YHTEISTÄ HYVÄÄ JOKAINEN PUOLET VOITOSTA OMISTAJILLE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "YHTEISTÄ HYVÄÄ JOKAINEN PUOLET VOITOSTA OMISTAJILLE"

Transkriptio

1 SINUN OSUUSKAUPPASI 2017

2 YHTEISTÄ HYVÄÄ JOKAINEN Jokainen osuuskunnan toimipaikoissa käytetty euro jää omaan maakuntaan. Liiketoiminnan tulos ohjataan mm. meidän osuuskunnan omistajien palkitsemiseen, palvelutarjonnan parantamiseen, maakunnan eri yhdistysten, tapahtumien, kulttuurijärjestöjen ja urheiluseurojen tukemiseen sekä nuorten työllistämiseen. PUOLET VOITOSTA OMISTAJILLE PKO:n edustajiston päätöksen mukaisesti 46,3 prosenttia tilikauden 2017 ylijäämästä (6,3 miljoonaa euroa) jaetaan PKO:n omistajille. Tillikauden ylijäämästä 53,7 prosenttia (7,3, miljoonaa euroa) käytetään toiminnan ja palvelujen kehittämiseen. Demokraattisilla vaaleilla PKO:n omistajien keskuudesta valittu edustajisto on osuuskaupan ylin päättävä elin.

3 83,6% Meidän tavallisten pohjoiskarjalaisten omistama: vuoden 2017 lopussa 83,6 % toimialueemme 10 kunnan ja kaupungin talouksista on omistajiamme. Yli asiakasomistajataloudella PKO on maakunnan laajimmin omistettu yritys. SINÄ VOIT VAIKUTTAA Pohjois-Karjalan Osuuskauppa (PKO) on asiakkaidensa omistama kuluttajaosuuskunta, jonka tehtävänä on tuottaa palveluja ja etuja omistajille sekä edistää maakunnan elinvoimaisuutta. PKO:lla on yli omistajaa. Osuuskaupalla ei ole muita omistajia kuin me tavalliset pohjoiskarjalaiset, joilla on vihreä S-Etukortti. PKO vaikuttaa toiminnallaan monin tavoin oman maakunnan kehittämiseen. Omistajana myös Sinä voit vaikuttaa oman osuuskauppasi toimintaan ja sitä kautta koko maakunnan kehittämiseen! OMIEN PUOLELLA Palveluja kehitettäessä pidämme aina omiemme puolta ja kehitämme toimipaikkaverkostoa tasaisesti eri puolilla maakuntaa. PKO on ollut ja on myös jatkossa juurevasti pohjoiskarjalainen. Se on asiakkaidensa omistama, asiakkaitaan palkitseva ja aina edullinen. MIKÄ PKO? TOIMINTAMME TARKOITUS: Tuottaa palveluja ja etuja asiakasomistajille sekä edistää Pohjois-Karjalan elinvoimaisuutta. VISIOMME: Halutuimmat ja kattavimmat palvelut omistajan omasta kaupasta. ARVOMME: Olemme asiakasta varten. Kannamme vastuuta ihmisistä ja ympäristöstä. Uudistamme jatkuvasti toimintaamme. Toimimme tuloksellisesti. ETUJA SUORAAN TILILLE Pohjois-Karjalan Osuuskaupan toimipaikoissa olet sekä asiakas että osuuskunnan omistaja. Siksi sinulle on varattu omistajan edut: saat osuutesi PKO:n voitosta ja ostoksistasi maksutapaetua sekä jopa 5 % Bonusta. Lisäksi saat monia muita omistajan hintaetuja. Vuoden mittaan se tarkoittaa jopa kuukauden ostosten verran selvää rahaa suoraan tilillesi. Haluamme palvella jokaista omistajaamme jokaisessa maakunnan kolkassa mahdollisimman hyvin. Siksi PKO harjoittaa päivittäistavara-, majoitus-, ravitsemis-, polttoneste- ja käyttötavarakauppaa 10 kunnan alueella lähes 100 toimipaikassa. Liiketoimintaa on Joensuussa, Kiteellä, Rääkkylässä, Tohmajärvellä, Liperissä, Kontiolahdella, Outokummussa, Polvijärvellä, Ilomantsissa ja Lieksassa. Lisäksi PKO:lla on Break Sokos Hotel Bomba kylpylähotelli Nurmeksessa. PKO on osa S-ryhmää, joka muodostuu 20 itsenäisestä alueosuuskaupasta ja niiden omistamasta Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnasta (SOK). Lisäksi S-ryhmään kuuluu seitsemän paikallisosuuskauppaa. TERVETULOA TUTUSTUMAAN OSUUSKAUPPAASI TÄHÄN OMISTAJAN VUOSI KATSAUKSEEN ON KOOTTU MEIDÄN YHDESSÄ OMISTAMAN OSUUSKAUPAN TÄRKEIMMÄT TEKEMISET JA TAPAHTUMAT vuodelta Tervetuloa tutustumaan omistamaasi osuuskauppaan!

4 VUOSI 2017 LUKUINA (suluissa 2016) Henkilöstöä (1 178) 75,1 Henkilöstön työtyytyväisyys (suomalaisyritysten normi 66,1) Maksettuja palkkoja ja palkkioita (Milj. ) 31,7 Uusia omistajia PKO:sta erosi tai siirtyi muihin osuuskauppoihin asiakasomistajaa, joten jäsenten nettolisäys oli (6041) Asiakasomistajia alueen talouksista 83,6% (81,2%) Omistajille palautuksia yhteensä (Milj. ) Bonus eli jäsenalennus 11,7 M, maksutapaetu 0,3 M. Vuoden 2016 tuloksen perusteella maksettiin voitonjakona ylijäämänpalautusta 5,3 M (2,0 %) ja osuuspääoman korkoa 900 T (12 %). 18,2 (18,0) Operatiivinen tulos (Milj. ) 14,6 (12,3) Verollinen myynti (Milj. ) 403,2 (385,9) Toiminnan tuloksen osuus 4,4 kokonaisliikevaihdosta 3,9% Investoinnit (Milj. ) 21,6 (8,7) Taseen loppusumma (Milj. ) 222,4 (204,1) Omavaraisuusaste 77,4% (81,0%) Ostot maakunnasta (Milj. ) 42,7 (29,2) Break Sokos Hotel Bomban kylpylä- ja saunamaailman uudistaminen oli yksi vuoden 2017 merkittävimmistä investoinneistamme.

5 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS HALUAMME VAHVISTAA MYÖNTEISEN KEHITYKSEN KIERRETTÄ Tänä päivänä yrityksellä pitää olla muitakin arvoja kuin voitontavoittelu. Me PKOlaiset haluamme tukea alueen kasvua ja kehitystä. Haluamme toimia soihdunkantajana yhteisen hyvän rakentamisessa. Ilman ihmisiä ei ole kasvua ja kehitystä. Ilman palveluita, työpaikkoja ja uskoa paremmasta ei ole ihmisiä. Haluamme vahvistaa positiivisen kehityksen kierrettä. Siis luoda yhteistä hyvää. Näin toimimme koska PKO:n perustehtävä on tuottaa palveluja ja etuja omistajille sekä edistää maakunnan elinvoimaisuutta. Toiminnan pitää olla liiketaloudellisesti kannattavaa, mutta meidän ei tarvitse maksimoida voittoja. Voimme katsoa asioita pelkkää taloudellista voitontavoittelua laajemmasta näkövinkkelistä. TYÖTÄ JA TOIMEENTULOA Ihmiskasvoiselle liiketoiminnalle ja osuustoiminnallisille arvoille on tänä päivänä tilausta. PKO on maakunnan suurin yksityinen työnantaja, mikä on seurausta omistajiemme valinnoista. Meihin luotetaan ja sen ansiosta voimme työllistää ihmistä suoraan, minkä lisäksi tarjoamme hankintojen sekä investointiemme kautta työtä ja toimeentuloa epäsuorasti isolle joukolle pohjoiskarjalaisia. Pidämme omasta henkilöstöstämme myös hyvää huolta. PKO:n henkilöstön työtyytyväisyys ylittää merkitsevästi suomalaisyritysten normitason: PKO:n lukema on 75,1 kun Suomen yleisnormi on 66,1. Palkkoja ja palkkioita sivukuluineen maksettiin 31,7 miljoonaa euroa (30,7 M /2016). Summa on PKO:n historian suurin. Myös nuorten työllistäminen on meille kunnia-asia. Palkkaamme tänäkin vuonna kesätöihin yli 700 nuorta, ja työllistämme myös erityistä tukea vaativia sekä vammaisia työntekijöitä :LLE YLI 600 EURON EDUT Myös omistajien palkitseminen lisää alueen elinvoimaa omistajille palautettiin yli 1,5 miljoonaa euroa kuukaudessa eli yhteensä 18,2 miljoonaa euroa (Bonusta 11,7 M, maksutapaetua 0,3 M, osuusmaksun korkoa 0,9 M ja ylijäämänpalautusta 5,3 M ). Yhteensä Bonusta kerryttäviä palveluja käyttävää PKO:n omistajataloutta sai viime vuonna takaisin yli 600 euroa. Koko jäsenistölle keskimäärin palautus on 263 euroa/ talous, mikä on osuuskaupoista toiseksi paras lukema. Omistajamme hyötyvät edullisesta ruokakorista, tuote-eduista ja maksuttomista pankkipalveluista vähintään toisen samanmoisen summan. OSUUSKAUPAN JÄSENYYS KIINNOSTAA Osuustoiminnan arvopohja puhuttelee yhä useampaa. Vuoden 2017 lopussa toimialueemme talouksista PKO:n asiakasomistajia oli 83,6 prosenttia (81,2 % vuonna 2016). Asiakasomistajapeitto on S-ryhmän osuuskaupoista suurin. Vuonna 2017 PKO:an liittyi uutta asiakasomistajaa. Osuuskaupasta erosi tai siirtyi muihin osuuskauppoihin omistajaa nettolisäyksen ollessa Omistajamäärän kasvuun vaikuttaa tuotteiden ja palvelujen houkuttelevan hinta-laatusuhteen lisäksi myös se, että vuodesta 1998 lähtien PKO on ollut bonustelevien talouksien palkitsemisessa osuuskaupoista paras tai toiseksi paras. Tämä tekee PKO:sta omistajiaan parhaiten palkitsevan osuuskaupan. OMISTAJILLE KIITOS! Omistajamäärän kasvu, elintarvikkeiden hintojen alentaminen sekä Bomban ja S-market Lehmon liiketoimintojen käynnistyminen siivittivät vuonna 2017 PKO:n myynnin yleistä markkinakehitystä nopeampaan kasvuun. Verollinen myynti oli 403,2 miljoonaa euroa (385,9 M 2016), mikä oli 4,5 prosenttia eli 17,3 miljoonaa euroa edellisvuotta enemmän. PKO:n operatiivinen tulos oli 14,6 miljoonaa euroa (12,3 M v. 2016). Tulosparannus tehtiin tiukalla kulukuurilla, onnistuneella hävikinhallinnalla, halpuuttamisen myötä kasvaneilla volyymeilla, käyttötavara-, matkailu- ja ravitsemiskaupan sekä parturi-kampaamotoiminnan myönteisellä kehityksellä. Kiitos tästä kuuluu omistajillemme. He ovat kokeneet tarjontamme hintalaatusuhteeltaan houkuttelevaksi ja yhä useampi pohjoiskarjalainen asioi omistamassaan kaupassa. Myös asiakastyytyväisyytemme ja henkilöstön työtyytyväisyys ovat säilyneet erinomaisella tasolla. Näin pyörii myönteisyyden kehä: tyytyväinen henkilöstö palvelee hyvin omistajia ja muita asiakkaita, jotka myönteisen muistijäljen houkuttelemina palaavat asioimaan toimipaikkoihimme. Kun tähän lisätään antelias omistajien palkitseminen ja houkutteleva hintalaatusuhde, kokonaisuus on valmis. Kiitänkin koko PKO:n henkilökuntaa ja hallintoa erinomaisesti tehdystä työstä vuonna Myös kaikille yhteistyökumppaneillemme lausun lämpimän kiitoksen hyvästä ja hedelmällisestä yhteistyöstä. Ennen kaikkea haluan kiittää jokaista omistajaamme luottamuksesta osuuskauppaa kohtaan! Osuuskaupassa toimintojen kehittäminen ei ole projekti vaan jatkuva prosessi. Vuonna 2018 jatkamme myönteisen kehityksen kierteen voimistamista palkitsemalla omistajiamme, alentamalla elintarvikkeiden hintoja, kehittämällä palvelujamme, työllistämällä PKOlaisia sekä investointien kautta työllistämällä epäsuoraan ison joukon muita pohjoiskarjalaisia ammattilaisia. Tuotamme siis yhteistä hyvää! PS. Katso seuraavalta aukeamalta tarkemmin PKO:n toiminnan hyödyt omaan maakuntaan Juha Kivelä, toimitusjohtaja

