Kaavaluonnos nähtävillä
|
|
- Ilmari Tamminen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 SIIKAISTEN KUNTA 1 (11) Keskustaajaman osayleiskaava Kaavaluonnos nähtävillä LAUSUNNOT 1. Fingrid Oyj 2. Satakunnan museo 3. Metsänhoitoyhdistys Karhu 4. Museovirasto 5. Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 6. Satakuntaliitto
2 SIIKAISTEN KUNTA 2 (11) 1. FINGRID OYJ ) Kaavakartassa voimajohdon jännitetason merkinnäksi tulee korjata 400 kv. Voimajohdon johtokäytävävarauksen leveytenä tulee käyttää johtoalueen kokonaisleveyttä eli 56 m. Rakentamisrajoitusalueelle (56 m) ei saa pystyttää rakennuksia. 2) Rakentamisrajoitusalueelle ei saa osoittaa ME-aluetta. 3) Kaavaselostukseen on päivitettävä ajantasainen tieto YVA-selostus 2008:sta. 1) Kaavaa voidaan tarkistaa Fingrid Oyj:n esittämällä tavalla. 2) Kaavaa voidaan tarkistaa Fingrid Oyj:n esittämällä tavalla. 3) Selostusta voidaan täydentää Fingrid Oyj:n esittämällä tavalla. 1) Kaavakartassa voimajohdon jännitetasoksi merkitään 400 kv, johtokäytävävarauksen leveydeksi osoitetaan 56 m ja kaavassa kielletään rakennusten pystyttäminen johtokäytäväalueelle. 2) Kaavassa rajataan kotieläintalouden suuryksikön alue (ME) siten, että se ei ulotu voimajohdon johtokäytäväalueelle. 3) Kaavaselostuksessa huomioidaan YVA-selostus SATAKUNNAN MUSEO ) Purkamisen osalta suojelumääräys (sr) tulee muuttaa Satakunnassa käytettyyn muotoon: MRL:n 41.2 :n nojalla määrätään, että kulttuurihistoriallisesti, rakennushistoriallisesti tai maisemallisesti arvokasta rakennusta ei saa purkaa. Viittaus purkamisen luvanvaraisuuteen tulee poistaa. 2) Kirkko tulee osoittaa erillisellä (sr-)merkinnällä, joka viittaa kirkkolakiin. Esimerkiksi: sr-k KIRKKOLAIN NOJALLA SUOJELTU RAKENNUS. Kohteita koskevista suunnitelmista tulee pyytää Museoviraston lausunto. 3) ma-1- ja ma-2-rajausten yhteyteen tulisi liittää alueilla tapahtuvaa uudisrakentamista ohjaava määräys, esimerkiksi: Merkinnällä on osoitettu Siikaisten kirkon ympäristön kulttuurimaisema. Alueiden käytön on sovelluttava alueen historialliseen kehitykseen. Alueen vanhan rakennuskannan säilymistä ja uudiskäyttöä tulee edistää, mahdollisen täydennysrakentamisen ja muiden muutosten on sopeuduttava kulttuuriympäristön ominaisluonteeseen ja erityispiirteisiin. Alueella ei saa tehdä toimenpiteitä, jotka heikentävät kulttuurimaiseman, historian ja kyläkuvan kannalta merkittävän aluekokonaisuuden arvoa. Rakentamisen sijoittamista ei tule suunnitella maisemakuvaa pirstovasti avoimille viljelyalueille ellei se olennaisesti liity maa- ja metsätalouden toimintoihin. Avoimeen peltomaisemaan rakennettaessa asuinrakennusryhmän ympärille tulee muodostaa istutettu vyöhyke. Istutusten tulee tyylillisesti sopia perinteiseen maalaisympäristöön. Käytettävän lajiston tulee olla alueelle luontaista luonnonkasvillisuutta tai perinteisiä puutarhakasveja. Tonttien aitaamista maisemassa selvästi erottuvin aidoin ei suositella. Alueen rakentamista tai muuta maankäyttöä koskevista suunnitelmista tulee pyytää Satakunnan Museon lausunto. 4) Uudet Lauttijärventien ja Hirvijärventien varteen osoitettavat asuinaluevaraukset (AP-1) ovat melko laajoja, joten ne voisi merkitä esimerkiksi ensisijaisesti ja toissijaisesti kaavoitettavien alueiden merkinnällä. 5) Etenkin Lauttijärventien ympäristössä on viehättävää ja pienipiirteistä ympäristöä, jonka maaseutumaisen luonteen säilyminen olisi suotavaa. 1) Kaavaa voidaan tarkistaa Satakunnan museon esittämällä tavalla. 2) Kaavaa voidaan tarkistaa PYK/s-merkinnän osalta. 3) Satakunnan museon esitys voidaan huomioida osittain kaavassa ja osittain selostuksessa. 4) Selostusta voidaan tarkistaa Satakunnan museon esittämällä tavalla. 5) Kunnalla on sama tavoite.
3 SIIKAISTEN KUNTA 3 (11) 1) Täydennetään kaavaa Satakunnan museon esittämällä tavalla. 2) PYK/s-kaavamerkinnän selityksen loppuun lisätään: Kohteita koskevista suunnitelmista tulee pyytää Museoviraston lausunto. 3) Kaavamerkintöjen ma-1 ja ma-2 selitykseen lisätään: Merkinnällä on osoitettu Siikaisten kirkon ympäristön kulttuurimaisema. Alueiden käytön on sovelluttava alueen historialliseen kehitykseen. Alueen vanhan rakennuskannan säilymistä ja uudiskäyttöä tulee edistää, mahdollisen täydennysrakentamisen ja muiden muutosten on sopeuduttava kulttuuriympäristön ominaisluonteeseen ja erityispiirteisiin. Alueella ei saa tehdä toimenpiteitä, jotka heikentävät kulttuurimaiseman, historian ja kyläkuvan kannalta merkittävän aluekokonaisuuden arvoa. Alueen rakentamista tai muuta maankäyttöä koskevista suunnitelmista tulee pyytää Satakunnan Museon lausunto. Loppuosa Satakunnan museon esittämästä tekstistä liitetään kaavaselostukseen. 4) Ei muutosta kaavaan. Täydennetään selostusta Satakunnan museon esittämällä tavalla. 5) Alue on yleiskaavaluonnoksessa osoitettu pientalovaltaiseksi asuntoalueeksi. Alueen asemakaavoituksessa huomioidaan Satakunnan museon esittämä tavoite. 3. METSÄNHOITOYHDISTYS KARHU ) Metsänhoitoyhdistyksellä ei ole huomautettavaa kaavaluonnoksesta edellyttäen, että kaava ei estä normaalia metsätalouden harjoittamista talousmetsissä. 