Piispainkokouksen lausunto kirkolliskokoukselle n:o 2/ (7)

Transkriptio

1 Piispainkokouksen lausunto kirkolliskokoukselle n:o 2/ (7) TUOMIOKAPITULIKOMITEAN MIETINTÖ Piispainkokous esittää lausuntonaan tuomiokapitulikomitean mietinnöstä kunnioittavasti seuraavan. Yleistä Tuomiokapitulilaitoksen asema on ollut tarkasteltavana eri komiteoissa ja työryhmissä 1960 luvun loppupuolelta lähtien. Vuonna 1984 opetusministeriö asetti tuomiokapitulitoimikunnan, jonka tehtävänä oli mm. laatia selvitys tuomiokapitulien nykyisistä tehtävistä, sen toiminnassa mahdollisesti ilmenevistä epäkohdista ja tehdä ehdotus niiden korjaamiseksi, selvittää mahdollisten muutosten vaikutus kirkon ja valtion suhteisiin ottaen erityisesti huomioon tuomiokapitulien ja piispojen aseman kirkon keskushallintoon nähden, kirkollisen tuomiovallan käytöstä ja organisoinnista, piispojen nimitysoikeuden järjestämisestä sekä muutosten taloudellisista vaikutuksista ja laatia vaihtoehtoisia ehdotuksia tuomiokapitulilaitoksen asemaan. Kun opetusministeriö oli ottanut kantaa näihin ehdotuksiin, oli määrä laatia lopullinen ehdotus säädösteksteineen (tuomiokapitulikomitean mietintö s. 17). Toimikunta antoi kolme osamietintöä, joissa esitettiin kolme vaihtoehtoa tuomiokapitulilaitoksen kehittämisen suuntaviivoista. A vaihtoehdon mukaan tuomiokapitulilaitos siirrettäisiin kokonaan kirkolle, B vaihtoehto olisi nykyisen järjestelmän kehitetty muoto, jossa osa laitoksen kustannuksista siirtyisi kirkolle, C vaihtoehto merkitsisi nykyisen tuomiokapitulin kaksijakoisen rakenteen edelleen kehittämistä, jolloin luotaisiin hiippakunnallista toimintaa varten hiippakuntahallitus. Kirkolliskokouksessa 1988 B vaihtoehto sai myönteisimmän vastaanoton. Samoin opetusministeriön ja valtiovarainministeriön sekä tuomiokapitulien lausunnoissa päädyttiin tässä vaiheessa B vaihtoehtoon, samalla kun yhdyttiin toimikunnan perusajatukseen A ja C vaihtoehtojen perusteellisemmasta selvityksestä. Toimikunnan esittämän B vaihtoehdon mukainen osittainen kustannusten siirto valtiolta kirkolle toteutettiin vuoden 1989 alusta. Toimikunnan osamietintö III nojalla tapahtuvaa jatkotyöskentelyä varten asetettiin vuonna 1989 tuomiokapitulikomitea laatimaan ehdotukset tuomiokapitulilaitoksen kehittämisvaihtoehdoista. Myöhemmin kirkolliskokous lä 1

2 hetti vielä komitealle piispan vaalin uudistamista koskeneet kaksi aloitetta, jotka se otti käsittelyynsä mukaan. Mietinnössään tuomiokapitulikomitea keskittyy A ja C vaihtoehtojen tarkasteluun sekä piispan vaalin uudistamiseen. Samalla se ottaa kantaa myös sen työskentelyn aikana valmistuneeseen kirkon hallinnon keventämiskomitean mietintöön sikäli kuin tuo mietintö liittyy hiippakuntahallinnon alueeseen. Tähän asti käydyn keskustelun perusteella komitean esittämien ratkaisujen vaikeimpia ongelmia näyttäisivät olevan kirkon ja valtion suhteiden järjestelyt sekä taloudelliset kysymykset ja niiden ratkaiseminen oikeudenmukaisella tavalla. Valtion olisi eri vaihtoehdoissa