Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 18/

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 18/"

Transkriptio

1 Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 18/ Kunnanhallitus Aika Paikka klo 17:00-21:15 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Pöytäkirjantarkastajien valinta Käsitellyt asiat Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Matti Vahvanen ja Anu Valsi. Liitteet Sivu Savitaipaleen kunnan laaja hyvinvointikertomus Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta laiksi asiakkaan 165 valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa Talousarvion lisämääräraha v SVOP-sijoitukset Saimaan Kuitu Oy:lle Takaus Saimaan Kuitu Oy:n ottamalle pitkäaikaiselle lainalle Savitaipaleen kunnan strategiaohjelma Vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille Saimaan alueen yleiskaavamuutokset Paimensaaren asemakaavan laajennus Kirkonkylän pienet asemakaavamuutokset Koulutien alueen asemakaavan muutos Esai-hallin myynti * Rakennusvelvoitteen lisäjatkoajan myöntäminen/sami 183 Heinilä ja Elina Janhunen 183 Eksoten jäsenkuntaosuus Elinkeinoryhmän perustaminen Jäsenen nimeäminen Etelä-Karjalan kulttuurityöryhmään 187 vuodeksi Eron myöntäminen Pinja Huovilalle kunnallisista 188 luottamustehtävistä Suomen Kuntaliiton valtuuskunnan vaali Tiedoksi merkittävät 191

2 Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 18/ Osallistujat Nimi Tehtävä Lisätiedot Jäsenet Hölsä Janne puheenjohtaja Hölsä Maiju 1. varapuheenjohtaja Pitkänen Olli 2. varapuheenjohtaja Kotila Mirka jäsen Kotirinta Kari jäsen Vahvanen Matti jäsen Valsi Anu jäsen Muut Kylliäinen Kyösti kunnanvaltuuston pj. Saramies Leena kunnanvaltuuston 1. varapj. Kylliäinen Juhani kunnanvaltuuston 2. varapj. Kainulainen Kimmo kj./esittelijä Myllyharju Virpi hj./pöytäkirjanpitäjä Pihlajamäki Kristiina palvelujohtaja Allekirjoitukset Janne Hölsä Puheenjohtaja Virpi Myllyharju Pöytäkirjanpitäjä Käsitellyt asiat :t Pöytäkirjan tarkastus Savitaipaleella Matti Vahvanen Anu Valsi Pöytäkirja yleisesti nähtävillä Kunnanviraston hallintotoimistossa torstaina klo Arkistosihteeri Saara Muhonen

3 Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 18/ Kunnanhallitus Savitaipaleen kunnan laaja hyvinvointikertomus /06/2017 Khall Valmistelija: palvelujohtaja Kristiina Pihlajamäki, puh , Hyvinvointikertomuksen laadinta on lakisääteinen tehtävä. Kuntalaisten terveydestä, hyvinvoinnista sekä toteutuneista toimenpiteistä on raportoitava valtuustolle vuosittain. Lisäksi valtuustolle on kerran valtuustokaudessa valmisteltava laajempi hyvinvointikertomus (terveyshuoltolaki 12 ). Laaja hyvinvointikertomus toteutetaan sähköisen hyvinvointikertomuksen muodossa. Hyvinvointikertomus on kunnan hyvinvointijohtamisen työväline ja poliittisen päätöksenteon tuki, joka toimii kunnan strategiatyön sekä toiminnan ja talouden suunnittelun yhtenä perustana. Käytännössä hyvinvointikertomus on jatkuvasti täydentyvä asiakirja, joka valmistellaan kunnan eri hallinnonalojen yhteistyönä. Hyvinvointikertomukseen kirjataan valtuustokaudella toiminnan painopistealueiksi valitut kohteet. Kauden aikana hyvinvointikertomusta päivitetään tarpeen mukaan. Savitaipaleen kunnassa hyvinvointikertomuksen valmistelusta vastaa palvelujohtaja yhteistyössä kunnan toimialojen sekä Eksoten asiaa valmistelevien viranhaltijoiden kanssa. Ehdotus Kunnanhallitus hyväksyy liitteenä olevan Savitaipaleen kunnan sähköisen hyvinvointikertomuksen kaudelle ja päättää lähettää hyvinvointikertomuksen edelleen valtuuston vahvistettavaksi. Päätös Liitteet 73 Laaja hyvinvointikertomus

4 Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 18/ Kunnanhallitus Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa 1417/05/2017 Khall Valmistelija: palvelujohtaja Kristiina Pihlajamäki, puh , Sosiaali- ja terveysministeriö pyytää päivätyllä kirjeellään lausuntoa perustuslakivaliokunnan lausunnon pohjalta muokatusta luonnoksesta valinnanvapauslainsäädännöstä annettavaksi hallituksen esitykseksi. Lausunto annetaan sähköisellä kyselyllä ja se tulee toimittaa sosiaali- ja terveys ministeriöön mennessä. Sosiaali- ja terveysministeriön lausuntopyyntö liitteenä. Lausuntopyynnön materiaalit löytyvät osoitteesta: uudistus.fi/lausuntopyynto Kunnanhallitus päättää antaa kokouksessa esitettävän lausunnon hallituksen esitysluonnoksesta laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa. Hyväksyttiin yksimielisesti pienin teknisin tarkennuksin. Liitteet 74 Lausuntoluonnos hallituksen esitysluonnoksesta laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta

5 Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 18/ Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Talousarvion lisämääräraha v /02/2016 Khall Valmistelija: hallintojohtaja Virpi Myllyharju, puh , Savitaipaleen kunta on päättänyt toteuttaa koko kunnan kattavan valokaapeliverkon rakentamisen Savitaipaleen alueelle. Kunnanhallituksen päätös valokuituverkon suunnittelusta, khall ja valtuusto päätös valokuituverkon rahoituksesta, Kvalt Saimaan Kuitu Oy on ehdottanut, että kunta myöntää Saimaan Kuitu Oy:lle (neljänsadan kuudenkymmenen tuhannen) euron pitkäaikaisen 10 vuoden lainan. Lainan korko on euribor 12 kk % + pankin marginaali 0,85 %. Toimitusmaksu on 0 euroa ja laina lyhennetään kuukausittain korkojen kanssa. Korko määräytyy Saimaan Kuidun toteuttaman lainan kilpailutuksen perusteella. Lainan tarkoituksena on rahoittaa yhtiön käyttöpääomaa. Osa valokuituverkon liittyjistä maksaa euron liittymämaksun 20 euron kuukausierinä kymmenen vuoden aikana. Rahoituksesta tehdään jokaisen asiakkaan kanssa kymmenen vuoden mittainen velkakirja. Velkakirjassa on otettu huomioon korkokannan mahdolliset muutokset. Rahoituserät laskutetaan liittymäasiakkailta internetkuukausimaksun yhteydessä ja rahoituserät tilitetään kahden kuukauden jaksoissa Saimaan Kuidulle. Kuntalain (410/2015) 129 :n mukaan kunnan myöntämä laina, takaus tai muu vakuus ei saa vaarantaa kunnan kykyä vastata sille laissa säädetyistä tehtävistä. Kunta ei saa myöntää lainaa, takausta tai muuta vakuutta, jos siihen sisältyy merkittävä taloudellinen riski. Kunnan edut tulee turvata riittävän kattavilla vastavakuuksilla. Kunta voi myöntää takauksen tai muun vakuuden kilpailutilanteessa markkinoilla toimivan yhteisön velasta tai muusta sitoumuksesta ainoastaan, jos yhteisö kuuluu kuntakonserniin tai se on kuntien tai kuntien ja valtion yhteisessä määräysvallassa Saimaan Kuitu Oy on Savitaipaleen ja Taipalsaaren kuntien yhdessä omistama yhtiö. Kunnan kassavaranto on hyvä, kassan riittävyys 50 pv, (tilinpäätös 2015) Lainanannosta huolimatta kunta kykenee vastaamaan laissa säädetyistä tehtävistä sekä kunnan kassavaranto säilyy edelleen hyvänä.

6 Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 18/ Esityslistan oheismateriaalina on Saimaan Kuitu Oy:n pöytäkirjanote Valmistelun aikana on käyty keskusteluja tilintarkastajan, Savitaipaleen ja Taipalsaaren kunnan edustajien kanssa kuntalain 129 tulkinnoista sekä selvityksistä kuntien lainoituksen ja takausten antamisesta kuntien omistamalle Saimaan Kuitu Oy:n valokuituverkon rakennushankkeisiin ja toimintaan. Keskeistä kunnan toiminnan kannalta on se, että valokuituverkon rakentamisalueilla ei ole riittäviä varmoja tietoliikenneyhteyksiä ja kaupalliset toimijat eivät niitä tule markkinaperusteisesti toteuttamaan. Kunnan kannalta kyseessä on peruspalvelujen saatavuuteen ja varmistamiseen liittyvän infrastruktuurin rakentamien ja kansalaisten palvelujen saannin turvaaminen (kuntalaki 1, 7 ). Toimivien yhteyksien rakentaminen on merkittävää palvelujen kehittämisen ja saatavuuden turvaamiseksi koko kunnan alueella. Lainan ja takausten myöntämisen periaatteita on kuntalain 129 :n perusteella tarpeen tarkastella yksityiskohtaisesti. Samalla molempien kuntien on huomioitava omassa päätöksenteossaan riittävästi kuntalain säännökset ja otettava kantaa keskeisiin kysymyksiin. Kuntalain 129 :n 3 momentin mukaan kunta voi myöntää takauksen tai muun vakuuden myös, jos se perustuu lain perusteella hyväksyttyyn tukiohjelmaan tai yksittäiseen tukeen taikka liittyy yhteisön täyttämään palveluvelvoitteeseen. Kuntalakia koskevan hallituksen esityksen (HE 368/2014 vp) 129 :n yksityiskohtaisten perustelujen mukaan tällaisia tilanteita on esimerkiksi laajakaistarakentamisessa, jota koskee komission päätös C(2012) 6182 final. Kuntalain mukaan kunnan on arvioitava päätöksenteossaan seuraavia näkökohtia: - lainan tai takauksen vaikutus kunnan kykyyn vastata sille laissa säädetyistä tehtävistä - arvio taloudellisesta riskistä - arvio vakuuksista - arvio yrityksen toiminnasta markkinoilla ja markkinoiden toimivuudesta po. toiminnassa Kunnan on lisäksi otettava huomioon, mitä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 ja 108 artiklassa säädetään. Kyseessä on EU:n valtiontukisääntelyä koskevat linjaukset. Tämän lisäksi on otettava huomioon valtiontukisäännökset eli a) lainanottaja ei ole taloudellisissa vaikeuksissa b) takauksen laajuus voidaan myöntämishetkellä mitata asianmukaisesti c) takaus ei kata enempää kuin 80 prosenttia lainasaamisten tai muun rahoitussitoumuksen määrästä d) takauksesta maksetaan markkinaperusteinen hinta. Näitä seikkoja ja yhtiön toimintaan liittyviä tulkintoja on tarkemmin selvitetty kuntien Inspiralta tilaamassa raportissa.

