4. Tämän esisopimuksen voimassaolo päättyy mikäli kohdassa 1 mainitut ehdot eivät ole täyttyneet.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "4. Tämän esisopimuksen voimassaolo päättyy mikäli kohdassa 1 mainitut ehdot eivät ole täyttyneet."

Transkriptio

1 KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUKSEN KORJAUS 1(5) Korjaamme allekirjoitettua kiinteistökaupan esisopimusta Ville Viitamaa perustettavan yhtiön lukuun / Kalajoen kaupunki. Esisopimusta korjataan ostajan, kaupan kohteen hallinnan, kauppahinnan, kauppahinnan maksamisen ja hallinta- ja omistusoikeuden siirtymisen osalta. Rakennushanke on siirtynyt tehdyllä kaupalla Kalajoen Rakennus Oy:lta (50%) ja VTE- Rakennus Oy:lta (50%) Rakennusliike Sorvoja Oy:lle. KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS Me allekirjoittaneet toimitusjohtaja Jaakko Sorvoja Rakennusliike Sorvoja Oy:n puolesta perustettavan yhtiön lukuun sekä Kalajoen kaupunki edustajanaan valtakirjalla maanmittausteknikko Ari Matkaselkä olemme tänään tehneet seuraavan kiinteistökaupan esisopimuksen korjauksen: 1. Kaupan edellytyksenä on Kalajoen kaupunginvaltuuston tontin myyntiä ja asuinhuoneistojen ostamista (kauppakirjan ehto 1.1. Kauppahinnan maksaminen ) koskevat päätökset ovat lainvoimaisia ja että asunto/kiinteistöosakeyhtiö on perustettu ja merkitty kaupparekisteriin ja että hankkeella on lainvoimainen rakennuslupa. 2. Tämä esisopimus tulee myyjää ja ostajaa sitovaksi, kun Kalajoen kaupungin tätä esisopimusta koskeva päätös on lainvoimainen ja sopimus on allekirjoitettu. 3. Sopimuksen kohteena oleva kaupungin omistama tontinosa (AL-2, 1027/3) varataan ostajalle kohteen markkinointia, suunnittelua ja rakennusluvan hakemista varten saakka. 4. Tämän esisopimuksen voimassaolo päättyy mikäli kohdassa 1 mainitut ehdot eivät ole täyttyneet. 5. Myyjä vastaa esisopimuksen vahvistamiskustannuksista. KAUPPAKIRJA (kiinteistön kauppakirja) Myyjä Kalajoen kaupunki ( ) Kalajoentie Kalajoki (myöhemmin myyjä) Rakennusliike Sorvoja Oy perustettavan yhtiön As Oy Sillanranta lukuun c/o Rakennusliike Sorvoja Oy ( ) Oulaistenkatu 23 L 5, Oulainen (myöhemmin ostaja) KAUPAN KOHDE Sijainti ja käyttötarkoitus Kaupan kohteena olevat kiinteistöt muodostavat osan Kalajoen kirkonseudun asemakaavaan merkitystä asuinliiketalojen (AL-2) korttelissa 1027 ja sijaitsevasta tontilta nro 3. Sopimuksen kohteena olevat kiinteistöt sijaitsevat osoitteessa Kalajoentie 39 41, Kalajoki. Kiinteistö ja pinta-ala 1. Kalajoen kaupungissa sijaitseva kiinteistö Ranta RN:o 47:18. Kiinteistötunnus Kiinteistön Ranta kiinteistörekisteriin merkitty pinta-ala on 887 m 2. Kaupunki pidättää itsellään noin 66 m 2 suuruisen määräalan, joka muodostaa osan kiinteistön eteläpuolella sijaitsevasta suojaviheralueesta (EV).

2 2(5) 2. Kalajoen kaupungissa sijaitseva kiinteistö Veljesmotti RN:o 47:1. Kiinteistötunnus Kiinteistön Veljesmotti kiinteistörekisteriin merkitty pinta-ala on 521 m 2. Kiinteistöt Ranta ja Veljesmotti mainitaan kauppakirjassa myöhemmin tontti. Kauppahinta Kauppahinta on kolmesataakaksikymmentäviisituhatta ( ,00) euroa. KAUPPAKIRJAN MUUT EHDOT: Tähän kiinteistökauppaan ja kauppahintaan kuuluu kiinteistölle Ranta kuuluvat kaukolämpö-, sähkö-, vesi- ja viemäriliittymät. Liittymien arvot , kun kiinteistö on siirtynyt kaupungin omistukseen ovat seuraavat: - kaukolämpö 4971,10 - vesiliittymä 4200,00 - viemäriliittymä 3731,10 Kauppahinta on Kalajoen kaupunginvaltuuston päätöksen mukainen kiinteistön kauppahinta. 1. Kauppahinnan maksaminen 1.1. luovuttaa myyjälle tontin kauppahintaa vastaan perustettavan asunto/kiinteistöosakeyhtiön asuinhuoneistojen osakkeita ja autopaikkaoikeuksia yhteensä kolmesataakolmetoistatuhatta seitsemänsataaviisikymmentä ( ) euron summaa vastaavasta arvosta. varaa myyjälle perustettavasta asunto-osakeyhtiöstä 3. krs asuinhuoneistot 9 ja 10 (51 ja 44,5 m 2 ) sekä kaksi autopaikkaa suorittaa kaupan kohteena olevien kiinteistöjen ja liittymien arvon ( ,00 euroa) ja asuinhuoneistojen sekä autopaikkojen arvon ( ,00 euroa) erotuksen ,00 euroa myyjän tilille kuukauden (1 kk) kuluessa, kun tätä kiinteistökauppaa koskeva kaupunginvaltuuston päätös on saanut lainvoiman ja kauppakirja on allekirjoitettu. Maksu suoritetaan johonkin paikkakunnan pankkiin (Nordea Kalajoki FI , Osuuspankki Kalajoki FI , Avain Säästöpankki FI , Osuuspankki Himanka FI ). Tästä ei lähetetä erikseen laskua. Viivästyskorko on korkolain 4 :n mukainen Selvyyden vuoksi todetaan, että tontin ja asuinhuoneistojen sekä autopaikkojen kauppakirjat allekirjoitetaan samassa tilaisuudessa. luovuttaa edellä mainittujen huoneistojen osakekirjat myyjälle asuntokauppalain 4. luvun 4 mainitulla tavalla heti, kun se on mahdollista. tilaa osakekirjat, kun yhtiö on perustettu ja merkitty yhtiörekisteriin ja rs-sopimus on tehty pankin (turva-asiakirjojen säilyttäjä) kanssa luovuttaa myyjälle kauppakirjojen allekirjoituksen yhteydessä Vakuutusosakeyhtiö Garantian myöntämän ,00 euron omavelkaisen takaussitoumuksen.

3 Selvyyden vuoksi todetaan, että kohdan 1.1 mukaisesta osakkeiden luovuttamisesta ja kauppahinnan maksamisesta on vastuussa Rakennusliike Sorvoja Oy As Oy Sillanrannan perustajaurakoitsijana, jonka maksuvelvoitteista Vakuutusosakeyhtiö Garantian omavelkainen takaussitoumus annetaan. Takaussitoumusta vapautetaan rakennusvaiheiden etenemisen mukaan siten, että vesikattovaiheen toteutumisen jälkeen takaussitoumus on suuruudeltaan ,00 euroa. 2. Hallinta- ja omistusoikeus Hallintaoikeus siirtyy ostajalle tämän kauppakirjan allekirjoituksilla. Omistusoikeus kaupan kohteeseen siirtyy ostajalle, kun tätä kiinteistökauppaa koskeva kaupunginvaltuuston päätös on saanut lainvoiman ja loppuosa kauppahinnasta ,00 euroa on maksettu sekä 3. krs asuinhuoneistoja 9 ja 10 (51 ja 44,5 m 2 ) sekä kahta autopaikkaa koskeva kauppakirja on allekirjoitettu. 3. Kiinnitykset ja erityiset oikeudet päivättyjen rasitustodistusten mukaan kiinteistöihin Ranta ja Veljesmotti ei kohdistu lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin merkittyjä rasituksia tai rajoituksia. Kiinteistöt luovutetaan vapaana kiinteistökiinnityksistä ja panttioikeuksista. 4. Rasitteet ja käyttöoikeuden rajoitukset päivättyjen kiinteistörekisteriotteiden mukaan kiinteistöihin Ranta ja Veljesmotti ei ole merkitty kiinteistörekisteriin rasitteita tai käyttörajoituksia. Kiinteistöt luovutetaan vapaana rasitteista. 5. Lainhuuto ja varainsiirtovero vastaa varainsiirtoverosta (4%) ja lainhuudon hakemisesta kuuden (6 kk) kuluessa kauppakirjan allekirjoituksesta. 3(5) 6. Verot ja maksut Myyjä vastaa kiinteistöihin kohdistuvista veroista ja muista maksuista omistusoikeuden siirtymispäivään asti ja sen jälkeen mainituista veroista ja maksuista vastaa ostaja. vastaa tähän kiinteistökauppaan kuuluvasta kaupanvahvistajan palkkiosta. 7. Kohteeseen tutustuminen on suorittanut kiinteistöillä katselmuksia. on tällöin tarkastanut kiinteistöjen rajat ja niiden alueet. on katselmuksessa todennut kaupan kohteiden vastaavan niistä esitettyjä asiakirjoja ja annettuja tietoja. t vastaavat rakennushankkeen suunnitteluun liittyvien maaperätutkimusten suorittamisesta ja maaperän edellyttämistä hankkeen toteuttamiseen liittyvistä rakenteellisista ratkaisuista. 8. Rakentamisvelvoite t sitoutuvat rakentamaan tontille asemakaavan, rakennusjärjestyksen, rakentamistapaohjeiden ja hyväksyttyjen piirustusten mukaisen asuinliikerakennuksen (AL-2) kahden (2) vuoden kuluessa kauppakirjan allekirjoituksesta. Myyjä voi hakemuksesta pidentää tässä tarkoitettuja rakennusaikoja.