omalta osaltaan vastattava tuomiokapitulin menoista, koska se aikanaan on siihen sitoutunut kirkolta saamiaan huomattavia omaisuuksia vastaan. Tuomiokapitulikomitea on näin luonut hyvät edellytykset ratkaisujen pohjaksi. Samalla piispainkokous toteaa, että komitean valmistelemien A ja C vaihtoehtojen ohella myös B vaihtoehdon pohjalle rakentuva kehitetty malli on edelleen valittavissa. Kirkolliskokouksessa keväällä 1994 käydyn keskustelun ja eräiden valtiovallan taholta tulleiden viitteiden perusteella kirkon päättävien elinten on vielä vakavasti mietittävä tulevaa perusratkaisua. Tuomiokapitulin asemaa on tarkasteltava toisaalta kirkon ja valtion suhteiden ja niiden mahdollisten muutosten osalta ja toisaalta tärkeänä osana kirkon eri tasojen hallintoa ja niiden keskinäisiä suhteita. Peruslähtökohtina on ennen kaikkea oltava tuomiokapitulin tehtävien entistä paremmat toteuttamismahdollisuudet kirkollisen työn ja seurakuntaelämän alueilla. Oman perinteemme ohella on otettava huomioon myös kirkkojen yhteinen hiippakuntahallintoa ja piispan virkaa koskeva traditio. Ratkaisumme omassa kirkossamme eivät voi eivätkä saa olla vain omia erillisratkaisujamme, vaan ne liittyvät samalla laajempiin yhteyksiin. Perusratkaisu Tuomiokapitulien ylläpito on yksi kirkon ja valtion yhteistoiminnan alueista. Kirkko ja valtio komitea luettelee vuonna 1977 jopa parikymmentä tällaista osa aluetta. Tuomiokapitulit ja piispan nimitysoikeus lienevät kuitenkin periaatteellisesti kaikkein keskeisimpiä kirkon ja valtion suhteiden symboleja, joten tällä osa alueella tapahtuvilla muutoksilla voi olla huomattavia jopa kielteisiäkin vaikutuksia muilla osa alueilla. Näin ollen tätä kysymystä joudutaan tarkastelemaan myös laajemmissa puitteissa. 2

3 Tuomiokapitulikomitean mietinnössä painottuu tekninen selvitys A ja C vaihtoehdoista eikä se ole pohtinut laajemmin hiippakuntahallinnon asemaa ja tehtäviä tai suhdetta toisaalta seurakuntiin ja toisaalta keskushallintoon. Piispainkokous pitää kuitenkin tärkeänä, että mahdollisia yksittäisratkaisuja tehtäessä otetaan huomioon kirkon hallinnon kokonaisuus eikä osaratkaisuissa poiketa kirkon järjestysmuodon periaatteista. Tuomiokapitulikomitean perusratkaisu, A vaihtoehto, merkitsisi nykyisen kaksijakoisen tuomiokapitulilaitoksen yhtenäistämistä samalla kun tuomiokapitulit siirrettäisiin kokonaan kirkolle. Tämä toisi kirkolle huomattavia taloudellisia lisärasitteita. C vaihtoehto pohjautuu kaksijakoiseen tuomiokapitulilaitokseen, josta varsinainen tuomiokapituli toimisi edelleen valtion kustantamana ja sen rinnalla hiippakunnallisesta toiminnasta vastaava hiippakuntahallitus olisi kirkon kustantama. Tämä ratkaisu tulisi siis talouden osalta lähelle nykyistä käytäntöä. Hiippakuntahallitus kuitenkin korvaisi hiippakuntakokouksen ja ehkä myös hiippakunnalliset toimikunnat. Aikaisemmissa valmisteluissa on esitetty ajatuksia tuomiokapitulilaitoksen siirtämisestä kokonaan kirkolle. Valtiontaloudessa tuomiokapitulin