7 Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 18/ Seuraavassa arvioidaan em. kuntalain mukaisia kysymyksiä. Lainan tai takauksen vaikutus kunnan kykyyn vastata sille laissa säädetyistä tehtävistä Savitaipaleen kunnan pitkäaikainen laina Saimaan Kuitu Oy:lle ei vaaranna kunnan kykyä selviytyä sille säädetyistä tehtävistä. Annettavan euron lainan käyttötarkoitus on rahoittaa yhtiön käyttöpääomaa. Lainalla rahoitetaan valokuituverkon asiakkaiden pitkäaikaisiin sopimuksiin liittyviä kustannuksia, jotka katetaan 10 vuoden aikana perustuen asiakkaiden kanssa tehtyihin velkakirjoihin, rahoituserä laskutetaan liittymäasiakkailta internet-kuukausimaksun yhteydessä ja tuloutetaan Saimaan kuidulle kahden kuukauden jaksoissa. Tällä tulovirralla Saimaan Kuitu Oy kattaa tähän lainanhoitoon liittyvät lyhennykset ja korkokustannukset. Arvio taloudellisesta riskistä Taloudellisena riskinä järjestelyssä voidaan nähdä lähinnä asiakkaiden maksukäyttäytyminen ja siitä aiheutuvat kulut yhtiölle. Kyseessä on runsaslukuinen määrä asiakkaita, joten yksittäisten asiakkaiden mahdolliset maksuongelmat eivät ole Saimaan Kuidullekaan kohtuuton rasite. Lisäksi ne ovat perintäkelpoisia sopimukseen perustuen. Yhtiön on seurattava riittävästi maksuposteja ja reagoitava maksuhäiriöihin nopeasti, ettei tule merkittäviä kertymiä saataviin. Vastuu ja seuranta on yrityksellä ja se raportoi edelleen kunnalle lyhennysten kehittymisestä ja tilanteesta sovitun raportointikäytännön mukaisesti. Arvio vakuuksista Vakuutena ovat toisaalta asiakkaisen velkasitoumukset ja myös yhtiön varallisuus. Arvio yrityksen toiminnasta markkinoilla ja markkinoiden toimivuudesta po. toiminnassa Yhtiö on järjestänyt julkisen kuulemisen valokuituverkkorakentamiseen liittyen. Kuulemisen perusteella ei ole olemassa muita toimijoita rakentamassa valokuituverkkoja kyseisille kunnan alueille. Takauksen hinta Inspiran selvityksen mukaan markkinaehtoisen vertailukohdan puuttuessa Euroopan Unionin komissio on antanut ohjeistuksen vaadittavan markkinaehtoisen takausprovision määrittämiseksi. Työ- ja elinkeinoministeriö on julkaissut esitteen, jonka mukaan takausprovisio on 3,8 %. Finnvera myöntää takauksia alkaville yrityksille (vain velkakirjaluotot, enintään kolme (3) vuotta rekisterissä olleille yrityksille, pois lukien liiketoimintakaupat sekä kiinteistöhankkeet), jolloin takaus on 80 % (tai kuitenkin enintään e). Alkutakauksesta peritään takausprovisiota 2,5 %. Finnvera-takaus sopii pankin, rahoitusyhtiön tai vakuutusyhtiön antamien lainojen tai pankkitakausten vakuudeksi esimerkiksi seuraavissa rahoitusmuodoissa: velkakirjaluotto, luotollinen tili, luottolimiitti, pankkitakaus (toimitusvakuus, muu vastuusitoumus), pankkitakauslimiitti (toimitusvakuus) ja factoringrahoitus. Rahoittaja ja Finnvera jakavat rahoitukseen liittyvää riskiä.

8 Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 18/ Finnvera -takaus on yleensä 50 % luoton tai muun rahoitussitoumuksen määrästä ja siitä perittävä takausprovisio harkitaan aina tapauskohtaisesti. Pääsääntöisesti provisio vaihtelee kuitenkin 2 ja 5 %:n välillä. Esittelijä kunnanjohtaja Tapio Iso-Mustajärvi Kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle, että kunta myöntää Saimaan Kuitu Oy:lle (neljänsadan kuudenkymmenen tuhannen) euron pitkäaikaisen 10 vuoden lainan. Saimaan Kuitu Oy:n ehdottama lainan korko on euribor 12 kk % + pankin marginaali 0,85 %. Toimitusmaksu on 0 euroa ja laina lyhennetään kuukausittain korkojen kanssa. Kunnanhallitus keskustelee lainaehdoista tarkemmin kokouksessa. Kvalt Jukka Vuorinen, Kyösti Kylliäinen ja Kari Kotirinta (yhteisöjäävejä) poistuivat kokouksesta asian esittelyn, käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Kokouksen puheenjohtajana toimi tämän pykälän ajan Maiju Hölsä. Hyväksytiin yksimielisesti siten, että velasta perittävä vöuotuinen korko on 12 kk euribor + marginaali 0,85 %, Khall Jukka Vuorinen, Pekka Ässämäki ja Kari Kotirinta (yhteisöjäävi) eivät osallistuneet päätöksentekoon. Valmistelija: hallintojohtaja Virpi Myllyharju, puh , etunimi.sukunimi@savitaipale.fi Savitaipaleen kunnanvaltuusto on päättänyt myöntää euron pitkäaikaisen lainan Saimaan Kuitu Oy:lle. Yhtiö ei ole nostanut lainaa vuoden 2016 aikana. Saimaan Kuitu Oy on ilmoittanut, että lainan nosto on ajankohtainen vielä vuoden 2017 aikana. Lainasumma ei sisälly kuluvan vuoden 2017 talousarvion rahoitusosaan, joten se esitetään päätettäväksi lisämäärärahana. Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että vuoden 2017 talousarvion rahoitusosaan hyväksytään euron lisämääräraha. Päätös pannaan täytäntöön ennen lainvoimaisuuden täyttymistä. Janne Hölsä, Kyösti Kylliäinen ja Kari Kotirinta poistuivat (yhteisöjäävi) kokouksesta asian esittelyn, käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

9 Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 18/ Kokouksen puheenjohtaja tämän pykälän ajan toimi Maiju Hölsä. Liitteet 75 Ote pöytäkirjasta Selvitys määrärahoista ja käytöstä v Velkakirja

10 Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 18/ Kunnanhallitus SVOP-sijoitukset Saimaan Kuitu Oy:lle 1438/02/2017 Khall Valmistelija: hallintojohtaja Virpi Myllyharju, puh , Kunnanvaltuusto on sitoutunut rahoittamaan Savitaipaleen kunnan laajakaistalain mukaista kuntaosuutta. Koska Saimaan Kuidun Savitaipaleen hankealueella liittymistä saatava omarahoitusosuus jää vajaaksi kattamaan Saimaan Kuidun omarahoitusosuutta ja tukikelvottomia investointeja, niin Saimaan Kuitu tarvitsee Savitaipaleen kunnan rahoituksen loppuosan ,70 euroa. Vuonna 2017 summa on ,48 ja vuonna 2018 summa on ,22 euroa. Rahoitus on varattu vuoden 2017 talousarvioon ja 2018 taloussuunnitelmiin. Määrärahat sisältyvät kunnanvaltuuston päättämään 2,5 miljoonan euron rahoitukseen. Saimaan Kuitu Oy:n osakassopimuksen mukaan kukin kunta sitoutuu antamaan riittävän määrän käyttöpääomarahoitusta sekä pääomittamaan yhtiötä, kunnes yhtiön tulorahoitus riittää yksin kattamaan yhtiön toiminta- ja investointikustannukset. Kunnanvaltuusto on hyväksynyt vuoden 2017 käyttöpääomituksen ,36 euroa. Vuoden 2018 käyttöpääomitus on ja vuoden 2019 käyttöpääomitus on Summat sisältyvät v taloussuunnitelmiin. Laajakaistalain mukaan julkinen tuki voi olla koko investoinnille maksimissaan 100%, joka ei tule ylittymään. Savitaipaleen kunnan rahoituksen loppuosa ,70 euroa sekä käyttöpääomasijoitukset euroa on järkevää suorittaa Saimaan Kuidulle SVOP pääomasijoituksena, joka kirjataan Savitaipaleen kunnan taseeseen pitkäaikaiseksi sijoitukseksi, joka on saatavissa Saimaan Kuidulta takaisin vuoteen 2035 mennessä. SVOP sijoituksista tehdään oma sopimus Saimaan Kuidun ja Savitaipaleen kunnan kanssa. Savitaipaleen Kunnan SVOP sijoitusten markkinaehtoisuus on arvioitu seuraavasti: 1.Saimaan Kuitu on saanut pankkien luottamuksen kuntien omistamana yhtiönä ja se on saanut useita lainatarjouksia, joista se on valinnut pitkäaikaisen lainan toimittajaksi Savitaipaleen hankkeen osalta Savitaipaleen Osuuspankin. Saimaan Kuidun pitkäaikaisen lainan takauksena ovat myös liittymäasiakkaiden allekirjoittamat velkakirjat, jolloin lainan takaisinmaksu on erittäin hyvin varmistettu. 2.Saimaan Kuitu Oy on kassavirtalaskelmassaan vuosille osoittanut, että sen toiminta on Saimaan Kuitu Oy:n yhtiöjärjestyksensä mukaisesti