1) Suunnittelualueella sijaitsee luonnonsuojelulain 49 :n perusteella suojeltuja liito-oravan (s-1) sekä lepakoiden ja viitasammakoiden (s-2) lisääntymis- ja levähdyspaikkoja, joiden hävittäminen ja heikentäminen on kielletty. Suunnittelualueelle sijoittuu myös luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeitä alueita: mahdollinen metsälain 10 :n mukainen erityisen arvokas elinympäristö (luo-1) ja paikallisesti arvokas perinnemaisema (luo-2). Edellä mainitut ympäristöt tulee huomioida metsänhoitosuunnitelmissa ja metsää hoidettaessa. 1) Ei muutosta kaavaan. 4. MUSEOVIRASTO ) Selostuksessa (s. 11) todetaan, että alueella on tehty myös historiallisen ajan kiinteiden muinaisjäännösten inventointi. Tätä inventointia ei tehty, mikä todetaan sivulla 31. Selvyyden vuoksi maininta tehdystä inventoinnista tulee poistaa. 1) Selostusta voidaan tarkistaa Museoviraston esittämällä tavalla. 1) Ei muutosta kaavaan. Selostuksesta poistetaan harhaanjohtava maininta historiallisen ajan kiinteiden muinaisjäännösten inventoinnista. 5. VARSINAIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS ) Selostuksessa tulee selvittää valitut kaavaratkaisut ja niiden merkitys. 2) Selostuksessa tulee käsitellä rakentamisen määrä ja mitoitus, lähtökohtana on oltava perusteltu väestönkehitysarvio. 3) Suunnittelualueen eteläosan AT-alueen sijoittamista ja toteuttamista tulee perustella. 4) Kaava-alueen eteläosan uusien AP-alueiden laajuutta ja sijoittumista tulee vielä tarkastella ja esittää
4 SIIKAISTEN KUNTA 4 (11) uusien alueiden toteuttamisen ajoitus. 5) Siikaisjärven ranta-alueille tulee osoittaa koko keskustaajamaa palvelevat riittävät virkistysalueet (rantaan ulottuvia virkistysalueita on todella vähän). 6) Kevyen liikenteen väylä tulisi siirtää mahdollisuuksien mukaan kulkemaan rantaan. 7) Omarantainen AO/RA-alue tulee muuttaa yhteisrantaisiksi AP-alueiksi. Lisättävä merkintä, onko alue tarkoitus asemakaavoittaa. 8) RM/AO-alue tulee jakaa RM- ja AO-alueiksi. 9) Tulee lisätä kaavamääräys, että MU- ja MY-alueille ei saa rakentaa. 10) M-1- ja AT-alueiden rakentamista ei tulisi ratkaista suunnittelutarveratkaisuilla ja poikkeamislupapäätöksillä, vaan kaavan tulisi ohjata rakentamista. 11) Sr-merkinnän purkulupamääräys tulee korvata tekstillä rakennusta ei saa purkaa. 12) Kaavamerkintöihin ma-1 ja ma-2 tulee lisätä alueiden käyttöä koskevat tarkemmat määräykset. 13) Pohjakartassa tulisi näkyä korkeuskäyrät, nykyinen tiestö ja rakennuskanta. 14) AT-alueen luoteispuoleiselle AP-1-alueelle tulisi merkitä kulkuyhteys. 1) Tulva-alue rajoittaa voimakkaasti keskustan rakentamisalueiden laajentamista, laajennusalueet joudutaan hakemaan keskustan ulkopuolelta. Luontevin taajaman kasvusuunta on Hirvijärventien varsi, koska alueen viemäröinti on jo kunnossa. 2) Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden mukaan yleiskaavan lähtökohtana on oltava perusteltu väestönkehitysarvio. Kunnassa on jonkin verran tulomuuttoa ja kunnan omistamista omakotitonteista syntyy kauppoja. Keskustaan suuntautuu lähinnä täydennysrakentamista. Myös tulevaisuudessa keskustaan tullee suuntautumaan erityisesti asuinpientalorakentamista. 3) Kyseinen AT-alue muutetaan M-alueeksi. 4) Hirvijärventien varteen on laadittu Heinijoen asemakaava, joka on luonnosvaiheessa. Hirvijärventien varsi on käytännössä ainoa kaavassa osoitettu asuinrakentamisen laajennusalue. Muut asuinrakentamiseen tarkoitetut alueet ovat luonteeltaan täydennysrakentamisalueita. Uusien alueiden toteuttamisen ajoitus voidaan käsitellä selostuksessa. 5) Yleiskaavassa ranta-alueelle osoitetaan riittävästi venesatamia ja uimarantoja sekä niille johtavat kevyen liikenteen väylät. Keskustan asukkaita palvelevat myös kohtuullisen matkan päässä sijaitsevat Eteläpään alueen uimarannat ja venevalkamat. Asemakaavassa keskustan rannat on osoitettu suurelta osin rakennettavaksi alueeksi. Ranta-alueiden asemakaavatonttien muuttaminen yleiskaavassa puistoksi aiheuttaisi vastustusta tonttimaan omistajissa 6) Ranta-alue ei sovellu kevyen liikenteen väylää varten, koska rannat ovat osittain jyrkkiä ja rannassa on olemassa olevia asuinrakennuksia. Rannat ovat pääosin yksityisten omistuksessa ja asemakaavassa lähes kaikki keskustan rannat on osoitettu tonttialueeksi. 7) Voimassaolevassa asemakaavassa alue on osoitettu omarantaiseksi loma-asuntoalueeksi (RH). AO/RA-alueella on painetta sekä asuinpientalojen että loma-asuntojen rakentamiseen. 8) Eteläpään alue sijaitsee lähellä keskustaa ja sen palveluja. Tavoitteena on mahdollistaa sekä asuinpientalojen että loma-asuntojen rakentaminen alueelle. 9) Rakentamisen kieltäminen yleiskaavalla aiheuttaa lunastus- tai korvausvelvollisuuden. 10) M-1-alueen oikeusvaikutukset vastaavat kunnan tavoitteita. AT-alue muutetaan M-alueeksi. 11) Asia on käsitelty Satakunnan museon lausunnon yhteydessä. 12) Asia on käsitelty Satakunnan museon lausunnon yhteydessä. 13) Yleiskaavan pohjakarttana on käytetty Maanmittauslaitoksen raja-aineistoa ja peruskarttalehteä , joka on päivätty keväälle ) Kaavaa voidaan tarkistaa ELY-keskuksen esittämällä tavalla. 1) Ei muutosta kaavaan. Lisätään selostukseen selvitys valituista kaavaratkaisuista ja niiden merkityksestä. 2) Ei muutosta kaavaan. Käsitellään selostuksessa rakentamisen määrä ja mitoitus. 3) Kaavassa AT-alueen muutetaan M-alueeksi. Muutos huomioidaan selostuksessa.
