Biotuotetehdas Äänekosken huima

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Biotuotetehdas Äänekosken huima"

Transkriptio

1 Biotuotetehdas Äänekosken huima Timo Merikallio biotuotetehdasprojektin johtaja Metsä Fibre Oy Matti Tuononen Äänekosken vs. kaupunginjohtaja

2 Idea tehtaasta syntyy.

3 Ensimmäiset ajatukset biotuotetehtaasta syntyivät Wienissä

4 Operaatio Timbuktu käynnistyy

5 Ensimmäiset tehdashahmotelmat syntyvät

6 Työ ennen tehdashankkeen julkistusta

7 Äänekosken kaupunki

8 Äänekosken kaupungilla on pitkät juuret

9 Tunnusluvut

10 Teollisuuspaikkakunta

11

12 Tehtaita lakkautettiin

13 Lähteekö myös paperiteollisuus?

14 Metsäteollisuudesta puhuttiin auringonlaskun alana

15 Ajatus tehtaasta syntyy

16 Ensimmäisen vuoden suunnittelimme tehdasta pienellä porukalla salaisessa operaatiossa.

17 Biotuotetehtaan konsepti syntyy

18 Sellutehdas tuottaa sellua energiaa ja apulantaa (Jyrki Kettunen) Me päätimme tehdä biotuotetehtaan, joka hyödyntää puun sataprosenttisesti ja tuottaa sellun lisäksi runsaasti muita biotuotteita.

19 Hanke näkee päivänvalon

20 Ulos kaapista

21 Itkisitkö onnesta? Lähde: yle.fi

22 22 16/06/2015 Presentation name / Author

23 Esisuunnitteluvuosi

24 Infra- ja tilaohjelma Sujuvat ja turvalliset liikennejärjestelyt Rataosuudet Kaupunkikuvan parantaminen/siistiminen Vesihuolto Muu infra 24 16/06/2015 Presentation name / Author

25 Maankäyttöohjelma Työpaikka-alueiden kaavoitus Asuntoalueiden kaavallinen kehittäminen Keskustan suunnittelu Muu maankäytön suunnittelu 25 16/06/2015 Presentation name / Author

26 Elinkeino- ja alueohjelma Elinkeinokehittäminen Toimintaympäristöalustan kehittäminen 26 16/06/2015 Presentation name / Author

27 Ympäristöohjelma Luvat Ympäristöriskit 27 16/06/2015 Presentation name / Author

28 Kaupungin viestinnässä nähtiin rivakoita otteita. Markkinointi- ja viestintäohjelma Markkinointi- ja viestintästrategia Viestintäsuunnitelma Markkinointisuunnitelma 28 16/06/2015 Presentation name / Author

29 Palveluohjelma Perusturva Kasvu ja oppiminen Vapaa-aika 29 16/06/2015 Presentation name / Author

30 Riskikartoitus- ja analyysi Strategiset riskit Taloudelliset riskit Vahinkoriskit Toiminnalliset riskit 30 16/06/2015 Presentation name / Author

31 Tehtaan esisuunnittelu eteni hengästyttävää vauhtia.

32 Suunnittelulle asetettiin tiukat ympäristötavoitteet.

33 Ympäristövaikutusten arviointiin osallistui tärkeitä sidosryhmiä.

34 Tehtaalle raivattiin tilaa purkamalla vanhaa.

35 Päätimme viedä sellun maailmalle Vuosaaresta.

36 Ympäristölupa myönnettiin ennätysajassa.

37 Biotuotekonsepti tarkentui.

38 Teimme esisopimukset päälaitteista.

39 Investointipäätös syntyi huhtikuussa 2014.

40 Kerroimme hankkeesta lähiseudun asukkaille.

41

42 Tehtaan rakentaminen alkaa 2015

43 Äänekosken biotuotetehdas Aikataulu Projektin eteneminen VUOSI KUUKAUSI Päälaiteasennukset Investointisuunnitelman julkistus Esisuunnittelu, YVA- ja ympäristölupaprosessi alkavat Esisuunnittelu ja ympäristölupa valmiina Keskeiset Maarakennus, kumppanivalinnat päälaitekaupat Investointipäätös Tehtaan koekäyttö Tehtaan käynnistäminen Tehdas nimellistuotannossa Satamavalinta 1985 suljetun tehtaan purkutyöt alkavat 43 16/06/2015 Kari Jordan / Metsä Group

44 Työt alkavat paalutuksilla. Paalua isketään maahan yli 150 kilometriä.

45 Sitten nousee 120 metrinen piippu. (Näsinneulan torniosa 135 m) 45

46 10 x eduskuntatalon kokoinen tehdas.

47 Soodakattila on Tampereen Torni-hotellin kokoinen.

48 Projektissa työskentelee enimmillään 2500 henkilöä.

49 240 rekka-autollista ja 70 junanvaunullista puuta päivässä.

50 Tehdas tuottaa sellua 1,3 miljoonaa tonnia vuodessa.

51 Siitä saadaan esimerkiksi pehmopaperia ja kartonkia.

52 Samalla syntyy enemmän energiaa kuin tehdas käyttää.

53 Ja muita biotuotteita.

54 Äänekosken biotuotetehdas Biotuotteet Miksi biotuotetehdas, miksei sellutehdas? * Nykyisiä biotuotteita 54

55 Havusellubisneksessä Äänekoski on maailman napa.

56 Nykyisen tehtaan ympäristöluparajat alittuvat.

57 Viennin lisäys 0,5 miljardia vuodessa.

58 1500 uutta työpaikkaa.

59 Tehdas valmistuu vuonna 2017.

60 Äänekosken tunnettuus paranee.

61 Äänekoskelle syntyy biotalouskeskittymä.

62 Verotulot kasvavat.

63 Työllisyys paranee.

64 Tonttikauppa vilkastuu.

65 Asukkaat ja yritykset.

66 Palvelutarjonta monipuolistuu.

67 Prosessitehokkuus kasvaa.

68 Äänekosken tulevaisuus?

69 1,3 miljoonaa tonnia sellua vuodessa eli 40 junanvaunua päivässä.

70 Biotuotetehtaan kilpailukyky on maailman huippua Ympyrän koko kuvaa allokoitua lajikapasiteettia 1400 Valkaistun sellun tuotantokapasiteetti, t/v, painotettu keskiarvo. VAHVA Biotuotetehdas Metsä Fibre Painotettu keskiarvokapasiteetti t/v 200 Painotettu keskiarvo Tekninen ikä 20,2 vuotta Lähde: Pöyry Management Consulting Oy HEIKKO Tekninen ikä, vuosia

71 Havusellun globaali kysyntä kasvaa tasaisesti.

72 Biotuotekonsepti jatkaa kehittymistä.

73

74

Äänekosken biotuotetehdas

Äänekosken biotuotetehdas Äänekosken biotuotetehdas Äänekosken biotuotetehdas Tiedätkö sinä, mikä biotuotetehdas? Biotuotetehtaan ydin on sellutehdas, mutta biotuotetehdas on paljon muutakin. Mitä biotuotteet ovat? Minkälainen

Lisätiedot

BIOTUOTETEHDAS Enemmän kuin sellutehdas Tutkimusjohtaja Niklas von Weymarn, Metsä Fibre

