SMG-4050 Energian varastointi ja uudet energialähteet. Seminaariarvostelut 2011

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SMG-4050 Energian varastointi ja uudet energialähteet. Seminaariarvostelut 2011"

Transkriptio

1 SMG-4050 Energian varastointi ja uudet energialähteet Seminaariarvostelut 2011 Seuraavilla sivuilla esitetään kuluneen syksyn seminaariarvostelut kurssille SMG Arvosanojen antaminen on siinä mielessä haasteellista, että esitelmien arvosteleminen on aina jossain määrin mielipideasia. Kaksi seminaariarvosanaan merkittävimmin vaikuttavaa tekijää ovat esityksen asiasisältö ja ryhmän esiintyminen esitelmän aikana. Seminaariarvosanat, jotka on annettu puolikkaan numeron tarkkuudella, ovat ryhmäkohtaisia. Jos henkilön toiminta on esityksen aikana arvioitu muuta ryhmää paremmaksi, kyseinen henkilö on palkittu esiintymisplussalla, joka tarkoittaa puolen numeron korotusta ryhmän seminaariarvosanaan. Lisäksi aktiivinen osallistuminen seminaareihin palkittiin. Tämän palautteen lopussa on lista henkilökohtaisista plussista. Huomaa, että jos nimeäsi ei löydy henkilökohtaisten plussien listalta, toimintasi seminaarin aikana on arvioitu yhtä hyväksi kuin ryhmäsi saama arvosana. Yleisesti on sanottava, että yleisön puolella on miellyttävää olla, kun esitelmän pitäjät ovat valmistautuneet tehtäväänsä näin huolellisesti. Tippaakaan liioittelematta voidaankin todeta, että esitelmät ja myös posterit olivat varsin korkealaatuisia. Ainoatakaan huonoa esitelmää ei seminaareissa ollut. Huomattava huolellisuus ja vaivannäkö kävivät ilmi todella monesta esityksestä. Muutama esiintyjä nousi kuitenkin muiden yläpuolelle. Nämä "vuoden esiintyjä" -tittelistä tasapäisesti kamppailevat henkilöt ovat sukunimen mukaan aakkosjärjestettyinä Antti Hakala, Antti Hentinen, Maria Ruuskanen, Antti Saarela ja Juuso Tulonen. 1

2 Ryhmä 1: Hiilidioksidin talteenotto keskiviikko klo 12-13, SC105b Kaisa Grip, Sanna Harju, Emmaliina Vilkki Kaisa aloitti kurssin seminaarit esittelemällä ryhmän ja esitelmän sisällön. Lisäksi asiaa tuli hiilidioksidin talteenoton käyttökohteista, kustannuksista ja hiilidioksidin hyödyntämisestä. Kaisan toiminta oli kaikilta osin moitteetonta. Kerronta oli selkeää ja huolellista, ja kontakti yleisöön oli erittäin hyvä. Emmaliinan osuus käsitteli hiilidioksidin talteenottotekniikoita. Huolellinen valmistautuminen kävi ilmi, sillä kohtuullisen monimutkaisista prosesseista huolimatta asiat tuli esitettyä miellyttävän selkeästi. Ainoa huono puoli oli heikohko kontakti yleisöön, sillä oman osuutensa ajan Emmaliina puhui pääasiassa valkokankaalle. Esityksen jälkeisessä keskustelussa tilanne kuitenkin muuttui oleellisesti paremmaksi. Sanna kertoi hiilidioksidin kuljetuksesta, varastoinnin ongelmista ja talteenoton tulevaisuudennäkymistä. Ryhmälle ominainen huolellisuus ja selkeä kerronta jatkuivat, mutta myös Sanna jäi yleisön huomioimisessa jonkin verran Kaisasta jälkeen. Esityksen jälkeisessä keskustelussa koko ryhmä esitti hyvin perusteltuja näkökulmia hiilidioksidin talteenoton tulevaisuudennäkymistä. Keskustelu yltyikin kiitettävän aktiiviseksi, ja ykkösryhmä asetti omalla esityksellään riman miellyttävän korkealle heti seminaarien aluksi. Tämä ryhmä opponoi ryhmän 2 esitystä ydinjätteen loppusijoituksesta. Opponointi tuli hoidettua moitteettomasti. Aktiivista keskustelua, johon muukin yleisö osallistui, syntyi runsaasti. RYHMÄN KOKONAISARVOSANA: 4 2

3 Ryhmä 2: Ydinjätteiden loppusijoitus Suomessa keskiviikko klo 13-14, SC105b Petri Qvintus, Kasper Saren, Juuso Tulonen Juuso aloitti esitelmän esittelemällä ryhmän. Myöhemmin hän kertoi omassa osuudessaan Onkalosta, jonne ydinjäte tullaan loppusijoittamaan. Moniesteperiaate, ydinjätteen säilöminen kapseleihin ja kapselien sijoittaminen Onkaloon tulivat kuulijoille väistämättä tutuiksi, sillä Juuson esiintyminen oli yhdellä sanalla sanottuna kiitettävää. Kerronta oli erittäin selkeää, asiat tuli esitettyä erittäin yksinkertaisesti, ja lisäksi kontakti yleisöön oli erinomainen. Ensiluokkaista toimintaa! Kasperin osuus käsitteli ydinvoimaa Suomessa, polttoainetta ja sen kuljetusta sekä ydinjätteen jaottelua. Esiintymisen taso säilyi erittäin korkeana, sillä Juusoon liitetyt kehut pätevät lähes sellaisinaan myös Kasperiin. Petri kertoi ydinjätteen välivarastoinnista, jälkikäsittelystä sekä Onkalon pitkän aikavälin käyttösuunnitelmasta. Lisäksi asiaa tuli neljännen sukupolven ydinvoimaloista. Kakkosryhmä oli todellakin panostanut esitykseensä, sillä ryhmän kaikki jäsenet hoitivat hommansa erittäin hienosti. Myös Petrin osuus oli kerronnaltaan erittäin selkeää ja moitteettomasti yleisön huomioivaa. Jos ykkösryhmä asetti riman korkealle, rehellisyyden nimissä on todettava, että kakkosryhmä ylitti riman ilman kosketusta. Tämä ryhmä opponoi ryhmän 1 esitystä hiilidioksidin talteenotosta. Opponointi tuli hoidettua erittäin hienosti. Myös muu yleisö osallistui aktiivisesti keskusteluun. RYHMÄN KOKONAISARVOSANA: 4.5 3

4 Ryhmä 3: Ympäristöystävällisten autojen nykytila keskiviikko klo 12-13, SC105b Joni Mäkilä, Jussi Nummi, Eerikki Salpiola, Juho Syrjälä Juho avasi esitelmän esittelemällä aiheen ja käymällä läpi johdantoa. Lisäksi ajoneuvojen polttoaineista tuli käsiteltyä maakaasu, biokaasu ja bioetanoli. Kerronta oli miellyttävän reipasta ja kontakti yleisöön oli hyvä, mutta esitelmän alku oli ehkä liiankin ripeä asioiden mahdollisimman selkeän esittämisen kannalta. Jussi jatkoi hybridiautoista. Toimintaperiaate, edut, luokittelu tulivat käsitellyiksi mallikelpoisen rauhallisesti ja selkeästi. Myös yleisö tuli otettua hienosti huomioon. Huolellinen valmistautuminen tuli selkeästi ilmi, sillä asiaa tuli paljon myös kalvojen ulkopuolelta. Jonin osuus käsitteli sähköautoja. Tietoa tuli akkutyyppien vertailusta, moottoriteknologiasta, energiankulutuksesta ja latausjärjestelmästandardista. Lisäksi käytiin läpi kaupallisia sähköautomalleja. Kaikki ne kehut, jotka edellä liitettiin Jussin esiintymiseen, koskevat myös Jonia. Erittäin hyvä! Eerikki kertoi polttokennoautoista ja ympäristöystävällisistä polttomoottoriautoista. Käsittelyssä olivat polttokennon toimintaperiaate sekä edut ja ongelmat. Lisäksi eri ajoneuvotyyppejä vertailtiin havainnollisesti. Esiintyminen oli reipasta ja yleisön moitteettomasti huomioivaa, mutta kerronnan selkeydessä jäätiin hieman Jussista ja Jonista. Esityksen jälkeisessä keskustelussa koko ryhmä esiintyi tasavahvasti edukseen, mikä kiistatta kielii huolellisesta valmistautumisesta. Tämä ryhmä opponoi ryhmän 4 esitystä Desertecistä. Syntyi vilkasta keskustelua, johon myös yleisö osallistui aktiivisesti. Opponoivan ryhmän toiminta oli moitteetonta. RYHMÄN KOKONAISARVOSANA: 4 4

5 Ryhmä 4: Desertec keskiviikko klo 13-14, SC105b Antti Saarela, Antti Hakala, Antti Elo, Antero Koskinen Antti S aloitti esityksen esittelemällä ryhmän ja käymällä havainnollisesti läpi esityksen sisällön. Tämän jälkeen käytiin läpi Desertec-hankkeen yleistietoja sekä perusteluja hankkeen tarpeellisuudelle. Myös eri energiateknologioiden osuudet tulivat selviksi. Antti S:n esiintymistä voi lyhyesti kuvata sanalla ensiluokkainen. Rauhallinen ja selkeä asioiden esittäminen kieli huolellisesta valmistautumisesta, ja lisäksi yleisö tuli otettua erittäin hienosti huomioon. Antti H jatkoi Deserteciin liittyvästä tekniikasta. CSP:n periaate, peilityypit ja prosessimallit tuli käytyä selkeästi läpi. Lisäksi esiteltiin kaksi espanjalaista suuren kokoluokan aurinkolämpövoimalaa. Esitelmän taso hipoi edelleen viitosta, sillä myös Antti H suoritui osuudestaan kaikilta osin kiitettävällä tavalla. Kaksi ensimmäistä Anttia nostivatkin riman suurin piirtein niin korkealle, kuin mitä se tämän kurssin puitteissa on nostettavissa. Antti E:n osuudessa käsiteltiin energiansiirtoa. Tasasähkökaapelien käyttö tuli perusteltua varsin hyvin, ja lisäksi käytiin läpi CSP:n hyötysuhde. Myös Antti E esiintyi hienosti: kerronta oli rauhallista ja yleisö tuli otettua kiitettävällä tavalla huomioon. Myös esittämisen selkeys oli erittäin hyvällä tasolla, mutta tältä osin jäätiin kuitenkin piirun verran siitä rautaisen kovasta tasosta, jonka kaksi aiempaa Anttia asettivat. Antero keskittyi omassa osuudessaan Desertecin humaaneihin kysymyksiin: kuka hankkeesta hyötyy ja kuka mahdollisesti kärsii. Selväksi kävi, että hankkeen toteutuminen edellyttää Pohjois-Afrikan valtioiden vakautta. Esitelmä säilyi kaikilta osin erittäin korkeatasoisena, sillä Anteron esiintyminen nousi samalle tasolle Antti E:n kanssa. Rehellisyyden nimissä on todettava, että katsojan roolissa Desertec-esitelmän seuraaminen oli puhdasta viihdettä. Olisin jopa ollut valmis maksamaan pääsylipusta. Tämä ryhmä opponoi ryhmän 3 esitystä ympäristöystävällisten autojen nykytilasta. Keskustelua syntyi miellyttävän vilkkaasti, mikä kielii opponoinnin onnistumisesta. RYHMÄN KOKONAISARVOSANA: 5 5