4 9. Sopimussakko 4(5) Mikäli ostaja laiminlyö edellä tarkoitetun rakentamisvelvollisuuden, on ostaja velvollinen suorittamaan kaupungille sopimussakkona puolet (1/2) kauppahinnasta. Mikäli ostaja luovuttaa tontin sopimuksen vastaisesti rakentamattomana edelleen, on ostaja velvollinen suorittamaan myyjälle sopimussakkona puolet (1/2) kauppahinnasta. Myyjä voi vapauttaa ostajan joko kokonaan tai osittain tässä tarkoitettujen sopimussakkojen suorittamisesta. Mikäli ostajat muutoin rikkovat tätä sopimusta, on hän velvollinen korvaamaan myyjälle tästä aiheutuvan vahingon. 10. Kiinteistöillä sijainneet rakennukset Myyjä on vastannut kiinteistöillä sijainneiden rakennusten purkamisesta ja tonttialueen siistimisestä syksyllä Irtaimisto Kauppaan kuuluu kaukolämpö-, sähkö-, vesi- ja viemäriliittymät. Kauppaan ei kuulu muuta irtainta omaisuutta. ALLEKIRJOITUKSET Tämä kauppakirja on tehty ja allekirjoitettu 3 samansanaista kappaletta, yksi myyjälle, yksi ostajalle ja yksi julkiselle kaupanvahvistajalle. Kalajoella Myyjä KALAJOEN KAUPUNKI Ari Matkaselkä valtakirjalla kaupunginjohtaja Jukka Puoskarin puolesta Tämän kaupan ehtoineen hyväksyn. Paikka ja aika kuten edellä. RAKENNUSLIIKE SORVOJA OY PERUSTETTAVAN YHTIÖN AS OY SILLANRANTA LUKUUN Jaakko Sorvoja toimitusjohtaja, Rakennusliike Sorvoja Oy Kaupanvahvistajan todistus Kaupanvahvistajana todistan, että maanmittausteknikko Ari Matkaselkä valtakirjalla kaupunginjohtaja Jukka Puoskarin ja Kalajoen kaupungin puolesta luovuttajana, sekä toimitusjohtaja Jaakko Sorvoja Rakennusliike Sorvoja Oy:n ja perustettavan yhtiön As Oy Sillanranta puolesta luovutuksensaajana, ovat allekirjoittaneet tämän luovutuskirjan ja että he ovat olleet yhtä aikaa läsnä luovutusta vahvistettaessa. Olen tarkistanut allekirjoittajien henkilöllisyyden ja todennut, että luovutuskirja on tehty maakaaren 2 luvun 1 :ssä säädetyllä tavalla. Kalajoella xxxx xxxxxxx Maanmittauslaitoksen määräämä kaupanvahvistaja Kaupanvahvistajan tunnus /506

5 5(5) ALLEKIRJOITUKSET Tämä kiinteistökaupan esisopimusta on tehty ja allekirjoitettu 3 saman sanaista kappaletta, yksi myyjälle, yksi ostajalle ja yksi julkiselle kaupanvahvistajalle. Kalajoella Myyjä KALAJOEN KAUPUNKI Ari Matkaselkä valtakirjalla kaupunginjohtaja Jukka Puoskarin puolesta Tämän kaupan ehtoineen hyväksyn. Paikka ja aika kuten edellä. RAKENNUSLIIKE SORVOJA OY PERUSTETTAVAN YHTIÖN AS OY SILLANRANTA LUKUUN Jaakko Sorvoja toimitusjohtaja, Rakennusliike Sorvoja Oy Kaupanvahvistajan todistus Kaupanvahvistajana todistan, että maanmittausteknikko Ari Matkaselkä valtakirjalla Kalajoen kaupungin puolesta luovuttajana, sekä toimitusjohtaja Jaakko Sorvoja Rakennusliike Sorvoja Oy:n ja perustettavan yhtiön As Oy Sillanranta puolesta luovutuksensaajana, ovat allekirjoittaneet tämän kiinteistökaupan esisopimuksen ja että he ovat olleet yhtä aikaa läsnä esisopimusta vahvistettaessa. Olen tarkistanut allekirjoittajien henkilöllisyyden ja todennut, että sopimus on tehty maakaaren 2 luvun 1 :ssä säädetyllä tavalla. Kalajoella xxxx xxxxxxx Maanmittauslaitoksen määräämä kaupanvahvistaja Kaupanvahvistajan tunnus /506

Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 Luonnos Tontti nro 3 Naantalin kaupungin 15. kaupunginosan (Tammisto) korttelissa 15 ( ).

Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 Luonnos Tontti nro 3 Naantalin kaupungin 15. kaupunginosan (Tammisto) korttelissa 15 ( ). Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 1 Myyjä Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2. 2 Ostaja Naantalin Vuokratalot Oy, y-tunnus 08544715. 3 Kaupan kohde Tontti nro 3 Naantalin kaupungin 15. kaupunginosan

Lisätiedot

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA MYYJÄ: Kauhavan kaupunki, y-tunnus 0208852-8 Kauppatie 109, 62200 KAUHAVA. OSTAJA: Eepee-Kiinteistöt Oy, y-tunnus 2285106-8 Osoite: PL 70, 60101 SEINÄJOKI. KAUPAN KOHDE: Kauhavan

Lisätiedot

Kunnanvaltuuston kauppakirjan hyväksymispäätös

Kunnanvaltuuston kauppakirjan hyväksymispäätös 1 MALLIKAUPPAKIRJA MYYJÄ OSTAJA Savitaipaleen kunta, jäljempänä myyjä Y-tunnus 0163109-0 Kirkkotie 6 54800 SAVITAIPALE XXXXXXXXXXXXX XXXXXXXXXXXXX Kunnanvaltuuston kauppakirjan hyväksymispäätös KAUPAN

Lisätiedot

KAUPPAKIRJA (LUONNOS)

KAUPPAKIRJA (LUONNOS) 1 (5) KAUPPAKIRJA (LUONNOS) Tontin myynti perustuu kaupunginhallituksen lainvoimaiseen päätökseen xx.xx.2014 X Myyjä Ylivieskan kaupunki, 0190557-3 Kyöstintie 4, PL 70 84100 Ylivieska Ostaja Cenna Oy,

Lisätiedot

Kaupan kohde on asemakaavan mukaista sosiaalitointa ja terveydenhuoltoa palvelevien rakennusten korttelialuetta YS sekä lähivirkistysaluetta VL.

Kaupan kohde on asemakaavan mukaista sosiaalitointa ja terveydenhuoltoa palvelevien rakennusten korttelialuetta YS sekä lähivirkistysaluetta VL. KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS alustava luonnos Sopimusosapuolet Myyjä Saarijärven kaupunki (0176975-1) Sivulantie 11 43100 Saarijärvi Ostaja Rakennus Kujala Oy (0843888-3) Soijinmäentie 2 43220 Mahlu Kaupan

Lisätiedot

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA Sivu 1 / 5 KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA KAUPAN OSAPUOLET (Veturin yritysalue / tontti 2308-1) MYYJÄ OSTAJA Mäntsälän kunta y-tunnus: 0129261-5 osoite: Heikinkuja 4, 04600 Mäntsälä puhelin: 019-264 5000 päätös:

Lisätiedot

Myyjä Oriveden kaupunki, jäljempänä myyjä, Y-tunnus , osoite PL 7, ORIVESI.

