Oikeus liikkua omin jaloin
|
|
- Lasse Uotila
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kestävän liikenteen työryhmä Oikeus liikkua omin jaloin Kangasalan kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelman seuranta 2017 Kunnanhallitus hyväksyi kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelman Ohjelmassa on 10 toimenpidekokonaisuutta, joiden toteutumista kestävän liikkumisen työryhmä seuraa vuosittain ja raportoi niistä kunnanhallitukselle. Kävelyä ja pyöräilyä markkinoidaan Tiedotetaan kävelyn ja pyöräilyn reiteistä ja mahdollisuuksista mm. kartoin ja reittioppain. Seudun kuntien yhteistyö markkinoinnissa on tärkeää. Koulut, päiväkodit ja lasten vanhemmat ovat tärkeitä kohderyhmiä, joille voidaan viestiä kävelyn ja pyöräilyn positiivisista vaikutuksista lasten hyvinvointiin. Kunta ei saanut Liikenneviraston avustusta, mikä vähensi mahdollisuuksia ohjelman markkinointiin, liikkumisen ohjaukseen ja yrityskäynteihin. Sata pyöräilytekoa -kampanjaan osallistuttiin jakamalla sata satulasuojaa liityntäpysäkeillä oleviin polkupyöriin. Perustettiin blogi ominjaloinkangasala.blogspot.fi johon on pyritty kokoamaan kestävää liikkumista koskeva tiedotus. Pyöräilyviikolla 2017 seudullisesta pyöräilykartasta julkaistiin sekä paperiversio että reittioppaan lailla toimiva digiversio. Samaan aikaan julkaistiin myös ensimmäinen seudullinen kävelyn ja pyöräilyn seurantaraportti, jonka laatiminen käynnistyi v Liiku ja leiki -työryhmä on jatkanut tarinakarttojen laatimista kävely-, luonto- ja liikuntareiteistä. Liiku ja leiki -sivusto ja Neuvokas-kortit ( ovat olleet terveydenhoitajilla vilkkaassa käytössä.
2 Terveyspalveluissa käytetään vaihtelevasti mahdollisuutta ohjata asiakkaita liikunnanohjaajalle - muutamat lääkärit ja aikuisneuvonnan terveydenhoitajat ovat palvelua tarjonneet. Useimmin kuitenkin ohjataan fysioterapeutille, koska asiakkaat ovat sen verran sairaita tai huonosti liikkuvia, että tarvitsevat täsmällisempää liikuntaneuvontaa vaivojensa vuoksi. Kävely ja pyöräily ovat osa sitä arkipäiväistä muistuttelua liikkumisen tarpeellisuudesta ja siihen patistellaan ihmisiä useimmiten ihan normikäyntien yhteydessä ja usein ihmiset eivät sitten koe tarvitsevansa erikseen liikunnanohjaajan palveluita. Liikuntareseptin käyttö on vähän jäänyt unohduksiin, sitä pitäisi muistaa tarjoilla asiakkaille enemmän. Kangasalan peruskoulut ovat mukana Liikkuva koulu -hankkeessa, ja liikunnallisuutta on lisätty kaikessa opetuksessa. Tunneilla liikutaan metsässä ja välitunnilla kannustetaan juoksemaan. Koulun retkiä lähiympäristöön pyritään aina mahdollisuuksien mukaan tekemään kävellen ja pyörillä. Kouluilla on yhteiskäyttöpyöriä. Alakouluilla on pyörien huoltopäiviä, taitoratoja ja diplomeita oppilaille. Useissa kouluissa on kampanjointia omin jaloin liikkumisen puolesta esim. teemaviikkoja, kilpailuita. Vanhempainyhdistykset ovat jakaneet heijastimia ja heijastinliivejä turvaamaan omin jaloin kulkemista. Vatialassa oli tempaus missä kaikki koulun oppilaat otettiin yhtenä päivänä vastaan koululla. Oppilaat saivat laittaa nimiä ja ajatuksia isoihin lakanoihin koulumatkasta. Samalla tarkistettiin kypärät ja pyörät ja jaettiin voimahaleja oppilaille. Vanhempien ja oppilaiden informointi ja kannustaminen omin jaloin kulkemiseen on säännöllistä. Asenneilmapiiri omin jaloin liikkumiseen pidetään positiivisena ja kannustavana. Kunnan pyöräilyasiamies oli mukana ympäristöministeriön nimeämässä työryhmässä, jonka tavoite oli selvittää koulumatkaliikenteen kehittämistä kestävän liikkumisen suuntaan. Työryhmään osallistui muina asiantuntijoina Kouvolan ja Espoon koulutoimen ja liikuntatoimen asiantuntijoita. Kehittämishankkeesta julkaistiin keväällä 2018 raportti Liikunnan edistäminen kunnissa: hyviä käytäntöjä kuntien poikkihallinnolliseen yhteistyöhön yhdyskuntasuunnittelun kontekstissa. Opas liittyy verkkosivustoon liikuntakaavoitus.fi. Työmatkaliikuntaa lisätään Kunta tekee yhteistyötä alueen suurimpien työnantajien kanssa tiedottamalla työmatkaliikunnan tärkeydestä ja näyttää työnantajana esimerkkiä työmatkaliikunnan edistäjänä. Kunta aloitti henkilöstönsä työmatkaliikkumisen ohjaamisen vuoden 2017 keväällä. Tämä oli osa Valpastimen kehittämää ja LiVin ja Trafin rahoittamaa T&K-hanketta Viisaan liikkumisen hyödyt euroina, jossa Kangasalan kunta oli työnantajana mukana yhdessä Elisa Oy:n kanssa. Hankkeesta järjestettiin Kangasalla työpaja, johon oli kutsuttu mukaan kunnan johtoryhmä ja kestävän liikkumisen ryhmä. Johtoryhmä sitoutui huonosti, eikä hanke edennyt toteutukseen menneen vuoden aikana. Työn tuloksena saatiin selvitetyksi toimet, joiden avulla työmatkaliikenteeseen on saatavilla muutoksia. Kangasalan työntekijöiden erityisominaisuus näyttää olevan tarve käyttää omaa autoa työpäivän aikana työmatkoihin. Hankkeessa oli valittu Kangasalan kunnalle viisi viisaan liikkumisen toimenpidettä (asiointipyörät, asiointiliput, asiointiautot, työsuhdeliput ja maksullinen pysäköinti), joille laskettiin hyödyt.