11 Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 18/ taloudellisesti kannattavaa toimintaa pitkäaikaisena investointina. 3.Saimaan Kuitu Oy:n kassavirtalaskelman ja sen toiminnan on tarkastanut Saimaan Kuidun tilintarkastaja Juha Koponen, joka on myös Savitaipaleen kunnan tilintarkastaja. Saimaan Kuidun taloudellista toimintaa on käsitelty myös Savitaipaleen kunnan tarkastuslautakunnassa ja Saimaan Kuidun toimitusjohtajan toiminnalliset ja taloudelliset selvitykset ovat olleet erittäin kattavia sekä selventäviä Saimaan Kuidun toiminnasta lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. 4.Kaikki päätöksen teon perusteena olevat asiakirjat ovat saatavilla Savitaipaleen kunnalla. 5.Saimaan Kuitu Oy ei saa Savitaipaleen kunnan sijoituksesta lisäetua ja Savitaipaleen kunnan tekemät SVOP sijoitukset eivät nosta Saimaan Kuidun laajakaistalain tukea yli 100% arvon. Esityslistan liitteenä on Saimaan Kuitu Oy:n kassavirtalaskelma sekä SVOP sijoituksen markkinaehtoisuuden selvitys. Kunnanhallitus esittää edelleen kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi, että Savitaipaleen kunta sitoutuu maksamaan laajakaistalain rahoituksen loppuosan ,70 euroa sekä sekä käyttöpääomasijoitukset euroa Saimaan Kuitu Oy:lle. Rahoitus maksetaan Saimaan Kuitu Oy:lle SVOP-pääomasijoituksina. Päätös pannaan täytäntöön ennen lainvoimaisuuden täyttymistä vuoden 2017 maksuosuuden osalta. Janne Hölsä, Kyösti Kylliäinen ja Kari Kotirinta poistuivat (yhteisöjäävi) kokouksesta asian esittelyn, käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Kokouksen puheenjohtaja tämän pykälän ajan toimi Maiju Hölsä. Liitteet 78 Kassavirtalaskelma 79 Savitaipaleen kunnan Saimaan Kuituun sijoittaman SVOP sijoituksen markkinaehtoisuuden selvitys 80 Yhtiökokouksen pöytäkirjanote

12 Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 18/ Kunnanhallitus Takaus Saimaan Kuitu Oy:n ottamalle pitkäaikaiselle lainalle 1436/02/2017 Khall Valmistelija: hallintojohtaja Virpi Myllyharju, puh , Saimaan Kuitu Oy ottaa pitkäaikaisen 10 vuoden euron lainan. Lainaa tarvitaan niitä valokuituliittymäasiakkaita varten, jotka maksavat 1990 euron Saimaan Kuidun valokuituliittymämaksun rahoituksella 20 euroa kuukaudessa. Rahoituksesta tehdään jokaisen asiakkaan kanssa 10 vuoden mittainen velkakirja. Velkakirjassa on otettu huomioon korkokannan mahdolliset muutokset. Rahoituserän laskuttaa liittymäasiakkailta Blue Lake Communications Oy (BLC) internet -kuukausimaksun yhteydessä ja BLC tilittää rahoituserät kahden kuukauden jaksoissa Saimaan Kuidulle. Voimassa olevan laajakaistalain ja Viestintäviraston ohjeiden mukaan kunta voi antaa lainalle 80% takauksen. Savitaipaleen kunnan takaus sekä lainaava pankki edellyttävät yrityskiinnitystä Patentti- ja rekisterihallitukselta. Lisäksi Saimaan Kuitu Oy:n lainaehtojen tulee täyttää vähintään seuraavat edellytykset, että laina voidaan katsoa markkinaehtoiseksi: lainan peruskorko perustuu 12 kuukauden rahamarkkinakorkoihin. Jos kyseisiä tietoja ei ole saatavilla käytetään kolmen kuukauden rahamarkkinakorkoa. Viestintäviraston ohjeiden mukaan lisätään peruskorkoon 4 %. Jos 12 kuukauden tai 3 kuukauden peruskorko on negatiivinen, niin se vähennetään viestintäviraston määrittelemästä 4 % korosta. Savitaipaleen kunnan takauksesta peritään vuosittainen takausprovisio, jonka laskenta tehdään seuraavan kaavan mukaan: (4% +12kk tai 3 kk peruskorko/euribor) pankin marginaali eli pankin lainakorko = kunnan perimä takausprovisio Saimaan Kuidulta. Takausprovision määrä arvioidaan vuosittain. Jos Saimaan Kuitu Oy:n luottoluokitus paranee, niin takausprovisiota voidaan laskea. Saimaan Kuitu Oy päätti kokouksessaan ottaa euron lainan Savitaipaleen Osuuspankilta. Laina-aika on 10 vuotta ja lainan korko on Euribor 12 kk lisättynä pankin marginaalilla 1,70 %. Jos viitekorko on negatiivinen, niin viitekorko on 0 %. Ote Saimaan Kuitu Oy:n hallituksen pöytäkirjasta ja lainaehdot esityslistan oheismateriaalina. Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että Savitaipaleen kunta takaa

13 Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 18/ Saimaan Kuitu Oy:n pitkäaikaisen 10 vuoden euron lainan 80 % takauksella. Savitaipaleen kunnan 80 % takaukselle ja lopulle 20 % pankin vastuuosalle Saimaan Kuitu Oy hankkii yrityskiinnitykset. Saimaan Kuitu Oy ottaa lainan Savitaipaleen Osuuspankilta. Lainan korko on Euribor 12 kk lisättynä pankin marginaalilla 1,70 %. Jos viitekorko on negatiivinen, niin viitekorko on 0 %. Takauksesta kunta perii vuosittain takausprovision esittelytekstissä määritellyllä tavalla. Takausprovision mahdolliset muutokset käsitellään tarvittaessa erikseen. Janne Hölsä, Kyösti Kylliäinen ja Kari Kotirinta poistuivat (yhteisöjäävi) kokouksesta asian esittelyn, käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Kokouksen puheenjohtaja tämän pykälän ajan toimi Maiju Hölsä. Liitteet 81 Hallituksen pöytäkirja - takaus 82 Lainatarjous

14 Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 18/ Kunnanhallitus Savitaipaleen kunnan strategiaohjelma /00/2017 Khall Valmistelija: kunnanjohtaja Kimmo Kainulainen puh Savitaipaleen kunnan strategiaa on valmisteltu yhteistyössä asiantuntijapalveluita tuottavan BDO:n kanssa. Strategiaprosessiin on osallistettu keskeiset sidosryhmät. Strategian valmistelussa ovat olleet mukana kunnanvaltuusto, kunnan johtoryhmä ja esimiehet, paikalliset järjestöt ja yrittäjät. Lisäksi kaikilla kuntalaisilla on ollut mahdollisuus vastata kuntastrategiaa koskevaan kyselyyn. Kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle hyväksyttäväksi liitteenä olevan Savitaipaleen kunnan strategiaohjelman Hyväksyttiin yksimielisesti teknisin korjauksin ja muutoksin. Liitteet 83 Kuntastrategia

15 Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 18/ Kunnanhallitus Kunnanhallitus Vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille /02/2017 Khall Valmistelija: hallintojohtaja Virpi Myllyharju, puh , Kunnanhallitus käsittelee alustavasti vuoden 2018 talousarvion tämänhetkistä tilannetta sekä investointiosaa vuosille Jatkokäsittely on sovittu Oheismateriaalina investointiosaa. Kunnanhallitus käsittelee vuoden 2018 talousarvioesitystä ja taloussuunnitelmaa vuosille Khall Valmistelija: hallintojohtaja Virpi Myllyharju, puh , Kuntalain 110 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi. Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet. Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Kunnan tulee taloussuunnitelmassa päättää yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla alijäämä mainittuna ajanjaksona katetaan. Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Määräraha ja tuloarvio voidaan ottaa brutto- tai nettomääräisenä. Talousarviossa ja -suunnitelmassa on käyttötalous- ja tuloslaskelmaosa sekä investointi- ja rahoitusosa.

