SAARIJÄRVEN SEURAKUNTA SAARIJÄRVEN TARVAALAN PAPPILAN LUONTOSELVITYS 2012 AHLMAN

Transkriptio

1 SAARIJÄRVEN SEURAKUNTA SAARIJÄRVEN TARVAALAN PAPPILAN LUONTOSELVITYS 2012 AHLMAN Konsultointi & suunnittelu

2 sisällysluettelo Selvitysalueen yleiskuvaus... 4 Luontoselvityksen sisällöstä... 4 Liito-oravaselvitys... 5 Tutkimusmenetelmät... 5 Liito-oravan elinpiiristä... 5 Liito-orava lainsäädännössä... 5 Tulokset ja päätelmät... 5 Linnustoselvitys... 6 Tutkimusmenetelmät... 6 Pappilan linnustosta... 6 Lajikohtaista tarkastelua... 6 Päätelmät... 7 Lepakkoselvitys Tutkimusmenetelmät Lepakoiden elintavoista Lepakot lainsäädännössä Lajikohtaista tarkastelua Päätelmät Kasvillisuusselvitys Tutkimusmenetelmät Pappilan kasvilajistosta Kuviokohtaiset kuvaukset Päätelmät Maisemalliset arvot Kirjallisuus Maastotöihin liittyvä kirjallisuus Liitteet Liite 1. Valokuvia tutkimusalueelta

3 Tarvaalan pappila sijaitsee Keski-Suomessa Saarijärven kaupungissa. Tutkimusalue on aivan keskustan tuntumassa, noin 500 metrin etäisyydellä kaakkoispuolella (kuva 1). Rajaus on Saarijärven itärannalla ja sen länsipuolella on Palvasalmi, josta pääsee vesitse pohjoispuolen Pieni-Lumperoiseen. Alueen koillispuolella on Jyväskyläntie ja pohjoisnurkalla Paavontie. Pappilan alue on kulttuurihistoriallisesti merkittävä kokonaisuus, jossa on useita rakennuksia ja laaja pihapiiri, kosteikkoa ja harjuniemeke, joka työntyy Saarijärveen. Tämä raportti esittelee Saarijärven seurakunnan tilaaman Tarvaalan pappilan luontoselvityksen tulokset, joiden perusteella voidaan toteuttaa asemakaavan muutos. Maastotöistä vastaa liito-oravien, lintujen ja lepakoiden osalta ympäristönhoitaja ja lintuharrastaja Toni Ahlman. Työn suunnittelusta, kasvillisuusselvityksestä ja raportoinnista vastaa puolestaan lintuihin, putkilokasveihin ja elinympäristöihin syventynyt luontokartoittaja Santtu Ahlman (Ahlman Konsultointi & suunnittelu). Kuva 1. Pappilan luontoselvitysalueen rajaus on merkitty karttaan punaisella (3,7 ha). 3

4 SELVITYSALUEEN YLEISKUVAUS Pappilan selvitysalue (kuva 1) on 3,7 hehtaarin pieni kokonaisuus, jossa on vanhan pappilarakennuksen lisäksi muun muassa väentupa ja tallikellari (Saarijärven kaupunki 2011). Näitä yhdistää laaja pihapiiri, jossa on useita koristeistutuksia. Alue on kuitenkin heinittynyt varsin laajalta alueelta, mikä kertoo lähinnä piha-alueen vähäisestä käytöstä, vaikka rakennusten ympärillä onkin ollut hevoslaidunnusta. Pappilan kaakkoisosassa on vehkavaltainen kosteikko, jonka etelä- ja kaakkoispuolella kulkee kapea harjuniemeke, jossa on kookkaita mäntyjä. LuONTOSELVITYKSEN SISÄLLÖSTÄ Tarvaalan pappilan luontoselvityksen tavoitteena oli selvittää liito-oravien esiintyminen alueella, linnusto, lepakot, putkilokasvit sekä elinympäristöt. Samalla kartoitettiin mahdolliset uhanalaiset ja EU:n luontodirektiivin mukaan suojeltavat lajit sekä selvitettiin lakien mukaisesti suojeltavat luontotyypit ja arvokkaat elinympäristöt asemakaavan muutosta varten. Maastotöiden yhteydessä arvioitiin myös maisemallisia arvoja. Käytännössä luontoselvitys koostui neljästä erillisestä osiosta: liito-oravaselvitys tehtiin 4.5. samaan aikaan ensimmäisen linnustolaskentakerran kanssa. Linnusto inventoitiin lisäksi 13.5., ja 6.6. Lepakoiden esiintyminen tarkastettiin , ja Putkilokasvit sekä luontotyypit selvitettiin 6.8. Kunkin osa-alueen tutkimusmenetelmät esitellään erikseen. LIITO-ORAVASELVITYS Tutkimusmenetelmät Pappilan aluerajaus kierrettiin huolella läpi 4.5., jolloin etsittiin liito-oravien jätöksiä puiden runkojen tyviltä. Inventoinnit tehtiin ajankohtana, jolloin lumet olivat jo sulaneet. Näin ollen mahdollisien jätöksien löytämiseen oli erinomaiset edellytykset. Alueelta tutkittiin lähes kaikkien hieman järeämpien lehtipuiden ja kuusten tyvet. Liito-oravan elinpiiristä Liito-orava asettuu mieluiten kuusivaltaiseen metsään, jossa on riittävästi lehtipuita seassa. Kesällä se syö pääosin lehtipuiden lehtiä, suosituimpia ovat koivut, lepät ja haapa. Syksyllä ravinto koostuu lähinnä havupuiden silmuista sekä koivun ja lepän norkoista. Vastaavaan ravintoon se turvautuu myös talvella. Monipuoliset ravintovaatimukset määräävät lajin elinympäristön sijoittumista. Lisäksi sopivia pesäpaikkoja kuten vanhoja tikankoloja tai risupesiä täytyy olla riittävästi tarjolla. Liito-oravien reviirit ovat varsin laajoja, erityisesti koirailla, joiden elinpiirin keskimääräinen pinta-ala on noin 60 hehtaaria. Naarailla on huomattavasti pienempi reviiri, vain noin kahdeksan hehtaaria. Molemmat sukupuolet käyttävät useita eri koloja, ja niiden reviireillä on tärkeitä ydinalueita. Aikuiset yksilöt ovat varsin paikkauskollisia ja liikkuvat vain pakon edessä uusille alueille. Nuoret yksilöt sen sijaan levittäytyvät uusille alueille säännöllisesti (dispersaali). Levittäytymisen vuoksi elinvoimaisen reviirin on oltava yhteydessä laajempiin metsäalueisiin niin 4

