Oikeus liikkua omin jaloin
|
|
- Kai Aho
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kestävän liikenteen työryhmä Oikeus liikkua omin jaloin Kangasalan kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelman seuranta 2016 Kunnanhallitus hyväksyi kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelman Ohjelmassa on 10 toimenpidekokonaisuutta, joiden toteutumista kestävän liikkumisen työryhmä seuraa vuosittain ja raportoi niistä kunnanhallitukselle. Kävelyä ja pyöräilyä markkinoidaan Tiedotetaan kävelyn ja pyöräilyn reiteistä ja mahdollisuuksista mm. kartoin ja reittioppain. Seudun kuntien yhteistyö markkinoinnissa on tärkeää. Koulut, päiväkodit ja lasten vanhemmat ovat tärkeitä kohderyhmiä, joille voidaan viestiä kävelyn ja pyöräilyn positiivisista vaikutuksista lasten hyvinvointiin. Kunta ei saanut Liikenneviraston avustusta pyöräilyn markkinointiin, mikä vähensi mahdollisuuksia ohjelman markkinointiin ja yrityskäynteihin. Myöskään laajempi seudullinen hanke ei saanut rahoitusta. Seudullisen pyöräilykartan päivittämistyö käynnistyi syksyllä. Pyöräilyviikolla 2017 kartasta julkaistiin sekä paperiversio että reittioppaan lailla toimiva digiversio. Samaan aikaan julkaistiin myös ensimmäinen kävelyn ja pyöräilyn seurantaraportti, jonka laatiminen käynnistyi v Liiku ja leiki -työryhmä on jatkanut tarinakarttojen laatimista kävely-, luonto- ja liikuntareiteistä. Liiku ja leiki -sivusto ja Neuvokas-kortit ( ovat olleet terveydenhoitajilla aiempaa enemmän käytössä.
2 Kaavoitus järjesti syyskuussa kulttuuriympäristöpäivien ja liikkujan viikon yhteydessä Kulttuuri- Rogaining -tapahtuman teemasta Porukan paikat. Puhelinapplikaation avulla koetettiin saada myös nuoriso tutustumaan lähiympäristöön omin jaloin. Kangasalan peruskoulut ovat mukana Liikkuva koulu -hankkeessa, ja liikunnallisuutta on lisätty kaikessa opetuksessa. Tunneilla liikutaan metsässä ja välitunnilla kannustetaan juoksemaan. Kangasalan koulut menestyivät seudullisessa koulumatkojen liikkumistapaselvityksessä. Kysely tehtiin nyt ensimmäistä kertaa, ja se kohdistettiin peruskouluille ja 2. asteen oppilaitoksille % koululaisista ja opiskelijoista kulkee koulumatkansa kävellen, pyörällä tai bussilla. Kangasalla autolla kuljetettavien osuus on pienin seudun muihin kuntiin verrattuna. Autolla saattamisen sijasta omin jaloin kulkeminen oli suosiossa. Aamulehti kirjoitti asiasta jutun, jossa Vatialan koulu oli esimerkkinä: Kun pyörän huolto tulee lapselle tutuksi, hän voi innostua pitämään omaa pyöräänsä kunnossa. Tampereen kaupunkiseudun kyselyssä tutkittiin, miten oppilaat kulkevat lyhyitä eli alle kolmen kilometrin mittaisia koulumatkoja: kuljetetaanko heidät autolla vai kulkevatko he ympäristön kannalta kestävillä tavoilla eli kävellen, pyörällä tai bussilla. Huipputulokset kyselyssä sai Vatialan koulu Kangasalla. Vatialan koulun oppilaat liikkuvat kyselyn tulosten perusteella sataprosenttisesti kestävillä kulkutavoilla ja lähes kaikki kävellen ja pyöräillen. Joukkoliikennettä käyttää syksyllä kaksi prosenttia oppilaista ja talvella viisi prosenttia. Listasimme Vatialan koulun rehtorin Mari Saarikon keinot, joilla he ovat saaneet liki kaikki oppilaansa kävelemään tai pyöräilemään kouluun. 1. Muistuttelemme aina syksyllä lasten liikkumisesta viesteillä sekä vanhempainyhdistyksen kokouksessa. 2. Järjestämme kampanjoita, kuten pyöräilykypäräkampanjoita tai kulje koulumatka omin jaloin -kampanjoita. 3. Palkitsemme aktiivisimmat luokat kivoilla palkinnoilla. 4. Olemme ohjeistaneet huoltajat jättämään oppilaat aamuisin kauemmaksi pysäkille perustelemme tätä turvallisuudella. 5. Suhtaudumme myönteisesti oppilaiden pyöräilyyn. Pidämme pyörien huoltotunteja. 6. Oppilailla on välillä koulun pihassa taitoratoja pyöräilyn harjoittelemiseen. 7. Kannustamme lapsia liikkumaan omin jaloin.
