ERIARVOISUUSTYÖRYHMÄN INNOVAATIOPOLKU - Kuinka tutkimus integroituu päätöksenteon osaksi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ERIARVOISUUSTYÖRYHMÄN INNOVAATIOPOLKU - Kuinka tutkimus integroituu päätöksenteon osaksi"

Transkriptio

1 Pieksämäen koulukunnan ERIARVOISUUSTYÖRYHMÄN INNOVAATIOPOLKU - Kuinka tutkimus integroituu päätöksenteon osaksi Juho Saari, sosiaali- ja terveyspolitiikan professori (UTA), hyvinvointisosiologian oa. professori (UEF), selvityshenkilö (TOIMI-hanke VNK).

2 Pieksämäen koulukunnan Tutkimuksen ja tutkijoiden paikka valtioneuvoston / ministeriötason innovaatiopolun osana ei suunnitelmana tai tukena. Tapaustutkimuksena PMI:n nimittämä eriarvoisuustyöryhmä. Muutama sana TOIMIhankkeen selvitysmiestehtävästä.

3 Pieksämäen koulukunnan

4 Ikaroksen ongelma päätoksenteon osana tehtävässä tutkimuksessa Liian lähellä päättäjää tehtävä tutkimus saattaa sulattaa tutkijan siivet lisäämällä poliittista ohjausta ja vähentämällä tutkijaa riippumattomuutta; Liian lähellä hallintoa tehtävä tutkimus saattaa puolestaan kostuttaa tutkijan siivet muuttamalla tutkimuksen selvitykseksi; Samanaikaisesti liian lähellä päättäjää ja hallintoa tehtävä tutkimus saattaa etäännyttää tutkimuksen vertaisarvioidusta tutkijayhteisöstä, jossa tutkimuksen relevanssi arvioidaan JUFO-pisteillä ja episteemisten yhteisöjen jäsenyydellä. Pieksämäen koulukunnan

5 Pieksämäen koulukunnan INNOVAATIOPOLKU SOSIAALI- JA TERVEYSPOLITIIKASSA (näin juohevasti ei koskaan käytännössä tapahdu) Agendan ideat Työryhmän (tms.) inventiot Sosiaaliturvan instituutiot Riittävän hyvä innovaatio Pol. & Hal. Intressit Implementaatio

6 Minkälainen tutkimus osallistuu innovaatiopolkuun Poliittisesti kuumaan agendaan vastaava tiettyä asiaa koskeva agenda saattaa innovaatiopolun eri vaiheissa olla tulikuuma noin 30 minuuttia kahden vuoden aikana; Innovaatiopolun eri vaiheiden aikatauluun sovitettu, joten hallituksen tulevaa tematiikan valintaa on syytä ennakoida; Monitieteellisen kritiikin kestävä, joka sovittaa yhteen eri tieteenalojen käsitykset tarkasteltavana olevasta asiasta; Pieksämäen koulukunnan Määrällinen, mielellään rekisteripohjainen tutkimus: poikkeuksetta päätöksentekoon tarvitaan luku ja jakauma sekä luottamus siihen, että ne ovat oikein - huom työpaja laadullisesta tutkimuksesta päätöksenteossa; Teoreettisesti kohdennettu tutkimus, jossa moniulotteisesta ilmiöstä valaistaan poliittisesti tärkeä teema; Asiaan nähden impartiaalinen tutkimus kaikkea edunvalvontaa tukevaa tietoa epäillään refleksinomaisesti.

7 Minkälainen tutkija osallistuu valtioneuvoston päätöksentekoon Pieksämäen koulukunnan Tutkimuksen tehtävänä on tuottaa innovaatiopolkuun osallistumaan kykenevä tutkija; Hallinnon mahdollisuudet ja politiikan tavoitteet tiedostava ja institutionaalisen toimeenpanokelpoisuuden osaava; Kilpailevia esityksiä priorisoimaan kykenevä ja niille vaihtoehtoiskustannukset laskeva; Politiikan, median ja hallinnon muodostavassa kolmiossa toimimaan kykenevä; Neuvottelu- ja koordinaatiokykyinen silloin kun valintoja on tehtävä intressiryhmien kanssa; Pidättäytyy oman henkilökohtaisen agendansa esittämisestä.

8 Sipilän hallitus teki kesäkuussa 2015 strategisen päätöksen priorisoida talouskasvun ja työllisyyden vahvistamisen, julkisen talouden vakauttamisen sekä SoTe-uudistuksen hallituskauden keskeisiksi tavoitteiksi ei siis perinteistä eriarvoisuuskärkeä. Eriarvoisuuteen liittyviin strategisiin ja rakenteellisiin uudistuksiin voitaisiin palata hallituskauden jälkipuoliskolla, mikäli uudistuksia voidaan tehdä proaktiivisesti (siis ilman välitöntä julkisen talouden kriisiä). Poliittinen kytkentä tunneliefektiin, kun kasvun hedelmät jakautuvat epätasaisesti. Pieksämäen koulukunnan

9 Pieksämäen koulukunnan Eriarvoisuustyöryhmä 11/2016-4/2018 Pääministeri nimitti ja muodosti yhden hengen ohjausryhmän; Työryhmä muodostui hallinnollisesti, institutionaalisesti ja poliittisesti osaavista henkilöistä; Tehtäväksianto ja rakenne 11/2016; työskentelyaika 1/2017-3/2018; Rakenteelliset uudistukset ensin, menolisäykset sitten. Lopputuloksena raportti ja 22 suositusta sekä suositusten toimeenpanosuunnitelma.

10 Eriarvoisuusryhmän innovaatiopolku Pieksämäen koulukunnan Kuumennettiin agenda eriarvoisuuden vähentämisen idealla (10/2016) Kartoitettiin potentiaaliset inventiot (3-8/2017) Arvioitiin instituutioiden yhteensopivuus (6-9/2017) Rakennettiin innovatiivinen yhdistelmä (8-10/2017) Sovitettiin yhteen hallinnolliset, perustuslailliset ja poliittiset intressit (11/2017-1/2018) Sovittiin implementaatio-, rytmitys-, seurantaja palautemallit (2-3/2018 ja 8/2018

11 TYÖRYHMÄN TYÖN KEHIKKO

12 Perusturvan ja toimeliaisuuden uudistushanke (TOIMI)

13 Preferenssien polarisaatio Muuttuva näkemys kansalaisten ja HVV:n suhteesta Pieksämäen koulukunnan

14 Pieksämäen koulukunnan Elämänmahdollisuudet: Niukkuus ja status

15 THL:n seminaari Charles Dickensin niukkuusongelma TALOUDELLINEN RUNSAUS: 250 EURON MENETYS EI TOISI SUURIA ONGELMIA 250 EURON TULOLISÄYS EI TOISI MERKITTÄVÄÄ HYVINVOINTI-LISÄYSTÄ Ei eri, eikä samaa mieltä 250 EURON TULOLISÄYS TOISI MERKITTÄVÄN HYVINVOINTI- LISÄYKSEN 33% 7% 11% Ei eri, eikä samaa mieltä TALOUDELLINEN NIUKKUUS: 250 EURON TULOMENETYS AIHEUTTAISI SUURIA ONGELMIA 1% 6% 6% 3% 3% 31%

