Kymenlaakson museotoimikunta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kymenlaakson museotoimikunta"

Transkriptio

1

2 Kymenlaakson museotoimikunta toiminut vuodesta 1988 tuki maakuntamuseolle valmistee mm. maakunnallisen koulutus- ja museopäivän toimikunnan rooli muutoksessa -> aktiivisempi ja tavoitteellisempi ote (2/vuosi, alueelliset tapaamiset, ulospäin) sääntömuutos

3 Kymenlaakson museotoimikunnan toimintaohjeet 1 YLEISTÄ Kymenlaakson museotoimikunnan jäsenyys perustuu vapaaehtoisuuteen. Toimikunta tukee Kymenlaakson museon puitteissa tapahtuvaa maakunnallista museotoimintaa luonteeltaan avustavana ja valmistelevana elimenä. 2 MUSEOTOIMIKUNNAN TEHTÄVÄT Kymenlaakson museotoimikunnan tehtäviin kuuluu valmistella vuosittain järjestettävä maakunnallinen museokokous ja koulutuspäivä sekä tuoda maakunnan mielipiteet esiin maakunnallista museotoimintaa suunniteltaessa. 3 KOKOONPANO JA JÄSENTEN VALINTA Kymenlaakson museotoimikunta valitaan maakunnallisen museokokouksen yhteydessä siten, että kaikki museotoimintaa harjoittavat tahot tulevat tasapuolisesti edustetuiksi. Toimikunnan muodostavat puheenjohtaja, jona toimii maakuntamuseon museotoimenjohtaja, sekä kuusi jäsentä, joista neljä edustaa eiammatillisesti hoidettua ja kaksi ammatillisesti hoidettua museota. Toimikunta valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan. Toimikunnan jäsenen ollessa estynyt osallistumaan kokoukseen, hän voi valtuuttaa sinne edustamastaan organisaatiosta varajäsenen. Kokouksen sihteerinä toimii maakuntamuseossa maakunnallisesta museotyöstä vastaava tutkija. Toimikunnan toimikausi on kaksivuotinen. Vuosittain on erovuorossa kolme jäsentä, jotka ensimmäisenä vuonna valitaan arvalla.

4 Toimikunnan nykyinen kokoonpano Kausi Pietiläinen, Terhi Haminan kaupungin museot* Pukki, Seppo Anjala-seura ry. Sakki, Pauliina Pyhtään kunta Kausi Anu-Leena Lintunen Virolahden kunta Jaana Rannanpää Verlan tehdasmuseo* Kari Taskinen Putkiradiomuseosäätiö

5 Harkinnanvaraiset valtionavustukset Museoiden harkinnanvaraiset valtionavustukset Valtionavustukset museoiden innovatiivisiin hankkeisiin Avustus suomalaisen kulttuuriperinteen tallentamiseen ja tutkimiseen Rakennusten entistämisavustukset Tuki muinaisjäännösalueiden hoitoon Avustus Suomen maailmanperintökohteiden hoitoon

6 Harkinnanvaraiset valtionavustukset Hakuaika (mpk ) Oltava virastossa klo 16.15, postileiman päiväys EI enää riitä! Museoiden avustusten painopisteet entiset, lisättynä mahdollisuudella kohdentaa avustusta Suomi 100 hankkeisiin

7 Menossa nyt Mennään museoon viikko Rakennustutkijan toimi haussa Kokoelmakeskuksen suunnitteluhanke käynnistymässä jo loppuvuodesta. Hankevastaavana Jaana Kataja. KOPO:n esittely Itä-Uudenmaan museopäivillä Kaakko 135 Mobiiliopas Etelä-Kymenlaakson museoista kesä 2015 Kotiseutuliitto: tulossa mobiiliopastus, paikallismuseohoitajakoulutus, paikallismuseon Helmistä työkalupakki

8 Menossa nyt! Museovirasto toteuttaa keväällä 2016 kyselyn paikallismuseoille Nutikka-palkinto jaossa 2016 Suomi 100 Yhteinen perintö hanke: Kymenlaakso: 100 itsenäisyyden aikaan Kymenlaaksossa vaikuttanutta henkilöä Kotiseutuliitto: yksi esine / museo Taapeli Tulevan yhteistyön teemat?

9 Erasmus+ Kymenlaakson museolla vuoden kestänyt kansainvälisyyshanke Juurru Kymenlaaksoon, kasva Eurooppaan! Rahoitus CIMOn kautta Aikuiskoulutuksen liikkuvuuteen tarkoitetuista avustuksista Seitsemän liikkuvuusjaksoa Tavoitteena löytää uusia ideoita näyttelynuudistamiseen ja kokoelmakeskuksen suunnitteluun

10

11

12 Kiitos! Marja Salmijärvi puh Kymenlaakson museopäivä

Tavoite Alueelliset palvelut Alueelliset yleisöt Alueelliset sidosryhmät Paikallismuseotyön tukeminen: Paikallismuseoiden neuvonta

Tavoite Alueelliset palvelut Alueelliset yleisöt Alueelliset sidosryhmät Paikallismuseotyön tukeminen: Paikallismuseoiden neuvonta Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Museoiden tukeminen 2. Kulttuuriperinnön vaalimisen osallistavien menetelmien kehittäminen 3. Kulttuuriperintötiedon saavutettavuuden kehittäminen

Lisätiedot

Liite 2 Maakuntamuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 29.10.2013

Liite 2 Maakuntamuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 29.10.2013 Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Alueellisen yhteistyön edistäminen sekä ammatillisten että paikallismuseoiden parissa 2. Osallistava, vuorovaikutteinen tiedonvälitys kulttuuriperintöön

Lisätiedot

Teema ja strategiset alueet

Teema ja strategiset alueet Teema ja strategiset alueet Yhdessä 2017 Suomen 100 vuotta Suomi nyt Suomi tulevaisuudessa Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät 2 Toimenpidealueet Itsenäisen Suomen synty ja kehitys Valtiolliset juhlat

Lisätiedot

Avustukset rakennusperinnön hoitoon miksi, paljonko ja millä perusteella myönnetään? Henrik Wager