3 - Lapset ovat usein rauhallisempia, kun ovat saaneet haukata aamulla happea koulumatkalla, Saarikko sanoo. Työmatkaliikuntaa lisätään Kunta tekee yhteistyötä alueen suurimpien työnantajien kanssa tiedottamalla työmatkaliikunnan tärkeydestä ja näyttää työnantajana esimerkkiä työmatkaliikunnan edistäjänä. Työmatkaliikunnan markkinointia ei onnistuttu järjestämään kannustavan rahoituksen puutteessa. Kunta on aloittanut henkilöstönsä työmatkaliikkumisen ohjaamisen vuoden 2017 keväällä. Laatukäytävä toteutetaan yhteistyönä Mal-sopimuksessa varattu rahoitusta Tampere-Kangasala -laatukäytävän parantamiseen pienin toimenpitein vuosina Kunnan talousarviosta päätettäessä on varmistettava, että rahoitus jatkuu vuoden 2015 jälkeenkin. Laatukäytävän parantamisen jatkaminen Vatialassa on mukana uudessa MAL3-sopimuksessa. Kunta on rakentanut oman osuutensa Santaradasta kuluneena vuonna. Päällystystyö on jäänyt vuodelle Santaradan Tampereen puoleinen osuus voidaan toteuttaa, kunhan sopimus vanhan ratapohjan luovuttamisesta Liikennevirastolta Tampereen kaupungille on saatu aikaiseksi. MAL3-sopimuksen mukaan hallituskaudella muutetaan myös Liutun valoristeys kiertoliittymäksi, mikä parantaa pyöräilyn sujuvuutta tuntuvasti. Suunnittelu on vastikään käynnistynyt, ja rakentamistyöt voidaan käynnistää v Talvikunnossapitoa parannetaan Laadukas auraus, liukkauden torjunta ja hiekan poisto lisäävät ympärivuotista kävelyä ja pyöräilyä. Kävely- ja pyöräteiden kunnossapidolle on tuotteistamishankkeessa määritelty seudulla yhteiset kriteerit. Uusien kriteerien pohjalta kilpailutettujen alueurakoiden sopimuskausi on käynnistynyt lokakuun alussa. Pyöräilyn pääväylille annettiin 1A-luokitus, joka tarkoittaa auraamisen aloittamista jo 3 cm lumipeitteellä. Talvihoidon tyytyväisyyskysely toteutettiin keväällä Kangasalta oli vain 10 vastaajaa, joten tuloksista ei voi tehdä kovin kattavia johtopäätöksiä. Kävelyalueita kehitetään Keskustan ja aluekeskusten (Vatiala, Suorama, Ruutana, Sahalahti) ydinkortteleiden kehittäminen kävelypainotteisina. Torialueen kehittämisestä laadittiin yhteistyössä teknisen keskuksen, elinkeinotoimen ja keskustan yrittäjien kanssa suunnitelma. Linja-autoaseman saneeraushankkeen viivästymisen vuoksi rakentamisen käynnistyminen siirtyi myöhemmäksi.
4 Torin kehittämisessä painotetaan lasten ja nuorten toimintoja, jalankulkua ja viihtyisyyttä. Kävelyä ja pyöräilyä yhdistetään paremmin joukkoliikenteeseen Kävely ja pyöräily tukevat joukkoliikennettä, minkä vuoksi joukkoliikenteen asemien ja pysäkkien pitää olla mukavia ja viihtyisiä. Liityntäpysäkeillä tulee olla katettu pyöräpysäköinti. Vuoden 2016 tavoitteeksi asetetut pysäkkialueiden parantaminen Alatiellä ja liityntäpysäköintikatoksen tekeminen Pikonkankaalle eivät toteutuneet. Palveluita saavutetaan paremmin kävellen ja pyörällä Merkittäviin julkisiin tai yksityisiin palveluihin helppo tulla kävellen ja pyörällä. Keskustan houkuttelevuutta on pyritty parantamaan Uusi Kangasala -työpajan ja siitä juontavien kaavoitushankkeiden avulla. Torin suunnitelma on valmistunut viime vuonna. Ellintien ja uimahallin alueiden suunnittelu on edennyt yhteistyössä kiinteistönomistajien kanssa. Urheilutien alueen suunnittelu käynnistyi vuoden vaihteessa. Hankkeiden tavoitteena on lapsia ja nuoria palvelevien toimintojen lisääminen ja lapsiperheiden houkuttelu kävelyetäisyydelle keskustan palveluista asumismuototarjonnan avulla. Tämän toteutuessa luodaan edellytykset keskustan monipuolisten palveluiden säilyttämiseen ja parantamiseen. Suoraman ja Vatialan aluekeskusten läheisyyteen valmistui viime vuonna useita kerrostaloja, joiden asukkaat pääsevät nauttimaan lähellä sijaitsevista palveluista ja laadukkaasta joukkoliikenteestä. Eheyttävä rakentaminen jatkuu myös kuluvana vuonna. Päätöksiä arvioidaan kestävän liikkumisen kannalta Päätöksiä tehtäessä tulisi arvioida niiden vaikutusta ihmisten arkiliikkumiseen. Palveluverkon ja liikenneverkon kehittämisen vaikutuksia on arvioitu päätöksenteon yhteydessä kestävän liikkumisen kannalta yleiskaavoituksen yhteydessä. Kävelyn ja pyöräilyn investoinnit ovat 25 /asukas v Investoinnit kirjataan omaksi talousarviomomentiksi ja suhteutetaan asukaslukuun, esim. 25 /asukas/vuosi. Investointeja ohjaa maankäytön toteuttamisohjelma ja niitä priorisoidaan vaikuttavuuden perusteella.
5 Kävelyn ja pyöräilyn markkinointiin ei v käytetty rahaa. Viime vuonna uusia jalankulku- ja pyöräteitä rakennettiin Lemetyntielle ja Artturintielle sekä tehtiin raskas peruskorjaus kävely- ja pyöräily-yhteydelle Annalantieltä Kaarina Maununtyttären tielle. Santarata muokattiin uuteen uskoon, enää asfaltti ja kaiteet puuttuvat. Yhteensä näihin kului kunnan rahaa euroa eli 9,8 euroa asukasta kohti. Tavoite toteutui vain 39%:sti. Työryhmä koordinoi toimenpiteitä ja raportoi niistä kh:lle Vuosittain asetetut kävelyn ja pyöräilyn tavoitteet, joiden toteutumista kestävän liikkumisen työryhmä koordinoi ja seuraa. Teknisen keskuksen kotikatutiimi tutustumassa asuinympäristön laatuun. Kangasala liittyi mukaan Pyöräilykuntien verkoston Pyöräkompassi-hankkeeseen. Kompassin avulla voidaan arvioida ja vertailla kuntien pyöräilynedistämistyötä. Kunta osallistui pyöräkompassin I vaiheessa kriteerien valikoimiseen. Arviointityö on tehty toukokuussa Kestävän liikkumisen työryhmä kokoontui kahdesti vuonna Vuosittainen raportti valmisteltiin kunnanhallitukselle vuoden 2017 keväällä.
