Puutiaisaivokuume Suomessa. Sari Marjelund, Tapani Tikkakoski, Seppo Tuisku, Anu Jääskeläinen, Antti Vaheri ja Olli Vapalahti
|
|
- Jarmo Mäkinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Katsaus Puutiaisaivokuume Suomessa Sari Marjelund, Tapani Tikkakoski, Seppo Tuisku, Anu Jääskeläinen, Antti Vaheri ja Olli Vapalahti Puutiaisaivokuume on punkin pureman välityksellä tarttuva virustauti, jota Suomessa esiintyy eniten Ahvenanmaalla ja Turun saaristossa. Viime vuosikymmenen aikana tautitapausten määrä on lisääntynyt. Taudinkuva on tyypillisimmillään kaksivaiheinen: ensimmäisen vaiheen epäspesifisten infektio-oireiden jälkeen seuraa noin viikon oireeton jakso, jonka jälkeen tauti etenee keskushermostoinfektioksi. Infektio manifestoituu usein meningiittinä, mutta myös vakavammin enkefaliitti-myeliittioirein. Tyypillisiä vakavia neurologisia oireita ovat ataksia ja raajojen tai aivohermojen pareesit. Akuutin puutiaisaivokuumeen diagnoosi perustuu spesifisten IgM-vasta-aineiden osoitukseen seerumista. Aivojen magneettikuvauslöydös voi olla normaali; talamusten ja tyvitumakkeiden alueella saattaa näkyä signaalinvahvistuma T2-painotteisissa kuvissa. Tautiin liittyy jopa kolmasosalla potilaista pitkäkestoisia neurologisia jälkioireita. Endeemisillä alueilla asuville suositellaan taudin ehkäisemiseksi rokotusta. Puutiaisaivokuumetta (tick-borne encephalitis, TBE) on todettu endeemisenä Keski- Euroopassa laajoilla alueilla pitkään. Suomessa tauti tunnetaan myös nimellä Kumlingen tauti; ensimmäiset tapaukset havaittiin Ahvenanmaalla Kumlingen saarella 1940-luvulla (Oker-Blom 1956, Wahlberg ym. 1989, Verkkoniemi ym. 1997). Tautitapausten määrä on lisääntynyt Suomessa 1990-luvulla ja osalle sairastuneista on jäänyt vaikeita jälkioireita (Marjelund ym. 2004). Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa todettiin vuonna 2002 neljällä potilaalla vaikea puutiaisaivokuume (Marjelund ym. 2004). Tapaukset ovat pohjoisimmat Skandinaviasta raportoidut. Matkailun lisäännyttyä ja ehkäpä myös ilmaston lämmetessä tauti voi tulla diagnosoitavaksi haasteeksi kenelle tahansa lääkärille Suomessa. Punkin elinkaari ja viruksen ominaisuudet Puutiaisaivokuumeen aiheuttaja TBE-virus (TBEV) on vaipallinen Flavivirus-sukuun kuuluva RNA-virus. Kyseiseen sukuun kuuluu myös rakenteellisesti samankaltaisia, maailmanlaajuisesti merkittäviä hyttysten välityksellä leviäviä arboviruksia: mm. denguevirus, keltakuumevirus ja Länsi-Niilin virus. Viruksen vektorina toimii puutiainen (Ixodes ricinus), jota Suomessa tavataan pääosin Kokkola Ilomantsi-linjan eteläpuolella (Ecker ym. 1999, Vapalahti ja Vaheri 2003). Puutiaisen elinkaari voi ilmasto-olosuhteista riippuen olla jopa yli kolmen vuoden pituinen. Tänä aikana puutiainen käy läpi kolme kehitysvaihetta: toukka-, nymfi- ja aikuisvaiheen. Jokaisessa kehitysvaiheessa puutiainen tarvitsee parista veripisarasta koostuvan aterian. Kaikki kolme kehitysvaihetta voivat olla viruksen kantajia, mutta 3 mm:n kokoinen nymfi on pääasiallisin ihmisten tartuttaja (Lindgren ja Gustafson 2001, Vapalahti ja Vaheri 2003). Puutiaisaivokuumeviruksen esiintyminen on hyvin hajanaista ja keskittyy tietyille alueille toisin kuin Borrelia burgdorferin, joka on levinnyt sinne minne Ixodes-punkkikin (Haglund 2002). Tämän on arveltu johtuvan siitä, että viruksen Duodecim 2004;120:
2 lisääntymissykli on hyvin haavoittuva ja riippuvainen ilmasto-olosuhteista, erityisesti maanpinnan lämpötilasta ja ilman kosteudesta. Virus siirtyy infektoituneista nymfeistä infektoituneisiin toukkiin näiden aterioidessa yhtä aikaa pienissä jyrsijöissä. Kesällä tulisi olla tarpeeksi lämmintä, jotta puutiaisen nopea kehitys olisi mahdollinen ja syksyllä ilman pitäisi jäähtyä nopeasti, jotta toukat asettuisivat lepokauteen ja aktivoituisivat yhtä aikaa nymfien kanssa keväällä (Randolph ja Rogers 2000). Ruotsissa puutiaisaivokuumetapausten määrän kasvun 1980-luvun puolivälistä lähtien on todettu olevan yhteydessä ilmaston muuttumiseen, leudompiin talviin ja aikaiseen kevääntuloon (Lindgren ja Gustafson 2001). Ilmastoja lämpötilariippuvuuden vuoksi puutiaisaivokuumeen riskialueet on voitu mallintaa satelliittikuvista. Hyödyntämällä satelliittikuvia ja ennustuksia ilmaston lämpenemisestä ja kosteuden vähenemisestä tulevaisuudessa on arvioitu, että virus siirtyisi pohjoisemmille leveysasteille ja korkeammalla merenpinnasta oleville alueille (Randolph ja Rogers 2000, Randolph 2002). Viruksen infektoimien puutiaisten määrä vaihtelee alueittain. Suomen endeemisillä alueilla 1960-luvulla kerätyssä aineistossa yhdestä punkista 200:sta saatiin eristettyä TBE-virus (Brummer-Korvenkontio ym. 1973). Tuoreemmissa aineistoissa 0,34 1 % punkeista on ollut TBEV- RNA-positiivisia (Han ym. 2001, Jääskeläinen ym. julkaisematon havainto). Vastaava osuus on ollut Saksassa 0,4 4,8 %, Ruotsissa 0,1 1 %, Virossa % ja Latviassa 5 28 % (Günther ym. 1997, Han ym. 2001). Suurimmat luvut Baltiasta eivät liene kuitenkaan maantieteellisesti edustavia. Puutiaisten viruskantajuus on siis selvästi vähäisempää kuin borreliakantajuus, joka esimerkiksi Helsingin alueella oli keskimäärin 32 % vuonna 1996 (Junttila ym. 1999). Tartunta. Virus tarttuu ihmiseen pääasiassa punkin pureman kautta. Ihminen ei välttämättä huomaa puremaa ja eri tutkimusten mukaan sairastuneista vain % on ollut tietoisia edeltäneestä punkin puremasta (Wahlberg ym. 1989, Günther ym. 1997, Kaiser 1999, Les` nic` ar ym. 2003). Borrelioositartunnan riski kasvaa merkittävästi vasta punkin oltua kiinnittyneenä iholle yli vuorokauden punkin suolen sisällön regurgitoituessa iholle, mutta puutiaisaivokuumetartunnan voi saada jo lyhyen kiinnittymisajan jälkeen (Oksi 1998, Vapalahti ja Vaheri 2003) punkin sylkirauhasista. Iholta virus kulkeutuu paikallisiin imusolmukkeisiin ja leviää veren mukana eri elimiin, erityisesti retikuloendoteliaaliseen järjestelmään. Viruksen keskushermostoon siirtymisen mekanismi on edelleen epäselvä; mahdollisesti virus läpäisee veri-aivoesteen passiivisen diffuusion tai transsytoosin kautta (Haglund ja Günther 2003). Myös Suomessa on laboratoriotyöntekijöitä sairastunut puutiaisaivokuumeeseen, joten tartunta voi ilmeisesti tapahtua myös aerosolin välityksellä hajuepiteelin kautta (Wahlberg ym. 1989, Haglund ja Günther 2003). Tartunnan voi saada myös juomalla infektoituneen lampaan tai vuohen pastöroimatonta maitoa (Randolph ja Rogers 2000) ja Suomessa on todettu kaksi verensiirron välityksellä saatua tartuntaa, joissa verenluovutus oli tapahtunut viremiavaiheessa (Wahlberg ym. 1989). Keskushermostossa virus vahingoittaa pääasiassa aivokalvoja ja harmaata aivoainetta, erityisesti ydinjatkeen, tyvi- ja muiden tumakkeiden, talamuksen, aivorungon, pikkuaivojen ja selkäytimen alueella (Kaiser 1999, Haglund ja Günther 2003). Histologissa tutkimuksissa on todettu infektoituneiden eläinten ja tautiin menehtyneiden ihmisten aivokalvoissa lymfosyytti-infiltraatiota, perivaskulaarisia infiltraatteja, gliasolujen kertymistä, hermosolujen nekroosia ja neuronofagiaa (Kaiser 1999). Epidemiologia Euroopassa todetaan vuosittain yli puutiaisaivokuumetapausta. Endeemiset alueet sijaitsevat mantereen keski-, itä- ja pohjoisosissa. Viimeisten kahden vuosikymmenen aikana taudin ilmaantuvuus on lisääntynyt useissa endeemisissä maissa jopa 2 17-kertaisesti ja tauti on myös levinnyt uusille alueille (Randolph ja Rogers 2000, Haglund 2002). Suomessa tautitapauksia esiintyy edelleen eniten Ahvenanmaalla (Wahlberg ym. 1989, Han 1556 S. Marjelund, ym.