3 Laatukäytävä toteutetaan yhteistyönä Mal-sopimuksessa varattu rahoitusta Tampere-Kangasala -laatukäytävän parantamiseen pienin toimenpitein vuosina Kunnan talousarviosta päätettäessä on varmistettava, että rahoitus jatkuu vuoden 2015 jälkeenkin. Laatukäytävän parantamisen jatkaminen Vatialassa on mukana uudessa MAL3-sopimuksessa. Kunta rakensi oman osuutensa Santaradasta vuonna Päällystystyö valmistui kuluneen vuoden keväällä. MAL3-sopimuksen mukaan hallituskaudella muutetaan myös Liutun valoristeys kiertoliittymäksi. Suunnittelu käynnistyi v. 2016, ja rakentamistyöt voidaan käynnistää keväällä MALsopimuksen mukainen rahoitus ei riitä hankkeen kustannuksiin. Talvikunnossapitoa parannetaan Laadukas auraus, liukkauden torjunta ja hiekan poisto lisäävät ympärivuotista kävelyä ja pyöräilyä. Kävely- ja pyöräteiden kunnossapidolle on tuotteistamishankkeessa määritelty seudulla yhteiset kriteerit. Uusien kriteerien pohjalta kilpailutettujen alueurakoiden sopimuskausi käynnistyi talvikaudella Pyöräilyn pääväylille annettiin 1A-luokitus, joka tarkoittaa auraamisen aloittamista jo 3 cm lumipeitteellä. Talvihoidon tyytyväisyyskysely toteutettiin keväällä Kangasala oli kaupunkiseudun paras kunta katujen talvihoidon tyytyväisyydessä. Sen sijaan kävely- ja pyöräteiden hoidossa se jäi kehnoimmaksi. Osasyynä tähän on se, että eniten käytetty väylä, Tampereen ja Kangasalan välinen laatukäytävä on Kangasalan puolella pääosin ELY-keskuksen hoidossa. Hoito ei ole ollut samalla tasolla kuin kunnan hoitamat väylät. ELYn talvihoitosopimus on solmittu ennen uusien laatukriteerien hyväksymistä.
4 Kävelyalueita kehitetään Keskustan ja aluekeskusten (Vatiala, Suorama, Ruutana, Sahalahti) ydinkortteleiden kehittäminen kävelypainotteisina. Keskustan suuret rakennushankkeet ovat käynnistymässä vuoden 2018 alussa. Uusi tori rakennetaan v Kuluneena vuonna ei kävelyalueiden kehittämiseksi tehty mitään toimia. Kävelyä ja pyöräilyä yhdistetään paremmin joukkoliikenteeseen Kävely ja pyöräily tukevat joukkoliikennettä, minkä vuoksi joukkoliikenteen asemien ja pysäkkien pitää olla mukavia ja viihtyisiä. Liityntäpysäkeillä tulee olla katettu pyöräpysäköinti. Kunnan ja ELY-keskuksen yhdessä laatimaa pyörien liityntäpysäköintiohjelmaa ei toteutettu kuluneena vuonna. Myös torin ja linja-autoaseman pyöräkatoksen rakentaminen on siirtynyt edelleen. Palveluita saavutetaan paremmin kävellen ja pyörällä Merkittäviin julkisiin tai yksityisiin palveluihin helppo tulla kävellen ja pyörällä. Keskustan houkuttelevuutta on pyritty parantamaan Uusi Kangasala -työpajan ja siitä juontavien kaavoitushankkeiden avulla. Torin suunnitelma on valmistunut viime vuonna. Ellintien ja uimahallin alueiden suunnittelu on edennyt yhteistyössä kiinteistönomistajien kanssa. Urheilutien alueen suunnittelu käynnistyi vuoden vaihteessa. Hankkeiden tavoitteena on lapsia ja nuoria palvelevien toimintojen lisääminen ja lapsiperheiden houkuttelu kävelyetäisyydelle keskustan palveluista asumismuototarjonnan avulla. Tämän toteutuessa luodaan edellytykset keskustan monipuolisten palveluiden säilyttämiseen ja parantamiseen. Suoraman ja Vatialan aluekeskusten läheisyyteen valmistui viime vuonna useita kerrostaloja, joiden asukkaat pääsevät nauttimaan lähellä sijaitsevista palveluista ja laadukkaasta joukkoliikenteestä. Eheyttävä rakentaminen jatkuu myös kuluvana vuonna. Päätöksiä arvioidaan kestävän liikkumisen kannalta Päätöksiä tehtäessä tulisi arvioida niiden vaikutusta ihmisten arkiliikkumiseen. Joukkoliikenteen käyttäjämäärät ovat kasvaneet tehtyjen toimien takia. Vuonna 2017 joukkoliikenteen laatukäytävän vuoroväliä tihennettiin 20:stä 15 minuuttiin. Kunta on ollut aktiivinen joukkoliikenteen kehittäjä, ja tehdyt päätökset ovat vaikuttaneet toimintojen kehittämiseen, vaikka vaikutuksia kestävän liikkumisen kannalta ei juuri kirjattu. Kävelyn ja pyöräilyn investoinnit ovat 25 /asukas Investoinnit kirjataan omaksi talousarviomomentiksi ja suhteutetaan asukaslukuun, esim. 25 /asukas/vuosi. Investointeja ohjaa maankäytön toteuttamisohjelma ja niitä priorisoidaan vaikuttavuuden perusteella. Viime vuonna päällystettiin pyöräilyn laatukäytävä Santaradan kohdalta. Lisäksi parannettiin kävely- ja pyöräteitä Myllystenpohjantiellä, Kyötikkäläntiellä, Isolukontiellä ja rakennettiin uusia teitä Mäntyveräjän, Horron ja Savikon alueilla.
