Tampereen yliopisto Logopedian valintakoe Henkilötunnus. Sukunimi. Etunimi TALLENNETTAVAT PISTEET. Vuoden 2007 logopedian valintakoekirjat ovat:
|
|
- Yrjö Leppänen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Tampereen yliopisto Logopedian valintakoe 2007 Sukunimi Henkilötunnus Etunimi TALLENNETTAVAT PISTEET Kysymys 1 Kysymys 2 Kysymys 3 / 30p / 30p / 27p Yhteensä / 87p Vuoden 2007 logopedian valintakoekirjat ovat: Nienstedt,W. & Hänninen, O. & Arstila, A. & Björkqvist, S-E : Ihmisen fysiologia ja anatomia. WSOY. sekä Korpijaakko-Huuhka, A-M. & Launonen, K.: Kommunikoinnin häiriöt, syitä, ilmenemismuotoja ja kuntoutuksen perusteita. Palmenia. Kirjallinen koe koostuu kahdesta essee-tehtävästä (osa I) sekä täydennystehtävästä (osa II). Valintakokeen kysymykset perustuvat kirjoissa esitettyihin sisältöihin. Osa I: Aiheita on kaksi, ja kummastakin aiheesta tulee laatia essee-tyylinen kirjoitus. Kummankin essee-vastauksen maksimipistemäärä on 30 pistettä eli esseiden yhteispistemäärä on enimmillään 60 pistettä. Osa II: Täydennystehtävässä pitää jatkaa aloitettuja lauseita täydentämällä oikeat sisällöt. Jokaisesta kokonaisuudessaan oikein täydennetystä lauseesta (1 9) saa 3 ja vastaamattomasta 0 pistettä. Täydennystehtäväkokonaisuuden maksimipistemäärä on 27 pistettä. LOGOPEDIAN KIRJALLINEN KOE 2007
2 Tampereen yliopisto Klo OSA I Kirjoita essee (kumpikin omalle paperilleen) seuraavista aiheista: 1. Fonologinen tietoisuus, nimeäminen ja muistitoiminnot lukemaan ja kirjoittamaan oppimisessa (Kommunikoinnin häiriöt ) 2. Kuulohavainnon anatomis-fysiologinen perusta (Ihmisen fysiologia ja anatomia) Merkitse molempiin papereihin nimesi ja henkilötunnuksesi! Vastausten suosituspituus on
3 LOGOPEDIAN KIRJALLINEN KOE 2007 Tampereen yliopisto Klo OSA II jatkuu toisella sivulla Hakijan nimi Sotu Täydennä seuraavat ilmaukset (Kommunikoinnin häiriöt & Ihmisen fysiologia ja anatomia) 1. Muistin päätyypit ovat, ja. 2. Ihon aistit ovat, ja. 3. Starkweather (1987) mainitsee puheen sujuvuuden tekijöiksi seuraavat kolme seikkaa Kun äänihäiriö johtuu peruuttamattomasta tai degeneratiivisesta sairaustilasta, ääniterapialla pyritään ja. 5. Kielellisten häiriöiden (afasian) kuntoutuksen tavoitteet ovat monitahoiset: sen avulla pyritään, ja.
4 LOGOPEDIAN KIRJALLINEN KOE 2007 Tampereen yliopisto Klo OSA II jatkuu Hakijan nimi Sotu 6. Mielen teorian kehittymättömyys näkyy erityisesti seuraavilla osa-alueilla: 1., Aivoston muodostavat, ja. 8. Puhtaimmillaan PACE-menetelmän käytössä ei vaan tavoitteena on. 9. Äänihäiriöiden syyt voidaan luokitella kolmeen ryhmään:
5 LOGOPEDIAN KIRJALLINEN KOE 87 pistettä MALLIVASTAUKSET OSA I Kommunikoinnin häiriöt 30 pistettä, sisältää tyylipisteet essee Fonologinen tietoisuus, nimeäminen ja muistitoiminnot lukemaan ja kirjoittamaan oppimisessa (s ) Ihmisen fysiologia ja anatomia 30 pistettä, sisältää tyylipisteet Essee Kuulohavainnon anatomis-fysiologinen perusta (s )
6 LOGOPEDIAN KIRJALLINEN KOE 87 pistettä MALLIVASTAUKSET OSA II Jatkamistehtäviä määritelmiä molemmista kirjoista 9x 3 p = 27 p 1. Muistin päätyypit ovat aistimuisti (sensorinen muisti), työmuisti (välitön muisti, lyhytaikaismuisti) ja säilömuisti (väliaikainen muisti ja pysyvä muisti, kaukomuisti). (IFA s ) 2. Ihon aistit ovat tuntoaisti (kosketus ja paine), termiset aistit (kylmä ja lämmin) ja kipuaisti. (IFA s. 480) 3. Starkweather (1987) mainitsee puheen sujuvuuden tekijöiksi seuraavat kolme seikkaa (KH s. 193): 1. sujuva puhe on jatkuvaa (ei esiinny sujumattomuusoireita, esim. toistoja), 2. oikein jaksoteltua (tauot, puhesegmenttien kestot ja niiden suhteet luonnollisia) 3. ponnisteetonta (koartikulaatio ja yleinen koordinaatio joustavaa). 4. Kun äänihäiriö johtuu peruuttamattomasta tai degeneratiivisesta sairaustilasta, ääniterapialla pyritään säilyttämään toiminnan nykyinen taso niin pitkään kuin mahdollista ja poistamaan kompensatorinen käyttäytyminen. (KH s. 211) 5. Kielellisten häiriöiden (afasian) kuntoutuksen tavoitteet ovat monitahoiset: sen avulla pyritään puheen ja muiden kielellisen toimintojen palauttamiseen ja ylläpitämiseen, kehittämään monipuolisia kommunikaatiotaitoja ja tukemaan sopeutumista muuttuneeseen elämäntilanteeseen. (KH s. 226) 6. Mielen teorian kehittymättömyys näkyy erityisesti seuraavilla osa-alueilla: 1. sosiaalisuus 2. kommunikaatio ja 3. kuvittelu. (KH s. 172) 7. Aivoston muodostavat isot aivot, aivorunko (ydinjatkos, aivosilta, väliaivot) ja pikkuaivot. (IFA s. 516) 8. Puhtaimmillaan PACE-menetelmän käytössä ei kiinnitetä huomiota afaatikon kielelliseen häiriöön vaan tavoitteena on kommunikointitaitojen vahvistaminen (periaatteista: viestien vastavuoroinen lähettäminen, vaihdettava tieto on uutta, kommunikointikeinot vapaasti valittavissa, terapeutilta aito palaute ymmärtämisestään). (KH s. 242) 9. Äänihäiriöiden syyt voidaan luokitella kolmeen ryhmään (KH s ): 1. elimelliset tekijät (orgaaniset) 2. väärä äänenkäyttötapa (funktionaaliset) 3. psykogeeniset
Sukunimi Etunimi Henkilötunnus
Tampereen yliopisto Logopedian valintakoe 2006 Sukunimi Etunimi Henkilötunnus TALLENNETTAVAT PISTEET Kysymys 1 / 35p Kysymys 2 / 35p Kysymys 3 / 15p Kysymys 4 / 12 p Yhteensä / 97p Vuoden 2006 logopedian
Rastita, mikä on todennäköisin pääaine, jota haluaisit opiskelupaikan saatuasi opiskella.
Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Maantiede ja ympäristöpolitiikka, valintakoe Ti 2.6.2015 klo 14 18 saleissa M100 (Joensuu), MD100 (Kuopio) ja Lahden kansanopiston auditoriossa (Lahti)
Päähaku, ympäristö- ja elintarviketalouden kandiohjelma Valintakoe klo
Päähaku, ympäristö- ja elintarviketalouden kandiohjelma Valintakoe 22.5.2019 klo 9.00 13.00 Kirjoita henkilö- ja yhteystietosi tekstaamalla. Kirjoita nimesi latinalaisilla kirjaimilla (abcd...), älä esimerkiksi
Hakukohteen nimi: Päähaku, ympäristö- ja elintarviketalouden kandiohjelma. Kokeen päivämäärä ja aika: Valintakoe klo
Sivu: 1 (14) Hakukohteen nimi: Päähaku, ympäristö- ja elintarviketalouden kandiohjelma Kokeen päivämäärä ja aika: Valintakoe 23.5.2018 klo 09.00 13.00 Kirjoita henkilö- ja yhteystietosi tekstaamalla. Kirjoita
Päähaku, matemaattisten tieteiden kandiohjelma Valintakoe klo
Päähaku, matemaattisten tieteiden kandiohjelma Valintakoe 8.5.2019 klo 10.00 13.00 Kirjoita henkilö- ja yhteystietosi tekstaamalla. Kirjoita nimesi latinalaisilla kirjaimilla (abcd...), älä esimerkiksi
2. KUVIOTEHTÄVÄT Tehtävissä edellytetään vastausta olennaiselta osaltaan kuvioesityksiin perustuvana annettujen ohjeiden mukaan.
TAMPEREEN YLIOPISTO Kauppa- ja hallintotieteiden tiedekunta HALLINTOTIETEIDEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINNOT/kunnallisalan koulutus VALINTAKOE 7.6.2006 KELLO 10-14 Sukunimi Etunimet Henkilötunnus Pisteet
Kysymyksiin on vastattava hyvällä asiasuomella, kokonaisin lausein. Jokaisen kysymyksen yhteydessä on kerrottu maksimipistemäärä.
Sukunimi Etunimet Henkilötunnus VALINTAKOKEEN KYSYMYKSET Vastaa kaikkiin kysymyksiin selkeällä käsialalla käyttäen ainoastaan kysymysten alla olevaa vastaustilaa. Vastausten tulee perustua kunkin kysymyksen
Lukivaikeus. ttömällä kouluopetuksella
LUKIVAIKEUS Lukivaikeus Lukemiseen ja/tai kirjoittamiseen liittyvät erityisvaikeudet, jotka ovat ristiriidassa oppijan muuhun lahjakkuustasoon ja oppimiskykyyn eli lukivaikeus ei selity - alhaisella älykkyydellä
ETNIMU-projektin, aivoterveyttä edistävän kurssin 5.osa. Aistit.
ETNIMU-projektin, aivoterveyttä edistävän kurssin 5.osa Aistit. Aistien maailma Ympäristön havainnointi tapahtuu aistien välityksellä. Tarkkailemme aistien avulla jatkuvasti enemmän tai vähemmän tietoisesti
Kielen oppimisen perusta on vuorovaikutus (Launonen, K Vuorovaikutus, riskit ja tukeminen kuntoutuksen keinoin)
Erityispedagogiikan koulutus Kommunikaatiokurssin luento 2010 Dosentti Elina Kontu Kielen oppimisen perusta on vuorovaikutus (Launonen, K. 2007. Vuorovaikutus, riskit ja tukeminen kuntoutuksen keinoin)
Hakukohteen nimi: Politiikan ja viestinnän kandiohjelma
Teknisiä merkintöjä: POLVI Sivu: 1 (43) Nimi: Hakukohteen nimi: Politiikan ja viestinnän kandiohjelma Kokeen päivämäärä ja aika: 8.5.2019 klo 10.00 15.00 Kirjoita henkilö- ja yhteystietosi tekstaamalla.
Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksen valintakokeet 2015
Jyväskylän yliopisto Humanistinen tiedekunta Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksen valintakokeet 2015 taidehistoria ja taidekasvatus Muistitko sulkea puhelimesi? käännä koepaperi vasta kun siihen
LOGOPEDIAN KOULUTUKSEN VALINTAKOE 2009
LOGOPEDIAN KOULUTUKSEN VALINTAKOE 2009 Lue nämä ohjeet huolellisesti ennen kuin ryhdyt vastaamaan! Tämä monistenippu sisältää logopedian koulutuksen kirjallisen kokeen kysymykset. Tarkista, että sinulla
Kulttuurituotannon koulutuksen valintakoeohje ja etukäteistehtävä 2017 monimuotototeutuksen yhteishaku
YHTEISHAKU 15.3. 5.4.2017 KULTTUURITUOTTAJA (AMK), MONIMUOTOTOTEUTUS Valintakoeohje Etukäteistehtävä Kulttuurituotannon koulutuksen valintakoeohje ja etukäteistehtävä 2017 monimuotototeutuksen yhteishaku
Hakukohteen nimi: Sosiaalitieteiden kandiohjelma
Teknisiä merkintöjä: SOS Sivu: 1 (26) Nimi: Henkilötunnus: Hakukohteen nimi: Sosiaalitieteiden kandiohjelma Kokeen päivämäärä ja aika: 3.5.2019 klo 10.00 15.00 Kirjoita henkilö- ja yhteystietosi tekstaamalla.
Kysymyksiin on vastattava hyvällä asiasuomella, kokonaisin lausein. Jokaisen kysymyksen yhteydessä on kerrottu maksimipistemäärä.
Sukunimi Etunimet Henkilötunnus VALINTAKOKEEN KYSYMYKSET Vastaa kaikkiin kysymyksiin selkeällä käsialalla käyttäen ainoastaan kysymysten alla olevaa vastaustilaa. Vastausten tulee perustua kunkin kysymyksen
Afaattisen henkilön kommunikaation tukeminen. Puheterapeutti Merja Eskola TYKS Kuntoutusosasto
Afaattisen henkilön kommunikaation tukeminen Puheterapeutti Merja Eskola TYKS Kuntoutusosasto sisältö yleistä afasiasta ja kommunikaatiohäiriöistä minkälaisia häiriöitä afasia tuo tullessaan mitä muita
Kiinnostaako sinua opettajankoulutus tai ura kasvatusja opetustehtävissä?
UEF Kiinnostaako sinua opettajankoulutus tai ura kasvatusja opetustehtävissä? Hyödynnä kevään 2019 valintayhteistyön mahdollisuuksia ja hae Itä-Suomen yliopiston ja Helsingin yliopiston opettajankoulutuksiin
Hakukohteen nimi: Taloustieteen kandiohjelma
Teknisiä merkintöjä: TALOUS Sivu: 1 (11) Nimi: Hakukohteen nimi: Taloustieteen kandiohjelma Kokeen päivämäärä ja aika: 7.5.2019 klo 9.00-13.00 Kirjoita henkilö- ja yhteystietosi tekstaamalla. Kirjoita
Päähaku, fysikaalisten tieteiden kandiohjelma Valintakoe klo
Päähaku, fysikaalisten tieteiden kandiohjelma Valintakoe 9.5.2019 klo 9.00 12.00 Kirjoita henkilö- ja yhteystietosi tekstaamalla. Kirjoita nimesi latinalaisilla kirjaimilla (abcd...), älä esimerkiksi kyrillisillä
Logopedian kandi- ja maisteriohjelmien esittely. Kaisa Launonen Logopedian yliopistonlehtori
Logopedian kandi- ja maisteriohjelmien esittely Kaisa Launonen Logopedian yliopistonlehtori Logopedian opinnot 300 op Teoriaopinnot 92 op Metodiopinnot 30 op + gradu 40 op Perusopinnot 25 op (1. vuosi)
Hakijan opas muusikko. musiikkiteatteri
v Hakijan opas 2018 muusikko musiikkiteatteri Sisällys valintakoeopas 2018 muusikko 1. hakijalle 3 1.1 Musiikin valintakokeista yleisesti 3 1.2 Muusikon tutkinnon valintakoepäivät keväällä 2018 3 1.2 Säestys
Päähaku, matemaattisten tieteiden kandiohjelma Valintakoe klo
Teknisiä merkintöjä: MATEM Sivu: 1 (9) Päähaku, matemaattisten tieteiden kandiohjelma Valintakoe 7.5.2018 klo 10.00 13.00 Kirjoita henkilö- ja yhteystietosi tekstaamalla. Kirjoita nimesi latinalaisilla
Päivi Homanen Satakieliohjelma 17.1.2013 Tampere
Päivi Homanen Satakieliohjelma 17.1.2013 Tampere LAPSET OVAT ERILAISIA SOSIAALINEN LAPSI Jos kommunikaatiotaidot vielä heikot Huomioidaan aloitteet Jatketaan lapsen aloittamaa keskustelua Jutellaan kahden
Hakemus liitteineen on palautettava viimeistään 17.2.2012 klo 16.15 mennessä. Myöhemmin saapuneita hakemuksia ei huomioida.