5 SIIKAISTEN KUNTA 5 (11) 4) Ei muutosta kaavaan. Selostukseen lisätään uusien alueiden toteuttamisen ajoitus. 5) Ei muutosta kaavaan. Ranta-alueiden virkistysalueratkaisut perustellaan selostuksessa. 6) Ei muutosta kaavaan. Ranta-alueiden kevyen liikenteen ratkaisut perustellaan selostuksessa. 7) Kaavassa AO/RA-alue muutetaan AP-1-alueeksi. Muutos huomioidaan selostuksessa. 8) Kaavassa RM/AO-alue muutetaan RA/AO-alueeksi. Muutos huomioidaan selostuksessa. 9) Ei muutosta kaavaan eikä selostukseen. 10) M-1-alueen osalta ei muutosta kaavaan eikä selostukseen. Kaavassa AT-alue muutetaan M- alueeksi. Muutos huomioidaan selostuksessa. 11) Kaava muutetaan ELY-keskuksen esittämällä tavalla. 12) Kaava muutetaan ELY-keskuksen esittämällä tavalla. 13) Ei muutosta kaavaan eikä selostukseen. 14) Kaava muutetaan ELY-keskuksen esittämällä tavalla. 6. SATAKUNTALIITTO ) Taajamatoimintojen/asumisen maankäyttöratkaisun perusteiksi ei ole selostuksessa esitetty väestöennusteeseen, asuntotarvelaskelmaan tai muihin selvityksiin tai erityisiin syihin perustuvaa uudisrakentamisalueiden tarvetta. 2) Eteläpään matkailualuetta tulisi Satakunnan maakuntakaavan mukaan kehittää matkailuun, vapaaaikaan ja virkistykseen liittyvillä toiminnoilla. 3) Tulisi harkita Tunturilammin itäpuolella sijaitsevan kaivoslain mukaisen valtausalueen osoittamista selvitysalueena (se). 4) Tulisi harkita maakuntakaavan ohjeellisen moottorikelkkareitin esittämismahdollisuutta tukemaan Eteläpään matkailullista kehittämistä. 5) Satakunnan maakuntakaavan tultua voimaan ei selostuksessa tule enää kuvata Satakunnan seutukaavan 5 sisältöä ja ohjausvaikutusta. 1) Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden mukaan yleiskaavan lähtökohtana on oltava perusteltu väestönkehitysarvio. Selostusta voidaan täydentää Satakuntaliiton esittämällä tavalla. 2) Kunnalla on samat tavoitteet. Lisäksi kunta haluaa kehittää aluetta asuinvaihtoehtona. 3) Kaavaa voidaan täydentää Satakuntaliiton esittämällä tavalla. 4) Maakuntakaavassa on osoitettu ohjeellinen moottorikelkkareitti. Yleiskaavaa voidaan täydentää Satakuntaliiton esittämällä tavalla. 5) Satakunnan maakuntakaava on kokonaismaakuntakaava, joka kumoaa maakunnan alueella voimassa olleet seutukaavat. Selostusta voidaan tarkistaa Satakuntaliiton esittämällä tavalla. 1) Ei muutosta kaavaan. Täydennetään selostusta Satakuntaliiton esittämällä tavalla. 2) Ei muutosta kaavaan eikä selostukseen. 3) Kaavaa täydennetään osoittamalla kaivoslain mukaisen valtausalueen (Hirvijärvi 1) rajaus. 4) Kaavaa täydennetään osoittamalla moottorikelkkareitti ja täydennys huomioidaan selostuksessa. 5) Ei muutosta kaavaan. Tarkistetaan selostusta Satakuntaliiton esittämällä tavalla.
6 SIIKAISTEN KUNTA 6 (11) Keskustaajaman osayleiskaava Kaavaluonnos nähtävillä MIELIPITEET 1. Tilat 5:26 ja 5: Tilat 2:15 ja 2: Tila 5: Tilat 5:122 ja 5: Tila 4: Tila 2:66 7. Tilat 5:118 ja 5: Tila 2: Tila 2: Tila 2: Tila 5: Tila 1: Useita tiloja 14. Tila 4: Tila 4: Tila 4: Tila 5: Tila 5: Tila 12:6
7 SIIKAISTEN KUNTA 7 (11) 1. Tilat 5:26 ja 5:112 1) Tilan alueella sijaitseva kevyen liikenteen väylä tulee poistaa. 1) Kunnan tavoitteena on varata rannoille riittävästi venesatamia ja uimarantoja sekä niille johtavat kulkuyhteydet. Tavoitteen saavuttaminen ei edellytä rantaan tai lähelle rantaa sijoittuvia rannansuuntaisia kevyen liikenteen kulkuyhteyksiä. Asemakaavassa keskusta-alueen rannat on osoitettu pääosin korttelialueeksi. Asemakaavassa korttelialueiksi osoitettujen ranta-alueiden muuttaminen yleiskaavassa virkistysalueiksi aiheuttaa vastustusta asemakaavan mukaisten rantatonttien omistajissa. Keskustan asukkaita palvelevat myös kohtuullisen matkan päässä sijaitsevat Eteläpään alueen uimarannat ja venesatamat. 1) Kevyen liikenteen väylä poistetaan ja virkistysalue muutetaan AP-alueeksi. 2. Tilat 2:15 ja 2:235 1) Tilan läpi menevä kevyen liikenteen väylä tulee poistaa tai siirtää maantien puoleiselle tontin reunalle. 1) Katso mielipiteen n:o 1 vastine. 1) Kevyen liikenteen väylä poistetaan ja virkistysalue muutetaan AP-alueeksi. 3. Tila 5:221 1) Kevyen liikenteen väylä tulee poistaa tilan alueelta ja läheisyydestä. Tilan käyttötarkoitus tulee säilyttää hyväksytyn asemakaavan mukaisena. 1) Katso mielipiteen n:o 1 vastine. 1) Tilan läpi menevä kevyen liikenteen väylä poistetaan ja tilan alue osoitetaan AP:ksi. 4. Tilat 5:122 ja 5:123 1) Viheralue ja liikenneväylä tulee poistaa tilojen alueelta. 1) Katso mielipiteen n:o 1 vastine. 1) Kevyen liikenteen väylä poistetaan ja virkistysalue osoitetaan AP-alueeksi. 5. Tila 4:164 1) Kevyen liikenteen väylä tulee poistaa tilan alueelta. 1) Katso mielipiteen n:o 1 vastine.
8 SIIKAISTEN KUNTA 8 (11) 1) Kevyen liikenteen väylä poistetaan ja virkistysalue osoitetaan AP-alueeksi. 6. Tila 2:66 1) Tontin lounaisnurkan läpi kulkeva kevyen liikenteen väylä tulee poistaa kaavasta. 1) Katso mielipiteen n:o 1 vastine. 1) Kevyen liikenteen väylä poistetaan kaavasta. 7. Tilat 5:118 ja 5:209 1) VL-alue ja kevyen liikenteen väylä tulee poistaa mainittujen tonttien alueelta. 1) Yleiskaavaluonnoksen mukainen kevyen liikenteen väylä kulkee lainvoimaisen asemakaavatontin ylitse. Kevyen liikenteen kulkuyhteys on tarpeellinen. 1) Kevyen liikenteen väylä siirretään kulkemaan tonttien eteläpuolitse olemassa olevan katualueen kautta. Tonttien alue muutetaan AP-alueeksi. 8. Tila 2:207 1) Lauttijärventien varteen osoitettu kevyen liikenteen väylä tulee poistaa kaavasta. 1) Kevyen liikenteen väylä on liikenneturvallisuuden kannalta tärkeä. 1) Ei muutosta. Kevyen liikenteen väylän tiesuunnitelmaa tehtäessä tulee etsiä mahdollisimman hyvin alueelle soveltuva tieratkaisu. 9. Tila 2:245 1) Viheralueet ja venevalkama tulee poistaa kiinteistön alueelta. 1) Tilan alueelle on asemakaavassa varattu runsaasti virkistys- ja venevalkama-aluetta, jotka on merkitty yleiskaavaluonnokseen. Yleiskaavaluonnoksessa tilan alueelle on osoitettu myös rannansuuntainen kevyen liikenteen väylä. Asemakaavassa osoitettu venevalkama-alue on toiminnan kannalta epäedullisessa paikassa. Katso mielipiteen n:o 1 vastine. 1) Venevalkamaa pienennetään ja siirretään länteen päin edullisemmalle paikalle, virkistysalue muutetaan AP-1-alueeksi ja rannansuuntainen kevyen liikenteen väylä poistetaan kaavasta. Osoitetaan uusi kevyen liikenteen väylä Lauttijärventieltä venesatamaan.