Oikeus liikkua omin jaloin
Kestävän liikenteen työryhmä Oikeus liikkua omin jaloin Kangasalan kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelman seuranta 2017 Kunnanhallitus hyväksyi kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelman 2.6.2014. Ohjelmassa
Oikeus liikkua omin jaloin
KANGASALAN KUNTA RAPORTTI Kestävän liikkumisen ryhmä Oikeus liikkua omin jaloin Kangasalan kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelman seuranta 2015 Kunnanhallitus hyväksyi kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelman
Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2016
Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2016 Paula Väisänen, VALONIA Varsinais-Suomen kestävän kehityksen ja energia-asioiden palvelukeskus/varsinais-suomen liitto 22.3.2016 Koko Turku liikkuu -kampanja
Oikeus liikkua omin jaloin Kangasalla myös bussipysäkille Nostot liikkumisenohjauksen teemoista 2015
Oikeus liikkua omin jaloin Kangasalla myös bussipysäkille 2015 Nostot liikkumisenohjauksen teemoista 2015 Kangasalan kestävän liikenteen toiminta Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma hyväksyttiin kunnanhallituksessa
Pyöräilyn olosuhteet Suomen kunnissa
Pyöräilyn olosuhteet Suomen kunnissa Selvityksen alustavia tuloksia ja vertailua 2010-2018 Velo-city -jälkiseminaari 11.10.2018 Kuva: Martti Tulenheimo Matti Hirvonen toiminnanjohtaja Pyöräilykuntien verkosto
Liikkuva koulu nykytilan arviointi
Liikkuva koulu nykytilan arviointi Alakoulut 0..0 LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet alakoulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt 7 alakoulua (0.. mennessä) Liikkuva koulu -tiimissä Opettajainkokouksessa
Liikkuva koulu nykytilan arviointi
Liikkuva koulu nykytilan arviointi Yhtenäiskoulut.9.1 LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet yhtenäiskoulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt yhtenäiskoulua (.9. mennessä) Liikkuva koulu -tiimissä
Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2017
Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2017 Paula Väisänen, Valonia/Varsinais-Suomen liitto, kestävän liikkumisen asiantuntija 22.3.2017, paula.vaisanen@valonia.fi, p. 044 907 5986 Liikkumisen ohjauksen
Liikkuva koulu nykytilan arviointi
Liikkuva koulu nykytilan arviointi.. LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet koulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt 107 koulua * 1 kunnasta (.. mennessä) 800 700 7 00 00 400 0 0 100 1 0 Alakoulut
LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT
LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT 1. Kunta 2. Koulu 3. Koulumuoto, jota arviointi koskee Alakoulu Yläkoulu Yhtenäiskoulun kaikki luokat Yhtenäiskoulun luokat 1 6 Yhtenäiskoulun luokat 7 9
Saarijärven kestävän liikkumisen tavoitteet ja toimenpiteet. Liikkumisen ohjauksen aktivointi Keski-Suomen kaupungeissa
Saarijärven kestävän liikkumisen tavoitteet ja toimenpiteet Liikkumisen ohjauksen aktivointi Keski-Suomen kaupungeissa 1 Saarijärven kestävän liikkumisen tavoitteet Kaupungin päättäjät ja virkamiehet ovat
Mari Päätalo, Valpastin Oy. Koulumatkat terveellisiksi ja turvallisiksi Kokkolassa
Mari Päätalo, Valpastin Oy Koulumatkat terveellisiksi ja turvallisiksi Kokkolassa 1 Lähde: Kokkolan liikennetutkimus Maissa, joissa pyöräilymäärä on suurempi, ovat pyöräillyt kilometrit turvallisempia
LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT
LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT 1. Kunta 2. Koulu 3. Koulumuoto, jota arviointi koskee Alakoulu Yläkoulu Yhtenäiskoulun kaikki luokat Yhtenäiskoulun luokat 1 6 Yhtenäiskoulun luokat 7 9
Liikkuva koulu - nykytilan arviointi Lappeenrannassa
Liikkuva koulu - nykytilan arviointi Lappeenrannassa LIKES-tutkimuskeskus 5.11.2015 Arvioinnin täyttäneet koulut, yhteensä 18 Myllymäen koulu Kesämäenrinteen koulu Joutsenon koulu Voisalmen koulu Ravattilan
Laadukasta kävely- ja pyöräilyinfrastruktuuria investointituen vauhdittamana Mitä tavoitellaan, miksi ja miten?
Laadukasta kävely- ja pyöräilyinfrastruktuuria investointituen vauhdittamana Mitä tavoitellaan, miksi ja miten? Liikenne ja maankäyttö 8.10.2019 Kati Hyvärinen Kestävän liikkumisen asiantuntija TAUSTAA
Tavoitteiden määrittäminen. Pirkkalan viisaan liikkumisen suunnitelma
Tavoitteiden määrittäminen Tavoitteiden määrittäminen Tavoitteiden taustalla Tampereen kaupunkiseudun kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelman (2012), visio ja strategiset tavoitteet Liikenne- ja viestintäministeriön
Citylogistiikka. Stella Aaltonen hankepäällikkö CIVITAS ECCENTRIC Turun kaupunki
Citylogistiikka Stella Aaltonen hankepäällikkö CIVITAS ECCENTRIC Turun kaupunki Turun seudun liikennejärjestelmätyö Suunnittelua ohjaavat linjaukset Suunnittelua ohjaava linjaus: Tie ja katuverkon Priorisoidaan
Miten liikennejärjestelmätyöllä voi edistää kestävää työmatkaliikkumista. Viisaan liikkumisen verkosto
Miten liikennejärjestelmätyöllä voi edistää kestävää työmatkaliikkumista Viisaan liikkumisen verkosto 11.5.2017 8.5.2017 Esityksessä luvassa Liikennejärjestelmätyö Itä-Suomessa Kestävän työmatkaliikkumisen
