Tuntisuunnitelmamalli: Sisäistetty kulttuuri

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tuntisuunnitelmamalli: Sisäistetty kulttuuri"

Transkriptio

1 Tuntisuunnitelmamalli: Sisäistetty kulttuuri Oppimistavoitteet 2.4 Vaihe: II Ennakkovalmistelut Tulosteet Presidentti Obaman puheesta, teksti saatavilla: or Opetustilassa on oltava ainakin yksi tietokone, jossa verkkoyhteys. Video saatavilla: Työskentelyryhmät Itsenäisesti/pienessä ryhmässä Aika (tarvittava kokonaisaika) minuuttia Taustatietoa opettajalle sisäistetyn kulttuurin määritelmä Ho, D. Y. F. (1995). Internalized culture, culturocentrism, and transcendence. Counseling Psychologist, 23, No. 1, yksilölliset erot, sekä kvalitatiitiviset että kvantitatiiviset, siinä, kuinka ihmiset todellisuudessa altistuvat heitä ympäröivälle kulttuurille, oppivat siitä ja saavat siitä vaikutteita; toisin sanoen yksilölliset erot enkulturaatiossa. - kulttuurin vaikutus yksilöön, joka muovaa (ei määritä) persoonallisuuden muodostumista ja useita psykologisia toimintoja. Sisäistetty kulttuuri vaikuttaa esimerkiksi ihmisen kognitioon. - on eri asia kuin johonkin kulttuuriseen ryhmään kuuluminen. Kulttuuriseen ryhmään kuuluminen ei sinällään ole psykologinen muuttuja, mutta sisäistetty kulttuuri on samalla tavoin kuin fyysinen ikä, sukupuoli tai sosioekonominen asema eivät itsessään ole psykologisia muuttujia, mutta kypsyys, sosiaalinen sukupuoli ja luokkaidentiteetti ovat. > Kulttuuria siis lähestytään antropologisen käsitteen sijaan psykologisena tai yksilötason käsitteenä. - Sisäistetyn kulttuurin erot nousevat enkulturaation eroista. Samankaltaisessa sosioekonomisessa asemassa olevilla, eri kulttuureihin kuuluvilla ihmisillä voi olla keskenään enemmän yhteistä kuin samaan kulttuuriin kuuluvilla, erilaisessa sosioekonomisessa asemassa olevilla. Kansallisuuksien tai etnisten ryhmien väliset erot tapaavat vähentyä tai jopa hävitä kokonaan tutkimuksissa, joissa sosioekonominen asema on kontrolloitu muuttuja. Esimerkiksi Cashmoren ja Goodnow n (1986) tutkimuksen mukaan erot vanhempien arvoissa

2 Australiassa asuvien angloaustralialaisten ja italialaisten välillä vähenivät kun sosioekonominen asema otettiin yhdeksi indikaattoriksi. Lambert (1987) raportoi samansuuntaisesta tuloksesta lastenkasvatukseen liittyvissä arvoissa kymmenen maan välillä. alakulttuuriset erot saman kulttuurisen ryhmän sisällä, miesten ja naisten, vanhojen ja nuorten tai rikkaiden ja köyhien välillä. Enkulturaatio Grusec, Joan E.; Hastings, Paul D. "Handbook of Socialization: Theory and Research", 2007, Guilford Press - prosessi jonka aikana ihmiset sisäistävät ympäröivän kulttuurin vaatimukset ja omaksuvat kulttuurissa sopivana tai välttämättöminä pidetyt arvot ja käyttäytymismallit. - vaikutteet jotka rajoittavat, ohjaavat ja muovaavat yksilöä (joko tarkoituksellisesti tai ei). Vaikutteisiin kuuluu vanhemmat, muut aikuiset ja ikätoverit. Aktiviteetit 1. Videon katselu (15-30 minuuttia) Opettaja kertoo videon tapahtumien taustoista (jonkin verran taustatietoa annetaan myös opiskelijan tehtävälomakkeessa). Opiskelijat katsovat videon tai esimerkiksi vartin mittaisen pätkän siitä. (tehtävälomakkeen tehtävät 1 ja 2) 2. Opiskelijoiden vaikutelmat puheesta (10 minuuttia) Opiskelijat pohtivat omaa reaktiotaan puheeseen itsenäisesti ja kirjoittavat paperille viisi sanaa, jotka kuvaavat reaktiota parhaiten. Sitten he keskustelevat reaktioistaan 3-4 opiskelijan ryhmissä. Onko suhtautumisissa eroja? Monikulttuurisissa opetusryhmissä pienryhmät kannattaa muodostaa siten, että kussakin ryhmässä on opiskelijoita eri kulttuuritaustoista. (tehtävälomakkeen tehtävä 3) 3. Oman suhtautumisen syvempi analyysi (20 minuuttia) Opiskelijat keskustelevat pienissä ryhmissä, mikä tekstissä saa heidät reagoimaan tietyllä tavalla. Tietyt Obaman käyttämät ilmaisut ja sanat? Vai koko puhe? Vai tapa, jolla se esitetään? (tehtävälomakkeen tehtävä 4) 4. Käsitteen sisäistetty kulttuuri määritelmä (opettajavetoinen), ryhmäkeskustelu sen soveltamisesta tunnereaktioiden analyysissa (20 minuuttia) Opettaja määrittelee käsitteen sisäistetty kulttuuri (määritelmä myös tehtävälomakkeessa). Opiskelijat pohtivat pienissä ryhmissä omaa sisäistettyä kulttuuriaan ja sen vaikutusta Obaman puheen synnyttämään reaktioon. Lopuksi opiskelijoita voi kehottaa kuvittelemaan vastaavan tilanteen kotimaassaan: valtionpäämiehen pitämässä puhetta kansallisen tragedian jälkeen. (tehtävälomakkeen tehtävät 5, 6 (ja 7)) Muunneltavuus käännöskursseille/integroituun opetukseen Aktiviteettien 1-4 lisäksi osa puheesta voidaan antaa opiskelijoille käännettäväksi. Käännös tulisi julkaistavaksi suurimman kansallisen sanomalehden verkkosivuilla otsikolla Obaman puhe

3 kokonaisuudessaan. Kääntäjän haasteena tässä tehtävässä on irtautua omasta sisäisestä kulttuuristaan niin, ettei se vaikuta Obaman sanomaan.

4 Opiskelijan tehtävälomake: Sisäistetty kulttuuri Tehtävä 1 Näet pian videon Presidentti Obaman puheesta, jonka hän piti Tusconin ampumistragedian muistotilaisuudessa vuonna Jotta puheen sisältö avautuisi paremmin, lue alta tapauksen taustoista. Tucsonin ampumiset vuonna 2011 Tammikuun 8. päivä vuonna 2011 yksinäinen asemies avasi tulen kongressiedustaja Gabrielle Giffordin järjestämässä Congress on Your Corner ( kongressi kotikulmilla ) tapahtumassa Tucsonissa, Arizonassa. Kuusi ihmistä sai surmansa ja 13 haavoittui, myös edustaja Giffords, jota luoti osui päähän. Kuolleiden joukossa oli mm. tuomari John M. Roll. 22-vuotias Jared Lee Loughner, jota kuvailtiin marihuanaa polttelevaksi yksineläjäksi, taltutettiin ja pidätettiin paikan päällä. Hän sai syytteet sekä osavaltion että liittovaltion tuomioistuimissa, koska hän ampui kongressiedustajaa ja liittovaltion tuomioistuimen tuomaria. Lähde: Lisätietoa: Tehtävä 2 Katso n. 15 minuutin pätkä Presidentti Obaman puheesta Tucsonin muistotilaisuudessa v Puheen käsikirjoitus saatavilla täältä: Tehtävä 3 Kirjoita viisi sanaa, jotka parhaiten kuvaavat suhtautumistasi puheeseen.