6 Ryhmä 5: Tuulivoiman nykytila ja tulevaisuus Suomessa keskiviikko klo 10-13, SC105b Matias Becker, Jesse Saralahti, Aarne Haikka, Esko Kuusisto Aarne aloitti esitelmän esittelemällä ryhmän ja esityksen sisällön. Lisäksi kuulijoille tarjottiin yleisasiaa tuulivoimasta, ja myöhemmin Aarne kertoi vielä tuuliatlaksesta ja Suomen tuulivoimahankkeista. Esiintymisen osalta Aarne hoiti hommansa moitteettomasti. Kerronta oli reipasta ja selkeää, ja yleisö tuli otettua hienosti huomioon. Eskon osuus alkoi tuulivoimaan liittyvillä lainsäädännöllisillä asioilla. Lisäksi käsiteltiin EU:n ympäristötavoitteita ja Suomen Puolustusvoimien kantaa tuulivoimaloihin. Aarnen aloittama esiintymisen korkea taso säilyi, sillä Esko piti esitelmää nimenomaan yleisölle kerronnan ollessa rauhallista ja asiasisällöllisesti selkeää ja yksinkertaista. Matiaksen osuudessa käsiteltiin tuulivoiman tukitoimia. Erilaiset tukivaihtoehdot ja Suomessa käytössä olevat tuet tulivat selkeästi käsitellyiksi. Matiaksen esiintyminen oli miellyttävän reipasta ja selkeää, mutta runsas paperista lukeminen heikensi hieman kontaktia yleisöön. Jesse kertoi Suomen tuulivoimaloista. Voimaloiden nimellistehot ja lukumäärät käytiin läpi, ja lopuksi esiteltiin myös tuulivoimaan liittyvää opetusta ja tutkimusta Suomessa. Jessen esiintyminen oli moitteetonta, ja kaikki Aarnen yhteydessä mainitut kehut pätevät myös Jesseen. Tämä ryhmä opponoi ryhmän 6 esitystä aurinkosähköstä EU:n alueella. Ryhmä hoiti hommansa hienosti, ja aktiivista keskustelua syntyi runsain määrin salin ollessa pullollaan asiasta kiinnostuneita ihmisiä. RYHMÄN KOKONAISARVOSANA: 4 6

7 Ryhmä 6: Aurinkosähkö EU:n alueella keskiviikko klo 13-14, SC105b Pertti Tapiainen, Otso-Ville Rinne, Atte-Kustaa Nurminen, Juko Vähätiitto Pertti avasi esitelmän käymällä läpi esityksen sisällön. Sen jälkeen asia tuli aurinkosähkön historiasta ja kehityksestä luvulta nykypäivään asti. Myös aurinkosähkön hinnan kehittymistä käytiin läpi. Pertin esiintyminen oli esimerkillisen reipasta ja selkeää, ja siitä rapsahtaakin täydet pisteet. Kontakti yleisöön ei kuitenkaan ollut paperista lukemisen seurauksena ihan paras mahdollinen. Atte-Kustaan osuus alkoi aurinkolämmön ja aurinkosähkön eron selkeyttämisellä. Sen jälkeen esiteltiin aurinkopaneeleja, joista käytiin läpi kiteiset piipaneelit ja uudempaa teknologiaa edustavat ohutkalvopaneelit. Lisäksi asiaa tuli eri paneelityyppien hyötysuhteista. Atte-Kustaan esiintyminen oli kaikilta osin moitteetonta: asiat tuli esitettyä selkeästi ja rauhallisesti, ja myös yleisö tuli otettua hienosti huomioon. Juko jatkoi aurinkosähkömarkkinoista EU:ssa. Asiaa tuli sähkön hinnasta, energiantuotantopotentiaalista ja tukimuodoista. Lisäksi Juko esitti hyvän näkökannan siitä, miksi Desertec-hankkeessa (ryhmä 4) käytetään pääasiassa aurinkolämpöön perustuvia voimaloita aurinkosähköpaneeleiden sijaan. Myös esiintyminen oli kaikilta osin moitteetonta. Otso-Ville keskittyi osuudessaan aurinkosähkön tulevaisuudennäkymiin ja kehitysennusteisiin. Esiintymisen korkea taso säilyi, sillä edellä mainittuihin herroihin liittyvät kehut pätevät sellaisinaan myös Otso-Villeen. Tämä ryhmä opponoi ryhmän 5 esitystä tuulivoiman nykytilasta Suomessa. Ajankohtainen aihe keräsi runsaasti väkeä paikalle, ja opponointi tuli vilkkaan keskustelun lomassa hoidettua mallikkaasti. RYHMÄN KOKONAISARVOSANA: 4 7

8 Ryhmä 7: Jätteiden hyödyntäminen energiantuotannossa keskiviikko klo 12-13, SC105b Toni Liimatta, Saana Kokko, Mikko Vatka, Matti Hautero Mikko aloitti esityksen esittelemällä ryhmän ja esitelmän sisällön. Sen jälkeen kuuloijoille tarjottiin yleisasiaa jätteiden hyödyntämisestä, suomalaisesta jätehuoltojärjestelmästä ja kierrätyspolttoaineen valmistuksesta, johon liittyen laitettiin myös näyte kiertämään. Mikon esiintyminen oli miellyttävän rauhallista ja selkeää, mutta kontakti yleisöön jätti hieman toivomisen varaa. Matin osuus käsitteli biokaasua. Yleisölle tarjoiltiin selkeän kerronnan kera asiaa biokaasun muodostumisesta, metaanista, biokaasulaitoksista, Kymen bioenergialaitoksesta sekä biokaasun hyödyntämisen kehityksestä Suomessa ja Euroopassa. Matin esiintyminen ei jättänyt toivomisen varaa. Kontakti yleisöön oli erinomainen, ja huolellinen valmistautuminen kävi ilmi rauhallisena ja erittäin selkeänä kerrontana. Saanan osuus käsitteli arinapolttoa. Voimalan toimintaperiaate käytiin selkeästi läpi, ja lisäksi asiaa tuli Ekokemin jätteenpolttolaitoksesta sekä Vantaan Energian suunnitelmista. Saanan toiminta oli kaikilta osin moitteetonta, mutta aivan Matin loistoon ei kuitenkaan ylletty. Toni kertoi jätteiden kaasutuksesta. Kuulijoille tulivat tutuiksi esimerkiksi rinnakkaispoltto ja Lahden voimalaitos Kymijärvi II. Tonin toiminnasta näkyi kaikilta osin erittäin huolellinen valmistautuminen. Esiintyminen oli moitteetonta lähestyen jopa Matin loistoa. Esitykselle asetettu yläaikaraja, 30 minuuttia, ylittyi noin viidellä minuutilla. Tämä ryhmä opponoi ryhmän 8 esitystä sähköenergian kustannusrakenteesta. Opponointi tuli hoidettua moitteettomasti, ja keskustelu oli miellyttävän vilkasta. RYHMÄN KOKONAISARVOSANA: 4 8

9 Ryhmä 8: Sähköenergian kustannusrakenne: vertailuna vesivoima, hiilivoima ja ydinvoima keskiviikko klo 13-14, SC105b Mervi Haikka, Olli-Pekka Aarnio, Tiina Ärrälä, Antti Hentinen Tiina aloitti esityksen esittelemällä ryhmän ja aiheen. Sen jälkeen asiaa tuli vesivoiman kustannusrakenteesta, ja myöhemmin Tiina kävi vielä läpi työssä käytetyt lähteet. Esiintyminen oli yhdellä sanalla sanottuna ensiluokkaista. Kerronta oli rentoa, täsmällistä ja erittäin selkeää, ja lisäksi kontakti yleisöön oli käytännössä täydellinen. Antti jatkoi hiilivoiman kustannusrakenteesta, ja kävi vielä esityksen lopuksi läpi johtopäätöksiä. Äärimmäisen huolellinen valmistautuminen kävi ilmi rauhallisena ja varmana esiintymisenä, josta ainakaan allekirjoittanut ei pystynyt löytämään kerrassaan mitään parannettavaa. Lisäksi Antti oli erittäin vahva esityksen jälkeisessä keskustelussa. Olli-Pekka keskittyi omassa osuudessaan ydinvoiman kustannusrakenteeseen, ja esitteli vielä myöhemmin kustannusvertailun tuloksia. Myös Olli-Pekka hoiti hommansa moitteettomasti, ja esityksen taso säilyi korkeana. Mervi kertoi omassa osuudessaan siitä, kuinka hankalaa eri tuotantomuotojen kustannusvertailun teko on. Lyhyt sähkökatkos ei haitannut toimintaa, ja osoittautui, että ryhmä oli erittäin huolellisesti pohtinut eri tekijöiden vaikutuksia kustannusvertailuun. Myöskään Mervin esiintyminen ei jättänyt toivomisen varaa. Tämä ryhmä opponoi ryhmän 7 esitystä jätteiden hyödyntämisestä energiantuotannossa. Opponointi tuli hoidettua erittäin hienosti. RYHMÄN KOKONAISARVOSANA: 5 9

