UUTISKIRJE Nº04 - JOULUKUU

Save this PDF as:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "UUTISKIRJE Nº04 - JOULUKUU"

Transkriptio

1 UUTISKIRJE Nº04 - JOULUKUU

2 PÄÄKIRJOITUS Sama kaiku on askelten - vai onko Jaakko Pukkinen pelastusjohtajien puheenjohtaja Keski-Pohjanmaan pelastuslaitos Palvelualueiden kautta tulee valtavasti asioita yhteisten mallien luomiseksi ja linjaamiseksi. Ja osasta viestitään, mutta ei todellakaan tarpeeksi. Pari vuotta pelastusjohtajien puheenjohtajana alkaa olla paketissa. Mitä jäi käteen? Tuota on minulta jo muutama henkilö kysynyt. Tällaisena aikana, jolloin on menossa maamme historian suurin hallinnon ja toimintojen uudelleen järjestely, niin tekemisestä ei ole ollut pulaa. Menoa on riittänyt oman ja naapurissa olevan maakunnan maakuntavalmisteluissa., kansallisesti alan edustajana jo melkein saman tien lakkautetussa sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpanon valtakunnallisessa yhteistyöryhmässä, pelastustoimen uudistushankkeen ohjausryhmässä jne. sekä ihan näissä arkisissa virkatehtävissä. Parin vuoden aikana on ollut pari eri sisäministeriä, nimettyjä ja väliaikaisia sisäministeriön kansliapäälliköitä, pelastusosaston ylijohtajia on tainnut olla pari ja välillä sijaisiakin lyhyempiä ja pidempiä aikoja. Sisäministeriön toiminnat olivat välillä Erottajalla ja nyt takaisin Kirkkokadulla. Junailu Helsinkiin on ollut tiivistä. Kuntatalon ja sisäministeriön kokoustilat ovat tulleet tutuksi. Mutta siis mitä jäi käteen? Kauteni alussa asetin tavoitteeni saada alamme kannat samaan suuntaan. Tuo tavoite oli ja on varsin ylevä. Toisaalta on hyvä, ettei valmista tullut seuraajani työllisyyden turvaamiseksi, mutta mieluusti olisin sen myös kokenut. Maamme pelastustoimi tarvitsee yhteisen päämäärän ja sen puolesta kaikkien on sitouduttava. Toki sitoutumista on aistittavissa, mutta vaan kun ei hetikään aina yhteiseen päämäärään. Useat tahot toimivat vieläkin omaa suuntaansa vieden ja vaikka pelastustoimen yhteinen strategia on tehty yhdessä, niin kannat eivät loksahdakaan samaan suuntaan. Arki pitää saada sujumaan. Tarvitsemme edelleen yhteisen päämäärän, jossa alamme yhteinen näkemys on yhdessä asetettu ja tunnustamme alan toimijoiden kesken yhteisen tekemisen päämäärämme suuntaan. Tällöin tunnustetaan toimijoiden asema ja vältetään heti ensimmäisenä turhaa vastakkain asettelua. Pari alan megatrendiä oli pj-kautenani voimakkaasti esillä erityisesti somessa; varautuminen ja viestintä. Molemmat tosi tärkeitä pelastustoimessa. Kovin kuitenkin varautumisen osalta jäi alallamme asian haltuun ottaminen; kumppanuusverkossa asiaa käsiteltiin vahvasti pelastuslaitoksen roolitukseen liittyen ja tässä oltiin hyvinkin kannat samaan suuntaan, mutta kovin ohuella ollaan kansallisesti edelleen. Uutiskirjeessä 2/2018 kuulutin toimialamme ministeriötä linjaamaan asiaa ymmärretyksi, mutta vielä ei ole kuulunut ainakaan minulle asti. Toki aikataulusta en kirjoittanut. Maakuntia kuitenkin valmistellaan kaiken aikaa! Viestinnän merkitys on myös pelastustoimessa nyt varmasti kaikkien tiedossa ja se on tosi hyvä. Satoja kirjoituksia viestinnästä, mutta mitä oikeasti viestimme alamme suuntaviivoista ja päämääristä. Se on vielä hiukan auki Ja kuka linjaa? Strategiamme? Onko toimialamme joukkue- vai yksilöpeliä? Nyt monet kysyvät miksi kumppanuusverkosto ei linjaa, niin vastaan, että kyllä me linjaamme. Palvelualueiden kautta tulee valtavasti asioita yhteisten mallien luomiseksi ja linjaamiseksi. Ja osasta viestitään, mutta ei todellakaan tarpeeksi. Otan ainakin osan piikkiini. Mutta se ison kuvan tavoite? Miten muiden turvallisuusalan toimijoiden linjaukset tulevat ulos ja kenen toimesta? Roomaakaan ei päivässä rakennettu ja pelastuslaitosten kumppanuusverkoston uusi pj Simo Wecksten saa toimivan, yli 10 vuotta vanhan / nuoren verkoston johdettavakseen ja työmme jatkuu kohti yhteistä päämäärää. Kansliapäällikkömme Ilkka Salmi sanoi pelastusjohtajien kokouksessa , että katseet samaan suuntaan. Tästä on erittäin hyvä jatkaa: yhdessä, kannat samaan suuntaan! Lämpimät kiitokseni kahden vuoden aikana saamastani tuesta kumppanuusverkoston toimijoilta ja erityisesti kehittämispäällikkö Vesa-Pekka Tervolta. Vesa-Pekkaa ei syyttä valittu Kuntaliiton Vuoden Tahdikkaimmaksi! Turvallista joulua ja päämäärätietoista vuotta 2019! 2

3 S I S Ä LT Ö 2 2 Pääkirjoitus 4 Kehittämispäällikön terveiset 5 Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston strategia Uusi puheenjohtaja 7 Turvallista joulua! 5 Kuva: Susanne Vuorinen Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto Feenix Uutiskirje Toinen linja 14, Helsinki Puh Toimittanut Terhi Virtanen Kannen kuva: Pelastusylijohtaja Kimmo Kohvakka pelastusjohtajien kokouksessa Tampereella 3