6 PKO:N TOIMINNAN HYÖDYT OMAAN MAAKUNTAAN 118,8 MILJOONAA EUROA 42,7 MILJ. Ostoja omasta maakunnasta 31,7 MILJ. Palkkoja ja palkkioita 21,6 MILJ. Investointeja 18,2 MILJ. Omistajahyötyjä kts. lisää seuraavalta sivulta 3,9 MILJ. Veroja 0,7 MILJ. Tukea urheiluja kulttuurialan toimijoille

7 KEHITTÄMINEN ON KÄYTÄNNÖN TEKOJA PKO:n investointien työllisyysvaikutus 367 henkilötyövuotta. Oman maakunnan kehittäminen ja vetovoiman lisääminen edellyttävät käytännön tekoja. Pohjois-Karjalan elinvoimaisuutta PKO edisti vuonna 2017 muun muassa investointien tuomien työllisyysvaikutusten kautta. Suurimmat yksittäiset investointikohteet olivat Joensuun toriparkki, Break Sokos Hotel Bomba Nurmeksessa, uuden S-market Lehmon avaaminen Kontiolahdelle, Lieksan liikuntahallin rakentaminen yhteistyössä kaupungin kanssa sekä Joensuussa Sokos-Vaakuna-korttelin peruskorjaus ja uuden S-market Penttilänrannan rakennustöiden aloittaminen. Vuonna 2017 PKO investoi 21,6 miljoonaa, jonka työllisyysvaikutus paikallisille urakoitsijoille oli 367 henkilötyövuotta. EUROT OMAAN MAAKUNTAAN Osuuskaupan tarkoitus ei ole kasvattaa kassaa vaan jokainen meidän toimipaikoissa käytetty euro palaa takaisin maakuntaan palkkojen, verojen, investointien, paikallisten ostojen, edullisen hintatason tai omistajien palkitsemisen kautta. Näin voimistamme myönteisen kehityksen kierrettä. Toimintamme jatkuva tehostaminen mahdollistaa jatkossakin elintarvikkeiden hintojen alentamisen ja omistajien palkitsemisen. OSUUSTOIMINNAN SOIHDUNKANTAJA Tietoisuuden lisääminen osuustoiminnasta on meille sydämen asia. PKO oli soihdunkantajana siinä, että osuustoiminnalliset yritykset tekivät Itä-Suomen yliopiston kauppatieteelliselle tiedekunnalle euron lahjoituksen. Yliopistossa on tehty uraauurtavaa osuustoiminnan tutkimus- ja opetustoimintaa, jota uskomme lahjoituksen entisestään voimistavan. Käytännössä lahjoitus tarkoittaa myös sitä, että yliopisto pystyy palkkaamaan lisää tieteentekijöitä. VUODEN 2017 UUDET TOIMIPAIKAT JA MERKITTÄVIMMÄT MUUTOKSET 1-3/2017 Original Sokos Hotel Vaakunan huoneiden sekä Sokos-Vaakuna korttelin ravintoloiden uudistukset 2/2017 Toriparkin rakennustöiden aloitus 3/2017 Trattoria Pielinen ravintolan avaus Bomballe 5/2017 ABC Siihtalan uudistaminen ja avaus 6/2017 Uuden S-market Lehmon avaus 8/2017 Kylpylähotelli Break Sokos Hotel Bomban avaus uudistettuna 9/2017 Lieksan liikuntahallin rakentaminen alkoi

8 OMISTAJANA hyödyt aina eniten!

9 Maksuttomat S-Pankin palvelut myös perheenjäsenille. Vuonna 2017 PKO jakoi omistajilleen yhteensä 18,2 MILJ. rahaa jäsenalennuksina ja voitonjakona 5% 12% 2% Bonusta jopa 5% Korko 100 euron osuusmaksulle viime vuosina 12 % Osuus voitosta. Viime vuosina ylijäämänpalautus 2 % PKO:sta suoritetuista bonusostoista. 0,5% Maksutapaetu 0,5 %, kun maksaa ostokset S-Etukortilla S-ryhmän toimipaikoissa. 11,9 milj. Bonuksena 0,9 milj. osuusmaksun korkona 5,3 milj. ylijäämänpalautuksena 0,3 milj. maksutapaetuna keskimäärin 263 /talous osuuskaupparock 2018 SIRKKALANPUISTO Bonustiedot ja S-Pankki kätevästi kännykässäsi. Omistajana saat S-Etukortilla rahanarvoisia tuote- ja tapahtumaetuja.

10 Hyväntekeväisyystoimijoiden ja PKO:n yhteistyössä tarjoama ruoka-apu tavoittaa kuukaudessa noin pohjoiskarjalaista, joten vuodessa apu tavoittaa noin henkilöä. Myymättä jääneet elintarvikkeet ohjataan aina ensisijaisesti hyväntekeväisyyteen. Olemme ainoana kaupan alan toimijana merkinneet jokaisessa yksikössämme kaikki paikallisesti jalostetut tai tuotetut tuotteet Työtä Pohjois-Karjalasta merkillä. Laaja paikallinen valikoima oli pääperusteita siihen, että Prisma Joensuu valittiin Vuoden leipäkaupaksi.

11 6-9% Tarjoamme aina paikkakunnittain ja myymäläkokoluokittain edullisimman ruokakorin. Vuonna 2017 olimme hypermarketsarjassa keskimäärin 9 %:a ja supermarketsarjassa 6 %:a kilpailijoitamme halvempia. VÄHITTÄISKAUPPA 2017 PAIKALLINEN JA ALUEEN EDULLISIN Pyrimme tarjoamaan omistajillemme paikkakunnittain ja myymäläkokoluokittain aina edullisimman ruokakorin sekä alueen kattavimman palveluverkoston, jottei kenenkään tarvitse juosta yksittäisten tarjousten perässä. Näin helpotamme omistajiemme arkea. Tutkimme päivittäistavarakaupan hintatasoa kuukausittain, jotta voimme lunastaa asiakaslupauksemme. TYÖTÄ PAIKALLISILLE TEKIJÖILLE Jatkuvasti edullisen hintatason lisäksi valttimme on kotimaisuus: myymissämme ruokatuotteissa kotimaisuusaste on 80 prosenttia. Kotimaisista tuotteista eniten sydämemme sykkii paikallisuuden puolesta. Osuuskauppana meidän jatkuva tavoitteemme on lisätä paikallisten tuotteiden menekkiä, koska se tuo lisää töitä oman alueen tuottajille ja yrittäjille sekä heidän työntekijöilleen. Me olemme ainoa kaupan alan toimija, joka on jokaisessa yksikössään merkinnyt kaikki maakunnassa jalostetut ja tuotetut tuotteet Työtä Pohjois-Karjalasta -merkillä. Näin toimimme, jotta valinta paikallisuuden puolesta olisi mahdollisimman helppo tehdä. Ostimme päivittäisvarakaupan tuotteita vuonna 2017 Prismaan, Rauta-Prismaan, 27 S-marketiin, 5 Saleen sekä 5 ABCliikennemyymälään paikallisilta toimittajilta yli 5 % enemmän kuin edellisenä vuonna. Yli 100 toimittajalta tehdyt ostot olivat arvoltaan 10,3 miljoonaa euroa. Käyttötavarakaupan tuotteita ostimme yli 20 paikalliselta toimijalta 1,6 miljoonalla eurolla. Päivittäistavarakauppa on PKO:n suurin toimiala. Muita vähittäiskauppaan kuuluvia toimialojamme ovat polttoneste- ja liikennemyymälä- sekä käyttötavarakauppa. ENERGIANKULUTUS PIENENI PKO:n tavoite sekä kaikessa uudisrakentamisessa että myymälöiden remonteissa on tehdä tiloista energiatehokkaat ja sitä kautta mahdollisimman ympäristöystävälliset. Kesäkuussa 2017 juhlimme uuden energiapihin S-market Lehmon avajaisia Kontiolahdella. Vuoden 2018 kesällä juhlimme uuden energiatehokkaan S-marketin avajaisia Joensuun Penttilässä. Kummankin marketin katolla on lähes 300 aurinkopaneelia, joten uusiutuvalla aurinkoenegialla tuotetaan valoisaan vuoden aikaan noin 40 prosenttia yksikön energian tarpeesta. Osuustoiminnallisena yrityksenä kehitämme palveluverkostoamme omistajien toiveiden mukaisesti tasapuolisesti eri puolilla maakuntaa. Toukokuussa juhlittiin kahden uudistetun yksikön avajaisia: Joensuussa ABC Siihtalaa ja Tohmajärvellä S-market Tohmajärveä. Syksyllä juhlimme Sale Kolin ja S-market Viinijärven uudistusten valmistumista. Myös vuonna 2018 keskitymme toimipaikkaverkoston kehittämiseen, paikallisten tuotteiden menekin edistämiseen, omistajien hyvään palvelemiseen sekä elintarvikkeiden hintojen alentamiseen. Henrik Härkönen, toimialajohtaja, vähittäiskauppa

12

13 GREEN KEY Green Key -hotellit Break Sokos Hotel Kolille ja Original Sokos Hotel Vaakuna Joensuulle on myönnetty Green Key merkit. Green Key -merkin saanut majoituskohde on sitoutunut henkilöstön ja asiakkaiden ympäristötietoisuuden kasvattamiseen, energian- ja vedenkäytön tehostamiseen ja majoitustoiminnan ympäristörasituksen pienentämiseen. VUODEN PUBI Bar Play Joensuu palkittiin vuoden pubina. Siinä se on Joensuun torin reunalla, käy tutustumassa! MATKAILU- JA RAVITSEMISKAUPPA 2017 HUOLEHDIMME SINUSTA Hyvä ruoka ja juoma, hieno hotellihuone sekä ammattitaitoinen henkilökunta ovat hyvä alku. Meille PKOlaisille hyvä palvelu on intohimo ja haluamme huolehtia jokaisen asiakkaan tarpeista. Pitkin vuotta onnistuimme välittömyydellämme koskettamaan ihmisten sydämiä. Asiakkailta tulleiden palautteiden pohjalta palkitsimme lukuisia poikkeuksellisen hienon palvelusuorituksen tehneitä PKOlaisia Palvelun ilmaveivi -tunnustuksilla. MATKAILUN HELMET Vuoden 2017 merkittävin tapahtuma oli täysin uudistetun kylpylähotelli Break Sokos Hotel Bomban kylpyläosaston ja saunamaailman avaus elokuussa. Uudistusten myötä Bomba on noussut sille kuuluvaan arvoon Pohjois-Karjalan toiseksi matkailun helmeksi Kolin ohella. Bomban noin 6 miljoonan euron investoinnin työllistämisvaikutus paikallisille rakennusalan ammattilaisille oli 104 henkilötyövuotta. Paikalliset ihmiset sekä turistit ovat ihastuneet Bombaan, joten olemme saaneet palkata kylpylähotelliin 5 uutta vakituista työntekijää. Nyt Bomba tarjoaa töitä 30 henkilölle Nurmeksessa Kävijää rock-tapahtumissa (OKR 9 000, Karhurock 1 500) KARAOKEA OMIEN SUOSIKKIEN KANSSA Joensuussa uudistimme Sokos-Vaakuna korttelissa Original Sokos Hotel Vaakunaa, jonka kantaosan 63 huonetta avattiin uudistettuna maaliskuussa. Samassa kuussa avasimme lisäksi kaksi uutta ravintolaa Joensuussa: vohveli-kahvila Woffelin Prisman ravintolamaailmaan sekä Gastrobar Itä 1:n Original Sokos Hotel Kimmelin tiloissa. Huhtikuussa olikin sitten Kimmelin 40-vuotisjuhlaviikon vuoro. Heinäkuussa saimme iloksemme todeta, että Joensuun keskustassa sijaitsevan popup-karaokeravintolan uudistuksiin on tykästytty. Las Palmasin tähti-illoissa ravintolavieraat saavat halutessaan laulaa karaokea suosikkiartistiensa, kuten Matti Eskon tai Marita Taavitsaisen kanssa. TÄNÄKIN KESÄNÄ ROKATAAN! Osuustoiminnallisena yrityksenä kehitämme omistajiemme palveluja tasapuolisesti toimialueemme eri puolilla. Esimerkiksi Kiteellä olemme tehneet Karhurockista Keski-Karjalaan pysyvän tapahtuman. Karhurockin ( ) lisäksi tänäkin vuonna rokataan myös Joensuussa OKR:n tahtiin ( ). Matkailu- ja ravitsemiskaupassa PKO:n omistajia ja muita asiakkaita palvelee kaikkiaan neljä erilaista hotellia, Ukko-Kolin laskettelurinteet, Kolin maisemakylpylä ja Bomban kylpylä sekä 35 ravintolaa. Valinnanvaraa on valtakunnallisesti tunnetuista ketjuravintoloista vielä enemmän paikallisuutta korostaviin erikoisuuksiin. Vuonna 2018 keskitymme tarjoamaan entistäkin sykähdyttävämpiä asiakaskokemuksia. Mikko Hautasaari, toimialajohtaja,matkailuja ravitsemiskauppa