Avustukset rakennusperinnön hoitoon miksi, paljonko ja millä perusteella myönnetään? Henrik Wager Avustukset rakennusperinnön hoitoon miksi, paljonko ja millä perusteella myönnetään? Henrik Wager 26.10.2016 15 Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusta edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla

Lisätiedot

Nuorisotakuu tilannekatsaus 01/2014. Timo Hakala/ Kaakkois-Suomen ELY-keskus/ Työllisyys ja osaamispalvelujen hankintaryhmä

Nuorisotakuu tilannekatsaus 01/2014. Timo Hakala/ Kaakkois-Suomen ELY-keskus/ Työllisyys ja osaamispalvelujen hankintaryhmä Nuorisotakuu tilannekatsaus 01/2014 Timo Hakala/ Kaakkois-Suomen ELY-keskus/ Työllisyys ja osaamispalvelujen hankintaryhmä Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden

Lisätiedot

Ristiinpölytys neljän tuulen tiellä Keski-Suomessa. ELO-toiminta Paula Hiltunen Pohjois-Karjalan ELY-keskus

Ristiinpölytys neljän tuulen tiellä Keski-Suomessa. ELO-toiminta Paula Hiltunen Pohjois-Karjalan ELY-keskus Ristiinpölytys neljän tuulen tiellä Keski-Suomessa ELO-toiminta Paula Hiltunen Pohjois-Karjalan ELY-keskus 25.2.2015 Pohjois-Karjalan ELO-toiminta ELY-keskus asetti elinikäisen ohjauksen yhteistyöryhmän

Lisätiedot

Koonti työpajatyöskentelyistä Edustajiston kokouksessa Lahdessa

Koonti työpajatyöskentelyistä Edustajiston kokouksessa Lahdessa Edustajiston kokouksessa Lahdessa 21.03.2015 Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajisto kokoontui vuoden 2015 ensimmäiseen kasvokkaintapaamiseen Lahdessa 21.03.2015. Kokouksen lisäksi paikalla olleet edustajat

Lisätiedot

Tavoite Alueelliset palvelut Alueelliset yleisöt Alueelliset sidosryhmät

Tavoite Alueelliset palvelut Alueelliset yleisöt Alueelliset sidosryhmät Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Kulttuuriperinnön ja siihen liittyvän tiedon tallentamisen ja saavutettavuuden edistäminen 2. Kulttuuriperinnön arvostuksen lisääminen Alueellisen

Lisätiedot

Alfred Kordelinin säätiön säännöt 1 Nimi ja kotipaikka 2 Säätiön tarkoitus ja säätiön perustajan johtava aate 3 Tarkoituksen toteuttaminen

Alfred Kordelinin säätiön säännöt 1 Nimi ja kotipaikka 2 Säätiön tarkoitus ja säätiön perustajan johtava aate 3 Tarkoituksen toteuttaminen Alfred Kordelinin säätiön säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Säätiön nimi on Alfred Kordelinin Yleinen Edistys- ja Sivistysrahasto sr. Säätiön nimi on ruotsiksi Alfred Kordelins allmänna framstegs- och bildningsfond

Lisätiedot

Kulttuurin alatyöryhmän kokous Muistio 5/2016

Kulttuurin alatyöryhmän kokous Muistio 5/2016 Kulttuurin alatyöryhmän kokous Muistio 5/2016 Aika: keskiviikko 21.12.2016 klo 13.00 - Paikka: Frami/, Kampusranta 9 C, 4 krs, Maakuntasali Kutsuttu/läsnä:, EPL puheenjohtaja Tuija Ahola, EPL sihteeri

Lisätiedot

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset TIEDOTUSTILAISUUS Ryhmä 4 Sanna Penttinen ja Sanna Laiho

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset TIEDOTUSTILAISUUS Ryhmä 4 Sanna Penttinen ja Sanna Laiho Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2014 TIEDOTUSTILAISUUS 25.2.2014 Ryhmä 4 Sanna Penttinen ja Sanna Laiho Opetushallituksen valtionavustustoiminta Ammatillisen koulutuksen valtionavustushankkeet

Lisätiedot

TYÖELÄMÄN KEHITTÄMIS- JA PALVELUTOIMINNAN KEHITTÄMINEN

TYÖELÄMÄN KEHITTÄMIS- JA PALVELUTOIMINNAN KEHITTÄMINEN TYÖELÄMÄN KEHITTÄMIS- JA PALVELUTOIMINNAN KEHITTÄMINEN Työelämän kehittämis- ja palvelutoiminta uudistuu -seminaari 3.11.2010 Hilton Helsinki Strand Hallitusneuvos Merja Leinonen merja.leinonen@minedu.fi

Lisätiedot

Painopiste Tavoite Alueelliset palvelut Alueelliset yleisöt Alueelliset sidosryhmät Etelä Savon kulttuuriympäristöohjelman toteuttaminen (2009 14)

Painopiste Tavoite Alueelliset palvelut Alueelliset yleisöt Alueelliset sidosryhmät Etelä Savon kulttuuriympäristöohjelman toteuttaminen (2009 14) Neuvottelupäivämäärä 10.11.2010 Dnro 112/005/2010/21 Kauden 2011 2013 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Paikallismuseoiden tarkastuskäynnit 2. Museorakennusten kunnosta huolehtiminen 3. Etelä Savon

Lisätiedot

Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalo, Näkkimistötie 1, Vuohijärvi

Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalo, Näkkimistötie 1, Vuohijärvi Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 2/2016 14 Vapaa-ajan asukastoimikunta 13.05.2016 Aika 13.05.2016 klo 16:00-18:45 Paikka Läsnä Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalo, Näkkimistötie 1, 47900 Vuohijärvi Luettelon

Lisätiedot

Taiteen edistämiskeskus. Erityisasiantuntija Henri Terho

Taiteen edistämiskeskus. Erityisasiantuntija Henri Terho Taiteen edistämiskeskus Erityisasiantuntija Henri Terho henri.terho@minedu.fi www.taike.fi Taiteen edistämiskeskus Opetus- ja kulttuuriministeriön alainen asiantuntijavirasto. Tehtävät: Edistää taidetta

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen.

