Terveyttä isoille ja pienille s.18

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Terveyttä isoille ja pienille s.18"

Transkriptio

1 POHJOIS-KARJALAN OSUUSKAUPAN ETUJA JA UUTISIA LOKAKUU 2018 Terveyttä isoille ja pienille s päivää Sokoksessa s. 8 Paikallista herkkua s. 16 Sinun Yö s

2 Vuonna 2017 ohjasimme nuorten ja erityistä tukea vaativien henkilöiden työllistämiseen sekä urheilun, kulttuurin ja erilaisten järjestöjen tukemiseen. Niin aiomme Ilomantsin Urheilijat tehdä myös kuluvana vuonna. aseura ry Joensuun Taiteilij Joensuun Taiteilijaseura Kansanterveyden keskus Ilomantsin Urheilijat aseura ry Joensuun Taiteilij Karjalan Poikien Kilta Joensuun Taiteilijaseura Kansanterveyden keskus Karjalan Poikien Kilta Ilomantsin Urheilijat Kansanterveyden

3 Keskusapteekki Kulta-Center Meiltä myös S-Bonus TOIMITUSJOHTAJAN TERVEHDYS PKO mahdollistaa harrastamisen yhä useammalle Samalla kun syksy on pyörähtänyt kunnolla käyntiin, myös eri harrastusvuorot ovat toden teolla alkaneet. Niin omat kuin lastenkin harrastukset maksavat. Tuota maksutaakkaa me PKOssa haluamme helpottaa. Aiempien vuosien lailla ohjaamme myös tänä vuonna osuuskaupan tuloksesta noin euroa nuorten ja erityistä tukea vaativien henkilöiden työllistämiseen sekä urheilun, kulttuurin ja erilaisten järjestöjen tukemiseen. AJANKOHTAISTA LOKAKUUSSA 1ELÄINTENVIIKKO Rauta-Prisman eläinmaailmasta tarvikkeet koirien, kissojen, jyrsijöiden sekä hevosten hoitoon. Katso lisää sivulta 7. SYKSYN TÄYDELTÄ BILEITÄ! 2 Bepopissa Mouhous, Idols-voittaja Anniina, Bess ja DJ Vicky 3JUHLAVUODEN ERIKOISTARJOUS Kolin rinteiden 80-vuotisjuhlan kunniaksi kausikortit S-Etukortilla 199. Katso lisää sivulta 23. TUTTU LOGO PKO:n logo on maakunnan erilaisissa urheilu- ja harrastustapahtumissa tuttu näky. Se on merkki siitä, että osuuskauppa on mahdollistamassa ennen kaikkea lapsille ja nuorille halvempia harrastusmaksuja tai varmistamassa tapahtuman toteutumisen. Kiitos tästä kuuluu teille, jotka asioitte toimipaikoissamme ja käytätte palvelujamme. Jokainen PKO:n toimipaikoissa käytetty euro palautuu aina takaisin omaan maakuntaan. Tehdään yhdessä Pohjois-Karjalasta taas piirun verran parempi paikka elää! EHDOTA JOULULAHJAN SAAJAA Me haluamme kuulla omistajiamme myös siinä, kenelle PKO:n joulumuistamisiin varatut eurot käytetään. Viime jouluna euroa lahjoitettiin omistajien toiveiden mukaisesti Joensuun Perheentalo/ Pelastakaa lapset ry:lle, joka voitti Facebookissa järjestetyn yleisöäänestyksen. Tänäkin vuonna lahjoitamme joululahjavarat omistajien toivomaan kohteeseen. Käy ehdottamassa lahjoituskohdetta internetissä osoitteessa joululahjoitukset.pko@sok.fi tai lähetä sähköpostia osoitteeseen sari.vara@sok.fi. Ehdotukset listataan, ja sen jälkeen äänestämme porukalla voittajan internet-äänestyksellä. Reipasta syksyn jatkoa! Juha Kivelä toimitusjohtaja PARI IHOSI PARI IHOSI PARHAAKSI PARHAAKSI Pohjois-Karjalan Osuuskauppa Vaativalle iholle Vaativalle iholle -15% UUTUUS! kimmoisan. Kaikki Orionin Kaikki Orionin Kaikki Orionin perusvoiteet perusvoiteet perusvoiteet Ceralan Plus S-Etukortilla S-Etukortilla S-Etukortilla -15 % marraskuun -15 % ajan. marraskuun -15 % ajan. marraskuun ajan. Ei koske lääkärin määräämiä Ei koske lääkärin pakkauksia. määräämiä Ei koske pakkauksia. lääkärin määräämiä pakkauksia. -15% Aqualan Duo Aqualan Duo kosteuttaa tehokkaasti kosteuttaa tehokkaasti ja tekee ihosta ja tekee ihosta kimmoisan. Ceralan Plus hoitaa ja korjaa hoitaa ja korjaa atooppista ihoa atooppista ihoa ja parantaa sen ja parantaa sen kuntoa ja kosteustasapainoa. kuntoa ja kosteustasapainoa. -15% UUTUUS! UUTUUS! Joensuun Kauppakesku us Centrum Joensuun Keskusapteekki Joensuun Keskusapteekki Meiltä saat Bonusta S-Etukortilla kaikista Kauppakeskus Centrum Kauppakeskus Centrum Kulta-Center itsehoitotuotteistamme! Meiltä saat Bonusta S-Etukortilla kaikista itsehoitotuotteistamme! Meiltä myös S-Bonus Kauppakatu Kauppakatu Palvelemme ma pe Palvelemme , la 9 16 ma pe , la 9 16 BONUSTA VASTAAVA HINTAETU

4 /prismajoensuu S-mobiili.fi TRITANIUM EXTEND KOMPRESSIOTUOTTEET SYKSYN PALLOILULAJEIHIN Tritanium extend High Kompressiosukat Soveltuvat kovaan treeniin että kilpailusuoritukseen ja käytöstä hyötyvät niin aktiiviharrastajat kuin perusliikkujatkin Tritanium extend High Kompressiosäärystimet Saumaton rakenne, kaksi eri paineluokkaa niin treeniin tai palautumiseen. Useita värejä Tritanium extend High Kompressiopolvituki Korkeaan kompressiopaineeseen perustuvat kompressiopolvituet, jotka vähentävät polven alueelta suorituksen aikaisia kiputiloja sekä lisäävät suoritusmukavuutta ja -varmuutta PRISMA JOENSUU MA-LA 9-21, SU Rauta-Prisma palvelee arkisin jo klo

5 /prismajoensuu S-mobiili.fi Tunnelmaa luodaan oikealla valaistuksella LOKAKUUN AJAN KAIKKI EULI -VALAISIMET JA TARVIKKEET -15% PRISMA JOENSUU MA-LA 9-21, SU Rauta-Prisma palvelee arkisin jo klo 7. Puhelun hinta 010-alkuisiin numeroihin: 8,35 snt/puhelu + 12,09 snt/min. Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: 8,35 snt/puh + 16,69 snt/min. 5

6 /prismajoensuu S-mobiili.fi IHMISEN PARHAAT YSTÄVÄT TUOVAT PIRISTYSTÄ SISUSTUKSEEN PYSÄKÖINTITASOLLE JUUSTOT LEIPOMO LEIPÄ MAITO KUIVAT ELINTARVIKKEE KUIVAT ELINTARVIKKEET PA Doggies, Mirri tai Amos Koristetyynyliinat 43x43cm 9 95 (12,95) Doggies KATETTUA PAIKOITUSTILAA 800 AJONEUVOLLE + ULKONA 850 PAIKKAA JUOMAT Muki LASTENRUOAT, VAIPAT, PAPERIT JA PESUAINEET LEMMIKKIRUOAT JA -TARVIKKEET (15,95) SIPSIT JA SNACKSIT, IRTOMAKEISET MAKEISET OVI 6 Doggies, Feira tai Amos Pussilakanasetit (53,50) Doggies Kynnysmatto 9 95 (11,95) Doggies Matto 80x80cm (24,90) PRISMA JOENSUU MA-LA 9-21, SU Rauta-Prisma palvelee arkisin jo klo

7 KULJETUSPALVELU ASENNUSPALVELU HUOLTOPALVELU KULJETUSPALVELU ASENNUSPALVELU HUOLTOPALVELU TERVETULOA KOKO PERHEEN KAUPPAKESKUS PRISMAAN! HYÖTYKERÄYSPISTE NOUTOPISTE KODINKONEET OVI 11 T PALVELUTORI LIHA, LEIKKEET, VALMISRUOKA KASTEET KALA HEDELMÄT, VIHANNEKSET MIESTEN PUKEUTUMINEN URHEILUJALKINEET, LAUKUT ELÄINTENVIIKKO PARHAALLE AA LE KAVERILLE URHEILU- VÄLINEET VIIHDE- JA KODIN- TEKNIIKKA ELÄINMAAILMASTA A A JALKINEET LEIKKIPAIKKA NAISTEN PUKEUTUMINEN i VERHOT JA MATOT LAMPUT, PARISTOT VALAISIMET LAATAT KEITTIÖ- MYYNTI AUTOTARVIKKEET TYÖVAATTEET SÄHKÖ- TARVIKKEET LVI HELAT, KIINNIKKEET RUUVIT, NAULAT LAASTIT, VESIERISTEET HANAT LAMINAATIT, PARKETIT TAPETIT i MAALIT JA MAALAUS- TYÖVÄLINEET LISTAT PANEELIT, OVET, SÄHKÖ- JA KÄSITYÖKALUT YRITYSMYYNTI, RAKENTAJAPALVELU LISTAT KORTIT, LEHDET, PAKETOINTI, KUKAT HYGIENIA, KOSMETIIKKA Rauta-Prisman eläinmaailmasta löydät tarvikkeet LASTEN LELUT, RUOANVALMISTUS, KODINTEKSTIILIT, koirien, kissojen, jyrsiöiden sekä hevosten KIRJAT JA ASTIAT JA KODINSISUSTUS hoitoon. PAPERITARVIKKEET TALOUSTAVARAT PUKEUTUMINEN Valikoimamme KASSAT laajenee koko ajan. Kysy lisää 1 info 8 henkilökunnaltamme tai anna vinkkejä, jos kaipaat valikoimaamme tiettyjä tuotteita. OTTO 7 TULISIJAT, KIUKAAT, SAUNA- TARVIKKEET, VALUT 5 6 GRILLIT, ULKOKALUSTEET, PUUTARHAKONEET ELÄINMAAILMA PUUTARHA KASSAT OVI 2 ULOSAJO NOUTOVARASTO OTTO Tiesithän että eläinmaailmaamme ovat 10 tervetulleita myös 16 karvaiset 14 ystävämme. Tervetuloa ostoksille parhaan kaverin kanssa. OVI 5 OLET TÄSSÄ OVI 4 RAVINTOLA- MAAILMA OVI 3 Rauta-Prisman eläinmaailmasta löydät laajan valikoiman Tessu -raakapakasteita ja makupaloja. Tessu-tuotteiden valmistukseen on käytetty kotimaista, 100-prosenttista naudan, sian, broilerin tai kalkkunan lihaa tai kalaa. 9 2 P 4 3 Broilerin jauhelihakuutio 0,5 kg pussi, raakapakaste. 100% kotimainen KESÄPIHA Eläinmaailman PIHA- löydät MYYMÄLÄ Rauta-Prisman sisäänkäynnin läheltä /pussi PRISMA JOENSUU MA-LA 9-21, SU Rauta-Prisma palvelee arkisin jo klo 7. Puhelun hinta 010-alkuisiin numeroihin: 8,35 snt/puhelu + 12,09 snt/min. Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: 8,35 snt/puh + 16,69 snt/min. 7