14 ajanvaraus parturi-kampaamoihin, kauneushoitolaan ja hierontaan arkkujen, uurnien ja kukkalaitteiden mallit ja hinnat kaikkien nähtävillä vuoden jokaisena päivänä terveystietosi julkiselta puolelta ja PK Terveydestä käytettävissäsi missä ja milloin vain

15 TÖITÄ TARJOLLA! Palveluillemme on koko ajan enemmän kysyntää ja kasvu tarvitsee tekijänsä. Ota rohkeasti yhteyttä: lääkärit ja parturi-kampaajat PALVELULIIKETOIMINNOT 2017 HYMYJÄ JA HENKILÖKOHTAISTA PALVELUA PK Terveyden tavoitteena on tarjota pohjoiskarjalaisille laadukkaita terveyspalveluita edullisella hintatasolla. Me keskitymme kokonaisvaltaiseen ja ennaltaehkäisevään hoitoon, koska meillä ihminen hoitaa ihmistä. Olemme onnistuneet työssämme: pelkästään uusia työterveyshuollon sopimuksia teimme viime vuonna kymmenittäin. Kysynnän kasvaessa palkkasimme useita uusia terveydenhoidon ammattilaisia, ja vieläkin on uusille tulijoille ovet auki meidän mutkattomaan työyhteisöömme. Vuonna 2017 mm. kehitimme entisestään kuvantamiseen liittyviä palveluja ja otimme käyttöön huipputason kardiologien ja neurofysiologien etälausunnot. PK Terveyden nykyaikaiset ja helposti saavutettavat tilat sijaitsevat Joensuussa, kauppakeskus Prisman toisessa kerroksessa. PKO:n palveluliiketoimintaan kuuluvat lisäksi Pohjois-Karjalan Osuuskaupan Hautauspalvelu, S-Kukkakauppa sekä S-parturi-kampaamot. Parturi-kampaamot ovat Joensuussa Kauppakeskus Prismassa ja Sokoksessa sekä Lieksassa. Toisin kuin alalla yleensä, meidän lähes 60 parturikampaajaa työskentelevät kaikki palkkasuhteessa. IHANAA, LOMA! Ihanaa, että nyt voi pitää lakisääteiset lomat. Lisäksi työnantaja kustantaa työterveyshuollon, koulutukset sekä laajat henkilökuntaedut. Näin ovat muutosta kommentoineet monet meidän palkkalistoille siirtyneet parturi-kampaamoyrittäjät. Kasvu tarvitsee tekijänsä. Saimme S-parturi-kampaamoissa yhden työvoimapoliittisen rekrykoulutuksen päätökseen keväällä. Saman tien aloitimme seuraavan koulutuksen ja tarjoamme kaikille koulutuksen hyväksytysti suorittaneille vakituisen työsuhteen. Henkilöstön ja asiakkaidemme parhaaksi koulutimme koko henkilöstön vähemmän allergisoivien ja ekologisten väriaineiden käyttöön. Palvelua paransimme myös non-stop numeroseurannalla. VASTAUS OMISTAJIEN TOIVEISIIN Omistajamme eli tavalliset pohjoiskarjalaiset kotitaloudet haluavat mahdollisimman laajaa palveluvalikoimaa pitkillä aukioloajoilla. Sen vuoksi S-Kukkakaupasta tilatut kukkalaitteet voi liikkeen aukioloaikojen ulkopuolella noutaa Siihtalan ABC-liikennemyymälästä ympäri vuorokauden. Ammattilaisten paikallisena käsityönä sitomia kukkakimppuja on saatavilla myös Sokos-tavarataloon avatusta uudesta Kukka&Kuppi-kukkakahvilasta. Surun kohdatessa kaikki hautajaisiin liittyvät palvelut tuotetaan tarvittaessa koko Pohjois-Karjalan alueelle. Vuonna 2018 palveluliiketoiminnoissa keskitytään antamaan entistäkin henkilökohtaisempaa palvelua. Tiina Tolvanen, toimialajohtaja, palveluliiketoiminnot

16 meitä PKOlaisia oli (1 178 vuonna 2016), mikä on 33 henkilöä edellisvuotta enemmän. 1 Olemme ainoana pohjoiskarjalaisena yrityksenä mukana Väestöliiton perheystävällinen työpaikka -ohjelmassa. Pohjois-Karjalasta myös Joensuun kaupunki on mukana ohjelmassa, ja olemme yhdessä hioneet käytäntöjämme, jotta voimme helpottaa henkilöstön arkea. 75,1 PKO:n henkilöstön työtyytyväisyys ylittää merkittävästi suomalaisyritysten henkilöstöjen tavanomaisen tason (PKO 75,1 vs. Suomen yleisnormi 66,1). Työntekijöiden vaihtuvuus sekä sairauspoissaolo- ja tapaturmaluvut puolestaan ovat alle kansallisen keskitason.

17 2327 Olemme haluttu harjoittelupaikka ammattiopiston opiskelijaa suoritti meillä vuonna 2017 yhteensä opintopistettä. 76,8/23,2 Vuoden 2017 lopussa 76,8 % PKO:n työntekijöistä oli naisia ja 23,2 % miehiä. HENKILÖSTÖ 2017 JOKA PÄIVÄ PAREMPI FIILIS! Viime vuonna meitä PKOlaisia oli 1 211, ja jokaisen meidän työpanos on merkittävä osuuskaupan menestyksen kannalta. Sen vuoksi meillä yhdessä tekemisen kulttuuri rakentuu keskinäiseen luottamukseen ja kunnioitukseen. Henkilöstön tasavertainen kohtelu on kaiken lähtökohta ja kaikkien etu, sillä se luo myönteistä ilmapiiriä, lisää työviihtyvyyttä sekä lisää sitoutumista työnantajan tavoitteisiin ja hyvään asiakaspalveluun. JOKAINEN SAA ONNISTUA Jokainen meistä haluaa onnistua työssään ja elämässään. Haluamme auttaa ihmisiä kohti omia unelmiaan, ja siksi me PKOssa tuemme henkilöstön kehittymistä useilla koulutusohjelmilla sekä työkierrolla. Uuden oppiminen kehittää työntekijää niin henkilökohtaisesti kuin ammatillisesti ja vaikuttaa koko osuuskaupan kehittymiseen. OIKEUS HYVÄÄN JOHTAMISEEN Jokaisella meistä on oikeus hyvään johtamiseen. Sen vuoksi olemme avoimia, viestimme paljon ja näemme epäonnistumisetkin oppimisen paikkoina. Palautetta voi ja pitää antaa molempiin suuntiin. Me käymme säännöllisesti kehityskeskusteluja ja teemme henkilöstötutkimuksia, jotta voimme yhdessä tunnistaa kehityskohteet ja laittaa ne kuntoon. HELPOTETAAN ARKEA Osuustoiminnallisena yrityksenä perusarvoihimme kuuluu löytää tasapaino kustannustehokkuuden, kehittämisen ja hyvinvoinnin välillä. Resepti tuohon on yksinkertainen. Joustavuus parantaa työhyvinvointia sekä helpottaa työ- ja kotiasioiden yhteensovittamista. Joustavuutta ja arjen helpottamista on sekin, että järjestämme myös tulevana kesänä työntekijöidemme lapsille ohjattua kesähoitoa. Haluamme entisestään parantaa käytäntöjämme, ja siksi olemme ainoana pohjoiskarjalaisyrityksenä mukana Väestöliiton perheystävällinen työpaikka -ryhmässä. Maakunnan suurimpana palvelualan työllistäjänä haluamme myös jatkossa olla alan arvostetuin ja halutuin työnantaja. Mika-Jussi Mononen, henkilöstöjohtaja

18 aseura ry Joensuun Taiteilij Kansanterveyden keskus Joensuun Taiteilijaseura Vuoden 2017 aikana joimme kaikille pohjoiskarjalaisille sotiemme veteraaneille villasukat, eli yhteensä paria lämpimiä sukkia. Sukat neulottiin neulontatalkoissa, joita järjestimme eri puolilla maakuntaa yhteistyössä Ilomantsin Pohjois-Karjalan Marttojen kanssa. Urheilijat - 60% aseura ry Joensuun Taiteilij Joensuun Taiteilijaseura n Maksullisuuden vuonna 2017 muovikassien Karjalamyötä Poikien Kilta kulutus laski Sokoksessa 60 prosenttia. Kansanterveyden keskus S-marketeissa, Saleissa ja Prismassa muovisten hedelmä- ja vihannespussien käyttö puolestaan laski viime vuonna viidenneksellä. Tavoitteenamme on entisestään vähentää muovipussien määrää. Tästä syystä emme myöskään vuonna 2018 automaattisesti tarjoa kassoilla pieniä muovipusseja tai tekstiileille veloituksettomia pusseja. > 4% Ilomantsin Urheilijat aseura ry Joensuun Taiteilij Karjalan Poikien Kilta Joensuun Taiteilijaseura Kansanterveyden keskus PKO:n toiminnan energiatehokkuus on parantunut merkittävästi jo vuosien ajan. Vuonna 2017 kaatopaikalle ohjautui alle 4 prosenttia kokonaisjätteestä eli yli 96 prosenttia tuotetusta jätteestä hyödynnetään joko energiaksi tai uudelleen käytettäväksi raaka-aineeksi. Energiatehokkuuteen investoidaan jatkuvasti. I 3500 Joensuun T Karjalan Poikien Kilta PKO:n joulumuistamisiin vuodelle 2017 varatut euroa lahjoitettiin omistajien toiveiden mukaisesti Joensuun Perheentalo/Pelastakaa lapset ry:lle, joka voitti Facebookissa järjestetyn äänestyksen. Tänäkin vuonna lahjoitamme joululahjavarat omistajien eniten toivomaan kohteeseen. Aivan kuten vuonna 2017, myös vuonna 2018 osallistumme Hyvä Joulumieli keräykseen vähävaraisten lasten hyväksi sekä Roosanauhakeräykseen syöpätutkimuksen hyväksi. sin PKO:n omistajien toiveiden mukaisesti Joensuussa Ilomant Urheilijat tehtiin toriparkin työmaa-aitaan monenlaista taidetta. Yhteisötaidetapahtumassa aitaa kävi maalaamassa yli 250 kaupunkilaista, minkäaseulisäksi aidassa on ra ry Joensuun Taiteilij Kansanterveyden sekä nuorten monikulttuurinen Joensuunvalokuvanäyttely kus kes Taiteilijaseura taitelijoiden graffiittitaideteos. Ilomantsin Urheilijat Koulukaverit erityisen hyvin huomioonottaville oppilaille on jaettu vuonna 2017 ja jaetaan myös aseura ry Joensuun Taiteilij kevätjuhlissa 2018 PKO:n myöntämät Reilu Kansanterveyden Joensuun keskus ura n ase Karjala Taiteilij kaveri stipendit. Stipendejä on jaossa kaikissa Poikien Kilta toimialueemme 10 kunnan ja kaupungin alakoulussa. Joensuun Taiteilijaseura K