16 Niina Junttila & Juho Saari Pieksämäen koulukunnan

17 Pieksämäen koulukunnan Tiivistäen Tutkimuksella ja tutkijoilla on paikkansa VNK:n innovaatiopoluissa; Osallistuminen edellyttää tutkimuksen ohella myös hyvää ajoitusta ja riittävää luottamusta; sekä Hallinnon mahdollisuuksien, institutionaalisten rakenteiden ja politiikan tavoitteiden tuntemista. Viime kädessä VN(K) on innovaatiopolun omistaja: demokratia ei perustu tietoon, vaan puolueiden ja etujärjestöjen arvoihin ja intresseihin; Samalla Ikaroksen kohtaloa välttelevällä tutkijalla on autonominen asema innovaatiopolussa. Tuon aseman vahvistaminen edellyttää eri osapuolten integriteettiä.

18 Pieksämäen koulukunnan

Ikaroksen ongelma Miten kytkeä tutkimus ja tutkija osaksi päätöksentekoa

Ikaroksen ongelma Miten kytkeä tutkimus ja tutkija osaksi päätöksentekoa Ikaroksen ongelma Miten kytkeä tutkimus ja tutkija osaksi päätöksentekoa Juho Saari, VTT, Dosentti, yhteiskuntatieteiden tiedekunnan dekaani, sosiaali- ja terveyspolitiikan professori, Tampereen yliopisto

Lisätiedot

KUINKA PALJON ERIARVOISUUTTA HYVINVOINTIVALTIO KESTÄÄ?

KUINKA PALJON ERIARVOISUUTTA HYVINVOINTIVALTIO KESTÄÄ? KUINKA PALJON ERIARVOISUUTTA HYVINVOINTIVALTIO KESTÄÄ? Juho Saari, sosiaali- ja terveyspolitiikan professori (UTA), dekaani (SOC), selvityshenkilö sosiaaliturvan kokonaisuudistuksessa (TOIMI-hanke, VNK)

Lisätiedot

Keinoja yhteiskunnallisen eriytymisen estämiseksi

Keinoja yhteiskunnallisen eriytymisen estämiseksi Keinoja yhteiskunnallisen eriytymisen estämiseksi Juho Saari, sosiaali- ja terveyspolitiikan professori (UTA), hyvinvointitutkimuksen (oa.) professori (UEF), puheenjohtaja (PMI:n toimisto) Alustuksessa

Lisätiedot

Kansliapäälliköiden näkemyksiä tuleville vuosille Jouni Varanka, VNK, Strategiaosasto

Kansliapäälliköiden näkemyksiä tuleville vuosille Jouni Varanka, VNK, Strategiaosasto Kansliapäälliköiden näkemyksiä tuleville vuosille 16.11.2018 Jouni Varanka, VNK, Strategiaosasto Yhteistä ja jatkuvaa ennakointia valtioneuvostossa Tulevaisuusselonteko: Työn murros Tulevaisuuskatsaukset

Lisätiedot

Tutkimustiedosta päätöksentekoon

Tutkimustiedosta päätöksentekoon Tutkimustiedosta päätöksentekoon Nina Tynkkynen Tutkijatohtori Johtamiskorkeakoulu, Tampereen yliopisto nina.tynkkynen@uta.fi Näkökulma tutkimustietoon/tieteelliseen tietoon: Tieto tuotetaan sosio-materiaalisissa

Lisätiedot

Osallisuus matkalla Lapin maakuntaan & uudessa maakunnassa. Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun ajatelmia Huhtikuu 2017

Osallisuus matkalla Lapin maakuntaan & uudessa maakunnassa. Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun ajatelmia Huhtikuu 2017 Osallisuus matkalla Lapin maakuntaan & uudessa maakunnassa Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun ajatelmia Huhtikuu 2017 Maakuntauudistuksella luodaan maahamme nykyaikainen ja kustannustehokas, kaikkia

Lisätiedot

Miten maakuntia jatkossa kehitetään? Työ- ja elinkeinoministeriö Mari Anttikoski 17.1.2013

Miten maakuntia jatkossa kehitetään? Työ- ja elinkeinoministeriö Mari Anttikoski 17.1.2013 Miten maakuntia jatkossa kehitetään? Työ- ja elinkeinoministeriö Mari Anttikoski 17.1.2013 1. Taloustilanne haastaa uudistumaan 2. Maakuntien kehittäminen lyhyellä ja pitemmällä aikajänteellä 3. Maakuntaohjelmien

Lisätiedot

ASUNNOTTOMUUS HYVINVOINTIVALTIOSSA

ASUNNOTTOMUUS HYVINVOINTIVALTIOSSA ASUNNOTTOMUUS HYVINVOINTIVALTIOSSA Juho Saari, sosiaali- ja terveyspolitiikan professori, selvityshenkilö (TOIMI-Hanke) Esityksen rakenne Sosiaalisten riskien ja sosiaalisten ongelmien hallinta hyvinvointivaltiossa;

Lisätiedot

Kovera luottamus särkymättömässä demokratiassa

Kovera luottamus särkymättömässä demokratiassa Kovera luottamus särkymättömässä demokratiassa Hanna Wass akatemiatutkija, yliopistonlehtori hanna.wass@helsinki.fi Twitter: @hanna_wass Avoimen hallinnon III toimintaohjelman käynnistystilaisuus 24.8.2017

Lisätiedot

Eväitä kestävän kehityksen toimikunnan uudelle kaudelle

Eväitä kestävän kehityksen toimikunnan uudelle kaudelle Eväitä kestävän kehityksen toimikunnan uudelle kaudelle Ryhmätöiden tulokset / Kestävän kehityksen kohtaamo 1.2.2016 Ryhmätöiden aiheet 1. Työtavat kokouksissa ja niiden ulkopuolella 2. Kestävä kehitys

Lisätiedot

VUOSISUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE Selitteet i. Suunnitelmaa täydennetään toimikauden ajan

VUOSISUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE Selitteet i. Suunnitelmaa täydennetään toimikauden ajan VUOSISUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE 2017 2021 Selitteet i KOKO TOIMIKAUDEN JATKUVAT TOIMENPITEET 1. Toimitaan kumppanina relevanteissa avointa hallintoa sekä osallistumista ja vaikuttamista edistävissä hankkeissa

Lisätiedot

POLIITTINEN OSALLISTUMINEN ( ) Maria Bäck, tutkijatohtori, VTT Tampereen yliopisto

POLIITTINEN OSALLISTUMINEN ( ) Maria Bäck, tutkijatohtori, VTT Tampereen yliopisto POLIITTINEN OSALLISTUMINEN (17.11 2017) Maria Bäck, tutkijatohtori, VTT Tampereen yliopisto (maria.back@uta.fi) MUUTTUVA YHTEISKUNTA JA OSALLISTUMINEN Demokratia ei ole staattinen tila demokratian ja kansalaisten

Lisätiedot

Tulevaisuuden johtamisosaaminen ja sen kehityshaasteet

Tulevaisuuden johtamisosaaminen ja sen kehityshaasteet Kuntamarkkinat 12.9.2018 Muutos onnistuu strategisella henkilöstöjohtamisella - seminaari Tulevaisuuden johtamisosaaminen ja sen kehityshaasteet Professori Vuokko Niiranen Sosiaali- ja terveysjohtamisen

Lisätiedot

Kestävän liikkumisen asema kuntien poliittisessa päätöksenteossa. Kunta kestävän liikkumisen edistäjänä -seminaari Kuntamarkkinat 13.9.