KESKUSKAUPPAKAMARI Kiinteistönarviointilautakunta PL 1000 00101 HELSINKI Puhelin (09) 4242 6200 HAKEMUSLOMAKE HAKEMUS KIINTEISTÖARVIOINNIN AUKTORISOINTIKOKEESEEN / KIINTEISTÖNARVIOITSIJAKOKEESEEN Hakemus
Lataa Kieli ja aivot. Lataa
Lataa Kieli ja aivot Lataa ISBN: 9789512942497 Sivumäärä: 352 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 31.53 Mb Kieli ja aivot on monitieteinen oppikirja, joka alkaa puheen evoluutiosta, johdattelee lukijansa puheen
Hakukohteen nimi: Politiikan ja viestinnän kandiohjelma Kokeen päivämäärä ja aika: klo
Teknisiä merkintöjä: POLVI Sivu: 1 (42) Hakukohteen nimi: Politiikan ja viestinnän kandiohjelma Kokeen päivämäärä ja aika: 21.5.2018 klo 10.00 15.00 Kirjoita henkilö- ja yhteystietosi tekstaamalla. Kirjoita
Päähaku, maantieteen kandiohjelma Valintakoe klo
Teknisiä merkintöjä: MAANT Sivu: 1 (24) Päähaku, maantieteen kandiohjelma Valintakoe 25.4.2018 klo 9.00 13.00 Kirjoita henkilö- ja yhteystietosi tekstaamalla. Kirjoita nimesi latinalaisilla kirjaimilla
Lukutaidon kehitykseen yhteydessä olevia tekijöitä luokalla
Lukutaidon kehitykseen yhteydessä olevia tekijöitä 1.-2. luokalla Jyväskylän yliopisto Kielellisen kehityksen yhteys lukutaitoon Esikielelliset Sanavarasto Lauseet ja taivutukset Kielellinen tietoisuus
KULJETUSPALVELUHAKEMUS Saapunut
KULJETUSPALVELUHAKEMUS Saapunut (Työntekijä täyttää) Hakijan henkilötiedot Sukunimi Etunimet Henkilötunnus Osoite Ammatti Puhelinnumero Hakijan kanssa samassa taloudessa / kiinteistössä asuvat Henkilöiden
Sukunimi: Etunimet: Henkilötunnus:
Sukunimi: Etunimet: Henkilötunnus: VALINTAKOKEEN KYSYMYKSET Vastaa kaikkiin kysymyksiin selvällä käsialalla käyttäen ainoastaan kysymysten alla olevaa vastaustilaa. Vastausten tulee perustua kunkin kysymyksen
Päähaku, kemian kandiohjelma Valintakoe klo
Päähaku, kemian kandiohjelma Valintakoe 10.5.2019 klo 10.00 13.00 Kirjoita henkilö- ja yhteystietosi tekstaamalla. Kirjoita nimesi latinalaisilla kirjaimilla (abcd...), älä esimerkiksi kyrillisillä kirjaimilla
Valintakokeet Musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitos / kirjallisuus
Jyväskylän yliopisto Humanistisyhteiskuntatieteellinen tiedekunta Valintakokeet 2017 Musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitos / kirjallisuus Muistitko sulkea puhelimesi? käännä koepaperi vasta
1/6. Erikoissosiaalityöntekijän koulutus HAKULOMAKE 2012
1/6 Täytä hakulomake tietokoneella (lomakkeen saa sähköisesti osoitteesta: www.sosnet.fi/haku2012) tai selvällä käsialalla. Valintaprosessin helpottamiseksi toivomme, ettet niittaa papereita yhteen, vaan
YHTEISKUNTATIETEIDEN JA FILOSOFIAN HAKUKOHTEEN VALINTAKOE TO klo (Filosofia, sosiologia, valtio-oppi, yhteiskuntapolitiikka)
Jyväskylän Yliopisto Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta YHTEISKUNTATIETEIDEN JA FILOSOFIAN HAKUKOHTEEN VALINTAKOE TO 6.6.2013 klo 12 15. (Filosofia, sosiologia, valtio-oppi, yhteiskuntapolitiikka) OHJEET
Oikeustieteellinen tiedekunta Opinto-ohjaajien infotilaisuus
Oikeustieteellinen tiedekunta Opinto-ohjaajien infotilaisuus 9.11.2018 Opintopäällikkö Katja Arola Opiskelijavalinta 2019 Valinta 2019 Vuonna 2019 oikeustieteelliselle alalle avataan todistusvalinta
KUN LUKEMINEN ON HANKALAA. Helena Sorsa
KUN LUKEMINEN ON HANKALAA Helena Sorsa Lukemisen ja kirjoittamisen vaikeudet Lukivaikeus dysleksia fonologinen häiriö: henkilö ei kykene muuttamaan lukemaansa puheeksi näkee sanat, mutta ei löydä äänneasua
VAIN NE SIVUT TARKASTETAAN, JOIHIN PYRKIJÄ ON MERKINNYT HENKILÖTIE- TONSA ENNEN KOKEEN PÄÄTTYMISTÄ.
Tiedekunnan merkintöjä LÄÄKETIETEELLISTEN ALOJEN VALINTAKOE 17.5.2017 VASTAUSMONISTE Tehtävään 1 vastataan erilliselle optisesti tarkastettavalle vastauslomakkeelle. Tehtävien 2 17 vastaukset kirjoitetaan
Rutiininomaisten tapahtumaseurantojen mallit
Kielen kehitys Lapsi oppii yhdistämään äänteitä pystyy kokoamaan niistä merkityksellisiä sanoja Kyky tuottaa äänteitä, kyky erottaa äänteet toisistaan Tunne- ja eleilmaisun kehittyminen fonologisen järjestelmän
Struktuurista vuorovaikutukseen. Tietotekniikka- ja kommunikaatiokeskus, Kaisa Laine, puheterapeutti
Struktuurista vuorovaikutukseen Tietotekniikka- ja kommunikaatiokeskus, Kaisa Laine, puheterapeutti Termeistä Ihminen, jolla on puhevamma = ei pärjää arjessa puhuen, tarvitsee kommunikoinnissa puhetta
KULJETUSPALVELUHAKEMUS Saapunut
KULJETUSPALVELUHAKEMUS Saapunut (Työntekijä täyttää) Hakijan henkilötiedot Sukunimi Puhelinnumero Etunimet Sähköpostiosoite Osoite Ammatti Henkilötunnus Hakijan kanssa samassa taloudessa / kiinteistössä
KIRJALLISUUSKYSYMYKSET Kuusela, P. (toim.) 2007: Sosiaalipsykologia yksilöstä yhteiskuntaan.
Tarra Nimi Henkilötunnus KIRJALLISUUSKYSYMYKSET Kuusela, P. (toim.) 2007: Sosiaalipsykologia yksilöstä yhteiskuntaan. Vastaa kaikkiin kysymyksiin selkeällä käsialalla käyttäen kysymysten alla olevaa vastaustilaa.
