viimeistelystä puuttuu se viimeinen silaus, minkä vuoksi työstä jää hieman huolimaton kokonaiskuva. Kirjallisen osuuden arvosana: 2.5 Ensimmäinen asia, joka esityksestä jäi mieleen, oli selkeys. Ryhmä oli nähnyt vaivaa sen eteen, että kirjallisen osuuden tärkeimmät asiat tuli sanottua mahdollisimman selvästi. Valmistautuminen oli muutenkin huolellista ja esiintyminen asiallista ja reipasta. Kaikki ryhmän jäsenet hoitivat hommansa mallikkaasti, mutta erityisesti esitelmää seuranneessa keskustelussa Erika nousi voimakkaaseen rooliin. Esitys meni muutaman minuutin yliajan puolelle. Esityksen arvosana: 3.5 Ryhmä opponoi Juha Pippolalla vahvistettuna ryhmän 11 työtä akkujen nykytilasta. Opponoiva porukka oli huolellisesti valmistautunut, ja akkuihin liittyvää keskustelua syntyikin mukavasti. Vaikka yksi ryhmän jäsen olikin täysin hiljaa, opponointi tuli hoidettua varsin hyvin, mutta arvosanaa korottavaa vaikutusta sillä ei kuitenkaan ole. Seminaarityön kokonaisarvosana: 3 7
8 Ryhmä 7: seminaariesitelmä pidetty perjantaina klo 9:15 Vedyn mahdollisuudet tulevaisuuden energiantuotannossa Ville Ylä-Outinen Maija Hakala Tiia Selonen Mikael Niemelä Asiasisällöltään työ on vakuuttava, vaikka wikipedia-lähteet olisikin kannattanut korvata wiki-dokumentin alkuperäisillä lähteillä. Joka tapauksessa ryhmä on nähnyt paljon vaivaa työn sisällön eteen. Työn kieliasu on pääosin hyvä, vaikka paikka paikoin kielessä korjaamista jonkin verran onkin. Luvun 4 kieliasu ansaitsee kuitenkin erityismaininnan: kieli on puhdasta, täsmällistä ja helposti luettavaa, eli juuri sellaista, kuin tutkintotyön tasoisessa tekstissä tuleekin olla. Raknteeltaan työ on järkevä ja huolellinen. Sisällysluettelo on huolellisesti mietitty, ja lisäksi johdanto ja yhteenveto antavat kohtuullisen hyvän kokonaiskuvan työstä. Kirjallisen osuuden arvosana: 3.5 Esitys oli selkeä ja huolellisesti valmisteltu. Kaikki hoitivat hommansa kunnialla. Kukaan ei erityisesti loistanut, eikä kukaan juurikaan kertonut lisätietoa kalvojen ulkopuolelta. Esitys oli kuitenkin ilman muuta hyvä. Esityksen arvosana: 3 Tämä ryhmä opponoi ryhmän 10 työtä bioenergiasta. Opponointi oli asiallista ja kohtuullisen aktiivista, eli homma tuli hoidettua kunnialla. Opponointi ei tämän ryhmän osalta vaikuttanut positiivisesti eikä negatiivisesti seminaarityön kokonaisarvosanaan. Seminaarityön kokonaisarvosana: 3 8
9 Ryhmä 8: seminaariesitelmä pidetty perjantaina klo 10:15 Energian varastointimuotojen vaikutukset ympäristöön Matti Laine Heli Ristamäki Tuija Peisanen Anna Lauhasmaa Asiasisällöltään työ on erittäin hyvä, vaikka ryhmä täysin aiheellisesti työn otsikkoa hieman kritisoikin. Otsikkoa tultaneen muuttamaan ryhmän ehdotuksen perusteella lukukaudeksi Lähdeluettelo on vakuuttava ja muodollisesti virheetön. Myös rakenteeltaan työ on erinomainen. Sisällysluettelo on huolellisesti mietitty, ja lisäksi johdanto ja johtopäätökset antavat erittäin hyvän kuvan koko työstä. Työn kappaleet ovat pääosin yhtenäisiä, mutta toisaalta joukkoon on eksynyt myös muutama kappale, joiden yhtenäisyydessä on hieman toivomisen varaa. Kieliasultaan työ on varsin puhdas. Virkkeet ovat yksinkertaisia ja helposti ymmärrettäviä, ja teksti on sujuvaa ja luettavaa. Laadullisesti ollaan hyvin lähellä tutkintotöiden vaatimaa tasoa. Kirjallisen osuuden arvosana: 4.5 Esitys oli pääosin selkeä, mutta se ei kuitenkaan noussut ihan niin korkealle tasolle kuin kirjallinen osuus. Kaikki kyllä hoitivat hommansa kunnialla, ja ryhmä oli valmistautunut esitykseen kohtuullisen hyvin, mutta kirjallisen osuuden loiston jälkeen esitys jäi vaisuhkoksi. Kukaan ei juurikaan kertonut lisätietoa kalvojen ulkopuolelta, mutta yksi kirjalliseen osuuteen eksynyt asiavirhe tuli mallikkaasti korjattua esityksen yhteydessä. Esityksen arvosana: 3 Tämä ryhmä opponoi ryhmän 9 työtä radioaktiivisen säteilyn vaikutuksesta. Huolellinen valmistautuminen takasi sen, että keskustelua syntyi mukavasti, ja opponoinnin idea toteutui hyvin. Arvosanan nostoon opponointi ei tämän ryhmän osalta kuitenkaan riittänyt. Seminaarityön kokonaisarvosana: 4 9
10 Ryhmä 9: seminaariesitelmä pidetty perjantaina klo 11:15 Radioaktiivisen säteilyn vaikutus Sirke Lahtinen Timo Nikkilä Petri Hannuksela Tuukka Ahonen Työn kirjallinen osuus on kaikinpuolin varsin mallikas. Asiasisältö on vahva, ja viiteluettelo on vakuuttavuutensa lisäksi myös muodollisesti virheetön. Työn rakenteesta näkyy vaivannäkö. Sisällysluettelo on järkevästi mietitty, ja johdanto ja yhteenveto antavat varsin hyvän kuvan koko työstä. Lievänä kritiikkinä voisi mainita, että työn johdanto menee ehkä hieman turhan yksityiskohtaiseen tietoon. Tämä vaikuttaa käytännössä siihen, että johdannon ja yhteenvedon lukeminen käy hieman raskaaksi. Kappaleiden yhtenäisyyden kannalta työ on tämänvuotisista seminaaritöistä paras. Ryhmä on panostanut huolellisesti siihen, että jokainen kappale alkaa yksinkertaisella virkkeellä, joka