BIOTUOTETEHDAS Enemmän kuin sellutehdas Tutkimusjohtaja Niklas von Weymarn, Metsä Fibre BIOTUOTETEHDAS Enemmän kuin sellutehdas Tutkimusjohtaja Niklas von Weymarn, Metsä Fibre 1 Biotalous keskiössä, mutta fossiilitalous heräämässä henkiin Metsäliitto perustetaan Petrokemian lähtölaukaus Äänenkosken

Lisätiedot

Metsä Groupin biotuotetehdas. Timo Merikallio, projektinjohtaja, Metsä Fibre

Metsä Groupin biotuotetehdas. Timo Merikallio, projektinjohtaja, Metsä Fibre Metsä Groupin biotuotetehdas Timo Merikallio, projektinjohtaja, Metsä Fibre Metsäteollisuuden suurin investointi Suomessa Investoinnin arvo 1,2 mrd. euroa Sellun vuosituotanto 1,3 milj. tonnia (nykyisin

Lisätiedot

Äänekosken biotuotetehdas

Äänekosken biotuotetehdas Äänekosken biotuotetehdas Metsä Groupin avainluvut 2014 METSÄ GROUP Liikevaihto 5,0 mrd. euroa Henkilöstö 10 500 METSÄLIITTO OSUUSKUNTA Konsernin emoyritys Omistajina 122 000 suomalaista metsänomistajaa

Lisätiedot

Äänekosken biotuotetehdas Jari Voutilainen, logistiikkajohtaja, Metsä Group Kymenlaakson kauppakamari, 25.5.2015

Äänekosken biotuotetehdas Jari Voutilainen, logistiikkajohtaja, Metsä Group Kymenlaakson kauppakamari, 25.5.2015 Äänekosken biotuotetehdas Jari Voutilainen, logistiikkajohtaja, Metsä Group Kymenlaakson kauppakamari, 25.5.2015 Maailman ensimmäinen biotuotetehdas Ilkka Hämälä Äänekosken biotuotetehdas Metsäteollisuuden

Lisätiedot

METSÄ GROUP Liikevaihto 5,0 mrd. euroa Henkilöstö 9 600

METSÄ GROUP Liikevaihto 5,0 mrd. euroa Henkilöstö 9 600 Avainluvut 2015 METSÄ GROUP Liikevaihto 5,0 mrd. euroa Henkilöstö 9 600 METSÄLIITTO OSUUSKUNTA Konsernin emoyritys Omistajina 116 000 suomalaista metsänomistajaa METSÄ FOREST Puunhankinta ja metsäpalvelut

Lisätiedot

Äänekosken biotuotetehdas 29.4.2015

Äänekosken biotuotetehdas 29.4.2015 Äänekosken biotuotetehdas 29.4.2015 2 Presentation name / Author Maailman ensimmäinen biotuotetehdas Maailman ensimmäinen biotuotetehdas Ilkka Hämälä Äänekosken biotuotetehdas Metsäteollisuuden suurin

Lisätiedot

MAAILMAN MODERNEIN BIOTUOTETEHDAS

MAAILMAN MODERNEIN BIOTUOTETEHDAS MAAILMAN MODERNEIN BIOTUOTETEHDAS OSSI PUROMÄKI METSÄ FIBRE, 1 on kannattava ja kilpailukykyinen metsäteollisuuskonserni 2 Metsä Fibre lyhyesti METSÄ FIBRE Maailman johtavia havuselluntuottajia ja suuri

Lisätiedot

Äänekosken biotuotetehdas Niklas von Weymarn, Metsä Fibre Oy

Äänekosken biotuotetehdas Niklas von Weymarn, Metsä Fibre Oy Äänekosken biotuotetehdas Niklas von Weymarn, Metsä Fibre Oy 1 Johtava toimija valituissa liiketoiminnoissa Keskitymme tuotteisiin ja palveluihin, joissa meillä on vahvaa osaamista ja kilpailuetua ja joiden

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN BIOTUOTETEHDAS

ÄÄNEKOSKEN BIOTUOTETEHDAS ÄÄNEKOSKEN BIOTUOTETEHDAS Jyväskylä 13.2.2015 Niklas von Weymarn, tutkimusjohtaja, Metsä Fibre 1 1 Metsä Fibre - osa ia 2 Raakapuun viejästä kansainväliseksi konserniksi in kehitys 1934 2014 Metsäliitto

Lisätiedot

Metsä Groupin biotuotetehdasprojekti

Metsä Groupin biotuotetehdasprojekti in biotuotetehdasprojekti 1 Biotuotetehdasprojekti etenee suunnitellusti YVA- ja ympäristölupaprosessit on käynnistetty ja saadaan päätökseen 2015 ensimmäisen neljänneksen aikana Yhteysviranomaisen (Keski-Suomen

Lisätiedot

Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas. Metsä Group

Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas. Metsä Group Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas 1 Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas Metsäteollisuushistorian suurin investointi Suomessa 1,1 miljardia euroa Sellun tuotanto 1,3

Lisätiedot

Metsä Groupin biotuotetehdas

Metsä Groupin biotuotetehdas Metsä Groupin biotuotetehdas 12.4.2017 Martti Asunta Metsä Group METSÄ GROUP Liikevaihto 4,7 mrd. euroa Henkilöstö 9 300 METSÄLIITTO OSUUSKUNTA Konsernin emoyritys Omistajina 104 000 suomalaista metsänomistajaa

Lisätiedot

Metsä Groupin biotuotetehdas

Metsä Groupin biotuotetehdas Metsä Groupin biotuotetehdas Avainluvut 2016 METSÄ GROUP Liikevaihto 4,7 mrd. euroa Henkilöstö 9 300 METSÄLIITTO OSUUSKUNTA Konsernin emoyritys Omistajina 104 000 suomalaista metsänomistajaa METSÄ FOREST

Lisätiedot

Metsätalouden näkymät

Metsätalouden näkymät Metsätalouden näkymät Pääkaupunkiseudun Metsäpäivä 3.9.2016 Metsäjohtaja Juha Mäntylä Metsäteollisuus ja puun käyttö Metsäteollisuus pitää Suomen elinvoimaisena 4 Metsäteollisuus on elintärkeää yli 50

Lisätiedot

Betonipäivät Laadukas biotuotetehdasprojekti Projektinjohtaja Timo Merikallio, Metsä Fibre

Betonipäivät Laadukas biotuotetehdasprojekti Projektinjohtaja Timo Merikallio, Metsä Fibre Betonipäivät 2.11.2017 Laadukas biotuotetehdasprojekti Projektinjohtaja Timo Merikallio, Metsä Fibre Avainluvut 2016 METSÄ GROUP Liikevaihto 4,7 mrd. euroa Henkilöstö 9 300 METSÄLIITTO OSUUSKUNTA Konsernin

Lisätiedot

Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas

Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas Ilkka Hämälä toimitusjohtaja, Metsä Fibre 2.5.2014 1 Metsä Fibren avainluvut 2013 Liikevaihto 1 314 milj. euroa (1 274) Liikevoitto* 197 milj. euroa