Kestävän liikkumisen asema kuntien poliittisessa päätöksenteossa. Kunta kestävän liikkumisen edistäjänä -seminaari Kuntamarkkinat 13.9. Kestävän liikkumisen asema kuntien poliittisessa päätöksenteossa Kunta kestävän liikkumisen edistäjänä -seminaari Kuntamarkkinat 13.9.2017 Lähtökohdat Tutkimuksen laatija on Tapio Kinnunen, joka toimii

Lisätiedot

APUA SINUN AVULLASI. Suomen Punainen Risti ja puoluepolitiikka. Periaatteet ja poliittinen vaikuttaminen

APUA SINUN AVULLASI. Suomen Punainen Risti ja puoluepolitiikka. Periaatteet ja poliittinen vaikuttaminen APUA SINUN AVULLASI Suomen Punainen Risti ja puoluepolitiikka Periaatteet ja poliittinen vaikuttaminen Suomen Punainen Risti 2013 1 Hyväksytty laajennetussa johtoryhmässä 5.3.2013 9.5.2016 2 Sisältö Suomen

Lisätiedot

Finnish Science Policy in International Comparison:

Finnish Science Policy in International Comparison: Finnish Science Policy in International Comparison: Havaintoja ja alustavia tuloksia Tutkijatohtori, VTT Antti Pelkonen Helsinki Institute of Science and Technology Studies (HIST) Vertailevan sosiologian

Lisätiedot

Demokratian merkityksen kokonaisuus

Demokratian merkityksen kokonaisuus Demokratian merkityksen kokonaisuus Asukkaat maakuntauudistuksen keskiöön Maakuntakoulutukset Liisa Häikiö Demokratia: peruslähtökohtia Demokraattinen yhteiskunta on keskeinen, globaalisti jaettu hyvän

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018

Toimintasuunnitelma 2018 Toimintasuunnitelma 2018 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

Juho Saari, johtaja KWRC, professori, Kuopion kampus. LEIPÄJONOJEN SUOMI Miten huono-osaisuutta käsitellään sosiaalipolitiikassa

Juho Saari, johtaja KWRC, professori, Kuopion kampus. LEIPÄJONOJEN SUOMI Miten huono-osaisuutta käsitellään sosiaalipolitiikassa Juho Saari, johtaja KWRC, professori, Kuopion kampus LEIPÄJONOJEN SUOMI Miten huono-osaisuutta käsitellään sosiaalipolitiikassa Miksi Professori nauroi Arkkipiispalle ja miksi ei nauranut? Erolan ja Mäkisen

Lisätiedot

Suomen Akatemia - arvioinnista strategiseen kehittämiseen. Johtaja Riitta Maijala 28.11.2013

Suomen Akatemia - arvioinnista strategiseen kehittämiseen. Johtaja Riitta Maijala 28.11.2013 Suomen Akatemia - arvioinnista strategiseen kehittämiseen Johtaja Riitta Maijala 28.11.2013 Toimintaympäristön murros tiedepolitiikan strategisten valintojen taustalla Tutkimuksen paradigman muutokset

Lisätiedot

Kansliapäällikön puheenvuoro

Kansliapäällikön puheenvuoro Edessä oli pitkä urakka, mutta päätös oli tehty, ja sehän on aina hyvä juttu. Kansliapäällikön puheenvuoro Haastava tulevaisuus mistä yhteinen suunta? Valtiovarainministeriön ja Tampereen johtamiskorkeakoulun

Lisätiedot

Monikulttuuriset Pirkanmaan Omaishoitajat - projekti (MoPO)

Monikulttuuriset Pirkanmaan Omaishoitajat - projekti (MoPO) Monikulttuuriset Pirkanmaan Omaishoitajat - projekti (MoPO) Näkökulma: Yhteistyö -uudenlaiset kumppanit Kolme hieman erilaista, kenties harvinaistakin kumppania omaishoitajayhdistyksen näkökulmasta Miksi

Lisätiedot

SUOMI, SUOMALAISUUS JA SUOMI 100 -ILMIÖ. Antti Maunu Valt. tri, tutkijatohtori Turun yliopisto Tmi Antti Maunu

SUOMI, SUOMALAISUUS JA SUOMI 100 -ILMIÖ. Antti Maunu Valt. tri, tutkijatohtori Turun yliopisto Tmi Antti Maunu SUOMI, SUOMALAISUUS JA SUOMI 100 -ILMIÖ Antti Maunu Valt. tri, tutkijatohtori Turun yliopisto Tmi Antti Maunu maunuan@gmail.com www.anttimaunu.fi Näkökulma arviointiin ja tutkimukseen Suomi 100 ei ehkä

Lisätiedot

Globaalin talouden murros. Leena Mörttinen 22.1.2015

Globaalin talouden murros. Leena Mörttinen 22.1.2015 Globaalin talouden murros Leena Mörttinen 22.1.2015 Globaalin talouden murros: kolme näkökulmaa 1. Teollisuuden murros: uudet teknologiat sekä tuhoavat että luovat uutta 2. Politiikan murros: poliittiset

Lisätiedot

Juho Saari, johtaja KWRC, professori. UEF Hyvinvointitutkimuksen workshop, Pieksämäki 3/2011. SUOMALAISEN YHTEISKUNNAN HYVINVONTI

Juho Saari, johtaja KWRC, professori. UEF Hyvinvointitutkimuksen workshop, Pieksämäki 3/2011. SUOMALAISEN YHTEISKUNNAN HYVINVONTI Juho Saari, johtaja KWRC, professori. UEF Hyvinvointitutkimuksen workshop, Pieksämäki 3/2011. SUOMALAISEN YHTEISKUNNAN HYVINVONTI KUKA Juho Saari, syntynyt Kalajoella1967. Väitellyt Turussa sosiaalipolitiikasta

Lisätiedot

KOULUTUSJÄRJESTELMÄN TULEVAISUUDEN KEHITTÄMISTARPEET

KOULUTUSJÄRJESTELMÄN TULEVAISUUDEN KEHITTÄMISTARPEET KOULUTUSJÄRJESTELMÄN TULEVAISUUDEN KEHITTÄMISTARPEET HAVAINTOJA RAPORTISTA PITKÄN AIKAVÄLIN POLITIIKALLA LÄPI MURROKSEN TAHTOTILOJA TYÖN TULEVAISUUDESTA Johannes Koponen / Demos Helsinki / +358 41 540

Lisätiedot

LAPE pre-seminaari Helsingissä Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä.