8 Ke avaamme jo klo 7! 3+1 PÄIVÄÄ ON TÄÄLLÄ TAAS Tee upeita löytöjä keskiviikosta sunnuntaihin paljon laatua ja vähän hintaa. Katso kuvasto osoitteessa sokos.fi Palvelemme ke poikkeuksellisesti klo 7 21 SOKOS JOENSUU ma pe 9 20 (ke ), la 9 18, su #sokosjoensuu facebook.com/sokosjoensuu 8

9 SOKOS JOENSUU ma pe 9 20 (ke ), la 9 18, su #sokosjoensuu facebook.com/sokosjoensuu Puhelun hinta 010-alkuisiin numeroihin: 8,35 snt/puhelu + 12,09 snt/min. Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: 8,35 snt/puh + 16,69 snt/min. 9

10 UUDET MERKIT SOKOS JOENSUU ma pe 9 20 (ke ), la 9 18, su #sokosjoensuu facebook.com/sokosjoensuu 10

11 UUSI MERKKI SOKOS JOENSUU ma pe 9 20 (ke ), la 9 18, su Nyt Sokoksessa! #sokosjoensuu facebook.com/sokosjoensuu Puhelun hinta 010-alkuisiin numeroihin: 8,35 snt/puhelu + 12,09 snt/min. Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: 8,35 snt/puh + 16,69 snt/min. 11

12 Raikasta syysuutta SOKOS JOENSUU ma pe 9 20 (ke ), la 9 18, su #sokosjoensuu facebook.com/sokosjoensuu 12

13 Tule tekemään kirjalöytöjä! Kari Hotakainen Luonnon laki Tuomas Marjamäki Spede, nimittäin Satu Heimonen Sammakkoprinssi 10 Grimmin satua Ankkalinnasta Ville Haapasalo, Kauko Röyhkä, Juha Metso Junamatka Moskovaan SOKOS JOENSUU ma pe 9 20, la 9 18, su #sokosjoensuu facebook.com/sokosjoensuu 4,90 /kpl niin kauan kuin kirjoja riittää NYT UUTTA SOKOKSELLA: kirjaosasto Sokos Joensuun alakerrassa. Tervetuloa! Puhelun hinta 010-alkuisiin numeroihin: 8,35 snt/puhelu + 12,09 snt/min. Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: 8,35 snt/puh + 16,69 snt/min. 13

14 Loka-marraskuun pesuetu S-Etukortilla Kesäpesu 10 Iltapesut -50% ABC Prisma pesukatu klo Lähi-ABC Siihtala klo Lähi-ABC Outokumpu klo Lähi-ABC Kitee klo Etu voimassa Lähi-ABC Kitee ja Outokumpu, Joensuun Prisma ja Lähi-ABC Siihtala. Ei voi yhdistää muihin etuihin eikä oikeuta pesupassileimaan. Siihtala Nurmeksentie 2, Joensuu Prisma Voimatie 2, Joensuu Outokumpu Keskuskatu 1, Outokumpu Kitee Kiteentie 20, Kitee 14

15 Tavataan ABC Marjalassa Tilat ja tarjoilut tapahtumaasi saman katon alta! Tarjolla kokoustilat tarpeesi mukaan 6-30 henkilölle. Tiloissa langaton ja maksuton internet. Vuokra 10 /tunti. Lisätietoja p tai Lisäksi suuri ja monikäyttöinen piha-alue varattavissa ulkoilmatapahtumiin. ABC Marjala Marjalantie 18, Jns avoinna 6-24 Noutopöytä S-Etukortilla 7 95 (9,90) Voimassa saakka, Lähi-ABC Kitee, Lieksa, Kontiolahti, Siihtala ja ABC Marjala. 2 etua/etuseteli. Pizza mukaan S-Etukortilla 7 90 (10,90) Voimassa saakka, Lähi-ABC Kitee, Lieksa, Kontiolahti, Siihtala ja ABC Marjala. 2 etua/etuseteli. Mahtavia etuja omistajille PKO:n liikennemyymälöissä Tällä etusetelillä ja S-Etukortilla ma-pe Tällä etusetelillä ja S-Etukortilla Noutopöytä S-Etukortilla 7 95 (9,90) Voimassa saakka, Lähi-ABC Kitee, Lieksa, Kontiolahti, Siihtala ja ABC Marjala. 2 etua/etuseteli. Kaikki autopesut S-Etukortilla -50% 1 pesu/kuponki Voimassa saakka, Lähi-ABC Kitee, Outokumpu, Siihtala ja Prisma. 1 etu/etuseteli. Tällä etusetelillä ja S-Etukortilla ma-pe Tällä etusetelillä ja S-Etukortilla Puhelun hinta 010-alkuisiin numeroihin: 8,35 snt/puhelu + 12,09 snt/min. Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: 8,35 snt/puh + 16,69 snt/min. 15

16 PKO:N MYYMÄLÖISTÄ LÖYDÄT YHÄ ENEMMÄN OMASSA MAAKUNNASSA VALMISTETTUJA TUOTTEITA. PIDETÄÄN YHDESSÄ POHJOIS-KARJALAN PUOLIA! L I P E R I S TÄ Hirvosen peruna Puhtaasti pohjoiskarjalaista ruokaperunaa Liperistä! Hirvosen Peruna on 40 vuoden aikana kehittynyt torikauppaa harjoittavasta pientilasta suurimmaksi perunantoimittajaksi tajaksi Pohjoison noin 60 hehtaaria Karjalassa. Perunan viljelyala ja teknologia modernia aina pellolta pakkaamoon saakka. Myymälässä asiakas saa luotettavasti korkealaatuista ja maukasta oman maakunnan perunaa. - Tärkeintä meille on tarjota kuluttajille hyvälaatuista perunaa puhtaasti ja turvallisesti. Viljelyolosuhteet Liperin Mattisenlahdessa tisenlahdessa ovat hyvät ja isältä saatu oppi yhdistettynä moderniin tilanpitoon takaa tuotannon jatkuvuuden myös tulevaisuudessa. -Ville Hirvonen, yrittäjä, perunanviljelijä 16

17 Kaikissa S-marketeissamme on valikoimassa paikallisten tuot tajien perunoita Vatruskat Maalaisranskalaiset laiset Vatruskat ovat karjalaisen keittiön klassikko. Tarjoa kat lämpimänä munavoin kanssa. vatrus- 20 kappaletta Pohja 800 g jauhoisia perunoita 25 g voita 1 tl suolaa 1 dl vehnäjauhoja 1 kananmuna Täyte 6 dl vettä 1 tl suolaa 2,5 dl puuroriisiä 50 g voita Voiteluun 1 dl voisulaa Pese perunat ja keitä kypsiksi i kuorineen. Tee riisitäyte runoiden kypsyessä. Kiehauta a vesi, mausta suolalla. Lisää pe- riisit ja hauduta niitä kannen alla noin 15 minuuttia. Lisää voi ja anna täytteen jäähtyä. Kuori perunat kuumina ja survo soseeksi. Lisää voi ja suola, anna soseen jäähtyä. Sekoita jauhot ja muna taikinaan sin vaivaamalla. Leivo taikina jauhotetulla pöydällä pitkäk- käsi tangoksi. Jaa tanko noin 20 palaksi. Taputtele taikinapalat jauhoja apuna käyttäen halkaisijaltaan aisijaltaan noin 10 cm:n siksi levyiksi. kokoi- Nosta pohjan päälle lusikallinen täytettä. Taita puolikuun muotoon ja tasoita reunat kahvilautasen avulla tai lä. Nosta vatruskat leivinpaperin erin päälle uunipellille. Paista veitsel- 250-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. Voitele la. Tarjoa munavoin voisulalkanssa. Itse tehden syntyy hyviä päältä rapeita ja sisältä pehmeitä ranskanperunoita. Valitse ranskalaisiin yleisperunalajike. Maalaisrankalaiset ovat tavallisia ranskalaisia paksumpia ja myös mehevämpiä. 4 annosta 1 kg perunoita 2 l vettä 1 rkl suolaa 7 dl rypsi- tai rapsiöljyä friteeraukseen suolaa mausteeksi Käytä ranskanperunoiden valmistukseen korkeaa, paksupohjaista, kannella varustettua kattilaa tai pataa. Käytä myös lämpömittaria öljyn lämpötilan mittaamiseen. Kuumenna suolalla maustettu vesi kiehuvaksi. Leikkaa kuoritut perunat tasakokoisiksi 2 cm:n paksuisiksi tangoiksi. Keitä perunoita noin 9 minuuttia. Perunat eivät saa päästä halkeilemaan. Ota perunat vedestä reikäkauhalla ja pane kuivumaan talouspaperin päälle 15 minuutiksi. Kuivaa kattila hyvin täysin kuivaksi. Kuumenna öljy kattilassa 160-asteiseksi. Kypsennä perunoita useassa erässä 3 minuuttia. Anna taas kuivua talouspaperin päällä 15 minuuttia. Kuumenna öljy 180-asteiseksi ja paista perunat rapeiksi ja kullanruskeiksi. Anna perunoiden valua hetki paperin päällä ja mausta ne suolalla. Nämä ja paljon muita resepetejä löydät osoitteesta: yhteishyva.fi/reseptit Puhelun hinta 010-alkuisiin numeroihin: 8,35 snt/puhelu + 12,09 snt/min. Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: 8,35 snt/puh + 16,69 snt/min. 17

18 Meiltä saat kattavat laboratoriotutkimukset mutkat tomasti ja sujuvasti ajanvarauksella. Laboratoriostamme saat veri-, virtsa-, uloste- ja kudosnäytetutkimukset. Meillä tehdään myös mm. EKG- ja uniapnea-analysointeja sekä keuhkojen toimintakokeita. Nyt meiltä myös uudistettu sydänkohtausriskitesti Hertta, joka kertoo sekä sydänkohtaus- että diabetesriskiluvun. Hertta-tutkimukseen pääset ilman lääkärin lähetettä. Ota yhteyttä ja kysy lisää Sinua askarruttavista asioista. Samalla voimme varata sopivan ajan labora torioomme. Mikäli tutkimustulokset antavat aihetta jatkotoimenpiteisiin, ohjeistamme Sinua myös niistä asioista. Tervetuloa! Löydät meidät kauppakeskus Prisman kakkoskerroksesta, sisäänkäynti ABC:n puoleiselta seinustalta. S-Etukortilla kaikista palveluistamme Bonusta. SOITA, KYSY LISÄÄ & VARAA AIKASI P VARAA AIKA NETISSÄ - AJANVARAUS AINA AUKI PK TERVEYS MA KLO 8-19, TI-PE KLO 8-18 JA LA KLO VOIMATIE 2, JOENSUU 18