5 Tehtävä 4 (ryhmässä): Keskustelkaa ryhmässä omista reaktioistanne ja pohtikaa reaktioiden syitä mikä tekstissä herätti kyseiset tuntemukset. Tietyt Obaman käyttämät ilmaisut tai sanat? Puhe kokonaisuudessaan mistä puhutaan ja millä tavalla? Vai kenties esitystapa? (Tee tähän muistiinpanoja omista ja opiskelijatovereittesi ajatuksista.) Tehtävä 5 Lue alla oleva sisäistetyn kulttuurin määritelmä. SISÄISTETTY KULTTUURI Kulttuurinen käytäntö tai muu kulttuurisidonnainen asia on sisäistetty jos ihminen hallitsee sen täysin ja toimii sen mukaisesti tiedostamattaan. (esim. äidinkielen oikeaoppinen käyttäminen, itselle tutun pelin säännöt). Sisäistetyn kulttuurin vaikutus johonkin käyttäytymistottumukseemme tai -tapaamme voi olla joko tiedostettua tai tiedostamatonta. Silloin kun ihminen ei tiedosta sisäistetyn kulttuurin vaikutusta omaan käyttäytymiseensä tai asenteisiinsa, omaa käyttäytymistä pidetään usein luonnollisena, loogisena, järjenmukaisena, muiden kulttuurien käyttäytymismalleja ja asenteita parempana. Tällaista suhtautumista kutsutaan joskus termillä etnosentrinen. Jos haluaa kehittyä hyväksi kulttuurienväliseksi viestijäksi, on ensiarvoisen tärkeää ymmärtää sisäistetyn kulttuurin vaikutus omaan käyttäytymiseen, lisätä omaa kulttuuritietoisuuttaan ja irtautua etnosentrismistä. Esimerkkejä sisäistetystä kulttuurista: jokin pikkulapsena opittu äidinkielen kielioppisääntö

6 lapsesta asti tuttu iltarukous tms. Esimerkkejä kulttuurista, joka on tuttu mutta ei sisäistetty vasta opeteltu vieraan kielen kielioppiasia rukous, joka on opeteltu aikuisena johonkin uskontoon kääntymisen jälkeen Tehtävä 6: Pohdi nyt omaa sisäistettyä kulttuuriasi; luuletko sillä olleen vaikutusta suhtautumiseesi Presidentti Obaman puheeseen? Jos, niin miten? Pohtikaa asiaa kolmen opiskelijatoverin kanssa. Vaihtakaa sitten ajatuksia myös muiden ryhmien kanssa. (Tee tähän muistiinpanoja omista ja opiskelijatovereittesi ajatuksista.)

7 Tehtävä 7 (jos on aikaa): Koko luokka/pienissä ryhmissä: Kuvitelkaa Tucsonin tragediaa vastaava tilanne kotimaassanne: valtionpäämies pitämässä puhetta kansallisen murhenäytelmän jälkeen. Poikkeaako tilanne Tucsonin muistotilaisuudesta ja Obaman puheesta? Millä tavoin?

Tuntisuunnitelmamalli: Johdatus jäävuoriteoriaan (kulttuurin jäävuorimalli)

Tuntisuunnitelmamalli: Johdatus jäävuoriteoriaan (kulttuurin jäävuorimalli) Tuntisuunnitelmamalli: Johdatus jäävuoriteoriaan (kulttuurin jäävuorimalli) Oppimistavoitteet 1.1, 1.2, 3.1, 3.2, 3.3 Vaihe (I, II, III) Opettajan harkinnan mukaan. Ennakkovalmistelut Multimedialaitteisto

Lisätiedot

Tuntisuunnitelmamalli: Kulttuurienvälisiä peruskäsitteitä

Tuntisuunnitelmamalli: Kulttuurienvälisiä peruskäsitteitä Tuntisuunnitelmamalli: Kulttuurienvälisiä peruskäsitteitä Oppimistavoitteet 1.1, 1.2 Vaihe (I, II, III) I Ennakkovalmistelut Opiskelijoiden ei tarvitse valmistautua etukäteen. Opettaja voi tutustua keskeisiin

Lisätiedot

Tuntisuunnitelmamalli: Matkaesitteiden reaaliat

Tuntisuunnitelmamalli: Matkaesitteiden reaaliat Tuntisuunnitelmamalli: Matkaesitteiden reaaliat Oppimistavoitteet 2.3 Vaihe: I Ennakkovalmistelut Matkaesitteitä opiskelijoiden kotiseudusta tai kotimaasta opiskelijoiden äidinkielellä. Myös matkailuun

Lisätiedot

Tuntisuunnitelmamalli: Kulttuuriarvojen vertailua Hofsteden mallin mukaan

Tuntisuunnitelmamalli: Kulttuuriarvojen vertailua Hofsteden mallin mukaan Tuntisuunnitelmamalli: Kulttuuriarvojen vertailua Hofsteden mallin mukaan Oppimistavoitteet 1.2 Vaihe (I, II, III) I (jos Hofstede ei ole opiskelijoille tuttu). II tai III (jos Hofstede on tuttu jos näin

Lisätiedot

MONIKULTTUURISEN OPETUKSEN JA OHJAUKSEN HAASTEET. Selkokielen käyttö opetuksessa. Suvi Lehto-Lavikainen, Koulutuskeskus Salpaus

MONIKULTTUURISEN OPETUKSEN JA OHJAUKSEN HAASTEET. Selkokielen käyttö opetuksessa. Suvi Lehto-Lavikainen, Koulutuskeskus Salpaus MONIKULTTUURISEN OPETUKSEN JA OHJAUKSEN HAASTEET Selkokielen käyttö opetuksessa Suvi Lehto-Lavikainen, Koulutuskeskus Salpaus Ihmisten viestinnän epätarkkuus johtaa usein virheellisiin tulkintoihin keskusteluissa!

Lisätiedot

Mikä ihmeen Global Mindedness?