3 ym. 2002). Viruksen seroprevalenssi oli siellä v verenluovuttajien keskuudessa 5 %. Mantereella vastaava luku on alle 0,3 % (Han ym. 2002). Muita endeemisiä alueita ovat Turun saaristo ja pienemmässä määrin Kokkolan seutu, Saimaan ja itärajan välinen vyöhyke ja Isosaari Helsingin edustalla (Han ym. 2002, Vapalahti ja Vaheri 2003). Viimeksi mainittua lukuun ottamatta alueet ovat samoja, missä TBEV:tä todettiin jo 1960-luvulla esiintyvän naudan seerumiaineistojen perusteella (Tuomi ja Brummer-Korvenkontio 1965). Myös Suomessa puutiaisaivokuumetapausten määrä on lisääntynyt (Han ym. 2002). Ennen 1990-lukua tautitapauksia todettiin vuosittain alle viisi, ja 1990-luvun loppupuolella määrä oli noin 20 tapausta vuodessa. Vuonna 2000 todettiin ennätysmäärä tartuntoja, 41 tapausta, kun taas vuonna 2003 tapauksia oli selvästi vähemmän (kuva 1). Puutiaisaivokuumeeseen sairastuneiden keskiikä oli ruotsalaisessa aineistossa 42 vuotta (vaihteluväli v) ja saksalaisessa aineistossa miehillä 45 ± 19 ja naisilla 43 ± 21 vuotta (Kaiser 1999, Haglund ja Günther 2003). Alle 14- vuotiaiden lasten osuus sairastuneista on ollut Saksassa 12,3 %, Ruotsissa 10 % ja Slovakiassa 23,5 %. Miesten osuus sairastuneista on ollut suurempi sekä aikuisten että lasten ryhmässä (Kaiser 1999, Les` nic` ar ym. 2003). Oireet Keskimääräinen itämisaika punkin puremasta ensimmäisten oireiden alkuun on noin kahdeksan vuorokautta (vaihteluväli 4 28 vrk). Taudinkulku on kaksivaiheinen 74 %:lla potilaista (Kaiser 1999). Ensimmäisessä eli viremiavaiheessa oireet ovat epäspesifisiä infektio-oireita, kuten kuumetta, lihaskipuja, päänsärkyä, pahoinvointia, ylähengitystieoireita tai maha-suolikanavan oireita (Wahlberg ym. 1989, Günther ym. 1997, Kaiser 1999). Nämä oireet kestävät keskimäärin neljä vuorokautta, minkä jälkeen seuraa noin seitsemän vuorokauden oireeton vaihe (Kaiser 1999). Suurella osalla potilaista tauti pysähtyy ensimmäiseen vaiheeseen, mutta %:lla Kuva 1. Suomessa vuosina raportoidut puutiaisaivokuumetapaukset (Kansanterveyslaitoksen tartuntatautirekisteri). se etenee oireettoman jakson jälkeen (ja siis usein kolmisen viikkoa punkinpuremasta) keskushermostoinfektioksi (Haglund ja Günther 2003). Meningiittipotilailla todetaan kuumetta, päänsärkyä, niskajäykkyyttä, pahoinvointia ja aivo-selkäydinnesteen pleosytoosi. Meningoenkefaliitiksi tauti luokitellaan, jos meningiittilöydösten lisäksi potilaalla todetaan poikkeava EEG-löydös, tajunnan heikentyminen tai fokaalisia neurologisia oireita. Meningoenkefalomyeliitissa potilaalla esiintyy meningoenkefaliittilöydösten lisäksi mono-, para-, tai tetrapareesi. Yleisimpiä neurologisia oireita ovat tajunnan heikentyminen, ataksia ja raajojen tai aivohermojen pareesit. Meningoenkefaliittipotilailla sekä raajojen että aivohermojen pareesit ovat lievempiä, harvinaisempia ja ohimeneviä useammin kuin meningoenkefalomyeliittiä sairastavilla. Muita neurologisia oireita voivat olla hengitysvajaus, vapina, dysestesia, dysfasia ja kohtausoireet (Kaiser 1999). Lapsilla on todettu aikuisiin verrattuna lievempi taudinkuva, ja taudin vaikeusaste pahenee myös lapsilla iän myötä. Lapset sairastavat useammin meningiitin (noin kaksi kolmasosaa) ja harvemmin meningoenkefaliitin (noin kolmannes) kuin aikuiset, ja kuolleisuus ja pysyvät jälkioireet ovat heillä harvinaisia. Myös meningoenkefalomyeliitti on lapsilla harvinainen (Kaiser 1999, Les` nic` ar ym. 2003). Lapsilla yleisimpiä enkefaliittioireita ovat vapina, uneliaisuus, ataksia, käyttäytymisen muutos sekä aivohermo- ja raajapareesit (Les` nic` ar ym. 2003). Puutiaisaivokuume Suomessa 1557
4 Löydökset Viremiavaiheessa voidaan laboratoriokokeissa todeta leukopenia, trombosytopenia ja suurentuneita maksaentsyymiarvoja (Kaiser 1999, Haglund ja Günther 2003). Varsinaisen keskushermosto-oireiston alkaessa veren leukosytoosi sekä CRP- ja laskoarvojen kasvu ovat yleisiä (Kaiser 1999). Aivo-selkäydinnesteessä todetaan leukosytoosia, ja alkuvaiheessa enemmistö valkosoluista voi olla polymorfonukleaarisia, mutta muutamassa päivässä solukuva muuttuu lähes 100-prosenttisesti mononukleaariseksi (Haglund ja Günther 2003). Noin 80 %:lla potilaista likvorin proteiinimäärä on kohonnut ja albumiinin likvori-seerumisuhde kasvanut merkkinä veri-aivoesteen vauriosta. Lähes 80 %:lla potilaista todetaan poikkeava löydös EEG:ssä: yleishäiriöitä tai jaksoittaisia paikallishäiriöitä (Kaiser 1999). Myeliittipainotteisessa taudinkuvassa voidaan ENMG:ssä todeta alemman motoneuronitason vaurio (Beer ym. 1999). Serologia Viremiavaiheessa virus voidaan eristää verestä tai osoittaa viruksen RNA:ta PCR-menetelmällä. Käytännössä potilaat hakeutuvat hoitoon vasta toisessa vaiheessa, jolloin virus on jo poistunut verestä (Holzmann 2003). Tässä vaiheessa PCR ei ole käyttökelpoinen viruksen osoittamiseen seerumista tai aivo-selkäydinnesteestä (Puchhammer-Stöckl ym. 1995). Puutiaisaivokuumeen diagnoosi perustuukin vasta-aineiden määrityksiin. Kun neurologiset oireet alkavat, IgM- ja IgG-vasta-aineita on suurimmalla osalla potilaista osoitettavissa jo ensimmäisestä seeruminäytteestä. IgM-vasta-aineita voidaan todeta useita kuukausia infektion jälkeen. IgG-vastaaineet säilyvät koko eliniän samoin kuin immuniteetti uusintainfektioita vastaan. Selkäydinnesteestä vasta-aineita löytyy alkuvaiheessa noin 50 %:lta, mutta 10 vrk 3 vk:n kuluttua näyte on lähes aina positiivinen (Holzmann 2003). Diagnoosin tekemiseen riittää IgM-vasta-aineiden osoitus ensimmäisestä seeruminäytteestä (Kaiser 1999, Jääskeläinen ym. 2003). Trooppisiin maihin matkustelun lisäännyttyä entistä enemmän ihmisiä on rokotettu keltakuumetta ja Japanin enkefaliittia vastaan ja yhä useammat ovat sairastaneet näissä maissa endeemisenä esiintyvän denguekuumeen tai Länsi- Niilin kuumeen. Näiden flavivirusinfektioiden IgG-vasta-aineet vaikeuttavat puutiaisaivokuumediagnostiikkaa aiheuttamalla ristireaktion, mutta nämä vasta-aineet eivät suojaa puutiaisaivokuumeelta. Myös rokote voi hankaloittaa vasta-ainelöydöksen tulkintaa, erityisesti jos rokotussarja on kesken tai jäänyt puutteelliseksi. Siksi puutiaisaivokuumetta epäiltäessä ja seeruminäytettä tutkimuksiin lähetettäessä olisi tärkeää mainita esitiedoissa mahdollisista flavivirusrokotuksista ja ulkomaanmatkoista (kaukomatkoista muiden flavivirusaltistusten kannalta ja Keski-Eurooppaan, Baltiaan ja Siperiaan suuntautuneista matkoista TBE-altistusta ajatellen) (Vene ym. 1998, Holzmann 2003). Kuvantamislöydökset Pään tietokonekuvauslöydös on useimmiten normaali (Alkadhi ja Kollias 2000, Marjelund ym. 2004). Aivojen MK-löydöksistä on niukasti julkaisuja. Suurimman julkaistun aineiston mukaan löydös on valtaosalla potilaista normaali (Kaiser 1999). Lorenzl ym. julkaisivat vuonna 1996 ensimmäisenä poikkeavan MK-löydöksen puutiaisaivokuumepotilaalla, jolla todettiin T2- painotteisissa kuvissa signaalinvoimistuma talamusten, isoaivovarsien ja nucleus caudatuksen alueella. Tyypillisin löydös potilailla on tois- tai molemminpuolinen signaalinvoimistuma talamusten ja tyvitumakkeiden alueella. Lisäksi muutoksia on kuvattu esiintyneen aivorungossa, pikkuaivoissa, hypotalamuksessa, capsula internan alueella, isoaivovarsissa ja selkäytimen etusarvessa (Waldvogel ym. 1996, Pfister ym. 1997, Beer ym. 1999, Kaiser 1999, Alkadhi ja Kollias 2000, Marjelund ym. 2004). Signaalinvoimistuma näkyy yhtä hyvin T2-painotteisissa ja FLAIR-kuvissa (kuva 2) (Marjelund ym. 2004). FLAIR-sekvenssi luo vahvasti T2-painotteista kuvaa, jossa likvorin aiheuttama signaali on suppressoitu pois (De Coene ym. 1992). T1-painotteisissa kuvissa muutokset eivät erotu 1558 S. Marjelund, ym.