kustannukset merkitsevät häviävän pientä osaa, kun taas kirkon taloudessa niillä on melko suuri merkitys. Tämä aiheuttaa tiettyä varovaisuutta suurempiin muutoksiin nähden. Erityisen tärkeänä piispainkokous pitää sitä, että mahdollisella uudistuksella ei ole periaatteellisia vaikutuksia erityisnormeilla säädeltyihin kirkon ja valtion suhteisiin eikä muutoinkaan kirkon julkisoikeudelliseen asemaan. Jos komitean ehdottama A vaihtoehto toteutetaan, se selkeyttäisi kirkon ja valtion välisiä suhteita, lisäisi ilmeisesti jossakin määrin kirkon itsenäisyyttä ja loisi edellytyksiä tuomiokapitulilaitoksen tasapainoiselle kehittämiselle. Uudistus vaatisi kuitenkin vielä melko laajoja selvityksiä kirkon ja valtion suhteiden joihinkin osa alueisiin nähden. Ainakin muutamat periaatteelliset ongelmakohdat pitäisi selvittää. Luterilainen ja ortodoksinen kirkko Suomessa, jotka molemmat ovat julkisoikeudellisia yhteisöjä, joutuisivat erilaiseen asemaan. Kirkkomme ylläpitämät hautausmaat ovat myös lähes kaikkien kirkkoon kuulumattomien käytössä ja heidänkin on asioitava kirkollisissa virastoissa. Kun tuomiokapitulit ovat valtion ylläpitämiä, on tilanne pysynyt rauhallisena. Muutokset tässä kohdin aiheuttavat ilmeisesti muutospaineita myös hautausmaiden ylläpidossa, eikä tätä osa aluetta ole pidettävä kovin vähäisenä. Mahdollisen eriyttämisen jälkeen opetusministeriön ja kirkon yhteydenpito tapahtuisi kirkkohallituksen/kirkolliskokouksen välityksellä. Kehitys johtaisi 3

4 kirkon järjestysmuodon muuttumiseen, mikä vähentäisi piispan ja hiippakunnan itsenäisyyttä. Tuomiokapitulit eivät voi olla järjestysmuotomme mukaan kirkkohallituksen eivätkä eräitä laissa säädettyjä poikkeuksia lukuunottamatta kirkolliskokouksenkaan alaisia. Piispainkokous yhtyy äänin 12 5 tuomiokapitulikomitean kantaan, että perusratkaisuksi riittävän pitkällä siirtymäajalla valittaisiin A vaihtoehto. Samalla on laadittava kokonaisarvio siitä, miten tuomiokapituliuudistus vaikuttaa kirkon ja valtion suhteisiin. Myös tuomiokapitulien itsenäinen asema ja toimintaedellytykset on turvattava. Piispan valinta Tuomiokapitulikomitea esittää kaksivaiheista piispanvaalia, jota edeltää julkinen ehdokasasettelu. Maallikkovalitsijoiden määrää ehdotetaan lisättäväksi. Kun tällainen vaali merkitsisi myös luopumista kolmelle ehdokassijalle asettamisesta, jäisi nimittäjälle vain muodollinen nimitysoikeus. Tällöin ei olisi tarkoituksenmukaista säilyttää tasavallan presidentillä nimitysoikeutta, vaan tuomiokapituli antaisi valitulle valtakirjan. Piispainkokous kannattaa komitean ehdotuksia muutoin kuin ehdokasasettelun osalta. Kirkon perinteen kannalta komitean ehdottama ehdokasasettelu sisältää eräitä ongelmia. Ehdolle asettuminen piispan vaaliin ei kuulu viran luonteeseen ja saattaa tuoda vaaliin siihen kuulumattomia henkilökohtaisuuksia. Komitean ehdottaman kaksivaiheisen vaalin sijalle voisi harkita koevaalia, josta otettaisiin määräys lakiin. Varsinaisessa vaalissa eniten ääniä saaneelle antaisi