Myyjä Oriveden kaupunki, jäljempänä myyjä, Y-tunnus , osoite PL 7, ORIVESI. KAUPPAKIRJA EHDOTUS 4.7.2016 Myyjä Oriveden kaupunki, jäljempänä myyjä, Y-tunnus 0151789-6, osoite PL 7, 35301 ORIVESI. Ostaja Mika Kalle Eemil Haapaniemi (ht. ), osoite Matintie 1, 35300 Orivesi. Kaupan

Lisätiedot

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA 1 (5) KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA Kaupan peruste Luumäen kunnanhallituksen päätös 24.4.2017. Kunnanvaltuuston päätös 6.2.2017 8 rakennuspaikan hinnoittelusta. KAUPAN OSAPUOLET Myyjä Ostaja Luumäen kunta Y-tunnus:

Lisätiedot

Tilan nimi Tilan pinta-ala xxxx m 2 Kiinteistötunnus 418- Osoite Rakennusoikeus xxxx k-m2 Kaava-alue Kortteli/tontti

Tilan nimi Tilan pinta-ala xxxx m 2 Kiinteistötunnus 418- Osoite Rakennusoikeus xxxx k-m2 Kaava-alue Kortteli/tontti KAUPPAKIRJA (malli) KAUPAN OSAPUOLET Tämän kauppakirjan allekirjoittajat ovat sopineet kaupan kohteena olevan kiinteistön luovutuksesta sekä hyväksyvät tässä kiinteistönkaupassa sovitut ehdot. Myyjä: Lempäälän

Lisätiedot

Tontin myynti perustuu kaupunginhallituksen lainvoimaiseen päätökseen x.x.2014 x.

Tontin myynti perustuu kaupunginhallituksen lainvoimaiseen päätökseen x.x.2014 x. 1 KIINTEISTÖNKAUPPAKIRJA Tontin myynti perustuu kaupunginhallituksen lainvoimaiseen päätökseen x.x.2014 x. SOPIJAOSAPUOLET Myyjä: Kauniaisten kaupunki (Y-tunnus 0203026-2) Kauniaistentie 10 02700 Kauniainen

Lisätiedot

KAUPPAKIRJA (LUONNOS)

KAUPPAKIRJA (LUONNOS) 1 (5) KAUPPAKIRJA (LUONNOS) Myyjä Ylivieskan kaupunki, 0190557-3 Kyöstintie 4, PL 70 84100 Ylivieska Ostaja Rave Rakennus Oy, 1769201-5 tai määräämänsä Osoite: Lintutie 1 84100 Ylivieska Kaupan kohde Ylivieskan

Lisätiedot

Kauppahinta on neljäkymmentätuhatta yhdeksänsataakolmekymmentäkuusi (40 936,00) euroa (14,00 /m 2 ).

Kauppahinta on neljäkymmentätuhatta yhdeksänsataakolmekymmentäkuusi (40 936,00) euroa (14,00 /m 2 ). KAUPPAKIRJA LUONNOS 1(5) MYYJÄ Ylivieskan kaupunki, 0190557-3 PL 70, 84101 YLIVIESKA OSTAJA Rakennuspalvelu Salmela Ky, 1895756-4 Osoite: Ojahaantie 15, 84100 YLIVIESKA KAUPAN KOHDE KAUPPAHINTA KAUPAN

Lisätiedot

Luonnos Sami Aaltonen, Jakke Aaltonen, Jere Aaltonen ja Jesse Aaltonen, perustettavan yhtiön lukuun.

Luonnos Sami Aaltonen, Jakke Aaltonen, Jere Aaltonen ja Jesse Aaltonen, perustettavan yhtiön lukuun. 1 1 Myyjä Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2. 2 Ostaja Sami Aaltonen, Jakke Aaltonen, Jere Aaltonen ja Jesse Aaltonen, perustettavan yhtiön lukuun. 3 Kaupan kohde Naantalin kaupungin 12. kaupunginosan

Lisätiedot

Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 Luonnos

Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 Luonnos Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 1 Myyjä Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali. 2 Ostaja Suomen Filateliapalvelu Oy, y-tunnus 0927794-6, perustettavan yhtiön lukuun

Lisätiedot

K A U P P A K I R J A

K A U P P A K I R J A K A U P P A K I R J A MYYJÄ OSTAJA Kauhavan kaupunki y-tunnus 0208852-8 osoite: Kauppatie 109, 62200 KAUHAVA Plan-factor Oy y-tunnus 2694423-7 osoite: Myllärintie 14, 62300 Härmä KAUPAN KOHDE Määräala

Lisätiedot

KERROSTALOTONTIN KAUPPAKIRJA

KERROSTALOTONTIN KAUPPAKIRJA 1 KERROSTALOTONTIN KAUPPAKIRJA MYYJÄ Ylöjärven kaupunki (Y-tunnus 0158221-7), osoite PL 22, 33471 YLÖJÄRVI jäljempänä myyjä. OSTAJA Asunto Oy Ylöjärven Artturintorni (Y-tunnus 2869298-5 ), osoite c/o YIT

Lisätiedot

Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 Luonnos Matti Arvonen ( - ) perustettavan yhtiön lukuun, Naantali.

Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 Luonnos Matti Arvonen ( - ) perustettavan yhtiön lukuun, Naantali. Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 1 Myyjä Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali. 2 Ostaja 3 Kaupan kohde Matti Arvonen ( - ) perustettavan yhtiön lukuun, Naantali. Naantalin

Lisätiedot

ESISOPIMUS KIINTEISTÖN KAUPASTA

ESISOPIMUS KIINTEISTÖN KAUPASTA 15.5.2017, ver 1 Sivu 1 / 7 ESISOPIMUS KIINTEISTÖN KAUPASTA SOPIMUKSEN OSAPUOLET (Kapulin yritysalue / kortteli 2313) y-tunnus: 0129261-5 osoite: Heikinkuja 4, 04600 Mäntsälä puhelin: 019-264 5000 päätös:

Lisätiedot

KIINTEISTÖNKAUPPAKIRJA

KIINTEISTÖNKAUPPAKIRJA KIINTEISTÖNKAUPPAKIRJA 1 Tontin myynti perustuu kaupunginhallituksen lainvoimaiseen päätökseen x.x.2019 x. SOPIJAOSAPUOLET Myyjä: Kauniaisten kaupunki (Y-tunnus 0203026-2) Kauniaistentie 10 02700 Kauniainen

Lisätiedot

1 (5) KAUPPAKIRJA (luonnos)

1 (5) KAUPPAKIRJA (luonnos) 1 (5) KAUPPAKIRJA (luonnos) Määräalan osto perustuu teknisen palveluiden lautakunnan lainvoimaiseen päätökseen xx.xx.2014 X. Kauppakirja allekirjoitetaan, kun asemakaavamuutos on hyväksytty ja lainvoimainen.

Lisätiedot

Tämän kiinteistökaupan kaikki ehdot on esitetty tässä kauppakirjassa.

Tämän kiinteistökaupan kaikki ehdot on esitetty tässä kauppakirjassa. KAUPPAKIRJA 1(5) MYYJÄ OSTAJA Ylivieskan kaupunki, 0190557-3 PL 70, 84101 YLIVIESKA nimi, tunnus Osoite: KAUPAN KOHDE KAUPPAHINTA KAUPAN MUUT EHDOT Ylivieskan kaupungin xx kaupunginosan (x.) korttelin

Lisätiedot

KIINTEISTÖJEN KAUPPAKIRJA

KIINTEISTÖJEN KAUPPAKIRJA Sivu 1 / 5 KIINTEISTÖJEN KAUPPAKIRJA KAUPAN OSAPUOLET (Mäntsälän portin yritysalue) MYYJÄ OSTAJA Mäntsälän kunta y-tunnus: 0129261-5 osoite: Heikinkuja 4, 04600 Mäntsälä puhelin: 019-264 5000 päätös: kunnanhallitus

Lisätiedot

Määräala kiinteistöstä Jokela Kiinteistötunnus Määräalan pinta-ala n m2 Rakennusoikeus n k-m2.

Määräala kiinteistöstä Jokela Kiinteistötunnus Määräalan pinta-ala n m2 Rakennusoikeus n k-m2. KAUPPAKIRJA Tämän kauppakirjan allekirjoittajat ovat sopineet kaupan kohteena olevan kiinteistön luovutuksesta sekä hyväksyvät tässä kiinteistönkaupassa sovitut ehdot. Myyjä: Lempäälän kunta (Y-tunnus

Lisätiedot

1070 m²:n suuruinen määräala tilasta 778-403-3-58 Kenttämaa sekä 2762 m²:n suuruinen määräala tilasta 778-403-3-4 Ampumarata.