Lisätiedot

Uuden sukupolven biotuotetehdas Äänekoskella. Tehtaanjohtaja Ilkka Poikolainen, Metsä Fibre

Uuden sukupolven biotuotetehdas Äänekoskella. Tehtaanjohtaja Ilkka Poikolainen, Metsä Fibre Uuden sukupolven biotuotetehdas Äänekoskella Tehtaanjohtaja Ilkka Poikolainen, Metsä Fibre 3 Metsä Fibre Metsä Fibre Metsä Groupiin kuuluva Metsä Fibre on johtava biotuotteiden ja bioenergian valmistaja

Lisätiedot

Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas. Metsä Group

Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas. Metsä Group Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas 1 Sisältö Hanke lyhyesti Markkina-asema vahvistuu edelleen Taloudelliset vaikutukset Investointipäätöksen edellytykset Biotuotetehdas enemmän kuin sellutehdas

Lisätiedot

BIOTUOTESEMINAARI Jyväskylä 19.1.2015

BIOTUOTESEMINAARI Jyväskylä 19.1.2015 BIOTUOTESEMINAARI Jyväskylä 19.1.2015 1 Biotuoteseminaarin ohjelma 10.00-10.15 Kohti biotuotetehdasta, toimitusjohtaja Ilkka Hämälä, Oy 10.15-10.40 Uudet prosessit ja biotuotteet, tutkimusjohtaja Niklas

Lisätiedot

Keski-Suomen Tulevaisuusfoorumi Tiedon merkitys investointipäätöksessä ja onnistuneessa suurprojektissa Projektinjohtaja Timo Merikallio,

Keski-Suomen Tulevaisuusfoorumi Tiedon merkitys investointipäätöksessä ja onnistuneessa suurprojektissa Projektinjohtaja Timo Merikallio, Keski-Suomen Tulevaisuusfoorumi 7.11.2017 Tiedon merkitys investointipäätöksessä ja onnistuneessa suurprojektissa Projektinjohtaja Timo Merikallio, Metsä Groupin biotuotetehdas Avainluvut 2016 METSÄ GROUP

Lisätiedot

Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas

Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas Lehdistötilaisuus 23.4.2014 1 Sisältö Hanke lyhyesti Markkina-asema vahvistuu edelleen Taloudelliset vaikutukset Investointipäätöksen edellytykset Biotuotetehdas

Lisätiedot

METSÄ-FIBRE OY, ÄÄNEKOSKI, BIOTUOTETEHDAS

METSÄ-FIBRE OY, ÄÄNEKOSKI, BIOTUOTETEHDAS METSÄ-FIBRE OY, ÄÄNEKOSKI, BIOTUOTETEHDAS Tiedote ja kysely Metsä Groupiin kuuluva Metsä Fibre suunnittelee biotuotetehtaan rakentamista Äänekoskelle nykyisen sellutehtaan alueelle. Biotuotetehtaan ympäristövaikutusten

Lisätiedot

Biotalouden edelläkävijä

Biotalouden edelläkävijä Biotalouden edelläkävijä Ilkka Hämälä Pääjohtaja, Metsä Group Pellervon Päivä 11.4.2018 1 13/04/2018 Esityksessä nähty video löytyy osoitteesta: https://www.youtube.com/watch?v=7eayjgxz5-o METSÄ GROUP

Lisätiedot

Metsä Groupin Polar King -projekti. Kemin sellutehtaan esiselvitys on käynnissä. Juha Mäntylä Liiketoimintajohtaja Metsäliitto Osuuskunta

Metsä Groupin Polar King -projekti. Kemin sellutehtaan esiselvitys on käynnissä. Juha Mäntylä Liiketoimintajohtaja Metsäliitto Osuuskunta Metsä Groupin Polar King -projekti Kemin sellutehtaan esiselvitys on käynnissä Juha Mäntylä Liiketoimintajohtaja Metsäliitto Osuuskunta METSÄ GROUP Liikevaihto* 5,7 mrd. euroa Henkilöstö 9 300 * Huomioitu

Lisätiedot

UUDEN SUKUPOLVEN BIOTUOTETEHDAS ÄÄNEKOSKELLE

UUDEN SUKUPOLVEN BIOTUOTETEHDAS ÄÄNEKOSKELLE UUDEN SUKUPOLVEN BIOTUOTETEHDAS ÄÄNEKOSKELLE Tehtaan esisuunnittelu 2014 sekä YVA- ja purkutyöt alkavat 2015 ympäristölupaprosessit alkavat 1985 suljetun sellutehtaan YVA-prosessi valmistuu Tehtaan esisuunnittelu

Lisätiedot

Tervetuloa Metsä Groupin biotuotetehtaalle!

Tervetuloa Metsä Groupin biotuotetehtaalle! Tervetuloa Metsä Groupin biotuotetehtaalle! Avainluvut 2017 * Huomioitu sisäiset myynnit ** Osake listattu Nasdaq Helsingissä METSÄ GROUP Liikevaihto* 5,0 mrd. euroa Henkilöstö 9 100 METSÄLIITTO OSUUSKUNTA

Lisätiedot

Metsä Group Jyväskylän hankintapiiri 01.03.2016. 23.6.2016 Esityksen nimi

Metsä Group Jyväskylän hankintapiiri 01.03.2016. 23.6.2016 Esityksen nimi Metsä Group Jyväskylän hankintapiiri 01.03.2016 2 23.6.2016 Esityksen nimi Äänekosken biotuotetehdashanke Piiripäällikkö Matti Rossi, Metsä Group Metsä- ja viherpäivät, Jyväskylä, 7.-8.6.2016 Avainluvut

Lisätiedot

Metsäteollisuus vahvassa nousussa Martti Asunta, hallituksen pj, Metsä Group

Metsäteollisuus vahvassa nousussa Martti Asunta, hallituksen pj, Metsä Group Metsäteollisuus vahvassa nousussa Martti Asunta, hallituksen pj, Aiheena tänään Metsäteollisuus vahvassa nousussa Metsäteollisuuden investoinnit ja vaikutukset Äänekosken biotuotetehdas 2 Suomen metsäteollisuus

Lisätiedot

Tervetuloa Metsä Groupin Kemin sellutehtaan uudistamisen yleisötilaisuuteen!

Tervetuloa Metsä Groupin Kemin sellutehtaan uudistamisen yleisötilaisuuteen! Tervetuloa Metsä Groupin Kemin sellutehtaan uudistamisen yleisötilaisuuteen! 25.6.2018 Yleisötilaisuuden ohjelma 17.30 Tervetulosanat, Metsä Fibren toimitusjohtaja Ismo Nousiainen 17.45 Kemin sellutehtaan

Lisätiedot

Suurten lukujen hanke - maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas

Suurten lukujen hanke - maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas Suurten lukujen hanke - maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas Suomen metsäteollisuuden suurimman investoinnin, Metsä Groupin uuden biotuotetehtaan työmaalla Äänekoskella päästiin toukokuun

Lisätiedot

METSÄ GROUP Liikevaihto* 5,0 mrd. euroa Henkilöstö 9 100

METSÄ GROUP Liikevaihto* 5,0 mrd. euroa Henkilöstö 9 100 Avainluvut 2017 METSÄ GROUP Liikevaihto* 5,0 mrd. euroa Henkilöstö 9 100 METSÄLIITTO OSUUSKUNTA Konsernin emoyritys Omistajina 104 000 suomalaista metsänomistajaa METSÄ FOREST METSÄ WOOD METSÄ FIBRE METSÄ

Lisätiedot

Miten puuvirrat muuttuvat? Lapin metsätalouspäivät Johtaja Yrjö Perälä, Metsä Group

Miten puuvirrat muuttuvat? Lapin metsätalouspäivät Johtaja Yrjö Perälä, Metsä Group Miten puuvirrat muuttuvat? Lapin metsätalouspäivät 28-29.1.2016 Johtaja Yrjö Perälä, Metsä Group Avainluvut METSÄ GROUP Liikevaihto 5,0 mrd. euroa Henkilöstö 9 800 METSÄLIITTO OSUUSKUNTA Konsernin emoyritys

Lisätiedot

Tervetuloa Metsä Groupin Kemin sellutehtaan uudistamisen yleisötilaisuuteen!