Mikä ihmeen Global Mindedness? Ulkomaanjakson vaikutukset opiskelijan asenteisiin ja erilaisen kohtaamiseen Global Mindedness kyselyn alustavia tuloksia Irma Garam, CIMO LdV kesäpäivät 4.6.2 Jun- 14 Mikä ihmeen Global Mindedness? Kysely,

Lisätiedot

Innostunut oppilaskunta. Koulutus peruskoulun oppilaskuntatoiminnan ohjaajille

Innostunut oppilaskunta. Koulutus peruskoulun oppilaskuntatoiminnan ohjaajille Innostunut oppilaskunta Koulutus peruskoulun oppilaskuntatoiminnan ohjaajille Tervetuloa! 2,5 tuntia Kaksi osiota Vaikuttavat oppilaat Kannustavat aikuiset Teemaan johdattavat videot sekä keskustelu- ja

Lisätiedot

ROMANILASTEN PERUSOPETUKSEN TUKEMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

ROMANILASTEN PERUSOPETUKSEN TUKEMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA ROMANILASTEN PERUSOPETUKSEN TUKEMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA SISÄLLYSLUETTELO 1. Romanioppilaiden määrä ja opetuksen vastuutahot kunnassa 3 2. Romanioppilaan kohtaaminen 4 3. Suvaitsevaisuuden ja hyvien

Lisätiedot

MATEMATIIKAN PERUSKURSSI b

MATEMATIIKAN PERUSKURSSI b MATEMATIIKAN PERUSKURSSI b Anna Kaasinen Itä-Suomen yliopisto Syksy 2016 Anna Kaasinen (Itä-Suomen yliopisto) MATEMATIIKAN PERUSKURSSI b Syksy 2016 0 / 9 MITÄ FLIPPED CLASSROOM ON? Flipped classroom eli

Lisätiedot

Ohjelma tänään: Etätehtävä täksi kerraksi. Toimiva työyhteisö organisaatiokäyttäytyminen LEA2LL068:28 Orientaatio Riitta Rautava

Ohjelma tänään: Etätehtävä täksi kerraksi. Toimiva työyhteisö organisaatiokäyttäytyminen LEA2LL068:28 Orientaatio Riitta Rautava Toimiva työyhteisö organisaatiokäyttäytyminen LEA2LL068:28 Orientaatio 17.1.2008 Riitta Rautava Ohjelma tänään: Tehtävän 1 purku (lehtiartikkeli) Mitä ORGANISAATIOKÄYTTÄYTYMINEN tarkoittaa yksilö ja ryhmäpohdintaa

Lisätiedot

Elämänkumppani voi löytyä mistä vain ja miten vain

Elämänkumppani voi löytyä mistä vain ja miten vain Elämänkumppani voi löytyä mistä vain ja miten vain Monikulttuuriset parisuhteet entistä arkipäiväisempiä Tilastojen valossa lisääntyvät jatkuvasti Parin haku kansainvälistyy Globalisaatiokehityksen vaikuttaa

Lisätiedot

Jokainen ryhmäläinen kertoo vuorollaan ensimmäisen ajatuksen, joka tulee mieleen sanasta itsetunto.

Jokainen ryhmäläinen kertoo vuorollaan ensimmäisen ajatuksen, joka tulee mieleen sanasta itsetunto. Julkinen itsetunto Muille näyttäytyvä itse-tunto on julkista itsetuntoa. Julkista itsetuntoa kuvaa henkilön tapa tuoda ilmi itsetuntoaan käytöksellään, toiminnallaan ja puheellaan. Julkista itsetuntoa

Lisätiedot

Tukikeskustelukoulutus. Tukikeskustelutyökaluna Olen jotain erityistä (Peter Vermeulen) Sari Kujanpää Psykologi, psykoterapeutti (VET)

Tukikeskustelukoulutus. Tukikeskustelutyökaluna Olen jotain erityistä (Peter Vermeulen) Sari Kujanpää Psykologi, psykoterapeutti (VET) Tukikeskustelukoulutus Tukikeskustelutyökaluna Olen jotain erityistä (Peter Vermeulen) Sari Kujanpää Psykologi, psykoterapeutti (VET) Peter Vermeulen Olen jotakin erityistä Kuinka kertoa lapsille ja nuorille

Lisätiedot

1. Valitse jokin neljästä tarinasta ja tulosta lapsen kuva. Jos tulostusmahdollisuutta ei ole, voit etsiä kuvan esim. lehdestä.

1. Valitse jokin neljästä tarinasta ja tulosta lapsen kuva. Jos tulostusmahdollisuutta ei ole, voit etsiä kuvan esim. lehdestä. OHJEET TUOKION TOTEUTTAMISTA VARTEN Tarvitset - tarinan ja kuvan - joko seinälle kiinnitettävät rastitehtävät ja niihin liittyvät materiaalit tai jokaiselle lapselle oman tehtäväpaperin - piirustuspaperia

Lisätiedot

Tasa-arvoista ja sukupuolisensitiivistä varhaiskasvatusta

Tasa-arvoista ja sukupuolisensitiivistä varhaiskasvatusta Tasa-arvoista ja sukupuolisensitiivistä varhaiskasvatusta Outi Ylitapio-Mäntylä Lapin yliopisto Seminaari 27.10.2011: Varhaiskasvatus ja perusopetus edistämään tyttöjen ja poikien tasa-arvoa Lastentarhaopettajien

Lisätiedot

TYÖNHAUN DOKUMENTIT OTTY RY:N SPARRAUSAAMU 23.11.2010 INSINÖÖRIT JA EKONOMIT TALO, SEMINAARILUOKKA

TYÖNHAUN DOKUMENTIT OTTY RY:N SPARRAUSAAMU 23.11.2010 INSINÖÖRIT JA EKONOMIT TALO, SEMINAARILUOKKA TYÖNHAUN DOKUMENTIT OTTY RY:N SPARRAUSAAMU INSINÖÖRIT JA EKONOMIT TALO, SEMINAARILUOKKA TYÖNHAUSSA TEHOKKAAT CV JA TYÖHAKEMUS Opit tunnistamaan osaamistasi ja kohdentamaan työnhakuasi Ura- ja rekryasiamiehet

Lisätiedot

Aasian kieliä ja kulttuureita tutkimassa. Paja

Aasian kieliä ja kulttuureita tutkimassa. Paja Esittäytyminen Helpottaa tulevan päivän kulkua. Oppilaat saavat lyhyesti tietoa päivästä. Ohjaajat ja oppilaat näkevät jatkossa toistensa nimet nimilapuista, ja voivat kutsua toisiaan nimillä. Maalarinteippi,

Lisätiedot

Taivas+Helvettikirjan. opetuksessa. Opettajan ohje. One on One Publishing Oy, Henry Fordin Katu 6, 00150 Helsinki www.taivasjahelvetti.

Taivas+Helvettikirjan. opetuksessa. Opettajan ohje. One on One Publishing Oy, Henry Fordin Katu 6, 00150 Helsinki www.taivasjahelvetti. Taivas+Helvettikirjan käyttäminen opetuksessa Opettajan ohje Taivas+Helvetti Taivas+Helvetti Vol. 1 julkaistiin vuonna 2013 ja sen suosio ylitti kaikki odotukset. Lukijat inspiroituivat kirjan rehellisistä

Lisätiedot

YSILUOKKA. Tasa-arvo yhteiskunnassa ja työelämässä

YSILUOKKA. Tasa-arvo yhteiskunnassa ja työelämässä YSILUOKKA Tasa-arvo yhteiskunnassa ja työelämässä Sisältö ja toteutus Tunnin tavoitteena on, että oppilaat ymmärtävät mitä sukupuolten välinen tasaarvo tarkoittaa Suomessa, mitä tasa-arvoon liittyviä haasteita

Lisätiedot

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus)

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus) 14 E KYSYMYSPAKETTI Elokuvan katsomisen jälkeen on hyvä varata aikaa keskustelulle ja käydä keskeiset tapahtumat läpi. Erityisesti nuorempien lasten kanssa tulee käsitellä, mitä isälle tapahtui, sillä

Lisätiedot

Ympäristöön säilötty muisti auttaa selviytymään arjessa. Kouvolan seudun Muisti ry Dos. Erja Rappe

Ympäristöön säilötty muisti auttaa selviytymään arjessa. Kouvolan seudun Muisti ry Dos. Erja Rappe Ympäristöön säilötty muisti auttaa selviytymään arjessa Kouvolan seudun Muisti ry 14.2.2017 Dos. Erja Rappe 9.2.2017 Al Esityksen sisältö Ympäristö ja hyvinvointi Muistisairaalle tärkeitä ympäristötekijöitä

Lisätiedot

Kuva: Unelmien koulu, jonka on piirtänyt 12-vuotias Elish Nepalista. Lapsi on mukana Fidan kummiohjelmassa, ja koulu jota hän käy, on hyvin paljon

Kuva: Unelmien koulu, jonka on piirtänyt 12-vuotias Elish Nepalista. Lapsi on mukana Fidan kummiohjelmassa, ja koulu jota hän käy, on hyvin paljon 1 Suomen keskustelussa mainitaan usein OPPIMISVELVOLLISUUS, mutta kyseessä on lapsen oikeus käydä koulua YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen 28. artikla: Lapsilla on oikeus käydä koulua. Lapsityö (LOS 31.