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Aika 11.5.2015 klo 17:00 1/5 Paikka Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto, Tuijussuontie 10, Raisio LÄSNÄ: HALLITUS Vainio Kai puheenjohtaja Läsnäolo-oikeutetut - Esittelijä ja sihteeri Tervakangas Matti Tenhunen

Lisätiedot

Opetusministeriö asettaa tarvittaessa työryhmän ohjelman valmistelua ja seurantaa varten.

Opetusministeriö asettaa tarvittaessa työryhmän ohjelman valmistelua ja seurantaa varten. Annettu Helsingissä 9 päivänä helmikuuta 2006 Valtioneuvoston asetus nuorisotyöstä ja -politiikasta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty opetusministeriön esittelystä, säädetään 27 päivänä

Lisätiedot

ALUEHALLINTOVIRASTON HARKINNANVARAISET NUORISOTYÖN VALTIONAVUSTUKSET

ALUEHALLINTOVIRASTON HARKINNANVARAISET NUORISOTYÖN VALTIONAVUSTUKSET ALUEHALLINTOVIRASTON HARKINNANVARAISET NUORISOTYÖN VALTIONAVUSTUKSET Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Harkinnanvaraiset valtionavustukset Nuorten työpajatoiminta

Lisätiedot

Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry, Kommunikationsspecialisternas fackorganisation rf

Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry, Kommunikationsspecialisternas fackorganisation rf YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry, Kommunikationsspecialisternas fackorganisation rf Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1 Yhdistyksen nimi on Viestinnän

Lisätiedot

Ohjesääntö metsäsertifioinnin alueelliselle toimikunnalle XX PEFC-ryhmäsertifiointialueelle (1.1.2016 alkaen)

Ohjesääntö metsäsertifioinnin alueelliselle toimikunnalle XX PEFC-ryhmäsertifiointialueelle (1.1.2016 alkaen) Ohjesääntö metsäsertifioinnin alueelliselle toimikunnalle XX PEFC-ryhmäsertifiointialueelle (1.1.2016 alkaen) Sisällysluettelo 1. Toimikunnan nimi 2. Tarkoitus 3. Toimintaperiaatteet 4. Toimikunnan kokoonpano

Lisätiedot

KAAKKOIS-SUOMEN PELASTUSALANLIITTO RY

KAAKKOIS-SUOMEN PELASTUSALANLIITTO RY KAAKKOIS - SUOMEN PELASTUSALANLIITTO RY SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Kaakkois - Suomen Pelastusalanliitto. Yhdistystä nimitetään näissä säännöissä liitoksi. Liiton toiminta-alue on Kymenlaakson ja Etelä

Lisätiedot

Taiteen edistämiskeskus Lounais-Suomen aluetoimipiste

Taiteen edistämiskeskus Lounais-Suomen aluetoimipiste Taiteen edistämiskeskus Lounais-Suomen aluetoimipiste Taiteen edistämiskeskus Aiemmin Taiteen keskustoimikunta (1968 2012) Tehtävänä taiteen edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti Myös kulttuurin

Lisätiedot

Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Saavutettava Satakunta

Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Saavutettava Satakunta Sata matkaa maalle! Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Saavutettava Satakunta 1.9.2013 31.12.2014 Projektipäällikkö Soile Vahela Sata matkaa maalle! Miksi? Maaseutumatkailun kehittäminen on

Lisätiedot

Asia HAKUTIEDOTE 2013 Ammatillinen lisäkoulutus Valtakunnalliset työelämän kehittämis- ja palvelutehtävän valtionavustukset

Asia HAKUTIEDOTE 2013 Ammatillinen lisäkoulutus Valtakunnalliset työelämän kehittämis- ja palvelutehtävän valtionavustukset HAKUTIEDOTE 7.2.2013 22/2013 Asia HAKUTIEDOTE 2013 Ammatillinen lisäkoulutus Valtakunnalliset työelämän kehittämis- ja palvelutehtävän valtionavustukset Taustaa Säädösperusta Valtionavustuslaki (688/2001)

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen.

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen. IKAALISTEN NUORISO-ORKESTERIN TUKI RY SÄÄNNÖT Yleistä 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTAPERIAATTEET

LEMPÄÄLÄN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTAPERIAATTEET LEMPÄÄLÄN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTAPERIAATTEET Käsitelty Lempäälän nuorisovaltuuston kokouksessa 18.3.2008 Käsitelty liikunta- ja nuorisojaoston kokouksessa 3.4.2008 1. Lempäälän Nuorisovaltuuston toiminta-ajatus

Lisätiedot

Keski-Suomen SOTE2020 - hanke LAPSET, NUORET JA PERHEET VISIO KORJAAVASTA TUKEVAAN, YKSILÖSTÄ VERKOSTOON

Keski-Suomen SOTE2020 - hanke LAPSET, NUORET JA PERHEET VISIO KORJAAVASTA TUKEVAAN, YKSILÖSTÄ VERKOSTOON Keski-Suomen SOTE2020 - hanke LAPSET, NUORET JA PERHEET VISIO KORJAAVASTA TUKEVAAN, YKSILÖSTÄ VERKOSTOON 22.10.201 9.10.2015 Hanketyöntekijä Petri Oinonen 22.10.2015 LNP palvelujen organisointi tulevaisuudessa?

Lisätiedot

Vanhat rakennukset kuntoon Ke klo Pieksämäen Veturitallit

Vanhat rakennukset kuntoon Ke klo Pieksämäen Veturitallit Vanhat rakennukset kuntoon Ke 19.4. klo 18-20.30 Pieksämäen Veturitallit Vanhat rakennukset kuntoon klo 18 Avaussanat, Kulttuuriympäristö näkyväksi KYNÄ-hanke Hankevastaava Saara Ryhänen klo 18.05 Sielukas

Lisätiedot

KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os.

KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os. KUTSU Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään maanantaina 21.11.2016 klo 16.45 alkaen Meijän Vintillä os. Savonkatu 11 A 6 Kokouksessa käsitellään sääntöjen 15 määräämät asiat. Luottamusvaalikokous

Lisätiedot

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2015 SIVU 1/2015. AIKA Keskiviikko 21.1.2015 klo 18.00 19.20

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2015 SIVU 1/2015. AIKA Keskiviikko 21.1.2015 klo 18.00 19.20 KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2015 SIVU 1/2015 AIKA Keskiviikko 21.1.2015 klo 18.00 19.20 PAIKKA Seurakuntakeskus, os. Latokartanontie 5 LÄSNÄ Aakula Kari Lähteenmäki Heikki Ahava Asta Mattila Kalle Haikka

Lisätiedot

1 Kirkkonummen vammaisneuvosto on Kirkkonummen kunnan sekä vammais- ja potilasjärjestöjen yhteistyöelin.

1 Kirkkonummen vammaisneuvosto on Kirkkonummen kunnan sekä vammais- ja potilasjärjestöjen yhteistyöelin. Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasääntö 1 Kirkkonummen vammaisneuvosto on Kirkkonummen kunnan sekä vammais- ja potilasjärjestöjen yhteistyöelin. 2 Kirkkonummen vammaisneuvoston tarkoituksena on 1)

Lisätiedot

Collegium Culinarium, CC - Kilta ry SÄÄNNÖT

Collegium Culinarium, CC - Kilta ry SÄÄNNÖT Collegium Culinarium, CC - Kilta ry SÄÄNNÖT Vahvistettu 19.9.2006 Collegium Culinarium, CC - Kilta ry:n SÄÄNNÖT I NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on: Collegium Culinarium, CC - Kilta ry Kotipaikka

Lisätiedot

2) aktiivisella kansalaisuudella nuorten tavoitteellista toimintaa kansalaisyhteiskunnassa;

2) aktiivisella kansalaisuudella nuorten tavoitteellista toimintaa kansalaisyhteiskunnassa; Annettu Helsingissä 27 päivänä tammikuuta 2006 Nuorisolaki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku Yleiset säännökset 1 Tavoite Tämän lain tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä,

Lisätiedot

Kokoelmat ja museopoliittinen ohjelma

Kokoelmat ja museopoliittinen ohjelma Kokoelmat ja museopoliittinen ohjelma TAKO-kevätseminaari 8.2.2017 Mirva Mattila Museopoliittinen ohjelmatyö (1/3) Työryhmän toimikausi 1.8.2015 31.12.2016 Tehtävät laatia linjaukset ja painopisteet museotoiminnalle

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan rahoitusmahdollisuuksista

Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan rahoitusmahdollisuuksista Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan rahoitusmahdollisuuksista Museoista hyvinvointia ja terveyttä Vava Lunabba Suunnittelija Opetus- ja kulttuuriministeriö Kulttuuribudjetin jakautuminen 2011

Lisätiedot

Rakennusperinnön kunnostusavustukset

Rakennusperinnön kunnostusavustukset Rakennusperinnön kunnostusavustukset Vanhat rakennukset kuntoon 19.4.2017 Pieksämäen Veturitallit KYNÄ Kulttuuriympäristöt näkyväksi 19.4.2017 Kulttuurihistoriallisesti arvokkaan rakennusperinnön hoitoon

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015 Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015 1. LEADER TOIMINNAN TAVOITTEET OHJELMAKAUDELLA 2014 2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa esitetään suuntaviivat maatalouden ja maaseudun kehittämiselle

Lisätiedot

Sivu 1/6. (Lähteinä Pohjanmaan Kylätädit & Sedät)

Sivu 1/6. (Lähteinä Pohjanmaan Kylätädit & Sedät) Sivu 1/6 RAHOITUSLÄHTEET (Lähteinä Pohjanmaan Kylätädit & Sedät) Sivu 2/6 Nuorten Rahoitukset... 3 Homma-Raha Nordjobb Mahis-Tuki Youth in action ohjelma Note-Tuki Maailmalle.Net Allianssin Nuorisovaihto

Lisätiedot

YLIOPISTOKOLLEGION TOIMINTA JA ROOLI

YLIOPISTOKOLLEGION TOIMINTA JA ROOLI YLIOPISTOKOLLEGION TOIMINTA JA ROOLI Professori Kari Lukka Yliopistokollegion puheenjohtaja Turun yliopisto 28.1.2016 2 Yliopistolaki 22 : SÄÄDÖKSET YLIOPISTOKOLLEGIOSTA (I) Julkisoikeudellisessa yliopistossa

Lisätiedot

Nykyinen 1 Säätiön nimi on Espoon Kaupunginteatterisäätiö. Säätiön kotipaikka on Espoon kaupunki.

Nykyinen 1 Säätiön nimi on Espoon Kaupunginteatterisäätiö. Säätiön kotipaikka on Espoon kaupunki. Hallituksen esitys uusista säännöistä 8.10.2015 ESPOON KAUPUNGINTEATTERISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 Säätiön nimi on Espoon Kaupunginteatterisäätiö. Säätiön kotipaikka on Espoon kaupunki. 1 Nimi ja kotipaikka Säätiön

Lisätiedot

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013 JOHTOSÄÄNTÖ sivu 1(6) KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013 I JOHTOSÄÄNNÖN SOVELTAMISALA 1 Johtosäännössä määrätään siitä luottamusjohdon toiminnasta, joka ei sisälly sääntöihin,

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖVAALIT TOIMIKAUDEKSI

LUOTTAMUSHENKILÖVAALIT TOIMIKAUDEKSI 1 Valtuusto LUOTTAMUSHENKILÖVAALIT TOIMIKAUDEKSI 2017-2020 Valtuuston on valittava henkilöt kunnallisiin ja eräisiin valtiollisiin luottamustoimiin. HALLITUS Valtuusto valitsee hallitukseen yhdeksän jäsentä

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/ JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2015 1 AIKA klo 18 20.15 PAIKKA Tikkakosken pappila, Kirkkokatu 18 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Työjärjestyksen