19 VASTUULLISUUS 2017 aseura ry Joensuun Taiteilij Joensuun Taiteilijaseura Kansanterveyden keskus Pohjois-Karjala Karjalan on hieno paikka elää, ja me Poikien a PKOlaiset Kilt haluamme omilla teoillamme tehdä siitä vielä entistäkin paremman. Meille vastuullisuus on pieniä ja suuria tekoja, joilla parannamme ihmisten ja ympäristön hyvinvointia. Esimerkiksi hävikin vähentämisen ja terveellisten vaihtoehtojen tarjoamisen kautta vastuullisuus on osa jokaisen PKOlaisen jokapäiväistä työtä. Kannamme vastuuta ympäristöstä parantamalla jatkuvasti toimintamme energiatehokkuutta, lisäämällä uusiutuvan energian käyttöä sekä vähentämällä toiminnassamme Karjalan syntyvän jätteen Poikien Kilta määrää. Joensuun Taiteilijaseu Lisäksi otamme kaikissa hankinnoissamme ja investoinneissamme huomioon koko elinkaaren aikaiset kustannukset ja ympäristövaikutukset. TUKEA LASTEN JA NUORTEN HARRASTAMISEEN Aiempien vuosien lailla ohjasimme myös vuonna 2017 osuuskaupan toiminnan tuloksesta noin euroa nuorten ja erityistä tukea vaativien henkilöiden työllistämiseen sekä urheilun, kulttuurin ja erilaisten järjestöjen tukemiseen. Niin aiomme tehdä myös vuonna Ilomantsin Urheilijat Taiteilijaseura Ilomantsin Urheilijat VASTUULLISUUS ON KÄYTÄNNÖN TEKOJA PKO:n logo on maakunnan urheilu- ja harrastustapahtumissa tuttu näky. Se on merkki siitä, että osuuskauppa on vahvasti mukana mahdollistamassa lapsille ja nuorille halvempia harrastusmaksuja tai varmistamassa tapahtuman toteutumisen. Viereisellä sivulla on muutamia esimerkkejä yhteistyökumppaneistamme. ry Kansanterveyden keskus Kiitos tästä kuuluu teille, jotka asioitte toimipaikoissamme ja käytätte palvelujamme. Jokainen PKO:n toimipaikoissa käytetty euro Ilomantsin Urheilijat palautuu aina takaisin omaan maakuntaan. Karjalan Poikien Kilta Tehdään yhdessä omilla Pohjoisry aseurateoillamme Joensuun Taiteilij eyden Kansanterv Karjalasta taas piirun verran parempi paikka Joensuun keskus Taiteilijaseura elää! Joen Karjalan Poikien Kilta Joensuun Taiteilijaseura Petri Vähä, viestintäjohtaja

20 TALOUSJOHTAJAN KATSAUS TALOUDEN VUOSI 2017 PÄHKINÄNKUORESSA Kuluttajaosuuskunnalle myynnin volyymi ja kasvu ovat keskeisiä jäsentyytyväisyyden mittareita. Vuosi 2017 oli PKO:lle ennen kaikkea orgaanisen kasvun vuosi. Vuoden 2017 myynti oli 403,2 miljoonaa euroa eli myynnin arvo kasvoi 17,3 miljoonaa euroa (+4,4 %) edellisestä vuodesta. PKO oli sekä euromääräisesti että suhteellisesti mitattuna myynnin kehityksessä jälleen yksi S-ryhmän kärkiosuuskaupoista. Vuodesta 2017 voidaan siis todeta, että PKO onnistui täyttämään jäsentensä tarpeet sekä tuotteiden ja palveluiden laadun että hinnan osalta. Olimme suurelle osalle jäsenistöä tavoitteemme mukaisesti kilpailukykyisin vaihtoehto. MYYNNIN RAKENNE 2017 (2016) PÄIVITTÄISTAVARAKAUPPA KÄYTTÖTAVARAKAUPPA RAVINTOLAKAUPPA POLTTONESTEKAUPPA MATKAILUKAUPPA MUUT MENESTYS TEHDÄÄN YHDESSÄ Jäsenten päivittäisellä aktiivisuudella on osuuskaupalle suuri merkitys pienimpiä ostoksia myöten. Osuuskauppa pyörii omistajien päivittäisellä sitoutumisella omaan osuuskuntaan. Omistajien kollektiivinen aktiivisuus on keskeisin vaikuttava tekijä siihen, että osuuskauppamme menestyy pitkäjänteisesti ja saamme nauttia kilpailukykyisistä tuotteista ja palveluista myös tulevaisuudessa. Keskeistä meidän on yhdessä ymmärtää, että teemme menestyksen yhdessä. Saimme vuoden 2017 aikana palkinnoksi sitoutumisesta omaan osuuskauppaan yhteensä 11,7 miljoonaa euroa päivittäin jäsenalennuksena eli ostoksista kertyvänä Bonuksena. 66% (65,3%) 13,8% (14,6%) 8,0% (7,8%) 7,4% (7,0%) 3,6% (3,5%) 1,1% (1,2%) MYYNNIN RAKENNE KETJUITTAIN 2017 (2016) MOTIVOITUNUT HENKILÖKUNTA Aktiivisten jäsenten lisäksi menestyvä osuuskauppa tarvitsee ahkeran ja motivoituneen henkilökunnan. PKO:n jatkuvan parantamisen perinnettä vaalien henkilökunta sai omalla panoksellaan aikaiseksi 14,6 miljoonaa euron operatiivisen tuloksen. Liiketoiminnasta syntyi 22,1 miljoonan euron kassavirta, josta saatiin rahoitettua kaikki vuoden 2017 investoinnit (21,6 M ). Lisäksi edustajisto päätti kokouksessaan jakaa yhteensä 6,3 miljoonaa euroa osuuskaupan tilikauden tuloksesta omistajille. Loppuosa kassavirrasta jätettiin edustajiston päätöksellä osuuskuntaan kilpailukyvyn edelleen kehittämistä varten sekä jatkuvuuden varmistamiseksi. PKO:n hallinto on jo vuosikymmeniä pitänyt huolta osuuskaupan jatkuvuudesta. Tästä on osoituksena mm. PKO:n kirjanpitoarvoltaan 222,4 miljoonan euron tase, jonka omavaraisuusaste on 77,4 %. S-MARKETIT JA SALET PRISMA ABC HOTELLIT JA RAVINTOLAT 48,5% (48,6%) 25,3% (26,0%) 10,8% (10,5%) 10,4% (10,0%) 3,0% (3,1%) SOKOS Antti Varis, talousjohtaja MUUT 2,0% (1,9%)

21 TUNNUSLUKUJA INVESTOINNIT (M ) OPERATIIVINEN TULOS (M ) ,6 14, ,7 12, ,3 14, ,2 13, ,8 12, MYYNTI (M ) OMAVARAISUUSASTE ,2 77,4% ,9 81,0% ,3 78,9% ,6 76,6% ,4 71,8% 2013 Konsernituloslaskelma (milj.eur.) Muutos Muutos-% Liikevaihto 334,3 319,1 15,3 4,8 % Liiketoiminnan muut tuotot 0,6 0,1 0,5 392,5 % Materiaalit ja palvelut 238,0 226,3 11,7 5,2 % Henkilöstökulut 39,0 38,2 0,8 2,1 % Poistot ja arvonalentumiset 10,9 10,9 0,1 0,7 % Liiketoiminnan muut kulut 33,3 32,1 1,2 3,7 % Liikeylijäämä 13,7 11,8 2,0 16,7% Rahoitustuotot (-) ja -kulut (+) -0,9-0,4-0,5 Ylijäämä ennen satunnaisia eriä ja veroja 14,6 12,2 2,4 20,0 % Ylijäämä ennen veroja 14,6 12,2 2,4 20,0 % Välittömät verot 3,1 2,7 0,4 16,5 % Tilikauden ylijäämä 11,5 9,5 2,0 21,0 % Konsernitase (milj.euroa) Muutos Muutos-% Vastaavaa Pysyvät vastaavat 152,7 142,6 10,1 7,1 % Vaihto-omaisuus 17,5 18,0-0,5-3,0 % Saamiset 7,7 7,2 0,6 8,1 % Rahoitusarvopaperit 19,7 15,4 4,3 28,8 % Rahat ja pankkisaamiset 24,8 20,9 3,9 18,7 % Taseen loppusumma 222,4 204,1 18,4 9,0 % Vastattavaa Osuuspääoma 6,8 6,8 0,0 0,0 % Muu oma pääoma 165,0 158,5 6,7 4,3 % Vähemmistöosuus 0,2 0,2 0,0 0,0 % Pitkäaikainen vieras pääoma 12,8 0,8 12,0 1416,8 % Laskennallinen verovelka 0,5 0,8-0,3-32,9 % Lyhytaikainen vieras pääoma 37,0 37,1-0,1-0,3 % Taseen loppusumma 222,4 204,1 18,3 9,0 % PKO:n tilintarkastajana toimi tilikaudella 2017 edustajiston kokouksen päätöksellä tilintarkastusyhteisö KPMG Oy Ab, vastuullisena tilintarkastajana KHT Heikki Tuomi.