LAPE pre-seminaari Helsingissä Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. LAPE pre-seminaari Helsingissä 20.9.2017 Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. Kohti lapsiystävällistä kuntaa ja maakuntaa - kuuntele ja opi lapsilta ja nuorilta Hankejohtaja,

Lisätiedot

Pienen sosiaalipolitiikan suuri merkitys. Sakari Möttönen Dosentti, Kytin hallituksen puheenjohtaja

Pienen sosiaalipolitiikan suuri merkitys. Sakari Möttönen Dosentti, Kytin hallituksen puheenjohtaja Pienen sosiaalipolitiikan suuri merkitys Sakari Möttönen Dosentti, Kytin hallituksen puheenjohtaja 12.1.2004 Yhteiskunnallisten ongelmien kaksi luonnetta Kesyt ongelmat Voidaan määritellä helposti Ongelmien

Lisätiedot

Avoimen tiedon ohjelma 2013-2015. Anne Kauhanen-Simanainen 24.1.2014

Avoimen tiedon ohjelma 2013-2015. Anne Kauhanen-Simanainen 24.1.2014 Avoimen tiedon ohjelma 2013-2015 Anne Kauhanen-Simanainen 24.1.2014 Hallitusohjelman kärkihanke Julkisen tiedon hyödyntämistä edistetään avaamalla julkisin varoin tuotettuja tietovarantoja kansalaisten

Lisätiedot

Selonteko Agenda2030- toimeenpanosuunnitelmasta

Selonteko Agenda2030- toimeenpanosuunnitelmasta Selonteko Agenda2030- toimeenpanosuunnitelmasta Kestävän kehityksen Suomi pitkäjänteisesti, johdonmukaisesti ja osallistavasti Taina Kulmala Yksikön päällikkö, Politiikka-analyysi yksikkö Valtioneuvoston

Lisätiedot

Kansalaisnäkökulma sisäiseen turvallisuuteen

Kansalaisnäkökulma sisäiseen turvallisuuteen Kansalaisnäkökulma sisäiseen turvallisuuteen Sisäisen turvallisuuden strategia, alueellinen työpaja, Helsinki Karim Peltonen, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Kansalaisnäkökulmat Kansalaisten kokema

Lisätiedot

Sisäinen turvallisuus maakunnan strategisena voimavarana

Sisäinen turvallisuus maakunnan strategisena voimavarana Sisäinen turvallisuus maakunnan strategisena voimavarana Ari Evwaraye Sisäministeriö Alueiden uudistumisen neuvottelukunta 17.11.2017 (Valtioneuvoston periaatepäätös 5.10.2107) 10.11.2017 2 Sisäisen turvallisuuden

Lisätiedot

Rationaalisen lääkehoidon tutkimusverkoston merkitys ja fokus. Sosiaali- ja terveysministeriön kommenttipuheenvuoro

Rationaalisen lääkehoidon tutkimusverkoston merkitys ja fokus. Sosiaali- ja terveysministeriön kommenttipuheenvuoro Rationaalisen lääkehoidon tutkimusverkoston merkitys ja fokus Sosiaali- ja terveysministeriön kommenttipuheenvuoro 1 Verkoston merkitys Koota tutkijoita yhteen Kansallisen tutkimuksen suuntaaminen ja työnjako

Lisätiedot

Strategisen tutkimuksen infotilaisuus 5.3. 2015 Kansallismuseo

Strategisen tutkimuksen infotilaisuus 5.3. 2015 Kansallismuseo Strategisen tutkimuksen infotilaisuus 5.3. 2015 Kansallismuseo Per Mickwitz STN:n puheenjohtaja 1 SUOMEN AKATEMIA STN:n ensimmäiset ohjelmat Valtioneuvosto päätti vuoden 2015 teemoista 18.12.2014. Strategisen

Lisätiedot

Kestävä hyvinvointi ja sen edistäminen

Kestävä hyvinvointi ja sen edistäminen Kestävä hyvinvointi ja sen edistäminen Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta 21.4.2017 ESITYS VALIOKUNNASSA Professori Marja Vaarama, Itä-Suomen yliopisto marja.vaarama@uef.fi Marja Vaarama 20.4.2017 1 Kestävä

Lisätiedot

STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet

STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet Gerontologisen kuntoutuksen seminaari 23.9.2011 Kehitysjohtaja Klaus Halla Sosiaali- ja terveysministeriö Missä toimimme 2010-luvulla Globalisaatio

Lisätiedot

Strategisen tutkimuksen rahoitusväline Suomen Akatemian yhteydessä SUOMEN AKATEMIA

Strategisen tutkimuksen rahoitusväline Suomen Akatemian yhteydessä SUOMEN AKATEMIA Strategisen tutkimuksen rahoitusväline Suomen Akatemian yhteydessä 1 Strateginen tutkimus Tässä yhteydessä tarkoitetaan tarvelähtöistä tutkimusta tarpeen määrittelee valtioneuvosto tutkimuksessa haetaan

Lisätiedot

VAIKUTTAMISEN ABC 15.9.2015

VAIKUTTAMISEN ABC 15.9.2015 VAIKUTTAMISEN ABC 15.9.2015 PÄIVÄN AGENDA Puhutaan vaatimattomasti: Maailman muuttumisesta Vaikuttajaviestinnästä ennen ja nyt Vaikuttajaviestinnän tekemisestä MAAILMA ON MUUTTUNUT. PYSYVÄSTI. Ai miten

Lisätiedot

Osallisuus uusilla SOTE-alueilla? Jenni Airaksinen

Osallisuus uusilla SOTE-alueilla? Jenni Airaksinen Osallisuus uusilla SOTE-alueilla? Jenni Airaksinen Sote-uudistuksen tavoitteet Turvata yhdenvertaiset, asiakaslähtöiset ja laadukkaat sosiaali- ja terveyspalvelut koko maassa Vahvistaa sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Uudenmaan maakunnan toiminnan ja hallinnon käynnistämisen riskiarvio Tiivistelmä

Uudenmaan maakunnan toiminnan ja hallinnon käynnistämisen riskiarvio Tiivistelmä Uudenmaan maakunnan toiminnan ja hallinnon käynnistämisen riskiarvio Tiivistelmä 21.8.2017 Tausta Projektin tavoitteena oli kartoittaa Uudenmaan maakunnan toiminnan käynnistämiseen liittyvät riskit valituilla