Lisätiedot

Hämeenlinnan vanhusneuvosto

Hämeenlinnan vanhusneuvosto Hämeenlinnan vanhusneuvosto 1 n toiminta lakisääteistä Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaalija terveyspalveluista, 28.12.2012/980 http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2012/20120980

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on: Uudenmaan Yleisurheilu Uudy ry. 3. Yhdistyksemme toiminta-alue, jonka Suomen Urheiluliitto vahvistaa, on: -----

1. Yhdistyksen nimi on: Uudenmaan Yleisurheilu Uudy ry. 3. Yhdistyksemme toiminta-alue, jonka Suomen Urheiluliitto vahvistaa, on: ----- Suomen Urheiluliiton piirien mallisäännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 1. Yhdistyksen nimi on: Uudenmaan Yleisurheilu Uudy ry 2. Yhdistyksen kotipaikka on: Hyvinkää 3. Yhdistyksemme toiminta-alue,

Lisätiedot

TUUSNIEMEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 3/12 Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta

TUUSNIEMEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 3/12 Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 3/12 Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta KOKOUSAIKA 9.10.2012 KELLO 18.00-19.50 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET MUUT SAAPUVILLA OLLEET LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Nuorisotila

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö

Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö www.nurmijarvi.fi 2 NURMIJÄRVEN KUNNAN KULTTUURIAVUSTUSSÄÄNTÖ 1.YLEISET PERIAATTEET 2. AVUSTUKSET 2.1 Tuotantotuki 2.2 Yhdistyksen vuokra-avustus 2.3 Työskentelyapuraha

Lisätiedot

VVO:N ASUKASYHTEISTYÖ -ohjesääntö

VVO:N ASUKASYHTEISTYÖ -ohjesääntö VVO:N ASUKASYHTEISTYÖ -ohjesääntö Asukashallinnon organisaatio on hyväksytty asukashallituksen kokouksessa 2.6.2005. Asukasyhteistyön ohjesääntö on hyväksytty asukashallituksen työvaliokunnan kokouksessa

Lisätiedot

Kansainvälisyys kilpailuetu! CIMOn tarjonta yrityksille

Kansainvälisyys kilpailuetu! CIMOn tarjonta yrityksille Kansainvälisyys kilpailuetu! CIMOn tarjonta yrityksille Anni Kallio CIMO 16.4.2015 CIMOn perustehtävä on edistää suomalaisen yhteiskunnan kansainvälistymistä. Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön

Lisätiedot

MLL Tapaninkylän syyskokous. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tapaninkylän paikallisyhdistys ry.

MLL Tapaninkylän syyskokous. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tapaninkylän paikallisyhdistys ry. MLL Tapaninkylän syyskokous Tapaninkylän paikallisyhdistys ry. 1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja avaa kokouksen. Hän pitää usein myös lyhyen tervetulopuheenvuoron: Hyvät osanottajat, toivotan

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 16

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 16 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2011 Nro 16 KYMENLAAKSON PELASTUSLAITOKSEN LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 14.11.2011, tulee voimaan 1.1.2012) 1 Toimiala Kymenlaakson pelastuslaitoksen

Lisätiedot

HÄMEEN PELASTUSLIITTO RY SÄÄNNÖT. Hyväksytty oikeusministeriössä 3.5.1994 NIMI JA KOTIPAIKKA

HÄMEEN PELASTUSLIITTO RY SÄÄNNÖT. Hyväksytty oikeusministeriössä 3.5.1994 NIMI JA KOTIPAIKKA HÄMEEN PELASTUSLIITTO RY SÄÄNNÖT Hyväksytty oikeusministeriössä 3.5.1994 NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Hämeen Pelastusliitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä pelastusliitoksi. Pelastusliiton

Lisätiedot

Paikallismuseotoiminnan kehittäminen hanke 2010-2011 MUSEOVIRASTO

Paikallismuseotoiminnan kehittäminen hanke 2010-2011 MUSEOVIRASTO Paikallismuseotoiminnan kehittäminen hanke 2010-2011 Paikallismuseotoiminnan kehittäminen -hanke Opetus- ja kulttuuriministeriö asetti työryhmän syyskuussa 2010 kehittämään säätiö- ja yhdistyspohjaisten

Lisätiedot

Khall / 136

Khall / 136 Karstulan kunnanvaltuusto varaa vuotuiseen talousarvioon määrärahan harkinnanvaraisia avustuksia varten, joilla tuetaan ja luodaan edellytyksiä paikalliselle kansalais-, liikunta-, nuoriso-, ja kulttuuritoiminnalle.

Lisätiedot

SÄÄNNÖT SUOMEN HAUTAUSTOIMINNAN KESKUSLIITTO RY, BEGRAVNINGSVERKSAMHETENS CENTRALFÖRBUND I FINLAND RF

SÄÄNNÖT SUOMEN HAUTAUSTOIMINNAN KESKUSLIITTO RY, BEGRAVNINGSVERKSAMHETENS CENTRALFÖRBUND I FINLAND RF 1 SÄÄNNÖT SUOMEN HAUTAUSTOIMINNAN KESKUSLIITTO RY, BEGRAVNINGSVERKSAMHETENS CENTRALFÖRBUND I FINLAND RF 1. Nimi ja tarkoitus Yhdistyksen nimi on Suomen hautaustoiminnan keskusliitto, Begravningsverksamhetens

Lisätiedot

Ammatillisen lisäkoulutuksen valtionavustukset 2013 TIEDOTUSTILAISUUS

Ammatillisen lisäkoulutuksen valtionavustukset 2013 TIEDOTUSTILAISUUS Ammatillisen lisäkoulutuksen valtionavustukset 2013 TIEDOTUSTILAISUUS 7.2.2013 Opetushallituksen valtionavustustoiminta Ammatillisen koulutuksen valtionavustushankkeet tukevat kansallisen koulutuspolitiikan

Lisätiedot

Varsinainen liittokokous alkaa

Varsinainen liittokokous alkaa KUUROJEN LIITTO RY ESITYSLISTA 1 (5) Varsinainen liittokokous Aika 11.6.2016 Paikka Porin Yliopistokeskus, Pohjoisranta 11, 28101 Pori Lounas klo 12.00-13.00 Kahvi klo 15.30 16.00 9.00 10.00 Edustajavaltakirjojen