Pyöräilyn kehittämisiä. Ylöjärven ja Kangasalan pilotit vertailtavina
Pyöräilyn kehittämisiä Ylöjärven ja Kangasalan pilotit vertailtavina Tampereen seudun kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelman eräs kärkihanke oli kuntakohtaisten kehittämisohjelmien laatiminen Piloteiksi
Miten Vaasassa liikutaan vuonna 2035? Asukaskyselyn koonti. Vaasan kestävän liikkumisen ohjelma 09/2019
Miten Vaasassa liikutaan vuonna 2035? Asukaskyselyn koonti Vaasan kestävän liikkumisen ohjelma 09/2019 Mitä mieltä olet seuraavista kestävään liikkumiseen liittyvistä väittämistä? Väitteistä eniten kannatusta
Kestävää liikkumista Pirkanmaalla. Harri Vitikka, Pirkanmaan ELY-keskus, L-vastuualue
Kestävää liikkumista Pirkanmaalla Harri Vitikka, Pirkanmaan ELY-keskus, L-vastuualue PIRKANMAAN ELY-KESKUKSEN STRATEGISET PAINOTUKSET 2012 2015 1. Hyvän yhdyskuntarakenteen ja liikennejärjestelmän kehitys
Työmatkaliikkumisen aktivointihanke Hinku-kunnille
Työmatkaliikkumisen aktivointihanke Hinku-kunnille Liikkumisen ohjauksen hanke Lappeenrannassa ja Loimaalla - Loppuraportti 16.11.2017 - Hankkeen lähtökohdat ja rahoitus Työmatkaliikkumisen aktivointihanke
KÄVELYN JA PYÖRÄILYN EDISTÄMISOHJELMA
KÄVELYN JA PYÖRÄILYN EDISTÄMISOHJELMA -Yhteistyöllä lisää kävelyä ja pyöräilyä Vantaa 04.10.2018 Maija Rekola, Kestävän liikkumisen asiantuntija, Liikennevirasto Yksilötason ratkaisut 29.8.2018 Maija Rekola
Käyttäjää varten. Vähemmän päästöjä. Turvallisuus. Viihtyisämpi Kaupunkitila. Kestävä liikennejärjestelmä. Lisää liikkumisen sekakäyttöä
Käyttäjää varten parempia olosuhteita Vähemmän päästöjä Lisää liikkumisen sekakäyttöä Turvallisuus Viihtyisämpi Kaupunkitila Kestävä liikennejärjestelmä 25.4.2018 Maija Rekola 1 +30 % Kävelymatkoja Tavoitteet
Koulumatkojen kulkutapoihin vaikuttamalla turvallisuutta
Koulumatkojen kulkutapoihin vaikuttamalla turvallisuutta Työpaja Vehmaisten koululla 19.2.2019 1 Klo 17:00 Ohjelma Tervetuloa! (Heljä Aarnikko, Tampereen kaupunki) Kulkutavan merkitys turvallisuuteen ja
Ylivieskan viisaan liikkumisen suunnitelma koululaisten näkökulmasta. Hautaniemi Päivi
Ylivieskan viisaan liikkumisen suunnitelma koululaisten näkökulmasta 11.09.2018 Viisas liikkuminen Mitä se on ja miksi sitä edistetään? 2 Viisas liikkuminen tarkoittaa turvallista, tarkoituksenmukaista,
Kasvusopimus / MAL-työpaja viisikkokaupungeille. Liikenteen kysymyksiä, Joensuu. Ari Varonen 23.11.2012
Kasvusopimus / MAL-työpaja viisikkokaupungeille Liikenteen kysymyksiä, Joensuu Ari Varonen 23.11.2012 Joensuun seutu Joensuun seudun ljs valmistui v. 2007, jonka perusteella on tehty aiesopimus vuosille
LIIKENNETURVALLISUUSTYÖ KUNNISSA VUONNA 2013 LAPIN LIIKENNETURVALLISUUSTOIMIJA 2013/11/13
LIIKENNETURVALLISUUSTYÖ KUNNISSA VUONNA 2013 TOIMIJATYÖN TAVOITTEET 2013-2015 Ylläpitää aktiivista ja näkyvää liikenneturvallisuustyötä Kehittää tiedotusta eri keinoin Aktivoida kuntaryhmien toimintaa
Strategiasta reunakiviin pyöräilyn edistämien Helsingissä
Strategiasta reunakiviin pyöräilyn edistämien Helsingissä Reetta Keisanen 6.3.2015 Helsingin strategisina tavoitteina Edistää kestävää liikkumista lisäämällä kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen osuutta
Hyvinkään kaupungin liikkumisen ohjauksen toimia vuonna 2017
Hyvinkään kaupungin liikkumisen ohjauksen toimia vuonna 2017 Fillarinappukoulu huhtikuussa Hyvinkään Pyöräilijöiden järjestämä Sisältää tietopaketin koskien kypärää, pyörän kuntoa, suojatien ylitystä,
TerveysInfo. Kulje viisaasti Juliste
TerveysInfo työmatkat KKI työmatkaliikkumis KKI työmatkaliikkumis kannustaa työmatkojen kulkemiseen pyörällä ja kävellen. Työmatkojen kulkeminen fyysisesti aktiivisesti kannattaa, koska työmatka toistuu
Kohti kestävämpää liikennekulttuuria
Kohti kestävämpää liikennekulttuuria Työpaikkojen liikkumisenohjaus Marja Tommola Mitä on liikkumisen ohjaus Kestävän liikkumisen edistämistä erilaisin kannustavin toimenpitein kutsutaan liikkumisen ohjaukseksi
Koulumatkojen kulkutapoihin vaikuttamalla turvallisuutta
Koulumatkojen kulkutapoihin vaikuttamalla turvallisuutta Työpaja Normaalikoululla 20.2.2019 1 Ohjelma Klo 17:00 Kahvitarjoilu Aluenopeusrajoitus 30 km/h kyselyn tulokset (Heljä Aarnikko, Tampereen kaupunki)
KouluSUMP koulujen kestävän liikkumisen edistämisen työkalu
KouluSUMP koulujen kestävän liikkumisen edistämisen työkalu Hankkeen tausta ja tavoitteet Tampereen kaupunkiseudulla on tavoitteena lisätä kestäviä liikkumistapoja arjen liikkumisessa Viime vuosikymmenten
VAASA Liikkumisen ohjauksen loppuraportti 01/2019
VAASA Liikkumisen ohjauksen loppuraportti 01/2019 2 Näille perustamme: Energisyys Hyvinvointi Nopealiikkeisyys Historiallisuus Kansainvälisyys VAASA lukuina 3 67 392 120 97 asukasta eri kansalaisuutta
Koulumatkojen kulkutapoihin vaikuttamalla turvallisuutta
Koulumatkojen kulkutapoihin vaikuttamalla turvallisuutta Työpaja Takahuhdin koululla 21.2.2019 1 Ohjelma Klo 17:00 Kahvitarjoilu Aluenopeusrajoitus 30 km/h kyselyn tulokset (Heljä Aarnikko, Tampereen kaupunki)
Pyöräilytyöpaja. Liikkuva koulu alueseminaari / Tornio Sanna Ojajärvi, Pyöräilykuntien verkosto. poljin.fi/pyorailykasvatus