22 OMISTAJANA SINÄ PÄÄTÄT PKO:n omistajien eli jäsenten ylintä päätäntävaltaa käyttää edustajisto, johon kuuluu 40 jäsentä. Edustajiston jäsenet valitaan neljäksi vuodeksi kerrallaan asiakasomistajien keskuudessa toimeenpantavilla vaaleilla. Nykyisen edustajiston toimikausi on Edustajisto kokoontuu sääntöjen mukaan kaksi kertaa vuodessa. Edustajiston kutsuu koolle hallintoneuvoston puheenjohtaja hallintoneuvoston toimeksiannosta. Kevätkokouksen tärkein asia on edellisen vuoden tilinpäätöksen vahvistaminen ja siihen liittyen ylijäämän eli liiketoiminnan tuloksen käytöstä päättäminen. Syyskokous keskittyy henkilövalintoihin, sillä edustajisto valitsee PKO:n hallintoneuvoston jäsenet ja tilintarkastajat. POHJOIS-KARJALAN OSUUSKAUPAN HALLINTOMALLI Päivittäistavarakauppa Omistajat yli jäsentä Edustajisto 40 jäsentä Hallintoneuvosto jäsentä (1/3 erovuorossa vuosittain) Matkailu- ja ravitsemiskauppa Hallitus jäsentä Toimitusjohtaja Toimialajohto Hallinto ja tukitoimet Käyttötavarakauppa Polttonestekauppa Palveluliiketoiminnot EDUSTAJISTO 2017 Nimi Ammatti Asuinkunta Antikainen Sanna lähihoitaja Outokumpu Eskelinen Salme myyjä Joensuu Heikura Aino HTM Joensuu Heinonen Sanna järjestösihteeri Joensuu Hirvonen Eero järjestelypäällikkö Joensuu Hjälm Heli luokanopettaja Joensuu Hyttinen Ilkka myyjä Liperi Jaatinen Seija myyjä, pääluottamusm. Joensuu Koistinen Markku kappalainen Joensuu Kurki Sallamari erityisluokanopettaja Ilomantsi Kärki Piritta laboratoriohoitaja Liperi Laasonen Jenni palvelupäällikkö Joensuu La Russa Birgitta lääkäri Joensuu Laitinen Markku luokanopettaja Outokumpu Lehtinen Pirkko myyjä Lieksa Lukkarinen Ilkka maaseutuyrittäjä Kontiolahti Makkonen Raili emäntä Rääkkylä Manninen Anu maanviljelijä Tohmajärvi Martikainen Pirjo myyjä Joensuu Melkko Satu palveluesimies Liperi Mikkola Eeva Kaarina herastuomari Joensuu Oksman Raimo maanviljelijä Kitee Parviainen Kaija palveluneuvoja Kitee Pesonen Sanna asiakasneuvoja Joensuu Pippuri Arto opettaja, muusikko Joensuu Puhakka Jouko maaseutuyrittäjä Joensuu Pykäläinen Samuli asentaja Kontiolahti Päivänurmi Juha yrittäjä Joensuu Riikonen Maija myyjä Lieksa Romo Salla * pastori Joensuu Romppanen Anne laboratoriohoitaja Kontiolahti Ryynänen Asta lääkäri Lieksa Räsänen Marja Leena sairaanhoitaja Joensuu Silvennoinen Maija sosionomi Liperi Stedt Antero agrologi Joensuu Suhonen Hanna ruokatoimittaja Joensuu Tiippana Anu lehtori Joensuu Timonen Tarja sairaanhoitaja Kitee Torni Anni opiskelija, myyjä Joensuu Vilén Marita myyjä Tohmajärvi JOHTORYHMÄ TOTEUTTAA LIIKETOIMINTAA KÄYTÄNNÖSSÄ *) Edustajiston työskentelystä estyneen Anssi Törmälän varajäsen. Toimitusjohtajan apuna PKO:n operatiivisessa johtamisessa toimii johtoryhmä. Kokouksissa valmistellaan mm. hallituksen päätettäväksi tulevia asioita ja käsitellään investointeihin, asiakasomistajuuteen, henkilöstöön, markkinointiin ja kuukausituloksiin liittyviä kysymyksiä. Johtoryhmän keskeisenä tehtävänä on toteuttaa hallituksen tekemät päätökset. Juha Kivelä toimitusjohtaja Henrik Härkönen vähittäiskaupan toimialajohtaja Mikko Hautasaari matkailu- ja ravitsemiskaupan toimialajohtaja Tiina Tolvanen palveluliiketoimintojen toimialajohtaja Mika-Jussi Mononen henkilöstöjohtaja Antti Varis talousjohtaja Petri Vähä viestintäjohtaja

23 HALLINTONEUVOSTO 2018 PKO:n hallintoneuvosto vahvistaa osuuskaupan strategian, valvoo osuuskaupan toimintaa sekä valitsee hallituksen jäsenet ja toimitusjohtajan. Hallintoneuvostoon kuuluu 17 jäsentä, joista 15 valitsee edustajisto. Muut kaksi ovat osuuskaupan palveluksessa olevia henkilöstön edustajia. Hallintoneuvoston jäsenten toimikausi kestää kolme vuotta ja kunakin vuonna kolmannes jäsenistä on erovuorossa. Hallintoneuvosto valitsee vuosittain keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Hallintoneuvosto kokoontuu puheenjohtajan kutsusta vähintään kolme kertaa vuodessa. Hallintoneuvoston tehtävänä on valvoa hallituksen ja toimitusjohtajan hoitamaa osuuskaupan hallintoa ja toimintaa. Hallintoneuvosto valitsee hallituksen jäsenet ja toimitusjohtajan sekä valmistelee edustajiston kokouksessa käsiteltävät asiat. Lisäksi säännöissä on määritelty hallintoneuvoston tehtäviksi mm. osuuskaupan keskeisten strategioiden ja tavoitteiden vahvistaminen. Hallintoneuvoston sihteerinä toimii talousjohtaja Antti Varis. Ylärivi vas. Antti Varis, Lasse Tarén, Kyösti Tuhkalainen, Paavo Ratilainen, Juha Kivelä, Kim Wrange, Jyrki Hyvärinen, Matti Tolvanen, Jarmo Hasunen, Antti Ronkainen, Ville Tahvanainen Alarivi vas. Taru Hjalmarsson, Riitta Seppänen, Eeva-Liisa Auvinen, Merja Kukkonen, Hanna Savolainen, Katja Kolehmainen, Emmi Kaalimaa Kuvasta puuttuu Anssi Törmälä HALLITUS OHJAA LIIKETOIMINTAA Hallituksen muodostavat toimitusjohtaja ja neljä hallintoneuvoston kalenterivuodeksi kerrallaan valitsemaa jäsentä. Hallituksen puheenjohtajana toimii sääntöjen mukaan toimitusjohtaja. Hallitus valitsee kalenterivuodeksi kerrallaan keskuudestaan varapuheenjohtajan. Hallitus kokoontuu keskimäärin kerran kuukaudessa puheenjohtajan kutsusta. Hallintoneuvoston puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja osallistuvat hallituksen kokouksiin puheoikeudella. Hallituksen tehtävänä on edistää osuuskaupan etua huolellisesti ja hoitaa sen asioita osuuskuntalain, PKO:n sääntöjen sekä edustajiston ja hallintoneuvoston antamien ohjeiden ja päätösten mukaisesti. Hallitus päättää PKO:n toimintastrategiat, kokonaistavoitteet, vuosittaiset taloudelliset ja muut tavoitteet sekä tarvittavat toimintasuunnitelmat. Lisäksi hallitukselle kuuluu mm. investoinneista, omaisuuden myynneistä, johdon nimityksistä, henkilöstöpolitiikasta ja lainoista päättäminen. Hallituksen sihteerinä toimii talousjohtaja Antti Varis. Ylärivi vas. Kari Hirvonen, toimitusjohtaja, Harri Kontturi, asianajaja, laamanni, varatuomari Alarivi vas. Martti Toivanen, toimitusjohtaja, varapuheenjohtaja, Anu Puusa, professori, Juha Kivelä, toimitusjohtaja, puheenjohtaja

24 TOIMIPAIKKAMME 2018 (99) KAUPPAKESKUS PRISMA JOENSUU Rauta-Prisma, S-parturi-kampaamo, Prisma Joensuu, PK Terveys SOKOS JOENSUU S-Outlet! S-MARKETIT (27) Eno, Hammaslahti, Ilomantsi, Karsikko, Kauppakatu, Kesälahti, Kitee, Kontiolahti, Lehmo, Lieksa, Liperi, Niinivaara, Noljakka, Outokumpu, Papinkatu, Polvijärvi, Rantakatu, Rantakylä, Reijola, Rääkkylä, Siilainen, Tohmajärvi, Uimaharju, Utra, Vehkalahti, Viinijärvi, Ylämylly SALET (5) Kanervala, Kiihtelysvaara, Koli, Kontiolahti, Marjala NURMES LIEKSA LIIKENNEMYYMÄLÄT (6) Kitee (autonpesu), Kontiolahti (Hesburger), Lieksa, Marjala, Outokumpu (autonpesu), Siihtala (Hesburger, autonpesu) AUTOMAATTIASEMAT (8) Polvijärvi, Lieksa (Koli), Liperi, Rääkkylä, Tohmajärvi, Ilomantsi, Kanervala, Prisma Joensuu (jakeluasema, autonpesu) RAVINTOLAT (34) ABC-liikennemyymälöiden ravintolat (6) OUTOKUMPU POLVI- JÄRVI KONTIO- LAHTI JOENSUU ILOMANTSI Kitee: Ravintola Kiteen Karhu Koli: Grill It!, Hiekkapakka, Kahpitsa, Rinnetupa Joensuu: Amarillo, Bar Play, Bepop, Bepop Street, Coffee House, Fransmanni, Gastrobar Itä 1, Las Palmas, Kolumbus, Kimmel, Vispiläkauppa, Takatasku, Torero Prisma ravintolamaailma: Hesburger, Presso, Buffa, Leiketupa, Woffeli Sokos ravintolamaailma: Hesburger, Kukka & Kuppi Nurmes: Bomban ravintola, Trattoria Pielinen LIPERI RÄÄKKYLÄ TOHMAJÄRVI HOTELLIT (4) Break Sokos Hotel Koli, Lieksa Break Sokos Hotel Bomba, Nurmes Original Sokos Hotel Kimmel, Joensuu Original Sokos Hotel Vaakuna, Joensuu KITEE KYLPYLÄT (2) Koli Relax Spa, Lieksa Spa Bomba, Nurmes KOLIN HIIHTOKESKUS Ukko-Kolin rinteet MUUT TOIMIPAIKAT PKO:n Hautauspalvelu, S-Kukkakauppa S-PARTURI-KAMPAAMOT (3) Prisma Kauppakeskus Joensuu, Sokos Joensuu, S-market Lieksa PK TERVEYS S-PANKKIPISTEET (6) Kauppakeskus Prisma Joensuu, Sokos Joensuu, S-market Kitee, S-market Lieksa, S-market Outokumpu, PKO:n konttori. Lisäksi S-Pankkiasioita voi hoitaa kaikissa PKO:n S-marketeissa ja Salemyymälöissä. PSST... Meillä osuuskaupassa tapahtuu koko ajan ja me myös kerromme siitä. Siirry siis osoitteeseen pko.fi, seuraa meitä Facebookissa ja lataa S-mobiili tai Huhuu, niin olet ajan tasalla mitä omistamassa osuuskaupassa on meneillään! Pohjois-Karjalan Osuuskauppa, Nurmeksentie 2, Joensuu p ,

OMISTAJAN VUOSI 2016

OMISTAJAN VUOSI 2016 OMISTAJAN VUOSI 2016 Mukanasi kulkeva vihreä S-Etukortti on omistajan käyntikortti. Olet siis yksi meistä: Pohjois-Karjalan Osuuskaupalla (PKO) on yli 78 000 omistajaa. Yhdessä me omistamme koko osuuskaupan

Lisätiedot

I OS VU 2 0 N JA ISTA M

I OS VU 2 0 N JA ISTA M OMISTAJAN VUOSI 2 0 1 5 Sinä omistat PKO:n Pohjois-Karjalan Osuuskaupan toimipaikoissa olet sekä asiakas että osuuskunnan omistaja. Siksi sinulle on varattu omistajan edut: saat osuutesi PKO:n voitosta

Lisätiedot

Osuustoiminta alueen elinvoiman edistäjänä CASE PKO

Osuustoiminta alueen elinvoiman edistäjänä CASE PKO 5.5.2014 Osuustoiminta alueen elinvoiman edistäjänä CASE PKO Juha Kivelä Osuustoimintaseminaari Itä-Suomen yliopisto 6.5.2014 Pohjois-Karjalan Osuuskauppa (PKO) Pohjoiskarjalaisten omistama kuluttajaosuuskunta

Lisätiedot

Osuuskauppa Keskimaa. Pasi Viinamäki Digitaalisen markkinoinnin suunnittelija 13.2.2014. Osuuskauppa Keskimaa

Osuuskauppa Keskimaa. Pasi Viinamäki Digitaalisen markkinoinnin suunnittelija 13.2.2014. Osuuskauppa Keskimaa Pasi Viinamäki Digitaalisen markkinoinnin suunnittelija Nimenmuutos 23.4.2013: Keskimaa Osk on nyt Toiminta-ajatus Keskimaan toiminnan tarkoituksena on tuottaa etuja ja palveluja asiakasomistajille - Keskimaa

Lisätiedot

TOK KASVOI JA TYÖLLISTI VUONNA 2007

TOK KASVOI JA TYÖLLISTI VUONNA 2007 1 LEHDISTÖTIEDOTE 13.2.2008 Julkaisuvapaa TOK KASVOI JA TYÖLLISTI VUONNA 2007 Vuoden 2007 päätapahtumat TOK:n myynti kasvoi markkinoita nopeammin (+ 20 %) TOK:n palveluverkosto kehittyi 12 uudella toimipaikalla

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TIEDOTE 16.5.2005 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2005 Aina Group- konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 14.674.840 euroa. Liikevaihto kasvoi 9,9 % edellisen

Lisätiedot

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Vuosikertomus 2017 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Servican kannalta vuotta 2017 voi kuvata mielenkiintoiseksi. Lähdimme vuoden alkaessa valmistelemaan yhdessä omistajien kanssa Servican yhtiöittämistä vuoden

Lisätiedot

Tee HOK:ia esittelevä PowerPoint-esitys.