kertoo lukijalle kappaleen asiasisällön mahdollisimman hyvin. Kappaleen myöhemmissä virkkeissä tätä asiasisältöä sitten tarkennetaan. Myös työn kieliasu on hyvin lähellä tutkintotöiden vaatimaa tasoa. Teksti on yksinkertaista, luettavaa ja helposti ymmärrettävää. Muutamia pilkku- ja yhdyssanavirheitä on joukkoon eksynyt, mutta kyse on vain aidanseipäistä. Itse aita on todella hyvässä kunnossa. :) Kirjallisen osuuden arvosana: 4.5 Huolellisuus ja selkeys leimasivat myös esitystä. Huolellinen valmistautuminen kävi ilmi jokaisen esiintymisestä, vaikkei ryhmä juurikaan kalvojen ulkopuolista tietoa esityksessään kertonutkaan. Esityksen jälkeisessä keskustelussa Timo kunnostautui hihasta ravistetuilla kommenteilla, jotka olivat perusteltuja ja asiallisia. Esityksen arvosana: 3.5 Tämä ryhmä opponoi ryhmän 8 työtä energian varastointimuotojen vaikutuksesta ympäristöön. Keskustelua syntyi mukavasti, ja jokainen opponoija oli selkeästi valmistautunut tilanteeseen etukäteen. Erityisesti Sirke kunnostautui keskustelun synnyttäjänä. Vaikka opponointi onnistuikin hyvin, se ei kuitenkaan riitä nostamaan tämän ryhmän seminaarityön kokonaisarvosanaa nelosesta viitokseksi. Seminaarityön kokonaisarvosana: 4 10
11 Ryhmä 10: seminaariesitelmä pidetty perjantaina klo 9:15 Bioenergia Terhi Alaviitala Maria Puhtila Arto Peltola Joonas Hämäläinen Työn asiasisältö ja lähdeluettelo ovat vakuuttavia, vaikkei lähdeluettelo muotoseikoiltaan kaikin puolin kunnossa olekaan, sillä joidenkin verkkoviitteiden viittauspäivämäärät ja selitykset puuttuvat. Huomattavaa kuitenkin on, että ryhmän jäsenet ovat nähneet paljon vaivaa kirjallisen osuuden asiasisällön eteen. Työn rakenne on huolellisesti mietitty. Johdannon ja yhteenvedon antama kokonaiskuva työstä ei kuitenkaan ole erityisen kattava, ja lisäksi työn kappaleiden yhtenäisyys vaihtelee merkittävästi: jotkin kappaleet ovat yhtenäisiä ja huolellisia, toisen taas eivät ole. Työn yleisilme on kuitenkin kohtuullisen huolellinen. Työn kieliasu on kohtuullisen hyvä, vaikka siinä paikka paikoin melko paljon korjattavaa onkin. Tutkintotyön vaatimalle tasolle kieliasu ei kuitenkaan ihan yllä. Kirjallisen osuuden arvosana: 3 Kaksi asiaa, jotka esityksesä jäivät mieleen, ovat huolellisuus ja selkeys. Esitys selkeytti hyvin kirjallista osuutta. Kaikki ryhmän jäsenet hoitivat hommansa hyvin, mutta erityisesti Arto ja Joonas loistivat kertomalla paljon asiaa kalvojen ulkopuolelta. Esityksen jälkeisessä keskustelussa myös Terhi ja Maria pääsivät kunnolla vauhtiin. Vaikka esitys meni pari minuuttia ylipitkäksi, arvosana jää kuitenkin erittäin hyväksi. Esityksen arvosana: 4 Tämä ryhmä opponoi ryhmän 7 työtä vedyn mahdollisuuksista tulevaisuuden energiantuotannossa. Ryhmä oli hyvin valmistautunut opponointiin, ja keskustelua syntyi mukavasti, mistä kuuluu kiitos erityisesti Artolle ja Joonakselle, jotka olivat varsin aktiivisia. Koska kirjallisen osuuden ja esityksen arvosanojen keskiarvo on 3.5, seminaarityön kokonaisarvosanaksi tulee joka tapauksessa nelonen. Mutta lohdullista on, että jos kokonaisarvosana olisi jäänyt kolmoseksi, mallikkaasti hoidettu opponointi olisi nostanut sen neloseksi. Viitoseen asti opponoinnin loistokkuus ei kuitenkaan kanna. :) Seminaarityön kokonaisarvosana: 4 11
12 Ryhmä 11: seminaariesitelmä pidetty perjantaina klo 10:15 Akkujen nykytila Mika Inkinen Lauri Taivainen Pilvi Pirkonen Heikki Halla-Aho Työ on asiasisällöltään hyvä, ja lähdeluettelo on vahva, vaikka joidenkin verkkoviitteiden selitys puuttuukin. Yksi kirjallisen osuuden suurimpia puutteita on yhteenvedon puuttuminen. Työn kieliasussa on paljon korjattavaa. Poikkeuksen muodostavat luvut 6 ja 9, jotka on varsin hyvin kirjoitettu. Rakenteeltaan työ on järkevä, ja osa työn kappaleista on kohtuullisen yhtenäisiä, mutta työn luettavuus kärsii merkittävästi heikosta kieliasusta. Kirjallisen osuuden arvosana: 2 Esitys osoittautui erittäin huolellisesti valmistelluksi. Kalvot olivat selkeitä, ja asiaa selventävien kuvien etsimiseen oli nähty vaivaa. Kaikki ryhmän jäsenet kunnostautuivat esityksen omassa osuudessaan. Erityisen hienoa oli, että ryhmä tuntui tietävän paljon aiheestaan varsinaisten kalvojen ulkopuolelta. Esityksen aikana tapahtunut sähkökatkos ei hämmentänyt ryhmän jäseniä, vaan esitys jatkui ongelmitta sähköjen palauduttua. :) Esityksen arvosana: 4 Tämä ryhmä opponoi ryhmän 6 työtä energian käytöstä Suomen teollisuudessa. Ryhmä oli valmistautunut opponointiin asianmukaisesti, ja keskustelua saatiinkin melko hyvin aikaiseksi. Opponointi ei vaikuttanut positiivisesti eikä negatiivisesti seminaarityön arvosanaan. Seminaarityön kokonaisarvosana: 3 12