5 A B Kuva vuotiaalla tytöllä todettiin puutiaisaivokuume. Oireina olivat kuume, päänsärky, hemipareesi ja kouristukset. Punkinpuremaa ei ollut havaittu. Selkäydinnesteessä oli leukosyyttejä 266 x 10 6 /l, proteiinia 475 mg/l ja glukoosia 2,9 mmol/l. A) Aivojen T2-painotteinen (turbospinkaiku) aksiaalikuva seitsemäntenä sairauspäivänä osoittaa molemmissa talamuksissa symmetristä signaalinvahvistumaa (nuolet). Huomaa normaalit vena cerebri internat ja sinus sagittalis superior. Aiemmin tehdyn tietokonetomografian löydös oli normaali. B) Koronaalisuunnan FLAIR-kuvassa talamusmuutokset näkyvät yhtä hyvin kuin kuvassa A. Ohimolohkojen löydös on normaali. Kuvattu 1 T:n laitteella. (Alkadhi ja Kollias 2000, Marjelund ym. 2004). Diffuusiokuvausta olemme käyttäneet kahden potilaan tutkimuksissa. Heistä kummallakaan ei todettu diffuusiovajausta, joten sytotoksinen ödeema ei todennäköisesti ole signaalipatologiaa aiheuttava mekanismi puutiaisaivokuumeessa (Marjelund ym. 2004). Aivokalvojen ja leesioiden tehostumista gadoliniumilla on raportoitu yksittäisillä potilailla (Waldvogel ym. 1996, Marjelund ym. 2004), mutta useimmiten tehostumista ei tapahtunut (Alkadhi ja Kollias 2000, Marjelund ym. 2004). Tyvitumakkeiden signaalinmuutosten erotusdiagnostiikassa tulevat kyseeseen aivojen hapenpuute, syanidi-, rikkivetyja häkämyrkytys sekä syvien laskimoviemäreiden, vena cerebri internoiden ja sinus rectuksen tukokset. Tyvitumakkeiden ja väliaivojen alueella signaalimuutosten etiologisina tekijöinä voivat olla Creutzfeldt Jakobin tauti, tuhkarokko-, sikotauti- ja influenssa A -virukset sekä jotkin synnynnäiset aineenvaihduntasairaudet (Alkadhi ja Kollias 2000, Barkovich 2000). Hoito Puutiaisaivokuumeeseen ei ole olemassa täsmälääkettä, vaan hoito on oireenmukainen (Wahlberg ym. 1989). Saksalaisessa aineistossa meningoenkefalomyeliittipotilailla keskimääräinen hoitoaika sairaalassa oli 70 vuorokautta ja tehohoitopäiviä keskimäärin 30. Meningoenkefaliittipotilailla vastaavat luvut olivat keskimäärin 15 ja seitsemän vuorokautta, ja meningiittipotilaiden hoitoaika sairaalassa oli keskimäärin kymmenen päivää (Kaiser 1999). Suomalaisessa aineistossa vuosilta hoitoaika sairaalassa oli 4 60 vuorokautta (keskiarvo 13 vrk) (Wahlberg ym. 1989). Puutiaisaivokuume Suomessa 1559
6 Ennuste Euroopassa kuolleisuus puutiaisaivokuumeeseen on pieni, noin 0,5 1 % (Haglund ym. 1996, Kaiser 1999). Useissa tutkimuksissa puutiaisaivokuumeeseen on kuitenkin todettu liittyvän huomattavasti neurologisia jälkioireita (Haglund ja Günther 2003). Ruotsalaisessa 85 potilaan aineistossa vain neljäsosa parani täydellisesti kahden kuukauden kuluessa. Kuuden viikon kuluttua sairastumisesta 80 %:lla ja vuoden kuluttua vielä 40 %:lla esiintyi keskushermosto-oireita (Günther ym. 1997). Yleisimpiä jälkioireita ovat erilaiset neuropsykiatriset ja kognitiiviset oireet, kuten ärtyneisyys sekä muisti- ja keskittymisvaikeudet. Näiden lisäksi ataksia, vapina, päänsärky ja tasapainohäiriöt ovat tavallisia. Pysyviä paralyysejä on raportoitu jääneen noin 10 %:lle. Aivohermoparalyysien ennuste on yleensä hyvä lukuun ottamatta kuulovaurioita, joita on raportoitu huomattavasti (Haglund ym. 1996, Haglund ja Günther 2003). Akuutin vaiheen oireista ja löydöksistä tajunnan heikentyminen, ataksia, paralyysit, avustetun ventilaation tarve, poikkeava MK-löydös, likvorin pleosytoosi (yli 300 solua/µl) ja veri-aivoesteen vaurio (likvorin proteiinipitoisuus yli 600 mg/l) ovat jälkioireiden riskitekijöitä (Kaiser 1999). Vakavimmat oireet painottuvat vanhimpiin ikäluokkiin; lapsilla pysyvät jälkioireet ovat harvinaisia (Kaiser 1999, Haglund ja Günther 2003, Les` nic` ar ym. 2003). Yksittäisiä tapausselostuksia vaikeista taudinkuvista ja jopa kuolemantapauksista lapsipotilaillakin tosin löytyy kirjallisuudesta. Näistä tapauksista osa on yhdistetty puremanjälkeiseen immunoglobuliiniprofylaksiaan (Waldvogel ym. 1996, Kaiser 1999), joka ainakin Suomessa on lopetettu. Suomessa ei ole raportoitu pelkästään puutiaisaivokuumeeseen liittyviä kuolemantapauksia (Wahlberg ym YDINASIAT Oksi ym. 1993), mutta vuonna 1993 julkaistiin selostus tapauksesta, jossa meningoenkefaliittiin menehtyneeltä potilaalta diagnosoitiin sekä puutiaisaivokuume että borreliainfektio. Koska sama punkkilaji toimii molempien patogeenien vektorina, yhdestä punkinpuremasta on periaatteessa mahdollisuus saada molemmat infektiot. Yhteisinfektioista on julkaistuja raportteja vähän, mutta tämä mahdollisuus tulisi pitää mielessä, koska borrelioosi on hoidettavissa antibiootilla (Oksi ym. 1993). Omista potilaistamme kaksi toipui täysin seurannan aikana. Yhdelle potilaista on jäänyt toispuolinen serratuslihashalvaus ja raajan pakkoliike ja toiselle (lapsipotilaalle) lievä hemipareesi, hartianseudun lihasatrofioita ja tasapainovaikeuksia yli 1,5 vuoden seurannan jälkeen. Ehkäisy Paras keino puutiaisaivokuumeen ehkäisemiseksi on suojautua punkin puremalta riittävällä vaatetuksella (Wahlberg ym. 1989). Vuodesta 1976 lähtien on puutiaisaivokuumeen ehkäisyyn ollut saatavissa rokote, joka perustuu tapettuun (formaliinilla inaktivoituun), puhdistettuun TBE-virukseen. Perusimmunisaatioon tarvitaan kolme rokoteannosta; toinen rokote annetaan 1 3 kuukautta ensimmäisen jälkeen ja kolmas 9 12 kuukautta toisen jälkeen. Tämän jälkeen tehostean- TBE-virus on puutiaisten levittämä RNA-virus. Puutiaisaivokuumetapausten määrä lisääntyi Keski-Euroopassa ja myös Suomessa 1990-luvulla. Puutiaisaivokuumeen diagnoosi perustuu IgM-vasta-aineiden osoitukseen seerumista. Tautiin liittyy pitkäaikaisia neurologisia ja neuropsykiatrisia jälkioireita. Aivojen magneettikuvaus osoittaa signaalinvahvistumaa talamuksissa ja tyvitumakkeissa T2-painotteisissa kuvissa. Magneettikuvauslöydöksellä on merkitystä ennusteen kannalta S. Marjelund, ym.
