Lääketutkimuksen eettiset ohjeet ja avoimuuden parantaminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lääketutkimuksen eettiset ohjeet ja avoimuuden parantaminen"

Transkriptio

1 Lääketutkimus Juhana E. Idänpään-Heikkilä ja Risto Huupponen Lääketutkimuksen eettiset ohjeet ja avoimuuden parantaminen Kliiniset lääketutkimukset ovat viranomaisten tarkoin säätelemää ja valvomaa toimintaa. Valtaosa tutkimuksista on lääketeollisuuden rahoittamia, yleensä myyntilupaan tähtääviä hankkeita. Viime vuosina on tutkimusten julkaisemisessa havaittu tarkoitushakuista valikointia ja muita puutteita, joihin tiedeyhteisö, tieteelliset lehdet ja lääketeollisuus ovat reagoineet voimakkaasti. Johtavien lääketieteen lehtien aloitteesta on käynnistetty lääketutkimusten rekisteröinti, ja tutkimustulosten edellytetään olevan tulevaisuudessa julkisesti saatavilla. Tämä lisää tutkimusten avoimuutta, ja sitä korostaa myös lääketutkimuksia ohjaava kansainvälinen eettinen normisto. Duodecim 2006;122: T ieteellisesti pätevät kliiniset lääketutkimukset ovat paras keino lääkkeen tehon ja turvallisuuden osoittamiseksi, ja ne ovat välttämättömiä ennen uuden lääkkeen hyväksymistä yleiseen käyttöön. Niiden tuottamaan näyttöön perustuu myös hoitosuositusten laatiminen. Lääketeollisuus tekee kliinisiä tutkimuksia osana lääkkeen myyntilupaan tarvittavaa dokumentaatiota, mutta tutkijalähtöisillä hankkeilla on tärkeä täydentävä osa lääkehoidon kehittämisessä. Tutkijalähtöisten lääketutkimusten osuus on viime vuosina ollut Suomessa noin kolmannes kaikista viranomaisille ilmoitetuista lääketutkimuksista (Ali Bardy, henkilökohtainen tiedonanto). Kliiniseen lääketutkimukseen osallistuvalla vapaaehtoisella on oikeus odottaa, että hänen osallistumisensa voi hyödyttää laajaa potilasjoukkoa tarjoamalla entistä parempaa lääkehoitoa (De Angelis ym. 2004). Kohtuullista myös on, että tutkimukseen osallistunut saa halutessaan tietää sen tuloksista ja että tulokset saatetaan sopivalla tavalla myös terveydenhoitohenkilöstön tietoon. Syöväntutkija Simes (1986) esitti jo pari vuosikymmentä sitten kliinisten tutkimusten rekisteröimistä, ja samaa ehdottivat BMJ:n ja Lancetin päätoimittajat vuosituhannen vaihteessa (Horton ja Smith 1999). Laajempi keskustelu asiasta alkoi vasta parina viime vuonna, samalla kun vaatimukset kaikkien ihmiseen kohdistuvien kliinisten lääketutkimusten tulosten julkaisemisesta ovat lisääntyneet (Dickersin ja Rennie 2003, Abbasi 2004, De Angelis ym. 2004, Idänpään-Heikkilä 2004, Lancet 2004). Vaatimusten tueksi löytyy hyviä argumentteja. Saman tutkimuksen turhaa toistamista pitää välttää, kaikki tutkimustieto on saatava hoitokäytäntöjen arvioinnin piiriin, ja potilaille sekä suurelle yleisölle on tarpeen antaa tietoa siitä, mitä tutkitaan (Horton ja Smith 1999, De Angelis ym. 2004). Ellei tutkimuksessa saada eroa tutkittavan ja vertailuun käytetyn valmisteen välille (ns. negatiivinen tulos), tulos jää helposti julkaisematta, kun taas myönteisten tulosten julkaiseminen onnistuu ammattilehdissä helpommin (Spurgeon 2001, De Angelis ym. 2004, Lancet 2004, Spurgeon 2004, Steinbrook 2004, Abbasi 2005). Tutkimusraporttien hyväksymiskäytännön lisäksi harhaa voi syntyä myös syistä, jotka johtuvat tutkijoista tai tutkimuksen teettäjistä. Keskustelussa on epäilty, että jotkin lääkkeiden valmista 977

2 jat ovat pantanneet tutkimustuloksia eivätkä ole toimittaneet niitä kaikkia lääkevalvontaviranomaisille (Lenzer 2004, Spurgeon 2004). Keskustelu rohkaisi johtavat kliinisen lääketieteen lehdet vuonna 2004 vaatimaan kategorisesti tutkimusten etukäteisrekisteröintiä ehtona niiden julkaisemiselle (De Angelis ym ja 2005, ). Useita kansallisia ja kansainvälisiä lääketutkimusrekistereitä onkin perustettu, ja myös lääkeyritykset ovat luvanneet tiedottaa avoimemmin tutkimuksissaan. Lääketutkimuksia ohjaavat säädökset ja eettiset normit Ihmisiin kohdistuvia lääketutkimuksia ohjaavat Suomessa kansainvälisesti hyväksytyt eettiset normit, EU:n direktiiveihin nojaava lainsäädäntö sekä lääkevalvontaviranomaisten määräykset ja ohjeet. Eettinen ohjeisto. Maailman lääkäriliitto (World Medical Association, WMA) hyväksyi yleiskokouksessaan Helsingissä vuonna 1964 lääkäreitä velvoittavan Helsingin julistuksen. Julistuksesta on tullut vuosien saatossa jokaisen kliinistä tutkimusta harjoittavan tutkijan eettinen ohjenuora. Sen mukaan ihmisiin kohdistuvat tutkimukset ovat välttämättömiä lääketieteen edistymiselle. Julistusta on uudistettu useita kertoja, ja voimassa oleva versio on vuodelta 2004 ( of Helsinki, Lääketieteen tiedejärjestöjen kansainvälisen neuvoston (Council for International Organizations of Medical Sciences, CIOMS) eettiset ohjeet vuodelta 2002 (CIOMS 2004, tulkitsevat ja soveltavat käytäntöön Helsingin julistuksen periaatteita. Helsingin julistus ja CIOMS:n ohjeisto sisältyvät viitedokumentteina kliinistä tutkimusta ohjaaviin kansallisiin säädöksiin ( Suomessa kliinisen tutkimuksen eettisten normien noudattamista valvovat Valtakunnallisen terveydenhuollon eettisen neuvottelukunnan (ETENE) lääketieteellinen tutkimuseettinen jaosto (TUKIJA) ( ja sairaanhoitopiirien eettiset toimikunnat. Tutkimuseettisiä ohjeita käsitellään yksityiskohtaisesti myös Suomen Lääkäriliiton vuonna 2005 julkaisemassa ja kaikille lääkäreille jaetussa Lääkärin etiikka -teoksessa (Lääkäriliitto 2005). Sitovat säädökset. Suomessa toimivaa lääkäritutkijaa velvoittavat useat kansalliset lait, asetukset ja muut säännökset, jotka uudistettiin vuonna 2004 Euroopan parlamentin ja neuvoston lääketutkimusdirektiivin 2001/20/EY voimaantulon vuoksi. Käytännön toiminnassa säädöksistä keskeisin ja yksityiskohtaisin on Lääkelaitoksen määräys ihmiseen kohdistuvista kliinisistä lääketutkimuksista ( 2004). Näitä säädöksiä ei käsitellä yksityiskohtaisemmin tässä artikkelissa. Lääketutkimusten julkistamisessa havaittuja puutteita Tutkimukset, joissa ei saada eroa vertailtujen hoitojen välille tai joissa kiinnostuksen kohteena ollut hoito osoittautuu standardihoitoa huonommaksi, kiinnostavat harvoin tieteellisiä lehtiä, eivätkä ne yleensä auta tutkijaakaan urallaan eteenpäin. Myös tutkimuksen rahoittajan ja toimeksiantajan kannalta tilanne voi olla hankala (Dickersin ja Rennie 2003, Hirsch 2004, Idänpään-Heikkilä 2004). Voittopuolisesti myönteisten tulosten pääsy julkisuuteen johtaa puolestaan harhaiseen arvioon lääkkeen arvosta. Silloin niin lääkäri kuin potilaskin pitävät lääkettä todellista parempana. Lääkkeen markkinointi ja lääkevalmistajien keskinäinen kilpailu voivat nekin samasta syystä harhautua. Lääketutkimuksia yhdistelevät ja analysoivat meta-analyysit vinoutuvat, kun kielteisiä tuloksia ei ole mukana. Tiedon puute voi johtaa saman tutkimuksen turhaan, rajallisia resursseja tuhlaavaan toistamiseen ja uusien tutkimushenkilöiden tarpeettomaan altistamiseen. Kuvatun kaltainen tilanne on eettisestikin arveluttava (Horton ja Smith 1999, Dickersin ja Rennie 2003, De Angelis ym. 2004, Idänpään- Heikkilä 2004). Tiedeyhteisön pitääkin pyrkiä niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin mahdollisimman avoimeen tietojenvaihtoon ihmisiin kohdistuvista kliinisistä tutkimuksista ja niiden tuloksista. 978 J. E. Idänpään-Heikkilä ja R. Huupponen