Lisätiedot

Ajatuksia kulttuurisensitiivisyydestä

Ajatuksia kulttuurisensitiivisyydestä Ajatuksia kulttuurisensitiivisyydestä Mitä kulttuurisensitiivisyys on? Kulttuurisensitiivisyydellä tarkoitetaan halua, kykyä ja herkkyyttä ymmärtää eri taustoista tulevaa ihmistä (THL) Positiivinen, toista

Lisätiedot

8 UNI JA LEPO. sivut 85-91

8 UNI JA LEPO. sivut 85-91 8 UNI JA LEPO sivut 85-91 Mene janalle oikeaan kohtaan Kuinka paljon nukuit viime yönä? Kuinka paljon nukuit la-su välisenä yönä? Minkälainen vireystilasi on juuri nyt? Oletko aamu- vai iltaihminen? ABC:

Lisätiedot

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaamisen arviointi Osaamisen arvioinnin tavoitteena oli LEVEL5:n avulla tunnistaa osaamisen taso, oppiminen

Lisätiedot

AMMATTILAISEKSI KANSAINVÄLISESTI 15 osp

AMMATTILAISEKSI KANSAINVÄLISESTI 15 osp Paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuva tutkinnon osa AMMATTILAISEKSI KANSAINVÄLISESTI 15 osp Ammattilaiseksi kansainvälisesti tutkinnon osa tarjoaa opiskelijalle yksilöllisen mahdollisuuden lisätä

Lisätiedot

SEISKALUOKKA. Itsetuntemus ja sukupuoli

SEISKALUOKKA. Itsetuntemus ja sukupuoli SEISKALUOKKA Itsetuntemus ja sukupuoli Tavoite ja toteutus Tunnin tavoitteena on, että oppilaat pohtivat sukupuolen vaikutusta kykyjensä ja mielenkiinnon kohteidensa muotoutumisessa. Tarkastelun kohteena

Lisätiedot

Miten kurssit tehdään Eirassa?

Miten kurssit tehdään Eirassa? Miten kurssit tehdään Eirassa? Peruskoulussa sinun pitää olla tunneilla, tehdä kurssiin kuuluvat tehtävät ja osallistua loppukokeisiin. Verkkokurssit (suomen kielen kirjoituskurssi s2kki2v ja s2klu2v)

Lisätiedot

KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA. Vuosille

KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA. Vuosille KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA Vuosille 2017-18 1 KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Tasa-arvolaki koulussa 3. Yhdenvertaisuuden

Lisätiedot

Metsäniityn päiväkodin montessoriryhmien varhaiskasvatussuunnitelma

Metsäniityn päiväkodin montessoriryhmien varhaiskasvatussuunnitelma Metsäniityn päiväkodin montessoriryhmien varhaiskasvatussuunnitelma Metsäniityn päiväkodissa toimii 3-5-vuotiaiden ryhmä Peilivuori ja 1-4 vuotiaiden ryhmä Salasaari. Molemmissa ryhmissä toimitaan montessoripedagogiikan

Lisätiedot

TÄRKEÄÄ HUOMIOITAVAA ***

TÄRKEÄÄ HUOMIOITAVAA *** Ilmiö: Muuttuvat perhemallit. Kirja: Kolu Siri, Kesän jälkeen kaikki on toisin. Otava 2016. Lyhyt kuvaus kirjasta: Kesän jälkeen kaikki on toisin -teoksen päähenkilö Peetu on 17- vuotias transnuori, joka

Lisätiedot

OSAAVA KANSALAISOPISTON TUNTIOPETTAJA OPPIMISYMPÄRISTÖÄ RAKENTAMASSA

OSAAVA KANSALAISOPISTON TUNTIOPETTAJA OPPIMISYMPÄRISTÖÄ RAKENTAMASSA OSAAVA KANSALAISOPISTON TUNTIOPETTAJA OPPIMISYMPÄRISTÖÄ RAKENTAMASSA SVV-seminaari Tampere 18.-19.1.2013 Päivi Majoinen! TUTKIMUKSELLISET LÄHTÖKOHDAT Kansalaisopistoissa paljon tuntiopettajia, jopa 80

Lisätiedot

Peilaus minä ja muut. Tavoite. Peilaus

Peilaus minä ja muut. Tavoite. Peilaus Peilaus minä ja muut Tavoite Tavoitteena on tuoda esille nuorten liikennekäyttäytymiseen vaikuttavia seikkoja. Erityisesti pyritään tuomaan näkyviin riskikäyttäytymiseen vaikuttavia harhakäsityksiä, joukkoharhoja.

Lisätiedot

Sanastoa. Kotopaikka-hanke

Sanastoa. Kotopaikka-hanke Kotopaikka-hanke 16.3.2018 Etnisyys Sanan alkuperä on sanoissa heimo, rotu ja kansa. Etnisyys jaetaan objektiiviseen ja subjektiiviseen etnisyyteen. Objektiivisella etnisyydellä tarkoitetaan ulkoisesti

Lisätiedot

Ajanhallinta ja suunnitelmallinen opiskelu

Ajanhallinta ja suunnitelmallinen opiskelu Ajanhallinta ja suunnitelmallinen opiskelu Tavoitteista Ajankäytöstä Suunnitelmallisuudesta 4.10.2013 esitys tulee http://teemailtapaivat.wikispaces.com Aika http://www.locksleynet.com/wp-content/uploads/2010/07/24-hour-clock.jpg

Lisätiedot

Uusien opiskelijoiden huomioiminen Sosiaalipoliittinen asiantuntija Ville Ritola

Uusien opiskelijoiden huomioiminen Sosiaalipoliittinen asiantuntija Ville Ritola Uusien opiskelijoiden huomioiminen 20.8.2018 Sosiaalipoliittinen asiantuntija Ville Ritola Muistutetaan mieleen mitä uudella opiskelijalla on edessään Mitä tukitoimintoja uudelle opiskelijalle on? Voisiko

Lisätiedot

Monikulttuurisuus työyhteisössä. Kontulan vanhustenkeskus, osasto 5 Eeva Oinonen

Monikulttuurisuus työyhteisössä. Kontulan vanhustenkeskus, osasto 5 Eeva Oinonen Monikulttuurisuus työyhteisössä Kontulan vanhustenkeskus, osasto 5 Eeva Oinonen 31.5.2011 Kulttuurienvälisen vuorovaikutuksen suurin haaste ei ole vieraan kulttuurin tuntemus, vaan oman kulttuurin tuntemus

Lisätiedot

Tuumasta toimeen lasten kasvun tukemisen resurssit luovasti käyttöön hanke 2006 2008. Maahanmuuttajalapsen kotoutumissuunnitelma

Tuumasta toimeen lasten kasvun tukemisen resurssit luovasti käyttöön hanke 2006 2008. Maahanmuuttajalapsen kotoutumissuunnitelma Maahanmuuttajalapsen kotoutumissuunnitelma Lapsen kotoutumissuunnitelma on suunnattu kaikille alle 17 vuotiaille maahanmuuttajalapsille heidän kotoutumisensa tueksi ja tarvittavien tietojen siirtymiseksi.

