Oppilaan arviointi jaetaan arviointiin opintojen aikana ja päättöarviointiin, joilla on erilaiset tehtävät.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Oppilaan arviointi jaetaan arviointiin opintojen aikana ja päättöarviointiin, joilla on erilaiset tehtävät."

Transkriptio

1

2 Hyvä oppilas/huoltaja Puolalan koulussa oppilas saa välitodistuksen syyslukukauden päättyessä ja lukuvuositodistuksen (9. luokalla päättötodistuksen) kesäloman alkaessa. Oppilaan arviointi perustuu Opetushallituksen määräyksiin sekä Turun kaupungin ja Puolalan koulun opetussuunnitelmiin. Oppilaan arviointi jaetaan arviointiin opintojen aikana ja päättöarviointiin, joilla on erilaiset tehtävät. Opintojen aikaisen arvioinnin tehtävänä on ohjata ja kannustaa opiskelua sekä kuvata, miten hyvin oppilas on saavuttanut kasvulle ja oppimiselle asetetut tavoitteet. Arvioinnin tehtävänä on auttaa oppilasta muodostamaan realistinen kuva oppimisestaan ja kehittymisestään ja siten tukea myös oppilaan persoonallisuuden kasvua. Päättöarvioinnin tehtävänä on määritellä, miten hyvin oppilas on opiskelun päättyessä saavuttanut perusopetuksen oppimäärän tavoitteet eri oppiaineissa. Päättöarvioinnin tulee olla valtakunnallisesti vertailukelpoista ja kohdella oppilaita tasavertaisesti. Päättöarvioinnissa noudatetaan Opetushallituksen laatimia päättöarvioinnin kriteerejä. Tämän vihkosen ensimmäiseen osaan on koottu yläkoulumme yhteisten oppiaineiden opintojen aikaisten arvosanojen määräytymisperusteita. Kriteerit toimivat opettajilla arvioinnin tukena ja antavat samalla oppilaille ja heidän huoltajilleen tietoa arvosanojen muodostumisesta. Toiseen osaan on kirjattu Opetushallituksen laatimat päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle kahdeksan. Peruskoulun päättövaiheessa oppilaan osaaminen arvioidaan näiden kriteereiden pohjalta, monipuoliseen näyttöön perustuen. Vihkosen kolmannessa osassa on kuvattu, kuinka käyttäytymisen arvosana muodostuu. Lähtökohtana on hyvän käyttäytymisen (arvosana 8) kuvaus, joka on määritelty Turun kaupungin opetussuunnitelmassa. TIEDOT JA TAIDOT -kokeet ja/tai muu tuotos MYÖNTEINEN ASENNE OPISKELUUN - vastuullisuus - tavoitteellisuus - aktiivisuus - harrastuneisuus OPISKELU- PROSESSIN HALLINTA - tuntityöskentely - kotityöskentely - ongelmanratkaisutaidot - yhteistyötaidot - itsearviointitaidot Kuva 1. Oppiaineen arvosanan muodostumiseen opintojen aikana ja perusopetuksen päättövaiheessa vaikuttavat tekijät.

3 1. YHTEISTEN OPPIAINEIDEN ARVIOINTIKRITEERIT OPINTOJEN AIKANA AINE: ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS TODISTUS- ARVOSANA MÄÄRÄYTYMISPERUSTEITA kirjallinen ja suullinen ilmaisu erinomaista kokeet lähes virheettömät tuntityöskentely kiitettävää kotitehtävät tunnollisesti suoritettu esimerkillinen myönteinen asenne opiskeluun oppilas pystyy itsenäiseen työskentelyyn ja yhteistyöhön kaikkien kanssa pystyy antamaan ja vastaanottamaan kypsästi palautetta vahva persoonallinen ote kielen ja kirjallisuuden hallintaan harrastuneisuus monipuolista oma-aloitteisuus kirjallinen ja suullinen ilmaisu kiitettävää kokeet lähes virheettömät tuntityöskentely kiitettävää kotitehtävät tunnollisesti suoritettu esimerkillinen myönteinen asenne opiskeluun oppilas pystyy itsenäiseen työskentelyyn ja yhteistyöhön muiden kanssa oppilas osoittaa harrastuneisuutta kirjallinen ja suullinen ilmaisu hyvää kokeet ja jatkuva näyttö hyvät kotitehtävät tunnollisesti suoritettu myönteinen asenne oppilas aktiivinen, yritteliäs ja yhteistyökykyinen kirjallinen ja suullinen ilmaisu sekä kokeet tyydyttäviä kokonaisteoksen lukeminen jatkuva näyttö tyydyttävää kotitehtävät yleensä tehty suhtautuminen enimmäkseen myönteistä yhteistyöhaluinen tarvitsee ajoittain lisäohjausta kirjallinen ja suullinen ilmaisu sekä kokeet kohtalaisia jatkuva näyttö puuttuu kotitehtävät tehty silloin tällöin yhteistyöhaluinen ajoittain tarvitsee usein lisäohjausta passiivinen ajoittain suhtautuminen osittain myönteistä tuntuvia aukkoja perustiedoissa näyttöä vain joiltakin alueilta kirjalliset suoritukset vaihdellen hyväksyttyjä ja hylättyjä passiivinen keskittyminen työskentelyyn ajoittaista tarvitsee paljon lisäohjausta ei minkäänlaista näyttöä asenne kielteinen ei edes yritä häiritsee toisten työskentelyä pinnaamista kokeista ja tunneilta

4 AINE: VIERAAT KIELET "Kielten arviointikriteerit suhteutetaan valtakunnallisen opetussuunnitelman eri kielten taitotasojen kuvauksiin." TODISTUS- ARVOSANA MÄÄRÄYTYMISPERUSTEITA osaa erittäin hyvin opetetut kielioppirakenteet ja lisäsanastoa ääntää kieltä hyvin ja puhuu sitä sujuvasti ja monipuolisesti ymmärtää hyvin syntyperäistä kielenpuhujaa ymmärtää erinomaisesti haasteellisempia tekstejä asenne on esimerkillisen myönteinen, on tunneilla jatkuvasti yritteliäs ja osoittaa harrastuneisuutta kieltä kohtaan tekee kotitehtävät säännöllisesti ja huolellisesti osaa kirjoittaa melko virheetöntä ja sujuvaa kieltä hallitsee opetettavan kielen kulttuuriin kuuluvia tapoja osaa kiitettävästi opetetut kielioppirakenteet ja sanaston puhuu kieltä hyvin ja ymmärtää hyvin puhuttua kieltä ymmärtää tuttujen aihepiirien lisäksi haasteellisempia tekstejä asenne on esimerkillisen myönteinen ja on tunneilla jatkuvasti yritteliäs tekee kotitehtävät säännöllisesti ja huolellisesti osaa kirjoittaa melko virheetöntä kieltä hallitsee opetettavan kielen kulttuuriin kuuluvia tapoja osaa opetetut kielioppirakenteet ja sanaston puhuu kieltä ymmärrettävästi ymmärtää normaalinopeudella puhuttua kieltä pääkohdittain ymmärtää monipuolisia, opiskeltuihin aihepiireihin liittyviä tekstejä asenne on myönteinen ja on tunneilla yritteliäs tekee kotitehtävät säännöllisesti ja huolellisesti osaa myös kirjoittaa kieltä melko hyvin tuntee opetettavan kielen kulttuuriin kuuluvia tapoja hallitsee keskeiset perusasiat suoriutuu opetettavalla kielellä arkipäivän tilanteissa ymmärtää melko paljon puhutusta kielestä ymmärtää tyydyttävästi jokapäiväisiin tilanteisiin liittyviä tekstejä asenne on myönteinen ja on tunneilla yritteliäs huolehtii kotitehtävistä osaa kirjoittaa myös omia lauseita opetettavalla kielellä tunnistaa perusasiat suoriutuu opetettavalla kielellä yksinkertaisissa arkipäivän tilanteissa ymmärtää jonkin verran puhuttua kieltä ymmärtää tuttuja, jokapäiväisiin tilanteisiin liittyviä tekstejä asenne on melko myönteinen huolehtii vaihtelevasti kotitehtävistä saa lyhyen viestin perille myös kirjoittamalla tuntuvia aukkoja perustiedoissa, mutta yrittää kuitenkin työskentelee tunnilla vaihtelevasti kotitehtävät usein puutteellisesti suoritetut ei minkäänlaista näyttöä asenne kielteinen, ei edes yritä

5 AINE: USKONTO TODISTUS- ARVOSANA MÄÄRÄYTYMISPERUSTEITA hallitsee erinomaisesti oppiaineen keskeiset tiedot ja taidot pystyy soveltamaan tietojaan ongelmanratkaisua vaativissa tehtävissä. Oppilaan asenne on myönteinen, toiminta jatkuvasti omaaloitteista ja tavoitteellista. on jatkuvasti erittäin kiinnostunut uskonnosta ilmiönä ja ymmärtää uskontojen monet vaikutukset kulttuuriin ja yhteiskuntaan hallitsee kiitettävästi oppiaineen keskeiset tiedot ja taidot. pystyy soveltamaan tietojaan ongelmanratkaisua vaativissa tehtävissä. Oppilaan asenne on myönteinen, toiminta oma-aloitteista ja tavoitteellista. on kiinnostunut uskonnosta ilmiönä ja ymmärtää uskontojen monet vaikutukset kulttuuriin ja yhteiskuntaan hallitsee keskeiset tiedot ja taidot sekä työskentelee myönteisen aktiivisesti. tietää uskontojen monista vaikutuksista maailmassa Asetetut tavoitteet saavutetaan vain osittain. Oppilaan tiedot ja taidot ovat puutteelliset ja työmotivaatio heikko. Oppilaan tiedot ja taidot ovat puutteelliset ja työskentely satunnaista ja halutonta. Kaiken näytön puuttuessa oppilasta on mahdoton arvioida.

6 AINE: ELÄMÄNKATSOMUSTIETO TODISTUS- ARVOSANA MÄÄRÄYTYMISPERUSTEITA asenne: katkeamaton kiinnostus eettisiin, filosofisiin ja yhteiskunnallisiin asioihin sekä maailmantapahtumiin aineenhallinta: hallitsee opiskellut asiat, osaa soveltaa, argumentoi väitteensä sekä analysoi tietoja ja kokemuksia, osoittaa oma-aloitteisuutta tiedon hankinnassa taidot: työskentelee itsenäisesti, pitkäjänteisesti ja vastuullisesti, ryhmätyötaidot eettisesti korkealla tasolla, on vastuullinen, päämäärätietoinen sekä kriittinen rakentavalla tavalla asenne: kiinnostunut eettisistä ja moraalisista kysymyksistä sekä maailmantapahtumista aineenhallinta: hallitsee opiskellut asiat, hyödyntää em. sekä osoittaa harrastuneisuutta taidot: on vastuullinen, oivaltava, innostunut ja omaaloitteinen asenne: opiskelumyönteinen ja yritteliäs aineenhallinta: ymmärtää et:n peruskäsitteet sekä sisältöalueet (etiikka, kulttuuri yhteiskunta ja filosofia) taidot: on uuttera, työskentelee itsenäisesti tietoja etsiessään, arvostaa toisten mielipiteitä ja kuuntelee, keskustelee sekä arvioi realistisesti omia suorituksiaan asenne: toimii mekaanisesti ohjeiden mukaan aineenhallinta: hallitsee valtaosan perusasioista taidot: osaa työskennellä ohjattuna asenne: seuraa opetusta vain ajoittain aineenhallinta: osaa joitakin opetetuista perusasioista taidot: tarvitsee pitkäjänteistä ohjaamista, tulokset kirjavia asenne: piittaamaton aineenhallinta: hallitsee joitakin perusasioita jossakin määrin taidot: näytöt vaatimattomia/niukkoja asenne: täysin kielteinen aineenhallinta: ei hallitse perusasioita lainkaan taidot: ei minkäänlaisia suorituksia tai näyttöjä

7 AINE: MATEMATIIKKA, FYSIIKKA, KEMIA TODISTUS- ARVOSANA MÄÄRÄYTYMISPERUSTEITA hallitsee erinomaisesti oppiaineen keskeiset tiedot ja taidot kykenee soveltamaan tietojaan ongelmanratkaisua vaativissa tehtävissä asenne erittäin myönteinen, osallistuu aktiivisesti oppitunnin kulkuun toiminta jatkuvasti oma-aloitteista ja itsenäistä tekee säännöllisesti kotitehtävänsä hallitsee kiitettävästi oppiaineen keskeiset tiedot ja taidot kykenee soveltamaan tietojaan ongelmanratkaisua vaativissa tehtävissä asenne myönteinen, osallistuu aktiivisesti oppitunnin kulkuun toiminta oma-aloitteista ja itsenäistä tekee säännöllisesti kotitehtävänsä hallitsee hyvin oppiaineen keskeiset tiedot ja taidot kykenee soveltamaan tietojaan asenne myönteinen tuntityöskentely tunnollista ja melko itsenäistä tekee pääsääntöisesti kotitehtävänsä hallitsee oppiaineen keskeiset tiedot ja taidot tyydyttävästi asenne myönteinen, yritteliäs tekee kotitehtävät omien kykyjensä mukaisesti hallitsee oppiaineen keskeiset tiedot ja taidot kohtalaisesti tuntityöskentely puutteellista kotitehtävät usein tekemättä hallitsee oppiaineen keskeiset tiedot ja taidot välttävästi tuntityöskentely puutteellista ei yleensä suoriudu kotitehtävistä ei hallitse oppiaineen keskeisiä tietoja ja taitoja ei suoriudu tuntitehtävistä eikä kotitehtävistä

