SKMY:n aineiston dokumentointi sekä tallennustyön järjestäminen Hankkeen loppuraportti Ari Lappalainen

Transkriptio

1 1 SKMY:n aineiston dokumentointi sekä tallennustyön järjestäminen Hankkeen loppuraportti Ari Lappalainen Hanke Osa 1. AINEISTOJEN INVENTOINTI JA DOKUMENTOINTI 1.1. Alan museotoiminnan kehityksestä 1.2. SKMY:n aineistokuvaus ja muut aineistot Suomessa 1.3. Tehty inventointi- ja dokumentointityö Dokumentoinnin ja tallennuksen tila Vuoden 2016 inventointityö Osa 2. TALLENNUS- JA DOKUMENTOINTITYÖN JÄRJESTÄMINEN 2.1. Yleistä 2.2. Keruu ja sen järjestäminen 2.3. Dokumentointityö 2.4. Varastoinnin ja kunnostuksen tila ja tarpeet 2.5. Tutkimustyön roolista 2.6. Kalastusmuseotoiminnan yhteistyötahot 2.7. Tilat, henkilöstö ja synergiaedut tallennustyössä 2.8. Tallennustyön ja museon rahoitus Lähdeluettelo Liite (SKMY:n aineistojen inventointiluettelo)

2 2 SKMY:n aineiston dokumentointi sekä tallennustyön järjestäminen Hanke Suomen Kalastusmuseoyhdistys sai keväällä 2016 MMM:ltä euron summan omien aineistojensa konkreettiseen inventointi- ja dokumentointityöhön sekä tallennustyön organisoinnin järjestämiseen. Työn toteutti toiminnanjohtaja FT Ari Lappalaisen yhdistyksen johtokunnan valvonnassa. Apuna inventointityössä oli museoapulainen Pekka Kinnunen. Aineistojen inventointi ja dokumentoinnin aloittaminen Avustus on käytetty ensinnäkin SKMY:n keräämän aineiston inventointiin ja dokumentointityöhön. Koottu aineisto saanti-, viite- ja numerotietoineen oli suurelta osin järjestämättä. Tämä työ oli koko hankkeen tärkein osio, sillä näin saatiin kokoelmat kirjatuksi pois muistinvaraisesta tiedosta. Aineiston tarkka kartoittaminen ja myöhempi dokumentointi ovat edellytys aineiston keruun suunnittelulle sekä sen laajemmille käyttömahdollisuuksille näyttelyissä, julkaisuissa ja yhdistyksen sivuilla ( Työn pohjalta voitiin arvioida myös kootun aineiston konservointitarpeita. Aineistojen perusteellinen inventointi alkuun ennen tarkempaa dokumentointia oli välttämätön myös siksi, että kokoelmien historia tietoineen on ollut monivaiheinen. Pääosa aineistosta on nykyään omissa varastoissa (Riihimäki, Joensuu) sekä lainassa (SVKM, Forum Marinum, Maretarium, Tyrvännön järvikalastusmuseo, kiertonäyttelyt). Pitkäjänteisen, jo vuonna 1978 käynnistyneen keräystoiminnan ansiosta SKMY:llä on hallussaan mittavat esine-, valokuva-, arkisto- ja kirjallisuusaineistot. Aineistojen laajuus hahmottui lähemmin työn aikana. Aineistoa on esitelty useissa julkaisuissa, mm. teoksissa Kalastuskulttuurin tallennus Suomessa. Kalastusmuseotoiminnan kehitys, kalastusmuseokokoelmat sekä kalastusmuseotoiminnan tehtävä ja tulevaisuus (Lappalainen, 1993), Näin ennen. Kalastuksesta J. Alb. Sandmanin ja T.H. Järven aikana (Naskali 1993), Pyyntitavat ennen ja nyt -symposium (toim. Manninen ja Westman 1993), Kalastusmuseoyhdistyksen kokoelmat (Lappalainen 1995), Kalastusmuseosta sanoin ja kuvin (Lappalainen ja Naskali 1995), Kalastusmuseoyhdistyksen kokoelmien aihepiirit (Lappalainen 1996), Puukoukusta trooliin. Suomalaisen kalastuksen vuotta (Lappalainen ja Naskali 1999) sekä Suomen kalastusmuseot - toiminta ja kehittäminen (Lappalainen ja Westman 2012). Aineistojen tallentamisen organisointi Hankkeessa tehtiin myös selvitys, jossa kartoitettiin kalastuskulttuurin tallentamisen parissa työskentelevät tahot, heidän tehtävänsä ja resurssit. Lisäksi tiedusteltiin heidän näkemyksiään kalastuskulttuurin tallennuksesta sekä heidän mahdollisuuksista ja kiinnostuksesta yhteistyössä kehittää tallennustyötä. Tavoitteena olikin laatia esitys kalastuskulttuurin tallentamisen järjestämiseksi toimivaksi ja tarkoituksenmukaiseksi kokonaisuudeksi maassamme. Yhdistyksen laatimassa raportissa Suomen kalastusmuseot - toiminta ja kehittäminen (Lappalainen ja Westman 2012) on viimeksi selvitetty kalastusalan toimijat, erikoismuseon tarve, toiminta- ja

3 3 organisaatiomalli, vaadittavat resurssit ja rahoitusmalli. Tavoitteena on saada toiminta sille ammatilliselle tasolle, että se mahdollistaisi pääsyn opetus- ja kulttuuriministeriön valtionavustuksen piiriin. Osa 1. AINEISTOJEN INVENTOINTI JA DOKUMENTOINTI 1.1. Alan museotoiminnan kehityksestä Suomessa vaikutti 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa vireä kalastusmuseo. Paitsi että museo keräsi, luetteloi, huolsi ja esitteli kalastusalan aineistoa, se myös kehitti oman aikansa kalataloutta. Helsingissä toiminut museo oli keskushallinnon alaisuuteen vuonna 1860 perustetun "kalastustentarkastelijan" viran haltijoiden ylläpitämä. Kalastustarkastajilla oli mahdollisuus työssään luontevasti tallentaa kalastusaineistoa. He näkivät kalatalouden kehittämisen kokonaisuutena, jossa kalastuksen perinnön säilyttäminen oli tärkeää uuden tiedon kokoamisen rinnalla. Museo oli toisaalta myös osa museolaitoksen kehitystä, sillä museotoiminta vilkastui 1800-luvun lopulla. Kalastusmuseon syntymiseen lieneekin osaltaan vaikuttanut yleinen muinaismuistoaatteen herääminen Suomessa: sen näkyvimpänä osoituksena oli Muinaistieteellisen toimikunnan perustaminen vuonna Virkamiehet ja muut ylemmässä asemassa olevat ihmiset alkoivat 1800-luvun lopulla harrastaa museoasioita, kotiseututyö voimistui, museoiden luominen yhdisti sivistyneistöä ja tiedemiehiä kansallisten päämäärien taakse. Varhaisimmat tiedot Suomen Kalastusmuseosta ulottuvat 1880-luvulle, jolloin kalastustentarkastajana oli Anders Johan Malmgren (virkakausi ). Mahdollisesti jo virkaa vuosina hallinneen Henrik Johan Holmbergin aikana oli kerätty museoaineistoa, sillä säilynyt esineistö on suurelta osin peräisin luvuilta. Museo toimi kauan kalastustentarkastajan kanslian yhteydessä. Kalastustentarkastaja Oscar Fritiof Nordqvistin virkakaudella ( ), vuonna 1894, museo sai perusnäyttelytilat, kun jatkuvasti karttuneita kokoelmia haluttiin paremmin esitellä yleisölle. Myöhempi viranhaltija Jonas Albert Sandman (virkakausi ) sekä tämän apulainen Toivo Henrik Järvi olivat edelleen kalastusmuseon kehittäjiä ja kokoelmien kartuttajia. Kalastusmuseo keräsi aktiivisesti aineistoa muun muassa virkamiesten toimitusmatkojen yhteydessä. Museo sai myös lahjoituksia. Keruuseen paneuduttiin huolella, sillä kokoelmat olivat monipuoliset ja esineet hyväkuntoisia. Museon esittelevä toiminta oli vilkasta. Aineistoa esiteltiin jatkuvasti museon perusnäyttelyn avulla. Museo toimi 1800-luvun lopulta 1920-luvun alkuun Helsingissä neljässä eri osoitteessa. Museota esiteltiin ja tehtiin tunnetuksi myös yleisten maatalous- ja kalastusnäyttelyjen yhteydessä. Kalastusmuseon esineistö oli niissä usein pääosissa. Näyttelyistä julkaistiin esitteitä. Lisäksi Suomen Kalastuslehti teki museoasiaa tunnetuksi. Kalastusmuseo jouduttiin kuitenkin lopettamaan. Sisällissodan yhteydessä kalastuksentarkastajan viraston ja kalastusmuseon tilat jouduttiin yllättäen luovuttamaan saksalaisille sotilaille. Toiminta ei elpynyt pysyvästi, vaikka syksyllä 1918 perustetun kalastushallituksen tehtävänä olikin huolehtia kalastusmuseon hoidosta. Kalastushallituksen tiloissa oli museon viimeinen perusnäyttely vuoteen 1920, jolloin nämä tilat tarvittiin muihin tarkoituksiin. Lopullisesti museon toiminta haudattiin vuonna 1924 kalastushallinnon muutoksissa Museoasia jäi kaiken kaikkiaan liiaksi kalatalousalan hallinnon vastuulle. Kalastushallinnon organisaatiomuutoksissa sekä tilojen ja määrärahojen puuttuessa ovat museotoiminnan mahdollisuudet