valtakirjan presidentti tai tuomiokapituli. Mikäli A vaihtoehto toteutuu, valtakirjan antajana olisi kuitenkin tuomiokapituli. Tuomiokapitulin tehtävät ja kokoonpano Tuomiokapitulikomitea on käsitellyt laajasti tuomiokapitulin hallinnollisia tehtäviä (s ). Sen sijaan se ei ole pohtinut laajemmin hiippakuntien asemaa ja tehtäviä eikä niiden suhdetta seurakuntiin ja keskushallintoon. Tuomiokapitulilaitoksen tehtäviksi voidaan määritellä seurakuntien hengellisen elämän, toiminnan, hallinnon ja taloudenhoidon tukeminen ja ohjaaminen, papistoa koskevat kysymykset, alistusten ja valitusten käsittely sekä kurinpitoasiat papiston osalta. 4

5 Komitea on ottanut myös kantaa kirkon hallinnon keventämiskomitean esittämään tuomiokapitulin tehtävien karsintaan eikä pidä niin rajua linjaa mahdollisena. Asia vaatii vielä komitean mielestä perusteellista selvitystä. Tuomiokapitulikomitean esittämä alistamisten poistamislista on huomattavasti maltillisempi kuin kirkon hallinnon keventämiskomitealla ja komitea on myös perustellut jokaisen alistuksen tarpeellisuuden tai tarpeettomuuden. Piispainkokous yhtyy pääosin tuomiokapitulikomitean näkemyksiin eräiden alistusten poistamisesta ja normiohjauksen vähentämisestä. Asia on kuitenkin ratkaistava osana hallintorakenteen kokonaisuutta. Edellä on todettu, että komitea on tarkastellut tuomiokapitulilaitosta erityisesti hallintoa hoitavana viranomaisena, mutta jättänyt vähemmälle hiippakunnallisen toiminnan. Hallinnollisten päätösten sekä lainkäyttöja kurinpitoasioiden hoitamisen ohella myös aktiivisen ja aloitteellisen tuen seurakuntaelämälle tulee entistä keskeisemmin kuulua tuomiokapitulin tehtäviin. Piispainkokous yhtyy mietinnön esittämiin ajatuksiin papiston henkilöstöhallintoa koskevista järjestelyistä (s ). Oikeansuuntainen on esitys päätösvallan delegoinnista kirkkoherralle liittyen pappien vuosilomiin, vapaapäiviin ja sairaslomiin. Piispainkokous yhtyy myös komitean ehdotuksiin asioiden esittelystä ja päätösvallan delegoinnista tuomiokapitulin sisällä. Tuomiokapitulin kokoonpanoon ei komitea esitä muutoksia, kuten kirkon hallinnon keventämiskomitea teki omassa esityksessään. Virkamiesasessorit eivät voi korvata pappisasessoreita, jotka edustavat kapitulissa seurakuntatason tuntemusta. Piispainkokous yhtyy tähän näkemykseen. Hiippakunnallisen toiminnan tukemiseen ja kehittämiseen voisi soveltua elin, joka kenties voisi korvata nykyisen hiippakuntakokouksen ja ehkä myös hiippakunnalliset toimikunnat. Järjestelmästä pitäisi tehdä mahdollisimman kevyt ja joustava kuitenkin siten, että seurakuntien edustus olisi riittävä ja että myös tuomiokapituli nivellettäisiin hiippakunnalliseen toimintaan. Tuomiokapituli lainkäyttö ja kurinpitoviranomaisena Tuomiokapitulikomitea esittää, että tuomiokapitulille kuuluvat lainkäyttöasiat voitaisiin toteuttaa erityisistuntomallilla tai siirtää ne lääninoikeuksille. Jälkimmäistä vaihtoehtoa, jota myös kirkon hallinnon keventämiskomitea suosittelee, ei kuitenkaan voida pitää tarkoituksenmukaisena järjestelynä. Kyseessä ovat keskeisesti kirkon omat asiat, 5