Vaasan yliopisto 6.6.2014 1(8) Tietotekniikan ja tuotantotalouden kandidaattiohjelma Valintakoe
Vaasan yliopisto 6.6.2014 1(8) Valintakoe Vastaajan nimi: Lue nämä ohjeet ennen kuin aloitat valintakokeen tekemisen! Valintakokeessa on kolme osiota: Tuotantotalouden osio (tehtävät 1 ja 2, maksimipisteet
Tule opiskelemaan Turun yliopiston hoitotieteen laitokselle. Dinah Arifulla, opinto-ohjaaja & Anna Axelin, Tohtorikoulutettava
Tule opiskelemaan Turun yliopiston hoitotieteen laitokselle Dinah Arifulla, opinto-ohjaaja & Anna Axelin, Tohtorikoulutettava 10.11.2010 http://www.med.utu.fi/hoitotiede/ Turun yliopisto, Lääketieteellinen
Hakukohteen nimi: Sosiaalitieteiden kandiohjelma Kokeen päivämäärä ja aika: klo
Teknisiä merkintöjä: SOS Sivu: 1 (27) Nimi: Hakukohteen nimi: Sosiaalitieteiden kandiohjelma Kokeen päivämäärä ja aika: 25.5.2018 klo 10.00 15.00 Kirjoita henkilö- ja yhteystietosi tekstaamalla. Kirjoita
BI4 IHMISEN BIOLOGIA
BI4 IHMISEN BIOLOGIA KESKUS- JA ÄÄREISHERMOSTO SÄÄTELEVÄT ELIMISTÖN TOIMINTAA Elimistön säätely tapahtuu pääasiassa hormonien ja hermoston välityksellä Hermostollinen viestintä on nopeaa ja täsmällistä
Lataa Afasia. Lataa. Lataa kirja ilmaiseksi suomalainen Afasia Lataa Luettu Kuunnella E-kirja Suomi epub, Pdf, ibook, Kindle, Txt, Doc, Mobi
Lataa Afasia Lataa ISBN: 9789524954402 Sivumäärä: 420 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 10.51 Mb Afasiaksi kutsutaan aikuisiällä syntyneitä kielellisiä häiriöitä, jotka voivat ilmentyä niin puheessa ja sen
VALINTAKOKEEN ESITIETOLOMAKE
1 Kansalaistoiminnan ja nuorisotyön koulutus 2015 Monimuotototeutus: Nurmijärvi ja Turku VALINTAKOKEEN ESITIETOLOMAKE Sinut on kutsuttu monimuoto-opintoina toteutettavaan yhteisöpedagogi tutkintoon johtavaan
Kommunikaatio ja vuorovaikutus
Kommunikaatio ja vuorovaikutus Vuorovaikutus Vuorovaikutusta on olla kontaktissa ympäristöön ja toisiin ihmisiin. Vuorovaikutus on tiedostettua tai tiedostamatonta. Kommunikaatio eli viestintä Kommunikaatio
Lääketiede ja Hammaslääketiede
Abi-infon ohjelma 2014 Lääketiede ja Hammaslääketiede Lääketiede yliopistonlehtori Petteri Nieminen terveystieteiden tiedekunta, lääketieteen laitos, biolääketieteen yksikkö Hammaslääketiede kliininen
Lääketiede apulaisprofessori Petteri Nieminen terveystieteiden tiedekunta, lääketieteen laitos, biolääketieteen yksikkö
Abi-infon ohjelma 2015 Lääketiede ja Hammaslääketiede Lääketiede apulaisprofessori Petteri Nieminen terveystieteiden tiedekunta, lääketieteen laitos, biolääketieteen yksikkö Hammaslääketiede kliininen
Lahden konservatorio Svinhufvudinkatu 6 F, 15110 Lahti www.concis.fi (050) 511 1512
Lahden konservatorio Svinhufvudinkatu 6 F, 15110 Lahti www.concis.fi (050) 511 1512 YHTEISHAKU 2015 LISÄTIETOLOMAKE MUSIIKKIALAN 2. ASTEEN AMMATILLISEEN PERUSTUTKINTOON JOHTAVAAN KOULUTUKSEEN Lahden konservatorioon
3 Varhaisten vuorovaikutus- ja kommunikaatiotaitojen kehitys
Sisällys 1 Johdatus pragmatiikan peruskäsitteisiin ja lasten pragmatiikan vaikeuksiin Soile Loukusa, Leila Paavola ja Matti Leiwo... 11 1.1 Pragmaattisen tutkimuskentän historiaa ja määrittelyä...11 1.2
TOISEN KOTIMAISEN KIELEN JA VIERAIDEN KIELTEN SÄHKÖISTEN KOKEIDEN MÄÄRÄYKSET
TOISEN KOTIMAISEN KIELEN JA VIERAIDEN KIELTEN SÄHKÖISTEN KOKEIDEN MÄÄRÄYKSET 28.10.2016 Näitä määräyksiä sovelletaan rinnan paperikokeen määräysten kanssa kevään 2017 tutkinnosta alkaen. Toisen kotimaisen
Hallintotieteen ja soveltavan psykologian sekä johtamisen valintakoe 2016
Hallintotieteen ja soveltavan psykologian sekä johtamisen valintakoe 2016 Kokeen osat Kirjallisuusosio (enimmäispistemäärä 45) Tehtävä I Prosessikonsultoinnin uusi aalto (enimmäispistemäärä 15) Tehtävä
1/5. Erikoissosiaalityöntekijän koulutus HYVINVOINTIPALVELUJEN ERIKOISALAN HAKULOMAKE 2016
1/5 Täytä hakulomake tietokoneella (lomakkeen saa sähköisesti osoitteesta: www.sosnet.fi/erko) tai selvällä käsialalla. Hakuprosessissa huomioidaan vain ne hakijat, jotka liittävät hakemuksensa oheen jäljennökset
Päähaku, fysikaalisten tieteiden kandiohjelma Valintakoe klo