4 4 olleet heikot. Alan erikoismuseon puuttumisen vuoksi kalastuskulttuuria ei yli puoleen vuosisataan tallennettu suunnitelmallisesti valtakunnan tasolla luvun jälkipuoliskolla on useaan otteeseen pyritty saamaan aikaan kalastuksen erikoismuseo, joka - itsenäisenä tai jonkin muun museon osana - huolehtisi ammatillisesti johdettuna kalastuskulttuurin tallennustyöstä ja esittelystä sekä vastaisi Suomen Kalastusmuseon jäämistöstä ja toimisi tuon museon hengessä kalataloutta edistäen. Vuonna 1978 perustettiin tätä silmälläpitäen valtakunnallinen Kalastusmuseoyhdistys ry. (nyk. Suomen kalastusmuseoyhdistys ry.), jonka työn tuloksena myös Suomen Kalastusmuseon kokoelmat on saatu vihdoin 1990-luvulla uudelleen kokoon. Maa- ja metsätalousministeriön tuella on tähän mennessä onnistuttu keräämään nykyiset mittavat aineistot. Alan erikoismuseohankkeita on ollut vireillä mm. Hangossa, Kotkassa, Vaasassa, Kerimäellä ja Asikkalassa. Kalastuskulttuurin tallentamisen parissa on lukuisia muitakin toimijoita. Edellä mainitussa julkaisussa (Lappalainen ja Westman 2012) on käyty läpi 21 paikallista kalastusmuseota. Lisäksi kansallismuseolla sekä maakuntamuseoilla on tärkeä merkitys kalastuskulttuurin tallennuksessa. Opetus- ja kulttuuriministeriö, maa- ja metsätalousministeriö sekä museovirasto ovat niin ikään osaltaan vastuussa kalastuskulttuurin tallennustyön asianmukaisesta hoitamisesta. Kalastusmuseoyhdistys on tehnyt yhteistyötä erityisesti Suomen Metsästysmuseoyhdistyksen kanssa (näyttely- ja julkaisutoiminta, keruu- tallennustoiminta). Suomen Kalastusmuseoyhdistyksen tavoitteena on edelleen monimuotoisen kalastuskulttuurin tallentaminen ja siihen liittyvien esineiden ja muun aineiston säilyttäminen. Yhdistyksen niukkaan ja satunnaiseen rahoitukseen sekä paljolti vapaaehtoisuuteen perustuva toiminta jää väkisinkin monilta osin puutteelliseksi. Vastuu Suomen kalastuskulttuurin säilyttämisestä ei voi olla jatkossa harkinnanvaraisten avustusten ja vapaaehtoisen kansalaisjärjestön kontolla. Kalastuskulttuurin tallentamiseen olisikin saatava aikaan viimein pysyvä ratkaisu pelkästään jo yhdistyksen hallussa olevan ainutlaatuisen esineistön säilymisen turvaamiseksi SKMY:n aineistokuvaus ja muut aineistot Suomessa SKMY:n aineistot Suomen Kalastusmuseon toiminnan lakkaamisen jälkeen sen arvokkaat kokoelmat joutuivat tuuliajolle. Vain osa esineistä pelastettiin Kansallismuseoon. Tämä esineistö säilyi Kansallismuseon varastoissa, osin myös perusnäyttelyssä. Esineet luetteloitiin Kansallismuseon kokoelmaan vasta 1980-luvun alussa. Samalla ne siirrettiin Kalastusmuseoyhdistykselle Hankoon, suunniteltua uutta kalastusmuseota varten. Suuri osa esineistä kuitenkin jäi kalastushallituksen varastotiloihin ja edelleen kalastushallituksen lakkauttamisen (v. 1924) jälkeen maataloushallituksen laitosten varastoihin. Melko hyvin säilyi Evon kalastuskoeaseman ja kalanviljelylaitoksen sekä nykyisen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tiloihin pelastettu esineistö. Sitä vastoin esineistö, joka vuonna 1924 siirrettiin maataloushallituksen varastotiloihin kalastushallituksen lakkauttamisen myötä, tuhoutui suurelta osin. Syynä olivat huonot varastotilat ja esineistön kulkeutuminen yksityisille. Tuhoa täydensi varastotilojen remontti ja muutto ja luvuilla. Osa tästäkin esineistöstä on onneksi säilynyt kalastusalan laitosten ja virkamiesten hoivissa. Kansallismuseon ovien ulkopuolelle jäänyt kokoelma luetteloitiin alustavasti vasta vuonna 1992 Kalastusmuseoyhdistyksen toimesta Riihimäellä, jonne se samana vuonna siirrettiin.

5 5 Monipuolinen kalastusvälineistö - mm. verkot, nuotat, siima- ja koukkupyydykset, iskukalastusvälineet, rysät ja merrat - sekä hienot veneiden ja pyyntilaitteiden pienoismallit olivat esinekokoelman ydin jo luvulla. Rysistä ovat hyvin edustettuina matalahkot mateen ja hauen rantarysät, merroista ankerias-, hylje-, nahkiais-, rapu-, turska-, made- sekä ahven- ja särkimerrat; muita sulkupyydyksiä ovat jokipatojen itsenäiset sulkupyydykset. Verkkokokoelma käsittää laajan valikoiman hylje-, lohi-, siika-, silakka- ja haili-, muikku-, suomukala- ja särysverkkoja. Arvokkaita vanhan pyyntikulttuurin todisteita ovat myös rantakalanuotta, turska- ja lohisiimat sekä syöttikoukkupyydykset, joki- ja järvipyynnin atraimet ja parilat, liipit, lipot, haavit ja sumput sekä koho-, merkki- ja painokokoelma. Myöhemmät tiedot ja säilynyt aineisto itse kertovat vielä laajemmasta koukkukalastusvälineistöstä ja nuottauskalustosta. Kalastusvälineitä on Suomen Kalastuslehden tietojen mukaan karttunut aina vuoteen 1918 saakka. Keruussa otettiin huomioon alan kehitys luvun alussa esimerkiksi saatiin kalastuslehden mukaan koukkuvalmistajalta kokoelma erilaisia moderneja syöttikoukkuja sekä uudenlainen pitkäsiimalaatikon patentti. Varhaiset kalatalousmiehet ottivat keruussaan huomioon kalastuksen kehityksen. Heidän panoksensa kalatalouden kehittämisessä oli merkittävä, mutta he onnistuivat myös tallentamaan ajanjakson museoon. Tämä kävi ilmi mm. silakan rääkipyynnin, lohen verkko- ja siimapyynnin, isorysämallien, troolauksen sekä uusien ulkomaalaisten sulkupyydysmallien tallentamisesta. Huomattava osa aineistosta on yhä varsin hyvässä kunnossa, sillä sitä kerättiin aikanaan uutena materiaalina. Kalastusvälineistön monipuolinen hankinta oli museossa jatkuvaa, mutta kalanviljely- ja tutkimustoiminnan vähitellen laajetessa alettiin viimeistään 1890-luvulla tallentaa muun muassa kalanviljelykalustoa, preparaatteja ja täytettyjä kaloja. Kalastusmuseo olikin paitsi kulttuurihistoriallinen museo, myös osittain luonnontieteellinen museo. Tämä antoi museolle erikoisleimaa maan tuolloisessa, jo pitkälti eriytyneessä museokentässä. Myös kalan säilyttämiseen, valmistamiseen ja jalostamiseen liittyvää välineistöä alkoi ilmaantua pyydysten rinnalle esinekokoelmaan. Säilynyt esinekokoelma painottuu kokonaisuutena vuosille Se on peräisin laajoilta alueilta, mutta meri- ja jokipyynti ovat kuitenkin siinä paremmin edustettuina kuin järvipyynti. Vanhan kalastusmuseon esinekokoelmista on mahdollisesti ollut olemassa luetteloita. Esineisiin on varmuudella liittynyt etiketti selosteineen, mutta se on kadonnut suuresta osasta säilyneitäkin esineitä. Vanhan kalastusmuseon kokoelmasta voidaankin tehdä johtopäätöksiä - säilyneiden kokoelmien itsensä lisäksi - lähinnä Suomen Kalastuslehden julkaisemien näyttely- ja kokoelmatietojen, erillisten näyttelyluetteloiden, näyttelyistä otettujen valokuvien sekä erilaisen muisti- ym. tiedon perusteella. Esinekokoelma lienee käsittänyt kaikkiaan esinettä. Kaikkiaan vanhan kalastusmuseon esineistä pelastui kansallismuseoon lähes 230 esinettä ja suoraan yhdistyksen omistukseen hieman yli 200 esinettä. Kadonneiden ja tuhoutuneiden esineiden määrä siis lienee kaikkiaan alle 200 esinettä. Suunniteltuun kalastusmuseoon kuuluvat Suomen Kalastusmuseon vanhat esinekokoelmat ovat nykyään kokonaan Suomen Kalastusmuseoyhdistyksen hallinnassa. Pelastunut kokoelma antaa tulevan museon toiminnalle hyvin painavan historiallisen ja kulttuurisen perustan. Tulevaan kalastusmuseoon aiottu kokoelma käsittää nykyään vanhan kalastusmuseon kokoelman lisäksi myös Kalastusmuseoyhdistyksen vuoden 1978 jälkeen keräämän erittäin laajan aineiston. Kokoelmiin on alettu saada pyydyksiä ja muuta kalastukseen liittyvää välineistöä koko maan alueelta. Keruussa on pyritty paikkaamaan vanhan kokoelman puutteita sekä ottamaan laajasti koko 1900-luvun kalastuksen kehitys huomioon.