6 joista nousevat riitaisuudet olisi käsiteltävä edelleen tuomiokapitulissa. Piispan poisjäämistä lainkäyttöasioiden käsittelystä perustellaan hänen kaksijakoisella toiminnallaan samalla kertaa sielunhoitajana ja kurinpitoasioissa. Tämä asetelma ei kuitenkaan ole tuonut sellaisia ongelmia, että mitään erityisistuntoa tarvittaisiin. Mikäli A vaihtoehto toteutettaisiin, merkitsisi se oikeusministeriön lausunnon mukaan sitä, että tuomiokapituli ei enää olisi ylempi oikeusviranomainen. Tämä seikka on vakavasti otettava huomioon mahdollisessa tuomiokapituliuudistuksessa. Uudistuksen talous A malli merkitsee sitä, että kirkolle siirtyvät kaikki hiippakuntahallinnon kustannukset. Jo tämä seikka vaatisi pitkän siirtymäajan. Lisäksi olisi laadittava erillinen laki, jonka nojalla valtio korvaisi kirkolle ne palvelut, joita kirkko yhteiskunnan hyväksi hoitaa. Kirkon valtiolle lahjoittaman huomattavan omaisuuden korvaamiseksi valtio olisi lisäksi velvollinen antamaan nyt valtion omistuksessa olevat kiinteistöt vastikkeetta kirkon omaisuudeksi tai käyttöön. Kirkon sisällä olisi löydettävä ratkaisu, jolla taataan tuomiokapitulien itsenäisyys ja kehittäminen entistä paremmaksi. Rahoitusjärjestelyissä on lähdettävä A vaihtoehdon toteutuessa kokonaan uudelta pohjalta. Tällöin olisi selvitettävä suoran rahoitusvastuun aikaansaamista hiippakuntahallinnon ja seurakuntien välille. Kirkon keskushallinto huolehtisi tällöin hiippakuntien keskinäisestä tasausjärjestelmästä. Mahdollinen voisi olla myös malli, jossa jokainen hiippakunta muodostaisi oman itsenäisen yksikkönsä kirkon keskusrahaston talousarviossa. Näin tuomiokapitulilaitosta voitaisiin kehittää täysipainoisesti. Kun vastuuta siirretään keskushallinnolta hiippakunta ja seurakuntatasolle, tulisivat käytännön tarpeet entistä paremmin huomioonotetuiksi ja samalla toimittaisiin kirkkomme järjestysmuodon hengessä. Piispainkokous yhtyy myös siihen komitean näkemykseen, että tuomiokapitulien rahastojen käyttö ja tilintarkastus on syytä säilyttää edelleen mahdollisimman lähellä päätöksentekoa, tuomiokapitulissa. Samoin on tuomiokapitulien itse voitava päättää kirkkolaissa lueteltuja virkoja lukuunottamatta muiden virkojen ja työsopimussuhteiden perustamisesta ja lakkauttamisesta. 6

7 Mikäli tuomiokapitulin henkilöstö siirretään mahdollisen A vaihtoehdon myötä kirkon virkoihin, tulee kirkolliskokouksessa päättää, että heidät vastaanotetaan kirkon tehtäviin kirkon vanhoina työntekijöinä ja että he säilyttävät palkka, eläke yms. edut. Siirron yhteydessä tarkistettaisiin palkkaus vastaamaan kirkon muuta palkkatasoa ja otettaisiin huomioon virkojen toimenkuvat ja pätevyysvaatimukset. Tämän lausunnon mukana kirkolliskokoukselle lähetetään tuomiokapitulien piispainkokoukselle asiasta antamat lausunnot. Jyväskylässä 20 päivänä syyskuuta 1994 Arkkipiispa Piispainkokouksen sihteeri John Vikström Hannu Juntunen 7