1070 m²:n suuruinen määräala tilasta 778-403-3-58 Kenttämaa sekä 2762 m²:n suuruinen määräala tilasta 778-403-3-4 Ampumarata. KAUPPAKIRJA Myyjä: Suonenjoen kaupunki (0208061-4) PL 13, 77601 SUONENJOKI Ostaja: Rakennusliike Pihatto Oy (2043919-2) Rautalammintie 13 B 13, 77600 Suonenjoki Kaupan kohde: 1070 m²:n suuruinen määräala

Lisätiedot

K A U P P A K I R J A

K A U P P A K I R J A 1/5 K A U P P A K I R J A MYYJÄ OSTAJA Kauhavan kaupunki y-tunnus: 0208852-8 Osoite: Kauppatie 109, 62200 Kauhava MSK Group Oy y-tunnus: 0292505-8 Osoite: Pohjanmaanväylä 1661, 62375 Ylihärmä KAUPAN KOHDE

Lisätiedot

MÄÄRÄALAN KAUPPAKIRJA

MÄÄRÄALAN KAUPPAKIRJA Sivu 1 / 5 MÄÄRÄALAN KAUPPAKIRJA KAUPAN OSAPUOLET (Linnalan yritysalue / tontti 479-1 osa) MYYJÄ OSTAJA Mäntsälän kunta y-tunnus: 0129261-5 osoite: Heikinkuja 4, 04600 Mäntsälä puhelin: 019-264 5000 päätös:

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖSOPIMUS ASEMAKAAVAN LAATIMISES- TA / KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS

MAANKÄYTTÖSOPIMUS ASEMAKAAVAN LAATIMISES- TA / KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS Luonnos 16.10.2014 MAANKÄYTTÖSOPIMUS ASEMAKAAVAN LAATIMISES- TA / KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS Sopijapuolet Sastamalan kaupunki, 0144411-3 PL 23 38201 Sastamala (kaupunki) Sopimuksen kohde Asemakaavan laatiminen

Lisätiedot

Valkeakosken kaupunki ( ), jäljempänä myyjä. Osoite: PL 20, Valkeakoski. Sukunimi, Etunimet, jäljempänä ostaja. sotu/y-tunnus Osoite:

Valkeakosken kaupunki ( ), jäljempänä myyjä. Osoite: PL 20, Valkeakoski. Sukunimi, Etunimet, jäljempänä ostaja. sotu/y-tunnus Osoite: 1(5) KAUPPAKIRJA MYYJÄ OSTAJA KAUPAN KOHDE KAUPPAHINTA KAUPAN MUUT EHDOT Valkeakosken kaupunki (0157568-2), jäljempänä myyjä. Osoite: PL 20, 37601 Valkeakoski. Sukunimi, Etunimet, jäljempänä ostaja. sotu/y-tunnus

Lisätiedot

Kauppa kirja Luonnos 22.5.2015. Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali. Timo Noko Naantali.

Kauppa kirja Luonnos 22.5.2015. Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali. Timo Noko Naantali. Naantalin kaupunki 1 Myyjä Kauppa kirja Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali. 1 2 Ostaja Timo Noko Naantali. 3 Kaupan kohde Naantalin kaupungin 8. kaupunginosan (Luolala)

Lisätiedot

Luonnos Kauppahinta on kaksisataakahdeksankymmentäyksituhatta ( ) euroa.

Luonnos Kauppahinta on kaksisataakahdeksankymmentäyksituhatta ( ) euroa. 1 1 Myyjä Naantalin kaupunki (y-tunnus 0135457-2). 2 Ostaja Rakennustoimisto Laamo Oy (y-tunnus 0829611-7) Huuhkajantie 2, 21210 Raisio 3 Kaupan kohde Naantalin kaupungin 12. kaupunginosan (Pirttiluoto)

Lisätiedot

Taipalsaaren kunta (y-tunnus: ), jäljempänä Myyjä. Myytävä määräala on merkitty oheiseen liitekarttaan.

Taipalsaaren kunta (y-tunnus: ), jäljempänä Myyjä. Myytävä määräala on merkitty oheiseen liitekarttaan. 1 / 5 MÄÄRÄALAN KAUPPA Kaupan osapuolet MYYJÄ Taipalsaaren kunta (y-tunnus: 0163320-5), jäljempänä Myyjä 54920 Taipalsaari OSTAJAT Kaupan kohde Kauppahinta Taipalsaaren kunnassa sijaitsevasta harjurinne

Lisätiedot

Luonnos Naantalin kaupunki, Käsityöläiskatu 2, Naantali, y-tunnus , jäljempänä myyjä.

Luonnos Naantalin kaupunki, Käsityöläiskatu 2, Naantali, y-tunnus , jäljempänä myyjä. 1 Myyjä Ostaja 9.5.018 Naantalin kaupunki, Käsityöläiskatu, 1100 Naantali, y-tunnus 015457-, jäljempänä myyjä. J & T Pajunen Oy, Navirentie 1, 1100 Naantali, y-tunnus 06719-, jäljempänä ostaja. 1 Kaupan

Lisätiedot

KAUPAN KOHDE Noin 37,8 ha:n suuruinen määräala tilasta Hakomäki Kartta liitteenä.

KAUPAN KOHDE Noin 37,8 ha:n suuruinen määräala tilasta Hakomäki Kartta liitteenä. Kaupunginhallitus 17.12.2018 liite nro 3 (1/8) KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS MYYJÄ Finsilva Oyj, 1943058-8 PL 314, 33101 Tampere OSTAJA Äänekosken kaupunki, 2045520-5 Hallintokatu 4, Äänekoski KAUPAN KOHDE

Lisätiedot

KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS

KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS 1 KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS Kiinteistön myynti perustuu Mynämäen kunnanvaltuuston päätökseen 10.12.2018/ xx Myyjä Mynämäen kunta (Y-tunnus 2048364-4) Keskuskatu 21, 23100 Mynämäki Edustajina kunnanjohtaja

Lisätiedot

MYYJÄ: Kiinteistö Oy Kinkomaan Vitapolis (Y: 2186527-3) Parantolantie 24 40930 KINKOMAA. OSTAJA: Maija Meikäläinen [hlö-tunnus]

MYYJÄ: Kiinteistö Oy Kinkomaan Vitapolis (Y: 2186527-3) Parantolantie 24 40930 KINKOMAA. OSTAJA: Maija Meikäläinen [hlö-tunnus] 1/5 KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA LUONNOS MYYJÄ: Kiinteistö Oy Kinkomaan Vitapolis (Y: 2186527-3) Parantolantie 24 40930 KINKOMAA OSTAJA: Maija Meikäläinen [hlö-tunnus] Matti Meikäläinen [hlö-tunnus] Mäkipajanranta

Lisätiedot

Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 Luonnos

Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 Luonnos Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 1 Myyjä Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali. 2 Ostaja Kiinteistö Oy Luolalanmäki, y-tunnus 1948424-4, Koivumäentie 9, 21110 Naantali.

Lisätiedot

Rakennusliike Valkia Oy / perustettavan yhtiön lukuun Y-tunnus 1624888-7 Karhuojantie 2 90460 OULUNSALO

Rakennusliike Valkia Oy / perustettavan yhtiön lukuun Y-tunnus 1624888-7 Karhuojantie 2 90460 OULUNSALO 1 KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS OSAPUOLET: Myyjä Ostaja Luumäen kunta Y-tunnus 0162631-2 Linnalantie 33 54500 TAAVETTI Rakennusliike Valkia Oy / perustettavan yhtiön lukuun Y-tunnus 1624888-7 Karhuojantie

Lisätiedot

KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS

KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS 2 ESISOPIMUKSEN OSAPUOLET JA ESISOPIMUKSEN TARKOITUS 1. OSAPUOLET 1.1. TULEVA MYYJÄ Savonlinnan kaupunki Y-tunnus 0166906-4 Osoite: Olavinkatu 27 57130 Savonlinna (jäljempänä

Lisätiedot

Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 Jouni T. Laine (Ponikummun hanke) Luonnos 13.1.2016

Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 Jouni T. Laine (Ponikummun hanke) Luonnos 13.1.2016 Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 1 Myyjä 2 Ostajat Naantalin kaupunki (y-tunnus 0135457-2), Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali. Jouni T. Laine, Raisio 3 Kaupan kohde Naantalin kaupungin (529) Immasen kylän