Lisätiedot

Terveys kasvun moottorina

Terveys kasvun moottorina Terveys kasvun moottorina Edistämme terveyttä ja hyvinvointia sekä vauhditamme kasvua innovaatioilla, tutkimuksella ja terveydenhuollon uusilla ratkaisumalleilla Tuotamme arvoa potilaille näyttöön perustuvalla

Lisätiedot

Edustuksellisen demokratian uhat ja mahdollisuudet

Edustuksellisen demokratian uhat ja mahdollisuudet Edustuksellisen demokratian uhat ja mahdollisuudet Kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelman avausseminaari 16.3.2004 Heikki Paloheimo Valtio-opin laitos 20014 Turun yliopisto heikki.paloheimo@utu.fi Äänestysaktiivisuus

Lisätiedot

Tutkimuksen merkitys Ylä-Lapin metsärauhan saavuttamisessa

Tutkimuksen merkitys Ylä-Lapin metsärauhan saavuttamisessa Tutkimuksen merkitys Ylä-Lapin metsärauhan saavuttamisessa Liisa Saarenmaa MMM 11.12.2014 16.12.2014 1 Tausta MMM tilasi Metlalta Ylä-Lapin metsien kestävä käyttötutkimushankkeen vuonna 2003. Hanke käynnistyi

Lisätiedot

Järjestöjen rooli hyvinvoinnin toimijoina

Järjestöjen rooli hyvinvoinnin toimijoina Järjestöjen rooli hyvinvoinnin toimijoina Lauri Korkeaoja Hallituksen puheenjohtaja Teemat 1) Järjestöt Suomessa 2) Sosiaali ja terveyssektorin erityispiirteitä suomalaisessa yhteiskunnassa 3) Sote järjestöt

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0392/23. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0392/23. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta 5.12.2018 A8-0392/23 23 8 kohta 8. kehottaa EUH:ta, komissiota, neuvostoa ja yksittäisiä jäsenvaltioita toimimaan strategisesti soveltamalla yhdennettyä lähestymistapaa ja käyttämällä kaikkia käytettävissään

Lisätiedot

Sote himmelien himmeli vai tiekartta hyvinvointiin

Sote himmelien himmeli vai tiekartta hyvinvointiin Sote himmelien himmeli vai tiekartta hyvinvointiin Sote-uudistus ja sosiaaliset oikeudet Vapaus valita toisin seminaari 9.3.2015 Professori Juhani Lehto Kansalaisten oikeudet lainsäädännössä Julkisen vallan

Lisätiedot

kysely ja haastattelut, kevät 2014

kysely ja haastattelut, kevät 2014 kysely ja haastattelut, kevät 2014 Päätöksen äärellä - Avaimet käteen -seminaari, Kaupunkiverstas 25.3.2014 Minna Tarkka, Saija Salonen, Emmi Vainio, Stadi.TV / m-cult Päätöksen äärellä -kehityshanke Päätöksen

Lisätiedot

Lausunnon antaminen Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen väliraportista

Lausunnon antaminen Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen väliraportista Valtuusto 4 10.02.2014 Lausunnon antaminen Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen väliraportista 63/00.04.01/2013 KH 239 Kunnanhallitus 18.6.2013 Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas Taustaa

Lisätiedot

Yhteiskunnallinen eriarvoisuus -ohjelma. Sakari Karvonen SOTERKOn itsearviointi

Yhteiskunnallinen eriarvoisuus -ohjelma. Sakari Karvonen SOTERKOn itsearviointi Yhteiskunnallinen eriarvoisuus -ohjelma Sakari Karvonen SOTERKOn itsearviointi Ohjelman tausta ja tarkoitus Väestön eriarvoisuuden nopea kasvu Yhteiskunnallinen eriarvo vaikuttaa koko väestön hyvinvointiin,

Lisätiedot

Päättäjäkysely Liitteet mediatiedotteeseen Siv Sandberg, tutkija, Åbo Akademi

Päättäjäkysely Liitteet mediatiedotteeseen Siv Sandberg, tutkija, Åbo Akademi Päättäjäkysely 2017 Liitteet mediatiedotteeseen 24.5.2017 Siv Sandberg, tutkija, Åbo Akademi ARTTU2 Päättäjätutkimus 2017: Kuntapäättäjien arviot seuraavien asioiden vaikutuksesta oman kunnan toimintaedellytyksiin

Lisätiedot

Kansallinen kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus. Suomen kestävän kehityksen toimikunnan kokous

Kansallinen kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus. Suomen kestävän kehityksen toimikunnan kokous Kansallinen kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus Suomen kestävän kehityksen toimikunnan kokous 20.12.2012 Taustaa Hallitusohjelman mukaisesti pääministeri Kataisen hallitus uudistaa kansallisen kestävän

Lisätiedot

VAIKUTTAVUUSARVIOINNIN HAASTEET

VAIKUTTAVUUSARVIOINNIN HAASTEET Suomen Akatemia & TEKES seminaari 12.10.2005 VAIKUTTAVUUSARVIOINNIN HAASTEET Arto Mustajoki Helsingin yliopisto Suomen Akatemia Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta (Esityksen alkuosassa on

Lisätiedot

Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko työn murroksesta. 11/2018 Kaisa Oksanen VNK

Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko työn murroksesta. 11/2018 Kaisa Oksanen VNK Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko työn murroksesta 11/2018 Kaisa Oksanen VNK Tunnistaa ja nostaa esiin tulevan päätöksenteon kannalta tärkeitä ja huomiota vaativia asioita Rakentaa pitkän aikavälin

Lisätiedot

Annika Lindblom, pääsihteeri. Kestävän kehityksen toimikunta

Annika Lindblom, pääsihteeri. Kestävän kehityksen toimikunta Annika Lindblom, pääsihteeri Kestävän kehityksen toimikunta Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumuksen päivitys KIITOS OSALLISTUMISESTA! Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus Yhteiskuntasitoumuksen päivitys:

Lisätiedot

Ohjauksen uudet tuulet valtiovarainministeriön näkökulma hallinnon uudistumiseen. Palkeet foorumi Alivaltiosihteeri Päivi Nerg ltanen, VM

Ohjauksen uudet tuulet valtiovarainministeriön näkökulma hallinnon uudistumiseen. Palkeet foorumi Alivaltiosihteeri Päivi Nerg ltanen, VM Ohjauksen uudet tuulet valtiovarainministeriön näkökulma hallinnon uudistumiseen Palkeet foorumi 13.9.2018 Alivaltiosihteeri Päivi Nerg ltanen, VM Sisältö Ohjauksen ajattelukehikot Ohjauksen näkökulma

Lisätiedot

Kokeiluilla ihmislähtöistä ohjausta!