Tee HOK:ia esittelevä PowerPoint-esitys. Tee HOK:ia esittelevä PowerPoint-esitys. Esityksessä tarvittavat tekstit ja kuvat löytyvät harjoituskansiosta. 1. Aloita uusi esitys 2. Lisää esitykseen teksti tiedostosta HOK_esitys_teksti.doc Lisää Diat

Lisätiedot

S-ryhmä teki ennätystuloksen - asiakasomistajat keskittivät ostojaan entistä enemmän

S-ryhmä teki ennätystuloksen - asiakasomistajat keskittivät ostojaan entistä enemmän S-ryhmä teki ennätystuloksen - asiakasomistajat keskittivät ostojaan entistä enemmän Liiketoiminnallisesti vuosi 2004 oli historian paras 100-vuotisjuhlia viime vuonna viettäneelle S-ryhmälle. Koko ryhmän

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TIEDOTE 1(5) 29.8.2005 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2005 Aina Group- konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 30.181.495 euroa. Liikevaihto kasvoi 10,5 %

Lisätiedot

Yrityskaupan hyväksyminen: Pohjois-Karjalan Osuuskauppa / Jukolan Osuuskauppa

Yrityskaupan hyväksyminen: Pohjois-Karjalan Osuuskauppa / Jukolan Osuuskauppa Päätös 1 (10) Yrityskaupan hyväksyminen: Pohjois-Karjalan Osuuskauppa / Jukolan Osuuskauppa 1 Osapuolet ja niiden harjoittama liiketoiminta Kilpailu- ja kuluttajavirastolle ( KKV ) on 6.2.2019 ilmoitettu

Lisätiedot

Kainuun Osuuspankissa ensimmäistä kertaa myös nettivaalina postivaalien ohella

Kainuun Osuuspankissa ensimmäistä kertaa myös nettivaalina postivaalien ohella Kainuun Osuuspankissa 3.-16.5.2011 ensimmäistä kertaa myös nettivaalina postivaalien ohella Sisältö 1. Osuustoiminta 2. Kainuun Osuuspankin hallinto 3. Miksi ja miten voi asettua ehdokkaaksi? 1. Osuustoiminta

Lisätiedot

Yrittäjän oppikoulu Osa 1 (25.9.2015) Tuloslaskelman ja taseen lukutaito sekä taloushallinnon terminologiaa. Niilo Rantala, Yläneen Tilikeskus Oy

Yrittäjän oppikoulu Osa 1 (25.9.2015) Tuloslaskelman ja taseen lukutaito sekä taloushallinnon terminologiaa. Niilo Rantala, Yläneen Tilikeskus Oy Yrittäjän oppikoulu Osa 1 (25.9.2015) Tuloslaskelman ja taseen lukutaito sekä taloushallinnon terminologiaa Niilo Rantala, Yläneen Tilikeskus Oy Oppitunnin sisältö Tuloslaskelma Mikä on tuloslaskelma?

Lisätiedot

24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat:

24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat: Tilinpäätöstiedote vuodelta 2014 1 (7) Osuuskunta KPY -konsernin tilinpäätöstiedote ajalta 1.1. 31.12.2014 Vuoden 2014 tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli 323,6 miljoonaa euroa (247,0 milj. euroa vuonna

Lisätiedot

SSO:n vuosi 2013 oli haastava omistajille kuitenkin yli 250 euron hyödyt taloutta kohden

SSO:n vuosi 2013 oli haastava omistajille kuitenkin yli 250 euron hyödyt taloutta kohden SSO:n vuosi 2013 oli haastava omistajille kuitenkin yli 250 euron hyödyt taloutta kohden Julkaisuvapaa klo 14.00 S-ryhmän tulos julkistetaan 13.2.2014 Suomen heikko taloustilanne näkyi myös :n toiminnassa

Lisätiedot

Toimintakatsaus

Toimintakatsaus Toimintakatsaus 1.1.-30.6.2009 1 VARUBODEN TOIMINTAKATSAUS 1.1. 30.6.2009 Toimintaympäistö Maailmantalous on hyvin lyhyellä ajalla voimakkaasti heikentynyt, mikä omalta osaltaan myös heijastuu Suomen talouteen.

Lisätiedot

Vastuullisuudella ja työhyvinvoinnilla tuottavuutta. SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä Osuuskauppa Hämeenmaan HyviS- Finaalissa 27.1.

Vastuullisuudella ja työhyvinvoinnilla tuottavuutta. SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä Osuuskauppa Hämeenmaan HyviS- Finaalissa 27.1. Vastuullisuudella ja työhyvinvoinnilla tuottavuutta SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä Osuuskauppa Hämeenmaan HyviS- Finaalissa 27.1.2015 S-ryhmän rakenne * Marketkauppa S-RYHMÄN TOIMINNAN TARKOITUKSENA ON

Lisätiedot

Omistajan käyntikortti NYT NAUTTIMAAN OMISTAJAN EDUISTA

Omistajan käyntikortti NYT NAUTTIMAAN OMISTAJAN EDUISTA Omistajan käyntikortti NYT NAUTTIMAAN OMISTAJAN EDUISTA Parhaat edut on varattu asiakasomistajille Omistaja alkaa S-kirjaimella: Sinä Osuuskaupan omistavat sen asiakkaat eli asiakasomistajat. Idea on

Lisätiedot

VARUBODEN TOIMINTAKATSAUS

VARUBODEN TOIMINTAKATSAUS 1 VARUBODEN TOIMINTAKATSAUS 1.1. - 30.6.2010 Toimintaympäistö Maailmantalous näyttää tällä hetkellä huomattavasti valoisammalta kuin vuosi sitten. Kuluttajien luottamus talouden näkymiin on parantunut

Lisätiedot

TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013

TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 TOIMINTAKERTOMUS Yleistä Tarinaharjun Golf Oy:n kahdeskymmeneskuudes toimikausi sujui toimintasuunnitelman mukaisesti. Pelikausi oli vilkas. Tarinan kentillä

Lisätiedot

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2011 Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla Konserni Aina

Lisätiedot

Koko kylä kasvattaa: Pohjois-Karjalan Osuuskauppa ja Pohjois-Karjalan ammattiopisto yhdessä alueen ammatillista osaamista kehittämässä

Koko kylä kasvattaa: Pohjois-Karjalan Osuuskauppa ja Pohjois-Karjalan ammattiopisto yhdessä alueen ammatillista osaamista kehittämässä Koko kylä kasvattaa: Pohjois-Karjalan Osuuskauppa ja Pohjois-Karjalan ammattiopisto yhdessä alueen ammatillista osaamista kehittämässä henkilöstöjohtaja Mika-Jussi Mononen, Pohjois-Karjalan Osuuskauppa

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Järjestöasiain neuvottelukunta JANE

Pohjois-Karjalan Järjestöasiain neuvottelukunta JANE Pohjois-Karjalan Järjestöasiain neuvottelukunta JANE Järjestöt maakuntauudistuksessa -tilaisuus, 21.6.2017 Hanna Kääriäinen, Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry Järjestöasiain neuvottelukunta JANE

Lisätiedot

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY 1. Toimiala Imatran Vuokra-asunnot Oy omistaa n. 1600 vuokra-, opiskelija- ja ryhmäkotiasuntoa. Yhtiö huolehtii asuntojen ylläpidosta, peruskorjauksesta ja tarvittaessa myös uudisrakentamisesta.

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Osuuskaupan hallinnointi- ja ohjausjärjestelmä Corporate Governance Statement

Pohjois-Karjalan Osuuskaupan hallinnointi- ja ohjausjärjestelmä Corporate Governance Statement Pohjois-Karjalan Osuuskaupan hallinnointi- ja ohjausjärjestelmä Corporate Governance Statement SISÄLLYS Johdanto 3 1 Alueosuuskauppa ja S-ryhmä 3 2 Alueosuuskauppa 3 2.1 Tehtävät 3 2.2 Osuuskauppakonsernin

Lisätiedot

S-ryhmän 39 500 erilaista Työtarinaa

S-ryhmän 39 500 erilaista Työtarinaa 1 S-ryhmän 39 500 erilaista Työtarinaa 27.10.2011 SOK Mari Junnila S-ryhmän rakenne 2 S-ryhmän henkilöstötyö Toiminnan tarkoitus Osaava ja sitoutunut henkilöstö toteuttaa asiakaslupauksemme ja S-ryhmän

Lisätiedot

Osuuskauppa Hämeenmaan hallinnointitapa. Corporate Governance Statement 1.1.2016

Osuuskauppa Hämeenmaan hallinnointitapa. Corporate Governance Statement 1.1.2016 Osuuskauppa Hämeenmaan hallinnointitapa Corporate Governance Statement 1.1.2016 2 Johdanto Tässä osuuskaupan hallinnointitapaa kuvaavassa selostuksessa (Corporate Governance Statement) kerrotaan, millä

Lisätiedot

KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja

KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS 2005 27. tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja Strategia KONE tuo asiakkailleen kilpailuetua innovatiivisilla palveluillaan ja ratkaisuillaan. Samalla KONEen tuotteet

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2008 1 VARUBODEN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2008 Toimintaympäristö Odotukset taloudellisesta kasvusta ovat pienentyneet vuoden alku puoliskolla. Inflaatio on kiihtynyt kallistuneiden

Lisätiedot

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 14.8.2003, klo 9.15 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2003 Beltton konserni kasvatti sekä liikevaihtoaan että liikevoittoaan. Konsernin liikevaihto kasvoi

Lisätiedot

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2004- Konsernin kehitys Turkistuottajat Oyj järjesti katsauskauden 1.9.2004- aikana neljä huutokauppaa. Huutokaupoissa ja katsauskauden aikana tapahtuneessa

Lisätiedot

SOK Viestintä ja julkaisut (6)

SOK Viestintä ja julkaisut (6) Viestintä ja julkaisut 18.2.2010 1 (6) Tiedotusvälineille 18.2.2010 Julkaisuvapaa klo 13.00 S-ryhmän vuosi 2009 S-ryhmä kokonaisuudessaan Vähittäismyynti oli 11 686,8 miljoonaa euroa (11 820,6 milj. euroa).

Lisätiedot

Muodonmuutosten ja onnistumisten vuosi

Muodonmuutosten ja onnistumisten vuosi 1 Eepee-konserni Ennakkotietoja 2018 tilinpäätöksestä Mediatiedote 12.2.2019 Muodonmuutosten ja onnistumisten vuosi Eepeen arjessa näkyivät viime vuonna investoinnit, joiden ansiosta monta toimipaikkaa

Lisätiedot

1.1 Tulos ja tase. Oy Yritys Ab Syyskuu Tilikauden alusta

1.1 Tulos ja tase. Oy Yritys Ab Syyskuu Tilikauden alusta 1.1 Tulos ja tase KUMULATIIVINEN MYYNTI Current Ratio koko yritys 12 1 8 6 4 2 215 KUM TOT. 115 KUM TOT. 415 KUM TOT. 315 KUM TOT. 715 KUM TOT. 615 KUM TOT. 515 KUM TOT. 915 KUM TOT. 815 KUM TOT. 1,77

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedotteen tiedot ovat tilintarkastamattomia.