7 nos tarvitaan joka kolmas vuosi. Jos tarvitaan nopeaa immunisaatiota, voidaan toinen rokotus antaa seitsemän vuorokautta ja kolmas 21 vuorokautta ensimmäisen jälkeen. Tällöin ensimmäinen tehosteannos on annettava jo kuukauden kuluttua (Barret ym. 2003). Rokotukset suositellaan annettavaksi epidemiakauden ulkopuolella eli talvella (Vapalahti ja Vaheri 2003). Rokotteiden teho on hyvä: noin 99 % rokotetuista saavuttaa serokonversion, yleensä jo toisen rokotuksen jälkeen. Lapsille riittää immuunivasteen aikaansaamiseksi puolet aikuisille tarpeellisesta antigeenimäärästä, ja 1 12-vuotiaille on saatavilla oma rokote. Haittavaikutukset ovat vähäisiä, rokotuskohtaan liittyvää punoitusta ja aristusta sekä kuumereaktioita (Barret ym. 2003, Zent ym. 2003). Suomessa rokotusta suositellaan endeemisillä alueilla asuville tai niille säännöllisesti matkusteleville ihmisille sekä laboratoriohenkilökunnalle (Wahlberg ym. 1989). Pitkäaikainen oleskelu myös ulkomaiden TBEV-endeemisillä alueilla, esim. Siperiassa, Keski-Euroopassa ja Baltiassa, tulee ottaa huomioon. Kansanterveyslaitoksen työryhmä selvittää parhaillaan väestötason rokotusten tarvetta Ahvenanmaalla (Valkonen 2003). Itävallassa noin 85 % väestöstä on rokotettu ja sen ansiosta puutiaisaivokuumetapausten määrä väheni vuoden 1970 keskimäärin 417 tapauksesta alle sataan vuodessa vuoteen 1997 mennessä (Barret ym. 2003), kun naapurimaassa Ts` ekissä tapausmäärät samaan aikaan lisääntyivät. Lopuksi Puutiaisaivokuumeen mahdollisuus tulisi pitää mielessä, kun potilas sairastaa akuuttia neurologista infektiota. Kuolleisuus tautiin on pieni, mutta sairauteen liittyy paljon pitkäkestoisia, pysyviä neurologisia jälkioireita. Puutiaisaivokuumeen ehkäisyyn on saatavilla turvallinen ja tehokas rokote, jota suositellaan endeemisillä alueilla asuville ja niille säännöllisesti matkustaville henkilöille. Kirjallisuutta Alkadhi H, Kollias SS. MRI in tick-borne encephalitis. Neuroradiology 2000;42: Barkovich AJ. Infections of the Nervous System. Kirjassa: Pediatric neuroimaging. Philadelphia: Lippincott Williams & Wilkins, 2000, s Barrett PN, Schober-Bendixen S, Ehrlich HJ. History of TBE vaccines. Vaccine 2003;21:S1/41 S1/49. Beer S, Brune N, Kesselring J. Detection of anterior horn lesions by MRI in central European tick-borne encephalomyelitis. J Neurol 1999; 246: Brummer-Korvenkontio M, Saikku P, Korhonen P, Oker-Blom N. Arboviruses in Finland. Isolation of tick-borne encephalitis (TBE) virus from arthropods, vertebrates and patients. Am J Trop Med Hyg 1973;22: De Coene B, Hajnal JV, Gatehouse P, ym. MR of the brain using fluidattenuated inversion recovery (FLAIR) pulse sequences. Am J Neuroradiol 1992;13: Ecker M, Allison SL, Meixner T, Heinz FX. Sequence analysis and genetic classification of tick-borne encephalitis viruses from Europe and Asia. J Gen Virol 1999;80: Günther G, Haglund M, Lindquist L, Forsgren M, Sköldenberg B. Tickborne encephalitis in Sweden in relation to aseptic meningoencephalitis of other etiology: a prospective study of clinical course and outcome. J Neurol 1997;244: Han X, Aho M, Vene S, ym. Studies on TBE epidemiology in Finland (and Lithuania). Int J Med Microbiol 2002;291 Suppl 33: Han X, Aho M, Vene S, Peltomaa M, Vaheri A, Vapalahti O. Prevalence of tick-borne encephalitis virus in Ixodes ricinus ticks in Finland. J Med Virol 2001;64:21 8. Haglund M. Occurrence of TBE in areas previously considered being non-endemic: Scandinavian data generate an international study by the International Scientific Working Group for TBE (ISW-TBE). Int J Med Microbiol 2002;291 Suppl 33:50 4. Haglund M, Forsgren M, Lindh G, Lindquist L. A 10-year follow-up study of tick-borne encephalitis in the Stockholm area and a review of the literature: need for a vaccination strategy. Scand J Infect Dis 1996;28: Haglund M, Günther G. Tick-borne encephalitis-pathogenesis, clinical course and long-term follow-up. Vaccine 2003;21:S1/11 S1/18. Holzmann H. Diagnosis of tick-borne encephalitis. Vaccine 2003;21:S1/ 36 S1/40. Junttila J, Peltomaa M, Soini H, Marjamäki M, Viljanen MK. Prevalence of Borrelia Burgdorferi in Ixodes Ricinus ticks in urban recreational areas of Helsinki. J Clin Microbiol 1999;37: Jääskeläinen A, Han X, Niedrig M, Vaheri A, Vapalahti O. Diagnosis of tick-borne encephalitis by a mu-capture immunoglobulin M-enzyme immunoassay based on secreted recombinant antigen produced in insect cells. J Clin Microbiol 2003;41: Kaiser R. The clinical and epidemiological profile of tick-borne encephalitis in southern Germany : a prospective study of 656 patients. Brain 1999;122: Les` nec` ar G, Poljak M, Seme K, Les` nec` ar J. Pediatric tick-borne encephalitis in 371 cases from an endemic region in Slovenia, Pediatr Infect Dis J 2003;22: Lindgren E, Gustafson R. Tick-borne encephalitis in Sweden and climate change. Lancet 2001;358:16 8. Lorenzl S, Pfister HW, Padovan C, Yousry T. MRI abnormalities in tickborne encephalitis. Lancet 1996;347: Marjelund S, Tikkakoski T, Tuisku S, Räisänen S. Magnetic resonance imaging findings and outcome in severe tick-borne encephalitis. Report of four cases and review of the literature. Acta Radiologica 2004;45: Oker-Blom N. Kumlinge disease; a meningo-encephalitis occuring in the Aaland Islands. Ann Med Exp Biol Fenn 1956;34: Oksi J. Punkkien välityksellä tarttuvat infektiot. Suom Lääkäril 1998;53: Oksi J, Viljanen MK, Kalimo H, ym. Fatal encephalitis caused by concomitant infection with tick-borne encephalitis virus and Borrelia burgdorferi. Clin Infect Dis 1993;16: Pfister HW, Lorenzl S, Yousry T. Neuroradiographic manifestations of encephalitis. N Engl J Med 1997;337: Puchhammer-Stöckl E, Kunz C, Mandl C, Heinz FX. Identification of tickborne encephalitis virus ribonucleic acid in tick suspensions and in clinical specimens by a reverse transcription-nested polymerase Puutiaisaivokuume Suomessa 1561
8 chain reaction assay. Clin Diagn Virol 1995;4: Randolph S. Predicting the risk of tick-borne diseases. Int J Med Microbiol 2002;291 Suppl 33:6 10. Randolph SE, Rogers DJ. Fragile transmission cycles of tick-borne encephalitis virus may be disrupted by predicted climate change. Proc R Soc Lond B(2000);267: Tuomi J, Brummer-Korvenkontio M. Antibodies against viruses of the tick-borne encephalitis group in cattle sera in Finland. Ann Med Exp Biol Fenn 1965;43: Wahlberg P, Saikku P, Brummer-Korvenkontio M. Tick-borne viral encephalitis in Finland. The clinical features of Kumlinge disease during J Intern Med 1989;225: Waldvogel K, Bossart W, Huisman T, Boltshauser E, Nadal D. Severe tickborne encephalitis following passive immunization. Eur J Pediatr 1996;155: Valkonen Miia. Tartuntataudit Suomessa raportoidut mikrobilöydökset. Kansanterveys 2003;4. Vapalahti O, Vaheri A. Zoonoosi- ja arbovirukset. Kirjassa: Huovinen P, Meri S, Peltola H, Vaara M, Vaheri A, Valtonen V, toim. Mikrobiologia ja infektiosairaudet. Kirja I. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, 2003, s Vene S, Haglund M, Vapalahti O, Lundkvist Å. A rapid fluorescent focus inhibition test for detection of neutralizing antibodies to tickborne encephalitis virus. J Virol Methods 1998;73:71 5. Verkkoniemi A, Silén T, Valtonen M. Puutiaisenkefaliitti unohtunut tauti? Duodecim 1997;113: Zent O, Banzhoff A, Hilbert AK, Meriste S, Sluzewski W, Wittermann CH. Safety, immunogenicity and tolerability of a new pediatric tickborne encephalitis (TBE) vaccine, free of protein-derived stabilizer. Vaccine 2003;21: SARI MARJELUND, LL, erikoistuva lääkäri sari.marjelund@fimnet.fi TAPANI TIKKAKOSKI, dosentti, osastonylilääkäri Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri, röntgenosasto Mariankatu Kokkola SEPPO TUISKU, ylilääkäri Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri, neurologian osasto Mariankatu Kokkola ANU JÄÄSKELÄINEN, MMM ANTTI VAHERI, professori OLLI VAPALAHTI, professori Helsingin yliopisto, virologian osasto Haartman-instituutti Helsingin yliopisto 1562
Keskisuomalaiset zoonoosit
Keskisuomalaiset zoonoosit Alueellinen tartuntatautikoulutuspäivä 3.5.2016 Sanna Kilpinen www.terve.fi Zoonoosi? from Greek: ζῷον zoon "animal" Eläimen, yleensä selkärankaisen, infektiotauti, joka voi
RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO
TicoVac ja TicoVac Junior 29.12.2015, Versio 2.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot VI.2.1 Tietoa sairauden esiintyvyydestä Puutiaisaivotulehdus (TBE) on keskushermostoon
Puutiaisaivotulehdusrokotuskampanjan. vuosina 2011 2015 SUOSITUS
Puutiaisaivotulehdusrokotuskampanjan jatko Ahvenanmaalla vuosina 2011 2015 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos PL 30 (Mannerheimintie 166) 00271 Helsinki Puhelin: 020 610 6000 www.thl.fi 1 2011 1 PUUTIAISAIVOTULEHDUSROKOTUSKAMPANJAN
Puutiaisaivokuume Suomessa
Julia Metsi, Marjo Vuorela, Anu Kantele, Markku Kuusi ja Jarmo Oksi ALKUPERÄISTUTKIMUS Puutiaisaivokuumeen esiintyminen on huomattavasti lisääntynyt monilla alueilla Euroopassa ja myös Suomessa kahdenkymmenen
Jukka Hytönen Kliinisen mikrobiologian erikoislääkäri UTULab Bakteeriserologia
Bordetella pertussis Laboratorion näkökulma Jukka Hytönen Kliinisen mikrobiologian erikoislääkäri UTULab Bakteeriserologia SIDONNAISUUDET Asiantuntija Labquality Ammatinharjoittaja Mehiläinen Apurahoja:
Kansallinen rokotusohjelma tutuksi
Kansallinen rokotusohjelma tutuksi Tämä selkokielinen esite on tehty osana opinnäytetyötä Kansallinen rokotusohjelma tutuksi selkokielinen esite maahanmuuttajille. Opinnäytetyön toimeksiantaja on MARJAT-hanke.