3 Vuonna 2004 ilmeni tapauksia, joissa lääketutkimusten tuloksia oli jätetty julkaisematta tai piiloteltu, koska ne olivat tutkimuksen rahoittaneen yrityksen kannalta epäedullisia (Horton 2004, Lancet 2004, Lenzer 2004, Spurgeon 2004). Nämä tutkimukset liittyivät mm. serotoniinin takaisinottoa estäviin masennuslääkkeisiin (SSRI) ja koksibeihin; kummassakin lääkeryhmässä vallitsi kireä kilpailu markkinaosuuksista. Joistakin tutkimuksista annettiin tulokset luottamuksellisina vain lääkevalvontaviranomaisille ja heillekin vasta vaatimuksesta. Yhden yrityksen toimet johtivat jopa oikeuskäsittelyyn (Lancet 2004). Tiedeyhteisö, lääketeollisuus ja tieteelliset lehdet ovat reagoineet voimakkaasti edellä mainittuihin tapahtumiin (Abbasi 2004 ja 2005, De Angelis ym. 2004, Lenzer 2004), ja useat lääkeyritykset ovat sittemmin alkaneet raportoida lääketutkimustensa tuloksista verkkosivuillaan. Eettiset ohjeistot edellyttävät avoimuutta Helsingin julistuksen kohdassa 16 todetaan, että kaikkien ihmiseen kohdistuvien tutkimusten asetelman tulee olla julkisesti saatavilla ( 2004). Julistus korostaa (kohta 27) sekä julkaisun kirjoittajan että julkaisijan eettisiä velvollisuuksia. Tutkijoiden velvollisuus on julkaista tulokset täsmällisesti. Niin myönteiset kuin kielteiset tutkimustulokset tulee julkaista tai saattaa muutoin julkisesti saataville. Tässä yhteydessä on ilmoitettava myös tutkimuksen rahoituslähteet, yhteydet laitoksiin ja yhteisöihin sekä mahdolliset eturistiriidat. Sellaisia tutkimuksia, joita ei ole toteutettu Helsingin julistuksen periaatteiden mukaisesti, ei tulisi hyväksyä julkaistavaksi. CIOMSin ohjeisto korostaa tutkimuksen avoimuuden ja julkaisemisperiaatteiden sisällyttämistä tutkimussuunnitelmaan, jonka tutkimuksesta riippumaton eettinen toimikunta arvioi (CIOMS 2004, Lääketeollisuuden ollessa tutkimuksen toimeksiantajana tulee tutkimussuunnitelmaan liittää sopimusasiakirja, josta selviää, kenellä on oikeus tutkimustulosten julkaisemiseen. Tutkimusraportin laatiminen on ehdoton velvollisuus, ja tutkijoiden on voitava osallistua tähän prosessiin. Helsingin julistuksen tavoin CIOMSin ohjeisto edellyttää myös kielteisten tulosten saattamista tiedeyhteisön tai viranomaisten tietoon. Tutkimusten ennakkorekisteröinti Rekisterien synty. Useiden vuosien hitaasti edenneiden ja mm. lääketeollisuuden kanssa käytyjen neuvotteluiden jälkeen johtavien lääketieteen lehtien päätoimittajat ilmoittivat (International Committee of Medical Journal Editors, ICMJE) vuoden 2004 syyskuussa, että heidän edustamissaan lehdissä julkaistavaksi aiotut, ihmisiin kohdistuvat kliiniset tutkimukset tuli rekisteröidä (De Angelis ym. 2004). Käytäntö tuli voimaan vuoden 2005 kesällä. Rekisteri on vapaasti valittavissa, kunhan se täyttää tietyt kriteerit ( tai Uudistuksen tarkoituksena on varmistaa, että kliiniset tutkimukset tulevat yleiseen tietoon ja mm. tutkittavien ulottuville. Rekisteröintimenettelyä on sittemmin tarkistettu useissa asiantuntijakokouksissa, joita on järjestänyt mm. Maailman terveysjärjestö ( 2005). Tähän mennessä on sovittu rekisteröintitietojen minimivaatimuksista (Abbasi ja Godlee 2005, De y d i n a s i a t Lääketutkimuksia ohjaavia eettisiä normeja on tarkistettu ja viranomaismääräykset on uusittu EU:n direktiivin mukaisiksi. Lääketutkimusten julkaisemisessa havaittuihin puutteisiin esitetään parannuksia. Lääketutkimusten avoimuus tulee lisääntymään. Tiedelehdet edellyttävät julkaistavaksi aiotun lääketutkimuksen ennakkorekisteröintiä. Lääketutkimuksen eettiset ohjeet ja avoimuuden parantaminen 979

4 Taulukko. WHO:n edellyttämät tutkimuksen rekisteröintiin tarvittavat tiedot. Alkuperäinen taulukko selityksineen on luettavissa osoitteessa Set2.2.htm Ensivaiheen rekisteri (Primary register) ja tutkimuksen tunnistusnumero (trial ID #) Ensivaiheen rekisteröinnin päivämäärä (date of registration in Primary register) Muut mahdolliset tunnistusnumerot (secondary ID#s) Rahoituslähteet (funding source(s)) Ensisijainen toimeksiantaja (sponsori) (primary sponsor) Muut toimeksiantajat (sponsorit) (secondary sponsor(s)) Tutkimuksen vastaava yhteyshenkilö (responsible contact person) Tutkija, joka toimii vastaavana yhteyshenkilönä (research contact person) Tutkimuksen yleisnimi (public title) Tutkimuksen tieteellinen nimi (scientific title) Tutkimuseettinen arvio (research ethics review) Tauti tai tila, jota tutkitaan (disease or condition studied) Toimenpiteet (intervention(s)) Tutkittavien keskeiset mukaanotto- ja poissulkukriteerit (key inclusion and exclusion criteria) Tutkimusasetelma tai -tyyppi (satunnaistettu/kontrolloitu) (study type) Rekrytoinnin aloituksen päivämäärä (date of first enrollment) Tavoiteltu otoskoko (target sample size) Rekrytointitilanne haettaessa kansainvälistä viitenumeroa (recruitment status at time of UTRN request) Ensisijaiset tulostapahtumat (primary outcome(s) Muut tulostapahtumat (secondary outcomes) Angelis ym. 2005), jotka on lueteltu taulukossa. Keskeinen vaatimus on, että tutkimukselle annetaan viitenumero, jolla se on aina löydettävissä ja yksilöitävissä. WHO on luonut portaalin (International Clinical Trial Registry Platform, jonka kautta yksittäiset rekisterit voivat verkottua. Jos rekisterit noudattavat toiminnassaan tiettyjä standardeja, ne saavat käyttöönsä WHO:n myöntämän kansainvälisen viitenumeron (universal trial registration number, UTRN). Olemassa olevien rekistereiden varhainen analyysi osoitti, että esim. lääkeyritykset eivät aina ilmoittaneet tutkittavan lääkkeen nimeä vaan korvasivat sen yleisnimityksellä kuten»tutkittava lääke» (investigational drug) (De Angelis ym. 2005, Zarin ym. 2005). Uusien vaatimuksien mukaan lääkkeen nimi tai sen koodinimi tulee aina ilmoittaa. Tutkimusasetelma on esitettävä selvästi, esimerkiksi:»onko lääke X yhtä tehokas kuin lääke Y sydämen vajaatoiminnassa». Selkokieli on välttämätöntä, jotta myös potilaat ymmärtävät, mistä tutkimuksessa on kysymys. Haluttaessa voidaan rekisteriin sisällyttää myös tutkimusasetelman täsmällinen tieteellinen kuvaus. Mikä tutkimus rekisteröidään? Rekisteröinti koskee vain nk. interventiotutkimuksia, joissa esimerkiksi tutkitaan jonkin lääkkeen, hoitotoimenpiteen, leikkauksen tai terveydenhoidon apuvälineen ominaisuuksia yksin tai vertaillen toiseen hoitoon tai menettelytapaan. Rekisteröinnin ulkopuolelle jäävät siten monet epidemiologiset tutkimukset, eräät toksikologiset tutkimukset, vaiheen I kehittelytutkimukset ja farmakokineettiset tutkimukset. Kaikki vaiheen III tutkimukset tulee kuitenkin rekisteröidä ( 2005). Osa tutkimuksista jää määritelmien välimaastoon, ja niihin sovellettavasta käytännöstä lehtien toimittajat päättävät tapauskohtaisesti. Lääkeyritykset lähtevät mukaan. Useat lääkeyritykset ilmoittivat jo vuonna 2004, että niiden aloittamat tai rahoittamat lääketutkimukset rekisteröidään ja tulokset raportoidaan yritysten verkkosivuilla, joskin vasta tietyn ajan kuluttua (Dyer 2004, Mayor 2005, ). Lääketeollisuuden kattojärjestö International Federation of Pharmaceutical Manufacturers Associations (IFPMA) avasi syyskuussa 2005 lääketutkimusportaalin ( jossa oli alkuaan noin linkkiä. Portaali listaa käynnissä olevat kliiniset lääketutkimukset ja ilmoittaa päättyneiden tutkimuksien tulokset. Käyttäjälle tarjotaan tietoja mm. termeistä ja annetaan hakuesimerkkejä. Onko lääketutkimusten avoimuus lisääntynyt? Viimeisen vuoden aikana aloitettu lääketutkimusten rekisteröinti on ensimmäinen merkittävä askel tutkimusten avoimuuden lisäämisen suuntaan. Kun rekisteritietoihin on kenellä tahansa maksuton pääsy, avautuu potilaille, heidän omaisilleen ja terveydenhuollon henkilöstölle lääketutkimusten tietopankki aina, kun käytettävissä on tietokone ja Internet-yhteys. Tutki 980 J. E. Idänpään-Heikkilä ja R. Huupponen