16 Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 18/ Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota.siihen tehtävistä muutoksista päättää valtuusto. Vuosikate vuoden 2018 talousarviossa on euroa. Vuosikate ei kata poistoja, poistot ovat euroa. Tilikauden tulos on euroa alijäämäinen. Yhteensä verotuloja arvioidaan kertyvän euroa ja valtionosuuksia euroa. Toimintatuottoja on euroa ja toimintakulut ovat euroa. Kunnanhallitus ehdottaa vuoden 2018 talousarvion ja taloussuunnitelman vuosille valtuustolle hyväksyttäväksi. Hyväksyttiin yksimielisesti teknisin korjauksin ja muutoksin.

17 Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 18/ Kunnanhallitus Saimaan alueen yleiskaavamuutokset /10/2017 Khall Valmistelija: maankäyttöinsinööri Antti Hirvikallio, puh , Valmistelijan esitys: Saimaan alueen yleiskaavaan on tarpeen tehdä joitakin päivityksiä. Kunnan tiedossa olevat muutettavat kohteet mennessä ovat: - Tila Katajakallio 2:27, kahden rakennuspaikan uudelleen sijoittelu - Tila Kuivala 1:175, poikkeamisluvan huomioiminen kaavamuutoksena - Tila Villa Teodor , poikkeamisluvan huomioiminen kaavamuutoksena - Tila Louhikko , poikkeamisluvan huomioiminen kaavamuutoksena - Tila Ahtiala , laaditun ranta-asemakaavan huomioiminen myös yleiskaavassa Kunnanhallitus päättää käynnistää esittelytekstissä mainittujen kaavamuutoskohteiden valmistelun. Kaavamuutosten laatijaksi määrätään maankäyttöinsinööri Antti Hirvikallio. Kaavamuutoskohteiksi voidaan ottaa vielä erillisharkinnan perusteella muitakin tarpeelliseksi katsottuja kohteita. Lähtökohtaisesti kaavamuutoksista laskutetaan hakijoita 800 /kohde. Jos kohde on aiemmin käsitelty poikkeamisluvalla, kaavoitusmaksu on 600 /kohde. Osa muutoskohteista perustuu kaavan tekniseen päivittämiseen tai niin vanhoihin poikkeamislupiin, ettei niiden osalta kaavamuutosta voida enää laskuttaa. Valmistelijan esitys hyväksytään.

18 Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 18/ Kunnanhallitus Paimensaaren asemakaavan laajennus 1422/10/2017 Khall Valmistelijan esitys: Valmistelija: maankäyttöinsinööri Antti Hirvikallio, puh , Paimensaaren pohjoisosassa on tällä hetkellä voimassa ranta-asemakaava laadittuna pääosin loma-asutusta varten. Alue on kiinteästi kiinni taajamarakenteessa ja soveltuu kaavoittavaksi asuinalueeksi. Alueen kunnallistekniikka on parhaillaan rakenteilla. Alueen asemakaavoituksesta on tiedotettu vuoden 2016 kaavoituskatsauksessa. Vanha ranta-asemakaava ei riitä enää ohjaamaan alueen alueen mäyttöä ja rakentamista. Liiteenä kartta asemakaavoitettavasta alueesta. Kunnanhallitus päättää käynnistää Paimensaaren asemakaavan laajennuksen em. mainituin perusteluin liitekartan osoittamalle alueelle. Kaavan laatijaksi määrätään maankäyttöinsinööri Antti Hirvikallio. Valmistelijan esitys hyväksytään. Liitteet 84 Kaavoitettavan alueen kartta

19 Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 18/ Kunnanhallitus Kirkonkylän pienet asemakaavamuutokset /10/2017 Khall Valmistelija: maankäyttöinsinööri Antti Hirvikallio, puh , Valmistelijan esitys: Kirkonkylän asemakaava on syytä päivittää kolmen pienen osa-alueen osalta. Nämä alueet ovat: - Kortteli 224 Olvenlammen rannalla. Savitaipaleen lupa- ja toimitusjaos on myöntänyt kortteliin poikkeamisluvan Lupapäätöksessä edellytetään asemakaavan päivittämistä - Kortteli 260 Supanahossa. Savitaipaleen lupa- ja toimitusjaos on myöntänyt kortteliin poikkeamisluvan Poikkeamislupa edellyttää myös asemakaavan päivittämistä - Kortteli 114 ja lähivirkistysalue teollisuusalueella. Savitaipaleen kunnanvaltuusto on tehnyt esikauppapäätöksen teollisuustonttimaan myynnistä. Varsinaisen kaupan ehtona on asemakaavan muutoksen läpivieminen. Maankäyttö- ja rakennuslain 59 :n mukaan kunnalla on oikeus periä asemakaavan muutoksesta aiheutuneet kulut maanomistajilta, koska kaavamuutokset ovat yksityistä etua palvelevia. Maankäyttöinsinööri arvioi kaavamuutosten yhteiskustannuksiksi yhteensä Kaavamuutosalueet on esitetty liitekartoilla. Kunnanhallitus päättää käynnistää esittelytekstissä mainitut kaavamuutokset. Kaavamuutosten laatijaksi määrätään maankäyttöinsinööri Antti Hirvikallio. MRL 59 :n nojalla määrätään kaavamuutosmaksuiksi maanomistajille kortteleihin 224 ja 260 kummallekin sekä korttelin 114 maanomistajalle Valmistelijan esitys hyväksytään. Liitteet 85 Kaavamuutosalueet

20 Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 18/ Kunnanhallitus Koulutien alueen asemakaavan muutos 1424/10/2017 Khall Valmistelijan esitys: Valmistelija: maankäyttöinsinööri Antti Hirvikallio, puh , Koulutien alue on kokonaisuudessaan siirretty lakkautetusta tiealueesta yleiseksi katualueeksi maanmittaustoimituksella marraskuussa Nykyisen kaavan mukainen katualuerajaus tulee tarkastella uudelleen. Samaisessa kaavamuutoksessa tarkastellaan Koulutiehen rajautuvien kiinteistöjen maankäyttö. Asemakaavan käynnistämisestä on tiedotettu kunnan 2016 kaavoituskatsauksessa. Liitteenä kartta voimassa olevasta asemakaavasta. Kunnanhallitus päättää käynnistää Koulutien alueen asemakaavan muutoksen. Kaavamuutoksen laatijaksi määrätään maankäyttöinsinööri Antti Hirvikallio. Kaavamuutosalue määritellään tarkemmin MRA 30 :n mukaisessa kuulemisvaiheessa. Tarkan kaavamuutosalueen määrittely edellyttää muutamia lisäneuvotteluita Koulutiehen rajautuvien maanomistajaosallisten kesken. Valmistelijan esitys hyväksytään. Liitteet 86 Voimassa oleva asemakaava

21 Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 18/ Kunnanhallitus Esai-hallin myynti 1431/10/2017 Khall Valmistelijan ehdotus: Valmistelija: kiinteistöpäällikkö Jaakko Nopanen, puh , Kunnan kiinteistöstrategiassa Esai-halli on myytävien kiinteistöjen listalla. Hallikiinteistö oli myynnissä edellisen kerran keväällä Nyt halli on laitettu uudelleen myyntiin ja siitä ilmoitettiin Etelä-Saimaa-lehdessä ja kunnan nettisivuilla. Tarjousaika päättyi Määräaikaan mennessä saatin kaksi tarjousta. Tarjoukset esitellään kokouksessa. Hallikiinteistö muodostuu 9860 m2:n suuruisesta tilasta Esai RN:o 22:0, kiinteistötunnus Päätösehdotus annetaan kokouksessa. Päätösehdotus: Hyväksytään valmistelijan ehdotus. Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se myy Savitaipaleen Nuorison Tuki ry:lle tilan Esai RN:o 22:0, kiinteistötunnus yritystoimintaan, sillä sijaitsevine rakennuksineen (666 m2:n teollisuushalli) heidän tarjoamallaan hinnalla ja muutoin liitteenä olevan kauppakirjan mukaisin ehdoin. Liitteet 87 Kauppakirjaluonnos

22 Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 18/ Kunnanhallitus Kunnanhallitus Rakennusvelvoitteen lisäjatkoajan myöntäminen/sami Heinilä ja Elina Janhunen 1001/10/2016 Khall Valmistelijan ehdotus: Valmistelija: rakennustarkastaja Jaakko Nopanen, puh , etunimi.sukunimi@savitaipale.fi Sami Heinilä ilmoittaa päivätyllä sähköpostiviestillä, että he eivät pysty toteuttamaan taloprojektiaan Savitaipaleella kunnanhallituksen myöntämään määräaikaan mennessä. Heidän omakotitalonsa on myynnissä, mutta talokauppa ei käy kovin lyhyellä myyntiajalla. Samalla hän pyytää, mikäli mahdollista, kuntaa jatkamaan rakentamisvelvoitteen täyttämisaikaa yhdellä vuodella eli asti. Nykyisen tonttikysynnän aikana lisäjatkoajan myöntämiselle ei ole estettä. Kunnanhallitus päättää myöntää Sami Heinilälle ja Elina Janhuselle lisäjatkoaikaa rakennusvelvoitteen täyttämiselle asti. Esittelijä kunnanjohtaja Tapio Iso-Mustajärvi Hyväksytään valmistelijan ehdotus. Khall Valmistelijan ehdotus: Valmistelija: rakennustarkastaja Jaakko Nopanen, puh , jaakko.nopanen@savitaipale.fi Sami Heinilä on päivätyllä sähköpostiviestillä ottanut yhteyttä ja ilmoittanut, että heillä ei ole mahdollista aloittaa rakentamista ennen Heillä talo ei tällä hetkellä ole myynnissä, mutta he aikovat tehdä siinä pintaremonttia ja laittaa keväällä myyntiin. He ovat yhä kiinnostuneita muuttamaan Savitaipaleelle ja rakentamaan tontille. Kunnan on tarkoituksen mukaista antaa jatkoaikaa rakennusvelvoitteen täyttämiselle asti. Kunnanhallitus päättää myöntää Sami Heinilälle ja Elina Janhuselle lisäjatkoaikaa rakennusvelvoitteen täyttämiselle yhden vuoden eli

23 Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 18/ asti. Hyväksytään valmistelijan ehdotus.