8 AINE: HISTORIA (opiskelu päättyy kahdeksannella luokalla) TODISTUS- ARVOSANA MÄÄRÄYTYMISPERUSTEITA hallitsee oppiaineksen erinomaisesti osoittaa historiaan kohdistuvaa harrastuneisuutta ymmärtää historian tulkinnallisuuden ja sen, että lähteistä voidaan tehdä erilaisia johtopäätöksiä ymmärtää syy-seuraussuhteita pitkien aikojen takaa pystyy soveltamaan historian tietoja myös toisiin tilanteisiin ja tehtäviin, jotka muistuttavat opiskeltua ainesta Oppilaan tuntityöskentely on kiitettävää havaitsee historian aikana yhteiskunnassa tapahtuneita muutoksia pystyy erilaisten lähdemateriaalien mukaan tekemään perusteltuja johtopäätöksiä ymmärtää erilaisten lähteiden mm. kuvat ja asiakirjat erityispiirteet ja osaa tulkita niitä erottaa tärkeimmät syyt vähemmän tärkeistä osallistuu tuntityöskentelyyn jatkuvasti ja aktiivisesti suhtautuu historian opiskeluun myönteisesti pystyy jakamaan historian eri aikakausiin ja tuntee myös eri aikakausille ominaisia piirteitä osaa esittää tapahtumille erilaisia syitä ja seurauksia hallitsee opetussuunnitelmaan kuuluvat historian keskeiset käsitteet ja aikakaudet osallistuu tuntityöskentelyyn säännöllisesti pystyy laittamaan historian tapahtumia aikajärjestykseen ymmärtää lähteiden merkityksen historiassa erottaa tapahtumien syyt ja seuraukset toisistaan osallistuu tuntityöskentelyyn vaihtelevasti hallitsee joitakin historian tapahtumia suhtautuu neutraalisti historian opiskeluun osallistuu tuntityöskentelyyn harvoin on paikalla oppitunneilla tuntee yksittäisiä historian tapahtumia Arviointi mahdotonta näytön puuttuessa ei osallistu kokeisiin tai oppitunteihin suhtautuu historian opetukseen avoimen kielteisesti

9 AINE: YHTEISKUNTAOPPI (opiskellaan yhdeksännellä luokalla) TODISTUS- ARVOSANA MÄÄRÄYTYMISPERUSTEITA tuntee yhteiskunnalliset vaikutuskanavat ja haluaa myös vaikuttaa osallistumalla pystyy muodostamaan perusteltuja näkemyksiä yhteiskunnallisista asioista ja ymmärtämään sen, että on olemassa erilaisia näkemyksiä osoittaa harrastuneisuuttaan seuraamalla jatkuvasti tiedotusvälineissä käytävää keskustelua osoittaa hallitsevansa yhteiskunnallisen ja taloudellisen termistön kiitettävästi osaa tulkita monimutkaisia graafeja ja tilastoja Oppilaan tuntityöskentely on kiitettävää ymmärtää kansalaisen roolin yhteiskunnan osana ja osaa vaikuttaa kansalaisena ymmärtää suhtautua kriittisesti yhteiskunnalliseen materiaaliin seuraa tiedotusvälineitä ja osaa keskustella ajankohtaisista yhteiskunnallisista kysymyksistä hallitsee poliittisen järjestelmän ja tuntee kansantalouden perustermit sekä kummankin vaikutuksen yksillön toimintaan osallistuu tuntityöhön aktiivisesti ja jatkuvasti tietää, että yhteiskuntaoppi rakentuu erilaisista yhteiskuntatieteistä hallitsee opetussuunitelmassa mainitut yhteiskuntaopin peruskäsitteet osaa tulkita tilastoja ja graafisia esityksiä osaa käyttää internettiä yhteiskuntaa koskevassa tiedonhaussa osallistuu säännöllisesti tuntityöhön osaa käyttää yhteiskuntaa koskevaa informaatiota tuntee poliittisen järjestelmän ja talouden perusrakenteet ymmärtää tilastojen ja graafien merkityksen aineistona osallistuu tuntityöhön vaihtelevasti suhtautuu yhteiskuntaopin opiskeluun neutraalisti hallitsee joitakin yhteiskuntaopin tosiasioita osallistuu tuntityöskentelyyn harvoin tietää jotakin yhteiskuntaopista on paikalla oppitunnilla ei osallistu kokeisiin tai oppitunteihin Arviointi mahdotonta näytön puuttuessa

10 AINE: BIOLOGIA JA MAANTIETO TODISTUS- ARVOSANA MÄÄRÄYTYMISPERUSTEITA oppilas hallitsee erinomaisesti oppiaineen keskeiset tiedot ja taidot tuntityöskentely jatkuvasti aktiivista ja tavoitteellista kykenee työskentelemään sekä itsenäisesti että ryhmässä suorittaa säännöllisesti kotitehtävänsä osoittaa harrastuneisuutta ja oma-aloitteisuutta myönteinen oppilas hallitsee kiitettävästi oppiaineen keskeiset tiedot ja taidot tuntityöskentely aktiivista ja tavoitteellista kykenee työskentelemään sekä itsenäisesti että ryhmässä suorittaa säännöllisesti kotitehtävänsä osoittaa harrastuneisuutta myönteinen oppilas hallitsee keskeiset tiedot ja taidot tuntityöskentely melko aktiivista kykenee työskentelemään sekä itsenäisesti että ryhmässä suorittaa kotitehtävänsä harrastuneisuus on avuksi myönteinen asetetut tavoitteet saavutetaan vain osittain tuntityöskentely tyydyttävää kotitehtävissä ajoittaista laiminlyöntiä harrastuneisuus korvaa puutteita yleensä myönteinen ja yhteistyökykyinen oppilaan tiedot ja taidot ovat varsin puutteelliset tuntityöskentely puutteellista kotitehtävät usein suorittamatta opiskelee ajoittaisesti tai välinpitämättömästi harrastuneisuus korvaa jossain määrin puutteita oppilaan tiedot ja taidot ovat puutteelliset tuntityöskentely vähäistä, välinpitämätöntä tai halutonta kotitehtävät pääosin suorittamatta näytön puuttuessa oppilasta on mahdotonta arvioida ei mukana kokeissa tai tuotokset ala-arvoisia pinnaa tunneilta ja koulusta yleensä kielteinen asenne opiskeluun

11 AINE: KOTITALOUS TODISTUS- ARVOSANA MÄÄRÄYTYMISPERUSTEITA osaa oppiaineen keskeiset tiedot ja taidot erinomaisesti on kiinnostunut kaikista sisältöalueista kantaa vastuun omista ja ryhmän tehtävistä on työskennellessään itsenäinen, oma-aloitteinen ja avulias osoittaa innostuneisuutta osaa neuvotella ja joustaa tarvittaessa osaa oppiaineen keskeiset tiedot ja taidot kiitettävästi on kiinnostunut kaikista sisältöalueista on vastuullinen ja yhteistyökykyinen työskentelee huolellisesti suhtautuu myönteisesti opiskeluun osaa neuvotella ja joustaa tarvittaessa osaa oppiaineen keskeiset tiedot ja taidot hyvin on kiinnostunut useimmista opiskeltavista asioista noudattaa hyviä tapoja, osaa toimia sekä itsenäisesti että ryhmän jäsenenä ottaa vastuuta ryhmän töistä, mutta saattaa tarvita ohjausta osaa joustaa tarvittaessa työskentelee melko sujuvasti seuraa aina opetusta osaa pääpiirteittäin oppiaineen keskeiset tiedot ja taidot tarvitsee ohjausta on jonkin verran kiinnostunut opiskeltavista asioista ottaa vastuun enimmäkseen omista töistään, mutta joustaminen tilanteiden mukaan on vaikeaa pyrkii yhteistyöhön muiden kanssa työskentelee yritteliäästi ja melko huolellisesti osaa joitakin yksittäisiä asioita kaikilta kotitalouden sisältöalueilta tarvitsee usein ohjausta pystyy yhteistyöhön muiden kanssa vain satunnaisesti on työskennellessään huolimaton opiskelee vain ajoittain tai häiritsee opiskelua osaa joitakin yksittäisiä asioita joltakin kotitalouden sisältöalueelta tarvitsee jatkuvaa ohjausta ei ota muita huomioon käyttäytymisessään työskentelee vastahakoisesti eikä saa tehtäviään valmiiksi seuraa opetusta vain satunnaisesti tai häiritsee opiskelua ei ole arvioitavissa näytön puuttuessa oppilaan asenne koko oppiainetta kohtaan on erittäin kielteinen, joka näkyy usein häiriökäyttäytymisenä, työskentelystä kieltäytymisenä, välinpitämättömyytenä muita kohtaan sekä luvattomina poissaoloina

12 AINE: KUVATAIDE TODISTUS- ARVOSANA MÄÄRÄYTYMISPERUSTEITA saavuttaa oppiaineen keskeiset taidot ja tiedot osoittaa erityistä harrastuneisuutta kuvataiteen aluetta kohtaan toimii aktiivisesti myös ryhmässä saavuttaa lähes kaikkien oppiaineen kriteerien edellyttämän osaamisen tason kykenee kuvallisessa työskentelyssään idearikkaaseen, monipuoliseen ja rohkeasti omaperäiseen ilmaisuun hyödyntää työskentelyssään itsenäisesti tietolähteitä kriittisesti ja monipuolisesti niitä omaan työskentelyynsä soveltaen osaa ilmaista itseään monipuolisesti kuvallisin keinoin, soveltuvin työvälinein, materiaalein ja tekniikoin selostaa ja arvioida omaa kuvallista työskentelyään luonnoksista valmiisiin töihin jossain määrin vertailla ja tulkita kuvataidetta ja kuvaviestintää tarkastella ympäristöään esteettisesti ja eettisesti ohjatusti käyttää taideteoksia, ympäristön kuvia, luonnon- ja rakennettua ympäristöä, kirjoja, lehtiä, museoita ja tietoverkko-ja elämysten ja tiedon lähteinä tehtävän mukaisesti työskennellä sekä itsenäisesti että vuorovaikutuksessa yhteistyössä muiden kanssa hyödyntää muilta saatua palautetta omassa työskentelyssään tuntee joitakin kuvan rakentamisen keinoja ja kuvataiteen käsitteitä osaa käyttää useimpia kuvataiteen keskeisiä työvälineitä ja materiaaleja osaa käyttää omia mielikuviaan ja kokemuksiaan kuvataiteellisessa työskentelyssään osaa ohjatusti jonkin verran tulkita median kuvasisältöä ja ilmaisukeinoja osaa ohjatusti kuvata ja arvioida omaa työskentelyprosessiaan ja kuvallista tuotostaan osoittaa jonkin kuvataiteen osa-alueen osaamista ja osaa käyttää joitakin keskeisiä työvälineitä suhtautuu oppiaineeseen välinpitämättömästi työskentelee lyhytjänteisesti ja hänen ilmaisunsa on kaavamaista Oppilaan töiden määrä on vähäinen eikä hän osaa kuvata ja arvioida työskentelyään Oppilaalla ei ole näyttöä osaamisesta

13 AINE: MUSIIKKI TODISTUS- ARVOSANA MÄÄRÄYTYMISPERUSTEITA osaa oppiaineen keskeiset tiedot ja taidot erinomaisesti on kiinnostunut kaikista sisältöalueista kantaa vastuun omista ja ryhmän tehtävistä on aktiivinen ja innostunut, hänellä on positiivinen asenne ja halu sekä kyky toimia ryhmässä oppilas kehittyy taidollisesti ja taiteellisesti oppilaalla on ryhmässä tuottamisen lisäksi valmiudet myös yksilölliseen ilmaisuun osaa oppiaineen keskeiset tiedot ja taidot kiitettävästi on kiinnostunut kaikista sisältöalueista on vastuullinen ja yhteistyökykyinen on aktiivinen ja hänellä on kyky toimia ryhmässä positiivinen asenne, suhtautuu myönteisesti opiskeluun oppilas kehittyy taidollisesti ja taiteellisesti oppilaalla on ryhmässä tuottamisen lisäksi jonkin verran valmiuksia myös yksilölliseen ilmaisuun osaa oppiaineen keskeiset tiedot ja taidot hyvin - hallitsee perusasiat on kiinnostunut useimmista opiskeltavista asioista osallistuu tuntityöskentelyyn toimiva asenne opiskeluun seuraa aina opetusta ryhmässä tuottaminen onnistuu hyvin osaa pääpiirteittäin oppiaineen keskeiset tiedot ja taidot on jonkin verran kiinnostunut opiskeltavista asioista osallistuu tuntityöskentelyyn kohtuullisesti seuraa opetusta opiskeluasenteessa jo korjattavaa ryhmässä tuottaminen onnistuu, ei valmiuksia yksilölliseen ilmaisuun osaa joitakin yksittäisiä asioita sisältöalueilta pystyy yhteistyöhön muiden kanssa vain satunnaisesti on työskennellessään huolimaton opiskelee vain ajoittain tai häiritsee opiskelua opiskeluasenteessa korjattavaa ryhmässä tuottaminen onnistuu vain kohtuullisesti, ei valmiuksia yksilölliseen ilmaisuun osaa joitakin yksittäisiä asioita joltakin sisältöalueelta ei ota muita huomioon käyttäytymisessään työskentelee vastahakoisesti eikä saa tehtäviään valmiiksi seuraa opetusta vain satunnaisesti tai häiritsee opiskelua opiskeluasenteessa paljon korjattavaa vaikeuksia saada aikaan mitään musiikillista tuotosta ei ole arvioitavissa näytön puuttuessa oppilaan asenne koko oppiainetta kohtaan on erittäin kielteinen, joka näkyy usein häiriökäyttäytymisenä, työskentelystä kieltäytymisenä, välinpitämättömyytenä muita kohtaan sekä luvattomina poissaoloina opiskeluasenteessa hyvin paljon korjattavaa

