SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITON

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITON"

Transkriptio

1 SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO (SYL) ry Asiakirja nro 08 Sivu 1 / SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 Vuoden 2012 päätavoite Ylioppilasliikkeenä kuntavaaleihin SYL:n vuoden 2012 teemana on ylioppilasliikkeen yhteisen vaikuttavuuden vaaliminen. Yhteisenä isona hankkeena SYL ja ylioppilaskunnat tarttuvat kuntavaaleihin tavoitteenaan luoda yliopistokaupungeista Suomen opiskelijaystävällisimmät paikkakunnat. Nostetaan kuntavaalit sukupolvivaaleiksi tukemalla ylioppilaskuntien kunnallista vaikutustyötä. Nostetaan ylioppilaskunnat kuntavaalien keskeisimmiksi vaikuttajiksi tukemalla niiden paikallista näkyvyyttä ja paikkakuntakohtaisten tavoitteiden saavuttamista. Ylioppilaskuntien kuntavaikuttamista tuetaan toteuttamalla ylioppilaskuntien tarpeita vastaava ja innostava valtakunnallinen kuntavaalikampanja, jonka osana järjestetään kuntavaalikiertue opiskelijapaikkakunnille. Paikallisia ja valtakunnallisia kuntavaaliteemoja nostetaan esille läpi vuoden sekä mediassa että muiden yhteistyötahojen kanssa. Kuntavaalien yleiset valtakunnalliset teemat ovat: nuoren sukupolven vaikutusmahdollisuuksien parantaminen opiskelija-asumisen kehittäminen joukkoliikenteen kehittäminen sekä kävelyn ja pyöräilyn edistäminen opiskelupaikkakunnilla Uudet projektit 1. Opintopolkujen sujuvoittaminen Opiskelijavalintojen uudistaminen, opintojen eteneminen ja valmistumisajat ovat vahvasti esillä ajankohtaisessa keskustelussa. Näkökulma on usein tehokkuuden ja nopeuden näkökulma. Tuodaan tähän keskusteluun opiskelijoiden kannalta mielekkäitä näkökulmia ja ratkaisuja ja huomioidaan se, että opiskelijan olisi jatkossakin mahdollista erehtyä ja löytää oma opiskelualansa, harrastaa ja olla opiskeluaikanaan aktiivinen yhteiskunnallinen toimija. Opintopolku huomioidaan kokonaisuutena, opiskelijavalinnoista tutkinnon suorittamiseen ja aina aikuis- ja täydennyskoulutukseen saakka. Edistetään joustavien opiskelumahdollisuuksien toteuttamista ja käyttöönottoa sekä

2 SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO (SYL) ry Asiakirja nro 08 Sivu 2 / kiinnittymistä yliopistoyhteisöön. Kiinnitetään vaikutustyössä huomiota tutkintojen tavoitteellisen suoritusajan mukaisen opiskelutahdin mahdollistamiseen sekä opintopisteiden eriarvoisuuteen. Myös opiskelijoiden sairastaminen ja mielenterveysongelmat hidastavat opintojen etenemistä merkittävästi. Vaikutetaan siihen, että opiskelijoiden mielenterveysongelmiin puututtaisiin entistä varhaisemmassa vaiheessa ja, että osa-aikainen opiskelu sairauspäivärahalla olisi mahdollista. 2. Osaaminen keskiöön Suomen koulutuspoliittista keskustelua ohjaa tällä hetkellä keskustelu resursseista sekä pyrkimys tehokkuuteen ja nopeuteen. Toisaalta hallitusohjelman mukaan tavoitteena on nostaa suomalaiset maailman osaavimmaksi kansaksi vuoteen 2020 mennessä. Tavoite on hyvä, mutta sen toteuttamisessa on keskitytty lähinnä vain määrällisiin koulutustavoitteisiin. Koulutuksellisen tasa-arvon turvaamisen rinnalla pitää tarkastella kuitenkin myös osaamisen laatua sekä sivistyksen että työelämän osaamistarpeiden ja kehittämisen näkökulmasta. SYL korostaa yhteiskunnallisessa keskustelussa hyvän ja laadukkaan tutkimukseen perustuvan opetuksen ja opiskelun merkitystä suomalaisen osaamisen kehittymisessä sekä tuo esille konkreettisia avauksia opetuksen, opiskelun ja oppimisen laadun parantamiseksi. SYL järjestää yhteistyökumppaneiden kanssa tapahtumia, joissa käsitellään osaamisen kehittymisen kannalta keskeisiä asioita, kuten opetuksen arvostusta sekä opetussuunnitelmatyön ja osaamistavoitteiden määrittelyn tärkeyttä. SYL jatkaa opiskelijakeskeisen oppimisen metodien ja käytänteiden levittämistä yhdessä ylioppilaskuntien kanssa. SYL vaikuttaa siihen, että opinnoissa on mahdollista saada työelämässä tarvittavaa osaamista sekä hyvät valmiudet siirtyä valmistumisen jälkeen koulutusta vastaavaan työhön. Lisäksi SYL vaikuttaa siihen, että opiskelijalla on mahdollista suorittaa hyvin organisoitu korkeakouluharjoittelu kilpailukykyisillä työehdoilla, ja että formaalin koulutusjärjestelmän ulkopuolella hankittua osaamista tunnustetaan myös osaksi tutkintoja. Myös elinikäisen oppimisen mahdollisuudet, mukaan lukien yliopistollisen täydennyskoulutuksen kehittäminen, nostetaan osaksi keskustelua. 3. Yliopistojen rakenteellinen kehittäminen ja sisäinen rahanjako Rakenteellinen kehittäminen jatkuu alkaneella hallituskaudella ja säilynee merkittävänä koulutusjärjestelmää muokkaavana prosessina. Yliopistosektorilla rakenteellisessa kehittämisessä erityinen merkitys on profiloitumisen kautta tapahtuvalla resurssien uudelleen kohdentamisella. SYL osallistuu aktiivisesti rakenteellisesta kehittämisestä ja profiloitumisesta käytävään keskusteluun, samalla jatkaen linjaansa olla ottamatta kantaa yliopistojen sisäisiin asioihin. Sen

3 SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO (SYL) ry Asiakirja nro 08 Sivu 3 / sijaan SYL tukee ylioppilaskuntia ja hallinnon opiskelijaedustajia vaikutustyössä, jotta opiskelijoiden ääni kuuluisi näissä asioissa entistä paremmin. Tämän lisäksi rakenteellisessa kehittämisessä kiinnitetään erityishuomiota ruotsinkielisen yliopistokoulutuksen erityiskysymyksiin, kuten koulutusmääriin ja koulutusohjelmien sijoittumiseen. 4. Koulutuksen kaupallistuminen Suomessa Koulutus on kaupallistunut vähitellen kaikilla koulutusasteilla: aikuis- ja täydennyskoulutus ovat pitkään toimineet kaupallisin periaattein, korkeakoulutus on kansainvälisesti kaupallistunut viime vuosina, ja uusin ilmiö Suomessa ovat erilaiset kaupalliset palvelut toisella asteella ja perusopetuksessa. Kaupallistuminen muuttaa käsitystä siitä, mitä koulutus on, mitä arvoja se palvelee ja miten se järjestetään. SYL laatii koulutuksen kaupallistumisesta Suomessa tilanneanalyysin, jossa huomioidaan mm. maksulliset koulutusohjelmat, valmennuskurssitoiminta, koulutusviennin ja tilauskoulutuksen kehittäminen sekä ulkomaisen koulutuksen tarjonnan yleistyminen Suomessa. Lisäksi SYL tarkastelee perustutkintokoulutuksen ja maksullisen täydennys- ja aikuiskoulutuksen muuttuvia suhteita. Tilanneanalyysin pohjalta suunnitellaan ylioppilasliikkeen toimintaa. Erityisesti huomiota kiinnitetään lukukausimaksukokeilun seurantaan ja kriittiseen arviointiin sekä koulutusvientitoiminnan eettisyyteen. 5. Opiskelijoiden oikeusturva Opiskelijoiden oikeusturvan ja yhdenvertaisen kohtelun vaarantuminen on noussut viime aikoina keskusteluun erityisesti ns. SORA-lainsäädännön sekä opintoaikojen rajauksen toimeenpanon myötä. SYL seuraa opintoaikojen rajauksen soveltamista ja SORA-lainsäädännön toimeenpanoa yliopistoissa sekä edistää mahdollisimman yhdenvertaisten soveltamiskäytäntöjen syntymistä yhteistyössä ylioppilaskuntien kanssa. Lisäksi SYL varautuu valituskäytäntöihin hyödyntämällä tarvittaessa ulkopuolista lainsäädäntöasiantuntemusta. SYL selvittää ylioppilaskuntia useimmin ja eniten työllistävät oikeusturvatapaukset. 6. Huomio maahanmuuttajien koulutuspolkuihin Maahanmuuttajataustaiset jäävät selvästi useammin peruskoulun jälkeisten jatko-opintojen ulkopuolelle kuin muu väestö. Ammatillisessa koulutuksessa maahanmuuttajista jatkaa yhtä suuri osa, mutta lukiokoulutuksessa keskimääräisesti muuta väestöä pienempi osuus. Myöskään korkeakoulutuksessa ei maahanmuuttajien määrä vastaa heidän osuuttaan koko väestöstä. Kiinnitetään erityishuomiota maahanmuuttajien siirtymiseen koulutusasteelta toiselle ja edistetään siirtymien tukemista. Tärkeimpinä tavoitteina ovat valmentavat opinnot sekä lukioihin (lukiostartti) että yliopistoihin. SYL luo omat suosituksensa mallista

