Työ- ja elinkeinoministeriö MINVA TEM

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Työ- ja elinkeinoministeriö MINVA TEM"

Transkriptio

1 Työ- ja elinkeinoministeriö MINVA TEM TTM Henningsen Venja(TEM) JULKINEN Viite Asia Kilpailukykyministereiden epävirallinen kokous , Wien EU-puheenjohtaja Itävalta järjestää epävirallisen kilpailukykyministereiden kokouksen (teollisuus) ja (tutkimus) Wienissä. Suomea kokouksessa edustaa alivaltiosihteeri Petri Peltonen (TEM) virkamiesdelegaatioineen. Teollisuuspolitiikkapäivän keskusteluissa keskitytään niihin haasteisiin ja mahdollisuuksiin, joita tekoäly tuo Euroopan teollisuudelle. Fokuksessa on erityisesti Euroopan kilpailukyvyn vahvistaminen teollisuuspolitiikan ja osaamisen avulla, tekoälyn mahdollisuudet sekä tarvittavat investoinnit liittyen digitaalisen transformaation tuomiin muutoksiin. Tavoitteena on keskustelu soveltuvista politiikkatoimista samalla huomioiden komission tekoälyyn, datapakettiin ja monivuotiseen rahoituskehykseen aiemmin tänä vuonna tekemät ehdotukset. Kokouksen keskustelut koskevat seuraavaa kahta kokonaisuutta: a) arvoketjut sekä teknologian ja välttämättömien taitojen integrointi sekä b) tekoälyyn liittyvän elinvoimaisen ekosysteemin ja yritysten toimintaympäristön luominen Euroopassa. Suomi katsoo, että Euroopan kilpailukykyä tulee vahvistaa ja siinä tärkeää on EUtason panostus innovaatioihin, tutkimukseen, osaamiseen ja investointeihin. Tekoälyn ja alustatalouden hyödyntäminen sekä datatalous ja tiedon vapaa liikkuvuus näiden mahdollistajana tarjoavat suuria mahdollisuuksia Euroopan taloudelle ja sen kasvulle. Tieto ja data ovat avainresursseja tekoälyn kehittämisessä ja hyödyntämisessä. Kokonaisvaltaisella otteella tietopolitiikkaan voidaan tukea tätä kehitystä. Kokouksen tutkimusosuudessa käydään ensimmäinen poliittisen taso keskustelu komission antamasta ehdotuksesta uudeksi tutkimuksen ja innovaatioiden puiteohjelmaksi, Horisontti Eurooppa, vuosille Kokouksessa käydään sekä yleiskeskustelu komission ohjelmaehdotuksesta että keskustellaan ohjelman toimeenpanoon liittyvästä strategisesta suunnittelusta ja tutkimus- ja innovaatioalan kumppanuushankkeiden koordinoinnista. Lounaskeskustelun aiheena on eurooppalaisen tutkimusalueen (ERA) kehittäminen kansallisten uudistusten avulla. Horisontti Eurooppa -ohjelman tavoitteena on vahvistaa unionin tieteellisiä ja teknologista perustaa, hakea ratkaisuja globaaleihin haasteisiin sekä edistää kestävän kehityksen tavoitteita, unionin kilpailukykyä ja tuottavuutta. Tarkoitus on tukea tutkimus- ja innovaatiotoiminnan eri vaiheita ja osa-alueita ideasta aina

2 2(17) tulosten ja innovaatioiden yhteiskuntaan ja markkinoille saattamiseen asti. Ohjelman painopistealueet ovat avoin tiede, globaalit haasteet ja teollisuuden kilpailukyky sekä avoin innovaatio. Keskeisimmät uudistukset nykyohjelmaan verrattuna ovat Euroopan innovaationeuvoston (EIC) perustaminen, missiolähestymistapa ja yksinkertaistamiseen tähtäävät toimet. Hankerahoituksen kriteerit ovat huippulaatu avoimen kilpailun perusteella, vaikuttavuus sekä toimeenpanon laatu ja tehokkuus. Komissio ehdotti ohjelman budjetiksi 86,6 miljardia euroa (vuoden 2018 hintoina). Suomi suhtautuu myönteisesti Horisontti Eurooppaa -puiteohjelmaa koskevaan ehdotuskokonaisuuteen. Suomi pitää hyvänä sitä, että ohjelma sisältää sekä tutkija- ja yrityslähtöistä että yhteiskunnan haasteista lähtevää tutkimus- ja innovaatiotoimintaa. Suomi suhtautuu lähtökohtaisesti myönteisesti myös ehdotettuihin uutuuksiin eli Euroopan innovaationeuvoston (EIC) perustamiseen ja missiolähtöiseen tutkimus- ja innovaatiotoimintaan. Ohjelman hallinnon ja toimeenpanon yksinkertaistamista tulee jatkaa. Suomen mielestä jäsenmaiden osallistuminen ohjelman toimeenpanon suunnitteluun on välttämätöntä. Epävirallisessa kokouksessa ei tehdä päätöksiä. ASIALISTA: 1) Teollisuuspolitiikka s.3 2) Tutkimus s.9

3 Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM IYR Laineenoja Eija(TEM) Asia Kilpailukyky; epävirallinen kilpailukykyneuvosto Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Suomen kanta Itävalta järjestää puheenjohtajuuskautensa ensimmäisen epävirallisen kilpailukykyministerikokouksen Kokouksessa käydään keskustelu eurooppalaisen teollisuuden uudistamisesta tavoitteena muodostaa yhteisymmärrys tekoälyn tuomista haasteista ja mahdollisuuksista. Asiakohdassa ei tehdä päätöksiä. Suomi katsoo, että Euroopan kilpailukykyä tulee vahvistaa ja siinä tärkeää on EU-tason panostus innovaatioihin, tutkimukseen, osaamiseen ja investointeihin. Etenkin panostukset strategisiin hankkeisiin kuten tekoäly sekä digitaalisiin tietoihin ja taitoihin tukevat EU:n kasvua ja kilpailukykyä. Tekoälyn ja alustatalouden hyödyntäminen sekä datatalous ja tiedon vapaa liikkuvuus näiden mahdollistajana tarjoavat suuria mahdollisuuksia Euroopan taloudelle ja sen kasvulle. Euroopassa on paljon mahdollisuuksia rakentaa liiketoimintamalleja ja digitalisoida eri sektoreita hyödyntämällä kasvavia julkisia ja yksityisiä datavarantoja. EU:n tasolla tulisi edistää entistä kokonaisvaltaisemmin kehityskulkua, jossa eurooppalaisella teollisuudella ja yrityksillä on mahdollisuus ryhtyä tekoälyn ja alustatalouden vahvaksi hyödyntäjäksi. Tieto ja data ovat avainresursseja tekoälyn kehittämisessä ja hyödyntämisessä. Kokonaisvaltaisella otteella tietopolitiikkaan voidaan tukea tätä kehitystä. Suomen hallitus valmistelee parhaillaan syksyllä annettavaa selontekoa eduskunnalle kokonaisvaltaisesta tietopolitiikasta, joka huomioi tekoälyn taloudelliset ja yhteiskunnalliset vaikutukset ja tarkastelee erityisesti eettisiä näkökohtia. Tärkeitä tavoitteita ovat tekoälyn laaja soveltaminen yrityksissä ja yhteiskunnassa sekä digitaalisten taitojen ja osaamisen kehittäminen. Hyötyjen tulee kohdistua laajalti kansalaisiin, yrityksiin ja julkiseen sektoriin. Erityisesti tulisi huolehtia pk- ja mikroyritysten

4 4(17) mahdollisuuksista kehittää osaamistaan. Pelkästään uuden teknologian käyttöönotto ei riitä, vaan myös johtamisen ja toimintaprosessien tulee uudistua digitaaliaikaan. Osaava ja oikeaan tarpeeseen koulutettu työvoima on yksi avaintekijä teollisuuden ja palveluiden kilpailukyvylle ja mahdollistaa osaltaan hakeutumisen kohti korkeamman arvonlisän tehtäviä globaaleissa arvoja jakeluverkoissa. Erityistä huomiota tulisi kiinnittää uusien teknologioiden kuten mm. tekoälyn edellyttämään osaamiseen, tulevien koulutustarpeiden ennakointiin ja elinikäiseen oppimiseen. Inhimilliseen pääomaan, osaamiseen ja ammattitaitoon tulee panostaa entisestään ja osaamisen vahvistaminen ja uudistaminen olisi nähtävä kiinteänä osana eurooppalaista teollisuuspolitiikkaa. Avainasemassa on vahvan tutkimus- ja osaamisperustan varmistaminen, joka mahdollistaa ketterällä tavalla tekoälyn ja muiden teknologioiden hyödyntämisen useilla sovellusaloilla. Entistä enemmän tulisi tukea tutkimustulosten ja huippuosaamisen kääntymistä innovaatioiksi ja kaupalliseksi toiminnaksi. Euroopan tulee tarjota globaalisti kilpailukykyinen toimintaympäristö ml. riittävä innovaatiorahoitus sekä rahoitusinstrumentit, jotta innovatiiviset startup- ja pk-yritykset voivat skaalautua ja juurtua Euroopassa. Hyvin toimivat sisämarkkinat, mukaan lukien digitaaliset sisämarkkinat, ovat välttämätön edellytys menestyvälle eurooppalaiselle teollisuudelle sekä sen kasvulle ja kilpailukyvylle. EU:n sisämarkkinoista tulisi rakentaa nykyistä toimivammat ja houkuttelevammat taloudellisille toimijoille, jotta voitaisiin myös sisämarkkinapolitiikan keinoin luoda paremmat edellytykset eurooppalaisten yritysten kasvulle ja globaalille kilpailukyvylle. Sisämarkkinoiden ja digitaalisten sisämarkkinoiden kehittämiseen tulee panostaa myös nykyisten strategioiden jälkeen. Tärkeää on, että EU:ssa luodaan tekoälyn soveltamiselle suotuisa toimintaympäristö, joka kannustaa investointeihin ja takaa yritysten kilpailukyvyn kansainvälisesti. Tähän sisältyvät myös digitaalisten innovointikeskittymien luominen alueilla ja niiden verkoston kehittäminen. Verkostoituminen ja ekosysteemit voivat toimia teollisuuden digitalisaation vauhdittajana tuomalla yhteen innovatiivisia pk-yrityksiä, startup-yrityksiä ja tutkimusorganisaatioita mahdollistaen uusien tuotteiden ja palveluiden kehittämisen. Tätä verkostoitumista tulisi tukea EU:n innovaatiopolitiikan avulla. Eurooppalaisten ekosysteemien edistämiseksi tulee kehittää uusia yhteistyön malleja, skaalautuvia pilotteja ja nopeamman kaupallistamisen malleja. Demonstroinnit ovat innovaatioiden markkinoille saamiseen usein välttämättömiä ja rahoitusta tulisi suunnata myös isoihin riskipitoisiin demonstraatiohankkeisiin. Digitaalisen talouden ja arvonluonnin näkökulmasta tarvitaan mahdollistavaa, vakaata ja ennustettavaa lainsäädäntöä, joka ei estä