19 ISÄLLE & MEILLE KAIKILLE #mitäisällelahjaksi #kysysparturikampaamosta #meijänpko S-Etukortilla marraskuussa 2018 Intialainen päähieronta, rentouttava hieronta sekä kuumakivihieronta -15% Etu voimassa , S-kauneushoitolassa. S-Etukortilla lokakuussa 2018 Sim värikäsittelyt sekä permanentit ja tukikäsittelyt -15% Etu voimassa S-parturi-kampaamoissa. KAMPAAMO HOITOLA S-Etukortilla lokakuussa 2018 Erikoiskasvohoito 75 (Norm. 95 ) Etu voimassa , S-kauneushoitolassa. PRISMA JOENSUU Voimatie 2 ma pe 9 21, la 9 15 p SOKOS JOENSUU Siltakatu 6 ma pe 8 20, la 9 15 p LIEKSA Pielisentie ma ja pe 9 18, ti to 9 21, la 9 15 p Yhteinen ajanvaraus: p s-parturikampaamot.fi VARAA AIKA NETISSÄ - AJANVARAUS AINA AUKI Puhelun hinta 010-alkuisiin numeroihin: 8,35 snt/puhelu + 12,09 snt/min. Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: 8,35 snt/puh + 16,69 snt/min. 19

20 Hautajaispalvelut toiveidenne mukaan Arkku- ja uurnavalikoimamme hintatietoineen sekä tietoa palveluistamme löydät verkkosivuillamme: Valikoimissamme myös kauniit vesistöuurnat Keraaminen vesistöuurna voidaan valita vaihtoehtona perinteiselle uurnalle. Uurna on suunniteltu niin, että se uppoaa ja hajoaa lopulta vedessä. Kuvassa vesistöuurna Pilari Minun viimeinen toiveeni Paljon kysyttyjä Minun viimeinen toiveeni - hautausjärjestelylomakkeita saat meiltä veloituksetta. W W W. P K O - H A U T A U S P A L V E L U. F I Nurmeksentie 4, Joensuu p Avoinna ma-pe 9-17, la 9-14 (ajanvarauksella) 20

21 ENERGIAA SYYSPÄIVIIN ASIAKASOMISTAJAEDUT LOKAKUUSSA UUTUUS! DEVISOL 200 TABL. Hyvänmakuiset helposti suussa hajoavat D-vitamiinivalmisteet. Tarjouksessa 20 mikrog, Strong 50 mikrog ja MIX 10 mikrog. -15 % Norm. 16,77 24,25 ( ,90/kg) FIILUS ARKEEN 30 TABL. Maitohappobakteerivalmiste päivittäiseen käyttöön kaikenikäisille. Vaihtoehtoina purutabletit (mansikka ja persikka-vadelma) tai kapselit. -15 % Norm. 11,70 (0,39/tabl.) MULTIVITA ASCORBIN 1 G 20 PORETABL. Appelsiinin makuinen, pirteästi poreileva vahva C-vitamiinivalmiste. 4,90 (0,25/tabl.) Norm. 5,46 (0,27/tabl.) Tarjoukset voimassa S-Etukortilla Bonusta itsehoitotuotteista! Etu ei koske lääkkeitä. JOENSUUN KESKUSAPTEEKKI LÖYDÄT MEIDÄT NYT KAUPPAKESKUS PRISMASTA! Kauppakeskus Prisma, Voimatie 2, Joensuu Puh , joensuunkeskusapteekki.fi Palvelemme: ma pe 9 19, la 9 16, su 11 15?Joko olet huolehtinut läheisistäsi oikein laaditulla testamentilla?? Oletko huolehtinut edunvalvonnastasi, jos joudut sairaalahoitoon? Haluatko varmistaa kunniakkaan vanhuuden elintasotestamentilla? Kauppakatu 17 B, Joensuu Puh. (013) Tutustu toimistoomme tarkemmin: S-Etukortilla etuja lakipalveluista? Oletko osallisena kuolinpesässä, joka pitäisi jakaa oikein? Varaa maksuton neuvottelu asiakasomistajapäiville puh: (013) Muista myös, että asiakasomistajana saat aina Bonusta vastaavat hintaedut kaikista lakipalveluistamme. Tervetuloa! Puhelun hinta 010-alkuisiin numeroihin: 8,35 snt/puhelu + 12,09 snt/min. Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: 8,35 snt/puh + 16,69 snt/min. 21

22 Viihderavintola Las Palmas - Ota reilu ote yöelämästä! La Jorma Kääriäinen ja Yhden Tähden Orkesteri La Janne Tulkki ja Tulinen Sydän La Kaija Kärkinen & Ile Kallio duo Pe Anne Mattila orkestereineen La Tähti-ilta Johanna Debreczeni La Taikakuu Pe Lauteilla: Poju La Tähti-ilta Tero Vaara Pe Saija Tuupanen & exmiehet La Kake Randelin & Company Pe Neljänsuora La Tähti-ilta Meiju Suvas Pe Tähti-ilta Jonna Ortju Oikeudet esiintyjämuutoksiin pidätetään. Lipunhinnat ja showtimet tarkastat kätevimmin osoitteesta laspalmasjoensuu.fi Ennakkoliput tapahtumiimme myy Bar Play (Kauppakatu 23, Jns) Las Palmas Joensuu, Koskikatu 5-7 TO LA #laspalmasjoensuu SYKSYN TÄYDELTÄ FEEL THE FLOW: MOUHOUS, ANNIINA (IDOLS-VOITTAJA), BESS, DJ VICKY ALEKSANTERI HAKANIEMI ALEX MATTSON KATSO LISÄÄ SYKSYN ESIINTYJIÄMME OSOITTEESTA: KATTAAKARJALAN.FI YKSI TOTUUS MIGHTY 44 FB.COM/BEPOP.JOENSUU FB.COM/BEPOPSTREET #BEPOPJOENSUU #BEPOPSTREET 22

23 MYYNNISSÄ : PRISMA JOENSUU Lähi-ABC SIIHTALA ABC-MARJALA LÄHI-ABC KITEE LÄHI-ABC KONTIOLAHTI LÄHI-ABC OUTOKUMPU SEKÄ LÄHI-ABC LIEKSA JUHLAVUODEN ERIKOISTARJOUS- KOLIN RINTEET 80V RIPEÄN OSTAJAN KAUSIKORTTI: S-ETUKORTILLA SAAKKA 199 (NORM. 310 ) v LAPSET 7-12V JA SENIORIT (YLI 65V) 149 (NORM. 245 ) HYVÄN OLON TAPAHTUMIA SUPERNAINEN RETRIITTI KOLILLA JOULUJOOGA KOLILLA Lue lisää tapahtumista: uumenhyvaolo.fi Facebook: Uumen-hyvän olon tapahtumat Varaukset ja lisätietoja: Break Sokos Hotel Kolin myyntipalvelu, puh , sales.koli@sokoshotels.fi, Kolin itsenäisyysgaala Break Sokos Hotel Kolilla Kaj Chydenius ja Talvi-Maaria Turunen Jannika B Kvartsi Illalliskortti 89 /hlö sisältää lasin kuohuvaa, cocktailtilaisuuden, kolmen ruokalajin illallisen sekä ohjelman. Pukukoodi: tummapuku. Puhelun hinta 010-alkuisiin numeroihin: 8,35 snt/puhelu + 12,09 snt/min. Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: 8,35 snt/puh + 16,69 snt/min. 23

24 Terhi Palmisen JOOGARETRIITTI BOMBALLA Hinta 250 /hlö sisältäen majoituksen 2vrk/2hh, harjoitteet, keittolounaan, illallisen ja kylpylän viim. ilmoittautuminen mennessä Lisätiedot ja varaukset: Break Sokos Hotel Bomban myyntipalvelu, puh Vietä huoleton joulu BOMBALLA S-Etukortilla alk. 306,50 /hlö/3vrk/2 hh Aitoja karjalaisia jouluperinteitä ruokineen, leikkeineen ja lauluineen Pielisen Karjalan kauniissa maisemissa. sokoshotels.fi varausohjeet: Valitse tulopäiväksi ja lähtöpäiväksi Varauskoodi JOULU. Saat näkyviin saatavilla olevat hinnat ja voit vielä tarkistaa varauksen. Varausvahvistuksen saat sähköpostiisi. Hinta on vapaa-ajan alkaen-hinta S-ryhmän omistajille Paketteja rajoitettu määrä. Tiedustelut ja varaukset myös: Break Sokos Hotel Bomban myyntipalvelu puh Voimassa (3 vrk.) Laskutamme joulupaketin etukäteen. Katso joulupaketin tarkka sisältö sokoshotels.fi Nouda Bombalta VIRKISTYSTÄ SYKSYYN S-Etukortilla alk. 54,50 /hlö/vrk/2 hh (lauantaisin hinta 79,50 /hlö/vrk/2hh) sis. majoitus kylpylähotellin standard-luokan huoneessa, aamiainen ja kylpyläkäynti Varaukset: varaustunnus BSPA11. Tarjous on voimassa Huoneita rajoitettu määrä, alkaen hinta voimassa su-pe. Lisätiedot ja varaukset: Break Sokos Hotel BOMBA, Tuulentie 10, Nurmes, puh (0) , 24

25 KATTAAKARJALAN.FI/SINUN-YO G J O A E N S T S U U R O E S P T. 2 U B ALI JAHANGIRI Stand-up klo S-Etukortilla vapaa pääsy (5 ) Mikael GABRIEL klo 00.30, S-Etukortilla 6 (12 ) Aleksanteri HAKANIEMI klo 00.30, S-Etukortilla 5 (10 ) ILJA TEPON Afterwork show klo 17.00, Vapaa pääsy DJ SOFIA ZIDA & Bikinitytöt klo Vapaa pääsy Tsugu WAYS klo S-Etukortilla vapaa pääsy (5 ) Kaikki Sinun Yö edut voimassa vain perjantaina NORMAALIHINTAISET TUOTTEET S-ETUKORTILLA -20% Etu ei koske S-Etutuotteita, tilaus- ja toimitustuotteita, Veikkaus-, oppikirja- ja lahjakorttiostoksia, makeisia eikä postimerkkejä. RUOKARAVINTOLOISTA S-ETUKORTILLA -30% KLO ALKAEN Etu päättyy ravintolan keittiön sulkeutuessa. Ei voi yhdistää muihin etuihin. Ei koske alkoholia. KAIKKI KAHVILATUOTTEET S-ETUKORTILLA -30% Ei koske erikoiskahveja. Etu päättyy KLO ALKAEN kahvilan sulkeutuessa. Ei voi yhdistää muihin etuihin. MAJOITUS KIMMELISSÄ SISÄLTÄEN PÄÄSYLIPUN KIMMELIN YÖHÖN TAI VAAKUNASSA SISÄLTÄEN PÄÄSYLIPUN BEBOPIIN TAI LAS PALMASIIN S-ETUKORTILLA Alk. 88 / 2hh Varaukset: sokoshotels.fi koodilla: BSINUN18 Anne MATTILA Orkestereineen klo 22.00, S-Etukortilla 6 (12 ) G J O A E N S T S U U R O E S P T. 2 U B Puhelun hinta 010-alkuisiin numeroihin: 8,35 snt/puhelu + 12,09 snt/min. Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: 8,35 snt/puh + 16,69 snt/min. 25