Pyöräilytyöpaja Liikkuva koulu alueseminaari / Tornio 4.12.2018 Sanna Ojajärvi, Pyöräilykuntien verkosto poljin.fi/pyorailykasvatus sanna.ojajarvi@poljin.fi @pyorailykunnat Facebook:ryhmä: Pyöräilevät
Äänekosken kestävän liikkumisen tavoitteet ja toimenpiteet. Liikkumisen ohjauksen aktivointi Keski-Suomen kaupungeissa
Äänekosken kestävän liikkumisen tavoitteet ja toimenpiteet Liikkumisen ohjauksen aktivointi Keski-Suomen kaupungeissa 1 Äänekosken kestävän liikkumisen tavoitteet Kaupungin päättäjät ja virkamiehet ovat
Parhaat palat, Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa Paula Väisänen, kestävän liikkumisen asiantuntija
Parhaat palat, Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2016 Paula Väisänen, kestävän liikkumisen asiantuntija 14.3.2017 Koko Turku liikkuu -kampanja Koko Turku liikkuu -kampanja oli arkiliikuntaan ja arjen
Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma
Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma Itä-Suomen Liikenneturvallisuusfoorumi, Kuopio 31.5.2018 14.5.2018 Maija Rekola 1 Tavoitteet 40 35 30 25 20 15 10 5 0 +30 % Kävelymatkoja Kulkutapaosuus Nykytila +30
Liikennevirasto / ajankohtaisia. Tytti Viinikainen
Liikennevirasto / ajankohtaisia Tytti Viinikainen 12.4.2018 Pasila Riihimäki 2. vaiheen tilanne Hankekortti https://www.liikennevirasto.fi/documents/20473/23066/hankekortti+3_2018/39a5 9aaa-60d8-4116-ba20-c664d73e6180
Rakennesuunnitelma 2040
Rakennesuunnitelma 2040 Seutuhallituksen työpaja 28.5.2014 TYÖ- SUUNNITELMA TAVOIT- TEET VAIHTO- EHDOT LINJA- RATKAISU LUONNOS EHDOTUS Linjaratkaisu, sh. 23.4.2014 Linjaratkaisuehdotus perustuu tarkasteluun,
Mun paikka! lasten ja nuorten osallistamiskysely
Mun paikka! lasten ja nuorten osallistamiskysely Pihla Sillanpää/ Espoon yleiskaavayksikkö PILOTTIKYSELY: MUN PAIKKA! -ESPOONLAHTI 30.8.2018 2 TAUSTAA Kasvava Espoo, metro ja hyvinvointi seminaari 13.4.2016
Ehdotus kestävän liikkumisen alatyöryhmän perustamiseksi ja Turun seudun liikennejärjestelmätyön organisoimiseksi. Mari Sinn Varsinais-Suomen liitto
Ehdotus kestävän liikkumisen n perustamiseksi ja Turun seudun liikennejärjestelmätyön organisoimiseksi Mari Sinn Varsinais-Suomen liitto Taustat ja tavoitteet Nykyisessä Turvallisen ja kestävän liikkumisen
UUTTA PONTTA PYÖRÄILYYN. Ehdotus pyöräilypoliittiseksi ohjelmaksi
UUTTA PONTTA PYÖRÄILYYN Ehdotus pyöräilypoliittiseksi ohjelmaksi PYÖRÄILYN EDUT Terveys Ympäristö Liikennejärjestelmä Tasa-arvo ja inhimillisyys päivittäinen puolituntinen arkiliikkumisesta ei melua, ei
Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelman toimenpiteiden edistyminen
Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelman toimenpiteiden edistyminen 2014-2018 15.5.201 8 2 Painopisteet ja kärkihankkeet liikennejärjestelmäsuunnitelmasta Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma
Viisaita valintoja. liikkumiseen kunnassasi
Viisaita valintoja liikkumiseen kunnassasi Matkaketjuissa on järkeä Sujuva + turvallinen + terveellinen + taloudellinen + ympäristöä säästävä = VIISAS LIIKKUMINEN Viisaasti voi liikkua jalan, pyörällä,
Liikkumisen ohjauksen aktivointi Keski-Suomen kaupungeissa. Jämsän tavoitteet ja toimenpiteet
Liikkumisen ohjauksen aktivointi Keski-Suomen kaupungeissa Jämsän tavoitteet ja toimenpiteet 1 Kestävän liikkumisen visio Kestävän liikkumisen tavoitteet Jämsästä tunnettu liikuntakaupunki Kaupunki on
Yhteistyöllä kohti viisasta liikkumista
Yhteistyöllä kohti viisasta liikkumista Yleisötilaisuus 7.11.2013 Hausjärvi, Hyvinkää, Riihimäki, Loppi Liikennejärjestelmäasiantuntija Sonja Heikkinen, Uudenmaan ELY-keskus 7.11.2013 Liikenneturvallisuustyö
Pyöräilevän ja kävelevän koulubussin kuljettajan käsikirja
Pyöräilevän ja kävelevän koulubussin kuljettajan käsikirja Pyöräilevän ja kävelevän koulubussin kuljettajan käsikirja Pyöräilevässä ja kävelevässä koulubussissa lapset kulkevat aikuisen johdolla ennalta
KOULUJEN TOIMIVAT SAATTOLIIKENNEJÄRJESTELYT JA AKTIIVISEN LIIKKUMISEN LISÄÄMINEN KOULUMATKOILLA DIPLOMITYÖ
KOULUJEN TOIMIVAT SAATTOLIIKENNEJÄRJESTELYT JA AKTIIVISEN LIIKKUMISEN LISÄÄMINEN KOULUMATKOILLA DIPLOMITYÖ Tiina Sainio DI Tiina Sainio 30.5.2017 Tiina Sainio ESITYKSEN SISÄLTÖ Miksi tämä aihe? Tutkimuskysymykset
Mäntsälän jalankulku-, pyöräily- ja ulkoilureittien verkoston kehittämissuunnitelma (KÄPY)
Tekninen lautakunta 102 13.08.2015 Kunnanhallitus 205 24.08.2015 Kunnanvaltuusto 83 31.08.2015 Kunnanhallitus 254 19.10.2015 Maankäyttölautakunta 125 28.10.2015 Mäntsälän jalankulku-, pyöräily- ja ulkoilureittien
Liikenne- ja viestintäministeriön toimet kestävän liikenteen edistämiseksi
Liikenne- ja viestintäministeriön toimet kestävän liikenteen edistämiseksi Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Kestävän liikkumisen korttelit ja kiinteistöt työpaja 6.11.2009 Miksi toimia
MÖYSÄN KOULUN LIIKENNETURVALLISUUS- SUUNNITELMA
MÖYSÄN KOULUN LIIKENNETURVALLISUUS- SUUNNITELMA LIIKENNEKASVATUS Koulun liikennekasvatuksen tavoitteena on liikenteen sääntöjen opettaminen ja turvallisten toimintatapojen oppiminen. Lisäksi tuetaan turvallista
Kestävän liikkumisen asema kuntien poliittisessa päätöksenteossa. Kunta kestävän liikkumisen edistäjänä -seminaari Kuntamarkkinat 13.9.