Tilinpäätöstiedotteen tiedot ovat tilintarkastamattomia. Tilinpäätöstiedote vuodelta 2013 1 Osuuskunta KPY konsernin tilinpäätöstiedote ajalta 1.1.-31.12.2013 Vuoden 2013 tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli 247,0 miljoonaa euroa (216,1 miljoonaa euroa vuonna

Lisätiedot

VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO

VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO KuntaPro Oy vuonna 2014... 2 Keskeiset tuotanto- ja talousluvut... 3 KuntaPro Oy:n hallinto... 3 Johdon palkitseminen... 3 Henkilöstö... 3 Tuloslaskelma 2014... 4 Tase

Lisätiedot

LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018

LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018 LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018 LPOnet Osk Anl 1 Y-tunnus 0129056-4 T U L O S L A S K E L M A 2018 2017 LIIKEVAIHTO 4 528 004,57 LIIKETOIMINNAN MUUT TUOTOT 55 708,20 5 035 225,82 Materiaalit ja palvelut

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014

Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014 Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014 Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy Y-tunnus: 0582075-3 Kotipaikka: Joensuu Säilytä 31.12.2024 asti Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus

Lisätiedot

TOIMINTAKATSAUS AJALTA Julk

TOIMINTAKATSAUS AJALTA Julk Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa -konserni TOIMINTAKATSAUS AJALTA 1.1-30.6.2017 Julk. 3.8.2017 TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITYS Suomen talous jatkoi alkuvuoden aikana kasvuaan. Pitkän odotuksen jälkeen vientinäkymät

Lisätiedot

Osuuskauppa Maakunta. Hallituksen toimintakertomus tilivuodelta S-ryhmän kehitys

Osuuskauppa Maakunta. Hallituksen toimintakertomus tilivuodelta S-ryhmän kehitys 1 Osuuskauppa Maakunta Hallituksen toimintakertomus tilivuodelta 2018 S-ryhmän kehitys 1.1. 31.12.2018 S-ryhmän muodostavat osuuskaupat ja SOK tytäryhtiöineen. S-ryhmän veroton vähittäismyynti oli vuonna

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2009. Toimintakertomus. Tilinpäätös

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2009. Toimintakertomus. Tilinpäätös Y-tunnus 2009335-5 Tilinpäätös Toimintakertomus TASEKIRJA 31.12.2009 VESIOSUUSKUNTA UHKOILA VESIOSUUSKUNTA UHKOILA TOIMINTAKERTOMUS Sisällysluettelo: Toimintakertomus 1-2 Vesiosuuskunta Uhkoilan perustamiskokous

Lisätiedot

P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5)

P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5) P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5) TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA 1.1.-31.12.2003 Konsernin liikevaihto oli 56,1 milj., jossa kasvua edelliseen vuoteen 7,1 milj. (14,4 %).

Lisätiedot

SOK:n palkka- ja palkkioselvitys

SOK:n palkka- ja palkkioselvitys SOK:n palkka- ja palkkioselvitys 2015 Palkitsemisen periaatteet SOK:ssa SOK:n hallintoneuvosto on asettanut pysyvän palkitsemisvaliokunnan, jonka tehtävänä on arvioida ja kehittää koko S-ryhmän ylimmän

Lisätiedot

TULOSLASKELMA

TULOSLASKELMA TULOSLASKELMA 1000 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 18 935 12 470 Liikennöintikorvaukset 91 200 81 885 Infrakorvaukset 67 110 65 482 Muut myyntitulot 3 392 656 180 637 160 493

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2004 (9 KK) Konsernin liikevaihto kasvoi 16,0 % 99,90 (86,09) milj. euroon ja liikevoitto oli 7,83 (7,65) milj.

Lisätiedot

PÄÄTÖKSENTEKO OSUUSKAUPASSA SINUN OPPAASI

PÄÄTÖKSENTEKO OSUUSKAUPASSA SINUN OPPAASI PÄÄTÖKSENTEKO OSUUSKAUPASSA SINUN OPPAASI Helena Raininko, Mika Haapanen-Suojala SOK Lakiasiat 2016 SINUN OPPAASI Tämä opas on tarkoitettu kertomaan lyhyesti osuuskaupasta ja sen toiminnasta sekä päätöksenteosta

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2011-31.12.2011 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

Opetusapteekkiharjoittelun taloustehtävät. 12.11.2013 Esittäjän nimi 1

Opetusapteekkiharjoittelun taloustehtävät. 12.11.2013 Esittäjän nimi 1 Opetusapteekkiharjoittelun taloustehtävät 12.11.2013 Esittäjän nimi 1 ESIMERKKI APTEEKIN TULOSLASKELMASTA APTEEKIN TULOSLASKELMA Liikevaihto 3 512 895 Kelan ostokertapalkkiot 34 563 Muut tuotot 27 156

Lisätiedot

Metsäliitto Osuuskunnan hallintoneuvoston ja hallituksen jäseniä sekä Metsä Groupin pääjohtaja ja toimihenkilöitä.

Metsäliitto Osuuskunnan hallintoneuvoston ja hallituksen jäseniä sekä Metsä Groupin pääjohtaja ja toimihenkilöitä. Pöytäkirja 96 1(7) Metsäliitto Osuuskunnan edustajiston varsinainen kokous Aika Tiistaina 3.5.2016 kello 15.00 Paikka Metsätapiola, Revontulenpuisto 2 C, Espoo Läsnä Poissa Anttila Juha Haikkonen Aila

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 15 232 079,52 18 934 845,99 Liikennöintikorvaukset 96 887 065,70 91 199 717,21 Infrakorvaukset 76 680 586,12

Lisätiedot

TAMPERE-TALO TAMPERE HALL TALOUSTIEDOT 2018 // TAMPERE HALL FINANCIAL INFORMATION 2018

TAMPERE-TALO TAMPERE HALL TALOUSTIEDOT 2018 // TAMPERE HALL FINANCIAL INFORMATION 2018 TAMPERE-TALO TAMPERE HALL TALOUSTIEDOT 2018 // TAMPERE HALL FINANCIAL INFORMATION 2018 TIETOJA HENKILÖKUNNASTA Henkilökunnan jakautuminen osastoittain Aulamyynti 6 8 9 Hallinto 7 5 4 IT, kehittäminen,

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2011 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 Liitteet: - Tase-erittelyt - Tilintarkastuskertomus

Lisätiedot

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa

Lisätiedot

17.6.2014 1(11) Turun Osuuskaupan hallinnointi- ja ohjausjärjestelmä

17.6.2014 1(11) Turun Osuuskaupan hallinnointi- ja ohjausjärjestelmä 17.6.2014 1(11) Turun Osuuskaupan hallinnointi- ja ohjausjärjestelmä Hyväksytty TOK:n hallintoneuvostossa 17.6.2014 17.6.2014 2(11) SISÄLLYS JOHDANTO... 3 1. TURUN OSUUSKAUPPA JA S-RYHMÄ... 3 2. TURUN

Lisätiedot

Asia: Palkitsemista koskevien tietojen julkisuus valtio-omisteisissa yhtiöissä

Asia: Palkitsemista koskevien tietojen julkisuus valtio-omisteisissa yhtiöissä Finavia Oyj Asia: Palkitsemista koskevien tietojen julkisuus valtio-omisteisissa yhtiöissä 1 a) Finavia Oyj b) Valtion omistus 100% 2. Toimiala Yhtiön toimialana ovat lentoasemaliiketoiminta ja lentoasemiin

Lisätiedot

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus 8.9.2014 Järjestöpäivät 5.-6.9.2014 Liittokokous joka 3. vuosi - valitsee liittovaltuustoedustajat Liittovaltuusto 34 yhdistysten edustajaa 10 muuta edustajaa

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2010 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 Liitteet: - Tase-erittelyt - Tilintarkastuskertomus

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 Julkaistu: 2003-02-13 08:06:55 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2009 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2009

Lisätiedot

SATO OYJ 1 (6) Tiedote 11.8.2006 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2006 SATOLLA HYVÄ TULOS

SATO OYJ 1 (6) Tiedote 11.8.2006 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2006 SATOLLA HYVÄ TULOS 1 (6) SATO OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2006 SATOLLA HYVÄ TULOS SATO-konsernin liikevaihto oli 134,0 miljoonaa euroa (149,1 M, 2005). Katsauskauden tulos ennen satunnaisia eriä ja veroja oli 21,7 (22,6)

Lisätiedot

Tervetuloa yhtiökokoukseen 13.4.2015 Pääjohtaja Mikko Helander

Tervetuloa yhtiökokoukseen 13.4.2015 Pääjohtaja Mikko Helander Liite 5 Kesko Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen pöytäkirjaan 1/2015 Tervetuloa yhtiökokoukseen 13.4.2015 Pääjohtaja Mikko Helander Keskeiset tapahtumat 2014 Kannattavuus pysyi vahvalla tasolla Ruokakaupassa

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006 TIEDOTE 1(5) 27.11.2006 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006 Konserni Aina Group konsernin liikevaihto tammi-syyskuussa oli 69.865.140 euroa (vuonna 2005

Lisätiedot

Ektakompus asukasyhdistysten ja Oulun kaupungin yhteinen yritys tuottaa apua kodin askareisiin. Kemi 27.2.2013 Sirkka-Liisa Mikkonen

Ektakompus asukasyhdistysten ja Oulun kaupungin yhteinen yritys tuottaa apua kodin askareisiin. Kemi 27.2.2013 Sirkka-Liisa Mikkonen Ektakompus asukasyhdistysten ja Oulun kaupungin yhteinen yritys tuottaa apua kodin askareisiin Kemi 27.2.2013 Sirkka-Liisa Mikkonen Ektakompus Oy Yhteiskunnallisen yrityksen toimikunnan perustelu: Ektakompus

Lisätiedot

Yhistykset yhessä. JärjestöRalli 2016 Yhteenvetoa

Yhistykset yhessä. JärjestöRalli 2016 Yhteenvetoa Yhistykset yhessä JärjestöRalli 2016 Yhteenvetoa Yhistykset yhessä - JärjestöRalli2016 Kaikki tilaisuudet klo 17-19 6.10 Rääkkylä 8.11 Juuka 10.10 Kesälahti 9.11 Kontiolahti 12.10 Pyhäselkä 9.11 Eno 25.10

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2003 (6 KK) Konsernin liikevaihto laski 1,2 % 53,60 (54,27) milj. euroon ja liikevoitto oli 3,82 (3,92) milj.

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma ei laadittu 1.1.2017-31.12.2017 1.1.2016-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 26 416 878,43 Liiketoiminnan muut tuotot 1 468 655,80 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden

Lisätiedot

Konsernin rahoitusasema ja vakavaraisuus ovat hyvällä tasolla.

Konsernin rahoitusasema ja vakavaraisuus ovat hyvällä tasolla. TIEDOTE 1 (5) 23.8.2004 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä HPO-YHTYMÄN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2004 HPO-yhtymän liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 27.312.662 euroa. Liikevaihto kasvoi 6,1 % edellisen

Lisätiedot

muutos. Liikevaihto ,7 % Liikevoitto t. Voitto ennen veroja t

muutos. Liikevaihto ,7 % Liikevoitto t. Voitto ennen veroja t TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.7.2007 30.6.2008 (tilintarkastamaton) saavutti ennakoitua paremman tuloksen Tilikausi lyhyesti: Liikevaihto kasvoi 337 tuhatta euroa eli 2,7 %. Liikevaihdoksi kirjattiin 12 576 tuhatta

Lisätiedot

SATON ASUNTOJEN VUOKRAUSTILANNE PARANTUNUT JA OMISTUSASUNTOJEN KYSYNTÄ EDELLEEN KORKEA

SATON ASUNTOJEN VUOKRAUSTILANNE PARANTUNUT JA OMISTUSASUNTOJEN KYSYNTÄ EDELLEEN KORKEA 1 (5) SATON ASUNTOJEN VUOKRAUSTILANNE PARANTUNUT JA OMISTUSASUNTOJEN KYSYNTÄ EDELLEEN KORKEA OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2006 SATO-konsernin liikevaihto oli 214,0 miljoonaa euroa (213,4 M, 1.1.- 30.9.2005).