26 AINUTLAATUINEN UNOHTUMATON! HUIKEA! PARAS! IKIMUISTOINEN KIMMELIN PIKKUJOULUT 2018 PETRI NYGÅRD DREAM ELVIS SHOW LAURA VOUTILAINEN EVELINA PETE PARKKONEN HOVIMUUSIKKO ILKKA ELLINOORA STAND-UP: TOMI HAUSTOLA Jätä kotimatka huomiselle. Varaa majoitus pikkujouluihin kätevästi netistä: SOKOSHOTELS.FI Teatterimatkalle SAVONLINNAAN! Teatterivieraiden huonevaraukset tai myyntipalvelusta p ( 0,0835 / puhelu + 0,1209 / min) tai sales.suur-savo@sok.fi JAAKKO TEPPO -musikaali haaskasta miehestä Varaa teatteriliput kätevästi suoraan savonlinnanteatteri.fi sivuilta! 26

27 KONTIOLAHDEN JA LEHMON APTEEKIN LOKAKUUN ETUHINNAT! UUTUUS Posivil Fluzinc Anis ja Veriappelsiini 40 tabl. Imeskelytabletit auttavat flunssan ensioireisiin ja lieventävät oireita sekä lyhentävät oireiden kestoa. 9,90/kpl (146,67/kg) Norm. 12,89 (190,96/kg) Beko Strong B12 1 mg 150 tabl. B12-vitamiinin päivittäisen saannin varmistamiseen. Vaihtoehtoina nieltävät tai suussa hajoavat tabletit. 25,-/kpl (490,20 925,93/kg) Norm. 28,12 (551, ,48/kg) Lokakuussa DeviSol-tuotteita 15 % Tarjoukset voimassa KONTIOLAHDEN APTEEKKI Keskuskatu 24, Kontiolahti Puh Palvelemme: ma pe 9 18, la 9 14 LEHMON SIVUAPTEEKKI Ensolantie 1, Lehmo puh Löydät meidät Facebookista! Bonusta itsehoitotuotteista! Etu ei koske lääkkeitä. LOKA MARRASKUUN TEATTERIEDUT (ei kerrytä bonusta) VILAUTA VIHREÄÄ KORTTIASI Joensuun kaupunginteatterin lipunmyynnissä! pe klo 19 HULVATON KÄDENVÄÄNTÖKOMEDIA ROUVA STROGANOVA -taitava venäläisnainen yrittää valjastaa suomalaismiesten kylän turistimarkkinoiden käyttöön, kuka hän oikein luulee olevansa? S-Etukortilla 22 (perushinta 27 ) max. 2 etulippua/kortti pe klo 18 KARNEVALISTINEN KOMEDIA IIVANA JULMA -TAKAISIN TULEVAISUUTEEN singahtaa aikakoneella nykypäivän Moskovaan. Onko Venäjä aina tsaarin venäjä vaikka sen voissa paistaisi? S-Etukortilla 22 (perushinta 27 ) max. 2 etulippua/kortti NETISSÄ teatteri.jns.fi LIPUT Carelicum palvelut, Koskikatu 5, JOENSUU p , carelicum.palvelut@joensuu.fi Puhelun hinta 010-alkuisiin numeroihin: 8,35 snt/puhelu + 12,09 snt/min. Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: 8,35 snt/puh + 16,69 snt/min. 27

28 S U U E S Lokakuun ohjelmat Ti Baaripähkinä tiistaisin klo 18 Kolumbus Ke Hehku 3.1 Bepop, Bepop Street Baaribingo keskiviikkoisin klo 19 Kolumbus To Finnhits-ilta klo Las Palmas Baarikeno torstaisin klo 19 Takatasku Pe Kymppilinja Bepop Big Bängers Siesta perjantaisin klo Kimmel Las Palmas La Jorma Kääriäinen ja Yhden Tähden Orkesteri Las Palmas Su Hehku 3.1 Bepop, Bepop Street Ke Hehku 3.1 Bepop, Bepop Street To Finnhits-ilta klo Las Palmas Pe UEFLife Bepop Tähti-ilta: Janne Tulkki Kolumbus La Nikke Ankara Kiteen Karhu Janne Tulkki & Tulinen Sydän Las Palmas Su Finnhits-ilta klo Las Palmas Ke Hehku 3.1 Bepop, Bepop Street To Finnhits-ilta klo Las Palmas Feel The Flow: Mouhous, Anniina (Idols-voittaja), Pe Bepop Bess, DJ Vicky Big Bängers Kimmel La Kaija Kärkinen & Ile Kallio duo Las Palmas Su Hehku 3.1 Bepop, Bepop Street Ke Hehku 3.1 Bepop, Bepop Street To Finnhits-ilta klo Las Palmas Pe Sinun Yö: Ilja Tepon Afterwork-show klo 17 Vispiläkauppa Sinun Yö: DJ Sofia Zida & bikinitytöt klo 19 Sinun Yö: Ali Jahangiri stand up -show klo 20 Sinun Yö: Tsugu Ways klo 21 Bar Play Takatasku Kolumbus Sinun Yö: Anne Mattila orkestereineen klo 22 Las Palmas Sinun Yö: Aleksanteri Hakaniemi klo Sinun Yö: Mikael Gabriel klo Neljänsuora Bepop Kimmel Kiteen Karhu La Tähti-ilta: Johanna Debreczeni Las Palmas Su Finnhits-ilta klo Las Palmas Ke Hehku 3.1 Bepop, Bepop Street PE sinun yö: mikael gabriel KYMPPILINJA La JORMA KÄÄRIÄINEN Kiteen Karhussa Pe NELJÄNSUORA Oikeudet esiintyjämuutoksiin pidätetään. Sinun etusi -lehti ilmestyy jälleen joulukuussa. Katso marraskuun ohjelmatiedot osoitteesta: G A S T R O P U B 28 J O E N T

Omistajalle. Helmikuun Sokos-etuina farkut ja urheiluliivit -20% s. 9 ja 10. Omistajien omat hinnat Kolin rinteisiin s. 18

Omistajalle. Helmikuun Sokos-etuina farkut ja urheiluliivit -20% s. 9 ja 10. Omistajien omat hinnat Kolin rinteisiin s. 18 Pohjois-Karjalan Osuuskaupan ajankohtaisia etuja ja uutisia Helmikuu 2016 Omistajalle parhaat hyödyt Helmikuun Sokos-etuina farkut ja urheiluliivit -20% s. 9 ja 10 Omistajien omat hinnat Kolin rinteisiin

Lisätiedot

OKR. Omistajalle. ksirkkalanpuisto 17.-19.6.2016 m. Tervetuloa uudistuneeseen Prismaan s. 4. Tutustu Bomban kevääseen s. 20

OKR. Omistajalle. ksirkkalanpuisto 17.-19.6.2016 m. Tervetuloa uudistuneeseen Prismaan s. 4. Tutustu Bomban kevääseen s. 20 Pohjois-Karjalan Osuuskaupan ajankohtaisia etuja ja uutisia Huhtikuu 2016 Omistajalle parhaat hyödyt OKR o s u u s k a u p p a r o c k 2 0 1 6 ksirkkalanpuisto 17.-19.6.2016 m Tervetuloa uudistuneeseen

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Osuuskaupan ajankohtaisia etuja ja uutisia - Joulukuu 2017

Pohjois-Karjalan Osuuskaupan ajankohtaisia etuja ja uutisia - Joulukuu 2017 Pohjois-Karjalan Osuuskaupan ajankohtaisia etuja ja uutisia - Joulukuu 2017 Poimi mukaan ABC-etukupongit s. 15 Paikallisten tuottajien jouluisat herkkulaatikot kotiin tai lahjaksi s. 16-17 SOKOKSEN JOULULAHJA

Lisätiedot

Lihakeitto. 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 1 tl suolaa 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa

Lihakeitto. 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 1 tl suolaa 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa Lihakeitto 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa Pane liha veteen kiehumaan. Kuori pintaan muodostuva vaahto ja lisää

Lisätiedot

PKO RAVIT JOENSUU Lähde Italian aurinkoon. Suora lento Joensuusta Sisiliaan. sivu 31

PKO RAVIT JOENSUU Lähde Italian aurinkoon. Suora lento Joensuusta Sisiliaan. sivu 31 Omistajan käyntikortti Pohjois-Karjalan Osuuskaupan ajankohtaisia etuja ja uutisia - Elokuu 2017 Karhurock Kiteellä 5.8. Drive-In Rock Bomballa 25.-26.8. sivut 22-23 Lähde Italian aurinkoon. Suora lento

Lisätiedot

Tervetuloa vastaanottamaan joulua lauantaina 1.12. Myllypuron Ostarille! Muitta mutkitta

Tervetuloa vastaanottamaan joulua lauantaina 1.12. Myllypuron Ostarille! Muitta mutkitta Joulu on taas, joulu on taas MYLLYPURON OstarilLa! Tervetuloa vastaanottamaan joulua lauantaina 1.12. Myllypuron Ostarille! Muitta mutkitta VILINÄÄ, VILSKETTÄ, RÄTINÄÄ, RÄISKETTÄ Joulu alkaa Ostarilta!

Lisätiedot

HEDELMÄKAKKU VINKKI! 3 4 rkl rommia, viskiä tai konjakkia (baarikaapin pullonpohjat kelpaavat hyvin)

HEDELMÄKAKKU VINKKI! 3 4 rkl rommia, viskiä tai konjakkia (baarikaapin pullonpohjat kelpaavat hyvin) HERKUT HEDELMÄKAKKU 6 dl vehnäjauhoja 1 rkl leivinjauhetta 4 dl vettä 180 g voita tai maidotonta margariinia 4 dl sokeria 180 g kuivattuja aprikooseja pilkottuina 3 munaa 375 g rusinoita 125 g coctailkirsikoita

Lisätiedot

Leipä SPC-Flakes- hiutaleilla 1 pala = noin 3,75 grammaa SPC-Flakes- hiutaleita

Leipä SPC-Flakes- hiutaleilla 1 pala = noin 3,75 grammaa SPC-Flakes- hiutaleita Leipä SPC-Flakes- hiutaleilla 1 pala = noin 3,75 grammaa SPC-Flakes- hiutaleita 150 g SPC-Flakes- hiutaleita 7 dl vettä 2 tl suolaa 1,5 rkl valkoista sokeria 1,5 rkl öljyä 2 dl luonnonjogurttia 800 g leipäjauhoja

Lisätiedot

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi (+37 astetta). Liota joukkoon hiiva, suola ja sokeri.