5 5(17) innovaatioiden syntymistä ja tukee kokeilukulttuurin kehittymistä. Uutta sektorikohtaista lainsäädäntöä tulisi kehittää vain silloin, kun horisontaalinen lainsäädäntö ei ole riittävää ja kun sääntelylle on nähtävissä selkeä tarve. Euroopan tulisi olla aktiivinen myös globaaleilla foorumeilla kuten esimerkiksi standardien kehittämisessä, jotka muokkaavat digitaalisen liiketoiminnan ja alustatalouden toimintaympäristöä. Pääasiallinen sisältö Epävirallisessa kilpailukykyministerikokouksessa keskustellaan puheenjohtajan toimittaman taustapaperin pohjalta niistä haasteista ja mahdollisuuksista, joita tekoäly tuo Euroopan teollisuudelle. Tavoitteena on muodostaa yhteisymmärrys soveltuvista politiikkatoimista samalla huomioiden komission tekoälyyn, datapakettiin ja monivuotiseen rahoituskehykseen aiemmin tänä vuonna tekemät ehdotukset. Kokouksessa keskustellaan erityisesti Euroopan kilpailukyvyn vahvistamisesta teollisuuspolitiikan ja osaamisen avulla, tekoälyn mahdollisuuksista sekä tarvittavista investoinneista tavoitteena vastata digitaalisen transformaation haasteisiin. Kysymykset kohdistuvat erityisesti: - miten Euroopan teollista ja tieteellistä tekoälyyn liittyvää perustaa tulisi vahvistaa, - millainen voisi olla Euroopan tekoälyyn liittyvä lähestymistapa esimerkiksi Yhdysvaltoihin ja Kiinaan nähden, - miten jäsenvaltioiden toimenpiteitä voisi linjata yhtenäisemmin ja millä alueilla olisi mahdollista tehdä yhteistyötä, - mitkä ovat tärkeimmät toimet, joilla Eurooppa voi vahvistaa asemaansa innovaatiojohtajana sekä houkutella tietoa ja osaamista, - miten Eurooppa voi vahvistaa tekoälyyn liittyviä julkisia ja yksityisiä investointeja tavoitteena globaaleihin investointeihin vastaaminen sekä keskeisiin teknologioihin liittyvän omavaraisuuden (sovereignty) säilyttäminen. Kokouksen teemoittaiset keskustelut kohdistuvat seuraaviin: 1. Arvoketjut sekä teknologian ja välttämättömien taitojen integrointi. Keskustelua ohjaavat kysymykset liittyvät yritysten tulevaisuudessa tarvitsemiin avaintaitoihin, osaajien houkuttelua ja säilyttämistä koskeviin toimenpiteisiin sekä yritysten keskeisiin organisatorisiin ja rakenteellisiin haasteisiin. 2. Tekoälyyn liittyvän elinvoimaisen ekosysteemin ja yritysten toimintaympäristön luominen Euroopassa. Keskustelua ohjaavat kysymykset koskevat liiketoimintamalleihin liittyviä muutoksia ja niiden ennakointitarpeita, julkisten toimijoiden keskeisiä toimenpiteitä tavoitteena tekoälyn laaja hyödyntäminen julkisessa hallinnossa ja erityisesti pk-yrityksissä ja startup-yrityksissä sekä toimenpiteitä, joilla kehitetään jäsenvaltioiden tekoälyyn liittyviä digitaalisia innovointikeskittymiä ja niiden verkostoa.

6 6(17) Puheenjohtajan taustapaperissa korostetaan digitaalisen transformaation aiheuttamia merkittäviä muutoksia monilla yhteiskunnan ja talouden keskeisillä aloilla. Euroopalla ja sen teollisuudella on tärkeitä vahvuuksia, kuten maailmanluokan tutkimus, vahva teollinen perusta ja elinvoimainen startup-yrityskenttä, mutta muutostrendit edellyttävät teollisuuden nopeaa sopeutumista. Komissio julkisti kevään 2018 aikana tiedonannot tekoälystä, datapaketista ja tietopolitiikasta sekä asetusehdotukset monivuotisesta rahoituskehyksestä ja sektorikohtaisista ohjelmista mukaan lukien Digitaalinen Eurooppa ohjelma, jossa keskeisinä aloina ovat muun muassa tekoäly ja digitaaliset innovointikeskittymät. Monet jäsenmaat, mukaan lukien Suomi, ovat jo valmistelleet tekoälyyn liittyviä kansallisia strategioitaan. Komission on tarkoitus lanseerata ensi vuonna tekoälyn kysyntäperusteinen alusta, joka tarjoaa pääsyn tietoon, datavarantoihin, työkaluihin ja algoritmeihin. Digitaalisten innovointikeskittymien avulla tuetaan käyttäjiä tekoälyn hyödyntämisessä liiketoimintamallien muutokseen, testaukseen ja tekoälyratkaisujen integrointiin. Kokouksessa keskustellaan nykyisistä aloitteista ottaen huomioon ajankohtaiset megatrendit sekä teollisuuden tarpeet. Päätavoitteena on lisätä Euroopan uusiin teknologioihin, kuten tekoäly, liittyvän tutkimuksen tasoa ja laatua sekä erityisesti teknologioiden hyödyntämistä eurooppalaisessa teollisuudessa. On tärkeää toimia proaktiivisesti ja luoda elinvoimainen tekoälyn ekosysteemi, joka tukee tekoälyn mahdollistamaa murrosta yhteiskunnassa. Kokouksessa keskustellaan myös eurooppalaisen lähestymistavan keskeisistä periaatteista suhteessa globaaliin kilpailuun sekä tulevan yhteistyön painopisteistä. Konkreettisena tavoitteena on käynnistää tiiviin tekoälyyn painottuvien digitaalisten innovointikeskittymien verkoston kehittäminen, jolla tähdätään elinvoimaiseen tekoälyn ekosysteemiin Euroopassa. EU:n ja jäsenvaltioiden tulee toimia soveltuvin tavoin, jotta pienemmät yritykset eivät jää jälkeen. Tärkeää on luoda teknologian siirtoon sekä testaukseen ja kokeilutoimintaan liittyen tekoälyyn painottuva digitaalisten innovointikeskittymien verkosto. EU:n säädösympäristön tulisi olla eteenpäin katsova ja avoin mahdollistaen digitalisaation edellyttämät innovaatiot ja niiden omaksuminen. Markkinavalmiuksien tulisi yhdistyä korkeaan turvallisuuden tasoon ja eettisiin arvoihin. Lainsäädäntöympäristöön kytkeytyvät ja sitä tukevat myös standardit, joiden osalta tarvitaan tiivistä yhteistyötä kolmansien maiden kanssa tavoitteena yritysten globaalin markkinoille pääsyn mahdollistaminen. Teollisuuden menestys digitaalisessa murroksessa edellyttää oikeita strategisia investointeja ja panostuksia tutkimukseen ja innovointiin. Jotta Eurooppa voi menestyä globaalissa innovaatiokilpailussa, Euroopan rahoituskehyksen vuoden 2020 jälkeen tulisi heijastaa EU:n tulevaisuuden painotuksia ja keskittyä kilpailukyvyn vahvistamisen erityisesti aloilla, joilla EU voi tarjota konkreettisia hyötyjä valmistauduttaessa megatrendeihin, kuten digitalisaatio, tekoäly ja energiamurros.