4 KEHITTÄMISPÄÄLLIKÖLTÄ Tiukka vuosi takana - ja edessä Vesa-Pekka Tervo Pelastustoimen kehittämispäällikkö Kuntaliitto Maakuntauudistus on sen toteutumismuodosta riippumatta valtava draiveri pelastustoimelle. Halutaan sitä tai ei, ja riippumatta siitä toteutuuko se missä muodossa tai ei ollenkaan. Valtiovarainministeriön asettuminen rahoitusta ohjaavan ajurin paikalle on tavattoman suuri muutos verrattuna perinteeseen, jossa pelastustoimi on itse omilla ehdoillaan määrittänyt itseään ja kehittämistarpeitaan. Valtiovarainministeriön antamat rahoitusehdot, kokonaisarkkitehtuurikuvausvaatimukset ja omavalvontaperiaatteet ovat kokonaan uusia lähtökohtia sille, miten pelastustoimi omaa tekemistään ja suorituskykyään hahmottaa. Pelastustoimi joutuu nyt ensikertaa totisesti peilaamaan tekemistään suhteessa alansa ulkopuolisiin hallinnon odotuksiin. Palvelujen laatu ja yhdenvertaisuus, prosessien toimivuus - onko niin, että nämä haasteet eivät olisi vakava haaste kaikesta toimialan mainegloriasta huolimatta? Mistä tällä tekstillä erityisesti haluan muistuttaa? Siitä, että vakava ja tärkeä työ jatkuu ensi vuonna. Siitä, että keskinäisen kehun kerhoille ei nyt ole paikkaa eikä aikaa. Olkoon vaan kuinka epäselvä tulevaisuuden kuva ja epävarmuus omista työtehtävistä suurta, silti ei saa olla näkemättä sitä vaatimustason nostamisen tarvetta, joka koko julkista hallintoa koskee - ja siinä samalla pelastustoimea. Ollaan tässä työssä jatkos- sakin tosi rohkeita ja ennakkoluulottomia - osoittaen samalla, että olemme aina kykeneviä sekä nopeaan reagointiin että toimialan arvojen mukaisiin valintoihin. Mutta vielä ennen noita haasteita saamme kaivatun joulun ja vuodenvaihteen hengähdyksen. Loma-aikaan oikeutettujen tulee viettää pyhiä lähimmäistensä kanssa aidosti läsnä ollen. Työhaarniska tulee jättää eteiseen siihen tietokoneen ja virkapuhelimen vierelle. Samalla erityinen kiitos niille, jotka muiden lomaillessa huolehtivat turvallisuudestamme sekä avun saatavuudesta hätätilanteissa. Erityinen kiitos niille, jotka muiden lomaillessa huolehtivat turvallisuudestamme sekä avun saatavuudesta hätätilanteissa. 4

5 Kumppanuusverkoston strategia VISIO: Vahvistamme pelastuslaitosten yhteiskunnallista vaikuttamista kumppanuusverkoston kautta 5

6 UUSI PUHEENJOHTAJA Katse yhteisiin tavoitteisiin Simo Weckstén Pelastuskomentaja Helsingin kaupungin pelastuslaitos Minulla on ilo ja kunnia aloittaa pelastusjohtajien puheenjohtajana vuoden 2019 alusta lähtien. Kauden alkuvaihetta tulee määrittämään pelastuslaitosten kumppanuusverkoston uudistamisen jalkauttaminen, jossa punainen lanka on yhteisen tekemisen edelleen vahvistaminen. Kaikkien pelastusjohtajien yhteinen näkemys on lisäksi edellyttänyt kumppanuusverkoston ohjauksen ja johtamisen vahvistamista. Tavoitteena työssä on synnyttää vaikuttavuudeltaan ennen näkemättömän hyvä verkosto, joka toimintatavoiltaan edustaa suurinta mahdollista ammatillisuutta. Uudistuksen käyttöönoton tukeen ja toimivuuden seurantaan tulee vuoden 2019 aikana osoittaa riittävä huomio, jotta nämä vaativat tavoitteet voidaan saavuttaa. Kumppanuusverkosto tulee nostamaan näkyvyyttään vuonna Se kuitenkin toteutetaan hallitusti kaikkien toimijoiden roolit ja kyvykkyydet huomioiden sekä yhteisvalmisteluun perustuen. Olen varma, että viestinnän vahvistamisen kautta sekä kumppanuusverkoston että koko toimialan merkitys sisäisen turvallisuuden kokonaisuudessa tulee paremmin näkyviin. Haluan lisäksi nostaa esille toimialan tiedolla johtamisen haasteet. Pelastustoimen tutkimus ei nykytilanteessa tuota riittävän koordinoitua tutkimustoimintaa ja asiaan on välttämätöntä synnyttää aiempaa vahvempia ohjauksen rakenteita sekä aktiivisia verkostoja. Kumppanuusverkosto tulee myös tässä asiassa olemaan aloitteellinen. Tulen työskentelemään sen puolesta, että mahdollisimman pian jo vuoden 2019 alkuvaiheessa voimme löytää parhaat mahdolliset tavat toteuttaa yhteistyötä ja yhteisvalmistelua sisäministeriön kanssa. Puheenjohtaja Pukkisen lisäksi yhteen suuntaan etenemistä ovat tapaamisissamme korostaneet niin pelastusylijohtaja Kimmo Kohvakka kuin kansliapäällikkö Ilkka Salmikin. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin ja olen kiitollinen puheenjohtaja Pukkiselle hänen johdollaan piirretyistä selkeistä väylämerkeistä. Toivotan kaikille lukijoille rauhallista joulua! Simo Weckstén pelastuskomentaja Kumppanuusverkosto tulee nostamaan näkyvyyttään vuonna Se kuitenkin toteutetaan hallitusti kaikkien toimijoiden roolit ja kyvykkyydet huomioiden sekä yhteisvalmisteluun perustuen. Kumppanuusverkoston puheenjohtajavaihdoksen lisäksi alkaen vaihtuu osa pelastusjohtajien hallituksesta. Varapuheenjohtajana jatkaa väistyvä puheenjohtaja Jaakko Pukkinen ja uusina hallituksen jäseninä aloittavat kautensa Markus Viitaniemi (Tukipalveluiden palvelualueen pj.) ja Jari Hyvärinen (Pelastustoiminnan palvelualueen pj.). Aiemmasta pelastusjohtajien hallituksesta jatkavat edelleen Erkki Hokkanen (Turvallisuuspalveluiden palvelualueen pj.) sekä Jyrki Landstedt (Ensihoidon palvelualueen pj.). 6

7 KALENTERI 2019 Palvelualueiden kokoukset vuonna Jyväskylä Joensuu 7

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto 2017

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto 2017 Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto 2017 KUMPPANUUSVERKOSTON TOIMINTA Sai alkunsa 2008 edellisenä vuonna käynnistyneellä yhteistyöhankkeella Kuntaliiton kanssa. Projektipäällikkönä toimi Piia Vähäsalo.

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistushanke

Pelastustoimen uudistushanke Pelastustoimen uudistushanke - Alueellinen yhteistoiminta pelastustoiminnassa ja poikkeusoloissa -työryhmä - Poikkeusolojen riskianalyysi -alatyöryhmä Pelastustoimen ajankohtaisseminaari 13.10.2016, Jyväskylä

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistus. Johtava asiantuntija Jussi Rahikainen

Pelastustoimen uudistus. Johtava asiantuntija Jussi Rahikainen Pelastustoimen uudistus Johtava asiantuntija Jussi Rahikainen Pelastustoimen uudistaminen Pelastustoimen uudistaminen tehdään, jotta edelleen tiukkenevassa taloudellisessa tilanteessa asiakkaan turvallisuustaso

Lisätiedot

tiivistelmä Rakennusteollisuuden seminaariin Kuopio Paavo Tiitta

tiivistelmä Rakennusteollisuuden seminaariin Kuopio Paavo Tiitta Kumppanuusverkoston rakennemuutos ja kehittäminen lähdeaineisto: Palvelualueiden kokous 19.11.2018 Terhi Virtanen ja turvallisuuspalvelut palvelualueen kehittämistyöryhmä tiivistelmä Rakennusteollisuuden

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistus; pelastustoimen järjestäminen. Hankejohtaja Taito Vainio