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi (+37 astetta). Liota joukkoon hiiva, suola ja sokeri. Focaccia (italialainen peltileipä) Focaccia on yksi omista suosikeistani, se on edullista ja helppoa valmistaa, eikä siihen tarvita voita tai leikkelettä päälle vaan se on valmista sellaisenaan. Focaccialla

Lisätiedot

Joensuu pe Anna Puu Peer Gunt. Alex Mattson Tuomari Nurmio. Omistajalle. Ihoystävälliset korvakorut Sokoksesta s. 12

Joensuu pe Anna Puu Peer Gunt. Alex Mattson Tuomari Nurmio. Omistajalle. Ihoystävälliset korvakorut Sokoksesta s. 12 Pohjois-Karjalan Osuuskaupan ajankohtaisia etuja ja uutisia Lokakuu 2016 Joensuu pe 28.10. Kaupunki täynnä huipputarjouksia ja mahtavaa ohjelmaa PKO:n omistajille! Anna Puu Peer Gunt Alex Mattson Tuomari

Lisätiedot

SUOSITUIMMAT RESEPTIT

SUOSITUIMMAT RESEPTIT SUOSITUIMMAT RESEPTIT HUNAJA - LAVENTELILEIPÄ 300 g täysjyvävehnäjauhoja 200 g vehnäjauhoja 1 tl kuivattua laventelia 2 tl kuivahiivaa 1 ½ tl suolaa 30 g hunajaa 350 g vettä Sekoita kuiva-aineet keskenään.

Lisätiedot

IT2010 Korkeakoulujen IT-päivät Joensuussa 12. 13.10.2010

IT2010 Korkeakoulujen IT-päivät Joensuussa 12. 13.10.2010 IT2010 Korkeakoulujen IT-päivät Joensuussa 12. 13.10.2010 TIETOA KÄYTÄNNÖN JÄRJESTELYISTÄ Järjestäjä Korkeakoulujen vuoden 2010 valtakunnalliset IT-päivät toteutetaan Itä-Suomen yliopiston, Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Rentoa ruokaa reiluilla astioilla

Rentoa ruokaa reiluilla astioilla Iloa kattaukseen ja ruoanlaittoon toivottaa Kultakeramiikka Rentoa ruokaa reiluilla astioilla grillaa Bistro astioilla! Bistro Kultakeramiikka Oy Putaanportintie 13 44800 Pihtipudas Tel. +358 20 794 03

Lisätiedot

BONUSAPTEEKKIEN. Tammiedut. Edut voimassa tai niin kauan kuin tavaraa riittää

BONUSAPTEEKKIEN. Tammiedut. Edut voimassa tai niin kauan kuin tavaraa riittää BONUSAPTEEKKIEN Tammiedut Edut voimassa 1.1.-31.1.2019 tai niin kauan kuin tavaraa riittää 17,90 /kpl (norm. 22,78 96,24 162,73 /kg) Minisun Monivitamiini Vahva 120 tabl., Minisun Monivitamiini Multi Plus

Lisätiedot

Joensuusta suoraan Sisilian lämpöön s. 13

Joensuusta suoraan Sisilian lämpöön s. 13 Pohjois-Karjalan Osuuskaupan ajankohtaisia etuja ja uutisia Helmikuu 2017 Kylli Kukk Kolilla s. 27 Joensuusta suoraan Sisilian lämpöön s. 13 Sokoksen Omistajapäiviltä -20% s. 11 064310 TOIMITUSJOHTAJAN

Lisätiedot

ESPANJALAISIA TAPAKSIA

ESPANJALAISIA TAPAKSIA ESPANJALAISIA TAPAKSIA Malmin Martat 17.10.2016 TOMAATTILEIPÄ PERUNAMUNAKAS FRITEERATUT MUSTEKALARENKAAT MELONIA ILMAKUIVATUN KINKUN KERA MARINOIDUT OLIIVIT MANTELIKEKSIT KAHVI / TEE --------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Kouvolan seudun ABC-asemat

Kouvolan seudun ABC-asemat Nykyään ABC on S-ryhmän ketju, joka on sekä matkailijan viihtyisä taukopaikka että lähiseudun asukkaan päivittäisiä palveluja tarjoava palvelukeskus. ABC-ketjuun kuuluu ABC-palveluasemia, ABC-automaattiasemia

Lisätiedot

Tervetuloa Vaasan seudulle! Seuraavilta sivuilta löytyy muutaman hotellin tarjoukset Head Cup Vaasan osakilpailun osallistujille. Erkki Laakso, VASKI

Tervetuloa Vaasan seudulle! Seuraavilta sivuilta löytyy muutaman hotellin tarjoukset Head Cup Vaasan osakilpailun osallistujille. Erkki Laakso, VASKI Tervetuloa Vaasan seudulle! Seuraavilta sivuilta löytyy muutaman hotellin tarjoukset Head Cup Vaasan osakilpailun osallistujille Erkki Laakso, VASKI ORIGINAL SOKOS HOTEL VAAKUNASSA 9.-11.3.2018 Rewell

Lisätiedot

KOKATAAN KUVILLA RUOKARESEPTEJÄ KUVILLA JA SELKOKIELELLÄ

KOKATAAN KUVILLA RUOKARESEPTEJÄ KUVILLA JA SELKOKIELELLÄ KOKATAAN KUVILLA RUOKARESEPTEJÄ KUVILLA JA SELKOKIELELLÄ PCS-kuvasymbolien tekijänoikeudet omistaa Mayer- Johnson Inc., suomennokset Oy Comp-Aid Ltd. Kuvasymboleja ei saa kopioida tai käyttää muussa muodossa

Lisätiedot

Suomi. lihamylly. makkaran valmistuslaite. lihamyllyn kokoaminen. makkkaran valmistuslaitteen käyttö. lihamyllyn käyttö

Suomi. lihamylly. makkaran valmistuslaite. lihamyllyn kokoaminen. makkkaran valmistuslaitteen käyttö. lihamyllyn käyttö A950 i h g j f d e a b c k l m 11 10 n o 13 12 16 14 15 Suomi Ennen ohjeiden lukemista taita etusivu auki kuvien esiinsaamiseksi ennen ensimmäistä käyttökertaa Pese osat: katso kohdasta 'perushuolto'.

Lisätiedot

Energiaa iltapäivään

Energiaa iltapäivään Energiaa iltapäivään Herkullisia välipaloja koululaisille 1 Energiaa iltapa iva a n.indd 1 2.5.2006 07:46:37 Herkullisia välipaloja koululaisille Välipalat kuuluvat oleellisena osana lapsen päivään. Lapsi

Lisätiedot

Kahvihammasta kolottaa

Kahvihammasta kolottaa Kahvihammasta kolottaa Tumma suklaa ja appelsiini ne yhteen sopii ja niin sopii myös pähkinäinen kolumbialainen kahvi. Makuyhdistelmä suorastaan kaipaa kolumbialaisen kahvin pehmeyttä ja hienoista hedelmäisyyttä.

Lisätiedot

TIKKURIN PE LA 28. 2. :n lahjakort ja voita 100

TIKKURIN PE LA 28. 2. :n lahjakort ja voita 100 TIKKURIN S Y Y S S U T E L U U T 9.9. PE LA 28. 2 näyteikkuna ämään paras ti! Tule äänest :n lahjakort ja voita 100 74940_Tikkuri_Syystuuletus_suora_9_12_155x155_UUSI.indd 1 17.9.2012 11.57 NYT ON SYYS-

Lisätiedot

KINGI ON TÄÄLLÄ! TERVETULOA HELSINGIN HAUSKIMPAAN KAUPUNGINOSAAN.

KINGI ON TÄÄLLÄ! TERVETULOA HELSINGIN HAUSKIMPAAN KAUPUNGINOSAAN. KINGI ON TÄÄLLÄ! TERVETULOA HELSINGIN HAUSKIMPAAN KAUPUNGINOSAAN. Pohjoismaiden laajin laitevalikoima on saanut uuden odotetun hurjimuksen. Uskallatko kokea kesän uutuuslaitteen KINGIn ja 75 metrin vapaapudotuksen?

Lisätiedot

-15% ASIAKASOMISTAJAPÄIVÄT TAIVALKOSKELLA. S-ETU- KORTILLA ma-su ke su 9. 13.12.2015

-15% ASIAKASOMISTAJAPÄIVÄT TAIVALKOSKELLA. S-ETU- KORTILLA ma-su ke su 9. 13.12.2015 0 89 1 59 0 98 4 95 Tervetuloa S-Etupäiville! S-ETU- KORTILLA ma-su ke su 9. 13.12.2015 3.-9.8.2015-15% S-Market Joki-Jussi puh. 050 311 6975 ma pe 8 21, la 8 18, su 12 21 Palvelemme sunnuntaisin klo 12

Lisätiedot

Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat reseptit JOULU. Ota mukaan, Ole hyvä!

Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat reseptit JOULU. Ota mukaan, Ole hyvä! Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat reseptit JOULU Ota mukaan, Ole hyvä! Jouluruoka maistuu parhaalta suoraan omasta uunista. PERINTEISET JOULUPÖYDÄN HERKUT JA MUUTAMA UUSI TUTTAVUUS: LANTTULAATIKKO

Lisätiedot

OKR. Warm-up JARI. Main Day ERIN POPEDA ELASTINEN. ksirkkalanpuisto 17.-19.6.2016 m. Omistajalle NELJÄNSUORA. ABC Muurla-shop s. 10.

OKR. Warm-up JARI. Main Day ERIN POPEDA ELASTINEN. ksirkkalanpuisto 17.-19.6.2016 m. Omistajalle NELJÄNSUORA. ABC Muurla-shop s. 10. Pohjois-Karjalan Osuuskaupan ajankohtaisia etuja ja uutisia OKR osuus Kesäkuu 2016 k au p pa r o c k 2 0 1 6 Omistajalle parhaat hyödyt ksirkkalanpuisto 17.-19.6.2016 m osuuskaupparock.fi Warm-up PE 17.6.

Lisätiedot

Ruisleipää porkkanarakuunatäytteellä

Ruisleipää porkkanarakuunatäytteellä Ruisleipää porkkanarakuunatäytteellä 2 Fazer Puikula -ruisleipää 500 g kypsää porkkanaa, soseena (5 dl) 1 dl creme bonjour -tuorejuustoa, valkosipulilla maustettua tuoretta rakuunaa suolaa ja mustapippuria

Lisätiedot

Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä

Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä VOITTAJAMENU: Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä Ohjeet ovat 4 :lle Ruisleipää porkkanapestolla,

Lisätiedot

MARJAISIA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE

MARJAISIA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE MARJAISIA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE MARJAKASTIKKEET korkea marjapitoisuus valmistettu Suomessa aidoista marjoista ruoanlaittoon, jälkiruokiin ja leivonnaisiin OUT OF HOME -MYYNTI Myyntipäällikkö Mika Lund

Lisätiedot

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA LOS MONTEROS Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA Tumma gazpacho 500 g Kumato-tomaatteja 1 valkosipulin kynsi 1 rkl valkoviinietikkaa 1 dl maalaispatongin pehmeää sisusta 1 tl suolaa 1 tl sokeria Koristeiksi

Lisätiedot

Sikahyvää ruokaa villisiasta!