Kokeiluilla ihmislähtöistä ohjausta! Kokeiluilla ihmislähtöistä ohjausta! Kärkihankkeen ja kokeilutoiminnon lyhyt esittely Kaisa Lähteenmäki-Smith VNK, politiikka-analyysiyksikkö Verkostot kokeilukulttuurin vahvistajina tilaisuus Kuntatalolla

Lisätiedot

Muutos on mahdollisuus: kokemuksia muutosten johtamisesta

Muutos on mahdollisuus: kokemuksia muutosten johtamisesta Muutos on mahdollisuus: kokemuksia muutosten johtamisesta Johtajuussymposium: Kehitämme yhdessä- TKI:llä vaikuttavuutta Soteen, Tampere 11.9.2019 Päivi Nerg, Hallintopolitiikan alivaltiosihteeri, Valtiovarainministeriö

Lisätiedot

Luottamus maakunnan uudistusten perustaksi. Luottamus-Savotta LUONNOS

Luottamus maakunnan uudistusten perustaksi. Luottamus-Savotta LUONNOS Luottamus maakunnan uudistusten perustaksi Luottamus-Savotta LUONNOS Luottamusprosessin tavoitteet I/II 1. Lapin sote uudistuksen valmistelun normaali poliittinen prosessi Valmistelussa on ilmennyt tarvetta

Lisätiedot

Ministeriön terveiset: Soteuudistuksen

Ministeriön terveiset: Soteuudistuksen Ministeriön terveiset: Soteuudistuksen tilannekatsaus Terveyttä Lapista -päivät 2.9.2015 Ylitarkastaja Kati Hokkanen Etunimi Sukunimi Perustuslakivaliokunnan lausunnot Perustuslakivaliokunta katsoo, että

Lisätiedot

Kestävän kehityksen ja Agenda 2030:n toimeenpanon kansallinen seuranta. Sami Pirkkala

Kestävän kehityksen ja Agenda 2030:n toimeenpanon kansallinen seuranta. Sami Pirkkala Kestävän kehityksen ja Agenda 2030:n toimeenpanon kansallinen seuranta Sami Pirkkala Agenda2030:n toimeenpanon seurantaa ja arviointia tehdään kolmella tasolla KANSALLINEN ALUEELLINEN GLOBAALI Kuva: Creative

Lisätiedot

YH1 kurssin kertaus. Vallan kolmijakoteoria ja sen toteuttajat Suomessa. Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet. Tasavallan presidentin valinta

YH1 kurssin kertaus. Vallan kolmijakoteoria ja sen toteuttajat Suomessa. Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet. Tasavallan presidentin valinta YH1 kurssin kertaus Vallan kolmijakoteoria ja sen toteuttajat Suomessa Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Tasavallan presidentin valinta Tasavallan presidentin tehtävät ja toimenkuva Tasa-arvoinen

Lisätiedot

Vuosi PKS LAPE Vuosikalenteri 2018

Vuosi PKS LAPE Vuosikalenteri 2018 Vuosi 2018 1 TAMMIKUU 2018 8.1. Hanketiimi 12.1. Lasten terveys, hyvinvointi ja palvelut (THL) aloitusseminaari 12.1. Suppea ohjausryhmä 16.1. Hanketyökokous 16.1. Valtakunnallinen koulukotiseminaari 17.1.

Lisätiedot

Tilannekatsaus Sipilän hallituksen ohjelman toimeenpanoon. Toiminnanjohtajien aamiainen

Tilannekatsaus Sipilän hallituksen ohjelman toimeenpanoon. Toiminnanjohtajien aamiainen Tilannekatsaus Sipilän hallituksen ohjelman toimeenpanoon Toiminnanjohtajien aamiainen 18.11.2015 Sakari Piippo / Valtioneuvoston kanslia Hallituskriisi ja sote-uudistus Hallituskriisi marraskuussa 2015

Lisätiedot

Ajankohtaista JARI KARPPINEN OHJELMAJOHTAJA ASUNNOTTOMUUDEN ENNALTAEHKÄISYN TOIMENPIDEOHJELMA (AUNE)

Ajankohtaista JARI KARPPINEN OHJELMAJOHTAJA ASUNNOTTOMUUDEN ENNALTAEHKÄISYN TOIMENPIDEOHJELMA (AUNE) Ajankohtaista JARI KARPPINEN OHJELMAJOHTAJA ASUNNOTTOMUUDEN ENNALTAEHKÄISYN TOIMENPIDEOHJELMA (AUNE) 2016-2019 Asunnottomuusohjelmien (Paavot ja AUNE) tuloksellisuus ja vaikuttavuus arviointi Tilaajat

Lisätiedot

ISO KUVA, OHJELMATYÖ JA TYÖRYHMÄ- ORGANISAATIO

ISO KUVA, OHJELMATYÖ JA TYÖRYHMÄ- ORGANISAATIO ISO KUVA, OHJELMATYÖ JA TYÖRYHMÄ- ORGANISAATIO ISO KUVA Elämme historiallista murroskautta Jälkiteollisesta ajasta ollaan siirtymässä ajanjaksoon, joka on oraalla, mutta jonka lopullisesta muodosta ei

Lisätiedot

Johtaminen hyvinvointivaltion tulevaisuuden kysymyksenä. Eeva Hellström,

Johtaminen hyvinvointivaltion tulevaisuuden kysymyksenä. Eeva Hellström, Johtaminen hyvinvointivaltion tulevaisuuden kysymyksenä Eeva Hellström, 12.5.2016 Vision Europe Summit 2015: Redesigning European Welfare States Ways Forward Sitra Etunimi Sukunimi 0.0.2015 2 Sitra Eeva

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä

Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä Seinäjoki 8.9.2016 Juha Mieskolainen LSSAVI Juha Mieskolainen, Länsi- ja Sisä Suomen aluehallintovirasto 1 LSSAVIn päihdehaittojen ehkäisyn ja terveyden edistämisen

Lisätiedot

SEKTORITUTKIMUS UUDISTUU. Esko-Olavi Seppälä Esko-Olavi Seppälä / SB

SEKTORITUTKIMUS UUDISTUU. Esko-Olavi Seppälä Esko-Olavi Seppälä / SB SEKTORITUTKIMUS UUDISTUU Esko-Olavi Seppälä 29.8.2007 Neuvon työryhmä 2006-2007 Työssä tuli tarkastella Sektoritutkimuksen kokonaisorganisaatiota Perusrahoituksen kehittämistä kilpaillun rahoituksen suuntaan,

Lisätiedot

TAVOITE 1: Tavoitteena on poistaa köyhyys kaikissa muodoissa kaikkialta.

TAVOITE 1: Tavoitteena on poistaa köyhyys kaikissa muodoissa kaikkialta. TAVOITE 1: Tavoitteena on poistaa köyhyys kaikissa muodoissa kaikkialta. Ei köyhyyttä! Tarkoittaa esimerkiksi: Äärimmäinen köyhyys poistuu ja köyhyydessä elävien määrä vähenee ainakin puolella joka maassa.