14 AINE: KÄSITYÖ / TEKSTIILITYÖ TODISTUS- ARVOSANA MÄÄRÄYTYMISPERUSTEITA suunnittelee työnsä ja työskentelynsä itsenäisesti osoittaen dokumentoinnissaan laaja-alaista taidon ja asiayhteyksien hallintaa. työskentelee innostuneesti, itsenäisesti ja aktiivisesti tavoitteet ylittäen sekä asettaen haasteita ja uutta opittavaa itselleen. osoittaa erinomaisesti osaamistaan opeteltavassa asiassa. arvioi kriittisesti työskentelyään ja työtään ja muuttaa toimintaansa tavoitteiden mukaiseksi. suunnittelee työnsä ja työskentelynsä omatoimisesti osoittaen dokumentoinnissaan taidon ja asiayhteyksien hallintaa. työskentelee motivoituneesti, omatoimisesti ja ahkerasti tavoitteet saavuttaen sekä kokeilee omia taitojaan ja ideoitaan. osoittaa kiitettävästi osaamistaan opeteltavassa asiassa. arvioi monipuolisesti työskentelyään ja työtään ja tekee tarvittaessa muutoksia tavoitteiden mukaan. suunnittelee työnsä ja työskentelynsä itse ohjeiden mukaan, dokumentoiden. työskentelee mielellään ja oma-aloitteisesti tavoitteiden mukaan, iloiten onnistumisesta ja oppien epäonnistumisista. osoittaa hyvää osaamista opeteltavassa asiassa. arvioi työskentelyään ja työtään ymmärtäen tavoitteet ja tekee tarvittavia muutoksia. suunnittelee työtään ja työskentelyään ohjeiden suuntaisesti. Dokumentointi ei yllä tavoitteisiin. työskentelee tyytyväisesti ja yritteliäästi tavoitteisiin pyrkien, lannistumatta. osoittaa tyydyttävää tai puutteellista osaamista opeteltavassa asiassa. arvioi työskentelyään ja työtään opettajan ohjauksessa, havaiten onnistumisia ja korjattavaa. toimii suunnittelun ja työskentelyn osalta opettajan ohjauksen varassa. Tavoitteiden mukaista dokumentointia ei ole. työskentelee ponnistellen opettajan avun ja kannustuksen varassa. osoittaa heikkoa tai välinpitämätöntä osaamista opeteltavassa asiassa. ei arvioi työskentelyään ja työtään tavoitteiden suunnassa. ei suunnittele työtään eikä työskentelyään. Dokumentointia ei ole. työskentelee vastahakoisesti tai vain opettajan avulla ja jatkuvassa valvonnassa. ei osoita osaamistaan opeteltavassa asiassa. ei välitä arvioida työskentelyään ja työtään, eikä tehdä korjauksia. ei anna näyttöä suunnittelu-, työskentely- ja arviointitaidoistaan eikä osaamisestaan.

15 AINE: KÄSITYÖ / TEKNINEN TYÖ (päättyy seitsemännellä luokalla) Teknisen työn todistusarvosanaan vaikuttaa mm. se, miten - tunnollisesti seuraan opettajan opetusta - oma-aloitteinen olen - paljon autan kavereita - huolellisesti työskentelen ja miten siistinä työtiloja pidän - edistän ja ylläpidän hyvää työrauhaa - myönteisesti asennoidun oppiaineeseen TODISTUS- ARVOSANA MÄÄRÄYTYMISPERUSTEITA oppilas hallitsee oppiaineksen sisällön ja omatoimisen tiedonhankinnan työn jälki ja viimeistely ovat kiitettävää oppilas kykenee suunnittelemaan tuotteita ja ratkaisemaan omatoimisesti ongelmia oppilas osoittaa jatkuvaa harrastuneisuutta, osallistuu aktiivisesti opetuskeskusteluihin yms. tekninen lopputulos on kiitettävästi toimiva sekä asetetut ennakkokriteerit osin ylittävä oppilas hallitsee oppiaineksen keskeisen sisällön ja kykenee ajoittain omatoimiseen tiedonhankintaan työn jälki ja viimeistely ovat hyviä tuotteiden suunnittelu kiinnostaa, omatoimisuus ajoittaista aktiivisuus oppitunneilla hyvää tekninen lopputulos hyvin toimiva, ennakkokriteerit täyttävä oppilas hallitsee tyydyttävästi keskeisen oppiaineksen, ei juurikaan kykene omatoimiseen tiedonhankintaan työn jälki kohtalaista, viimeistely puutteellista oppilas työskentelee pääosin opettajan ohjauksessa, ei omatoimista suunnittelua aktiivisuus oppitunneilla ajoittaista tekninen lopputulos tyydyttävästi toimiva, ei täytä ennakkokriteereitä oppilas hallitsee vain välttävästi osia oppiaineesta työn jälki on huonoa, paljon virheitä oppilas työskentelee vastahakoisesti ja vain opettajan ohjauksessa passiivisuus oppitunneilla. tekninen lopputulos osin toimimaton ei anna näyttöä suunnittelu- ja työskentelytaidoistaan eikä osaamisestaan

16 AINE: TODISTUS- ARVOSANA LIIKUNTA: Liikunnan arvosanaan vaikuttavat oppilaan yritteliäisyys, sosiaalisuus, fyysinen kunto, liikuntataidot ja -tiedot. MÄÄRÄYTYMISPERUSTEITA oppilas on aktiivinen, innostunut ja omatoiminen oppilas noudattaa annettuja ohjeita ja sääntöjä oppilaalla on asianmukaiset liikuntavarusteet oppilas huomioi muut ja on kannustava oppilaan kestävyys- ja lihaskunto-ominaisuudet ovat erinomaiset oppilaan liikuntataidot ovat monipuoliset ja erinomaiset oppilas tietää kunto- ja terveysliikunnan periaatteet ja pystyy itsenäiseen harjoitteluun oppilas on aktiivinen ja omatoiminen oppilas noudattaa annettuja ohjeita ja sääntöjä oppilaalla on asianmukaiset liikuntavarusteet oppilas huomioi muut ryhmäläiset oppilaan kestävyys- ja lihaskunto-ominaisuudet ovat kiitettävät oppilas on monipuolisesti taitava ja yritteliäs oppilas tietää kunto- ja terveysliikunnan periaatteet oppilas toimii aktiivisesti ja yritteliäästi lannistumatta oppilas noudattaa annettuja ohjeita ja sääntöjä oppilas huomioi muut ja pystyy toimimaan ryhmässä oppilaalla on asianmukaiset liikuntavarusteet oppilas on taitava joissakin lajeissa oppilaan kestävyys- ja lihaskunto-ominaisuudet ovat hyvät oppilas ymmärtää liikunnan terveydelliset vaikutukset oppilas työskentelee yritteliäästi, mutta on opettajan ohjauksen varassa oppilas pystyy ohjattaessa toimimaan ryhmässä ja huomioimaan muut oppilaalla ei aina ole asianmukaisia liikuntavarusteita oppilaan liikuntataidot ovat tyydyttävät oppilaan kestävyys- ja lihaskunto-ominaisuudet ovat tyydyttävät oppilas ymmärtää jossain määrin liikunnan vaikutukset toimintakykyyn oppilas liikkuu vastahakoisesti ja vain opettajan ohjauksessa ja valvonnassa oppilaalla on turhia poissaoloja ja eikä aina noudata annettuja ohjeita ja sääntöjä oppilaalla on vaikeuksia toimia ryhmässä ja huomioida muut oppilas on haluton yrittämään parastaan ja oppimaan oppilaan kestävyys- ja lihaskunto-ominaisuudet ovat välttävät oppilaan tiedot liikunnan merkityksestä toimintakykyyn ovat välttävät oppilas on passiivinen ja häntä on vaikea motivoida liikkumaan oppilas ei noudata annettuja ohjeita ja sääntöjä oppilas suhtautuu muihin välinpitämättömästi ja häiritsee opetusta oppilaalla ei ole asianmukaisia varusteita oppilaan kestävyys- ja lihaskunto-ominaisuudet ovat heikot oppilas osoittaa välinpitämättömyyttä terveitä elintapoja kohtaan oppilas ei anna näyttöä suunnittelu-, työskentely- ja arviointitaidoistaan eikä osaamisestaan

17 AINE: TERVEYSTIETO TODISTUS- ARVOSANA MÄÄRÄYTYMISPERUSTEITA 10 hallitsee erinomaisesti oppiaineen keskeiset tiedot pystyy tarkastelemaan terveyteen liittyvien päätösten ja valintojen yhteiskunnallista merkitystä omaa esimerkillisen myönteisen asenteen opiskeluun ja osaa tukea luokkatovereita myönteisessä hengessä 9 hallitsee kiitettävästi keskeiset tiedot pystyy perustelemaan terveysvalintoihin liittyviä näkemyksiään osaa työskennellä itsenäisesti, mutta pystyy myös yhteistyöhön muiden kanssa omaa myönteisen asenteen opiskeluun 8 hallitsee hyvin perustiedot pystyy tekemään johtopäätöksiä erilaisten terveyteen ja turvallisuuteen liittyvien valintojen vaikutuksesta ihmisen hyvinvointiin työskentelee aktiivisesti on yhteistyökykyinen 7 hallitsee tyydyttävästi perustiedot tietää elämäntapavalintojen vaikuttavan ihmisen hyvinvointiin suhtautuu opiskeluun enimmäkseen myönteisesti on yhteistyöhaluinen suorittaa kotitehtävät omien kykyjensä mukaisesti 6 osaa perustiedot puutteellisesti opiskelee ajoittain haluttomasti 5 omaa perustiedoissa tuntuvia aukkoja työskentelee tunneilla satunnaisesti ja haluttomasti on opiskeluasenteeltaan kielteinen

18 2. PÄÄTTÖARVIOINNIN KRITEERIT ARVOSANALLE 8 ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS, SUOMI ÄIDINKIELENÄ Oppilaan vuorovaikutustaidot ovat kehittyneet niin, että hän haluaa ja rohkenee ilmaista itseään kirjallisesti ja suullisesti sekä ryhmän jäsenenä että yksin esiintyessään osoittaa päättelevän ja arvioivan kuuntelemisen taitoa osaa ottaa ideointi- ja ongelmanratkaisukeskusteluissa sekä muissa ryhmäviestintätilanteissa puheenvuoron ja esittää ehdotuksen, kannanoton, kysymyksen, lisätietoja ja perusteluja edistää ryhmän pääsyä tavoitteeseen sekä osaa toimia rakentavasti myös silloin, kun asioista ollaan eri mieltä tuntee keskeisimmät puhutun ja kirjoitetun kielimuodon erot ja ottaa huomioon viestintätilanteen, vastaanottajan ja välineen muun muassa kielimuotoa valitessaan; hän pystyy vaihtamaan nuorison oman puhekielen tarvittaessa yleispuhekieleksi pystyy havainnoimaan ja arvioimaan äidinkielen taitojaan; hän ottaa vastaan palautetta ja hyödyntää sitä omien taitojensa kehittämiseksi; hän antaa myös rakentavaa palautetta toisille ja työskentelee tavoitteellisesti sekä yksin että ryhmässä. Oppilaan taito tulkita ja hyödyntää erilaisia tekstejä on kehittynyt niin, että hän osaa keskustella erilaisten tekstien kanssa: hän osaa kysyä, tiivistää, kommentoida, väittää vastaan, esittää tulkintoja ja arvioita sekä pohtia tekstin yhteyksiä omiin kokemuksiinsa ja ajatuksiinsa tuntee erilaisten tekstien käyttömahdollisuuksia ja osaa suunnistaa monenlaisessa tekstiympäristössä lukee tekstejä, myös erilaisia median tekstejä, tarkoituksenmukaista lukutapaa käyttäen erottaa tavallisia tekstityyppejä tekstikokonaisuuksista tunnistaa tavallisia kaunokirjallisuuden, median ja arjen tekstilajeja osaa vertailla tekstejä, löytää sisällön ydinasiat sekä tekijän mielipiteen ja sen perustelut pystyy tiivistämään fiktiivisen tekstin juonen, laatimaan henkilökuvia sekä seuraamaan henkilöiden ja heidän suhteittensa kehitystä osaa kuvata runoa ja esittää siitä ajatuksia tietää, että tekstillä on tekijä ja tarkoitus, jotka vaikuttavat sen sisältöön, muotoon ja ilmaisuun pystyy tekemään havaintoja ja päätelmiä tekstien visuaalisista ja auditiivisista keinoista pystyy tekemään havaintoja kielen keinoista ja huomaa esimerkiksi sananvalintojen, käytetyn kuvakielen, lausemuotojen sekä tyyliarvoltaan erilaisten ilmausten yhteyksiä tekstin tarkoitukseen ja sävyyn pystyy käyttämään opetettuja kielitiedon ja tekstitiedon käsitteitä tekstejä havainnoidessaan sekä kirjallisuustietoa fiktiivisiä tekstejä käsitellessään.