Lisätiedot

KITES RY SÄÄNTÖMUUTOS 2012 Virve Obolgogiani KITES SÄÄNTÖMUUTOS 2012. 2 Yhdistyksen tarkoitus. Nykyiset säännöt:

KITES RY SÄÄNTÖMUUTOS 2012 Virve Obolgogiani KITES SÄÄNTÖMUUTOS 2012. 2 Yhdistyksen tarkoitus. Nykyiset säännöt: KITES SÄÄNTÖMUUTOS 2012 2 Yhdistyksen tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää ja edistää monikielistä viestintää, monikulttuurista vuorovaikutusta ja niihin sisältyvää teknillistä sisällönhallintaa

Lisätiedot

Kansainvälisyys maakunnissa. Siru Korkala

Kansainvälisyys maakunnissa. Siru Korkala Kansainvälisyys maakunnissa Siru Korkala 26.11.2012 Mitä tutkittiin? Miten kansainvälinen aktiivisuus jakautuu alueellisesti? Miten kansainvälisyys on huomioitu maakuntasuunnitelmissa? Mitä kansainvälisyys

Lisätiedot

Mikä ihmeen Erasmus+ 2/2009

Mikä ihmeen Erasmus+ 2/2009 Mikä ihmeen Erasmus+ 2/2009 Historiallinen perspektiivi: Pienistä ohjelmista suuriin kokonaisuuksiin 1986-1995 2000 2007 2014 Erasmus Comett Socrates Socrates Force + Comenius + Grundtvig LLP Erasmus+

Lisätiedot

Järjestöjen osallisuus sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa

Järjestöjen osallisuus sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa Tilanne 14.2.17 Järjestöjen osallisuus sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa OYS 1) Lappi: Sote-järjestöillä on edustus Sote-Savotan alatyöryhmissä. Työryhmissä on myös saamelaisedustus. 2) Kainuu:

Lisätiedot

Satakunnan Museo Satakunnan Museo Rosenlew-museo Luontotalo Arkki Rakennuskulttuuritalo Toivo ja Korsmanin talo Satakunnan kulttuurifoorumi 12.3.

Satakunnan Museo Satakunnan Museo Rosenlew-museo Luontotalo Arkki Rakennuskulttuuritalo Toivo ja Korsmanin talo Satakunnan kulttuurifoorumi 12.3. Satakunnan Museo Satakunnan Museo Rosenlew-museo Luontotalo Arkki Rakennuskulttuuritalo Toivo ja Korsmanin talo Satakunnan kulttuurifoorumi 12.3.2014 Satakunnan Museon tehtävä ja vastuualue Satakunnan

Lisätiedot

Filha ry. Säännöt. Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Filha ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen tarkoitus

Filha ry. Säännöt. Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Filha ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen tarkoitus Filha ry Säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Filha ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoitus Yleishyödyllisen yhdistyksen tarkoituksena on edistää kansanterveyttä

Lisätiedot

RAJUPUSU LEADER RY 24.10.2006 SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA

RAJUPUSU LEADER RY 24.10.2006 SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA RAJUPUSU LEADER RY 24.10.2006 SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Rajupusu Leader ry ja sen kotipaikka on Juvan kunta. Yhdistyksen toiminta-alueena ovat Joroisten, Juvan, Rantasalmen ja Sulkavan

Lisätiedot

Näitä avustuksia myönnetään kylä- tai asukasyhdistyksille ja muille yleishyödyllistä vapaaehtoistyötä tekeville yhdistyksille

Näitä avustuksia myönnetään kylä- tai asukasyhdistyksille ja muille yleishyödyllistä vapaaehtoistyötä tekeville yhdistyksille 10.11.2015 1 Karstulan kunnanvaltuusto varaa vuotuiseen talousarvioon määrärahan harkinnanvaraisia avustuksia varten, joilla tuetaan ja luodaan edellytyksiä paikalliselle kansalais-, liikunta-, nuoriso-,

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään liikuntalain (390/2015) nojalla: Valtioneuvoston asetus liikunnan edistämisestä 1 luku Valtion liikuntaneuvosto 1 Valtion liikuntaneuvoston ja sen jaostojen

Lisätiedot

AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA AKAAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ

AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA AKAAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA AKAAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ Kaupunginhallitus/valtuusto hyväksynyt 13.09.2006 Akaan kaupunki Sääntökokoelma NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1

Lisätiedot

Arvoisat kiltasisaret ja -veljet!

Arvoisat kiltasisaret ja -veljet! VIESTIKILTOJEN LIITTO R.Y. Hallitus KUTSU Riihimäki 30.9.2015 Arvoisat kiltasisaret ja -veljet! Viestikiltojen Liiton sääntömääräinen syyskokous järjestetään lauantaina 21.11.2015 klo 13:00 alkaen Rannikkoprikaatissa,

Lisätiedot

Kokouskutsu ja esityslista. Kouvolan kaupunki 1/ (12) Vapaa-ajan asukastoimikunta Aika klo 13:00

Kokouskutsu ja esityslista. Kouvolan kaupunki 1/ (12) Vapaa-ajan asukastoimikunta Aika klo 13:00 1/2017 1 (12) Aika 06.04.2017 klo 13:00 Paikka Messukeskus Kokoustamo, Helsinki Asialista Asia Liitteet Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastajat 4 3 Kokouksen

Lisätiedot

KANSAN SIVISTYSRAHASTON SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT. Säätiön nimi on Kansan Sivistysrahasto, ruotsiksi käännettynä Folkets Kulturfond. Sen kotipaikka on Helsinki.