Tervetuloa Metsä Groupin Kemin sellutehtaan uudistamisen yleisötilaisuuteen! Tervetuloa Metsä Groupin Kemin sellutehtaan uudistamisen yleisötilaisuuteen! 18.12.2018 Metsä Groupin yleisötilaisuuden ohjelma 18.12.2018 18.00 Tervetulosanat 18.05 Metsä Group kasvaa ja investoi vastuullisesti,

Lisätiedot

Keski-Suomen metsäbiotalous

Keski-Suomen metsäbiotalous Keski-Suomen metsäbiotalous metsäbiotaloudella suuri merkitys aluetaloudelle Metsäbiotalouden osuus maakunnan kokonaistuotoksesta on 14 %, arvonlisäyksestä 10 % ja työllisyydestä 6 %. Merkitys on selvästi

Lisätiedot

Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus

Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus Puumarkkinapäivät Reima Sutinen Työ- ja elinkeinoministeriö www.biotalous.fi Biotalous on talouden seuraava aalto BKT ja Hyvinvointi Fossiilitalous Luontaistalous Biotalous:

Lisätiedot

Biotuotetehtaan mahdollistama puunhankinnan lisäys ja sen haasteet Olli Laitinen, Metsä Group

Biotuotetehtaan mahdollistama puunhankinnan lisäys ja sen haasteet Olli Laitinen, Metsä Group Biotuotetehtaan mahdollistama puunhankinnan lisäys ja sen haasteet Olli Laitinen, 1 Aiheena tänään Metsäteollisuus vahvassa nousussa Äänekosken biotuotetehdas Investointien vaikutukset puunhankintaan 2

Lisätiedot

METSÄN TULEVAISUUDEN TUOTTEET Teollisuuden metsänhoitajat ry Syysseminaari Metsäpäivillä 6.11.2014

METSÄN TULEVAISUUDEN TUOTTEET Teollisuuden metsänhoitajat ry Syysseminaari Metsäpäivillä 6.11.2014 METSÄN TULEVAISUUDEN TUOTTEET Teollisuuden metsänhoitajat ry Syysseminaari Metsäpäivillä 1 Metsän tulevaisuuden tuotteet: Ohjelma Avaus Olli Laitinen, puheenjohtaja, Teollisuuden metsänhoitajat ry Uudet

Lisätiedot

Maailman suurin havusellutehdas

Maailman suurin havusellutehdas Maailman suurin havusellutehdas Mallinnus tulevasta näkymästä Puijontornista Finnpulpin uusi biotuotetehdas Savon Sellun nykyinen tehdas Hankkeen eteneminen 04/2016 Ympäristölupahakemus toimitettu AVI:lle

Lisätiedot

METSÄ-FIBRE OY ÄÄNEKOSKEN BIOTUOTETEHTAAN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA

METSÄ-FIBRE OY ÄÄNEKOSKEN BIOTUOTETEHTAAN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA METSÄ-FIBRE OY ÄÄNEKOSKEN BIOTUOTETEHTAAN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA TIIVISTELMÄ Hanke ja hankkeesta vastaava Metsä Fibre selvittää 1 300 000 sellutonnin biotuotetehtaan rakentamista Äänekosken

Lisätiedot

Metsä Group Vuositulos 2015

Metsä Group Vuositulos 2015 Metsä Group Vuositulos 2015 Kari Jordan Pääjohtaja 3.2.2016 Metsä Group Vuositulos 2015 Vahva tuloksentekovuosi Liikevaihto 5 016 milj. euroa (4 970 milj. euroa) Liiketulos* 537 milj. euroa (418 milj.

Lisätiedot

KaiCell Fibers Oikeaan aikaan - oikeassa paikassa. Päättäjien tapaaminen Kajaani Jukka Kantola

KaiCell Fibers Oikeaan aikaan - oikeassa paikassa. Päättäjien tapaaminen Kajaani Jukka Kantola KaiCell Fibers Oikeaan aikaan - oikeassa paikassa Päättäjien tapaaminen 06.05.2019 Kajaani Jukka Kantola Suomen metsävarat kestävällä pohjalla Ilmastopaneelin raportti kiihdyttää biotuotteiden tarvetta

Lisätiedot

Tervetuloa Pro Nemukseen!

Tervetuloa Pro Nemukseen! Tervetuloa Pro Nemukseen! Turvallinen työympäristö on perusedellytys Tavoitteena nolla tapaturmaa tehdasalueella oma henkilöstö, palvelutoimittajat ja vieraamme. Turvallisuusjohtamisen punainen lanka on

Lisätiedot

Sahojen merkitys metsäteollisuudelle

Sahojen merkitys metsäteollisuudelle Suomen Sahateollisuusmiesten Yhdistyksen 90-vuotisjuhla Sahojen merkitys metsäteollisuudelle Toimitusjohtaja Ilkka Hämälä, Metsä Fibre 7.4.2017 Metsän ensimmäiset menestystuotteet: terva ja sahatavara

Lisätiedot

UUDEN SUKUPOLVEN BIOTUOTETEHDAS ÄÄNEKOSKELLA

UUDEN SUKUPOLVEN BIOTUOTETEHDAS ÄÄNEKOSKELLA UUDEN SUKUPOLVEN BIOTUOTETEHDAS ÄÄNEKOSKELLA 2 METSÄ GROUP BIOTUOTETEHDAS MAAILMAN ENSIMMÄINEN UUDEN SUKUPOLVEN BIOTUOTETEHDAS Metsä Groupin uuden sukupolven biotuotetehdas Äänekoskella on pohjoisen pallonpuoliskon

Lisätiedot

Suomen metsät ja metsäsektori vähähiilisessä tulevaisuudessa

Suomen metsät ja metsäsektori vähähiilisessä tulevaisuudessa Suomen metsät ja metsäsektori vähähiilisessä tulevaisuudessa Tuloksia hankkeesta Low Carbon Finland 25 -platform Maarit Kallio ja Olli Salminen Metsäntutkimuslaitos Metsät ja metsäsektori vaikuttavat Suomen