9 SIIKAISTEN KUNTA 9 (11) 10. Tila 2:162 1) Tilan länsirajan taakse merkitty venevalkama tulee poistaa. 1) Katso mielipiteen n:o 9 vastine. 1) Venesatama siirretään länteen päin mielipiteen n:o 9 päätösehdotuksen mukaisesti. 11. Tila 5:89 1) Tilaan kuuluvan niemen tyveen on kaivettu oja, joka erottaa niemen muusta tilasta erilliseksi saareksi. Koko tila, myös erillinen saari ja välioja, tulee merkitä kaavassa RA-alueeksi. 1) Rajakartan mukaan ojankaivuun seurauksena muodostunut erillinen saari sekä oja kuuluvat tilaan 5:89. 1) Saari ja välioja osoitetaan kaavassa RA-alueeksi. 12. Tila 1:168 1) Tilalle tulee yleiskaavassa osoittaa tontti, johon kuuluu vähintään 1 ha tulvarajan yläpuolista aluetta. Tontille tulee kaavoittaa myös jonkinlainen rantapirtti. Läheinen kevyen liikenteen väylä tulee poistaa kaavasta. 1) Tila on kokonaisuudessaan tulvarajan alapuolista aluetta. Yleiskaavaa laadittaessa tilakohtaiset rantarakennusoikeudet tulee selvittää rantamitoituksella. Tämän yleiskaavoituksen tavoitteena ei ole selvittää uuden rantarakentamisen määrää ja sijoitusta. 1) Ei muutosta rantapirtin osalta. Läheinen kevyen liikenteen reitti muutetaan ohjeelliseksi ulkoilureitiksi. 13. Useita tiloja 1) Kaava-aluetta tulee laajentaa länteen Matinlammin etelärannalle. Laajennusalueen pinta-ala on noin 28 ha. Laajennuksen käyttötarkoitukseksi tulee osoittaa M tai M-1. 1) Kaavan laajentaminen edellyttää luontoselvityksen tekemistä kaavanlaajennusalueelle. Esitetty laajennusalue sijaitsee ranta-alueella, joten uuden rakennusoikeuden selvittämiseksi tulee laatia rantamitoitus. Alueen viemäröinti ei ole kunnossa eikä alue liity luontevasti taajamarakenteeseen. 1) Ei muutosta. 14. Tila 4:158 1) Tilan alueelta tulee poistaa P-1-, AP- ja MY-alueet.
10 SIIKAISTEN KUNTA 10 (11) 1) P-1-aluevaraus ei estä mainitun alueen nykyistä maankäyttöä. Yleiskaavan maalaismaisuustavoitteen kannalta MY-aluevaraus on merkittävä, koska MY-alueeksi osoitetun peltoalueen säilyminen peltona on tavoitteen saavuttamisen kannalta keskeinen. 1) Asemakaavassa korttelin 24 länsipuolelle osoitettu MT-alue osoitetaan yleiskaavassa M-alueeksi. Muilta osin yleiskaavaa ei muuteta. 15. Tila 4:39 1) AT-alue tulee poistaa tilan alueelta. 1) Yleiskaavaluonnoksessa on osoitettu melko runsaasti uusia rakentamiseen tarkoitettuja alueita. 1) Välisalonnevalla sijaitseva AT-alue muutetaan kokonaisuudessaan M-alueeksi. 16. Tila 4:104 1) Kiinteistöä koskeva sr-merkintä tulee poistaa kaavasta. 1) Maakuntamuseon edustajan mukaan Petäjäniemi on suojelun arvoinen, tärkeä sisääntulokohde, joka profiloi koko keskustaa. Hienosti rinnemaastoon sijoitettu kiinteistö on historiallisesti arvokas kohde kertomassa yhteiskunnan modernisoitumisesta sekä arkkitehtuurinsa että käyttötarkoituksensa osalta. Huolimatta arkisesta käyttötarkoituksesta, arkkitehtuuri on ajanmukaista ja viimeisteltyä. Kohde kuuluu vuonna 2010 tehdyn rakennuskannan arvotuksen mukaan A-luokkaan (suojeltava kohde). Kiinteistön omistajalla on mahdollisuus saada rakennuksen kunnossapitoon avustuksia. 1) Ei muutosta. 17. Tila 5:138 1) Tilan alueelle merkitty TY-1-alue tulee poistaa. 1) Yleiskaavaluonnoksessa on osoitettu melko runsaasti teollisuusrakentamiseen tarkoitettuja alueita, joista osalle on asemakaavoitus vireillä. 1) TY-1-alue muutetaan M-alueeksi. 18. Tila 5:138 1) Tilan alueelta tulee poistaa s-2 ja luo-1-alueet. 1) Rajaukset perustuvat luontoselvitykseen.