Kestävän liikkumisen asema kuntien poliittisessa päätöksenteossa Kunta kestävän liikkumisen edistäjänä -seminaari Kuntamarkkinat 13.9.2017 Lähtökohdat Tutkimuksen laatija on Tapio Kinnunen, joka toimii
TOIMIVA INFRA JA YMPÄRISTÖ. Kaupunkiympäristötoimialan keskeiset palvelut
TOIMIVA INFRA JA YMPÄRISTÖ Kaupunkiympäristötoimialan keskeiset palvelut YDINTOIMINNOT KAUPUNKIRAKENNE Yhdyskuntasuunnittelu Maankäyttö Yhdyskuntatekniikka VESIHUOLTO Veden myynti 4,22 milj. m3 / v Vesijohtoverkoston
EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA LIIKKUMISEN TUNNUSLUKUJA NYKYTILAN ANALYYSIT I LIIKKUMISEN NYKYTILA
EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA LIIKKUMISEN TUNNUSLUKUJA Sisältö Autoistuminen Hämeenlinnan seudulla Autonomistus vs. palveluiden saavutettavuus Autonomistus
Liikkumisen ohjauksen integrointi liikennejärjestelmätyöhön
Liikkumisen ohjauksen integrointi liikennejärjestelmätyöhön Anders Jansson, Tytti Viinikainen, Tapani Touru (HSL) LIVE-verkostotilaisuus 19.11.2013 Liikkumisen ohjaus osana liikennepolitiikkaa Liikkumisen
Raahen pohjoisen vyöhykkeen liikennesuunnitelma
Raahen pohjoisen vyöhykkeen liikennesuunnitelma Raahen kaupunki/ Kaavoitus 2013 1 KAUPUNGINLAHDENRANTA LIIKENNE ALUEEN LIIKENTEELLINEN SIJOITTUMINEN Yhdyskuntarakenne vaikuttaa sekä liikkumistarpeisiin
Muuttuiko koulujen toimintakulttuuri?
Muuttuiko koulujen toimintakulttuuri? Liikkuva koulu -ohjelman kärkihankekauden tulokset Ohjelmajohtaja Antti Blom, opetushallitus Tutkimusjohtaja Tuija Tammelin, LIKES-tutkimuskeskus Lapset ja nuoret
Resurssiviisautta työmatkoihin Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä. Paikallisliikennepäivät Henkilöstöjohtaja Eeva Aarnio
Resurssiviisautta työmatkoihin Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä Paikallisliikennepäivät 18.9.2015 Henkilöstöjohtaja Eeva Aarnio Työryhmä monensuuntaista viestintää Sairaanhoitopiiri: Eeva Aarnio, henkilöstöjohtaja
Hyvinkää - Tiivis paketti! Osallistaminen kestävän liikkumisen edistämisen kärkenä
Hyvinkää - Tiivis paketti! Osallistaminen kestävän liikkumisen edistämisen kärkenä Hyvinkään kaupunki 46 300 asukasta 90 % hyvinkääläisistä asuu alle 4,5 km keskustasta 52 % hyvinkääläisten matkoista on
Viisas liikkuminen. Ympäristöystävälliset liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä
Viisas liikkuminen Ympäristöystävälliset liikkumisvalinnat Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Tarja Jääskeläinen, päivitetty 7.6.2013 Valitse viisaasti liikenteessä Liikkumalla kävellen, pyörällä ja
Viisas liikkuminen ja liikkumisen ohjaus? 24.9.2013 Sara Lukkarinen, Motiva Oy
Viisas liikkuminen ja liikkumisen ohjaus? 24.9.2013 Sara Lukkarinen, Motiva Oy Esityksen sisältö Lähtökohdat viisaan liikkumisen työlle Mitä on viisas liikkuminen ja liikkumisen ohjaus? Liikkumisen ohjauksen
Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå KÄVELE JA PYÖRÄILE PORVOOSSA
Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå KÄVELE JA PYÖRÄILE PORVOOSSA NÄE, KUULE, HAISTA, MAISTA Kävellessäsi tai pyöräillessäsi Näet enemmän ja tarkemmin: kasvit, eläimet, lumen, taivaan. Huomaat rakennusten
kokeile edes kerran LIVE-tilaisuus, 18.4.2013 Susanna Vanhamäki, Lahden ammattikorkeakoulu susanna.vanhamaki@lamk.fi, p.