KANSAN SIVISTYSRAHASTON SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT. Säätiön nimi on Kansan Sivistysrahasto, ruotsiksi käännettynä Folkets Kulturfond. Sen kotipaikka on Helsinki. KANSAN SIVISTYSRAHASTON SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 Säätiön nimi on Kansan Sivistysrahasto, ruotsiksi käännettynä Folkets Kulturfond. Sen kotipaikka on Helsinki. 2 Säätiön tarkoituksena on tukea maamme työväen ja

Lisätiedot

Yrityksen kehittämisavustus

Yrityksen kehittämisavustus Yrityksen kehittämisavustus Laki valtionavustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi 9/2014 Valtioneuvoston asetus valtionavustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi 716/2014 TEM/1012/03.01.04/2015 ohje

Lisätiedot

Liite 2 Maakuntamuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi Neuvottelupäivämäärä

Liite 2 Maakuntamuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi Neuvottelupäivämäärä Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Paikallismuseotoiminnan kehittäminen ja aktivointi viemällä eteenpäin suunnitelmista esiin nousseita kehittämistavoitteita 2. Kulttuuriympäristöön

Lisätiedot

Liite 2 Maakuntamuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 26.11.2013

Liite 2 Maakuntamuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 26.11.2013 Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Paikallismuseoiden esineellisen kulttuuriperinnön turvaaminen, laadullinen monipuolistaminen ja näyttelytoiminnan ja yleisötyön kehittäminen 2.

Lisätiedot

Keskiviikko 16.2.2010 klo 17.30 Kerkonjoen koulu, lähtö kunnanvirastolta klo 17.00

Keskiviikko 16.2.2010 klo 17.30 Kerkonjoen koulu, lähtö kunnanvirastolta klo 17.00 RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2 / 2010 Sivistyslautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro 15 16 17 18 19 20 21 Keskiviikko 16.2.2010 klo 17.30 Kerkonjoen koulu, lähtö kunnanvirastolta

Lisätiedot

Museoala tänään ja huomenna

Museoala tänään ja huomenna Museoala tänään ja huomenna Museoiden toimintaympäristön tuore analyysi Museopäivät 2015 Lappeenranta 19.5.2015 Kimmo Levä Pääsihteeri Tavoite Tavoitteet: Ø Tietoa Suomen museoiden nykytilasta Ø Näkemyksiä

Lisätiedot

AVIn rahoituksella uusia tuulia. Valtionavustus lasten ja nuorten liikunnan kehittämiseen 2014. Hakuaika 28.2.2014

AVIn rahoituksella uusia tuulia. Valtionavustus lasten ja nuorten liikunnan kehittämiseen 2014. Hakuaika 28.2.2014 AVIn rahoituksella uusia tuulia Valtionavustus lasten ja nuorten liikunnan kehittämiseen 2014 Hakuaika 28.2.2014 1 Lasten ja nuorten liikunnan kehittämisavustuksen tavoitteena on: - erilaisten toimintamallien

Lisätiedot

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta. Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1. YLEISTÄ Kymen terveydenhoitajayhdistys ry on perustettu 29.11.1945 Kotkassa nimellä Suomen terveydenhoitajayhdistys ry:n Kymen osasto. Alkanut vuosi on yhdistyksen

Lisätiedot

Valtionavustukset järvien kunnostamiseen. Pasi Lempinen, Uudenmaan ELY-keskus

Valtionavustukset järvien kunnostamiseen. Pasi Lempinen, Uudenmaan ELY-keskus Valtionavustukset järvien kunnostamiseen Pasi Lempinen, Uudenmaan ELY-keskus Kotijärvet kuntoon Espoossa -seminaari 22.9.2016 Avustukset järvien kunnostamiseen ELY-keskus voi myöntää valtionavustusta järven

Lisätiedot

Suomen suuri juhlavuosi Suomi 100 vuotta

Suomen suuri juhlavuosi Suomi 100 vuotta Suomen suuri juhlavuosi 2017 Suomi 100 vuotta Suomen suuri juhlavuosi 2017 Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuosi 2017 on sukupolvemme merkittävin juhlavuosi. Suomen itsenäisyyden juhlavuoden teemana

Lisätiedot

SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous

SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous PÖYTÄKIRJA Kokousaika Torstaina 25.04.2013 klo 18.00-19.41 Kokouspaikka Osuuskunnan toimisto, Keiteleentie 11, 44200 Suolahti Kutsutut: 8 osuuskunnan

Lisätiedot

Arvoisat kiltasisaret ja -veljet!

Arvoisat kiltasisaret ja -veljet! VIESTIKILTOJEN LIITTO R.Y. Hallitus KUTSU Riihimäki 17.10.2014 Arvoisat kiltasisaret ja -veljet! Viestikiltojen Liiton sääntömääräinen syyskokous järjestetään lauantaina 15.11.2014 klo 12.00 alkaen Viestikoulun

Lisätiedot

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013 Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Paikka Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A Osallistujat Käsitellyt asiat: Laatikainen Sinikka Fordell

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat Asianro 6591/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat Asianro 6591/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 (1) 55 Asianro 6591/00.00.01.00/2016 Jäsenten valinta kunnallisiin luottamustoimiin Yleistä Valtioneuvosto on tehnyt 16. kesäkuuta 2016 päätöksen Kuopion ja Juankosken

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 2/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 2/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 2/2016 1 Maakuntauudistuksen johtoryhmä Kokousaika 10.08.2016 kello 10:00-12:00 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Lisätiedot

Toimeenpano Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta. Yhteiskokous Kunnat, Kela ja Pohjois-Savon TE-toimisto 10.3.

Toimeenpano Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta. Yhteiskokous Kunnat, Kela ja Pohjois-Savon TE-toimisto 10.3. Toimeenpano Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Yhteiskokous Kunnat, Kela ja Pohjois-Savon TE-toimisto 10.3.2015 Toimeenpanon aikataulu 2015-2016 Laki voimaan 1.1.2015, kaikki

Lisätiedot

Nuori? Lhbtiq*? Innokas?