6 6 Kalastusmuseoyhdistyksen hallussa oleva esineistö käsitti vuonna 1992 kokonaisuudessaan yli 1600 esinettä. Vuonna 2016 esineitä lienee arvion mukaan jo yli Esineistön numeroinnin osalta kalastusmuseoon tuleva esineistö koostuu kansallismuseoon luetteloidusta vanhan kalastusmuseon esineistöstä (KM 10816:1-226) sekä yhdistyksen karttuvasta esinekokoelmasta (KMYE 1.- ), johon kuuluu siis vanhan kalastusmuseon esineistön lisäksi useita muita kokonaisuuksia. Mukana on valtion kalastushallinnon alaisten laitosten, entisen kalataloussäätiön ( ) ja muiden kalastusalan organisaatioiden omistamaa ja yhdistykselle luovuttamaa tutkimus- ja kalastusesineistöä sekä runsaasti yksityisiltä saatua esineistöä. Pääosa aineistosta siirrettiin vuonna 1992 Riihimäelle, jonne myös uutta aineistoa alettiin kerätä aktiivisesti. Esineistön lisäksi oli Suomen Kalastusmuseon yhteydessä tai museota hoitaneiden virkamiesten hallussa myös valokuva-aineistoa, arkistoja ja kirjallisuutta. Sen vaiheet seurailivat esineistön vaiheita. Varsinkin vanha kuvakokoelma, joka on pelastettu monien dramaattistenkin vaiheiden jälkeen museoviraston ja Kalastusmuseoyhdistyksen kokoelmiin, on erittäin arvokas. Valokuva-aineisto on pääosin J.A. Sandmanin ja T.H. Järven kuvausharrastusten tulosta. He kuvasivat laajasti aikansa meri-, joki ja järvikalastusta sekä kalantutkimusta ja -viljelyä. Kokoelmissa on lisäksi painokuva-aineistoa kalalajeista sekä M.H. Munsterhjelmin nuotanvetoa ja J. Rissasen talvikalastusta esittävät maalaukset. Vanha kalastushallinnon arkistoaines on myös suurelta osin peräisin vanhan kalastusmuseon kaudelta, mutta se ei välttämättä ole kuulunut itse kokoelmaan. Suuri osa valokuva- ja arkistoaineistoa oli T.H.Järven hallussa aina hänen kuolemaansa saakka (1960), minkä jälkeen sen vaiheet liittyvät esineistön vaiheisiin. Aineisto kulkeutui maataloushallituksen varastotiloihin Mariankadulle, mistä se varastotilojen muuton yhteydessä siirrettiin RKTL:n varastotiloihin Pakilaan ja sieltä edelleen yhdistyksen kokoelmiin Riihimäelle. Valokuvat ja arkisto ovat ilmeisesti olleet museon varsinaisen luetteloinnin ulkopuolella. Valokuvaaineistosta oli jo vuonna 1954 luovutettu osa (päänumero 2969.) myöhempine lisäyksineen (päänumero 5391.) museoviraston omistukseen. Pakilan varastoon päätyneestä kokoelmastakin kaikkein arvokkain osa deponoitiin RKTL:sta museovirastoon 1980-luvun alussa (päänumero 5117.). Muu osa on Suomen Kalastusmuseoyhdistyksen kokoelmissa (KMYV 1. -). Valokuvakokoelma ulottuu ajallisesti aina 1800-luvun loppuun. Museovirastossa olevaan kokonaisuuteen (päänumero 5117.) kuuluu yli 3000 valokuvaa, yli 300 lasinegatiivia ja muutamia kymmeniä painolevyjä, yhdistykselle "jääneessä" osassa tätä vanhaa kokoelmaa puolestaan on lasinegatiiveja lähes 1400, paperikuvia muutamia kymmeniä ja painolevyjä yli tuhat. Kokoelmassa erottuvat eri puolilta maata otetut joki-, meri- ja järvipyyntikuvat, henkilökuvat, kalanviljelykuvat sekä laaja suomu- ja kalanäytekuvien kokoelma. Painolevyt liittyvät eri aikoina tehtyihin kalastusalan julkaisuihin. Yhdistyksen vuoden 1978 jälkeen keräämä runsas uudempi kuva-aineisto liittyy 1900-luvun kalastukseen, kalastusalan tapahtumiin sekä kalanjalostukseen. Vuodesta 1978 alkaen kokoelmiin saatu valokuva-aineisto on hyvin runsas. Siihen sisältyy laitosten ja liittojen kuvakokonaisuuksia sekä yksityistä materiaalia. Suurin kokonaisuus on Suomen Kalamiesten Keskusliiton ( ) yli valokuvan kokoelma. Kaikkiaan valokuvaaineisto käsittää jo yli kuvaa. Kalastusmuseoon on tulossa myös laaja arkisto- ja kirjallisuuskokoelma. Arkistoaineiston pääosa koostuu valtion kalastushallinnon alaisesta vanhasta arkistomateriaalista, joka valokuvien tavoin on peräisin aina lakkautetun kalastusmuseon ajoilta asti - arkistoaineistokin löydettiin pääosin kuvakokoelman yhteydestä. Aineistossa on "kalastusbyrokratian" tuotosten ohella mm. mielenkiintoisia