Lisätiedot

KIINTEISTÖN JA MÄÄRÄALAN KAUPPAKIRJA

KIINTEISTÖN JA MÄÄRÄALAN KAUPPAKIRJA Sivu 1 / 5 KIINTEISTÖN JA MÄÄRÄALAN KAUPPAKIRJA KAUPAN OSAPUOLET MYYJÄT Pirkko Weckman sekä Risto Weckmanin kuolinpesän osakkaat: Kari Weckman Terttu Weckman Eeva-Liisa Weckman Mervi Maija-Leena Weckman

Lisätiedot

MYYJÄ: Kiinteistö Oy Kinkomaan Vitapolis (Y: 2186527-3) Parantolantie 24 40930 KINKOMAA. (Jäljempänä tässä kauppakirjassa Myyjä )

MYYJÄ: Kiinteistö Oy Kinkomaan Vitapolis (Y: 2186527-3) Parantolantie 24 40930 KINKOMAA. (Jäljempänä tässä kauppakirjassa Myyjä ) 1/5 KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA LUONNOS MYYJÄ: Kiinteistö Oy Kinkomaan Vitapolis (Y: 2186527-3) Parantolantie 24 40930 KINKOMAA (Jäljempänä tässä kauppakirjassa Myyjä ) OSTAJA: Maija Meikäläinen [hlö-tunnus]

Lisätiedot

Nousiaisten kunta, Y- 0135821-5 (jäljempänä Myyjä ) Tiuraniemi Jarkko Antero, ( ) Koivuranta Aliisa Ida Katariina, ( )

Nousiaisten kunta, Y- 0135821-5 (jäljempänä Myyjä ) Tiuraniemi Jarkko Antero, ( ) Koivuranta Aliisa Ida Katariina, ( ) 1/5 KAUPPAKIRJA MYYJÄ Nousiaisten kunta, Y- 0135821-5 (jäljempänä Myyjä ) OSTAJA Tiuraniemi Jarkko Antero, ( ) Koivuranta Aliisa Ida Katariina, ( ) (jäljempänä Ostaja ) KAUPAN KOHDE Nousiaisten kunnassa

Lisätiedot

. Arvola, kiinteistö

. Arvola, kiinteistö . Arvola, kiinteistö 529-564-4-104 27.2.2014 NAANTALIN KAUPUNKI KAUPPAKIRJA 1 Arvola Teersalo 1 MYYJÄ Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2 21100 Naantali 28.2.2014 Luonnos 2 OSTAJA

Lisätiedot

3 Kaupan kohde Naantalin kaupungin 12. kaupunginosan (Pirttiluoto) 39. korttelin tontti nro 3, osoitteessa Luodontie, 21110 Naantali.

3 Kaupan kohde Naantalin kaupungin 12. kaupunginosan (Pirttiluoto) 39. korttelin tontti nro 3, osoitteessa Luodontie, 21110 Naantali. 1 1 Myyjä Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2. 2 Ostaja Rakennustoimisto Laamo Oy (Y- 0829611-7) Huuhkajantie 2 21210 Raisio 3 Kaupan kohde Naantalin kaupungin 12. kaupunginosan (Pirttiluoto) 39. korttelin

Lisätiedot

1) Lohjalla sijaitseva Uusi-Hontti-niminen kiinteistö (kiinteistötunnus )

1) Lohjalla sijaitseva Uusi-Hontti-niminen kiinteistö (kiinteistötunnus ) Sivu 1 / 5 KAUPPAKIRJA KAUPAN OSAPUOLET MYYJÄ OSTAJA Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä y-tunnus: 1567535-0 osoite: HUS Tilakeskus/ PL 302, 00029 HUS Lohjan kaupunki y-tunnus: 1068322-0

Lisätiedot

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA 3.12.2015 ver 1 Sivu 1 / 5 KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA KAUPAN OSAPUOLET (Kaunismäen alue / vuokratontti) MYYJÄ OSTAJA Mäntsälän kunta y-tunnus: 0129261-5 osoite: Heikinkuja 4, 04600 Mäntsälä. puhelin: 019-264

Lisätiedot

ESISOPIMUS KIINTEISTÖN KAUPASTA

ESISOPIMUS KIINTEISTÖN KAUPASTA 1 ESISOPIMUS KIINTEISTÖN KAUPASTA SOPIMUKSEN OSAPUOLET (Lukiontie K130) y-tunnus: 0129261-5 osoite: Heikinkuja 4, 04600 Mäntsälä puhelin: 019-264 5000 päätös: kunnanhallitus xx.xx.2017 xx, lainvoimainen

Lisätiedot

Mönkijä Trailpark Oy (Y-tunnus ) Helsingintie LEMPÄÄLÄ omistusosuus 50 % perustettavan kiinteistöosakeyhtiön puolesta ja lukuun,

Mönkijä Trailpark Oy (Y-tunnus ) Helsingintie LEMPÄÄLÄ omistusosuus 50 % perustettavan kiinteistöosakeyhtiön puolesta ja lukuun, KAUPPAKIRJA Myyjä: Lempäälän kunta (Y-tunnus 0150783-1) PL 36 37501 LEMPÄÄLÄ jäljempänä myyjä Ostaja: Eurowagen Oy (Y-tunnus 1744689-3) c/o Klacon Oy Satamakatu 16 A 1 26100 RAUMA ja Pohjola Hallinta Oy

Lisätiedot

KAUPPAKIRJAPOHJA. Vesilahden kunta (Y-tunnus:) jäljempänä myyjä Lindinkuja 1 37470 VESILAHTI. (Y-tunnus. ) jäljempänä ostaja

KAUPPAKIRJAPOHJA. Vesilahden kunta (Y-tunnus:) jäljempänä myyjä Lindinkuja 1 37470 VESILAHTI. (Y-tunnus. ) jäljempänä ostaja 1 KAUPPAKIRJAPOHJA Myyjä: Vesilahden kunta (Y-tunnus:) jäljempänä myyjä Lindinkuja 1 37470 VESILAHTI Ostaja: (Y-tunnus. ) jäljempänä ostaja KAUPAN KOHDE: Kunta Kylä Tilan nimi RN:o Tontti n:o Pinta-ala

Lisätiedot

Kauppahinta viisikymmentätuhatta (50.000,00) euroa. Tämän kiinteistökaupan kaikki ehdot on esitetty tässä

Kauppahinta viisikymmentätuhatta (50.000,00) euroa. Tämän kiinteistökaupan kaikki ehdot on esitetty tässä Kiinteistön kauppa 1 (4) Myyjä Rautjärven kunta (0206951-1) Simpeleentie 12 56800 SIMPELE Ostaja Kuusisto, Ville Pekka Tapani Ahmakuja 3 55420 Imatra Kaupan kohde Kauppahinta Rautjärven kunnan Torsansalon

Lisätiedot

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA. Suvirannankatu JÄRVENPÄÄ. Suostumuksen antaja: xxxx, xxxxxx-xxxx. Suvirannankatu JÄRVENPÄÄ

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA. Suvirannankatu JÄRVENPÄÄ. Suostumuksen antaja: xxxx, xxxxxx-xxxx. Suvirannankatu JÄRVENPÄÄ KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA Myyjä xxxx, xxxxxx-xxxx Suvirannankatu 5 04400 JÄRVENPÄÄ Suostumuksen antaja: xxxx, xxxxxx-xxxx Suvirannankatu 5 04400 JÄRVENPÄÄ Ostaja Järvenpään kaupunki, 0126541-4 PL 41 04401

Lisätiedot

Kauppahinta on _ euroa. Kauppahinta on kiinteä ja tontin pinta-alasta riippumaton.

Kauppahinta on _ euroa. Kauppahinta on kiinteä ja tontin pinta-alasta riippumaton. MALLIKAUPPAKIRJA kauppakirjaluonnos MYYJÄ OSTAJA Ikaalisten kaupunki Osoite: PL 33, 39501 Ikaalinen xx KAUPAN KOHDE Ikaalisten kaupungin (143) Kiviniemen (4) kaupunginosan korttelissa 108 sijaitseva tontti

Lisätiedot

3 Naantalin kaupungin 12. kaupunginosan (Pirttiluoto) 42. korttelin tontti nro 5, osoitteessa Pirttiluodontie X, 21110 Naantali.

3 Naantalin kaupungin 12. kaupunginosan (Pirttiluoto) 42. korttelin tontti nro 5, osoitteessa Pirttiluodontie X, 21110 Naantali. 1 1 Myyjä Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2. 2 Ostaja 3 Kaupan kohde Naantalin kaupungin 12. kaupunginosan (Pirttiluoto) 42. korttelin tontti nro 5, osoitteessa Pirttiluodontie X, 21110 Naantali.