4 SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO (SYL) ry Asiakirja nro 08 Sivu 4 / maahanmuuttajataustaisille suunnatuista yliopistoon valmentavista opinnoista. SYL tekee aktiivista yhteistyötä muiden opiskelija- ja nuorisojärjestöjen kanssa maahanmuuttajien koulutuspolkuvaihtoehtojen lisäämiseksi ja sujuvoittamiseksi. Näiden järjestöjen yhteinen työryhmä vuodelta 2011 jatkaa vaikutustyötään ja on yhteistyössä maahanmuuttajajärjestöjen kanssa. SYL tukee ylioppilaskuntia näiden vaikuttamistyössä valmentavien opintojen tuomiseksi korkeakoulujen agendoille. Osana vaikutustyötä painotetaan kielikoulutusta opintojen aikana, työharjoittelu- ja verkostoitumismahdollisuuksien lisäämistä sekä työnhakutaitoja kaikille maahanmuuttajaryhmille, myös suoraan korkeakouluihin tulleille kv-opiskelijoille. 7. Korkeakoulujen kansainvälistymisen vahvistaminen Kansainvälisten opiskelijoiden vaikutusmahdollisuuksia korkeakouluissa tulee edelleen parantaa. Kansainvälisille opiskelijoille luodaan aitoja vaikutuskanavia korkeakouluihin sekä olemassa olevien rakenteiden että - tarvittaessa - uusien kautta. SYL painottaa toiminnassaan kv-opiskelijoiden osallistumismahdollisuuksien parantamista ylioppilaskunnissa ja muissa olennaisissa opiskelijoiden asemaan vaikuttavissa toimielimissä. SYL tukee ylioppilaskuntia kansainvälisten opiskelijoiden erityiskysymyksiin liittyvien hyvien käytänteiden jakamisessa. SYL edistää korkeakoulujen kansainvälistymisstrategian väliarvioinnin aloittamista. Opiskelijajärjestöt ovat vahvasti mukana arvioinnissa. Osana kansainvälistymisstrategian arviointia SYL osallistuu myös keskusteluun korkeakoulutuksen kansainvälistymisen tavoitteista ja edellytyksistä.. 8. Edistetään lomapankkijärjestelmän syntymistä Työsuhteiden pätkittyminen on arkipäivää Suomessa. Suuri osa opiskelijoista on epätyypillisissä työsuhteissa. Työsuhteiden pätkittymisestä johtuen pidemmän yhtäjaksoisen ja etukäteen suunnitellun vuosiloman pitäminen on mahdotonta. Tämän takia nykyistä vuosilomakäytäntöä on syytä muuttaa. Lomapankkijärjestelmän kehittäminen on olennainen osa keskustelua pätkätyötä tekevien aseman parantamiseksi myös akateemisella kentällä. SYL tekee vaikutustyötä poliittisten sidosryhmien ja työmarkkinajärjestöjen kanssa. Tavoitteena on lomapankkijärjestelmän saaminen keskusteluun vuoden 2012 aikana, ja lomapankkijärjestelmän saattaminen valmisteluun hallituskauden aikana. 9. Yhdenvertaisuustyön vahvistaminen SYL vahvistaa yhdenvertaisuuden toteutumista ja arviointia sekä keskustoimistolla että toiminnassaan ylioppilaskuntien kanssa. Tätä varten päivitetään SYL:n yhdenvertaisuussuunnitelma, jota tulee noudattaa kaikessa sisäisessä ja ulkoisessa toiminnassa ja kaikilla toimintasektoreilla. Päivityksen yhteydessä määritellään mm. keinot arvioida järjestelmällisesti liiton toimintaa yhdenvertaisuuden näkökulmasta. SYL tukee ylioppilaskuntien yhdenvertaisuus- ja saavutettavuustyötä. SYL:n ylioppilaskunnille järjestämiä

5 SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO (SYL) ry Asiakirja nro 08 Sivu 5 / yhdenvertaisuustapaamisia jatketaan, ja SYL:n saavutettavuusverkoston toiminta vakiinnutetaan. 10. Opiskelijoiden syrjäytymisen ehkäiseminen sosiaalityöllä Tampereen YTHS:llä vuosina toteutetun Suunta-hankkeen tulosten mukaan sosiaalityöntekijän avulla pystytään tehokkaasti ehkäisemään opiskelijan syrjäytymistä. Sosiaalityöntekijöiden palvelut ovat usein opiskelijoiden saavuttamattomissa eikä opiskelijoilla ole niistä riittävästi tietoa. Opiskelun ja elämänhallinnan ongelmat tulevat usein esiin terveysongelmia selvitettäessä, mutta opiskeluterveydenhuollon piiristä ei ole olemassa luontevaa väylää kunnallisen sosiaalityön pariin. Jotta opiskelijoiden syrjäytymistä voidaan ehkäistä ja opintojen etenemistä edistää, tulee opiskelijoiden saatavilla olla heille soveltuvaa sosiaalityötä. Kerätään tietoa opiskelijoiden ulottuvilla olevan sosiaalityön järjestämisen mahdollisuuksista ja luodaan liitolle oma näkemys parhaasta sosiaalityön toteuttamismallista (esim. kunta, korkeakoulu tai YTHS). Aloitetaan tämän kerätyn tiedon pohjalta vaikuttamistyö. 11. Toimiva sosiaaliturvajärjestelmä Sosiaaliturvajärjestelmässä on useita epäkohtia opiskelijoiden suhteen, eikä opintotuki sovi yhteen muiden etuuksien kanssa tarvittavissa määrin. SYL kartoittaa opintotuen käyttöön liittyviä ongelmia koskien kaksiportaista opintotukea, sairauspäivärahaa, toimeentulotukea sekä muita mahdollisia ongelmatilanteita. SYL laatii oman pitkän tähtäimen näkemyksensä opiskelijan toimeentulon kehittämisestä osana sosiaaliturvajärjestelmän kokonaisuutta. 12. SYL:n kehitysyhteistyötoiminnan näkyvyyden parantaminen SYL lisää kehitysyhteistyön näkyvyyttä ja houkuttelevuutta yhdessä ylioppilaskuntien kanssa. Jokaisella opiskelijalla tulee olla mahdollisuus ottaa osaa kehitysyhteistyötoimintaan joko tulemalla mukaan kehitysyhteistyötoimintaan tai maksamalla kehitysyhteistyömaksua. SYL tekee omaa kehitysyhteistyötoimintaansa näkyvämmäksi KENKKUn ja ylioppilaskuntien kehitysyhteistyötoimijoiden kanssa laajentaen näin opiskelijoiden toimintamahdollisuuksia. SYL:n sisällä kehitysyhteistyötoiminta otetaan kokonaisvaltaisemmin mukaan toimintaan hyödyntäen KENKKUn resursseja vaikutustoiminnassa ja viestinnässä. KENKKU on entistä aktiivisempi osa SYL:n vaikutustyötä. 13. Järjestösektoriverkoston luominen Ylioppilaskuntien piirissä toimivat järjestöt ovat usein opiskelijoille läheisimpiä opiskeluun liittyviä yhteisöjä. Järjestöt ottavat uudet opiskelijat vastaan, valvovat opiskelijoiden etuja oppiaine- ja tiedekuntatasolla ja järjestävät yhteisöllisyyttä ja opiskelukykyä tukevaa toimintaa. Näiden järjestöjen avulla SYL voi saada laajemmin tietoa opiskelijoiden tarpeista ja lisätä ylioppilasliikkeen organisoituneisuutta sekä tavoittaa suuria opiskelijajoukkoja nopeasti. Ylioppilaskuntien järjestösektorien yhteistyötä kehittämällä saadaan synergiaetuja mm.