19 Oppilaan taito tuottaa tekstejä ja hyödyntää niitä eri tarkoituksiin on kehittynyt niin, että hän osaa käyttää kirjastoa, tietoverkkoja, tieto- ja kaunokirjallisia teoksia sekä suullisesti välitettyä tietoa tiedonhankinnassaan; hän osaa valita lähteensä ja myös ilmoittaa ne tuntee puhe-esityksen ja kirjoitelman laatimisen prosessin ja soveltaa tietoaan tekstejä tuottaessaan kokoaa esitykseensä riittävästi aineksia, jäsentelee niitä sekä tuo asiasta esille olennaisen; hänen tekstinsä ajatuskulkua on helppo seurata pystyy laatimaan suullisia ja kirjoitettuja tekstejä eri tarkoituksiin, muun muassa kuvauksia, kertomuksia, määritelmiä, tiivistelmiä, selostuksia, kirjeitä, hakemuksia, yleisönosastokirjoituksia ja muita kantaa ottavia ja pohtivia tekstejä pystyy tuottamaan tekstinsä sekä käsin että tekstinkäsittelyohjelmalla ja muutenkin hyödyntämään työskentelyssään tietotekniikkaa ja viestintävälineitä osaa hyödyntää kielitietoaan tekstien tuottamisessa ja tehdä tyylillisiä, sanastollisia ja rakenteellisia valintoja; hän osaa säädellä virkkeiden rakennetta ja pituutta sekä tarpeen mukaan tiivistää tekstiään soveltaa teksteihinsä tietoaan puhutun ja kirjoitetun kielen eroista, kohteliaisuuskeinoista ja oikeinkirjoituskäytänteistä. Oppilaan suhde kieleen, kirjallisuuteen ja kulttuuriin on kehittynyt niin, että hän on saavuttanut lukutaidon, joka riittää myös kokonaisten kirjojen lukemiseen löytää itseään kiinnostavaa tieto- ja kaunokirjallisuutta sekä muita tekstejä ja osaa perustella valintojaan on lukenut sekä kotimaisesta että ulkomaisesta kaunokirjallisuudesta runoja, satuja, tarinoita, novelleja, esimerkkejä näytelmäteksteistä ja sarjakuvia sekä tuntee Kalevalan runoja ja muutakin kansanperinnettä; kokonaisteoksia hän on lukenut ainakin yhteisesti sovitun määrän tuntee kirjallisuuden päälajit, tekstien tyylillisen pääjaon sekä joitakin kirjallisuuden klassikkoja, jotka edustavat eri aikakausia pystyy jakamaan luku- ja katselukokemuksensa muiden kanssa osaa puhua kielen äänne-, muoto- ja lauserakenteesta sekä sanastosta; hänellä on tietoa sanaluokista ja tärkeimmistä lauseenjäsenistä, hän tuntee suomen kielen keskeisimmät ominaispiirteet ja pystyy vertailemaan suomen kieltä muihin opiskelemiinsa kieliin; hänellä on käsitys kielisukulaisuudesta ja suomen sukukielistä tietää, että suomen kieli vaihtelee tilanteen, käyttäjän ja alueen mukaan tietää kielen muuttuvan, hänellä on tietoa äidinkielen asemasta muiden kielten joukossa ja monikulttuurisessa kieliyhteisössä; oppilas tuntee Suomen kielitilanteen, hänellä on perustietoa Suomessa puhuttavista kielistä.

20 ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS, SUOMI TOISENA KIELENÄ Arvioinnissa otetaan huomioon kielitaidon kaikki osa-alueet. Päättöarvioinnissa on otettava huomioon, että oppilaan kielitaitoprofiili voi olla hyvinkin epätasainen. Kielitaito Kielen osaamisen taso luokalla 9 kielitaidon tasojen kuvausasteikon (liite) mukaan: B1.1 B1.2 Kulttuuritaidot tuntee suomalaista yhteiskuntaa, kulttuuria ja suomalaisia tapoja ymmärtää monikielisyyden ja monikulttuurisuuden merkityksen ja arvostaa sitä ymmärtää ja osaa suhteuttaa suomalaisen kulttuurin arvoja omaan arvomaailmaansa. Kielenopiskelutaidot on tottunut säännöllisesti käyttämään kielten opiskelussa tehokkaiksi todettuja työtapoja. VIERAAT KIELET A-KIELI Kielitaito Kielen osaamisen taso 9. luokalla kielitaidon tasojen kuvausasteikon (liite) mukaan: Kuullun ymmärtäminen Englanti B1.1 Toimiva peruskielitaito Muut kielet A2.2 Kehittyvä peruskielitaito Puhuminen Tekstin ymmärtäminen A2.2 Kehittyvä B1.1 Toimiva peruskielitaito peruskielitaito A2.1 Peruskielitaidon alkuvai- peruskielitaito A2.2 Kehittyvä he Kirjoittaminen A2.2 Kehittyvä peruskielitaito A2.1 Peruskielitaidon alkuvaihe Kulttuuritaidot tuntee kohdekielen kielialueen elämänmuotoa ja historiaa. Opiskelustrategiat käyttää säännöllisesti kielten opiskelun ja oppimisen kannalta tehokkaita työtapoja on oivaltanut kielen opiskelussa välttämättömän sinnikkään viestinnällisen harjoittelun merkityksen.

21 RUOTSI B-KIELENÄ (B1) Kielitaito Kielen osaamisen taso 9. luokalla kielitaidon tasojen kuvausasteikon (liite) mukaan: Kuullun ymmärtäminen Puhuminen A2.1 Peruskielitaidon alkuvaihe A1.3 Toimiva alkeiskielitaito Tekstin ymmärtäminen Kirjoittaminen A2.1 Peruskielitaidon alkuvaihe A1.3 Toimiva alkeiskielitaito Kulttuuritaidot tuntee suomenruotsalaisen ja ruotsalaisen sekä muiden pohjoismaisten elämänmuotojen ja kulttuurien keskinäisiä suhteita, eroja ja yhtäläisyyksiä. tuntee maamme suomen- ja ruotsinkielisten asukkaiden arkipäivän vuorovaikutusmuotoja ja ymmärtää pohjoismaisen yhteistyön merkityksen. Opiskelustrategiat käyttää säännöllisesti opiskelun ja oppimisen kannalta tehokkaita työtapoja. on oivaltanut kielen opiskelussa välttämättömän sinnikkään viestinnällisen harjoittelun merkityksen. EVANKELISLUTERILAINEN USKONTO kykenee hankkimaan syventävää tietoa kristinuskosta ja evankelisluterilaisesta kirkosta tuntee Raamatun keskeisen sisällön tuntee kristinuskon syntytapahtumat ja hallitsee kristillisten kirkkojen muotoutumisen keskeiset vaiheet tuntee Suomen evankelis-luterilaisen kirkon historiaa ja ymmärtää suomalaisen luterilaisuuden perusluonteen ymmärtää suomalaista uskonnollisuutta ja katsomusperinnettä. ymmärtää uskontoa ilmiönä ymmärtää uskonnollista ajattelua sekä uskonnollisen kokemuksen ja käyttäytymisen luonnetta tunnistaa uskontojen vaikutuksia suomalaisessa ja eurooppalaisessa kulttuurissa tuntee maailmanuskontojen keskeiset piirteet arvostaa eri tavoin uskovia ja ajattelevia ihmisiä. osaa käyttää uskonnollista tietoa tuntee uskon ja tiedon perusluonteen sekä niiden keskinäisen suhteen hahmottaa oman maailmankatsomukseensa vaikuttavia tekijöitä kykenee keskustelemaan olemassaolon perimmäisistä kysymyksistä. osaa toimia eettisesti vastuullisella tavalla kykenee vastuulliseen eettiseen pohdintaan tunnistaa omien valintojensa ja tekojensa seurauksia.

22 MATEMATIIKKA Ajattelun taidot ja menetelmät huomaa eri tapauksien yhtäläisyydet ja säännönmukaisuudet osaa käyttää puheessaan loogisia elementtejä kuten ja, tai, jos niin, ei, on olemassa, ei ole olemassa osaa päätellä yksinkertaisten väitelauseiden totuusarvon osaa muuntaa yksinkertaisen tekstimuodossa olevan ongelman matemaattiseen esitysmuotoon ja tehdä suunnitelman ongelman ratkaisemiseksi, ratkaista sen ja tarkistaa tuloksen oikeellisuuden osaa käyttää luokittelua matemaattisten ongelmien ratkaisuissa osaa esittää järjestelmällisesti mahdolliset ratkaisuvaihtoehdot taulukkoa, puu-, polku- tai muuta diagrammia käyttäen. Luvut ja laskutoimitukset osaa arvioida mahdollista tulosta sekä laatia suunnitelman laskun ratkaisemisesta ja hänellä on luotettava peruslaskutaito korottaa luvun potenssiin, jonka eksponenttina on luonnollinen luku ja pystyy jakamaan luvun alkutekijöihinsä. ratkaista tehtäviä, joissa tarvitaan neliöjuurta käyttää verrantoa, prosenttilaskua ja muita laskutoimituksia arkielämässä eteen tulevien ongelmien ratkaisemisessa. Algebra osaa ratkaista ensimmäisen asteen yhtälön sieventää yksinkertaisia algebrallisia lausekkeita potenssien laskutoimitukset muodostaa yksinkertaisesta arkielämään liittyvästä ongelmasta yhtälön ja ratkaista sen algebrallisesti tai päättelemällä käyttää yhtälöparia yksinkertaisten ongelmien ratkaisemiseen arvioida tuloksen järkevyyttä sekä tarkastaa ratkaisunsa eri vaiheet. Funktiot osaa määrittää pisteen koordinaatit koordinaatistosta osaa laatia taulukon lukupareista annetun säännön mukaan osaa etsiä lineaarisen funktion nollakohdan osaa jatkaa lukujonoa annetun säännön mukaan ja pystyy kertomaan sanallisesti yleisen säännön annetun lukujonon muodostumisesta tietää suoran yhtälön kulmakertoimen ja vakion merkityksen; hän osaa määrittää kahden suoran leikkauspisteen piirtämällä. Geometria osaa tunnistaa eri geometriset muodot ja tuntee niiden ominaisuudet soveltaa oppimiansa piirin, pinta-alan ja tilavuuden laskutapoja käyttää harppia ja viivoitinta yksinkertaisten geometristen konstruktioiden tekemiseen löytää yhdenmuotoisia ja yhteneviä sekä symmetrisiä kuvioita ja pystyy soveltamaan tätä taitoa kolmioiden ja nelikulmioiden ominaisuuksien tutkimisessa soveltaa kahden kulman välisiä yhteyksiä yksinkertaisissa tilanteissa käyttää Pythagoraan lausetta ja trigonometriaa suorakulmaisen kolmion osien ratkaisemiseen suorittaa mittauksia ja niihin liittyviä laskelmia sekä muuntaa tavanomaisimpia mittayksiköitä.

23 Todennäköisyys ja tilastot osaa määrittää mahdollisten tapausten lukumäärän ja järjestää yksinkertaisen empiirisen tutkimuksen todennäköisyydestä; hän ymmärtää todennäköisyyden ja satunnaisuuden merkityksen arkielämän tilanteissa lukea erilaisia taulukoita ja diagrammeja ja määrittää annetusta aineistosta frekvenssit, keskiarvon, mediaanin ja tyyppiarvon. FYSIIKKA Luonnon tutkimisen taidot osaa työskennellä turvallisesti, ohjeita noudattaen ja yhdessä toisten kanssa osaa tehdä luonnontieteellisen tutkimuksen annetun ohjeen mukaan sekä suunnitella yksinkertaisia kokeita, sopia työnjaosta ja tehtävistä sekä osaa asettaa tavoitteita tai päämääriä yhdessä muiden oppilaiden kanssa osaa laatia pienimuotoisia tutkimusselostuksia, esittää tulokset esimerkiksi taulukkojen ja graafien avulla sekä tulkita niitä osaa tehdä kontrolloidun kokeen ja arvioida koejärjestelyn toimivuutta sekä tulosten luotettavuutta, tarkkuutta ja mielekkyyttä tietää, että fysiikka on perusluonnontiede ja että fysiikan tietoja ja kokeellista tiedonhankintamenetelmää käytetään muissa luonnontieteissä ja tekniikassa. Liike ja voima osaa tutkia erilaisia vuorovaikutus- ja liikeilmiöitä sekä käyttää niitä kuvaavia suureita, kuten aika, matka, nopeus, kiihtyvyys ja voima osaa tehdä graafisia esityksiä esimerkiksi tasaisen ja kiihtyvän liikkeen mittaustuloksista sekä tulkita niitä sekä käyttää tasaisen liikkeen mallia liikettä koskevien ennusteiden tekemiseen ja keskinopeuden yhtälöä matkan tai ajan arviointiin ja laskemiseen ymmärtää yksinkertaisten mekaanisten koneiden, esimerkiksi vivun, toimintaperiaatteen ja tietää mekaanisten koneiden ja erilaisten rakenteiden sovelluksia osaa käyttää kappaleiden ja aineiden ominaisuuksia kuvaavia suureita ja osaa selittää niiden avulla havaitsemiaan ilmiöitä, esimerkiksi vertailla aineiden tiheyksiä ja selittää tiheyden avulla erilaisia ilmiöitä, kuten kellumisen ja kuumailmapallon toiminnan tuntee työn ja energian välisen yhteyden ymmärtää liikenneturvallisuutta koskevien määräysten fysikaalisen perustan. Värähdys- ja aaltoliike tunnistaa aaltoliikkeitä ja niille luonteenomaisia ilmiöitä, esimerkiksi aaltoliikkeen synnyn, etenemisen, vastaanottamisen, heijastumisen ja taittumisen tunnistaa erilaisia jaksollisia ilmiöitä ja värähtelijöitä ympäristöstään ja niille ominaisia ilmiöitä sekä osaa luonnehtia kyseessä olevia ilmiöitä niitä kuvaavien suureiden avulla osaa tutkia valon heijastumista ja taittumista sekä selittää valonsädettä mallina käyttäen erilaisia näkemiseen liittyviä ilmiöitä ja peilien ja linssien toimintaa ymmärtää äänen ja valon merkityksen ihmisen ja yhteiskunnan kannalta, esimerkiksi melu ja siltä suojautuminen sekä valo tiedonsiirrossa.