Lisätiedot

Metsä Board Osavuosikatsaus 1Q 2014

Metsä Board Osavuosikatsaus 1Q 2014 Osavuosikatsaus 1Q 214 Merkittävimmät tapahtumat vuoden 214 ensimmäisellä neljänneksellä Kannattavuus parani edelliseen neljännekseen verrattuna Taivekartongin toimitusmäärät kasvoivat Euroopassa sekä

Lisätiedot

Metsä Board Osavuosikatsaus 1Q 2015

Metsä Board Osavuosikatsaus 1Q 2015 Osavuosikatsaus 1Q 215 Olennaisinta vuoden 215 ensimmäisellä neljänneksellä Kannattavuus parani edellisestä neljänneksestä Kartonkien toimitusmäärä nousi ja hinnat olivat vakaat Nettovelka laski 319 miljoonaan

Lisätiedot

Kaicell Fibers Tulevaisuuden biojalostamo Paltamoon Vesa Mikkonen Metsätalouspäivät Rovaniemi

Kaicell Fibers Tulevaisuuden biojalostamo Paltamoon Vesa Mikkonen Metsätalouspäivät Rovaniemi Kaicell Fibers Tulevaisuuden biojalostamo Paltamoon Vesa Mikkonen Metsätalouspäivät Rovaniemi 14-15.12.2019 Softwood 3,0 M m3 + Hardwood 0,5 M m3 From sustainable forests Chemical pulp 600 kton The heart

Lisätiedot

Suurhankkeiden hallittu ja sujuva edistäminen - Kokemuksia MF:n Äänekosken biotuotetehtaan viranomaisprosessien sujuvoittamisesta

Suurhankkeiden hallittu ja sujuva edistäminen - Kokemuksia MF:n Äänekosken biotuotetehtaan viranomaisprosessien sujuvoittamisesta Suurhankkeiden hallittu ja sujuva edistäminen - Kokemuksia MF:n Äänekosken biotuotetehtaan viranomaisprosessien sujuvoittamisesta MRL-neuvottelupäivät 18. 19.8.2015 Sallan Poropuistossa Elina Linnove,

Lisätiedot

Metsäteollisuuden uusi nousu? Toimitusjohtaja Timo Jaatinen, Metsäteollisuus ry 30.5.2011

Metsäteollisuuden uusi nousu? Toimitusjohtaja Timo Jaatinen, Metsäteollisuus ry 30.5.2011 Metsäteollisuuden uusi nousu? Toimitusjohtaja, Metsäteollisuus ry 2 Metsäteollisuus pitää Suomen elinvoimaisena Metsäteollisuus on elintärkeä yli 50 paikkakunnalle 50 sellu- ja paperitehdasta Yli 240 teollista

Lisätiedot

Metsä Board Financial 2015 Tilinpäätöstiedote 2015

Metsä Board Financial 2015 Tilinpäätöstiedote 2015 Metsä Board Financial 215 Tilinpäätöstiedote statements review 215 Vuoden 215 kohokohdat Kartonkien toimitusmäärät kasvoivat 12 % verrattuna vuoteen 214 Liikevoitto parani 32 % Vahva liiketoiminnan kassavirta

Lisätiedot

Miksi vientiteollisuuden kilpailukyky tulee varmistaa? Toimitusjohtaja Ilkka Hämälä Metsä Fibre Oy

Miksi vientiteollisuuden kilpailukyky tulee varmistaa? Toimitusjohtaja Ilkka Hämälä Metsä Fibre Oy Miksi vientiteollisuuden kilpailukyky tulee varmistaa? Toimitusjohtaja Ilkka Hämälä Metsä Fibre Oy Talous- ja verofoorumi III 3.10.2017 Metsä Group viisi vahvaa tukijalkaa Metsä Group Liikevaihto 4,7 miljardia

Lisätiedot

Teollisuuden kilpailukyky ja liikenneyhteydet Meriliikennejohtaja Jyrki Ranki Metsä Group

Teollisuuden kilpailukyky ja liikenneyhteydet Meriliikennejohtaja Jyrki Ranki Metsä Group Teollisuuden kilpailukyky ja liikenneyhteydet Meriliikennejohtaja Jyrki Ranki Metsä Group Lapin Liikennepäivät 12.11.2015 Tehoa teollisuuden logistiikkaan Metsä Group ja logistiikka Metsä Groupissa Suomen

Lisätiedot

Stora Enson muutos jatkuu

Stora Enson muutos jatkuu Stora Enson muutos jatkuu Jouko Karvinen, toimitusjohtaja, Markus Rauramo, talousjohtaja, Juha Vanhainen, Suomen maajohtaja 19.8.2009 Sisältö Stora Enson muutos jatkuu Toimenpiteet Taloudelliset vaikutukset

Lisätiedot

Metsä Board Vuositulos 2012

Metsä Board Vuositulos 2012 Vuositulos 212 1 Merkittävimmät tapahtumat vuonna 212 (1/3) Kartongin markkinatilanne normalisoitui ensimmäisellä neljänneksellä Siirtymä keräyskuitupohjaisista kuluttajapakkauksista ensikuitupohjaisiin

Lisätiedot

PTT-ennuste: Metsäsektori

PTT-ennuste: Metsäsektori MSO 17.10.2014 PTT-ennuste: Metsäsektori syksy 2014 Paula Horne Sahatavaran tuotanto jatkunut vientivetoisena Sahatavaran vientihinta Suomesta, 3kk keskiarvo 250 240 230 220 210 200 190 180 Sahatavaran

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 200 09.06.2014. Lausunto Metsä Fibre Oy:n Äänekosken biotuotetehdashankkeesta

Kaupunginhallitus 200 09.06.2014. Lausunto Metsä Fibre Oy:n Äänekosken biotuotetehdashankkeesta Kaupunginhallitus 200 09.06.2014 Lausunto Metsä Fibre Oy:n Äänekosken biotuotetehdashankkeesta KH 200 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus pyytää Äänekosken kaupunginhallitukselta lausuntoa

Lisätiedot

Biotalous Suomen taloudessa rooli taantumassa ja piristymisessä Janne Huovari PTT-seminaari - Uutta arvoa biotaloudesta?

Biotalous Suomen taloudessa rooli taantumassa ja piristymisessä Janne Huovari PTT-seminaari - Uutta arvoa biotaloudesta? Biotalous Suomen taloudessa rooli taantumassa ja piristymisessä Janne Huovari PTT-seminaari - Uutta arvoa biotaloudesta? Biotalous Suomessa Biotalous finanssikriisissä ja taantumassa Biotalouden tuotannon

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ratkaisut orgaanisen jätteen kaatopaikkakieltoon. 7.10.2015 Ari-Pekka Heikkilä Metsä Group

Metsäteollisuuden ratkaisut orgaanisen jätteen kaatopaikkakieltoon. 7.10.2015 Ari-Pekka Heikkilä Metsä Group Metsäteollisuuden ratkaisut orgaanisen jätteen kaatopaikkakieltoon 7.10.2015 Ari-Pekka Heikkilä Metsä Group Metsä Group yhtiönä Jätteenkäsittely Orgaanisen jätteen kaatopaikkakielto Sivutuotteet Haasteet