Sikahyvää ruokaa villisiasta! à la Tapio Kangas Laatutyö pohjoiskarjalaisessa elintarvikeketjussa -hanke Elintarvikealan koordinointihanke Pohjois-Karjalassa 2010 2012 Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi

Lisätiedot

Vihreä. pöytä. Kaskinauriista karviaiseen. Sasu Laukkonen Mariaana Nelimarkka

Vihreä. pöytä. Kaskinauriista karviaiseen. Sasu Laukkonen Mariaana Nelimarkka Vihreä Sasu Laukkonen Mariaana Nelimarkka pöytä Kaskinauriista karviaiseen Kaskinaurispasta Neljälle 12 kaskinaurista ½ punttia salviaa 100 g voita 1 dl parmesaania raastettuna Kuori nauriit ja kiinnitä

Lisätiedot

Juustoinen katkarapusalaatti. Kastike 1/2 prk (à 400 g) Valio turkkilaista jogurttia 2 1/2 rkl makeaa chilikastiketta

Juustoinen katkarapusalaatti. Kastike 1/2 prk (à 400 g) Valio turkkilaista jogurttia 2 1/2 rkl makeaa chilikastiketta Juustoinen katkarapusalaatti 5-6 annosta 150 g katkarapuja 1/2 pak (à 350 g) Valio Polar täyteläinen juustoa 400 g makeaa melonia 1/2 pak kevätsipulia tai n. 1 dl ruohosipulia 1 ruukku jääsalaattia Kastike

Lisätiedot

Paahda ruisleipäviipaleita ja laita porkkanapestotahnaa leivän päälle, koristele persiljalla.

Paahda ruisleipäviipaleita ja laita porkkanapestotahnaa leivän päälle, koristele persiljalla. MENU 2 Ruisleipää porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä Ohjeet ovat 4 :lle Ruisleipää porkkanapestolla Paahda ruisleipäviipaleita ja laita

Lisätiedot

Menu. Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat. Valkosuklaa-karpalo pannacotta

Menu. Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat. Valkosuklaa-karpalo pannacotta Menu Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat Valkosuklaa-karpalo pannacotta 8 Savuporopiirakka Pohja: 150 g pehmeää margariinia 1½ dl kaurahiutaleita 2½ dl vehnäjauhoja 1 dl juustoraastetta

Lisätiedot

Eläköön lahna! Reseptejä 25.5.2011

Eläköön lahna! Reseptejä 25.5.2011 Eläköön lahna! Reseptejä 25.5.2011 Lahnaviettelys Raaka-aineet: 400 g kylmäsavustettua tai lämminsavustettua lahna 2 kovaksi keitettyä kananmunaa 1 keltasipuli 1 dl majoneesia 2 rkl Crème fraîchea 2 rkl

Lisätiedot

Helppoja reseptejä Fortini Multi Fibrellä

Helppoja reseptejä Fortini Multi Fibrellä Helppoja reseptejä Fortini Multi Fibrellä Fortini täydennysravintojuoma Fortini Multi Fibre -täydennysravintojuomia voi nauttia jääkaappikylminä raikkaina pirtelöinä sellaisenaan. Joskus tarvitaan kuitenkin

Lisätiedot

-15% 895 kg. 799 kg. 95 kpl. 75 ras. 00 5 sk yht. Puutarhamulta 40 l, 5 sk yhteishintaan (0,06/l) ASIAKASOMISTAJAPÄIVÄT TAIVALKOSKELLA

-15% 895 kg. 799 kg. 95 kpl. 75 ras. 00 5 sk yht. Puutarhamulta 40 l, 5 sk yhteishintaan (0,06/l) ASIAKASOMISTAJAPÄIVÄT TAIVALKOSKELLA Suomalainen 3 89 kg Kariniemen Kananpojan Grilliboxi n. 1,7 kg 799 kg Atria XXXL Texas Grillipihvi 900 g 895 kg Norjan Lohifilee pakattu 5 95 kpl Maakerkelä Leipäjuusto 500 g 2 75 ras. Mansikkarasia Hollanti/Belgia

Lisätiedot

Pieniä ihmeitä keittiössä

Pieniä ihmeitä keittiössä Pieniä ihmeitä keittiössä SAGAn & Vappu Pimiän reseptivinkit MARINOIDUT MUNAKOISOT SAGAN & VAPPU PIMIÄN reseptivinkit KUHAA KAPRIS-SITRUUNAVOISSA Leikkaa munakoiso reiluiksi viipaleiksi (paksuus noin ½

Lisätiedot

NO ONKOS TULLUT JOULU, NYT ESPOONTORILLE?

NO ONKOS TULLUT JOULU, NYT ESPOONTORILLE? NO ONKOS TULLUT JOULU, NYT ESPOONTORILLE? Kyllä on! Lahjat, koristeet ja kattaukset, mitä ikinä jouluusi tarvitset! Tervetuloa jouluostoksille Espoontorille! EI ITKEÄ SAA, EI STRESSATA SAA, JOULU ON TULLUT

Lisätiedot

LINSEED VALO 24 H. Kastike: 1 dl Rypsiöljyä 1 rkl Vaaleaa balsamicoetikkaa 0,5 dl 24h tyrni-pellavarouhe

LINSEED VALO 24 H. Kastike: 1 dl Rypsiöljyä 1 rkl Vaaleaa balsamicoetikkaa 0,5 dl 24h tyrni-pellavarouhe LINSEED VALO 24 H Salaatti grillatusta halloumijuustosta ja paahdettua tyrni pellavaa 200 g Halloumijuustoa 2 Avomaankurkkua valkosipulinkynsi rypsiöljyä persiljaa ½ cantaloupe meloni Sydänsalaattia tai

Lisätiedot

Saaristolaisleipä ja jääkellarin lohi

Saaristolaisleipä ja jääkellarin lohi Saaristolaisleipä ja jääkellarin lohi Jääkellarin lohi n. 500 g lohifile 1 litra vettä 1 dl merisuolaa 1 rkl sokeria Kiehauta vesi. Lisää suola ja sokeri, sekoita kunnes ne ovat täysin liuenneet. Jäähdytä

Lisätiedot

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA LOS MONTEROS Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA Tumma gazpacho 500 g Kumato-tomaatteja 1 valkosipulin kynsi 1 rkl valkoviinietikkaa 1 dl maalaispatongin pehmeää sisusta 1 tl suolaa 1 tl sokeria Koristeiksi

Lisätiedot

KYLMÄT A LKUPALAT 18 19

KYLMÄT A LKUPALAT 18 19 KYLMÄT ALKUPALAT 18 19 Okroška eli kotikaljakeitto Kuudelle Salaatti 4 suurta keitettyä perunaa 1 avomaankurkku 6 suurta retiisiä 200 g keitettyä kieltä tai keittokinkkua 4 keitettyä munaa nippu tilliä

Lisätiedot

159 pkt. Jäävuorisalaatti Suomi (lk 1) ASIAKASOMISTAJAPÄIVÄT TAIVALKOSKELLA Tervetuloa S-Etupäiville!

159 pkt. Jäävuorisalaatti Suomi (lk 1) ASIAKASOMISTAJAPÄIVÄT TAIVALKOSKELLA Tervetuloa S-Etupäiville! Suomalainen 1 99 rs Kotimaista Sika-nauta Jauheliha 400 g (4,98/kg) 3 89 kg 0 99 Kariniemen Kananpojan Grilliboxi n. 1,7 kg 99 pkt Atria Atrilli Grillimakkara 400 g (2,48/kg) 159 pkt Pingviini Vaniljakermajäätelö

Lisätiedot

Keitetty Quinoa / Kvinoa

Keitetty Quinoa / Kvinoa Keitetty Quinoa / Kvinoa 1. Huuhtele ja valuta quinoa huolella. 2. Laita quinoa kattilaan ja lisää vettä suhteessa 1 osa quinoaa ja 2 osaa vettä. 3. Kuumenna kiehuvaksi, lisää ripaus suolaa ja anna kypsyä

Lisätiedot

KEKRILAUTA. Kekrilaudan isäntä ohukainen

KEKRILAUTA. Kekrilaudan isäntä ohukainen KEKRILAUTA Kekrilaudan ajatuksena on yhteinen pöytä ja jakaminen. Laudalle tai pöydälle katetaan tarjoilukulhoissa laudan vieraat. Isäntänä toimii ohukainen, jonka päälle kekrilaudan antimia laitetaan.

Lisätiedot

Kasvis-juustopiirakka ( 1 uunipellillinen) Pohja 150-200g margariinia 7 dl vehnäjauhoja 2 ½ dl vettä 40 g hiivaa 1 tl suolaa

Kasvis-juustopiirakka ( 1 uunipellillinen) Pohja 150-200g margariinia 7 dl vehnäjauhoja 2 ½ dl vettä 40 g hiivaa 1 tl suolaa Kasvis-juustopiirakka ( 1 uunipellillinen) Pohja 150-200g margariinia 7 dl vehnäjauhoja 2 ½ dl vettä 40 g hiivaa 1 sipuli 1 valkosipulin kynsi 3 porkkanaa 200 g vihreää papua (pakaste) 2 rkl margariinia

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 11/2015

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 11/2015 NÄKYMIÄ JOULUKUU 2015 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 11/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 22.12.2015 klo 9.00 Työttömiä pohjoiskarjalaisia 600 enemmän kuin vuosi sitten Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 33-40 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 18 FITNESS AAMIAISSMOOTHIE Ainesosat - 2 dl pakastevadelmia - Puolikas banaani - Vaniljan makuinen juotava jogurtti - Vähän hedelmätuoremehua - 3-5 rkl FITNESS-muroja

Lisätiedot

KUITURIKKAAT SIEMENLEIPÄSET (noin 12 kpl) (luontaisesti gluteeniton, maidoton, laktoositon, soijaton, munaton, hiivaton)

KUITURIKKAAT SIEMENLEIPÄSET (noin 12 kpl) (luontaisesti gluteeniton, maidoton, laktoositon, soijaton, munaton, hiivaton) LIITE 1: 1 (20) KUITURIKKAAT SIEMENLEIPÄSET (noin 12 kpl) (luontaisesti gluteeniton, maidoton, laktoositon, soijaton, munaton, hiivaton) 5 ¼ dl vettä 2 tl psylliumkuorijauhetta 2 rkl sokerijuurikashiutaleita

Lisätiedot

Juhlitaan! Gluteenittomat reseptit

Juhlitaan! Gluteenittomat reseptit Juhlitaan! Gluteenittomat reseptit Ihana juhla helposti 100 % gluteeniton & vehnätön Miniburritot 1 ps Farina Pizza- ja piirakkapohjaseosta 2,25 dl vettä 2 rkl öljyä gluteenitonta jauhoa Sekoita jauhoseos

Lisätiedot

Helppo Härkis pastakastike 4 annosta

Helppo Härkis pastakastike 4 annosta Helppo Härkis pastakastike 1 pkt (250 g) HÄRKIS härkäpapuvalmistetta 2 tl öljyä 1 prk (400 g) tomaattimurskaa 2 dl vettä 2 rkl tomaattisosetta 2 tl kuivattua yrttiseosta 1/2 tl suolaa ja sokeria ripaus

Lisätiedot

LÖYDÄ TUOTTEET NIIN ARKEEN kuin juhlaan

LÖYDÄ TUOTTEET NIIN ARKEEN kuin juhlaan 24. 30.4.2017 PARTURI-KAMPAAMO Itäkeskuksen Kultakoru Timanttiset Bonus tuplana -kampanjaostojen bonusprosentti määräytyy koko kuukauden bonusostojesi mukaan. Jos kaikki kuukausiostosi oikeuttavat 5 %:n

Lisätiedot

TALVI- PÄIVÄT TALVI LÖYTÖJÄ. Muitta mutkitta

TALVI- PÄIVÄT TALVI LÖYTÖJÄ. Muitta mutkitta TALVI- PÄIVÄT Martinlaakson Ostarilla 27.2. 3.3. TALVI ON OIKEA AIKA TEHDÄ LÖYTÖJÄ Muitta mutkitta Tervetuloa talviostoksille Martinlaakson ostarille! Kyllä nykytalvistakin selviää, kun pistää nenän ulos

Lisätiedot

Tässä vuoden 2016 Kynttiläillallis-finaalimenut Hyvää ruokahalua!