6 SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO (SYL) ry Asiakirja nro 08 Sivu 6 / koulutusmateriaalien ja oppaiden yhteisestä tuottamisesta. SYL luo ylioppilaskunnissa toimiville järjestövastaaville ja -sihteereille oman verkoston Kykyprojektivetoisesti. Kartoitetaan sektorin toiveet ja tarpeet ja tämän pohjalta suunnitellaan ja toteutetaan viestintää, tapaamisia ja koulutusmateriaalia. Järjestösektoria tuetaan erityisesti opiskelukyvyn, saavutettavuuden ja yhdenvertaisuuden edistämisessä sekä kansainvälisten opiskelijoiden integroimisessa järjestötoimintaan. Jatkuvat tai aktiivisessa seurannassa olevat projektit 1. Opintotukijärjestelmän kehitys Seurataan opintotuen kehittämisen toimenpiteiden toteuttamista keräämällä tietoa kaksiportaisen opintotuen toimivuudesta ja osallistutaan keskusteluun opintotuen jatkokehittämisestä. Tuetaan opintotukijärjestelmän kehittämistä tavoitteena päätoimiseen opiskeluun kannustaminen. Tehdään vaikuttamistyötä huoltajakorotuksen palauttamiseksi osaksi opintotukea ja osallistutaan myös opintolainajärjestelmän kehittämisestä käytävään keskusteluun. 2. YTHS:n talouden ja AMK-pilotin seuraaminen Seurataan syksyllä 2011 käynnistyneen AMK-YTHS-pilotin etenemistä ja varmistetaan yliopisto-opiskelijoiden palveluiden taso pilotin aikana. Kiinnitetään huomiota YTHS:n talouden kehittymiseen sopeuttamistoimien jälkeen. Erityistä huomiota talouden puolella vaativat yliopistojen passiivirekisterikäytännöt, jotka voivat laajasti käyttöönotettuina vaikuttaa YTHS:n talouteen merkittävästikin. Lisäksi seurataan, miten muuttuvat käyntimaksut vaikuttavat talouteen ja opiskelijoiden käyttätymiseen. 3. OLL:n kehittäminen SYL osallistuu OLL:n toiminnan kehittämiseen siten, että OLL:n toiminnan kolme painopistettä ovat tärkeysjärjestyksessä opiskelijoiden liikuntaedunvalvonta, opiskelijoiden seuratyön tukeminen sekä opiskelijahuippu-urheilun koordinointi. Liikuntaedunvalvonnassa tulisi keskittyä hyvinvointiliikunnan edistämiseen ja alueellisten liikuntapalveluiden kehittämiseen. Hyvinvointiliikunnan edistämisessä painopisteen tulisi olla vähän liikkuvien aktivointi ja paikallisten liikuntapalveluiden kehittämisessä keskittyä korkeakoulujen liikuntapalveluiden kehittämiseen. Näiden molempien tehtävien toteuttamisessa tärkeäksi työkaluksi nousee erityisesti korkeakoululiikunnan suositusten jalkauttaminen. Opiskelijoiden seuratyötä tuetaan parhaiten tukemalla seurojen toiminnan kehittämistä. Tämän toteuttamiseksi seuroilla pitäisi olla käytössään tietoa hyvistä käytänteistä ja tarjolla koulutusta. Opiskelijahuippu-urheilun koordinointi on opiskelijahuippu-urheilijoiden näkökulmasta tärkeä tehtävä ja lisäksi liiton taloudellisten resurssien edellytys. OHU-sektorin toiminta ei kuitenkaan saa missään olosuhteissa viedä pääpainoa edunvalvonnalta ja seuratyön edistämiseltä. SYL osallistuu OLL:lle perustettavan määräaikaisen ohjausryhmän toimintaan sekä keskustoimiston henkilöresursseilla että jäsenjärjestöjensä edustajien kautta. SYL keskustelee

7 SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO (SYL) ry Asiakirja nro 08 Sivu 7 / aktiivisesti oman jäsenkenttänsä kanssa mm. sektoritapaamisissa. Jotta keskustelua oman jäsenkentän kanssa pystytään käymään avoimesti, pitää SYL keskusteluyhteyden avoimena myös OLL:n keskustoimiston toimijoiden kanssa. 4. Opiskelija-asumisen ongelmakohdat ja tulevaisuus Kytketään opiskelija-asumiseen vaikuttaminen osaksi kuntavaalikampanjaa. Hätämajoituksen järjestämiseksi pyritään löytämään kohtuulliset ratkaisut yhteistyössä yliopistojen ja yliopistokaupunkien kanssa. Tuetaan ylioppilaskuntia paikallisessa asumisvaikuttamisessa. Vaikutetaan investointiavustusprosentin nostamiseksi. Painotetaan opiskelijaasumisvaikuttamisessa energiatehokkuutta, asumisen laatua sekä yhteisöllisyyttä. OKM:n asettama työryhmä selvitti vuonna 2011 korkeakoulujen kansainvälistymiseen liittyviä asumispalveluita ja ehdotti seurantatoimikunnan perustamista. Toimikunnan tehtävänä olisi seurata ja tukea korkeakoulujen kansainvälisten asumispalveluiden yhteistyötä sekä palvelukehitystä. SYL edistää osaltaan toimikunnan perustamista sekä sen tavoitteiden toteutumista ja tukee korkeakoulujen vastuutusta kansainvälisten opiskelijoiden asumispalveluiden järjestämisestä. 5. Tasa-arvoinen perhe-elämä Tasa-arvoisen perhe-elämän saavuttamiseksi Suomessa tulee uudistaa vanhempainvapaajärjestelmä sekä säätää tasa-arvoinen avioliittolaki. SYL ottaa aktiivisesti osaa keskusteluun perhevapaamallin uudistamisesta ja vanhemmuuden kustannusten jakamisesta tasan työnantajien kesken sekä perhe-elämän ja työn tai opiskelun yhteensovittamisesta. Edistetään tasa-arvoisen avioliittolain säätämistä. 6. Viestintä 2010-luvulle ja sen yli Otetaan vuonna 2011 valmistuneen viestintäkäsikirjan käytännöt kaikkien SYL:n toimijoiden arkirutiineihin. Uudistetaan SYL:n infomateriaali, jota on tarjolla uusille opiskelijoille ja sidosryhmille. Parannetaan liiton vaikuttavuutta sosiaalisessa mediassa ja tuotetaan sinne säännöllisesti sekä opiskelijoita että sidosryhmiä kiinnostavaa materiaalia. Etsitään uusia ja kevyitä keinoja kertoa SYL:n toiminnasta ylioppilaskunnille, opiskelijoille ja muille sidosryhmille verkossa. Kehitetään dokumentointi- ja arkistointikäytäntöjä. SYL:n toimintaa kehitetään kohti kattavampaa kolmikielisyyttä: liitto edistää suomen, ruotsin ja englannin kielten käyttöä ja hyvää yhdenvertaista kielipolitiikkaa omassa toiminnassaan ja ylioppilaskunnissa. 7. Työurien pidentäminen Työurien pidentämiseen tähtäävät toimet koskevat opiskelijoita aina perusasteelta tulevaan työelämään saakka. SYL toimii jäsentensä edunvalvojana työurien pidentämiseen liittyvässä keskustelussa. Koulutukseen liittyvän edunvalvonnan lisäksi SYL kantaa vastuuta työurien pidentämisestä keskeltä ja lopusta ottamalla kantaa esimerkiksi työssä jaksamiseen ja työelämän joustoihin. SYL laajentaa omaa asiantuntijuuttaan ja sidosryhmäverkostoa oman edunvalvontansa parantamiseksi työurakeskustelussa.

