Kuka toimii ja miten Aikataulu Kuka tukee Muuta huomioitavaa (esim. mahdolliset yhteystyötahot, kustannukset )

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuka toimii ja miten Aikataulu Kuka tukee Muuta huomioitavaa (esim. mahdolliset yhteystyötahot, kustannukset )"

Transkriptio

1 ETENEMISSUUNNITELMA OHJAAMO HELSINKI: NUORTEN JA PÄÄTTÄJIEN KESKUSTELUPÄIVÄ SUUNNITELMAN TOTEUTUMISEN ARVIOINTI Asia ja arvio toteutumisesta toteutunut edennyt jonkin verran asia ei ole edennyt Kuka toimii ja miten Aikataulu Kuka tukee Muuta huomioitavaa (esim. mahdolliset yhteystyötahot, kustannukset ) Sanallinen kuvaus toteutumisesta Pop up Ohjaamot Nuoret mainostaa ja jalkautuu Koulut Tapahtumat kauppakeskukset Sirkku / Ohjaamo Kevään 2017 aikana selvitetään ja kesällä kokeillaan Sote ja Nk tukee, esim. infoillat alueilla keväällä 2017 Jarmo Ukkonen: TEtoimisto tekee tukipäätöksiä tuen ehdot täyttäville oppisopimukseen ja työllistämiseen Aikuiset nuorten tukena / työpareina Nuoret kesätöihin tai oppisopimuksella / työllistettynä + Ohjaamon liikkuvan työn konseptia on kokeilujen pohjalta kehitetty, toiminta on valittu kehittämispainopisteeksi vuosille ja sille on saatu ESR-rahoitus - Nuorten osallistuminen pop up Ohjaamoihin on toistaiseksi ollut vähäisellä tasolla. Annukka Sorjonen /opev : Nuoret voivat tehdä samalla ammatillisia opintoja, esim. asiakaspalvelusta + Ohjaamossa on ollut kesätyöntekijöinä neljä nuorta, jotka ovat olleet mukana tapahtumissa ja markkinoinnissa. Kesätyöntekijöitä on tulossa myös kesällä * Soten ja NK:n alueellisista infoilloista ei ole tietoa.

2 * TE-toimisto on tehnyt tukipäätöksiä tukien ehdot täyttäville nuorille jo aiemmin. Tässä ei ole tapahtunut erityistä muutosta, mutta vuodesta 2018 alkaen Ohjaamossa toimivat TEasiantuntijat voivat itse tehdä tukipäätökset. * Nuorten mahdollisuus tehdä ammatillisia opintoja työkokeilujen ja tukityön aikana on ollut olemassa jo aiemmin, erityistä tehostamista tässä ei ole ollut. Osaamisen tunnistamisen konseptia kuitenkin vahvistetaan Ohjaamossa Lisää asiakaskoneita Sirkku / Ohjaamo Ensi viikolla alk. + Asiakaskoneiden määrää on lisätty. Lisäksi HakuApupalvelussa asiakaskoneiden käyttö työhakemusten tekemiseen on mahdollista tuetusti. Ohjaamo näkyväksi Kyltti Kampin metroasemalle ja Ohjaamon rakennukseen Aloitetaan selvittäminen ensi maanantaina Ohjaamon mainontaa toimipisteen läheisissä julkisissa tiloissa tai kulkuvälineissä ei ole lisätty.

3 Katuun graffiti / heijastettu valo, askeleet kohti Ohjaamoa tms. Metro- tai ratikkamarkkinointi Ohjaamon markkinointi kouluilla uskottavasti, nuoret mukaan ja siitä maksetaan Sirkku / Ohjaamo - Nuoret eivät ole olleet mukana tekemässä Ohjaamon markkinointityötä kouluilla. Ohjaamon jatkuvuus selvittää valtion tahtotilan Jarmo lupasi, että TE-tston asiantuntijaresurssit jatkavat ja asiantuntijoiden määrää voidaan lisätäkin, jos kysyntä kasvaa Ensi viikolla alk. Nyt + Hallitus myönsi valtakunnallisen määrärahan Ohjaamon toiminnan vakiinnuttamiseksi. Raha kanavoitiin 16 uuden TEtoimiston työntekijän palkkaamiseksi. + Uudenmaan TE-toimisto jatkaa Ohjaamo-toiminnassa samansuuruisella omalla resurssillaan. Pirkko: Kela mukana työntekijällä Maija: viesti menee poliittisille ryhmille 4.4. alk. + KELA päivystää Ohjaamossa viikoittain, lisäksi mukana alueellisessa yhteistyössä. - Ohjaamon monialainen kaupungin toimialoilta kanavoitava resurssi supistuu

4 vuodesta 2018 alkaen. Matalan kynnyksen mielenterveyspalvelut, akuuttiapu, keskusteluapu Sari toimii yhteyshenkilönä asian selvittelyssä Maija ja Sari: yhteistyömahdollisu uksien selvittäminen esim. HUSin kanssa Sari: sosiaaliohjaajan saa tueksi jos asiat ei suju (jopa 1-5- kertaa vkossa), mietitään rajapinnat yhteistyöhön Ohjaamon kanssa Kevät 2017 Sirkku, HUSin mielenterveystalo netissä Mallia Espoon Nupolista Ohjaamo väylänä mielenterveyspalvelujen jalkautumiseen matalalla kynnyksellä - Ohjaamon asema matalan kynnyksen keskusteluavun ja mielenterveyspalveluien tarjoajana tai kanavana niihin pääsemiseksi ei ole vahvistunut. -Ohjaamon terveydenhoitajan ja sosiaalityöntekijän resurssi supistuu vuodesta 2018 alkaen. -Yhteistyötä HUS:n kanssa ei ole selvitetty. -Rajapintoja alueella toimivan sosiaaliohjaajan tuen hyödyntämiseksi ei ole kuvattu ja viety käytäntöön. Talousneuvonta vahvemmin Ohjaamoon Timo: keskustelee Mun talous hankkeen kanssa mahdollisuuksista tehdä yhteistyötä Ohjaamon kanssa KELA:n asiakasneuvojan viikoittainen päivystys Ohjaamossa on auttanut rahaasioihin ja etuuksiin liittyviin kysymyksiin vastaamisessa. Talousasioihin liittyvien kysymysten määrä Ohjaamon neuvontapalvelussa on edelleen kasvanut. -Mun talous hankkeen kanssa ei olla tehty yhteistyöavauksia.

5 Nuorten toiveet esiin entistä vahvemmin Nuoret suunnitelmien toteuttajiksi, työntekijöiksi Leena: Ohjaamo mukaan Ruutibudjettiin Ritva: pohtii voiko museoiden ilmaisen sisäänpääsyn ikärajaa nostaa Kaikki kaupungin hallinnon alat -Ohjaamon nuoret eivät ole olleet mukana Ruutibudjetoinnissa. - Museoiden ilmaisen sisäänpääsyn ikärajaa ei ole nostettu. Toteutumista ei voi arvioida, sillä kirjaus on epäselvä: mitä konkreettista tässä yhteydessä on tarkoitettu? Osallistujat Ritva Viljanen, apulaiskaupunginjohtaja Rinkineva, elinkeinojohtaja Jarmo Ukkonen, Uudenmaan TE-toimiston johtaja Leena Jonkari, eteläisen nuorisotyöyksikön toiminnanjohtaja Annukka Sorjonen, apulaisrehtori Pirkko Kaasinen, erikoissuunnittelija Kela Maija Anttila, sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja Timo Kontio, nuorisolautakunnan puheenjohtaja Sirkku Reponen, projektipäällikkö Ohjaamo Helsinki

Ohjaamo Helsinki. Tuloksia ja tulevaa. Sirkku Reponen projektipäällikkö

Ohjaamo Helsinki. Tuloksia ja tulevaa. Sirkku Reponen projektipäällikkö Ohjaamo Helsinki Tuloksia ja tulevaa Sirkku Reponen projektipäällikkö Kaupunkistrategiaa toteuttamassa Helsinki kehittää yhteensovitettuja, vaikuttavia ja ihmiskasvoisia palveluja yhdessä kaupunkilaisten

Lisätiedot

Kohti Kaakkois-Suomen Ohjaamoa Ritva Kaikkonen / Timo Hakala Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Kohti Kaakkois-Suomen Ohjaamoa Ritva Kaikkonen / Timo Hakala Kaakkois-Suomen ELY-keskus Kohti Kaakkois-Suomen Ohjaamoa 23.9.2014 Ritva Kaikkonen / Timo Hakala Kaakkois-Suomen ELY-keskus Ohjaamo-toiminta osana nuorisotakuuta ja elinikäistä ohjausta Lähtökohdat ja tarpeet: Monialaiset ja kehittyvät

Lisätiedot

OHJAAMO: NUOREN MUKANA MUUTTUVASSA MAAILMASSA. Teija Felt Työmarkkinaneuvos

OHJAAMO: NUOREN MUKANA MUUTTUVASSA MAAILMASSA. Teija Felt Työmarkkinaneuvos OHJAAMO: NUOREN MUKANA MUUTTUVASSA MAAILMASSA Teija Felt Työmarkkinaneuvos 15.4.2016 Yhteiskunta muuttuu, Ohjaamo tukee Työelämä ja työurat pirstaloituvat, statukset vaihtelevat: työntekijä -> opiskelija

Lisätiedot

Kohti Ohjaamoa projekti 3.2. 31.10.2014

Kohti Ohjaamoa projekti 3.2. 31.10.2014 Kohti Ohjaamoa projekti 3.2. 31.10.2014 Projektin rahoitus ja toteuttajat Rahoitus ESR/ Keski-Suomen ELY-keskus Päätoteuttajana Jyväskylän ammattikorkeakoulun ammatillinen opettajakorkeakoulu (työaikaresurssi

Lisätiedot

Raivaamme esteitä. Suunnittelija Marjaana Pajunen/Kelan kuntoutusryhmä Palveluntuottajien koulutus ja yhteistyötilaisuus 18.1.

Raivaamme esteitä. Suunnittelija Marjaana Pajunen/Kelan kuntoutusryhmä Palveluntuottajien koulutus ja yhteistyötilaisuus 18.1. Raivaamme esteitä Suunnittelija Marjaana Pajunen/Kelan kuntoutusryhmä Palveluntuottajien koulutus ja yhteistyötilaisuus 18.1.2018 Kelan Päätalo Mitä teemme? Nostamme nuoret, erityisesti NEET-nuoret keskiöön

Lisätiedot

Petra-projekti Nuorten työllistymisen tukeminen. Työllisyyspalvelut, Vantaan kaupunki Hankevastaava Annukka Jamisto 14.5.2014

Petra-projekti Nuorten työllistymisen tukeminen. Työllisyyspalvelut, Vantaan kaupunki Hankevastaava Annukka Jamisto 14.5.2014 Petra-projekti Nuorten työllistymisen tukeminen Työllisyyspalvelut, Vantaan kaupunki Hankevastaava Annukka Jamisto 14.5.2014 Petra-projektit Petra Nuoret työhön ja kouluun: 1.3.2010-31.10.2013 Petra Nuoret

Lisätiedot

OHJAAMO STAGE HÄMEENLINNA Vuosi Veera Takala-Tikkanen/ Ohjaamokoordinaattori

OHJAAMO STAGE HÄMEENLINNA Vuosi Veera Takala-Tikkanen/ Ohjaamokoordinaattori OHJAAMO STAGE HÄMEENLINNA Vuosi 2018 Veera Takala-Tikkanen/ Ohjaamokoordinaattori Mikä Ohjaamo? - Ohjaamo on palvelua alle 30 vuotiaille nuorille. - Ohjaamoissa tarjotaan henkilökohtaista neuvontaa, ohjausta

Lisätiedot

Onni-hanke

Onni-hanke Onni-hanke 2018-2019 Miksi Onni? Nuorten viesti on selkeä: nykyiset palvelut eivät toimi (apua ei saa tai se ei riitä) 2017 Me-säätiön työpajoissa 100 nuorta 2018 Onni-hanke haastatteli 55 nuorta Onni-raadit

Lisätiedot

Ohjaamotoiminta Keski-Suomessa. Emmi Lahti Ohjaamokoordinaattori Keski-Suomen TE-toimisto

Ohjaamotoiminta Keski-Suomessa. Emmi Lahti Ohjaamokoordinaattori Keski-Suomen TE-toimisto Ohjaamotoiminta Keski-Suomessa Emmi Lahti Ohjaamokoordinaattori Keski-Suomen TE-toimisto Ohjaamo yksi ovi moniin palveluihin Alle 30-vuotiaille nuorille tarkoitettu henkilökohtaisen neuvonnan, ohjauksen

Lisätiedot

Ote- Fokus Kela-kokeilut Onnistunut verkostoyhteistyö ja nuorten palvelut Keski-Uusimaalla

Ote- Fokus Kela-kokeilut Onnistunut verkostoyhteistyö ja nuorten palvelut Keski-Uusimaalla Kohti erinomaista asiakaskokemusta! Ote- Fokus Kela-kokeilut Onnistunut verkostoyhteistyö ja nuorten palvelut Keski-Uusimaalla Webinaari 19.3.2019 Hanna Dogan Kuntoutusryhmä, Eteläinen vakuutuspiiri hanna.dogan@kela.fi

Lisätiedot

Nuorten kuntoutuspalveluiden kehittäminen Kelassa Seija Sukula Kuntoutuksen etuuspäällikkö Kela

Nuorten kuntoutuspalveluiden kehittäminen Kelassa Seija Sukula Kuntoutuksen etuuspäällikkö Kela 1 Nuorten kuntoutuspalveluiden kehittäminen Kelassa 22.2.2018 Seija Sukula Kuntoutuksen etuuspäällikkö Kela 2 Mitä kuntoutuspalveluita tarjoamme nuorille nyt ja jatkossa? kuntoutuskurssit eri sairausryhmille,

Lisätiedot

MISSÄ MENNÄÄN OHJAAMOISSA

MISSÄ MENNÄÄN OHJAAMOISSA MISSÄ MENNÄÄN OHJAAMOISSA Tuija Kautto Kohtaamo Lahti 23.9.2015 MITEN SELVITETTY Ohjaamokierros 2015 Projektisuunnittelijat kiertäneet Suomea Kaikkia Ohjaamoja ei ole vielä tavattu Tapahtumat, esimerkiksi

Lisätiedot

YHDESSÄ HYVÄ OTE OPINNOISTA TÖIHIN

YHDESSÄ HYVÄ OTE OPINNOISTA TÖIHIN YHDESSÄ HYVÄ OTE OPINNOISTA TÖIHIN ERITYISEN TUEN MALLI OPINNOISTA TÖIHIN SIIRRYTTÄESSÄ KENELLE: Erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille ja heitä työllistäville työnantajille. MIKSI: Opintojen mahdollistajaksi,

Lisätiedot

Ohjaamo Espoo. Uusi monialainen matalan kynnyksen palvelupiste työelämän ja koulutuksen ulkopuolella oleville vuotiaille nuorille

Ohjaamo Espoo. Uusi monialainen matalan kynnyksen palvelupiste työelämän ja koulutuksen ulkopuolella oleville vuotiaille nuorille Ohjaamo Espoo Uusi monialainen matalan kynnyksen palvelupiste työelämän ja koulutuksen ulkopuolella oleville 17-29- vuotiaille nuorille Asiakasmäärät vuonna 2016 Ohjaamo Espoossa on yksilöasiakkaiden käyntikertoja

Lisätiedot

monialayhteistyö nuorten

monialayhteistyö nuorten Petra-projekti monialayhteistyö nuorten työllisyyden edistämisessä Työllisyyspalvelut, Vantaan kaupunki Palveluohjaaja Mikko Mäkelä 31.1.2014 Petra-projektit Petra Nuoret työhön ja kouluun: 1.3.2010-31.10.2013

Lisätiedot

Ajankohtaista Kohtaamosta / Tuki Ohjaamoille

Ajankohtaista Kohtaamosta / Tuki Ohjaamoille Ajankohtaista Kohtaamosta / Tuki Ohjaamoille Mirja Määttä Tutkija 9.9.2015 Kouvola Mitä Kohtaamossa tehdään Ohjaamo-verkoston rakentumisen tuki (30) Paikkakuntakäynnit, alueelliset työpajat Projektipäällikköpäivä

Lisätiedot

NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA!

NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA! NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA! Sisällys Mikä nuorisotakuu? Miksi nuorisotakuu? Nuorisotakuun tavoitteet ja viestit Ketkä toteuttavat nuorisotakuuta? Nuorisotakuun tuloksia Nuorisotakuun kehittämistarpeita

Lisätiedot

Kaakon ohjaamot Missä mennään ja mihin tavoitellaan

Kaakon ohjaamot Missä mennään ja mihin tavoitellaan Kaakon ohjaamot Missä mennään ja mihin tavoitellaan 2016-2018 Kaakon ohjaamoiden kuulumiset - Imatra Imatralla hyvät kokemukset: Vakiintuneet kelloajat ja toimijoiden sitoutuneisuus (TE- toimiston nuorten

Lisätiedot

Byströmin nuorten palvelut ja työpajatoiminta - askelia matkan varrella. Anneli Koistinen

Byströmin nuorten palvelut ja työpajatoiminta - askelia matkan varrella. Anneli Koistinen Byströmin nuorten palvelut ja työpajatoiminta - askelia matkan varrella Anneli Koistinen 15.9.2015 nuorten työpajatoiminnan vakinaistaminen v. 2003 nuorten työpajakeskus, päätös 2010, valmistui 2013 Byströmin

Lisätiedot

SATAOSAA-maakuntakokeilun ja TE-toimiston työkykykoordinaattorin tekemä selvitys työttömien terveystarkastusten toteutumisesta Satakunnassa

SATAOSAA-maakuntakokeilun ja TE-toimiston työkykykoordinaattorin tekemä selvitys työttömien terveystarkastusten toteutumisesta Satakunnassa SATAOSAA-maakuntakokeilun ja TE-toimiston työkykykoordinaattorin tekemä selvitys työttömien terveystarkastusten toteutumisesta Satakunnassa Sari Ljungman, projektisuunnittelija SATAOSAA Tiia Nieminen,

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI RAPORTTI 1 (6) NUORISOASIAINKESKUS 28/1/2014

HELSINGIN KAUPUNKI RAPORTTI 1 (6) NUORISOASIAINKESKUS 28/1/2014 HELSINGIN KAUPUNKI RAPORTTI 1 (6) RUUTI-VERKOSTON ENSIMMÄINEN TOIMINTAKAUSI Ruuti-verkoston tavoitteena on vahvistaa Helsingin kaupungin demokraattisen osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksia nuorille.

Lisätiedot

Turun Ohjaamo 2015-2018

Turun Ohjaamo 2015-2018 Turun Ohjaamo 2015-2018 Toiminta ja ajatus 17.3.2015 MIKSI OHJAAMO? Nuorten palvelut ovat olleet hajanaisesti sijoittuneita ja huonosti nuorten löydettävissä. Tavoite: Nuorten palvelut yhdessä paikassa

Lisätiedot

Vantaan työllisyyspalveluiden esittely. Timo Saari Työllisyyspalveluiden johtaja

Vantaan työllisyyspalveluiden esittely. Timo Saari Työllisyyspalveluiden johtaja Vantaan työllisyyspalveluiden esittely Timo Saari Työllisyyspalveluiden johtaja Työttömyys Vantaalla 16 000 14 000 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 Työttömyys Vantaa 2006-2017 0 2017 2016 2015 2014

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu Pohjois-Karjalan kuntajohtajatilaisuus Pohjois-Karjalan TE toimisto 18.3.2015 TYP toiminnan organisointi: mitä on tehty ja miten tästä eteenpäin? Alustavat

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan työllisyystilanne

Pohjois-Pohjanmaan työllisyystilanne TE- toimiston terveiset kuntien työllisyyden kehittämiselle Marita Rimpeläinen-Karvonen, palvelujohtaja Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto 1 16.11.2015 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Pohjois-Pohjanmaan työllisyystilanne

Lisätiedot

PARTY Parempaa työ- ja toimintakykyä hanke

PARTY Parempaa työ- ja toimintakykyä hanke PARTY Parempaa työ- ja toimintakykyä hanke 1.4.2015-31.3.2018 RAHOITUS ESR, Sosiaali- ja terveysministeriö HANKKEEN KOKONAISBUDJETTI n. 4,6 milj., josta ESR osallistuu 80 %, omarahoitus 20 % HALLINNOI

Lisätiedot

REITTI AMMATTIIN hanke -tuettu oppisopimus 12.7.2010

REITTI AMMATTIIN hanke -tuettu oppisopimus 12.7.2010 REITTI AMMATTIIN hanke -tuettu oppisopimus 12.7.2010 Kuntoutuksen mahdollisuudet ja rooli syrjäytymisen ehkäisyssä 17.2.2011 Pirjo Kannisto Opetusministeriön linjauksia tulevaisuuden oppisopimuskoulutukseen

Lisätiedot

EK:n 3+6 oppisopimusmalli

EK:n 3+6 oppisopimusmalli EK:n 3+6 oppisopimusmalli EK:n 3+6 oppisopimusmallin tavoitteet tukea nuorten työllistymistä lisäämällä alle 25-vuotiaiden mahdollisuuksia oppisopimuskoulutukseen kehittää oppisopimuskoulutusta paremmin

Lisätiedot

EK:n 3+6 oppisopimusmalli

EK:n 3+6 oppisopimusmalli EK:n 3+6 oppisopimusmalli EK:n 3+6 oppisopimusmallin tavoitteet tukea nuorten työllistymistä lisäämällä alle 25-vuotiaiden mahdollisuuksia oppisopimuskoulutukseen kehittää oppisopimuskoulutusta paremmin

Lisätiedot

Ohjaamo Helsinki. Projektipäällikkö Sirkku Reponen

Ohjaamo Helsinki. Projektipäällikkö Sirkku Reponen Ohjaamo Helsinki Projektipäällikkö Sirkku Reponen Kohtaanto-ongelma? 2 16.3.2016 Miksi Ohjaamo? Työmarkkinoiden muutos digitalisaatio, robotiikka Palvelut edelleen siiloissa / putkissa ei riitä muuttuneessa

Lisätiedot

Opinnoista töihin -teema Erityistä tukea tarvitsevan opiskelijan opintojen nivelvaiheiden ja vastuiden maakunnallinen toimintamalli

Opinnoista töihin -teema Erityistä tukea tarvitsevan opiskelijan opintojen nivelvaiheiden ja vastuiden maakunnallinen toimintamalli 1 SAVON OTE -HANKKEEN ITSEARVIOINTI Savon OTE -hankkeen itsearviointi on tehty oheista Innokylän arviointimittaria käyttäen. Siinä käydään läpi tulosten ja pilottien itsearviointi teemoittain. Opinnoista

Lisätiedot

Nuorten ohjaamo matalan kynnyksen asiointipiste Lapin ELO Jatkuvan oppimisen ja ohjauksen yhteistyöryhmä 23.8.2015 Kehittämispäällikkö Tarja

Nuorten ohjaamo matalan kynnyksen asiointipiste Lapin ELO Jatkuvan oppimisen ja ohjauksen yhteistyöryhmä 23.8.2015 Kehittämispäällikkö Tarja Nuorten ohjaamo matalan kynnyksen asiointipiste Lapin ELO Jatkuvan oppimisen ja ohjauksen yhteistyöryhmä 23.8.2015 Kehittämispäällikkö Tarja Saarelainen Rovaniemen kaupunki 040-3548086 tarja.saarelainen@rovaniemi.fi

Lisätiedot

MARKO SAARINEN marko.saarinen@solita.fi 040 740 1711. Solita Oy esittäytyy 30.1.2014

MARKO SAARINEN marko.saarinen@solita.fi 040 740 1711. Solita Oy esittäytyy 30.1.2014 MARKO SAARINEN marko.saarinen@solita.fi 040 740 1711 Solita Oy esittäytyy 30.1.2014 Seuraavat 15 20 minuuttia Me Digitalisoituminen Elämys Matkaopas Matkailun neuvontapalvelut tulevaisuudessa Aloituspalaveri

Lisätiedot

TE-toimiston palvelut

TE-toimiston palvelut TE-toimiston palvelut Suvi Lindén Asiantuntija Uudenmaan TE-toimisto 1 TE-toimiston palvelut työllistymisen edistämiseksi Työllistymisen tueksi: Työkokeilu Palkkatuki Kurssit ja valmennukset: Uravalmennus

Lisätiedot

PERHE- JA SOSIAALIPALVELUIDEN JOHTORYHMÄ (päivitetty )

PERHE- JA SOSIAALIPALVELUIDEN JOHTORYHMÄ (päivitetty ) PERHE- JA SOSIAALIPALVELUIDEN JOHTORYHMÄ (päivitetty 24.2.2017) Tanja, peruspalvelujohtaja, pj Eija Ala-Toppari-, Lape muutosagentti Päivi Hentilä, terveyskeskuslääkäri Harri Jokiranta, projektinjohtaja

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuuden toteaminen Puheenjohtaja avasi kokouksen klo ja totesi sen päätösvaltaiseksi.

1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuuden toteaminen Puheenjohtaja avasi kokouksen klo ja totesi sen päätösvaltaiseksi. 4/2016 Kokousaika, klo 16.30 18.30 Kokouspaikka Ohjaamo, Fredrikinkatu 48, katutaso Läsnä Matias Turkkila, Pj, Ps Nina Castén, Varapj, Sdp Larissa Franz-Koivisto, Kok Marja-Liisa Lohikoski, Ps Suldaan

Lisätiedot

Green Care seminaari. Kokkolan työvoiman palvelukeskus. 10.4.2013 Toimisto Otsikko

Green Care seminaari. Kokkolan työvoiman palvelukeskus. 10.4.2013 Toimisto Otsikko Green Care seminaari Kokkolan työvoiman palvelukeskus 1 Kokkolan työvoiman palvelukeskus (TYP) Työvoiman palvelukeskus on TE-toimiston, kaupungin sekä KELAN yhteinen palveluyksikkö Tavoitteena on moniammatillisesti

Lisätiedot

Kotikäyttökokeilut. Etäpalveluhanke, kevät 2015. Etäpalvelun koulutus- ja tiedotuspäivä 26.3.2015

Kotikäyttökokeilut. Etäpalveluhanke, kevät 2015. Etäpalvelun koulutus- ja tiedotuspäivä 26.3.2015 Kotikäyttökokeilut Etäpalveluhanke, kevät 2015 Etäpalvelun koulutus- ja tiedotuspäivä 26.3.2015 Hankkeen tavoite Paikkariippumaton, asiakaslähtöinen, laadukas ja kustannustehokas asiointikanava koko julkiseen

Lisätiedot

Sosiaalipalveluohjaajat. Anna Kinnunen & Katja Pietikäinen. Sosiaalitoimisto, Lapinlahden kunta

Sosiaalipalveluohjaajat. Anna Kinnunen & Katja Pietikäinen. Sosiaalitoimisto, Lapinlahden kunta Sosiaalipalveluohjaajat Anna Kinnunen & Katja Pietikäinen Sosiaalitoimisto, Lapinlahden kunta www.lapinlahti.fi 10.067 asukasta Vireä kulttuuri- ja liikuntapitäjä Kuntaliitos Varpaisjärven kunnan kanssa

Lisätiedot

Avoimesti ammattiin joustavasti työelämään

Avoimesti ammattiin joustavasti työelämään Avoimesti ammattiin joustavasti työelämään 10-11.4.2014 TOTEUTTAJAT: RAHOITTAJA: Etelä-Savon ammattiopisto ja Savonlinnan ammatti- ja aikuisopisto Etelä-Savon ELY-keskus KOKONAISBUDJETTI: 981 761 euroa

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP)

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP) YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP) 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta (TYP) annetun lain (1369/2014)

Lisätiedot

Etsivä työ osana organisaatiota

Etsivä työ osana organisaatiota ETSIVÄ NUORISOTYÖ Etsivä työ osana organisaatiota Nuorisojohtaja Kehittämistoiminta Ulkoiset ohjaus- ja neuvontapalvelut Alueellisen- ja kulttuurisen nuorisotyön palvelut Sosiaalisen tuen palvelut Nuorisosihteeri

Lisätiedot

Ohjauksella vahvaksi Mitä saimme aikaan? OHJAAMO SUOMESSA JA POHJOIS-KARJALASSA

Ohjauksella vahvaksi Mitä saimme aikaan? OHJAAMO SUOMESSA JA POHJOIS-KARJALASSA Ohjauksella vahvaksi 1.11.2017 Mitä saimme aikaan? OHJAAMO SUOMESSA JA POHJOIS-KARJALASSA Ohjaamot Suomessa ja Pohjois-Karjalassa Lähimpään Ohjaamoon voit ottaa yhteyttä esimerkiksi soittaen, somen kautta

Lisätiedot

Etsivä nuorisotyö Nuori Tampere

Etsivä nuorisotyö Nuori Tampere Etsivä nuorisotyö 2015 Nuori2017 - Tampere 5.4.2017 1 5.4.2017 2 Milloin etsivä nuorisotyö käynnistyi organisaatiossanne? Lähde: OKM/TPY (Valtakunnallisen etsivän nuorisotyön kysely vuonna 2015) 5.4.2017

Lisätiedot

KP OTE. Opinnoista töihin

KP OTE. Opinnoista töihin KP OTE Opinnoista töihin KP OTE Opinnoista töihin Oma Tie Työhöntoimintamallin LUONNOS 29.5.2018 KP OTE- hankkeen tavoitteet KP OTE- hankkeen päätavoite on sovittaa yhteen eri organisaatioiden toimintaa

Lisätiedot

TE-palvelut TYP-verkostolle Pohjois-Pohjanmaalla

TE-palvelut TYP-verkostolle Pohjois-Pohjanmaalla TE-palvelut TYP-verkostolle Pohjois-Pohjanmaalla 15.12.2015 Marita Rimpeläinen-Karvonen, palvelujohtaja 1 15.12.2015 Toimisto Otsikko Kartoitusjakso ja työllistymissuunnitelma TE-toimisto, kunta, Kela

Lisätiedot

Ketään ei jätetä - nuorille integroidut palvelut TE-palveluiden avulla tukea nuorten työllistymiselle ma 9.3.2015

Ketään ei jätetä - nuorille integroidut palvelut TE-palveluiden avulla tukea nuorten työllistymiselle ma 9.3.2015 Ketään ei jätetä - nuorille integroidut palvelut TE-palveluiden avulla tukea nuorten työllistymiselle ma 9.3.2015 1 5.3.2015 Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimisto, Helsingin keskusta Vuonna 2013 uudistuneet

Lisätiedot

TUTTU-6Aika Turun osahanke

TUTTU-6Aika Turun osahanke TUTTU-6Aika Turun osahanke TUTTU-6Aika -hanke Turun kaupungin, Tampereen kaupungin sekä Turun ja Tampereen ammattikorkeakoulujen yhteinen ESR-hanke, joka kohdistuu toimintalinjaan 3 työllisyys ja työvoiman

Lisätiedot

Ohjaamo nuoren tukena. Ohjaamo Porvoo ja sen suhde opintoohjaukseen

Ohjaamo nuoren tukena. Ohjaamo Porvoo ja sen suhde opintoohjaukseen Ohjaamo nuoren tukena Ohjaamo Porvoo ja sen suhde opintoohjaukseen Mikä Ohjaamo on ja mitä sillä tavoitellaan? Ohjaamo on alle 30-vuotiaiden palvelupiste. Fyysinen paikka, josta nuori perheineen saa joustavaa

Lisätiedot

Nuorisotakuu mikä muuttuu Järvenpään mallin myötä. Tuhti-seminaarin työpaja

Nuorisotakuu mikä muuttuu Järvenpään mallin myötä. Tuhti-seminaarin työpaja Nuorisotakuu mikä muuttuu Järvenpään mallin myötä Tuhti-seminaarin työpaja 14.10.2013 Järvenpään kaupunki Lausvaara Jari 17.5.2013 Nuorisotakuu yleisesti Järvenpään kaupunki Lausvaara Jari 17.5.2013 2

Lisätiedot

SIUN VALINNANVAPAUS- SiVa-hanke

SIUN VALINNANVAPAUS- SiVa-hanke SIUN VALINNANVAPAUS- SiVa-hanke Hankehenkilöstön työkokous 15.3.2018 Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä SiVa-hankkeen tavoitteena on Tehostaa palveluohjausta ja päätöksentekoa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2014 1 (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/12 20.05.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2014 1 (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/12 20.05.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2014 1 (6) 210 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Matti Niirasen ym. talousarvioaloitteesta koskien nuorten kesätyöpaikkojen määrärahan

Lisätiedot

Mirja Määttä Tutkija, Kohtaamo

Mirja Määttä Tutkija, Kohtaamo Mirja Määttä mirja.maatta@ely-keskus.fi Tutkija, Kohtaamo Neljännesvuosittain kerättävä tieto (diat 3 6): Palvelun käyttöä koskeva tilasto (kaikki työntekijät kirjaavat) Työn tuloksia koskeva tilasto:

Lisätiedot

Nuorisopalvelut Asukastilaisuudet 2017 kevät

Nuorisopalvelut Asukastilaisuudet 2017 kevät Nuorisopalvelut Asukastilaisuudet 2017 kevät Nuorisotoimi Sirpa Räikkönen, nuorisotoimenjohtaja Mitä nuorisotyö on ennaltaehkäisevää kasvatustyötä päihteetöntä perustuu nuoren vapaaehtoisuuteen nuoren

Lisätiedot

Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme?

Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme? Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme? Hanne Kalmari PsL, kehitys- ja kasvatuspsykologian erikoispsykologi Lape-muutosohjelman hankepäällikkö Muutos tehdään yhdessä

Lisätiedot

Yksi ovi monta palvelua! Nuorten matalan kynnyksen keskitetyt ohjaus ja tukipalvelut Mikkelissä

Yksi ovi monta palvelua! Nuorten matalan kynnyksen keskitetyt ohjaus ja tukipalvelut Mikkelissä Yksi ovi monta palvelua! Nuorten matalan kynnyksen keskitetyt ohjaus ja tukipalvelut Mikkelissä Mikkelin Olkkari Hankkeesta pysyväksi toiminnaksi Olkkari hanke 1.1.2011 31.1.2015 Mikkelin kaupungin nuorten

Lisätiedot

Kelan työhönvalmennus. Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014

Kelan työhönvalmennus. Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014 Kelan työhönvalmennus Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014 Kela tukee työllistymisessä ja opiskelussa Ammatillinen kuntoutusselvitys (2015) Työkokeilu (2015)

Lisätiedot

Harppaa elämäsi muutokseen!

Harppaa elämäsi muutokseen! Bongaa putoava Harppaa elämäsi muutokseen! Miksi en juuri minä? Odotatko ihmettä? Toiveista todeksi? KEVÄÄN 2012 TOIMINTA OSAAVA OHJAUS KEVÄÄN 2012 UUDET RYHMÄT Tietokone tutuksi, opiskelutaidot käyttöön!

Lisätiedot

Yritetään ja työllistetään. Kehittämispäällikkö Seija Mustonen

Yritetään ja työllistetään. Kehittämispäällikkö Seija Mustonen Yritetään ja työllistetään Kehittämispäällikkö Seija Mustonen Oulu / Syyskuu 2013 Työttömien lukumäärä 18 000 16 000 14 000 12 000 13 226 Kaikki työttömät Yli 50- vuotiaat 14,4% 27,0% Henkilöä 10 000 8

Lisätiedot

Ohjaamot Etelä-Savossa. Valtakunnallinen Ohjaamo-viikko

Ohjaamot Etelä-Savossa. Valtakunnallinen Ohjaamo-viikko Ohjaamot Etelä-Savossa Valtakunnallinen Ohjaamo-viikko 25. 31.1.2016 Mitä ovat Ohjaamot? Osa nuorisotakuuta: alle 30-vuotiaille 1) itsenäinen elämä 2) mahdollisuus työhön tai koulutukseen 3) ammattitaito

Lisätiedot

OTE PÖYTÄKIRJASTA. Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman toteutumisen seuranta

OTE PÖYTÄKIRJASTA. Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman toteutumisen seuranta 1 Sivistyslautakunta 48 27.08.2015 Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman toteutumisen seuranta SIVIS 48 Lastensuojelulaki (417/2007) astui voimaan 1.1.2008. Laissa todetaan, että kunnan tai useamman

Lisätiedot

Kotkan Ohjaamon ohjausryhmä klo

Kotkan Ohjaamon ohjausryhmä klo Kotkan Ohjaamon ohjausryhmä 25.5.2016 klo 14.30-16 Asialistaa: 1. Kokouksen avaus 2. Ohjaamon tilannekatsaus 3. WorkPilot mobiilisovelluksen esittely 4. Keskustelu tulevan kauden toiminnasta 5. Muita asioita:

Lisätiedot

Ohjataan yhdessä! Mari Tuomikoski Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto

Ohjataan yhdessä! Mari Tuomikoski Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto z Ohjataan yhdessä! Mari Tuomikoski Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Ajankohtaista Pohjois-Pohjanmaan työllisyystilanteesta Lokakuu 2016 Lokakuu 2015 Työttömyysaste 13,8% 14,6% TE-toimiston asiakkaita 48

Lisätiedot

Kokemuksia Palvelu olen minä! hankkeesta Susanna Salmela, Iiris Nurmo

Kokemuksia Palvelu olen minä! hankkeesta Susanna Salmela, Iiris Nurmo Kokemuksia Palvelu olen minä! hankkeesta 2015-2017 20.3.2018 Susanna Salmela, Iiris Nurmo Palvelu olen minä! 2015-2017 pähkinänkuoressa Pomppu- toimintamalli heikossa asemassa oleville 16 28 vuotiaille

Lisätiedot

Nivelvaihe peruskoulun päättäville nuorille HENKILÖKUNNAN OPAS

Nivelvaihe peruskoulun päättäville nuorille HENKILÖKUNNAN OPAS Nivelvaihe peruskoulun päättäville nuorille HENKILÖKUNNAN OPAS Vantaan nivelvaihe peruskoulun päättäville nuorille Peruskoulun päättyminen on tärkeä askel nuoren elämässä. Siirtyminen jatko-opintoihin

Lisätiedot

TALOUS PUHEEKSI työkaluja taloustilanteen selvittämiseksi Sosiaalityöntekijä Minna Hautala Sosiaaliohjaaja Sanna Vartio

TALOUS PUHEEKSI työkaluja taloustilanteen selvittämiseksi Sosiaalityöntekijä Minna Hautala Sosiaaliohjaaja Sanna Vartio TALOUS PUHEEKSI työkaluja taloustilanteen selvittämiseksi 22.1.2019 Sosiaalityöntekijä Minna Hautala Sosiaaliohjaaja Sanna Vartio ASTA-hanke ARA -rahoitteinen hanke ajoittuu vuosille 2018-2020 Mukana Tampere,

Lisätiedot

Kuopion Yrittäjien strategia

Kuopion Yrittäjien strategia Kuopion Yrittäjien strategia 2018-2020 ARVOT Ohjaavat päätöksen tekoa Rohkeus Luotettavuus Uusiutumiskyky TOIMINNAN TARKOITUS, MISSIO Miksi olemme olemassa? Pidämme yritysten puolta ja yrittäjistä huolta

Lisätiedot

Asumissosiaalisen työn teemapäivä

Asumissosiaalisen työn teemapäivä Asumissosiaalisen työn teemapäivä 28.3.2017 MEISTÄ Hanke käynnistyi vuonna 2014, näillä näkymin rahoitus vuoden 2018 loppuun Toiminta STEAn (ent. RAY) rahoittamaa, maksuton palvelu Taustalla yhteistyökumppaneiden

Lisätiedot

NUORTEN TUETTU OPPISOPIMUS alle 25-vuotiaille vantaalaisille. OPAS NUORELLE JA TYÖPAIKALLE Nuorisopalvelut/Työpajatoiminta

NUORTEN TUETTU OPPISOPIMUS alle 25-vuotiaille vantaalaisille. OPAS NUORELLE JA TYÖPAIKALLE Nuorisopalvelut/Työpajatoiminta NUORTEN TUETTU OPPISOPIMUS alle 25-vuotiaille vantaalaisille OPAS NUORELLE JA TYÖPAIKALLE Nuorisopalvelut/Työpajatoiminta Sisällysluettelo Nuorelle 3 Työpaikalle 4 Opiskelija / työpaikkaohjaaja / esimies

Lisätiedot

Ohjaamo-kyselyn tuloksia

Ohjaamo-kyselyn tuloksia Ohjaamo-kyselyn tuloksia 18.6.2019 0 Ohjaamo-kysely Kyselyt toteutettiin maalis-huhtikuun aikana sähköisesti. Vastauksia saatiin yhteensä 285. Nuorten kyselyyn saatiin 196 vastausta, joista 54% asioi Fredrikinkadun

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 16. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 16. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1 Kulttuurilautakunta 24.03.2015 Sivu 1 / 1 1682/00.01.02/2013 16 Väliraportti lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman (2013-16) toimeenpanosta ja suunnitelman täydentäminen oppilashuollon osalta (Kh/Kv)

Lisätiedot

Synergiaseminaari Hämeenlinna Ammatillisen koulutuksen reformi ja työpajatoiminta Ylitarkastaja Merja Hilpinen

Synergiaseminaari Hämeenlinna Ammatillisen koulutuksen reformi ja työpajatoiminta Ylitarkastaja Merja Hilpinen Synergiaseminaari Hämeenlinna 10.10.2017 Ammatillisen koulutuksen reformi ja työpajatoiminta Ylitarkastaja Merja Hilpinen Nuorten työpajatoiminta Nuorisolaki 1285/2016 Nuorisolain tavoitteena edistää nuorten

Lisätiedot

NUORTEN PALVELUPILOTTI VILTTERI 1.9.2014. Forssalainen vastuu tulevaisuuden tekijöistä

NUORTEN PALVELUPILOTTI VILTTERI 1.9.2014. Forssalainen vastuu tulevaisuuden tekijöistä NUORTEN PALVELUPILOTTI VILTTERI 1.9.2014 Forssalainen vastuu tulevaisuuden tekijöistä TP /1.5.2014, JL / 21.8.2014 Nuoret lukuina - 16-24 v. nuoria 1830, 25-29 v. nuoria 930 v. 2013 lopussa - Alle 25 v.

Lisätiedot

Nykytila Tavoitetila Ihannetila Toimenpiteet Arviointi Mittari/Seurantatapa

Nykytila Tavoitetila Ihannetila Toimenpiteet Arviointi Mittari/Seurantatapa Uudenmaan LAPE / Ketterät kokeilut tuloskortti Ketterän kokeilun nimi: Vankkuri: vanhemman kanssa, rinnalla kulkien Kokeilun toteutusalue (maantieteellinen): Porvoo Kokeilun ajanjakso: 2017-2018 Päivämäärä:

Lisätiedot

Nuorten talo. Käyttäjädemokratiatyöryhmän kokous 25.3.2014. Titta Pelttari

Nuorten talo. Käyttäjädemokratiatyöryhmän kokous 25.3.2014. Titta Pelttari Nuorten talo Käyttäjädemokratiatyöryhmän kokous 25.3.2014 Titta Pelttari Nuorten talo Matalan kynnyksen asiointipiste Nuorten talo avattiin 1.10.2013. Nuorten talolla tarjotaan 16-29-vuotiaille tamperelaisille

Lisätiedot

Ohjaamon valtakunnalliset vähimmäisvaatimukset

Ohjaamon valtakunnalliset vähimmäisvaatimukset Ohjaamon valtakunnalliset vähimmäisvaatimukset (määritellyt Kohtaamo-hanke) maria.kr.virtanen@tampere.fi Kohderyhmä ja aukioloajat Kohderyhmänä kaikki alle 30-vuotiaat nuoret Ohjaamo on matalalla kynnyksellä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13 23.04.2015 Sivu 1 / 1 1682/00.01.02/2013 13 Väliraportti lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman (2013-16) toimeenpanosta ja suunnitelman täydentäminen oppilashuollon osalta (Kh/Kv) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Ohjaamot maakuntien Suomessa

Ohjaamot maakuntien Suomessa Ohjaamot maakuntien Suomessa Kaakkois-Suomen ELO-ryhmä 16.3.2018 Pasi Savonmäki Kohtaamo-hanke Ohjaamo lähtökohtia Ohjauksen voimavarojen yhdistäminen Tietoa, neuvontaa ja ohjausta yhdestä paikasta monialaisesti

Lisätiedot

Ohjauksen yhteistyösuunnitelma lv. 2014 2015

Ohjauksen yhteistyösuunnitelma lv. 2014 2015 27.8.2014 päivitetty Ohjauksen yhteistyösuunnitelma lv. 2014 2015 Jyväskylän koulutuskuntayhtymän yhteistyötavoitteet lukioiden ja peruskoulujen kanssa Jokaisen peruskoulunsa päättävän nuoren tulisi löytää

Lisätiedot

Koulutuskokeilu -prosessi Ohjaamo Keski-Uusimaa

Koulutuskokeilu -prosessi Ohjaamo Keski-Uusimaa Koulutuskokeilu -prosessi Ohjaamo Keski-Uusimaa Koulutuskokeilu Koulutuskokeilu on työllistämistä edistäviin palveluihin liittyvä palvelu (ohjauksen työväline) tai oppilaitosten välillä toteutettava koulutuskokeilu.

Lisätiedot

Aloituskoulutus Leena Karjalainen

Aloituskoulutus Leena Karjalainen Aloituskoulutus 13.3.2018 Leena Karjalainen Missä olemme nyt: Nuoret tekijät - Hallitus puoltanut rahoitusta 5 hankkeelle 25.1.2018 - Tuensiirtosopimukset allekirjoitettu - Alahankkeisiin liittyvät dokumentit

Lisätiedot

Move Monialainen verkkonuorisotyöhanke

Move Monialainen verkkonuorisotyöhanke Move Monialainen verkkonuorisotyöhanke Projektityöntekijä Timo Pulkkinen Move Monialainen verkkonuorisotyö 2011-2013 2 työntekijää 439200 Esr 60%, Oulun kaupunki 40% Hanke lisää nuorten parissa toimivien

Lisätiedot

Ohjaamo-toiminnan arviointi miten mitataan moninaisuutta? Mirja Määttä tutkija, Kohtaamo-hanke

Ohjaamo-toiminnan arviointi miten mitataan moninaisuutta? Mirja Määttä tutkija, Kohtaamo-hanke Ohjaamo-toiminnan arviointi miten mitataan moninaisuutta? Mirja Määttä tutkija, Kohtaamo-hanke Ohjaamot nyt Ohjaamoja tällä hetkellä n. 35. Tulossa lisää. Suurin osa saa rahoitusta myös Euroopan sosiaalirahastosta.

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu Pohjois-Karjalan kuntajohtajatilaisuus Pohjois-Karjalan TE toimisto 18.3.2015 TYP toiminnan organisointi: mitä on tehty ja miten tästä eteenpäin? Alustavat

Lisätiedot

IDEASTA WALTTI-TALOKSI

IDEASTA WALTTI-TALOKSI WALTTI-TALO IDEASTA WALTTI-TALOKSI Ideointi käytännön työn pohjalta: Asiakkaan mahdollisuuksien kartoittaminen -> asiakkaat toimenpiteissä, joihin kuuluvat ja joista hyötyvät Työntekijöillä parempi havainnointimahdollisuus

Lisätiedot

Mirja Määttä Tutkija, Kohtaamo

Mirja Määttä Tutkija, Kohtaamo Mirja Määttä mirja.maatta@ely-keskus.fi Tutkija, Kohtaamo Neljännesvuosittain kerättävä tieto (diat 3 6): Palvelun käyttöä koskeva tilasto (kaikki työntekijät kirjaavat) Työn tuloksia koskeva tilasto:

Lisätiedot

Byströmin nuorten palvelut Sinun suuntasi

Byströmin nuorten palvelut Sinun suuntasi Byströmin nuorten palvelut Sinun suuntasi Matalan kynnyksen keskus, josta nuoret saavat tarvitsemansa asiakaslähtöiset, helposti saavutettavat, monialaiset ja poikkihallinnolliset palvelut alle 30-vuotiaat

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö ja muut aikuisten palvelut -Mitä ne ovat?

Aikuissosiaalityö ja muut aikuisten palvelut -Mitä ne ovat? Aikuissosiaalityö ja muut aikuisten palvelut -Mitä ne ovat? Perhekeskustoimintamallin ja aikuisten palvelujen yhdyspinnat työpaja Sirpa Karjalainen Hankekoordinaattori PRO SOS aikuissosiaalityön kehittämishanke

Lisätiedot

Työnantajien näkemyksiä ja kokemuksia erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä

Työnantajien näkemyksiä ja kokemuksia erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Työnantajien näkemyksiä ja kokemuksia erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Anna-Liisa Lämsä KT, TYP-verkostopäällikkö Pohjois-Pohjanmaan työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu Työnantajakysely

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2012 1 (5) Kaupunginvaltuusto Stj/15 07.11.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2012 1 (5) Kaupunginvaltuusto Stj/15 07.11.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2012 1 (5) 366 Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän perussopimuksen muuttaminen HEL 2012-013867 T 00 01 06 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen

Lisätiedot

Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2016

Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2016 Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2016 1 SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI RYHMÄT... 5 LASINEN LAPSUUS RYHMÄT...

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 97. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 97. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 31.03.2014 Sivu 1 / 1 1246/00.01.03/2014 97 Espoon kaupungin vammaisasiamiehen katsaus vuodelta 2013 Valmistelijat / lisätiedot: Sirkku Kiviniitty, puh. 050 344 5190 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Nuorisolautakunta Ntj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Nuorisolautakunta Ntj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (5) 89 Ruudin ydinryhmän tehtävät HEL 2014-012413 T 12 04 01 Päätös päätti vahvistaa Ruudin ydinryhmän tehtävät seuraaviksi: 1. Päättäjämiitti: valitsee aiheet työryhmiin,

Lisätiedot

10.4.2012 Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuriprosessi, nuorisotoimi

10.4.2012 Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuriprosessi, nuorisotoimi Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuriprosessi, nuorisotoimi TUUMASTA TOIMEEN pohjana aiemmat suunnitelmat ja esitykset aiemmilta vuosilta toimintasuun nitelmat Nak 2009-2011 aloite Tuija Pohjola 2010

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 10/ (10) Pohjois-Pohjanmaan liitto, kokoushuone Siikasali, Sepänkatu 20, Oulu

POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 10/ (10) Pohjois-Pohjanmaan liitto, kokoushuone Siikasali, Sepänkatu 20, Oulu POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 10/2018 1 (10) Maakuntauudistuksen johtoryhmä Aika 14.11.2018 klo 13:05-16:13 Paikka Pohjois-Pohjanmaan liitto, kokoushuone Siikasali, Sepänkatu 20, Oulu Läsnä Harju

Lisätiedot

Lieksan Somaliperheyhdistys ry

Lieksan Somaliperheyhdistys ry Askeleita maahanmuuttajien työllistymiseen Lieksan Somaliperheyhdistys ry www.metkatalo.net Lieksan Somaliperheyhdistys ry perustettu vuonna 2013, jäseniä 150 hlöä yhdistyksen tavoitteena on : auttaa maahanmuuttajia

Lisätiedot

Kelan chattirobottikokeilut

Kelan chattirobottikokeilut Kelan chattirobottikokeilut 25.10.2018 Johanna.rahunen@kela.fi Näin Kela palvelee vuosi 2017 numeroina Kelan palvelut asiakkaille Etsi tietoa netistä www.kela.fi Asioi verkossa www.kela.fi Kysy chatissä

Lisätiedot

Suomen ohjauspolitiikan ja valtakunnallisen ELO-ryhmän linjaukset ja alueellinen koordinointi

Suomen ohjauspolitiikan ja valtakunnallisen ELO-ryhmän linjaukset ja alueellinen koordinointi Suomen ohjauspolitiikan ja valtakunnallisen ELO-ryhmän linjaukset ja alueellinen koordinointi Salmian TNO-asiantuntijoiden koulutus 17-18.3.2014 Ulla-Jill Karlsson, OKM neuvotteleva virkamies Ari-Pekka

Lisätiedot

InfoOmnia on koko Omniaa ja aluetta palveleva toiminto (tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelu TNO)

InfoOmnia on koko Omniaa ja aluetta palveleva toiminto (tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelu TNO) InfoOmnia InfoOmnia on koko Omniaa ja aluetta palelea toiminto (tieto-, neuonta- ja ohjauspalelu TNO) InfoOmnian palelutarjontaan kuuluat: Omnian opiskelijoiden opintotoimistopalelut hakijoiden palelut

Lisätiedot

Yllätetään yhteiskunta -yritysyhteisössä Kotka

Yllätetään yhteiskunta -yritysyhteisössä Kotka Mistä kaikki alkoi? Rannikkopajalla nuorille tarjottavien palveluiden määrää lisättiin käynnistämällä 2010 vuoden maaliskuussa Nuorta ei jätetä -hankkeen työhönvalmennuspalvelu Vuoden aikana työhönvalmennuksessa

Lisätiedot