Teknisiä merkintöjä: FYS Sivu: 1 (16) Päähaku, fysikaalisten tieteiden kandiohjelma Valintakoe 9.5.2018 klo 14.00 17.00 Kirjoita henkilö- ja yhteystietosi tekstaamalla. Kirjoita nimesi latinalaisilla kirjaimilla
1/6. Erikoissosiaalityöntekijän koulutus Hyvinvointipalveluiden erikoisalan hakulomake 2011
1/6 Täytä hakulomake tietokoneella (lomakkeen saa sähköisesti osoitteesta: www.sosnet.fi) tai selvällä käsialalla. Valintaprosessin helpottamiseksi toivomme, ettet niittaa papereita yhteen, vaan käytät
Lääketieteellinen tiedekunta Lääketieteelliset ja terveystieteiden koulutusalat Kontinkankaan kampus
Lääketieteellinen tiedekunta Lääketieteelliset ja terveystieteiden koulutusalat Kontinkankaan kampus ABI-päivät 11.-12.11.2015 Koulutuspäällikkö Minna Hallia Lääketieteellinen tiedekunta minna.hallia@oulu.fi
Itä-Suomen yliopisto Terveystieteiden tiedekunta Lääketieteen laitos Lääketiede ja hammaslääketiede
Itä-Suomen yliopisto Terveystieteiden tiedekunta Lääketieteen laitos Lääketiede ja hammaslääketiede www.uef.fi www.uef.fi/laake/laaketiede www.uef.fi/hammas n. 2500 perustutkinto-opiskelijaa, viisi eri
1. DIAGNOSOIDUT OPPIMISEN VAIKEUDET PALOKUNTA- NUORELLA AD/HD = TARKKAAVAISUUS- JA YLIVILKKAUSHÄIRIÖ:
PALOTARUS SUURLEIRI 2010 / PADASJOKI MINILUENNOT /Taru Laurén / 5.-9.7.2010 1. DIAGNOSOIDUT OPPIMISEN VAIKEUDET PALOKUNTA- NUORELLA AD/HD = TARKKAAVAISUUS- JA YLIVILKKAUSHÄIRIÖ: A = ATTENTION = HUOMIO
Habits of Mind- 16 taitavan ajattelijan toimintatapaa
Habits of Mind- 16 taitavan ajattelijan toimintatapaa (Costa & Kallick, 2000) Päivi Nilivaara 2018 Habits of Mind Tapoja, miten taitavat ajattelijat toimivat uusissa tilanteissa ja kohdatessaan ongelmia,
AIVOJUMPPA BRAIN GYM. 20.8.2014 Eija Määttä ja Lea Torvinen Muistiluotsi Kainuu
AIVOJUMPPA BRAIN GYM 20.8.2014 Eija Määttä ja Lea Torvinen Muistiluotsi Kainuu Mitä aivojumppa on? Menetelmän on kehittänyt kalifornialainen kasvatustieteiden tohtori P.E.Dennison yhdessä vaimonsa Gail
LIITE 8 Toiminnan aloittain etenevän opiskelun opetussuunnitelmaan
LIITE 8 Toiminnan aloittain etenevän opiskelun opetussuunnitelmaan 1. Motoriset taidot Kehon hahmotus Kehon hallinta Kokonaismotoriikka Silmän ja jalan liikkeen koordinaatio Hienomotoriikka Silmän ja käden
Valintakoeopas Muusikon tutkinto Musiikkiteatteri. Ihminen ratkaisee.
Valintakoeopas 2019 Muusikon tutkinto Musiikkiteatteri Ihminen ratkaisee. tuni.fi Sisällys Valintakoeopas 2019 Muusikko 1. Hakijalle 3 1.1 Musiikin valintakokeista yleisesti 3 1.2 Muusikon tutkinnon valintakoepäivät
SOSIAALITYÖN YHTEISVALINTA VALINTAKOE
SOSIAALITYÖN YHTEISVALINTA VALINTAKOE 2.6.2010 OSIO IA Kirjaan perustuva koe Valintakoe on yhteinen seuraaviin yliopistoihin sosiaalityön oppiaineeseen hakeville: Helsingin yliopisto Itä Suomen yliopisto,
ERITYISPEDAGOGIIKAN PERUSTEET II-OSA
ERITYISPEDAGOGIIKAN PERUSTEET II-OSA pe 28.10 - nauhoite d Pekka Matilainen ERITYISPEDAGOGIIKAN PERUSTEET II-osan aihepiirit Erityiskasvatus varhaislapsuudessa Erityisopetus perusopetuksessa Erityiskasvatus
Kommunikaatio-ohjaus osaksi puhevammaisen ihmisen arkea. Eija Roisko Kehitysvammaliitto/Tikoteekki
Kommunikaatio-ohjaus osaksi puhevammaisen ihmisen arkea Eija Roisko Kehitysvammaliitto/Tikoteekki 12.5.2017 Kommunikoinnin palvelut nyt Kommunikoinnin peruskartoitus Terveydenhuolto Puheterapia -palvelut
Hallintotieteen, johtamisen ja soveltavan psykologian valintakoe 2017
Hallintotieteen, johtamisen ja soveltavan psykologian valintakoe 2017 Kokeen osat Kirjallisuusosio (enimmäispistemäärä 45) Tehtävä I Autenttinen johtaminen (enimmäispistemäärä 15) Tehtävä II Talouden eri
Monialainen yhteistyö -kokemuksia moniammatillisesta klinikkaopetuksesta
Monialainen yhteistyö -kokemuksia moniammatillisesta klinikkaopetuksesta Aikuissosiaalityön päivät 2017_Lahti Anne-Mari Jaakola yliopisto-opettaja VTM, kasvatus- ja perheneuvonnan erikoissosiaalityöntekijä
JATKUVA HAKU LAHDEN KONSERVATORIOON