Lisätiedot

YHDISTYS- JA OSUUSKUNTATOIMINNAN MAHDOLLISUUDET KULTTUURIALALLA. Rit

YHDISTYS- JA OSUUSKUNTATOIMINNAN MAHDOLLISUUDET KULTTUURIALALLA. Rit YHDISTYS- JA OSUUSKUNTATOIMINNAN MAHDOLLISUUDET KULTTUURIALALLA Rit Yhdistys Yhdistys on Suomessa luonnollisten henkilöiden, oikeuskelpoisten yhteisöjen tai molempien jotakin tarkoitusta varten perustama

Lisätiedot

Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx

Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx Kemiönsaaren henkilöstöstrategia Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx Sisältö 1. Lähtökohdat 2. Rekrytointi 3. Johtaminen ja alaistaidot 4. Työhyvinvointi 5. Osaaminen ja palkitseminen 6. Arviointi ja seuranta

Lisätiedot

Y-tunnus 21744500 Siltakatu 4, Joensuu

Y-tunnus 21744500 Siltakatu 4, Joensuu Yrityksen nimi Pohjois-Karjalan Osuuspankki Yhtiömuoto Osuuspankki Y-tunnus 21744500 Osoite Siltakatu 4, Joensuu E-mail joensuu@op.fi Puhelinnumero 0102564201 Perustamisvuosi 2008 Yhtiön kotipaikka Joensuu

Lisätiedot

Veteraaniasiain neuvottelupäivä

Veteraaniasiain neuvottelupäivä Veteraaniasiain neuvottelupäivä Joensuu 29.03.2017 PK:n sotaveteraanipiirin sosiaalineuvoja Risto Alanko Tervetuloa seminaariin Päivän ohjelma: 9.00 Seminaaripäivän avaus sosiaalineuvoja Risto Alanko 9.15

Lisätiedot

KONSERNITULOSLASKELMA

KONSERNITULOSLASKELMA KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 5 099 772 4 390 372 Liiketoiminnan muut tuotot 132 300 101 588 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana

Lisätiedot

Toimielimen jäsenet Kämäräinen Matti puheenjohtaja. Meriläinen Jaana. Muukkonen Birgitta. Mannelin Maarita

Toimielimen jäsenet Kämäräinen Matti puheenjohtaja. Meriläinen Jaana. Muukkonen Birgitta. Mannelin Maarita Esityslista 4/2016 1 Kokouskutsu Aika 17.03.2016 kello 09:30 Yhtymähallituksen info klo 8.00-8.45 Ryhmäkokoontumiset klo 8.45-9.30 Paikka talo 7/7. krs kokoushuone, Tikkamäentie 16, 80210 Joensuu (kokous

Lisätiedot

Ruokakaupan lippulaiva kohti eurooppalaista kärkeä Lauri Veijalainen, Stockmann & Arttu Laine, SOK

Ruokakaupan lippulaiva kohti eurooppalaista kärkeä Lauri Veijalainen, Stockmann & Arttu Laine, SOK Ruokakaupan lippulaiva kohti eurooppalaista kärkeä 30.6.2017 Lauri Veijalainen, Stockmann & Arttu Laine, SOK Stockmann Herkut Suomessa siirtyvät S-ryhmälle S-ryhmä ostaa Stockmann Herkkujen päivittäistavaraliiketoiminnan

Lisätiedot

Rintamaveteraanien kotiin annettavat palvelut

Rintamaveteraanien kotiin annettavat palvelut Rintamaveteraanien kotiin annettavat palvelut Ansa Tuovinen Ikäihmisten palvelut, maakunnallinen palveluohjaus Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Seniorineuvonta Ankkuri Keskitetty

Lisätiedot

YHTIÖITÄ, JOIDEN LIIKETOIMINNAT PALVELEVAT SEN OSAKKAIDEN VOIMANTUOTANTOA JA ENERGIAN HANKINTAA. LISÄKSI POWEST TARJOAA PALKKAHALLINNON PALVELUJA.

YHTIÖITÄ, JOIDEN LIIKETOIMINNAT PALVELEVAT SEN OSAKKAIDEN VOIMANTUOTANTOA JA ENERGIAN HANKINTAA. LISÄKSI POWEST TARJOAA PALKKAHALLINNON PALVELUJA. POWEST OMISTAA SELLAISIA YHTIÖITÄ, JOIDEN LIIKETOIMINNAT PALVELEVAT SEN OSAKKAIDEN VOIMANTUOTANTOA JA ENERGIAN HANKINTAA. LISÄKSI POWEST TARJOAA POHJOLAN VOIMALLE TALOUS- JA PALKKAHALLINNON PALVELUJA.

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä. Esityslista 2/2016 1. Yhtymävaltuusto. Kokouskutsu. 02.03.2016 kello

Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä. Esityslista 2/2016 1. Yhtymävaltuusto. Kokouskutsu. 02.03.2016 kello PohjoisKarjalan sosiaali ja terveyspalvelujen Esityslista 2/2016 1 Kokouskutsu Aika Paikka Toimielimen jäsenet 02.03.2016 kello Nurmes Heinävesi Suhonen Maija Happonen Aarno Ilomantsi Urjanheimo Hannu

Lisätiedot

POWEST OY VUOSIKATSAUS 2001

POWEST OY VUOSIKATSAUS 2001 POWEST OY toimii sijoittajana ja omistusten hallinnoijana energia-alan palvelu- ja teknologiayhtiöissä. Yhtiöt keskittyvät siirto- ja jakeluverkkojen urakointiin ja kunnossapitoon energiakauppapalveluihin

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2008 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2008

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma 1.1.2018-31.12.2018 1.1.2017-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 28 729 986,76 26 416 878,43 Valmistus omaan käyttöön 6 810,90 Liiketoiminnan muut tuotot 1 500 810,15 1 468 655,80 Materiaalit

Lisätiedot

STRATEGIA tiivis

STRATEGIA tiivis STRATEGIA 2022 20.4.2018 tiivis Itikka osuuskunnan strategia 2022 ROHKEASTI ETEENPÄIN KOHTI VUOTTA 2022 VUODESTA 1914 ITIKKA OSUUSKUNNAN VISIO ja STRATEGIA 2022 VISIOMME Tuemme aktiivisesti osuuskunnan

Lisätiedot

KOTKA-KONSERNI TILINPÄÄTÖS 2017

KOTKA-KONSERNI TILINPÄÄTÖS 2017 ESITYKSEN SISÄLTÖ Kotka-konsernin suunta on oikea s.3 Mitä kriisikuntakriteereillä tarkoitetaan? s.4 Kaupungin liikkumavara ja tasapaino s.5-6 Kaupunki tunnuslukujen näkökulmasta s.7-9 Konsernissa laaja-alaista

Lisätiedot

SALON RAUTA OY. Yritys valmistaa metallisia portaita ja portteja sekä ruostumattomasta teräksestä mm. postilaatikoita.

SALON RAUTA OY. Yritys valmistaa metallisia portaita ja portteja sekä ruostumattomasta teräksestä mm. postilaatikoita. SALON RAUTA OY Salon Rauta Oy:n perustivat 1.9.1998 Antti ja Timo Salo. Antti Salo toimii yrityksessä toimitusjohtajana sekä talousjohtajana ja Timo Salo hallituksen puheenjohtajana sekä myyntijohtajana.

Lisätiedot

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase Tuloslaskelma ja tase 30.6.2018 BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-30.6.2018 1.1.-30.6.2017 1.1.-31.12.2017 Liiketoiminnan muut tuotot * 2 237 121,94 13 879,38 20 466,26 Materiaalit

Lisätiedot

KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010

KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 TOIMINTAKERTOMUS Sivu 1 Yhtiö on Jyväskylän kaupungin tytäryhteisö ja kuuluu Jyväskylän kaupunkikonserniin sen alakonsernina. Yhtiön osakepääoma Jakautuu 864 osakkeeseen. Kaikilla

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9. Julkaistu: 2003-11-12 08:00:20 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014 [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014 [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014 [tilintarkastamaton] Monipuolisempia rahoituspalveluita Toisen vuosineljänneksen liikevaihto+korkotuotot nousivat 24.6% edellisvuodesta ja olivat EUR 5.1m (EUR 4.1m /20)

Lisätiedot

Yritys- ja hankerahoitus Pohjois-Karjala vuosi 2016

Yritys- ja hankerahoitus Pohjois-Karjala vuosi 2016 Yritys- ja hankerahoitus Pohjois-Karjala vuosi 2016 Rahoituksen kohdentuminen Pohjois-Karjalassa Rahoituslähteet: Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR), sosiaalirahasto (ESR) Kestävää kasvua ja työtä -ohjelma

Lisätiedot

Keiturin Sote Oy. Strategia Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1

Keiturin Sote Oy. Strategia Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1 Keiturin Sote Oy Strategia 2018-2021 17.12.2017 Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1 Strategiatyön perusta Strategian perustana työ, joka on tehty yhdessä kuntalaisten, henkilöstön ja luottamushenkilöiden

Lisätiedot

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.8.2000 Lännen Tehtaiden tammi-elokuun liikevaihto kasvoi 28 prosenttia ja oli 1 018,1 miljoonaa markkaa (1999: 797,1 Mmk). Tulos

Lisätiedot

Yrittäjän oppikoulu. Johdatusta yrityksen taloudellisen tilan ymmärtämiseen (osa 2) 23.10.2015. Niilo Rantala, Yläneen Tilikeskus Oy

Yrittäjän oppikoulu. Johdatusta yrityksen taloudellisen tilan ymmärtämiseen (osa 2) 23.10.2015. Niilo Rantala, Yläneen Tilikeskus Oy Yrittäjän oppikoulu Johdatusta yrityksen taloudellisen tilan ymmärtämiseen (osa 2) 23.10.2015 Niilo Rantala, Yläneen Tilikeskus Oy Sisältö Mitä on yrityksen taloudellinen tila? Tunnuslukujen perusteet

Lisätiedot

Yhtiökokous 19.4.2011

Yhtiökokous 19.4.2011 Yhtiökokous 19.4.2011 Toimitusjohtajan katsaus Visio Marimekko on maailman arvostetuin kuviosuunnittelija ja yksi kiehtovimmista designbrändeistä. Strategian kulmakivet 1-12/2010 8.2.2011 Marimekon kangaspainon

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. Marcel Kokkeel

Toimitusjohtajan katsaus. Marcel Kokkeel Toimitusjohtajan katsaus Marcel Kokkeel Hyvät naiset ja herrat, osakkeenomistajat ja hallituksen jäsenet, Tervetuloa Cityconin yhtiökokoukseen! Cityconin tärkeimmät tavoitteet vuonna 2012 olivat kannattavuuden

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2007 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2007

Lisätiedot

Laskentatoimen perusteet Tilinpäätöksen laadinta Jaksottaminen

Laskentatoimen perusteet Tilinpäätöksen laadinta Jaksottaminen Laskentatoimen perusteet Tilinpäätöksen laadinta Jaksottaminen Seppo Ikäheimo Tehtävä 1 Marraskuu Oy:n tilinpäätöksen laadinta Laadi seuraavista 1.-31.11 välillä toteutuneista liiketapahtumista tuloslaskelma

Lisätiedot

Pielisen Osuuspankki Edustajiston vaali 2009

Pielisen Osuuspankki Edustajiston vaali 2009 Sivu: 1 P1 Lieksan vaalipiiri Lähetetty: 7469 Äänestys%: 36,1 Hyväksytty: 2612 Hyväksytty%: 96,8 Hylätty: 85 Hylätty%: 3,2 Valitaan: 20 Varoja puuttuu: 3 L1 Ehdokaslista A : 378 %: 14,5 ja: 3 ja%: 15,0

Lisätiedot

Eettisen pankkitoiminnan kehitys osuuskunta Ehta

Eettisen pankkitoiminnan kehitys osuuskunta Ehta Eettisen pankkitoiminnan kehitys osuuskunta Ehta Tasekirja 1.1.2014-31.12.2014 Osoite c/o Marika Lohi Sinikalliontie 10 02630 Espoo Y-tunnus: 252555-5 Kotipaikka: Helsinki Eettisen pankkitoiminnan kehitys

Lisätiedot

Vastuullisuus S-ryhmS

Vastuullisuus S-ryhmS Vastuullisuus S-ryhmS ryhmässä Ympärist ristöpäällikkö Juhani Ilmola SOK Vastuullisuusyksikkö 1 Esityksen sisält ltö S-ryhmä lyhyesti S-ryhmän vastuullisen liiketoiminnan kehittäminen Sidosryhmien odotukset

Lisätiedot