Tässä vuoden 2016 Kynttiläillallis-finaalimenut Hyvää ruokahalua! Tässä vuoden 2016 Kynttiläillallis-finaalimenut Hyvää ruokahalua! VOITTAJAMENU: Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, munavoi ja tilliöljy Rukiiset paistetut muikut, pottuvoi ja marinoidut porkkananauhat

Lisätiedot

Asiakasomistajaposti. Ota Oma S-kanava omaksesi! Bonuslaskelma ja kuukauden asiakasomistajaedut. sinulle ja pe rheenjäs. S-kanava.fi.

Asiakasomistajaposti. Ota Oma S-kanava omaksesi! Bonuslaskelma ja kuukauden asiakasomistajaedut. sinulle ja pe rheenjäs. S-kanava.fi. Economy PP Finlande 12656 Itella Posti Oy Asiakasomistajaposti Bonuslaskelma ja kuukauden asiakasomistajaedut Lokakuu 2012 Ota Oma S-kanava omaksesi! lu S-kanava.fi S067K4 iointipal ve Se on hyödyllinen

Lisätiedot

Väinön reseptit. Kala- ja kasvisruuat. Väinö Niskanen/Amiedu

Väinön reseptit. Kala- ja kasvisruuat. Väinö Niskanen/Amiedu Väinön reseptit Kala- ja kasvisruuat Väinö Niskanen/Amiedu Sisältö Janssonin kiusaus Kirjolohikeitto Lohiperhonen Paprika-purjosipulitäyte uuniperunalle Porkkana- ja lanttulaatikot Savustettu kala Täytetyt

Lisätiedot

Jos margariinia ei syystä tai toisesta löydy jääkaapistasi,

Jos margariinia ei syystä tai toisesta löydy jääkaapistasi, keksit 49 näin onnistut Jotta kekseistä tulisi rapeita, pitää taikinassa olla reippaasti rasvaa ja sokeria. Kaikissa tämän kirjan keksiresepteissä on käytetty margariinia, sillä se antaa kekseille sopivan

Lisätiedot

Kekrin ajan ruokia ja leivonnaisia. Marja Niskanen Pohjois-Savon maa- ja kotitalousnaiset p. 0400 905 782 marja.niskanen@maajakotitalousnaiset.

Kekrin ajan ruokia ja leivonnaisia. Marja Niskanen Pohjois-Savon maa- ja kotitalousnaiset p. 0400 905 782 marja.niskanen@maajakotitalousnaiset. Kekrin ajan ruokia ja leivonnaisia Marja Niskanen Pohjois-Savon maa- ja kotitalousnaiset p. 0400 905 782 marja.niskanen@maajakotitalousnaiset.fi Monestihan sitä syyvään kolomenlaesta kalloo, Kekrinajan

Lisätiedot

PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE

PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE Omenainen vinaigrette ja juustosalaatti Broilerin rintafileetä mangokastikkeessa Porsaan noisetit omenakermakastikkeessa Aprikoosileivokset Mangojuustokakku Kevyt Melba-jälkiruoka

Lisätiedot

Majoituspakettihinta (sis. täysihoidon) alkaen /vuorokausi/henkilö on: * Lounaalla ja iltaruokailussa suomalaista kotiruokatyyppistä ruokaa

Majoituspakettihinta (sis. täysihoidon) alkaen /vuorokausi/henkilö on: * Lounaalla ja iltaruokailussa suomalaista kotiruokatyyppistä ruokaa SPORTTIPAKETTI Hinnat voimassa 10.1. 23.12.2014 Henkilömäärä/ryhmän koko vähintään 11 henkeä Majoitus tulopäivänä klo 15.00 jälkeen kylpyläosaston vapaa käyttöoikeus kuntosalin vapaa käyttöoikeus runsaat

Lisätiedot

TOFU BOWL 2 ANNOSTA. VINKKI! Saat porkkanasta ohuita siivuja kuorimaveitsellä.

TOFU BOWL 2 ANNOSTA. VINKKI! Saat porkkanasta ohuita siivuja kuorimaveitsellä. RESEPTIT & VINKIT TOFU BOWL 2 ANNOSTA 100 g leveää riisinuudelia ½ rkl seesamiöljyä tilkka soijakastiketta 1 pkt SoFine Tofu Luomu Tomaatti-Basilika (250 g) 3/4 dl vehnäjauhoa tai (gluteenitonta) korppujauhoa

Lisätiedot

Maukasta luomunaudasta! Mikko Härkönen

Maukasta luomunaudasta! Mikko Härkönen Maukasta luomunaudasta! Mikko Härkönen Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maatalousalueisiin Maukasta luomunaudasta Keittiömestari Mikko Härkönen Olen 45-vuotias keittiömestari

Lisätiedot

TALVI- PÄIVÄT TALVI ON OIKEA AIKA TEHDÄ LÖYTÖJÄ ESPOONTORILLA 27.2. 3.3.

TALVI- PÄIVÄT TALVI ON OIKEA AIKA TEHDÄ LÖYTÖJÄ ESPOONTORILLA 27.2. 3.3. TALVI- PÄIVÄT ESPOONTORILLA 27.2. 3.3. TALVI ON OIKEA AIKA TEHDÄ LÖYTÖJÄ Tervetuloa talviostoksille Espoontorille! Kyllä nykytalvistakin selviää, kun pistää nenän ulos auringonpaisteella, mutta viihtyy

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 104-110 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1 CHILI SIN CARNE 4 annosta Ainesosat 1 paketti Hälsans Kök Soijarouhetta 1 purkki murskattuja tomaatteja 1 pilkottu sipuli 2 pilkottua paprikaa 1 purkki kidneypapuja

Lisätiedot

Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan!

Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan! Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan! Saapuminen Kotkaan ja majoittuminen Majoitumme Kotkan Original Sokos Hotel Seurahuoneella (Keskuskatu 21, 48100 Kotka, puh: +358 10 7821 000, kotka.seurahuone@sokoshotels.fi)

Lisätiedot

OBH Nordica 3066 SUORISTUSRAUTA. Kokonainen GRILLATTU BROILERI

OBH Nordica 3066 SUORISTUSRAUTA. Kokonainen GRILLATTU BROILERI TS TSRPÄ R. 8..PÄ OVT JÄLLEEN PORIN PRISMOISS! Univisio UNINEN TYYNYSETTI KPL 0X60CM Yhteishintaan, myös valk. ja v.vihreä 8 OBH Nordica 3066 SUORISTUSRUT Brunberg SUUKOT kpl / rasia 6 g (9,60/kg) 6 Kokonainen

Lisätiedot

Reseptit Likkojen lenkki 2015

Reseptit Likkojen lenkki 2015 Grillattua Hk:n rypsipossua 600 g HK:n rypsiporsaan sisäfilettä 2 tl korianterin siemeniä 1 tl kuminaa 1 tl fenkolinsiemeniä 1 dl hunajaa 1. Puhdista filee kalvoista. 2. Sekoita loput ainekset keskenään

Lisätiedot

Joulukuussa palvelemme pidennetyin aukioloajoin!

Joulukuussa palvelemme pidennetyin aukioloajoin! Joulukuussa palvelemme pidennetyin aukioloajoin! Myymälät suljettu la 6.2. Hyvää Itsenäisyyspäivää! Palvelemme myös sunnuntaisin alk. 7.2. Maanantaista 8.2. lähtien pidennetyt aukioloajat myös arkisin:

Lisätiedot

Helppoja reseptejä Neocate Activella

Helppoja reseptejä Neocate Activella Helppoja reseptejä Neocate Activella Ruuanvalmistusohjeita maitoallergiselle lapselle Neocate Active on maidoton täydennysravintovalmiste yli 1-vuotiaille lapsille. Neocate Activea voidaan nauttia sellaisenaan

Lisätiedot

SUOMALAIS-JAPANILAINEN YHDISTYS KOKKIKURSSI 23.3.2006 Klo 17:00

SUOMALAIS-JAPANILAINEN YHDISTYS KOKKIKURSSI 23.3.2006 Klo 17:00 SUOMALAIS-JAPANILAINEN YHDISTYS KOKKIKURSSI 23.3.2006 Klo 17:00 Ressun Peruskoulu, Lapinlahdenkatu 10 Kurssin vetäjä : Sirkku Sakane 1. Temaki-sushi (käsin käärityt sushit) / 手 巻 きずし (4~6:lle hengelle)

Lisätiedot

Hunajareseptejä ammattikeittiöille

Hunajareseptejä ammattikeittiöille a, reseptejä ammattikeittiöille Sisältö Esipuhe 3 Täytetyt Guacamole-tomaatit 4 inen sieni-sitruunaspagetti 1 lohi 5 broileri uunissa 6 iset wok-vihannekset 7 Gulassi 8 -perunapaistos 1 Rapea hunajaleipä

Lisätiedot

Terveyttä edistämässä ja sairauksia hoitamassa - Sinun omistamasi PK Terveys

Terveyttä edistämässä ja sairauksia hoitamassa - Sinun omistamasi PK Terveys Pohjois-Karjalan Osuuskaupan ajankohtaisia etuja ja uutisia Elokuu 2016 Terveyttä edistämässä ja sairauksia hoitamassa - Sinun omistamasi PK Terveys www.pkterveys.fi Omistajalle parhaat hyödyt ABC:llä

Lisätiedot

Suomi. turvallisuus. lihamylly. lihamyllyn kokoaminen

Suomi. turvallisuus. lihamylly. lihamyllyn kokoaminen AX950 Suomi Ennen ohjeiden lukemista taita etusivu auki kuvien esiinsaamiseksi ennen Kenwood-lisälaitteen käyttämistä Lue nämä ohjeet huolella ja säilytä ne myöhempää tarvetta varten. Poista pakkauksen

Lisätiedot

TAMMIKUUN 2017 KUUKAUSITIEDOTE

TAMMIKUUN 2017 KUUKAUSITIEDOTE TAMMIKUUN 2017 KUUKAUSITIEDOTE Lupaus laadusta SalPa taitoluistelu on Sinettiseura Valmennuksen terveiset Luistelijat muistakaa täyttää harjoituspäiväkirjaa, aina silmuista ylöspäin. Uuden vuoden jälkeen