24 Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 18/ Kunnanhallitus Eksoten jäsenkuntaosuus 1433/02/2017 Khall Valmistelija: hallintojohtaja Virpi Myllyharju, puh , Kunnan ja Eksoten välinen palvelusopimusneuvottelu vuoden 2018 osalta käytiin Maksuosuudeksi sovittiin euroa. Eksoten maksuosuus ei kata mahdollisista palkankorotuksista aiheutuvia lisäkustannuksia. Arvio palkankorotusten vaikutuksesta jäsenkuntien maksuosuuksiin on 4,1 miljoonaa euroa, josta Savitaipaleen kunnan osuus on euroa. Asiakasmaksujen korotuksella voitaisiin rahoittaa palkkojen sopimuskorotuksia. Muutoin tämä korotus jäisi kuntien maksettavaksi joko kuntaosuuden lisänä tai Eksoten alijäämänä. Eksote toivoi palvelusopimusneuvottelussa jäsenkuntien selvää kannanottoa palkankorotusten rahoittamisesta. Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi palvelusopimusneuvottelun tuloksen sekä esittää Eksotelle, että palkkojen sopimuskorotukset rahoitetaan Eksoten talousarvion sisältä asiakasmaksujen korotuksella tai muilla Eksoten päättämillä tavoilla ilman kuntien maksuosuuden lisäystä. Palkkaratkaisun kustannusvaikutusten seurauksena Eksoten palvelutaso ei saa kuitenkaan heikentyä Savitaipaleen osalta. Mikäli näin käy, on Savitaipaleen ja Eksoten käynnistettävä uudelleen palvelusopimusneuvottelut.

25 Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 18/ Kunnanhallitus Elinkeinoryhmän perustaminen 1434/00/2017 Khall Valmistelija: kunnanjohtaja Kimmo Kainulainen puh Savitaipaleen kunnan elinkeinotoimi organisoidaan uudelleen vuoden 2018 kuluessa. Edellinen elinkeinoasiamies lopetti työnsä huhtikuussa Elinkeinotoimen organisointia ryhtyy valmistelemaan perustettava elinkeinoryhmä. Elinkeinoryhmän tehtävänä on myös laatia kunnalle uusi elinkeinojen kehittämisohjelma. Lisäksi elinkeinoryhmä tekee aloitteita paikallisen elinkeinoelämän kehittämiseen, edistää uusyrityshankintaa, rakentaa ja ylläpitää yritysverkostoja sekä kehittää kuntamarkkinointia. Kunnanhallitus päättää, että Savitaipaleen kuntaan perustetaan elinkeinoryhmä. Elinkeinoryhmään valitaan kunnanjohtaja, 3 yritysten edustajaa ja 2 luottamushenkilöä. Lisäksi kokouksiin kutsutaan tapauskohtaisesti ja käsiteltävän teeman mukaan kunnan keskeisiä virkamiehiä sekä elinkeinoelämän asiantuntijoita. Elinkeinoryhmään nimettiin kolme yritysten edustajaa; Teemu Virtanen, Pekka Ässämäki ja Vesa Lapatto sekä kaksi luottamushenkilöä; Janne Hölsä ja Jyrki Keränen. Lisäksi elinkeinoryhmään nimettiin kunnanjohtaja Kimmo Kainulainen.

26 Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 18/ Kunnanhallitus Jäsenen nimeäminen Etelä-Karjalan kulttuurityöryhmään vuodeksi /00/2017 Khall Valmistelija: hallintojohtaja Virpi Myllyharju, puh , Etelä-Karjalan maakuntahallitus jatkaa Etelä-Karjalan liiton kulttuurityöryhmän työskentelyä. Kulttuurityöryhmä edistää toiminnallan aluekehityslain maakuntien liitoille asettamaa tehtäväalueensa kulttuuria koskevien suunnitelmien ja kehittämistoimenpiteiden yhteensovittamisesta osana maakuntaohjelman toteuttamista sekä osallistuu uuden maakunnan kulttuuriin liittyvien asioiden valmisteluun ja maakuntalain mukaisiin tehtäviin. Työryhmä toimii maakunnan kulttuurin kehittäjänä ja sen parissa toimivien organisaatioiden ja järjestöjen yhteistyötahona. Liiton kulttuurityöryhmän jäseniksi on kutsuttu kulttuurin ja sen kehittämisen kannalta keskeisten eteläkarjalaisten organisaatioiden edustajat. Osa kulttuurityöryhmän jäsenistä vaihtuu vuosittain, jotta työryhmään saadaan mahdollisimman laaja edustavuus ja sen maakunnallisuus korostuu. Vuotuisen kierron mukaisesti vaihtuvat pienempien kuntien, taiteen perusopetuksen ja kulttuurijärjestöjen edustajat. Nyt on ajankohtaista nimetä sekä jäsenet vuosiksi että vaihtuvat jäsenet vuodeksi Etelä-Karjalan liitto pyytää Savitaipaleen kuntaa nimeämään edustajansa Etelä-Karjalan kulttuurityöryhmään. Esittelijä hallintojohtaja Virpi Myllyharju Kunnanhallitus nimeää Savitaipaleen kunnan edustajaksi kunnanjohtaja Kimmo Kainulaisen ja varalle kulttuurisihteeri Helena Hjerpen Etelä-Karjalan kulttuurityöryhmään vuodeksi 2018.

27 Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 18/ Kunnanhallitus Eron myöntäminen Pinja Huovilalle kunnallisista luottamustehtävistä 1427/00/2017 Khall Valmistelija: hallintojohtaja Virpi Myllyharju, puh , Pinja Huovila on hakenut eroa Savitaipaleen kunnan luottamustehtävistä paikkakunnalta poismuuton vuoksi. Pinja Huovila on teknisen lautakunnan varajäsen ja kunnanvaltuustossa Suomen Kristillisdemokraatit ry (KD) valtuustoryhmän 1. varajäsen. Kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että valtuusto toteaa Pinja Huovilan menettäneen vaalikelpoisuuden kunnan luottamustoimiin paikkakunnalta poismuuton johdosta ja myöntää hänelle eron teknisen lautakunnan varajäsenyydestä ja kunnanvaltuuston varajäsenyydestä. Lisäksi hallitus ehdottaa valtuustolle, että valtuusto valitsee varajäsenen tekniseen lautakuntaan sen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

28 Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 18/ Kunnanhallitus Suomen Kuntaliiton valtuuskunnan vaali 1415/00/2017 Khall Valmistelija: hallintojohtaja Virpi Myllyharju, puh , Kuntaliiton ylimpään toimielimeen, valtuuskuntaan, valitaan 66 jäsentä ja 66 varajäsentä jäsenäänestyksellä eli vaalipiireittäin toimitettavalla vaalilla. Vaalipiirit määräytyvät samoin kuin eduskuntavaaleissa. Kustakin vaalipiiristä valitaan jäseniä vaalipiirin asukasluvun suhteessa. Kaakkois-Suomen vaalipiiristä valitaan 5 jäsentä ja 5 varajäsentä suoraan vaalituloksen perusteella. Kunnalla on vaalissa kunnan asukaslukua ( ) vastaava äänimäärä. Savitaipaleen kunnan äänimäärä on Valtuuskuntaan valitaan lisäksi 9 jäsentä ja 9 varajäsentä tasauspaikoilta. Kuntaliiton valtuuston vaalilautakunta laskee ja jakaa tasauspaikat puolueiden kesken puolueiden ehdokaslistojen saamien valtakunnallisten äänimäärien perusteella. Tämän jälkeen määritellään mihin vaalipiiriin puolueen saama tasauspaikka menee. Lisäksi Ahvenanmaan maakunnasta valitaan yksi jäsen ja varajäsen. Vaalipiirin kuntapäiväkokous on nimennyt ehdokaslistat. Kuntaliiton valtuuston vaalilautakunta on vahvistanut ehdokaslistat ja laatinut vaalipiireittäin ehdokaslistojen yhdistelmän.kaakkois-suomen vaalipiirin ehdokaslistojen yhdistelmä lähetetään esityslistan oheismateriaalina. Vaali on suljettu suhteellinen listavaali. Äänestyslippuun merkitään sen ehdokaslistan numero, jolle ääni annetaan. Kunnan äänestystulos lasketaan jakamalla kunnan asukasluku kokouksessa läsnä olevien valtuutettujen lukumäärällä ja kertomalla osamäärä ehdokaslistan saamalla äänimäärällä. Saadut ehdokaslistojen äänimäärät pyöristetään kokonaislukuun. Vastaavalla tavalla lasketaan ja pyöristetään kokonaislukuun tyhjät äänet. Kunnan äänestystuloksen eli kunnasta ehdokaslistoille annetut asukasluvun ja valtuutettujen määrän mukaan lasketut äänimäärät viedään Kuntaliiton sähköiseen äänestysjärjestelmään kuntakohtaisen linkin kautta mennessä. Kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että valtuusto toimittaa suljetuin lipuin Suomen Kuntaliiton valtuuskunnan vaalin, jossa äänen voi antaa Kaakkois-Suomen vaalipiirin ehdokaslistojen yhdistelmässä olevalle ehdokaslistalle.