10 Ryhmä 9: Energiantuotannon poliittiset tukitoimet Suomessa keskiviikko klo 12-13, SC105b Vesa Aho, Esa Jokela, Mika Kinnunen, Maria Ruuskanen Maria aloitti esitelmän esittelemällä ryhmän ja esityksen sisällön. Sen jälkeen keskityttiin päästökauppaan, josta tulikin asiaa varsin kattavasti. Kaikesta Marian toiminnasta näkyi erittäin huolellinen perehtyminen aiheeseen, ja lisäksi esiintyminen oli yhdellä sanalla sanottuna ensiluokkaista. Allekirjoittanut ei pysty antamaan ainoatakaan parannusehdotusta. Vesa käsitteli omassa osuudessaan investointitukia, niiden jakautumista sekä tukien osuuksia kokonaiskustannuksista. Esitelmän korkea taso säilyi, sillä myös Vesan toiminta oli kaikilta osin erittäin hyvää. Aivan Marian loistokkuuteen ei silti ylletty. Mika kertoi syöttötariffeista, niiden ehdoista ja tariffijärjestelmän toimintaperiaatteesta. Lisäksi myöhemmin asiaa tuli myös Windfall-verosta. Myös Mika esiintyi mallikkaasti nousten samalle korkealle tasolle Vesan kanssa. Kerronta oli rauhallista ja selkeää, mikä oli osoitus huolellisesta valmistautumisesta, ja lisäksi yleisö tuli otettua hienosti huomioon. Esa päätti esityksen käymällä läpi vihreitä sertifikaatteja. Yleisölle tulivat tutuiksi sertifikaattien toimintaperiaate sekä ekoenergiakohteet. Lisäksi esiteltiin mielenkiintoinen hintavertailu sähkön hintaan liittyen. Esan toimintaa leimasi miellyttävä rauhallisuus, minkä täytyi olla seuraus vahvasta asian hallinnasta. Myös esiintyminen oli moitteetonta, joten ryhmän esitelmän korkea taso säilyi katkeamatta alusta loppuun. Tämä ryhmä opponoi ryhmän 10 esitystä akkujen nykytilasta. Opponointi tuli hoidettua mallikkaasti, ja myös muu yleisö osallistui keskusteluun niin vilkkaasti, että aika oli loppua kesken. RYHMÄN KOKONAISARVOSANA:

11 Ryhmä 10: Akkujen nykytila keskiviikko klo 13-14, SC105b Ari-Pekka Kyykkä, Jaakko Luoma, Tuomas Salokanto, Jukka-Pekka Sirkiä Jaakko avasi esitelmän esittelemällä ryhmän ja esityksen sisällön. Sen jälkeen yleisölle tarjoiltiin rauhallista, erittäin selkeää ja hyvin perusteltua kerrontaa akkujen toimintaperiaatteesta, rakenteesta ja käsitteistä. Lisäksi yleisimmät akkutyypit käytiin läpi. Yleisö tuli olettua hienosti huomioon, ja Jaakon esiintyminen oli muutenkin erinomaista. Jukka-Pekka keskittyi omassa osuudessaan akkutyyppien ominaisuuksiin. Lyijy-, NiCd- ja NiMH-akkujen ominaisuudet käytiin selkeästi läpi, ja lisäksi puhuttiin ympäristöasioista ja tulevaisuudennäkymistä. Asiaa tuli myös uudesta PbC-akusta, joka on lyijyakun ja superkondensaattorin yhdistelmä. Jukka-Pekan esiintyminen oli kaikilta osin moitteetonta: kerronta oli rauhallista ja selkeää, ja kontakti yleisöön oli hyvä, mutta piirun verran jäätiin kuitenkin Jaakon asettaman riman alapuolelle. Ari-Pekka kertoi litium-pohjaisista akuista. Li-ion-, Li-Po- ja Li-Fe-akut käytiin ominaisuuksineen rauhallisesti ja selkeästi läpi, ja lisäksi esiteltiin havainnollisella tavalla eri akkutyyppejä vertaillut taulukko. Kaikkea Ari-Pekan tekemistä leimasi miellyttävä rauhallisuus, mikä teki esitelmän seuraamisen erittäin helpoksi. Myös yleisö tuli otettua erinomaisesti huomioon. Tuomaksen osuudessa käsiteltiin akkuteknologian tulevaisuudennäkymiä. Tarve entistä paremmille akuille perusteltiin selkeästi, ja lisäksi yleisölle tarjoiltiin alan ajankohtaista tutkimustietoa. Nanotekniikalla toivotaan saatavan huomattavaa kehitystä akkujen energiatiheyteen, ja Tuomas toikin selvästi ilmi uskovansa akkujen kehittyvän voimakkaasti nanoteknologian kehityksen myötä. Esiintyminen jatkoi samaa korkeaa tasoa kuin muullakin ryhmällä, minkä ansiosta yleisössä oli viihtyisää. Esitelmä lipsahti viitisen minuuttia ylipitkäksi. Tämä ryhmä opponoi ryhmän 9 esitystä energiantuotannon poliittisista tukitoimista Suomessa. Opponointi tuli hoidettua moitteettomasti. Myös tässä tapauksessa muu yleisö osallistui keskusteluun varsin aktiivisesti. RYHMÄN KOKONAISARVOSANA: 4 11

12 Ryhmä 11: Fissioydinvoiman rooli tulevaisuuden energiantuotannossa keskiviikko klo 12-13, SC105b Petteri Baumgartner ja Riku Martikainen (Sanna-Mari Peltola ja Ville Sällinen eivät olleet paikalla) Tässä ryhmässä oli esityshetkellä vain kaksi jäsentä, mikä teki tilanteesta lähtökohtaisesti esittäjille hieman hankalan. Petteri aloitti esitelmän käymällä läpi esityksen sisällön. Sen jälkeen ydinvoima-asiaa oli tarjolla varsin kattavasti: käytiin läpi perusteluja ydinvoiman tarpeelle, esiteltiin voimaloiden maailmanlaajuinen nykytilanne sekä uraanin riittävyysennuste, puhuttiin ympäristövaikutuksista, ydinjätteestä sekä energiantuotannon ulkopuolisista ydinvoimasovelluksista. Myös taloudellisia näkökulmia käytiin läpi. Petteri osoittautui taitavaksi esiintyjäksi. Kerronta oli selkeää ja yleisö tuli otettua hienosti huomioon. Riku keskittyi omassa osuudessaan ydinvoimatekniikkaan. Painevesi- ja kiehutusvesireaktorin toimintaperiaatteet käytiin yleisellä tasolla läpi, ja lisäksi tarjolla oli kattavasti asiaa eri reaktorisukupolvista. Vaikka Rikun perusesiintyminen ei ainakaan esityksen aluksi ihan Petterin tasolle noussutkaan, esityksen edetessä Riku onnistui antamaan yleisölle varsin vahvan kuvan asiasisällön hallinnasta. Asiaa tuli erittäin paljon kalvojen ulkopuolelta, ja mikä parasta, asiasisällöllisesti vahva tarina tuntui virtaavan suoraan miehen päästä ilman vilkuilua paperiin. Tämä kieli erittäin huolellisesta valmistautumisesta, ja mielikuva vielä vahvistui entisestään esityksen jälkeisessä keskustelussa, jossa Riku oli vahva. Molemmat ryhmän jäsenet hoitivat esiintymispuolen mallikkaasti, mutta ryhmän kalvoesitys vaikutti siinä mielessä kiireessä tehdyltä, että se sisälsi varsin paljon huolimattomuusvirheitä. Esitys lipsahti myös reippaasti, lähes 10 minuuttia, ylipitkäksi. Olosuhteet huomioon ottaen herrat kuitenkin suoriutuivat tehtävästään erittäin hyvin. Tämä ryhmä opponoi ryhmän 12 esitystä fuusion nykytilasta ja tulevaisuudennäkymistä. Keskustelua syntyi mukavasti, ja opponointi tulikin hoidettua moitteettomasti. RYHMÄN KOKONAISARVOSANA: 4 12

13 Ryhmä 12: Fuusion nykytila ja tulevaisuudennäkymät keskiviikko klo 13-14, SC105b Juho Hämäläinen, Hanna Nurmilo, Anna-Maria Blomster, Janne Heikka Anna-Maria avasi esitelmän käymällä läpi esityksen sisällön. Sen jälkeen yleisölle tarjoiltiin asiaa fuusion toimintaperiaatteesta ja myöhemmin vielä reaktorityypeistä. Anna-Marian esiitymistä parhaiten kuvaava sana on rauhallisuus, minkä seurauksena asiat tuli esitettyä erittäin selkeästi. Myös yleisö tuli otettua moitteettomasti huomioon. Hanna käsitteli omassa osuudessaan fuusiotutkimusta esitellen esimerkiksi JET:n. Lisäksi pohdittiin fuusion hyötyjä ja haittoja. Hannan esiintyminen oli yhtä korkeatasoista kuin Anna-Mariallakin: asiat tuli esitettyä rauhallisesti ja selkeästi, ja kontakti yleisöön oli moitteeton. Jannen osuudessa keskityttiin fuusion tulevaisuudennäkymiin. Tulevaisuuden hankkeet esiteltiin selkeällä tavalla, ja lisäksi käytiin läpi ITER:n tavoitteita. Esiintymisen korkea taso säilyi, sillä Anna-Mariaan ja Hannaan liitetyt kehut pätevät sellaisinaan myös Janneen. Juho kertoi DEMO:sta, jonka on tarkoitus olla ITER:n seuraaja. Lisäksi asiaa tuli HiPER:stä, jossa fuusio pyritään synnyttämään laserin avulla. Myös Juhon esiintyminen oli yleisesti ottaen hyvin samanlaista kuin muilla ryhmän jäsenillä. Jotenkin tämä ryhmä onnistui yhtenäisellä esiintymisellään välittämään yleisöön sellaisen kuvan, että porukka todellakin toimi poikkeuksellisen hyvin ryhmänä. Kalvoesityksen poikkeuksellisesta huolellisuudesta on annettava erityismaininta. Tämä ryhmä opponoi ryhmän 11 esitystä fissioydinvoiman roolista tulevaisuuden energiantuotannossa. Opponointi tuli hoidettua moitteettomasti. RYHMÄN KOKONAISARVOSANA:

14 Ryhmä 13: Bioenergian nykytila ja tulevaisuus Suomessa keskiviikko klo 12-13, SC105b Juha Jokiluoma, Ulla Oksanen, Henri Häsä, Tommi Eronen Henri aloitti esitelmän esittelemällä ryhmän ja aiheen poikkeuksellisen eloisalla tavalla. Sen jälkeen yleisölle tarjoiltiin yleisasiaa bioenergiasta, kokonaistuotannosta lähteittäin sekä biopolttoaineista. Henrin esiintyminen oli huumorilla höystetyistä alkusanoista lähtien erinomaista. Asiasisältö vaikutti olevan vahvasti hallussa, sillä asiaa tuli paljon kalvojen ulkopuolelta. Myös kontakti yleisöön oli moitteeton. Ulla jatkoi puuperäisistä polttoaineista, turpeesta ja kierrätyspolttoaineista. Henrin aloittama korkea esiintymisen taso säilyi. Ullan jossain määrin pohdiskelevaa kerrontaa oli mukava seurata, sillä asiat tuli esitettyä varsin selkeästi. Lisäksi esitelmää tuli todellakin pidettyä yleisölle eikä valkokankaalle. Ullalle pitää myös antaa erityismaininta esimerkillisestä toiminnasta opponoinnin aikana. Juha käsitteli omassa osuudessaan peltobiomassaa, bioenergiapolitiikkaa ja bioenergian käytön tavoitteita. Asiasisällöllisesti esityksen korkea taso säilyi, sillä Juhan rauhallisesta ja selkeästä kerronnasta kävi kiistatta ilmi huolellinen asiasisältöön perehtyminen. Kontakti yleisöön jäi kuitenkin piirun verran heikommaksi kuin Henrillä ja Ullalla. Tommi kertoi lopuksi bioenergiaan liittyvistä käytännön toimista, 20/20/20-tavoitteista maittain, bioenergiaprojekteista ja bioenergiatutkimuksesta Suomessa. Lyhyesti sanottuna Tommin esiintymistä voi luonnehtia erittäin hyväksi, ja yleisö tuli otettua hienosti huomioon. Tämä ryhmä ansaitsee erityismaininnan ryhmän yhtenäisyydestä. Porukan kemiat tuntuivat olevan kohdallaan, mikä näkyi asiallisen ja hyvin esitykseen sopivan huumorin ajoittaisena viljelynä. Tämä ryhmä opponoi ryhmän 14 esitystä geotermisestä energiasta. Opponointi tuli hoidettua hienosti. RYHMÄN KOKONAISARVOSANA:

15 Ryhmä 14: Geoterminen energia keskiviikko klo 13-14, SC105b Aleksandr Jarov, Joni Järvensivu, Jaakko Leinonen, Tomi Anttila Aleksandr aloitti esityksen esittelemällä ryhmän ja aiheen. Sen jälkeen yleisölle tarjoiltiin yleistä asiaa geotermisestä energiasta, sen historiasta ja otollisimmista alueista maailmanlaajuisesti. Lisäksi käytiin läpi tuotannon nykytilanne ja suurimmat tuottajavaltiot. Aleksandr esitti asiat erittäin rauhallisesti ja selkeästi ja otti yleisön hienosti huomioon. Joni jatkoi voimalatyypeistä: dry steam, flash steam, binäärikierto ja hot dry rock. Esiintyminen oli kaikilta osin erittäin luonnikasta ja esityksen seuraaminen olikin varsin miellyttävää. Myös Joni piti esitelmää nimenomaan yleisölle valkokankaan sijasta. Jaakon osuudessa käsiteltiin Islantia geotermisen energian esimerkkimaana. Käytiin läpi projekteja ja niiden tuloksia, ja lisäksi pohdittiin geotermisen energian tulevaisuudennäkymiä maailmanlaajuisesti. Kontakti yleisöön oli moitteeton myös Jaakolla, ja esiintyminen oli muutenkin kaikilta osin mallikasta. Tomi päätti esitelmän kertomalla geotermisestä energiasta Suomessa. Lisäksi tehtiin vertailua geotermisen energian hyvistä ja huonoista puolista. Tomin esiintymistä parhaiten kuvaava sana on rauhallisuus, mikä antoi yleisöön kuvan vahvasta asiasisällön hallinnasta. Toiminta olikin kaikin puolin mallikasta. Tämä ryhmä opponoi ryhmän 13 esitystä bioenergian nykytilasta ja tulevaisuudesta Suomessa. Opponointi tuli hoidettua moitteettomasta ja keskustelua syntyi mukavasti. RYHMÄN KOKONAISARVOSANA: 4 15

16 Henkilökohtaiset plussat nimi esiintyminen omaan ryhmään verrattuna aktiivinen osallistuminen seminaareihin Tomi Anttila (ryhmä 14) + Anna-Maria Blomster (ryhmä 12) + Kaisa Grip (ryhmä 1) + Sanna Harju (ryhmä 1) + Matti Hautero (ryhmä 7) + + Henri Häsä (ryhmä 13) + Ari-Pekka Kyykkä (ryhmä 10) + Jaakko Leinonen (ryhmä 14) + Jaakko Luoma (ryhmä 10) + + Joni Mäkilä (ryhmä 3) + Jussi Nummi (ryhmä 3) + + Hanna Nurmilo (ryhmä 12) + Atte-Kustaa Nurminen (ryhmä 6) + Maria Ruuskanen (ryhmä 9) + Tuomas Salokanto (ryhmä 10) + Kasper Saren (ryhmä 2) + Juuso Tulonen (ryhmä 2)

Seuraavassa on lista asioista, jotka pyrittiin ottamaan huomioon seminaaritöiden arvosanoja mietittäessä.

Seuraavassa on lista asioista, jotka pyrittiin ottamaan huomioon seminaaritöiden arvosanoja mietittäessä. SMG-4050 Energian varastointi ja uudet energialähteet Seminaaritöiden arvostelu Seuraavassa on lista asioista, jotka pyrittiin ottamaan huomioon seminaaritöiden arvosanoja mietittäessä. Kirjallinen osuus:

Lisätiedot

SMG-4050 Energian varastointi ja uudet energialähteet. Seminaariarvostelut 2012

SMG-4050 Energian varastointi ja uudet energialähteet. Seminaariarvostelut 2012 SMG-4050 Energian varastointi ja uudet energialähteet Seminaariarvostelut 2012 Seuraavilla sivuilla esitetään kuluneen syksyn seminaariarvostelut kurssille SMG-4050. Arvosanojen antaminen on siinä mielessä

Lisätiedot

SMG-4050 Energian varastointi ja uudet energialähteet. Seminaariarvostelut 2009

SMG-4050 Energian varastointi ja uudet energialähteet. Seminaariarvostelut 2009 SMG-4050 Energian varastointi ja uudet energialähteet Seminaariarvostelut 2009 Seuraavilla sivuilla esitetään kuluneen syksyn seminaariarvostelut kurssille SMG-4050. Arvosanojen antaminen on siinä mielessä

Lisätiedot

SMG-4050 Energian varastointi ja uudet energialähteet, seminaarien 2008 arvosanat

SMG-4050 Energian varastointi ja uudet energialähteet, seminaarien 2008 arvosanat SMG-4050 Energian varastointi ja uudet energialähteet, seminaarien 2008 arvosanat Ryhmä 1: Suprajohtavuuden energiasovellukset torstai 23.10.2008 klo 13:15, SC105b Anna-Katri Saari, Katri Mandelin, Tuomas

Lisätiedot

SMG-4050 Energian varastointi ja uudet energialähteet. Seminaariarvostelut 2010

SMG-4050 Energian varastointi ja uudet energialähteet. Seminaariarvostelut 2010 SMG-4050 Energian varastointi ja uudet energialähteet Seminaariarvostelut 2010 Seuraavilla sivuilla esitetään kuluneen syksyn seminaariarvostelut kurssille SMG-4050. Arvosanojen antaminen on siinä mielessä

Lisätiedot

SMG-4050 Energian varastointi ja uudet energialähteet Seminaaritöiden 2007 palaute ja arvosanat

SMG-4050 Energian varastointi ja uudet energialähteet Seminaaritöiden 2007 palaute ja arvosanat SMG-4050 Energian varastointi ja uudet energialähteet Seminaaritöiden 2007 palaute ja arvosanat Työn kirjallisen osuuden arvostelussa on työn asiasisällön lisäksi kiinnitetty huomiota seuraaviin seikkoihin:

Lisätiedot

1993 P a l k i n t o P a l k i t u t

1993 P a l k i n t o P a l k i t u t 1993 P a l k i n t o P a l k i t u t Stipendi Timo Paasolainen (1) Vesa Sairanen (1) Veteraanipalkinto Hannu Suoknuuti (1) Raija Ovaska (1) Esine palkinto Antti Väkevä (1) Leena Puranen (1) Ville Nurmilaukas

Lisätiedot

TUULIVOIMA JA KANSALLINEN TUKIPOLITIIKKA. Urpo Hassinen 25.2.2011

TUULIVOIMA JA KANSALLINEN TUKIPOLITIIKKA. Urpo Hassinen 25.2.2011 TUULIVOIMA JA KANSALLINEN TUKIPOLITIIKKA Urpo Hassinen 25.2.2011 www.biomas.fi UUSIUTUVAN ENERGIAN KÄYTTÖ KOKO ENERGIANTUOTANNOSTA 2005 JA TAVOITTEET 2020 % 70 60 50 40 30 20 10 0 Eurooppa Suomi Pohjois-

Lisätiedot

NAISET RANKING Netta Miettinen 1995 Avoin 81,85 55,0 26,85 17 Lahti

NAISET RANKING Netta Miettinen 1995 Avoin 81,85 55,0 26,85 17 Lahti NAISET RANKING 2016 Naisilla voittaa pienempi erotus Miehillä suurempi erotus 60 Hanna Rantala 1982 Avoin 52,10 35,0 17,10 52 Tampere 20.8.2016 60 Hanna Rantala 1982 Avoin 52,00 35,0 17,00 51 Lahti 9.10.2016

Lisätiedot

NEZ / SM Botniaring Race Kilpailun tulos

NEZ / SM Botniaring Race Kilpailun tulos Legends aika-ajo 1 5 Kimmo Mirjamo 1:27.486 1:23.146 1:23.504 1:23.428 1:23.440 1:23.476 49 Nina Lätti 1:27.321 1:23.281 1:23.441 1:23.531 1:24.009 1:23.869 76 Jere Rantaniemi 1:27.227 1:23.721 1:24.058

Lisätiedot

Seuraottelun tulokset

Seuraottelun tulokset Seuraottelun tulokset 10.09.2018 Pihkan 229 Keu 199 H21 H35 H40 H45 H50 A 6.9 km 1 Petteri Muukkonen KeU 0:41:50 2 Ilkka Juutilainen KeU 0:49:19 0:07:29 3 Ilari Ilmakunnas Pihkan 1:03:10 0:21:20 5 Janne

Lisätiedot

Liikkuva maali SM-kilpailu Kuopio

Liikkuva maali SM-kilpailu Kuopio Tuloksia Päivitetty: 28.7.2012 19:56:34 28.7.2012 Kuopio Hirvi 40 kertalaukausta 1. 2. lopp uus N 1 Päivi Vähä-Jaakkola PuKu 185 189 374 0 2 Anne Aho KoE 177 180 357 0 3 Maria Heikola V-SA 170 168 338

Lisätiedot

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN PELAAJAT JOUKKUEITTAIN AMIGOS Kone MP HyZä Porski Tenuskebat Rockottajat Kotipojat Yhteensä 15 pelaajaa O M S Y J Intke Niko AMIGOS 0+0 0+0 0+0 0+0 0+1 0+1 6 0 2 2 0 Hassinen Mikko AMIGOS ei pel. ei pel.

Lisätiedot

Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 70 Tomi Halmesmäki Lapua Avoin 65,80 67,5 1,70 20

Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 70 Tomi Halmesmäki Lapua Avoin 65,80 67,5 1,70 20 5.3.2016 Lapua 1 70 Tomi Halmesmäki Lapua 5.3.2016 1976 Avoin 65,80 67,5 1,70 20 1 80 Tero Keisala Lapua 5.3.2016 1985 Avoin 71,30 72,5 1,20 43 2 80 Atte Ojala Lapua 5.3.2016 1991 Avoin 71,40 72,5 1,10

Lisätiedot

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A)

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 (129) 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 3:12,46 0:24,17 2 2:48,29 0:00,00 1 2:38,80 2 2:40,66 0:00,00 3 2:45,05 0:04,39 4 8:44,45 6:03,79 1 2:36,81 2 2:42,99 0:02,31 3 2:41,95 0:01,27 4 2:42,56 0:01,88 5

Lisätiedot

Toistokarsinta. Maksimikarsinta. Naiset. Sivu 1. Alle 60. Vera Pesonen 1971 Minna Aarnipuro 1980 Laura Tuurala 1983 Mervi Korkeasaari 1972.

Toistokarsinta. Maksimikarsinta. Naiset. Sivu 1. Alle 60. Vera Pesonen 1971 Minna Aarnipuro 1980 Laura Tuurala 1983 Mervi Korkeasaari 1972. Toistokarsinta Naiset Alle 60 Vera Pesonen 1971 Minna Aarnipuro 1980 Laura Tuurala 1983 Mervi Korkeasaari 1972 Alle 70 Annastiina Rajaniemi 1985 Yli 80 Tarja Perälä 1968 Maksimikarsinta Alle 60 Satu Raappana

Lisätiedot

Suomen Cup - Rovaniemi

Suomen Cup - Rovaniemi ,0 km - 11.0.00,0 km 1 m 000 m 119 120 1 2 4 5 6 7 8 9 10 11 12 1 14 15 16 17 18 2149841 Ristomatti Hakola 11:29:0 27505122 Esa Mursu 11:0:00 0979240 Elmeri Toivanen 11:0:0 28958422 Jani Sarkkinen 11:1:00

Lisätiedot

Onko puu on korvannut kivihiiltä?

Onko puu on korvannut kivihiiltä? Onko puu on korvannut kivihiiltä? Biohiilestä lisätienestiä -seminaari Lahti, Sibeliustalo, 6.6.2013 Pekka Ripatti Esityksen sisältö Energian kulutus ja uusiutuvan energian käyttö Puuenergian monet kasvot

Lisätiedot

N10 1 Tiisa Paukku AlvajRy - - - - - 20-20 16-56 2 Pinja Kilpeläinen - - - - - - - 16 20-36

N10 1 Tiisa Paukku AlvajRy - - - - - 20-20 16-56 2 Pinja Kilpeläinen - - - - - - - 16 20-36 RIDE CYCLE STORE CUP 2012 Tulokset 10/10 osakilpailun jälkeen, sarjoissa N/M10-14 ja joukkuekilpailussa 9/9 osakilpailun jälkeen Pisteet määräytyvät seuraavasti: 20, 16, 14, 12, 10, 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2,

Lisätiedot

Tulevaisuuden päästötön energiajärjestelmä

Tulevaisuuden päästötön energiajärjestelmä Tulevaisuuden päästötön energiajärjestelmä Helsinki 16.9.2009 1 Miksi päästötön energiajärjestelmä? 2 Päästöttömän energiajärjestelmän rakennuspuita Mitä jos tulevaisuus näyttääkin hyvin erilaiselta? 3

Lisätiedot

TUULIVOIMATUET. Urpo Hassinen 10.6.2011

TUULIVOIMATUET. Urpo Hassinen 10.6.2011 TUULIVOIMATUET Urpo Hassinen 10.6.2011 UUSIUTUVAN ENERGIAN VELVOITEPAKETTI EU edellyttää Suomen nostavan uusiutuvan energian osuuden energian loppukäytöstä 38 %:iin vuoteen 2020 mennessä Energian loppukulutus

Lisätiedot

5.-6.lk 60 m tytöt tulokset 8 nopeinta aikojen perusteella finaaliin

5.-6.lk 60 m tytöt tulokset 8 nopeinta aikojen perusteella finaaliin 5.-6.lk 60 m tytöt tulokset 8 nopeinta aikojen perusteella finaaliin sija nimi koulu aika Finaaliaika 1 Oona Köykkä Paulaharju 9,53 9,41 2 Ellen Ojanen Paulaharju 9,47 9,46 3 Linda Kankaanpää Mieto 9,66

Lisätiedot

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A)

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A) 1 (142) 7 Riiheläinen Riku (A) 1 15:13,08 0:20,84 2 14:52,24 0:00,00 3 15:05,58 0:13,34 2 (142) 8 Eriksson Toni (A) 1 13:55,64 2 14:01,00 0:00,00 3 14:08,72 0:07,72 4 14:16,29 0:15,29 5 14:53,03 0:52,03

Lisätiedot

Energiaa luonnosta. GE2 Yhteinen maailma

Energiaa luonnosta. GE2 Yhteinen maailma Energiaa luonnosta GE2 Yhteinen maailma Energialuonnonvarat Energialuonnonvaroja ovat muun muassa öljy, maakaasu, kivihiili, ydinvoima, aurinkovoima, tuuli- ja vesivoima. Energialuonnonvarat voidaan jakaa

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

TK080903 Tietojenkäsittelyn seminaari 4 op Kevät 2015. Tietojenkäsittelyn seminaari

TK080903 Tietojenkäsittelyn seminaari 4 op Kevät 2015. Tietojenkäsittelyn seminaari TK080903 Tietojenkäsittelyn seminaari 4 op Kevät 2015 Tietojenkäsittelyn seminaari Suoritetaan 3. opintovuonna. Sisältyy moduuleihin TK0809 ja TK0811. Miksi? Amk tutkinto on KORKEAkoulututkinto. seminaari

Lisätiedot

Classic Motocross Sipoo Kierrosajat 35 (54) Jukka Lahti (A)

Classic Motocross Sipoo Kierrosajat 35 (54) Jukka Lahti (A) 1 (118) 35 (54) Jukka Lahti (A) 1 0:36,56 2 2:49,70 0:00,00 3 2:51,92 0:02,22 1 0:14,71 2 2:46,62 0:00,37 3 2:46,25 0:00,00 4 2:55,04 0:08,79 5 2:55,30 0:09,05 6 2:48,96 0:02,71 1 0:15,91 2 2:51,75 0:00,00

Lisätiedot

18. KARIJOEN KYLIENVÄLINEN VIESTIJUOKSU 2017

18. KARIJOEN KYLIENVÄLINEN VIESTIJUOKSU 2017 18. KARIJOEN KYLIENVÄLINEN VIESTIJUOKSU 2017 KESKIVIIKKO-ILTANA 10.05.2017 KLO. 19.00 JUOSTIIN PERINTEINEN KYLIENVÄLINEN VIESTIJUOKSU. VIESIIN OSALLISTUI 2 JOUKKUETTA. MYRKYN JOUKKUE VOITTI VUODEN 2017

Lisätiedot

Normaalijuoksu LM50m TULOKSET

Normaalijuoksu LM50m TULOKSET Normaalijuoksu LM50m 17.8.2013 Class Y16 30+30 1 Heikki Jetsonen KAMS 539 2 Jani Huhti LL 529 3 Sami Jetsonen KAMS 511 4 Frans Sonntag RS 477 Class Y18 30+30 1 Topi Hulkkonen ESA 574 2 Mika Kinisjärvi

Lisätiedot

Energiapoliittisia linjauksia

Energiapoliittisia linjauksia Energiapoliittisia linjauksia Metsäenergian kehitysnäkymät Suomessa -kutsuseminaari Arto Lepistö Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto 25.3.2010 Sisältö 1. Tavoitteet/velvoitteet 2. Ilmasto- ja energiastrategia

Lisätiedot

Ottelukohtaiset tulokset ja loppusijoitukset (TOP4)

Ottelukohtaiset tulokset ja loppusijoitukset (TOP4) Straumann Games 2015 Tähtikisat Kajaanihalli Lauantaina 7.2.2015 Ottelukohtaiset tulokset ja loppusijoitukset (TOP4) MK-V Miesten kaksinpeli Valio-sarja Miikka Väisänen, SaSu, - Perttu Kalmakoski, JySS,

Lisätiedot

Normaalijuoksu LM50m

Normaalijuoksu LM50m Normaalijuoksu LM50m 17.8.2013 Class Y16 30+30 1 Heikki Jetsonen KAMS 539 2 Jani Huhti LL 529 3 Sami Jetsonen KAMS 511 4 Frans Sonntag RS 477 Class Y18 30+30 1 Topi Hulkkonen ESA 574 2 Mika Kinisjärvi