5 musten tuloksia arvioivalle tutkijalle täsmällinen tieto tutkimuksen rakenteesta, joka ei aina käy ilmi tutkimuksesta laaditussa julkaisussa, on kullan arvoinen. Useat kysymykset ovat silti vastausta vailla. Kaikki tieto löytyy toistaiseksi vain englanninkielisenä. Ellei tutkija aio julkaista tutkimustaan johtavissa tiedelehdissä, velvoitetta kliinisen tutkimuksen rekisteröimiseen ei ole, eikä kansallinen lainsäädäntökään tätä vaadi. Suomessa ja muissa EU-maissa tehtävät kliiniset lääketutkimukset ilmoitetaan kyllä EU:n ylläpitämään rekisteriin, mutta se on avoin vain lääkevalvontaviranomaisille, eikä edes eettisille toimikunnille. Nähtäväksi jää, miten täydellisinä tutkimusten tiedot rekistereihin ilmoitetaan ja miten lääkeyritykset selviytyvät rekisteröinnistä välttäen luottamuksellisten tietojen ja liikesalaisuuksien paljastumisen. Keskustelua käydään edelleen siitä, missä vaiheessa toimeksiantajan on ilmoitettava rekisteriin liikesalaisuutena pitämänsä tiedot. Tärkeämpää kuin tutkimuksen rekisteröiminen alussa on pääsy siitä saatuihin tuloksiin. Vielä ei ole selvillä, kuinka yksityiskohtaisesti, ymmärrettävästi ja esimerkiksi potilaan kannalta hyödyllisesti tuloksia julkaistaan. Ongelmaksi voi tulla myös se, että tutkimuksen tulokset ilmestyvät rekisteriin vasta jonkin ajan jopa vuosien kuluttua. Joskus tutkimus voi myös vähitellen hiipua eikä tuloksia koskaan analysoida ja raportoida. Lähivuodet näyttävät, missä määrin lääketutkimuksien avoimuus lisääntyy. Asiaan on nyt lopultakin kiinnitetty paljon huomiota, ja tilannetta tullaan varmasti seuraamaan. Lääketieteen lehdet ovat toimineet muutosten käynnistäjinä, eivätkä vastikään paljastuneet epäilyt sepitetyistä tieteellisistä tutkimusraporteista (Horton 2006 a, b) ainakaan vähennä avoimuuden vaatimuksia. Hämmennystä voi aiheuttaa myös EU:n lääketutkimuksia koskevissa direktiiveissä oleva viittaus Helsingin julistuksen jo käytöstä poistettuun vuoden 1996 versioon; monet tutkimusten avoimuutta korostavat eettiset velvoitteet on lisätty julistukseen vasta neljä vuotta tämän jälkeen. Suomeenkin on tarpeen perustaa kansainväliset vaatimukset täyttävä tutkimusrekisteri. Näyttää kuitenkin siltä, että yhteen koko maan kattavaan rekisteriin ei päästä vaan rekisterien perustaminen etenee meillä sairaanhoitopiireittäin. On syytä toivoa, että kaikki osapuolet mukaan luettuina tutkijat, sponsorit ja tiedelehdet pyrkivät yhteisesti tutkimuksien avoimuuden aitoon lisäämiseen. Kirjallisuutta Abbasi K. Compulsory registration of clinical trials. BMJ 2004; 329:637. Abbasi K. Pills, thrills and bellyaches. Br Med J 2005;330:374. Abbasi K, Godlee F. Next steps in trial registration. BMJ 2005;3 30: CIOMS (2004). International Ethical Guidelines for Biomedical Research Involving Human Subjects. Geneva, CIOMS. ( De Angelis C, Drazen JM, Frizelle FA, ym. Clinical trial registration: a statement from the International Committee of Medical Journal Editors. N Engl J Med 2004;351: De Angelis C. Drazen JM, Frizelle FA, ym. Is This Clinical Trial Fully Registered - A Statement from the International Committee of Medical Journal Editors. New Engl J Med 2005;352: Dickersin K, Rennie D. Registering clinical trials. JAMA 2003;290: Dyer O. GlaxoSmithKline to set up comprehensive online clinical trials register. BMJ 2004;329:590. Hirsch L. Randomized clinical trials: What gets published, and when? CMAJ;170: Horton, R., Smith R. Time to register randomised trials. Lancet 1999; 354: Horton R. Expression of concern: non-steroidal anti-inflammatory drugs and the risk of oral cancer. Lancet 2006(a);367:196. Horton R. Retraction-Non-steroidal anti-inflammatory drugs and the risk of oral cancer: a nested case-control study. Lancet 2006(b);367:382. Idänpään-Heikkilä JE. Lääketutkimusten tulokset saatava julkisiksi. Suom Lääkäril 2004;59:3839. Lancet. Is GSK guilty of fraud? Lancet 2004;363:1919. Lenzer, J. Pfizer criticised over delay in admitting drug s problems. BMJ 2004;329:935. Lääkäriliitto, S., Ed. (2005). Lääkärin etiikka. Helsinki, Suomen Lääkäriliitto. Mayor, S. Drug companies agree to make clinical trial results public. BMJ 2005;330:109. Simes RJ. Publication bias: the case for an international registry of clinical trials. J Clin Oncol 1986;4: Spurgeon, D. Report clears researcher who broke drug company agreement. BMJ 2001;323:1085. Spurgeon, D. GlaxoSmithKline staff told not to publicise ineffectiveness of its drug. BMJ 2004;328:422. Steinbrook, R. Public registration of clinical trials. N Engl J Med 2004; 351: Zarin DA., Tse T., Ide NC. Trial registration at ClinicalTrials.gov between May and October NEJM 2005;353: Juhana E. Idänpään-Heikkilä, professori, pääsihteeri idanpaanj@who.int Council for International Organizations of Medical Sciences c/o WHO, 1211-Geneve 27, Switzerland Risto Huupponen, professori, ylilääkäri Kuopion yliopisto, farmakologian ja toksikologian laitos ja KYS PL 1627, Kuopio Lääketutkimuksen eettiset ohjeet ja avoimuuden parantaminen 981

TIETOISKU LÄÄKETUTKIMUSTEN OHJEISTOISTA JA SUOSITUKSISTA

TIETOISKU LÄÄKETUTKIMUSTEN OHJEISTOISTA JA SUOSITUKSISTA 1 TIETOISKU LÄÄKETUTKIMUSTEN OHJEISTOISTA JA SUOSITUKSISTA Outi Konttinen, ylitarkastaja STM/ETENE/TUKIJA Kirkkokatu 14, Helsinki PL 33, 00023 Valtioneuvosto puhelin 09-160 01 (vaihde), telekopio 09-160

Lisätiedot

Eettisten toimikuntien kehittämistavoitteet sponsorin kannalta

Eettisten toimikuntien kehittämistavoitteet sponsorin kannalta Kilpailu kliinisistä lääketutkimuksista kiihtyy Eettisten toimikuntien kehittämistavoitteet sponsorin kannalta LT Petteri Knudsen Lääketieteellinen johtaja, Novartis Finland OY Valtakunnallinen eettisten

Lisätiedot

Onko yhteistyö lääketeollisuuden kanssa lähtökohtaisesti epäilyttävää?