kokeile edes kerran LIVE-tilaisuus, 18.4.2013 Susanna Vanhamäki, Lahden ammattikorkeakoulu susanna.vanhamaki@lamk.fi, p. 050 316 1050 Kokeile edes kerran Kestävän liikkumisen vaihtoehdot -hanke 1.10.2012-31.12.2013,
Keski-Suomi pyöräilee -seminaarikiertueen työpaja. Koonti Elina Hasanen
Keski-Suomi pyöräilee -seminaarikiertueen työpaja 14.2.2018 Saarijärvi: Kannonkoski, Karstula, Kyyjärvi, Saarijärvi, Uurainen Koonti Elina Hasanen 20.2.2018 1. Miten voitaisiin tukea kuntalaisten ja kunnassa
Miten pyöräilyn olosuhteet Suomessa ovat kehittyneet
Miten pyöräilyn olosuhteet Suomessa ovat kehittyneet 2010-2018 Liikenne ja maankäyttö 2019 9.10.2019 Tanja Onatsu, Kunnossa kaiken ikää -ohjelma Kyselyyn vastanneet kunnat Kyselyyn vastasi: 150 kuntaa
Viisas liikkuminen. Ympäristöystävälliset liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä
Viisas liikkuminen Ympäristöystävälliset liikkumisvalinnat Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Tarja Jääskeläinen, päivitetty 7.6.2013 Valitse viisaasti liikenteessä Liikkumalla kävellen, pyörällä ja
KOULUJEN TOIMIVAT SAATTOLIIKENNEJÄRJESTELYT JA AKTIIVISEN LIIKKUMISEN LISÄÄMINEN KOULUMATKOILLA
KOULUJEN TOIMIVAT SAATTOLIIKENNEJÄRJESTELYT JA AKTIIVISEN LIIKKUMISEN LISÄÄMINEN KOULUMATKOILLA DIPLOMITYÖ Tiina Sainio DI Tiina Sainio 21.11.2017 Kanta-Hämeen liikenneturvallisuusfoorumi TAUSTAA Koulujen
LIIKENNEKÄVELY/ LIIKENNEPYÖRÄILY LASTEN KANSSA
LIIKENNEKÄVELY/ LIIKENNEPYÖRÄILY LASTEN KANSSA VeloFinland Turku 29.9.2018 Sanna Ojajärvi, Pyöräilykuntien verkosto sanna.ojajarvi@poljin.fi @pyorailykunnat Lasten pyöräilyyn vaikuttaa moni asia LIIKENNEYM-
Tampereen kaupungin päiväkotimatkat
Tampereen kaupungin päiväkotimatkat Kyselyn tuloksia 1 Yhteenveto Vastauksia kerätty 16.4. 2.5.2018 välisenä aikana Surveypal-kyselyllä. Vanhemmille suunnattuun kyselyyn saatu yhteensä 1291 vastausta 92
Keski-Karjalan viisaan liikkumisen suunnitelma
Keski-Karjalan viisaan liikkumisen suunnitelma Kitee, ja Tohmajärvi KÄVELY JA PYÖRÄILY Yleistä Kuntien keskustaajamissa on verrattain kattava jalankulun ja pyöräilyn verkko. Jalankulku- ja pyöräilyväylät
Yhteistyöllä lisää kävelyä ja pyöräilyä
Yhteistyöllä lisää kävelyä ja pyöräilyä Mietteitä Itä-Suomen liikenteestä sekä Kävelyn ja pyöräilyn edistämistyöstä, Pohjois-Savon ELY-keskus 12.9.2018 2 Liikennejärjestelmän suunnittelussa sovitaan mihin
Helsingin seudun maankäytön, asumisen ja liikenteen (MAL) aiesopimuksen seurantakokous 2.5.2013
Helsingin seudun maankäytön, asumisen ja liikenteen (MAL) aiesopimuksen seurantakokous 2.5.2013 Helsingin seudun MAL-aiesopimuksen seuranta Aiesopimuskauden ensimmäinen seurantaraportti on koottu Seurattavat
Kohti kestävämpää liikennekulttuuria
Kohti kestävämpää liikennekulttuuria Työpaikkojen liikkumisenohjaus Marja Tommola Mitä on liikkumisen ohjaus Kestävän liikkumisen edistämistä erilaisin kannustavin toimenpitein kutsutaan liikkumisen ohjaukseksi
Oriveden kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelma. LIITE II Asukastyöpajan tulokset
Oriveden kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelma LIITE II Asukastyöpajan tulokset Työpaja asukkaille Työpaja pidettiin 10.11. klo 17.30-19.00 Työpajaan osallistui 17 henkilöä Työpajan tavoitteet Saada orivesiläiset
Työpajayhteenveto. Työpaja Normaalikoululla Koulumatkojen kulkutapoihin vaikuttamalla turvallisuutta
Työpajayhteenveto Työpaja Normaalikoululla 20.2.2019 Koulumatkojen kulkutapoihin vaikuttamalla turvallisuutta 1 Mikä tekee alueesta viihtyisän tai epäviihtyisän? Viihtyisyyttä lisäävät: Metsänäkymä koulun
Fiksujen liikkujien Jyväskylä Jyväskylän kaupungin vuoden 2018 liikkumisen ohjauksen hanke. Kuvakooste puolivuotisraporttiin
Fiksujen liikkujien Jyväskylä Jyväskylän kaupungin vuoden 2018 liikkumisen ohjauksen hanke Kuvakooste puolivuotisraporttiin 1.1.-30.6.2018 Kuvat: Katja Kauppila Jyväskylän päivän tapahtumassa 17.3.2018
Viisaan liikkumisen edistäminen työpaikoilla, Vinkit työnantajille
Viisaan liikkumisen edistäminen työpaikoilla, Vinkit työnantajille Termit tutuiksi Viisas liikkuminen? Missä asun, minne kuljen, kuljenko ollenkaan? Asuinpaikka Toimitilan sijainti Sähköinen asiointi Etätyö-
KANTA-HÄMEEN LIIKENNETURVALLISUUSFOORUMI KUNTIEN HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ
KANTA-HÄMEEN LIIKENNETURVALLISUUSFOORUMI KUNTIEN HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ JANAKKALAN KOULU- JA MONITOIMIKESKUS- HANKE Kimmo Jokela, luokaopettaja, työsuojeluvaltuutettu Kristiina Hänninen, nuorisonohjaaja Terhi
Pyöräilyn edistäminen Hämeenlinnassa Ismo Hannula
Pyöräilyn edistäminen Hämeenlinnassa 21.11.2017 Ismo Hannula Kuvaaja: Tuntematon Miksi edistämisohjelma? Keskeistä pyöräilyolosuhteiden kehittämisessä eri puolilla Eurooppaa ovat olleet: Olemassa oleva
KÄVELYN JA PYÖRÄILYN EDISTÄMISOHJELMA
KÄVELYN JA PYÖRÄILYN EDISTÄMISOHJELMA -Yhteistyöllä lisää kävelyä ja pyöräilyä Mikkeli 12.09.2018 Maija Rekola, Kestävän liikkumisen asiantuntija, Liikennevirasto Ympäristövaikutukset, taloudelliset vaikutukset
Draaman keinoin liikenteessä kampanja 2009-2010
Draaman keinoin liikenteessä kampanja 2009-2010 1 Draaman keinoin liikenteessä Ammattioppilaitokset Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla (9) 2000 nuorta (74% M) 2/3 oli 17-18 v 95% ei ota jos ajaa 83% käyttää
PARHAAT KÄYTÄNNÖT PYÖRÄILYN JA KÄVELYN EDISTÄMISESSÄ
D PARHAAT KÄYTÄNNÖT PYÖRÄILYN JA KÄVELYN EDISTÄMISESSÄ PYKÄLÄ-projektin tulokset Liikenteen tutkimuskeskus Vernen PYKÄLÄ-projektin tuloksista julkaistiin kaksi kirjaa: Parhaat eurooppalaiset käytännöt
Viitasaaren kestävän liikkumisen tavoitteet ja toimenpiteet. Liikkumisen ohjauksen aktivointi Keski-Suomen kaupungeissa
Viitasaaren kestävän liikkumisen tavoitteet ja toimenpiteet Liikkumisen ohjauksen aktivointi Keski-Suomen kaupungeissa 1 Viitasaaren kestävän liikkumisen visio: Kestävästi liikkumalla rikkautta ihmisten
Tule mukaan kehittämään Kauppatoria!
