Valtiovarainministeriölle.
|
|
- Tommi Erkki Ketonen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 (6) Sivu Päivämäärä VM008:00/2017 Viite Valtiovarainministeriölle anu.torkkeli@nordea.com Puhelin Matkapuhelin Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi pankki- ja maksutilien valvontajärjestelmästä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi, VM008:00/2017 Nordea kiittää mahdollisuudesta lausua luonnoksesta hallituksen esitykseksi. Ilmoitusvelvollisten oikeusturva Rahanpesun estämiseen liittyvien velvoitteiden jatkuva laajentaminen on omiaan lisäämään ongelmia, jotka johtuvat siitä, että pankkien tehtävänä on yhtäältä mm. yhteiskunnan maksuliikenteestä huolehtiminen ja toisaalta rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjunta. Kokonaisuus muodostuu herkästi pankkien oikeusturvan kannalta kestämättömäksi, koska maksuliikenteen hoitaminen edellyttää sujuvia ja entistä nopeampia prosesseja mutta rahanpesulain normit on muotoiltu yksiselitteisiksi siten, että pankilla voi niitä kirjaimellisesti tulkittaessa olla velvollisuus keskeyttää maksutapahtuma, kieltäytyä liiketoimesta tai irtaantua asiakassuhteesta melko usein. Tilannetta pahentaa se, että rahanpesulain tulkintaa koskevassa viimeaikaisessa oikeuskäytännössä on esiintynyt tilanteita, joissa syyttäjäviranomaiset ovat katsoneet, että ilmoitusvelvollisen velvollisuuksien täyttämiseksi ei välttämättä ole riittävää tehdä rahanpesun selvittelykeskukselle ilmoitus epäilyttävästä liiketoimesta, vaan lisäksi ilmoitusvelvollisen olisi tullut kieltäytyä liiketoimesta. Hallituksen esityksen 38/2018 yksityiskohtaisissa perusteluissa on 3 luvun 1 :n osalta todettu, että ilmoitusvelvollinen voi usein jatkaa liiketoimia asiakkaan kanssa sen jälkeen, kun ilmoitus rahanpesun selvittelykeskukselle on tehty. Oikeustilaa tulisi selkiyttää vielä entisestään toteamalla myös itse lakitekstissä, että ilmoitusvelvollinen voi jatkaa liiketoimia asiakkaan kanssa sen jälkeen, kun ilmoitus rahanpesun selvittelykeskukselle on tehty. Joissain tapauksissa ilmoitusvelvollisen voi olla jopa mahdoton kieltäytyä liiketoimien jatkamisesta sopimusoikeudellisten velvoitteiden takia, erityisesti kun otetaan huomioon, ettei ilmoitusvelvollisella ole käytössään keinoja joilla voisi varmistua epäilyn todenperäisyydestä, mikä kuuluu viranomaisten tehtäviin.
2 2 (6) Sivu Esitys sisältää merkittävän määrän kansallista lisäsääntelyä. Rahanpesun estämiseen liittyvien velvoitteiden laajentaminen ehdotetuilla kansallisilla lisäsääntelyillä direktiiviä tiukemmiksi on omiaan lisäämään ilmoitusvelvollisten oikeusturvaan liittyviä ongelmia vielä entisestäänkin. Kansallinen lisäsääntely on ongelmallista myös harmonisointinäkökulmasta, ja vaikeuttaa erityisesti useassa EU-maassa toimivien ilmoitusvelvollisten konsernin yhteisten menettelytapojen ja ohjeiden laatimista, joita edellytetään sekä 4. rahanpesudirektiivissä että voimassa olevassa rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä annetussa laissa. Nordean näkemyksen mukaan ilmoitusvelvollisten oikeusturvan kannalta erityisen ongelmallinen on lakiin pankki- ja maksutilien valvontajärjestelmästä ehdotettu 4 :n 2 momentin 7-kohta, joka tarkoittaisi käytännössä tietosisällön laajuuden osalta sitä, että laajuus on riippuvainen siitä, mitä tietoja viranomaiset kulloinkin katsovat tarvitsevansa. Oikeusturvan kannalta on tärkeää, että sääntely on tarkkarajaista ja että sen sisältö ja velvoitteiden laajuus ovat ennakoitavissa. Asiakkaan tuntemista koskevien velvoitteiden täyttäminen edellyttää ilmoitusvelvollisilta laajamittaista henkilötietojen käsittelyä. Ottaen huomioon, että sekä rahanpesun estämistä koskevan lainsäädännön että yleisen tietosuoja-asetuksen rikkomisesta voi seurata merkittävät negatiiviset seuraamukset ilmoitusvelvolliselle sekä seuraamusmaksujen että kielteisen julkisuuden muodossa, on erittäin tärkeää, että rahanpesun estämiseen liittyvä sääntely ja sen sisältämät velvoitteet ovat selkeitä ja täsmällisiä niiltä osin, kun kysymys ei ole riskiperusteisista menettelyistä, joiden laajuus riippuu ilmoitusvelvollisen omasta riskiarviosta. Pankki- ja maksutilien valvontajärjestelmä Pankki- ja maksutilien valvontajärjestelmää koskeva ehdotus on tietosisällön osalta merkittävästä direktiiviä laajempi, ja kansallisen lisäsääntelyn tarpeellisuutta tulisi jatkovalmistelussa arvioida uudelleen. Rekisterin sisältämä tai tiedonhakujärjestelmän kautta välitettävä tietomäärä tulee olemaan valtava, joten on tarpeen myös tarkemmin määritellä, mitä tietoja ja kuinka pitkältä ajalta takautuvasti tietojen pitää olla saatavissa. Sillä on merkittävä vaikutus ilmoitusvelvollisille aiheutuviin kustannuksiin ja järjestelmävaatimuksiin. Erityisen ongelmallinen järjestelmäkehityksen ja -muutosten kannalta on ehdotuksen 4 :n 2 momentin 7 kohta, jonka mukaan säädettäisiin, että tilinhaltijan tai tilin käyttöoikeudenhaltijan asiakkuuteen liittyviä muita tietoja voitaisiin luovuttaa tiedonhakujärjestelmän kautta. Ehdotuksen mukaan tällaisia tietoja voivat olla esimerkiksi sijoitusvarallisuuteen liittyvät tiedot. Tällainen sääntely johtaisi ilmoitusvelvollisten kannalta tilanteeseen, jossa ne eivät pysty ennakoimaan kyselyiden sisältöä ja siten velvoitteiden laajuutta. IT järjestelmiä ja ratkaisuja kehitettäessä on jo suunnitteluvaiheessa tiedettävä täsmälleen, mitä tietoja pitää toimittaa tai asettaa viranomaisten saataville. Nordea ehdottaa 7 kohdan poistamista epäselvänä ja tarpeettomana. Viranomaisilla olisi edelleen mahdollisuus saada tarvittaessa