7 7(17) EU:n oikeuden mukainen oikeusperusta/päätöksentekomenettely Kokouksessa ei tehdä päätöksiä. Käsittely Euroopan parlamentissa Kansallinen valmistelu EU13 elinkeinopolitiikkajaoston kirjallinen menettely EU-ministerivaliokunnan kirjallinen menettely (neuvostovalmistelujen yhteydessä) Eduskuntakäsittely Suuren valiokunnan kirjallinen menettely (neuvostovalmistelujen yhteydessä) Kansallinen lainsäädäntö, ml. Ahvenanmaan asema Taloudelliset vaikutukset Muut asian käsittelyyn vaikuttavat tekijät Asiakirjat Puheenjohtajan taustapaperi eurooppalaisen teollisuuden uudistamisesta Laatijan ja muiden käsittelijöiden yhteystiedot EUTORI-tunnus Eija Laineenoja, TEM, p Isabella Paju, TEM, p Liitteet Viite

8 8(17)

9 Työ- ja elinkeinoministeriö, Opetusja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO TEM IYR Kortekallio Eeva-Liisa(TEM), Kauppinen Petteri(OKM), Kaunismaa Eeva(OKM) Asia EU; Neuvosto; Epävirallinen kilpailukykyministreiden (tutkimus) kokous , Wien Kokous Epävirallinen kilpailukykyministerikokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu EU-puheenjohtajamaa Itävalta järjestää epävirallisen kilpailukykyministereiden (tutkimus) kokouksen Wienissä Suomi osallistuu kokoukseen virkamieskokoonpanolla, alivaltiosihteeri Petri Peltosen (TEM) johdolla. Euroopan komissio antoi ehdotuksensa Euroopan unionin tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelmaksi Horisontti Eurooppa vuosille Ministerit käyvät kokouksessa ensimmäisen keskustelun komission Horisontti Eurooppa -ehdotuksesta. Kokouksessa käydään yleiskeskustelu komission ehdotuksesta sekä keskustellaan ohjelman toimeenpanoon liittyvistä strategisesta suunnittelusta ja tutkimus- ja innovaatioalan kumppanuushankkeiden koordinoinnista. Lounaskeskustelun aiheena on eurooppalaisen tutkimusalueen (ERA) kehittäminen kansallisten uudistusten avulla. Epävirallisessa kokouksessa ei tehdä päätöksiä. Suomen kanta Suomi pitää ensivaiheen kantana Horisontti Eurooppaa -puiteohjelmaa koskevaa ehdotuskokonaisuutta myönteisenä. Komission ehdotukset ovat sekä unionin yleisen politiikan painopisteiden että Euroopan tutkimusta ja innovaatiotoimintaa koskevien tarpeiden ja tavoitteiden mukaisia. Suomi katsoo, että tutkimuksen ja innovaatioiden puiteohjelmasta rahoitettavan toiminnan tulee jatkossakin perustua korkeaan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan laatuun, ei kiintiöihin tai aluekriteereihin.

10 10(17) Suomi pitää hyvänä komission ehdotusta, jonka mukaan ohjelma sisältää sekä tutkija- ja yrityslähtöistä että yhteiskunnan haasteista lähtevää tutkimus- ja innovaatiotoimintaa. Rahoitettavan tutkimuksen tulosten monipuolisesta hyödyntämisestä on huolehdittava. Suomi korostaa monenkeskisen rajat ylittävän yhteistyön tärkeyttä ohjelman toimeenpanossa. Suomi pitää tärkeänä, että Horisontti Eurooppa - ohjelman avulla vahvistetaan yhdessä muiden rahoitusvälineiden kanssa eurooppalaista kilpailukykyä tehostamalla eri rahoitusvälineiden välisiä synergioita. Suomi suhtautuu lähtökohtaisesti myönteisesti missiolähtöiseen tutkimus- ja innovaatiotoimintaan. Suomen mielestä tällä lähestymistavalla voidaan parantaa T&I-toiminnan vaikuttavuutta. Suomen alustavan näkemyksen mukaan seuraavassa puiteohjelmassa voitaisiin toteuttaa rajallinen määrä laaja-alaisia missiolähtöisiä tutkimus- ja innovaatiohankkeita, jotka mobilisoivat useita erityyppisiä toimijoita eri tieteenaloilta ja sektoreilta ja joissa otetaan huomioon systeemisen muutoksen näkökulma. Suomen näkemyksen mukaan kumppanuustoimista syntyy merkittävää lisäarvoa verrattuna pelkästään kansallisen tason tai pelkästään EUtason toimiin erityisesti, koska ne tukevat yhtenäisemmän eurooppalaisen tutkimus- ja innovaatiojärjestelmän rakentumista. Suomen mukaan uudistumisen varmistamiseksi on säilytettävä tutkimus- ja innovaatiojärjestelmien laaja-alaisuus ja moninaisuus. Kumppanuushankkeiden kokonaisuutta on tarpeen yksinkertaistaa merkittävästi. Kumppanuustoimille on luotava strategisen koordinaation prosessi, jolla varmistetaan menettely yhteisesti sovittujen periaatteiden toimeenpanemiseksi koskien uusien kumppanuuksien valintaa sekä olemassa olevien kumppanuuksien toimeenpanoa, seurantaa ja päättymistä. Suomi pitää tärkeänä, että Eurooppaan luodaan toimivat ja avoimet tutkimuksen ja innovaatioiden sisämarkkinat eurooppalaisen tutkimusalueen tavoitteen mukaisesti. Eurooppalaista tutkimusaluetta tulee edistää niin kansallisin kuin EU:n tason toimin. Pääasiallinen sisältö 1) Horisontti Eurooppa -puiteohjelma Ministerit käyvät keskustelun komission ehdotuksesta uudeksi tutkimuksen ja innovaatioiden puiteohjelmaksi, Horisontti Eurooppa. Kokouksessa käydään yleiskeskustelu komission ehdotuksesta ja keskustellaan puiteohjelman strategisesta suunnittelusta sekä tutkimusja innovaatioalan kumppanuushankkeiden koordinoinnista. Euroopan komissio antoi ehdotuksen EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelmaksi Horisontti Eurooppa vuosille Ohjelman tavoitteena on vahvistaa unionin tieteellisiä ja teknologista perustaa, hakea ratkaisuja globaaleihin haasteisiin sekä edistää

11 11(17) kestävän kehityksen tavoitteita ja edistää unionin kilpailukykyä ja tuottavuutta. Komissio ehdottaa ohjelman budjetiksi 86,6 miljardia euroa (vuoden 2018 hintoina). Puiteohjelmalla tuetaan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan eri vaiheita ja osa-alueita ideasta aina tulosten ja innovaatioiden yhteiskuntaan ja markkinoille saattamiseen asti. Hankerahoituksen kriteerit ovat huippulaatu avoimen kilpailun perusteella, vaikuttavuus sekä toimeenpanon laatu ja tehokkuus. Ohjelman painopistealueet ovat avoin tiede, globaalit haasteet ja teollisuuden kilpailukyky sekä avoin innovaatio. Keskeisimmät uudistukset ovat Euroopan innovaationeuvoston (EIC) perustaminen, missiolähestymistapa ja yksinkertaistaminen. Horisontti Eurooppa -ohjelmassa on tarkoitus toteuttaa perinteisten toimien lisäksi myös rajallinen määrä ns. missiolähtöisiä hankkeita. Missioiden tulee olla kunnianhimoisia mutta aikataulutettuja ja saavutettavissa olevia tavoitteita, jotka puhuttelevat myös suurta yleisöä. Tarkoituksena on ratkoa jokapäiväiseen elämään vaikuttavia ongelmia. Missiot voivat vaihdella syöväntorjunnasta puhtaaseen liikenteeseen tai muovittomiin valtameriin. Missiot määritellään strategisessa suunnitteluprosessissa yhdessä jäsenvaltioiden, Euroopan parlamentin, sidosryhmien ja kansalaisten kanssa. Komissio ehdottaa Horisontti Eurooppa ohjelmassa kumppanuushankkeille uutta lähestymistapaa. Nykyistä valikoimaa rationalisoidaan, malleja yksinkertaistetaan ja kumppanuuksilta edellytetään avoimutta (mm. tiedemaailmalle, teollisuudelle, jäsenvaltioille ja rahastoille). Kumppanuushankkeiden lähtökohtina ovat unionin lisäarvo, avoimuus, vaikuttavuus, vipuvaikutus, kaikkien asianosaisten pitkäaikainen taloudellinen sitoutuminen, joustavuus, johdonmukaisuus ja täydentävyys unionin, kansallisten ja alueellisten aloitteiden kanssa. Pyrkimys on välttää päällekkäisyyttä muiden toimien kanssa. Kumppanuuksia olisi jatkossa kolmea tyyppiä: a) yhteissuunnitellut kumppanuudet, jotka perustuvat kumppaneiden kanssa tehtäviin yhteisymmärryspöytäkirjoihin tai sopimusjärjestelyihin; b) yhteisrahoitetut kumppanuudet, jotka perustuvat yhteen ainoaan joustavaan ohjelmien yhteisrahoitustoimeen; c) institutionaaliset kumppanuudet, jotka perustuvat SEUT-sopimuksen 185 tai 187 artiklaan sekä osaamis- ja innovaatioyhteisöjen osalta EIT-asetukseen.