Lisätiedot

Oman oppimisen koontia. Tiina Pusa

Oman oppimisen koontia. Tiina Pusa Oman oppimisen koontia Tiina Pusa 15.11.2015 Oppimispäiväkirja (tehtävä 3) Opiskelija tuo kurssilla muodostunutta omaa henkilökohtaista oppimistaan esille oppimispäiväkirjan avulla. Oppimispäiväkirja on

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

Haastattelututkimus: (2009) Miten lastentarhanopettaja ja koulunopettaja kohtaavat muslimilapsen ja hänen perheensä päiväkoti- ja kouluympäristössä?

Haastattelututkimus: (2009) Miten lastentarhanopettaja ja koulunopettaja kohtaavat muslimilapsen ja hänen perheensä päiväkoti- ja kouluympäristössä? Haastattelututkimus: (2009) Miten lastentarhanopettaja ja koulunopettaja kohtaavat muslimilapsen ja hänen perheensä päiväkoti- ja kouluympäristössä? Hannele Karikoski, KT, yliopistonlehtori Oulun yliopisto

Lisätiedot

Say it again, kid! - peli ja puheteknologia lasten vieraan kielen oppimisessa

Say it again, kid! - peli ja puheteknologia lasten vieraan kielen oppimisessa Say it again, kid! - peli ja puheteknologia lasten vieraan kielen oppimisessa Sari Ylinen, Kognitiivisen aivotutkimuksen yksikkö, käyttäytymistieteiden laitos, Helsingin yliopisto & Mikko Kurimo, signaalinkäsittelyn

Lisätiedot

NUKKUMAANMENO. kuvat: Ilona Vestu 1

NUKKUMAANMENO. kuvat: Ilona Vestu 1 kuvat: Ilona Vestu 1 NUKKUMAANMENO Nukkumaanmenoaika voi olla perheille useista eri syistä vaikeaa. Vanhempana on hyvä miettiä, mitä nämä syyt voivat olla ja mitä lapsi tilanteesta ajattelee. En tykkää

Lisätiedot

Ryhmämallitusohje 2016

Ryhmämallitusohje 2016 LUONTAISET TAIPUMUKSET Ryhmämallitusohje 2016 Kalevi Sipinen RYHMÄMALLITUSOHJEITA: VAIHE 1 Mallittamalla otetaan tietoiseen käyttöön olemassa olevia taitoja/mestaruutta LUONTAISET TAIPUMUKSET RYHMÄMALLITUS:

Lisätiedot

Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille.

Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan (PWR1) Valitaan

Lisätiedot

Kotipuu. Anita Novitsky, Monikulttuurisuuden asiantuntija

Kotipuu. Anita Novitsky, Monikulttuurisuuden asiantuntija , Monikulttuurisuuden asiantuntija SUOMESSA ON Monikulttuurisuus koulussa Noin 50 000 maahanmuuttajataustaista perhettä (4%) Yli 30 000 maahanmuuttajataustaista nuorta PERHEET Maahanmuuttajia Maahanmuuttotaustaisia

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke

Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke 2008-2010 TeknoDida 5.2.2010 Eija Kauppinen Opetushallitus Eija.kauppinen@oph.fi Otteita opetussuunnitelmien perusteista 1 Oppimiskäsitys

Lisätiedot

Sisällys PSYKOLOGIA AUTTAA YMMÄRTÄMÄÄN IHMISIÄ. Psykologia tutkii ihmisen toimintaa. Psykologiassa on lukuisia osa-alueita ja sovelluskohteita

Sisällys PSYKOLOGIA AUTTAA YMMÄRTÄMÄÄN IHMISIÄ. Psykologia tutkii ihmisen toimintaa. Psykologiassa on lukuisia osa-alueita ja sovelluskohteita Sisällys I 1 PSYKOLOGIA AUTTAA YMMÄRTÄMÄÄN IHMISIÄ 10 Psykologia tutkii ihmisen toimintaa 12 Mielen tapahtumat ja käyttäytyminen muodostavat ihmisen toiminnan Psykologian suuntaukset lähestyvät ihmistä

Lisätiedot

Maahanmuuttajaoppilaat perusopetuksessa

Maahanmuuttajaoppilaat perusopetuksessa Maahanmuuttajaoppilaat perusopetuksessa Maahanmuuttajataustaisen oppilaan koulupolku Haasteita ja hyviä käytänteitä Kajaani 27.3.2017 Raimo Salo, KT Finland School of Education raimo.salo@fsoe.fi 044 375

Lisätiedot

OMA VÄYLÄ- HANKE ARKEEN INTEGROIMINEN

OMA VÄYLÄ- HANKE ARKEEN INTEGROIMINEN OMA VÄYLÄ- HANKE ARKEEN INTEGROIMINEN KUNTOUTUJA KUNTOUTUS MUUTOSTARVE/ ONGELMA RIITTÄVÄ YMMÄRRYS TILANTEESTA Arkeen integroitumisen lähtökohtana on kuntoutujan oma muutostarve, ilman sitä kuntoutus jää

Lisätiedot

PARTIO- OHJELMAN SYVÄLLINEN TUNTEMUS Roadshow Kohtaus, 30.1.2015

PARTIO- OHJELMAN SYVÄLLINEN TUNTEMUS Roadshow Kohtaus, 30.1.2015 PARTIO- OHJELMAN SYVÄLLINEN TUNTEMUS Roadshow Kohtaus, 30.1.2015 Par6o on oheiskasva?aja Kaikilla eri kasva?ajilla on samantyyppinen haaste Lapset ja nuoret ovat laajassa mi?akaavassa samanlaisia ja kehitys

Lisätiedot

Osallisuuden ja kokemuksen prosessointia tehtävän avulla

Osallisuuden ja kokemuksen prosessointia tehtävän avulla Osallisuuden ja kokemuksen prosessointia tehtävän avulla POIMU Sosiaalityön käytännönopettajien koulutus Kirsi Nousiainen 13.11.2014 Lahti 13.11.2014 Kirsi Nousiainen 1 Kolme näkökulmaa ohjaukseen 1. Ihminen

Lisätiedot

Ohjeita kotiopiskelun tueksi. Oppiminen ei ole keino päästä tavoitteeseen vaan se on tavoite itsessään.

Ohjeita kotiopiskelun tueksi. Oppiminen ei ole keino päästä tavoitteeseen vaan se on tavoite itsessään. Ohjeita kotiopiskelun tueksi Oppiminen ei ole keino päästä tavoitteeseen vaan se on tavoite itsessään. Isoniitun koulu 2009 Oppimistyylit Meillä kaikilla on oma tapamme oppia uusia asioita ja muistaa opittua.