Lisätiedot

Pornaisten kunta (Y-tunnus ), jäljempänä myyjä. PL Pornainen

Pornaisten kunta (Y-tunnus ), jäljempänä myyjä. PL Pornainen KAUPPAKIRJA MYYJÄ OSTAJA Pornaisten kunta (Y-tunnus 0130095-3), jäljempänä myyjä. PL 21 07171 Pornainen AT-Tuote Oy (Y-tunnus 0654144-9), jäljempänä ostaja PL 37 FIN-04131 Sipoo KAUPAN KOHDE KAUPPAHINTA

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI/ KIINTEISTÖN 1 / 5

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI/ KIINTEISTÖN 1 / 5 LAPPEENRANNAN KAUPUNKI/ KIINTEISTÖN 1 / 5 Myyjä UPM-KYMMENE OYJ Ostaja LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Luovutukseen liittyvät Lappeenrannan kaupungin lainvoimaiset päätökset: - kaupunginvaltuuston päätös 30.8.2010

Lisätiedot

KAUPPAKIRJA - LUONNOS

KAUPPAKIRJA - LUONNOS KAUPPAKIRJA - LUONNOS 1 Luovutus Myyjä Tällä kauppakirjalla myyjä luovuttaa ostajalle omistusoikeuden kaupan kohteeseen alla olevin luovutusehdoin. Haapaveden kaupunki, y-tunnus 0184872-4, osoite PL 40,

Lisätiedot

KAUPPAKIRJA. Tällä kauppakirjalla luovutetaan alla mainittu kiinteistö seuraavin ehdoin:

KAUPPAKIRJA. Tällä kauppakirjalla luovutetaan alla mainittu kiinteistö seuraavin ehdoin: KAUPPAKIRJA Tällä kauppakirjalla luovutetaan alla mainittu kiinteistö seuraavin ehdoin: Myyjä Elfoil-Kiinteistöt Oy c/o Asianajaja Aku Rantasalo Asianajotoimisto Ruoholahti Oy Tammasaarenkatu 3 00180 Helsinki

Lisätiedot

Myyjä 1/2 Laitakangas Väinö Nestori, (Sotu) k. 5.9.1980 jakamattoman kuolinpesän osakkaat:

Myyjä 1/2 Laitakangas Väinö Nestori, (Sotu) k. 5.9.1980 jakamattoman kuolinpesän osakkaat: 1 (5) KAUPPAKIRJA (Luonnos) Kiinteistön osto perustuu kaupunginhallituksen lainvoimaiseen päätökseen xx.xx.2014 X Myyjä 1/2 Laitakangas Väinö Nestori, (Sotu) k. 5.9.1980 jakamattoman kuolinpesän osakkaat:

Lisätiedot

MYYJÄ Kokkolan kaupunki 0179377-8 PL 43, 67101 Kokkola

MYYJÄ Kokkolan kaupunki 0179377-8 PL 43, 67101 Kokkola KH xx.xx.2014 Kvsto xx.xx.2014 KAUPPAKIRJA MYYJÄ Kokkolan kaupunki 0179377-8 PL 43, 67101 Kokkola OSTAJA Forsström Svante Peter Alexander perustettavien yhtiöiden lukuun Gamla Varvsvägen 55, 67300 Kokkola

Lisätiedot

Kauppahinta on yhdeksänkymmentäseitsemäntuhatta viisisataaneljäkymmentäyhdeksän (97 549) euroa.

Kauppahinta on yhdeksänkymmentäseitsemäntuhatta viisisataaneljäkymmentäyhdeksän (97 549) euroa. K A U P P A K I R J A MYYJÄ OSTAJA Asunto Oy Kirkkonummen Ainola, 0878287-9 c/o YIT Rakennus Oy, PL 36, 00621 Helsinki (jäljempänä Myyjä) Kirkkonummen kunta, 0203107-0 PL 20, 02401 Kirkkonummi (jäljempänä

Lisätiedot

VÄLSKÄRINKUJA JA VENKA. Sijaintikartta. Maankäyttöosasto 22.4.2013/ESu VÄLSKÄRINKUJA VENKA VENKA VÄLSKÄRINKUJA. . NAANTALI Luovutettavat tontit 2013

VÄLSKÄRINKUJA JA VENKA. Sijaintikartta. Maankäyttöosasto 22.4.2013/ESu VÄLSKÄRINKUJA VENKA VENKA VÄLSKÄRINKUJA. . NAANTALI Luovutettavat tontit 2013 VÄLSKÄRINKUJA VENKA VENKA VÄLSKÄRINKUJA. NAANTALI Luovutettavat tontit 2013 VÄLSKÄRINKUJA JA VENKA Sijaintikartta M:\KARTTA\LIITE\2013\Liitekartat\Luovutettavat_tontit_kiinteistot\Valskarinkuja\Sijaintikartta.pdf

Lisätiedot

Kauppahinta on sataneljäkymmentäseitsemäntuhatta seitsemänsataayhdeksäntoista ( ) euroa.

Kauppahinta on sataneljäkymmentäseitsemäntuhatta seitsemänsataayhdeksäntoista ( ) euroa. K A U P P A K I R J A MYYJÄ As. Oy Kirkkonummen Masalanniitty, 0601113-0 c/o YIT Rakennus Oy, PL 36, 00621 Helsinki (jäljempänä Myyjä) OSTAJA Kirkkonummen kunta, 0203107-0 PL 20, 02401 Kirkkonummi (jäljempänä

Lisätiedot

Kauppahinta kaksituhattakahdeksansataakahdeksankymmentäneljä (2.884,00) euroa.

Kauppahinta kaksituhattakahdeksansataakahdeksankymmentäneljä (2.884,00) euroa. K A U P P A K I R J A Myyjä Kankaanpään kaupunki ( y 0133596-1) Kuninkaanlähteenkatu 12 Ostaja Kaupan kohde Teuvo Rosenberg (301156-0410) osuus ½ sekä Anja Rosenberg (220259-166C) osuus ½ Kurrenpolku 1

Lisätiedot

KIINTEISTÖN MÄÄRÄALAN ESIKAUPPAKIRJA

KIINTEISTÖN MÄÄRÄALAN ESIKAUPPAKIRJA KIINTEISTÖN MÄÄRÄALAN ESIKAUPPAKIRJA MYYJÄ OSTAJA Savitaipaleen kunta (Y-tunnus 0163109-0), jäljempänä myyjä Y-tunnus 0163109-0 Kirkkotie 6 54800 SAVITAIPALE Kiinteistö Oy Saimaan Teknopuu (Y-tunnus 1870998-2),

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 17.8.2015 liite nro 7 (1/5)

Kaupunginhallitus 17.8.2015 liite nro 7 (1/5) Kaupunginhallitus 17.8.2015 liite nro 7 (1/5) KIINTEISTÖREKISTERIN KARTTAOTE 10.8.2015 Rekisteriyksikkö 992-454-1-98 Hirvaskankaan Liikekeskus Sivu 1 (1) Kiinteistötunnus: 992-454-1-98 Nimi: Hirvaskankaan

Lisätiedot

KAUPPAKIRJA luonnos. Mäntyharjun kunta Y-tunnus PL MÄNTYHARJU

KAUPPAKIRJA luonnos. Mäntyharjun kunta Y-tunnus PL MÄNTYHARJU KAUPPAKIRJA luonnos Myyjä Ostaja Mäntyharjun kunta Y-tunnus 0165 761-0 PL 76 52701 MÄNTYHARJU Mäntyharjun Rengaspalvelu Oy Y-tunnus 2605537-6 Luotoniementie 47 52700 MÄNTYHARJU 1 Kaupan kohde Mäntyharjun

Lisätiedot

Naantalin kaupunki Esisopimus kiinteistökaupasta 2 Luonnos

Naantalin kaupunki Esisopimus kiinteistökaupasta 2 Luonnos Naantalin kaupunki Esisopimus kiinteistökaupasta 2 3.5 Omistus- ja hallintaoikeus sekä kiinteistönmuodostus 3.6 Kiinnitykset ja rasitukset Omistus- ja hallintaoikeus luovutettaviin alueisiin siirtyvät,

Lisätiedot

MYYJÄ Raision kaupunki Y-tunnus Nallinkatu Raisio. Tontin pinta-ala on kiinteistörekisteriotteen mukaan 971 m 2.