Puutiaisaivokuumeen torjuminen yleisellä rokotuksella Ahvenanmaalla
Kansanterveyslaitoksen julkaisuja Publications of the National Public Health Institute B 19/2003 Puutiaisaivokuumeen torjuminen yleisellä rokotuksella Ahvenanmaalla Helsinki 2003 Kansanterveyslaitos Folkhälsoinstitutet
Rabies. Pekka Ylipalosaari Infektiolääkäri Infektioiden torjuntayksikkö PPSHP 161015
Rabies Pekka Ylipalosaari Infektiolääkäri Infektioiden torjuntayksikkö PPSHP 161015 Aasia Afrikka Etelä- ja Väli- Amerikka Suuren tautiriskin maat Virustauti, jota esiintyy 150 maassa Koirat valtaosin
Tuhkarokko Euroopassa ja Yhdysvalloissa
Tuhkarokko Euroopassa ja Yhdysvalloissa - mikä suoja suomalaisilla? Tartuntatautikurssi 15.4.2015 15.4.2015 Virusinfektiot-yksikkö/ Mia Kontio 1 Tuhkarokko: epäíly ja varmistus Oireet 7-21 vrk tartunnasta:
Bakteerimeningiitti tänään. Tuomas Nieminen 23.9.2015
Bakteerimeningiitti tänään Tuomas Nieminen 23.9.2015 Meningiitti Lukinkalvon, pehmytkalvon (pia mater) ja selkäydinnesteen inflammaatio/infektio; likvorissa valkosolujen ylimäärä Tulehdus leviää subaraknoidaalisessa
OLLI RUOHO TERVEYDENHUOLTOELÄINLÄÄKÄRI. www.ett.fi. ETT ry
OLLI RUOHO TERVEYDENHUOLTOELÄINLÄÄKÄRI www.ett.fi ETT ry VIRUSRIPULIT, HENGITYSTIETULEHDUKSET Ajoittain esiintyviä, erittäin helposti leviäviä V. 2012 tarttuvaa, voimakasoireista koronavirusripulia (?)
Hepatiitti E -viruksen esiintyminen ihmisissä ja eläimissä Suomessa
Hepatiitti E -viruksen esiintyminen ihmisissä ja eläimissä Suomessa Tuija Kantala ELL, yliopisto-opettaja, jatkotutkinto-opiskelija Elintarvikehygienian ja ympäristöterveyden osasto Eläinlääketieteellinen
Kuolemaan johtanut puutiaisaivokuume
Tapani Tikkakoski, Tadeusz Kaminski, Sinikka Ingo, Seppo Tuisku, Hannu Tuominen, Anu Jääskeläinen ja Olli Vapalahti TAPAUSSELOSTUS Puutiaisaivokuumetapausten määrä on Euroopassa lisääntynyt erityisesti
Epidemioiden torjunta rokotuksin Tuija Leino, THL
Epidemioiden torjunta rokotuksin 11.10.2012 Tuija Leino, THL 1 Lähtökohta Rokotteilla pystytään ehkäisemään eräiden tarttuvien tautien tartuntoja ja/tai oireiden ilmaantumista Voidaan ehkäistä mikrobin
Puutiaisesta ei päivääkään. Koiran ulkoiset asukkaat Apteekkikoulutus 2006
Puutiaisesta ei päivääkään Koiran ulkoiset asukkaat Apteekkikoulutus 2006 Ulkoloiset ovat yleisiä Ruotsalaisen tilaston mukaan 25 % eläinlääkärin potilaista on iho-ongelmaisia, joilla tavallisin syy on
HPV-rokote tulee rokotusohjelmaan mitä, kenelle, miksi?
HPV-rokote tulee rokotusohjelmaan mitä, kenelle, miksi? Tuija Leino THL Kerron tässä alkavasta rokotusohjelmasta rokotteesta Miksi otettu ohjelmaan? Miltä taudilta suojaudutaan? Miksi otettu ohjelmaan
Penikkatauti turkiseläimillä
Penikkatauti turkiseläimillä Ajankohtaista tarttuvista eläintaudeista teemapäivä 21.5.2013 Ulla-Maija Kokkonen ELT, erikoiseläinlääkäri Evira Tutkimus- ja laboratorio-osasto Eläintautivirologian tutkimusyksikkö
Tartuntatautilaki 48 Työntekijän ja opiskelijan rokotussuoja potilaiden suojaamiseksi (voimaan )
Henkilökunnan rokotukset sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköissä Janne Laine Infektiolääkäri 2017 Tartuntatautilaki 48 Työntekijän ja opiskelijan rokotussuoja potilaiden suojaamiseksi (voimaan
MATKAILIJAN ROKOTUKSET JA NEUVONTA
MATKAILIJAN ROKOTUKSET JA NEUVONTA Anu Kantele HYKS, Infektioklinikka 18.09.2012 Yleistä terveysriskeistä Matkalla sairastutaan Matkailijoiden kuolinsyyt (ISTM) sisätauti 14 % 1) Samoihin tauteihin kuin
BCG- rokotusmuutoksen vaikutukset lasten tuberkuloosin diagnostiikkaan. Merja Helminen Lasteninfektiotautien erikoislääkäri TaYS Lastenklinikka
BCG- rokotusmuutoksen vaikutukset lasten tuberkuloosin diagnostiikkaan Merja Helminen Lasteninfektiotautien erikoislääkäri TaYS Lastenklinikka Tukholman päiväkotiepidemia 2005 Altistuneet 141 lasta
C. difficile-diagnostiikan vaikutus epidemiologiaan, potilaan hoitoon ja eristyskäytäntöihin. Miksi lasten C. difficileä ei hoideta? 16.3.
C. difficile-diagnostiikan vaikutus epidemiologiaan, potilaan hoitoon ja eristyskäytäntöihin. Miksi lasten C. difficileä ei hoideta? 16.3.2016 Eero Mattila HUS Infektioklinikka CDI = C. difficile infektio
Keskushermostoinfektio puutiaisaivokuume, neuroborrelioosi vai molemmat?
Antti Varis, Jarmo Oksi ja Hannu Järveläinen TAPAUSSELOSTUS Keskushermostoinfektio puutiaisaivokuume, neuroborrelioosi vai molemmat? Samat puutiaiset voivat välittää sekä puutiaisaivokuumetta että Lymen
Lasten tuberkuloosi ja sen ehkäisy. Eeva Salo Koulutuspäivä LPR 6.3.2007
Lasten tuberkuloosi ja sen ehkäisy Eeva Salo Koulutuspäivä LPR 6.3.2007 Tartuntatautirekisteri 1995-2006 alle 15-vuotiaiden tb-tapaukset Suomessa 10 8 6 4 2 0 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003
Injektioneste, suspensio. Vaaleanpunertava tai valkoinen neste, joka sisältää valkoista sakkaa. Sakka sekoittuu helposti ravisteltaessa.