Lisätiedot

AURINKOSÄHKÖN HYÖDYNTÄMISMAHDOLLISUUDET SUOMESSA

AURINKOSÄHKÖN HYÖDYNTÄMISMAHDOLLISUUDET SUOMESSA AURINKOSÄHKÖN HYÖDYNTÄMISMAHDOLLISUUDET SUOMESSA Esityksen sisältö Johdanto aiheeseen Aurinkosähkö Suomen olosuhteissa Lyhyesti tekniikasta Politiikkaa 1 AURINKOSÄHKÖ MAAILMANLAAJUISESTI (1/3) kuva: www.epia.org

Lisätiedot

Uusiutuvan energian käyttö ja tuet Suomessa

Uusiutuvan energian käyttö ja tuet Suomessa Uusiutuvan energian käyttö ja tuet Suomessa Uusiutuvan energian ajankohtaispäivät Pekka Ripatti 3.12.2013 Energiamarkkinavirasto uusiutuvan energian edistäjänä Tuuli-, biokaasu-, puupolttoaine- ja metsähakevoimaloiden

Lisätiedot

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI PERJANTAI 13.06.2008 15. 21.00 1 Joni Renko H 2 Janna Renko H 3 Laura Raninen H 4 Antti-Pekka Valli H 5 Riina Yli-Ojanperä H 6 Sanna Peltoniemi H 7 Reijo Pulli H 8 Tiina Korkonen H 9 Kari Hautamäki H 10

Lisätiedot

Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet

Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari 1 Energia on Suomelle hyvinvointitekijä Suuri energiankulutus Energiaintensiivinen

Lisätiedot

Kandidaatintyö Elektroniikan laitoksella. Kandidaatintyöluennot (Ala kirjoittaa! -luentosarja)

Kandidaatintyö Elektroniikan laitoksella. Kandidaatintyöluennot (Ala kirjoittaa! -luentosarja) 1 Kandidaatintyö Elektroniikan laitoksella Kandidaatintyövastaavat: Aki Korpela (sähkömagnetiikka) Jarmo Tanskanen (elektroniikka) Kandidaatintyö koostuu seuraavista osista: kandidaatintyöluennot, yhteiset

Lisätiedot

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A) 16.8.2014 17:16:25 1 (134) 1 Piippola Pauli (Classic A) 1 2:22,60 0:19,74 2 2:02,86 0:00,00 3 2:54,59 0:51,73 16.8.2014 17:16:25 2 (134) 3 Väkeväinen Tom (Classic A) 1 2:09,60 2 2:33,70 0:09,43 3 2:24,27

Lisätiedot

Jalasjärven IX motocross Kierrosajat

Jalasjärven IX motocross Kierrosajat Luokka MX B Aaltonen Janne Nro 28 Erä AIKA-AJO 1 1:47,51 0:00,00 2 1:48,01 0:00,50 3 4:51,59 3:04,08 1 1:42,61 0:00,00 2 1:54,05 0:11,44 3 1:44,29 0:01,68 4 5:18,65 3:36,04 1 2:44,01 0:54,95 2 1:49,25

Lisätiedot

Puuperusteisten energiateknologioiden kehitysnäkymät. Metsäenergian kehitysnäkymät Suomessa seminaari Suomenlinna 25.3.2010 Tuula Mäkinen, VTT

Puuperusteisten energiateknologioiden kehitysnäkymät. Metsäenergian kehitysnäkymät Suomessa seminaari Suomenlinna 25.3.2010 Tuula Mäkinen, VTT Puuperusteisten energiateknologioiden kehitysnäkymät Metsäenergian kehitysnäkymät Suomessa seminaari Suomenlinna 25.3.2010 Tuula Mäkinen, VTT 2 Bioenergian nykykäyttö 2008 Uusiutuvaa energiaa 25 % kokonaisenergian

Lisätiedot

Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä

Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä Kasvihuoneilmiö on luonnollinen, mutta ihminen voimistaa sitä toimillaan. Tärkeimmät ihmisen tuottamat kasvihuonekaasut ovat hiilidioksidi (CO

Lisätiedot

SUPER 2000 Ahvenisto Kierrosajat

SUPER 2000 Ahvenisto Kierrosajat 4- Kierrosajat Avoin luokka Lähtö 1 44 Pasi Mäensivu 1:38.331 1:34.233 2:04.529 1:57.437 1:36.047 1:34.727 1:33.692 1:32.717 1:34.390 1:34.224 41 Mika Lipsanen 1:37.989 1:33.585 1:33.685 1:33.773 1:34.654

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

Jyväskylän energiatase 2014

Jyväskylän energiatase 2014 Jyväskylän energiatase 2014 Jyväskylän kaupunginvaltuusto 30.5.2016 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto 1.6.2016 Jyväskylän energiatase 2014 Öljy 27 % Teollisuus

Lisätiedot

Hämeen aluemestaruuskilpailut

Hämeen aluemestaruuskilpailut Orimattila 04. - 17:51:29 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N 1. Noora Etula LAS 96 99 94 98 387 2. Katariina Laine HlAS 95 97 92 99 383 19x 3. Saana Tattari HlAS 95 98 95 95 383 17x 10m Ilmakivääri 40 ls,

Lisätiedot

Jurvan Metsästysseura ry Ilma-asehalli, Salontie 20

Jurvan Metsästysseura ry Ilma-asehalli, Salontie 20 POHJANMAAN III KULTAHIPPUKARSINNAT JA Y/N SARJOJEN AVOIN ILMA-ASEKILPAILU Tulokset ilmapistooli: IT 8 1 Tuomas Olli LappA 95 + 96 = 191 2 Aleksi Heinonen LappA 93 + 90 = 183 3 Topias Teikari IU 82 + 81

Lisätiedot

Tulevaisuuden energiateknologiat - kehitysnäkymiä ja visioita vuoteen 2050. ClimBus-ohjelman päätösseminaari 9.-10.kesäkuuta 2009 Satu Helynen, VTT

Tulevaisuuden energiateknologiat - kehitysnäkymiä ja visioita vuoteen 2050. ClimBus-ohjelman päätösseminaari 9.-10.kesäkuuta 2009 Satu Helynen, VTT Tulevaisuuden energiateknologiat - kehitysnäkymiä ja visioita vuoteen 2050 ClimBus-ohjelman päätösseminaari 9.-10.kesäkuuta 2009 Satu Helynen, VTT Energy conversion technologies Satu Helynen, Martti Aho,

Lisätiedot

Alkulohkot. Lohkojen kaksi parasta suoraan pudotuspeleihin, loput jatkolohkoihin.

Alkulohkot. Lohkojen kaksi parasta suoraan pudotuspeleihin, loput jatkolohkoihin. Alkulohkot Lohkojen kaksi parasta suoraan pudotuspeleihin, loput jatkolohkoihin. Lohko A 1 2 3 4 5 YHT Pertti Nummi 44 50 44 50 27 215 Markku Pellonpää 28 40 45 33 50 196 Eero Koskinen 38 46 50 37 15 186

Lisätiedot

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN 29.9.2019 57 54,30 Johanna Forsström / 88 77,5 28.9.2019 SM - kilpailut Loppi 57N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40,0 8.6.2019 Helsinki 63 62,30 Aino Askala / 92 72,5

Lisätiedot

Torium voimala energian uinuva jättiläinenkö? Esitys Tampereen Ruutiukoissa syyskuun Matti Kataja

Torium voimala energian uinuva jättiläinenkö? Esitys Tampereen Ruutiukoissa syyskuun Matti Kataja Torium voimala energian uinuva jättiläinenkö? Esitys Tampereen Ruutiukoissa syyskuun 4 2017 Matti Kataja Energian tulevaisuus, 1000 v Ei ole maaöljyä, kasveista saadaan öljyä Ei ole maakaasua Ei ole voimalakelpoista

Lisätiedot

EUR 0 M VALJUS SAMPO 65 AA M JOKELA VEIKKA 89 AA 0.00

EUR 0 M VALJUS SAMPO 65 AA M JOKELA VEIKKA 89 AA 0.00 SA: AA 0 M50-59 00010000 VALJUS SAMPO 65 AA 0.00 0 M16-29 00000005 JOKELA VEIKKA 89 AA 0.00 Kilpailijoiden lukumäärä: 2 kpl Osallistumismaksut yhteensä: 0.00 SA: FK-37 0 M70-79 27420692 AMINOFF JAN 44

Lisätiedot

SM-Hiihdot - Ruka. Miehet 50 km (V) LÄHTÖLISTA. 10 km. Mattias Skog Eero Sandgren. TD: Apulais-TD:

SM-Hiihdot - Ruka. Miehet 50 km (V) LÄHTÖLISTA. 10 km. Mattias Skog Eero Sandgren. TD: Apulais-TD: Miehet 0 km (V) - 6 m m 140 1 2 3 4 6 7 8 9 10 11 12 13 14 1 16 17 18 19 27033487 Niko Nättinen Finlandia Hiihto-Team 22763833 Santtu Nyman 13:00:30 273060 Jani-Pekka Pantti Sotkamon Jymy 13:01:00 33714826

Lisätiedot

24.10.2004. Järj: Hontai Judo ry TULOKSET. Tuplapooli 6 osallistujaa 3. Elina Aaltonen 2.k LAH IPPON Judokaaviot Hontai Judo 3. Tea Sopanen 1.

24.10.2004. Järj: Hontai Judo ry TULOKSET. Tuplapooli 6 osallistujaa 3. Elina Aaltonen 2.k LAH IPPON Judokaaviot Hontai Judo 3. Tea Sopanen 1. Sarja: AT-57 Järj: Hontai Judo ry TULOKSET 1. Kaisa Kota-aho 1.k RAI 2. Taru Petäjä 2.k FUD Tuplapooli 6 osallistujaa 3. Elina Aaltonen 2.k LAH IPPON Judokaaviot Hontai Judo 3. Tea Sopanen 1.k NUM RYHMÄ

Lisätiedot

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 RASTI 1 Suomenmestaruuskilpailu 1999 Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 Kilpailijat Pisteet Rangaistukset Aika Ls Tulokset No Nimi Lk. Joukkue PP

Lisätiedot

Kierrätys ja materiaalitehokkuus: mistä kilpailuetu?

Kierrätys ja materiaalitehokkuus: mistä kilpailuetu? Kierrätys ja materiaalitehokkuus: mistä kilpailuetu? Green Growth osaamisfoorumi 31.5.2012 Jaana Lehtovirta, viestintäjohtaja, Lahti Energia Oy Lahti Energia Oy Toimimme energia-alalla Hyödynnämme jätettä

Lisätiedot

SM-KILPAILUT 25.4.2015 HÄRMÄSSÄ ROAD HOUSE / POWERPARK JUNIOR MEN LEFT 80 KG 1. MYLLÄRI, JUSSI. JURVAN URHEILIJAT 2. PÄIVÄRANTA, MIIKA.

SM-KILPAILUT 25.4.2015 HÄRMÄSSÄ ROAD HOUSE / POWERPARK JUNIOR MEN LEFT 80 KG 1. MYLLÄRI, JUSSI. JURVAN URHEILIJAT 2. PÄIVÄRANTA, MIIKA. SM-KILPAILUT 25.4.2015 HÄRMÄSSÄ ROAD HOUSE / POWERPARK JUNIOR MEN LEFT 80 KG 1. MYLLÄRI, JUSSI. JURVAN URHEILIJAT 2. PÄIVÄRANTA, MIIKA. DTF 3. HALKOSAARI, LASSI. POWER BULL RY 4. HIRVIMÄKI, ANTERO. JURVAN

Lisätiedot

BR/ RATA

BR/ RATA RATAENNÄTYKSET RATA 1 4.2.2007 Tuominiemi Aarne Walki Team 300 RATA 1 27.10.2009 Hotari Petri Walki Team 300 RATA 1 15.12.2009 Tuominiemi Aarne Walki Team 300 RATA 1 10.12.2010 Aaltonen Olavi Walki Team

Lisätiedot

FY 2: Energiantuotanto. Tapio Hansson

FY 2: Energiantuotanto. Tapio Hansson FY 2: Energiantuotanto Tapio Hansson Voimalaitokset Suurin osa energiantuotannosta perustuu hyvin yksinkertaiseen periaatteeseen: Pyöritä generaattoria, joka muuttaa liike-energiaa sähköksi. Pyörittäminen

Lisätiedot

Honkajoki Tulokset - Autokrossi - Alkuerä 1

Honkajoki Tulokset - Autokrossi - Alkuerä 1 Tulokset - Autokrossi - Alkuerä 1 Sija Nro Nimi Kierrokset Aika Pisteet 1 1 Vesa Puuskamäki 3 02:15.122 1 2 9 Tero Tukiainen 3 02:15.660 2 3 7 Henri Mäkelä 3 02:16.397 3 4 80 Tomi Rakkolainen 3 02:17.016

Lisätiedot

Joni Karvonen FC Piuha - FC Punaiset Asteroidit 2-1. Jani Sillanpää Kapun Kojootit - FC Lars 5-1

Joni Karvonen FC Piuha - FC Punaiset Asteroidit 2-1. Jani Sillanpää Kapun Kojootit - FC Lars 5-1 kierros ottelu nro pvm kotijoukkue vierasjoukkue Tulos 1 1 5.6.2011 Metalli 55 - Peräkylän Voima 7-0 Jani Suominen 2 Pertti Satokangas 2 Samu Jääskelä Petri Aho 1 2 5.6.2011 Verkkalan Raitis - Kaarikujan

Lisätiedot

Tomi-Pekka Heikkilä K-64 Matti Suoranta K-64 Krister Holmberg Sami Heikkilä K-64

Tomi-Pekka Heikkilä K-64 Matti Suoranta K-64 Krister Holmberg Sami Heikkilä K-64 Putoavat taulut SM-kilpailu Nilsiä 16.-17.2.2013 etunimi sukunimi seura tulos 1 Tomi-PekkaHeikkilä K-64 2 A 16 Hannu Niemelä K-64 0 Tomi-PekkaHeikkilä K-64 2 1 A-H Jari Taskinen NUMA 0 2 Krister Holmberg

Lisätiedot

Kandidaatintutkielman arviointikriteerit

Kandidaatintutkielman arviointikriteerit Kandidaatintutkielman arviointikriteerit Kandidaatintutkielman laajuus on 10 op, josta kypsyysnäyte 1 op ja tieteellinen tiedonhankinta 2 op. Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelmassa tieteellinen tiedonhankinta

Lisätiedot

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA YMPÄRISTÖRAPORTTI 2014 KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA Kaukolämpö on ekologinen ja energiatehokas lämmitysmuoto. Se täyttää nykyajan kiristyneet rakennusmääräykset, joten kaukolämpötaloon

Lisätiedot

Jyväskylän energiatase 2014

Jyväskylän energiatase 2014 Jyväskylän energiatase 2014 Keski-Suomen Energiapäivä 17.2.2016 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto 18.2.2016 Jyväskylän energiatase 2014 Öljy 27 % Teollisuus 9 %

Lisätiedot

TULOKSET 18:10 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu Kuopio

TULOKSET 18:10 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu Kuopio ILMAHIRVI TULOKSET 8:0 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu 6..0 Kuopio 78 etunimi sukunimi piiri ak. lk. lopputulos ratko M Aki Nyyssönen SS 98 97 95 0 Petri Matikainen PS 9 95 87 0 Mikko Markkanen PS 9 9

Lisätiedot

Sähkövisiointia vuoteen 2030

Sähkövisiointia vuoteen 2030 Sähkövisiointia vuoteen 2030 Professori Sanna Syri, Energiatekniikan laitos, Aalto-yliopisto SESKO:n kevätseminaari 20.3.2013 IPCC: päästöjen vähentämisellä on kiire Pitkällä aikavälillä vaatimuksena voivat

Lisätiedot

Miehet 11 vuotta 2 km V 1) Juho Virkajärvi JämsänkIlves 7.48,3, 2) Otto Hirvilampi ÄhtärUrh 7.52,6, 3) Elmeri Seppänen JämsänkIlves 8.

Miehet 11 vuotta 2 km V 1) Juho Virkajärvi JämsänkIlves 7.48,3, 2) Otto Hirvilampi ÄhtärUrh 7.52,6, 3) Elmeri Seppänen JämsänkIlves 8. Keuruun Hiihdot 8.3.2015 Tuloksia Naiset 10 vuotta 2 km V 1) Lotta Salonen KaipVire 7.26,4, 2) Heta Virkajärvi KaipVire 7.46,7, 3) Inka Lakanen PerhKiri 7.51,4, 4) Melia Palsinajärvi KaipVire 7.59,7, 5)

Lisätiedot

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut.

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut. Kurssipalaute HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut. OPPILAS 1 Vastaa seuraaviin kysymyksiin asteikolla 1 5.

Lisätiedot

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 52N60 49,40 Pirjo Kemppainen / 51 25,0 27,5 30,0 27,5 52N60 48,90 Pirjo Kemppainen/51 25,0 25,0 25,0 52N20 51,30 Jenna

Lisätiedot

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue Sairaalaturnaus 16.4.2011 Turku Impivaaran jäähalli OTTELUT LOHKOITTAIN 16.4.2011 Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 Impivaara 1 Tulos 6 16.4.2011 08:00 Jyväskylä - Etelä-Karjala 4-4

Lisätiedot

18m Yleisten luokkien SM

18m Yleisten luokkien SM Naiset vaisto Sija Kilpailija Maa/Seura Karsinta Semifinaali Finaali 1 KARHUNEVA Kaisa FI014 JJA 477-01 6 7 2 KOVALAINEN Rosita FI045 ToJa 421-03 6 5 3 LAURILA Aila FI008 Diana-57 449-02 2 6 4 PARKKASAARI

Lisätiedot

Kevään 2010 fysiikan valtakunnallinen koe

Kevään 2010 fysiikan valtakunnallinen koe 120 Kevään 2010 fysiikan valtakunnallinen koe 107 114 100 87 93 Oppilasmäärä 80 60 40 20 0 3 5 7 14 20 30 20 30 36 33 56 39 67 48 69 77 76 56 65 35 25 10 9,75 9,5 9,25 9 8,75 8,5 8,25 8 7,75 7,5 7,25 7

Lisätiedot

Suomen Cup - Rovaniemi Miehet 9,0 km (P)

Suomen Cup - Rovaniemi Miehet 9,0 km (P) ,0 km - Korjattu klo 1:10 11.29.0,0 km Apulais- 1 97 27518546 Iivo Niskanen 6:58.7 (1) 14:17. (1) () 21:40.2 0.0 2 119 2149841 Ristomatti Hakola 7:12.8 (4) 14:40.0 () () 22:07.7 +27.5 75 2529216 Lauri

Lisätiedot

LNM-SARJAHIIHDOT (V)

LNM-SARJAHIIHDOT (V) Sisältö: LNM SARJAHIIHDOT 2.1.2011 (V) LNM SARJAHIIHDOT 9.1.2011 (V) LNM SARJAHIIHDOT 23.1.2011 FormulaSprint (V) LNM SARJAHIIHDOT 30.1.2011 (P) LNM SARJAHIIHDOT 2.3.2011 (v) LNM-SARJAHIIHDOT 2.1.2011

Lisätiedot

Tulevaisuusvaliokunta VNS 6/2017 ( ) Asiantuntijalausunto (Uusien energiatekniikoiden työllistävä vaikutus) Prof. Peter Lund, Aalto-yliopisto

Tulevaisuusvaliokunta VNS 6/2017 ( ) Asiantuntijalausunto (Uusien energiatekniikoiden työllistävä vaikutus) Prof. Peter Lund, Aalto-yliopisto Tulevaisuusvaliokunta VNS 6/2017 (22.11.2017) Asiantuntijalausunto (Uusien energiatekniikoiden työllistävä vaikutus) Prof. Peter Lund, Aalto-yliopisto Taustaa työpaikkojen syntymisestä uusissa energiatekniikoissa

Lisätiedot

Ilmastoystävällinen sähkö ja lämmitys Energia-ala on sitoutunut Pariisin sopimukseen

Ilmastoystävällinen sähkö ja lämmitys Energia-ala on sitoutunut Pariisin sopimukseen Ilmastoystävällinen sähkö ja lämmitys Energia-ala on sitoutunut Pariisin sopimukseen Haluamme ilmastosopimuksen mukaiset päätökset päästövähennyksistä ja kiintiöistä vuosille 2040 ja 2050 mahdollisimman

Lisätiedot

Suomen Metsästäjäliitto Finlands Jägarförbund. Kansainvälisten lajien SM-kilpailut Mäntsälän Ampumaurheilukeskus

Suomen Metsästäjäliitto Finlands Jägarförbund. Kansainvälisten lajien SM-kilpailut Mäntsälän Ampumaurheilukeskus Suomen Metsästäjäliitto Finlands Jägarförbund Kansainvälisten lajien SM-kilpailut 2019 Mäntsälän Ampumaurheilukeskus Eurooppalainen metsästysammunta 8.6.2019 Yhdistelmäkilpailu N Sija Nro Nimi Sarja Piiri

Lisätiedot

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN Kausi

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN Kausi PELAAJAT JOUKKUEITTAIN Kausi 2013-14 HAUSBANDY Snipers Porski RSB Yhteensä Ahde Kimmo HausBandy 1+2 3+0 x 2 4 2 6 0 Hakkola Jani HausBandy 0+0 ei pel. x 1 0 0 0 0 Helminen Tommi HausBandy 2+0 ei pel. x

Lisätiedot

Säkylä-CC SM Kierrosajat 29 Koski Mika (ATV)

Säkylä-CC SM Kierrosajat 29 Koski Mika (ATV) 21 (250) 29 Koski Mika (ATV) 1 18:55,15 1:07,46 2 20:32,52 2:44,83 3 20:31,08 2:43,39 4 24:11,63 6:23,94 5 18:43,97 0:56,28 6 17:47,69 0:00,00 22 (250) 60 Rissanen Veli-Pekka (ATV) 1 18:39,21 0:44,45 2

Lisätiedot

Lap Tm. Diff : :

Lap Tm. Diff : : kaikki vapaa harjoitus Kouvola Tykkimaki,00 Km 7.6.0 09:0 Practice started at 9:09:7 Tm Tm Tm () Määttä Atro (7) Kanerva Janne () Perkiömäki Ari () Rajala Joni-Pekka () Rajala Joni-Pekka () Kukkola Jarno

Lisätiedot

Lappeenranta Uusiutuvan energian kuntakatselmus. LCA Consulting Oy Ilmastonmuutoksen pysäytyspäivä

Lappeenranta Uusiutuvan energian kuntakatselmus. LCA Consulting Oy Ilmastonmuutoksen pysäytyspäivä Lappeenranta Uusiutuvan energian kuntakatselmus LCA Consulting Oy Ilmastonmuutoksen pysäytyspäivä 19.4.2018 Lappeenranta uusituvan energian kuntakatselmus TEM:n katselmusmalli, Motivan raportointimalli,

Lisätiedot

Kohti puhdasta kotimaista energiaa

Kohti puhdasta kotimaista energiaa Suomen Keskusta r.p. 21.5.2014 Kohti puhdasta kotimaista energiaa Keskustan mielestä Suomen tulee vastata vahvasti maailmanlaajuiseen ilmastohaasteeseen, välttämättömyyteen vähentää kasvihuonekaasupäästöjä

Lisätiedot

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2016 MIEHET YLEINEN. Kilpnro: Nimi: Seura: Paino / g

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2016 MIEHET YLEINEN. Kilpnro: Nimi: Seura: Paino / g LAPIN MESTARUUSPILKKI 2016 MIEHET YLEINEN 1. 8. Kokkonen Jouni Meri-Lapin urheilukalastajat 9780 2. 6. Uusitalo Jari Meri-Lapin urheilukalastajat 5545 3. 41. Ohtonen Kari 5520 4. 17. Sipola Jani Keminseudun

Lisätiedot

Orava Cup 5. osakilpailu, , Siikainen

Orava Cup 5. osakilpailu, , Siikainen Orava Cup 5. osakilpailu, 08.08.2012, Siikainen H14 : 3,0 km 1. Konsta Jutila RasKa 29.36 2. Tuukka Mäkinen LLuja 32.36 +3.00 3. Juho Tuominen KanSu 35.21 +5.45 4. Roope Lohikoski RasKa 37.40 +8.04 5.

Lisätiedot

Miten sähköautot muuttavat valubusinesta?

Miten sähköautot muuttavat valubusinesta? Miten sähköautot muuttavat valubusinesta? Valun käytön seminaari 28.-29.3.2019 Prof. Juhani Orkas 29.3.2019 o Mikä on sähköauto? o Sähköautot Suomessa o Sähkö-/hybridiauton valukomponentit o Miltä tulevaisuus

Lisätiedot

SM-perho 2019 Kuusamo

SM-perho 2019 Kuusamo SM-perho 2019 Kuusamo Jakso 1 Jakso 2 Jakso 3 Jakso 4 Jakso 5 Jakso 6 Jakso 7 Jakso 8 Yhteensä Sijoitus Kalallisia jaksoja Kokonaispisteet Kaloja yhtee C8 Räsänen Mikko 2 2 1 1 2 2 3 1 14 1 8 64500 96

Lisätiedot

Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero

Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29 Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Kirkkovene miehet 10 km Joukkue ================================== 1. Kuopion Soutajat

Lisätiedot

METSÄHAKKEEN KILPAILUASEMA LAUHDESÄHKÖN TUOTANNOSSA ESITYS 1.10.2013

METSÄHAKKEEN KILPAILUASEMA LAUHDESÄHKÖN TUOTANNOSSA ESITYS 1.10.2013 METSÄHAKKEEN KILPAILUASEMA LAUHDESÄHKÖN TUOTANNOSSA ESITYS LAUHDESÄHKÖN MERKITYS SÄHKÖMARKKINOILLA Lauhdesähkö on sähkön erillissähköntuotantoa (vrt. sähkön ja lämmön yhteistuotanto) Polttoaineilla (puu,

Lisätiedot

Tuotantotukisäädösten valmistelutilanne

Tuotantotukisäädösten valmistelutilanne Tuotantotukisäädösten valmistelutilanne Energiamarkkinaviraston infotilaisuus tuotantotuesta 9.11.2010 Hallitusneuvos Anja Liukko Uusiutuvan energian velvoitepaketti EU edellyttää (direktiivi 2009/28/EY)

Lisätiedot

EU vaatii kansalaisiltaan nykyisen elämänmuodon täydellistä viherpesua.

EU vaatii kansalaisiltaan nykyisen elämänmuodon täydellistä viherpesua. EU vaatii kansalaisiltaan nykyisen elämänmuodon täydellistä viherpesua. Se asettaa itselleen energiatavoitteita, joiden perusteella jäsenmaissa joudutaan kerta kaikkiaan luopumaan kertakäyttöyhteiskunnan

Lisätiedot

Kädenväännön SM 2015, Härmä, Power Park

Kädenväännön SM 2015, Härmä, Power Park Kädenväännön SM 2015, Härmä, Power Park 25.4.2015 JUNIOR MEN LEFT 80 KG 1. MYLLÄRI, JUSSI. JURVAN URHEILIJAT 2. PÄIVÄRANTA, MIIKA. DTF 3. HALKOSAARI, LASSI. POWER BULL RY 4. HIRVIMÄKI, ANTERO. JURVAN URHEILIJAT

Lisätiedot

Maastokilpailu. Poliisien SM kilpailut ######

Maastokilpailu. Poliisien SM kilpailut ###### Poliisien SM kilpailut Maastokilpailu 21.08.2012 ###### M Maasto Suunnist Yht.aika Ammunta 1 Ammunta 2 Kartanl Tulos 1 LILJESTRÖM Nils Kymeenlaakson pl 00:27:50 00:46:23 01:14:13 1 + 2 1 + 2 2 01:22:13

Lisätiedot

Energian tuotanto ja käyttö

Energian tuotanto ja käyttö Energian tuotanto ja käyttö Mitä on energia? lämpöä sähköä liikenteen polttoaineita Mistä energiaa tuotetaan? Suomessa tärkeimpiä energian lähteitä ovat puupolttoaineet, öljy, kivihiili ja ydinvoima Kaukolämpöä

Lisätiedot

SM-kilpailut Tulokset

SM-kilpailut Tulokset 500m Miehet 1 41 Harri Levo OuTa 37,70 mt 2 38 Miro Puolakka HLK 37,85 mt 0,15 3 29 Verneri Kinnunen KENSU 39,42 mt 1,72 4 34 Juho-Jaakko Yli-Ilkka SU 40,29 2,59 5 26 Antero Eskola HLK 40,37 2,67 6 27

Lisätiedot

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA (Vuodesta 1995 viralliset SM-kisat myös sarjoissa T/P 14,15 vuotta) Koonnut Ilkka Hemmilä, päivitetty 20.8.2012 (ulkoradoilla)

Lisätiedot

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN PELAAJAT JOUKKUEITTAIN AMIGOS Tenuskebat Kotipojat Porski Kone MP Rohellus Kone MP Porski Kotipojat Rohellus Tenuskebat Kone MP Porski Yhteensä 19 pelaajaa Semi Finaali O M S Y J Hassinen Mikko AMIGOS

Lisätiedot

Miehet 100 m Tammelan Ryske

Miehet 100 m Tammelan Ryske Miehet 100 m 1 10.93 Tomi Mikkola Leppävirta 25.5.1996 2 11.64 Oskari Kaseva Jämsä/J 10.7.2016 3 11.90 Atte Kurkikangas Turku 9.6.2016 4 11.98 Roope Haapanen Tampere 8.8.2015 5 11.99 Eetu Kurkikangas Lempäälä

Lisätiedot

Ilmasto- ja energiapolitiikka ja maakunnat. Jyväskylä

Ilmasto- ja energiapolitiikka ja maakunnat. Jyväskylä Ilmasto- ja energiapolitiikka ja maakunnat Jyväskylä 28.1.2010 1. Suomen ilmasto- ja energiapolitiikka vuoteen 2020 2. Tulevaisuusselonteko: kohti vähäpäästöistä Suomea 3. Esimerkkejä maakuntien ilmastopolitiikasta

Lisätiedot

OTTELUOHJELMA. Pvm Klo KENTTÄ KOTIJOUKKUE VIERASJOUKKUE TULOS. To ELSA MASU 4-7. Ti ELSA Hifk-B90

OTTELUOHJELMA. Pvm Klo KENTTÄ KOTIJOUKKUE VIERASJOUKKUE TULOS. To ELSA MASU 4-7. Ti ELSA Hifk-B90 OTTELUOHJELMA Joukkueet: ELSA MASU Pvm Klo KENTTÄ KOTIJOUKKUE VIERASJOUKKUE TULOS To 1.6. 1730 1 MASU 10-6 To 1.6. 1830 1 ELSA 3-6 To 1.6. 1930 1 6-8 Ti 6.6. 1730 1 4-12 Ti 6.6. 1830 1 MASU 5-9 Ti 6.6.

Lisätiedot