12 Kumppanuuksien aihealueet, mukaan lukien olemassa olevien kumppanuushankkeiden jatkaminen, sovitaan strategisen suunnitteluprosessin aikana. 12(17) Puheenjohtajamaan taustamuistion mukaan strategisen suunnittelun tarkoituksena on valmistella Horisontti Eurooppa -ohjelman lainsäädäntöehdotuksen tekstit konkreettisiksi toimenpiteiksi ohjelman toimeenpanoa varten. Suunnittelu tehdään komission johdolla, mutta jäsenmaiden osallistuminen on keskeistä ja lisäksi Euroopan parlamentti tulisi kytkeä tarkoituksenmukaisella tavalla prosessiin. Jäsenmaiden tulisi myös järjestää tarvittavat kansalliset menettelyt kansallisen ja EUtason priorisointia varten sekä missioiden ja kumppanuuksien valintaa, suunnittelua ja toimeenpanoa varten. Strategisen koordinoinnin avulla on tarkoitus tarkastella tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kumppanuuksia, joita rahoitetaan puiteohjelman lisäksi useista muista lähteistä ja joihin osallistuu useita eri toimijoita mukaan lukien tiedeyhteisö ja elinkeinoelämä. Strategisen suunnittelun ja koordinoinnin tulisi täydentää toisiaan, sillä niissä käsitellään osittain samoja asioita. Puheenjohtajan kysymykset keskustelua varten: Yleiskeskustelu Mitä komission Horisontti Eurooppa -ohjelman ehdotuksen elementtejä voitte kannattaa ja joita ei tulisi merkittävästi muuttaa neuvotteluiden aikana? Mitä ohjelman elementtejä tulisi vielä parantaa? Onko elementtejä joita tulisi lisätä ohjelmaan? Strateginen suunnittelu ja koordinointi Millä tavoin komission tulisi kytkeä jäsenmaat ja assosiaatiomaat mukaan Horisontti Eurooppa -ohjelman strategisen suunnitelman valmisteluun ottaen huomioon institutionaaliset näkökohdat? Miten tärkeää on EU-tason ja kansallisen tason toimien yhteensovittaminen strategisessa suunnittelussa? Millaiset kansallisen tason toimet ovat tarpeellisia, jotta voidaan varmistaa tehokas Euroopan tason prosessi? Millainen rooli voisi olla jäsenmailla ja assosiaatiomailla sekä Euroopan parlamentilla sidosryhmien ja kansalaisten kytkemisessä Horisontti Eurooppa -ohjelman strategiseen suunnitteluun? Tulisiko Horisontti Eurooppa -ohjelman strateginen suunnittelu ja T&I-kumppanuuksien strateginen koordinointi järjestää yhteisenä prosessina vai kahtena erillisenä, mutta linkitettynä prosessina? 2) Eurooppalaisen tutkimusalueen kehittäminen kansallisten uudistusten avulla (lounaskeskustelu)

13 13(17) Epävirallisen kilpailukykyneuvoston tutkimusosuuden lounaskeskustelun aiheena on eurooppalaisen tutkimusalueen (ERA) kehittäminen kansallisten tutkimus- ja innovaatiojärjestelmien uudistusten avulla. Tavoitteena on jakaa kokemuksia hyvistä käytännöistä, joilla on vahvistettu kansallinen tutkimus- ja innovaatiojärjestelmän avoimuutta, laatua ja inklusiivisuutta. Eurooppalaista tutkimusaluetta (European Research Area, ERA) on kehitetty vuodesta 2000 lähtien. Vuonna 2007 se sai oikeusperustan Lissabonin sopimuksessa. Tavoitteena on saada aikaan yhtenäinen tutkimusalue, jossa tutkijat, tieteellinen tieto, osaaminen ja teknologia liikkuvat vapaasti ja jonka avulla unioni ja sen jäsenvaltiot lujittavat tieteellistä ja teknologista perustaansa, kilpailukykyään sekä kykyään vastata yhdessä suuriin haasteisiin. Lisäksi Eurooppa-neuvosto on asettanut tavoitteeksi, että EU-maat investoivat 3% BKT:sta tutkimus- ja kehittämistoimintaan. Jäsenmaat ovat yhteistyössä komission kanssa laatineet vuonna 2015 eurooppalaisen tutkimusalueen tiekartan, joka antaa jäsenvaltiolle ja komissiolle suuntaviivoja eurooppalaisen tutkimusalueen toteuttamiselle. Jäsenmaat ovat laatineet tämän pohjalta kansallisia ERA-tiekarttoja. Suomen kansallinen ERA-tiekartta on laadittu vuonna EU-tason tiekartassa esitetyt prioriteetit ja toimenpiteet ovat yhdenmukaisia Suomen kansallisten tutkimus- ja innovaatiopolitiikan painotusten ja linjausten kanssa. Suomessa on toteutettu useita ERA:n tavoitteita tukevia toimia tutkimus- ja innovaatiojärjestelmän ja sen rahoituksen tehostamiseksi, yhteisten tutkimusohjelmien ja tutkimusinfrastruktuurien edistämiseksi, tutkijankoulutuksen ja tutkijanuran kehittämiseksi sekä tutkimustiedon saatavuuden ja innovaatioiden edistämiseksi. Puheenjohtaja on valmistellut kysymyksen lounaskeskustelua varten: Voitteko kertoa yhdestä viimeaikaisesta kansallisesta uudistuksesta, joka on edistänyt kansallisen tutkimus- ja innovaatiojärjestelmän yhdenmukaisuutta avoimen, laatuun perustuvan ja inklusiivisen Euroopan tavoitteen kanssa? EU:n oikeuden mukainen oikeusperusta/päätöksentekomenettely Käsittely Euroopan parlamentissa Kansallinen valmistelu Eduskuntakäsittely EU-ministerivaliokunta (kirjallinen menettely) Valmisteilla oleva U-kirje Horisontti Eurooppa -ohjelmasta (VN esittely ) SuV, kirjallinen menettely

14 14(17) Kansallinen lainsäädäntö, ml. Ahvenanmaan asema Taloudelliset vaikutukset Muut asian käsittelyyn vaikuttavat tekijät Asiakirjat Puheenjohtajan keskusteluasiakirjat: 1) Horizon Europe the Framework Programme for Research and Innovation ) A Coherent European Research Area: Successful national reforms for an open, excellence-driven and inclusive Europe (COM(2018) 435 final, COM(2018) 436 final) Laatijan ja muiden käsittelijöiden yhteystiedot Petteri Kauppinen, OKM, petteri.kauppinen@minedu.fi, p Eeva Kaunismaa, OKM, eeva.kaunismaa@minedu.fi, p Eeva-Liisa Kortekallio, TEM, eeva-liisa.kortekallio@tem.fi, p EUTORI-tunnus EU/2018/1217, EU/2018/1224 Liitteet Viite

15 15(17)

16 16(17) Asiasanat Hoitaa Tiedoksi ERA, eurooppalainen tutkimusalue, innovaatiot, tutkimus- ja kehittämistoiminta, kilpailukykyneuvosto TEM EUE, LVM, MMM, OKM, OM, PE, PLM, SM, STM, UM, VM, VNK, VTV, YM Asiasanat Hoitaa Tiedoksi kilpailukyky, teollisuuspolitiikka TEM EUE, OKM, OM, STM, UM, VM, VNK, VTV

17 17(17) LIITTEET Asiasanat Hoitaa Tiedoksi kilpailukykyneuvosto TEM EUE, MMM, OKM, OM, PLM, SM, UM, VM, VNK, YM

Työ- ja elinkeinoministeriö MINVA TEM Haapsaari Jani(TEM)

Työ- ja elinkeinoministeriö MINVA TEM Haapsaari Jani(TEM) Työ ja elinkeinoministeriö MINVA TEM201900226 Haapsaari Jani(TEM) 27.03.2019 Viite Asia Epävirallinen kilpailukykyministereiden (tutkimus) kokous 3.4.2019 Bukarestissa EUpuheenjohtajamaa Romania järjestää

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM EIO Kortekallio Eeva-Liisa(TEM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM EIO Kortekallio Eeva-Liisa(TEM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM2016-00570 EIO Kortekallio Eeva-Liisa(TEM) 15.12.2016 Asia Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi unionin osallistumisesta useiden jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK)

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK) Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2017-00027 VNEUS Siivola Heli(VNK) 18.01.2017 Viite Asia Epävirallinen eurooppaministerikokous 23.-24.1.2017 EU-puheenjohtajamaa Malta järjestää epävirallisen eurooppaministerikokouksen

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriö MINVA TEM

Työ- ja elinkeinoministeriö MINVA TEM Työ ja elinkeinoministeriö MINVA TEM201700358 TMO Lahtinen Päivi(TEM) 19.07.2017 JULKINEN Viite Asia Epävirallinen kilpailukykyministereiden (tutkimus) kokous 24.25.7.2017, Tallinna EUpuheenjohtajamaa

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriö MINVA TEM

Työ- ja elinkeinoministeriö MINVA TEM Työ ja elinkeinoministeriö MINVA TEM201700205 TMO Juvonen Satu(TEM) 26.04.2017 JULKINEN Viite Asia Epävirallinen kilpailukykyneuvosto 3.5 Malta EUpuheenjohtajamaa Malta järjestää epävirallisen kilpailukykyministerikokouksen

Lisätiedot

Suomen kannan valmistelu komission antamaan ehdotukseen

Suomen kannan valmistelu komission antamaan ehdotukseen Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM2017-00224 YVA Pastila-Eklund Mari AMOS 09.11.2017 JULKINEN Asia EU; Koulutus: Komission ehdotus neuvoston suositukseksi laadukkaan ja tehokkaan oppisopimuskoulutuksen

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK)

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK) Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2016-00445 VNEUS Leppo Johannes(VNK) 20.07.2016 Viite Asia Epävirallinen eurooppaministerikokous 24.-25.7.2016 EU-puheenjohtajamaa Slovakia järjestää epävirallisen eurooppaministerikokouksen

Lisätiedot

Asia EU; Koulutus: Komission tiedonanto: EU:n uusi korkeakoulutussuunnitelma

Asia EU; Koulutus: Komission tiedonanto: EU:n uusi korkeakoulutussuunnitelma Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM2017-00162 KTPO Haltia Petri(OKM) 14.08.2017 JULKINEN Asia EU; Koulutus: Komission tiedonanto: EU:n uusi korkeakoulutussuunnitelma Kokous Koulutus (EU30)

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö MINVA STM

Sosiaali- ja terveysministeriö MINVA STM Sosiaali ja terveysministeriö MINVA STM201800371 KVY Konttinen Raija(STM) 03.10.2018 JULKINEN Viite Asia EU; Epävirallinen tasaarvoministerikokous 12.10.2018 EUpuheenjohtajamaa Itävalta järjestää epävirallisen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM TSO Vänskä Anne(STM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM TSO Vänskä Anne(STM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM2016-00255 TSO Vänskä Anne(STM) 23.09.2016 JULKINEN Asia EU; Työturvallisuus ja työterveys; Komission ehdotus; Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus Euroopan

Lisätiedot

Komission tiedonanto: Tekoälyn koordinoitu toimintasuunnitelma. Maikki Sipinen Työ- ja elinkeinoministeriö

Komission tiedonanto: Tekoälyn koordinoitu toimintasuunnitelma. Maikki Sipinen Työ- ja elinkeinoministeriö Komission tiedonanto: Tekoälyn koordinoitu toimintasuunnitelma Maikki Sipinen Työ- ja elinkeinoministeriö Tiedonanto kuvaa toimintasuunnitelman eurooppalaisen tekoälyn kehittämiseen ja käyttämiseen Komissio

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHA Nyman Sirkka-Heleena LVM Eduskunta Suuri valiokunta

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHA Nyman Sirkka-Heleena LVM Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2013-00158 LHA Nyman Sirkka-Heleena LVM 17.05.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus Euroopan meriturvallisuusviraston

Lisätiedot

Komission tiedonanto: Tekoäly Euroopassa

Komission tiedonanto: Tekoäly Euroopassa Komission tiedonanto: Tekoäly Euroopassa Asiantuntijat: Kehittämispäällikkö Jussi Nissilä Erityisasiantuntija Isabella Paju Innovaatiot ja yritysrahoitus, TEM Kotimainen konteksti - Tekoälyohjelma Elinkeinoministeri

Lisätiedot

LIITTEET MMM , COM(2014) 530 final (paperikopioina suomeksi ja ruotsiksi)

LIITTEET MMM , COM(2014) 530 final (paperikopioina suomeksi ja ruotsiksi) Maa- ja metsätalousministeriö E-KIRJE MMM2014-00869 HSO Schulman Markus 11.09.2014 KÄYTTÖ RAJOITETTU perustuslaki 50 liitteenä olevien EUdokumenttien osalta Suuri valiokunta Asia Neuvoston päätös komission

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM TUO-30 Yrjölä Heikki(UM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM TUO-30 Yrjölä Heikki(UM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-00963 TUO-30 Yrjölä Heikki(UM) 25.07.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Asia Kaksikäyttötuotteiden vientiä koskeva Euroopan unionin valvontajärjestelmä

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM NSA-00 Hyvärinen Tuomas(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM NSA-00 Hyvärinen Tuomas(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-00076 NSA-00 Hyvärinen Tuomas(UM) 28.01.2014 JULKINEN VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Neuvottelut Euroopan unionin ja Albanian tasavallan sekä Euroopan unionin

Lisätiedot

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM LYMO Hyvärinen Esko(YM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM LYMO Hyvärinen Esko(YM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ympäristöministeriö E-KIRJE YM2014-00024 LYMO Hyvärinen Esko(YM) 23.01.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin liittymisestä luonnonvaraisen eläimistön

Lisätiedot

Osastopäällikön sijainen, apulaisosastopäällikkö

Osastopäällikön sijainen, apulaisosastopäällikkö Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2008-00114 PSO Eriksson Anne 07.04.2008 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/Eurooppalainen köyhyyden ja syrjäytymisen teemavuosi 2010 U/E-tunnus: EUTORI-numero:

Lisätiedot

Digitalisaation mahdollisuudet liikenteessä

Digitalisaation mahdollisuudet liikenteessä Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM2017-00280 TIO Lehtilä Olli(LVM) 18.09.2017 JULKINEN Asia Luonnos neuvoston päätelmistä liikenteen digitalisaatiosta Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma annettiin 18. lokakuuta 2017 samalla kun komissio julkaisi 11. täytäntöönpanoraportin turvallisuusunionista,

Toimintasuunnitelma annettiin 18. lokakuuta 2017 samalla kun komissio julkaisi 11. täytäntöönpanoraportin turvallisuusunionista, Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00410 PO Taavila Hannele 08.12.2017 Asia Komission tiedonanto toimintasuunnitelmasta varautumisen tehostamisesta kemiallisista aineista, biologisista taudinaiheuttajista,

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Ruso Henrik(VNK)

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Ruso Henrik(VNK) Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2015-00657 VNEUS Ruso Henrik(VNK) 09.10.2015 Asia EU-lainsäädännön ja -lainsäädäntöehdotusten arviointi Suomen kannalta Kokous EU-ministerivaliokunta 09.10.2015-09.10.2015

Lisätiedot

LIITTEET Perusmuistio OM sekä EU-tuomioistuimen lausunto 1/13

LIITTEET Perusmuistio OM sekä EU-tuomioistuimen lausunto 1/13 Oikeusministeriö E-JATKOKIRJE OM2015-00097 LAVO Leinonen Antti 07.02.2015 JULKINEN Suuri valiokunta Asia EU/OSA; Eräiden Haagin lapsikaappaussopimukseen liittyneiden valtioiden liittymisen hyväksyminen

Lisätiedot

OKM Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö. NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM)

OKM Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö. NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM) Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO OKM2015-00149 NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM) 31.08.2015 Asia Euroopan neuvoston urheilukilpailujen manipuloinnista

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNK VNEUS Korhonen Ville(VNK) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNK VNEUS Korhonen Ville(VNK) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNK201700027 VNEUS Korhonen Ville(VNK) 05.04.2017 Asia Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilari ja sosiaalisen ulottuvuuden kehittäminen Kokous U/E/UTPtunnus E 59/2016

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Jokelainen Jaana(VNK)

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Jokelainen Jaana(VNK) Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2018-00236 VNEUS Jokelainen Jaana(VNK) 20.03.2018 Asia Suomen EU-puheenjohtajakausi 2019; kansallinen puheenjohtajuusohjelma; parlamentaarinen prosessi Kokous

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Hulkko Johanna(VNK) JULKINEN

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Hulkko Johanna(VNK) JULKINEN Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2015-00446 VNEUS Hulkko Johanna(VNK) 29.06.2015 JULKINEN Asia Talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistaminen Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn

Lisätiedot

Oikeusministeriö U-JATKOKIRJE OM LAVO Leppävirta Liisa(OM) Suuri valiokunta

Oikeusministeriö U-JATKOKIRJE OM LAVO Leppävirta Liisa(OM) Suuri valiokunta Oikeusministeriö U-JATKOKIRJE OM2015-00076 LAVO Leppävirta Liisa(OM) 17.02.2015 Suuri valiokunta Asia EU/OSA/Eurojust-asetusehdotus U/E/UTP-tunnus U 79/2013 vp EUTORI-tunnus EU/2013/1359 Ohessa lähetetään

Lisätiedot

Lisätalousarvioesitystä käsiteltiin ensimmäistä kertaa neuvoston työryhmässä (budjettikomitea)

Lisätalousarvioesitystä käsiteltiin ensimmäistä kertaa neuvoston työryhmässä (budjettikomitea) Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2017-00461 BO Hirvi Mikko(VM) 05.09.2017 JULKINEN Asia Lisätalousarvioesitys nro 5 Euroopan unionin vuoden 2017 yleiseen talousarvioon; Rahoituksen osoittaminen Euroopan

Lisätiedot

Komission julkinen kuuleminen, jonka määräaika päättyy

Komission julkinen kuuleminen, jonka määräaika päättyy Oikeusministeriö PERUSMUISTIO OM201500311 LAVO Leinonen Antti 24.08.2015 Asia Komission julkinen kuuleminen digitaalisen sisällön ja tavaroiden sähköisen kaupan sopimussäännöistä Kokous U/E/UTPtunnus Käsittelyvaihe

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHO Miettinen-Bellevergue Seija (LVM

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHO Miettinen-Bellevergue Seija (LVM Liikenne ja viestintäministeriö EKIRJE LVM201400317 LHO MiettinenBellevergue Seija (LVM 03.06.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Asia Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS valtuuksien antamisesta

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LPY Murto Risto Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LPY Murto Risto Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2008-00136 LPY Murto Risto 30.04.2008 Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta Viite Asia EU; liikenne; Komisssion suositus neuvostolle komission

Lisätiedot

Työministeriö EDUSKUNTAKIRJELMÄ TM

Työministeriö EDUSKUNTAKIRJELMÄ TM Työministeriö EDUSKUNTAKIRJELMÄ TM2005-00146 MP Vattulainen Eeva 21.10.2005 VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/Komission tiedonanto neuvostolle, parlamentille ja sosiaalikomitealle

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM Kallela Jari(VM), Rissanen Olli- Pekka(VM) JULKINEN

Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM Kallela Jari(VM), Rissanen Olli- Pekka(VM) JULKINEN Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2017-00224 JulkICT Kallela Jari(VM), Rissanen Olli- Pekka(VM) 20.04.2017 JULKINEN Asia Eurooppalaiset yhteentoimivuusperiaatteet täytäntöönpanostrategia Kokous U/E/UTP-tunnus

Lisätiedot

Asia Tallinnan EU-ministerikokouksen julkilausuma sähköisen hallinnon kehittämisestä

Asia Tallinnan EU-ministerikokouksen julkilausuma sähköisen hallinnon kehittämisestä Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2017-00515 JulkICT Korhonen Juhani 02.10.2017 Asia Tallinnan EU-ministerikokouksen julkilausuma sähköisen hallinnon kehittämisestä Kokous Epävirallinen sähköisen hallinnon

Lisätiedot

Asia EU; TSTK-neuvosto ; asiakohta 8c; Jäsenmaiden työllisyyspolitiikan suuntaviivat

Asia EU; TSTK-neuvosto ; asiakohta 8c; Jäsenmaiden työllisyyspolitiikan suuntaviivat Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM2018-00329 KOY Porkka Pauliina(TEM) 07.06.2018 Asia EU; TSTK-neuvosto 21.6.2018; asiakohta 8c; Jäsenmaiden työllisyyspolitiikan suuntaviivat Kokous Työllisyys-,

Lisätiedot

Esitystä käsitellään OSA-neuvosten kokouksessa perjantaina

Esitystä käsitellään OSA-neuvosten kokouksessa perjantaina Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM201600103 MMO Räty Johanna(SM) 03.03.2016 Asia Ehdotus neuvoston täytäntöönpanopäätökseksi Italian ja Kreikan hyväksi toteutettavien kansainvälistä suojelua koskevien väliaikaisten

Lisätiedot

Asia EU; Komissio; Julkiset Hankinnat; Komission aloite Julkisten investointien vaikutuksia lisätään tehokkailla ja ammattimaisilla hankinnoilla

Asia EU; Komissio; Julkiset Hankinnat; Komission aloite Julkisten investointien vaikutuksia lisätään tehokkailla ja ammattimaisilla hankinnoilla Työ ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM201700471 TMO SinivuoriBoldt Tarja(TEM) 10.11.2017 JULKINEN Asia EU; Komissio; Julkiset Hankinnat; Komission aloite Julkisten investointien vaikutuksia lisätään

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM EUR-10 Mäkinen Mari(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM EUR-10 Mäkinen Mari(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2013-00602 EUR-10 Mäkinen Mari(UM) 13.05.2013 JULKINEN VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Suositus neuvoston päätökseksi komission valtuuttamisesta aloittaa

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK)

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK) Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2017-00329 VNEUS Leppo Johannes(VNK) 17.05.2017 Viite Asia Yleisten asioiden neuvosto 22.5.2017 Suomea kokouksessa edustaa valtiosihteeri Samuli Virtanen. Kokouksen ainoana

Lisätiedot

Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys, joka koskee Euroopan parlamentin kokoonpanoa vuoden 2014 vaalien jälkeen.

Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys, joka koskee Euroopan parlamentin kokoonpanoa vuoden 2014 vaalien jälkeen. Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS2013-00389 VNEUS Parko Veera(VNK) 16.05.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Euroopan parlamentin kokoonpano vuoden 2014 vaalien jälkeen U/E-tunnus: EUTORI-numero:

Lisätiedot

Suomi toimii puheenjohtajakaudellaan pidettävissä kokouksissa puheenjohtajana eikä esitä omia kansallisia kantoja.

Suomi toimii puheenjohtajakaudellaan pidettävissä kokouksissa puheenjohtajana eikä esitä omia kansallisia kantoja. Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM2019-00561 LVO Vehviläinen Anne(MMM) 19.08.2019 JULKINEN Asia Luonnos neuvoston päätelmiksi EU:n biotalousstrategian päivitys Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM YVA Polvinen Minna(OKM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM YVA Polvinen Minna(OKM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM2018-00164 YVA Polvinen Minna(OKM) 13.06.2018 JULKINEN Asia EU; Koulutus, Ehdotus neuvoston suositukseksi korkea-asteen ja toisen asteen koulutuksen tutkintojen

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriö E-KIRJE TEM EOS Rajala Arto(TEM) JULKINEN. Suuri valiokunta

Työ- ja elinkeinoministeriö E-KIRJE TEM EOS Rajala Arto(TEM) JULKINEN. Suuri valiokunta Työ- ja elinkeinoministeriö E-KIRJE TEM2011-00693 EOS Rajala Arto(TEM) 22.12.2011 JULKINEN Suuri valiokunta Viite Asia Komission suositus neuvostolle 29.11.2011 valtuuttaa komissio neuvottelemaan Baltian

Lisätiedot

Perustuslain 97 :n mukainen selvitys, E-kirje.

Perustuslain 97 :n mukainen selvitys, E-kirje. Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2018-00383 VO Maisala Tiina(VM) 19.06.2018 Asia Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi veroyhteistyötä koskevan Fiscalis-ohjelman perustamisesta Kokous

Lisätiedot

Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM KVY Sulander Heidi(SM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM KVY Sulander Heidi(SM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00418 KVY Sulander Heidi(SM) 07.11.2017 Asia OSA; Ehdotus vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen laaja-alaisten tietojärjestelmien operatiivisesta hallinnoinnista

Lisätiedot

Sisäministeriö MINVA SM OIKEUS- JA SISÄMINISTEREIDEN JA EU-INSTITUUTIOIDEN EDUSTAJIEN KOKOUS ; YHTEENVETO KOKOUSAIHEISTA

Sisäministeriö MINVA SM OIKEUS- JA SISÄMINISTEREIDEN JA EU-INSTITUUTIOIDEN EDUSTAJIEN KOKOUS ; YHTEENVETO KOKOUSAIHEISTA Sisäministeriö MINVA SM201600167 KVY Rytkönen Riikka(SM) 23.03.2016 Viite Asia OSA; Oikeus ja sisäministereiden ja EUinstituutioiden edustajien kokous 24.3.2016 OIKEUS JA SISÄMINISTEREIDEN JA EUINSTITUUTIOIDEN

Lisätiedot

Asia EU/Direktiiviehdotus eurooppalaisen rikosrekisteritietojärjestelmän uudistamisesta (ECRIS)

Asia EU/Direktiiviehdotus eurooppalaisen rikosrekisteritietojärjestelmän uudistamisesta (ECRIS) Oikeusministeriö PERUSMUISTIO OM2016-00119 LAVO Innanen Tanja 20.05.2016 Asia EU/Direktiiviehdotus eurooppalaisen rikosrekisteritietojärjestelmän uudistamisesta (ECRIS) Kokous U/E/UTP-tunnus U 13/2016

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriö MINVA TEM

Työ- ja elinkeinoministeriö MINVA TEM Työ ja elinkeinoministeriö MINVA TEM201500326 EOS Niemi Ville(TEM) 16.09.2015 JULKINEN Viite Asia Epävirallinen energiaministerikokous 23.9.2015 Luxemburg Ministerit keskustelevat uusista energiateknologioista

Lisätiedot

Asia Komission tiedonanto neuvostolle; luonnonkatastrofien ja ihmisen aiheuttamien katastrofien ehkäisyyn sovellettava yhteisön lähestymistapa

Asia Komission tiedonanto neuvostolle; luonnonkatastrofien ja ihmisen aiheuttamien katastrofien ehkäisyyn sovellettava yhteisön lähestymistapa Sisäasiainministeriö E-KIRJE SM2009-00158 PEO Metso Jukka 09.04.2009 JULKINEN Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Komission tiedonanto neuvostolle; luonnonkatastrofien ja ihmisen aiheuttamien katastrofien

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2018-00413 KVY Saunamäki Iikka(SM) 29.10.2018 Asia Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 516/2014 muuttamisesta

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM2015-00160. VVE Laitinen Kaisa (LVM) 24.06.2015. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM2015-00160. VVE Laitinen Kaisa (LVM) 24.06.2015. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Liikenne ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM201500160 VVE Laitinen Kaisa (LVM) 24.06.2015 Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi Kansainvälisen televiestintäliiton (ITU) maailman radioviestintäkonferenssissa

Lisätiedot

Asiakokonaisuus on esillä Genevessä TRIPS-neuvoston kokouksessa 15.-16.10.2015, missä asiasta odotetaan TRIPS-neuvoston päätöstä.

Asiakokonaisuus on esillä Genevessä TRIPS-neuvoston kokouksessa 15.-16.10.2015, missä asiasta odotetaan TRIPS-neuvoston päätöstä. Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM201501182 TUO10 Seppänen Erkki(UM) 30.09.2015 Asia Komission päätösesitys Maailman kauppajärjestön TRIPSneuvostossa ja yleisneuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM RMO Jaakkola Miia(VM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM RMO Jaakkola Miia(VM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2014-00250 RMO Jaakkola Miia(VM) 28.03.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia EKP:n asetus kehyksen perustamisesta yhteisen pankkivalvontamekanismin puitteissa tehtävälle

Lisätiedot

Asia EU; Koulutus; Nuoriso-, koulutus- ja kulttuuripolitiikan rooli vahvemman Euroopan rakentamisessa

Asia EU; Koulutus; Nuoriso-, koulutus- ja kulttuuripolitiikan rooli vahvemman Euroopan rakentamisessa Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM2018-00158 YVA Polvinen Minna(OKM) 06.06.2018 JULKINEN Asia EU; Koulutus; Nuoriso-, koulutus- ja kulttuuripolitiikan rooli vahvemman Euroopan rakentamisessa

Lisätiedot

Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys komission jäsenmäärää koskevasta Eurooppa-neuvoston päätösluonnoksesta.

Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys komission jäsenmäärää koskevasta Eurooppa-neuvoston päätösluonnoksesta. Valtioneuvoston EU-sihteeristö E-KIRJE VNEUS2012-00516 VNEUS Kaila Heidi(VNK) 21.09.2012 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia EU/Eurooppa-neuvoston päätös komission jäsenmäärästä U/E-tunnus: EUTORI-numero:

Lisätiedot

Valtioneuvosto katsoi Suomen voivan hyväksyä sisärajavalvonnan jatkamisen komission esittämällä tavalla.

Valtioneuvosto katsoi Suomen voivan hyväksyä sisärajavalvonnan jatkamisen komission esittämällä tavalla. Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00170 KVY Sulander Heidi(SM) 12.05.2017 Asia EU/OSA; Neuvoston täytäntöönpanopäätös suosituksen antamisesta Schengen-alueen yleisen toiminnan vaarantavissa poikkeuksellisissa

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM NSA-00 Järvenpää Jesse(UM) JULKINEN. Käsittelyvaiheet ja jatkokäsittelyn aikataulu

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM NSA-00 Järvenpää Jesse(UM) JULKINEN. Käsittelyvaiheet ja jatkokäsittelyn aikataulu Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2015-01665 NSA-00 Järvenpää Jesse(UM) 17.12.2015 JULKINEN Asia Neuvottelut EU:n ja Albanian tasavallan, EU:n ja Georgian, EU:n ja Moldovan tasavallan, EU:n ja Marokon

Lisätiedot

Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella

Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM201700964 TUO20 Hurtta Mia(UM) 13.09.2017 Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella Kokous U/E/UTPtunnus Käsittelyvaihe ja

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LAS Manner Olessia(LVM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LAS Manner Olessia(LVM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2013-00451 LAS Manner Olessia(LVM) 21.11.2013 JULKINEN VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Pohjoisen ulottuvuuden liikenne- ja logistiikkakumppanuudesta

Lisätiedot

Asia Ehdotus neuvoston suositukseksi pitkäaikaistyöttömien integroimisesta työmarkkinoille

Asia Ehdotus neuvoston suositukseksi pitkäaikaistyöttömien integroimisesta työmarkkinoille Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM2015-00346 TYO Porkka Pauliina(TEM) 25.09.2015 Asia Ehdotus neuvoston suositukseksi pitkäaikaistyöttömien integroimisesta työmarkkinoille Kokous Työllisyys-,

Lisätiedot

Kauppa- ja teollisuusministeriö E-KIRJELMÄ KTM ELO Hyrsky Kimmo EDUSKUNTA SUURI VALIOKUNTA

Kauppa- ja teollisuusministeriö E-KIRJELMÄ KTM ELO Hyrsky Kimmo EDUSKUNTA SUURI VALIOKUNTA Kauppa ja teollisuusministeriö EKIRJELMÄ KTM200500084 ELO Hyrsky Kimmo 29.3.2005 EDUSKUNTA SUURI VALIOKUNTA Viite KTM:n diaarinumero 5/011/2005 Asia EU; yrityspolitiikka; ehdotus monivuotista yritysohjelmaa

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM BO Liinamaa Armi(VM) JULKINEN. Suuri valiokunta

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM BO Liinamaa Armi(VM) JULKINEN. Suuri valiokunta Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2014-00578 BO Liinamaa Armi(VM) 12.09.2014 JULKINEN Suuri valiokunta Asia Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä

Lisätiedot

Asia Valmistautuminen järjestettävään WTO:n 11. ministerikokoukseen (MC11)

Asia Valmistautuminen järjestettävään WTO:n 11. ministerikokoukseen (MC11) Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2017-01340 TUO-10 Ritola Leena(UM) 04.12.2017 Asia Valmistautuminen 10.-13.12.2017 järjestettävään WTO:n 11. ministerikokoukseen (MC11) Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM BO Kytömäki Paavo Eduskunta Suuri valiokunta

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM BO Kytömäki Paavo Eduskunta Suuri valiokunta Valtiovarainministeriö EKIRJE VM201000496 BO Kytömäki Paavo 28.09.2010 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Komission ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM KUPO Berden Iina(OKM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM KUPO Berden Iina(OKM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM2018-00171 KUPO Berden Iina(OKM) 14.06.2018 Asia EU; Kulttuuri ja av; Euroopan uusi kulttuuriohjelma Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK)

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK) Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2018-00229 VNEUS Siivola Heli(VNK) 13.03.2018 Asia EU:n kehittäminen; institutionaaliset kysymykset Kokous U/E/UTP-tunnus E 96/2017 vp Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn

Lisätiedot

Asia EU; Koulutus; Komission tiedonanto: Koulutuksen parantaminen ja nykyaikaistaminen. Korkealaatuista koulutusta kaikille

Asia EU; Koulutus; Komission tiedonanto: Koulutuksen parantaminen ja nykyaikaistaminen. Korkealaatuista koulutusta kaikille Opetus ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM201600200 YVA Polvinen Minna(OKM) 15.12.2016 JULKINEN Asia EU; Koulutus; Komission tiedonanto: Koulutuksen parantaminen ja nykyaikaistaminen. Korkealaatuista

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM PAO Hörkkö Jorma Korjataan E-jatkokirje LVM uudeksi E-kirjeeksi

Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM PAO Hörkkö Jorma Korjataan E-jatkokirje LVM uudeksi E-kirjeeksi Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM2018-00378 PAO Hörkkö Jorma 04.10.2018 Korjataan E-jatkokirje LVM2018-00364 uudeksi E-kirjeeksi Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi liikenneyhteisön perustamista

Lisätiedot

Asia EU-komission julkinen kuuleminen vinjettidirektiivistä ja Euroopan laajuisesta tietullipalvelusta

Asia EU-komission julkinen kuuleminen vinjettidirektiivistä ja Euroopan laajuisesta tietullipalvelusta Liikenne ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM201600274 PAO Takala Pyry(LVM) 02.09.2016 Asia EUkomission julkinen kuuleminen vinjettidirektiivistä ja Euroopan laajuisesta tietullipalvelusta Kokous U/E/UTPtunnus

Lisätiedot

Ed. asiak. nro: 8944/17 COMPET 305 IND 103 Ehdotus neuvoston päätelmiksi EU:n tulevasta teollisuuspolitiikan strategiasta Hyväksyminen

Ed. asiak. nro: 8944/17 COMPET 305 IND 103 Ehdotus neuvoston päätelmiksi EU:n tulevasta teollisuuspolitiikan strategiasta Hyväksyminen Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. toukokuuta 2017 (OR. en) 9110/17 COMPET 336 IND 120 ILMOITUS Lähettäjä: Pysyvien edustajien komitea (Coreper I) Vastaanottaja: Neuvosto Ed. asiak. nro: 8944/17 COMPET

Lisätiedot

Asia Euroopan komission tiedonanto - FinTech-toimintasuunnitelma Euroopan rahoitusalan kilpailukyvyn ja innovatiivisuuden parantamiseksi

Asia Euroopan komission tiedonanto - FinTech-toimintasuunnitelma Euroopan rahoitusalan kilpailukyvyn ja innovatiivisuuden parantamiseksi Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM201800220 RMO Kuusinen Miki(VM) 19.04.2018 JULKINEN Asia Euroopan komission tiedonanto FinTechtoimintasuunnitelma Euroopan rahoitusalan kilpailukyvyn ja innovatiivisuuden

Lisätiedot

Terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kasvustrategia

Terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kasvustrategia Terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kasvustrategia Sosiaali- ja terveysvaliokunta 10.10.2017 Teollisuusneuvos Antti Valle Elinkeino- ja innovaatio-osasto #kasvustrategia @tem_uutiset Terveystoimialojen

Lisätiedot

PPP-kumppanuudet vetovoimaisten ekosysteemien vahvistamiseksi. Antti Valle

PPP-kumppanuudet vetovoimaisten ekosysteemien vahvistamiseksi. Antti Valle PPP-kumppanuudet vetovoimaisten ekosysteemien vahvistamiseksi Antti Valle OSAAMISPOHJAN VARMISTAMINEN Osaamistaso nousee, osaaminen ja tarve kohtaavat TKI-voimavarojen vaikuttavuus ja kokoaminen Rajat

Lisätiedot

Suomella on tarkasteluvarauma esityksen yksityiskohdista.

Suomella on tarkasteluvarauma esityksen yksityiskohdista. Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM2016-00026 ALUE Osenius Johanna(TEM) 15.01.2016 JULKINEN Asia Ehdotus rakenneuudistusten tukiohjelman perustamisesta vuosille 2017-2020 ja Euroopan rakenne-

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM VAO Valtonen Terhi(STM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM VAO Valtonen Terhi(STM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2015-00089 VAO Valtonen Terhi(STM) 01.04.2015 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Suositus neuvoston päätökseksi luvan antamisesta Euroopan unionin ja Amerikan

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriö MINVA TEM

Työ- ja elinkeinoministeriö MINVA TEM Työ- ja elinkeinoministeriö MINVA TEM2019-00344 TTM Henriksson Heidi(TEM) 06.06.2019 JULKINEN Viite Asia Epävirallinen kaupunkiasioista vastaavien ministereiden kokous 14.6.2019 Bukarest Suomesta kokoukseen

Lisätiedot

PSI-direktiivin arviointi. Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM JulkICT Huotari Maarit(VM) JULKINEN

PSI-direktiivin arviointi. Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM JulkICT Huotari Maarit(VM) JULKINEN Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM201700684 JulkICT Huotari Maarit(VM) 28.11.2017 JULKINEN Asia Komission julkinen kuuleminen julkisen sektorin hallussa olevien tietojen uudelleenkäyttöä koskevan direktiivin

Lisätiedot

PO Puiro Johanna(SM) KÄYTTÖ RAJOITETTU

PO Puiro Johanna(SM) KÄYTTÖ RAJOITETTU Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2015-00418 PO Puiro Johanna(SM) 10.11.2015 KÄYTTÖ RAJOITETTU Asia EU; Neuvottelumandaatin antaminen komissiolle aloittaa neuvottelut sopimusten tekemiseksi EU:n sekä Sveitsin

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM IYR Sipinen Maikki(TEM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM IYR Sipinen Maikki(TEM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM2019-00065 IYR Sipinen Maikki(TEM) 30.01.2019 Asia Komission tiedonanto: Tekoälyn koordinoitu toimintasuunnitelma Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ITÄ-10 Nissinen Hanna(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ITÄ-10 Nissinen Hanna(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-00195 ITÄ-10 Nissinen Hanna(UM) 12.02.2014 JULKINEN VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Asia EU-Venäjä huippukokous Brysselissä 28.1.2014; tulokset

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2010-00297. HTO Arrhenius Viveca 11.10.2010 JULKINEN. VASTAANOTTAJA Suuri valiokunta

Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2010-00297. HTO Arrhenius Viveca 11.10.2010 JULKINEN. VASTAANOTTAJA Suuri valiokunta Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2010-00297 HTO Arrhenius Viveca 11.10.2010 JULKINEN VASTAANOTTAJA Suuri valiokunta Viite Asia EU; Komission ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi

Lisätiedot

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM YSO Nurmi Eeva(YM) Eduskunta Suuri valiokunta

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM YSO Nurmi Eeva(YM) Eduskunta Suuri valiokunta Ympäristöministeriö E-KIRJE YM2012-00385 YSO Nurmi Eeva(YM) 27.11.2012 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU; Komission asetusluonnos Euroopan kemikaaliviraston (ECHA) biosidimaksuista U/E-tunnus: EUTORI-numero:

Lisätiedot

Osastopäällikkö, ylijohtaja Minna Kivimäki

Osastopäällikkö, ylijohtaja Minna Kivimäki Liikenne ja viestintäministeriö EKIRJE LVM201200086 LMA Kallinen Mari(LVM) 10.05.2012 VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne ja viestintävaliokunta Viite Asia Meriliikenteen valtiontukea koskevien

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/2209(INI) Lausuntoluonnos Liadh Ní Riada (PE v01-00)

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/2209(INI) Lausuntoluonnos Liadh Ní Riada (PE v01-00) EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Budjettivaliokunta 19.3.2015 2014/2209(INI) TARKISTUKSET 1-20 Liadh Ní Riada (PE546.893v01-00) vihreään kasvuun liittyvistä mahdollisuuksista pk-yrityksille (2014/2209(INI))

Lisätiedot

BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE

BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 3.1.2019 STRATEGINEN TAVOITE SUOMEA VARTEN Käynnistämme uutta kestävää kasvua innovoinnin ja kansainvälisen yhteistyön kautta 1 2 Yritysten globaali kasvu

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS VNEUS Kaila Heidi(VNK) Eduskunta Suuri valiokunta

Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS VNEUS Kaila Heidi(VNK) Eduskunta Suuri valiokunta Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS2013-00604 VNEUS Kaila Heidi(VNK) 03.09.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/Mayotten aseman muuttaminen Euroopan unioniin nähden/poikkeukset ja siirtymäkaudet

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM2016-00217. RO Kiviranta Mirja(MMM) 24.03.2016. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM2016-00217. RO Kiviranta Mirja(MMM) 24.03.2016. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM2016-00217 RO Kiviranta Mirja(MMM) 24.03.2016 Asia Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetuksessa (EU) N:o 1306/2013 säädetyn suorien tukien

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Daniel Dalton (PE602.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Daniel Dalton (PE602. Euroopan parlamentti 2014-2019 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 2017/2043(BUD) 5.5.2017 TARKISTUKSET 1-16 Daniel Dalton (PE602.828v02-00) talousarviosta 2018 trilogin neuvotteluvaltuudet (2017/2043(BUD))

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/0009(COD) talous- ja raha-asioiden valiokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/0009(COD) talous- ja raha-asioiden valiokunnalta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2015/0009(COD) 6.3.2015 LAUSUNTOLUONNOS talous- ja raha-asioiden valiokunnalta budjettivaliokunnalle ja talous- ja raha-asioiden valiokunnalle

Lisätiedot

Suomi voi hyväksyä komission esityksen lisätalousarvioksi nro 6.

Suomi voi hyväksyä komission esityksen lisätalousarvioksi nro 6. Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2017-00534 BO Kukkonen Panu 16.10.2017 JULKINEN Asia EU:n vuotta 2017 koskeva lisätalousarvioesitys nro 6 Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Lisätiedot

Asia EU; komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle Euroopan avaruusstrategiasta

Asia EU; komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle Euroopan avaruusstrategiasta Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM2016-00493 EIO Aarnikka Marjaana(TEM) 17.11.2016 Asia EU; komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle Euroopan

Lisätiedot

LIITE KOMISSION TIEDONANTOON EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE

LIITE KOMISSION TIEDONANTOON EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.3.2017 COM(2017) 134 final ANNEX 1 LIITE KOMISSION TIEDONANTOON EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE Eurooppalaiset

Lisätiedot

Valtioneuvoston EU-sihteeristö E-KIRJE VNEUS VNEUS Virolainen Meri(VNK) Eduskunta Suuri valiokunta

Valtioneuvoston EU-sihteeristö E-KIRJE VNEUS VNEUS Virolainen Meri(VNK) Eduskunta Suuri valiokunta Valtioneuvoston EU-sihteeristö E-KIRJE VNEUS2011-00692 VNEUS Virolainen Meri(VNK) 14.10.2011 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU; Eurooppa-neuvoston 23.10.2011 valmistelut; Euroalueen kehittäminen

Lisätiedot

EU-asioiden valmistelu valtioneuvostossa. Yksikön päällikkö Kirsi Pimiä

EU-asioiden valmistelu valtioneuvostossa. Yksikön päällikkö Kirsi Pimiä EU-asioiden valmistelu valtioneuvostossa Yksikön päällikkö Kirsi Pimiä EU-asioiden kansallinen valmistelu - toimintaperiaate Lähtökohtana asioiden järjestelmällinen yhteensovittaminen Yksittäiset linjaukset

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK) Suuri valiokunta

Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK) Suuri valiokunta Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS2014-00647 VNEUS Siivola Heli(VNK) 03.09.2014 Suuri valiokunta Asia Alueiden komitean ja talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanojen vahvistaminen U/E/UTP-tunnus EUTORI-tunnus

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö MINVA OKM

Opetus- ja kulttuuriministeriö MINVA OKM Opetus ja kulttuuriministeriö MINVA OKM201700046 KAS Ruso Henrik(OKM) 07.02.2017 Viite Asia Koulutus, nuoriso, kulttuuri ja urheiluneuvosto 17.2.2017 Suomea kokouksessa edustaa opetus ja kulttuuriministeri

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriö MINVA MMM

Maa- ja metsätalousministeriö MINVA MMM Maa- ja metsätalousministeriö MINVA MMM2015-00413 RO Fallenius Sanna-Helena(MMM) 18.05.2015 Viite Asia Epävirallinen maatalous- ja kalastusneuvoston kokous, Riika 31.5.-2.6.2015 Kokouksen aihe: Luonnonmukainen

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö MINVA OKM2015-00117

Opetus- ja kulttuuriministeriö MINVA OKM2015-00117 Opetus ja kulttuuriministeriö MINVA OKM201500117 KAS Koponen Johanna(OKM) 15.06.2015 Viite EU; Koulutus Asia EU; koulutus: Epävirallinen ammatillisen koulutuksen ministerikokous 22.6.2015 Epävirallinen

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNK VNEUS Korhonen Ville(VNK) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNK VNEUS Korhonen Ville(VNK) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNK2017-00050 VNEUS Korhonen Ville(VNK) 19.05.2017 Asia Komission tiedonanto Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilarin perustamisesta Kokous U/E/UTP-tunnus E 59/2016

Lisätiedot

Osaamisen ja koulutuksen kärkihanke 5: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi

Osaamisen ja koulutuksen kärkihanke 5: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi Osaamisen ja koulutuksen kärkihanke 5: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi 15.3.2018 Opetusneuvos Petteri Kauppinen yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi

Lisätiedot