5 Yhteensä investointeihin kului kaupungin rahaa euroa eli 13,4 euroa asukasta kohti. Tavoite toteutui 53%:sti. Työryhmä koordinoi toimenpiteitä ja raportoi niistä kh:lle Vuosittain asetetut kävelyn ja pyöräilyn tavoitteet, joiden toteutumista kestävän liikkumisen työryhmä koordinoi ja seuraa. Kunta osallistui valtakunnalliseen Pyöräkompassi-hankkeeseen, jonka tarkoituksena on eri mittarein selvittää kuntien onnistumista pyöräilypolitiikan ja pyöräliikenteen hoitamisessa. Testivaiheessa oli mukana 14 kuntaa. Kangasalan kunnan osalta pyöräilypolitiikka nousi myönteisesti esiin hankkeen tuloksia arvioitaessa. Pyöräilyn asema on vertailukuntien kärkeä. Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelman ( Oikeus liikkua omin jaloin ) hyväksyminen ja vuosittainen raportointi kunnanhallituksessa sekä toteuttamisen ja seurannan koordinointi muodostavat hyvän pohjan edistämistyölle. Vertailukunnat olivat keskisuuria ja suuria kaupunkeja, joiden panostukset ja onnistumiset toteutuksessa olivat Kangasalaa selvästi paremmat. Pyöräliikenteen kilpailukyky tutkituissa kunnissa eri pituisilla matkoilla: 15 1 km max 15 p, 3 km max 15 p, 5 km max 10 p Turku Hyvinkää Helsinki Tampere Lahti Jyväskylä Kangasala Vantaa Pisteet 1km Pisteet 3km Pisteet 5km Kävelyn ja pyöräilyn laskentoja on tehty vuosina kesäkuun alkupuolella 16 mittauspisteessä. Kysessä on ns. huipputuntilaskenta, jonka avulla saadaan yleiskäsitys kävelyn ja pyöräilyn kehityksestä. Mittauspisteet ovat olleet: K1 Ruutanantie, Kangasalantie PP K2 Kangasalantie (Tapulitien IP) K3 Finnentie (Tampereentien LP) K4 Myllystenpohjantie (Torikadun LP) K5 Herttualantie, Kuohunharjuntien EP K6 Myllystenpohjantien jatkeena oleva KLV K7 Varikontie (Rantamäentien LP) K8 KVL Horhantie, Juhaninkujan kohta K9 Vatialantie (Neidonkorennontien IP) K10 Holvastintie (Mannakorventien PP) K11 Kyötikkäläntie (Suoramantien PP) K12 Isolukontie (Kangasalantien PP) K13 Kangasalantie (Isolukontien LP)
6 K14 Aakkulantie (Mallitien IP) K15 Kaarina Maununtyttärentie (VT12 silta) K16 KVL Ranta-Koivistoon Atrakujan EP Kävelyn ja pyöräilyn kehitys Kangasalan mittauspisteissä , huipputuntilaskenta 16 mittauspisteessä Jalankulkijat (huipputunti) Pyöräilijät (huipputunti) JK+PP (huipputunti) Huipputunnin laskentatulokset kertovat, että laskentapisteissä huipputunnin kävelyn ja pyöräilyn määrät ovat kasvaneet seuraavasti: - jalankulun ja pyöräilyn yhteenlaskettu lisäys mittauspisteissä 24 % - pyöräilyn lisäys mittauspisteissä 26 % - jalankulun lisäys mittauspisteissä 21 % Laskennan avulla voidaan olettaa, että kävelyn ja pyöräilyn määrät ovat yleisesti nousseet Kangasalla, vaikka Tampereen kaupunkiseudulla tapahtui viime vuonna notkahdus kehityksessä. Päivitetty Kunnossapidon kehittämien,, hierarkisuus,, Merja/Marianne Heijastin- ja valokampanja Liikkujan viikko Kunnossapidosta tiedottaminen, Merja Vuosikello 2019 Kestävän liikkumisen ryhmän kokous, Markku Lokakuu Syyskuu Vuoden 2018 raportoinnin aloittaminen Marraskuu Elokuu Joulukuu Toimenpide-ohjelman teko alkaa Investointikohteiden vertailu vaikuttavuuden, Merja, Marianne, Jenni, Tuomas, Mari (?) Talvipyöräilykampanja, Mari Vuoden urakat, Merja Kestävän liikkumisen kokonaisuus kunnan sivuille, sivujen uudistus? Tammikuu Kestävän liikkumisen ryhmän kokous, Markku Pyörämatkailun palvelut? Kestävän liikkumisen vuosikello 2018 Helmikuu Toukokuu Maaliskuu Huhtikuu Hyvinvointitorin valmistelu, Jenni Ajankohtaista uutiskirje, Marianne Pyöräilyviikon kampanja Hyvinvointitori Toimenpide-ohjelma valmistuu, vastaus ponteen Kymppiohjelma Nettisivut vahvistuvat Vuoden 2017 raportointi kaupunginhallitukseen, Markku Koulujen saattoliikennetiedote Heinäkuu Kesäkuu Lomakuu Liikennelaskennat Liikennelaskennoista tiedottaminen Liikkujan viikon Pyöräilyviikko Kestävän liikkumisen ryhmän kokous, Markku Kestävän liikkumisen työryhmä kokoontui työpajan lisäksi kahdesti vuonna Perinpohjaisen käsittelyn ja asiamäärän vuoksi kokoukset venyvät tai asioita joudutaan jättämään käsittelemättä. Syksyn kokouksessa laadittiin vuosikello, jonka toivotaan helpottavan toistuvien asioiden ajoittamista ja vastuuttamista. Kaupungista on puuttunut käytännön toimista vastaava kestävän liikkumisen vastuuhenkilö, kun liikenneinsinöörin toimi on ollut täyttämättä.
Oikeus liikkua omin jaloin
Kestävän liikenteen työryhmä Oikeus liikkua omin jaloin Kangasalan kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelman seuranta 2016 Kunnanhallitus hyväksyi kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelman 2.6.2014. Ohjelmassa
Oikeus liikkua omin jaloin
KANGASALAN KUNTA RAPORTTI Kestävän liikkumisen ryhmä Oikeus liikkua omin jaloin Kangasalan kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelman seuranta 2015 Kunnanhallitus hyväksyi kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelman
Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2017
Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2017 Paula Väisänen, Valonia/Varsinais-Suomen liitto, kestävän liikkumisen asiantuntija 22.3.2017, paula.vaisanen@valonia.fi, p. 044 907 5986 Liikkumisen ohjauksen
Strategioista toteutukseen? kuntien kävelyn ja pyöräilyn edistäminen käytännössä edistämisohjelman teon jälkeen. VeloFinland 28.9.
Strategioista toteutukseen? kuntien kävelyn ja pyöräilyn edistäminen käytännössä edistämisohjelman teon jälkeen VeloFinland 28.9.2018 Mari Päätalo 4.10.2018 4.10.2018 Vuoropuhelu päättäjien, virkahenkilöiden
Työpaikan liikkumissuunnitelman hyödyt euroina. Webinaari Mari Päätalo Valpastin Oy
Työpaikan liikkumissuunnitelman hyödyt euroina Webinaari Mari Päätalo Valpastin Oy Työn tausta ja tavoitteet Työ on osa Työpaikkojen liikkumisen ohjauksen T&K - hankekokonaisuutta, jota rahoittavat Liikenteen
Oikeus liikkua omin jaloin Kangasalla myös bussipysäkille Nostot liikkumisenohjauksen teemoista 2015
Oikeus liikkua omin jaloin Kangasalla myös bussipysäkille 2015 Nostot liikkumisenohjauksen teemoista 2015 Kangasalan kestävän liikenteen toiminta Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma hyväksyttiin kunnanhallituksessa
Käyttäjää varten. Vähemmän päästöjä. Turvallisuus. Viihtyisämpi Kaupunkitila. Kestävä liikennejärjestelmä. Lisää liikkumisen sekakäyttöä
Käyttäjää varten parempia olosuhteita Vähemmän päästöjä Lisää liikkumisen sekakäyttöä Turvallisuus Viihtyisämpi Kaupunkitila Kestävä liikennejärjestelmä 25.4.2018 Maija Rekola 1 +30 % Kävelymatkoja Tavoitteet
Alkupiiri (5 min) Lämmittely (10 min) Liikkuvuus/Venyttely (5-10min) Kts. Kuntotekijät, liikkuvuus
Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat
Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1
Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma
Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma Itä-Suomen Liikenneturvallisuusfoorumi, Kuopio 31.5.2018 14.5.2018 Maija Rekola 1 Tavoitteet 40 35 30 25 20 15 10 5 0 +30 % Kävelymatkoja Kulkutapaosuus Nykytila +30
Pyöräilyn kehittämisiä. Ylöjärven ja Kangasalan pilotit vertailtavina
Pyöräilyn kehittämisiä Ylöjärven ja Kangasalan pilotit vertailtavina Tampereen seudun kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelman eräs kärkihanke oli kuntakohtaisten kehittämisohjelmien laatiminen Piloteiksi
Laadukasta kävely- ja pyöräilyinfrastruktuuria investointituen vauhdittamana Mitä tavoitellaan, miksi ja miten?