Lisätiedot

Demokratiakehitys. Network for European Studies / Juhana Aunesluoma www.helsinki.fi/yliopisto 18.11.2014 1

Demokratiakehitys. Network for European Studies / Juhana Aunesluoma www.helsinki.fi/yliopisto 18.11.2014 1 Demokratiakehitys Opetus- ja kulttuuriministeriön kirjastopäivät Helsinki, 12.11.2014 Juhana Aunesluoma Eurooppa-tutkimuksen verkosto Helsingin yliopisto Network for European Studies / Juhana Aunesluoma

Lisätiedot

Eduskuntatyön erityispiirteistä

Eduskuntatyön erityispiirteistä Eduskuntatyön erityispiirteistä Näin demokratia toimii eduskunta, lainsäädäntö ja kansalaisvaikuttaminen 11.9.2017 johtava tietoasiantuntija Joni Krekola Suomen poliittinen järjestelmä Lainsäädäntövalta:

Lisätiedot

Miksi Avointa Dataa? 11/15/13 Heikki Sundquist

Miksi Avointa Dataa? 11/15/13 Heikki Sundquist Miksi Avointa Dataa? Heikki Sundquist Painovapauslaki 1766 (Chydenius) Vuoden 1766 painovapausasetus, joka säädettiin perustuslakina, takasi laajemman painovapauden kuin missään muualla. Lisäksi lähes

Lisätiedot

Ihanteista todellisuuteen selvitysmiesten työ

Ihanteista todellisuuteen selvitysmiesten työ Ihanteista todellisuuteen selvitysmiesten työ Sairaanhoitopiirin johtaja Rauno Ihalainen Palvelurakenneuudistus opittiinko menneestä, miten ohjata tulevaa? Seminaari 22.8.2013, STAS ja Lääkäriliitto, Helsinki

Lisätiedot

Valtiovarainministeri Mika Lintilän talousarvioehdotus: Luottamusta ihmisille ja yrityksille. 14. elokuuta 2019

Valtiovarainministeri Mika Lintilän talousarvioehdotus: Luottamusta ihmisille ja yrityksille. 14. elokuuta 2019 Valtiovarainministeri Mika Lintilän talousarvioehdotus: Luottamusta ihmisille ja yrityksille 14. elokuuta 2019 Suomen talous kasvaa hidastuen Maailmantalouden kasvu vaimenee Epävarmuuden kasvu vähentää

Lisätiedot

KUNTAYHTYMÄN OMISTAJAOHJAUKSEN KEHITTÄMINEN

KUNTAYHTYMÄN OMISTAJAOHJAUKSEN KEHITTÄMINEN Case: HUS KUNTAYHTYMÄN OMISTAJAOHJAUKSEN KEHITTÄMINEN Kuntamarkkinat 11.9.2019 / hallintojohtaja Lauri Tanner AIEMPI TILANNE JA HAASTEET Jäsenkunnat aktivoituivat Sipilän hallituksen soteuudistuksen kaatumisen

Lisätiedot

Markkinat ja julkinen terveydenhuolto

Markkinat ja julkinen terveydenhuolto Markkinat ja julkinen terveydenhuolto KOMMENTTIPUHEENVUORO Tutkimusjohtaja, dosentti Martti Virtanen Kilpailu- ja kuluttajavirasto Kilpaillut markkinat julkisessa terveydenhuollossa toimiiko? Helsinki

Lisätiedot

SOSIAALIPUMMIT? - Suomalaiset oleskeluyhteiskunnassa

SOSIAALIPUMMIT? - Suomalaiset oleskeluyhteiskunnassa Juho Saari, UEF, KWRC SOSIAALIPUMMIT? - Suomalaiset oleskeluyhteiskunnassa SUOMALAINEN TILANNEKUVA : Tuloerot ovat kansainvälisesti katsoen pienet. Naiset ja miehet ovat tasa-arvoisia. Lasten hyvinvointi

Lisätiedot

Strategisen tutkimuksen rahoitus

Strategisen tutkimuksen rahoitus Strategisen tutkimuksen rahoitus HENVI-LUKE-verkottumistilaisuus 26.1.2015 Tiina Petänen 1 Mitä on strateginen tutkimus? Tässä yhteydessä tarkoitetaan tarvelähtöistä tutkimusta tarpeen määrittelee valtioneuvosto

Lisätiedot

Kepan strategia. Hallituksen esitys Kepan syyskokoukselle

Kepan strategia. Hallituksen esitys Kepan syyskokoukselle Kepan strategia Hallituksen esitys Kepan syyskokoukselle 26..2 Kepan toiminta-ajatus: Kepa kokoaa ja innostaa suomalaista kansalaisyhteiskuntaa toimimaan rohkeasti oikeudenmukaisen maailman puolesta Hyväksytty

Lisätiedot

Aluehallintouudistus

Aluehallintouudistus Aluehallintouudistus www.alueuudistus.fi Tilannekatsaus tammikuu 2016 1.2.2016 1 Juha Sipilän hallitusohjelma Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon yhteensovituksesta tehdään erikseen päätös, jolla

Lisätiedot

Sosiaalipolitiikan tutkimusyksikön. Sosiaalipolitiikan tutkimusyksikkö

Sosiaalipolitiikan tutkimusyksikön. Sosiaalipolitiikan tutkimusyksikkö Sosiaalipolitiikan tutkimusyksikön TUTKIMUSOHJELMA 2015 2019 Sosiaalipolitiikan tutkimusyksikkö www.thl.fi/sospoltutkimus Tutkittua tietoa ja vaihtoehtoja PÄÄTÖKSENTEON TUEKSI Tutkimusohjelma kuvaa tutkimustoiminnan

Lisätiedot

KUUMA-seudun alustavat hallitusohjelmatavoitteet 2019

KUUMA-seudun alustavat hallitusohjelmatavoitteet 2019 KUUMA-johtokunta 28.11.2018 / 54 LIITE 54b KUUMA-seudun alustavat hallitusohjelmatavoitteet 2019 14.11.2018 Antti Kuusela Metropolipolitiikka o Vuonna 2015 nimetyn metropolipolitiikan neuvottelukunnan

Lisätiedot

ForeMassi Osaamisen ennakointi hyvinvointi- ja turvallisuusalalla

ForeMassi Osaamisen ennakointi hyvinvointi- ja turvallisuusalalla ForeMassi 2011 2013 Osaamisen ennakointi hyvinvointi- ja turvallisuusalalla Miksi? Mitä? Miten? Laurea/CoFi-tiimi yliopettaja Tarja Meristö tutkija Jukka Laitinen tutkija Hanna Tuohimaa Avausseminaari

Lisätiedot

Aluehallintouudistus. Tilannekatsaus joulukuu

Aluehallintouudistus. Tilannekatsaus joulukuu Aluehallintouudistus Tilannekatsaus joulukuu 2015 18.12.2015 1 Juha Sipilän hallitusohjelma Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon yhteensovituksesta tehdään erikseen päätös, jolla yksinkertaistetaan