Pelastustoimen uudistus; pelastustoimen järjestäminen. Hankejohtaja Taito Vainio Pelastustoimen uudistus; pelastustoimen järjestäminen Hankejohtaja Taito Vainio 1 Pelastustoimen kehittämistä ohjaavat linjaukset HALLITUSOHJELMATAVOITTEET 1) Pelastustoiminnan ja varautumisen valtakunnallista

Lisätiedot

Lisää vaikuttavuutta yhteisillä ydinviesteillä

Lisää vaikuttavuutta yhteisillä ydinviesteillä Lisää vaikuttavuutta yhteisillä ydinviesteillä Verkostomaista tekemistä pian 10 vuotta Sai alkunsa 2008 edellisenä vuonna käynnistyneellä yhteistyöhankkeella Kuntaliiton kanssa. Projektipäällikkönä toimi

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistamishanke

Pelastustoimen uudistamishanke STM valmiusseminaari 26.-27.5.2016, Haikon kartano Pelastustoimen uudistamishanke V-P Ihamäki Pelastusjohtaja, pelastusjohtajat pj. (Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos) PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO

Lisätiedot

Kumppanuusverkoston turvallisuuspalveluista pontta onnettomuuksien ehkäisyn kehittämiseen

Kumppanuusverkoston turvallisuuspalveluista pontta onnettomuuksien ehkäisyn kehittämiseen Kumppanuusverkoston turvallisuuspalveluista pontta onnettomuuksien ehkäisyn kehittämiseen PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO www.pelastuslaitokset.fi KUMPPANUUSVERKOSTON TOIMINTA Sai alkunsa 2008 Nykyinen

Lisätiedot

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto vaikuttavaa yhteistyötä

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto vaikuttavaa yhteistyötä Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto vaikuttavaa yhteistyötä PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO www.pelastuslaitokset.fi KUMPPANUUSVERKOSTON TOIMINTA Sai alkunsa 2008 Nykyinen toiminta perustuu 16.8.2011

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistus. Hankejohtaja Taito Vainio

Pelastustoimen uudistus. Hankejohtaja Taito Vainio Pelastustoimen uudistus Hankejohtaja Taito Vainio SOTE- ja aluehallintouudistus 26.5.2016 2 Maakuntauudistuksen työryhmät 1. Maakuntahallinnon tehtäväsiirrot -valmisteluryhmä (Jäsen Mika Kättö) 2. Maakuntahallinnon

Lisätiedot

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto Suomen Kuntaliitto Toinen Linja 14 Kuntatalo PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO www.pelastuslaitokset.fi PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTON ALKUTAIVAL Pelastuslaitosten

Lisätiedot

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto Osaamisen foorumina PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO www.pelastuslaitokset.fi PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTON ALKUTAIVAL Pelastuslaitosten valtakunnallinen

Lisätiedot

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto vuotta yhteisten asioiden edistämistä

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto vuotta yhteisten asioiden edistämistä Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto 2018 10-vuotta yhteisten asioiden edistämistä Lähtökohtia verkostotoiminnalle Tarve kehittää pelastuslaitosten yhteistyötä vapaaehtoinen kumppanuus Yhteisen kehittämisalustan

Lisätiedot

Pelastuslaitosten ja Kumppanuusverkoston uudet tuulet

Pelastuslaitosten ja Kumppanuusverkoston uudet tuulet Pelastuslaitosten ja Kumppanuusverkoston uudet tuulet Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto toimii pelastuslaitosten valtakunnallisen yhteistyön alustana. Yhteistyöllä kehitetään pelastuslaitosten palveluita

Lisätiedot

LUP toiminnasta 2013

LUP toiminnasta 2013 Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos Västra Nylands räddningsverk Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen ajankohtaisasioita Länsi-Uudenmaan pelastustoimen alueen nuohoojien opintopäivä 29.11.2012 Fiskars V-P Ihamäki

Lisätiedot

Yhteistoiminta pelastustoiminnassa ja poikkeusoloissa. Henkilöstö, talous ja tietojärjestelmät

Yhteistoiminta pelastustoiminnassa ja poikkeusoloissa. Henkilöstö, talous ja tietojärjestelmät n työsuunnitelma Tausta Sisäministeriö asetti 15.12.2015 hankkeen pelastustoimen uudistamiseksi maakuntauudistuksen myötä. Hankkeen tavoitteena on varmistaa sekä parantaa pelastustoimen suorituskykyä toimintaympäristön

Lisätiedot

Kirje Lausuntopyyntö HE luonnoksesta laiksi pelastustoimen järjestämisestä

Kirje Lausuntopyyntö HE luonnoksesta laiksi pelastustoimen järjestämisestä KIRKKONUMMI.,-YRKSLfrTI Liite PatuL 12 / 29.9.2016 ESPOO ESBO Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos Kirje 0303.00 6.9.2016 lw 09. 09, 2016, O. ^1/6^ Kftsil. Buhanri. 1(2) 13746/2016 Jakelussa mainitut Lausuntopyyntö

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistus

Pelastustoimen uudistus Pelastustoimen uudistus Länsi-Suomen Pelastusalan liitto, koulutusseminaari 29.-30.10.2016 Erityisasiantuntija Jouni Pousi 29.10.2016 2 29.10.2016 3 29.10.2016 4 29.10.2016 5 29.10.2016 6 Pelastustoimen

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Jokilaaksojen pelastuslaitos 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Jarmo Haapanen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi

Lisätiedot

Pelastustoimen kehittäminen. Pelastusylitarkastaja Taito Vainio

Pelastustoimen kehittäminen. Pelastusylitarkastaja Taito Vainio Pelastustoimen kehittäminen Pelastusylitarkastaja Taito Vainio 2.12.2015 2 Hallitusohjelman kirjaukset pelastustoimesta Pelastustoiminnan ja varautumisen valtakunnallista johtamista, suunnittelua, ohjausta,

Lisätiedot

Ajankohtaista maakunta- ja pelastustoimen uudistuksesta

Ajankohtaista maakunta- ja pelastustoimen uudistuksesta Ajankohtaista maakunta- ja pelastustoimen uudistuksesta LSPel jäsenpalokuntien hallinnon ja päällystön seminaari 14.10.2017 Erityisasiantuntija Jouni Pousi Twitter @PousiJouni 1 Tavoitteena sujuvoittaa

Lisätiedot

Aika Keskiviikko , klo , kokous 12. Sisäministeriö, Kirkkokatu 12, neuvotteluhuone Ritari.