11 SIIKAISTEN KUNTA 11 (11) 1) Tarkistetaan rajausten oikeellisuus. Kaavan selkeyttämiseksi esitetään liito-oraville, lepakoille ja viitasammakoille kullekin omat s-merkinnät. 19. Tila 12:6 1) Lepakkoalue (s-2) tulee poistaa tilan alueelta. 1) Rajaus (s-2) perustuu luontoselvitykseen. 1) Tarkistetaan rajauksen oikeellisuus. Seinäjoella Pekka Isotalo projektipäällikkö Pöyry Finland Oy
2. Kaavaluonnoksesta saatu palaute ja palautteen huomioonottaminen
MUISTIO 1 (9) Aika 16.03.2012 klo 9.00-12.00 Paikka Siikaisten kunnanvirasto Läsnä Päivi Rantanen Siikaisten kunta Anne Järvenranta Siikaisten kunta Ilmari Mattila Arkkitehti Pekka Isotalo Pöyry Finland
Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan muutos 3, Kokemäen kaupunki, Luonnosvaihe
Varsinais-Suomi LAUSUNTO 25.02.2019 Diaarinumero VARELY/42/2019 Liite 1 kpl Kokemäen kaupunki kokemaki@kokemaki.fi anne.peltonen@kokemaki.fi Viite: Lausuntopyyntö 03.01.2019 Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan
Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN
Taajama-alueen osayleiskaavan muutos
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A HARTOLAN KUNTA Taajama-alueen osayleiskaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21427 annettuihin lausuntoihin I (I) Reinikainen Kuisma Sisällysluettelo 1 Hämeen
RISTIJÄRVEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAPPILANRANTA JA KANSALA KAAVALUONNOKSEN NÄHTÄVILLÄOLO
RISTIJÄRVEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAPPILANRANTA JA KANSALA KAAVALUONNOKSEN NÄHTÄVILLÄOLO 17.1.2013 16.2.2013. Kaavaluonnoksesta saatu palaute vastineineen 28.2.2013 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA
NIEMI 8250 VASTINELUETTELO / MIELIPITEET
NIEMI 8250 VASTINELUETTELO / MIELIPITEET Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.11.2007 Nähtävillä oloaika: 16.11.-7.12.2007 Mielipide 1, 2 7.12.2007, dnro: YPA: 9937/611/2007 Lahtinen Nora, 2 kpl Mielipide
Lausunnon antaja Lausunnon sisältö Kaavatoimikunnan vastine Pyhäjärviseudun ympäristölautakunta. Pohjaveden suojelua koskeva määräys on asianmukainen.
Kaavan nimi: Kauttuan keskuksen asemakaavan muutos Luonnos nähtävillä 13.4.-14.5.2015 Kooste saaduista lausunnoista ja mielipiteistä Kaavatoimikunta Lausunnon antaja Lausunnon sisältö Kaavatoimikunnan
Ulvilan Pappilanlammen alueen asemakaava, Ulvilan kaupunki, ehdotusvaihe
Varsinais-Suomi LAUSUNTO 11.03.2019 Diaarinumero VARELY/5129/2018 Liite 1 kpl Ulvilan kaupunki juha.virola@ulvila.fi Viite: Lausuntopyyntö 15.02.2019 Ulvilan Pappilanlammen alueen asemakaava, Ulvilan kaupunki,
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OJALANMÄKI III A ASEMAKAAVA FORSSAN KAUPUNKI
KAAVA-ALUEEN RAJAUS. OSAYLEISKAAVALUONNOS POHJANA. ALUEEN ORTOKUVA Kaavoitus kohde Hakija/Aloite Asemakaavan tarkoitus Maakuntakaava Osayleiskaava Dnro: Ojalanmäki III A Forssan kaupunki Laatia asemakaavattomalle
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, ehdotusvaihe
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (8) S. Paananen, T. Järvinen Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä... 1 1.1 Kaavaprosessin
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5189 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 22.11.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 7. kaupunginosan (Reima) korttelin 543 tontteja 1 ja 2, korttelin
EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177
EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701
Kirkkolain nojalla suojeltu kohde. Kohdetta koskevista suunnitelmista tulee pyytää museoviranomaisen lausunto.
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNGIN OSAYLEISKAAVA KOSKEE KALANNIN ALUETTA Osayleiskaavamerkinnät ja määräykset, ( 1 :25 000, kartta 1 /2) ja osayleiskaavaa tarkentavat merkinnät ja määräykset osasuurennoksilla (1:10
Ulvilan Pappilanlammen alueen asemakaavaluonnos, Ulvilan kaupunki
Varsinais-Suomi LAUSUNTO xx.xx.201x Diaarinumero VARELY/xxx/201x Liite 1 kpl Ulvilan kaupunki juha.virola@ulvila.fi Viite: Lausuntopyyntö 11.12.2018 Ulvilan Pappilanlammen alueen asemakaavaluonnos, Ulvilan
Ote Pirkanmaan ensimmäisestä maakuntakaava
Kaavatilanne Kaavatilanne kiinteistöllä 418-424-0003-0088: Ote Pirkanmaan ensimmäisestä maakuntakaava 29.3.2007 Kiinteistö on suurimmalta osin maakuntakaavassa virkistysaluetta (V) ja osaltaan taajamatoimintojen
Lausunnot Kaakkois-Suomen ELY-keskus Etelä-Karjalan liitto Etelä-Karjalan pelastuslaitos Liikennevirasto 4. 5.
Parikkalan kunta Koirniemen osayleiskaava 17.12.2014 Kaavaehdotus oli nähtävillä 26.6.2014 28.7.2014. Kaavaehdotuksesta saatiin 7 lausuntoa ja 1 muistutusta. Seuraavassa on lausunnot sekä kaavoittajan
SUSIMÄEN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS
FCG Finnish Consulting Group Oy Rantasalmen kunta SUSIMÄEN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Vastineet / luonnosvaihe P14011 30.5.2012 FCG Finnish Consulting Group Oy Vastineet / luonnosvaihe
Virojoki-Vaalimaa osayleiskaavan muutokset
VIROLAHDEN KUNTA Virojoki-Vaalimaa osayleiskaavan muutokset lausuntojen ja muistutusten vastineet FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 707-P30712 kuuleminen / vastineet 1 (13) Auranen Maria Sisällysluettelo
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5186 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.8.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelin 26 osaa koskeva asemakaavan
MERIKARVIAN KUNTA. MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI koskien tilaa Kivikari
MERIKARVIAN KUNTA MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI koskien tilaa Kivikari 484-414-2-122 Riispyyn kylässä KUNNAN KAAVATUNNUS 484RAKAM12016 4.12.2016 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
Lausunto, Ihoden asemakaavan muutos, kortteli 29, Pyhäranta, luonnos
Varsinais-Suomi LAUSUNTO 28.3.2018 Diaarinumero VARELY/658/2018 Pyhärannan kunta Pajamäentie 4 23950 Pyhäranta kunta@pyharanta.fi Lausuntopyyntönne, saapunut 28.2.2018 Lausunto, Ihoden asemakaavan muutos,
Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1(10) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN
vähintään 30 m. Rantaan ulottuvalle AO- alueelle voidaan rakentaa rantaan yksi kerrosalaltaan
KARSTULA ITÄISTEN JA LÄNTISTEN VESISTÖJEN OIKEUSVAIKUTTEINEN RANTAOSAYLEISKAAVA MK :0000 MERKINTÖJEN SELITYKSET JA KAAVAMÄÄRÄYKSET : AM AO AO-3 RA MAATILOJEN TALOUSKESKUSTEN ALUE. Alueelle saa sijoittaa
PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS. Savitaipaleen kunta (739) Saksan tila (osa) Kaavaehdotus
PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Savitaipaleen kunta (739) Saksan tila 739-421-7-414 (osa) Kaavaehdotus 10.8.2016 1 Osayleiskaavan muutoksen selostus, joka koskee Pien-Saimaan osayleiskaavaa. 1 PERUSTIEDOT
N12 Nummen kevyen liikenteen väylä, 103. kaupunginosa Nummen Oilaantien liikennealueen asemakaavan muutos