1. ELÄINLÄÄKKEEN NIMI Trilyme injektioneste, suspensio koirille 2. LAADULLINEN JA MÄÄRÄLLINEN KOOSTUMUS Yksi annos (1 ml) sisältää: Vaikuttavat aineet: Inaktivoitu Borrelia burgdorferi sensu lato: Borrelia
Vesirokkorokotukset vihdoinkin lasten rokotusohjelmaan
Vesirokkorokotukset vihdoinkin lasten rokotusohjelmaan Tuija Leino, ylilääkäri Rokotusohjelmayksikkö 5.5.2017 Ei sidonnaisuuksia lääketeollisuuteen, THL: ssä vuodesta 1997 27.4.2017 Esityksen nimi / Tekijä
B-leuk-määritys vieritestimittauksena infektiodiagnostiikassa
4.2.2009 B-leuk-määritys vieritestimittauksena infektiodiagnostiikassa Ville Peltola Dosentti, lasten infektiolääkäri TYKS Hengitystieinfektioiden lukumäärä vuosittain 7 Infektioita/ vuosi/ henkilö (keskiarvo)
TBE ja muut (kuin LB) Jarmo Oksi prof, Head of ID department, Turku University Hospital
TBE ja muut (kuin LB) Jarmo Oksi prof, Head of ID department, Turku University Hospital Turku University Hospital Jarmo Oksi Disclosure of conflicts of interest Lectures, congress travel, consultations:
Lepakkorabiestutkimus
Lepakkorabiestutkimus Lepakkoseminaari 19.3.2011 Esitelmän rakenne Tietoa rabieksesta ja lepakkorabieksesta Tutkimushanke Miten voit osallistua hankkeeseen Mitä lepakkoharrastajan ja -tutkijan on hyvä
Lymen tautiin liittyvä niveltulehdus
Lymen tautiin liittyvä niveltulehdus Mikä on Lymen tautiin liittyvä niveltulehdus? Lymen tautiin liittyvää niveltulehdusta kutsutaan joskus myös Lymen artriitiksi. Se on yksi Borrelia burgdorferi -bakteerin
Lymen tautiin liittyvää niveltulehdus
www.printo.it/pediatric-rheumatology/fi/intro Lymen tautiin liittyvää niveltulehdus Versio 2016 1. MIKÄ ON LYMEN TAUTIIN LIITTYVÄ NIVELTULEHDUS? 1.1 Mikä se on? Lymen tautiin liittyvää niveltulehdusta
Sanna Nikunen ELL 4.10.2012
Sanna Nikunen ELL 4.10.2012 Kuuluu heimoon Orthomyxoviridae, joka jaetaan kahteen sukuun; Influenssa A- ja B- virukset sekä influenssa C-virukset A-virukset eläimillä ja ihmisillä, B- virukset harvinaisempia,
Tuhkarokko meillä ja muualla
Tuhkarokko meillä ja muualla Mia Kontio Virologian yksikkö Tartuntatautiseurannan ja torjunnan osasto Labquality päivät 10.2.2012 26.2.2012 Tuhkarokko meillä ja muualla/mia Kontio 1 TUHKAROKKO (morbilli,
Hevosten rokottaminen. Eläinlääkäri Martti Nevalainen Intervet Oy, osa Schering-Plough konsernia
Hevosten rokottaminen Eläinlääkäri Martti Nevalainen Intervet Oy, osa Schering-Plough konsernia Miksi rokotuttaa hevosia? Pyritään ennaltaehkäisemään tai lieventämään tartuntatauteja, jotka saattavat aiheuttaa
Autoimmuunitaudit: osa 1
Autoimmuunitaudit: osa 1 Autoimmuunitaute tunnetaan yli 80. Ne ovat kroonisia sairauksia, joiden syntymekanismia eli patogeneesiä ei useimmissa tapauksissa ymmärretä. Tautien esiintyvyys vaihtelee maanosien,
RESPIRATORY SYNCYTIAL VIRUS (RSV)
RESPIRATORY SYNCYTIAL VIRUS (RSV) Infektioiden torjuntapäivät 8.11.2018 Espoo, Dipoli 8.11.2018 Respiratory syncytial virus/ Niina Ikonen 1 RS-VIRUS Virus eristettiin 1956 Aiheuttaa vuosittaisia epidemioita
Tarttuvien eläintautien huomioiminen luonnonlintuja käsiteltäessä
WWF Koulutus: Öljyyntyneiden lintujen käsittely, pesu ja hoito, Tarttuvien eläintautien huomioiminen luonnonlintuja käsiteltäessä Laila Rossow Tarttuvien tautien Erikoiseläinlääkäri Tarttuva eläintauti?
Miksi meidän kannattaa ottaa kausi-influenssarokotus?
Miksi meidän kannattaa ottaa kausi-influenssarokotus? Kausi-influenssarokotus on tehokas keino ehkäistä influenssan leviämistä Henkilökunnan influenssarokotuksille on vahvat perusteet Henkilökunta on merkittävä
Ebola tietoisku. Veli-Jukka Anttila osastonylilääkäri HYKS/Tulehduskeskus/infektiosairaudet Infektioidentorjuntayksikkö
Ebola tietoisku Veli-Jukka Anttila osastonylilääkäri HYKS/Tulehduskeskus/infektiosairaudet Infektioidentorjuntayksikkö Perusasioita Ebola viruksesta Kuuluu filovirusten sukuun Ainakin 5 eri Ebola viruslajia
Tuhkarokko- ja sikotautiepidemoita Euroopassa
Tuhkarokko- ja sikotautiepidemoita Euroopassa Labqualityn neuvottelukokous 17.10.2008 Irja Davidkin Tuhkarokko ja sikotauti virusten aiheuttamia lastentauteja, jotka ennen rokotuksia esiintyivät epidemioina
Puutiaisaivotulehdusrokotteen. Ahvenanmaalla vuosina 2006 2010. Kansanterveyslaitoksen suositus 2006
Puutiaisaivotulehdusrokotteen käyttö Ahvenanmaalla vuosina 2006 2010 Kansanterveyslaitoksen suositus 2006 Kansanterveyslaitoksen julkaisuja C 01/2006 ISBN 951-740-600-2 ISSN 1238-5875 2 PUUTIAISAIVOTULEHDUSROKOTTEEN
TUBERKULOOSI. Oireet: kestävä ja limainen yskös, laihtuminen, suurentuneet imusolmukkeet ja ruokahaluttomuus
TUBERKULOOSI On Mycobacterium tuberculosis bakteerin aiheuttama infektio. Oireet: kestävä ja limainen yskös, laihtuminen, suurentuneet imusolmukkeet ja ruokahaluttomuus Hoitona käytetään usean lääkkeen
Clostridium difficile diagnostiikan nykyvaihe ja pulmat. Janne Aittoniemi, LT, dos, oyl Fimlab Laboratoriot Oy
Clostridium difficile diagnostiikan nykyvaihe ja pulmat Janne Aittoniemi, LT, dos, oyl Fimlab Laboratoriot Oy 1.10.2013 Cd-laboratoriodiagnostiikan pulmat - Kuinka Cd-infektio pitäisi diagnostisoida laboratoriossa?
Mitä tauteja vastaan koira voidaan rokottaa?
KOIRAN ROKOTUS Mikä on rokote? Rokote on taudinaiheuttajia (yleisimmin viruksia) sisältävä valmiste, jonka tarkoituksena on aktivoida elimistön puolustusjärjestelmä aiheuttamatta kuitenkaan itse tautia.
Mitä resistentin mikrobin kantajuus merkitsee? Reetta Huttunen LT, infektiolääkäri, apulaisylilääkäri, TAYS, infektioyksikkö
Mitä resistentin mikrobin kantajuus merkitsee? Reetta Huttunen LT, infektiolääkäri, apulaisylilääkäri, TAYS, infektioyksikkö Asia on kyllä tärkeä mutta älkää olko huolissanne? Terveydenhuollon laitoksessa
Terveydenhoitohenkilökunnan rokotukset. V-J Anttila 21.4.2016
Terveydenhoitohenkilökunnan rokotukset V-J Anttila 21.4.2016 Terveydenhuoltohenkilökunnan rokotukset: säädöspohja Tällä hetkellä säädöstasolla kyse on lähinnä työturvallisuuslain ja työterveyshuoltolain
Pitäisikö TBE-rokotusohjelmaa laajentaa?
TYÖPAPERI Pitäisikö TBE-rokotusohjelmaa laajentaa? Puutiaisaivokuumerokotustyöryhmän raportti 44 2013 TYÖPAPERI 44/2013 Asiantuntijaraportti Pitäisikö TBE-rokotusohjelmaa laajentaa? Puutiaisaivokuumerokotustyöryhmän
ALS amyotrofinen lateraaliskleroosi
ALS amyotrofinen lateraaliskleroosi Juha Puustinen osastonylilääkäri LT, neurologian erikoislääkäri, kliinisen lääkehoidon dosentti ALS on yleisin motoneuronitauti Motoneuronitaudit ALS ALS plus oireyhtymät
BCG-rokotteen käyttö. Kansanterveyslaitoksen rokotussuositus 2006
BCG-rokotteen käyttö Kansanterveyslaitoksen rokotussuositus 2006 Kansanterveyslaitoksen julkaisuja C 5/2006 ISSN 1238-5875 2 BCG-ROKOTTEEN KÄYTTÖ KANSANTERVEYSLAITOKSEN ROKOTUSSUOSITUS 2006 Sosiaali- ja
Kausi-influenssa lähestyy, miten suojaat potilaasi ja itsesi? Hannu Syrjälä
Kausi-influenssa lähestyy, miten suojaat potilaasi ja itsesi? Hannu Syrjälä 30.9.2016 Kausi-influenssalöydökset PPSHP:ssä 2014-16 (Nordlab) 140 120 116 100 86 94 80 75 2014 60 40 20 16 18 27 42 36 39 29
TAMPEREEN YLIOPISTO LÄÄKETIETEEN YKSIKKÖ LASTENTAUTIEN LISÄKOULUTUSOHJELMA LASTEN INFEKTIOSAIRAUDET
TAMPEREEN YLIOPISTO LÄÄKETIETEEN YKSIKKÖ LASTENTAUTIEN LISÄKOULUTUSOHJELMA LASTEN INFEKTIOSAIRAUDET Vastuuhenkilö: professori Matti Korppi (lasten infektiosairaudet) Kouluttajat: Dos. Merja Helminen, professori
BCG- rokotusmuutoksen vaikutukset lasten tuberkuloosin diagnostiikkaan ja hoitoon
BCG- rokotusmuutoksen vaikutukset lasten tuberkuloosin diagnostiikkaan ja hoitoon Seinäjoki 30.10.2007 Merja Helminen Lasteninfektiotautien erikoislää ääkäri TaYS Lastenklinikka BACILLE CALMETTE GUERIN
Rokottaminen - käytännön ohjeita pulmatilanteisiin
Rokottaminen - käytännön ohjeita pulmatilanteisiin Th Nina Strömberg Rokotusohjelmayksikkö THL 5.4.2016 1 Rokottamisen muistisäännöt Rokottamisessa ja rokotussarjojen aikatauluttamisessa on tietyt lainalaisuudet,
Hevosen hengitystiesairaudet klinikkaeläinlääkärin näkökulmasta. Antti Helminen Jokilaaksojen eläinklinikka Ylivieska
Hevosen hengitystiesairaudet klinikkaeläinlääkärin näkökulmasta Antti Helminen Jokilaaksojen eläinklinikka Ylivieska Hevosen hengitysteiden anatomiaa Hengitystietautien merkitys hevostaloudelle jalkavaivojen
BCG rokotusmuutoksen vaikutukset lasten tuberkuloosin diagnostiikkaan. Eeva Salo lasten infektiosairauksien erikoislääkäri HUS LNS
BCG rokotusmuutoksen vaikutukset lasten tuberkuloosin diagnostiikkaan Eeva Salo lasten infektiosairauksien erikoislääkäri HUS LNS Lapsen tuberkuloosi on nyky-suomessa harvinainen tauti ei ole tuttu lääkäreille
Mycoplasma bovis hiljainen ja tappava? Tarja Pohjanvirta, Eläintautibakteriologia, Kuopio
Mycoplasma bovis hiljainen ja tappava? Tarja Pohjanvirta, Eläintautibakteriologia, Kuopio Mycoplasma bovis kuuluu luokkaan Mollicutes ( pehmeäihoiset ) mollikuuteilta puuttuu soluseinä, tilalla kolmikerroksinen
TaLO-tapaukset Virusoppi. Vastuuhenkilöt: Tapaus 1: Matti Varis Tapaus 2: Veijo Hukkanen Tapaus 3: Sisko Tauriainen Tapaus 4: Ilkka Julkunen
TaLO-tapaukset Virusoppi Vastuuhenkilöt: Tapaus 1: Matti Varis Tapaus 2: Veijo Hukkanen Tapaus 3: Sisko Tauriainen Tapaus 4: Ilkka Julkunen TaLO-tapaus 1 Uusi uhkaava respiratorinen virusinfektio Tapaus
NLRP12-geeniin liittyvä toistuva kuume
www.printo.it/pediatric-rheumatology/fi/intro NLRP12-geeniin liittyvä toistuva kuume 1. MIKÄ ON NLRP12-GEENIIN LIITTYVÄ TOISTUVA KUUME? 1.1 Mikä se on? NLRP12-geeniin liittyvä toistuva kuume on perinnöllinen
Ilmastonmuutos vaikuttaa tautien leviämiseen
Metla/Jouni Hyvärinen Aarre Jortikka Ilmastonmuutos vaikuttaa tautien leviämiseen Sinikka Jortikka 4 Metsäntutkimus 2/2008 Metsäntutkimus 2/2008 Ilmaston muuttuminen vaikuttaa eläinten elinympäristöön
Tietopaketti seksitaudeista
Tietopaketti seksitaudeista Tietopaketti seksitaudeista Seksitaudit tarttuvat nimensä mukaan seksin välityksellä, kun kahden ihmisen limakalvot (tai niiden viereinen iho) ovat kosketuksissa keskenään.
ITÄ-SUOMEN LABORATORIOKESKUKSEN ISLAB Laboratoriotiedote 17/2008 LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ. Kliininen mikrobiologia (5)
Kliininen mikrobiologia 20.10.2008 1(5) MUUTOKSIA PUUMALAVIRUSVASTA-AINETUTKIMUKSISSA JA KÄYTTÖÖN OTETAAN UUSI RIPULIEPIDEMIATUTKIMUS NOROVIRUSANTIGEENIN OSOITTAMISEKSI Puumalapikatesti käyttöön Kuopion
Vanhusten virtsatieinfektio. TPA Tampere: Vanhuksen virtsatieinfektio
Vanhusten virtsatieinfektio 1 Perustieto Termit Oireeton bakteriuria Vti pitkäaikaishoidossa Oireet ja määritelmä Diagnoosi Haasteet Syventävä tieto Hoito TPA: virtsatieinfektio 2 Bakteriuria eli bakteerikasvu
SISÄLLYS. N:o 722. Tasavallan presidentin asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 25 päivänä elokuuta 2006 N:o 722 726 SISÄLLYS N:o Sivu 722 Tasavallan presidentin asetus Kansainvälisen merioikeustuomioistuimen erioikeuksista ja vapauksista
Läpimurto ms-taudin hoidossa?
Läpimurto ms-taudin hoidossa? Läpimurto ms-taudin hoidossa? Kansainvälisen tutkijaryhmän kliiniset kokeet uudella lääkkeellä antoivat lupaavia tuloksia sekä aaltoilevan- että ensisijaisesti etenevän ms-taudin
Menjugate. 22.06.2016, Versio 1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO
Menjugate 22.06.2016, Versio 1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 VI.2.1 Julkisen yhteenvedon osiot Tietoa sairauden esiintyvyydestä N. meningitidis -bakteeri voi aiheuttaa infektion
Pfapa Eli Jaksoittainen Kuume, Johon Liittyy Aftainen Nielu- Ja Imusolmuketulehdus
https://www.printo.it/pediatric-rheumatology/fi/intro Pfapa Eli Jaksoittainen Kuume, Johon Liittyy Aftainen Nielu- Ja Imusolmuketulehdus Versio 2016 1. MIKÄ ON PFAPA? 1.1 Mikä se on? PFAPA on lyhenne englannin
Influenssarokotus miksi ja kenelle? Esa Rintala, ylilääkäri Sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksikkö VSSHP 2016
Influenssarokotus miksi ja kenelle? Esa Rintala, ylilääkäri Sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksikkö VSSHP 2016 Influenssa Lisää väestön sairastuvuutta 5 15 % aikuisista ja 20 30 % lapsista sairastuu
BCG-rokotusohjelman muutos. Satu Rapola Rokoteosasto Kansanterveyslaitos
BCG-rokotusohjelman muutos Satu Rapola Rokoteosasto Kansanterveyslaitos BCG-rokote Tuberkuloosia vastaan Sisältää Mycobacterium bovis kannasta heikennettyjä Bacillus-Calmette-Guérin bakteereita BCG-kanta
Avohoidon A-streptokokki-infektion torjunta, miten epidemia katkaistaan? Eeva Ruotsalainen Tartuntatautikurssi 15.4.2015
Avohoidon A-streptokokki-infektion torjunta, miten epidemia katkaistaan? Eeva Ruotsalainen Tartuntatautikurssi 15.4.2015 Perusasiaa Tartuntatapa Esiintyy iholla ja nielussa Pisara- ja kosketustartunta
Hiv tutuksi. Koulutus vastaanottokeskuksille Maahanmuuttovirasto 25.3.2015. Batulo Essak HIV-tukikeskus
Hiv tutuksi Koulutus vastaanottokeskuksille Maahanmuuttovirasto 25.3.2015 Batulo Essak HIV-tukikeskus 1 Täyttä elämää hivin kanssa www.tuberkuloosi.fi/materiaali/animaatiot/ 2 Näitte juuri hivistä kertovan
Labqualitypäivät 04.02.10 Riitta Karttunen. HUSLAB, kl. Mikrobiologia Virologian ja immunologian osasto
Syfiliksen laboratoriodiagnostiikka ato od ag ost a Labqualitypäivät 04.02.10 Riitta Karttunen HUSLAB, kl. Mikrobiologia Virologian ja immunologian osasto Aiheet suora bakteerin osoitus tai nukleiinihappotestiosoitus
- IB - käytäntöä ja teoriaa - Näytteenotto
- IB - käytäntöä ja teoriaa - Näytteenotto - IB-tilanne - Hoito ja ennaltaehkäisy Siipikarjan terveys päivät, Ikaalinen 22.3.12 Eija Kaukonen / HK Agri Oy Tarttuva keuhkoputkentulehdus, IB Koronaviruksen
Tarttuvista taudeista
OHJELMA Hippos kiittää tuesta seuraavia yhteistyökumppaneita: Intervet Oy Pharmaxim AB Scanvet Eläinlääkkeet Oy Vermon Ravirata Vetcare Oy 18.00 18.30 Tarttuvien tautien ennaltaehkäisy / ell. Katja Hautala
Veren välityksellä tarttuvat taudit ja verialtistustapaturma