29 Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 18/ Liitteet 88 Ehdokaslistojen yhdistelmä

30 Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 18/ Kunnanhallitus Tiedoksi merkittävät Khall Kunnanhallitus merkitsee tiedokseen seuraavat sille saapuneet kirjelmät ja päättää, ettei kuntalain 51 :n mukaisen otto-oikeuden perusteella oteta mainittujen lautakuntien ja kunnan viranhaltijoiden päätöksiä erikseen kunnanhallituksen käsiteltäväksi: - Eksoten tiedote Eksoten fysiatrian, kuntoutustukimus- ja kehitysvammapoliklinikat muuttavat - Sosiaali- ja terveysministeriön kuntainfo ; Omaishoidon tuen hoitopalkkiot vuonna Pohjois-Savon Ely-keskuksen päätös Savonlinja Oy:n aikataulumuutoksista välillä Lappeenranta - Jyväskylä alkaen - Ympäristötoimen lausunto koskien Maitotiimi Avoin yhtiön eläinsuojan toiminnan laajentamista - Savitaipaleen kunnan lausunto Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen pyyntöön pelastuslain ja siihen läheisesti liittyvien lakien muuttamisesityksestä - Eksoten tiedote ottaa K-sairaalan työmaa haltuun Työllisyystilanne: Väestökehitys: Verotulokertymä: Kiinteistönluovutusilmoitukset: m m m m m Viranhaltijapäätökset: Kunnanjohtajan päätökset Kiinteistöveroa vastaava avustus Laksiaisten Erämiehet ry:lle Työntekijän palkkaaminen Olkkolan Hovin myynti-ilmoituksen suunnitteluun Merkittiin tiedoksi.

Valmistelija: hallintojohtaja Virpi Myllyharju, puh ,

Valmistelija: hallintojohtaja Virpi Myllyharju, puh , Kunnanhallitus 55 09.05.2016 Kunnanvaltuusto 15 16.05.2016 Kunnanhallitus 172 11.12.2017 Talousarvion lisämääräraha v. 2017 1070/02/2016 Khall 09.05.2016 55 Valmistelija: hallintojohtaja Virpi Myllyharju,

Lisätiedot

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 9/

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 9/ Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 9/2017 192 Kunnanvaltuusto Aika Paikka 18.12.2017 klo 18:00-20:43 Kunnanvirasto, kunnanvaltuuston kokoushuone Käsitellyt asiat Sivu 78 Kokouksen laillisuuden toteaminen 195

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2017 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2017 Kunnanvaltuusto SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2017 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 11. joulukuuta 2017 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali 47 Suomen Kuntaliiton valtuuskunnan vaali... 104 48 Hämeen poliisilaitoksen

Lisätiedot

KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Valtuusto 7/

KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Valtuusto 7/ KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu 7/2017 109 KOKOUSAIKA Maanantai 11.12.2017 kello 12.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Kirjasto, Koulutie 1,

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanhallitus Nro Kunnanvirasto, valtuustosali

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanhallitus Nro Kunnanvirasto, valtuustosali KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 23 15.12.2017 691 Kokousaika 15.12.2017 klo 15.00 18.20 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet (merkintä, kuka

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 18 / 2017 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 18 / 2017 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 18 / 2017 Kunnanhallitus Kokousaika Torstai 30. marraskuuta 2017 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 170 Kunnanvaltuuston 13.11.2017 pitämän kokouksen päätösten laillisuuden

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 7/ Kokousaika kello

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 7/ Kokousaika kello ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 7/2017 87 Kokousaika 11.12.2017 kello 18.00 18.28 Kokouspaikka kunnantalo, valtuustosali Läsnä Kaarto, Anne-Mari Kalsi, Esa Kankare, Tarmo Kiertonen,

Lisätiedot

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina 15.8.2016 alkaen kello 19.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 44 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 45

Lisätiedot

Utsjoen kunta Esityslista 10/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Esityslista 10/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Esityslista 10/2018 1 Kunnanhallitus Aika 14.12.2018 klo 12:00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 159 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 Sivu 117 () Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 Sivu 117 () Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 Sivu 117 () Valtuusto KOKOUSAIKA Tiistai 19.12.2017 kello 18.00 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET valtuutettua LIITE A varavaltuutettua

Lisätiedot

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Saimaan Kuitu Oy:n pitkäaikaiselle lainalle

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Saimaan Kuitu Oy:n pitkäaikaiselle lainalle Kunnanhallitus 85 19.04.2016 Kunnanhallitus 106 10.05.2016 Kunnanvaltuusto 26 18.05.2016 Omavelkaisen takauksen myöntäminen Saimaan Kuitu Oy:n pitkäaikaiselle lainalle 107/02.05.06/2016 Valmistelija: Eija

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 3 / 2016 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 3 / 2016 Kunnanvaltuusto SISÄLLYSLUETTELO 3 / 2016 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 04. huhtikuuta 2016 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali Asiat 12 Takauksen myöntäminen Padasjoen Asuntotalot Oy:lle / Koivutie 5:n

Lisätiedot

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 6/2017 1

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 6/2017 1 Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 6/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika Paikka 28.09.2017 klo 13:00-15:40 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin

Lisätiedot

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Turun seudun puhdistamo Oy:lle poistoputken kapasiteetin tehostamiseksi

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Turun seudun puhdistamo Oy:lle poistoputken kapasiteetin tehostamiseksi Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 64 23.4.2018 Asianro 344/02.05.06/2018 409 Omavelkaisen takauksen myöntäminen Turun seudun puhdistamo Oy:lle poistoputken kapasiteetin tehostamiseksi

Lisätiedot

Valtuusto 4/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Äänekosken yksikkö Piilolantie 17, Äänekoski, auditorio

Valtuusto 4/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Äänekosken yksikkö Piilolantie 17, Äänekoski, auditorio KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ KOKOUSKUTSU ASIALUETTELO Valtuusto 4/2018 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Perjantai 14.12.2018 klo 13.00 Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Äänekosken yksikkö Piilolantie 17, Äänekoski,

Lisätiedot

Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus. Maanantai klo

Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus. Maanantai klo Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Maanantai 11.01.2010 klo 17.00 19.20 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 3/2017 1

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 3/2017 1 Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 3/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika Paikka 31.08.2017 klo 15:00-16:50 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin

Lisätiedot

Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla.

Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla. Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Kalla Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Arviointikertomus

Lisätiedot

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 17/

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 17/ Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 17/2017 154 Kunnanhallitus Aika Paikka 27.11.2017 klo 17:00-19:00 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin lailliseksi

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 Aika 10.5.2016 klo 14:03 17:19 Paikka Kokoustila K1-K2, kaupungintalo Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 58 59 60 Arviointikertomuksen käsittely Tilinpäätöksen 2015

Lisätiedot

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 15/

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 15/ Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 15/2018 209 Kunnanhallitus Aika Paikka 10.12.2018 klo 17:00-18:45 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019 1 KOKOUSAIKA 17.5.2019 klo 9:00 15:00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Hirvinen Esa, puheenjohtaja Niemi Pauli, varapuheenjohtaja Puurula Merja, jäsen Paasovaara Marko, sihteeri, tilintarkastaja

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJAN NÄHTÄVÄNÄPITO Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävänä

PÖYTÄKIRJAN NÄHTÄVÄNÄPITO Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävänä KOKOUSKUTSU 11/2017 Valtuusto KOKOUSAIKA 19.12.2017 klo 18 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, valtuustosali KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 2 2. PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA... 2 3.

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 19 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 20 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 21 ARVIOINTIKERTOMUKSEN

Lisätiedot

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 4/

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 4/ Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 4/2016 68 Kunnanvaltuusto Aika Paikka 05.09.2016 klo 18:00-18:57 Kunnanvirasto, kunnanvaltuuston kokoushuone Käsitellyt asiat Sivu 29 Kokouksen laillisuuden toteaminen 71

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 16

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 16 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 16 Kunnanhallitus Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet maanantai 20.11.2017 klo 17.00 Terveyskeskuksen kokoushuone Markkola Juha-Matti Koivistoinen Hannu

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista 18/ (10) Kunnanhallitus

Muonion kunta Esityslista 18/ (10) Kunnanhallitus Muonion kunta Esityslista 18/2017 1 (10) Kunnanhallituksen kokous Aika ma 13.11.2017 klo 15.00 Paikka kunnantalon valtuustosali Läsnä Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja Petteri Hirsikangas varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Jämijärven kunnanviraston kokoushuone

Jämijärven kunnanviraston kokoushuone Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: 2.10.2017 Kokoustiedot Aika Maanantai 9.10.2017 klo 17.00 Paikka Jämijärven kunnanviraston kokoushuone Käsiteltävät asiat 70 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Tuusniemen kunta, valtuustosali

Tuusniemen kunta, valtuustosali Kokouskutsu / Esityslista Nro 9/2017 1 (13) KOKOUSAIKA 11.12.2017 Klo 13:00 - KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA Tuusniemen kunta, valtuustosali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 Sivu 117 (130) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 3 varavaltuutettua

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 Sivu 117 (130) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 3 varavaltuutettua KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 Sivu 117 (130) Valtuusto KOKOUSAIKA Tiistai 19.12.2017 kello 18.00-19.02 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET 18 valtuutettua LIITE

Lisätiedot

keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45

keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 6/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2012 Sivu 58 (63) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 1 varavaltuutettu

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2012 Sivu 58 (63) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 1 varavaltuutettu KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2012 Sivu 58 (63) Valtuusto KOKOUSAIKA Tiistai 25.9.2012 kello 17.00-17.15 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET 19 valtuutettua LIITE