13 Ryhmä 12: seminaariesitelmä pidetty perjantaina klo 11:15 Aurinkokennotyyppien ja aurinkokeräinten vertailu Jaakko Paavola Jarkko Nikkilä Jussi Pöyhönen Työn asiasisältö on kohtuullisen hyvä, vaikka nanoteknologiaan perustuvia kennoja työssä ei lyhyttä mainintaa enempää käsiteltykään. Lähdeluettelo on kattava, tosin lukuisat wikipedia-viitteet ovat hieman ongelmallisia. Työn rakenne on huolellisesti mietitty, ja johdanto & johtopäätökset antavat hyvän kokonaiskuvan työstä. Kieliasultaan työ on varsin lähellä tutkintotyön vaatimaa tasoa. Virkkeet ovat yksinkertaisia ja helposti ymmärrettäviä, ja teksti on sujuvasti luettavaa. Myös kappaleiden yhtenäisyyteen on selvästi nähty vaivaa. Vaikka wikipedia-viitteet ja työn asiasisältö eivät ihan kolmosen tasoa itsessään oikeutakaan, työ on muodollisesti niin huolellinen, että kirjallisen osuuden arvosana nousee kolmosen yläpuolelle. Kirjallisen osuuden arvosana: 3.5 Esitys oli erittäin selkeä, ja jokainen ryhmän jäsen oli huolellisesti valmistautunut omaan osuuteensa. Jokaisen esiintyjän kontakti (poikkeuksellisen vähälukuiseen) yleisöön oli hyvä. Esitys oli myös siinä mielessä ansiokas, että se selvensi muutamia kirjallisen osuuden kohtia. Esityksen arvosana: 4 Tämä ryhmä opponoi ryhmän 5 työtä sähköenergian kustannusrakenteesta. Kaksi opponointia parhaiten kuvaavaa adjektiivia olivat asiallisuus ja rauhallisuus, mikä oli seuraus ryhmän huolellisesta valmistautumisesta tehtäväänsä. Keskustelua syntyi varsin mukavasti. Vaikka opponointi tuli hoidettua mallikkaasti, se ei kuitenkaan riitä nostamaan seminaarityön kokonaisarvosanaa nelosta paremmaksi. Seminaarityön kokonaisarvosana: 4 13
14 Ryhmä 13: seminaariesitelmä pidetty perjantaina klo 9:15 Käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitus Nils-Johan Näkkäläjärvi Tomi Vänskä Juha Pippola Harri Uusi-Rajasalo Työn asiasisältö on kohtuullisen hyvä, vaikka lähdeluettelo esityksen jälkeisessä opponoinnissa hieman ongelmalliseksi sekä sisällöltään että muotoseikoiltaan todettiinkin. Aihepiiri on kuitenkin esitetty selkeästi ja kattavasti. Myös työn kieliasu on kohtuullisen hyvä, vaikkei tutkintotyön vaatimalle tasolle ihan päästäkään. Paikka paikoin kieliasussa on kohtuullisen paljonkin korjattavaa. Rakenteeltaan työ on huolellinen ja koostuu pääosin varsin yhtenäisistä kappaleista. Johtopäätökset ei kuitenkaan ihan parhaalla mahdollisella tavalla kertaa työn tuloksia, minkä vuoksi johdannon ja johtopäätösten yhdistelmä ei anna ihan parasta mahdollista kokonaiskuvaa työstä. Kirjallisen osuuden arvosana: 2.5 Esitys oli kaikinpuolin erittäin huolellinen ja selkeä, mutta erityisesti sen alku oli loistokas. Harri hoiti homman niin mallikkaasti kertomalla ensin seminaarityön taustoista ja menemällä sen jälkeen itse asiaan, että esityksen alku oli parasta a- luokkaa tämän vuoden seminaaritöistä. Muutkin ryhmän jäsenet suoriutuivat omista osuuksistaan erittäin hyvin. Tämä esitys oli esiintymisen puolesta terävintä kärkeä tämän vuoden kurssilla. Esityksen arvosana: 4.5 Tämä ryhmä opponoi ryhmän 4 työtä hajautetusta energiantuotannosta. Ryhmä oli huolellisesti valmistautunut tehtäväänsä, ja asiallista keskustelua syntyi helposti. Erityisesti Harri piti keskustelua yllä. Mallikkaasti suoritetulla opponoinnilla on ilman muuta positiivinen vaikutus tämän ryhmän seminaarityön arvosanaan, mutta kirjallisen osuuden puutteet aiheuttavat sen, ettei viitoseen ole kuitenkaan mahdollisuuksia. Seminaarityön kokonaisarvosana: 4 14
15 Ryhmä 14: seminaariesitelmä pidetty perjantaina klo 10:15 Tuulivoimakonseptit ja niiden käytettävyysvertailu Antti Jokinen Topi Aaltonen Roni Vahamäki Tommi Suomela Työ on asiasisällöltään erittäin tukeva. Lähdeluettelo on vakuuttava ja muodollisestikin virheetön. Työn rakenne on järkevä, mutta yhteenveto ei ihan parhaalla mahdollisella tavalla kertaa työn tärkeimpiä tuloksia, eli lukujen 2 ja 3 tärkeimpiä asioita. Siksi johdanto ja yhteenveto eivät anna erityisen hyvää kokonaiskuvaa työstä. Kieliasultaan työ ei yllä aivan tutkintotyön vaatimalle tasolle. Poikkeuksen muodostaa luku 3, joka on kaikinpuolin hyvää tekstiä. Myös kappaleiden yhtenäisyys vaihtelee kovasti työn sisällä: osa kappaleista on yhtenäisiä, osa ei. Asiasisällöltään työ on kuitenkin niin vahva, että kirjallisen osuuden arvosanaksi tulee hyvä. Kirjallisen osuuden arvosana: 3 Ryhmä pystyi pitämään esityksen kohtuullisen selkeänä, vaikka osassa kalvoista olikin todella paljon asiaa. Jokainen ryhmän jäsen oli valmistautunut huolellisesti omaan osuuteensa, mutta kontakti yleisöön jäi osin heikohkoksi. Täysin kunnialla ryhmä kuitenkin tehtävästään suoriutui. Antti avasi esityksen värikkäästi, ja Tommi kertoi paljon esityksen ulkopuolista tietoa. Esityksen arvosana: 3.5 Tämän ryhmän kolme jäsentä opponoivat ryhmän 3 työtä polttokennoautojen nykytilasta. Ryhmä oli hyvin valmistautunut, keskustelua syntyi helposti, ja keskustelun henki oli mukava ja leppoisa. Opponointi tuli ilman muuta hoidettua plus-merkkisesti, mutta se ei kuitenkaan riitä nostamaan työn kokonaisarvosanaa kolmosesta neloseksi. Seminaarityön kokonaisarvosana: 3 15
Seuraavassa on lista asioista, jotka pyrittiin ottamaan huomioon seminaaritöiden arvosanoja mietittäessä.