7 7 tilastoja 1800-luvun lohijoilta sekä varhaista kalanistutusaineistoa. Arkistoaineistoa on saatu myös vuoden 1978 jälkeen runsaasti kalastusorganisaatioilta ja yksityisiltä. Vanhan kalastusmuseon julkaisukokoelma hajaantui sekin eri tahoille. Yhdistyksen hallintaan on kuitenkin siirtynyt vuoden 1978 jälkeen arkistoaineiston rinnalla säilytettyä, etenkin 1900-luvun alkupuolelle painottuvaa kirjallisuus- ja julkaisumateriaalia. Muut kalastusmuseot Suomen paikallisista kalastusmuseoista sijaitsee länsirannikolla 12, Suomenlahden rannalla 3 ja Ahvenanmaalla 2 merikalastusmuseota, sisämaassa on 3 kalastusmuseota ja kalastusmuseoihin luettavana erikoiskohteena on Langinkosken keisarillinen kalastusmajamuseo Kotkassa. Merikalastuskalastusmuseot: - Merikarvian kalastusmuseo - Kalajoen kalastusmuseo - Maakallan kalastusmuseo (Kalajoki) - Ohtakarin kalastusmuseo (Lohtaja) - Öjan kalastusmuseo - Tankarin hylkeenpyynti- ja kalastusmuseo (Kokkola) - Bosundin vene-, kalastus- ja metsästysmuseo (Luoto). - Österön kalastus- ja venemuseo (Maksamaa) - Merenkurkun venemuseo (Maalahti) - Granösundin kalastusmuseo (Mustasaari/Raippaluoto) - Kaskisten kalastusmuseo - Märigrundin kalastusmuseo (Närpiö). - Saaristomuseo (Pernaja) - Tammion museo (Vehkalahti) - Kaunissaaren saaristolaismuseo (Pyhtää) - Ahvenanmaalla kalastuskulttuuria tallentavat Ålands jakt- och fiskemuseum (Eckerö) sekä Hermas museigård (Kumlinge). Sisävesikalastusmuseot: - Suomen järvikalastusmuseo (Kerimäki) - Suomen vapaa-ajankalastusmuseo (Asikkala) - Tyrvännön järvikalastusmuseo (Hattula) Muut kalastukseen liittyvät museot: - Langinkosken keisarillinen kalastusmaja (Kotka) Länsirannikolla Pohjois-Pohjanmaan maakuntamuseon (Oulu) alueeseen kuuluvat kalastusmuseoista Kalajoen ja Maakallan kalastusmuseot, Keski-Pohjanmaan maakuntamuseon (Kokkola) alueeseen Lohtajan, Tankarin ja Öjan kalastusmuseot, Pohjanmaan maakuntamuseon (Vaasa) alueeseen Luodon, Maksamaan, Maalahden, Raippaluodon, Kaskisten ja Närpiön kalastusmuseot sekä Satakunnan maakuntamuseon (Pori) alueeseen Merikarvian kalastusmuseo. Suomenlahden rannikolla Itä-Uudenmaan maakuntamuseon (Porvoo) alueeseen kuuluu Pernajan Saaristomuseo ja Kymenlaakson maakuntamuseon alueeseen Kaunissaaren, Tammion ja

8 8 Langinkosken kalastusaiheiset museot. Sisämaassa Hämeen maakuntamuseon alueeseen kuuluu Tyrvännön järvikalastusmuseo, Päijät-Hämeen maakuntamuseon alueeseen Suomen vapaaajankalastusmuseo ja Savonlinnan maakuntamuseon alueeseen Suomen järvikalastusmuseo. Erikoiskohteita: Esihistorialliset kohteet käsittävät esihistoriallisia asuinpaikkoja, joissa kalastusaineistolla on merkittävä osuus, sekä muita pyyntipaikkojen merkkejä, kuten kalliomaalauksia. Kohteet ovat Museoviraston inventoimia ja sen hallinnan tai toiminnan alla. Kalastuksen historiallisen ajan säilyneet kohteet on osittain suojeltu Museoviraston tai paikallisen kaavoituksen toimesta. Niihin lukeutuvat erilaiset kalastajamiljööt (asutus, satamat jne.), kausiasuminen sekä pyyntipaikkojen jäänteet. Kalastaja-asutusmiljööt sekä kalasatamamiljööt ovat olleet tyypillisiä koko rannikolle, hyvin säilyneitä esimerkkejä kiinteästä kalastaja-asutuksesta ovat nykyään mm. eräät Suomenlahden saaret (Kaunissaari, Tammio jne.). Merellisestä kausiasumisesta voidaan käyttää käsitettä karikulttuuri, joka on korostetuimmin länsirannikolle muodostuneille avoluodoille ominainen (Maakalla, Ohtakari, Tankar jne.). Sisämaassa on parhaiden kalapaikkojen luona kausiasumiskeskittymiä, kuten Jerisjärven (Muonio) säilynyt kalamajamiljöö, sekä koko itäistä järvikalastusaluetta kattanut kalasaunainstituutio, joka on parhaiten säilynyt nykypäiviin Höytiäisellä (Kontiolahti, Polvijärvi). Jokivesillä mittavin esimerkki säilyneestä kalastusmiljöökeskittymästä on Tornionjoen Kukkolankosken pyyntipaikka. Pyyntipaikkojen jäänteitä ovat apajamerkit, pyyntipaikkojen patsaat, kiinteiden pyyntilaitteiden jäänteet sekä muut pyyntipaikkojen rakennelmat Näitä on säilynyt Kemin latvoilla (Rukajärven ampuma-alue) ja muualla Lapissa. Historiallisesti arvokkaisiin kalataloudellisiin kohteisiin lukeutuvat ainakin vanhojen kalanviljelylaitosten miljööt, tutkimusasemat sekä mm. voimalarakentamisen yhteydessä tehdyt kalatiet ja -portaat. Säilyneitä kalanviljelylaitosmiljöitä on mm. Evolla, Porlassa, Käylässä sekä Huopanankosken äärellä. Osa kohteista on suojeltuja. Muut kalastusmuseaaliset aineistot Suomessa Kalastusmuseoiden ja Kalastusmuseoyhdistyksen hallintaan kuuluva aineisto käsittää vain osan kaikesta maassamme tallennetusta kalastusmuseoaineistosta. Seuraavassa luodaan yleiskatsaus lähinnä kulttuurihistoriallisten museoiden, Museoviraston sekä arkistojen kokoelmiin. Toiminnan ja resurssien osalta voidaan todeta, että paikallisten kotiseutumuseoiden resurssit rinnastuvat paikallisiin kalastusmuseoihin. Isommissa ammatillisissa museoissa (maakuntamuseot, valtakunnalliset erikoismuseot), joissa resurssit ja toiminta ovat vakaat, kalastus on mukana suunnitelmien ja mielenkiinnon mukaan. Paikallisiin kotiseutumuseoihin, kaupunkien museoihin, maakuntamuseoihin ja erikoismuseoihin tallennettu kalastusmuseoaineisto on erittäin suuri. Näiden kaikkien museoiden aineisto painottuu ajallisesti 1800-luvun loppuun ja erityisesti 1900-luvun alkuun. Kalastukseen painottuneita paikallisia kotiseutumuseoita on rannikolla paljon ja ne edustavat alueidensa meri- ja jokikalastukselle tyypillistä esineistöä. Muuten rannikon ja sisämaan järviseutujen kotiseutumuseoissa kalastusaineisto muodostaa usein keskeisen osan museoiden perusaineistosta. Kalastuskokoelmien määrä tosin vaihtelee varsin paljon kalavesien äärelläkin.