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista / 3/

Muonion kunta Esityslista / 3/ Muonion kunta Esityslista / 3/2016 Kokouskutsu 12.5.2016 Tarkastuslautakunnan kokous Aika to klo 16.30 Paikka Valtuustosali Kutsutut Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja Juha Särkijärvi varapuheenjohtaja

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone 1 KOKOUSAIKA 31.5.2017 klo 9:00 14.00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Vedenpää Antti, puheenjohtaja Pauli Niemi, varajäsen Puurula Merja, jäsen Potila Raija, kunnanjohtaja, kohta 23 Hirvinen

Lisätiedot

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/ Pöytäkirja 2/2019 14 Tekninen lautakunta Aika Paikka 02.05.2019 klo 18:00-19:30 Kunnanhallituksen kokoushuone Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Lisätiedot

TAIPALEEN SEURAKUNNAN JÄRJESTELYTOIMIKUNTA. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Savitaipaleen seurakuntatalo, Nikkarintie 2

TAIPALEEN SEURAKUNNAN JÄRJESTELYTOIMIKUNTA. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Savitaipaleen seurakuntatalo, Nikkarintie 2 TAIPALEEN SEURAKUNNAN KOKOUSAIKA 9.1.2019 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Savitaipaleen seurakuntatalo, Nikkarintie 2 MUUTETTU ASIALUETTELO ASIA LIITE N:O N:O 142 - Kokouksen avaus 143 - Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 30.05.2016 klo 16:00 16:40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

HYTE -toimijat. Sakari Kela,

HYTE -toimijat. Sakari Kela, HYTE -toimijat Sakari Kela, 21.2.2019 Mitä laki sanoo hyvinvoinnista kunnan näkökulmasta? 1. Terveydenhuoltolaki (voimaan 1.5.2011) - 12 : Kunnan on seurattava asukkaittensa terveyttä ja hyvinvointia sekä

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 23.05.2016 klo 9.00 14.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 4/ Kokousaika kello

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 4/ Kokousaika kello ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 4/2018 20 Kokousaika 17.9.2018 kello 18.00 18.13 Kokouspaikka kunnantalo, valtuustosali Läsnä Kaarto, Anne-Mari Kalsi, Esa Kankare, Tarmo Kiertonen,

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

Kunnanhallitus salainen 31 11.06.2013 Kunnanhallitus 195 18.06.2013. Tilintarkastuskertomus 2012

Kunnanhallitus salainen 31 11.06.2013 Kunnanhallitus 195 18.06.2013. Tilintarkastuskertomus 2012 salainen 31 11.06.2013 195 18.06.2013 Tilintarkastuskertomus 2012 Khsal 31 Tarkastuslautakunta 42 5.6.2013 ja kunnanjohtaja ovat laatineet vuoden 2012 tilinpäätöksen, joka sisältää toimintakertomuksen,

Lisätiedot

Iitin Kunnantalo, valtuustosali, Rautatienkatu 20, Kausala. Muut Haimila Veikko tekninen johtaja, esittelijä

Iitin Kunnantalo, valtuustosali, Rautatienkatu 20, Kausala. Muut Haimila Veikko tekninen johtaja, esittelijä Iitin kunta Pöytäkirja 7/2014 103 Kaavoitustoimikunta 08.12.2014 Aika 08.12.2014 klo 18:00-18.50 Paikka Iitin Kunnantalo, valtuustosali, Rautatienkatu 20, Kausala Saapuvilla Poissa Laitinen Juha Kare Terhi

Lisätiedot

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 3/2015 1

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 3/2015 1 Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 3/2015 1 Vanhusneuvosto Aika Paikka 25.08.2015 klo 10:00-12:15 Toimintakeskus Suvanto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Lisätiedot

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa, Koulutie 2 B (Raharinne), maanantaina alkaen kello

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa, Koulutie 2 B (Raharinne), maanantaina alkaen kello JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään valtuuston kokoushuoneessa, Koulutie 2 B (Raharinne), maanantaina 4.3.2019 alkaen kello 19.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 AIKA 15.11.2017 klo 13:00 PAIKKA Sodankyläntie 1 A KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 16 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 17 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMISTOIMET

Lisätiedot

Maija Räsänen. Puheenjohtaja. Jorma Voutilainen. Tarkastusaika. Tuusniemi klo 14:00 alkaen. Allekirjoitus. Paikka ja pvm

Maija Räsänen. Puheenjohtaja. Jorma Voutilainen. Tarkastusaika. Tuusniemi klo 14:00 alkaen. Allekirjoitus. Paikka ja pvm Kokouskutsu / Esityslista Nro 6/2018 1 (6) KOKOUSAIKA 9.4.2018 Klo 15:00- KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA Tuusniemen kunta, kunnanhallituksen huone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Kuntaliiton valtuuskunnan valinta vuonna 2017

Kuntaliiton valtuuskunnan valinta vuonna 2017 Liite 3 Kuntaliiton valtuuskunnan valinta vuonna 2017 2.6.2017 Riitta Myllymäki Kuntaliiton valtuuskunta Yhdistyksen ylin toimielin 76 jäsentä ja 76 varajäsentä, joiden tulee olla kuntalaissa tarkoitettuja

Lisätiedot

Kuntaliiton valtuuskunnan valinta vuonna Riitta Myllymäki

Kuntaliiton valtuuskunnan valinta vuonna Riitta Myllymäki Kuntaliiton valtuuskunnan valinta vuonna 2017 2.6.2017 Riitta Myllymäki Kuntaliiton valtuuskunta Yhdistyksen ylin toimielin 76 jäsentä ja 76 varajäsentä, joiden tulee olla kuntalaissa tarkoitettuja valtuutettuja

Lisätiedot

TYRNÄVÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 32

TYRNÄVÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 32 TYRNÄVÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 32 Tarkastuslautakunta 2013-2016 28.09.2015 AIKA 28.09.2015 18:00-19:35 PAIKKA Lautakuntien huone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 22 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN 34 23 TILINTARKASTAJAN

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 Aika 26.4.2016 klo 14:08 17:59 Paikka Kokoustila K1-K2, kaupungintalo Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 53 54 55 56 57 Tilintarkastusyhteisön raportin esittely tilinpäätöksen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30. Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO. Perjantai 23.05.2014

PÖYTÄKIRJA. Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30. Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO. Perjantai 23.05.2014 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA Nro/vuosi 3/2014 Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OL- LEET JÄSENET Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30 Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO Jäsen

Lisätiedot

Valtuusto 3/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Viitasaaren yksikkö Teollisuustie 12, Viitasaari

Valtuusto 3/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Viitasaaren yksikkö Teollisuustie 12, Viitasaari KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ KOKOUSKUTSU ASIALUETTELO Valtuusto 3/2018 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Perjantai 26.10.2018 klo 13.00 13.15 Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Viitasaaren yksikkö Teollisuustie 12,

Lisätiedot

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 3/2017 Kokousaika: 19.4.2017 klo 12.00 15.45 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Minna Yli-Kujala, varajäsen

Lisätiedot

Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014

Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014 Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014 Uudenmaan liiton tilinpäätös 2013; tilinpäätöksen hyväksyminen 69/00.00.03.00/2014 MHS 10.03.2014 17 Kuntalain

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 2 / 2015. KOKOUSAIKA 15.4.2015 kello 19.00-20.40

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 2 / 2015. KOKOUSAIKA 15.4.2015 kello 19.00-20.40 PÖYTÄKIRJA KUNNANVALTUUSTO Nro 2 / 2015 KOKOUSAIKA 15.4.2015 kello 19.00-20.40 KOKOUSPAIKKA: LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kilpukan ruokala Jäsenet paikalla: Varajäsenet järjest.: paikalla: Alaranta Juhani

Lisätiedot

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 3/

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 3/ Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 3/2018 45 Kunnanhallitus Aika Paikka 13.03.2018 klo 17:00-19:55 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin lailliseksi

Lisätiedot

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta Sivu 1/5 Finlex» Lainsäädäntö» Säädökset alkuperäisinä» 2006» 578/2006 578/2006 Eduskunnan päätöksen mukaisesti Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006 Laki kuntalain muuttamisesta kumotaan 17 päivänä

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta TERVEYDENHUOLON KY. 1 Kokousaika Ti 31.5.2016 klo 15.00 18.30 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja Anne-Mari Keimiöniemi,

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2017 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2017 Kunnanvaltuusto SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2017 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 11. joulukuuta 2017 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali 47 Suomen Kuntaliiton valtuuskunnan vaali... 104 48 Hämeen poliisilaitoksen

Lisätiedot

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 3/2014 44

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 3/2014 44 Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 3/2014 44 Kunnanvaltuusto Aika Paikka 06.10.2014 klo 18:20-18:43 Kunnanvirasto, kunnanvaltuuston kokoushuone Käsitellyt asiat Sivu 20 Kokouksen laillisuuden toteaminen 47

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille Kunnanhallitus 140 19.09.2016 Kunnanhallitus 169 31.10.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille 2018-2019 240/02.02.00/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3 Tekninen lautakunta 6.3.2014 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 6.3.2014 klo 16.30 17.55 Kunnanviraston kokoushuone Petteri Wiinamäki Päivi Heinilä Irja Keskinen

Lisätiedot

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille.