24 Lämpö tunnistaa ympäristöstä lämmön siirtymiseen ja varastoitumiseen liittyviä ilmiöitä ja osaa tulkita niitä osaa luonnehtia lämpöopin perusilmiöitä, kuten lämpölaajenemista ja kappaleen lämpenemistä, niitä kuvaavien suureiden ja kokeellisten lakien avulla osaa käyttää lämpenemisen, olomuodon muutosten ja lämpölaajenemisen lakeja tarkastellessaan ja selittäessään ympäristössään tapahtuvia lämpöilmiöitä. Sähkö osaa sähkölaitteiden ja lämpöä tuottavien laitteiden turvallisen ja taloudellisen käytön periaatteet sekä osaa arvioida ja laskea eritehoisten sähkölaitteiden käyttökustannuksia ymmärtää jännitteen ja sähkövirran välisen yhteyden suljetussa virtapiirissä ja vastuksien vaikutuksen sähkövirran suuruuteen sekä osaa tehdä ennusteita virtapiirin toiminnasta ja käyttää kytkentäkaaviota virtapiirin mallina tuntee sovelluksia kuten sähkölaitteet ja sähköinen viestintä tuntee sähkön tuotantoon ja siirtoon liittyviä prosesseja kuten muuntajan toiminta, osaa selittää energian muuntumisen voimalaitoksessa sekä arvioida erilaisten voimalaitosten hyötyjä ja haittoja. Luonnon rakenteet tuntee säteilylajit ja säteilyn vaikutuksia, pystyy erottamaan vaaralliset säteilylajit vaarattomista ja osaa suojautua säteilyltä hahmottaa rakenneosien ketjun ja mittasuhteita alkeishiukkasista galakseihin ja osaa havainnollistaa näitä rakenteita ja järjestelmiä sopivilla malleilla osaa käyttää keskusteluissaan keskeisiä fysiikan käsitteitä muun muassa energia, vuorovaikutus ja säteily ymmärtää energian säilymisen periaatteen sekä osaa antaa esimerkkejä energian muuntumisesta erilaisissa prosesseissa, kuten puun palamisessa ja kiven putoamisessa. KEMIA osaa työskennellä annetun ohjeen mukaan turvallisesti yksin ja ryhmässä osaa tehdä yksinkertaisia luonnontieteellisiä kokeita, esimerkiksi kokeen, jossa tutkitaan aineen palamista, palamistuotteen liukenemista veteen ja syntyneen vesiliuoksen happamuutta osaa esittää kokeidensa tulokset ja tulkita niitä tuntee aineiden kiertoprosesseja ja niiden aiheuttamia ilmiöitä luonnossa ja ympäristössä, esimerkiksi hiilen kiertokulku, kasvihuoneilmiö ja happamoituminen tuntee kemian ilmiöiden ja sovellusten merkityksen ihmiselle ja yhteiskunnalle, esimerkiksi fotosynteesin merkityksen elollisen luonnon energiavarannolle sekä korroosion ja korroosiolta suojaamisen merkityksen rakentamisessa ja metalliteollisuudessa tuntee ympäristöön vaikuttavia aineita, niiden lähteitä, leviämistapoja ja vaikutuksia ihmisen ja luonnon hyvinvointiin, esimerkiksi fossiilisten polttoaineiden palamistuotteita ja raskasmetalleja

25 tuntee teollisuuden eri aloja kuten metalli- ja puunjalostusteollisuus sekä niiden tuotteita ja niiden merkityksen jokapäiväisessä elämässä osaa tulkita tavaraselosteita, selittää tuotteen elinkaaren ja osaa tehdä valintoja kuluttujana osaa käyttää oikeita käsitteitä kuvaillessaan aineiden ominaisuuksia ja kemiallisia ilmiöitä, esimerkiksi happamuutta, sähkönjohtokykyä ja olomuodon muutoksia osaa tutkia aineiden ominaisuuksia ja käyttää tuloksia alkuaineiden ja yhdisteiden luokittelussa, tunnistamisessa ja erottamisessa, esimerkiksi epäjalot ja jalot metallit osaa kuvata atomia, kemiallisia sidoksia ja yhdisteitä asianmukaisia malleja käyttäen osaa tulkita yksinkertaisia reaktioyhtälöitä ja kirjoittaa esimerkiksi hiilen palamisreaktion yhtälön osaa tehdä päätelmiä aineen reaktioherkkyydestä atomin uloimman elektronikuoren rakenteen tai alkuaineen paikan perusteella jaksollisessa järjestelmässä HISTORIA Tiedon hankkiminen menneisyydestä osaa erotella asiaa selittävät tekijät vähemmän tärkeistä pystyy lukemaan erilaisia lähteitä ja tulkitsemaan niitä. Historian ilmiöiden ymmärtäminen kykenee sijoittamaan opiskelemansa tapahtumat ajallisiin yhteyksiinsä ja niiden avulla aikajärjestykseen. osaa selittää, miksi jollain elämänalueella toimittiin ennen toisin kuin nykyään. osaa esittää historiallisille tapahtumille syitä ja seurauksia. Historiallisen tiedon käyttäminen pystyy vastaamaan menneisyyttä koskeviin kysymyksiin käyttämällä eri lähteistä, myös nykyteknologian avulla saamaansa informaatiota pystyy muodostamaan tapahtumista ja ilmiöistä omia perusteltuja käsityksiä ja arvioimaan niitä. YHTEISKUNTAOPPI Yhteiskunnallisen tiedon hankkiminen ja käyttäminen kykenee tulkitsemaan kriittisesti median välittämiä tietoja, tilastoja ja graafisia esityksiä pystyy perustelemaan käsityksiään yhteiskunnallisista asioista osaa vertailla yhteiskunnallisen päätöksenteon ja taloudellisten ratkaisujen eri vaihtoehtoja ja niiden seurauksia.

26 Yhteiskunnallisen tiedon ymmärtäminen ymmärtää, että yhteiskunnallisessa päätöksenteossa ja taloudellisissa ratkaisuissa on olemassa useita vaihtoehtoja ymmärtää yhteiskunnallisen ja taloudellisen toiminnan eettisiä kysymyksiä. BIOLOGIA Biologian tutkimustaidot osaa käyttää mikroskooppia näytteitä tutkiessaan työskennellä maastossa ja laboratoriossa annettujen ohjeiden mukaan sekä osaa kerätä kasveja ohjeiden mukaisesti toteuttaa itsenäisesti pienimuotoisia tutkimuksia. Luonto ja ekosysteemit osaa jaotella eliöitä pääryhmittäin keskeisten tuntomerkkien avulla ja osaa tunnistaa lähiluonnon kasvi-, eläin- ja sienilajeja kuvata ekosysteemin perusrakenteen ja toiminnan nimetä ja kuvata metsä- ja järvityyppejä tehdä pienimuotoisia metsä-, vesi- tai suoekosysteemiin liittyviä tutkimuksia selostaa perusasioita metsänhoidosta ja kasvinviljelystä kuvata esimerkein luonnon monimuotoisuutta, osaa perustella sen merkitystä ekologisen kestävyyden kannalta sekä tuntee metsien kestävän käytön periaatteet. Elämä ja evoluutio osaa kuvata pääpiirteet kasvi- ja eläinsolun rakenteesta selostaa fotosynteesin ja kuvata sen merkityksen eliökunnan kannalta kuvata kasvien, eläinten, sienten ja mikrobien lisääntymistä selostaa evoluution peruspiirteet ja ihmisen evoluution vaiheet jäsentää eliökunnan pääryhmiin ja perustella ryhmittelyn. Ihminen osaa kuvata ihmisen tärkeimpien kudosten, elinten ja elimistöjen rakenteen ja toiminnan pääpiirteet selvittää seksuaalisuuden erilaisia ilmenemismuotoja selostaa pääpiirteissään sukupuolisolujen synnyn, yhdynnän, hedelmöityksen, raskauden kulun ja synnytyksen käyttää periytymiseen liittyviä keskeisiä käsitteitä. Yhteinen ympäristö osaa kuvata ekologisesti kestävää kehitystä sekä luonnon monimuotoisuuden säilymisen ja ympäristösuojelun merkitystä tehdä pienimuotoisia tutkimuksia oman elinympäristönsä tilasta kertoa esimerkkejä kotiseutunsa luonnonympäristön muuttumisesta ja osaa antaa esimerkkejä siitä, millä tavalla voi itse toimia kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisesti.

27 MAANTIETO Maantieteelliset taidot osaa etsiä kartoista ja kartastoista tutkimiaan paikkoja sekä osaa käyttää hyväksi karttamerkkejä ja kartan mittakaavaa tulkita fyysisiä karttoja, teemakarttoja, valokuvia ja tilastoja sekä osaa käyttää hyväksi uutislähteitä ja tietoverkoissa olevaa tietoa havainnollistaa maantieteellistä tietoa karttojen ja piirrosten avulla vertailla eri alueiden ilmastodiagrammeja ja väestöpyramideja sekä laatia itse ilmastodiagrammin tilastotietojen perusteella. Maailman jäsentäminen osaa hahmottaa ja jäsentää maailmaa sekä tunnistaa eri maanosien luonnon- ja kulttuurimaantieteelliset peruspiirteet soveltaa oppimaansa maantieteellistä tietoa eri lähteistä saamiensa ajankohtaisten uutistietojen analysointiin ja osaa sijoittaa uutisten tapahtumapaikat maailmankartalle. Euroopan jäsentäminen osaa kuvata Euroopan eri alueiden luonnonoloja ja ihmisen toimintaa sekä ymmärtää Euroopan maisemallisen ja kulttuurisen rikkauden vertailla Eurooppaa muihin maanosiin ja ymmärtää, että Eurooppa on vuorovaikutuksessa muiden maailman alueiden kanssa. Suomen jäsentäminen osaa selostaa, miten Suomen luonnonmaisemat ovat muotoutuneet ja miten luonnonolot ovat vaikuttaneet ihmisen toimintaan Suomen eri alueilla kuvata ja analysoida asutuksen ja elinkeinoelämän alueellisia piirteitä ja sijoittumista Suomessa analysoida Suomen rakennetun ympäristön piirteitä ja tuntee, mitä ovat arvokkaat kulttuuri- ja perinnemaisemat osaa selostaa, miten jokainen kansalainen voi vaikuttaa Suomessa oman elinympäristönsä suunnitteluun ja kehittymiseen suunnitella ja toteuttaa pieniä kotiseutunsa luonnonympäristöön ja rakennettuun ympäristöön liittyviä tutkimuksia tunnistaa oman kulttuurin piirteitä sekä tuntee Suomen ja lähialueiden vähemmistökulttuurit kuvata sitä, miten Suomi on vuorovaikutuksessa omien lähialueidensa sekä Euroopan ja koko maailman kanssa. Yhteinen ympäristö osaa selostaa lyhyesti, mitä ovat keskeiset maailmanlaajuiset ympäristö- ja kehitysongelmat, kuten kasvihuoneilmiön voimistuminen, otsonikato, aavikoituminen, elinympäristöjen saastuminen, väestönkasvu sekä köyhyys- ja nälkäongelma kuvata Itämeren alueen ympäristöongelmia ja niiden syitä sekä osaa esittää keinoja parantaa Itämeren alueen ympäristön tilaa kuvata, mitkä ovat hänen omat vaikutusmahdollisuutensa ympäristön tilan parantamiseksi ja tietää keinoja, joiden avulla keskeisiä maailmanlaajuisia ympäristö- ja kehityskysymyksiä voidaan ratkaista.

FYSIIKKA VUOSILUOKAT 7 9

FYSIIKKA VUOSILUOKAT 7 9 FYSIIKKA VUOSILUOKAT 7 9 Vuosiluokilla 7 9 fysiikan opetuksen ydintehtävänä on laajentaa oppilaan tietämystä fysiikasta ja käsitystä fysikaalisen tiedon luonteesta sekä vahvistaa kokeellisen tiedonhankinnan

Lisätiedot

Matematiikka vuosiluokat 7 9

Matematiikka vuosiluokat 7 9 Matematiikka vuosiluokat 7 9 Matematiikan opetuksen ydintehtävänä on tarjota oppilaille mahdollisuus hankkia sellaiset matemaattiset taidot, jotka antavat valmiuksia selviytyä jokapäiväisissä toiminnoissa

Lisätiedot

FYSIIKKA VUOSILUOKAT 7 9

FYSIIKKA VUOSILUOKAT 7 9 FYSIIKKA VUOSILUOKAT 7 9 Vuosiluokilla 7 9 fysiikan opetuksen ydintehtävänä on laajentaa oppilaan tietämystä fysiikasta ja käsitystä fysikaalisen tiedon luonteesta sekä vahvistaa kokeellisen tiedonhankinnan

Lisätiedot

Seitsemännen vuosiluokan maantiedossa tutustutaan maapallon karttakuvaan, erityisesti Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan.

Seitsemännen vuosiluokan maantiedossa tutustutaan maapallon karttakuvaan, erityisesti Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan. 1 Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 Maantieto Maantiedon opetuksessa tutkitaan maapalloa ja sen erilaisia alueita sekä alueellisia ilmiöitä. Opetuksen tulee kehittää oppilaiden maantieteellistä maailmankuvaa

Lisätiedot

9.2. Oppiaineiden ja aineryhmien / kurssien tavoitteet, sisällöt, työtavat ja arviointi

9.2. Oppiaineiden ja aineryhmien / kurssien tavoitteet, sisällöt, työtavat ja arviointi 9.2. Oppiaineiden ja aineryhmien / kurssien tavoitteet, sisällöt, työtavat ja arviointi Kaiken opetuksen perustana on oppilaiden sosiaalisten taitojen ja ryhmäkykyisyyden rakentaminen ja kehittäminen.

Lisätiedot

9.11 a Fysiikka. Espoon kaupungin opetussuunnitelmalinjaukset. Nöykkiön koulu Opetussuunnitelma Fysiikka

9.11 a Fysiikka. Espoon kaupungin opetussuunnitelmalinjaukset. Nöykkiön koulu Opetussuunnitelma Fysiikka 9.11 a Oppiaineen opetussuunnitelmaan on merkitty oppiaineen opiskelun yhteydessä toteutuva aihekokonaisuuksien ( = AK) käsittely seuraavin lyhentein: AK 1 = Ihmisenä kasvaminen AK 2 = Kulttuuri-identiteetti

Lisätiedot

OPS OPPIMISTAVOITTEET JA OPETUKSEN KESKEISET SISÄLLÖT BIOLOGIA JA MAANTIETO

OPS OPPIMISTAVOITTEET JA OPETUKSEN KESKEISET SISÄLLÖT BIOLOGIA JA MAANTIETO OPS OPPIMISTAVOITTEET JA OPETUKSEN KESKEISET SISÄLLÖT BIOLOGIA JA MAANTIETO 2013 2014 BIOLOGIA JA MAANTIETO BIOLOGIA VUOSILUOKAT 7 9 Biologian opetuksessa tutkitaan elämää, sen ilmiöitä ja edellytyksiä.