8 SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO (SYL) ry Asiakirja nro 08 Sivu 8 / SYL tuo esille omat keinonsa työurien pidentämiseen ja tekee työtä yhdessä ylioppilaskuntien kanssa, jotta opiskelijoiden ääni kuullaan niin poliittisessa johdossa kuin työmarkkinajärjestöissäkin. 8. Opiskelijoiden oikeudet työelämässä Opiskelijoiden työnteko opintojen aikana on arkipäivää. Osa opiskelijoista tekee tulevaa koulutustasoaan vastaavaa työtä, mutta suuri osa opiskelijoista toimii myös työvoimareservinä työtehtävissä, jotka eivät vastaa heidän nykyistä tai tulevaa koulutustasoaan. Työmarkkinoilla on myös kilpailua niin halvasta työvoimasta kuin työpaikoistakin. Tästä johtuen osa opiskelijoista tekee töitä huonoilla työehdoilla ja huonoissa olosuhteissa. SYL tuo esille, että opiskelijat ovat työntekijöinä samanarvoisia muiden kanssa ja tuo esille opiskeluiden aikaisen työnteon ongelmakohtia ja kehittämistarpeita. Kyse on laajemmasta asiasta, joka liittyy opiskelijoiden toimeentuloon ja työmarkkinoihin. Työtä tehdään SYL:n sektoreiden yhteistyönä ja yhdessä sidosryhmien kanssa. Vaikutustyön tavoitteena on parantaa opiskelijoiden työehtoja sekä saada opintojen aikainen työnteko sidosryhmien agendalle. 9. Akateemisten työvoimapalveluiden ja -ohjauksen saatavuuden parantaminen Työvoimapalveluiden tarkoitus on tarjota itsenäisesti käytettäviä sekä henkilökohtaisia työvoimapalveluita kuten tietoa työmarkkinoista, koulutuksesta sekä yrittäjyydestä. Lisäksi työvoimapalvelut auttavat työnhaussa ja -välityksessä. Yliopistojen ura- ja rekrytointipalvelut auttavat opiskelijaa opintojen suunnittelussa, oman osaamisen tunnistamisessa sekä opinto- ja työuran suunnittelussa. Yhdessä nämä palvelut auttavat opiskelijaa työllistymään tarjoamalla tietoa, koulutusta ja ohjausta opintojen aikana ja valmistumisen jälkeen. Jotta opiskelijalle tarjotaan ajankohtaista informaatiota ja jotta opiskelija saa tarvitsemansa avun sekä ohjauksen ajoissa, tulee näiden molempien palveluiden resurssit olla mitoitettu oikein koko opiskelijakentän tarpeisiin. Molemmissa palveluissa tulee myös huomioida kansainvälisten opiskelijoiden tarpeet täysimittaisesti. SYL vaikuttaa yhdessä ylioppilaskuntien kanssa akateemisten työvoimapalveluiden parantamiseksi yliopistopaikkakunnilla sekä yliopistojen ura- ja rekrytointipalveluiden ja TEtoimistojen yhteistyön lisäämiseksi.

Muutokset toimintasuunnitelmaan

Muutokset toimintasuunnitelmaan SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO (SYL) ry Asiakirja nro 08b Sivu 1 / 16 Muutokset toimintasuunnitelmaan Vasemmassa sarakkeessa on lausuntokierrokselle lähtenyt luonnos toimintasuunnitelmaksi, oikeassa sarakkeessa

Lisätiedot

SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITON

SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITON SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO (SYL) ry Asiakirja nro 08 Sivu 1 / 9 SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 Vuoden 2012 päätavoite Ylioppilasliikkeenä kuntavaaleihin SYL:n vuoden

Lisätiedot

SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012

SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 1 2 SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 Sisältö VUODEN 2012 PÄÄTAVOITE... 1 Kunnallisvaalit

Lisätiedot

1. Kohti seuraavia hallitusohjelmaneuvotteluita

1. Kohti seuraavia hallitusohjelmaneuvotteluita SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO (SYL) ry Asiakirja nro 08a Sivu 1 / 5 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 1. Kohti seuraavia hallitusohjelmaneuvotteluita

Lisätiedot

KMO:n määräaikaisen työryhmän ehdotukset. Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016

KMO:n määräaikaisen työryhmän ehdotukset. Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 KMO:n määräaikaisen työryhmän ehdotukset Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Johtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen yksikkö Kansallisen metsäohjelman määräaikainen työryhmä

Lisätiedot

AYY:n lausunto SYL:n liittokokousmateriaaleista 2011

AYY:n lausunto SYL:n liittokokousmateriaaleista 2011 SYL-liittokokous 2011 LAUSUNTO 3.10.2011 AYY:n lausunto SYL:n liittokokousmateriaaleista 2011 Alustava versio sidosryhmien kommenteille 3.10.2011. AYY kiittää mahdollisuudesta lausua SYL:n toimintasuunnitelmasta

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten?

Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten? Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten? Taustaksi toisen asteen tutkinto edellytys jatko-opinnoille ja/tai siirtymiselle työelämään tavoite, että kaikki jatkavat peruskoulusta toiselle

Lisätiedot

Parempi työelämä uudelle sukupolvelle

Parempi työelämä uudelle sukupolvelle Parempi työelämä uudelle sukupolvelle strategia 2013 2016 1 Kannen kuva: Samuli Siirala ISBN 978-952-5628-61-6 2 Visio: Parempi työelämä uudelle sukupolvelle Akavan opiskelijat ovat olemassa jotta uusi

Lisätiedot

Testien käyttö korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa seminaari Fulbright Centerissä. Maija Innola 17.11.2010

Testien käyttö korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa seminaari Fulbright Centerissä. Maija Innola 17.11.2010 Testien käyttö korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa seminaari Fulbright Centerissä Maija Innola 17.11.2010 Ulkomaisten opiskelijoiden määrä kasvanut suomalaisissa korkeakouluissa Vuonna 2009 ulkomaisia

Lisätiedot

Elinikäisen ohjauksen strategia Järvenpää

Elinikäisen ohjauksen strategia Järvenpää Elinikäisen ohjauksen strategia Järvenpää 13.10.2011 Markku Liljeström SAK 13.10..2011/MLI/SAK 1 Elinikäisen ohjauksen kehittämistarve Elinikäisen oppimisen neuvosto esitti 2010, että TEM ja OKM ryhtyvät

Lisätiedot

-palvelutarpeita ja kysyntää vastaava joustava koulutus

-palvelutarpeita ja kysyntää vastaava joustava koulutus Osaavaa työvoimaa hoito- ja hoiva-alan tarpeisiin -palvelutarpeita ja kysyntää vastaava joustava koulutus Johtaja Mika Tammilehto Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen yksikkö 20.10.2009

Lisätiedot

Suomalaisen työpolitiikan linja

Suomalaisen työpolitiikan linja Suomalaisen työpolitiikan linja - Työmarkkinoiden muutostilanne ja haasteet - Suomalaisen työpolitiikan kokonaisuus ja tavoitteet - Suomen työmarkkinareformin lähtökohtia - Hallituksen periaatepäätös Työministeri

Lisätiedot

Liittari 2010, työelämä. Lähteenaho Lämppäri 2

Liittari 2010, työelämä. Lähteenaho Lämppäri 2 Liittari 2010, työelämä Lähteenaho 5.11.2010 Lämppäri 2 (UUSI) LINJAPAPERI: 6.3. Koulutus ja työmarkkinat 51-55 Koulutus- ja työmarkkinajärjestelmiä tarkastellaan vuorovaikutteisena kokonaisuutena. Koulutusjärjestelmät

Lisätiedot

O DIAKON POLIITTINEN OHJELMA

O DIAKON POLIITTINEN OHJELMA O DIAKON POLIITTINEN OHJELMA Esipuhe Tämä poliittinen ohjelma on Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan O Diakon linjaus opiskelijan yhteiskunnasta ja korkeakoulusta. Tässä ohjelmassa linjataan

Lisätiedot

Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet. Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi

Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet. Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi Tavoitetila Sipilän hallitusohjelman 2025-tavoite Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia koko ajan uutta.

Lisätiedot

Ylioppilaskunnan suunta

Ylioppilaskunnan suunta Ylioppilaskunnan suunta -työryhmä 12.5.2016 Ylioppilaskunnan suunta AYY yhteiskunnallisena vaikuttajana Tavoite: AYY:n vaikuttaminen on tavoitteellista, pitkäjänteistä ja proaktiivista Tavoite: AYY:n jäsenet

Lisätiedot

Työn ja oppimisen integrointi. Maarit Latvala Verkkovirta-hanke, ohjausryhmän pj.

Työn ja oppimisen integrointi. Maarit Latvala Verkkovirta-hanke, ohjausryhmän pj. Työn ja oppimisen integrointi Maarit Latvala Verkkovirta-hanke, ohjausryhmän pj. Visio Korkeakouluissa on toimivat työkalut ja toimintaympäristöt työn opinnollistamiselle. Tämä antaa opiskelijoille entistä

Lisätiedot

Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan strategia

Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan strategia Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan strategia Johdanto Tampereen yliopiston ylioppilaskunta Tamyn toiminta päättyy 31.12.2017 kolmen tamperelaisen korkeakoulun yhdistymisen myötä. Tamy ja Tampereen teknillisen

Lisätiedot

Tietoa, neuvontaa ja ohjausta työelämään 26.1.2011 Oulu

Tietoa, neuvontaa ja ohjausta työelämään 26.1.2011 Oulu Tietoa, neuvontaa ja ohjausta työelämään 26.1.2011 Oulu Kai Koivumäki 1 Osaamistalkoot Valtioneuvoston tulevaisuuskatsaukset pohjana seuraavalle hallitusohjelmalle: TEM Haasteista mahdollisuuksia > työllisyysaste

Lisätiedot

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP!