Lisätiedot

MAJOITUSTARJOUKSET MINI AURORA CUP 2017

MAJOITUSTARJOUKSET MINI AURORA CUP 2017 MAJOITUSTARJOUKSET MINI AURORA CUP 2017 1. Kylpylähotelli Kunnonpaikka 2. Spa Hotel Rauhalahti 3. Rantasipi Atlas 4. Cumulus Kuopio 5. Hotelli IsoValkeinen Kuopio 6. Sokos Hotel Puijonsarvi 7. Scandic

Lisätiedot

Korson asukaspuisto syksyn 2017 ohjelma

Korson asukaspuisto syksyn 2017 ohjelma syksyn 2017 ohjelma Puisto on avoinna: ma-to klo 8-16 sekä pe klo 8-15 WC:t ja Pöllönpesä (=eväshuone) käytössä puiston aukioloaikoina. Tilat suljetaan siistimisen vuoksi 15 min. ennen sulkemisaikaa. Pihalelut

Lisätiedot

Puhelutiedot

Puhelutiedot Puhelutiedot 1.1.215-3.5.215 12 Soitetut1 Hoidetut1 Soitetut2 Hoidetut2 Soitetut3 Hoidetut3 Soitetut4 Hoidetut4 Soitetut5 Hoidetut5 Siilaisen ta 9 997 4 652 7 54 4 626 1 8 4 967 8 17 4 36 6 485 4 54 Niinivaaran

Lisätiedot

Imatra. Kylpylä Spa. ilon pisaroita

Imatra. Kylpylä Spa. ilon pisaroita Hinnasto 1.5.08 31.1.09 Imatra Kylpylä Spa ilon pisaroita 1 Huonehinnat Huonehinnat arkisin 1hh 2hh Studiohuone 92,00 124,00 Standardihuone 98,00 136,00 Promenadihuone 103,00 146,00 viikonloppuisin 1 hh

Lisätiedot

Puuroa ekologisesti, valmistus kotona. Myllyn Paras - Tekemisen Maku www.myllynparas.fi

Puuroa ekologisesti, valmistus kotona. Myllyn Paras - Tekemisen Maku www.myllynparas.fi Puuroa ekologisesti, valmistus kotona Myllyn Paras - Tekemisen Maku www.myllynparas.fi Perinteinen Kaurapuuro 4:lle kattilassa 1 l vettä, maitoa tai sokeroitua mehua 4-5 dl Myllyn Paras Kaurahiutaleita

Lisätiedot

Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä!

Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä! TALOMUSEO GLIMS Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä! Kuva: Olli Hakamies Glimsintie 1, Espoo (Jorvin sairaalan vieressä) www.espoonkaupunginmuseo.fi TALOMUSEO GLIMS Glimsintie 1, 02740 Espoo (Jorvin

Lisätiedot

Crepes Vonassiennes (Vonnasin perunaletut)

Crepes Vonassiennes (Vonnasin perunaletut) Ranskankermaiset ravunpyrstöt ( 8 annosta ) 1. Valuta 100 g kirjolohen mätiä jääkaapissa yli yön 2. Valuta 2 lasipurkillista ravunpyrstöjä (á noin 200 g) 3. Leikkaa 1 iso tai 2 keskikokoista punasipulia

Lisätiedot

Finland golf Vivian open Pertti Hämälä / Puh

Finland golf Vivian open Pertti Hämälä / Puh Finland golf Vivian open Pertti Hämälä / pera@finlandgolf.fi/pera.hamala@gmail.com Puh. 0500 423 295 VIVIAN OPENIN 10 VUOTIS JUHLAKILPAILU Ryhmäkoko: noin 60 henkilöä Ajankohta: perjantai 7.7. maanantai

Lisätiedot

SUOMENLINNAN UPSEERIKERHO OHJE 1 (5) Johtokunta Suomenlinna C53

SUOMENLINNAN UPSEERIKERHO OHJE 1 (5) Johtokunta Suomenlinna C53 SUOMENLINNAN UPSEERIKERHO OHJE 1 (5) SUOMENLINNAN UPSEERIKERHON SAUNAN SÄÄNNÖT 1. YLEISTÄ Suomenlinnan upseerikerhon saunalla on käytössä jäsenten yhteisvuoro, tilaussauna sekä perhesauna. Arkiviikon maanantait

Lisätiedot

113 x kahden hengen hengen standard huonetta varattuna (huoneista 10 invahuoneita) 57 x kahden hengen superior- huonetta varattuna

113 x kahden hengen hengen standard huonetta varattuna (huoneista 10 invahuoneita) 57 x kahden hengen superior- huonetta varattuna Paperiliitto Ry Os.50 Mika Lahtinen puh. +358 40 5576790 email. mika.lahtinen@ppp.inet.fi TARJOUS 18.7.2017 Restel Hotellit Länsi-Suomen aluemyynti Pekka Laitinen Rautatienkatu 21 B, 9. krs 33100 TAMPERE

Lisätiedot

Maukkaat kesäherkut grillistä

Maukkaat kesäherkut grillistä Maukkaat kesäherkut grillistä Herkulliset reseptit syntyvät sesongin raakaaineilla ja sydäntä hellivillä Keiju-öljyillä! Lisää MAKUA ÖLJYILLÄ Uudista suosikkiruokasi Keiju Makuöljyillä ja Yrttiöljyillä!

Lisätiedot

Pietarin omatoimimatkat junalla

Pietarin omatoimimatkat junalla Pietarin omatoimimatkat junalla Allegro-juna vie Kouvolasta Pietariin vain 2 tunnissa 20 minuutissa keskustasta keskustaan ja passi- ja tullimuodollisuudet hoituvat kätevästi junassa, omalla paikalla istuen.

Lisätiedot

(50,-) Kaisla -ruokailuryhmä 6 tuolilla, pöytä 90 x 170 väri valkoinen. (835,-) 8,- Helposti uutta ilmettä työpöydän ö kansiin, oviin, tv-tasoihin ym

(50,-) Kaisla -ruokailuryhmä 6 tuolilla, pöytä 90 x 170 väri valkoinen. (835,-) 8,- Helposti uutta ilmettä työpöydän ö kansiin, oviin, tv-tasoihin ym GLC 220 d 4Matic A Premium Business autoveroton h arvioitu autovero 12 265,90 + toimituskulut 600 = 59 9 1 065 /kk. Käyttöetu 885 /kk. CO 2 -päästöt 129 g/km, EU-kes Mitsubishi L200 -mallisto alk.: autoveroton

Lisätiedot

MAANANTAI. auhelihakeitto 4 annosta

MAANANTAI. auhelihakeitto 4 annosta ti su ma Kotikeittiön lihaviikko la pe ke LIHA ON MONIPUOLINEN ATERIAN PERUSTA to MAANANTAI SELEENIÄ, SINKKIÄ JA FOSFORIA LIHASTA J auhelihakeitto 250 g jauhelihaa pss pakastesipulia 2 l kasviksia, esim.

Lisätiedot

Broileri DENCON FOODS ~ BROILERI 1

Broileri DENCON FOODS ~ BROILERI 1 Broileri DENCON FOODS ~ BROILERI 1 Ihania herkkuja broilerista! Monipuolinen broileri Broilerinlihaa syödään yhä enemmän. Se on terveellistä ja vähärasvaista, ja siinä on runsaasti proteiineja. Lihan mieto

Lisätiedot

SAIRAANHOITOPIIRIEN XXVIII SM-KILPAILUT Kajaanissa

SAIRAANHOITOPIIRIEN XXVIII SM-KILPAILUT Kajaanissa SAIRAANHOITOPIIRIEN XXVIII SM-KILPAILUT Kajaanissa 13. 15.4.2018 Arvoisat keilaajaystävät Kainuun Soten henkilökunnan keilaajajäsenet järjestävät vuoden 2018 sairaanhoitopiirien perinteiset SM-keilailukilpailut

Lisätiedot

OHJELMAA KOLILLA HIIHTOLOMAVIIKOILLA 8-10 (2011)

OHJELMAA KOLILLA HIIHTOLOMAVIIKOILLA 8-10 (2011) OHJELMAA KOLILLA HIIHTOLOMAVIIKOILLA 8-10 (2011) Maanantai (huom. pienille lapsille omat haalarit mukaan). Henkilömäärä 4-50. Kesto 2-3h. Korpisoturi Oy. Ilmoittautuminen edellisenä päivänä klo 16.00 Sokos

Lisätiedot

Kotimaista Naudan jauheliha 17 % 400 g (7,48/kg) 2. Pingviini Vaniljakermajäätelö 1 l laktoositon

Kotimaista Naudan jauheliha 17 % 400 g (7,48/kg) 2. Pingviini Vaniljakermajäätelö 1 l laktoositon Kotimaista Naudan jauheliha 17 % 400 g (7,48/kg) 2 99 99 ras. 69 pkt 1 69 Atria Hiillos grillimakkara 400 g (4,23/kg) 75 kg 5 75 Kainuun Kirjolohi Omistajan käyntikortti 95 pkt 2 95 Pingviini Vaniljakermajäätelö

Lisätiedot

Runebergin päivä lähestyy tässäkö vuoden hittitorttu?

Runebergin päivä lähestyy tässäkö vuoden hittitorttu? Runebergin päivä lähestyy tässäkö vuoden hittitorttu? Vuoden 2012 Runebergin päivä sattuu sunnuntaille, joten valtaosalla suomalaisista on hyvin aikaa leipoa ja loihtia maittavat leivonnaiset itse. Kokeile

Lisätiedot

Polsk mat Helsingfors arbis 18.10.2010 Päivi Erola och Karin Lindgren

Polsk mat Helsingfors arbis 18.10.2010 Päivi Erola och Karin Lindgren Polsk mat Helsingfors arbis 18.10.2010 Päivi Erola och Karin Lindgren 1. Kirkas punajuuriliemi Barszcz czerwony 2. Sienitäytteiset korvanyytit Uszka z grzybami 3. Suolaheinäkeitto Zupa szczawiowa 4. Kuhaa

Lisätiedot

Puhelutiedot 2015, Joensuun terveysasemat

Puhelutiedot 2015, Joensuun terveysasemat Puhelutiedot 215 kuukausitt Soitetut ja hoidetut puhelut terveysasemittain, Joensuun terveysasemat Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Soitetut Hoidetut

Lisätiedot

Parhaat Glögireseptit

Parhaat Glögireseptit Parhaat Glögireseptit Out of home MARLI GLÖGI -RESEPTIT Glögipunasipulit Glögi-puolukka ruisleipäset Jouluinen punakaalilisäke Panna cotta ja makea siirappi Glögiomenat ja kanelinen ranskankerma GLÖGIPUNASIPULIT

Lisätiedot

YHTEISTÄ HYVÄÄ JOKAINEN PUOLET VOITOSTA OMISTAJILLE

YHTEISTÄ HYVÄÄ JOKAINEN PUOLET VOITOSTA OMISTAJILLE SINUN OSUUSKAUPPASI 2017 YHTEISTÄ HYVÄÄ JOKAINEN Jokainen osuuskunnan toimipaikoissa käytetty euro jää omaan maakuntaan. Liiketoiminnan tulos ohjataan mm. meidän osuuskunnan omistajien palkitsemiseen,

Lisätiedot