Kaupunkisuunnittelulautakunta 32 17.03.2015 Kaupunkisuunnittelulautakunta 116 20.10.2015 Kaupunkisuunnittelulautakunta 9 11.02.2016 Kaupunginhallitus 70 22.02.2016 Kaupunkisuunnittelulautakunta 61 24.05.2016
RAJALA JALASJÄRVI YMPARISTOTAITO OY JALASJÄRVEN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS 1:2000 LUONNOS AIR-IX SUUNNITTELU OULUSSA
RAJALA JALASJÄRVI ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS 1:2000 LUONNOS OULUSSA 11.2.2005. RIITTA YRJÄNHEIKKI ARKKITEHTI SAFA, YKS-177 MIKKO KORHONEN ARKKIT.YO AIR-IX SUUNNITTELU YMPARISTOTAITO OY JALASJÄRVEN
Merkintöjen selitykset ja kaavamääräykset:
LAUKAAN KUNTA Keski-Laukaan yleiskaavan pohjoisosa Osa-alue I Piilopohja-Kuukkala Kaavaehdotus 20.11.2017 1:10 000 Merkintöjen selitykset ja kaavamääräykset: AP-1 PIENTALOVALTAINEN ASUNTOALUE. Alueen rakentamisesta
INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80
INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5199 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.3.2018 ASEMAKAAVA MUSIIKKIOPISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), korttelia 21 koskeva asemakaavan
Kokemäen Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan muutos 2, Kokemäen kaupunki, Ehdotusvaihe
Varsinais-Suomi LAUSUNTO 27.03.2019 Diaarinumero VARELY/2018/2018 Liite 1 kpl Kokemäen kaupunki kokemaki@kokemaki.fi anne.peltonen@kokemaki.fi Viite: Lausuntopyyntö 30.1.2019 Kokemäen Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan
Lausunto Riihimaan ranta-asemakaavan muutoksesta 5, ehdotusvaihe
LAUSUNTO Diaarinumero VARELY/3452/2017 Varsinais-Suomi 22.12.2017 Kustavin kunnanhallitus kustavi@kustavi.fi Viite: lausuntopyyntö 24.11.2017 Lausunto Riihimaan ranta-asemakaavan muutoksesta 5, ehdotusvaihe
ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS
KUUSAMON KAUPUNKI 1 Dnr:o 714/2018 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Selostus liittyy 25.10.2018 päivättyyn kaavakarttaan Rukan asemakaavan vähäisen osan kumoamisessa käsitellään Moisasensuontien ja Huttulammentien
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Harju-Härkälä 2:n asemakaava 1(1) Kohde ja suunnittelualue Kaavoitettava alue sijaitsee Someron Harjun kaupunginosassa Paimionjoen ja Härkäläntien eteläpuolella noin 1 kilometri keskustasta etelään. Alueen
KOKEMÄEN KAUPUNKI KOSKENKYLÄN RANTA-ASEMAKAAVA 1 / 5 VASTINE
1 / 5 VASTINE KOKEMÄEN KAUPUNKI KOSKENKYLÄN RANTA-ASEMAKAAVA Koskenkylän ranta-asemakaava on ollut kaavaluonnoksena nähtävillä 22.2. 23.3.2018. Nähtävilläoloaikana ei tullut mielipiteitä osallisilta. Luonnoksesta
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5192 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.02.2017 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 7. kaupunginosan (Reima) korttelia 527 ja puistoaluetta koskeva
Ranuan kirkonkylän asemakaavan muutos ja laajennus, Kolomaan teollisuusalue-laatimisvaiheen kuuleminen, vastineet
Ranuan kirkonkylän asemakaavan muutos ja laajennus, Kolomaan teollisuusalue-laatimisvaiheen kuuleminen, vastineet Vastineet luonnosvaiheen palautteeseen: -8kpl lausuntoja -0kpl mielipiteitä? 1. Lapin Elinkeino-,
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI)
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 2.2.2015 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee noin 1,5 kilometrin etäisyydellä
Rakennusten sujuva suojeleminen Marja-Leena Ikkala
Rakennusten sujuva suojeleminen Museoviraston tehtävät kulttuuriperinnön asiantuntija, palvelujen tuottaja, toimialansa kehittäjä ja viranomainen. vastaa kulttuurihistoriallisesti arvokkaan ympäristön,
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
EURAJOEN KUNTA RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Alue ja suunnittelun kohde Rantaosayleiskaavan muutoksen (jäljempänä kaava) alueet sijaitsevat Eurajoella, Kuivalahden ja
LÖYDÖN KARTANON RANTA-ASEMAKAAVA
LÖYDÖN KARTANON RANTA-ASEMAKAAVA Mikkelin kaupunki (491) Vitsiälän kylä (564) Heikintila 1:114 Loma-Löytö 1:133 (osa) Löytö 1:145 (osa) Kartanonranta 1:177 Kaavaluonnos 22.3.2013 1: 2000 MRL 63 ja 62 :
Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen
1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen kortteli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.11.2015 Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta
YLI-IIN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS RAKENTAMISTAPAOHJEET DO :43
YLI-IIN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS RAKENTAMISTAPAOHJEET 31.1.2005 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 1 2 ALUEET... 2 3 TEOLLISUUSALUE... 6 4 LOPUKSI... 7 1 1 JOHDANTO Nämä rakentamistapaohjeet
Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LEPPÄVIRRAN KUNTA Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen Kaavaselostus, ehdotus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20689 Kaavaselostus, ehdotus 1
KEMIÖNSAAREN KUNTA LIITE 2 EKNIEMEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS
KEMIÖNSAAREN KUNTA LIITE 2 EKNIEMEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kemiönsaaren kunnan Ekniemen alueelle laaditaan asemakaava ja asemakaavan muutos. Tämä osallistumis-
MYLLYLÄ KORTTELI 0608
ORIMATTILAN KAUPUNKI MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.8.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee osaa korttelista 0608.
LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502
ORIMATTILAN KAUPUNKI LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.9.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee kortteleita
Seitap Oy 2016 Pello, Pellon asemakaava Kirkon kortteli. Pellon asemakaava Kirkon kortteli. ASEMAKAAVAN SELOSTUS (Luonnosvaihe)
Pellon asemakaava Kirkon kortteli ASEMAKAAVAN SELOSTUS 12.4.2016 (Luonnosvaihe) Pellon kunta Seitap Oy 2016 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Kaavan laatija: Seitap Oy, Ainonkatu 1, 96200 Rovaniemi Vastaava
Kulennoisten osayleiskaava Kyläkaava kulttuuriympäristössä. Pöyry Finland Oy
Kulennoisten osayleiskaava Kyläkaava kulttuuriympäristössä Pöyry Finland Oy Matti Veijovuori 1 Kulennoinen http://.maps.google.fi Matti Veijovuori 2 Lähtötilanne Vanha kyläalue, tiivis Jukolan alue Itäosassa
RAAHEN KAUPUNKI AKM 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys
Tilaaja Raahen kaupunki Päiväys 14.1.2019 RAAHEN KAUPUNKI AKM 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavanlaatijan vastineet 10.9.2018 9.10.2018 nähtävillä olleeseen kaavaehdotukseen 1 1 LAUSUNNOT
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PORI/2409/2015 VP 16/12.5.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HYVELÄNVIIKIN 54. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 54 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1676 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma,
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, valmisteluvaihe
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (10) Paananen Susanna Sisällysluettelo 1 TIIVISTELMÄ... 1 1.1 Kaavaprosessin vaiheet...