Onko yhteistyö lääketeollisuuden kanssa lähtökohtaisesti epäilyttävää? Onko yhteistyö lääketeollisuuden kanssa lähtökohtaisesti epäilyttävää? Etiikan päivä 2014 Juhani Eskola 19.3.2014 Esityksen nimi / Tekijä 1 Esityksen teemat Otsikon kysymys on ymmärrettävä Rokotekehitys

Lisätiedot

Ihmistiede, hoitotiede, lääketiede; rajanvetoa tutkimusasetelmien välillä lääketieteellistä tutkimusta koskeneen

Ihmistiede, hoitotiede, lääketiede; rajanvetoa tutkimusasetelmien välillä lääketieteellistä tutkimusta koskeneen Ihmistiede, hoitotiede, lääketiede; rajanvetoa tutkimusasetelmien välillä lääketieteellistä tutkimusta koskeneen lainsäädäntöuudistuksen valossa TENK:n kevätseminaari 17.5.2011 Ylitarkastaja Outi Konttinen

Lisätiedot

EU:n lääketutkimusasetus ja eettiset toimikunnat Suomessa Mika Scheinin

EU:n lääketutkimusasetus ja eettiset toimikunnat Suomessa Mika Scheinin EU:n lääketutkimusasetus ja eettiset toimikunnat Suomessa 20.5.2016 Mika Scheinin Asetus vs. direktiivi EU-asetus no. 536/2014 korvaa aiemman direktiivin Directive 2001/20/EC on the approximation of the

Lisätiedot

Yliopiston ja sairaanhoitopiirin tutkimuseettisten toimikuntien työnjako

Yliopiston ja sairaanhoitopiirin tutkimuseettisten toimikuntien työnjako Yliopiston ja sairaanhoitopiirin tutkimuseettisten toimikuntien työnjako Kirsi Luoto, tutkimuspäällikkö, FT PSSHP:n TETMK KYS /Tutkimusyksikkö 21.3.2011 Sairaanhoitopiirin tutkimuseettinen toimikunta Sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

Valtakunnallinen lääketieteellinen tutkimuseettinen toimikunta (TUKIJA)

Valtakunnallinen lääketieteellinen tutkimuseettinen toimikunta (TUKIJA) N:o 841 2787 Liitteet Liite 1 Valtakunnallinen lääketieteellinen tutkimuseettinen toimikunta (TUKIJA) ENNAKKOILMOITUS KLIINISESTÄ LÄÄKETUTKIMUKSESTA 1. Viranomainen täyttää Saapunut Diaari-/rekisterinumero

Lisätiedot

Lakisääteisen eettisen toimikunnan tehtävät alueellinen yhteistyö

Lakisääteisen eettisen toimikunnan tehtävät alueellinen yhteistyö Lakisääteisen eettisen toimikunnan tehtävät alueellinen yhteistyö Tapani Keränen Itä-Suomen yliopisto; Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri, tutkimusyksikkö ja eettinen toimikunta 21.3.2012 1 Alueelliset eettiset

Lisätiedot

Lehtien ja hoitosuositusten sidonnaisuuksista Prof. Marjukka Mäkelä

Lehtien ja hoitosuositusten sidonnaisuuksista Prof. Marjukka Mäkelä Lehtien ja hoitosuositusten sidonnaisuuksista Prof. Marjukka Mäkelä 30.3.2012 1 Sidonnaisuudet Finohtan päällikkö IJTAHCin päätoimittaja Tutkimusapuraha EU Finohta INAHTAn ja HTAi:n hallitusten jäsen,

Lisätiedot

Eettisen toimikunnan ja TUKIJA:n vuorovaikutuksesta. Tapani Keränen Kuopion yliopisto

Eettisen toimikunnan ja TUKIJA:n vuorovaikutuksesta. Tapani Keränen Kuopion yliopisto Eettisen toimikunnan ja TUKIJA:n vuorovaikutuksesta Tapani Keränen Kuopion yliopisto Helsingin julistus Ennen kuin ihmiseen kohdistuvaan lääketieteelliseen tutkimustyöhön ryhdytään, on huolellisesti arvioitava

Lisätiedot

Yksilön ja yhteisön etu vastakkain? Prof. Veikko Launis Lääketieteellinen etiikka Kliininen laitos, Turun yliopisto

Yksilön ja yhteisön etu vastakkain? Prof. Veikko Launis Lääketieteellinen etiikka Kliininen laitos, Turun yliopisto Yksilön ja yhteisön etu vastakkain? Prof. Veikko Launis Lääketieteellinen etiikka Kliininen laitos, Turun yliopisto EETTINEN LÄHTÖKOHTA HELSINGIN JULISTUS (Artikla 8): Vaikka lääketieteellisen tutkimuksen

Lisätiedot

Lasten lääketutkimukset teollisuuden näkökulmasta

Lasten lääketutkimukset teollisuuden näkökulmasta Lasten lääketutkimukset teollisuuden näkökulmasta Pia Eloranta, Head of Clinical Research, Pfizer Oy 4.2.2009 Esityksen sisältö Yleistä lasten lääketutkimuksista Lasten lääketutkimuksen viranomaisvaatimukset

Lisätiedot

Eettiset toimikunnat tähän asti järjestelmä edut ja haasteet. Tapani Keränen

Eettiset toimikunnat tähän asti järjestelmä edut ja haasteet. Tapani Keränen Eettiset toimikunnat tähän asti järjestelmä edut ja haasteet Tapani Keränen Eettisten toimikuntien toimivallan perusta on tutkimuslaki Ennen lääketieteelliseen tutkimukseen ryhtymistä on tutkimussuunnitelmasta

Lisätiedot

SEURANTATUTKIMUSTEN VIRANOMAISMENETTELYT. TAPAUSESITTELYJÄ Esko Nuotto Lääkelaitos

SEURANTATUTKIMUSTEN VIRANOMAISMENETTELYT. TAPAUSESITTELYJÄ Esko Nuotto Lääkelaitos SEURANTATUTKIMUSTEN VIRANOMAISMENETTELYT TAPAUSESITTELYJÄ Esko Nuotto Lääkelaitos 24.9.2009 KÄSITEVIIDAKKO Seurantatutkimus Registry Non-interventional observational study Lääkeseurantaprojekti Kyselytutkimus

Lisätiedot

Tutkimuslain keskeiset muutokset

Tutkimuslain keskeiset muutokset Tutkimuslain keskeiset muutokset Outi Konttinen 19.10.2010 Valtakunnallinen eettisten toimikuntien seminaari 28.9.2010 Säätytalo Muutosten perusteluja Tutkimuslain alkuperäinen sovellusalue koettu ongelmallisena

Lisätiedot

Lääketeollisuuden rahoittaman tutkimuksen säätely

Lääketeollisuuden rahoittaman tutkimuksen säätely Esityksen sisältö Lääketeollisuuden rahoittaman tutkimuksen säätely Tutkimuseettisen neuvottelukunnan seminaari Tutkimuseettisen ennakkoarvioinnin dilemmat, Tieteiden talo 8.11.2006 lääketeollisuuden toimeksi

Lisätiedot

ETIIKKASEMINAARI 18.11.2015. Rahoitushauissa huomioitavaa

ETIIKKASEMINAARI 18.11.2015. Rahoitushauissa huomioitavaa ETIIKKASEMINAARI 18.11.2015 Rahoitushauissa huomioitavaa Tutkimuksen eettisten kysymysten luonteen yhteensopivuus rahoittajien edellyttämän tarkkuuden ja muodon kanssa? Tutkimuksen eettisiä kysymyksiä

Lisätiedot

Runko. Johdanto 2. Johdanto 1. Rajaus. Johdanto 3. Eettisen ennakkoarvioinnin ongelmat lääketieteellisessä tutkimuksessa

Runko. Johdanto 2. Johdanto 1. Rajaus. Johdanto 3. Eettisen ennakkoarvioinnin ongelmat lääketieteellisessä tutkimuksessa Eettisen ennakkoarvioinnin ongelmat lääketieteellisessä tutkimuksessa Elina Hemminki STAKES Terveystieteen laitos, Tampereen yliopisto Tutkimuseettisen ennakkoarvioinnin dilemmat 8.11.06 Tieteiden talo,

Lisätiedot

Eero Vuorio 10.4.2006 TUTKIMUSETIIKKAA KOULUTTAJILLE: TUTKIMUSEETTISEN NEUVOTTELUKUNNAN (TENK) TOIMINTA VUONNA 2006

Eero Vuorio 10.4.2006 TUTKIMUSETIIKKAA KOULUTTAJILLE: TUTKIMUSEETTISEN NEUVOTTELUKUNNAN (TENK) TOIMINTA VUONNA 2006 Eero Vuorio 10.4.2006 TUTKIMUSETIIKKAA KOULUTTAJILLE: TUTKIMUSEETTISEN NEUVOTTELUKUNNAN (TENK) TOIMINTA VUONNA 2006 TUTKIMUSETIIKKAA KOULUTTAJILLE Tavoite: avoin keskustelu siitä miten tutkimusetiikkaa

Lisätiedot

The European Code of Conduct for Research Integrity. ja suomalainen HTK-ohjeistus

The European Code of Conduct for Research Integrity. ja suomalainen HTK-ohjeistus The European Code of Conduct for Research Integrity ja suomalainen HTK-ohjeistus Pääsihteeri Sanna Kaisa Spoof, Tutkimuseettinen neuvottelukunta (TENK) Tieteiden talo 4.5.2017 HTK-OHJEISTOT Kansalliset

Lisätiedot

Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri 19.6.2014 Tiedepalvelukeskus

Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri 19.6.2014 Tiedepalvelukeskus Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri 19.6.2014 Tiedepalvelukeskus OHJE CLINICAL TRIALS -REKISTERIIN - Osoite rekisterin sivustolle: https://register.clinicaltrials.gov/ - Organization: KuopioUH - Username:

Lisätiedot

Tietoon perustuvaa suostumusta koskevat ohjeet

Tietoon perustuvaa suostumusta koskevat ohjeet Tietoon perustuvaa suostumusta koskevat ohjeet TUKIJAn seminaari 23.9.2014 Pääsihteeri Outi Konttinen TUKIJA 26.9.2014 Pääsihteeri Outi Konttinen 1 Lääketutkimusten sääntely Laki lääketieteellisestä tutkimuksesta

Lisätiedot

GLP myyntilupa-arvioijan näkökulmasta

GLP myyntilupa-arvioijan näkökulmasta GLP myyntilupa-arvioijan näkökulmasta Fimean GLP-keskustelupäivä 2.9. 2015 Kuopio Pauliina Lehtolainen-Dalkilic FIMEA GLPn periaatteiden tarkoitus on edistää korkealaatuisia testaustuloksia Periaatteita,

Lisätiedot

LÄÄKETIETEELLINEN TUTKIMUS IHMISILLÄ

LÄÄKETIETEELLINEN TUTKIMUS IHMISILLÄ LÄÄKETIETEELLINEN TUTKIMUS IHMISILLÄ Dos., OTT, MA, Salla LötjL tjönen Tutkimuseettinen neuvottelukunta perusteet 1 Pääasialliset oikeuslähteet Kansalliset L lääl ääketieteellisestä tutkimuksesta (488/1999,

Lisätiedot

Avoin tiede ja tutkimus TURUN YLIOPISTON JULKAISUPOLITIIKKA

Avoin tiede ja tutkimus TURUN YLIOPISTON JULKAISUPOLITIIKKA Avoin tiede ja tutkimus TURUN YLIOPISTON JULKAISUPOLITIIKKA 2016 JOHDANTO Hyväksytty Turun yliopiston rehtorin päätöksellä 28.8.2016 Tieteeseen kuuluu olennaisesti avoimuus. Avoin julkaiseminen lisää tieteen

Lisätiedot

Kliinisten lääketutkimusten EUasetuksen. täytäntöönpano

Kliinisten lääketutkimusten EUasetuksen. täytäntöönpano Kliinisten lääketutkimusten EUasetuksen täytäntöönpano Perustiedot asetuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus N:o 536/2014 ihmisille tarkoitettujen lääkkeiden kliinisistä lääketutkimuksista ja

Lisätiedot

Kliinisten lääketutkimusten EUasetus ja STM:n esitys laiksi kliinisestä lääketutkimuksesta Mika Scheinin Tyks ja Turun yliopisto

Kliinisten lääketutkimusten EUasetus ja STM:n esitys laiksi kliinisestä lääketutkimuksesta Mika Scheinin Tyks ja Turun yliopisto Kliinisten lääketutkimusten EUasetus ja STM:n esitys laiksi kliinisestä lääketutkimuksesta 12.12.2017 Mika Scheinin Tyks ja Turun yliopisto Asetus vs. direktiivi EU-asetus no. 536/2014 korvaa aiemman direktiivin

Lisätiedot

KLIINISTEN LÄÄKETUTKIMUSTEN EU- ASETUKSEN KANSALLINEN TÄYTÄNTÖÖNPANO

KLIINISTEN LÄÄKETUTKIMUSTEN EU- ASETUKSEN KANSALLINEN TÄYTÄNTÖÖNPANO KLIINISTEN LÄÄKETUTKIMUSTEN EU- ASETUKSEN KANSALLINEN TÄYTÄNTÖÖNPANO Tilannekatsaus 1 Tilanne täytäntöönpanossa STM on asettanut valmistelua varten työryhmän ajalle 14.9.2015-3 Työryhmälle ollaan hakemassa

Lisätiedot

Vastauksena sosiaali- ja terveysministeriön esittämään lausuntopyyntöön tutkimuseettinen neuvottelukunta esittää seuraavaa:

Vastauksena sosiaali- ja terveysministeriön esittämään lausuntopyyntöön tutkimuseettinen neuvottelukunta esittää seuraavaa: Sosiaali- ja terveysministeriö Terveyspalveluosasto Terveyspalveluryhmä PL 33 00023 VALTIONEUVOSTO 19.12.2003 LAUSUNTO 1 (5) Sosiaali- ja terveysministeriölle ASIA Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi

Lisätiedot

Lääketieteellisen tutkimuksen eettisiä kysymyksiä ja periaatteita

Lääketieteellisen tutkimuksen eettisiä kysymyksiä ja periaatteita Lääketieteellisen tutkimuksen eettisiä kysymyksiä ja periaatteita Ritva Halila, dosentti, pääsihteeri www.etene.fi etene@stm.fi Sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE Sidonnaisuudet STM,

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopiston Tutkimusetiikan seminaari ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON TUTKIMUSEETTISEN TOIMIKUNNAN TEHTÄVÄT

Itä-Suomen yliopiston Tutkimusetiikan seminaari ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON TUTKIMUSEETTISEN TOIMIKUNNAN TEHTÄVÄT Itä-Suomen yliopiston Tutkimusetiikan seminaari 21.3.2011 ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON TUTKIMUSEETTISEN TOIMIKUNNAN TEHTÄVÄT TUTKIMUSEETTINEN TOIMIKUNTA (http://www.uef.fi/uef/tutkimusetiikka) professori Risto

Lisätiedot

THL:n tutkimuseettinen työryhmä

THL:n tutkimuseettinen työryhmä THL:n tutkimuseettinen työryhmä Esitys TENK:in ja TUKIJA:n teemaseminaarissa Helsingissä 20.3.2012 Jussi Simpura, THL:n tutkimuseettisen työryhmän puheenjohtaja 20.03.2012 THL:n TUET 1 THL:n tutkimuseettinen

Lisätiedot

Lääkkeiden hoidollisen ja taloudellisen arvon arviointi. Terveysfoorumi 2011 Piia Peura Lääketaloustieteilijä Piia.Peura@fimea.fi

Lääkkeiden hoidollisen ja taloudellisen arvon arviointi. Terveysfoorumi 2011 Piia Peura Lääketaloustieteilijä Piia.Peura@fimea.fi Lääkkeiden hoidollisen ja taloudellisen arvon arviointi Terveysfoorumi 2011 Piia Peura Lääketaloustieteilijä Piia.Peura@fimea.fi Arviointien tavoite Tuottaa tietoa lääkkeiden käyttöönottoon ja korvattavuuteen

Lisätiedot

Mitä kuuluu MALLIMAAHAN?

Mitä kuuluu MALLIMAAHAN? Thomas Babington Macaulay: "Tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku." Mitä kuuluu MALLIMAAHAN? Professori Jukka Westermarck, LT Biotekniikan keskus Biolääketieteen laitos Turun Yliopisto https://tiedeedella.blogspot.fi

Lisätiedot

Miten tutkimuksen tietovarannot liittyvät etiikkaan ja viestintään? Tutkimusaineiston elinkaari

Miten tutkimuksen tietovarannot liittyvät etiikkaan ja viestintään? Tutkimusaineiston elinkaari Miten tutkimuksen tietovarannot liittyvät etiikkaan ja viestintään? Tutkimusaineiston elinkaari Tutkijakoulujen hakuinfo ja tutkijan työelämätaidot. Suomen akatemian ja tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan

Lisätiedot

Tutkimuseettisen ennakkoarvioinnin periaatteet

Tutkimuseettisen ennakkoarvioinnin periaatteet Tutkimuseettisen ennakkoarvioinnin periaatteet Arja Kuula, kehittämispäällikkö Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto Tampereen yliopisto 21.03.2011 Itä-Suomen yliopiston tutkimusetiikan seminaari Tarpeet

Lisätiedot

Mitä biopankkilaki pitää sisällään. Suomen lääkintäoikeuden ja etiikan seura 22.3.2012

Mitä biopankkilaki pitää sisällään. Suomen lääkintäoikeuden ja etiikan seura 22.3.2012 Mitä biopankkilaki pitää 23.3.2012 VT Sirpa Soini sisällään Suomen lääkintäoikeuden ja etiikan seura 22.3.2012 Biopankkilain valmistelu HE 86/2011 biopankkilaiksi sekä kudoslain ja potilaslain muuttamiseksi

Lisätiedot

Ajankohtaista tutkimusten viranomaisarvioinnissa

Ajankohtaista tutkimusten viranomaisarvioinnissa Ajankohtaista tutkimusten viranomaisarvioinnissa Horisontissa 2020 strategiapäivä 26.4.2012 Vs. hallintojohtaja, VT Jari-Pekka Tuominen Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri Lääketieteellistä tutkimusta koskevat

Lisätiedot

Menetelmät ja tutkimusnäyttö

Menetelmät ja tutkimusnäyttö Menetelmät ja tutkimusnäyttö Päivi Santalahti Dosentti, Lastenpsykiatrian erikoislääkäri HUS ja THL Ihmeelliset vuodet juhlaseminaari 13.11.2018 12.12.2018 1 Lasten mielenterveyden kehitykseen voidaan

Lisätiedot

Ajankohtaista TSV:n vertaisarviointitunnuksesta

Ajankohtaista TSV:n vertaisarviointitunnuksesta Ajankohtaista TSV:n vertaisarviointitunnuksesta Anna-Sofia Ruth ja Janne Pölönen Julkaisufoorumi Ajankohtaista julkaisemisessa 13.5.2016 Tieteiden talo Tunnus vertaisarvioiduille tiedejulkaisuille TSV:n

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 30. heinäkuuta 2012 (30.07) (OR. en) 12991/12 ENV 654 ENT 191 SAATE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 30. heinäkuuta 2012 (30.07) (OR. en) 12991/12 ENV 654 ENT 191 SAATE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 30. heinäkuuta 2012 (30.07) (OR. en) 12991/12 ENV 654 ENT 191 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 25. heinäkuuta 2012 Vastaanottaja: Euroopan unionin neuvoston

Lisätiedot

Kliiniset lääketutkimukset yliopistosairaalan näkökulma. Lasse Viinikka 18.3.2014 Etiikan päivä 2014

Kliiniset lääketutkimukset yliopistosairaalan näkökulma. Lasse Viinikka 18.3.2014 Etiikan päivä 2014 Kliiniset lääketutkimukset yliopistosairaalan näkökulma Lasse Viinikka 18.3.2014 Etiikan päivä 2014 Tutkimustyön merkitys potilashoidon kannalta parantaa asiantuntijuutta korkeatasoinen tutkija on alansa

Lisätiedot

STM:N ESITYS TUTKIMUSLAIN MUUTOSTARPEISTA. Eettisen toimikunnan seminaari Katariina Sirén, tutkimuslakimies VSSHP

STM:N ESITYS TUTKIMUSLAIN MUUTOSTARPEISTA. Eettisen toimikunnan seminaari Katariina Sirén, tutkimuslakimies VSSHP STM:N ESITYS TUTKIMUSLAIN MUUTOSTARPEISTA Eettisen toimikunnan seminaari 12.12.2017 Katariina Sirén, tutkimuslakimies VSSHP UUSI TUTKIMUSLAKI Laki lääketieteellisestä tutkimuksesta (488/1999) jaetaan kahtia

Lisätiedot

Julkaisujen avoimen saatavuuden tukeminen

Julkaisujen avoimen saatavuuden tukeminen Julkaisujen avoimen saatavuuden tukeminen Jyrki Hakapää johtava tiedeasiantuntija 1 FOR EXELLENCE IN SCIENCE Miksi avoin saatavuus? Avoin saatavuus -termi korostaa strategista pyrkimystä turvata tutkimustulosten

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 15. marraskuuta 2012 (15.11) (OR. en) 16273/12 TRANS 397 SAATE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 15. marraskuuta 2012 (15.11) (OR. en) 16273/12 TRANS 397 SAATE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 15. marraskuuta 2012 (15.11) (OR. en) 16273/12 TRANS 397 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 13. marraskuuta 2012 Vastaanottaja: Euroopan unionin neuvosto Kom:n

Lisätiedot

Helsingin julistus mistä se tuli ja miten uudistui? Heikki Pälve Toiminnanjohtaja

Helsingin julistus mistä se tuli ja miten uudistui? Heikki Pälve Toiminnanjohtaja Helsingin julistus mistä se tuli ja miten uudistui? Heikki Pälve Toiminnanjohtaja Nurnbergin oikeudenkäynti 23 lääkäriä syytettynä Syyte: rikos ihmisyyttä vastaan Seitsemän kuolemantuomiota, loput 10v

Lisätiedot

KLIINISTEN TUTKIMUSLÄÄKKEIDEN KÄSITTELY (Internetversio)

KLIINISTEN TUTKIMUSLÄÄKKEIDEN KÄSITTELY (Internetversio) Laatija: Ercan Celikkayalar Hyväksyjä: Eeva Suvikas-Peltonen Satakunnan sairaanhoitopiirin ky:n Sairaanhoidollisten palveluiden liikelaitos SataDiag Sairaala-apteekki Koodi: B.10net.2 Sivu: 1(5) Korvaa

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2012/0340 (COD) 11407/16 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 19. heinäkuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

Lääketieteellisen tutkimusetiikan seminaari. Heikki Ruskoaho Oulun yliopisto/tukija

Lääketieteellisen tutkimusetiikan seminaari. Heikki Ruskoaho Oulun yliopisto/tukija Lääketieteellisen tutkimusetiikan seminaari Heikki Ruskoaho Oulun yliopisto/tukija Lääketieteellisestä tutkimuksesta annetun lain muuttaminen (1.10.2010) Keskeisiä muutoksia Tutkimuslain sovellusalueen

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus valtakunnallisesta lääketieteellisestä tutkimuseettisestä toimikunnasta annetun valtioneuvoston asetuksen 3 :n muuttamisesta

Valtioneuvoston asetus valtakunnallisesta lääketieteellisestä tutkimuseettisestä toimikunnasta annetun valtioneuvoston asetuksen 3 :n muuttamisesta Valtioneuvoston asetus valtakunnallisesta lääketieteellisestä tutkimuseettisestä toimikunnasta annetun valtioneuvoston asetuksen 3 :n muuttamisesta Pääasiallinen sisältö Valtakunnallisesta lääketieteellisestä

Lisätiedot

ETIIKKAA JA JURIDIIKKAA: HTK-OHJEISTUSTA UUSITAAN Sanna Kaisa Spoof Tutkimuseettinen neuvottelukunta

ETIIKKAA JA JURIDIIKKAA: HTK-OHJEISTUSTA UUSITAAN Sanna Kaisa Spoof Tutkimuseettinen neuvottelukunta ETIIKKAA JA JURIDIIKKAA: HTK-OHJEISTUSTA UUSITAAN 2011-2012 Sanna Kaisa Spoof Tutkimuseettinen neuvottelukunta 21.9.2011 TUTKIMUSEETTINEN NEUVOTTELUKUNTA (TENK) Perustettu vuonna 1991 (Asetus tutkimuseettisestä

Lisätiedot

Aineistojen avoimuuden vaateet ja haasteet. Metodifestivaalit 2013 Arja Kuula

Aineistojen avoimuuden vaateet ja haasteet. Metodifestivaalit 2013 Arja Kuula Aineistojen avoimuuden vaateet ja haasteet Metodifestivaalit 2013 Arja Kuula 2 Aiheitani tänään Tieteen avoimuus Datapolitiikat Tutkimuskulttuurin haasteet Eettisesti kestävä aineiston avoimuus Aineistonhallinta

Lisätiedot

Rahoittajat ja tiedon julkisuus. Pirjo Hiidenmaa Suomen Akatemia 3.5.2010

Rahoittajat ja tiedon julkisuus. Pirjo Hiidenmaa Suomen Akatemia 3.5.2010 Rahoittajat ja tiedon julkisuus Pirjo Hiidenmaa Suomen Akatemia 3.5.2010 Periaate Julkisella rahalla tehty tutkimus on julkista. Berliinin julkilausuma 2003. ESF + EUROHORCS: Tiekartta 2008 Julkisuus koskee

Lisätiedot

ETENE 20 VUOTTA. ETENEn kesäseminaari Jaana Hallamaa

ETENE 20 VUOTTA. ETENEn kesäseminaari Jaana Hallamaa ETENE 20 VUOTTA ETENEn kesäseminaari 22.8.2018 Jaana Hallamaa MISSÄ OLEMME MUKANA? Taustalla 1900-luvun lopun kehitys Tieteellis-tekninen edistys ja säätelyn tarve Akateemisen etiikan haaksirikko: elämälle

Lisätiedot

Nykyaikaisen lääkehoidon tulee perustua

Nykyaikaisen lääkehoidon tulee perustua Katsaus Kliinisten lääketutkimusten julkaisemisharha Tapani Keränen ja Pauli Ylitalo Julkaisemisharhalla tarkoitetaan julkaisutapoihin liittyvää tieteellisen kirjallisuuden edustavuuden vääristymää. Kliinisistä

Lisätiedot

NÄYTTEENLUOVUTTAJIEN TIEDOTTAMINEN JA KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUUTOKSET 20.9.2004 ARPO AROMAA

NÄYTTEENLUOVUTTAJIEN TIEDOTTAMINEN JA KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUUTOKSET 20.9.2004 ARPO AROMAA NÄYTTEENLUOVUTTAJIEN TIEDOTTAMINEN JA KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUUTOKSET TILANTEEN KUVAUS Vuosi 0 Tutkimus tavoitteineen Suostumus Näytteet Muut tiedot Vuosi 10-30 Tutkimus: uusi vai entinen käyttötarkoitus

Lisätiedot

ASIAKASNÄKÖKULMA JULKAISUTOIMINNAN MURROKSEEN

ASIAKASNÄKÖKULMA JULKAISUTOIMINNAN MURROKSEEN 1 ASIAKASNÄKÖKULMA JULKAISUTOIMINNAN MURROKSEEN Mari Katvala Oulun yliopiston kirjasto Oulun yliopiston kirjasto/ Mari Katvala 2 TOIMEKSIANTO Kuinka löytää aineiston, kun julkaiseminen hajaantuu aitoon

Lisätiedot

KTL:n väestöaineistojen käyttöön liittyviä haasteita

KTL:n väestöaineistojen käyttöön liittyviä haasteita KTL:n väestöaineistojen käyttöön liittyviä haasteita Juhani Eskola 19.11.2008 27.11.2008 1 Suomen vahvuudet Korkeatasoinen ja tasa-arvoinen terveydenhuolto Väestön suhtautuminen tutkimukseen ja tulosten

Lisätiedot

Laskennallisen fysiikan esimerkkejä avoimesta tutkimuksesta Esa Räsänen Fysiikan laitos, Tampereen teknillinen yliopisto

Laskennallisen fysiikan esimerkkejä avoimesta tutkimuksesta Esa Räsänen Fysiikan laitos, Tampereen teknillinen yliopisto Laskennallisen fysiikan esimerkkejä avoimesta tutkimuksesta Esa Räsänen Fysiikan laitos, Tampereen teknillinen yliopisto Julian Voss, Quantum man, 2006 (City of Moses Lake, Washington, USA) Kolme näkökulmaa

Lisätiedot

Yhteistyötä ilman riskejä? Ohjaajan ja ohjattavan keskinäiset vastuut ja velvollisuudet

Yhteistyötä ilman riskejä? Ohjaajan ja ohjattavan keskinäiset vastuut ja velvollisuudet 1 Yhteistyötä ilman riskejä? Ohjaajan ja ohjattavan keskinäiset vastuut ja velvollisuudet Prof. Veikko Launis Lääketieteellinen etiikka Kliininen laitos, Turun yliopisto 2 Tutkimuseettisen neuvottelukunnan

Lisätiedot

TENKin ehdotus ns. ihmistieteiden eettisen ennakkoarvioinnin järjestämiseksi pähkinänkuoressa

TENKin ehdotus ns. ihmistieteiden eettisen ennakkoarvioinnin järjestämiseksi pähkinänkuoressa TENKin ehdotus ns. ihmistieteiden eettisen ennakkoarvioinnin järjestämiseksi pähkinänkuoressa Tutkimuseettinen neuvottelukunta TENK Sanna Kaisa Spoof 17.5.2011 TUTKIMUSEETTINEN NEUVOTTELUKUNTA (TENK) Perustettu

Lisätiedot

Ohjeet toimivaltaisia viranomaisia ja yhteissijoitusyritysten rahastoyhtiöitä varten

Ohjeet toimivaltaisia viranomaisia ja yhteissijoitusyritysten rahastoyhtiöitä varten Ohjeet toimivaltaisia viranomaisia ja yhteissijoitusyritysten rahastoyhtiöitä varten Ohjeet riskinarvioinnista ja tietyn tyyppisten strukturoitujen yhteissijoitusyritysten kokonaisriskin laskennasta ESMA/2012/197

Lisätiedot

What to do with outcome reporting bias? Mitä tehdä tulosten raportointiharhalle?

What to do with outcome reporting bias? Mitä tehdä tulosten raportointiharhalle? What to do with outcome reporting bias? Mitä tehdä tulosten raportointiharhalle? Prof. Marjukka Mäkelä, FINOHTA/THL 21.4.2011 1 Sidonnaisuudet IJTAHCin päätoimittaja (Cambridge University Press, palkkio

Lisätiedot

Mitä vaikuttavuusnäytöllä tehdään? Jorma Komulainen LT, dosentti Käypä hoito suositusten päätoimittaja

Mitä vaikuttavuusnäytöllä tehdään? Jorma Komulainen LT, dosentti Käypä hoito suositusten päätoimittaja Mitä vaikuttavuusnäytöllä tehdään? Jorma Komulainen LT, dosentti Käypä hoito suositusten päätoimittaja Sidonnaisuudet Käypä hoito päätoimittaja, Duodecim Palveluvalikoimaneuvoston pysyvä asiantuntija,

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0068(CNS) 1.9.2015. oikeudellisten asioiden valiokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0068(CNS) 1.9.2015. oikeudellisten asioiden valiokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 2015/0068(CNS) 1.9.2015 LAUSUNTOLUONNOS oikeudellisten asioiden valiokunnalta talous- ja raha-asioiden valiokunnalle ehdotuksesta neuvoston

Lisätiedot

Julkaisufoorumi ja Open Access. Pekka Olsbo Julkaisukoordinaattori Jyväskylän yliopiston kirjasto

Julkaisufoorumi ja Open Access. Pekka Olsbo Julkaisukoordinaattori Jyväskylän yliopiston kirjasto Julkaisufoorumi ja Open Access Pekka Olsbo Julkaisukoordinaattori Jyväskylän yliopiston kirjasto Esityksen rakenne Julkaisufoorumi-hankkeesta Open Access käsitteenä Julkaisufoorumin lehdet ja Open Access

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. elokuuta 2017 (OR. en) 11711/17 AGRI 434 AGRIORG 82 DELACT 143 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 21. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

TUTKIMUSLUPAHAKEMUS. Sosiaali- ja terveystoimi 1 (5) 1 TUTKIMUSLUVAN HAKIJA Nimi. Osoite. Tutkimuslaitos, oppilaitos tai muu organisaatio

TUTKIMUSLUPAHAKEMUS. Sosiaali- ja terveystoimi 1 (5) 1 TUTKIMUSLUVAN HAKIJA Nimi. Osoite. Tutkimuslaitos, oppilaitos tai muu organisaatio 1 (5) Saapunut Kiertoon 1 TUTKIMUSLUVAN HAKIJA Osoite Puhelinnumero Sähköpostiosoite Suoritetut tutkinnot ja nykyinen koulutusala tai työtehtävä 2 TUTKIMUSRYHMÄN MUUT JÄSENET (tarvittaessa erillisellä

Lisätiedot

Ei-lääketieteellisen ihmiseen kohdistuvan tutkimuksen eettinen arviointi ajankohtainen tilanne ja ongelmat

Ei-lääketieteellisen ihmiseen kohdistuvan tutkimuksen eettinen arviointi ajankohtainen tilanne ja ongelmat Ei-lääketieteellisen ihmiseen kohdistuvan tutkimuksen eettinen arviointi ajankohtainen tilanne ja ongelmat Teologian tohtori Simo Ylikarjula Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri Tieteenalojen tutkimuseettisiä

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 839. Maa- ja metsätalousministeriön asetus. asetuksen muuttamisesta. Annettu Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2010

SISÄLLYS. N:o 839. Maa- ja metsätalousministeriön asetus. asetuksen muuttamisesta. Annettu Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2010 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2010 Julkaistu Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2010 N:o 839 841 SISÄLLYS N:o Sivu 839 Maa- ja metsätalousministeriön asetus Tenojoen, Näätämöjoen, Paatsjoen, Tuulomajoen ja Uutuanjoen

Lisätiedot

eettinen neuvottelukunta (ETENE) ja ETENE:n lääketieteellinen tutkimuseettinen jaosto (TUKIJA) ETENE-julkaisuja 2005:12

eettinen neuvottelukunta (ETENE) ja ETENE:n lääketieteellinen tutkimuseettinen jaosto (TUKIJA) ETENE-julkaisuja 2005:12 Valtakunnallinen terveydenhuollon eettinen neuvottelukunta (ETENE) ja ETENE:n lääketieteellinen tutkimuseettinen jaosto (TUKIJA) ETENE-julkaisuja 2005:12 ISBN 952-00-1815-8 (nid.) ISBN 952-00-1816-6 (PDF)

Lisätiedot

Tähän lisäykseen sisältyvät neuvoston pöytäkirjan kohdat eivät kuulu salassapitovelvollisuuden piiriin, joten yleisöllä on oikeus tutustua niihin.

Tähän lisäykseen sisältyvät neuvoston pöytäkirjan kohdat eivät kuulu salassapitovelvollisuuden piiriin, joten yleisöllä on oikeus tutustua niihin. EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 14. maaliskuuta 2001 (17.04) (OR. fr) 6603/01 ADD 1 LIMITE PV/CONS 8 AGRI 34 LISÄYS EHDOTUKSEEN PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Neuvoston (MAATALOUS) 2332. istunto Bryssel, 26.

Lisätiedot

TUTKIMUSETIIKKA HARJOITUS 1. MITÄ ON TUTKIMUSETIIKKA JA KETÄ SE VELVOITTAA? Hanna Vilkka. 18. marraskuuta 13

TUTKIMUSETIIKKA HARJOITUS 1. MITÄ ON TUTKIMUSETIIKKA JA KETÄ SE VELVOITTAA? Hanna Vilkka. 18. marraskuuta 13 TUTKIMUSETIIKKA Hanna Vilkka 1 HARJOITUS 1. MITÄ ON TUTKIMUSETIIKKA JA KETÄ SE VELVOITTAA? 2 Tutkimusetiikka = Hyvän tieteellisen käytännön noudattaminen koko tutkimusprosessin ajan Tarkoittaa yleisesti

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D043528/02.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D043528/02. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. maaliskuuta 2016 (OR. en) 6937/16 TRANS 72 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 7. maaliskuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D043528/02 Asia: Neuvoston

Lisätiedot

Harvinaisten sairauksien tutkimisen eettiset pulmat

Harvinaisten sairauksien tutkimisen eettiset pulmat Harvinaisten sairauksien tutkimisen eettiset pulmat Helena Kääriäinen Tutkimusprofessori, THL Varapj, TUKIJA Harvinaiset sairaudet Ovat nimensä mukaan harvinaisia EU:ssa tauti lasketaan harvinaiseksi,

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. lokakuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. lokakuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. lokakuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0253 (NLE) 12934/17 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: AELE 65 EEE 36 N 34 MAP 21 MI 677 COMPET 644 IND 236

Lisätiedot

Sidonnaisuudet ja avoimuus lääkärien näkökulma. Heikki Pälve toiminnanjohtaja

Sidonnaisuudet ja avoimuus lääkärien näkökulma. Heikki Pälve toiminnanjohtaja Sidonnaisuudet ja avoimuus lääkärien näkökulma Heikki Pälve toiminnanjohtaja Sidonnaisuudet Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Kokoomus puolueen jäsen Mitä muuta katsotaan merkitykselliseksi??? Yritystoiminta

Lisätiedot

EU-lainsäädäntö REMITin osalta. REMIT keskustelutilaisuus Antti Paananen, Energiavirasto

EU-lainsäädäntö REMITin osalta. REMIT keskustelutilaisuus Antti Paananen, Energiavirasto EU-lainsäädäntö REMITin osalta REMIT keskustelutilaisuus 27.4.2015 Antti Paananen, Energiavirasto Sisältö REMIT asetus 1227/2011 ja markkinaosapuolten rekisteröityminen Komission täytäntöönpanoasetus 1348/2014

Lisätiedot

Toctino (alitretinoiini)

Toctino (alitretinoiini) POTILASESITE Toctino (alitretinoiini) Raskaudenehkäisyohjelma TOC-FI-004-051208-D Tästä esitteestä Tässä esitteessä on tärkeää tietoa Toctino-hoidostanne ja lääkkeen käyttöön liittyvästä mahdollisesta

Lisätiedot

Miten arvioidaan hoidon vaikuttavuutta?

Miten arvioidaan hoidon vaikuttavuutta? Miten arvioidaan hoidon vaikuttavuutta? Minna Kaila, professori Terveydenhuollon hallinto Lastentautien ja terveydenhuollon erikoislääkäri Helsingin yliopisto, lääketieteellinen tdk minna.kaila(at)helsinki.fi

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.6.2011 KOM(2011) 377 lopullinen 2011/0164 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI kosmeettisia valmisteita koskevan direktiivin 76/768/ETY muuttamisesta sen liitteen III mukauttamiseksi

Lisätiedot

Genomitiedon hyödyntäminen yksilötasolla ja tiedon omistajuus

Genomitiedon hyödyntäminen yksilötasolla ja tiedon omistajuus Kuka omistaa genomitiedon - työpaja 12.09.2014 Genomitiedon hyödyntäminen yksilötasolla ja tiedon omistajuus Kristiina Aittomäki, prof., ylilääkäri HUSLAB, Helsingin yliopisto Genomistrategia työryhmä

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 27. heinäkuuta 2012 (27.07) (OR. en) 12945/12 ENV 645 ENT 185 SAATE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 27. heinäkuuta 2012 (27.07) (OR. en) 12945/12 ENV 645 ENT 185 SAATE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 27. heinäkuuta 2012 (27.07) (OR. en) 12945/12 ENV 645 ENT 185 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 25. heinäkuuta 2012 Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö

Lisätiedot

Ansioluettelon laatiminen - tutkimuseettinen näkökulma. Eero Vuorio, Turun yliopisto ja Tutkimuseettinen neuvottelukunta

Ansioluettelon laatiminen - tutkimuseettinen näkökulma. Eero Vuorio, Turun yliopisto ja Tutkimuseettinen neuvottelukunta Ansioluettelon laatiminen - tutkimuseettinen näkökulma Eero Vuorio, Turun yliopisto ja Tutkimuseettinen neuvottelukunta Ansioluettelon kehitys Nimikirjalain muutos 1989 -> valtaosa tieteellisistä, opetuksellisista

Lisätiedot

Kliininen tutkimus varmistaa terapeuttisen teknologian tehon

Kliininen tutkimus varmistaa terapeuttisen teknologian tehon Kliininen tutkimus varmistaa terapeuttisen teknologian tehon Esa Soppi, LKT, MBA, Sisätautiopin dosentti Medical Interscience Talents M.I.T. Consulting Ltd, PL 16, 00601 Helsinki esa.soppi@co.inet.fi Lääketieteellisen

Lisätiedot

EU:n puiteohjelman eettisen ennakkoarvioinnin peruste, tavoite ja käytäntö

EU:n puiteohjelman eettisen ennakkoarvioinnin peruste, tavoite ja käytäntö PVM EU:n puiteohjelman eettisen ennakkoarvioinnin peruste, tavoite ja käytäntö Etiikan päivä 13.3.2019 Liisa Ewart Lakimies Innovaatiorahoituskeskus Business Finland Legal NCP for H2020 Eettisyys on olennainen

Lisätiedot

Määräys 3/2010 1/(8) Dnro 6578/03.00/2010 6.9.2010. Terveydenhuollon laitteilla ja tarvikkeilla tehtävät kliiniset tutkimukset. Valtuutussäännökset

Määräys 3/2010 1/(8) Dnro 6578/03.00/2010 6.9.2010. Terveydenhuollon laitteilla ja tarvikkeilla tehtävät kliiniset tutkimukset. Valtuutussäännökset Määräys 3/2010 1/(8) Terveydenhuollon laitteilla ja tarvikkeilla tehtävät kliiniset tutkimukset Valtuutussäännökset Kohderyhmät Voimassaoloaika Laki terveydenhuollon laitteista ja tarvikkeista (629/2010)

Lisätiedot

Määräys 3/ (5) Dnro 2028/03.00/

Määräys 3/ (5) Dnro 2028/03.00/ Määräys 3/2011 1 (5) In vitro diagnostiikkaan tarkoitettujen terveydenhuollon laitteiden suorituskyvyn arviointitutkimukset ja niistä ilmoittaminen Valtuutussäännökset Laki terveydenhuollon laitteista

Lisätiedot

Aineistokoko ja voima-analyysi

Aineistokoko ja voima-analyysi TUTKIMUSOPAS Aineistokoko ja voima-analyysi Johdanto Aineisto- eli otoskoon arviointi ja tutkimuksen voima-analyysi ovat tilastollisen tutkimuksen suunnittelussa keskeisimpiä asioita. Otoskoon arvioinnilla

Lisätiedot

EU:n erityisasema kansainvälisessä viinijärjestössä (OIV) Kirjeen hyväksyminen

EU:n erityisasema kansainvälisessä viinijärjestössä (OIV) Kirjeen hyväksyminen Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. heinäkuuta 2017 (OR. en) 11007/17 ILMOITUS: A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Pääsihteeristö Neuvosto Ed. asiak. nro: 10430/17 Asia: AGRI 376 AGRIORG 69 OIV 12 EU:n

Lisätiedot

Ref. Ares(2014) /07/2014

Ref. Ares(2014) /07/2014 Ref. Ares(2014)2338517-14/07/2014 EUROOPAN KOMISSIO YRITYS- JA TEOLLISUUSTOIMINNAN PÄÄOSASTO Toimintaohjeet 1 Bryssel 1.2.2010 - Direktiivin 2001/95/EY ja vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen

Lisätiedot

Kansainväliset hyvitykset päästökaupassa

Kansainväliset hyvitykset päästökaupassa Kansainväliset hyvitykset päästökaupassa Päästökauppadirektiivi (2003/87/EY) mahdollistaa kansainvälisten hyvitysten käytön: CERit puhtaan kehityksen mekanismin hankkeista ERUt yhteistoteutushankkeista

Lisätiedot

KLIINISTEN LÄÄKETUTKIMUSTEN TILASTO Lääkelaitos

KLIINISTEN LÄÄKETUTKIMUSTEN TILASTO Lääkelaitos KLIINISTEN LÄÄKETUTKIMUSTEN TILASTO 2006 Lääkelaitos Sisällysluettelo 1 JOHDANTO...3 2 ILMOITUKSET KLIINISISTÄ LÄÄKETUTKIMUKSISTA 1996-2006...4 3 TUTKIMUSTEN JAKAUTUMINEN VAIHEEN MUKAAN...6 4 TUTKIMUSTEN

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0230/1. Tarkistus. Sophia in t Veld ALDE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0230/1. Tarkistus. Sophia in t Veld ALDE-ryhmän puolesta 27.3.2019 B8-0230/1 1 Johdanto-osan 19 viite ottaa huomioon kuulemiset ja näkemystenvaihdot työryhmässä (oikeusvaltioperiaatteen seurantaryhmä), jonka yleisenä tehtävänä on tarkkailla oikeusvaltioperiaatteen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 13885/16 SC 181 ECON 984 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin 2011/16/EU

Lisätiedot

Open access julkaiseminen Helsingin yliopistossa

Open access julkaiseminen Helsingin yliopistossa Open access julkaiseminen Helsingin yliopistossa Marjut Salokannel Helsingin yliopisto 10.10.2008 Tutkimustulosten avoin saatavuus Tutkimuksen vaikuttavuus ja näkyvyys tehostuu; Mahdollistaa jatkotutkimuksen;

Lisätiedot