Laadukasta kävely- ja pyöräilyinfrastruktuuria investointituen vauhdittamana Mitä tavoitellaan, miksi ja miten? Liikenne ja maankäyttö 8.10.2019 Kati Hyvärinen Kestävän liikkumisen asiantuntija TAUSTAA
Tavoitteiden määrittäminen. Pirkkalan viisaan liikkumisen suunnitelma
Tavoitteiden määrittäminen Tavoitteiden määrittäminen Tavoitteiden taustalla Tampereen kaupunkiseudun kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelman (2012), visio ja strategiset tavoitteet Liikenne- ja viestintäministeriön
Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelman toimenpiteiden edistyminen
Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelman toimenpiteiden edistyminen 2014-2018 15.5.201 8 2 Painopisteet ja kärkihankkeet liikennejärjestelmäsuunnitelmasta Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma
Miten liikennejärjestelmätyöllä voi edistää kestävää työmatkaliikkumista. Viisaan liikkumisen verkosto
Miten liikennejärjestelmätyöllä voi edistää kestävää työmatkaliikkumista Viisaan liikkumisen verkosto 11.5.2017 8.5.2017 Esityksessä luvassa Liikennejärjestelmätyö Itä-Suomessa Kestävän työmatkaliikkumisen
Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2016
Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2016 Paula Väisänen, VALONIA Varsinais-Suomen kestävän kehityksen ja energia-asioiden palvelukeskus/varsinais-suomen liitto 22.3.2016 Koko Turku liikkuu -kampanja
VAASA Liikkumisen ohjauksen loppuraportti 01/2019
VAASA Liikkumisen ohjauksen loppuraportti 01/2019 2 Näille perustamme: Energisyys Hyvinvointi Nopealiikkeisyys Historiallisuus Kansainvälisyys VAASA lukuina 3 67 392 120 97 asukasta eri kansalaisuutta
KÄVELYN JA PYÖRÄILYN EDISTÄMISOHJELMA
KÄVELYN JA PYÖRÄILYN EDISTÄMISOHJELMA -Yhteistyöllä lisää kävelyä ja pyöräilyä Vantaa 04.10.2018 Maija Rekola, Kestävän liikkumisen asiantuntija, Liikennevirasto Yksilötason ratkaisut 29.8.2018 Maija Rekola
Pyöräilyn olosuhteet Suomen kunnissa
Pyöräilyn olosuhteet Suomen kunnissa Selvityksen alustavia tuloksia ja vertailua 2010-2018 Velo-city -jälkiseminaari 11.10.2018 Kuva: Martti Tulenheimo Matti Hirvonen toiminnanjohtaja Pyöräilykuntien verkosto
Työmatkaliikkumisen aktivointihanke Hinku-kunnille
Työmatkaliikkumisen aktivointihanke Hinku-kunnille Liikkumisen ohjauksen hanke Lappeenrannassa ja Loimaalla - Loppuraportti 16.11.2017 - Hankkeen lähtökohdat ja rahoitus Työmatkaliikkumisen aktivointihanke
UUTTA PONTTA PYÖRÄILYYN. Ehdotus pyöräilypoliittiseksi ohjelmaksi
UUTTA PONTTA PYÖRÄILYYN Ehdotus pyöräilypoliittiseksi ohjelmaksi PYÖRÄILYN EDUT Terveys Ympäristö Liikennejärjestelmä Tasa-arvo ja inhimillisyys päivittäinen puolituntinen arkiliikkumisesta ei melua, ei
PARHAAT KÄYTÄNNÖT PYÖRÄILYN JA KÄVELYN EDISTÄMISESSÄ
D PARHAAT KÄYTÄNNÖT PYÖRÄILYN JA KÄVELYN EDISTÄMISESSÄ PYKÄLÄ-projektin tulokset Liikenteen tutkimuskeskus Vernen PYKÄLÄ-projektin tuloksista julkaistiin kaksi kirjaa: Parhaat eurooppalaiset käytännöt
Liikkumisen ohjauksen aktivointi Keski-Suomen kaupungeissa. Jämsän tavoitteet ja toimenpiteet
Liikkumisen ohjauksen aktivointi Keski-Suomen kaupungeissa Jämsän tavoitteet ja toimenpiteet 1 Kestävän liikkumisen visio Kestävän liikkumisen tavoitteet Jämsästä tunnettu liikuntakaupunki Kaupunki on
Turun seudun jatkuva liikennejärjestelmätyö Toiminta 2016 ja toimintasuunnitelma 2017
Turun seudun jatkuva liikennejärjestelmätyö Toiminta 2016 ja toimintasuunnitelma 2017 19.1.2017 Liikennejärjestelmätyön organisointi Viisaan liikkumisen alatyöryhmä Työ- ja ohjausryhmät 2016 Ohjausryhmä
Hyvinkään kaupungin liikkumisen ohjauksen toimia vuonna 2017
Hyvinkään kaupungin liikkumisen ohjauksen toimia vuonna 2017 Fillarinappukoulu huhtikuussa Hyvinkään Pyöräilijöiden järjestämä Sisältää tietopaketin koskien kypärää, pyörän kuntoa, suojatien ylitystä,
Liikennevirasto / ajankohtaisia. Tytti Viinikainen
Liikennevirasto / ajankohtaisia Tytti Viinikainen 12.4.2018 Pasila Riihimäki 2. vaiheen tilanne Hankekortti https://www.liikennevirasto.fi/documents/20473/23066/hankekortti+3_2018/39a5 9aaa-60d8-4116-ba20-c664d73e6180
Parhaat palat, Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa Paula Väisänen, kestävän liikkumisen asiantuntija
Parhaat palat, Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2016 Paula Väisänen, kestävän liikkumisen asiantuntija 14.3.2017 Koko Turku liikkuu -kampanja Koko Turku liikkuu -kampanja oli arkiliikuntaan ja arjen
KÄVELYN JA PYÖRÄILYN EDISTÄMISOHJELMA
KÄVELYN JA PYÖRÄILYN EDISTÄMISOHJELMA -Yhteistyöllä lisää kävelyä ja pyöräilyä Mikkeli 12.09.2018 Maija Rekola, Kestävän liikkumisen asiantuntija, Liikennevirasto Ympäristövaikutukset, taloudelliset vaikutukset
Liikkumisen ohjauksen keinovalikoima Helsingin seudulla
Liikkumisen ohjauksen keinovalikoima Helsingin seudulla Väylät ja liikenne 2012 Tarja Jääskeläinen, HSL Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Liikkumisen ohjaus edistää kestävää liikkumista kannustamalla
KUNTATULOKSET JA VERTAILUT