MYYJÄ Raision kaupunki Y-tunnus Nallinkatu Raisio. Tontin pinta-ala on kiinteistörekisteriotteen mukaan 971 m 2. KAUPPAKIRJA MYYJÄ Raision kaupunki Y-tunnus 0204428-5 Nallinkatu 2 21200 Raisio OSTAJA Ostermaa, Jari Veikko H-tunnus KAUPAN KOHDE Tontti 680-9-948-5. Tontin pinta-ala on kiinteistörekisteriotteen mukaan

Lisätiedot

K A U P P A K I R J A

K A U P P A K I R J A K A U P P A K I R J A 1/7 MYYJÄ OSTAJA Kauhavan kaupunki y-tunnus: 0208852-8 osoite: Kauppatie 109, 62200 Kauhava Kuusikkoaho Oy y-t unnus: 0965807-9 osoite: Kuopiontie 97 B, 83630 Kuusjärvi KAUPAN KOHTEET

Lisätiedot

Kauppahinta on kolmesataakahdeksantoistatuhatta kolmesataaneljäkymmentäkuusi ( ) euroa.

Kauppahinta on kolmesataakahdeksantoistatuhatta kolmesataaneljäkymmentäkuusi ( ) euroa. K A U P P A K I R J A MYYJÄ OSTAJA As Oy Kirkkonummen Masalanpuisto, 1745350-8 c/o YIT Rakennus Oy, PL 36, 00621 Helsinki (jäljempänä Myyjä) Kirkkonummen kunta, 0203107-0 PL 20, 02401 Kirkkonummi (jäljempänä

Lisätiedot

VAIHTOKIRJA. Vaihdon osapuolet: Rovaniemen kaupunki (ly ) Hallituskatu 7, PL Rovaniemi. Aatu Sakari Kourin kuolinpesä

VAIHTOKIRJA. Vaihdon osapuolet: Rovaniemen kaupunki (ly ) Hallituskatu 7, PL Rovaniemi. Aatu Sakari Kourin kuolinpesä 1 VAIHTOKIRJA Vaihdon osapuolet: Rovaniemen kaupunki (ly 1978283-1) Hallituskatu 7, PL 8216 96101 Rovaniemi ja Aatu Sakari Kourin kuolinpesä Vaihdonkohteet ja niiden arvostus: Rovaniemen kaupunki luovuttaa

Lisätiedot

Naantalin kaupunki (y-tunnus ), Käsityöläiskatu 2, Naantali, jäljempänä Kaupunki.

Naantalin kaupunki (y-tunnus ), Käsityöläiskatu 2, Naantali, jäljempänä Kaupunki. 1 Myyjä (y-tunnus 0135457-2), Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, jäljempänä Kaupunki. 1 2 Ostaja 3 Kaupan kohde Treeva rakennus Oy (y-tunnus 2387308-2), Onkitie 3, 21100 Naantali, jäljempänä Ostaja. Naantalin

Lisätiedot

Kauhavan kaupunki (Y-tunnus: 0208852-8) Osoite: Kauppatie 109, 62200 Kauhava. Mc Scatter Oy (Y-tunnus 1644458-9) Osoite: Järvenrinne 9, 62375 Ylihärmä

Kauhavan kaupunki (Y-tunnus: 0208852-8) Osoite: Kauppatie 109, 62200 Kauhava. Mc Scatter Oy (Y-tunnus 1644458-9) Osoite: Järvenrinne 9, 62375 Ylihärmä K A U P P A K I R J A 1/4 MYYJÄ OSTAJA Kauhavan kaupunki (Y-tunnus: 0208852-8) Osoite: Kauppatie 109, 62200 Kauhava Mc Scatter Oy (Y-tunnus 1644458-9) Osoite: Järvenrinne 9, 62375 Ylihärmä KAUPAN KOHDE

Lisätiedot

KIINTEISTÖNKAUPPAKIRJA

KIINTEISTÖNKAUPPAKIRJA KIINTEISTÖNKAUPPAKIRJA 1 Tontin myynti perustuu kaupunginhallituksen lainvoimaiseen päätökseen x.x.2015 x. SOPIJAOSAPUOLET Myyjä: Kauniaisten kaupunki (Y-tunnus 0203026-2) Kauniaistentie 10 02700 Kauniainen

Lisätiedot

TARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVÄ TONTTI JA SEN LUOVU- TUSEHDOT HAKUAIKA: 10.10.-26.10.2012 KLO 15.00 MENNESSÄ.

TARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVÄ TONTTI JA SEN LUOVU- TUSEHDOT HAKUAIKA: 10.10.-26.10.2012 KLO 15.00 MENNESSÄ. TARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVÄ TONTTI JA SEN LUOVU- TUSEHDOT HAKUAIKA: 10.10.-26.10.2012 KLO 15.00 MENNESSÄ. 1 Yleisehdot ja -tiedot: ostaja maksaa kaupungille kauppahinnan lisäksi kauppakirjan laatimiskustannuksena

Lisätiedot

Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 Rymättylän kunnantupa

Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 Rymättylän kunnantupa Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 1 Myyjä Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali 2 Ostaja Meripalo Oy, y-tunnus 0929716-2 Raatihuoneenkatu 1, 21100 Naantali 3 Kaupan kohde

Lisätiedot

KANGASALAN KAUPUNKI PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Dnro TE 1453/2018. Tontti-insinööri Tekninen keskus, geodeetti Juha Iivonen

KANGASALAN KAUPUNKI PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Dnro TE 1453/2018. Tontti-insinööri Tekninen keskus, geodeetti Juha Iivonen KANGASALAN KAUPUNKI PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Dnro TE 1453/2018 Tontti-insinööri 13.11.2018 1 48 TONTINOSAN 7280/5 MYYMINEN, MÄÄRÄALA KIINTEISTÖSTÄ 211-442-4-95 LAKOLAMMENPUISTO Tekninen keskus, geodeetti Juha

Lisätiedot

Ostaja Raision seudun Koulutuskuntayhtymä y-tunnus 0204427-7 Eeronkuja 3 21200 Raisio

Ostaja Raision seudun Koulutuskuntayhtymä y-tunnus 0204427-7 Eeronkuja 3 21200 Raisio KAUPPAKIRJA Myyjä Raision kaupunki y-tunnus 0204428-5 PL 100 21201 Raisio Ostaja Raision seudun Koulutuskuntayhtymä y-tunnus 0204427-7 Eeronkuja 3 21200 Raisio Kaupan kohde Kiinteistö 680-1-156-2 rakennuksineen.

Lisätiedot

Naantalin kaupunki Kiinteistön kauppakirja 1 Luonnos Myyjä Naantalin seurakuntayhtymä (y-tunnus ), Piispantie 2, Naantali

Naantalin kaupunki Kiinteistön kauppakirja 1 Luonnos Myyjä Naantalin seurakuntayhtymä (y-tunnus ), Piispantie 2, Naantali Naantalin kaupunki Kiinteistön kauppakirja 1 Luonnos 3.2.2019 1 Myyjä Naantalin seurakuntayhtymä (y-tunnus 2231520-6), Piispantie 2, 21100 Naantali 2 Ostaja 3 Kaupan kohde Naantalin kaupunki (y-tunnus

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki myy tarjousten perusteella asuin, liikeja toimistorakennusten asemakaavatontin.

Rovaniemen kaupunki myy tarjousten perusteella asuin, liikeja toimistorakennusten asemakaavatontin. TARJOUSPYYNTÖ Rovaniemen kaupunki myy tarjousten perusteella asuin, liikeja toimistorakennusten asemakaavatontin. Tontin kiinteistötunnus on 698 1 26 9. Tontin osoite on Korkalonkatu 12. Tontin pinta ala

Lisätiedot

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA 8.7.2014, ver 1 Sivu 1 / 5 KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA KAUPAN OSAPUOLET (Kaunismäen alue / vuokratontti) MYYJÄ Mäntsälän kunta y-tunnus: 0129261-5 osoite: Heikinkuja 4, 04600 Mäntsälä. puhelin: 019-264 5000

Lisätiedot

3 KAUPAN KOHDE 5 KAUPAN MUUT EHDOT 4 KAUPPAHINTA 2 OSTAJA. Merimasku-Antinlinna 23.5.2014. Luonnos ---- 1 MYYJÄ

3 KAUPAN KOHDE 5 KAUPAN MUUT EHDOT 4 KAUPPAHINTA 2 OSTAJA. Merimasku-Antinlinna 23.5.2014. Luonnos ---- 1 MYYJÄ NAANTALIN KAUPUNKI KAUPPAKIRJA 23.5.2014 ---- 1 Luonnos ---- 1 MYYJÄ 2 OSTAJA Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2 21100 Naantali Petri Kodisoja 3 KAUPAN KOHDE Naantalin kaupungin Tammisaaren

Lisätiedot

Luonnos 30.4.2015. Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali.