5 sanottujen ekologisten käytävien kautta. Mikäli metsät ovat eristäytyneitä saarekkeita, ei liitooravilla ole edellytyksiä elinvoimaisiin pesimäkantoihin. Lisääntymismetsien välillä tulisi olla vähintään kymmenen metriä korkeaa puustoa, mieluummin vielä korkeampaa. Hakkuualat ja taimikot eivät ole liito-oravalle kelvollisia liikkumisreittejä. Liito-orava lainsäädännössä Liito-orava kuuluu EU:n luontodirektiivin liitteen IV(a) mukaisiin lajeihin, joihin kuuluvien yksilöiden luonnossa selvästi havaittavien lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on uuden luonnonsuojelulain (49 ) mukaisesti kielletty. Tulokset ja päätelmät Pappilan alueelta ei löydetty lainkaan liito-oravan jätöksiä, eikä lajille soveliasta elinympäristöä ole lainkaan. Koska alueelta ei varmistettu reviiriä, ei kaavoituksessa tarvitse huomioida lajia lainkaan. LINNUStoselvitys Tutkimusmenetelmät Pappilan pesimälinnusto selvitettiin sekä vesilintu- että kartoituslaskennoin välisenä aikana. Vesilintulaskennat tehtiin yhtä aikaa kartoituslaskentojen kanssa Helsingin yliopiston eläinmuseon vuonna 2007 täydennettyjen laskentaohjeiden mukaisesti. Ohjeistuksen mukaan ensimmäinen laskenta tehdään huhti toukokuun vaihteessa, toinen toukokuun puolivälissä ja kolmas toukokuun lopussa. Tarkat laskenta-ajankohdat määräytyivät kevään edistymisen mukaan pappilan osalta siten, että ensimmäinen laskentakierros toteutettiin 4.5., toinen 19.5 ja kolmas 6.6. Parimääräarvio tehtiin kunkin lajin arvioitua pesinnän alkua lähimmän laskentakerran perusteella. Vesilintulaskennat pyritään ajoittamaan siten, että ne tehdään sinä ajankohtana, kun pesivät parit ovat asettuneet tutkimusalueelle, mutta koiraat ovat vielä naaraiden seurana. Haudonnan alettua koiraat lähtevät pois pesimäkosteikoilta. Vesilintujen parimäärän arviointi perustuu hyvin pitkälti havaittujen koiraiden määrään. Pesiviksi pareiksi tulkittiin seuraavat havainnot: yksinäinen koiras tai 2 4 koiraan parvi, pariskunta (puolisukeltajasorsat), juhlapukuinen koiras tai pariskunta (telkkä), yksinäinen lintu lähellä rantaa, pari, reviirikiista ja erikseen ääntelevät linnut (nokikana). Selvät muuttoparvet eriteltiin pois pesimälinnustosta. Sinisorsan, tavin ja telkän reviirit tulkittiin pääosin 4.5. Kartoituslaskentamenetelmällä inventoitiin maalinnustoa sekä liito-oravaselvityksen että vesilintulaskentojen ohessa. Se soveltuu hyvin rikkonaisten alueiden kartoituksiin. Menetelmä perustuu siihen, että kaikki pareiksi tulkittavat havainnot merkitään karttapohjalle. Mikäli havaintoja kertyi eri laskentakerroilla samalta paikalta, niin päällekkäisyyksien välttämiseksi nämä havainnot tulkittiin yhdeksi reviiriksi, mikäli lintu havaittiin paikalla vähintään kahdesti. Pareiksi tulkittiin seuraavat havainnot: laulava koiras, varoitteleva koiras, nähty koiras, varoitteleva naaras, nähty naaras, varoitteleva pari ja nähty pari. Kartoituslaskenta on tarkin mahdollinen linnustonselvitysmenetelmä, ja neljän inventointikerran (4.5., 13.5., ja 6.6.) selvitystä voidaan pitää hyvin tarkkana. 5

6 Pappilan linnustosta Selvitysalueiden luontotyypit ovat pienistä pinta-aloistaan huolimatta varsin monipuolisia (katso kasvillisuusselvitys s. 13), minkä vuoksi lajisto on melko kirjavaa. Peruslajistoa luonnehtivat peippo, talitiainen ja sinitiainen. Nämä kolme lajia muodostivat 48 prosenttia kokonaisparimäärästä. Rajauksella pesi peräti 15 eri lajia ja yhteensä 29 paria (taulukko 1). Lintutiheys on vastaavasti 784 paria sataa hehtaaria kohden, joten tiheys erittäin korkea. Lajikohtaista tarkastelua Tavi (Anas crecca) Reviiri löydettiin itäosan luhdalta (reviirikartta 1). Tavi on hyvin vaatimaton pesijä, joka kelpuuttaa elinpiirikseen monenlaiset kosteikot, jopa metsäojat. Se on Suomen erityisvastuulaji. Sinisorsa (Anas platyrhynchos) Pariskunta pesi niemen kärjen tuntumassa (reviirikartta 1). Sinisorsa pesii kaikenlaisissa vesistöissä ja kelpuuttaa jopa isommat metsä- ja pelto-ojatkin pesimiseen. Se on yleisimpiä vesilintujamme. Telkkä (Bucephala clangula) Yksi pari pesi alueella (reviirikartta 1). Telkkä on varsin vaatimaton pesimäpaikkansa suhteen, kunhan tarjolla on sopiva pesäpönttö tai palokärjen kolo pesimistä varten. Se on Suomen erityisvastuulaji. Käpytikka (Dendrocopos major) Niemen suurissa männyissä pesi yksi pariskunta (reviirikartta 1). Käpytikka on hyvin yleinen laji, joka pesii kaikentyyppisissä metsissä. Västäräkki (Motacilla alba) Yksi reviiri oli niemen kärjessä ja toinen itälaidassa (reviirikartta 1). Västäräkki pesii koko maassamme ja kaikenlaisissa biotoopeissa, joissa on vähänkin avoimuutta. Punarinta (Erithacus rubecula) Koiras lauloi sekä niemen tyvellä että rakennusten länsipuolella (reviirikartta 2). Punarinta kelpuuttaa pesimäpaikoikseen monipuolisesti kaikenlaisia elinympäristöjä, mieluiten kuusikoita. Laji Parimäärä Laji Parimäärä Tavi 1 Pajulintu 1 Sinisorsa 1 Sinitiainen 3 Telkkä 1 Talitiainen 5 Käpytikka 1 Varpunen 2 Västäräkki 2 Peippo 6 Punarinta 2 Keltasirkku 1 Mustarastas 1 Pajusirkku 1 Tiltaltti 1 Yhteensä 29 Taulukko 1. Pappilan pesimälinnusto parimäärineen. 6

7 Mustarastas (Turdus merula) Alueen kaakkoisosassa oli yksi reviiri (reviirikartta 2). Mustarastas esiintyy runsaimpana etenkin tiheissä kuusikoissa. Mustarastas on eteläinen laji, joka pesii Keski-Suomessa yleisenä. Tiltaltti (Phylloscopus collybita) Kaakkoisnurkasta merkittiin yksi laulava koiras (reviirikartta 2). Tiltaltti on etenkin kuusivaltaisten havumetsien pesijä. Pajulintu (Phylloscopus trochilus) Yksi pari asettui pesimään etelälaidalle (reviirikartta 2). Pajulintu suosii käytännössä kaikkia metsäisiä alueita. Sinitiainen (Parus caeruleus) Alueella oli kolme reviiriä (reviirikartta 2). Sinitiainen on usein kulttuurisidonnainen laji, mutta se viihtyy myös kauempana asutuksista rehevillä metsämailla, joissa on pesäkoloja tarjolla. Talitiainen (Parus major) Peräti viisi paria asettui pesimään alueelle (reviirikartta 3). Talitiainen pesii kaikenlaisissa metsissä, kunhan pesäkoloja on tarjolla. Se on tutkimusalueen toiseksi runsain pesimälaji. Varpunen (Passer domesticus) Kaksi paria tulkittiin pesiväksi kohteella (reviirikartta 3). Rakennusten liepeillä oli parhaimmillaan kymmenen yksilöä, mutta suurin osa niistä pesii ilmeisesti rajauksen ulkopuolella. Peippo (Fringilla coelebs) Kuusi paria pesi rajauksella (reviirikartta 3). Peippo pesii kaikenlaisista metsistä. Se on Suomen runsaslukuisimpia pesijöitä ja pappilan runsain pesijä. Keltasirkku (Emberiza citrinella) Yksi pari pesi rakennusten tuntumassa (reviirikartta 3). Keltasirkku pesii monenlaisilla avoimilla ja puoliavoimilla paikoilla, kuten pensaikoissa, hakkuualueilla ja tienlaiteilla. Pajusirkku (Emberiza citrinella) Koiras lauloi suoalueen länsireunalla (reviirikartta 3). Pajusirkku on kosteikkolintu, joka pesii ruoikoissa ja rantapensaikoissa. Päätelmät Pappilan linnusto on hyvin tavanomaista, vaikka paritiheys on erittäin korkea, lähes 800 paria neliökilometriä kohden. Metsämaiden perustiheys on yleensä paria ja rehevissä lehdoissa se voi kohota jopa pariin per neliökilometri. Pienen pinta-alan vuoksi kyseessä on kuitenkin hyvin pieni otos pesimätiheydestä, mikä voi aiheuttaa vääristymää. Tavi ja telkkä ovat Suomen erityisvastuulajeja, mutta ne ovat hyvin yleisiä Suomessa. Kokonaisuudessaan alueella ei pesinyt lainkaan huomionarvoisia lajeja, joten asemakaavan muutoksessa ei tarvitse huomioida linnustoa erityisesti. 7

8 Reviirikartta 1. Tavin (1 pari), sinisorsan (1 pr), telkän (1 pr), käpytikan (1 pr) ja västäräkin (2 pr) reviirit. Tavi Sinisorsa Käpytikka Västäräkki Telkkä 8

9 Reviirikartta 2. Punarinnan (2 paria), mustarastaan (1 pr), tiltaltin (1 pr), pajulinnun (1 pr) ja sinitiaisen (3 pr) reviirit. Punarinta Mustarastas Pajulintu Sinitiainen Tiltaltti 9

10 Reviirikartta 3. Talitiaisen (5 pr), varpusen (2 pr), peipon (6 pr), keltasirkun (1 pr) ja pajusirkun (1 pr) reviirit. Talitiainen Varpunen Keltasirkku Pajusirkku Peippo 10

11 Lepakkoselvitys Tutkimusmenetelmät Lepakkoselvityksiä on tehty Suomessa melko niukasti, eikä vakiintuneita menetelmiä vielä ole. Pappilan selvitys tehtiin siten, että alue kierrettiin mahdollisimman tarkkaan läpi kolmen käynnin aikana , ja Lepakoita havainnoitiin yöllä noin kello välisenä aikana. Yksi inventointikerta kesti tunnista puoleentoista. Alue kierrettiin kävellen läpi ja detektorin taajuutta vaihdeltiin jatkuvasti, jotta eri aaltopituudella ääntelevät lajit havaitsisi ja erottaisi toisistaan (taulukko 2). Havainnointi tehtiin sopivan tyyninä ja lämpiminä ajankohtina, jolloin lämpötila oli vähintään 10 C. Liian viileällä, tuulisella tai sateisella säällä lepakot eivät saalista aktiivisesti. Maastoinventoinneissa keskityttiin lähinnä saalistusalueiden etsimiseen, eikä esimerkiksi rakennuksista etsitty lisääntymiskolonioita. Myöskään talviaikaiset tarkastuskäynnit eivät kuuluneet selvitykseen. Havainnoinnissa käytettiin ultraäänidetektoria (Petterson D 240X), joka muuntaa korkeat kaikuluotausäänet ihmiskorvin kuultaviksi. Laitteella voidaan kuunnella ja määrittää lepakoita reaaliajassa heterodyne-menetelmällä tai varmistaa vaikeiden lajien määritys aikalaajennettujen (time expansion) tallenteiden avulla myöhemmin BatSound-ohjelman avulla. Nauhurina käytettiin Zoom H4n -laitetta. Lepakoiden elintavoista Suomessa on tavattu 13 lepakkolajia, jotka ovat kaikki hyönteissyöjiä. Näistä moni on kuitenkin hyvin harvinainen ja epäsäännöllinen laji maassamme, tosin lepakoita on tutkittu Suomessa toistaiseksi varsin vähän. Taulukko 2. Suomessa tavattujen lepakkolajien yleisyys, kaikuluotausäänen kuuluvuus ja taajuudet karkeasti esitettyinä. I = yleinen, II = harvalukuinen, III = satunnainen. Kuuluvuus kuvaa etäisyyttä, josta äänen saattaa havaita ja taajuus kilohertseinä vaihteluväliä, jolloin ääni kuuluu parhaiten. Kuuluvuus- ja taajuustietojen lähde: Suomen lepakkotieteellinen yhdistys ry Laji Tieteellinen nimi Yleisyys I II III Kuuluvuus Taajuus Vesisiippa Myotis daubentoni x m khz Ripsisiippa Myotis nattereri - x m khz Viiksisiippa Myotis mystacinus x m khz Isoviiksisiippa Myotis brandtii x m khz Lampisiippa Myotis dasycneme - - x m khz Vaivaislepakko Pipistrellus pipistrellus - - x m khz Pikkulepakko Pipistrellus nathusii - x m 55 khz Kääpiölepakko Pipistrellus pygmaeus - - x m khz Isolepakko Nyctalus noctula - x m khz Pohjanlepakko Eptesicus nilssoni x m khz Etelänlepakko Eptesicus serotinus - - x 50 m khz Kimolepakko Vespetilio murinus - - x m khz Korvayökkö Plecotus auritus x m khz 11

12 Erikoista lepakoiden käyttäytymisessä on naaraiden muodostamat lisääntymisyhdyskunnat, joissa ne synnyttävät poikasensa. Koiraat pysyttelevät kesällä hyvin pitkälti yksin tai korkeintaan pieninä ryhminä. Päiväpiiloiksi kelpaavat erilaiset rakennukset, puiden kolot ja muut vastaavat paikat. Sopivien ruokailupaikkojen säilyttäminen etenkin lisääntymisyhdyskuntien lähellä on tärkeää etenkin pesiville naaraille. Loppukesän tullen lepakot levittäytyvät ravinnonhakuun erilaisiin ympäristöihin. Talvensa lepakot viettävät horroksessa esimerkiksi kellareissa. Osa lepakkokannasta muuttaa etelämmäksi talvehtimaan. Lepakot lainsäädännössä Lepakot kuuluvat EU:n luontodirektiivin liitteen IV(a) mukaisiin lajeihin, joihin kuuluvien yksilöiden luonnossa selvästi havaittavien lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on uuden luonnonsuojelulain (49 ) mukaisesti kielletty. Lisäksi ripsisiippa on luonnonsuojelulain 47 :n mukaisesti säädetty luonnonsuojeluasetuksella erityistä suojelua vaativaksi lajiksi ja se on arvioitu Suomessa erittäin uhanalaiseksi (EN). Suomi liittyi vuonna 1999 Euroopan lepakoidensuojelusopimukseen (EUROBATS), joka velvoittaa sitoutuneita maita huolehtimaan suojelusta lainsäädännön kautta. Sopimuksen mukaan osapuolten on pyrittävä säilyttämään merkittäviä ruokailualueita. Lajikohtaista tarkastelua Suomen yleisimpänä lajina pohjanlepakko osoittautui maastoselvitysten perusteella runsaslukuisimmaksi myös pappilassa, sillä se oli ainoa paikalla havaittu laji. Pohjanlepakko esiintyy usein asutuksen lähistöllä sopivan suojaisissa metsiköissä ja toisaalta myös pienissä pihapiireissä, joissa on kuitenkin riittävästi puustoa ympärillä. Suuria ja avoimia alueita pohjanlepakko välttää, joskin se saattaa toisinaan esiintyä myös varsin pienillä metsäkuvioilla vailla rakennuksia. Päätelmät Kattavasta inventoinnista huolimatta tutkimusalueella havaittiin vain yksi pohjanlepakko viimeisellä käyntikerralla. Kyseinen yksilö lensi kohti lahden pohjukkaa, ilmeisesti saalistamaan (kuva 2). Lepakoiden vähäinen määrä oli pieni yllätys, sillä alue vanhoine rakennuksineen ja kolopuineen on erittäin potentiaalinen lepakoita ajatellen. Inventointien perusteella pappilan alue ei ole merkittävä lepakoiden kannalta, eikä niitä tarvitse huomioida erityisesti asemakaavan muutoksessa. Mikäli rakennuksia puretaan, suositetaan niissä tehtävän asianmukainen rakennusinventointi, joissa etsitään lepakoiden jätöksiä rakenteista. Kuva 2. Pohjanlepakkohavainto ja lentoreitti. 12

13 Kasvillisuusselvitys Pappilan kasvillisuus ja luontotyypit selvitettiin 6.8., mutta lajistoa havainnoitiin keväällä myös linnustoselvityksen yhteydessä. Tutkimusmenetelmät Aluerajaus kierrettiin järjestelmällisesti läpi, jolloin kirjattiin kaikki löydetyt putkilokasvilajit, myös puutarhoista ja pihoista villiintyneet lajit. Jokainen kuvio tyypiteltiin maastossa ja niiden rajat piirrettiin karttapohjalle (kuva 2). Kustakin kuviosta kirjoitettiin yleisluonnehdinta ja mahdolliset lisätiedot. Kaikkia pappilan pihapiirin istutuskasveja ei inventoitu tarkasti. Pappilan kasvilajistosta Vaikka alue on pinta-alaltaan hyvin pieni, esiintyy rajauksella melko paljon putkilokasveja. Pappilan pihapiirin vuoksi alueella on runsaasti koristekasveja, joista osa on levinnyt piha ulkoreunoille, kuten esimerkiksi jättipalsami. Oman lisänsä alueen lajistoon tuovat muutamat eteläiset lajit, jotka viihtyvät tienpientareilla ja joutomailla. Näitä ovat muun muassa englanninraiheinä ja kanadankoiransilmä. käytetty nimistö on Suuren Pohjolan Kasvion (Mossberg & Stenberg 2005) mukainen. Kuviokohtaiset kuvaukset Tässä osiossa kuvataan jokaisen kuvion yleisluonnehdinta ja maankäyttösuositukset. Lisäksi tietoihin on lisätty luontotyyppien uhanalaisuusluokitus (Raunio ym. 2008). Nämä luokitukset on merkitty punaisella luontotyyppinimikkeen oikeaan reunaan. Mikäli kyseessä on viljelysalue tai jokin muu luontotyyppi, joka uupuu uhanalaisuusluokituksesta, käytetään pelkkää viivaa. Liitteessä 1 on muutamia valokuvia kohdealueelta. 1. Koivutaimikko / vanha pelto [ ] Ilmeisesti vanha pelto, jossa kasvaa myös muun muassa haavan taimia joukossa. Taimet ovat melko harvassa ja niiden alla on varsin monipuolinen kasvillisuus. Merkittävimmässä asemassa ovat siankärsämö, hiirenvirna, karhunputki, pujo ja peltosaunio. Maankäyttösuositus: kuviolla ei ole erityisiä luontoarvoja tai lakien mukaan suojeltavia luontotyyppejä, joten maankäytölle ei ole esteitä. 2. Pappilan pihapiiri [ ] Suurehko pihapiiri, jossa on pappilan lisäksi väentupa, tallirakennus, aitta, viljamakasiini ja maakellari. Nämä rakennukset muodostavat merkittävän kulttuurikokonaisuuden, mutta koristelajistoa on yllättävän vähän. Puustossa on kuitenkin muun muassa siperianpihtaa ja omenapuita. Viljelyjäänteinä rakennusten laitamilla kasvaa raparperia, tarhamansikkaa ja myös kumina on saattanut olla aikoinaan paikalla viljeltynä. Muita kulttuurikasveja ovat valkokarhunköynnös, terttuselja, syreenit, jättiputki ja jättipalsami, joka on muodostanut valitettavan suuren kasvuston pihapiirin etelälaidalle rinteeseen. Rakennuksia yhdistävät muutamat hiekkatiet ja alueella on myös hevoslaidunnusta aivan talojen vieressä. Alueella on myös pieniä joutomaalaikkuja, jotka ovat paahteisia. Näissä kasvaa etenkin apiloita, kanadankoiransilmää ja rantanenättiä. Kuvion reunavyöhykkeillä on lehtipuita, mutta pieniä metsäkuvioita ei voida luokitella miksikään luontotyypiksi. Rannan läheisyydessä ei ole merkittävää lajistoa. 13

14 Kuva 3. Pappilan kuviokartta Maankäyttösuositus: kuviolla ei ole erityisiä luontoarvoja tai lakien mukaan suojeltavia luontotyyppejä, joten maankäytölle ei ole esteitä. Alueelle voi halutessaan istuttaa perinteisiä perennoja, joita ei enää juuri ole. Tällaisia voisivat olla esimerkiksi lehtoakileija ja useat liljalajit. Vesirajaan suositetaan jätettävän riittävä suojavyöhyke luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi. 3. Puolukkatyypin (VT) kuivahko kangas [NT] Puolukkatyypin kuivahkon ja mustikkatyypin (MT) tuoreen kankaan mosaiikkimainen kokonaisuus, joka on kapeassa harjuniemessä. Kuviolla on kymmeniä järeitä ja jopa kilpikaarnaisia mäntyjä, joista osa on lakkapäisiä. Niiden alla on monimuotoinen lehtipuiden muodostama kerrostuma, jossa on etenkin koivun, haavan ja pihlajan taimia ja hieman varttuneempia run- 14

15 koja. Kasvillisuus on melko tiheää, mutta eteläreuna on selvästi paahteinen ja hieman karumpi, nimenomaan pitkälti kuivahkoa kangasta. Niemen kärjessä on paahteisinta aluetta, jossa kasvaa muun muassa lampaannataa ja variksenmarjaa puolukan seassa. Muilta osin puolukka ja mustikka ovat lähes yhtä runsaita ja niiden esiintyminen vaihtelee voimakkaasti. Rehevillä osuuksilla ruohojen osuus on varsin merkittävä; oravanmarja, lillukka ja metsäimarre ovat näyttävimpiä. Kuvion itäosassa on myös muutaman aarin alueella pieni käenkaali oravanmarjatyypin lehtomaisen (OMT) kankaan laikku, jota luonnehtii erityisesti käenkaali. Maankäyttösuositus: kuvio on erittäin monimuotoinen ja merkittävä kokonaisuus. Erityisen arvokkaita ovat järeät männyt, joista osa on kilpikaarnaisia ja näin ollen erittäin vanhoja. Alueen omistaja voi halutessaan rauhoittaa tällaisia arvokkaita puuryhmiä luonnonmuistomerkeiksi. Ote luonnonsuojelulaista (LuonnonsuojeluL 23 ): Puu, puuryhmä, siirtolohkare tai muu niitä vastaava luonnonmuodostuma, jota sen kauneuden, harvinaisuuden, maisemallisen merkityksen, tieteellisen arvon tai muun vastaavan syyn vuoksi on aihetta erityisesti suojella, voidaan määrätä rauhoitetuksi luonnonmuistomerkiksi. Luonnonmuistomerkin rauhoittamisesta päättää se viranomainen tai laitos, jonka hallinnassa olevalla alueella luonnonmuistomerkki sijaitsee. Viranomaisen tai laitoksen on huolehdittava luonnonmuistomerkin merkitsemisestä selvästi havaittavalla tavalla. Rauhoitetun luonnonmuistomerkin vahingoittaminen tai turmeleminen on kielletty. Ilman erityistä rauhoittamistakin luonnonmuistomerkiksi kuvio suositetaan säilytettävän jatkossa täysin ennallaan ja koskemattomana. 4. Koivuluhta [NT] Rantaluhta, joka voidaan tulkita parhaiten koivuluhdaksi, sillä koivu on pajujen lisäksi käytännössä lähes ainoa puuvartinen laji kuviolla. Luhdan vetisyysaste vaihtelee melko paljon, mikä vaikuttaa puiden esiintymiseen ja toisaalta myös luhtalajien kasvamiseen. Märillä paikoilla ei kasvaa lainkaan edes pajuja, mutta vehka, pullosara ja järvikorte ovat hyvin yleisiä. Nämä avoluhtaosuudet voidaan nimetä neljännen hierarkiatason mukaan vehka pullosara järvikorteluhdiksi. Vuosikymmenten saatossa ne saattavat kehittyä ruohoisiksi korviksi. Luhtaisuudesta kertovia lajeja ovat myös okarahkasammal sekä luhtasara. Maankäyttösuositus: rantaluhta on metsälain (10 ) mukainen kohde, joka tulee säilyttää ennallaan. Se on hyvin monimuotoinen kohde, joka muodostaa yhdessä läheisen harjuniemen kanssa merkittävän luonnonympäristön. Päätelmät Pappilan tutkimusalue on hyvin pieni, mutta rajaukselta on erotettavissa neljä selvästi toisistaan poikkeavaa kuviota. Näistä koivuluhta ja kangasmetsäniemi ovat arvokkaita luonnonarvoiltaan. Rantaluhta on lisäksi metsälakikohde. Nämä kaksi kuviota on syytä jättää täysin ennalleen, jotta ne voivat kehittyä luonnontilaisina. Muilta osin maankäytölle ei ole esteitä. Tutkimusalueelta löydettiin yhteensä 160 putkilokasvilajia (taulukko 3), joiden joukossa ei ole direktiivien mukaan suojeltavia lajeja, eikä yksikään niistä ole valtakunnallisessa tai alueellisessa uhanalaisuusluokituksessa. 15

16 Taulukko 3. Pappilan selvitysalueella esiintyvät putkilokasvilajit aakkosjärjestyksessä. Tähdellä merkityt ovat puutarhakarkulaisia tai villiintyneitä viljelykasveja. Laji Tieteellinen nimi Laji Tieteellinen nimi Ahojäkkärä Gnaphalium sylvaticum Kielo Convallaria majalis Ahokeltano Hieracium (sektio) vulgata Kiiltopaju Salix phylicifolia Ahomansikka Fragaria vesca Kirjopillike Galeopsis speciosa Ahomatara Galium boreale Kissankello Campanula rotundifolia Ahosuolaheinä Rumex acetosella Koiranheinä Dactylis clomerata Aitovirna Vicia sepium Koiranputki Anthriscus sylvestris Alsikeapila Trifolium hybridum Komealupiini Lupinus polyphyllus Amerikanhorsma Epilobium adenocaulon Korpikastikka Calamagrostis purpurea Englanninraiheinä Lolium perenne Korpipaatsama Franfula alnus Eteläntuoksusimake Anthoxanthum odoratum Kotipihlaja Sorbus aucuparia Haapa Populus tremula Kotkansiipi * Matteuccia struthiopteris Harakankello Campanula patula Kultapiisku Solidago virgaurea Harmaaleppä Alnus incana Kumina Carum carvi Heinätähtimö Stellaria graminea Kurjenjalka Comarum palustre Hevonhierakka Rumex longifolius Kurtturuusu * Rosa rugosa Hieskoivu Betula pubescens Kyläkellukka Geum urbanum Hietakastikka Calamagrostis epigejos Kylänurmikka Poa annua Hiirenvirna Vicia cracca Käenkaali Oxalis acetosella Huopakeltano Pilosella officinarum ssp. pilosella Lampaannata Festuca ovina Idänukonputki Heracleum sphondylium ssp. sibericum Lehtonurmikka Poa nemoralis Isonokkonen Urtica dioica Leskenlehti Tussilago farfara Isopihatatar Polygonum aviculare ssp. aviculare Lillukka Rubus saxatilis Jokapaikansara Carex nigra Luhtamatara Galium uliginosum Jouhivihvilä Juncus filiformis Luhtasara Carex vesicaria Juolavehnä Elytrigia repens Lutukka Capsella bursa-pastoris Järvikorte Equisetum fluviatile Lännenpunaherukka * Ribes rubrum Jättipalsami * Impatiens glandulifera Maahumala Glechoma hederacea Kaitapihatatar Polygonum aviculare ssp. neglectum Maitohorsma Epilobium angustifolium Kalvaspiippo Luzula pallescens Mesiangervo Filipendula ulmaria Kanadankoiransilmä Conyza canadensis Metsäalvejuuri Dryopteris carthusiana Karheapillike Galeopsis tetrahit Metsäapila Trifolium medium Karhunputki Angelica sylvestris Metsäimarre Gymnocarpium dryopteris Kataja Juniperus communis Metsäkastikka Calamagrostis arundinacea Kaukasianjättiputki * Heracleum mantegazzianum Metsäkorte Equisetum sylvaticum Keltakannusruoho Linaria vulgaris Metsäkurjenpolvi Geranium sylvaticum Keltakurjenmiekka Iris pseudocorus Metsäkuusi Picea abies Ketohopeahanhikki Potentilla argentea ssp. argentea Metsälauha Deschampsia flexuosa Ketosilmäruoho Euphrasia stricta Metsämaitikka Melampyrum sylvaticum Kevätpiippo Luzula pilosa Metsämänty Pinus sylvestris 16

17 Laji Tieteellinen nimi Laji Tieteellinen nimi Metsätähti Trientalis europaea Puna-apila Trifolium pratense Metsävaahtera * Acer platanoides Punanata Festuca rubra Mustaherukka Ribes nigrum Puolukka Vaccinium vitis-idaea Mustikka Vaccinium myrtillus Puutarhamansikka * Fragaria ananassa Niittyhumala Prunella vulgaris Päivänkakkara Leucanthemum vulgare Niittyleinikki Ranunculus acris Raita Salix caprea Niittynurmikka Poa pratensis Rantakukka Lythrum salicaria Niittynätkelmä Lathyrus pratensis Rantamatara Galium palustre Niittysuolaheinä Rumex acetosa Rantanenätti Rorippa palustris Nurmihärkki Cerastium fontana Ratamosarpio Alisma plantago-aquatica Nurmilauha Deschampsia cespitosa Rauduskoivu Betula pendula Nurminata Festuca pratensis Rentohaarikko Sagina procumbens Nurmipiippo Luzula multiflora Rohtotädyke Veronica officinalis Nurmipuntarpää Alopecurus pratensis Rusopajuangervo * Spiraea x billardii Nurmirölli Agrostis capillaris Rätvänä Potentilla erecta Nurmitädyke Veronica chamaedrys Rönsyleinikki Ranunculus repens Nurmitähkiö, timotei Phleum pratense Sarjakeltano Hieracium umbellatum Ojakärsämö Achillea ptarmica Seittitakiainen Arctium tomentosum Oravanmarja Maianthemum bifolium Siankärsämö Achillea millefolium Paimenmatara Galium album Siperianpihta * Abies sibirica Peltohanhikki Potentilla norvegica Soreahiirenporras Athyrium filix-femina Peltohatikka Spergula arvensis Suo-ohdake Cirsium palustre Peltokanankaali Barbarea vulgaris Suopursu Rhododendron tomentosum Peltokorte Equisetum arvense Syysmaitiainen Leontodon autumnalis Peltolemmikki Myosotis arvensis Tahmavillakko Senecio viscosus Peltomatara Galium spurium Taikinamarja Ribus alpinum Pelto-ohdake Cirsium arvense Tarhaomenapuu * Malus domestica Pelto-orvokki Viola arvensis Tarharaparperi * Rheum x rhabarbarum Peltopähkämö Stachys palustris Terttuselja * Sambucus racemosa Peltosaunio Tripleurospermum perforatum Tuhkapaju Salix cinerea Peltotaskuruoho Thlaspi arvense Tuomi Prunus padus Peltovalvatti Sonchus arvensis Ulpukka Nuphar lutea Pietaryrtti Tanacetum vulgare Unkarinsyreeni * Syringa josikaea Piharatamo Plantago major Vadelma Rubus idaeus Pihasaunio Matricaria suaveolens Valkoapila Trifolium repens Pihatähtimö Stellaria media Valkokarhunköynnös * Calystegia sepium Pihasyreeni * Syringa vulgaris Variksenmarja Empetrum nigrum Piikkiohdake Cirsium vulgare Vehka Calla palustris Poimulehti Alchemilla sp. Viitapihlaja-angervo * Sorbaria sorbifolia Pujo Artemisia vulgaris Voikukka Taraxacum sp. Pullosara Carex rostrata Vuohenputki Aegopodium podagraria Yhteensä 160 lajia 17

18 maisemalliset arvot Kasvillisuusselvityksen yhteydessä tarkasteltiin myös maisemallisia arvoja luonnonympäristöjen osalta. Pappilan pihapiiriä ei tarkasteltu, sillä se on jo entuudestaan tunnettu merkittävänä kulttuuriympäristönä, myös maisemallisesti. Tutkimusalueella olevassa harjuniemessä on merkittäviä maisemallisia arvoja, sillä kyseessä on luonnontilainen ja kapea kannas, joka työntyy Saarijärveen. Niemessä kasvaa kymmeniä järeitä mäntyjä, joista osa on kilpikaarnaisia ja lakkapäisiä sekä vänkyröitä (kuva 3). Männyt näkyvät yhtäältä sekä Saarijärven vesillä liikkuville henkilöille että pappilan pihapiiristä järvelle päin. Maisemallisena elementtinä niemi on hyvin arvokas ja se suositetaan säilytettävän luonnontilaisena. Kuva 4. Harjuniemen kookkaita mäntyjä. 18

19 KIRJALLISUUS Barataud, M. 2002: The World of Bats. Sittelle Publishers. Mens, France. From, S. (toim.) 2005: Paahdeympäristöjen ekologia ja uhanalaiset lajit. Suomen ympäristö 774. Suomen ympäristökeskus. Helsinki. Jakobsson, N. (toim.) 2008: Ympäristön- ja luonnonsuojelu Lakikokoelmat. Edita Publishing Oy. Helsinki. Jokinen, A., Nygren, N., Haila, Y. & Schrader, M. 2007: Yhteiseloa liito-oravan kanssa. Liito-oravan suojelun ja kasvavan kaupunkiseudun maankäytön tarpeiden yhteensovittaminen. Suomen ympäristö 20/2007. Pirkanmaan ympäristökeskus. Lappalainen, M. 2003: Lepakot. Toinen painos. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki. Leivo, M., Asanti, T., Koskimies, P., Lammi, E., Lampolahti, J., Mikkola-Roos, M. & Virolainen, E. 2002: Suomen tärkeät lintualueet FINIBA. BirdLife Suomen julkaisuja nro 4. Suomen graafiset palvelut, Kuopio. Pöntinen, B. 2001: Liito-orava, Flygekorren. Omakustanne. Kirjapaino Stencca. Vaasa. Raunio, A., Schulman, A. & Kontula, T. (toim.) 2008: Suomen luontotyyppien uhanalaisuus. Suomen ympäristökeskus, Helsinki. Suomen ympäristö 8/2008. Osat 1 ja 2. Saarijärven kaupunki 2011: Saarijärven kaupungin Tarvaalan pappilan asemakaavamuutos osallistumis ja arviointisuunnitelmaluonnos. Söderman, T. 2003: Luontoselvitykset ja luontovaikutusten arviointi kaavoituksessa, YVA-menettelyssä ja Natura-arvioinnissa. Ympäristöopas 109. Suomen ympäristökeskus. Helsinki. Väisänen, R. A., Lammi, E. & Koskimies, P. 1998: Muuttuva pesimälinnusto. Otava, Helsinki. 19

20 Ympäristöministeriö 2001: Liito-oravan (Pteromys volans) biologia ja suojelu Suomessa. Suomen ympäristö 459. Oy Edita Ab. Helsinki. Ympäristöministeriö 2005: Liito-oravan huomioon ottaminen kaavoituksessa. Moniste 16 s. Ympäristöministeriö a) lintudirektiivin I-liitteen mukaiset lajit Ympäristöministeriö b) luontodirektiivin II, IV ja V -liitteiden lajit Ympäristöministeriö c) alueellisesti uhanalaiset lintulajit Ympäristöministeriö d) alueellisesti uhanalaiset putkilokasvilajit Maastotöihin liittyvä kirjallisuus Airaksinen, O. & Karttunen, K. 2001: Natura luontotyyppiopas. Suomen ympäristökeskus. Helsinki. Hotanen, J-P., Nousiainen, H., Mäkipää, R., Reinikainen, A., Tonteri, T. 2008: Metsätyypit opas kasvupaikkojen luokitteluun. Metsäkustannus. Meriluoto, M. & Soininen, T. 2002: Metsäluonnon arvokkaat elinympäristöt. 2. painos. Metsälehti kustannus. Helsinki. Mossberg, B. & Stenberg, L. 2005: Suuri Pohjolan Kasvio. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki. 20

21 Liite 1. Valokuvia tutkimusalueelta Väentupa (keskellä) ja piharakennuksia. Pappilan pihapiiriä. 21

22 Luhta-aluetta itäpuolelta kuvattuna Vehkavaltaista märkää luhtaa länsipuolelta kuvattuna. 22

23 Mäntyvaltainen niemi pihasta järvelle päin kuvattuna. 23

24