Lahden konservatorio Sibeliuksenkatu 8, 15110 Lahti www.concis.fi (050) 511 1512 JATKUVA HAKU LAHDEN KONSERVATORIOON HAKULOMAKE MUSIIKKIALAN 2. ASTEEN AMMATILLISEEN PERUSTUTKINTOON JOHTAVAAN KOULUTUKSEEN
Ajattele aivojasi, pidä huolta muististasi! Pirkko Telaranta, suunnittelija-kouluttaja 1.10.2012
Ajattele aivojasi, pidä huolta muististasi! Pirkko Telaranta, suunnittelija-kouluttaja.0.202 Lähde: Muistiliitto ry, Pidä huolta muististasi-hanke 2005 - Sairaan tai vammaisen suuri ongelma on se, että
Lukuvalmiuksien kehittyminen varhaislapsuudessa
Lukuvalmiuksien kehittyminen varhaislapsuudessa Akatemiatutkija Minna Torppa (minna.p.torppa@jyu.fi) Luetaan yhdessä lapsen kanssa Koulutuspäivä, Aluehallintovirasto Joensuu 4.5.2018 JYU. Since 1863. 3.5.2018
SOSIAALITYÖN YHTEISVALINTA VALINTAKOE
SOSIAALITYÖN YHTEISVALINTA Valintakoe on yhteinen seuraaviin yliopistoihin sosiaalityön oppiaineeseen hakeville: Jyväskylän yliopisto Lapin yliopisto Tampereen yliopisto Tampereen yliopisto, Porin yksikkö
OPISKELIJAVALINTA ENGLANNINKIELISEEN INSINÖÖRIKOULUTUKSEEN KEVÄÄN 2015 YHTEISHAUSSA (MECHANICAL ENGINEERING)
OPISKELIJAVALINTA ENGLANNINKIELISEEN INSINÖÖRIKOULUTUKSEEN KEVÄÄN 2015 YHTEISHAUSSA (MECHANICAL ENGINEERING) Kaikki hakukelpoiset hakijat kutsutaan tekniikan valintakokeeseen. Valintakokeesta on saatava
Logopedian tutkinto-ohjelma. Oulun yliopisto. Oulun yliopisto
Logopedian tutkinto-ohjelma Kuka ja mistä? Mitä on logopedia? Mitä on puheterapia? Logopedian opiskelu Oulussa Logopedian opiskelijoiden ainejärjestö Communica ry Logopedia = tieteenala Puheterapia = lääkinnällistä
Reaaliaineiden ja äidinkielen työpaja
Reaaliaineiden ja äidinkielen työpaja Reaalikokeiden rakenne Äidinkielen suunnitelmia Matematiikan suunnitelmia Vieraidenkielten suunnitelmia ylioppilastutkinto.fi digabi.fi Reaalikokeet Osaamisen eri
Luki-vaikeudet ja tehostettu tuki
ERKO erityispedagoginen täydennyskoulutus Luki-vaikeudet ja tehostettu tuki Haapavesi, Jokihelmen opisto 12.11.2013 Ohjaavat opettajat Sanna Alila ja Raisa Sieppi etunimi.sukunimi@tervavayla.fi Lukivaikeus
RATKAISIJA TUNTEIDEN TULKKI KUUNTELIJA RAUDOITTAJA TILANNEJOHTAJA KOIRANOHJAAJA. SEURAA JA OSALLISTU #Polamk
YKSI POLIISI SATA URAA Kaikki Suomen poliisit valmistuvat Poliisiammattikorkeakoulusta (Polamk) Tampereen Hervannasta. Poliisin peruskoulutus valmistaa sinut asiantuntijaammattiin, joka tarjoaa monipuolisempia
TILANNETAULUT AVUKSI KOMMUNIKOINTIIN AFAATTISEN POTILAAN JA HOITAJAN VÄLILLE
Savonia-ammattikorkeakoulu 2013 OPINNÄYTETYÖ - AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO SOSIAALI-, TERVEYS- JA LIIKUNTA-ALA TILANNETAULUT AVUKSI KOMMUNIKOINTIIN AFAATTISEN POTILAAN JA HOITAJAN VÄLILLE Alaotsikko T E
OPISKELIJAVALINTA INSINÖÖRIKOULUTUKSIIN SYKSYN 2015 YHTEISHAUSSA
1 OPISKELIJAVALINTA INSINÖÖRIKOULUTUKSIIN SYKSYN 2015 YHTEISHAUSSA Opiskelijat valitaan kahdella tavalla: Jono 1: 15 opiskelijaa valitaan koulumenestyksen ja valintakokeen yhteispistemäärän perusteella
Psykologian laitos. Professori Taru Feldt. Hakijan päivä JYU. Since
Psykologian laitos Professori Taru Feldt Hakijan päivä 9.11.2018 JYU. Since 1863. 9.11.2018 1 Psykologian laitos Tehtävä: tuottaa kansainvälisesti arvostettua, korkealaatuista opetusta ja tutkimusta Opiskelijamäärältään
Tehtävään 1 vastataan erilliselle optisesti tarkastettavalle vastauslomakkeelle.
LÄÄKETIETEELLISTEN ALOJEN VALINTAKOE 2016 VASTAUSMONISTE Tehtävään 1 vastataan erilliselle optisesti tarkastettavalle vastauslomakkeelle. Tehtävien 2-16 vastaukset kirjoitetaan tämän vastausmonisteen sivuille
HENKILÖTUNNUS: KOETULOS: pistettä
TAMPEREEN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Hakukohde: Elinikäinen oppiminen ja kasvatus VALINTAKOE 3.6.2014 Vastaa jokaiseen kysymykseen selvällä käsialalla. Artikkeleita ei saa pitää esillä kokeen
Sisällys. I osa Sensorinen integraatio ja aivot
Aistimusten aallokossa Sisällys Alkusanat... 15 Esipuhe... 20 Suomalaisen asiantuntijan puheenvuoro... 22 I osa Sensorinen integraatio ja aivot Luku 1. Mitä on sensorinen integraatio? Johdanto aiheeseen..............................................
TIEDOTUSOPIN VALINTAKOE
TAMPEREEN YLIOPISTO TIEDOTUSOPIN VALINTAKOE 12.6.2006 Tiedotusopin valintakoe koostuu neljästä tehtäväkokonaisuudesta. Valintakokeesta voi saada yhteensä 60 pistettä. Kokeen eri osat tuottavat pisteitä
Hyvä ohjaava puheterapeutti,
Hyvä ohjaava puheterapeutti, Logopedian koulutusohjelman opiskelija Oili Opiskelija on aloittamassa ohjauksessasi harjoittelujaksoa [ ] LOGK-052, Lapsen kielen/puheenkehityksen häiriö (aineopinnot/kandivaihe)
Vaasan yliopisto (8) Tietotekniikan ja tuotantotalouden kandidaattiohjelma Valintakoe
Vaasan yliopisto 6.6.2014 1(8) Valintakoe Vastaajan nimi: Lue nämä ohjeet ennen kuin aloitat valintakokeen tekemisen! Valintakokeessa on kolme osiota: Tuotantotalouden osio (tehtävät 1 ja 2, maksimipisteet
Aivovammoihin liittyvät kielelliset oireet, millaisia ne ovat ja mitä tällä hetkellä tutkitaan?
Aivovammoihin liittyvät kielelliset oireet, millaisia ne ovat ja mitä tällä hetkellä tutkitaan? Marjaana Raukola-Lindblom Erikoispuheterapeutti, neurologiset häiriöt, FL Yliopisto-opettaja Työnohjaaja
Ylöjärven opetussuunnitelma 2004. Valinnainen kieli (B2)
Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 Valinnainen kieli (B2) B 2 -SAKSA Valinnaisen kielen opiskelun tulee painottua puheviestintään kaikkein tavanomaisimmissa arkipäivän tilanteissa ja toimia samalla johdantona
HALLINTOTIETEIDEN MAISTERIN TUTKINTO Valintakoe 8.6.2012 Pisteet yhteensä (tarkastaja merkitsee)
HALLINTOTIETEIDEN MAISTERIN TUTKINTO Valintakoe 8.6.2012 Pisteet yhteensä (tarkastaja merkitsee) VALINTAKOKEEN PISTEYTYS Valintakokeesta on mahdollisuus saada maksimissaan 60 pistettä. Tehtävät perustuvat
Perseveraatiota vähentävät harjoitukset
KOMMUNIKAATIO Ihmiset kommunikoivat keskenään sanallisesti ja sanattomasti. Halvauksen jälkeen potilaalla voi kasvolihasten toispuoleisesta toimimattomuudesta johtuen olla vaikeuksia sanattomassa kommunikaatiossa.
AMMATTIKORKEAKOULUJEN LUONNONVARA- JA YMPÄRISTÖALAN VALINTAKOE
AMMATTIKORKEAKOULUJEN LUONNONVARA- JA YMPÄRISTÖALAN VALINTAKOE Matematiikan koe 1.6.2010 Nimi: Henkilötunnus: VASTAUSOHJEET: 1. Koeaika on 2 tuntia (klo 12.00 14.00). Kokeesta saa poistua aikaisintaan
Suomen kieli Suomalais-ugrilaiset kielet ja kulttuurit
Sukunimi Kaikki etunimet Henkilötunnus Puhelinnumero Valintatoimiston merkintöjä SZU A (D) Sähköpostiosoite Helsingin yliopisto Humanistinen tiedekunta Suomen kieli Suomalais-ugrilaiset kielet ja kulttuurit
Päähaku, filosofian kandiohjelma (opetus suomeksi) Valintakoe klo
Päähaku, filosofian kandiohjelma (opetus suomeksi) Valintakoe 4.6.2019 klo 13.00 16.00 Kirjoita henkilö- ja yhteystietosi tekstaamalla. Kirjoita nimesi latinalaisilla kirjaimilla (abcd...), älä esimerkiksi
Nettiposti. Nettiposti käyttöohje
YKSIKÄÄN ASIAKAS EI OLE MEILLE LIIAN PIENI TAI MIKÄÄN HAASTE LIIAN SUURI. Nettiposti Nettiposti käyttöohje Tässä käyttöohjeessa kuvataan selainkäyttöisen Nettiposti sähköpostiohjelman toiminnot. Käyttöohje
Haku ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin
Haku ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin INFO 12.2.2013 www.novida.fi Amk-nuorten koulutus ja yliopistojen yhteishaku 4.3.-3.4.2013 www.amkhaku.fi ja www.yliopistohaku.fi Valintakokeet järjestetään
VARHAINEN VUOROVAIKUTUS
VARHAINEN VUOROVAIKUTUS Ihmisten elämä ja heidän kokemuksensa omasta elämästään syntyvät vuorovaikutuksessa ympäristön ja erityisesti toisten ihmisten kanssa. Myös muu elollinen luonto toimii jatkuvassa
Lukivaikeudet haasteena
Lukivaikeudet haasteena Lukemiseen liittyvät ongelmat tulevat usein esiin hitautena ja työläytenä. Myös luetun ymmärtäminen on osalle hankalaa, samoin juuri luetun asian muistaminen. H13: Mä pidän taukoja,
Lapsen tyypillinen kehitys. -kommunikaatio -kielellinen kehitys
Lapsen tyypillinen kehitys -kommunikaatio -kielellinen kehitys Kielellinen kehitys Vauvalla on synnynnäinen kyky vastaanottaa kieltä ja tarve olla vuorovaikutuksessa toisen ihmisen kanssa Kielellinen kehitys