Lisätiedot

Kemia vuosiluokilla 7 9

Kemia vuosiluokilla 7 9 Kemia vuosiluokilla 7 9 Kemian opetuksen tavoitteena on laajentaa oppilaan tietämystä kemiasta sekä ohjata tutkivaan ajatteluun, tiedonhankintaan ja tietojen käyttämiseen. Opetus avaa kemian ja teknologian

Lisätiedot

KESKEISET SISÄLLÖT Keskeiset sisällöt voivat vaihdella eri vuositasoilla opetusjärjestelyjen mukaan.

KESKEISET SISÄLLÖT Keskeiset sisällöt voivat vaihdella eri vuositasoilla opetusjärjestelyjen mukaan. VUOSILUOKAT 6 9 Vuosiluokkien 6 9 matematiikan opetuksen ydintehtävänä on syventää matemaattisten käsitteiden ymmärtämistä ja tarjota riittävät perusvalmiudet. Perusvalmiuksiin kuuluvat arkipäivän matemaattisten

Lisätiedot

PÄÄTTÖARVIOINTI ARVOSANAN 8 KRITEERIT

PÄÄTTÖARVIOINTI ARVOSANAN 8 KRITEERIT SUOMI ÄIDINKIELENÄ...2 SUOMI TOISENA KIELENÄ...3 RUOTSI B-KIELENÄ (B1)...4 A-KIELI...4 MATEMATIIKKA...5 BIOLOGIA...7 MAANTIETO...8 FYSIIKKA...9 Luonnon tutkimisen taidot...9 KEMIA...10 TERVEYSTIETO...11

Lisätiedot

Nöykkiön koulu Opetussuunnitelma Maantieto. Espoon kaupungin opetussuunnitelmalinjaukset VUOSILUOKAT 7 9. 7.lk

Nöykkiön koulu Opetussuunnitelma Maantieto. Espoon kaupungin opetussuunnitelmalinjaukset VUOSILUOKAT 7 9. 7.lk Nöykkiön koulu Opetussuunnitelma Maantieto 9.10 b Maantieto Oppiaineen opetussuunnitelmaan on merkitty oppiaineen opiskelun yhteydessä toteutuva aihekokonaisuuksien( = AK) käsittely seuraavin lyhentein:

Lisätiedot

Yhteiset arvioinnin periaatteet

Yhteiset arvioinnin periaatteet Luostarivuoren koulu Yhteiset arvioinnin periaatteet 2012-2013 NÄIN MUODOSTUU TIEDOT JA TAIDOT -kokeet ja/tai muu tuotos MYÖNTEINEN OPISKELU- ASENNE PROSESSIN OPISKELUU HALLINTA - vastuullisuus - tuntityöskentely

Lisätiedot

OPS OPPIMISTAVOITTEET JA OPETUKSEN KESKEISET SISÄLLÖT FYSIIKKA JA KEMIA

OPS OPPIMISTAVOITTEET JA OPETUKSEN KESKEISET SISÄLLÖT FYSIIKKA JA KEMIA OPS OPPIMISTAVOITTEET JA OPETUKSEN KESKEISET SISÄLLÖT FYSIIKKA JA KEMIA 2013 2014 Fysiikka ja kemia Hämeenkyrön Yhteiskoulun koulukohtainen osuus KEMIA VUOSILUOKAT 7 9 Kemian opetuksen tehtävänä vuosiluokilla

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen 1 FYSIIKKA Fysiikan päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta fysiikan opiskeluun T2 ohjata

Lisätiedot

Näiden aihekokonaisuuksien opetussuunnitelmat ovat luvussa 8.

Näiden aihekokonaisuuksien opetussuunnitelmat ovat luvussa 8. 9. 11. b Oppiaineen opetussuunnitelmaan on merkitty oppiaineen opiskelun yhteydessä toteutuva aihekokonaisuuksien ( = AK) käsittely seuraavin lyhentein: AK 1 = Ihmisenä kasvaminen AK 2 = Kulttuuri-identiteetti

Lisätiedot

hyvä osaaminen

hyvä osaaminen MERKITYS, ARVOT JA ASENTEET FYSIIKKA T2 Oppilas tunnistaa omaa fysiikan osaamistaan, asettaa tavoitteita omalle työskentelylleen sekä työskentelee pitkäjänteisesti. T3 Oppilas ymmärtää fysiikkaan (sähköön

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen MAANTIETO Maantiedon päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Sisältöalueet Maantieteellinen tieto ja ymmärrys T1 tukea oppilaan jäsentyneen karttakuvan

Lisätiedot

Arviointikriteerit lukuvuositodistuksessa luokilla

Arviointikriteerit lukuvuositodistuksessa luokilla Arviointikriteerit lukuvuositodistuksessa 1. 6. luokilla Sisällysluettelo Suomen kielen ja kirjallisuuden arviointi lukuvuositodistuksessa... 1 Ruotsin arviointi lukuvuositodistuksessa... 2 Englannin arviointi

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen KEMIA Kemian päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta kemian opiskeluun T2 ohjata ja

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN PÄÄTTÖARVIONNIN KRITEERIT ARVOSANALLE 8

PERUSOPETUKSEN PÄÄTTÖARVIONNIN KRITEERIT ARVOSANALLE 8 ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS SUOMI ÄIDINKIELENÄ Oppilaan vuorovaikutustaidot ovat kehittyneet niin, että hän - haluaa ja rohkenee ilmaista itseään kirjallisesti ja suullisesti sekä ryhmän jäsenenä että yksin

Lisätiedot

Kempeleen kunta Liite 1

Kempeleen kunta Liite 1 Kempeleen kunta Liite 1 Wilmassa KODIN KAAVAKE (1.-9. LK) LAPSEN NIMI 1. Miten lapsenne suhtautuu koulunkäyntiin? 2. Onko lapsellanne kavereita koulussa ja miten hän tulee toimeen kavereiden kanssa? 3.

Lisätiedot

OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINTIKOHTEET JA OSAAMISTAVOITTEET OSAAMISEN HANKKIMINEN Arvioidaan suhteutettuna opiskelijan yksilöllisiin tavoitteisiin.

OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINTIKOHTEET JA OSAAMISTAVOITTEET OSAAMISEN HANKKIMINEN Arvioidaan suhteutettuna opiskelijan yksilöllisiin tavoitteisiin. Hyväksymismerkinnät 1 (6) OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINTIKOHTEET JA OSAAMISTAVOITTEET OSAAMISEN HANKKIMINEN Arvioidaan suhteutettuna opiskelijan yksilöllisiin tavoitteisiin. Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen

Lisätiedot

Oppilas tunnistaa ympäristöopin eri tiedonalat.

Oppilas tunnistaa ympäristöopin eri tiedonalat. Ympäristöoppi 4.lk Arvioinnin tuki Arvioitavat tavoitteet 5 6-7 6=osa toteutuu 7=kaikki toteutuu T1 synnyttää ja ylläpitää oppilaan kiinnostusta ympäristöön ja opiskeluun sekä auttaa oppilasta kokemaan

Lisätiedot

Savonlinnan normaalikoulu 2010-2011

Savonlinnan normaalikoulu 2010-2011 KÄYTTÄYTYMISEN JA TYÖSKENTELYN ARVIOINTI Oppilaan nimi syntymäaika 1. vuosiluokka 18.12.2010 Oppilaan itsearviointi: Kiitettävästi Hyvin Tyydyttävästi Heikosti Käyttäytyminen oppilas Noudatan hyviä tapoja.

Lisätiedot

Oppiaineen opetussuunnitelmaan on merkitty oppiaineen opiskelun yhteydessä toteutuva aihekokonaisuuksien ( = AK) käsittely seuraavin lyhentein:

Oppiaineen opetussuunnitelmaan on merkitty oppiaineen opiskelun yhteydessä toteutuva aihekokonaisuuksien ( = AK) käsittely seuraavin lyhentein: 9.8. MATEMATIIKKA Oppiaineen opetussuunnitelmaan on merkitty oppiaineen opiskelun yhteydessä toteutuva aihekokonaisuuksien ( = AK) käsittely seuraavin lyhentein: AK 1 = Ihmisenä kasvaminen AK 2 = Kulttuuri-identiteetti

Lisätiedot

MATEMATIIKKA. Elina Mantere Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi. Elina Mantere

MATEMATIIKKA. Elina Mantere Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi. Elina Mantere MATEMATIIKKA Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Kehittää loogista, täsmällistä ja luovaa matemaattista ajattelua. Luoda pohja matemaattisten käsitteiden ja rakenteiden

Lisätiedot

Savonlinnan normaalikoulu 2010-2011

Savonlinnan normaalikoulu 2010-2011 KÄYTTÄYTYMISEN JA TYÖSKENTELYN ARVIOINTI Oppilaan nimi 1. vuosiluokka syntymäaika 04.06.2011 Oppilaan itsearviointi: Kiitettävästi Hyvin Tyydyttävästi Heikosti Käyttäytyminen oppilas Noudatan hyviä tapoja.

Lisätiedot

hyvä osaaminen. osaamisensa tunnistamista kuvaamaan omaa osaamistaan

hyvä osaaminen. osaamisensa tunnistamista kuvaamaan omaa osaamistaan MERKITYS, ARVOT JA ASENTEET FYSIIKKA 8 T2 Oppilas asettaa itselleen tavoitteita sekä työskentelee pitkäjänteisesti. Oppilas harjoittelee kuvaamaan omaa osaamistaan. T3 Oppilas ymmärtää lämpöilmiöiden tuntemisen

Lisätiedot

arvioinnin kohde

arvioinnin kohde KEMIA 9-lk Merkitys, arvot ja asenteet T2 Oppilas tunnistaa omaa kemian osaamistaan, asettaa tavoitteita omalle työskentelylleen sekä työskentelee pitkäjänteisesti T3 Oppilas ymmärtää kemian osaamisen

Lisätiedot

Espoon kaupungin opetussuunnitelmalinjaukset. Nöykkiön koulu Opetussuunnitelma Biologia. VUOSILUOKAT 7 9 7.lk

Espoon kaupungin opetussuunnitelmalinjaukset. Nöykkiön koulu Opetussuunnitelma Biologia. VUOSILUOKAT 7 9 7.lk Nöykkiön koulu Opetussuunnitelma Biologia 9.10 a Biologia Oppiaineen opetussuunnitelmaan on merkitty oppiaineen opiskelun yhteydessä toteutuva aihekokonaisuuksien ( = AK) käsittely seuraavin lyhentein:

Lisätiedot

kymmenjärjestelmä-käsitteen varmentaminen, tutustuminen 60-järjestelmään kellonaikojen avulla

kymmenjärjestelmä-käsitteen varmentaminen, tutustuminen 60-järjestelmään kellonaikojen avulla 7.6.1 MATEMATIIKKA VUOSILUOKAT 3 5 Vuosiluokkien 3 5 matematiikan opetuksen ydintehtävinä ovat matemaattisen ajattelun kehittäminen, matemaattisten ajattelumallien oppimisen pohjustaminen, lukukäsitteen

Lisätiedot

Työskentelyn arviointi eri oppiaineissa vuosiluokilla 1-9

Työskentelyn arviointi eri oppiaineissa vuosiluokilla 1-9 Työskentelyn arviointi eri oppiaineissa vuosiluokilla 1-9 Tämän yhteenvedon pohjana on Vasa övningsskolan opettajien laatima ruotsinkielinen aineisto työskentelyn arvioinnin perusteista; lähtökohtana opetussuunnitelman

Lisätiedot

Erityistä tukea saavan oppilaan arvioinnin periaatteet määritellään henkilökohtaisessa opetuksen järjestämistä koskevassa suunnitelmassa (HOJKS).

Erityistä tukea saavan oppilaan arvioinnin periaatteet määritellään henkilökohtaisessa opetuksen järjestämistä koskevassa suunnitelmassa (HOJKS). 8. OPPILAAN ARVIOINTI 8.1. Arviointi opintojen aikana 8.1.1. Tukea tarvitsevan oppilaan arviointi Oppimisvaikeudet tulee ottaa huomioon oppilaan arvioinnissa. Tämä koskee myös oppilaita, joiden vaikeudet

Lisätiedot

Oppilas keskustelee ryhmässä ja tuo esille mielipiteitään. Oppilas osallistuu luokan ja koulun ilmaisuesityksiin. Oppilas harjoittelee

Oppilas keskustelee ryhmässä ja tuo esille mielipiteitään. Oppilas osallistuu luokan ja koulun ilmaisuesityksiin. Oppilas harjoittelee AI 6. lk Arvioitavat tavoitteet Vuorovaikutustilanteissa toimiminen (T1, T2, T3, T4) Tekstien tulkitseminen (T5, T6, T7, T8) Hyväksytty (5) Välttävä (6-7) Oppilas saa arvosanan 6, Oppilas saa arvosanan

Lisätiedot

Tarpeelliset tiedot ja taidot

Tarpeelliset tiedot ja taidot 8 LIITTEET 8.1 Asetuksen mukaiset kasvatuksen ja opetuksen tavoitteet (VN:n asetus nro 1435/2001) Kasvu ihmisyyteen ja yhteiskunnan jäsenyyteen Tasapainoinen, terveen itsetunnon omaava, kriittisesti ympäristöään

Lisätiedot

arvioinnin kohde

arvioinnin kohde KEMIA 8-lk Merkitys, arvot ja asenteet T2 Oppilas asettaa itselleen tavoitteita sekä työskentelee pitkäjänteisesti. Oppilas kuvaamaan omaa osaamistaan. T3 Oppilas ymmärtää alkuaineiden ja niistä muodostuvien

Lisätiedot

USKONTO 7. ja 8. luokka ( 7. vuosiluokalla 1½ viikkotuntia ja 8. luokalla ½ viikkotuntia)

USKONTO 7. ja 8. luokka ( 7. vuosiluokalla 1½ viikkotuntia ja 8. luokalla ½ viikkotuntia) USKONTO 7. ja 8. luokka ( 7. vuosiluokalla 1½ viikkotuntia ja 8. luokalla ½ viikkotuntia) TAVOITTEET tapoihimme, lakeihimme jne. ymmärtää, että erilaiset uskonnot muissa kulttuureissa määrittävät niiden

Lisätiedot

Kouluilta kerätyistä kriteeristöistä parastettuja malleja päivitettynä Hämeenlinnan perusopetuksen arviointiohjeita vastaaviksi /RH 2010-2012

Kouluilta kerätyistä kriteeristöistä parastettuja malleja päivitettynä Hämeenlinnan perusopetuksen arviointiohjeita vastaaviksi /RH 2010-2012 Työskentelyn ja käyttäytymisen arvioinnin kriteerit Kouluilta kerätyistä kriteeristöistä parastettuja malleja päivitettynä Hämeenlinnan perusopetuksen arviointiohjeita vastaaviksi /RH 2010-2012 Työskentelyn

Lisätiedot

7.8 BIOLOGIA JA MAANTIETO

7.8 BIOLOGIA JA MAANTIETO 7.8 BIOLOGIA JA MAANTIETO VUOSILUOKAT 5 6 Biologian opetuksessa tutkitaan elämää ja sen ilmiöitä. Opetus järjestetään siten, että oppilas oppii tunnistamaan eliölajeja, ymmärtämään eliöiden ja niiden elinympäristöjen

Lisätiedot

LUKUVUOSITODISTUKSEN ARVIOINTILAUSEET VUOSILUOKILLE 1 4

LUKUVUOSITODISTUKSEN ARVIOINTILAUSEET VUOSILUOKILLE 1 4 LUKUVUOSITODISTUKSEN ARVIOINTILAUSEET VUOSILUOKILLE 1 4 tuetusti / vaihtelevasti / hyvin / erinomaisesti vuosiluokka 1 2 3 4 käyttäytyminen Otat muut huomioon ja luot toiminnallasi myönteistä ilmapiiriä.