Lisätiedot

Metsä Group Tilinpäätös 2016

Metsä Group Tilinpäätös 2016 Metsä Group Tilinpäätös 2016 Kari Jordan Pääjohtaja 2.2.2017 Metsä Group Vuositulos 2016 Tuloksentekokykymme jatkui hyvänä Liikevaihto 4 658 milj. euroa (5 016 milj. euroa vuonna 2015) Vertailukelpoinen

Lisätiedot

Maailma tarvitsee Metsää

Maailma tarvitsee Metsää Maailma tarvitsee Metsää Maailman väestö kasvaa ja vaurastuu. Energiasta ja luonnonvaroista kilpaillaan kiivaasti. Vaikka maailma on entistä digitaalisempi myös metsää tarvitaan. Metsä Group on vastuullisen

Lisätiedot

Metsäalan yrittäjyyden tulevaisuuden näkymät. Tulevaisuuden Metsäyrittäjät Juho Rantala, Metsä Group

Metsäalan yrittäjyyden tulevaisuuden näkymät. Tulevaisuuden Metsäyrittäjät Juho Rantala, Metsä Group Metsäalan yrittäjyyden tulevaisuuden näkymät Tulevaisuuden Metsäyrittäjät 24.4.2019 Juho Rantala, Metsä Group Esityksen sisältö Metsä Groupin tulevaisuuden näkymät ja niiden vaikutukset metsäalan yrittäjien

Lisätiedot

Metsä Group. Tilinpäätös 2014 Kari Jordan Pääjohtaja

Metsä Group. Tilinpäätös 2014 Kari Jordan Pääjohtaja Tilinpäätös 2014 Kari Jordan Pääjohtaja 1 Vuoden 2014 liiketulos parani selvästi Vuoden 2014 liiketulos* oli 418 miljoonaa euroa (343 milj. euroa) Viimeisen neljänneksen liiketulos* oli 117 miljoonaa euroa

Lisätiedot

CROSS CLUSTER 2030 Metsä- ja energiateollisuuden Skenaariot Jaakko Jokinen, Pöyry Management Consulting Oy 8.10.2014

CROSS CLUSTER 2030 Metsä- ja energiateollisuuden Skenaariot Jaakko Jokinen, Pöyry Management Consulting Oy 8.10.2014 CROSS CLUSTER 23 Metsä- ja energiateollisuuden Skenaariot Jaakko Jokinen, Pöyry Management Consulting Oy 8.1.214 MIHIN UUSIA BIOTUOTTEITA TARVITAAN? ÖLJYTUOTTEIDEN NETTOTUONTI Öljyn hinnan nopea nousu

Lisätiedot

Uusiutuvan energian tulevaisuus Kanta-Hämeessä

Uusiutuvan energian tulevaisuus Kanta-Hämeessä Uusiutuvan energian tulevaisuus Kanta-Hämeessä Kestävän energian päivä III Kanta-Häme Metsäenergianäkökulma Janne Teeriaho, Hattulan kunta Häme ohjelma, strateginen maakuntaohjelma 2014+: Häme ohjelma

Lisätiedot

Metsä Group Osavuosikatsaus Q2/2015

Metsä Group Osavuosikatsaus Q2/2015 Metsä Group Osavuosikatsaus Q2/2015 Kari Jordan Pääjohtaja 6.8.2015 Metsä Group Q2 Myönteinen tuloskehitys jatkui Liikevaihto 2 585 milj. euroa (2 519 milj. euroa) Liiketulos* 266 milj. euroa (197 milj.

Lisätiedot

METSÄTEOLLISUUDEN MERKITYS SUOMELLE. Teollisuuden- ja liikkeenharjoittajain Seura Pamaus ry Toimitusjohtaja Timo Jaatinen

METSÄTEOLLISUUDEN MERKITYS SUOMELLE. Teollisuuden- ja liikkeenharjoittajain Seura Pamaus ry Toimitusjohtaja Timo Jaatinen METSÄTEOLLISUUDEN MERKITYS SUOMELLE Teollisuuden- ja liikkeenharjoittajain Seura Pamaus ry 20.10.2017 Toimitusjohtaja Timo Jaatinen SISÄLTÖ Suomi100: Joka vanhoja muistaa 2017 missä olemme? Mitä seuraavaksi?

Lisätiedot

Metsä Group Osavuosikatsaus Q1/2017

Metsä Group Osavuosikatsaus Q1/2017 Metsä Group Osavuosikatsaus Q1/2017 Kari Jordan Pääjohtaja 4.5.2017 Metsä Group Q1 Liiketoiminta kehittyi odotetusti Liikevaihto 1 216 milj. euroa (Q1/2016: 1 156 milj. euroa) Liiketulos* 128 milj. euroa

Lisätiedot

Itä-lapin kuntayhtymä

Itä-lapin kuntayhtymä Itä-lapin kuntayhtymä 27.10.2017 Salla Heikki Nivala Boreal Bioref Oy KEMIJÄRVEN BIOJALOSTAMO Suunnittelu aloitettu n. 4,5 vuotta sitten Hankesuunnittelu Kemijärvi konsortion toimesta Boreal Bioref Oy

Lisätiedot

Keynote: Kuntatekniikan päivät Laadukas Biotuotetehdasprojekti Projektinjohtaja Timo Merikallio, Metsä Fibre

Keynote: Kuntatekniikan päivät Laadukas Biotuotetehdasprojekti Projektinjohtaja Timo Merikallio, Metsä Fibre Keynote: Kuntatekniikan päivät 11.5.2017 Laadukas Biotuotetehdasprojekti Projektinjohtaja Timo Merikallio, Metsä Fibre Metsäteollisuuden suurin investointi Suomessa Metsäteollisuus pitää Suomen elinvoimaisena

Lisätiedot

PUUN OSTAJIEN NÄKEMYS. Puuta lisää metsistä -seminaari 15.4.2016 Tomi Salo, metsäjohtaja

PUUN OSTAJIEN NÄKEMYS. Puuta lisää metsistä -seminaari 15.4.2016 Tomi Salo, metsäjohtaja PUUN OSTAJIEN NÄKEMYS Puuta lisää metsistä -seminaari 15.4.2016 Tomi Salo, metsäjohtaja TEOLLISUUS KÄYTTI PUUTA 63,9 MILJOONAA KUUTIOTA VUONNA 2014 Raakapuun lisäksi teollisuus käytti sivutuotteena syntyvää

Lisätiedot

Uudistuva puuhankinta ja yrittäjyys

Uudistuva puuhankinta ja yrittäjyys Uudistuva puuhankinta ja yrittäjyys Elinvoimaa metsistä seminaari Lahti, Fellmannia, 06.11.2013 Pekka T Rajala, kehitysjohtaja, Stora Enso Metsä 1 Metsäteollisuus käy läpi syvää rakennemuutosta Sahateollisuuden

Lisätiedot

BIOTUOTTEET VIENNIN, KAUPPATASEEN JA ENERGIAOMAVARAISUUDEN NÄKÖKULMASTA Pöyry Management Consulting Oy, Jaakko Jokinen Kansallisen Metsäneuvoston

BIOTUOTTEET VIENNIN, KAUPPATASEEN JA ENERGIAOMAVARAISUUDEN NÄKÖKULMASTA Pöyry Management Consulting Oy, Jaakko Jokinen Kansallisen Metsäneuvoston BIOTUOTTEET VIENNIN, KAUPPATASEEN JA ENERGIAOMAVARAISUUDEN NÄKÖKULMASTA Pöyry Management Consulting Oy, Jaakko Jokinen Kansallisen Metsäneuvoston kokous 25.11.214 MIHIN UUSIA BIOTUOTTEITA TARVITAAN? ÖLJYTUOTTEIDEN

Lisätiedot

Äänekosken sellutehtaan lisätuotannon vaikutuksia

Äänekosken sellutehtaan lisätuotannon vaikutuksia Äänekosken sellutehtaan lisätuotannon vaikutuksia Lisätuotanto max 800 000 t/v (+ 160 %), Kauko- Itään (läh. Kiinaan). Lisäpuun käyttö max 4,3 milj m3 (n. + 200 %) (lähdeluvut ehkä erilaisia). 6 kiinto-m3

Lisätiedot

Kemijärvi. Heikki Nivala Boreal Bioref Oy

Kemijärvi. Heikki Nivala Boreal Bioref Oy 13.2.2019 Kemijärvi Heikki Nivala Boreal Bioref Oy KEMIJÄRVEN BIOJALOSTAMO Boreal Bioref Oy:n tavoite; Tehdään biojalostamon rakentamista koskeva investointipäätös Hyödyntää alueen kasvavia metsävaroja

Lisätiedot

Metsä Board Vahvaa kasvua korkealaatuisissa pakkauskartongeissa Katri Sundström sijoittajasuhdejohtaja. Arvopaperin aamuseminaari 17.2.

Metsä Board Vahvaa kasvua korkealaatuisissa pakkauskartongeissa Katri Sundström sijoittajasuhdejohtaja. Arvopaperin aamuseminaari 17.2. Metsä Board Vahvaa kasvua korkealaatuisissa pakkauskartongeissa Katri Sundström sijoittajasuhdejohtaja aamuseminaari 17.2.216 Kartonki on Metsä Boardin ydinliiketoimintaa Metsä Board lyhyesti Euroopan

Lisätiedot

Metsien potentiaali ja hyödyntämisedellytykset

Metsien potentiaali ja hyödyntämisedellytykset Metsien potentiaali ja hyödyntämisedellytykset Teollisuuden Metsänhoitajat ry:n vuosikokous ja Metsätehon iltapäiväseminaari Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma (MSO)

Lisätiedot

Metsäteollisuuden globaalit muutosajurit. Päättäjien Metsäakatemia Majvik, 4.5.2011 Rainer Häggblom, Vision Hunters Ltd. Oy

Metsäteollisuuden globaalit muutosajurit. Päättäjien Metsäakatemia Majvik, 4.5.2011 Rainer Häggblom, Vision Hunters Ltd. Oy Metsäteollisuuden globaalit muutosajurit Päättäjien Metsäakatemia Majvik, 4.5.2011 Rainer Häggblom, Vision Hunters Ltd. Oy 1. Metsäteollisuuden maailmankuva on helppo ymmärtää Kilpailevat tuotteet Kasvu

Lisätiedot

Lapin metsätalouspäivät. Heikki Nivala Boreal Bioref Oy

Lapin metsätalouspäivät. Heikki Nivala Boreal Bioref Oy 14.2.2019 61. Lapin metsätalouspäivät Heikki Nivala Boreal Bioref Oy KEMIJÄRVEN BIOJALOSTAMO Boreal Bioref Oy:n tavoite; Tehdään biojalostamon rakentamista koskeva investointipäätös Hyödyntää alueen kasvavia

Lisätiedot

Suomen Sahat Sidosryhmäpäivä 09. Markkinakatsaus Helsinki

Suomen Sahat Sidosryhmäpäivä 09. Markkinakatsaus Helsinki Suomen Sahat Sidosryhmäpäivä 09 Markkinakatsaus 24.11.2009 Helsinki Sahateollisuus on metsäteollisuuden selkäranka Järeän puun hankinta käynnistää kaiken keskeisen toiminnan metsissämme Saha- ja vaneriteollisuus

Lisätiedot

Metsä Board. Rakennemuutoksen loppuunsaattaminen. Toimitusjohtaja Mika Joukio 10.12.2014. Metsä Board

Metsä Board. Rakennemuutoksen loppuunsaattaminen. Toimitusjohtaja Mika Joukio 10.12.2014. Metsä Board Metsä Board Rakennemuutoksen loppuunsaattaminen Toimitusjohtaja Mika Joukio 10.12.2014 Metsä Board Metsä Board kasvattaa kartonkiliiketoimintaansa, suunnittelee irtautuvansa kokonaan paperituotannosta

Lisätiedot

Biotuotetehtaan mahdollistama puunhankinnan lisäys ja sen haasteet Elinvoimaa metsistä -hankkeen loppuseminaari Lahti, 2.12.2014

Biotuotetehtaan mahdollistama puunhankinnan lisäys ja sen haasteet Elinvoimaa metsistä -hankkeen loppuseminaari Lahti, 2.12.2014 Biotuotetehtaan mahdollistama puunhankinnan lisäys ja sen haasteet Elinvoimaa metsistä -hankkeen loppuseminaari Lahti, 1 Aiheena tänään Metsäteollisuus vahvassa nousussa Äänekosken biotuotetehdas Investointien

Lisätiedot

sisällys 1,3 milj. tonnia milj. tonnia

sisällys 1,3 milj. tonnia milj. tonnia Metsä fibre vuosiraportti 2014 1,3 milj. tonnia Metsä Fibre suunnittelee Äänekoskelle biotuotetehdasta, jonka sellukapasiteetti olisi 1,3 miljoonaa tonnia. 2 milj. tonnia Havusellun globaali kysyntä kasvaa

Lisätiedot

Lausunnon antaminen Finnpulp Oy:n Kuopion Sorsasalon havusellutehtaan YVA-selostuksesta

Lausunnon antaminen Finnpulp Oy:n Kuopion Sorsasalon havusellutehtaan YVA-selostuksesta Viranomaislautakunta 4 19.01.2016 Lausunnon antaminen Finnpulp Oy:n Kuopion Sorsasalon havusellutehtaan YVA-selostuksesta 1380/11.01.00/2014 Viromltk 4 Liite Valmistelija/lisätiedot: vs. ympäristönsuojelupäällikkö

Lisätiedot

UPM:N PIETARSAAREN TEHTAALLE! TILL UPM JAKOBSTAD

UPM:N PIETARSAAREN TEHTAALLE! TILL UPM JAKOBSTAD UPM:N PIETARSAAREN TEHTAALLE! TILL UPM JAKOBSTAD Febr uary 1 UPM 2010 SELLU - huipputuote vai bulkkia? Veikko Petäjistö Tehtaanjohtaja UPM Pietarsaari UPM tänään UPM Plywood Vaneri- ja viilutuotteet UPM

Lisätiedot

Metsä Group Osavuosikatsaus 1 9/2013 Kari Jordan Pääjohtaja

Metsä Group Osavuosikatsaus 1 9/2013 Kari Jordan Pääjohtaja Osavuosikatsaus 1 9/2013 Kari Jordan Pääjohtaja 1 Kolmas neljännes odotusten mukainen liiketoiminnan määrätietoista kehittämistä jatkettiin Tammi syyskuun liiketulos* oli 256 miljoonaa euroa (185 milj.

Lisätiedot

Matkalle puhtaampaan maailmaan. Jaakko Nousiainen, UPM Biopolttoaineet Puhdas liikenne Etelä-Karjalassa

Matkalle puhtaampaan maailmaan. Jaakko Nousiainen, UPM Biopolttoaineet Puhdas liikenne Etelä-Karjalassa Matkalle puhtaampaan maailmaan Jaakko Nousiainen, UPM Biopolttoaineet Puhdas liikenne Etelä-Karjalassa 30.1.2017 METSÄ ON TÄYNNÄ UUSIA MAHDOLLISUUKSIA Maailma muuttuu Rajalliset resurssit Globaalin talouden

Lisätiedot

Metsä Group Osavuosikatsaus Q3/2015

Metsä Group Osavuosikatsaus Q3/2015 Metsä Group Osavuosikatsaus Q3/2015 Kari Jordan Pääjohtaja 5.11.2015 Metsä Group Q3 Vahva tuloksenteko jatkuu Liikevaihto 3 811 milj. euroa (3 723 milj. euroa) Liiketulos* 415 milj. euroa (301 milj. euroa)

Lisätiedot

KAICELL FIBERS OY:N BIOJALOSTAMON ALUETALOUDELLISET VAIKUTUKSET A R V I O I N T I R A P O R T I N T I I V I S T E L M Ä

KAICELL FIBERS OY:N BIOJALOSTAMON ALUETALOUDELLISET VAIKUTUKSET A R V I O I N T I R A P O R T I N T I I V I S T E L M Ä KAICELL FIBERS OY:N BIOJALOSTAMON ALUETALOUDELLISET VAIKUTUKSET A R V I O I N T I R A P O R T I N T I I V I S T E L M Ä 1.4.2019 SISÄLLYS 1. TAUSTA 2. TOTEUTUSTAPA 3. TULOKSET HANKKEEN AVAINLUVUT RAKENTAMISEN

Lisätiedot

Onko puuta runsaasti käyttävä biojalostamo mahdollinen Suomessa?

Onko puuta runsaasti käyttävä biojalostamo mahdollinen Suomessa? Onko puuta runsaasti käyttävä biojalostamo mahdollinen Suomessa? Hallituksen puheenjohtaja Pöyry Forest Industry Consulting Miksi bioenergian tuotantoa tutkitaan ja kehitetään kiivaasti? Perinteisten fossiilisten

Lisätiedot

Metsä Group Osavuosikatsaus Q3/2016

Metsä Group Osavuosikatsaus Q3/2016 Metsä Group Osavuosikatsaus Q3/2016 Kari Jordan Pääjohtaja 2.11.2016 Metsä Group Q3 Liiketoiminta kehittyi odotetusti Liikevaihto 3 483 milj. euroa (1 9/2015: 3 811 milj. euroa) Vertailukelpoinen liiketulos

Lisätiedot

METSÄTEOLLISUUDEN AINESPUUN KÄYTÖN SKENAARIOT

METSÄTEOLLISUUDEN AINESPUUN KÄYTÖN SKENAARIOT METSÄTEOLLISUUDEN AINESPUUN KÄYTÖN SKENAARIOT Metsäbiomassa ja metsäteollisuus-asiantuntijaseminaari Pöyry Management Consulting Oy/ Sami Pastila METSÄTEOLLISUUDEN PUUNKÄYTTÖ YLI 70 MILJ. KUUTIOTA Kotimaiset

Lisätiedot

Metsä Group Puolivuosikatsaus 2016

Metsä Group Puolivuosikatsaus 2016 Metsä Group Puolivuosikatsaus 2016 Kari Jordan Pääjohtaja 4.8.2016 Metsä Group Q2 Liiketoiminta kehittyi odotetusti Liikevaihto 2 339 milj. euroa (1 6/2015: 2 585 milj. euroa) Liiketulos* 229 milj. euroa

Lisätiedot

Metsä Board Tulos loka joulukuu ja vuosi 2016

Metsä Board Tulos loka joulukuu ja vuosi 2016 Metsä Board Tulos loka joulukuu ja Olennaista vuoden 216 viimeisellä neljänneksellä 2 Liikevaihto laski hiukan, ja vertailukelpoinen liiketulos pysyi jokseenkin samalla tasolla kuin kolmannella neljänneksellä

Lisätiedot

Metsä Group Tilinpäätös 2013 Kari Jordan Pääjohtaja

Metsä Group Tilinpäätös 2013 Kari Jordan Pääjohtaja Tilinpäätös 2013 Kari Jordan Pääjohtaja 1 Vuosi 2013: liiketulos parani selvästi edellisvuodesta Konsernin koko vuoden liiketulos* oli 342 miljoonaa euroa (256 milj. euroa) Viimeisen neljänneksen liiketulos*

Lisätiedot

METSÄTEOLLISUUDEN NÄKÖKULMIA MAAKUNTAUUDISTUKSEEN JA TIENPITOON

METSÄTEOLLISUUDEN NÄKÖKULMIA MAAKUNTAUUDISTUKSEEN JA TIENPITOON METSÄTEOLLISUUDEN NÄKÖKULMIA MAAKUNTAUUDISTUKSEEN JA TIENPITOON Keski-Suomen liikennefoorumi, Jyväskylä 9.11.2017 Outi Nietola, Metsäteollisuus ry METSÄTEOLLISUUS MERKITTÄVÄ TIEVERKON KÄYTTÄJÄ Kuljetukset

Lisätiedot

Metsä Group Tilinpäätös 2018

Metsä Group Tilinpäätös 2018 Metsä Group Tilinpäätös 218 Ilkka Hämälä Pääjohtaja 7.2.219 Metsä Groupilta erinomainen taloudellinen tulos Liikevaihto 5 79 milj. euroa (217: 5 4 milj. euroa) Liiketulos* 849 milj. euroa (566 milj. euroa)

Lisätiedot

KUVA: HELI NUKKI KASVUN PAIKKA. Sata Industry Suomen kärki vientiteollisuusmaakuntana

KUVA: HELI NUKKI KASVUN PAIKKA. Sata Industry Suomen kärki vientiteollisuusmaakuntana KUVA: HELI NUKKI KASVUN PAIKKA Sata Industry Suomen kärki vientiteollisuusmaakuntana SATA INDUSTRY PORIN SATAMA PORI Noin 850 teollisuus- ja suunnittelualan yritystä ULVILA NAKKILA HARJAVALTA KOKEMÄKI

Lisätiedot

vuoden kaikkien kuukausien keskiarvoa. Tuonti Nettotuonti Vienti 11 98/1 99/1

vuoden kaikkien kuukausien keskiarvoa. Tuonti Nettotuonti Vienti 11 98/1 99/1 Metsäsektorin ulkomaankauppa elokuu 1 Toimittajat: Aarre Peltola Kimmo Sareva 1..1 0 Puuta virtasi vuolaasti maahamme elokuussa Raaka- ja jätepuu Elokuussa Suomeen tuotiin runsaasti raaka- ja jätepuuta.

Lisätiedot