3 3 (6) Sivu tietoja nykyiseen tapaan kohdennetuilla pankkitiedusteluilla, mikäli tietoja tarvitaan laajemmin kuin mitä direktiivi edellyttää. Mikäli kansallinen lisäsääntely katsotaan hallitusohjelman vastaisena välttämättömäksi, tietosisällön osalta pankki- ja maksutilien siirtyminen automaattisen tiedonvaihdon piiriin tulisi vaiheistaa siten, että ensivaiheessa kyselyiden kohteena olisivat direktiivin edellyttämät tiedot, ja vasta myöhemmässä vaiheessa tilitapahtumat ja esimerkiksi luottoja ja niiden vakuutena olevaa omaisuutta koskevat tiedot. Jatkovalmistelussa tulisi muutoinkin tarkemmin selvittää ehdotusten vaikutusta ilmoitusvelvollisille eri tietovaatimusten osalta. Erityisesti tilitapahtumien osalta tulisi vaikutuksia selvittää tarkemmin ja ottaa huomioon tapahtumien määrä ja mm. ulkomaisten tilitapahtumien ominaispiirteet. Tapahtumien määrän voitaneen arvioida olevan Suomen tasolla kymmeniä miljoonia, kun huomioidaan kaikkien pankkien tapahtumien määrä yhteensä. Tilitapahtumien osalta hallituksen esityksessä ei ole lausuttu siitä, miten niistä mahdollisesti ilmenevien yleisen tietosuoja-asetuksen (Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2016/679, annettu 27 päivänä huhtikuuta 2016, luonnollisten henkilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä sekä näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta ja direktiivin 95/46/EY kumoamisesta (yleinen tietosuoja-asetus)) 9 artiklan mukaisten erityisten henkilötietoryhmien käsittely turvataan. Yleisen tietosuoja-asetuksen 9.2 artiklan g kohta edellyttää, että laissa säädetään asianmukaisista ja erityisistä toimenpiteistä rekisteröidyn perusoikeuksien ja etujen suojaamiseksi. Tämä on tärkeää sekä kansallisissa että rajat ylittävissä tietojen luovuttamistapauksissa. Jatkovalmistelussa tulisi edelleen selvittää tarkemmin ehdotusten vaikutusta henkilötietojen käsittelyn ja tietosuojan näkökulmasta. Ehdotuksen mukaan luottolaitoksilla tulisi olla valmius luovuttaa tietoja järjestelmän kautta, ja maksulaitoksilla toimittaa tiedot rekisteriin, Direktiivin mukaan jäsenvaltioiden on perustettava 32 a artiklassa tarkoitetut keskitetyt automatisoidut mekanismit viimeistään 10 päivänä syyskuuta Ottaen huomioon ehdotuksen vaikutukset järjestelmävaatimuksiin ja -kehitykseen, luotto- ja maksulaitoksille tulisi varata pidempi siirtymäaika direktiivin sallimissa rajoissa. Laki rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä Tarkempien säännösten antamista VN:n asetuksella 1:4 1 momentin 11 kohdassa tarkoitetuista merkittävistä julkisista tehtävistä pidän kannatettavana ja erittäin tervetulleena. Luetteloa laadittaessa tulee kuitenkin kiinnittää erityistä huomiota luettelon kattavuuteen ja täsmällisyyteen. Ehdotuksen mukaan jos 6 luvun 1 :ssä tarkoitettuun rekisteriin on rekisteröity vain osa oikeushenkilön hallituksen tai vastaavan päättävän elimen jäsenistä oikeushenkilöä koskevan muun lainsäädännön mukaisesti, asiakkaan tuntemistiedoista voidaan säilyttää 2 mo-
4 4 (6) Sivu mentin 4 kohdan nojalla vain kyseisiä henkilöitä koskevat tiedot, jos se on perusteltua ilmoitusvelvollisen riskiarvion perusteella. Ehdotus on erittäin kannatettava ja selkiyttää tilannetta. Ehdotuksessa tulisi edelleen yhtenäistää vaatimuksia myös tosiasiallisista edunsaajista ja hallituksen jäsenistä säilytettävien tietojen osalta siten, että myös tosiasiallisen edunsaajan osalta syntymäaikatieto olisi riittävä silloin, kun henkilötunnus ei ilmene saatavilla olevista asiakirjoista tai rekisteritiedoista, ja kun tosiasiallisen edunsaajan henkilöllisyydestä ei ole epäselvyyttä. Vaatimusten yhtenäistäminen paitsi nopeuttaisi prosessia, olisi myös henkilötietojen käsittelyn osalta yleisen tietosuoja-asetuksen tietojen minimointi vaatimuksen mukainen. Henkilötietojen käsittelyn osalta yhtenäistämistä puoltaisi myös se, että hallitusten jäsenten henkilötunnukset eivät aina välttämättä ole oikeushenkilöiden edustajien tiedossa, jolloin edustajat joutuvat erikseen keräämään ne ilmoitusvelvollisen pyynnön täyttämistä varten, mikä saattaa altistaa tietosuojariskeille voimaan tulleella muutoksella lisättiin rahanpesun ja terrorismin estämisestä annettuun lakiin oikeus hyödyntää asiakkaasta tai tämän tosiasiallisesta edunsaajasta eri tietolähteistä saatavilla olevia tietoja asiakasta koskevan riskiarvion laatimiseksi ja ylläpitämiseksi, rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämiseksi sekä tässä laissa tarkoitetun ilmoitusvelvollisuuden ja selonottovelvollisuuden täyttämiseksi. Perustelujen mukaan muutoksen taustalla on Euroopan valvontaviranomaisten yhteinen ohje rahanpesudirektiivin 17 ja 18 artiklassa tarkoitetuista yksinkertaistetussa ja tehostetuissa asiakkaan tuntemismenettelyssä huomioon otettavista seikoista (Joint Guidelines under Articles 17 and 18(4) of Directive (EU) 2015/849 on simplified and enhanced customer due diligence and the factors credit and financial institutions should consider when assessing the money laundering and terrorist financing risk associated with individual business relationships and occasional transactions,jc , 26/06/2017). Perusteluissa viitataan lähteinä tuomioistuinten päätöksiin, mediassa esiintyviin tietoihin ja viranomaisrekisterin tietoihin. Edellä mainitun Euroopan valvontaviranomaisten ohjeen mukaan asiakkaaseen tai tosiasialliseen edunsaajaan liittyviä riskitekijöitä arvioitaessa huomiota voidaan kiinnittää siihen, onko asiakkaasta tai tosiasiallisesta edunsaajasta kielteisiä uutisia tai muita merkittäviä tietoja, kuten syytöksiä rikollisesta toiminnasta tai terrorismista. Yleisen tietosuoja-asetuksen 10 artiklan mukaan rikostietojen käsittely edellyttää laintasoista säännöstä, joten se ei voi perustua toimivaltaisen viranomaisen ohjeeseen vaan käsittelystä tulee säätää lailla. Mikäli voimaan tulleen muutoksen tarkoituksena on ollut sallia yleisen tietosuoja-asetuksen 10 artiklan tarkoittamien rikostuomioihin ja rikkomuksiin liittyvien henkilötietojen käsittely rahanpesun estämisessä ja riskitekijöitä arvioitaessa, tulisi säännöstä edelleen täsmentää niin, että rikostuomioihin ja rikkomuksiin liittyvät henkilötiedot mainitaan nimenomaisesti lakitekstissä. Säännöksen täsmentäminen on tärkeää paitsi henkilötietojen käsittelyn suojaamisen myös ilmoitusvelvollisten oikeusturvan kannalta. Sääntelyn selkeys ja täsmällisyys ovat erittäin tärkeitä, kun huomioidaan, että sekä rahanpesun estämistä koskevan lainsäädännön että yleisen tietosuoja-asetuksen rikkomisesta voi seurata merkittävät
5 5 (6) Sivu negatiiviset seuraamukset ilmoitusvelvolliselle sekä seuraamusmaksujen että kielteisen julkisuuden muodossa. Kansainväliset pakotteet ilmoitusvelvollisten riskienhallinnassa YK:n ja EU:n pakotteiden lisäksi joillakin valtioilla on omia kansallisia pakotteita. Ne eivät ole Suomessa suoraan juridisesti sitovia. Näistä pakotteista tunnetuimpia ovat Yhdysvaltojen valtiovarainministeriön, Office of Foreign Assets Control (OFAC), listaukset henkilöistä ja yhteisöistä, joiden varat tulee OFACin mukaan jäädyttää. OFAC -listat julkistetaan ko. viranomaisen omilla verkkosivuilla. Vaikka OFAC -listaukset eivät ole Suomessa juridisesti sitovia, eikä finanssialan toimijat näin ollen ole velvollisia jäädyttämään OFAC- pakotelistoilla olevien tahojen varoja Suomessa, voidaan OFAC -listojen seuraamista pitää kuitenkin perustellusti rahanpesulainsäädännön mukaisen selonottovelvollisuuden piiriin kuuluvana tilanteena, kuten on mainittu myös Finanssivalvonnan Standardissa 2.4. Myös liiketoimen keskeyttämistä lisäselvitysten hankkimista varten voidaan perustella rahanpesulainsäädännön noudattamisella. Koska yhdysvaltalaiset pankit ovat velvollisia jäädyttämään OFAC -listalla oleville tahoille kuuluvat maksut, finanssialan toimijoiden on voitava huomioida tämä riskienhallinnassaan. OFAC-listausten seuraaminen on riskienhallinnallisesti merkittävää myös kansainvälisen maksuliikenteen ja muiden rajat ylittävien finanssipalveluiden toimivuuden turvaamiseksi. OFAC-listausten huomioiminen riskienhallinnassa on välttämätöntä myös sen takia, että niiden seuraamatta ja noudattamatta jättäminen voi aiheuttaa merkittäviä seuraamuksia finanssialan toimijoille. USA:n kansallisen lainsäädännön (USA Patriot Act) perusteella USA:n viranomaiset voivat asettaa sanktioita myös ulkomaisille rahoituslaitoksille, jotka eivät noudata OFAC-pakotteita. Koska OFAC pakotteiden seuraaminen on tähän saakka perustunut toimijoiden omiin riskienhallinnallisiin päätöksiin ja Finanssivalvonnan Standardiin 2.4., tulisi oikeustilan selventämiseksi lisätä esimerkiksi rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä annetun lain selonottovelvollisuutta koskevaan säännökseen mahdollisuus seurata OFAC-pakotteita ja muita kansallisia pakotelistoja osana asiakkaan riskiperusteista tuntemista ja selonottovelvollisuutta. Finanssiala ry ja Elinkeinoelämän keskusliitto ovat jo hallituksen esityksen HE 38/2018 valmistelun yhteydessä ehdottaneet, että lainsäädäntöä tulisi tältä osin selventää, mutta esitykseen ei tuolloin lisätty tätä koskevaa ehdotusta. Nordea näkee oikeustilan selventämisen edelleen välttämättömäksi tältä osin. Sen mahdollistamiseksi, että OFAC -listaukset voidaan tehokkaasti ottaa huomioon ilmoitusvelvollisten riskien hallinnassa, tulisi harkita myös luottolaitoslain muuttamista siltä osin, kun kyse on oikeudesta kieltäytyä perusmaksutilin avaamisesta tai irtisanoa perusmaksutili. Luottolaitoslain 15 luvun 6 :n mukaan talletuspankki saa kieltäytyä perusmaksutilin avaamisesta ja perusmaksutiliin liittyvien maksupalveluiden tarjoamisesta vain rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä annetusta laista (444/2017) tai eräiden
6 6 (6) Sivu Suomelle Yhdistyneiden Kansakuntien ja Euroopan unionin jäsenenä kuuluvien velvoitusten täyttämisestä annetusta laista (659/1967) johtuvasta syystä. Nordea ehdottaa lisättäväksi kieltäytymisperusteisiin oikeuden kieltäytyä perusmaksutilin avaamisesta ja perusmaksutiliin liittyvien maksupalveluiden tarjoamisesta silloin, kun se on välttämätöntä talletuspankin OFAC-listauksiin liittyvien riskien hallinnan ja sitä kautta kansainvälisen maksuliikenteen tai muiden rajat ylittävien finanssipalveluiden toimivuuden turvaamiseksi. Nordea pitää tärkeänä pyrkimyksiä estää rahanpesua ja terrorismin rahoittamista sekä lisätä avoimuutta, ja ilmaisee halukkuutensa keskustella jatkovalmistelun yhteydessä lisää näkemyksistään ja sääntelyn tuomista haasteista sekä oikeusturvanäkökulmista. Nordea Bank AB (publ), Suomen sivuliike Laati: Anu Torkkeli Senior Legal Counsel
Valtiovarainministeriölle.
1 (6) Sivu 23.3.2018 Päivämäärä VM003:00/2018 Viite Valtiovarainministeriölle valtiovarainministerio@vm.fi mia.aronen@vm.fi +358 9 5300 5170 +358 46 922 1457 anu.torkkeli@nordea.com Puhelin Matkapuhelin
Nuorten Päivät 2016: Rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estäminen ja selvittäminen: ajankohtaiskatsaus
Nuorten Päivät 2016: Rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estäminen ja selvittäminen: ajankohtaiskatsaus 14.10.2016 Nina Isokorpi, Roschier Sisällysluettelo Rahanpesulain (503/2008) soveltuminen asianajajiin
FA ehdottaa täsmennyksiä lakimuutosesitykseen
Lausunto 1 (6) VM - valtiovarainministeriö VM003:00/2018 Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi Finanssivalvonnasta annetun lain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 13885/16 SC 181 ECON 984 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin 2011/16/EU
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en)
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 12041/16 LIMITE PUBLIC FISC 133 ECOFIN 782 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio
ASIANAJOTOIMINTAA KOSKEVIA SÄÄDÖKSIÄ JA OHJEITA TIIVISTELMÄ RAHANPESUN JA TERRORISMIN RAHOITTAMISEN VASTUSTAMISESTA
B 17.2 TIIVISTELMÄ RAHANPESUN JA TERRORISMIN RAHOITTAMISEN VASTUSTAMISESTA YLEISTÄ Rahanpesun ilmoitusvelvollisuus koskee liike- tai ammattitoimintana oikeudellisissa asioissa avustavia. Asianajajilla
HE 228/2016 vp Lausunto HE laiksi rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä jne. Etelä-Suomen aluehallintovirasto
HE 228/2016 vp Lausunto HE laiksi rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä jne. Etelä-Suomen aluehallintovirasto [Marko Peltonen, Elinkeinovalvontayksikkö] 30.11.2016 1 1. Valvontaresurssit
LAUSUNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI LAIKSI PANKKI- JA MAKSUTILIEN VALVONTAJÄRJESTELMÄSTÄ JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI
LAUSUNTO 1 (5) ESAVI/11235/00.02.00/2018 Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat 20.7.2018 Elinkeinovalvonta Valtiovarainministeriö valtiovarainministerio@vm.fi VM008:00/2017 LAUSUNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN
Lausunto hallintovaliokunnalle HE 228/
Lausunto hallintovaliokunnalle HE 228/2016 1.3.2017 Hallituksen esitys laiksi rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä, laiksi rahanpesun selvittelykeskuksesta sekä eräiksi niihin liittyviksi
Nordea Bank AB (publ), Suomen sivuliike (Nordea) kiittää mahdollisuudesta lausua yllä mainitusta
1 (5) Sivu Valtiovarainministeriölle valtiovarainministeriö@vm.fi mia.aronen@vm.fi Arviomuistio pankki- ja maksutilijärjestelmän uudistamisesta Nordea Bank AB (publ), Suomen sivuliike (Nordea) kiittää
Lausuntopyyntö SM048:00/2003
LAUSUNTO 1 (9) Sisäasiainministeriö Poliisiosasto PL 26 00023 Valtioneuvosto Lausuntopyyntö SM048:00/2003 LAUSUNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI LAIKSI RAHANPESUN JA TERRORISMIN RAHOITUKSEN ESTÄMISESTÄ
Laki. pankki- ja maksutilien valvontajärjestelmästä. Pankki- ja maksutilien valvontajärjestelmä. Määritelmät
Laki pankki- ja maksutilien valvontajärjestelmästä Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Pankki- ja maksutilien valvontajärjestelmä Tässä laissa säädetään pankki- ja maksutilien valvontajärjestelmästä,
Lausuntopyyntönne VM 139:00/2014
Lausunto 1 (7) Valtiovarainministeriö Lausuntopyyntönne VM 139:00/2014 1 Lausuntopyyntönne Valtiovarainministeriö on pyytänyt Finanssivalvonnan lausuntoa rahanpesulainsäädännön uudistamistyöryhmän muistiosta.
Henkilötietolain (521/1999) 10 ja 24 :ssä säädetyistä tiedoista koostuva tietosuojaseloste. Tietosuojaseloste on laadittu
TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolain (521/1999) 10 ja 24 :ssä säädetyistä tiedoista koostuva tietosuojaseloste. Tietosuojaseloste on laadittu 30.4.2018. REKISTERINPITÄJÄ Rekisterinpitäjänä toimii: Tili-Saarimaa
Hallituksen esitys yleistä tietosuoja-asetusta täydentäväksi lainsäädännöksi - TIETOSUOJALAKI
Hallituksen esitys yleistä tietosuoja-asetusta täydentäväksi lainsäädännöksi - TIETOSUOJALAKI 1 Yleinen tietosuoja-asetus ehdotettu tietosuojalaki Asetuksen säännösten täydentäminen ja täsmentäminen 1.
Lausuntoyhteenveto 1 (9) VM003:00/ Rahoitusmarkkinaosasto
Lausuntoyhteenveto 1 (9) VM003:00/2018 26.3.2018 Rahoitusmarkkinaosasto Lausuntoyhteenveto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi Finanssivalvonnasta annetun lain ja eräiden siihen liittyvien
Tietosuojalaki sekä muuta ajankohtaista lainsäädännössä - Virpi Koivu. JUDO-työpaja
Tietosuojalaki sekä muuta ajankohtaista lainsäädännössä - Virpi Koivu JUDO-työpaja 20.5.2019 Yleislait voimaan 1.1.2019 Tietosuojalaki (1050/2018) Laki henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen
Kansallinen tietosuojalaki
Kansallinen tietosuojalaki Juhta/VAHTI -työpaja 18.5.2018 Tanja Jaatinen, OM 1 NYKYTILA Perustuslain 10 :n 1 mom. Jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu. Henkilötietojen suojasta säädetään
Finanssiala ry:n lausunto luonnoksista rahanpesun ja terrorismin estämisestä annetun lain nojalla annettaviksi valtioneuvoston asetuksiksi
Lausunto 1 (6) SISÄMINISTERIÖ kirjaamo@intermin.fi SMDno-2018-428 Finanssiala ry:n lausunto luonnoksista rahanpesun ja terrorismin estämisestä annetun lain nojalla annettaviksi valtioneuvoston asetuksiksi
Lausunto RAKLI ry kokoaa yhteen kiinteistöalan ja rakennuttamisen vastuulliset ammattilaiset.
Rakli Lausunto 01.09.2017 Asia: 1/41/2016 Lausuntopyyntö yleisen tietosuojaasetuksen täytäntöönpanotyöryhmän (TATTI) mietinnöstä ja työryhmän ehdotuksesta hallituksen esitykseksi uudeksi tietosuojalaiksi
Täydennys Finanssivalvonnan lausuntoon luonnoksesta hallituksen esitykseksi
Lausunto 1 (5) Valtiovarainministeriö Rahoitusmarkkinaosasto PL 28 00023 HELSINKI VM019:00/2013 Täydennys Finanssivalvonnan lausuntoon luonnoksesta hallituksen esitykseksi uudeksi laiksi luottolaitostoiminnasta
1. YRITYSTEN TILIEN EHDOT MUUTOKSET
1. YRITYSTEN TILIEN EHDOT Määritelmät Lisätty seuraavat määritelmät: - Maksutoimeksianto: Maksutoimeksianto on asiakkaan tai maksunsaajan pankilleen antama määräys toteuttaa maksutapahtuma tilisiirtona,
Lausunto 1 (5) Rahoitusmarkkinaosasto. Eduskunnan lakivaliokunta. Viite: Lakivaliokunnan lausuntopyyntö (HE 228/2016 vp), 8.11.
Lausunto 1 (5) 16.11.2016 Rahoitusmarkkinaosasto Eduskunnan lakivaliokunta Viite: Lakivaliokunnan lausuntopyyntö (HE 228/2016 vp), 8.11.2016 Lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi rahanpesun
ILMOITUSVELVOLLISEN RISKIARVION LAATIMINEN
OHJE 1 (5) Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat Elinkeinovalvonta ILMOITUSVELVOLLISEN RISKIARVION LAATIMINEN 1 Yleistä riskien arvioinnista Ilmoitusvelvollisen riskiarvio Rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen
Vm lausuntopyyntö HE:stä laiksi pankki- ja maksutilien valvontajärjestelmästä ja eräiksi siihen liittyviksi laiksi
Santeri Suominen Valtiovarainministeriölle Lausunto 1 (5) 29.6.2018 Vm lausuntopyyntö HE:stä laiksi pankki- ja maksutilien valvontajärjestelmästä ja eräiksi siihen liittyviksi laiksi Pankki- ja maksutilien
HE 27/2006 vp. Ehdotetuin säännöksin pantaisiin täytäntöön
HE 27/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi palkkaturvalain ja merimiesten palkkaturvalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäviksi palkkaturvalakiin
Tietosuojalainsäännön katsaus Virpi Korhonen, lainsäädäntöneuvos
Tietosuojalainsäännön katsaus 24.9.2018 Virpi Korhonen, lainsäädäntöneuvos Tietosuojaa koskeva EU-tasoinen sääntely Yleinen tietosuoja-asetus suoraan sovellettava Euroopan unionin rikosasioiden tietosuojadirektiivi
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.11.2016 C(2016) 7495 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 24.11.2016, direktiivin (EU) 2015/849 täydentämisestä yksilöimällä suuririskiset kolmannet maat, joilla
Laki. rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä annetun lain muuttamisesta. 1 luku. Yleiset säännökset. Soveltamisala
Laki rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä annetun lain (444/2017)
Oikeudellisten asioiden valiokunta LAUSUNTOLUONNOS. sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalle
Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 2016/0148(COD) 16.12.2016 LAUSUNTOLUONNOS oikeudellisten asioiden valiokunnalta sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalle ehdotuksesta
LAUSUNTO RAHANPESULAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMISTYÖRYHMÄN MUISTIOSTA
22.1.2016 1 (6) Valtiovarainministeriö valtiovarainministerio@vm.fi Sisäministeriö kirjaamo@intermin.fi VM139:00/2014 LAUSUNTO RAHANPESULAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMISTYÖRYHMÄN MUISTIOSTA Yleistä Valtiovarainministeriö
Eduskunnan hallintovaliokunnalle
MUISTIO Lainvalmisteluosasto Lainsäädäntöneuvos Arja Manner 21.2.2017 Eduskunnan hallintovaliokunnalle HE 228/2016 vp: Hallituksen esitys laiksi rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä, laiksi
Palaute saaduista lausunnoista:
1 (7) Palaute saaduista lausunnoista: Standardi 2.4 Asiakkaan tunteminen - rahanpesun, terrorismin rahoittamisen sekä markkinoiden väärinkäytön estäminen ja Standardi RA 2.1 Epäilyttävien arvopaperikauppojen
IF-INFO MEKLAREILLE
If IF-INFO MEKLAREILLE 20.3.2018 IF-INFO MEKLAREILLE Mitä If järjestää Skype-palavereja, joiden aiheisiin meklarit vaikuttavat Ifissä on paljon asiantuntemusta, joka saadaan näin tehokkaasti esille Toimii
HE 91/2016 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain 33 c :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n sekä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN
Määräykset ja ohjeet X/2013
Määräykset ja ohjeet X/2013 Kolmansien maiden kaupankäyntiosapuolet Dnro x/01.00/2013 Antopäivä x.x.2013 Voimaantulopäivä x.x.2013 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi
Laki. rahanpesun selvittelykeskuksesta. Soveltamisala
Laki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: rahanpesun selvittelykeskuksesta 1 Soveltamisala Tässä laissa säädetään rahanpesun selvittelykeskuksesta sekä rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämistä,
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. helmikuuta 2016 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. helmikuuta 2016 (OR. en) 5782/16 ADD 1 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 3. helmikuuta 2016 Vastaanottaja: EF 18 ECOFIN 68 JAI 73 COSI 13 COTER 11 RELEX 74 Euroopan komission
Pankki- ja maksutilien valvontajärjestelmä
- ja maksutilien valvontajärjestelmä Talousvaliokunta 9.11.2018 Rahoitusmarkkinaosasto Hallituksen esityksen tausta EU:n viides rahanpesun vastainen direktiivi julkaistiin kesäkuussa 2018 Hallituksen esityksessä
LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0068(CNS) 1.9.2015. oikeudellisten asioiden valiokunnalta
Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 2015/0068(CNS) 1.9.2015 LAUSUNTOLUONNOS oikeudellisten asioiden valiokunnalta talous- ja raha-asioiden valiokunnalle ehdotuksesta neuvoston
Työryhmän ehdotus hallituksen esitykseksi laiksi henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä
Lausuntopyyntö 07.11.2017 OM 21/41/2016 Työryhmän ehdotus hallituksen esitykseksi laiksi henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä Johdanto Euroopan
Standardi RA4.7. Rahoitusriskin ilmoittaminen. Määräykset ja ohjeet
Standardi RA4.7 Rahoitusriskin ilmoittaminen Määräykset ja ohjeet Miten luet standardia Standardi on aihealueittainen määräysten ja ohjeiden kokonaisuus, joka velvoittaa tai ohjaa valvottavia ja muita
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
Rikosoikeuden professori Sakari Melander Helsingin yliopisto Oikeustieteellinen tiedekunta Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle
Rikosoikeuden professori Sakari Melander Helsingin yliopisto Oikeustieteellinen tiedekunta 29.11.2018 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Asia: U-kirjelmä (U) 94/2018 vp eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
Rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estäminen asianajajan työssä
Rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estäminen asianajajan työssä Rahanpesulakia sovelletaan. Asianajajista annetussa laissa (496/1958) tarkoitettuun asianajajaan ja hänen apulaiseensa, kun nämä toimivat
GF Money Consumer Finance Oy:n asiakkuuteen ja asialliseen yhteyteen perustuva rekisteri ( GF Money Consumer Finance Oy:n asiakasrekisteri )
HENKILÖTIETOLAIN 10 :N MUKAINEN REKISTERISELOSTE 1. Rekisterinpitäjä GF Money Consumer Finance Oy Y-tunnus: 2382033-5 Kristiinankatu 3 B 20100 Turku Puhelin: 09 427 05044 Sähköposti: asiakaspalvelu@gfmoney.fi
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi luottolaitostoiminnasta annetun lain 105 :n sekä ulkomaisen luottoja rahoituslaitoksen toiminnasta Suomessa annetun lain 7 a ja 9 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN
Määräykset ja ohjeet 14/2013
Määräykset ja ohjeet 14/2013 Kolmansien maiden kaupankäyntiosapuolet Dnro FIVA 15/01.00/2013 Antopäivä 10.6.2013 Voimaantulopäivä 1.7.2013 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi
TILINTARKASTAJA JA EU:N TIETOSUOJA-ASETUS KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA
1 (5) PÄIVITETTY 29.10.2018 TILINTARKASTAJA JA EU:N TIETOSUOJA-ASETUS KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA SUOMEN TILINTARKASTAJAT RY:N SUOSITUKSIA 1/2018 Suomen Tilintarkastajat ry (Finnish Association of Authorised
Tietosuojaseloste. 5. Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus
1.Rekisterinpitäjä Nimi: Energiavirasto Y-tunnus: 1738354-6 Osoite: Lintulahdenkuja 4, 00530 Helsinki Muut yhteystiedot: 029 5050 000 (vaihde), kirjaamo@energia.fi 2. Yhteyshenkilö Nimi: Jonna Makkonen
HE 14/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ajoneuvoliikennerekisteristä annetun lain 15 :n ja tieliikennelain 105 b :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ajoneuvoliikennerekisteristä annetun lain 15 :n ja tieliikennelain 105 b :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi ajoneuvoliikennerekisteristä
TILINTARKASTAJA JA EU:N TIETOSUOJA-ASETUS KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA
1 (5) TILINTARKASTAJA JA EU:N TIETOSUOJA-ASETUS KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA SUOMEN TILINTARKASTAJAT RY:N SUOSITUKSIA 1/2018 Suomen Tilintarkastajat ry (Finnish Association of Authorised Public Accountants)
Standardi RA4.5. Korkoriskin ilmoittaminen. Määräykset ja ohjeet
Standardi RA4.5 Korkoriskin ilmoittaminen Määräykset ja ohjeet Miten luet standardia Standardi on aihealueittainen määräysten ja ohjeiden kokonaisuus, joka velvoittaa tai ohjaa valvottavia ja muita rahoitusmarkkinoilla
Työryhmän ehdotus hallituksen esitykseksi laiksi henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä
Lausunto 04.12.2017 168 K Asia: OM 21/41/2016 Työryhmän ehdotus hallituksen esitykseksi laiksi henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä 1 LUKU.
6068/16 team/hkd/vb 1 DGG 1B
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. helmikuuta 2016 (OR. en) 6068/16 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 5783/1/16 REV 1 Asia:
Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM RMO Jaakkola Miia(VM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta
Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2014-00250 RMO Jaakkola Miia(VM) 28.03.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia EKP:n asetus kehyksen perustamisesta yhteisen pankkivalvontamekanismin puitteissa tehtävälle
TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO
TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 1307/031/2018 Tietosuojavaltuutetun lausunto 25.4.2018 Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta MmV@eduskunta.fi Maa- ja metsätalousvaliokunta on pyytänyt tietosuojavaltuutetun
TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 221/03/2018 Lausunto
TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 221/03/2018 Lausunto 2.3.2018 Valtiovarainministeriö Mia Aronen valtiovarainministeriö@vm.fi mia.aronen@vm.fi Viite: Valtiovarainministeriön lausuntopyyntö VM003:00/2018
Maksupalveludirektiivi (PSD2) tietosuojan näkökulmasta. Fintech Breakfast , Technopolis, Oulu
Maksupalveludirektiivi (PSD2) tietosuojan näkökulmasta Fintech Breakfast 17.3.2017, Technopolis, Oulu Agenda I II Maksupalveludirektiivi (PSD2) mitä uutta? Yleinen tietosuoja-asetus PSD2 3 Maksupalveludirektiivi
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. heinäkuuta 2016 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. heinäkuuta 206 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 206/026 (NLE) 8523/6 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: JAI 34 USA 23 DATAPROTECT 43 RELEX 334 NEUVOSTON PÄÄTÖS rikosten
Lausunto Yleiset kommentit erityisiä henkilötietoryhmiä koskevasta 5 :stä ja rikostuomioita ja rikkomuksia koskevasta 6 :stä.
Liikenne ja viestintäministeriö Lausunto 08.09.2017 Asia: 1/41/2016 Lausuntopyyntö yleisen tietosuojaasetuksen täytäntöönpanotyöryhmän (TATTI) mietinnöstä ja työryhmän ehdotuksesta hallituksen esitykseksi
Määräykset ja ohjeet 26/2013
Määräykset ja ohjeet 26/2013 Yhteiseurooppalainen raportointi (COREP) Dnro FIVA 18/01.00/2013 Antopäivä 9.12.2013 Voimaantulopäivä 29.6.2014 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi
Ks. direktiivin artiklat yksinkertaistetusta asiakkaan tuntemisesta (art ) ja tehostetusta tuntemisesta (art 18-24).
Lausunto 1 (6) Eduskunnan talousvaliokunta tav@eduskunta.fi Lausunto koskien esitystä laiksi rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä, laiksi rahanpesun selvittelykeskuksesta sekä eräiksi niihin
Lausunto poikkeusoloihin varautumista rahoitusalalla koskevan lainsäädännön tarkistamisesta laaditusta työryhmämuistiosta
Lausunto 1 (4) Valtiovarainministeriölle Lausuntopyyntönne 16.8.2018, VM115:00/2016 Lausunto poikkeusoloihin varautumista rahoitusalalla koskevan lainsäädännön tarkistamisesta laaditusta työryhmämuistiosta
HE 305/2010 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 17 :n ja vakuutusoikeuslain
HE 305/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 17 :n ja vakuutusoikeuslain 21 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
HENKILÖTIETOJEN SUOJAA KOSKEVAN KANSALLISEN LAINSÄÄDÄNNÖN TARKISTAMINEN
Luonnos 18.1.2015 OM1/41/2016 HENKILÖTIETOJEN SUOJAA KOSKEVAN KANSALLISEN LAINSÄÄDÄNNÖN TARKISTAMINEN Asettaminen Oikeusministeriö on päättänyt asettaa työryhmän selvittämään Euroopan unionin yleisen tietosuoja-asetuksen
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 57/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kemikaalilain säännöksiä muutettavaksi siten, että kemikaalin päällysmerkintöihin
Määräykset ja ohjeet 14/2013
Määräykset ja ohjeet 14/2013 Kolmansien maiden kaupankäyntiosapuolet Dnro FIVA 15/01.00/2013 Antopäivä 10.6.2013 Voimaantulopäivä 1.7.2013 FINANSSIVALVONTA puh. 09 183 51 faksi 09 183 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi
1994 vp - HE 140 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1994 vp - HE 140 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
Korkein oikeus Lausunto 26.09.2018 OH2018/203 Asia: VM183:00/2017 ja VM/1631/03.01.00/2018 Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi
15295/14 HG/phk DGB 3. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. joulukuuta 2014 (OR. en) 15295/14. Toimielinten välinen asia: 2014/0295 (NLE) PECHE 526
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. joulukuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0295 (NLE) 15295/14 PECHE 526 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS LIS-kalastuksen
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 111/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön yleisen tutkintojen tunnustamisjärjestelmän voimaanpanosta annetun lain 6 ja 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1. Arvionne lukuun 1 Johdanto
LAUSUNTO 01.10.2018 Dnro OKV/67/20/2018 1/5 Viite: Valtiovarainministeriön lausuntopyyntö 21.8.2018, VM183:00/2017 ja VM/1631/03.01.00/2018 Asia: Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen
Toinen maksupalveludirektiivi HE 143/2017 vp. maksulaitos- ym. laeista
Toinen maksupalveludirektiivi HE 143/2017 vp. maksulaitos- ym. laeista Talousvaliokunta 27.10.2017 Risto Koponen Rahoitusmarkkinaosasto Yleistä Toinen maksupalveludirektiivi (PSD2) Maksimiharmonisaatiodirektiivi,
Sosiaali- ja terveysministeriö Kirjaamo PL VALTIONEUVOSTO. Sosiaali- ja terveysministeriön lausuntopyyntö STM015:00/2015
Lausunto 1 (5) Sosiaali- ja terveysministeriö Kirjaamo PL 33 00023 VALTIONEUVOSTO Sosiaali- ja terveysministeriön lausuntopyyntö STM015:00/2015 Eläketurvakeskuksen lausunto Eläketurvakeskuksen kanta asiakastietolakiin
Uudistuvarahanpesusääntely. Luottomiesten seminaari, Tallinna Mika Linna, Finanssialan Keskusliitto
Uudistuvarahanpesusääntely Luottomiesten seminaari, Tallinna 12.10.2016 Mika Linna, Finanssialan Keskusliitto Taustaksi Rahanpesu on rikoksella hankitun rahan alkuperän häivyttämistä Terrorismin rahoittaminen
HALLITUKSEN ESITYS EU:N YLEISTÄ TIETOSUOJA-ASETUSTA TÄYDENTÄVÄKSI LAINSÄÄDÄNNÖKSI (HE 9/2018 vp)
Lainvalmisteluosasto Julkisoikeuden yksikkö LsN Anu Talus LAUSUNTO 20.3.2018 Perustuslakivaliokunnalle HALLITUKSEN ESITYS EU:N YLEISTÄ TIETOSUOJA-ASETUSTA TÄYDENTÄVÄKSI LAINSÄÄDÄNNÖKSI (HE 9/2018 vp) Hallitus
Eduskunnan talousvaliokunnalle HE 143/2017 vp. valtiovarainministeriön huomiot asiantuntijakuulemisesta
Muistio 1 (6) 6.11.2017 Rahoitusmarkkinaosasto Risto Koponen Eduskunnan talousvaliokunnalle HE 143/2017 vp. valtiovarainministeriön huomiot asiantuntijakuulemisesta 1 Yleistä Hallitus antoi 19.10.2017
DIREKTIIVIEHDOTUS KOSKIEN TIETTYJEN YRITYSTEN TULOVEROTIETOJEN ILMOITTAMISTA
DIREKTIIVIEHDOTUS KOSKIEN TIETTYJEN YRITYSTEN TULOVEROTIETOJEN ILMOITTAMISTA Torstai 9.6.2016 Eduskunnan verojaosto kello 10 Eduskunnan talousvaliokunta kello 12 Marja Hanski/TEM Direktiiviehdotus tiettyjen
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.2.2017 COM(2017) 73 final 2017/0027 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta omaksuttavan kannan vahvistamisesta osapuolten konferenssissa Rotterdamin yleissopimuksen
Lausunto. Kansallisen liikkumavaran käyttö on perusteltua, eteenkin ottaen huomioon Suomen yhteiskunnan erittäin henkilötietotiheä rakenne.
Suomen Kuntaliitto Lausunto 08.09.2017 590/03/2017 Asia: 1/41/2016 Lausuntopyyntö yleisen tietosuojaasetuksen täytäntöönpanotyöryhmän (TATTI) mietinnöstä ja työryhmän ehdotuksesta hallituksen esitykseksi
Vaikutukset elinkeinoelämään
Muistio SM1679577 1 (5) 00.00.01.00.00 SMDno-2015-2179 Talousvaliokunta 30.11.2016 klo 11; HE 228/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä, laiksi
ALAKOHTAINEN LIITE YLEISOHJEESEEN KIINTEISTÖNVÄLITYSLIIKKEET JA VUOKRAHUONEISTON VÄLITYSLIIKKEET
1 (7) Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat 10.7.2019 ALAKOHTAINEN LIITE YLEISOHJEESEEN KIINTEISTÖNVÄLITYSLIIKKEET JA VUOKRAHUONEISTON VÄLITYSLIIKKEET Tämä alakohtainen liite on tarkoitettu täydentämään
Tämä tietosuojaseloste koskee henkilötietojen käsittelyä Vähittäiskaupan tutkimussäätiössä
Tämä tietosuojaseloste koskee henkilötietojen käsittelyä ssä 1. Rekisterinpitäjä Vähittäiskaupan Tutkimussäätiö - Detaljhandelns Forskningsstiftelse on rekisterinpitäjä ja vastaa henkilötietojen käsittelystä.
Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.8.2013 COM(2013) 577 final 2013/0280 (CNS) C7-0268/13 Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti
Henkilötietojen käsittely tietosuojalain voimaantulon viivästyessä
Henkilötietojen käsittely tietosuojalain voimaantulon viivästyessä Kuntaliiton ohje 18.5.2018 Taustaa Komission ehdotukset tammikuussa 2012 Make Europe fit for the digital age» http://ec.europa.eu/justice/data-protection/reform/index_en.htm»
Tulevat säädösmuutokset ja tietosuoja
Tulevat säädösmuutokset ja tietosuoja Denis Galkin, valtiovarainministeriö Kuntatieto-ohjelman koulutusohjelma Ehdotetaan muutettavaksi kuntalakia ja maakuntalakia, valtiokonttorista annettua lakia sekä
Tämä tietosuojaseloste koskee henkilötietojen käsittelyä Kaupan liiton tapahtumarekisterissä
Tämä tietosuojaseloste koskee henkilötietojen käsittelyä Kaupan liiton tapahtumarekisterissä 1. Rekisterinpitäjä Kaupan liitto on rekisterinpitäjä ja vastaa henkilötietojen käsittelystä. Rekisterin osalta
Relipe Oy. Tilitoimiston asiakasrekisterin TIETOSUOJASELOSTE
Relipe Oy Tilitoimiston asiakasrekisterin Tässä selosteessa on kerrottu tietosuojalainsäädännön edellyttämät tiedot henkilörekisteristä. Tilitoimiston asiakasrekisterissä olevat tiedot koskevat kuitenkin
Määräykset ja ohjeet 10/2013 Markkinoiden väärinkäyttöön liittyvä ilmoitusvelvollisuus - Yhteenveto lausunnoista
1 (5) 14.6.2013 Määräykset ja ohjeet 10/2013 Markkinoiden väärinkäyttöön liittyvä ilmoitusvelvollisuus - Yhteenveto lausunnoista (Tässä yhteenvedossa käytetty määräyksien ja ohjeiden kohtien numerointi
HE 26/2019 vp. Esitys liittyy valtion vuoden 2020 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi öljyjätemaksusta annetun lain kumoamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kumottavaksi öljyjätemaksusta annettu laki. Esitys liittyy valtion
PALAUTE SAADUISTA LAUSUNNOISTA STANDARDILUONNOKSIIN
1 (5) SAADUISTA LAUSUNNOISTA STANDARDILUONNOKSIIN - Asiakkaan tunnistaminen ja tunteminen, rahanpesun ja terrorismin rahoituksen sekä markkinoiden väärinkäytösten estäminen, standardi 2.4 - Epäilyttävien
Määräykset ja ohjeet 26/2013
Määräykset ja ohjeet 26/2013 Yhteiseurooppalainen raportointi (COREP) Dnro FIVA 18/01.00/2013 Antopäivä 9.12.2013 Voimaantulopäivä 29.6.2014 Muutospäivä: 7.12.2015 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi
HE kaasulaitelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 50/2018 vp) Eduskunta Talousvaliokunta Harri Roudasmaa TEM
HE kaasulaitelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 50/2018 vp) Eduskunta Talousvaliokunta 27.4.2018 Harri Roudasmaa TEM HE kaasulaitelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 50/2018
Lausuntoyhteenveto 1 (9) VM003:00/ Rahoitusmarkkinaosasto
Lausuntoyhteenveto 1 (9) VM003:00/2018 12.3.2018 Rahoitusmarkkinaosasto Lausuntoyhteenveto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi Finanssivalvonnasta annetun lain ja eräiden siihen liittyvien
LAUSUNTO Dnro 5935/96/2018
1 (5) LAUSUNTO Dnro 5935/96/2018 Työ- ja elinkeinoministeriö PL 32 00023 VALTIONEUVOSTO kirjaamo@tem.fi 18.10.2018 Asia Lausuntopyyntönne tietosuojavaltuutetulle 10.9.2018, TEM/1260/03.01,01/2016 ja TEM030:00/2018
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.5.2018 COM(2018) 249 final 2018/0117 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETAsopimuksen liitteen XI (Sähköinen
Esitystä käsitellään OSA-neuvosten kokouksessa perjantaina
Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM201600103 MMO Räty Johanna(SM) 03.03.2016 Asia Ehdotus neuvoston täytäntöönpanopäätökseksi Italian ja Kreikan hyväksi toteutettavien kansainvälistä suojelua koskevien väliaikaisten