SMG-4050 Energian varastointi ja uudet energialähteet Seminaaritöiden arvostelu Seuraavassa on lista asioista, jotka pyrittiin ottamaan huomioon seminaaritöiden arvosanoja mietittäessä. Kirjallinen osuus:
SMG-4050 Energian varastointi ja uudet energialähteet, seminaarien 2008 arvosanat
SMG-4050 Energian varastointi ja uudet energialähteet, seminaarien 2008 arvosanat Ryhmä 1: Suprajohtavuuden energiasovellukset torstai 23.10.2008 klo 13:15, SC105b Anna-Katri Saari, Katri Mandelin, Tuomas
TK080903 Tietojenkäsittelyn seminaari 4 op Kevät 2015. Tietojenkäsittelyn seminaari
TK080903 Tietojenkäsittelyn seminaari 4 op Kevät 2015 Tietojenkäsittelyn seminaari Suoritetaan 3. opintovuonna. Sisältyy moduuleihin TK0809 ja TK0811. Miksi? Amk tutkinto on KORKEAkoulututkinto. seminaari
Seminaariesitys. Jokainen pitää työstään seminaariesityksen. Kesto n. 10 min Käytössä piirtoheitin ja dataprojektori
1 Seminaariesitys Jokainen pitää työstään seminaariesityksen Kesto n. 10 min Käytössä piirtoheitin ja dataprojektori Jokainen opponoi jonkun toisen työn ja esityksen. Esityksen pitäjä lähettää omalle opponentilleen
Kandidaatintyö Elektroniikan laitoksella. Kandidaatintyöluennot (Ala kirjoittaa! -luentosarja)
1 Kandidaatintyö Elektroniikan laitoksella Kandidaatintyövastaavat: Aki Korpela (sähkömagnetiikka) Jarmo Tanskanen (elektroniikka) Kandidaatintyö koostuu seuraavista osista: kandidaatintyöluennot, yhteiset
Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielma Seminaarityöskentelyohjeet
Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielma Seminaarityöskentelyohjeet Eläinlääketieteellinen tiedekunta Helsingin yliopisto 2017 1 Yleistä Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielman seminaarityöskentelyyn
Suoritusraportointi: Loppuraportti
1 (5) Suoritusraportointi: Loppuraportti Tiimitehtävä, 20 % kurssin arvosanasta Ryhmän vetäjä toimittaa raportit keskitetysti projektiyrityksille Raportti sisältää kaksi osiota: Johdon tiivistelmän (Executive
Kandidaatintutkielma, ryhmän ohjaus Teemu Kerola. Referaatti
Teemu Kerola Kandidaatintutkielma Ryhmä 3, kevät 2013 (Tieteellisen kirjoittamisen kurssi, tiki) Referaatti, aine, tutkielma Kypsyysnäyte Esitelmä Arvostelu Kirjoittaminen Aiheiden valinta 1 Referaatti
Tieteellisen kirjoittamisen kurssi, kevät Teemu Kerola. Referaatti. Valitse tutkielman aihepiiriin sopiva artikkeli
Teemu Kerola Tieteellisen kirjoittamisen kurssi Ryhmä 4, kevät 2010 http://www.cs.helsinki.fi/u/arytkone/tiki/sisalto.html Referaatti Aine, tutkielma Kypsyysnäyte Esitelmä Arvostelu Kirjoittaminen 1 Referaatti
Pro gradu tutkielman arvostelusta tietojenkäsittelytieteiden tutkinto-ohjelmassa
Tampereen yliopisto Luonnontieteiden tiedekunta Tietojenkäsittelytieteiden tutkinto-ohjelma Pro gradu tutkielman arvostelusta tietojenkäsittelytieteiden tutkinto-ohjelmassa 1. Arvostelussa huomioitavia
Kandidaatintyön arvosteluohjeet
1 (5) Kandidaatintyön arvosteluohjeet Hyväksytty sähkötekniikan akateemisessa komiteassa 19.9.2011. Näillä arviointiohjeilla on kaksi tarkoitusta. Yhtäältä niillä välitetään selvä viesti sekä ohjaajille
Arviointiperuste 1 2 3 4 5. opinnäytetyön aihe perustellaan niukasti aihe on työelämälähtöinen
1 PELASTUSOPISTO Toiminnallisen opinnäytetyön arviointiperusteet Opinnäytetyön arviointi perustuu tähän kriteeristöön. Jokainen opinnäytetyön arvioitava osa on purettu taulukossa sanalliseen muotoon, näitä
Ei suurempaa moitten sijaa. Lähdemerkinnät ok, samoin lauserakenteet. Muutamia kirjoitusvirheitä oli, mutta ei häiritsevässä määrin.
opisnro Perehtyneisyys Johtopäätelmät Kieli-/ulkoasu Perehtyneisyys Johtopäätelmät Kieli-/ulkoasu 433431 Aiheeseen olisi voinut perehtyä syvällisemmin oppikirjamaisia lähteitä käyttäen, nyt oli tyydytty
Kandidaatintutkielman arviointikriteerit
Kandidaatintutkielman arviointikriteerit Kandidaatintutkielman laajuus on 10 op, josta kypsyysnäyte 1 op ja tieteellinen tiedonhankinta 2 op. Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelmassa tieteellinen tiedonhankinta
Teemu Kerola Kandidaatintutkielma Kevät 2017 (Tieteellisen kirjoittamisen kurssi, tiki)
Teemu Kerola Kandidaatintutkielma Kevät 2017 (Tieteellisen kirjoittamisen kurssi, tiki) Referaatti, aine, tutkielma Kypsyysnäyte Esitelmä Arvostelu Kirjoittaminen Aiheiden valinta 1 Tavoitteet Tiedonhaku
ÄIDINKIELEN TEKSTITAIDON KOE
ÄIDINKIELEN TEKSTITAIDON KOE ERITASOISTEN SUORITUSTEN TUNTOMERKKEJÄ o pistettä vastaus ei täytä tehtävänantoa vastaus osoittaa, että kokelas ei ole ymmärtänyt lukemaansa vastauksessa ei ole tehtävän edellyttämiä
Yhdistyspäivä
Yhdistyspäivä 7.4.2017 Esiintyminen Joissa ihmiset puhuvat toistensa kanssa ovat esiintymistilanteita (Pelias1992). Suppeammin vain teatteri-ilmaisu tai esteettisen tekstin esittäminen Tavallisimpia esiintymisiä
Seminaarit. sen jälkeen Teollisuuslaitos-seminaari / SWOT analyysi (esitelmät ja
Seminaarit Seminaarit näkökulmittain ja teollisuudenaloittain Yksi HX-ryhmälle Kaksi seminaaria / harjoitusryhmä (n. 30 opiskelijaa): ensin Näkökulma-seminaari (esitelmät ja opponoinnit 3-4 hengen ryhmissä,
Pisteytysohje loppuraporttien vertaisarviointiin
Pisteytysohje loppuraporttien vertaisarviointiin Pisteytys olettaa kaikkien kuvattujen vaatimusten täyttymistä pistemäärän saavuttamiseksi. Esimerkiksi: Raportti täyttää rakenteen ja kieliasun osalta kaikki
SMG-4050 Energian varastointi ja uudet energialähteet. Seminaariarvostelut 2011
SMG-4050 Energian varastointi ja uudet energialähteet Seminaariarvostelut 2011 Seuraavilla sivuilla esitetään kuluneen syksyn seminaariarvostelut kurssille SMG-4050. Arvosanojen antaminen on siinä mielessä
SMG-4050 Energian varastointi ja uudet energialähteet. Seminaariarvostelut 2009
SMG-4050 Energian varastointi ja uudet energialähteet Seminaariarvostelut 2009 Seuraavilla sivuilla esitetään kuluneen syksyn seminaariarvostelut kurssille SMG-4050. Arvosanojen antaminen on siinä mielessä
Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A)
1 (142) 7 Riiheläinen Riku (A) 1 15:13,08 0:20,84 2 14:52,24 0:00,00 3 15:05,58 0:13,34 2 (142) 8 Eriksson Toni (A) 1 13:55,64 2 14:01,00 0:00,00 3 14:08,72 0:07,72 4 14:16,29 0:15,29 5 14:53,03 0:52,03
Jurvan Metsästysseura ry Ilma-asehalli, Salontie 20
POHJANMAAN III KULTAHIPPUKARSINNAT JA Y/N SARJOJEN AVOIN ILMA-ASEKILPAILU Tulokset ilmapistooli: IT 8 1 Tuomas Olli LappA 95 + 96 = 191 2 Aleksi Heinonen LappA 93 + 90 = 183 3 Topias Teikari IU 82 + 81
Yleistä tarinointia gradusta
Yleistä tarinointia gradusta Juha Taina Pro gradu seminaariesitelmä 21.1.2008 Yleistä tarinointia gradusta 1 1. Johdanto Pro gradu tutkielma (tästä eteenpäin vain tutkielma ) on ennen kaikkea opinnäyte.
Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu Syventävien opintojen tutkielman arviointi
Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu Syventävien opintojen tutkielman arviointi Syventävien opintojen tutkielmat arvioidaan 5-portaisella asteikolla arvosanoilla (1) välttävä, (2) tyydyttävä, (3) hyvä,
ARVO - verkkomateriaalien arviointiin
ARVO - verkkomateriaalien arviointiin Arvioitava kohde: Jenni Rikala: Aloittavan yrityksen suunnittelu, Arvioija: Heli Viinikainen, Arviointipäivämäärä: 12.3.2010 Osa-alue 1/8: Informaation esitystapa
SMG-4050 Energian varastointi ja uudet energialähteet. Seminaariarvostelut 2012
SMG-4050 Energian varastointi ja uudet energialähteet Seminaariarvostelut 2012 Seuraavilla sivuilla esitetään kuluneen syksyn seminaariarvostelut kurssille SMG-4050. Arvosanojen antaminen on siinä mielessä
1Blogin arvostelu. Blogin tarkoitus. Arvostelun filosofia. Blogin sisältö. Blogin kieli ja tyyli. Viikkotehtävät. Blogin viikoittainen sisältö
1Blogin arvostelu Blogin tarkoitus Blogin pitäminen on tapa välittää tietoa ryhmän päätöksentekoprosessista ulkopuolisille tahoille. Samalla se toimii ryhmän sisäisenä resurssina ja tapana pitää kirjaa
TIES501 Pro Gradu -seminaari. Kevät 2013
TIES501 Pro Gradu -seminaari jussi.hakanen@jyu.fi Kevät 2013 Seminaarin tavoitteet Seminaarin tarkoitus on tukea gradun tekemistä ja valmistumista Seminaarin aikana gradu on tarkoitus saada valmiiksi tai
DIPLOMITYÖ. Ajatuksia ja kokemuksia valvojan näkökulmasta
DIPLOMITYÖ Ajatuksia ja kokemuksia valvojan näkökulmasta Luennoija Esko Niemi Tuotantotekniikan professori Valvottuja d-töitä useita kymmeniä Myös ohjaajana teollisuudessa ja yliopistoissa Oma diplomityö
Tietotekniikan kandidaattiseminaari
Tietotekniikan kandidaattiseminaari Luento 1 14.9.2011 1 Luennon sisältö Seminaarin tavoitteet Seminaarin suoritus (tehtävät) Kandidaatintutkielman aiheen valinta Seminaarin aikataulu 2 2011 Timo Männikkö
Pro gradu -tutkielmien arvostelu maantieteessä
Pro gradu -tutkielmien arvostelu maantieteessä Tutkielman arvostelussa on käytössä viisiportainen asteikko (1-5): o Ykkönen (1) merkitsee, että työ on hyväksyttävissä, mutta siinä on huomattavia puutteita.
HELSINGIN YLIOPISTO Opetustaidon arviointi
HELSINGIN YLIOPISTO Opetustaidon arviointi 22.5.2017/ONE Opetustaito arvioidaan Helsingin yliopistossa opetus- ja tutkimustehtäviä täytettäessä ja dosentuuria haettaessa. Opetustaidon arvioinnissa kiinnitetään
Palautejärjestelmän kautta palautetta antoi 40,00 % kurssille ilmoittautuneista opiskelijoista.
Kurssipalautekooste Kurssi: Metallurgian seminaari (477419S) Toteutusajankohta: Syksy 2018 (periodi 2) Vastuuopettaja: Eetu-Pekka Heikkinen Muut opettajat: Timo Fabritius Koosteen koonnut: Eetu-Pekka Heikkinen
Kevään 2009 valtakunnallinen 5-6 luokan FyKe koe tilanne FyKe kevät 2009
Kevään 2009 5-6 FyKe koe Oppilasmäärä 14 12 10 8 6 4 2 0 5 6 FyKe kevät 2009 10 10 9,5 9, + 9 9 8,5 8 + 8 8 7,5 7 + 7 7 6,5 6 + 6 6 5,5 5 + 5 5 4,5 4 + 4 Arvosana 122 oppilasta, keskiarvo 7,56 Tehtäväkohtaiset
Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.
OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion
Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Syysilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla , tulosluettelo:
Yleinen sarja, ilmakivääri 60 ls 1. Juho Kurki KaA 100 100 99 97 100 99 595 45x 2. Mikko Luoma KokMAS 93 94 93 93 97 94 564 18x 3. Markku Niemi AlavA 96 91 91 94 97 91 560 19x 4. Markku Haukkala HSA 93
Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A)
1 (129) 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 3:12,46 0:24,17 2 2:48,29 0:00,00 1 2:38,80 2 2:40,66 0:00,00 3 2:45,05 0:04,39 4 8:44,45 6:03,79 1 2:36,81 2 2:42,99 0:02,31 3 2:41,95 0:01,27 4 2:42,56 0:01,88 5
Tuen tarpeen tunnistaminen. Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi. Esitysohjeet opettajalle. toinen luokka syksy
Tuen tarpeen tunnistaminen Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi toinen luokka syksy Esitysohjeet opettajalle arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin
Kevään 2010 fysiikan valtakunnallinen koe
120 Kevään 2010 fysiikan valtakunnallinen koe 107 114 100 87 93 Oppilasmäärä 80 60 40 20 0 3 5 7 14 20 30 20 30 36 33 56 39 67 48 69 77 76 56 65 35 25 10 9,75 9,5 9,25 9 8,75 8,5 8,25 8 7,75 7,5 7,25 7
SMG-4050 Energian varastointi ja uudet energialähteet. Seminaariarvostelut 2010
SMG-4050 Energian varastointi ja uudet energialähteet Seminaariarvostelut 2010 Seuraavilla sivuilla esitetään kuluneen syksyn seminaariarvostelut kurssille SMG-4050. Arvosanojen antaminen on siinä mielessä
Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)
16.8.2014 17:16:25 1 (134) 1 Piippola Pauli (Classic A) 1 2:22,60 0:19,74 2 2:02,86 0:00,00 3 2:54,59 0:51,73 16.8.2014 17:16:25 2 (134) 3 Väkeväinen Tom (Classic A) 1 2:09,60 2 2:33,70 0:09,43 3 2:24,27
AMK-OPINNÄYTETYÖN ARVIOINTIKRITEERIT päivitetty 24.10.2008
1 AMK-OPINNÄYTETYÖN ARVIOINTIKRITEERIT päivitetty 24.10.2008 Arviointikriteerit K 5 H 4 H 3 T 2 T 1 Hylätty Aiheen valinta Yhteys koulutusohjelman ammattiopintoihin Yhteys työelämään työ kehittää opiskelijan
Joukkue: Rangaistuspallo
10:30 pallo jäähy jäähy lisä Sin Valk Merkinnät Ottelu # 1 10:30 Aika Sin Valk Maali Syöttäjä Sininen Valkoinen x x num. num. x x x x x 0 0 12:19 x 11 2 0 1 HäSu TaUrSuk 11:28 x 9 10 0 2 8:53 x x 0 2 Valk.
PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki.