Kaavaehdotus III oli nähtävillä Kaavaehdotuksesta saatiin 9 lausuntoa. Seuraavassa on lausunnot sekä kaavoittajan vastineet.
Kiteen kaupunki Oriveden rantaosayleiskaava Kaavaehdotus III oli nähtävillä 12.3. 14.4.2015. Kaavaehdotuksesta saatiin 9 lausuntoa. Seuraavassa on lausunnot sekä kaavoittajan vastineet. Sisällysluettelo
KÄLVIÄN KIRKONKYLÄN LIEVEALUEEN ASUTUKSEN VAIHEYLEISKAAVA. Luonnosvaiheen lausunnot ja kaavanlaatijan vastine
LIITE 7 KOKKOLAN KAUPUNKI ASUTUKSEN VAIHEYLEISKAAVA Luonnosvaiheen lausunnot ja kaavanlaatijan FCG FINNISH CONSULTING GROUP OY 12.5.2016 P23496 FCG FINNISH CONSULTING GROUP OY 1 (6) Nro: 1 Valmistelu:
KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS MUSEOKAAREN ALUE
KOSKI TL KUNTA LIITE 1 KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS MUSEOKAAREN ALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.6.2018 TÄYDENNETTY 16.10.2018 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Museokaaren alue
Porin Jokikeskuksen asemakaavaehdotus (Eteläranta)
LAUSUNTO VARELY/93/07.01/2013 7.11.2018 Porin kaupunki kaupunkisuunnittelu@pori.fi risto.reipas@pori.fi Porin Jokikeskuksen asemakaavaehdotus (Eteläranta) Hanke ja suunnittelutilanne Kaavamuutoksen tarkoituksena
Lausunnot Kaakkois-Suomen ELY-keskus Etelä-Karjalan liitto Etelä-Karjalan pelastuslaitos Liikennevirasto 5. 5.
Parikkalan kunta Koirniemen asemakaava 17.12.2014 Kaavaluonnos oli nähtävillä 26.6.2014 28.7.2014. Kaavaluonnoksesta saatiin 7 lausuntoa ja 2 muistutusta. Seuraavassa on lausunnot sekä kaavoittajan niihin
Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava
Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014
ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1. Kemijärven kaupunki, maankäyttö
ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1 Kemijärven kaupunki, maankäyttö 1 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos 2.kaupunginosan (SÄRKIKANGAS),
KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE
KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE LUONNOSVAIHE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.6.2018 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Paloaseman alue OAS 8.6.2018 sivu
LOIMAAN KAUPUNKI Myllykylän teollisuusalue, 7. kaupunginosa, asemakaava ja asemakaavan muutos
LOIMAAN KAUPUNKI Myllykylän teollisuusalue, 7. kaupunginosa, asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.8.018 - Vastineraportti Tiivistelmä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta
NELLIMVUONON VUOPAJAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI T 5 JA 6 SEKÄ MY-ALUETTA
Seitap Oy Ranta-asemakaavan muutos 1 Inari NELLIMVUONON VUOPAJAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI T 5 JA 6 SEKÄ MY-ALUETTA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOSEHDOTUKSEN SELOSTUS 29.10.2018 (MRA 27 JA 28 ehdotusvaihe)
KOKEMÄENJOEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS 3
361-YK1803 KOKEMÄEN KAUPUNKI KOKEMÄENJOEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS 3 Osa kiinteistöä 271-452-5-39 ja osa määräalaa 271-452-6-47- M601 KAAVASELOSTUS Kaavaluonnos Versio 0.9 29.10.2018 Nosto Consulting
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KIISKINMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KIISKINMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS 12.10.2015, tarkistettu 13.1.2016 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kauttua 406 Korttelit 902-926, 930-940, 950-969, 971-974 Kaavan
RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU MAA- JA METSÄTALOUSALUETTA. P27193 13.5.2015 Kaavan
Kanta-Hämeen maakuntakaava Simo Takalammi
Kanta-Hämeen maakuntakaava 2040 Simo Takalammi Maakuntakaavan merkitys MRL:n kaavajärjestelmän korkein kaavataso eli suurpiirteinen Ohjaa yleis- ja asemakaavoitusta Hyvä maakuntakaava on mahdollistava
Asemakaava koskee kiinteistöä Aloitteen kaavoituksesta on tehnyt Siuron Metallirakenne Oy.
1 NOKIAN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HANKE Nokian kaupunki, asemakaava ja asemakaavan muutos Asemakaava koskee kiinteistöä 536-418-4-198. Asemakaavan muutos koskee 11. kaupunginosan
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PORNAISTEN KUNTA KARTANORINTEEN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS TYÖNUMERO: 20602083 PÄIVÄYS: 7.1.2019 1 (8) Sweco Ympäristö Oy Ilmalanportti 2, 00240 Helsinki Mäkelininkatu
PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36
ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 4.5.2018 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee korttelin
Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Havainnekuva Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVA...2 1.3 ASEMAKAAVAN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN OLOISTA...2 2.1.1
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5185 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.8.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelia 47 sekä katualuetta ja
RISTEEN JA ÄMMÄNSAAREN OSA-ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
25.1.2013 VASTINEET 1 (7) SUOMUSSALMEN KUNTA RISTEEN JA ÄMMÄNSAAREN OSA-ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Valtatien 5 ja Kyröntien (mt 892) liikennealue, sekä Risteen korttelin 1005 autopaikkojen korttelialue
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY- JA ULKOILUALUE
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY- JA ULKOILUALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 23.12.2015 Yleistä
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY-JA ULKOILUALUE ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY-JA ULKOILUALUE ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila Kaavoitusinsinööri 7.3.2016 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
SELOSTUS, kaavaehdotus
JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SIIKANIEMI SELOSTUS, kaavaehdotus 28.6.2017 Ote rantayleiskaavakartasta, kaava-alueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen
MYRSKYLÄ SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVARUNKO JA VAIHTOEHDOT. Päiväys 16.11.2015.