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Anita Lehikoinen Koulutukseen siirtymistä ja tutkinnon suorittamisen nopeuttamista pohtivan työryhmän puheenjohtaja Nopeuttamisryhmän n toimeksianto Työryhmä ja ohjausryhmä

Lisätiedot

AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA. Ylijohtaja Mika Tammilehto

AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA. Ylijohtaja Mika Tammilehto AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA Ylijohtaja Mika Tammilehto 5.10.2018 Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 alkaen Uusia mahdollisuuksia Joustava palvelutarjonta:

Lisätiedot

Maahanmuuttajien koulutuksen nykytilanne ja kehittämistarpeet Suunnittelupäällikkö Kirsi Heinivirta

Maahanmuuttajien koulutuksen nykytilanne ja kehittämistarpeet Suunnittelupäällikkö Kirsi Heinivirta Maahanmuuttajien koulutuksen nykytilanne ja kehittämistarpeet Suunnittelupäällikkö Kirsi Heinivirta 28.3.2019 Maahanmuuttajien koulutuspolut ja integrointi Hallituksen kotouttamista koskeva toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Yhteiskuntatakuu OKM:n toimiala. Kirsi Kangaspunta johtaja

Yhteiskuntatakuu OKM:n toimiala. Kirsi Kangaspunta johtaja Yhteiskuntatakuu OKM:n toimiala Kirsi Kangaspunta johtaja Koulutustasotavoitteet Maailman osaavimmaksi kansaksi vuoteen 2020 mennessä Väestön koulutustaso vuonna 2020 perusasteen jälkeinen tutkinto 88%

Lisätiedot

40. valtakunnalliset Kuntoutuspäivät Työtä ja elämää työelämää

40. valtakunnalliset Kuntoutuspäivät Työtä ja elämää työelämää 40. valtakunnalliset Kuntoutuspäivät Työtä ja elämää työelämää Työryhmä 6. Aikuisohjauksella tukea elinikäiseen opiskeluun ja työurien pidentämiseen 23.3.2012 1 Työryhmän ohjelma 9.00 Avaus 9.10 Opin ovista

Lisätiedot

Nuorisotakuu määritelmä

Nuorisotakuu määritelmä Mitä on ohjaus nuorisotakuussa Elise Virnes 25.9.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

Johdanto. Strategia on hyväksytty edustajiston kokouksessa 15.4.2010.

Johdanto. Strategia on hyväksytty edustajiston kokouksessa 15.4.2010. STRATEGIA 2015 Johdanto Strategian tarkoitus on ohjata ylioppilaskunnan toimintaa ja päätöksentekoa. Ylioppilaskunnan toimijat vaihtuvat useasti, joten keskeiset tavoitteet ja toimintatavat on syytä kirjata

Lisätiedot

Rakennusteollisuuden osaamisstrategia - Toimintaohjelma osaavan työvoiman riittävyyden varmistamiseksi

Rakennusteollisuuden osaamisstrategia - Toimintaohjelma osaavan työvoiman riittävyyden varmistamiseksi Rakennusteollisuuden osaamisstrategia - Toimintaohjelma osaavan työvoiman riittävyyden varmistamiseksi 18.5.2018 Lauri Pakkanen Miksi osaamisstrategia? Haasteet: VÄESTÖ ALAN VETOVOIMA VAATIMUKSET Ratkaisut:

Lisätiedot

Bolognan prosessi vuoteen 2020

Bolognan prosessi vuoteen 2020 Bolognan prosessi vuoteen 2020 LEUVENIN KOMMUNIKEA prosessia jatketaan vuoteen 2020 ministerikokoukset kolmen vuoden välein (seuraava Bukarest, 27.- 28.4.2012) seurantaryhmä laatii ensimmäisen työsuunnitelman

Lisätiedot

OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI Tilaisuuden avaus

OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI Tilaisuuden avaus OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI 19.- 20.4.2012 Helsinki, Hilton Strand Tilaisuuden avaus Aulis Pitkälä Pääjohtaja Oppilaan- ja opinto-ohjaus elinikäisen oppimisen tukena Oppilaan- ja

Lisätiedot

Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria. Elise Virnes

Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria. Elise Virnes Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria Elise Virnes 29.5.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

AMK-opiskelijaliikkeen vaalitavoitteet 2019

AMK-opiskelijaliikkeen vaalitavoitteet 2019 AMK-opiskelijaliikkeen vaalitavoitteet 2019 Sukupolvipolitiikka, osaaminen ja sivistys tulevaisuuden kivijalaksi. 12.10.2018 Vaalien tärkeät kysymykset 2 Miten kehitämme korkeakoulutusta vastaamaan tulevaisuuden

Lisätiedot

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1 Johdanto Tämän toimintasuunnitelman on valmistellut Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus yhdessä asiantuntijoiden kanssa. Valmistelussa

Lisätiedot

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP!

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Peda-forum 25.8.2010 Lapin Yliopisto, Rovaniemi 25.8.2010 Johtaja Anita Lehikoinen Korkeakoululaitoksen haasteet laatu, tehokkuus, vaikuttavuus, kansainvälinen kilpailukyky

Lisätiedot

O Osaava-ohjelma Programmet Kunnig

O Osaava-ohjelma Programmet Kunnig n taustaa Hallitusohjelman tavoite "Opettajan työn houkuttelevuutta parannetaan kehittämällä työolosuhteita. Koulutuksen järjestäjille säädetään velvoite huolehtia siitä, että henkilöstö saa säännöllisesti

Lisätiedot

VALMISTAVIEN JA VALMENTAVIEN KOULUTUSTEN YHTEISTYÖSEMINAARI 25.11.2013 AVAUS

VALMISTAVIEN JA VALMENTAVIEN KOULUTUSTEN YHTEISTYÖSEMINAARI 25.11.2013 AVAUS VALMISTAVIEN JA VALMENTAVIEN KOULUTUSTEN YHTEISTYÖSEMINAARI 25.11.2013 AVAUS Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos KESU 2011-2016 / OKM-OPH TUSO Koulutuksen ja

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus vahvempaa osaamista ja yksilöllistyviä koulutuspolkuja. Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen yksikkö 17.1.

Ammatillinen koulutus vahvempaa osaamista ja yksilöllistyviä koulutuspolkuja. Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen yksikkö 17.1. Ammatillinen koulutus vahvempaa osaamista ja yksilöllistyviä koulutuspolkuja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen yksikkö 17.1.2012 Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Hallitusohjelman

Lisätiedot

Tampereen yliopisto ja korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen Vararehtori Harri Melin Opintopalvelupäällikkö Mikko Markkola

Tampereen yliopisto ja korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen Vararehtori Harri Melin Opintopalvelupäällikkö Mikko Markkola 1 Tampereen yliopisto ja korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen 15.11.2013 Vararehtori Harri Melin Opintopalvelupäällikkö Mikko Markkola 2 Lähtökohtia koulutusuudistukseen Uusi strategia - Tehdään

Lisätiedot

Lapin yliopiston ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma

Lapin yliopiston ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 Lapin yliopiston ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma vuodelle 2014 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 Sisällys Teemavuosi 2014 Tavoite 1: Nollataan talous

Lisätiedot

Kansainvälistymisellä laatua, laatua kansainvälistymiseen. Birgitta Vuorinen

Kansainvälistymisellä laatua, laatua kansainvälistymiseen. Birgitta Vuorinen Kansainvälistymisellä laatua, laatua kansainvälistymiseen Birgitta Vuorinen Hallitusohjelma Painopistealueet köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen vähentäminen julkisen talouden vakauttaminen kestävän

Lisätiedot

Ympärivuotisen opiskelun edistäminen keskustelutilaisuus Johtaja Hannu Sirén

Ympärivuotisen opiskelun edistäminen keskustelutilaisuus Johtaja Hannu Sirén Ympärivuotisen opiskelun edistäminen keskustelutilaisuus 17.4.2015 Johtaja Hannu Sirén Mitä ympärivuotisen opiskelun edistämisellä tarkoitetaan? Korkeakoulupoliittisena tavoitteena ollut jo pitkään, että

Lisätiedot

Opiskelukyvyn edistämisen suositukset korkeakouluille

Opiskelukyvyn edistämisen suositukset korkeakouluille Opiskelukyvyn edistämisen suositukset korkeakouluille Suomen ylioppilaskuntien liitto Johanna Kujala, Projektipäällikkö Kyky-projekti, Campus Conexus II johanna.kujala@syl.fi 044 7800 229 Opiskelukykysuositukset

Lisätiedot

KEVÄÄLLÄ 2016 HAUSSA!

KEVÄÄLLÄ 2016 HAUSSA! KEVÄÄLLÄ 2016 HAUSSA! SUJUVAT SIIRTYMÄT ALOITUSSEMINAARI 16.2.2016 Elise Virnes 1 Etunimi Sukunimi Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan valtakunnalliset toimenpidekokonaisuudet 2014-2020 Erityistavoite

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan toisen asteen. yhteistyöstrategia 2015-2020

Keski-Pohjanmaan toisen asteen. yhteistyöstrategia 2015-2020 Keski-Pohjanmaan toisen asteen yhteistyöstrategia 2015-2020 Taustaa Toisen asteen koulutuksen järjestäjien välinen yhteistyö on saanut alkunsa jo 1990-luvulla toteutetun nuorisoasteen koulutuskokeilun

Lisätiedot

Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen

Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Lähtökohta Koulutuksen ja tutkimuksen

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015 opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Säädökset Hallitus antoi eduskunnalle 23.10.2014 esityksen ammatillisesta

Lisätiedot

ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella

ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella 2014-2020 Helavalkeat-ajankohtaisseminaari 29.5.2013 Päivi Bosquet opetus- ja kulttuuriministeriö ESR rahoitus Suomessa 2014-2020 Euroopan sosiaalirahaston

Lisätiedot

Lukion tulevaisuusseminaari. Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 3.4.2014

Lukion tulevaisuusseminaari. Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 3.4.2014 Lukion tulevaisuusseminaari Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 3.4.2014 PÄIVÄN TEEMA LUKIOKOULUTUKSEN PILVET JA UUDET TUULET 3.4.2014 Tuula Haatainen LUKIOKOULUTUKSEN PILVIÄ JA UUSIA TUULIA 1/2 PALJON

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ammatillisen koulutuksen reformi. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ammatillisen koulutuksen reformi. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ammatillisen koulutuksen reformi Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Koulutuksen ja osaamisen kärkihankkeet 1. Uudet oppimisympäristöt

Lisätiedot

Digiohjausta kaikille!

Digiohjausta kaikille! Digiohjausta kaikille! 2018-2020 Osatoteuttajat Hankkeen toimijat Oulun yliopisto Centria-amk Osao Päätoteuttaja PP-ELOverkosto Yhteistyökumppanit Erilaisten oppijoiden liitto Oulun lukioverkosto Oulun

Lisätiedot

Kirje Korkeakoulujen lukuvuosimaksujen käyttöönoton seuranta- ja arviointityöryhmä

Kirje Korkeakoulujen lukuvuosimaksujen käyttöönoton seuranta- ja arviointityöryhmä Kirje OKM/3/040/2017 31.08.2017 Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO Viite Asia OKM004:00/2017 Korkeakoulujen lukuvuosimaksujen käyttöönoton seuranta- ja arviointityöryhmä Opetus-

Lisätiedot

Ennakkojaksot ja VALMA 26.3.2015. Virpi Spangar / Oppisopimusyksikkö

Ennakkojaksot ja VALMA 26.3.2015. Virpi Spangar / Oppisopimusyksikkö Ennakkojaksot ja VALMA 26.3.2015 Virpi Spangar / Oppisopimusyksikkö MITÄ on VALMA? Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus (vakinaistui 2010, perusteet), Ammattistartti Maahanmuuttajien

Lisätiedot

Laadukkaasta koulutuksesta nopeammin työelämään. Maija Innola Opintoasiain- ja Peda-forum päivät , Kuopio

Laadukkaasta koulutuksesta nopeammin työelämään. Maija Innola Opintoasiain- ja Peda-forum päivät , Kuopio Laadukkaasta koulutuksesta nopeammin työelämään Maija Innola Opintoasiain- ja Peda-forum päivät 23.8.2011, Kuopio Kehittämislinjaukset - hallitusohjelma Painopistealueet köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen

Lisätiedot

Tavoitteena hallitusohjelma Puolueiden ja AMKE:n tavoitteita ammatillisen koulutuksen kehittämiseen

Tavoitteena hallitusohjelma Puolueiden ja AMKE:n tavoitteita ammatillisen koulutuksen kehittämiseen Tavoitteena hallitusohjelma 2015-2019 Puolueiden ja AMKE:n tavoitteita ammatillisen koulutuksen kehittämiseen AMKE:n yhteistyöfoorumi 24. 26.3.2015 Ammatillisen koulutuksen verkon on oltava alueellisesti

Lisätiedot

SUOMEN ROMANIPOLIITTINEN OHJELMA. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto romaniasiain suunnittelija

SUOMEN ROMANIPOLIITTINEN OHJELMA. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto romaniasiain suunnittelija SUOMEN ROMANIPOLIITTINEN OHJELMA 29.5.2013 1 ROMPO Sosiaali- ja terveysministeriö asetti joulukuussa 2008 työryhmän valmistelemaan Suomen ensimmäistä romanipoliittista ohjelmaa. Päätöksen taustalla oli

Lisätiedot

POP perusopetus paremmaksi

POP perusopetus paremmaksi POP perusopetus paremmaksi Oppilaan ohjauksen hankkeen koordinaattoritapaaminen 19.8.2009 Opetusneuvos Irmeli Halinen Osaamisen ja sivistyksen asialla POP - ohjelman merkitys Perusopetus paremmaksi ohjelmassa

Lisätiedot

Mihin on nyt päästy ja miten jatketaan tästä eteenpäin?

Mihin on nyt päästy ja miten jatketaan tästä eteenpäin? Kati Lounema Jukka Vepsäläinen Mihin on nyt päästy ja miten jatketaan tästä eteenpäin? AmKesu-aluetilaisuus Helsinki 26.11.2014 Osaamisen For learning ja and sivistyksen competence parhaaksi Helsingin

Lisätiedot

Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan valtakunnallisen vaikuttamisen ohjelma

Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan valtakunnallisen vaikuttamisen ohjelma Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan valtakunnallisen vaikuttamisen ohjelma Esipuhe Tämä poliittinen ohjelma on Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan (OSAKO) linjaus opiskelijan yhteiskunnasta,

Lisätiedot

SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO VUONNA SYL-kummi Mikko Koskinen ÅASn vieraana

SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO VUONNA SYL-kummi Mikko Koskinen ÅASn vieraana SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO VUONNA 2006 SYL-kummi Mikko Koskinen ÅASn vieraana 14.2.2006 KUKA MIKKO? SYLH 2006 Koulutuspolitiikka, ympäristö, tasa-arvo pehmeä kopo TYYn kasvatti hallitus 2005, tylkkärin

Lisätiedot

Osaavan työvoiman rekrytointi Kainuuseen -hanke Tiedotustilaisuus

Osaavan työvoiman rekrytointi Kainuuseen -hanke Tiedotustilaisuus Osaavan työvoiman rekrytointi Kainuuseen -hanke Tiedotustilaisuus 13.6.2017 13.6.2017 Hankkeen taustaa Valtuustoaloite Kainuussa pitkään jatkanut negatiivinen muuttotase vaatii erityistoimenpiteitä tilanteen

Lisätiedot

Kimmo Mäki

Kimmo Mäki 24.5.2018 Kimmo Mäki OSAAMINEN NYT! - Työn opinnollistaminen osana työn ja opintojen luontevaa integraatiota korkeakoulussa Agenda AMK-opiskelijamaisema Työn opinnollistaminen Toteemi/ www.amktoteemi.fi

Lisätiedot

Kärkihanke 3. Nopeutetaan työelämään siirtymistä Petri Haltia

Kärkihanke 3. Nopeutetaan työelämään siirtymistä Petri Haltia Kärkihanke 3. Nopeutetaan työelämään siirtymistä 6.4.2016 Petri Haltia KÄRKIHANKE 3: NOPEUTETAAN SIIRTYMISTÄ TYÖELÄMÄÄN Tavoitteena ovat pidemmät työurat ja joustavat opintopolut. Nuoret siirtyvät nopeammin

Lisätiedot

Työn murros ja elinikäinen oppiminen Suunnittelupäällikkö Kirsi Kangaspunta

Työn murros ja elinikäinen oppiminen Suunnittelupäällikkö Kirsi Kangaspunta Työn murros ja elinikäinen oppiminen Suunnittelupäällikkö Kirsi Kangaspunta 25.5.2018 Työn murros on jo täällä työn murros, automatisaatio, robotisaatio, tekoäly Annamme talouskasvun tyrehtyä nykyisen

Lisätiedot

SEGMENTTIAJATTELUA PALVELUN TAVOITTEET JA TOTEUTUS. Koottu Henkilöasiakkuusstrategian loppuraportista

SEGMENTTIAJATTELUA PALVELUN TAVOITTEET JA TOTEUTUS. Koottu Henkilöasiakkuusstrategian loppuraportista SEGMENTTIAJATTELUA PALVELUN TAVOITTEET JA TOTEUTUS Koottu Henkilöasiakkuusstrategian loppuraportista JULKISEN TYÖVOIMAPALVELUN TAVOITTEITA Työllisyysasteen nostaminen Osaavaa työvoimaa joustavasti työnantajan

Lisätiedot

Tutkintorakenteen uudistaminen. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén

Tutkintorakenteen uudistaminen. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén Tutkintorakenteen uudistaminen Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011 Hallitusohjelma Koulutustarjonta mitoitetaan kansakunnan sivistystarpeiden ja työmarkkinoiden

Lisätiedot

Tuohta tutkimuksesta, kiehisiä kehittämisestä. Valtiosihteeri Heljä Misukka Opetus- ja kulttuuriministeriö 9.12.2010

Tuohta tutkimuksesta, kiehisiä kehittämisestä. Valtiosihteeri Heljä Misukka Opetus- ja kulttuuriministeriö 9.12.2010 Tuohta tutkimuksesta, kiehisiä kehittämisestä Valtiosihteeri Heljä Misukka Opetus- ja kulttuuriministeriö 9.12.2010 Tavoitteita OKM:n tulevaisuuskatsauksesta Työvoiman saatavuuden turvaaminen Koulutustason

Lisätiedot

TE-palvelut ja validointi

TE-palvelut ja validointi TE-palvelut ja validointi Mestari2013 - Sinut on tunnistettu! koulutuspolitiikan seminaari 26.-27.11.2013 TE-PALVELUIDEN UUDISTAMINEN v. 2013- TE-PALVELUT JA VALIDOINTI EPÄVIRALLISEN JA ARKIOPPIMISEN TIETOJEN,

Lisätiedot

Kohti suunnitelmallisempaa lukion kehittämistä

Kohti suunnitelmallisempaa lukion kehittämistä Kohti suunnitelmallisempaa lukion kehittämistä Aulis Pitkälä Opetushallituksen pääjohtaja IX Valtakunnalliset lukiopäivät 12.11. 13.11.2013 Helsinki, Finlandia-talo Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Koulutuksen

Lisätiedot

Hyväksytty edustajiston kokouksessa 4/2012 (21.3.2012) STRATEGIA 2017

Hyväksytty edustajiston kokouksessa 4/2012 (21.3.2012) STRATEGIA 2017 Hyväksytty edustajiston kokouksessa 4/2012 (21.3.2012) STRATEGIA 2017 1 Johdanto Strategian tarkoitus on ohjata ylioppilaskunnan toimintaa ja päätöksentekoa. Ylioppilaskunnan toimijat vaihtuvat useasti,

Lisätiedot

Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen

Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ammattiosaaminen 2025 visio, AMKEn tulevaisuusvaliokunta Visio voi toteutua, jos 1. ammatillinen koulutus

Lisätiedot

Vihreä lista. Edusta jistovaalit 2017 VAALIOHJELMA

Vihreä lista. Edusta jistovaalit 2017 VAALIOHJELMA Vihreä lista Edusta jistovaalit 2017 VAALIOHJELMA Ylioppilaskunta edustaa yliopiston opiskelijoita ja on siten merkittävä yhteiskunnallinen ja poliittinen vaikuttaja niin yliopistolla ja opiskelukaupungissa

Lisätiedot

Uudistuvan tulosrahoituksen koulutuspoliittiset tavoitteet

Uudistuvan tulosrahoituksen koulutuspoliittiset tavoitteet Uudistuvan tulosrahoituksen koulutuspoliittiset tavoitteet Ammatillisen peruskoulutuksen tulosrahoitusseminaari 2010 Johtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen yksikkö 17.9.2010 Vaatimukset ja odotukset

Lisätiedot

Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa

Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa Kaija Miettinen FT, johtaja Bovallius-ammattiopisto Opetushallitus 17.1.2012 Klo 10.20 11.30 16.1.2012 kaija.miettinen@bovallius.fi

Lisätiedot

NYKYTILA-ARVIO. UHAT Rahoitus Vaihtuvuus Jäsenprosentti ja jäsenmäärän merkitys valtakunnalliseen vaikuttavuuteen Vapaaehtoisuus

NYKYTILA-ARVIO. UHAT Rahoitus Vaihtuvuus Jäsenprosentti ja jäsenmäärän merkitys valtakunnalliseen vaikuttavuuteen Vapaaehtoisuus STRATEGIA -2020 JOHDANTO Strategia luo suuntaviivat toiminnalle ja opastaa opiskelijakuntaa paikallisessa (LUC2020) ja valtakunnallisessa toimintaympäristön muutoksessa. Strategian tavoite on löytää ratkaisuja

Lisätiedot

Täytä tähän tiedostoon linjapaperia, toimintasuunnitelmaa ja talousarviota koskevat lisäys-, poisto- ja muutosesitykset sekä yleiset kommentit.

Täytä tähän tiedostoon linjapaperia, toimintasuunnitelmaa ja talousarviota koskevat lisäys-, poisto- ja muutosesitykset sekä yleiset kommentit. OHJEET EXCEL-TAULUKON TÄYTTÄMISEKSI: Täytä tähän tiedostoon linjapaperia, toimintasuunnitelmaa ja talousarviota koskevat lisäys-, poisto- ja muutosesitykset sekä yleiset kommentit. Linjapaperille, toimintasuunnitelmalle

Lisätiedot

Yksilölliset erilaiset oppimispolkut URPO EPPA TOPI. LapinAMK RKK/LAO RKK (LAMO) RKK/LAO LAPPIA PTO YHTEISET YHTEISTYÖKUMPPANIT

Yksilölliset erilaiset oppimispolkut URPO EPPA TOPI. LapinAMK RKK/LAO RKK (LAMO) RKK/LAO LAPPIA PTO YHTEISET YHTEISTYÖKUMPPANIT Ura- ja opintoohjaus LAY Yksilölliset erilaiset oppimispolkut URPO EPPA TOPI YHTEISET YHTEISTYÖKUMPPANIT Oppiminen ja osaamisen hankkiminen työelämässä LapinAMK RKK/LAO RKK (LAMO) RKK/LAO LAPPIA PTO LAY

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformin vaikutukset vankilakoulutukseen. Ylijohtaja Mika Tammilehto

Ammatillisen koulutuksen reformin vaikutukset vankilakoulutukseen. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen reformin vaikutukset vankilakoulutukseen Ylijohtaja Mika Tammilehto 12.12.2017 TARVELÄHTÖISTÄ KOULUTUSTA Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 alkaen Henkilökohtaistaminen VANKILAOPETUS

Lisätiedot

Opetushallitus HELSINKI 7/521/2008

Opetushallitus HELSINKI 7/521/2008 Opetushallitus Pvm 31.3.2008 PL 380 Dnro 00531 HELSINKI 7/521/2008 Asia: NUORTEN SYRJÄYTYMISEN EHKÄISYYN JA TYÖLLISYYDEN PARANTAMISEEN VALTION TALOUSARVIOSSA VUODELLE 2008 VARATUN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN

Lisätiedot

Korkeakoulutuksen arvioinnin suuntauksia

Korkeakoulutuksen arvioinnin suuntauksia Korkeakoulutuksen arvioinnin suuntauksia Riitta Pyykkö Professori, puheenjohtaja AHELO korkeakouluopiskelijan taidot Helsinki 11.9.2009 Arvioinnin diversiteetti Keskeisiä eurooppalaisia arvoja: kulttuurinen

Lisätiedot

YTHS:n Suunta-hanke 2008-09

YTHS:n Suunta-hanke 2008-09 YTHS:n Suunta-hanke 2008-09 Pauli Tossavainen 4.6.2014 OPISKELIJAN PAREMPAA TERVEYTTÄ 60 VUOTTA Syrjäytymisvaarassa olevien ja paljon terveyspalveluita käyttävien opiskelijoiden tilanteen tehostettu selvittäminen:

Lisätiedot

Lyhyellä aikavälillä tulee toteuttaa seuraavat toimenpiteet opiskelijan toimeentulon parantamiseksi:

Lyhyellä aikavälillä tulee toteuttaa seuraavat toimenpiteet opiskelijan toimeentulon parantamiseksi: Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto Opiskelijapoliittinen ohjelma Hyväksytty liittokokouksessa 15.4.2012 YKSILÖ Opiskelijan toimeentulo Opiskelijan toimeentulo turvataan parhaiten siirtymällä perustuloon.

Lisätiedot

Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen

Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Lähtökohta Koulutuksen ja tutkimuksen

Lisätiedot

Hallituksen kotouttamista koskeva toimintasuunnitelma: Maahanmuuttajat kuntiin, koulutukseen ja työhön

Hallituksen kotouttamista koskeva toimintasuunnitelma: Maahanmuuttajat kuntiin, koulutukseen ja työhön Hallituksen kotouttamista koskeva toimintasuunnitelma: Maahanmuuttajat kuntiin, koulutukseen ja työhön 3.5.2016 oikeus- ja työministeri Jari Lindström opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen

Lisätiedot

Yliopistostamme valmistuu rohkeita, akateemisia asiantuntijoita, jotka kehittävät maailmaa vastuullisesti.

Yliopistostamme valmistuu rohkeita, akateemisia asiantuntijoita, jotka kehittävät maailmaa vastuullisesti. Jyväskylän yliopistosta valmistuvat ovat vastuullisia, akateemisia asiantuntijoita, jotka muuttavat maailmaa. Koulutustarjontamme on vetovoimaista, monialaista ja vastaa globaaleihin osaamistarpeisiin.

Lisätiedot

Ajankohtaista ministeriöstä - Nuorten oppisopimuskoulutuksen kehittäminen. Opso ry syysseminaari 19.11.2013 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund

Ajankohtaista ministeriöstä - Nuorten oppisopimuskoulutuksen kehittäminen. Opso ry syysseminaari 19.11.2013 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Ajankohtaista ministeriöstä - Nuorten oppisopimuskoulutuksen kehittäminen Opso ry syysseminaari 19.11.2013 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Vuoden 2014 oppisopimuskoulutuksen lisäkoulutuksen paikat Päätös

Lisätiedot

AMEO-strategia

AMEO-strategia AMEO-strategia 2022 9.10.2018 AMEOn missio ja visio AMEO-missio Ammatillisen erityisopetuksen tulevaisuuden rakentaja AMEO-visio Kaikille yhdenvertainen, saavutettava ja osallistava ammatillinen koulutus

Lisätiedot

Tohtorikoulutuksen työelämäyhteyksien tutkimusmetodeja - uraseurantakysely. Juha Sainio Rekry Turun yliopiston työelämäpalvelut & Aarresaari-verkosto

Tohtorikoulutuksen työelämäyhteyksien tutkimusmetodeja - uraseurantakysely. Juha Sainio Rekry Turun yliopiston työelämäpalvelut & Aarresaari-verkosto Tohtorikoulutuksen työelämäyhteyksien tutkimusmetodeja - uraseurantakysely Juha Sainio Rekry Turun yliopiston työelämäpalvelut & Aarresaari-verkosto Aarresaari on yliopistojen työelämä- ja urapalveluiden

Lisätiedot

Näin luet toimintasuunnitelmaa

Näin luet toimintasuunnitelmaa Näin luet toimintasuunnitelmaa HELVARYn toimintasuunnitelman tavoitteet on merkitty tähän esitykseen tummennetulla ja merkattu nuolella vuosikokouksessa käsittelyn helpottamiseksi. Toimenpiteitä kuvataan

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen kehittäminen hallituskaudella. Heikki Blom 20.5.2016

Lukiokoulutuksen kehittäminen hallituskaudella. Heikki Blom 20.5.2016 Lukiokoulutuksen kehittäminen hallituskaudella Heikki Blom 20.5.2016 Selvitykset ja arvioinnit Lukion tuottamat jatkokoulutusvalmiudet korkeakoulutuksen näkökulmasta. Koulutuksen arviointineuvoston julkaisuja

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Me Itse ry Toimintasuunnitelma 2015 Me Itse ry edistää jäsentensä yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa. Teemme toimintaamme tunnetuksi, jotta kehitysvammaiset henkilöt tunnistettaisiin

Lisätiedot

Suomen kannan valmistelu komission antamaan ehdotukseen

Suomen kannan valmistelu komission antamaan ehdotukseen Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM2017-00224 YVA Pastila-Eklund Mari AMOS 09.11.2017 JULKINEN Asia EU; Koulutus: Komission ehdotus neuvoston suositukseksi laadukkaan ja tehokkaan oppisopimuskoulutuksen

Lisätiedot

Koulutustoimikunnista osaamisen ennakointifoorumiksi

Koulutustoimikunnista osaamisen ennakointifoorumiksi Koulutustoimikunnista osaamisen ennakointifoorumiksi Ennakointiryhmien aloitusseminaari 1.6.2017 Ylijohtaja Mika Tammilehto 1 Osaamisen ennakointifoorumi Toimii opetus- ja kulttuuriministeriön ja Opetushallituksen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2011

TOIMINTASUUNNITELMA 2011 TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Kepan voimassaolevan strategian ja ohjelman mukainen Tavoitteena poliittinen muutos, köyhdyttävien rakenteiden purkaminen ja köyhdyttämisen lopettaminen 29,3 % rahoituksesta käytetään

Lisätiedot

Kilpailu- ja valmennustoiminnan hyödyt ja hyödyntäminen. EuroSkills2016-koulutuspäivä Eija Alhojärvi

Kilpailu- ja valmennustoiminnan hyödyt ja hyödyntäminen. EuroSkills2016-koulutuspäivä Eija Alhojärvi Kilpailu- ja valmennustoiminnan hyödyt ja hyödyntäminen EuroSkills2016-koulutuspäivä 9.6.2016 Eija Alhojärvi 1. Skills-toiminnan haasteet - strategiset painopistealueet 2. Kilpailu- ja valmennustoiminnan

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen viestintästrategia

Ammatillisen koulutuksen viestintästrategia Ammatillisen koulutuksen viestintästrategia 11.3.2019 11.3.2019 1 SISÄLLYS Strategian omistajat ja vastuut Viestinnän lähtökohdat Kohderyhmät Linjaukset Arvot Vaikuttavuustavoitteet Tarina Ydinviestit

Lisätiedot

OSAAMISEN ARVIOINNIN KYSYMYKSIÄ. Petri Haltia Osataan!-seminaari

OSAAMISEN ARVIOINNIN KYSYMYKSIÄ. Petri Haltia Osataan!-seminaari OSAAMISEN ARVIOINNIN KYSYMYKSIÄ Petri Haltia Osataan!-seminaari 27.9.2012 KESU 2011-2016: KORKEAKOULUJEN AIKUISKOULUTUKSELLA LAAJENNETAAN JA PÄIVITETÄÄN OSAAMISTA Lähtökohtia Lähes kolmasosalla korkeakouluihin

Lisätiedot

Itä Suomen yliopiston ylioppilaskunta. Viestintästrategia

Itä Suomen yliopiston ylioppilaskunta. Viestintästrategia VIESTINTÄSTRATEGIA 16.4.2010 Itä Suomen yliopiston ylioppilaskunta Viestintästrategia Suvantokatu 6, 80100 Joensuu 050 341 6346 PL 1627 (Yliopistonranta 3), 70211 KUOPIO 044 576 8419 PL 86 (Kuninkaankartanonkatu

Lisätiedot

KOULUTUS JÄRJESTÖJEN KV-VASTAAVILLE. Järjestökoulutus 12.2.2014

KOULUTUS JÄRJESTÖJEN KV-VASTAAVILLE. Järjestökoulutus 12.2.2014 KOULUTUS JÄRJESTÖJEN KV-VASTAAVILLE Järjestökoulutus 12.2.2014 Koulutuksen sisältö Kansainvälisyys yliopistossa ja ylioppilaskunnassa Miten kansainvälisyys tällä hetkellä näkyy ainejärjestöissä? Kvvastaavana

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN SEKÄ KORKEAKOULUJEN JA TIEDELAITOSTEN JOHDON SEMINAARI JYVÄSKYLÄSSÄ 14.-15.11.2007

OPETUSMINISTERIÖN SEKÄ KORKEAKOULUJEN JA TIEDELAITOSTEN JOHDON SEMINAARI JYVÄSKYLÄSSÄ 14.-15.11.2007 OPETUSMINISTERIÖN SEKÄ KORKEAKOULUJEN JA TIEDELAITOSTEN JOHDON SEMINAARI JYVÄSKYLÄSSÄ 14.-15.11.2007 TULEVAISUUDEN KORKEAKOULU OPISKELIJANÄKÖKULMASTA Tämä puheenvuoro pohjautuu opiskelijanäkökulmasta kuvattuun

Lisätiedot

Tutkinnot Tutkinnon osia ja tutkintotavoitteisia opiskelupolkuja

Tutkinnot Tutkinnon osia ja tutkintotavoitteisia opiskelupolkuja Tutkinnot Tutkinnon osia ja tutkintotavoitteisia opiskelupolkuja Satu Helin, TtT Avoimen yliopiston johtaja Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto Perustelut ja tausta tutkintotavoitteisten opiskelupolkujen

Lisätiedot