Lisätiedot

CHERMUG-pelien käyttö opiskelijoiden keskuudessa vaihtoehtoisen tutkimustavan oppimiseksi

CHERMUG-pelien käyttö opiskelijoiden keskuudessa vaihtoehtoisen tutkimustavan oppimiseksi Tiivistelmä CHERMUG-projekti on kansainvälinen konsortio, jossa on kumppaneita usealta eri alalta. Yksi tärkeimmistä asioista on luoda yhteinen lähtökohta, jotta voimme kommunikoida ja auttaa projektin

Lisätiedot

Monikulttuurisuus päiväkodissa. Anna Moring, FT Monimuotoiset perheet -verkosto Kaikkien perheiden Suomi -hanke

Monikulttuurisuus päiväkodissa. Anna Moring, FT Monimuotoiset perheet -verkosto Kaikkien perheiden Suomi -hanke Monikulttuurisuus päiväkodissa Anna Moring, FT Monimuotoiset perheet -verkosto Kaikkien perheiden Suomi -hanke Monimuotoiset perheet -verkosto Perheiden monimuotoisuus Noin 1/3 suomalaisista perheistä

Lisätiedot

Työskentely väkivaltaa käyttäneen isän kanssa

Työskentely väkivaltaa käyttäneen isän kanssa Työskentely väkivaltaa käyttäneen isän kanssa Työskentelyn tavoite Turvallisuustyö isän käsittää tässä neljän eri aihealuetta: riskien arviointi, riskien hallinta, vastuu ja yhteistyö Tunteiden tunnistaminen

Lisätiedot

Monitoimijaisena yhteistyönä alueen lasten ja nuorten kanssa toimivien eri ammattiryhmien, kolmannen sektorin tahojen sekä nuorten kanssa

Monitoimijaisena yhteistyönä alueen lasten ja nuorten kanssa toimivien eri ammattiryhmien, kolmannen sektorin tahojen sekä nuorten kanssa Monitoimijaisena yhteistyönä alueen lasten ja nuorten kanssa toimivien eri ammattiryhmien, kolmannen sektorin tahojen sekä nuorten kanssa 1 Aluksi esittäytymiskierros ja nimilista kiertämään Valintojen

Lisätiedot

COMAPP - Community Media Applications and Participation. Opettajien koulutus - Oppimisen ja opettamisen taidot

COMAPP - Community Media Applications and Participation. Opettajien koulutus - Oppimisen ja opettamisen taidot - Community Media Applications and Participation Opettajien koulutus - Oppimisen ja opettamisen taidot Projektin partnerit: Freiburgin yliopisto, Saksa (projektin koordinaattori) Sunderlandin yliopisto,

Lisätiedot

Alberta Language and Development Questionnaire (ALDeQ) A. Varhaiskehitys Lapsen nimi

Alberta Language and Development Questionnaire (ALDeQ) A. Varhaiskehitys Lapsen nimi Alberta Language and Development Questionnaire (ALDeQ) A. Varhaiskehitys Lapsen nimi 1. Milloin lapsenne otti ensiaskeleensa? 2. Minkä ikäisenä lapsenne sanoi ensisanansa? Esimerkkejä ensisanoista (käännöksineen):

Lisätiedot

Lapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin

Lapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin Kotitehtävä 6 / Sivu 1 Nimi: PRIDE-kotitehtävä KUUDES TAPAAMINEN Lapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin Lapsen kehitystä tukevat kasvatusmenetelmät ovat yksi sijais- ja adoptiovanhemmuuden

Lisätiedot

Keksikää mahdollisimman monta:

Keksikää mahdollisimman monta: Keksikää mahdollisimman monta: Mitkä tekijät vaikuttavat ihmisten terveyskäyttäytymiseen eli minkä tekijöiden perusteella terveyteen liittyviä valintoja tehdään tai jätetään tekemättä? Terveyskäyttäytyminen

Lisätiedot

Ajatuksia valmentavasta johtamisesta. Pasi Juvonen Aivolinko

Ajatuksia valmentavasta johtamisesta. Pasi Juvonen Aivolinko Ajatuksia valmentavasta johtamisesta Pasi Juvonen Aivolinko Kysymys osallistujille Nimeä jokin mielestäsi keskeinen johtamisen haaste? Kootaan vastaukset osallistujien tarkasteltaviksi (3 minuuttia) Oma

Lisätiedot

TUNNE-ETSIVÄT. Tunne-etsivät -peli

TUNNE-ETSIVÄT. Tunne-etsivät -peli TUNNE-ETSIVÄT Digitaalinen oppimisympäristö 5-12 vuotiaiden lasten sosioemotionaalisten taitojen tukemiseen Sari Lipponen KM, yliopistonopettaja Väitöstutkimus (JYU) sari.s.lipponen@jyu.fi Tunne-etsivät

Lisätiedot

VPK ja maahanmuuttajat Vieraalla maalla kaukana. Miten kohdata vieraasta kulttuurista tulevan?

VPK ja maahanmuuttajat Vieraalla maalla kaukana. Miten kohdata vieraasta kulttuurista tulevan? VPK ja maahanmuuttajat Vieraalla maalla kaukana Miten kohdata vieraasta kulttuurista tulevan? Erilaisia maahanmuuttajia Työperäinen maahanmuutto sekundäärimaahanmuuttajat Pakolaiset Turvapaikanhakijat

Lisätiedot

A! PEDA INTRO (5 op)

A! PEDA INTRO (5 op) A! PEDA INTRO (5 op) LP 1: Minä yliopisto-opettajana Oppimispalvelut Yliopistopedagoginen koulutus Miia Leppänen (SCI) ja Päivi Kinnunen (BIZ) 3.2.2016 Ohjaajat ja yhteystiedot Miia Leppänen Asiantuntija

Lisätiedot

Kulttuuriset käytännöt opetuksessa ja oppimisessa Marianne Teräs

Kulttuuriset käytännöt opetuksessa ja oppimisessa Marianne Teräs Kulttuuriset käytännöt opetuksessa ja oppimisessa Marianne Teräs Esitys koulutuksessa: Maahanmuuttajien ammatillinen koulutus, 20.3.2009 Opetushallitus Esityksen sisältö Lähestymistapoja kulttuuriin ja

Lisätiedot

Voiko hiipiminen olla tanssia? - Esiripun noustessa. Ninni Heiniö ja Pia Puustelli

Voiko hiipiminen olla tanssia? - Esiripun noustessa. Ninni Heiniö ja Pia Puustelli Voiko hiipiminen olla tanssia? - Esiripun noustessa Ninni Heiniö ja Pia Puustelli Esiripun noustessa Sekä esiintyjillä että yleisöllä on aktiivinen rooli esitystapahtumassa -> vuorovaikutus Esitystilanteessa

Lisätiedot

Kielellisten merkitysten tilastollinen ja psykologinen luonne: Kognitiivisia ja filosofisia näkökulmia. Timo Honkela.