Aika Keskiviikko , klo , kokous 12. Sisäministeriö, Kirkkokatu 12, neuvotteluhuone Ritari. Pöytäkirja SM061:00/2015 1 (5) SMDno-2015-2070 21.8.2017 Pelastustoimen uudistus Aika Keskiviikko 16.8.2017, klo 10.00-13.00, kokous 12 Paikka Puheenjohtaja Esittelijä Jäsenet Sisäministeriö, Kirkkokatu

Lisätiedot

Pelastustoimen viestintä nyt ja tulevaisuudessa

Pelastustoimen viestintä nyt ja tulevaisuudessa Pelastustoimen viestintä nyt ja tulevaisuudessa Pelastustoimen viestintäfoorumi 27.8.2018, Helsinki tutkija Aino Harinen, Pelastusopisto vt. viestintäjohtaja Milla Meretniemi, sisäministeriö pelastusjohtaja

Lisätiedot

Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston työjärjestys (Versio )

Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston työjärjestys (Versio ) TYÖJÄRJESTYS 1 (5) Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston työjärjestys (Versio ) 1. Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston ylintä päätösvaltaa käyttää pelastusjohtajien

Lisätiedot

JTS-prosesi pelastustoimen näkökulmasta. Hankejohtaja Taito Vainio

JTS-prosesi pelastustoimen näkökulmasta. Hankejohtaja Taito Vainio JTS-prosesi pelastustoimen näkökulmasta Hankejohtaja Taito Vainio Yleiset pelastustoimen tavoitteet Mahdollistaa tarvittaessa nykyistä paremmin valtakunnalliset ja yhdenmukaiset toimintamallit, yhteiset

Lisätiedot

Pelastuslaitokset osana muuttuvaa yhteiskuntaa

Pelastuslaitokset osana muuttuvaa yhteiskuntaa Pelastuslaitokset osana muuttuvaa yhteiskuntaa V-P Ihamäki Pelastusjohtaja, Pelastusjohtajien pj. Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos www.lup.fi Pelastuslaitokset osana muuttuvaa yhteiskuntaa 22 pelastuslaitosta

Lisätiedot

Lausunto PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO Lausunto PelJ/96/01.00/2018

Lausunto PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO Lausunto PelJ/96/01.00/2018 Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto Lausunto 29.10.2018 Asia: VM120:00/2017 Lausuntopyyntö luonnoksesta valtioneuvoston asetukseksi maakuntien tieto- ja viestintäteknisten palvelujen valtakunnallisen

Lisätiedot

16.1.2015. haasteet ja toimintaymp. Pelastustoimen

16.1.2015. haasteet ja toimintaymp. Pelastustoimen Tiina Männikkö&Jouni Pousi Hankesuunnitelma 16.1.2015 LUONNOS 1 (7) SM044: 00/2014 SMDno-2014-2718 PELASTUSTOIMEN STRATEGIA VUOTEEN 2025 -HANKE 1. Pelastustoimen strategiahankkeen ja tehtävä Sisäministeriö

Lisätiedot

Onko tulipalo erilainen Turussa kuin Tampereella? Miten varmistetaan palvelujen ja tarkastustoiminnan yhdenmukaisuus?

Onko tulipalo erilainen Turussa kuin Tampereella? Miten varmistetaan palvelujen ja tarkastustoiminnan yhdenmukaisuus? Onko tulipalo erilainen Turussa kuin Tampereella? Miten varmistetaan palvelujen ja tarkastustoiminnan yhdenmukaisuus? Paloturvallisuuspäivät 2017 Mika Viljanen 13.12.2017 Pelastustoimen uudistus 1. Pelastuslain

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen Pelastustoimi ja varautuminen työryhmä. Pohjois-Pohjanmaan liitto, Sepänkatu 20 (Siikasali)

Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen Pelastustoimi ja varautuminen työryhmä. Pohjois-Pohjanmaan liitto, Sepänkatu 20 (Siikasali) POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2017 Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen Pelastustoimi ja varautuminen työryhmä Aika 11.01.2017 klo: 09:00 11.15 Paikka Pohjois-Pohjanmaan liitto, Sepänkatu 20

Lisätiedot

Väliraportti. Työryhmä: Turvallisuus- ja varautuminen Turvallisuuden osio. Harri Setälä Pelastusjohtaja

Väliraportti. Työryhmä: Turvallisuus- ja varautuminen Turvallisuuden osio. Harri Setälä Pelastusjohtaja Väliraportti Työryhmä: Turvallisuus- ja varautuminen Turvallisuuden osio Harri Setälä Pelastusjohtaja Tehtäväkentän analysointi ja lähitulevaisuuden haasteet Hallitusohjelman kirjaukset pelastustoimesta:

Lisätiedot

Pelastustoimen ja varautumisen JTS-simulointi

Pelastustoimen ja varautumisen JTS-simulointi Pelastustoimen ja varautumisen JTS-simulointi 1 Tiina Männikkö 2 Sisältö Valtion ja maakuntien neuvottelut Simuloinnin tehtävät mitä asioita SM:n ja maakuntien välisissä neuvotteluissa käydään läpi? maakuntien

Lisätiedot

Vammaisasiain yhteistyöryhmä seminaari. Pelastusalan lainsäädäntöä Pelastustoimen maakuntauudistus

Vammaisasiain yhteistyöryhmä seminaari. Pelastusalan lainsäädäntöä Pelastustoimen maakuntauudistus Vammaisasiain yhteistyöryhmä seminaari Pelastusalan lainsäädäntöä Pelastustoimen maakuntauudistus 16.5.2018 Pikkuparlamentti erityisasiantuntija Jarkko Häyrinen 18.5.2018 1 Pelastuslaki 9 Rakennusten palo-

Lisätiedot

PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTON KUULUMISIA 2/2013

PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTON KUULUMISIA 2/2013 TIEDOTE 1 (6) 2/2013 31.5.2013 PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTON KUULUMISIA 2/2013 Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston toinen tiedote Edessäsi on Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston toinen tiedote.

Lisätiedot

M A A K U N TA U U D I S T U S Pelastustoimi ja varautuminen vuonna Jaakko Pukkinen, pelastusjohtaja

M A A K U N TA U U D I S T U S Pelastustoimi ja varautuminen vuonna Jaakko Pukkinen, pelastusjohtaja M A A K U N TA U U D I S T U S Pelastustoimi ja varautuminen vuonna 2019 Jaakko Pukkinen, pelastusjohtaja Tässä esityksessä Maakunnan vastuu varautumisesta Pelastustoimen vastuu toimialasta Järjestäminen

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistaminen jatkuu - maakuntauudistus etenee. Varautuminen

Pelastustoimen uudistaminen jatkuu - maakuntauudistus etenee. Varautuminen Pelastustoimen uudistaminen jatkuu - maakuntauudistus etenee Varautuminen Pelastustoimen ajankohtaisseminaari 22.11.2018 Varautumisjohtaja Jussi Korhonen, SM Varautuminen: pelastustoimen uudistus ja maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistushanke Viestintätyöryhmän työsuunnitelma - Pelastustoimen viestinnän tulevaisuus-

Pelastustoimen uudistushanke Viestintätyöryhmän työsuunnitelma - Pelastustoimen viestinnän tulevaisuus- Pelastustoimen uudistushanke Viestintätyöryhmän työsuunnitelma - Pelastustoimen viestinnän tulevaisuus- Jarmo Haapanen 26.11.2017 Pelastustoimen uudistushankkeen viestintätyöryhmä Asetettu hankesuunnitelman

Lisätiedot

Muutoksen tarpeet ja mahdollisuudet pelastustoimessa. Simo Weckstén Pelastuskomentaja Helsingin kaupungin pelastuslaitos

Muutoksen tarpeet ja mahdollisuudet pelastustoimessa. Simo Weckstén Pelastuskomentaja Helsingin kaupungin pelastuslaitos Muutoksen tarpeet ja mahdollisuudet pelastustoimessa Simo Weckstén Pelastuskomentaja Helsingin kaupungin pelastuslaitos SITRA Megatrendit 2016 Kuvaus terrorismiverkostoista Lähde: Big, Allied and Dangerous:

Lisätiedot

Sisäministeriö, Kirkkokatu 12, neuvotteluhuone Ritari. Esko Koskinen, sisäministeriö, pelastusylijohtaja

Sisäministeriö, Kirkkokatu 12, neuvotteluhuone Ritari. Esko Koskinen, sisäministeriö, pelastusylijohtaja Pöytäkirja SM061:00/2015 1 (7) SMDno-2015-2070 21.6.2017 Pelastustoimen uudistus Aika Tiistai 13.6.2017, klo 10.00, kokous 11 Paikka Puheenjohtaja Esittelijä Jäsenet Sisäministeriö, Kirkkokatu 12, neuvotteluhuone

Lisätiedot

Varautuminen ja valmius ITÄ2017-valmiusharjoituksen asiantuntijaseminaari Kansliapäällikkö Päivi Nerg, Kuopio

Varautuminen ja valmius ITÄ2017-valmiusharjoituksen asiantuntijaseminaari Kansliapäällikkö Päivi Nerg, Kuopio Varautuminen ja valmius 2020 ITÄ2017-valmiusharjoituksen asiantuntijaseminaari Kansliapäällikkö Päivi Nerg, Kuopio 15.11.2017 Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2017 15.11.2017 2 Yhteiskunnan turvallisuusstrategia

Lisätiedot

Asiakirjasta omistajuuteen

Asiakirjasta omistajuuteen Asiakirjasta omistajuuteen Maakuntafoorumi 5.3.2019 Vesa-Pekka Tervo @VPTervo 5.3.2019 Tarkastelutasot - hierarkia Strateginen Taktinen Operatiivinen Lainsäädäntö 141 Hallintosääntö Maakunnan strategia

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen Pelastustoimi ja varautuminen työryhmä. Pohjois-Pohjanmaan liitto, Sepänkatu 20 (Siikasali)

Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen Pelastustoimi ja varautuminen työryhmä. Pohjois-Pohjanmaan liitto, Sepänkatu 20 (Siikasali) Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen Pelastustoimi ja varautuminen työryhmä Aika klo: 09:00 11.30 Paikka Pohjois-Pohjanmaan liitto, Sepänkatu 20 (Siikasali) Läsnä Helisten Petteri puheenjohtaja Haapanen

Lisätiedot

Palontutkinta Turku PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO.

Palontutkinta Turku PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO. Palontutkinta 2020 11.11.2015 Turku PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO www.pelastuslaitokset.fi Palontutkinta 2020 työryhmä Työryhmän tehtävänä on kehittää ja yhdenmukaistaa pelastuslaitoksien palontutkintaan

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5)

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (5) 41 Esitys sisäministeriölle pelastustoimen uudistushankeen työryhmiin nimettävistä HEL 2016-006045 T 00 01 06 SMDno-2015-2070 Päätös Rakennus- ja ympäristötointajohtava

Lisätiedot

KUJA-projektien parhaat käytännöt ja opit

KUJA-projektien parhaat käytännöt ja opit KUJA-projektien parhaat käytännöt ja opit JUDO-työpaja: Toiminnan jatkuvuus ja varautuminen Aki Pihlaja @PihlajaAki @KUJAprojekti 19.9.2019 Esityksen sisältö Taustaa kuntien varautumisesta KUJA-projekteista

Lisätiedot

Uudistuksen valmistelun tilannekuva maakunnissa. Kuntamarkkinat Sinikka Salo STM ja Kari Hakari VM

Uudistuksen valmistelun tilannekuva maakunnissa. Kuntamarkkinat Sinikka Salo STM ja Kari Hakari VM Uudistuksen valmistelun tilannekuva maakunnissa Kuntamarkkinat 13.9.2018 Sinikka Salo STM ja Kari Hakari VM Lainvalmistelusta toimeenpanoon Lainvalmistelu alkaa olla valmista, lait ovat eduskunnan käsittelyssä

Lisätiedot

SISÄASIAINMINISTERIÖ. Jakelussa mainitut JÄSENEN NIMEÄMINEN ALUEELLISEN SISÄISEN TURVALLISUUDEN TOIMINTAMALLIA LAATIVAAN TYÖRYHMÄÄN

SISÄASIAINMINISTERIÖ. Jakelussa mainitut JÄSENEN NIMEÄMINEN ALUEELLISEN SISÄISEN TURVALLISUUDEN TOIMINTAMALLIA LAATIVAAN TYÖRYHMÄÄN SISÄASIAINMINISTERIÖ 25.10.2010 SM050:00/2010 Jakelussa mainitut JÄSENEN NIMEÄMINEN ALUEELLISEN SISÄISEN TURVALLISUUDEN TOIMINTAMALLIA LAATIVAAN TYÖRYHMÄÄN Saatekirje jäsenen nimeäminen 26.10.2010 Sisäasiainministeriö

Lisätiedot

UUTISKIRJE Nº03 - SYYSKUU

UUTISKIRJE Nº03 - SYYSKUU UUTISKIRJE Nº03 - SYYSKUU 2018 25.9.2018 PÄÄKIRJOITUS Syksyn tullen sieniä kasvaa Jaakko Pukkinen Pelastusjohtajien puheenjohtaja Keski-Pohjanmaan pelastuslaitos Vuosi 2018 on ollut vaiheikkuutta täynnä:

Lisätiedot

Aluekehitys maakuntauudistuksen myllerryksessä Eira Varis

Aluekehitys maakuntauudistuksen myllerryksessä Eira Varis Aluekehitys maakuntauudistuksen myllerryksessä 22.3.2018 Eira Varis Vanhoilla rakenteilla ei turvata ihmisten perusoikeuksia ja palveluja Elämme nyt aivan erilaisessa murroksessa kuin olemme eläneet viime

Lisätiedot

Pelastuslaitosten strateginen pohja

Pelastuslaitosten strateginen pohja Strategia 2020 Pelastuslaitosten strateginen pohja Pelastuslaitoksen kehittymisvaatimus Johtamisen haaste Tuottavuushyöty Yhteiskunnan/ Kunnan tavoitetaso Miten osaaminen saadaan yhteiskunnan käyttöön?

Lisätiedot

Sote- ja turvallisuus

Sote- ja turvallisuus MAAKUNTAUUDISTUS Sote- ja turvallisuus Paloaseman kiinteistöjärjestelyt Kokkolassa Ohjausryhmä 9.12.2016 Maakuntauudistuksen työvaliokunta 25.11.201625 Ilkka Luoma Tj, sote-muutosjohtaja Jaakko Pukkinen,

Lisätiedot

VATE ja SOTEMAKUjory Johanna Sorvettula muutosjohtaja

VATE ja SOTEMAKUjory Johanna Sorvettula muutosjohtaja VATE ja SOTEMAKUjory 26.09.2017 Johanna Sorvettula muutosjohtaja Henkilötiedot www.ep2019.fi Henkilötiedot Yhteistoimintasopimus Henkilötietojen konvertointi testikantana monikantaan organisaatioittain

Lisätiedot

Paikka Sisäministeriö, Erottajankatu 2, neuvotteluhuone 112. Esko Koskinen, sisäministeriö, pelastusylijohtaja