Kunnanhallitus 7.12.2015 154 LIITE 94 MYRSKYLÄ SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVARUNKO JA VAIHTOEHDOT Päiväys 16.11.2015. Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös 22.6.2015 Luonnos nähtävänä
RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU KORTTELIN 33 TONTIT 1, 3, 4 JA 5 SEKÄ
PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36
ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS LUONNOS 9.2.2018 TARKISTETTU 19.3.2018 Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 15.3.2018 päivättyä ehdotusvaiheen
Kankaanpään kaupunki Viite: lausuntopyyntönne Hanke ja suunnittelutilanne
Lausunto VARELY/1968/2018 13.11.2018 Julkinen Kankaanpään kaupunki kirjaamo@kankaanpaa.fi Viite: lausuntopyyntönne 2.10.2018 Kankaanpään kaupungin 2. kaupunginosan (Käpylä) Meijerin alueen asemakaava ja
JOUTSAN KUNTA / RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS
JOUTSA KOIVULA 172-413-1-45 RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ote rantaosayleiskaavakartasta, kaavamuutosalueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista
ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS
ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS 8.12.2015 ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Salon kaupunki Tehdaskatu 1, 24100 SALO PL 77, 24101 SALO www.salo.fi sa lo@salo.fi Y-tunnus: 0139533-1 2
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden rantaosayleiskaavan 2. osan muutos Kuorasjärvi, pohjoisosa, Kuusikallio
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden rantaosayleiskaavan 2. osan muutos Kuorasjärvi, pohjoisosa, 10-405-23-89 Kuusikallio Maankäyttö- ja rakennuslain 63 1 momentin mukaan kaavaa laadittaessa
Lausunto Suojarannan ranta-asemakaavan muutos, luonnosvaihe
Varsinais-Suomi LAUSUNTO 20.3.2018 Diaarinumero VARELY/371/2018 Liite 1 kpl Kustavin kunnanhallitus kustavi@kustavi.fi Viite: lausuntopyyntö Lausunto Suojarannan ranta-asemakaavan muutos, luonnosvaihe
VASTINE KUSTAVIN KUNTA LÄNSI-VUOSNAISTEN RANTA-ASEMAKAAVA
1 / 5 VASTINE KUSTAVIN KUNTA LÄNSI-VUOSNAISTEN RANTA-ASEMAKAAVA Länsi-Vuosnaisten ranta-asemakaava muutos on ollut kaavaehdotuksena nähtävillä 3.4. 2.5.2018. Kaavaehdotuksesta ei jätetty nähtävilläoloaikana
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OAS 1 (5) NILSIÄN KAUPUNKI Tahkovuori ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 124 ja 125 (osa) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 5.5.2011 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain
Lausunnon antaja Lausunnon sisältö Kaavoittajan vastine 1. Varsinais-Suomen ELYkeskus,
LIITE 5. Kilkunkadun ja Lepolankadun korttelialueen asemakaavan muutos Luonnos nähtävillä 9.6.-1.8.2014, Kokemäen kaupunki Kooste saaduista lausunnoista ja mielipiteistä Lausunnon antaja Lausunnon sisältö
LOPPI, OJAJÄRVI, ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
LOPPI, OJAJÄRVI, ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat
HIRVENSALMEN KUNTA KIRKONKYLÄN SEUDUN JA VILKONHARJU-LIUKONNIEMEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus ehdotus
HIRVENSALMEN KUNTA KIRKONKYLÄN SEUDUN JA VILKONHARJU-LIUKONNIEMEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 20.2.2018 ehdotus Kaava tullut vireille: 15.6.2017 Luonnosaineisto nähtävillä MRA 30 : 24.8.2017-7.9.2017
9 KAAVASELOSTUS Harju-Härkälä 2:n asemakaava
Someron kaupunki 9 4.7 Maanomistus Kaavoitettava alue on pohjois- ja länsiosaltaan kaupungin omistuksessa sekä itä- ja eteläosiltaan yksityisessä omistuksessa. Kuvassa kaupungin omistamat maat turkoosilla
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OAS 1 (5) Äyskosken ranta-asemakaavan muutos TERVON KUNTA ÄYSKOSKEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1.8.2019 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-
TOIVOLA-MYNTTILÄ-PERUVESI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS
TOIVOLA-MYNTTILÄ-PERUVESI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS Osayleiskaavan muutos Mäntyharjun kunnan (507) Niinimäen kylän (419) tilan Antinmäki 1:66 osa-alueella. Suunnittelualueen likimääräinen sijainti jarmo.makela@karttaako.fi
JOUTSAN KUNTA / RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS
JOUTSA KOTIKALLION RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kotikallio 172-402-6-34 SELOSTUS Ranta-asemakaavan alue Joutsan rantaosayleiskaavassa, muutosalue rajattu punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys
KIRKKOPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
MIKKELIN KAUPUNKI tekninen toimi / kaupunkisuunnittelu PL 278, 50101 Mikkeli Etunimi Sukunimi puh. 044 794 xxxx, fax. (015) 194 2613, e-mail: etunimi.sukunimi@mikkeli.fi 0937 KIRKKOPUISTON ASEMAKAAVAN
ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2033 TONTIT 2 JA 9. Kemijärven kaupunki, maankäyttö
ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2033 TONTIT 2 JA 9 Kemijärven kaupunki, maankäyttö 1 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos 2.kaupunginosan (SÄRKIKANGAS),
HIRVENSALMEN KUNTA KIRKONKYLÄN SEUDUN JA VILKONHARJU-LIUKONNIEMEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus luonnos
HIRVENSALMEN KUNTA KIRKONKYLÄN SEUDUN JA VILKONHARJU-LIUKONNIEMEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 21.6.2017 luonnos Tullut vireille: 15.6.2017 Luonnosaineisto nähtävillä MRA 30 : Ehdotusaineisto nähtävillä
KROKSKÄRIN RANTA-ASEMAKAAVA
PARAINEN KROKSKÄRIN RANTA-ASEMAKAAVA KAAVASELOSTUS Maanmittari Oy Öhman KÄSITTELYVAIHEET Ilmoitus kaavamuutoksen aloituksesta kuulutettu 4.9.2014 Ympäristölautakunta... Ehdotus nähtävänä (MRA 19 ).. Kaavaehdotus
IKAALISTEN KAUPUNKI, YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA KESKEISEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS LUONNOSVAIHEEN KUULEMINEN. MIELIPITEET Ohessa mielipiteet tiivistettynä.
1 IKAALISTEN KAUPUNKI, YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA KESKEISEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS LUONNOSVAIHEEN KUULEMINEN MIELIPITEET Ohessa mielipiteet tiivistettynä. Mielipiteen antaja 1. Maria ja Juha Änkö, Tapio Änkö Kuolinpesä,
KESKUSTAN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS VAALANKURKUN ETELÄPUO- LELLE
KESKUSTAN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS VAALANKURKUN ETELÄPUO- LELLE Suunnittelualueen sijainti ja rajaus Suunnittelualue sijoittuu Vaalan keskustaajaman lounaispuolelle, Oulujärven länsirannalle Oulujoen suulle
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
SIUNTIO ASEMAKAAVA BOTÅKER OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys 12.6.2014 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen alkaessa osana
KULMALA-TIMEPERIN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS
118-AK1502 SAUVON KUNTA KULMALA-TIMEPERIN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS KAAVASELOSTUS Kaavaluonnos Versio 0.9 11.3.2015 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 1 (10) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...
KESKEISET PERIAATTEET
NUMMI-PUSULA IKKALA KAAVARUNKO Luonnos 9.3.2009 KESKEISET PERIAATTEET 1 Suunnittelualue ja nykyinen maankäyttö Suunnittelualue käsittää Ikkalan kylätaajaman keskeisen ydinalueen. Suunnittelualueella sijaitsee