Kielellisten merkitysten tilastollinen ja psykologinen luonne: Kognitiivisia ja filosofisia näkökulmia. Timo Honkela. Kielellisten merkitysten tilastollinen ja psykologinen luonne: Kognitiivisia ja filosofisia näkökulmia Timo Honkela timo.honkela@helsinki.fi Helsingin yliopisto 29.3.2017 Merkityksen teoriasta Minkälaisista

Lisätiedot

Johdatus kuluttajan käyttäytymiseen

Johdatus kuluttajan käyttäytymiseen 23C580 Kuluttajan käyttäytyminen Johdatus kuluttajan käyttäytymiseen Ilona Mikkonen, KTT Anastasia Sergina, KTM Aalto yliopiston kauppakorkeakoulu Markkinoinnin laitos Kontaktitunnin ohjelma Käytännön

Lisätiedot

Digitaaliset tarinat

Digitaaliset tarinat Future School research Ist Wave-hanke 2009-2011 Digitaaliset tarinat Esi- ja alkuopetusryhmissä Marja Hytönen KM, Tutkija Literacy in the 21st Century- Uusi luku ja kirjoitustaito Digitarina>

Lisätiedot

Pikku-Iikan päiväkodin toimintasuunnitelma

Pikku-Iikan päiväkodin toimintasuunnitelma Pikku-Iikan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri - Toimintamme päiväkodissa on tavoitteellista, pedagogisesti perusteltua. - Luomme lapselle innostavan ja turvallisen ympäristön,

Lisätiedot

MITÄS NYT TEHDÄÄN? Kodin ja koulun yhteistyö & SOME 20.8.2015 Jaakko Nuotio, Nuorten Palvelu ry

MITÄS NYT TEHDÄÄN? Kodin ja koulun yhteistyö & SOME 20.8.2015 Jaakko Nuotio, Nuorten Palvelu ry MITÄS NYT TEHDÄÄN? Kodin ja koulun yhteistyö & SOME 20.8.2015 Jaakko Nuotio, Nuorten Palvelu ry Isä ja äiti - perusasiat riittävät aikuisella menee hyvin aikuisella on aikaa ja kiinnostunut minusta voisi

Lisätiedot

TERVETULOA VOK-1 KOULUTUKSEEN!

TERVETULOA VOK-1 KOULUTUKSEEN! TERVETULOA VOK-1 KOULUTUKSEEN! Keskeisenä tavoitteena tason 1 koulutuksessa on luoda valmentajille ja ohjaajille perusta yksittäisen harjoituskerran laadukkaaseen toteuttamiseen. Vuonna 2016 uudistetussa

Lisätiedot

SIJAISSISARUUS NYT! TEHTÄVÄKIRJA

SIJAISSISARUUS NYT! TEHTÄVÄKIRJA SIJAISSISARUUS NYT! TEHTÄVÄKIRJA KUN NÄET NÄITÄ KUVIA KIRJASSA, NIIN TIEDÄT MISTÄ ON KYSE: Pilviin voit kirjoittaa vastauksia kysymyksiin Huom! Tärkeää tietoa Onneksi olkoon uudesta sisaruksesta, jonka

Lisätiedot

Metsäniityn päiväkodin montessoriryhmien varhaiskasvatussuunnitelma

Metsäniityn päiväkodin montessoriryhmien varhaiskasvatussuunnitelma Metsäniityn päiväkodin montessoriryhmien varhaiskasvatussuunnitelma Metsäniityssä toimii 2 montessoriryhmää, joiden ikäjakauma on noin 2,5-5 v. Ryhminen nimet ovat Peilivuori ja Salasaari. Molemmissa ryhmissä

Lisätiedot

Pienen lapsen kiukku. KK Elisa Haapala ja KK Sallamari Keto-Tokoi Oulun yliopisto

Pienen lapsen kiukku. KK Elisa Haapala ja KK Sallamari Keto-Tokoi Oulun yliopisto Pienen lapsen kiukku KK Elisa Haapala ja KK Sallamari Keto-Tokoi Oulun yliopisto Sisältö: Lapsen psyykkisen kehityksen vaiheet Temperamentti Mikä lasta kiukuttaa? Konstit ja keinot kiukkutilanteissa Tavoitteet:

Lisätiedot

Taustaa VANHEMPAINILTARUNKO

Taustaa VANHEMPAINILTARUNKO VANHEMPAINILTA Valintojen stoori -menetelmän läpi käyneiden oppilaiden huoltajille järjestetään Valintojen stoori - viikon aikana vanhempainilta, jossa heillä on mahdollisuus tutustua Valintojen stooriin

Lisätiedot

Verkkokoulutuksella tehokkaasti eteenpäin Herätä uteliaisuus - halu oppia lisää avaa oivallus uuteen ajatteluun sekä ymmärrykseen!

Verkkokoulutuksella tehokkaasti eteenpäin Herätä uteliaisuus - halu oppia lisää avaa oivallus uuteen ajatteluun sekä ymmärrykseen! SISÄLLÖNTUOTANNON OPAS Verkkokoulutuksella tehokkaasti eteenpäin Herätä uteliaisuus - halu oppia lisää avaa oivallus uuteen ajatteluun sekä ymmärrykseen! Kuinka verkkokoulutus tehdään? Lanseeraus Aloitetaanpa

Lisätiedot

Sarjat ja integraalit, kevät 2014

Sarjat ja integraalit, kevät 2014 Sarjat ja integraalit, kevät 2014 Peter Hästö 12. maaliskuuta 2014 Matemaattisten tieteiden laitos Osaamistavoitteet Kurssin onnistuneen suorittamisen jälkeen opiskelija osaa erottaa jatkuvuuden ja tasaisen

Lisätiedot

Kaikki vastaajat (N=819) 25% 26% 22% 27%

Kaikki vastaajat (N=819) 25% 26% 22% 27% Kaikki vastaajat (N=819) % 30 20 10 0 25% 26% 22% 27% 29% 36% 7. 8. 9. 34% 52% % 52 50 48 48% 46 Tyttö Poika Aloittelija: minulla ei ole kokemusta ipadin käytöstä Noviisi: minulla on ipadin peruskäyttökokemusta,

Lisätiedot

AMMATTILAISEKSI KANSAINVÄLISESTI, 15 osp

AMMATTILAISEKSI KANSAINVÄLISESTI, 15 osp AMMATTILAISEKSI KANSAINVÄLISESTI, 15 osp OPPIMISTAVOITTEET n opintokortin runko Työelämälähtöiset työtehtävät Arvioidaan S = oppimistavoite saavutettu Valmentautuminen ja raportointi Valmentautuminen työelämässä

Lisätiedot

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 Espoon tuomiokirkkoseurakunta Kirkkokatu 10 09 80501 Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu

Lisätiedot

Heidi Härkönen Perhererapeutti Kouluttaja Johdon työnohjaaja

Heidi Härkönen Perhererapeutti Kouluttaja Johdon työnohjaaja Heidi Härkönen Perhererapeutti Kouluttaja Johdon työnohjaaja Willian Glasser MD kehitti Valinnan teorian kliinisessä työssään. 1965 ensimmäisen kirja Reality Therapy; A New Approach To Psychiatry Käytännön

Lisätiedot

KOEKYSYMYKSIÄ IKI 7 -OPPIKIRJAN SISÄLTÖIHIN

KOEKYSYMYKSIÄ IKI 7 -OPPIKIRJAN SISÄLTÖIHIN KOEKYSYMYKSIÄ IKI 7 -OPPIKIRJAN SISÄLTÖIHIN Sisällysluettelo I Usko Vakaumus Uskonto... 2 Käsitteiden määrittely... 2 Käsitteiden soveltaminen... 2 Kappalekohtaiset pienet esseetehtävät... 2 Laajemmat,