Paikka Sisäministeriö, Erottajankatu 2, neuvotteluhuone 112. Esko Koskinen, sisäministeriö, pelastusylijohtaja Pöytäkirja SM061:00/2015 1 (5) SMDno-2015-2070 26.5.2017 Pelastustoimen uudistus Aika Maanantai 22.5.2017, klo 10.00, kokous 10 Paikka Sisäministeriö, Erottajankatu 2, neuvotteluhuone 112. Puheenjohtaja

Lisätiedot

Mikä on rikki? Pelastusopisto, Vesa-Pekka Tervo, pelastustoimen kehittämispäällikkö

Mikä on rikki? Pelastusopisto, Vesa-Pekka Tervo, pelastustoimen kehittämispäällikkö Mikä on rikki? Alkuaine, kemiallinen merkki S (lat. sulfur, sulphur), järjestysluku 16 ja IUPACin standardin mukainen atomimassa 32,509. Mauton ja hajuton, väriltään keltainen epämetalli. Pelastusopisto,

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan maakuntapäivät Minna Utriainen, COO, strategist Avidly Oyj

Pohjois-Pohjanmaan maakuntapäivät Minna Utriainen, COO, strategist Avidly Oyj Pohjois-Pohjanmaan maakuntapäivät 5. 6.11.2018 Minna Utriainen, COO, strategist Avidly Oyj PAIKAN IMAGO JA IDENTITEETTI HYÖTY VAI RASITE? Minna Utriainen COO, STRATEGIST AVIDLY 3 Ote lähellä. Katse kaukana.

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Sisäministeriö, pelastusosasto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Hankejohtaja, neuvotteleva virkamies Taito Vainio 3. Vastauksen

Lisätiedot

Nykytilakatsaus Pirkanmaan pelastuslaitos

Nykytilakatsaus Pirkanmaan pelastuslaitos Nykytilakatsaus Pirkanmaan pelastuslaitos 19.12.2016 1 www.pirkanmaa2019.fi Tavoite Kuvata Pirkanmaan pelastuslaitoksen tehtävät ja resurssit sekä viimeisten viiden vuoden aikana tehdyt, toiminnan kannalta

Lisätiedot

Kohti avoimempaa viestintää - kommenttipuheenvuoro - SPPL-opintopäivät JHaa 1

Kohti avoimempaa viestintää - kommenttipuheenvuoro - SPPL-opintopäivät JHaa 1 Kohti avoimempaa viestintää - kommenttipuheenvuoro - SPPL-opintopäivät 22.3.2018 18.10.2017 JHaa 1 Pelastustoimen viestintä Nähdään kentällä vielä liikaa turvallisuusviestinnän (valistus- ja neuvonta)

Lisätiedot

Simuloinnin yleiskuvaus ja tavoitteet. Finanssineuvos Teemu Eriksson Simuloinnin aloitustilaisuus

Simuloinnin yleiskuvaus ja tavoitteet. Finanssineuvos Teemu Eriksson Simuloinnin aloitustilaisuus Simuloinnin yleiskuvaus ja tavoitteet Finanssineuvos Teemu Eriksson Simuloinnin aloitustilaisuus 7.9.2017 1 8.9.2017 Simuloinnin tausta Ohjaus ja rahoitusryhmässä syntyi ajatus rahaprosessin harjoittelemisesta

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 1/2017 1

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 1/2017 1 Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 1/2017 1 Kokousaika 11.1.2017 kello 13:00 Kokouspaikka Juvan paloasema, Yhdystie 3, 51900 Juva Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Hallituksen linjaukset pelastustoimen

Lisätiedot

PALVELUSOPIMUS SOPIMUKSEN KOHDE

PALVELUSOPIMUS SOPIMUKSEN KOHDE PALVELUSOPIMUS 19.5.2015 1. SOPIMUKSEN KOHDE Sopimus koskee Kuntaliitto Palvelut Oy:n Pelastuslaitoksille tarjoamia henkilöstö- ja tukipalveluja. Palvelut on esitetty eriteltyinä liitteessä 1. 2. SOPIMUSOSAPUOLET

Lisätiedot

Odotukset maakuntauudistukselta

Odotukset maakuntauudistukselta Odotukset maakuntauudistukselta Kommenttipuheenvuoro Oulu 11.11.2016 Sote- ja Maakuntauudistus Maakunnille kootaan sosiaali- ja terveydenhuollon lisäksi myös muita tehtäviä: työ- ja elinkeinopalvelut sekä

Lisätiedot

toimeenpanon tukeminen

toimeenpanon tukeminen Sote ja maakuntauudistuksen toimeenpanon tukeminen Salme Kallinen Marraskuu 2017 Muutos tehdään yhdessä! Muutostuki Tavoite: sote ja maakuntauudistuksen edellyttämä muutos etenee ja toteutuu maakunnissa

Lisätiedot

ICT/SOTE Palvelukeskus Valmistelun tilanne ja näkymät

ICT/SOTE Palvelukeskus Valmistelun tilanne ja näkymät ICT/SOTE Palvelukeskus Valmistelun tilanne ja näkymät Sosiaali ja terveydenhuollon atkpäivät Urpo Karjalainen 1 Sisältö: Palvelukeskusvalmistelun lähtökohdat Valmistelun tilanne projektiryhmän ehdotus

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUSTIO No 3/2017 1

Etelä-Savon maakuntaliitto MUSTIO No 3/2017 1 Etelä-Savon maakuntaliitto MUSTIO No 3/2017 1 Kokousaika 21.4.2017 kello 13:00 Kokouspaikka Tuma, Sammonkatu 12,50130 Mikkeli Pelastuslaitoksen tilat Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Väliraportin

Lisätiedot

Pelastustoimen tilinpäätös 2008 ja 2009 -hanke, tilinpäätös- ja kustannusanalyysin tuloksia Jaana Määttälä, KTM, tutkija 28.8.2012

Pelastustoimen tilinpäätös 2008 ja 2009 -hanke, tilinpäätös- ja kustannusanalyysin tuloksia Jaana Määttälä, KTM, tutkija 28.8.2012 Pelastustoimen tilinpäätös 2008 ja 2009 -hanke, tilinpäätös- ja kustannusanalyysin tuloksia Jaana Määttälä, KTM, tutkija 28.8.2012 Pelastustoimen kokonaiskustannusanalyysi vuosilta 2007 2010: pelastuslaitokset,

Lisätiedot

Pelastuslaitosten suorittaman valvonnan kehittämistarpeita. Onnettomuuksien ehkäisyn opintopäivät Vantaa

Pelastuslaitosten suorittaman valvonnan kehittämistarpeita. Onnettomuuksien ehkäisyn opintopäivät Vantaa Pelastuslaitosten suorittaman valvonnan kehittämistarpeita Onnettomuuksien ehkäisyn opintopäivät Vantaa 8.11.2017 Pelastuslain uudistaminen www.intermin.fi Pelastuslakia uudistetaan osissa maakuntauudistus

Lisätiedot

Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa

Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa Mikä on sote-uudistus? Sote-uudistuksessa koko julkinen sosiaali- ja terveydenhuolto uudistetaan. Uudistuksen tekevät valtio ja kunnat,

Lisätiedot

Varautuminen ja pelastustoimi Uudenmaan maakunnassa. Tero Suursalmi

Varautuminen ja pelastustoimi Uudenmaan maakunnassa. Tero Suursalmi Varautuminen ja pelastustoimi Uudenmaan maakunnassa Tero Suursalmi 7.6.2018 Valmistelun keskeinen sisältö 1(2) Uudenmaan maakunnan varautumistoiminnan valmistelu aloitettu 4/2018, ympäristöterveydenhuollon

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 7. 7 Espoon kaupunginhallituksen esitys valtioneuvostolle pelastustoimen ja ensihoidon järjestämisestä

Espoon kaupunki Pöytäkirja 7. 7 Espoon kaupunginhallituksen esitys valtioneuvostolle pelastustoimen ja ensihoidon järjestämisestä 09.03.2017 Sivu 1 / 1 660/2017 00.01.00.03 7 Espoon kaupunginhallituksen esitys valtioneuvostolle pelastustoimen ja ensihoidon järjestämisestä Valmistelijat / lisätiedot: Katariina Kaukonen, puh. 040 527

Lisätiedot

VARAUTUMISSEMINAARI VARAUTUMINEN ALUEHALLINNON UUDISTUKSESSA

VARAUTUMISSEMINAARI VARAUTUMINEN ALUEHALLINNON UUDISTUKSESSA VARAUTUMISSEMINAARI 4.12.2008 VARAUTUMINEN ALUEHALLINNON UUDISTUKSESSA Pelastusylijohtaja Pentti Partanen VARAUTUMINEN Tarkoitetaan kaikkia niitä hallinnon ja elinkeinoelämän, tai jopa yksittäisen

Lisätiedot

M A A K U N TA U U D I S T U S. Jaakko Pukkinen, pelastusjohtaja

M A A K U N TA U U D I S T U S. Jaakko Pukkinen, pelastusjohtaja M A A K U N TA U U D I S T U S 2019 Jaakko Pukkinen, pelastusjohtaja Yhteisty ö Alueellisen yhteisen varautumisen valtakunnalliset ja maakunnalliset tehtävät - VNOS 15 8 kohta - VnA sisäministeriöstä 1

Lisätiedot

Pelastustoimen strategia v.2025. 18.3.2015 Pelastusylijohtaja Esko Koskinen

Pelastustoimen strategia v.2025. 18.3.2015 Pelastusylijohtaja Esko Koskinen Pelastustoimen strategia v.2025 18.3.2015 Pelastusylijohtaja Esko Koskinen Käsitteet Pelastustoimi = järjestelmä, jonka tarkoituksena on tärkeiden toimintojen turvaaminen, onnettomuuksien vähentäminen

Lisätiedot

Pelastustoimen palvelutason arviointi. Hankejohtaja Taito Vainio

Pelastustoimen palvelutason arviointi. Hankejohtaja Taito Vainio Pelastustoimen palvelutason arviointi Hankejohtaja Taito Vainio 1 Käsiteltävät asiat Palvelutasopäätökset nyt Palvelutasopäätökset uudessa järjestelmässä 16.11.2017 OHJEEN RAKENNE 1 Yleistä... 3 1.1 Lainsäädäntö...

Lisätiedot

Turvallisuussuunnittelu, varautuminen vai molemmat? Varautumisjohtaja Jussi Korhonen

Turvallisuussuunnittelu, varautuminen vai molemmat? Varautumisjohtaja Jussi Korhonen Turvallisuussuunnittelu, varautuminen vai molemmat? Varautumisjohtaja Jussi Korhonen 24.1.2019 Sisäministeriön pelastusosaston tehtävät ja varautuminen Sisäministeriön pelastusosasto johtaa, ohjaa ja kehittää

Lisätiedot

PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN

PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN 19.12. 2016 1 Teemaryhmän työsuunnitelma valmis Nykytilan kuvaus ja tilannekatsaus pelastuslaitoksen toiminnoista valmis Teema- ja sen alatyöryhmien esille nostamia asioita:

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitos. Toiminta Pelastusjohtaja Jaakko Pukkinen

Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitos. Toiminta Pelastusjohtaja Jaakko Pukkinen Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitos Toiminta 2015 Pelastusjohtaja Jaakko Pukkinen 1 PELASTUSTOIMEN ALUE 2 HALLINTO JA TALOUS Pelastusalue muodostuu 11 peruskunnasta Pelastuslaitoksen

Lisätiedot

Sote-muutosjohtajan tilannekatsaus

Sote-muutosjohtajan tilannekatsaus 7.10.2016 Ilkka Luoma Tj, sote-muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUS Sote-muutosjohtajan tilannekatsaus Sote Pelastustoimi ja varautuminen Ympäristöterveydenhuolto 13.10.2016 Maakunnallinen näkökulma 1 Lyhyt

Lisätiedot

Maakunta- ja pelastustoimen uudistus - alueiden näkökulmat

Maakunta- ja pelastustoimen uudistus - alueiden näkökulmat Maakunta- ja pelastustoimen uudistus - alueiden näkökulmat MITEN NYKYTILAAN ON SAAVUTTU? 2 19.10.2017 Pelastustoimen aluejaon uudistaminen 2014 Pelastustoimen aluejako uudistetaan vähentämällä alueiden

Lisätiedot

Viestintä - sähköiset työtilat - viestintäseminaarin anti - viestintäryhmän asettaminen

Viestintä - sähköiset työtilat - viestintäseminaarin anti - viestintäryhmän asettaminen Viestintä - sähköiset työtilat - viestintäseminaarin anti - viestintäryhmän asettaminen Sote-muutoksen valmisteluryhmä 22.9.2016 22.9.2016 1 Sote- ja maakuntauudistuksen verkkoviestintä Innokylä - Toiminnallisten

Lisätiedot

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, 10.12.2013 Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri 1 Johtamisverkosto selvittää, kokoaa, kehittää ja jakaa johtamisen ja esimiestyön hyviä käytäntöjä

Lisätiedot

Suunnitellut alueellisen varautumisen rakenteet - katsaus valmistelutilanteeseen. Vesa-Pekka Tervo

Suunnitellut alueellisen varautumisen rakenteet - katsaus valmistelutilanteeseen. Vesa-Pekka Tervo Suunnitellut alueellisen varautumisen rakenteet - katsaus valmistelutilanteeseen Vesa-Pekka Tervo Valmius- ja varautumistehtävien organisoinnin valmisteluryhmä Tehtävät:» laatia ehdotukset yhteiskunnan

Lisätiedot

Missä Pirkanmaalla nyt mennään?

Missä Pirkanmaalla nyt mennään? Missä Pirkanmaalla nyt mennään? Ministeri Saarikon ministerikierros Tampere 25.10.2017 Kari Hakari muutosjohtaja 31.10.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin

Lisätiedot

Turvallinen Suomi -juhlaseminaari Innovaatiot ratkaisuna kuntakentän haasteisiin?