Tule mukaan kehittämään Kauppatoria! Turun Kauppatoria ja lähiympäristön katuja koskeva kysely Tulokset Kyselyn ja tulokset ovat laatineet: Jimi Antikainen, Paula Keskikastari ja Jaana Mäkinen 16.4.2015
Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma
Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät 31.10.2018 Maija Rekola, Kestävän liikkumisen asiantuntija, Liikenne- ja maankäyttöosasto, Liikennevirasto 0 1 1 2 2 3 3 5 5 7
Kestävä kaupunkiliikkuminen Helsingissä Tilannekatsaus 2017
Kestävä kaupunkiliikkuminen Helsingissä Tilannekatsaus 2017 Anna Pätynen ja Jari Rantsi (8.12.2017) Kestävän kaupunkiliikkumisen edistäminen on osa ratkaisua, jolla vähennetään liikenteestä aiheutuvia
1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 30
Koulukysely oppilaille 1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 30 1/16 2/16 N Prosentti Hirvijärvi 0 0% Jurvan yhtenäiskoulu 0 0% Kangas 0 0% Keskikylä 30 100% Kirkonkylä 0 0% Koivisto 0 0% Koskue 0
Fiksusti liikkeellä!
Fiksusti liikkeellä! Kestävän liikkumisen edistämistä Jyväskylässä Tavoitteista toimenpiteiksi Kati Kankainen Jyväskylän kaupunki 24.4.2019 25.4.2019 TAVOITE: Lisätä kestävien liikkumismuotojen kulkutapaosuutta
Vuoden 2018 talousarvio, joukkoliikenne ja energia- ja ilmastostrategian toimenpiteet
Vuoden 2018 talousarvio, joukkoliikenne ja energia- ja ilmastostrategian toimenpiteet Valtiovarainvaliokunta, liikennejaosto Jenni Eskola 19.10.2017 Esityksen sisältö 1. Joukkoliikennerahoituksen tilanne
LIIKKUMISEN OHJAUS KUNNAN TYÖPAIKALLA
LIIKKUMISEN OHJAUS KUNNAN TYÖPAIKALLA SUOMALAISET LIIKKEESSÄ Liikenne aiheuttaa viidenneksen (20%) Suomen hiilidoksidipäästöistä. Lentoliikenteen päästöt ovat viisinkertaiset junaan verrattuna Kaikista
Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa hanke, ehdotuksia toimenpiteiksi. Paula Väisänen, kestävän liikkumisen asiantuntija 26.8.
Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2017 -hanke, ehdotuksia toimenpiteiksi Paula Väisänen, kestävän liikkumisen asiantuntija 26.8.2016 Liikkumisen ohjauksen valtionavustus, Liikennevirasto Valtionavustuksen
Rahoituksella turvallista ja kestävää liikkumista - liikkumisen ohjauksen valtionavustus 2017
Rahoituksella turvallista ja kestävää liikkumista - liikkumisen ohjauksen valtionavustus 2017 Paula Väisänen, kestävän liikkumisen asiantuntija 17.11.2016 Liikkumisen ohjaus Valtionavustuksen myöntämisestä
Yhdyskuntarakenne ja liikenne
Yhdyskuntarakenne ja liikenne - Yhdyskuntarakenne - Liikenne ja liikkumisen kestävyys Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / HSY, HSL ja Uudenmaan liitto Yhdyskuntarakenne Helsingin seudun keskeiset
Fiksusti kouluun kokemuksia kehittämistyöstä koulussa
Fiksusti kouluun kokemuksia kehittämistyöstä koulussa Hanna Nurmela Apulaisjohtaja, luokanopettaja Kettulan koulu Kuopio Koulumatkaliikkumisen kehittäminen Fiksusti kouluun -kilpailu Likesin ja Sitran
Promoting Cycling and Walking Liikenneinsinööri Timo Seimelä
Promoting Cycling and Walking 5.5.2014 Liikenneinsinööri Timo Seimelä Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen Pormestariohjelma Tampereen uusi kaupunkistrategia Kantakaupungin yleiskaava Keskustan strateginen
Työpaikan liikkumissuunnitelman hyödyt euroina. Webinaari Mari Päätalo Valpastin Oy
Työpaikan liikkumissuunnitelman hyödyt euroina Webinaari Mari Päätalo Valpastin Oy Työn tausta ja tavoitteet Työ on osa Työpaikkojen liikkumisen ohjauksen T&K - hankekokonaisuutta, jota rahoittavat Liikenteen
Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset Jenni Eskola
Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset Jenni Eskola 19.11.2013 Liikkumisen ohjausta on monilla seuduilla Valtionavustus 2013 - uudet 19.11.2013 Jenni Eskola 2 Valtionavustuspäätökset 2013 Hakija Päätös