Luonnos 30.4.2015. Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali. 1 Myyjä 2 Ostaja Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali. Profmer Oy, y-tunnus 0576362-1, Teräskatu 11, 21110 Naantali. 1 3 Kaupan kohde Naantalin kaupungin 14. kaupunginosan

Lisätiedot

KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS

KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS Sopimusosapuolet Myyjä Saarijärven kaupunki (0176975-1) Sivulantie 11 Ostajat Timo Leppäaho ( ), omistusosuus ½ Hanna Leppäaho ( ), omistusosuus ½ Kolsantie 91 Kaupan kohde

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI / OP TONTTIRAHASTO KY / JATKE OY PERUSTETTAVAN / PERUSTETTAVIEN YHTIÖIDEN LUKUUN

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI / OP TONTTIRAHASTO KY / JATKE OY PERUSTETTAVAN / PERUSTETTAVIEN YHTIÖIDEN LUKUUN 1(5) LAPPEENRANNAN KAUPUNKI / OP TONTTIRAHASTO KY / JATKE OY PERUSTETTAVAN / PERUSTETTAVIEN YHTIÖIDEN LUKUUN KAUPPAKIRJA 1. Sopimusosapuolet Myyjä Ostaja Toteuttaja Lappeenrannan kaupunki, jota edustaa

Lisätiedot

Koko virallinen nimi (h- tai y-tunnus), jäljempänä Ostaja. Hangon kaupunki (y-tunnus ), jäljempänä Myyjä.

Koko virallinen nimi (h- tai y-tunnus), jäljempänä Ostaja. Hangon kaupunki (y-tunnus ), jäljempänä Myyjä. Kauppakirja Ostaja Myyjä Koko virallinen nimi (h- tai y-tunnus), jäljempänä Ostaja. Hangon kaupunki (y-tunnus 0103166-9), jäljempänä Myyjä. 1. Kaupan kohde Liitekartan mukainen noin 7000 m 2 suuruinen

Lisätiedot

Myyjä 1.1 Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, jäljempänä kaupunki.

Myyjä 1.1 Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, jäljempänä kaupunki. 1 SOPIJAPUOLET Myyjä 1.1 Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, jäljempänä kaupunki. Ostaja 1.2 Olli Mäkinen perustettavan yhtiön lukuun. 2 SOPIMUSALUE JA ESISOPIMUKSEN

Lisätiedot

Luonnos Naantalin kaupunki, y-tunnus omistusosuus: 326/1000, ja. Maskun kunta, y-tunnus omistusosuus: 42/1000,

Luonnos Naantalin kaupunki, y-tunnus omistusosuus: 326/1000, ja. Maskun kunta, y-tunnus omistusosuus: 42/1000, 1 Sopijapuolet 1 1.1 Myyjät Raision kaupunki, y-tunnus 0204428-5, omistusosuus: 632/1000, Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2 omistusosuus: 326/1000, ja Maskun kunta, y-tunnus 0204064-7 omistusosuus:

Lisätiedot

Myyjä Kaustisen kunta, PL 10, KAUSTINEN, PedeCon Oy Ab, Pohjanlahdentie 61, PIETARSAARI, :

Myyjä Kaustisen kunta, PL 10, KAUSTINEN, PedeCon Oy Ab, Pohjanlahdentie 61, PIETARSAARI, : ASUNTOTONTIN KAUPPAKIRJA Kaupan kohde Tällä kauppakirjalla myydään ja luovutetaan seuraavin ehdoin jäljempänä kohdassa 3 mainittuun asuntotarkoitukseen oheiseen karttaan merkitty Kaustisen kunnan Kaustin

Lisätiedot

Myyjät: Marja-Leena Korte-Suonpää (xxxxxx-xxxx), osuus ½ Juha Matti Suonpää (xxxxxx-xxxx), osuus ½ Vanha Hervannantie 192, TAMPERE

Myyjät: Marja-Leena Korte-Suonpää (xxxxxx-xxxx), osuus ½ Juha Matti Suonpää (xxxxxx-xxxx), osuus ½ Vanha Hervannantie 192, TAMPERE KAUPPAKIRJA KAUPAN OSAPUOLET Myyjät: Marja-Leena Korte-Suonpää (xxxxxx-xxxx), osuus ½ Juha Matti Suonpää (xxxxxx-xxxx), osuus ½ Vanha Hervannantie 192, 33870 TAMPERE jäljempänä myyjä Ostaja: Lempäälän

Lisätiedot

Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 Luonnos Naantalin kaupunki (y-tunnus ), Käsityöläiskatu 2, Naantali

Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 Luonnos Naantalin kaupunki (y-tunnus ), Käsityöläiskatu 2, Naantali Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 1 Myyjä 2 Ostaja 3 Kaupan kohde Naantalin kaupunki (y-tunnus 0135457-2), Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali Jaana Koskivaara-Coniel (henkilötunnus), osoite Naantalin kaupungin

Lisätiedot

HAKEMUS 16.1 0.2007. Tarvittaessa lisätietoja asiassa antaa Jouni Puhakka, gsm 040-50 6363 8 tai jouni.puhakka@lindstro~ninvest.fi.

HAKEMUS 16.1 0.2007. Tarvittaessa lisätietoja asiassa antaa Jouni Puhakka, gsm 040-50 6363 8 tai jouni.puhakka@lindstro~ninvest.fi. * Lindström v HAKEMUS C-?,!. "Q-$:j.,.c*,.g./ew- 16.1 0.2007 HELSINGIN KAUPUNGINHALLITUKSELLE Lindström Oy suunnittelee Konalassa osoitteessa Ristipellontie 14, Helsinki sijaitsevan palvelukeskuskiinteistönsä

Lisätiedot

HEINOLAN KAUPUNKI ESISOPIMUS ALUEEN LUOVUTUKSESTA 1 (5)

HEINOLAN KAUPUNKI ESISOPIMUS ALUEEN LUOVUTUKSESTA 1 (5) HEINOLAN KAUPUNKI ESISOPIMUS ALUEEN LUOVUTUKSESTA 1 (5) I. Tämä esisopimus liittyy Heinolan kaupungin ja Reino Javanainen kuolinpesän väliseen maankäyttösopimukseen, joka allekirjoitetaan yhtä aikaa tämän

Lisätiedot

VAIHTOKIRJA LUONNOS 27.5.2016

VAIHTOKIRJA LUONNOS 27.5.2016 VAIHTOKIRJA LUONNOS 27.5.2016 VAIHDON OSAPUOLET Liikennevirasto Suomen valtion puolesta Y-tunnus 1010547-1 PL 33, 00521 HELSINKI Suonenjoen kaupunki Y-tunnus 0208061-4 PL 13, 77601 SUONENJOKI VAIHDON KOHTEET

Lisätiedot

1 (7) VAIHTOKIRJAN ESISOPIMUS. Osapuolet 1. Ylivieskan kaupunki, Kyöstintie 4, PL Ylivieska

1 (7) VAIHTOKIRJAN ESISOPIMUS. Osapuolet 1. Ylivieskan kaupunki, Kyöstintie 4, PL Ylivieska 1 (7) VAIHTOKIRJAN ESISOPIMUS Osapuolet 1. Ylivieskan kaupunki, 0190557-3 Kyöstintie 4, PL 70 84100 Ylivieska 2. Maler Oy, 0773587-8 Joutsentie 2, 84100 Ylivieska Vaihdon kohde 1. Ylivieskan kaupunki luovuttaa

Lisätiedot

Lempäälän kunta (Y-tunnus ), jäljempänä myyjä PL LEMPÄÄLÄ

Lempäälän kunta (Y-tunnus ), jäljempänä myyjä PL LEMPÄÄLÄ KAUPPAKIRJA Myyjä: Lempäälän kunta (Y-tunnus 0150783-1), jäljempänä myyjä PL 36 37501 LEMPÄÄLÄ Ostaja: Lempäälän Energia Oy (Y-tunnus 0150764-7), jäljempänä ostaja Tampereentie 10 37500 LEMPÄÄLÄ KAUPAN

Lisätiedot

Kauppahinta muodostuu seuraavasti: - maapohja x euroa (x euroa/m²); - rakennukset x euroa; - puusto x euroa; ja - irtaimisto x euroa.

Kauppahinta muodostuu seuraavasti: - maapohja x euroa (x euroa/m²); - rakennukset x euroa; - puusto x euroa; ja - irtaimisto x euroa. KV x.x.20xx x / Dnro Tekla/xx/20xx Kiinteistön kauppakirja / Riihisalo 433-411-1-542 1 (7) KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA (LUONNOS) MYYJÄ Riihimäen kaupunki 0152563-4 PL 125, 11101 Riihimäki OSTAJA

Lisätiedot