KUNTATULOKSET JA VERTAILUT 2.3.2018 Pyöräilykuntien verkosto ry Perustettu 1997 Yhdistykseksi 2005 Yli 120 jäsenyhteisöä 89 kuntaa Noin 4 miljoonaa asukasta Pyöräilykuntien verkosto haluaa: Kaksinkertaistaa
Hyvinkää - Tiivis paketti! Osallistaminen kestävän liikkumisen edistämisen kärkenä
Hyvinkää - Tiivis paketti! Osallistaminen kestävän liikkumisen edistämisen kärkenä Hyvinkään kaupunki 46 300 asukasta 90 % hyvinkääläisistä asuu alle 4,5 km keskustasta 52 % hyvinkääläisten matkoista on
Ehdotus kestävän liikkumisen alatyöryhmän perustamiseksi ja Turun seudun liikennejärjestelmätyön organisoimiseksi. Mari Sinn Varsinais-Suomen liitto
Ehdotus kestävän liikkumisen n perustamiseksi ja Turun seudun liikennejärjestelmätyön organisoimiseksi Mari Sinn Varsinais-Suomen liitto Taustat ja tavoitteet Nykyisessä Turvallisen ja kestävän liikkumisen
Hyvinkään kestävän liikkumisen ohjelma 2030 Tapio Kinnunen Hyvinkään kaupunki
Hyvinkään kestävän liikkumisen ohjelma 2030 Tapio Kinnunen Hyvinkään kaupunki Hyvinkään kaupunki 46 300 asukasta 90 % hyvinkääläisistä asuu alle 4,5 km keskustasta 52 % hyvinkääläisten matkoista on alle
Liikenne- ja viestintäministeriön toimet kestävän liikenteen edistämiseksi
Liikenne- ja viestintäministeriön toimet kestävän liikenteen edistämiseksi Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Kestävän liikkumisen korttelit ja kiinteistöt työpaja 6.11.2009 Miksi toimia
Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa hanke, ehdotuksia toimenpiteiksi. Paula Väisänen, kestävän liikkumisen asiantuntija 26.8.
Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2017 -hanke, ehdotuksia toimenpiteiksi Paula Väisänen, kestävän liikkumisen asiantuntija 26.8.2016 Liikkumisen ohjauksen valtionavustus, Liikennevirasto Valtionavustuksen
Saarijärven kestävän liikkumisen tavoitteet ja toimenpiteet. Liikkumisen ohjauksen aktivointi Keski-Suomen kaupungeissa
Saarijärven kestävän liikkumisen tavoitteet ja toimenpiteet Liikkumisen ohjauksen aktivointi Keski-Suomen kaupungeissa 1 Saarijärven kestävän liikkumisen tavoitteet Kaupungin päättäjät ja virkamiehet ovat
FIT Fiksusti töihin Jyväskylässä
FIT Fiksusti töihin Jyväskylässä Tartutaan kestävän työmatkaliikenteen hyvään draiviin. Hyödynnetään edelläkävijäyritysten yhteistyötä. Mitataan työpaikkojen liikkumisen ohjauksen vaikutukset. Kuva: Jouni
LIIKKUMISEN OHJAUS KUNNAN TYÖPAIKALLA
LIIKKUMISEN OHJAUS KUNNAN TYÖPAIKALLA SUOMALAISET LIIKKEESSÄ Liikenne aiheuttaa viidenneksen (20%) Suomen hiilidoksidipäästöistä. Lentoliikenteen päästöt ovat viisinkertaiset junaan verrattuna Kaikista
Liikkuva koulu nykytilan arviointi
Liikkuva koulu nykytilan arviointi Alakoulut 0..0 LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet alakoulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt 7 alakoulua (0.. mennessä) Liikkuva koulu -tiimissä Opettajainkokouksessa
Liikkumisen ohjaus ja liikenneturvallisuustyö käytännössä Tapio Kinnunen Hyvinkään kaupunki
Liikkumisen ohjaus ja liikenneturvallisuustyö käytännössä Tapio Kinnunen Hyvinkään kaupunki Hyvinkään kaupunki 46 000 asukasta 90 % hyvinkääläisistä asuu alle 4,5 km keskustasta 52 % hyvinkääläisten matkoista
FIT Fiksusti töihin Jyväskylässä
FIT Fiksusti töihin Jyväskylässä Tartutaan kestävän työmatkaliikenteen hyvään draiviin. Hyödynnetään edelläkävijäyritysten yhteistyötä. Mitataan työpaikkojen liikkumisen ohjauksen vaikutukset. Kuva: Jouni
Iisalmi ja Ylä-Savo liikkuvat viksusti. Projektityöntekijä Sari Mulari
Iisalmi ja Ylä-Savo liikkuvat viksusti Projektityöntekijä Sari Mulari Kolme hanketta Iisalmen työmatkakävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma 2015 Iisalmi liikkuu viksusti hanke 2016 Ylä-Savo liikkuu viksusti
Äänekosken kestävän liikkumisen tavoitteet ja toimenpiteet. Liikkumisen ohjauksen aktivointi Keski-Suomen kaupungeissa
Äänekosken kestävän liikkumisen tavoitteet ja toimenpiteet Liikkumisen ohjauksen aktivointi Keski-Suomen kaupungeissa 1 Äänekosken kestävän liikkumisen tavoitteet Kaupungin päättäjät ja virkamiehet ovat
Mitä on viisas liikkuminen ja miksi se koskee myös työpaikkoja? Taneli Varis, Motiva Oy
Mitä on viisas liikkuminen ja miksi se koskee myös työpaikkoja? Taneli Varis, Motiva Oy Työmatkaliikenne Suomessa Suomalaiset tekevät keskimäärin 2,9 matkaa päivässä, matkoista joka neljäs on työmatka
LIIKENNETURVALLISUUSTYÖ KUNNISSA VUONNA 2013 LAPIN LIIKENNETURVALLISUUSTOIMIJA 2013/11/13
LIIKENNETURVALLISUUSTYÖ KUNNISSA VUONNA 2013 TOIMIJATYÖN TAVOITTEET 2013-2015 Ylläpitää aktiivista ja näkyvää liikenneturvallisuustyötä Kehittää tiedotusta eri keinoin Aktivoida kuntaryhmien toimintaa
Fiksusti töihin hyödyt työnantajan näkökulmasta Ville Voltti
Fiksusti töihin hyödyt työnantajan näkökulmasta 9.5.2018 Ville Voltti Tavoitteena resurssiviisas työmatkaliikkuminen Olosuhteet Käytännöt Edut Viestintä ja kannustus Olosuhteet ja käytännöt vaikuttavat
VIISAS LIIKKUMINEN JOENSUUN TAPAAN. Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi Ari Varonen