Lisätiedot

Kulttuuritaidot Oppilas tutustuu ruotsinkieliseen ja pohjoismaiseen elämänmuotoon ja oppii arvostamaan omaa ja muiden kulttuuria

Kulttuuritaidot Oppilas tutustuu ruotsinkieliseen ja pohjoismaiseen elämänmuotoon ja oppii arvostamaan omaa ja muiden kulttuuria 9.2.2. Toinen kotimainen kieli: ruotsi B1 Ruotsin kielen opetuksessa oppilas saa valmiuksia vuorovaikutukseen ja yhteistyöhön ruotsinkielisten kanssa. Opetuksen tavoitteena on kannustaa ja rohkaista oppilasta

Lisätiedot

Kulttuuritaidot Oppilas oppii tuntemaan Ranskaa ja ranskankielisiä alueita ranskankielisille kulttuureille ominaisia tapoja ja kohteliaisuussääntöjä

Kulttuuritaidot Oppilas oppii tuntemaan Ranskaa ja ranskankielisiä alueita ranskankielisille kulttuureille ominaisia tapoja ja kohteliaisuussääntöjä Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 B2 RANSKA VUOSILUOKKA: 8 VUOSIVIIKKOTUNTEJA: 2 Tavoitteet ymmärtämään erittäin selkeästi puhuttuja tai kirjoitettuja lyhyitä viestejä viestintää tavallisimmissa arkielämän

Lisätiedot

7.3.9. KOTITALOUS VALINNAISAINE

7.3.9. KOTITALOUS VALINNAISAINE 7.3.9. KOTITALOUS VALINNAISAINE 320 TAVOITTEET oppii ymmärtämään hyvien tapojen ja tasa-arvon merkityksen yksilön ja perheen hyvinvoinnin kannalta pohtimaan kotitalouksien arjen hallintaa ja sen yhteyksiä

Lisätiedot

MATEMAATTIS- LUONNONTIETEELLINEN OSAAMINEN

MATEMAATTIS- LUONNONTIETEELLINEN OSAAMINEN MATEMAATTIS- LUONNONTIETEELLINEN OSAAMINEN Matematiikka ja matematiikan soveltaminen, 4 osp Pakollinen tutkinnon osa osaa tehdä peruslaskutoimitukset, toteuttaa mittayksiköiden muunnokset ja soveltaa talousmatematiikkaa

Lisätiedot

Fysiikka ja kemia VUOSILUOKAT 5 6

Fysiikka ja kemia VUOSILUOKAT 5 6 Fysiikka ja kemia VUOSILUOKAT 5 6 Fysiikan ja kemian opetuksen lähtökohtana ovat oppilaan aikaisemmat tiedot, taidot ja kokemukset sekä ympäristön kappaleista, aineista ja ilmiöistä tehdyt havainnot ja

Lisätiedot

Arviointitiedote. Vuosiluokat 1-6

Arviointitiedote. Vuosiluokat 1-6 Arviointitiedote Vuosiluokat 1-6 Uusi perusopetuksen opetussuunnitelma, OPS 2016, astui voimaan 1.8.2016. Uuden opetussuunnitelman myötä myös arviointi muuttuu ja kehittyy. Puolalan koulun oppilasarviointi

Lisätiedot

Päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle hyvä (8)

Päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle hyvä (8) Tavoitteet Jokaisella oppilaalla on peruskoulun aikana mahdollisuus hankkia matemaattiset perustiedot ja -taidot, jotka antavat valmiuden luovaan matemaattiseen ajatteluun ja taitojen soveltamiseen eri

Lisätiedot

RANSKAN KIELI B2 RANSKAN KIELI B2 8 LUOKKA

RANSKAN KIELI B2 RANSKAN KIELI B2 8 LUOKKA RANSKAN KIELI B2 Opetuksen tavoitteena on totuttaa oppilas viestimään ranskan kielellä suppeasti konkreettisissa arkipäivän tilanteissa erityisesti suullisesti. Opetuksessa korostetaan oikeiden ääntämistottumusten

Lisätiedot

FYSIIKKA JA KEMIA TYÖTAVAT

FYSIIKKA JA KEMIA TYÖTAVAT FYSIIKKA JA KEMIA Fysiikan ja kemian opetuksen lähtökohtana on oppilaan ympäristöstään tekemänsä havainnot, joista edetään fysiikan ja kemian peruskäsitteisiin ja periaatteisiin. Opetuksen tulee innostaa

Lisätiedot

7.4.8. KOTITALOUS VALINNAINEN LISÄKURSSI

7.4.8. KOTITALOUS VALINNAINEN LISÄKURSSI 7.4.8. KOTITALOUS VALINNAINEN LISÄKURSSI 351 TAVOITTEET oppii ymmärtämään hyvien tapojen ja tasa-arvon merkityksen yksilön ja perheen hyvinvoinnin kannalta pohtimaan kotitalouden arjen hallintaa ja sen

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen. Oppilas osaa ilmaista itseään ja mielipiteitään tutuissa vuorovaikutustilanteissa.

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen. Oppilas osaa ilmaista itseään ja mielipiteitään tutuissa vuorovaikutustilanteissa. 1 SAAMEN KIELI JA KIRJALLISUUS -OPPIMÄÄRÄ Saamen kieli ja kirjallisuus -oppimäärän päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Sisältöalueet Vuorovaikutustilanteissa

Lisätiedot

9.5 Hyvän osaamisen kuvaukset ja päättöarvioinnin kriteerit oppiaineittain

9.5 Hyvän osaamisen kuvaukset ja päättöarvioinnin kriteerit oppiaineittain 223 9.5 Hyvän osaamisen kuvaukset ja päättöarvioinnin kriteerit oppiaineittain 7.3.1 ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS Suomi äidinkielenä Kuvaus oppilaan hyvästä osaamisesta 2. luokan päättyessä Oppilaan vuorovaikutustaidot

Lisätiedot

KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS LUOKAT. Oppiaineen tehtävä

KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS LUOKAT. Oppiaineen tehtävä KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS 7. -9. LUOKAT Oppiaineen tehtävä Kuvataiteen opetuksen tehtävä on ohjata oppilaita tutkimaan ja ilmaisemaan kulttuurisesti moninaista todellisuutta taiteen keinoin. Oppilaiden

Lisätiedot

OPS2016 opetussuunnitelma, oppiminen ja teknologia

OPS2016 opetussuunnitelma, oppiminen ja teknologia OPS2016 opetussuunnitelma, oppiminen ja teknologia Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät 2014 Juho Helminen Ajattelu ja oppimaan oppiminen Itsestä huolehtiminen

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI MANDARIINIKIINAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006

MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI MANDARIINIKIINAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006 MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI MANDARIINIKIINAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006 MANDARIINIKIINAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella tuetaan oppilaan

Lisätiedot

MUSIIKKI. Sari Muhonen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi. Sari Muhonen

MUSIIKKI. Sari Muhonen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi. Sari Muhonen MUSIIKKI Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ luoda edellytykset monipuoliseen musiikilliseen toimintaan ja aktiiviseen kulttuuriseen osallisuuteen ohjata

Lisätiedot

ARVIOINTIASTEIKOT VUOSILUOKALLE 6. UO

ARVIOINTIASTEIKOT VUOSILUOKALLE 6. UO ARVIOINTIASTEIKOT VUOSILUOKALLE 6. UO TAKSONOMIATAULUKKO 6.lk. UO 6. luokka arvioitavat tavoitteet Etiikka T4, T8, T9, T10, T11 arvosanalle 5 Muistan yksittäisen kristillisen eettisen periaatteen. minulla

Lisätiedot

Oppilaan arvioinnilla ohjataan ja kannustetaan opiskelua sekä kehitetään oppilaan kykyä itsearviointiin.

Oppilaan arvioinnilla ohjataan ja kannustetaan opiskelua sekä kehitetään oppilaan kykyä itsearviointiin. 1 1. - 2. LUOKKIEN OPPILAAN ARVIOINNIN PERUSTEET 1. Oppilaan arvioinnin yleiset periaatteet Oppilaan arvioinnilla ohjataan ja kannustetaan opiskelua sekä kehitetään oppilaan kykyä itsearviointiin. Oppilaan

Lisätiedot

Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma 2016 Kemia vuosiluokat 7-9

Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma 2016 Kemia vuosiluokat 7-9 2016 Kemia vuosiluokat 7-9 Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma Kemia vuosiluokat 7-9 Rauman normaalikoulun kemian opetuksen pohjana ovat perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden kemian opetuksen

Lisätiedot

Kuvataide. Vuosiluokat 7-9

Kuvataide. Vuosiluokat 7-9 Kuvataide Vuosiluokat 7-9 Kuvataiteen tehtävänä on kulttuurisesti moniaistisen todellisuuden tutkiminen ja tulkitseminen. Kuvataide tukee eri oppiaineiden tiedon kehittymistä eheäksi käsitykseksi maailmasta.

Lisätiedot

Oppilaan arvioinnin kohteena ovat oppimistulokset, työskentely sekä käyttäytyminen.

Oppilaan arvioinnin kohteena ovat oppimistulokset, työskentely sekä käyttäytyminen. 3.- 4. LUOKKIEN OPPILAAN ARVIOINNIN PERUSTEET (säilytä) 1 1. Oppilaan arvioinnin yleiset periaatteet Oppilaan arvioinnilla ohjataan ja kannustetaan opiskelua sekä kehitetään oppilaan kykyä itsearviointiin.

Lisätiedot

* * * Koulun nimi: todistusten testikoulu Sivu 1(2) Testi Oppilas Luokka 1T. Taito erinomainen. Taito kehittymässä.

* * * Koulun nimi: todistusten testikoulu Sivu 1(2) Testi Oppilas Luokka 1T. Taito erinomainen. Taito kehittymässä. Luokka 1T LUKUVUOSITODISTUS erinomainen Sivu 1(2) hyvä kehittymässä alulla Äidinkieli ja kirjallisuus - suomi ilmaista itseäsi suullisesti Luet tavuja Luet sanoja Luet sujuvasti Kirjoitat lyhyitä sanoja

Lisätiedot

* * * Koulun nimi: todistusten testikoulu Sivu 1(2) Testi Oppilas Luokka 1T. Taito erinomainen. Taito hyvä.

* * * Koulun nimi: todistusten testikoulu Sivu 1(2) Testi Oppilas Luokka 1T. Taito erinomainen. Taito hyvä. Luokka 1T VÄLITODISTUS erinomainen Sivu 1(2) hyvä kehittymässä alulla Äidinkieli ja kirjallisuus - suomi Hallitset äänne-kirjain vastaavuuden Luet tavuja Luet sanoja Kirjoitat kirjaimia Kirjoitat tavuja

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu

Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 5.luokka

Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 5.luokka Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 5.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja

Lisätiedot

7.3.7. KUVATAIDE VALINNAISAINE

7.3.7. KUVATAIDE VALINNAISAINE 7.3.7. KUVATAIDE VALINNAISAINE 301 LUOKKA 8 2 h / viikko n. 76 h / vuosi LUOKKA 9 2 h / viikko n. 76 h / vuosi Opetuksessa painotetaan kuvan merkitystä ilmaisun ja viestinnän välineenä, kuvallisen ilmaisun

Lisätiedot

7.3.3. RANSKA VALINNAISAINE

7.3.3. RANSKA VALINNAISAINE 7.3.3. RANSKA VALINNAISAINE 283 Ranskan kielen opetus tutustuttaa oppilaan ranskan kieleen ja ranskankieliseen kulttuuriin. Opetus painottuu jokapäiväisen elämän yksinkertaisiin kielenkäyttötilanteisiin

Lisätiedot

OPS OPPIMISTAVOITTEET JA OPETUKSEN KESKEISET SISÄLLÖT MATEMATIIKKA

OPS OPPIMISTAVOITTEET JA OPETUKSEN KESKEISET SISÄLLÖT MATEMATIIKKA OPS OPPIMISTAVOITTEET JA OPETUKSEN MATEMATIIKKA 2013 2014 MATEMATIIKKA Matematiikan opetuksen tehtävänä on tarjota mahdollisuuksia matemaattisen ajattelun kehittämiseen ja matemaattisten käsitteiden sekä

Lisätiedot

9.2.6. Biologia ja maantieto vuosiluokilla 5 6

9.2.6. Biologia ja maantieto vuosiluokilla 5 6 9.2.6. Biologia ja maantieto vuosiluokilla 5 6 Biologian opetuksen avulla oppilas oppii tuntemaan luonnon moninaisuutta, ihmisen toimintaa, ihmisen ja luonnon vuorovaikutusta sekä itseään. Oma vastuu itsestä

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI ENGLANNIN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006

MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI ENGLANNIN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006 MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI ENGLANNIN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006 ENGLANNIN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella tuetaan oppilaan ajattelun

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi

Valinnaisopas Lukuvuosi Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 9.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,

Lisätiedot

BIOLOGIA -kurssien suoritusjärjestys on vapaa -oppiaineen hyväksytty suoritus edellyttää hyväksyttyä suoritusta kursseista 1 tai 2 ja 3 tai 4.