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 2/2015 Kokousaika: 20.4.2015 klo 13.00 16.30 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4 Kunnanvaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Maanantai 19.12.2016 kello 17.00 Puumilan Taitotalo Wiinamäki Petteri, pj. Markkola Juha-Matti, l

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/ SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/ SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/2019 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 19 KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS 3 20 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 21 TILINTARKASTUSKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖKSEN

Lisätiedot

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 1 / KOKOUSAIKA kello

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 1 / KOKOUSAIKA kello PÖYTÄKIRJA KUNNANVALTUUSTO Nro 1 / 2017 KOKOUSAIKA 1.3.2017 kello 19.00-20.20 KOKOUSPAIKKA: LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kilpukan ruokala Jäsenet paikalla: Varajäsenet järjest.: paikalla: Alaranta Juhani

Lisätiedot

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 10/ (10)

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 10/ (10) Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 10/2018 1 (10) Tarkastuslautakunta Aika 03.12.2018 klo 14:00-14:48 Paikka Iisalmen sairaala, kokoustila Salmi Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 57 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Valtuusto 3/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Viitasaaren yksikkö Teollisuustie 12, Viitasaari

Valtuusto 3/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Viitasaaren yksikkö Teollisuustie 12, Viitasaari KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ KOKOUSKUTSU ASIALUETTELO Valtuusto 3/2018 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Perjantai 26.10.2018 klo 13.00 Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Viitasaaren yksikkö Teollisuustie 12, Viitasaari

Lisätiedot

SUOMUSSALMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/

SUOMUSSALMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ SUOMUSSALMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2019 54 Tarkastuslautakunta 05.09.2019 AIKA 12:53-14:38 PAIKKA Kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 37 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 56 38 Pöytäkirjan

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 17/2018. Kunnanhallituksen kokoushuone, Kunnanvirasto, Rautalampi. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 17/2018. Kunnanhallituksen kokoushuone, Kunnanvirasto, Rautalampi. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 17/2018 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika Maanantai 26.11.2018 klo 10.00 16.50 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanhallituksen kokoushuone, Kunnanvirasto, Rautalampi Pöytäkirjan

Lisätiedot

Pihtiputaan Lämpö ja Vesi Oy:lle myönnetyn pääomalainan lainan muuttaminen sekä yhtiön kunnalle maksamat muut korvaukset

Pihtiputaan Lämpö ja Vesi Oy:lle myönnetyn pääomalainan lainan muuttaminen sekä yhtiön kunnalle maksamat muut korvaukset Kunnanhallitus 110 06.06.2016 Pihtiputaan Lämpö ja Vesi Oy:lle myönnetyn pääomalainan lainan muuttaminen sekä yhtiön kunnalle maksamat muut korvaukset 406/220/2016 (367/220/2015) Kunnanhallitus 15.06.2015

Lisätiedot

141 Aloite / toisen ottoautomaatin saaminen Mäntyharjun keskustaan

141 Aloite / toisen ottoautomaatin saaminen Mäntyharjun keskustaan Mäntyharju Pöytäkirja 15/2015 1 (7) Aika 07.12.2015, klo 16:00-16:28 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Kalla Käsitellyt asiat 138 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 139 Pöytäkirjan tarkastus 140 Lainan

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2019 1

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2019 1 LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2019 1 Tarkastuslautakunta AIKA 04.04.2019 kello 14:01-16:29 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 23 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Otsikko Sivu 17 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI TILIKAUDEN TILINTARKASTUKSESTA

Otsikko Sivu 17 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI TILIKAUDEN TILINTARKASTUKSESTA AIKA 30.5.2018 klo 9:00 13:04 PAIKKA Kunnanvirasto kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 17 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI TILIKAUDEN 2017 25 TILINTARKASTUKSESTA 18 HEINÄVEDEN KUNNAN

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 14 / 2016 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 14 / 2016 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 14 / 2016 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 22. elokuuta 2016 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali Asiat 111 Sijoitustoiminnan raportti 31.7.2016... 203 112 Talousarvion toteutuminen

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 15 Tekninen lautakunta 29.02.2016 AIKA 29.02.2016 klo 17:00-17:40 PAIKKA Kirkonkylän palo- ja pelastusasema KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 8 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 7. Tekninen lautakunta

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 7. Tekninen lautakunta ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 7 Tekninen lautakunta 11.9.2013 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 11.9.2013 klo 16.30 18.25 Kunnanviraston kokoushuone Petteri Wiinamäki Satu Hoffren Irja

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalo 2 krs.

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalo 2 krs. LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2019 1 Tarkastuslautakunta AIKA 07.03.2019 kello 14:00-16:22 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalo 2 krs. KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 15 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta 26.4.2017 1 Kokousaika Pe 28.4.2017 klo 16.00 19.10 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 1/ JUUPAJOEN KUNTA JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS TARKASTUSLAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO

PÖYTÄKIRJA 1/ JUUPAJOEN KUNTA JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS TARKASTUSLAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN VAALIN TOTEAMINEN... 3 2 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 4 3 TARKASTUSLAUTAKUNNAN ESITYSLISTAN TOIMITTAMINEN, PÖYTÄKIRJANPITÄJÄN VALINTA, PÖYTÄKIRJAN

Lisätiedot

Laihia Pöytäkirja 3/ (13) Elinvoimajaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen

Laihia Pöytäkirja 3/ (13) Elinvoimajaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen Laihia Pöytäkirja 3/2018 1 (13) Aika 19.04.2018, klo 17:00-18:20 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen 17 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 58/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi kuntalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 58/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi kuntalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely EDUSKUNNAN VASTAUS 58/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi kuntalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi kuntalain ja eräiden siihen

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 07/2013

KUNNANVALTUUSTO No 07/2013 1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 07/2013 KOKOUSAIKA 19.12.2013 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 63 64 65 1 66 2 67 68 Kokouksen

Lisätiedot

MERIJÄRVEN KUNTA KUNNANVALTUUSTO ESITYSLISTA. 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

MERIJÄRVEN KUNTA KUNNANVALTUUSTO ESITYSLISTA. 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus MERIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Aika Keskiviikko 19.12.2018 klo 19.00 Paikka Kilpukan ruokala Käsiteltävät asiat 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Pöytäkirjantarkastajien valinta 3. Liite

Lisätiedot

Utsjoen kunta Esityslista 6/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Esityslista 6/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Esityslista 6/2018 1 Kunnanhallitus Aika 07.05.2018 klo 10:00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 59 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta

Tarkastuslautakunta Karkkilan kaupunki Pöytäkirja 6/2018 21 Tarkastuslautakunta 09.05.2018 Aika 09.05.2018 klo 15:00-18:38 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Formari Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 19 Kokouksen järjestäytyminen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2018 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-17:20 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka

Lisätiedot

1 Tarkastuslautakunta ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 2/

1 Tarkastuslautakunta ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 2/ 1 KOKOUSAIKA klo 9.00 KOKOUSPAIKKA Saksankatu 27, A-rak. kokoushuone 1014 LÄSNÄ Pauli Marttila puheenjohtaja Tuija Näppinen varapuheenjohtaja Christer Friskof jäsen Nina Schulman jäsen POISSA MUUT Tuula

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 18

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 18 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 15 Hyvinvointilautakunta 12.04.2016 AIKA 12.4.2016 klo 18:09 20:35 PAIKKA Peiponpellon päiväkodin ruokasali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA

Lisätiedot

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013 2016 Pöytäkirja 3/2016 Kokousaika: 17.5.2016 klo 13.00 16.10 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

Nivalan kaupunki. 212 :n oheismateriaali paperiversiona on lähetetty teille postitse. Kaupunginhallitus Esityslista 22/2013

Nivalan kaupunki. 212 :n oheismateriaali paperiversiona on lähetetty teille postitse. Kaupunginhallitus Esityslista 22/2013 -3, KH 25.11.2013 14:00 Nivalan kaupunki Kaupunginhallitus 25.11.2013 212 :n oheismateriaali paperiversiona on lähetetty teille postitse Esityslista 22/2013 -2, KH 25.11.2013 14:00 Kokousaika Maanantai

Lisätiedot

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 6/

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 6/ Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 6/2016 94 Kunnanhallitus Aika Paikka 09.05.2016 klo 17:00-20:20 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin lailliseksi

Lisätiedot

PYHÄRANNAN KUNTA ESITYSLISTA 1 /2019 Sivu. Kunnanvaltuusto Kunnantalo, valtuustosali

PYHÄRANNAN KUNTA ESITYSLISTA 1 /2019 Sivu. Kunnanvaltuusto Kunnantalo, valtuustosali Kunnanvaltuusto 11.2.2019 1 Kokousaika Kokouspaikka Kutsutut 11.2.2019 klo 18.00- Kunnantalo, valtuustosali Puonti, Mervi Lisäksi 18 valtuutettua puheenjohtaja Muut osallistujat Hiitiö, Harri Haapala,

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 16.5.2017 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen Muut osallistujat: Mikko Luoma, tilintarkastaja

Lisätiedot

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 8/

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 8/ Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 8/2018 77 Tekninen lautakunta Aika Paikka 25.10.2018 klo 18:00-19:20 Kunnanhallituksen kokoushuone Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin lailliseksi ja

Lisätiedot

Nivalan kaupunki KAUPUNGINVALTUUSTO Esityslista 3/2016. Ilmoitathan, jos et pääse kokoukseen: Minnalle p

Nivalan kaupunki KAUPUNGINVALTUUSTO Esityslista 3/2016. Ilmoitathan, jos et pääse kokoukseen: Minnalle p -3, KV 31.3.2016 18:30 Ennen valtuuston kokousta klo 18.00 Oulun Eteläisen instituutin ja Kerttu Saalasti säätiön toiminnan esittely - johtaja, säätiön asiamies Ville Isoherranen Nivalan kaupunki KAUPUNGINVALTUUSTO

Lisätiedot