VIISAS LIIKKUMINEN JOENSUUN TAPAAN Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi 19.5.2015 Ari Varonen KÄVELYN JA PYÖRÄILYN EDISTÄMISTYÖN JATKUVUUS JOENSUUSSA Toiminnallinen seudullinen kävelyn ja pyöräilyn edistämishanke
Pyöräliikenteen seuranta ja avoimet aineistot
Reetta Keisanen Pyöräilykoordinaattori @keisasenreetta Puh 09 310 37017 pyöräliikenne.fi Pyöräliikenteen seuranta ja avoimet aineistot 26.5.2016 Kaupungin strategia Edistää kävelyn, pyöräliikenteen ja
Citylogistiikka. Stella Aaltonen hankepäällikkö CIVITAS ECCENTRIC Turun kaupunki
Citylogistiikka Stella Aaltonen hankepäällikkö CIVITAS ECCENTRIC Turun kaupunki Turun seudun liikennejärjestelmätyö Suunnittelua ohjaavat linjaukset Suunnittelua ohjaava linjaus: Tie ja katuverkon Priorisoidaan
Rahoituksella turvallista ja kestävää liikkumista - liikkumisen ohjauksen valtionavustus 2017
Rahoituksella turvallista ja kestävää liikkumista - liikkumisen ohjauksen valtionavustus 2017 Paula Väisänen, kestävän liikkumisen asiantuntija 17.11.2016 Liikkumisen ohjaus Valtionavustuksen myöntämisestä
LIIKKUMISEN OHJAUS OPPILAITOKSESSA
LIIKKUMISEN OHJAUS OPPILAITOKSESSA SUOMALAISET LIIKKEESSÄ Liikenne aiheuttaa viidenneksen (20%) Suomen hiilidoksidipäästöistä. Lentoliikenteen päästöt ovat viisinkertaiset junaan verrattuna Kaikista suomalaisten
Liikkuva koulu nykytilan arviointi
Liikkuva koulu nykytilan arviointi.. LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet koulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt 107 koulua * 1 kunnasta (.. mennessä) 800 700 7 00 00 400 0 0 100 1 0 Alakoulut
Tampereen keskusta muutoksessa KEHTO-foorumi Tampere
Tampereen keskusta muutoksessa KEHTO-foorumi 28.-29.3.2019 Tampere Ari Vandell, Suunnittelupäällikkö Tampereen keskusta muutoksessa liikennemäärien kehittyminen ja kulkumuotokohtaiset tavoitteet, SUMP
Viitasaaren kestävän liikkumisen tavoitteet ja toimenpiteet. Liikkumisen ohjauksen aktivointi Keski-Suomen kaupungeissa
Viitasaaren kestävän liikkumisen tavoitteet ja toimenpiteet Liikkumisen ohjauksen aktivointi Keski-Suomen kaupungeissa 1 Viitasaaren kestävän liikkumisen visio: Kestävästi liikkumalla rikkautta ihmisten
Strategiasta reunakiviin pyöräilyn edistämien Helsingissä
Strategiasta reunakiviin pyöräilyn edistämien Helsingissä Reetta Keisanen 6.3.2015 Helsingin strategisina tavoitteina Edistää kestävää liikkumista lisäämällä kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen osuutta
LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT
LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT 1. Kunta 2. Koulu 3. Koulumuoto, jota arviointi koskee Alakoulu Yläkoulu Yhtenäiskoulun kaikki luokat Yhtenäiskoulun luokat 1 6 Yhtenäiskoulun luokat 7 9
LIVE-päivät 15.4.2015 Sirpa Korte, joukkoliikennejohtaja, Föli Paula Väisänen, kestävän liikkumisen asiantuntija, Valonia Varsinais-Suomen kestävän
LIVE-päivät 15.4.2015 Sirpa Korte, joukkoliikennejohtaja, Föli Paula Väisänen, kestävän liikkumisen asiantuntija, Valonia Varsinais-Suomen kestävän kehityksen ja energia-asioiden palvelukeskus Viranomainen
Promoting Cycling and Walking Liikenneinsinööri Timo Seimelä
Promoting Cycling and Walking 5.5.2014 Liikenneinsinööri Timo Seimelä Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen Pormestariohjelma Tampereen uusi kaupunkistrategia Kantakaupungin yleiskaava Keskustan strateginen
Liikkuva koulu nykytilan arviointi
Liikkuva koulu nykytilan arviointi Yhtenäiskoulut.9.1 LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet yhtenäiskoulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt yhtenäiskoulua (.9. mennessä) Liikkuva koulu -tiimissä
Kohti kestävämpää liikennekulttuuria
Kohti kestävämpää liikennekulttuuria Työpaikkojen liikkumisenohjaus Marja Tommola Mitä on liikkumisen ohjaus Kestävän liikkumisen edistämistä erilaisin kannustavin toimenpitein kutsutaan liikkumisen ohjaukseksi
KEVYESTI LIIKKUVA LIMINKA
POHJOIS-POHJANMAAN JA KAINUUN LIIKENNETURVALLISUUSSEMINAARI KEVYESTI LIIKKUVA LIMINKA 5.10.2017 Venanzia Rizzi Limingan kunnanarkkitehti RENESSANSSI 1490 HUMANISMI: mies on universumin keskipiste. Kaikki
Jyväskylä Fiksujen liikkujien kaupunki
Jyväskylä Fiksujen liikkujien kaupunki Liikkumisen ohjauksen hankesuunnitelma 2018 Jyväskylän kaupunki Hankkeen tausta Jyväskylän kaupunki on viime vuosina vienyt määrätietoisesti eteenpäin liikkumisen
Miten me kuljemme töihin? Keski-Suomen sairaanhoitopiirin työmatkaliikenteen henkilöstökyselyn tulokset
Miten me kuljemme töihin? Keski-Suomen sairaanhoitopiirin työmatkaliikenteen henkilöstökyselyn tulokset Ville Voltti 13.11.2014 Työmatkojen kulkutapajakauma, keskussairaala 0 % 8 % Auto, yksin Auto, kimppakyyti
Työpaikan liikkumissuunnittelun hyödyt euroina
Työpaikan liikkumissuunnittelun hyödyt euroina Työpaikkojen liikkumisen ohjauksen projekti Valpastin Oy Työn tausta ja tavoitteet Työ on osa Työpaikkojen liikkumisen ohjauksen T&K - hankekokonaisuutta,
Kävely ja pyöräily yhteiskunnan voimavarana. Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner
Kävely ja pyöräily yhteiskunnan voimavarana Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner 1 Miksi kävelyä ja pyöräilyä tulisi edistää? Ilmastosyyt: Kansallinen energia- ja ilmastostrategia (2016): liikenteen
SEURANTA KÄVELYN JA PYÖRÄILYN EDISTÄMISEN TYÖKALUNA
SEURANTA KÄVELYN JA PYÖRÄILYN EDISTÄMISEN TYÖKALUNA Katja Seimelä, Tampereen kaupunkiseutu Tampereen kaupunkiseudun kävelyn ja pyöräilyn visio 2030 Tampereen kaupunkiseudulla kävellään ja pyöräillään merkittävästi
LIIKKUMISEN OHJAUS YRITYKSISSÄ
LIIKKUMISEN OHJAUS YRITYKSISSÄ SUOMALAISET LIIKKEESSÄ Liikenne aiheuttaa viidenneksen (20%) Suomen hiilidoksidipäästöistä. Lentoliikenteen päästöt ovat viisinkertaiset junaan verrattuna Kaikista suomalaisten
Fiksujen liikkujien Jyväskylä Jyväskylän kaupungin vuoden 2018 liikkumisen ohjauksen hanke. Kuvakooste puolivuotisraporttiin
Fiksujen liikkujien Jyväskylä Jyväskylän kaupungin vuoden 2018 liikkumisen ohjauksen hanke Kuvakooste puolivuotisraporttiin 1.1.-30.6.2018 Kuvat: Katja Kauppila Jyväskylän päivän tapahtumassa 17.3.2018
Keski-Suomi pyöräilee -seminaarikiertueen työpaja. Koonti Elina Hasanen
Keski-Suomi pyöräilee -seminaarikiertueen työpaja 14.2.2018 Saarijärvi: Kannonkoski, Karstula, Kyyjärvi, Saarijärvi, Uurainen Koonti Elina Hasanen 20.2.2018 1. Miten voitaisiin tukea kuntalaisten ja kunnassa
Viisaita valintoja. liikkumiseen kunnassasi
Viisaita valintoja liikkumiseen kunnassasi Matkaketjuissa on järkeä Sujuva + turvallinen + terveellinen + taloudellinen + ympäristöä säästävä = VIISAS LIIKKUMINEN Viisaasti voi liikkua jalan, pyörällä,
LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT
LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT 1. Kunta 2. Koulu 3. Koulumuoto, jota arviointi koskee Alakoulu Yläkoulu Yhtenäiskoulun kaikki luokat Yhtenäiskoulun luokat 1 6 Yhtenäiskoulun luokat 7 9
Tilanne Linjat Pukkilasta viiteen kuntaan: Lahteen, Orimattilaan, Askolaan, Porvooseen ja Mäntsälään
Tilanne 18.2.2019 Linjat sta viiteen kuntaan: Lahteen, an, Askolaan, Porvooseen ja Mäntsälään Lahti Askola Porvoo Mäntsälä Mäntsälä n osuus 26 156,25 vuodessa. Ajalla Linja Aika Yksittäisiä matkoja per
KANTA-HÄMEEN LIIKENNETURVALLISUUSFOORUMI KUNTIEN HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ
KANTA-HÄMEEN LIIKENNETURVALLISUUSFOORUMI KUNTIEN HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ JANAKKALAN KOULU- JA MONITOIMIKESKUS- HANKE Kimmo Jokela, luokaopettaja, työsuojeluvaltuutettu Kristiina Hänninen, nuorisonohjaaja Terhi
Loviisan joukkoliikenne tehdään yhdessä!
Loviisan joukkoliikenne tehdään yhdessä! Tarjouksessa ja valtionavustushakemuksessa esitetty työn sisältö TYÖKOKONAISUUS 1. Asukas- ja toimijayhteistyö ERILLISET TYÖVAIHEET Eri osapuolten kutsuminen mukaan
Liikenne- ja viestintäministeriön kosketuspinta liikuntaan
Tuloskortti Liikenne- ja viestintäministeriön kosketuspinta liikuntaan TAVOITTEET Liikenteen päästöjen vähentäminen Liikenteen sujuvuus ja turvallisuus Parempi ilmanlaatu Kansanterveyden edistäminen TOIMENPITEET
Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma
Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät 31.10.2018 Maija Rekola, Kestävän liikkumisen asiantuntija, Liikenne- ja maankäyttöosasto, Liikennevirasto 0 1 1 2 2 3 3 5 5 7
Liikkumisen ohjaus väylähankkeessa -selvitys
Liikkumisen ohjaus väylähankkeessa -selvitys Case Turun kehätien kehittämisselvitys Kaisa Mäkinen Sito Oy Ympäristösi parhaat tekijät 2 Tausta Liikkumisen ohjaus tarkoittaa viisaan liikkumisen edistämistä
Viisaan liikkumisen edistäminen työpaikoilla, Vinkit työnantajille
Viisaan liikkumisen edistäminen työpaikoilla, Vinkit työnantajille Termit tutuiksi Viisas liikkuminen? Missä asun, minne kuljen, kuljenko ollenkaan? Asuinpaikka Toimitilan sijainti Sähköinen asiointi Etätyö-
Yhteistyöllä kohti viisasta liikkumista
Yhteistyöllä kohti viisasta liikkumista Yleisötilaisuus 7.11.2013 Hausjärvi, Hyvinkää, Riihimäki, Loppi Liikennejärjestelmäasiantuntija Sonja Heikkinen, Uudenmaan ELY-keskus 7.11.2013 Liikenneturvallisuustyö
Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen Joensuun seudulla liikkumisen ohjauksen toimenpitein ( )
Taulukko 1. Hankkeen yleiset tiedot. I Hanke: Hankkeen nimi ja kuvaus (mm. kesto ja tyyppi) Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen Joensuun seudulla liikkumisen ohjauksen toimenpitein (2012-2013) Hanke on toiminnallinen:
Fiksujen liikkujien Jyväskylä Jyväskylän kaupungin vuoden 2018 liikkumisen ohjauksen hanke. Loppuraportti
Fiksujen liikkujien Jyväskylä Jyväskylän kaupungin vuoden 2018 liikkumisen ohjauksen hanke Loppuraportti 30.1.2019 Hankkeen osatehtävät 1. Fiksun liikkumisen kokonaisvaltaisen brändin rakentaminen ja visuaalisen
Vuoden 2018 talousarvio, joukkoliikenne ja energia- ja ilmastostrategian toimenpiteet
Vuoden 2018 talousarvio, joukkoliikenne ja energia- ja ilmastostrategian toimenpiteet Valtiovarainvaliokunta, liikennejaosto Jenni Eskola 19.10.2017 Esityksen sisältö 1. Joukkoliikennerahoituksen tilanne
TerveysInfo. Kulje viisaasti Juliste
TerveysInfo työmatkat KKI työmatkaliikkumis KKI työmatkaliikkumis kannustaa työmatkojen kulkemiseen pyörällä ja kävellen. Työmatkojen kulkeminen fyysisesti aktiivisesti kannattaa, koska työmatka toistuu
Yhteistyöllä kävelyä ja pyöräilyä Harri Vaarala Liikenneinsinööri
Yhteistyöllä kävelyä ja pyöräilyä 13.11.2018 Harri Vaarala Liikenneinsinööri Aikuisväestön tärkein liikuntapaikka? Tutkimusten mukaan kävely- ja pyöräilyväylät on aikuisväestön tärkein ja eniten käytetty
Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset Jenni Eskola
Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset Jenni Eskola 19.11.2013 Liikkumisen ohjausta on monilla seuduilla Valtionavustus 2013 - uudet 19.11.2013 Jenni Eskola 2 Valtionavustuspäätökset 2013 Hakija Päätös
Kilsat kasaan! Tutkittua tietoa ja poikkihallinnollista yhteistyötä. Kuvaaja: Pertti Nisonen
Kilsat kasaan! Tutkittua tietoa ja poikkihallinnollista yhteistyötä Kuvaaja: Pertti Nisonen Kilsat kasaan -työmatkaliikkumishanke Helsingin kaupungin henkilöstölle (n. 40.000) suunnattu poikkihallinnollinen
MAL-aiesopimuksen toimeenpano ja seuranta Turun kaupunkiseudulla MAL-aiesopimusten seurantatyöpaja Vantaa 25.3.2013
MAL-aiesopimuksen toimeenpano ja seuranta Turun kaupunkiseudulla MAL-aiesopimusten seurantatyöpaja Vantaa 25.3.2013 25.3.2013 Kehittämispäällikkö Christina Hovi 1 Turun kaupunkiseudun MAL-aiesopimus Valtion
Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä
Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä Lahti 12.4.2019 Leena Aaltonen 29.4.2019 1 Ajankohtaista - kevät 2019 Lasten ja nuorten lukemista ja lukutaitoa edistävä
Kestävää liikkumista Pirkanmaalla. Harri Vitikka, Pirkanmaan ELY-keskus, L-vastuualue
Kestävää liikkumista Pirkanmaalla Harri Vitikka, Pirkanmaan ELY-keskus, L-vastuualue PIRKANMAAN ELY-KESKUKSEN STRATEGISET PAINOTUKSET 2012 2015 1. Hyvän yhdyskuntarakenteen ja liikennejärjestelmän kehitys
Pyöräilevän ja kävelevän koulubussin kuljettajan käsikirja
Pyöräilevän ja kävelevän koulubussin kuljettajan käsikirja Pyöräilevän ja kävelevän koulubussin kuljettajan käsikirja Pyöräilevässä ja kävelevässä koulubussissa lapset kulkevat aikuisen johdolla ennalta
Tampereen kestävä kaupunkiliikenne
Tampereen kestävän liikkumisen ideointikeskustelu 20.11.2014 Tampereen kestävä kaupunkiliikenne 20.11.2014 Suunnittelupäällikkö Tampere kasvaa voimakkaasti liikennejärjestelmän kehittäminen on välttämätöntä
TOIMIVA INFRA JA YMPÄRISTÖ. Kaupunkiympäristötoimialan keskeiset palvelut
TOIMIVA INFRA JA YMPÄRISTÖ Kaupunkiympäristötoimialan keskeiset palvelut YDINTOIMINNOT KAUPUNKIRAKENNE Yhdyskuntasuunnittelu Maankäyttö Yhdyskuntatekniikka VESIHUOLTO Veden myynti 4,22 milj. m3 / v Vesijohtoverkoston
Miten vähäpäästöiseen liikkumiseen voidaan kannustaa?
Miten vähäpäästöiseen liikkumiseen voidaan kannustaa? Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Jyväskylän Liikenne ja ilmasto seminaari 22.9.2009 Kuinka liikenteen kysyntään / kulkumuotojakaumiin
Kaupunkimaisten sisääntuloväylien suunnittelua yhteistyössä case Vihdintie
Kaupunkimaisten sisääntuloväylien suunnittelua yhteistyössä case Vihdintie Valtion näkökulma Liikenne ja maankäyttö 9.10.2019, johtava asiantuntija/ Helsingin seutu Esityksen sisältö o Vihdintien (seututie
Mäntsälän jalankulku-, pyöräily- ja ulkoilureittien verkoston kehittämissuunnitelma (KÄPY)
Tekninen lautakunta 102 13.08.2015 Kunnanhallitus 205 24.08.2015 Kunnanvaltuusto 83 31.08.2015 Kunnanhallitus 254 19.10.2015 Maankäyttölautakunta 125 28.10.2015 Mäntsälän jalankulku-, pyöräily- ja ulkoilureittien
KYMENLAAKSON KEVENNETTY LIIKKUMISTUTKIMUS 2019 MUU KYMENLAAKSO (IITTI, PYHTÄÄ, VIROLAHTI, MIEHIKKÄLÄ)
KYMENLAAKSON KEVENNETTY LIIKKUMISTUTKIMUS 2019 MUU KYMENLAAKSO (IITTI, PYHTÄÄ, VIROLAHTI, MIEHIKKÄLÄ) 7.10.2019 SISÄLLYS Kyselyn toteutus ja tulokset Otos ja vastausmäärät alueittain Liikkumisen tunnuslukuja
Koulujen liikkumissuunnitelmat, HSL:n kummikouluohjelma ja Matkakummi
Koulujen liikkumissuunnitelmat, HSL:n kummikouluohjelma ja Matkakummi 1 Sisältö: 1. Koulujen liikkumissuunnitelmat 2. Kummikoulut 3. Matkakummi 2 1. Koulujen liikkumissuunnitelmat Koulun liikkumissuunnitelma
PORIN LIIKKUMISEN OHJAUKSEN MATERIAALIPAKETIT LIIKKUMISEN OHJAUKSEN VALTIONAVUSTUSHANKE 2017
PORIN LIIKKUMISEN OHJAUKSEN MATERIAALIPAKETIT LIIKKUMISEN OHJAUKSEN VALTIONAVUSTUSHANKE 2017 HANKKEEN TAVOITTEET 01 Tarjota helposti omaksuttavissa olevaa tietoa kestävistä kulkumuodoista eri liikkujaryhmille.
kokeile edes kerran LIVE-tilaisuus, 18.4.2013 Susanna Vanhamäki, Lahden ammattikorkeakoulu susanna.vanhamaki@lamk.fi, p.
kokeile edes kerran LIVE-tilaisuus, 18.4.2013 Susanna Vanhamäki, Lahden ammattikorkeakoulu susanna.vanhamaki@lamk.fi, p. 050 316 1050 Kokeile edes kerran Kestävän liikkumisen vaihtoehdot -hanke 1.10.2012-31.12.2013,
KYMENLAAKSON KEVENNETTY LIIKKUMISTUTKIMUS 2019 KOUVOLA
KYMENLAAKSON KEVENNETTY LIIKKUMISTUTKIMUS 2019 KOUVOLA 7.10.2019 SISÄLLYS Kyselyn toteutus ja tulokset Otos ja vastausmäärät alueittain Liikkumisen tunnuslukuja (matkojen pituudet, tarkoitus ja kulkutapa)