Lisätiedot

Asiakkaan kohtaaminen ja vuorovaikutus

Asiakkaan kohtaaminen ja vuorovaikutus Asiakkaan kohtaaminen ja vuorovaikutus Hyvään elämään kuuluu Itsemääräämisoikeuden toteutuminen sekä oikeus kunnioittavaan kohteluun vuorovaikutukseen ja oman tahdon ilmaisuun tulla aidosti kuulluksi ja

Lisätiedot

TEKSTILAJEJA, TEKSTIEN PIIRTEITÄ

TEKSTILAJEJA, TEKSTIEN PIIRTEITÄ TEKSTILAJEJA, TEKSTIEN PIIRTEITÄ Kirjoita asiantuntevasti (ARTS) Tiina Airaksinen ESSEE ajatus omilla poluillaan Pohtiva, perusteleva ote Rajattu aihe, valittu näkökulma Lähdetiedon suhteuttamista omaan

Lisätiedot

Maailman Suurin Vanhempainilta

Maailman Suurin Vanhempainilta Maailman Suurin Vanhempainilta Maailma muuttuu nopeasti, samoin suomalainen koulu. Maailman Suurimman Vanhempainillan tavoitteena on kertoa innostavalla tavalla kaikesta siitä hienosta, mitä suomalaisissa

Lisätiedot

Riittävän hyvää isä? Esitelmää MLL:n isyyspäivillää 6.3 2009

Riittävän hyvää isä? Esitelmää MLL:n isyyspäivillää 6.3 2009 Riittävän n hyvä isä? Esitelmä MLL:n isyyspäivill ivillä 6.3 2009 Milloin riittävyys on koetuksella? Epävarmuus riittävyydest vyydestä ennen kuin on edes saanut lapsen. Silloin kun lapsemme voi psyykkisesti

Lisätiedot

Keskustelu luokissa. Ohjeen työstänyt: Leena Pöntynen Kuntaliitto, Jaakko Salo OAJ ja Ulla Siimes Vanhempainliitto

Keskustelu luokissa. Ohjeen työstänyt: Leena Pöntynen Kuntaliitto, Jaakko Salo OAJ ja Ulla Siimes Vanhempainliitto Keskustelu luokissa Ohjeen työstänyt: Leena Pöntynen Kuntaliitto, Jaakko Salo OAJ ja Ulla Siimes Vanhempainliitto Ohjeistus koululle ennen vanhempainiltaa 1. Päättäkää missä tilassa ryhmäosuus pidetään.

Lisätiedot

Koko valmennuksen käsikirjoitus

Koko valmennuksen käsikirjoitus Koko valmennuksen käsikirjoitus Mobility Coach - Johdatus ja perehdytys Kesto 5 tuntia Aika: Aihe: Menetelmä: Tulos: Materiaali: Johdatus Mobility Coach projektiin ja valmennukseen PP-esitys Osallistujat

Lisätiedot

Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä ikinä?

Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä ikinä? Mitkä ammatit sinua kiinnostavat? Mitkä asiat ilahduttavat sinua? Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä

Lisätiedot

Ropeka. Taustakysymykset

Ropeka. Taustakysymykset Ropeka Kysely koostuu taustakysymyksistä ja neljästä eri teemasta koostuvasta osiosta. Jokaisessa osiossa pyydetään ensin arvioimaan oppilaitoksesi tämän hetkistä tilannetta neljän kuvauksen perusteella

Lisätiedot

TEEMA I TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ ELÄMÄNTAPA

TEEMA I TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ ELÄMÄNTAPA TEEMA I TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ ELÄMÄNTAPA Professori Karin C. Ringsberg, Nordic School of Public Health NHV, pääasiassa vastannut teeman suunni@elusta yhteistyössä tutkijaopiskelija Hrafnhildur GunnarsdoFr

Lisätiedot

Osaamisen kehittäminen ja kulttuuritausta

Osaamisen kehittäminen ja kulttuuritausta Osaamisen kehittäminen ja kulttuuritausta Opettamisesta osaamiseen Jaana Holvikivi Monikulttuurisuus Metropoliassa Ulkomaalaiset tutkinto-opiskelijat Maahanmuuttajat (opettajat ja opiskelijat) Vilkas opiskelija-

Lisätiedot

Lapset puheeksi -keskustelu lapsesta, perheestä ja kouluympäristöstä

Lapset puheeksi -keskustelu lapsesta, perheestä ja kouluympäristöstä Lapset puheeksi -keskustelu lapsesta, perheestä ja kouluympäristöstä Lomake annetaan etukäteen huoltajille mietittäväksi. Lomakkeen lopussa on lapsen kehitystä suojaavia tekijöitä kotona ja koulussa, ja

Lisätiedot

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulutyö 2018 Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle,

Lisätiedot

Somalian kieltä puhutaan kartan osoittamilla alueilla. Somalia oli aikaisemmin kolonialismin aikaan jaettuna Eglannin, Italian ja Ranskan

Somalian kieltä puhutaan kartan osoittamilla alueilla. Somalia oli aikaisemmin kolonialismin aikaan jaettuna Eglannin, Italian ja Ranskan Somalian kieltä puhutaan kartan osoittamilla alueilla. Somalia oli aikaisemmin kolonialismin aikaan jaettuna Eglannin, Italian ja Ranskan siirtomaiksi. Kun Somalia itsenäistyi jäivät somalialaiset usean

Lisätiedot

Kuopio yht. 871 (Asteikko 1-5) 1. v. yht / 373 2. v: yht / 300 3. v.: yht. / 198 Yht. 871 Kysymys ka. 4,1 3,9 2,8 1,1 1,3 1,1 3,9 4,1 4,5 4,5 4,1

Kuopio yht. 871 (Asteikko 1-5) 1. v. yht / 373 2. v: yht / 300 3. v.: yht. / 198 Yht. 871 Kysymys ka. 4,1 3,9 2,8 1,1 1,3 1,1 3,9 4,1 4,5 4,5 4,1 Kuopio yht. 871 (Asteikko 1-5) 1. v. yht / 373 2. v: yht / 300 3. v.: yht. / 198 Yht. 871 Kysymys ka ka ka ka. 1 Opiskeluryhmissäni on ollut hyvä yhteishenki. 4,2 4,2 3,9 4,1 2 Opiskeluryhmissäni vallitsee

Lisätiedot

KASILUOKKA. Koulutusvalinnat ja sukupuoli

KASILUOKKA. Koulutusvalinnat ja sukupuoli KASILUOKKA Koulutusvalinnat ja sukupuoli Tavoite ja toteutus Tunnin tavoitteena on rohkaista nuoria tekemään koulutusvalinnat omien kykyjen ja kiinnostuksen kohteiden perusteella sukupuolen ja siihen liitettyjen

Lisätiedot

Miten ihminen kohtaa annetun ympäristön

Miten ihminen kohtaa annetun ympäristön Miten ihminen kohtaa annetun ympäristön Oppimisen ja ymmärtämisen ongelmien vaikutus ihmisen mahdollisuuksiin selviytyä muuttuvassa toimintaympäristössä Veijo Nikkanen Kehitysvammaisten Tukiliitto ry /

Lisätiedot