9 9 Maan suurista kulttuurihistoriallisista museoista ovat määrällisesti tai sisällöllisesti huomattavimpia kokoelmia koonneet mm. seuraavat museot: Lapin maakuntamuseo, Tornionjokilaakson maakuntamuseo, Kemin museo, Pohjois-Pohjanmaan maakuntamuseo, Pohjanmaan maakuntamuseo, Kainuun museo, Pielisen museo, Pohjois-Karjalan maakuntamuseo, Kuopion museo, Savonlinnan maakuntamuseo, Suur-Savon museo, Keski-Suomen museo, Pirkanmaan maakuntamuseo, Varkauden museo, Kymenlaakson maakuntamuseo, Imatran museo, Espoon museo, Hangon museo, Turun maakuntamuseo, Uudenkaupungin museo, Rauman museo, Harjavallan museo ja Kokkolan museo. Esimerkiksi Lieksassa ja Pirkanmaalla on kattava läpileikkaus näiden seutujen sisävesikalastuksesta kokonaisuudessaan, Torniossa ja Kemissä lohen jokipyynnistä, Kokkolassa ja Harjavallassa nahkiaisen pyynnistä. Mainituissa rannikon museoissa on puolestaan edustavia kokonaisuuksia silakan, hylkeen, lohen tai siian pyynnistä. Suurista erikoismuseoista huomattavimmat kalastuskokoelmat ovat Inarin saamelaismuseolla, museoviraston alaisella Merimuseolla (nyk. Forum Marinum Turussa ja Vellamo Kotkassa), Suomen Metsästysmuseolla sekä Valokuvataiteen museolla - kullakin oman erikoistehtävänsä mukaisesti. Inarin saamelaismuseolla on saamelaisten kalastusesineistöä lähinnä Inarin ja Utsjoen alueilta, merimuseolla on merialueiden kalastusvälineistöä ja kalastusveneitä sekä metsästysmuseolla aineistoa hylkeenpyynnistä ja vapaa-ajankalastuksesta. Valokuvataiteen museolla on lähes sata J.A. Sandmanin vanhan kalastusmuseon kokoelmiin kuulunutta valokuvaa ja kolme muuta laajaa kalastuskuvakokoelmaa 1900-luvun alkupuolelta. Rannikon pienistä kotiseutumuseoista huomattavia kokoelmia on esimerkiksi Pyhäjoen museossa, Pietarsaaren Björkobyn museossa, Rymättylän museossa, Pyhämaan museossa, Taivassalon museossa, Ahvenanmaan Brändön museossa (Skärgårdsmuseet), Inkoon museossa ja Virolahden museossa. Sisämaassa vastaavia erityisen laajoja kalastuskokoelmia on esimerkiksi Rovaniemen, Kuusamon, Pieksämäen, Leppävirran, Laukaan, Kuhmon ja Rautalammin kotiseutumuseoissa. Museoviraston alaisen Suomen kansallismuseon kokoelmiin kuuluu maamme esihistoriallinen kalastusvälineistö, kuten esimerkiksi noin vuoden ikäinen ns. Antrean verkko. Esihistorian kokoelman lisäksi on olemassa Kansallismuseon kotimainen kansatieteellinen kokoelma, jossa on yhteensä lähes kalastusesinettä. Kansallismuseon kansatieteen kokoelmissa on kotimainen, suomalais-ugrilainen ja exotica -kokoelma, joissa kaikissa on kalastukseen liittyviä esineitä. Suomalais-ugrilaiseen kokoelmaan sisältyy nimensä mukaisesti suomalais-ugrilaisten kansojen pyyntikulttuuria, exotica -kokoelmassa on puolestaan joitain kalastusesineitä lähinnä entisen Neuvostoliiton alueen muilta kansoilta. Kotimainen kokoelma on esinemäärältään suurin. Suomen Kalastusmuseon esinekokonaisuus (päänumero ) kuului juuri tähän kokoelmaan, jossa on muutoinkin erilaista kalastusesineistöä runsaasti. Myös Museoviraston valokuvakokoelmat ovat jakautuneet esihistorian, kansatieteen ja historian kokoelmiin. Merkittävin kalastuksen kannalta on kansatieteellinen kokoelma, johon kuuluu noin kalastusaiheista valokuvaa. Lisäksi kokoelmiin kuuluu em. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tallettama noin kuvaa käsittävä kalastushallinnon kokoelma 1890-luvulta alkaen. Kalastusta koskevaa muistitieto- ja perinneaineistoa sisältyy runsaasti Museoviraston kansatieteen käsikirjoitusarkistoon. Museoviraston keruuarkisto on myös tehnyt 17 kalastusta (pyyntitapoja, pyyntikalustoa, kalastusrakennelmia sekä ravustusta) koskevaa kyselyä vuodesta 1957 lähtien. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkiston E-kokoelma käsittää runsaasti käsikirjoituksia 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun kalastuksesta, mm. prof. U.T. Sireliuksen kalastustutkimuksissaan 1900-luvun alussa käyttämät 68 käsikirjoitusta. Muita suuria

10 10 perinnearkistokokonaisuuksia ovat Folkkulturarkivet (Svenska Litteratursällskapet i Finland) sekä Etnologiska Institutionen vid Åbo Akademi (KIVO). Kalastuksen keskeisin asiakirja-aineisto on taltioitu kansallisarkistoon ja maakunta-arkistoihin. Virallisen arkistointijärjestelmän ulkopuolista aineistoa on lisäksi hajanaisesti eri museoissa ja yhteisöillä. Kalatalousalalla on hyvinkin merkittäviä museaalisia aineistoja. Suomen Kalamiesten Keskusliiton (SKK, ) :n vanha kuva-arkisto ja muu arkisto on nykyään SKMY:n hallussa. Kalatalouden Keskusliitolla (KKL) on paljon valokuva-aineistoa tiloissaan sekä arkisto. KKL:lla on edelleen edustava kokoelma veneiden pienoismalleja sekä yksittäisiä kalastusesineitä, jotka ovat esillä liiton julkisissa tiloissa. Suomen Urheilukalastajain Keskusliitolla (SUKL) on eräs maamme merkittävimmistä perho- ja viehekalastuksen esinekokonaisuuksista. Yksittäisiä vanhoja kalastusesineitä on edelleen MMM:ssä. Aineistojen kuvaavuus Kalastusmuseoiden yleisessä miljöössä voidaan kokonaisuutena havaita kaksi päälinjaa. Osa museoista on syntynyt luontaisiin, yhä hahmotettaviin kalastajamiljöisiin ja niihin liittyviin historiallisiin rakennuksiin. Näitä ovat tyypillisesti Kalajoen, Maakallan, Ohtakarin, Tankarin, Kaskisten, Närpiön ja Kaunissaaren kalastusmuseot. Samaa linjaa edustaa myös Langinkosken keisarillinen kalastusmaja. Toinen ääripää on museon sovittaminen uudistiloihin tai siirrettyihin rakennuksiin, jotka voivat olla kalastajamiljöössä tai sen yhteydessä. Luodon, Raippaluodon ja Maalahden museoiden kohdalla voidaan puhua perinteisen kalastajamiljöön ja uudisrakentamisen yhdistämisestä. Muut rannikon ja sisämaan kalastusmuseot on luotu siirrettyihin rakennuksiin tai uudistiloihin. Yleisestikin Suomen paikallismuseoissa siirrettyihin rakennuksiin nojaavat museoalueet ovat olleet varsin tavallisia. Tyrvännön järvikalastusmuseo edustaa miljööltään hyvin tyypillistä ratkaisua sisämaassa: vanha lainajyvästörakennus on otettu museokäyttöön. Museoaineiston rungon kalastusmuseokokoelmissa muodostavat odotetusti kalastusesineet (esinemäärät, ks. taulukko), mutta useissa museoissa on myös merkittävää valokuva-aineistoa sekä hajanaisesti arkistomateriaalia. Kalastusmuseoyhdistyksellä on laajin kuvakokoelma (yli kuvaa), arkisto ja kirjasto. Suomen järvikalastusmuseolla on myös varsin mittava kuvakokoelma (7 000 kuvaa), arkisto ja kirjasto. Rannikon museoista huomattavampia kuvakokoelmia ( kuvaa kussakin) on Maalahden, Luodon ja Pernajan kalastus- ja venemuseoilla sekä Maksamaan kalastusmuseolla. Rannikon merikalastusmuseoiden aineistot saattavat näyttäytyä satunnaisille vierailijoille keskenään hyvinkin samankaltaisina, 1800-luvun ja 1900-luvun alun suomalaista meripyyntiä kuvaavina kokonaisuuksina. On kuitenkin muistettava, että kukin museo pyrkii luomaan kokonaiskuvaa juuri oman rannikkoalueensa kalastuksesta. Kalastuksen paikalliset erot, jotka voivat olla suhteellisen pieniä, tulevatkin juuri tämän ansiosta merikalastusmuseoissamme varsin hyvin esiin - olipa kyseessä pyyntivälineiden rakenne tai kalan käsittelyn yksityiskohdat. Kansatieteelliseltä kannalta näennäistä päällekkäisyyttä ei ole siten aina tarpeenkaan välttää. Toinen taso on merkitsevät alueelliset erot, joiden esittelyssä osa merikalastusmuseoistakin kunnostautuu. Professori T.H. Järvi kuvasi ja jakoi Suomen rannikon omiin sosioekonomisiin alueisiinsa pyyntikohteiden pohjalta klassikkoteoksessaan "Suomen merikalastus ja jokipyynti" (1932). Tietoisen toiminnan tasolla tämä toteutuu useissakin museoissa (esim. silakanpyynti Kaskisten ja Merikarvian museoissa, hylkeenpyynti Vaasan seudun museoissa).

11 11 Kolmas ja kalastusmuseoproblematiikan kannalta tärkeä taso on paikallisen museon kyky ylittää alue ja paikallisuus. Tässä suhteessa erottuu tutkituista merikalastusmuseoista edukseen ainakin kolme museota, Luodon, Maalahden ja Pernajan museot. Näissä kaikissa "siivet" ylipaikallisuudelle on antanut selvästikin merikulttuuri - veneet. Venekulttuurin tallentamisen myötä on näihin museoihin tullut paikallisuuden ylittävä taso muunkin kalastusaineiston osalta. Näyttää kuitenkin kokonaisuutena siltä, että osin merkittävääkin merikalastukseen liittyvää aineistoa on edelleen puutteellisesti tallennettu. Sisämaan museoista Suomen järvikalastusmuseo ja Suomen vapaaajankalastusmuseo ovat lähteneet toiminnassaan lähtökohtaisestikin liikkeelle ylipaikallisuudesta, mutta kattavuuteen ei ole päästy. SJKM:n aktiivinen toiminta loppuu vuonna 2017, kokoelmista vastaa jatkossa Savonlinnan maakuntamuseo. Viimemainitut museot ovat myös pyrkineet keräämään uudempaa museoaineistoa (mm. välinevalmistajat). Muuten yleinen piirre kaikkien kalastusmuseoiden kokoelmissa on niiden keskittyminen varhaisempaan elinkeinokalastukseen modernin ammatti- ja vapaa-ajanpyynnin jäädessä vähälle. Kuten todettiin, myös SKMY:llä ja muissa kulttuurihistoriallisissa museoissa on kalastusmuseoiden ulkopuolella paljon kalastusaineistoa. Tältä pohjalta, rinnan kalastusmuseoiden aineistojen kanssa, voidaan tarkastella lopulta koko maan tilannetta. Suomen kalastusaiheisten kokoelmien pääpaino on - Museoviraston hallintaan kuuluvaa esihistoriallista aineistoa lukuun ottamatta - ajallisesti 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkupuolella. Laadullisia puutteita on havaittavissa näiltäkin osin, koska paikallisia erikoispiirteitä ei ole aina saatu talteen. Erityisesti uudempaa aineistoa, joka kertoisi kalastuksen murrosvaiheista 1900-luvulla, ei ole paljoa tallennettu. Suurimmat puutteet tässä suhteessa koskevat modernin ammattikalastuksen sekä vapaa-ajanpyynnin muutoksia. Kokonaisvaltaisempaa tallennusta vailla ovat kalan taloudellinen hyödyntäminen sekä kalastuksen sosiaaliseen puoleen liittyvät asiat. Kalastushallinnon, järjestö- ja neuvontatoiminnan sekä kalantutkimuksen ja -viljelyn osalta aineistoa on saatu talteen lähinnä SKMY:n ansiosta. Kyseiset puutteet näkyvät esineistössä, mutta kentällä olisi myös paljon tallentamatonta kuva- ja arkistoaineistoa sekä muisti- ja perinnetietoa.

12 12 Kalastusmuseoiden sekä SKMY:n esineet ja luettelointi Esinemäärä Lomakepohjainen luettelointi Kalajoen kalastusmuseo 200 on Maakallan kalastusmuseo 70 ei (Kalajoki) Ohtakarin kalastusmuseo 230 on (Lohtaja) Öjan kalastusmuseo 200 ei (Kokkola) Tankarin hylkeenpyyntija kalastusmuseo 70 ei (Kokkola) Bosundin vene-, kalastus- ja metsästysmuseo on (Luoto) Maksamaan kalastusja venemuseo 500 on Gränösunds fiskeläge on (Mustasaari) Märigrunds fiskeläge 70 ei (Närpiö) Merenkurkun venemuseo on (Maalahti) Kaskisten kalastusmuseo 420 on Merikarvian kalastusmuseo 200 on Saaristomuseo on (Pernaja) Tammion Museo 460 on Kaunissaaren saaristomuseo ei (Pyhtää) Langinkosken keisarillinen kalastusmaja kalastusesineitä <5 on (Kotka) Suomen järvikalastusmuseo on (Kerimäki) Suomen vapaa-ajankalastusmuseo 0 (näyttelylainat) ei (lainaajatahot) (Asikkala) Tyrvännön järvikalastusmuseo 270 on (Hattula) Kalastusmuseoyhdistys yli on (Helsinki)

13 Tehty inventointi- ja dokumentointityö Dokumentoinnin ja tallennuksen tila SKMY:n tilanne vuoden 2016 alussa Yhdistys on todennut kiireelliseksi tehtäväkseen (johtokunnan kokous 1/2009) KMY:n omien aineistojen dokumentoinnin (inventointi, luettelot) päivittämisen. Työ tukee olennaisesti yhdistyksen pääprojekteja ja esittelevää toimintaa. SKMY:n kokoelmien varastointi- ja siirtohistoria vuosina on ollut varsin monivaiheinen. Työtä on voitu kuitenkin tehdä jo melko suunnitelmallisesti. Kokoelmat ovat vihdoin yhdistyksen hallitsemissa säilytysolosuhteiltaan kohtuullisissa tiloissa, mikä on hyvä lähtökohta jatkolle. Riihimäen keskusvarastossa (Sepänkatu 8) ovat esineet ja lahjoitusarkistot. Joensuun toimistovarastossa (Niskakatu 28) ovat yhdistyksen käyttöarkisto, alkuperäiskuvat ja digitaalinen kuva-arkisto (varmuuskopiot useissa eri paikoissa), kirjasto ja omat julkaisut. Suomen Kalastusmuseon esineet ovat päänumerolla Laajempi esinekokoelma KMYE on luetteloitu vastaanottokaavakkeille numeroon 720 asti. Muu aineisto on pyritty tallentamaan lahjoittajan ja saantivuoden mukaan, mikä toimii tilapäisenä viitetietona ja numeroinnin korvikkeena. Valokuvakokoelmat on luetteloitu vastaanottokaavakkeille numeroon KMYV 1456 asti, muilta osin se on taltioitu kuten numeroton esineistö. Sama koskee arkistoa ja kirjastoa. Julkaisuun Kalastusmuseoyhdistyksen kokoelmat (Ari Lappalainen 1995, KMY julkaisuja nro 9) on koottu tilanne syyskuuhun 1994 asti. SKMY:n aineistoja on siis ryhdytty järjestämään saantikokonaisuuksittain viitetiedoin (luovuttaja, saantiaika, nimikkeet) varustettuna. Saantikokonaisuuksista on vastaava listaus haastattelu ym. tietoineen omissa mapeissaan vastaavilla viitetiedoilla. Kaikilta osin ei kuitenkaan olla ajan tasalla, sillä varastoja on jatkuvasti muutettu ja runsaasti esineistöä on lainassa. Lainaesineistön selvittäminen olikin tärkeä osa vuoden 2016 inventaariota. Sinänsä tärkeät näyttely- ja museohankkeet ovat välillä hidastaneet itse tallennustyötä, kun rahaa ei ole ollut. Vuonna 2004 aineisto siirrettiin ensi kertaa ATK-pohjaiseen tietokantaan siten, että Riihimäen keskusvarastosta tehtiin Exel -tietokantaan kartta, jossa on aineistojen sijainti. Sittemmin on otettu käyttöön Musketti-ohjelma, josta siirrytään vuonna 2017 Kantapuu-ohjelmaan. Kokoelmat tuli siis järjestää saantikokonaisuuksittain, ja niiden tausta- ja viitetiedot liitettiin ko. kokonaisuuksiin sekä samat tiedot erilliseen tiedostoon (mapin rinnalla jatkossa ATK). Esine- ja valokuvakokoelmille on tehtävä sidottu diario museolan ohjeiden mukaan. Näillä tavoin voidaan hallita, luokitella ja hyödyntää aineistoa sekä esitellä asiaa myös paremmin päättäjille ja toimijoille. Työn pohjalta päivitettiin vuonna 1995 tehty, saantikokonaisuuksien mukaan etenevän kokoelmajulkaisu. Tämä toimii tiedostona eri tahoille. Em. selvitystyö on aloitettu vuonna Kalastusmuseoyhdistyksen sekä samalla muiden kalastusmuseoiden yhteisenä pitkän tähtäyksen tavoitteena on saattaa kokoelmat ja niiden luettelointi digitaaliseen muotoon. Esineiden luetteloinnin päivittäminen ja siirtäminen tietokantaan on ollut jo kauan keskeinen tavoite, jota alettiin valmistella tarkemmin vuonna Vuonna 2005 aloitettua kuva-aineistojen siirtämistä tietokantaan on tehty Opetusministeriöltä hankkeeseen saatujen avustusten sekä MMM:n rahoituksen turvin.

14 14 Tarkempi dokumentointityö ja aineistojen kunnostus on aloitettu arvokkaasta pienoismallikokoelmasta. Hankkeen tavoite on ollut tämän kansallisesti arvokkaan kokoelman yhtenäinen digitointi ja saattaminen tätä kautta tutkijoiden, muiden museoiden ja kulttuurilaitosten, alan järjestöjen sekä muiden tarvitsijoiden käyttöön. Kokonaisuuteen kuuluu Museovirastolta SKMY:n hallintaan siirtynyt, 1800-luvun lopulta vuoteen 1920 toimineen Suomen Kalastusmuseon pienoismallikokoelma, sekä SKMY:n keräämä muu pienoismallikokoelma. Päämääränä on tämän kokonaisuuden kokoelmien luettelointi digitoimalla ja digitaalinen kuvaaminen. Aineiston digitoinnille on luotu yhtenäiset standardit ja otettu käyttöön yhtenäinen tietojärjestelmä. Näin on mahdollista kehittää kokoelman sähköistä hyödyntämistä ja tietojen saatavuutta. Aineistokokonaisuus on keskeinen osa SKMY:n tulevaa näyttelytoimintaa. Kokoelma vaatii samalla kunnostusta näihin toimiin liittyen. Pienoismallikokoelmaan kuuluu kokonaisuutena Suomen Kalastusmuseon 34 pyyntilaitteiden pienoismallia sekä 26 kalastajaveneiden pienoismallia 1800-luvulta alkaen. Lisäksi SKMY on saanut haltuunsa kalastusalan laitoksilta 28 pyydysten pienoismallia 1900-luvulta. Kyseiset mallit kuvaavat suomalaista kalastuskulttuuria kattavasti, ja muodostavat "kärjen" koko kalastushistorian ja kalastusmuseotoiminnan valtakunnallisen esittelyn kannalta. Kohteena oleva aineisto on kuvattu yksityiskohtaisesti SKMY:n julkaisuissa (nrot 9. ja 12., ks. Pyydysmallit esittelevät jokien patopyyntiä oheislaitteineen, merellistä rysä-, saarto- ja verkkopyyntiä sekä järvien sulku - ja verkkopyyntiä. Venemallit kuvaavat rannikon, sisämaan ja Laatokan tärkeimpiä tyyppejä. - Mallien avulla on luotavissa kiinnostava, suomalaista vanhaa kalastuskulttuuria kuvaava kolmiulotteinen näyttelykokonaisuus, jossa voidaan hyödyntää myös digitaalista näyttelytekniikkaa (vesistöympäristöt). Pienoismallien kunnostaminen ja digitointi aloitettiin OKM:n ja osin MMM:n tuella hankkeella "Kalastusmuseoyhdistyksen pienoismallikokoelmien digitointi ja verkkosaatavuuden kehittäminen" (alle 30-v. nuorten työllistäminen, ), mistä tehtiin loppuraportti keväällä Hankkeissa on saatu kunnostettua ja digitoitua kolmekymmentä pahiten kärsinyttä pienoismallia. Aineistosta on tavoitteena luoda digitointityön tuloksena museoalan ontologiaa noudattava hierarkinen tietojärjestelmä kategorioineen. Kokoelmien digitointityöhön ei ole niukkojen resurssien vuoksi toistaiseksi ollut juuri mahdollisuuksia. Yhdistyksen ja muiden kalastusmuseoiden (Asikkala, Kerimäki) kuva-aineistojen digitointia on voitu tehdä Opetusministeriön vuosina 2006, 2007 ja 2009 myöntämien avustusten sekä myös Maa- ja metsätalousministeriön ko. vuosina myöntämien avustusten turvin. Tietokantaan on siirretty yhteensä yli kuvaa. Samaan aikaan kuvien digitaalisen tietokantaan siirron aloittamisen kanssa toteutettiin vuonna 2005 Kalastusmuseoyhdistyksen internet-sivut ( Digitoiduille kuville rakentuvat sivut kokoavat yhteen alan tiedot mm. kokoelmista, toiminnasta, Suomen kalastusmuseoista ja kalastuskulttuurin muutoksista. Esine- ja kuva-aineistojen varsinainen digitaalinen luettelointi aloitettiin vuonna 2009 kalastusmuseoalan yhteisprojektina. SKMY: n aineistoja ryhdyttiin järjestämään saanti- ja viitetietoineen, jotta luettelointia voidaan jatkaa. Pienoismallien luetteloinnin yhteydessä on jatkuvasti kiinnitettävä huomiota niiden kunnostamiseen, sillä osa aineistosta on kärsinyt mm. sadan vuoden aikana tapahtuneista varastomuutoista. Kokoelma vaatii myös kunnostusta näihin toimiin liittyen. Kunnostaminen on tarpeen digitaalisen luetteloinnin ja hankkeen päämääränä olevan esittelyn kannalta.

15 15 Musketti-järjestelmän hankinnassa otettiin jo alustavasti huomioon siirtomahdollisuudet kansallisiin järjestelmiin. Ohjelman hankinnassa ja käyttöönotossa haluttiin mukaan jo alusta alkaen sekä esineiden että valokuvien digitaalinen luettelointi ja kuvaaminen. Lähtökohta ohjelman käyttöönotossa on ollut, että Kalastusmuseoyhdistyksellä on jo itsellään tietojärjestelmän edellyttämät tilat ja laitteet (tietokone oheislaitteineen, ohjelma, digikamera, skanneri), eikä laite- ja ohjelmahankintoja tarvitse lähiaikoina juurikaan tehdä. Hankkeessa noudatetaan museoalalla yleisesti hyväksyttyjä standardeja, jolloin käytettävä tietojärjestelmä mahdollistaa tietojen siirron standardimuodossa kansallisiin tietojärjestelmiin (Suomen museot online sekä kirjastojen, arkistojen ja museoiden tuleva asiakasliittymä). Osin OPM:n avustuksen turvin hankittiin yhdistykselle vuonna 2009 museovirastolta esine- ja kuvaaineistojen luettelointiin soveltuva Musketti-ohjelma web-versiona. Päämääränä on kokoelmien luettelointi digitoimalla, digitaalinen kuvaaminen ja esittely. Aineiston digitoinnille luodaan yhtenäiset standardit ja otetaan käyttöön yhtenäinen tietojärjestelmä. Näin on mahdollista kehittää kokoelman sähköistä hyödyntämistä ja tietojen saatavuutta. Aineistojen suunnitelmallisen digitoinnin tulee perustua - jo aineistojen laajuuden vuoksi - priorisointiin. Tässä suhteessa esineistön osalta ensisijaisin on ns. Suomen Kalastusmuseon esineistö, mihin juuri liittyvät em. pienoismallit. Näiden jälkeen tulevat yhdistyksen keräämät muut kokoelmat aikajärjestyksessä. Muiden aineistojen dokumentointitilanteesta SKMY toteutti vuosina maa- ja metsätalousministeriön tukemana hankkeen "Kalastuskulttuurin tallennuksen ja esittelyn organisointi. (ks. Lappalainen - Westman 2012). Osana hanketta selvitettiin maamme kalastusmuseoiden tilat, kalastus- ja muun pyyntivälineistön, esineiden säilytyksen ja konservoinnin tila, luetteloinnin ja dokumentoinnin, henkilö- ja muut resurssit sekä toiminnan jatkosuunnitelmat ja mahdollisuudet. Koska kalastusmuseot ovat Suomen museojärjestelmässä paikallismuseoita, niiden tallennus- ja dokumentointityötä ovat ohjanneet 1970-luvun lopusta alkaen maakuntamuseot. Näiden ohjauksessa on pyritty arkistoimaan kunkin paikallismuseon lomakepohjaiset luettelointitiedot. Jo ennen maakuntamuseoiden nimeämistä alkoi 1970-luvulla ns. keskuskortistointityö - lomakemallin kehityttyä ja yhtenäistyttyä puhutaan alalla nykyään aineiston (esineistö, valokuvat) luetteloinnista. Sisämaan kalastusaiheisten museoiden dokumentointi on hoidettu varsin hyvin. Useiden pienten, paikallisten merimuseoiden tilanne on kuitenkin varsin kriittinen. Tilat ovat osin huonokuntoisia, esineistöä ei ole konservoitu tai on vajavaista ja niitä joudutaan säilyttämään säille alttiina ulkotiloissa tai säilytyksessä on muita puutteita. Kalastusmuseoissa on useimmiten toteutettu jonkinasteinen esineistön ja muun aineiston luettelointi (ks. taulukko). Esineet on yleensä luetteloitu alan periaatteita noudatellen ao. maakuntamuseon ohjauksessa. Poikkeuksena ovat pienimmät kalastajaseurojen museot (Ohtakari, Maakalla, Märigrund), joihin maakunnallisen museotyö ja siihen liittyvä ohjattu luettelointi ei ole vielä ulottunut. Niissä luettelointi on tehty itsenäisesti. Tällöin ei ole välttämättä kyseessä aineistojen museaalinen dokumentointi, vaan enemmänkin listaaminen. - Osoituksena huolellisesta esineiden

16 16 itsenäisestä luetteloinnista piirroksineen ja tarkkoine mittoineen on Lohtajan Ohtakarin kalastusmuseo. Yleensä kalastusmuseoiden luettelointitiedot on tallennettu sekä ao. museolle että alueen maakuntamuseolle. Vain Maalahdella ja Tyrvännössä on siirrytty aineistojen sähköiseen luettelointiin. Ensin mainitulla on ollut käytössä paikallismuseoille suunnattu ns. Kaarle I -ohjelma, jälkimmäinen on siirtymässä KMY:n ohjauksessa Museoviraston Musketti-ohjelmaan. Useimmissa kalastusmuseoissa on resurssien riittämättömyyden takia puutteita arvokkaan esineistön ja muun materiaalin dokumentoinnissa. Dokumentointi on ensisijaisen tärkeä tehtävä, joka on pohjana kaikelle aineistojen tutkimukselle ja esittelylle sekä puuttuvan aineiston keruulle. Tätä pidettiin hyvin tärkeänä myös kontaktihenkilöiden haastatteluissa: "Näihin liittyvä tieto pitää saada luetteloitua, niin kauan kuin voin kertoa esineistä sen tarinan" (Veli-Pekka Rekonen, Kaunissaari). Esineistön laajempaa esittelyä esim. ao. museoiden ja niiden taustayhteisöjen sekä KMY:n internetsivuilla estää se, että sitä ei ole yleensä digitaalisesti valokuvattu. Kalastusmuseoiden kunto ja yleisilme ovat suoraan yhteydessä toiminnan ja hoidon resursseihin. Hoitoa vaille jääneet museot ovat paikoin rakennuksiltaan, näyttelyiltään ja esineiden osalta jopa uhkaavan huonossa kunnossa. Myös palo- ja muussa turvallisuudessa on selviä puutteita. Kalastusmuseoissa on kautta linjan niukasti tai ei lainkaan erillistä varastotilaa näyttelytilojen ulkopuolella. Varsinaisia esinevarastoja ei museoissa yleensä ole, vaan asiaa toimittaa korkeintaan jokin yleisöltä suljettu ulkorakennus. Mainittavaa erillistä varasto- ja museotyötilaa on vain Luodon, Maalahden, Merikarvian ja Pernajan merikalastusmuseoissa sekä Suomen järvikalastusmuseossa. Näissä sekä Raippaluodon museoissa on viime vuosina ollut myös merkittävämpää uudisrakentamista, lähinnä vanhojen rakennusten kunnostusta ja siirtoa museoalueelle. Näillä museoilla on ollut jossain määrin voimia myös itsenäiseen ja suunnitelmalliseen keruutyöhön, muilta osin aineistoa on otettu vastaan passiivisesti. Museovirastolla, maakuntamuseoilla tai erikoismuseoilla ei ole kalastuskulttuuria koskevia laajempia yhtenäisiä tietokantoja, vaikka kukin taho on toki luetteloinut omat aineistonsa. Maakuntamuseot ovat koonneet pääosin talteen omien alueidensa kalastusmuseoiden ja muiden paikallismuseoiden museoiden luettelointitiedot, osin jo digitaalisessa muodossa. SKMY siis on ainoana aloittamassa valtakunnallisen kalastusmuseoaineiston siirron digitaaliseen tietokantaan Vuoden 2016 inventointityö Aineistojen inventointi suoritettiin loppuvuoden 2016 aikana. Kenttätyön tekivät yhdessä toiminnanjohtaja Ari Lappalainen ja museoapulainen Pekka Kinnunen. Inventointi on tässä vaiheessa tila- ja sijoituslähtöinen, eli tilakohteen alle on koottu kohteessa oleva aineisto tietoineen. Piakkoin seuraavassa vaiheessa on tarpeen tehdä aineistolähtöinen listaus, jolloin mahdolliset inventoinnin puutteetkin tulevat paremmin esiin (mm. viitetietoja vailla olevat esineet ja muu aineisto voidaan lopullisesti identifioida tietyille viitetiedoille). Kaikessa aineistossa on numerot tai muut tunnisteet mukana (esim. varaston esinelaatikoissa merkitty laatikon päätyyn), jolloin aineisto löytyy helposti. Näyttelyissä olevassa aineistossa on vastaavat tiedot mukana tai ne saadaan työn tuloksena laitettua kohteisiin. Itse inventointi on kokonaisuudessaan tämän raportin liitteenä. Päävaraston (Riihimäki) osalta on mukana pohjakartta, joka helpottaa aineiston tarkastelua. Inventoinnin perusteella ei vielä voida

17 17 määritellä tarkkoja aineistomääriä, mikä vaatii varsinaista dokumentointia, mutta kuitenkin jo suuntaa-antavasti. Esinekokoelmassa on arviolta yli esinettä, yli valokuvaa, arkistoja noin 30 hyllymetriä ja noin 7 kuutiota muuta arkistoa sekä noin painotuotetta. Osa 2. TALLENNUS- JA DOKUMENTOINTITYÖN JÄRJESTÄMINEN 2.1. Yleistä Alan museoiden hallintasuhteet, yleiset resurssit ja SKMY:n valtakunnallinen tavoite Suomen museojärjestelmässä ja sen hierarkiassa ylinnä toimii OKM:n alainen Museovirasto, joka ohjaa ja kehittää maan museotointa. Seuraavalla tasolla ovat maakuntamuseot ja erikseen nimetyt valtakunnalliset erikoismuseot. Suomen kalastusmuseot ovat museaaliselta statukseltaan paikallismuseoita (poikkeuksena Langinkosken keisarillinen kalastusmajamuseo museovirastolle kuuluvana erikoiskohteena). Paikallismuseoiden toimintaa ohjaavat maakuntamuseot (laki maakuntamuseoista 1979). Jo tätä ennen, lähinnä 1960-luvulta alkaen, maakunnissa toimivilla suurilla museoilla oli projektiluonteista maakuntamuseotoimintaa edeltävää toimintaa mm. paikallismuseoiden esineiden luetteloinnissa. SKMY:n toimintaa ja roolia tallennustyössä on esitelty lähemmin edellä. Paikallisten kalastusmuseoiden hallinnassa erottuu kolme selkeää päälinjaa. Ensinnä erottuvat aktiiviset, yhdistysten hoitamat museot, joilla riittää yhä talkootyövoimaa ja myös välttämättömiltä osin taloudellisia resursseja museotoimintaan. Tyypillisimmillään nämä edustavat suomenruotsalaista rannikkokulttuuria, jonka taustalla on voimakas yhteisöllisyys (mm. Maksamaa, Luoto, Gränösund, Maalahti, Pernaja). Aktiivisia yhteisöpohjaisia kalastusmuseoita on myös suomenkielisellä alueella (Ohtakari, Tammio, sisämaassa Tyrväntö). Toinen päälinja, johon kuuluu nykyisin pääosa kalastusmuseoista, ovat erilaisten yhdistysten hoitamat museot, joissa toiminnasta vastaava sukupolvi alkaa olla iäkästä ja ne "kituvat" satunnaisten avustusten varassa. Tästä johtaa suora polku kolmanteen päälinjaan, museon siirtymiseen kunnan tai kaupungin harteille. Näin on käynyt tai on käymässä esim. Kalajoella, Öjassa, Kaskisissa ja Merikarvialla. Resursseiltaan omia kokonaisuuksia ovat sisämaan keskitetymmät kalastusmuseot Asikkalassa (SVKM) ja Kerimäellä (SJKM), joiden toimintaa tukevat kunta ja säätiöt yhteistyössä KMY:n kanssa, sekä Museoviraston ja oman vakiintuneen seuransa tukema Langinkoski. SKMY on nojannut valtakunnallisessa toiminnassaan ja tallennustyössään etenkin MMM:n ja OKM:n tukeen. Paikallisten kalastusmuseoiden toimintamahdollisuuksia määräävät saadut avustukset ja talkootyö. Avustuksista tavanomaisin on ollut Museoviraston pieni harkinnanvarainen avustus lähinnä rakennusten kunnossapitoon tai esineluettelointiin (vain Maakallan ja Kaunissaaren museot ovat jääneet näistä kokonaan paitsi). Museoiden siirtyminen kuntien huostaan voi hallinnollisesti taata paremmat edellytykset toiminnalle, mutta kuntien nykyisessä taloustilanteessa se ei välttämättä paranna tai muuta toiminnan resursseja. Museoiden vuosibudjetti on yleensä pieni, liikkuen muutamissa tuhansissa tai korkeintaan kymmenissä tuhansissa euroissa. Henkilöstöresurssin ovat muodostaneet talkoolaiset sekä satunnaiset avustuksin palkatut dokumentoijat, projektityöntekijät ja oppaat. Näyttelytilat ja mahdolliset niukat varasto-, toimi- ja työtilat vievät budjetista usein ratkaisevan osan. Käytännössä samat seikat koskevat myös sisämaan isompia kalastusmuseoita (SJKM, SVKM), joilla on ollut vain ajoittain ammatillista henkilökuntaa. Koko alan tavoitteena on valtakunnallisen kalastusmuseon saaminen Suomeen tai jonkin olemassa olevan museon nimeäminen keskusmuseoksi, joka huolehtisi keskitetysti kalastuskulttuurin