OTTELUT 11.2.2016 Jääkiekko 9. Viranomaisturnaus Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO A 5 10.2.2016 08:00 PORKVU - TPU Turku 0-10 6 10.2.2016 09:00 7 10.2.2016 10:00 Vanginvartijat PORKVU
Verkkokirjoittaminen. Verkkolukeminen
0 Nopeaa silmäilyä: Pääotsikot, kuvat, kuvatekstit, väliotsikot, linkit, luettelot, korostukset. 0 Hitaampaa kuin paperilla olevan tekstin lukeminen 0 F-tyyppinen lukeminen Verkkolukeminen Verkkokirjoittaminen
RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10
RASTI 1 Suomenmestaruuskilpailu 1999 Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 Kilpailijat Pisteet Rangaistukset Aika Ls Tulokset No Nimi Lk. Joukkue PP
XIV Heikki Hovin muistokilpailu, 17.2.2007 Ahvenistolla Tulostettu 17.02.07 klo 18.49.35 Sivu 1 M17 (8 km) Lähti : 4 Keskeytti : 0 Hylätty : 0
Tulostettu 17.02.07 klo 18.49.35 Sivu 1 M17 (8 km) 1 3 Tuomas Vaherkoski Hollolan Urheilijat -46 27.44 27.44 030 2 5 Petteri Vaherkoski Hollolan Urheilijat -46 28.43 +59 140 3 1 Aaro Saarinen Hollolan
Kiipulan ammattiopisto. Liiketalous ja tietojenkäsittely. Erja Saarinen
Kiipulan ammattiopisto Liiketalous ja tietojenkäsittely Erja Saarinen 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Hyvät internetsivut... 3 3. Kuvien koko... 4 4. Sivujen lataus... 4 5. Sivukartta... 5 6. Sisältö...
PELAAJAT JOUKKUEITTAIN
PELAAJAT JOUKKUEITTAIN AMIGOS Tenuskebat Kotipojat Porski Kone MP Rohellus Kone MP Porski Kotipojat Rohellus Tenuskebat Kone MP Porski Yhteensä 19 pelaajaa Semi Finaali O M S Y J Hassinen Mikko AMIGOS
PÖYTÄKIRJA 3/
27.10.2014 Sivu 1(5) PÖYTÄKIRJA 3/2013 8.4.2013 LTKY:N EDUSTAJISTON KOKOUS AIKA 3.4.2013, klo 17.00 PAIKKA: LUT:n luentosali 1381 LÄSNÄ: Alopaeus Erik Bebek Peter C. Bremer Britt Eloranta Henri Ferm Joonas
LIITE 1: OPINNÄYTETYÖN ARVIOINTIKRITEERIT AMK- TUTKINTO. Arvioinnin osa-alueet perustutkintoon (AMK-tutkinto) johtavassa koulutuksessa
LIITE 1: OPINNÄYTETYÖN ARVIOINTIKRITEERIT AMK- TUTKINTO Arvioinnin osa-alueet perustutkintoon (AMK-tutkinto) johtavassa koulutuksessa I TEHTÄVÄN ASETTELU Työelämälähtöisyys: opinnäytetyö hyödyttää työelämää,
Lukijatutkimus 2017 KOTITALON LUKIJAT
Lukijatutkimus 2017 KOTITALON LUKIJAT Toteutus Tiedonkeruu 15.12.2017 9.1.2017 Vastaajia 405 (2015: 196) Uutiskirjerekisteri + tilaajarekisteri Suosittelu Kotitalo-lehden jokaisessa numerossa on paljon
Filosofisen tiedekunnan syventävien opintojen opinnäytetöiden arviointi DP 270/2019
Filosofisen tiedekunnan syventävien opintojen opinnäytetöiden arviointi DP 270/2019 Tutkielman arviointikriteerit ovat seuraavat: Tutkimusaihe ja tutkimuksen tarkoitus Teoreettinen perehtyneisyys ja tutkimuskirjallisuus
Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen
KUNTO+ NAISET kisailijan nimi syntymä vuosi ikäsarja paikkakunta kilpailija numero Helena Laaksonen 1966 yleinen Tampere 300 Tiina Penttilä-Metso 1966 yleinen triva, Nokia 301 Maria Laine 1982 yleinen
Classic Motocross Sipoo Kierrosajat 35 (54) Jukka Lahti (A)
1 (118) 35 (54) Jukka Lahti (A) 1 0:36,56 2 2:49,70 0:00,00 3 2:51,92 0:02,22 1 0:14,71 2 2:46,62 0:00,37 3 2:46,25 0:00,00 4 2:55,04 0:08,79 5 2:55,30 0:09,05 6 2:48,96 0:02,71 1 0:15,91 2 2:51,75 0:00,00
Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag. Kotziadimos Thomas. Waldén Jari- Pekka. Leppänen Kim Lindström Tuomo.
Sijoitus Kilpailu % Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag 1 100,0000 939,2404 124 Nousiainen Lauri 2 97,6396 917,0707 127 Nurmi Seppo Karjala A 3 95,4658 896,6531 104 Manni Matti
Tietoa lukio-opinnoista. Syksy 2016
Tietoa lukio-opinnoista Syksy 2016 Lukion kurssimäärä Päättötodistukseen vaaditaan 75 kurssia. Pakollisia 47 (MB) tai 51 (MA) kurssia. Syventäviä kursseja tulee olla vähintään 10, loput kurssit voivat
Hankintojen johtaminen
Hankintojen johtaminen sähköinen kurssipalaute, syksy 06 Opetus,0 Yleisarvio,8 Opetustapa, Oma panos,8 Osaamistavoitteet,8 Suhteellinen työmäärä,86 OSTO 6 n= C000 Hankintojen johtaminen (060 0608). Yleisarvioni
Kul Aircraft Structural Design (4 cr) Assignment 1 EVALUATION - Arviointi
Kul-34.4300 Aircraft Structural Design (4 cr) Assignment 1 EVALUATION - Arviointi 2016 Tilaisuus 1. harjoitustyö -arviointi 2. harjoitustyö - kommentit 2. harjoitustyö -arviointi Autorating II 3. harjoitustyö
TIEDEPOSTERI. - Viestinnän välineenä. Marisa Rakennuskoski
TIEDEPOSTERI - Viestinnän välineenä Marisa Rakennuskoski POSTERILAJIT Mainosposteri(pääpaino kuvilla ja visuaalisuudella) Ammatillinenposteri(vapaamuotoinen, esim. jonkin projektin tapahtumia kuvaava,
SÄHKÖTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMAN KANDIDAATINTYÖOHJE
SÄHKÖTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMAN KANDIDAATINTYÖOHJE Ohje hyväksytty osastoneuvostossa 17.8.2005 1 Sisällys 1. Kandidaatintyö ja sen tarkoitus...2 2. Kandidaatintyön aihe ja tarkastaja...3 3. Kandidaatintyön
Kandidaatintyöprosessi Sähköenergiatekniikan laitoksella
kn 5.2.2009 Kandidaatintyöprosessi Sähköenergiatekniikan laitoksella Tiedoksi kandidaatintöiden ohjaajille: Valmistautuminen kandityön tekemiseen, esitietovaatimukset: Kandidaatintyö voidaan aloittaa tyypillisesti
Tehtäväalueen määrittely ja tavoitteiden asettelu
1 (7) Hyväksytty Kemian tekniikan akateemisessa komiteassa 11.11.2014 DIPLOMITYÖN ARVIOINTIOHJE 1. Yleistä diplomityön arvioinnista Aalto-yliopiston Kemian tekniikan korkeakoulun tutkintosäännön 2013 12
portfolion ohjeet ja arviointi
2015 portfolion ohjeet ja arviointi EIJA ARVOLA (5.10.2015) 2 Sisällysluettelo 1. TYÖPORTFOLIO (ei palauteta opettajalle)... 3 2. NÄYTEPORTFOLIO (palautetaan opettajalle)... 3 3. NÄYTEPORTFOLION SISÄLLÖN
Lukiokoulutuksen lehtorin viran täyttäminen / valitus / lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle
Opetus- ja kasvatuslautakunta 105 27.10.2016 Lukiokoulutuksen lehtorin viran täyttäminen / valitus / lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle 559/01.01.01.01/2016 OPEKAS 105 valmistelijat: hallintopäällikkö
Luotu: :14 Jokamiehen 7-ottelun tuloksia Sivu 1(5)
Luotu: 29.9.2015 0:14 Jokamiehen 7-ottelun tuloksia 1992-2015 Sivu 1(5) (1) Heinonen Risto 1997 M35 PB 5821 14,3 903 (1) 180 978 (1) 15,12 869 (3) 26.0 776 (13) 603 859 (2) 48,58 833 (11) 2,37,4 603 (57)
KOKOELMAN ETUSIVU. rakenne ja laadinta ajatuksia - ehdotuksia. Jussi Murtosaari
KOKOELMAN ETUSIVU rakenne ja laadinta ajatuksia - ehdotuksia Jussi Murtosaari Nordia 2011 Jyväskylä 3.4.2011 KOKOELMAN ETUSIVU kokoelman tärkein sivu KOKOELMAN ETUSIVU kokoelman tärkein sivu kertoo mistä
1993 P a l k i n t o P a l k i t u t
1993 P a l k i n t o P a l k i t u t Stipendi Timo Paasolainen (1) Vesa Sairanen (1) Veteraanipalkinto Hannu Suoknuuti (1) Raija Ovaska (1) Esine palkinto Antti Väkevä (1) Leena Puranen (1) Ville Nurmilaukas
PAIKKOJA EHDOKAS PUOLUE ÄÄNIÄ VERTAUSLUKU STATUS. Träskbäck, Jocka * KOK ,000 Valitaan. Rajamäki, Minna * KESK ,000 Valitaan
Sivu 1/5 Lempäälä Ehdokkaat Äänestysalueet Äänestysprosentti 61, % Tiedot päivitetty 01:19 (11.10.2017) Äänistä laskettu 100,0 % Puolueiden kannatus - Lempäälä Vaalitulos PUOLUE PROSENTTIA PAIKKOJA KOK
Tiivistelmä ja yleisiä huomioita tekstistä
Tiivistelmä ja yleisiä huomioita tekstistä Kesäkandidaattiseminaari 2016 Tekstipaja 27.6.2016 Aalto-yliopisto/TKK, Tiina Airaksinen Tiivistelmä Suppea ja itsenäinen teksti, joka kuvaa olennaisen opinnäytteen
PS-vaiheen edistymisraportti Kuopio
PS-vaiheen edistymisraportti Kuopio Kuopio, PS-vaiheen edistymisraportti, 30.10.2001 Versiohistoria: Versio Pvm Laatija Muutokset 1.0 30.10.2001 Ossi Jokinen Kuopio2001, vain kurssin T-76.115 arvostelun
Suunnitelma Perinnöllisyys T9
Suunnitelma Perinnöllisyys T9 Oppimistavoitteet Järjestelmällisten biologisten laboratoriotutkimuksien tekeminen. Perinnöllisyyteen liittyvien käsitteiden, mallien ja teorioiden ymmärtäminen ja käyttäminen
Joukkue: Sininen Valkoinen x x num. num. x x x x x :00 x x Erä
10:00 Paikka: Tampere Pvm: 23.01.2016 jäähy jäähy lisä Sin Valk Merkinnät Ottelu # 13 10:00 Sininen Valkoinen x x num. num. x x x x x 0 0 15:00 x x 0 0 1. Erä TaUrSuk UrSuk 12:54 x x 0 0 holding 9:09 x
XIV Heikki Hovin muistokilpailu, 17.2.2007 Ahvenistolla PIIRI : Eteläinen alue
M17 (8 km) Sivu 1 1 3 Tuomas Vaherkoski Hollolan Urheilijat -46 27.44 27.44 030 2 5 Petteri Vaherkoski Hollolan Urheilijat -46 28.43 +59 140 3 1 Aaro Saarinen Hollolan Urheilijat -46 32.28 +4.44 232 4
Luottamushenkilöt 23.10.15 Hyvinkää
Luottamushenkilöt 23.10.15 Hyvinkää Media ja edunvalvonta Kari Klemm KLEMM.IT Julkisuus on päivän sana * Media * Mediassa * Median kanssa Media(kin) on muutoksen kourissa *runsaat 2000 toimittajaa irtisanottu
Harjoituskerta 5. 30.11.2015 Yritysviestinnän perusteet A71A00100 Visa Penttilä
Harjoituskerta 5 Yritysviestinnän perusteet A71A00100 Visa Penttilä Agenda 1. Tiimitehtävät 2. Artikkelit 3. Ohjeistusta lopputyöhön 4. Ensi viikon luento Falkheimer & Heide (2015) Kolme keskeistä käsitettä
Heikosta vastauksesta puuttuvat konkreettiset faktat, mikä näkyy esimerkiksi
Heikosta vastauksesta puuttuvat konkreettiset faktat, mikä näkyy esimerkiksi asioiden esittämisenä ympäripyöreästi esimerkkien puuttumisena siten, ettei tehtävässä annettuja tai vastauksen kannalta olennaisia
Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Syysilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla Lehtimäellä 05.-07.12.2008, tulosluettelo:
Yleinen sarja, ilmapistooli 60 ls 1. Reijo Rantakangas LehA 95 93 93 98 93 92 564 2. Tuomo Passi KA 93 94 89 94 93 93 556 3. Marko Talvitie LehA 90 93 95 93 91 93 555 4. Risto Kantola LehA 92 91 89 91
CT30A9001 Tietoliikennetekniikan seminaari 2. INFOLUENTO (k2010) Kari Heikkinen Lappeenrannan teknillinen yliopisto
CT30A9001 Tietoliikennetekniikan seminaari 2 INFOLUENTO (k2010) Kari Heikkinen Lappeenrannan teknillinen yliopisto Wikissä Sisältö: Yleinen orientoituminen ja järjestäytyminen Kurssin arvostelun ja arvosanan
PELAAJAT JOUKKUEITTAIN Kausi
PELAAJAT JOUKKUEITTAIN Kausi 2013-14 HAUSBANDY Snipers Porski RSB Yhteensä Ahde Kimmo HausBandy 1+2 3+0 x 2 4 2 6 0 Hakkola Jani HausBandy 0+0 ei pel. x 1 0 0 0 0 Helminen Tommi HausBandy 2+0 ei pel. x
Puheviestintä 1 TIK, kandidaatinseminaari Opettajana Inkeri Roos-Cabrera
Puheviestintä 1 TIK, kandidaatinseminaari 15.3.2016 Opettajana Inkeri Roos-Cabrera Mitä on puheviestintä? 18.3.2016 2 Puheviestintä tutkii ihmisten keskinäistä vuorovaikutusta 18.3.2016 3 Puheviestintätaitoja
Tehtävän lisääminen ja tärkeimmät asetukset
Tehtävä Moodlen Tehtävä-aktiviteetti on tarkoitettu erilaisten tehtävien antamiseen verkossa. Tehtävä-aktiviteettia ei ole tarkoitettu ainoastaan tehtävien palautukseen, kuten moni sen sellaiseksi mieltää,
Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu. Kirsi Nousiainen 27.5.2005
Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu Kirsi Nousiainen 27.5.2005 Visuaalinen suunnittelu Ei ole koristelua Visuaalinen ilme vaikuttaa vastaanottokykyyn rauhallista jaksaa katsoa pitempään ja keskittyä
Vanha kenttä: 1987-1992
JYVÄS-GOLF HOLE-IN-ONE 1978-2010 Vanha kenttä: 1987-1992 1987 1 Matti Tikkinen väylä 6 1988 2 Tuomo Kilpeläinen väylä 8 1989 3 Jaakko Nieminen väylä 6 4 Pertti Virtanen väylä 4 5 Sami Rantakari väylä 6
1. Johdanto. 2. Kirjaston käyttö
1. Johdanto Porin kaupunginkirjaston asiakastyytyväisyyttä mittaava kysely toteutettiin vuonna 2006 ensimmäisen kerran Internetin kautta. Kyselylomake oli kirjaston verkkosivuilla kahden viikon ajan 4.12.-18.12.
SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja N 176
SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Jalasjärvi, 8.4.2018 Ilmahirvi, sarja S15 1. Heikkilä Ida KS 93 92 185 2. Hakala Mikko PH 80 91 171 3. Annala Toni PO 83 87 170 4. Heikkinen Aleksi PO 77 84 161
Kumula, Asiantuntijan blogiteksti
Kumula, 11.6.2019 Asiantuntijan blogiteksti Hei! Olen Mari. Digiajan kirjoituskoulu Kide on perustettu, jotta tekstit olisivat loistavia eikä niiden kirjoittaminen olisi (aina) tuskallista. www.kidekoulu.fi
Osaamispisteet. Vapaasti valittava
Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammattiopiskelun S2 3 osp Osaaminen arvioidaan opiskelijan keräämän oman alan sanaston sekä portfolion avulla. Oman alan sanavaraston Tekstien ymmärtäminen Luku- ja opiskelustrategioiden
SUOMI L3-KIELEN OSAAMISTASON KUVAUKSET yläkoulu ja lukio
Schola Europaea Office of the Secretary-General Pedagogical Development Unit Ref.: 2017-01-D-38-fi-3 Orig.: EN SUOMI L3-KIELEN OSAAMISTASON KUVAUKSET yläkoulu ja lukio Language III attainment descriptors
Opettajien ja oppilaiden kokemuksia projektityöskentelystä
Opettajien ja oppilaiden kokemuksia projektityöskentelystä Oppilaiden kokemuksia projektityöskentelystä matematiikassa hankkeen eri vaiheissa Aineistoa on kerätty matematiikan projektityöskentelystä kolmessa
LähiTapiola vuonna 2020 miten menestymme?
LähiTapiola vuonna 2020 miten menestymme? LähiTapiola vuonna 2020 Palautekysely 22.8.2014 miten menestymme? Palautekysely 22.8.2014 Vastasiko asiaosuus odotuksianne? 4,96 1 1,5 2 2,5 3 3,5 4 4,5 5 5,5
Himangan Urheilijat ry Palkitsemisjaottelu 2007 Yleisurheilu - Athletics
Kansainvälinen-, SM- ja muu arvokilpailumenestys (17 v. yleinen sarja) Joni Mattila (19v.) EM pronssi M19 kiekko SM kulta M19 kiekko SM 4. sija M19 kuula SM-halli 4. sija M19 kuula Kalevan Kisat 10. sija
Kettumäki Jukka. Muut Tuominen Pirjo keskusvaalilautakunnan sihteeri
Iitin kunta Pöytäkirja 5/2015 1 Keskusvaalilautakunta 25.09.2015 Aika Perjantai 25.09.2015 klo 19:05-19:25 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Leinonen Heikki Salonen Irmeli Kakko
Tavoite Opiskelija osaa käyttää englannin kielen rakenteita, hallitsee kielen perusilmaukset ja ymmärtää opiskelijan arkielämään liittyvää kieltä
Kuvaukset 1 (6) Englanti, Back to basics, 1 ov (YV3EN1) Tavoite osaa käyttää englannin kielen rakenteita, hallitsee kielen perusilmaukset ja ymmärtää opiskelijan arkielämään liittyvää kieltä Teemat ja
Kurssin oppimistavoitteet. Heikki Lokki Kurssin suorituksen jälkeen osaat
Johdatus tietojenkäsittelytieteeseen - TVT-ajokortti (3 op) - Tietokone työvälineenä (1 op) - Opiskelutekniikka (2 op) - Johdatus tietojenkäsittelytieteeseen (4 op) Heikki Lokki 24.9.2008 Matemaattis-luonnontieteellinen
Aliranta Mikko (MV) Arffmann Iiro (MV)
Nimi Kausi Ottelut Maalit Syötöt Pisteet Jäähyt Aaltonen Matias (P/H) 14-15 16 3 4 7 6 15-16 9 1 1 2 4 16-17 4 0 1 1 0 II-div. kars 0 0 0 0 0 29 4 6 10 10 Ahola/Möller Antti (P) 01-02 18 1 0 1 0 02-03
Yleisiä kommentteja kokeesta.
Lukuvuoden fysiikan valtakunnallisen kokeen palaute.6. Palautteita yhteensä 454 oppilaan tuloksesta. Pistekeskiarvo 7,6 joka vastaa arvosanaa 6,5. Oppilaita per pistemäärä 5 5 5 5 4 6 8 4 6 8 4 6 8 4 6
Opiskelun aloitusvuosi:
Kurssi: Steroidien kemia - KEMS3 (Kevät 9) Vastaamalla kurssista esitettyihin kysymyksiin, mielipiteesi kurssista ja sen hyödyllisyydestä välittyvät kurssin järjestäjille. Palautetta tullaan käyttämään
SAKU TALVIKISAT 15.3.2013, SASTAMALA YKSILÖMATKAT
SAKU TALVIKISAT 15.3.2013, SASTAMALA YKSILÖMATKAT 1 Nyl 3km P 1 Kaisu Salminen Keski-Pohjanmaan koulutu 11.00.00 2 Nina Pajari Ammattiopisto Lappia 11.00.30 3 Terhi Lehtola Haapaveden ammattiopisto 11.01.00