Turvallinen Suomi -juhlaseminaari Innovaatiot ratkaisuna kuntakentän haasteisiin? Turvallinen Suomi -juhlaseminaari Innovaatiot ratkaisuna kuntakentän haasteisiin? Katajanokka, Marina Congress Center, 29.5.2013 Jussi Rahikainen, pelastustoimen kehittämispäällikkö Kuntakentän haasteet

Lisätiedot

Maakuntien asema ja rooli varautumisen toimijoina

Maakuntien asema ja rooli varautumisen toimijoina Maakuntien asema ja rooli varautumisen toimijoina Maakunnat varautumisen toimijoina -seminaari 26.9.2017 Varautumispäällikkö Jussi Korhonen, sisäministeriö Maakuntauudistuksen valmius- ja varautumistehtävien

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistus sekä henkilö- ja palvelussuhdetietojen luovuttamista koskeva yhteistoimintakäsittely

Maakunta- ja soteuudistus sekä henkilö- ja palvelussuhdetietojen luovuttamista koskeva yhteistoimintakäsittely Maakunta- ja soteuudistus sekä henkilö- ja palvelussuhdetietojen luovuttamista koskeva yhteistoimintakäsittely Lisää esittäjän nimi Lisää päiväys Esityksen sisältö Maakunta- ja soteuudistus Uudistuksen

Lisätiedot

TULEVAISUUDEN PELASTUSLAITOKSET

TULEVAISUUDEN PELASTUSLAITOKSET TULEVAISUUDEN PELASTUSLAITOKSET Joensuu 17.2.2011 AIHEET Hallituksen linjaukset toimintakykyhankkeen osalta Pelastustoimen kehittäminen 2 HALLITUKSEN ILTAKOULU Iltakoulukäsittely 19.5.2010 Hallituksen

Lisätiedot

Päijät-Hämeen maakuntauudistuksen varautuminen ja turvallisuus alatyöryhmän kokous

Päijät-Hämeen maakuntauudistuksen varautuminen ja turvallisuus alatyöryhmän kokous Päijät-Hämeen maakuntauudistuksen varautuminen ja turvallisuus alatyöryhmän kokous Aika 14.3.2017 klo 9.00 Paikka Päijät-Hämeen liitto, Hämeenkatu 9A, Vellamo-tila Paikalla: Jari Hyvärinen, pj, Päijät-Hämeen

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistus

Pelastustoimen uudistus Pelastustoimen uudistus Maakuntauudistuksen organisointi 26.9.2016 2 SOTE-uudistuksen organisointi 26.9.2016 3 26.9.2016 4 Maakuntauudistuksen laajuus 26.9.2016 5 26.9.2016 6 Hankkeen organisointi 26.9.2016

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUS. Kuntien ja seutujen rooli tulevaisuudessa seminaari Raahe

MAAKUNTAUUDISTUS. Kuntien ja seutujen rooli tulevaisuudessa seminaari Raahe MAAKUNTAUUDISTUS Kuntien ja seutujen rooli tulevaisuudessa seminaari Raahe 31.5.2017 Pelastusjohtaja Jarmo Haapanen Jokilaaksojen pelastuslaitos HALLITUKSEN LINJAUKSIA 5.4.2016 9.2.2017 Hallituksen linjaukset

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Keski-Uudenmaan pelastustoimen liikelaitoksen johtokunta ote pöytäkirjasta

SISÄLLYSLUETTELO. Keski-Uudenmaan pelastustoimen liikelaitoksen johtokunta ote pöytäkirjasta SISÄLLYSLUETTELO Keski-Uudenmaan pelastustoimen liikelaitoksen johtokunta ote pöytäkirjasta 20.03.201 3 Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet 2019... 1 - KUPtalousarvio2019alustava...

Lisätiedot

SOTEMAKU-ohjausjärjestelmä ja esivalmisteluvaiheen toimintasuunnitelma

SOTEMAKU-ohjausjärjestelmä ja esivalmisteluvaiheen toimintasuunnitelma SOTEMAKU-ohjausjärjestelmä ja esivalmisteluvaiheen toimintasuunnitelma Esivalmisteluvaiheen toimintasuunnitelma Sisältää: 1. Esivalmistelun taustaa 2. Päämäärä: muutosvisio, tavoitteet tuotokset Hyvän

Lisätiedot

Varautuminen ja pelastustoimi

Varautuminen ja pelastustoimi Varautuminen ja pelastustoimi Valmistelun tilannekuva 18.5.2018 Aaro Toivonen & Tero Suursalmi 18.5.2018 Valmistelun keskeinen sisältö 1(2) Uudenmaan maakunnan varautumistoiminnan valmistelu aloitettu

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Pelastuslaitos

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Pelastuslaitos Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 12 ten sivutoimisen ja vapaaehtoisen henkilöstön koulutusjärjestelmän kehittäminen, lausunto koulutuksen kehittämistyöryhmän esityksestä HEL 2016-004710 T 01 03 00 00

Lisätiedot

Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen

Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen Tutkimus- ja kehittämishanke 2018 2019 Tutkija Aino Harinen, Pelastusopisto

Lisätiedot

Hankejohtaja Taito Vainion katsaus pelastustoimen uudistukseen

Hankejohtaja Taito Vainion katsaus pelastustoimen uudistukseen Hankejohtaja Taito Vainion katsaus pelastustoimen uudistukseen 29.9.2017 Sote- ja maakuntauudistuksen työryhmät on organisoitu uudelleen lopussa olevan kaaviokuvan mukaisesti: Virkamiesohjausryhmän jäsen

Lisätiedot

Miten maakuntauudistus vaikuttaa pelastuslaitosten palveluihin?

Miten maakuntauudistus vaikuttaa pelastuslaitosten palveluihin? Miten maakuntauudistus vaikuttaa pelastuslaitosten palveluihin? Vesa-Pekka Tervo Pelastustoimen kehittämispäällikkö Paloturvallisuuspäivät 2017, 13.12.2017 Turvallisuussuunnittelu a 2 + b 2 = c 2 Kunta

Lisätiedot

2. Poliittinen ohjaus VATE:n toimikauden aikana

2. Poliittinen ohjaus VATE:n toimikauden aikana Maakuntahallitus 77 07.05.2018 Maakuntahallitus 115 21.05.2018 Maakunta- ja sote -uudistuksen ohjauksen vahvistaminen 510/04.00.02/2016 MHS 07.05.2018 77 Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen selostus Maakuntahallitus

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen tilannekatsaus ja sen vaikutus työsuojeluhallintoon Työsuojelulautakuntien seminaari

Maakuntauudistuksen tilannekatsaus ja sen vaikutus työsuojeluhallintoon Työsuojelulautakuntien seminaari Maakuntauudistuksen tilannekatsaus ja sen vaikutus työsuojeluhallintoon Työsuojelulautakuntien seminaari 9.3.2017 1 Maakuntauudistus ja työsuojeluhallinto Maakuntauudistus on hallituksen reformi. Maakuntien

Lisätiedot

KATSAUS HYVINKÄÄN STRATEGIAN = HYVINKÄÄN PELIKIRJAN VALMISTELUUN Hyvinkään kaupunki Kaupunkistrategian valmisteluryhmä 4/2016

KATSAUS HYVINKÄÄN STRATEGIAN = HYVINKÄÄN PELIKIRJAN VALMISTELUUN Hyvinkään kaupunki Kaupunkistrategian valmisteluryhmä 4/2016 KATSAUS HYVINKÄÄN STRATEGIAN = HYVINKÄÄN PELIKIRJAN VALMISTELUUN Hyvinkään kaupunki Kaupunkistrategian valmisteluryhmä 4/2016 STRATEGIAJOHTAMISEN JUURET Strategiajohtamisen juuret ovat kaukana historiassa.

Lisätiedot