Veren välityksellä tarttuvat taudit ja verialtistustapaturma VSSHP:n Sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksikkö Esa Rintala 29.3.2017 Hepatiittitapaukset VSSHP:n alueella 160 140 146 Hepatiitit, VSSHP
Kokemuksia K-Sks:sta Jukka Kupila, neurofysiologi
Kokemuksia K-Sks:sta Jukka Kupila, neurofysiologi Status epilepticus ja EEG:n merkitys sen diagnostiikassa ja hoidossa. Tehtävänsiirtoihin liittyviä näkökohtia Keski-Suomen keskussairaalan hanke Ensimmäisen
Veren välityksellä tarttuvat taudit. Ajankohtaista infektioiden torjunnasta 7.10.2011 OYS, infektiolääkäri Lotta Simola
Veren välityksellä tarttuvat taudit Ajankohtaista infektioiden torjunnasta 7.10.2011 OYS, infektiolääkäri Lotta Simola Veren välityksellä tarttuvat taudit merkittävä tartunnanvaara taudeissa, joissa mikrobia
Yersinia-serologia. Markus Penttinen 041105 Lääketieteellinen mikrobiologia Turun yliopisto
Yersinia-serologia Markus Penttinen 041105 Lääketieteellinen mikrobiologia Turun yliopisto Yersiniainfektio Yersiniainfektio aiheuttaa mm. seuraavia tauteja: 1. Akuutteja tauteja - suolistotulehduksia
Myyräkuume ja tularemia. 16.10.2015 Elina Saarela
Myyräkuume ja tularemia 16.10.2015 Elina Saarela Myyräkuume Puumala-viruksen aiheuttama zoonoosi Kantajina metsämyyrät Myyräkanta vaikuttaa esiintyvyyteen Hengitystietartunta eritteistä Ei tartu ihmisestä
HIV ja hepatiitit HIV
HIV ja hepatiitit Alueellinen tartuntatautipäivä 3.5.16 Keski Suomen keskussairaala Infektiolääk. Jaana Leppäaho Lakka HIV 1 HIV maailmalla HIV Suomessa Suomessa 2014 loppuun mennessä todettu 3396 tartuntaa,
Laboratorion merkitys infektioiden diagnostiikassa. Risto Vuento Laboratoriokeskus PSHP
Laboratorion merkitys infektioiden diagnostiikassa Risto Vuento Laboratoriokeskus PSHP Mikrobin ja ihmisen suhde Hyödylliset mikrobit, henkilön oma mikrobisto (ns. normaalifloora) Käsitteellä infektiotauti
Miten rokottaminen suojaa yksilöä ja rokotuskattavuus väestöä Merit Melin Rokotusohjelmayksikkö
Miten rokottaminen suojaa yksilöä ja rokotuskattavuus väestöä Merit Melin Rokotusohjelmayksikkö 1 ESITYKSEN SISÄLTÖ Miten rokottaminen suojaa yksilöä? Immuunijärjestelmä Taudinaiheuttajilta suojaavan immuniteetin
Sukupuolitautien Käypä hoito - suositus. Risto Vuento Laboratoriokeskus PSHP
Sukupuolitautien Käypä hoito - suositus Risto Vuento Laboratoriokeskus PSHP 3.11.2009 Tavoitteet (1) Tavoitteena on vähentää sukupuoliteitse tarttuvien tautien esiintymistä yhdenmukaistamalla niiden diagnostiikkaa
Usein kysyttyä kausi-influenssarokotuksista
Lehdistötiedote 4.10.2011 Usein kysyttyä kausi-influenssarokotuksista 1) Suojaako viime talvena otettu sikainfluenssarokote edelleen? Syksyllä 2009 tai talvella 2010 otettu Pandemrix-rokote antaa edelleen
Kliinikon odotukset virtsatieinfektioiden laboratoriotutkimuksilta
SKKY ry:n ja Sairaalakemistit ry:n syyskoulutuspäivät Kliinikon odotukset virtsatieinfektioiden laboratoriotutkimuksilta Maarit Wuorela, LT, oyl Turun kaupungin hyvinvointitoimiala erikoissairaanhoito
Mycoplasma bovis hiljainen ja tappava. Eläinlääkäri Taina Haarahiltunen Yksityispraktikko, Nurmijärvi
Mycoplasma bovis hiljainen ja tappava Eläinlääkäri Taina Haarahiltunen Yksityispraktikko, Nurmijärvi Mycoplasma bovis Soluseinätön bakteeri Beetalaktaamiantibiootit (mm. penisilliini) eivät tehoa Herkkiä
Tiesitkö tämän? Naisille. Miehille. Vanhemmille SIVU 2
3 4 10 12 14 Tiesitkö tämän? Naisille Miehille Vanhemmille SIVU 2 4 Tiesitkö tämän? 5 Mikä on ihmisen papilloomavirus? Ihmisen papilloomavirus (HPV) on sukupuoliteitse leviävä virusinfektion aiheuttaja,
Harvinaissairauksien yksikkö. Lausunto Ehlers-Danlos tyyppi III:n taudinkuvasta. Taustaa. Alfa-tryptasemia. 21/03/16 /ms
Lausunto Ehlers-Danlos tyyppi III:n taudinkuvasta Taustaa EDS potilasyhdistys ja yksittäinen potilas ovat lähestyneet HYKS harvinaissairauksien yksikköä ja pyytäneet lausuntoa, minkälainen sairaus Ehlers-Danlos
VERIVAROTOIMIEN MERKITSEMISEN MERKITYS KÄYTÄNNÖSSÄ
VERIVAROTOIMIEN MERKITSEMISEN MERKITYS KÄYTÄNNÖSSÄ TYKS:n Infektiopoliklinikka Sh Tanja Sindén 16.5.2017 VERITEITSE TARTTUVAT TAUDIT: B-hepatiitti C-hepatiitti HIV 1 VERITEITSE TARTTUVAT TAUDIT, tartunnan
Tartuntataudit 2017 Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä
Tartuntataudit 2017 Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä Tärkeimmät havainnot vuodelta 2017 Influenssakaudet 2016-2017 ja 2017-2018 ovat olleet rajuja. Sairastuneita on ollut erityisen paljon kauden 2017-2018
Likvorin biomarkkerit. diagnostiikassa. Sanna Kaisa Herukka, FM, LL, FT. Kuopion yliopistollinen sairaala
Likvorin biomarkkerit neurodegeneratiivisten sairauksien diagnostiikassa Sanna Kaisa Herukka, FM, LL, FT Itä Suomen yliopisto ja Kuopion yliopistollinen sairaala Selkäydinneste Tilavuus n. 150ml, muodostuu
Toimenpideohje torjuntatoimista sikotautitapauksen yhteydessä
OHJAUS Toimenpideohje torjuntatoimista sikotautitapauksen yhteydessä Sohvi Kinnula Topi Turunen Jussi Sane Outi Lyytikäinen Markku Kuusi Mia Kontio Tuija Leino Terveyden ja hyvinvoinnin laitos PL 30 (Mannerheimintie
Liite III. Valmisteyhteenvetojen ja pakkausselosteiden tiettyihin kohtiin tehtävät korjaukset
Liite III Valmisteyhteenvetojen ja pakkausselosteiden tiettyihin kohtiin tehtävät korjaukset 55 Monovalenttisten tuhkarokkorokotteiden valmisteyhteenvetojen tiettyihin kohtiin tehtävät korjaukset Kohta
Mevalonaattikinaasin vajaatoiminta (MKD) ja Hyperimmunoglobulinemia D-oireyhtymä (HIDS)
Mevalonaattikinaasin vajaatoiminta (MKD) ja Hyperimmunoglobulinemia D-oireyhtymä (HIDS) Mikä on Mevalonaattikinaasin vajaatoiminta? Mevalonaattikinaasin vajaatoiminta on perinnöllinen sairaus. Se on elimistön
Teabepäeva korraldamist toetab Euroopa Liit Eesti riikliku mesindusprogrammi 2013 2016 raames
Teabepäeva korraldamist toetab Euroopa Liit Eesti riikliku mesindusprogrammi 2013 2016 raames Eesti mesinike suvine teabepäev Koht ja aeg: Olustvere Teenindus- ja Maamajanduskooli ruumides, 11.07.2015.a.
Virukset luonnonvesissä. Dos. Leena Maunula, Elintarvikehygienian ja ympäristöterveyden osasto, ELTDK, HY 25. 04. 2013
Virukset luonnonvesissä Dos. Leena Maunula, Elintarvikehygienian ja ympäristöterveyden osasto, ELTDK, HY 25. 04. 2013 Eläinlääketieteellinen tiedekunta / Leena Maunula 6.5.2013 1 Virukset vesi- ja elintarvikevälitteisten
Vakava kausi-influenssa. Pekka Ylipalosaari Infektiolääkäri OYS/Infektioiden torjuntayksikkö 27.09.2013
Vakava kausi-influenssa Pekka Ylipalosaari Infektiolääkäri OYS/Infektioiden torjuntayksikkö 27.09.2013 Mikä on influenssa Influenssavirusten (influenssa A tai influenssa B) aiheuttama äkillinen ylempien
Influvac 15 mikrog HA / 0,5 ml injektioneste, suspensio esitäytetyssä ruiskussa , Versio 3.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO
Influvac 15 mikrog HA / 0,5 ml injektioneste, suspensio esitäytetyssä ruiskussa 6.7.2016, Versio 3.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot VI.2.1 Tietoa sairauden
MUUTOKSET VALTIMOTAUTIEN ESIINTYVYYDESSÄ
MUUTOKSET VALTIMOTAUTIEN ESIINTYVYYDESSÄ Yleislääkäripäivät 2017 Veikko Salomaa, LKT Tutkimusprofessori 23.11.2017 Yleislääkäripäivät 2017 / Veikko Salomaa 1 SIDONNAISUUDET Kongressimatka, Novo Nordisk
TARTUNTATAUDIT Ellen, Olli, Maria & Elina
TARTUNTATAUDIT Ellen, Olli, Maria & Elina ELIMISTÖN PUOLUSTUSKYKY Immuniteetti eli vastutuskyky on elimistön kyky suojautua tarttuvilta taudeilta Jos tauteja aiheuttavat mikrobit uhkaavat elimistöä, käynnistyy
Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus Yleisöluento , Oulu
Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus Yleisöluento 12.11.2016, Oulu TUKI- JA LIIKUNTAELIMISTÖN SAIRAUDET (TULES) Professori Jaro Karppinen TUKI- JA LIIKUNTAELIMISTÖ Tuki- ja liikuntaelimistöön kuuluvat