Lisätiedot

Dialogi kansalaistaidoksi! Erätauko elämään! #erätauko

Dialogi kansalaistaidoksi! Erätauko elämään! #erätauko Tervetuloa! Dialogi kansalaistaidoksi! Erätauko elämään! #erätauko Uusi tapa käydä rakentavaa yhteiskunnallista keskustelua. HJELMA 16.30 Tervetuloa ja virittäytyminen Erätauko ja mihin se soveltuu? Miten

Lisätiedot

Kohti Suomi strategiaa. Pääjohtaja, OTT/Tuomas Pöysti

Kohti Suomi strategiaa. Pääjohtaja, OTT/Tuomas Pöysti Kohti Suomi 2030 -strategiaa Pääjohtaja, OTT/Tuomas Pöysti 15.9.2010 Suomen pirulliset haasteet Valtiontalouden tasapainottaminen ja kestävyys vaatii pidemmän ohjelman Kilpailukyvystä ja osaamisesta huolen

Lisätiedot

Avoin data ja kaupunkien strategiset tavoitteet

Avoin data ja kaupunkien strategiset tavoitteet Avoin data ja kaupunkien strategiset tavoitteet 14.6.2017 DataBusiness-kiertue Ari Ylinärä Oulun kaupunki // Konsernihallinto // Tietohallinto Avoimen datan edistäminen 14.6.2017 avoimen datan hanke datatoiveet

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2012

Toimintasuunnitelma 2012 2012 Mites se tehdään? Edarin kokous 12. lokakuuta 2011 Ville Poikolainen Tällä hetkellä strategisempaa ohjausta tekee hallitus muun keskustoimiston ohella. Ohjaavimmat dokumentit laki, säännöt, Aalto-linja

Lisätiedot

OECD:n hallintoministerikokous Helsinki

OECD:n hallintoministerikokous Helsinki OECD:n hallintoministerikokous Helsinki 28.10.2015 Ensimmäinen Suomessa koskaan järjestetty OECD:n ministeritason kokous Suomi isännöi OECD:n hallintoministerien kokousta Helsingissä 28.10.2015. Kokouksen

Lisätiedot

Maakunnalliset strategiat ja palvelulupaus

Maakunnalliset strategiat ja palvelulupaus Maakunnalliset strategiat ja palvelulupaus Hallituksen esityksessä Maakuntalaiksi 35 :ssä säädetään, että maakunnalla on oltava strategia, jossa maakuntavaltuusto päättää maakunnan toiminnan ja talouden

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistuksen ohjausryhmän valmisteleva kokous. 2. Valmistelun tiedotuksesta sopiminen

Maakunta- ja soteuudistuksen ohjausryhmän valmisteleva kokous. 2. Valmistelun tiedotuksesta sopiminen Maakunta- ja soteuudistuksen ohjausryhmän valmisteleva kokous Aika: 2.8.2016 klo 14- Paikka: Läsnä: Keski-Suomen liitto, Kokoushuone Anni Osallistujalista liitteenä 1. Avaus ja järjestäytyminen Kuntavaaleissa

Lisätiedot

Kuntalaisaktivismi pelastaa demokratian?

Kuntalaisaktivismi pelastaa demokratian? Kuntalaisaktivismi pelastaa demokratian? Tuusula 5.10.2017 Julia Jousilahti Tutkija, projektipäällikkö Demos Helsinki @juliajousilahti Demos Helsinki Riippumaton yhdistysmuotoinen ajatushautomo, perustettu

Lisätiedot

10 TAPAA KÄYTTÄÄ IDEASEINÄÄ

10 TAPAA KÄYTTÄÄ IDEASEINÄÄ 10 TAPAA KÄYTTÄÄ IDEASEINÄÄ Ideoi, inspiroidu, innovoi pienessä tai suuressa ryhmässä AE Partners Oy MIKÄ ON IDEA WALL? Idea Wall on verkkopalvelu, jossa osallistujat jakavat avoimesti ja anonyymisti ideoita

Lisätiedot

Kokous 2/2009 Paikka: Hallituksen kokoushuone

Kokous 2/2009 Paikka: Hallituksen kokoushuone 1, pj. 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston johtosäännön 33 :n mukaa kutsu hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä viimeistään kolme arkipäivää ennen kokousta. Kokouskutsussa on

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön peruslinjauksia

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön peruslinjauksia Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön peruslinjauksia Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki Rovaniemi 4.10.2011 Lainsäädännön uudistamisen tilanne Terveydenhuoltolaki (1326/2010)

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistaminen jatkuu - maakuntauudistus etenee. Varautuminen

Pelastustoimen uudistaminen jatkuu - maakuntauudistus etenee. Varautuminen Pelastustoimen uudistaminen jatkuu - maakuntauudistus etenee Varautuminen Pelastustoimen ajankohtaisseminaari 22.11.2018 Varautumisjohtaja Jussi Korhonen, SM Varautuminen: pelastustoimen uudistus ja maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Jari Stenvall. HTT, Professori

Jari Stenvall. HTT, Professori Jari Stenvall Tampereen yliopisto HTT, Professori Jari.stenvall@uta.fi Muutos prosessina 1. Shokkivaihe Erityisesti henkilöstö lamaantuu 2. Toiveen heräämisvaihe Tunnelma menee ylös ja alas 3. Sopeutumisvaihe

Lisätiedot

Suomen julkisen hallinnon ja palveluiden haasteet - case maku- sote - tavoitteet? - etenemispolkuja?

Suomen julkisen hallinnon ja palveluiden haasteet - case maku- sote - tavoitteet? - etenemispolkuja? Suomen julkisen hallinnon ja palveluiden haasteet - case maku- sote - tavoitteet? - etenemispolkuja? Hallintopolitiikan alivaltiosihteeri Päivi Nerg 4.4.2019 1 8.1.2019 Uudistukset Pääministeri Matti Vanhasen

Lisätiedot

NodeHealth: Innovaatioiden haltuunotto ja diffuusio julkisyksityisissä terveyspalveluissa

NodeHealth: Innovaatioiden haltuunotto ja diffuusio julkisyksityisissä terveyspalveluissa : Innovaatioiden haltuunotto ja diffuusio julkisyksityisissä terveyspalveluissa Jani Johanson, professori, Johtamiskorkeakoulu, Tampereen yliopisto Päivi Husman, teemajohtaja, Työhön osallistuminen ja

Lisätiedot

Kuluttajatutkimuskeskuksen yhdistäminen Helsingin yliopistoon

Kuluttajatutkimuskeskuksen yhdistäminen Helsingin yliopistoon Kuluttajatutkimuskeskuksen yhdistäminen Helsingin yliopistoon - informaatiotilaisuus henkilöstölle 7.5.2014 Johtaja Riitta Maijala Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot