Eduskunnan puhemiehelle

Transkriptio

1 KIRJALLINEN KYSYMYS 587/2009 vp Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain muuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Pitkäaikaisen laitoshoidon maksut määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain (734/1992) 7 c :n mukaisesti. Sen mukaan perittävä maksu voi olla enintään 82 prosenttia hoidossa olevan nettokuukausituloista. Henkilökohtaiseen käyttöön on kuitenkin jäätävä vähintään 90 euroa kuussa, eikä asiakkaalta perittävä maksu voi ylittää palvelun tuottamiskuluja. Vaikka palveluasumisella korvataan yhä enemmän laitoshoitoa, kohdellaan palveluasujaa eri tavalla maksujen suhteen kuin pitkäaikaisessa laitoshoidossa olevaa. Kuitenkin esimerkiksi tehostettu ympärivuorokautinen palveluasuminen on monessa suhteessa verrattavissa pitkäaikaiseen laitosasumiseen. Siksi palveluasumisen piirissä olevien monenlaisten asujien, vammaisten, vanhusten, mielenterveyskuntoutujien ja muuten hoivaa tarvitsevien, pitäisi saada lakiin säädetty oikeus myös henkilökohtaiseen käyttövaraan. Nykyinen laki ei takaa palveluasumisasiakkaalle henkilökohtaista käyttövaraa. Kuntien käytännöt palveluasumismaksujen perimisestä ovat varsin erilaisia. Vaikka maksuperusteista on säädetty vammaispalvelulaissa, sosiaalihuoltolaissa ja laissa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista, maksut vaihtelevat suuresti sen mukaan, mitä kunnissa palveluasumismaksuun sisällytetään. Näin ollen myös asiakkaat ovat asuinkunnasta riippuen hyvin erilaisessa asemassa. Sosiaalihuollon asumispalvelun asiakasmaksuja perittäessä voidaan asiakkaan käyttöön varata kuukaudessa tietty summa, ns. käyttövara, mutta nykylainsäädännön mukaan se ei ole pakollista. Käytäntö on johtanut siihen, että kunnat määrittelevät palveluasumisen käyttövaran hyvin kirjavalla tavalla lainsäädännön puuttuessa. Koska laki määrää vain siitä, että palveluasumisesta perittävä maksu ei saa ylittää palvelun tuottamisesta aiheutuvia kustannuksia, tietyissä kunnissa palveluasunnossa asuvat eivät saa ollenkaan käyttövaroja. Tämä on järjen ja oikeustajun vastaista, kun huomioidaan palveluasunnoissa asuvien kulut, kuten silmälasi- ja hammashoitomenot, ravintomenot niillä, jotka maksavat ruoasta erikseen, vaatemenot ym. Monissa kunnissa käyttövara on määritelty vähentämällä toimeentulotuen perusosasta ne osuudet, jotka kuuluvat palveluasumismaksuun. Monissa kunnissa siis asiakkaalle jää kuukaudessa vähintään toimeentulotuen perusosaa vastaava rahasumma (josta on vähennetty ravintokustannuksina 48 % saaduista ruokailupalveluista niillä, joilla ravintokustannukset sisältyvät palveluasumiseen). Tällainen toimeentulotukeen perustuva käyttövaran määrittely tuntuu varsin oikeutetulta. Nyt tarvitaan selkeää uutta lainsäädäntöä palveluasumisen maksuista ja käyttövarasta. Eri kunnissa eläviä, palveluasumisen piirissä olevia kansalaisia on kohdeltava tasa-arvoisesti. Erityisesti parin viime vuoden aikana on törmätty hankaliin tilanteisiin, kun eri alueilla asuvien kuntalaisten maksut ovat voineet muuttua suuresti myös kuntaliitoksen tai sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alueiden käynnis- Versio 2.0

2 tymisen jälkeen. Maksujen määräytymisperusteet on saatettu yhtenäistää uudessa kuntaliitoskunnassa tai yhteistoiminta-alueella nopeasti samanlaisiksi palveluiden muuttumatta tai riippumatta siitä, millaiseen käyttövaraan asiakas on aikaisemmin tottunut. Jos palveluasumisasiakkaan oikeudet olisi taattu laissa, ei puutteellisista ja epätasa-arvoa aiheuttavista asiakasmaksukäytännöistä aiheutuisi ongelmia palveluasunnoissa asuville ihmisille. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Aikooko hallitus muuttaa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain tasapuoliseksi ja oikeudenmukaiseksi kaikkien kansalaisten kannalta? Helsingissä 17 päivänä kesäkuuta 2009 Krista Kiuru /sd 2

3 Ministerin vastaus KK 587/2009 vp Krista Kiuru /sd Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Krista Kiurun / sd näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 587/2009 vp: Aikooko hallitus muuttaa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain tasapuoliseksi ja oikeudenmukaiseksi kaikkien kansalaisten kannalta? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Asumispalveluita järjestetään sosiaalihuoltolain, vammaispalvelulain ja kehitysvammalain perusteella. Eri lakien perusteella järjestettävien palvelujen asiakasmaksut määräytyvät eri tavoin. Ikääntyneiden palveluasumista järjestetään pääasiassa sosiaalihuoltolain perusteella. Sosiaalihuoltolain 22 :n mukaan asumispalveluilla tarkoitetaan palvelu- ja tukiasumisen järjestämistä. Palvelu- ja tukiasumisen käsitteestä ei ole valtakunnallisesti yhtenäistä määritelmää. Yleisesti palveluasuminen jaetaan niin sanottuun tavalliseen palveluasumiseen, jossa henkilökuntaa on paikalla vain päivisin, ja niin sanottuun tehostettuun palveluasumiseen, jossa henkilökunta on paikalla ympärivuorokautisesti. Tavallisen palveluasumisen ero kotona annettavaan palveluun (kotihoitoon) ja tehostetun palveluasumisen ero vanhainkotihoitoon voi olla vähäinen tai jopa olematon. Ikääntyneiden palveluasumisen maksuista ei ole laissa erityissäännöksiä. Kunnalla on asiakasmaksulain 1 :n mukaisesti oikeus määritellä itsenäisesti maksun määräytymisen perusteet. Tämän vuoksi asiakasmaksukäytännöt vaihtelevat kunnissa suuresti ja joskus jopa saman kunnan eri yksiköissä. Maksut ovat yleensä ainakin osittain tulosidonnaisia. Palveluasumisessa asiakkaat maksavat erikseen vuokran ja vuokrasopimuksessa määritellyt asumismaksut sekä asiakasmaksun käyttämistään palveluista. Käytännössä asiakkaan kokonaismaksu voi kertyä useammista eri palveluista perittävistä maksuista tai palvelut saatetaan koota "palvelupaketiksi", josta peritään "könttämaksu". Palveluasunnoissa asuvilta voidaan periä asiakasmaksu myös kotona annettavan palvelun (kotihoidon) kuukausimaksun perusteiden mukaan. Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetussa asetuksessa kotona annettavalla palvelulla tarkoitetaan sosiaalihuoltoasetuksen 9 :ssä tarkoitettuja kotipalveluita ja kansanterveyslain 14 :n 1 momentin 2 kohdan perusteella järjestettyä kotisairaanhoitoa. Kotona annettavassa palvelussa kunta voi päättää maksuluokkien määräytymisperusteen, maksuluokkien määrän ja niissä käytettävät maksuprosentit maksuasetuksessa säädettyä enimmäismaksuprosenttia lukuun ottamatta. Kotona annettavan palvelun maksun lisäksi asiakkaalta voidaan periä erilaisia tukipalvelumaksuja, joiden maksuista ei ole laissa säännöksiä. Ikääntyneiden palveluasumiseen ei ole määritelty valtakunnallisesti asiakkaan käyttöön jäävää ns. käyttövaraa päinvastoin kuin laitoshoidossa. Osassa kunnista on kuitenkin päädytty määrittelemään kuntakohtainen asiakkaalle jätettävä käyttövara, jolloin kunta tällöin tapauskohtaisesti soveltaa asiakasmaksulain 11 :ssä tarjottua mahdollisuutta asiakasmaksujen kohtuullistamiseen. Käyttövaran suuruuden määritteleminen kohtuullistamisessa vaihtelee, mutta 3

4 Ministerin vastaus yleensä ottaen se on jokin verran toimeentulolaissa säädettyä suojaosuutta korkeampi. Sosiaaliturvan uudistamiskomitean (SATAkomitea) toimeksiantoon sisältyy myös asiakasmaksujen uudistaminen. Palveluasumisen sääntelyuudistuksiin puututaan paremmin sosiaali- ja terveysministeriön asettamassa pitkäaikaisen hoidon ja hoivan uudistamista käsittelevässä työryhmässä, jonka määräaika tulee päättymään Ikäihmisten asumispalvelujen asiakasmaksujen määräytymistä koskevien linjauksien löytäminen on työryhmän työn tavoitteena. Helsingissä 2 päivänä heinäkuuta 2009 Peruspalveluministeri Paula Risikko 4

5 Ministerns svar KK 587/2009 vp Krista Kiuru /sd Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 587/2009 rd undertecknat av riksdagsledamot Krista Kiuru /sd: Ämnar regeringen ändra lagen om klientavgifter inom hälso- och sjukvården så att den blir jämlik och rättvis sett ur alla medborgares synvinkel? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Boendeservice ordnas med stöd av socialvårdslagen, lagen om service och stöd på grund av handikapp och lagen angående specialomsorger om utvecklingsstörda. Klientavgiften för servicen fastställs utifrån den lag med stöd av vilken den ordnas. Serviceboende för äldre ordnas framför allt med stöd av socialvårdslagen. Med boendeservice avses enligt 22 i socialvårdslagen anordnande av service- och stödboende. Det finns ingen enhetlig definition på riksnivå av begreppet service- och stödboende. I allmänhet indelas boendeservicen i s.k. vanligt serviceboende med personal endast dagtid och s.k. intensifierat serviceboende med personal dygnet runt. Skillnaden mellan vanligt serviceboende och service i hemmet (hemvård) och skillnaden mellan intensifierat serviceboende och vård på ålderdomshem kan vara mycket ringa och till och med obefintlig. I lagen finns det inga särskilda bestämmelser om avgifter för serviceboende för äldre. Kommunerna får enligt 1 i lagen om klientavgifter inom social- och hälsovården självständigt besluta om grunderna för fastställandet av avgifterna. Med anledning av detta finns det i kommunerna varierande praxis för klientavgifterna och ibland finns det rentav olikheter mellan olika institutioner inom samma kommun. Avgifterna är vanligen åtminstone till en del inkomstrelaterade. Klienterna inom boendeservice betalar separat hyra och boendeavgifter som har fastställts i hyresavtalet samt klientavgifter för de tjänster som de brukar. I praktiken kan den totala avgiften bestå av avgifter för ett flertal olika tjänster. Tjänsterna kan sammanställas till ett "servicepaket" för vilket det tas ut en "klumpsumma". Av dem som bor i servicebostäder kan det också tas ut en klientavgift för service i hemmet (hemvård) enligt månadsavgiftsgrunderna. Enligt förordningen om klientavgifter inom socialoch hälsovården avses med service i hemmet hemservice enligt 9 i socialvårdsförordningen och hemsjukvård som ordnas med stöd av 14 1 mom. 2 punkten i folkhälsolagen. För service i hemmet kan kommunen besluta om grunder för fastställandet av avgiftsklasser, antalet avgiftsklasser och avgiftsprocenter som tillämpas för dem med undantag av den maximala avgiftsprocenten som föreskrivs i förordningen om klientavgifter inom social- och hälsovården. Utöver avgiften för service i hemmet kan av klienten tas ut avgifter för olika stödtjänster. I lagen finns inga bestämmelser om dem. För serviceboende för äldre har det i motsats till institutionsvård på riksnivå inte fastställts gränser för vad som kommunen ska lämna som medel för klientens personliga bruk. I en del av kommunerna har man dock beslutat om att fastställa ett kommunvist belopp för det som ska lämnas som medel för personligt bruk. Kommunen har då i enskilda fall tillämpat den möjlighet till skäliga klientavgifter som ges i 11 i lagen om klientavgifter inom social- och hälsovården. Storleken på beloppet som fastställs för eget bruk 5

6 Ministerns svar varierar utifrån vad som anses vara skäligt. Beloppet är dock i allmänhet en aning större än det skyddade belopp som föreskrivs i lagen om utkomststöd. Kommittén som utreder en reform av den sociala tryggheten (SATA-kommittén) har även uppgifter relaterade till en reform av klientavgifterna. Den av social- och hälsovårdsministeriet tillsatta, ända till den tidsbundna, arbetsgruppen som för en reform av långvarig vård och omsorg har däremot bättre möjligheter att ingripa med en reform av bestämmelserna om serviceboende. Målet för arbetsgruppen är att dra upp riktlinjer för fastställandet av klientavgifter för boendeservice för äldre. Helsingfors den 2 juli 2009 Omsorgsminister Paula Risikko 6