BIOLOGIA -kurssien suoritusjärjestys on vapaa -oppiaineen hyväksytty suoritus edellyttää hyväksyttyä suoritusta kursseista 1 tai 2 ja 3 tai 4. BIOLOGIA -kurssien suoritusjärjestys on vapaa -oppiaineen hyväksytty suoritus edellyttää hyväksyttyä suoritusta kursseista 1 tai 2 ja 3 tai 4. KURSSI 1 (1 vvt) käyttämään biologialle ominaisia käsitteitä

Lisätiedot

Oppilas tunnistaa ympäristöopin eri tiedonalat ja osaa luokitella asioita ja ilmiöitä eri tiedonaloihin kuuluviksi.

Oppilas tunnistaa ympäristöopin eri tiedonalat ja osaa luokitella asioita ja ilmiöitä eri tiedonaloihin kuuluviksi. Ympäristöoppi 5-6.lk Arvioinnin tuki Arvioitavat tavoitteet 5 6-7 6=osa toteutuu 7=kaikki toteutuu T1 synnyttää ja ylläpitää oppilaan kiinnostusta ympäristöön ja ympäristöopin opiskeluun sekä auttaa oppilasta

Lisätiedot

KEMIA 7.LUOKKA. Laajaalainen. liittyvät sisältöalueet. osaaminen. Merkitys, arvot ja asenteet

KEMIA 7.LUOKKA. Laajaalainen. liittyvät sisältöalueet. osaaminen. Merkitys, arvot ja asenteet KEMIA 7.LUOKKA Opetuksen tavoitteet Merkitys, arvot ja asenteet Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta kemian opiskeluun T2 ohjata ja kannustaa oppilasta tunnistamaan

Lisätiedot

Oppilas pystyy nimeämään englannin kielen lisäksi myös muita vieraita kieliä niitä kohdatessaan.

Oppilas pystyy nimeämään englannin kielen lisäksi myös muita vieraita kieliä niitä kohdatessaan. Englanninkielisen aineiston löytäminen Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen Kielellinen päättely Kielellisen ympäristön hahmottaminen Arvioinnin kohde Englannin kielen arviointikriteerit

Lisätiedot

Fysiikan opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 7-9. Laaja-alainen osaaminen. Opetuksen tavoitteet. Merkitys, arvot ja asenteet

Fysiikan opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 7-9. Laaja-alainen osaaminen. Opetuksen tavoitteet. Merkitys, arvot ja asenteet Fysiikan opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 7-9 Merkitys, arvot ja asenteet T3 ohjata oppilasta ymmärtämään fysiikan osaamisen merkitystä omassa elämässä, elinympäristössä ja yhteiskunnassa L6, Tutkimisen

Lisätiedot

ÍOppiaineen nimi: BIOLOGIA 7-9. Vuosiluokat. Opetuksen tavoite Sisältöalueet Laaja-alainen osaaminen. Arvioinnin kohteet oppiaineessa

ÍOppiaineen nimi: BIOLOGIA 7-9. Vuosiluokat. Opetuksen tavoite Sisältöalueet Laaja-alainen osaaminen. Arvioinnin kohteet oppiaineessa ÍOppiaineen nimi: BIOLOGIA 7-9 Vuosiluokat Opetuksen tavoite Sisältöalueet Laaja-alainen osaaminen Biologinen tieto ja ymmärrys 7 ohjata oppilasta ymmärtämään ekosysteemin perusrakennetta ja tunnistamaan

Lisätiedot

Arviointitiedote Vuosiluokat 7-9

Arviointitiedote Vuosiluokat 7-9 Arviointitiedote Vuosiluokat 7-9 1. Arvioinnin yleiset periaatteet Arviointi uudistuu Uusi perusopetuksen opetussuunnitelma, OPS 2016, astui voimaan 1.8.2016. Uusi opetussuunnitelma otetaan käyttöön vaiheittain.

Lisätiedot

7.9 Fysiikka ja kemia

7.9 Fysiikka ja kemia 7.9 Fysiikka ja kemia Vuosiluokat 5 6 Fysiikan ja kemian opetuksen lähtökohtana ovat oppilaan aikaisemmat tiedot, taidot ja kokemukset sekä ympäristön kappaleista, aineista ja ilmiöistä tehdyt havainnot

Lisätiedot

SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ

SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ VALINNAISAINEIDEN VALINTA JA TUNTIJAKO VALINTA Valintojen tulisi pohjautua oppilaan kiinnostuksiin ja taitoihin. Valintoja tehdessä kannattaa ottaa huomioon ainakin seuraavat seikat:

Lisätiedot

SUOMI L3-KIELEN OSAAMISTASON KUVAUKSET yläkoulu ja lukio

SUOMI L3-KIELEN OSAAMISTASON KUVAUKSET yläkoulu ja lukio Schola Europaea Office of the Secretary-General Pedagogical Development Unit Ref.: 2017-01-D-38-fi-3 Orig.: EN SUOMI L3-KIELEN OSAAMISTASON KUVAUKSET yläkoulu ja lukio Language III attainment descriptors

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi

Valinnaisopas Lukuvuosi Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,

Lisätiedot

Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma 2016 Fysiikka vuosiluokat 7-9 KUVA PUUTTUU

Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma 2016 Fysiikka vuosiluokat 7-9 KUVA PUUTTUU 2016 Fysiikka vuosiluokat 7-9 KUVA PUUTTUU Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma Fysiikka vuosiluokat 7-9 Rauman normaalikoulun fysiikan opetuksen pohjana ovat perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän PORVOON KAUPUNKI Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma Porvoon kaupunki / Sivistyslautakunta 4.9.2007 1. TOIMINTA-AJATUS... 2 2. ARVOT JA OPETUKSEN YLEISET TAVOITTEET, OPPIMISKÄSITYS,

Lisätiedot

ARVIOININ TUKITAULUKKO VUOSILUOKILLE UE

ARVIOININ TUKITAULUKKO VUOSILUOKILLE UE ARVIOININ TUKITAULUKKO VUOSILUOKILLE 7.-9. UE ARVIOINTITAULUKKO 7.lk. UE 7. luokka arvioitavat Oman osaaminen T1, T2, T4, T5, T10 arvosanalle 5 ohuksen avulla. arvosanalle 6: osa tavoitteista toteutuu.

Lisätiedot

OPSISSA JA OPSISTA. Opetussuunnitelma Joensuun seudun ops, Satu Huttunen

OPSISSA JA OPSISTA. Opetussuunnitelma Joensuun seudun ops, Satu Huttunen OPSISSA JA OPSISTA Opetussuunnitelma 2016 Uudet opetussuunnitelmat otettiin käyttöön 1.8.2016 alkaen kaikissa kouluissa vuosiluokilla 1 6. Perusopetuksen ylemmät vuosiluokat ottavat opetussuunnitelmat

Lisätiedot

KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT

KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT KAUHAJOEN KAUPUNKI SIVISTYSOSASTO KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT TOIMINTAOHJE Sivistyslautakunta 9.6.2010, 92 Päivitys: Sivistyslautakunta 25.5.2011 70 1 Lähtökohta Suomessa vakinaisesti asuvat lapset

Lisätiedot

Lukiolaisen opas Sallan lukio (75 kurssia = lukiotutkinto)

Lukiolaisen opas Sallan lukio (75 kurssia = lukiotutkinto) Lukiolaisen opas Sallan lukio (75 kurssia = lukiotutkinto) Kurssien nimet 2016 2017 uusi OPS ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS Äidinkieli ja kirjallisuus, suomi äidinkielenä 1. Tekstit ja vuorovaikutus (ÄI01)

Lisätiedot

Osaamispisteet. Vapaasti valittava

Osaamispisteet. Vapaasti valittava Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammattiopiskelun S2 3 osp Osaaminen arvioidaan opiskelijan keräämän oman alan sanaston sekä portfolion avulla. Oman alan sanavaraston Tekstien ymmärtäminen Luku- ja opiskelustrategioiden

Lisätiedot

Munkkiniemen ala-aste

Munkkiniemen ala-aste Munkkiniemen ala-aste Mikä on ops? Opetuksen järjestämistä ohjaava suunnitelma Määrittelee: Mitä opiskellaan Miten paljon oppitunteja käytetään Miten opiskellaan Miten arvioidaan Uusitaan n. 10v. välein

Lisätiedot

YMPÄRISTÖOPPI. Marita Kontoniemi Jyväskylän normaalikoulu marita.kontoniemi@norssi.jyu.fi

YMPÄRISTÖOPPI. Marita Kontoniemi Jyväskylän normaalikoulu marita.kontoniemi@norssi.jyu.fi YMPÄRISTÖOPPI Marita Kontoniemi Jyväskylän normaalikoulu marita.kontoniemi@norssi.jyu.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Rakentaa perusta ympäristö- ja luonnontietoaineiden eri tiedonalojen osaamiselle Tukea oppilaan

Lisätiedot

Ympäristöopin arviointikriteerit 6. vuosiluokan päätteeksi hyvää osaamista kuvaavaa sanallista arviota/arvosanaa kahdeksan varten

Ympäristöopin arviointikriteerit 6. vuosiluokan päätteeksi hyvää osaamista kuvaavaa sanallista arviota/arvosanaa kahdeksan varten Ympäristöopin arviointikriteerit 6. vuosiluokan päätteeksi hyvää osaamista kuvaavaa sanallista arviota/arvosanaa kahdeksan varten Opetuksen tavoite Merkitys, arvot, asenteet Arvioinnin kohteet oppiaineessa

Lisätiedot

Oppilas vahvistaa opittuja taitojaan, kiinnostuu oppimaan uutta ja saa tukea myönteisen minäkuvan kasvuun matematiikan oppijana.

Oppilas vahvistaa opittuja taitojaan, kiinnostuu oppimaan uutta ja saa tukea myönteisen minäkuvan kasvuun matematiikan oppijana. Tavoitteet S L 3. lk 4. lk 5. lk 6. lk Merkitys, arvot ja asenteet T1 pitää yllä oppilaan innostusta ja kiinnostusta matematiikkaa kohtaan sekä tukea myönteistä minäkuvaa ja itseluottamusta L1, L3, L5

Lisätiedot

Opetussuunnitelma uudistuu. Syksy 2016

Opetussuunnitelma uudistuu. Syksy 2016 Opetussuunnitelma uudistuu Syksy 2016 Uudistus 10 vuoden välein Perusopetuksen opetussuunnitelma (ops) uudistetaan noin 10 vuoden välein. Taustalla valtioneuvoston asetus, jossa annetaan perusopetuksen

Lisätiedot

Yhteiskunnallisten aineiden oppimistulokset perusopetuksen päättövaiheessa Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi

Yhteiskunnallisten aineiden oppimistulokset perusopetuksen päättövaiheessa Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Yhteiskunnallisten aineiden oppimistulokset perusopetuksen päättövaiheessa 2011 Yhteiskunnallisten aineiden seuranta-arviointi Tiedot kerättiin kaksivaiheisella ositetulla otannalla 98 suomenkielisestä

Lisätiedot

Simon lukio Aikuisten lukiokoulutus

Simon lukio Aikuisten lukiokoulutus Simon lukio 18.12.2017 Aikuisten lukiokoulutus LOPS 2016 Nuorten lukiokoulutus ÄIDINKIELI LOPS2016 Vastaavat kurssit ÄI1 Tekstit ja vuorovaikutus ÄI1 ÄI2 Kieli, kulttuuri ja identiteetti ÄI2 ÄI3 Kirjallisuuden

Lisätiedot

Työpaja I + II Kaksikielisen opetuksen arviointi. klo (kahvitauko klo )

Työpaja I + II Kaksikielisen opetuksen arviointi. klo (kahvitauko klo ) Työpaja I + II Kaksikielisen opetuksen arviointi klo 13.00-15.30 (kahvitauko klo 14.00-14.30) Annamari Kajasto Kaksikielisen opetuksen verkostoseminaari Turun ammatti-instituutti, Datacity 13.3.2018 Kaksikielisen

Lisätiedot

PÄÄTTÖARVIOINTI SEINÄJOEN YLÄKOULUISSA

PÄÄTTÖARVIOINTI SEINÄJOEN YLÄKOULUISSA PÄÄTTÖARVIOINTI SEINÄJOEN YLÄKOULUISSA Yhteisiä nostoja opetussuunnitelman 2014 perusteista, opetussuunnitelmasta 2016 sekä Opetushallituksen laatimista arvioinnin linjauksista opetussuunnitelmaan 2004.

Lisätiedot

Kemia. Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta. Hannes Vieth Helsingin normaalilyseo

Kemia. Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta. Hannes Vieth Helsingin normaalilyseo Kemia Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta Hannes Vieth Helsingin normaalilyseo OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Kemian opetus tukee oppilaan luonnontieteellisen ajattelun sekä maailmankuvan kehittymistä. auttaa ymmärtämään

Lisätiedot

Opetuksen tavoitteet

Opetuksen tavoitteet 5.20 Kuvataide Kuvataideopetuksen lähtökohtana on kulttuurisesti monimuotoinen todellisuus, jota tutkitaan kuvia tuottamalla ja tulkitsemalla. Opiskelijoiden kokemukset, mielikuvitus, luova ajattelu ja

Lisätiedot