Nuori? Lhbtiq*? Innokas? Nuori? Lhbtiq*? Innokas? *) Lhbtiq lesbo, homo, biseksuaali, transihminen, intersukupuolinen tai queer Lähde mukaan tekemään Suomesta yhdenvertaisempi maa! Viime syksynä suomalaisille lhbtiq-nuorille vakuutettiin,

Lisätiedot

Ammatillisen lisäkoulutuksen valtionavustukset 2013 - TAVOITTEISTA TOIMINTAAN

Ammatillisen lisäkoulutuksen valtionavustukset 2013 - TAVOITTEISTA TOIMINTAAN Ammatillisen lisäkoulutuksen valtionavustukset 2013 - TAVOITTEISTA TOIMINTAAN Yleistä valtionavustuksista Valtionavustukset 2013 Huomioita Tuula Sumkin OPH Opetushallituksen valtionavustustoiminta Ammatillisen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016 Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016 1. LEADER TOIMINNAN TAVOITTEET OHJELMAKAUDELLA 2014 2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa esitetään suuntaviivat maatalouden ja maaseudun kehittämiselle

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Tanssikas ry ja sen kotipaikka on Kouvola.

Yhdistyksen nimi on Tanssikas ry ja sen kotipaikka on Kouvola. SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tanssikas ry ja sen kotipaikka on Kouvola. 2 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoitus on taloudellista voittoa tavoittelematta toimia

Lisätiedot

VALTUUSKUNNAN KEVÄTKOKOUS 2009

VALTUUSKUNNAN KEVÄTKOKOUS 2009 pöytäkirja 1/09 Suomen Eläinlääkäriliitto ry Finlands Veterinärförbund rf VALTUUSKUNNAN KEVÄTKOKOUS 2009 Aika: 26.4.2009 klo 9.12 10.20 Paikka: Radisson SAS Marina Palace Hotel, Linnankatu 32, Turku Läsnä:

Lisätiedot

Pirkanmaan CP-yhdistys ry

Pirkanmaan CP-yhdistys ry Pirkanmaan CP-yhdistys ry SÄÄNNOT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE 1. Yhdistyksen nimi on Pirkanmaan CP-yhdistys ry 2. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere ja sen toimialueena on Pirkanmaa. 2 TARKOITUS, TOIMINTAMUODOT

Lisätiedot

SOROPTIMIST INTERNATIONAL OF... RY:N SÄÄNNÖT (MALLISÄÄNNÖT)

SOROPTIMIST INTERNATIONAL OF... RY:N SÄÄNNÖT (MALLISÄÄNNÖT) SOROPTIMIST INTERNATIONAL OF.......... RY:N SÄÄNNÖT (MALLISÄÄNNÖT) 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Soroptimist International of.......... (sijaintipaikkakunnan sijaintipaikan nimen tulee ilmetä

Lisätiedot

Nordplus Puiteohjelma 2008-2011 Nordplus Aikuiskoulutus. www.cimo.fi/nordplus www.nordplusonline.org

Nordplus Puiteohjelma 2008-2011 Nordplus Aikuiskoulutus. www.cimo.fi/nordplus www.nordplusonline.org Nordplus Puiteohjelma 2008-2011 Nordplus Aikuiskoulutus www.cimo.fi/nordplus www.nordplusonline.org Nordplus Puiteohjelman päämäärät Edistää pohjoismaisia kieliä ja kulttuuria sekä pohjoismais-balttilaista

Lisätiedot

ESITYSLISTA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä /2017

ESITYSLISTA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä /2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. KOKOUKSEN AVAUS 4 2. KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS 4 3. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 4 4. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN 4 5. MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNEKATSAUS 4 6. YHTEISTYÖRYHMÄN

Lisätiedot

NUORISOVALIOKUNTALAISEN KÄSIKIRJA

NUORISOVALIOKUNTALAISEN KÄSIKIRJA NUORISOVALIOKUNTALAISEN KÄSIKIRJA Nuorisovaliokunnan rooli Hallituksen asettama, nuorten asioiden asiantuntijaelin. Noudattaa PAMin hallituksen laatimaa valiokuntien yleisohjesääntöä. Vie nuorten asioita

Lisätiedot

YHTEISTOIMINNAN TOIMINTAPERIAATTEET 1.1.2014

YHTEISTOIMINNAN TOIMINTAPERIAATTEET 1.1.2014 YHTEISTOIMINNAN TOIMINTAPERIAATTEET 1.1.2014 Työryhmä Hänninen Seppo, henkilöstöjohtaja Jussila Risto, pääluottamusmies JHL Ketola Kari, työsuojelupäällikkö Koskela Satu, pääluottamusmies KTN Lampela Ritva,

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE

POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE 1. PALOKUNTANAISTYÖ Palokuntanaistyö on palokunnissa tehtävää harrastustoimintaa. Palokuntanaisosasto on palokunnan jäsenistä muodostettu alajaosto

Lisätiedot

Nuorisotakuun ja elinikäisen oppimisen ja ohjauksen avulla hyvinvointia ja elinvoimaa Etelä-Savoon

Nuorisotakuun ja elinikäisen oppimisen ja ohjauksen avulla hyvinvointia ja elinvoimaa Etelä-Savoon Nuorisotakuun ja elinikäisen oppimisen ja ohjauksen avulla hyvinvointia ja elinvoimaa Etelä-Savoon Tuija Toivakainen, 20.8.2013 kello 10:30 16 Etelä-Savon nuorisotakuun neuvottelukunta ja elinikäisen oppimisen

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN SÄÄSTÖPANKKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT. Säätiön nimi on Etelä-Karjalan Säästöpankkisäätiö ja sen kotipaikka on Lappeenranta.

ETELÄ-KARJALAN SÄÄSTÖPANKKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT. Säätiön nimi on Etelä-Karjalan Säästöpankkisäätiö ja sen kotipaikka on Lappeenranta. ETELÄ-KARJALAN SÄÄSTÖPANKKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 Säätiön nimi ja kotipaikka Säätiön nimi on Etelä-Karjalan Säästöpankkisäätiö ja sen kotipaikka on Lappeenranta. 2 Säätiön tarkoitus Säätiön tarkoituksena on

Lisätiedot

Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden

Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden iite 2 ainopiste toteuttaa seuraavia valtakunnallisen erikoismuseon tehtäviä: Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden 1) Valtakunnallisen museotoiminnan

Lisätiedot