18 Vesalan leirikeskuksen uudisrakentamisen hankesuunnitelman hyväksyminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "18 Vesalan leirikeskuksen uudisrakentamisen hankesuunnitelman hyväksyminen"

Transkriptio

1 LISÄASIA N KOKOUKSEEN 18 Vesalan leirikeskuksen uudisrakentamisen hankesuunnitelman hyväksyminen Kirkkoneuvosto / 257: Kirkkoneuvosto / 225: Kirkkovaltuusto käsitteli kokouksessaan 2/ leiritoiminnan ja leirikiinteistöjen kehittämissuunnitelman ja päätti valita seurakunnan leiritoiminnan ratkaisuvaihtoehdoksi ja jatkovalmistelun pohjaksi Vesalan uudisrakennuksen. Valmistelua on käytännössä jatkettu siten, että käyttäjien kanssa on tarkennettu vuoden 2017 laadittuja huonealaltaan 1409,5 m² kahden yhtäaikaisen rippikoulu-ryhmän + päiväryhmän tilat sisältävän uuden leirikeskuksen luonnossuunnitelmia. Hankesuunnittelu on toteutettu kirkkovaltuuston hyväksymän leiritoiminnan strategisen tavoitteen mukaisesti. Hankkeen suunnitteluvaiheessa on käytetty teknisiä erikoisasiantuntijoita. Lisäksi suunnittelussa on ollut käyttäjäryhmä, jossa ovat olleet leirikeskusten työntekijät sekä rippikoulutyön edustus sekä työsuojeluvaltuutettu. Myös kirkkoherra ja hallintojohtaja ovat osallistuneet suunnittelukokouksiin. Tarkempien toiminnallisten tarkastelujen johdosta ja erikoisuunnittelussa esille tulleiden erilaisten teknisten järjestelmävaatimusten vuoksi tiloihin on tullut muutoksia niin, että leirikeskuksen kokonaishuoneala on kasvanut, ollen nyt 1971,4 m². Tärkein toiminnan tarpeiden muutoksista luonnossuunnitelmiin verrattuna on majoitustilojen määrä, joka on kasvanut yhdeksästä huoneesta kolmeentoista huoneeseen per ryhmä. Huoneet ovat joko 1-4 hengen huoneita ja varustettu niin, että kaikki huoneet voidaan käyttötilanteessa sopeuttaa tarpeeseen esimerkiksi lukittavin laivasängyin. Tavanomainen rippileiriryhmän vahvuus on noin 25 nuorta, 6-8 isosta/yövalvojaa ja 3-4 työntekijää. Tyttöjen ja poikien määrät eivät aina jakaudu huonejaon kannalta optimaalisesti ja työntekijöiden on pitkillä leireillä kohtuullista voida majoittua omassa huoneessa. Majoituskapasiteetiksi muodostuu 96. Lisääntynyt majoitustilojen määrä tarvitaan, että voidaan huomioida ryhmien erilaisuus. Molemmissa majoitussiivissä kahdeksan huonetta on esteettömyysvaatimukset täyttäviä. Keittiö on kapasiteetiltaan n. 125 hengen valmistuskeittiö. Lisääntynyt tilojen tarve on tuonut mukanaan väestönsuojan rakentamisvelvoitteen. Rakennettavaan maanpäälliseen väestönsuojaan sijoitetaan mm. sosiaali- ja varastotiloja sekä muita keittiön oheistiloja. Rakennusmateriaalivaihtoehtoja on selvitetty, joista tehdään kustannusvertailu ja selvitetään niiden tekniset rakenneratkaisut. Alustavasti puurakenteet on nähty leirikohteeseen sopivimmiksi. Mikäli puu on toteutusvaihtoehto, merkitsee se sprinklerin rakentamista. Lämmitysratkaisuksi on suunnitelmissa valittu maalämpö. Lisäksi ympäristönäkökul-

2 masta kohteeseen asennetaan myös aurinkopanelit. Niistä saatava hyöty voidaan käyttää muun muassa tilojen kesäajan jäähdytykseen. Hankesuunnittelu on edennyt siten, että tilaohjelma on valmistunut ja hankesuunnitelmatasoiset erikoisuunnitelmat kustannuslaskennan pohjaksi ovat viimeistelyvaiheessa. Hankesuunnitelmiin nojautuvassa Brado Oy:n tekemässä kustannusarviossa, jossa on jo varsin yksityiskohtaisesti ja laajasti pyritty huomioimaan monet tekniset ja toiminnalliset seikat, päädyttiin kustannusarvioon ALV 0 %. Alustavan tilintarkastajan lausunnon mukaan rakennuskustannuksiin sisältyvän arvonlisäveron voi vähentää leirikeskuksen arvonlisäverolliseen käyttöön (vuokraus ulkopuoliseen käyttöön) kohdistuvalta suhteelliselta osalta. Täysimääräisenä 24 % arvonlisäveron osuus edellä mainitun kustannusarvion mukaisesti olisi ja kokonaiskustannukset siis (sis. alv 24 %). Kustannuslaskenta osoittaa, että hankkeen kustannukset ovat kasvaneet merkittävästi keväällä tehtyyn tavoitehintalaskelmaan verrattuna. Tavoitehintalaskelman kustannusarvio oli 5,46 M (alv 24%) Merkittävin kustannuksiin vaikuttava tekijä on lisääntyneiden majoitustilojen aiheuttama kokonaishuonealan kasvu 1409,5 m² -> 1971,4 m². Tämän lisäksi kokonaisalan kasvu on tuonut väestönsuojatilojen rakentamisvelvoitteen. Suunnitellussa on tehty toiminnan kannalta vain välttämättömiä muutoksia. Muutoinkin suunnittelussa on pyritty kokonaistaloudellisesti edullisiin ja kestäviin ratkaisuvaihtoehtoihin huomioiden kuitenkin samalla mm. materiaalien ja laitteiden ylläpitokustannukset, ympäristövaikutukset sekä tilojen toiminnallisuus ja turvallisuus. Suunnitelmissa on joitain avoinna olevia kysymyksiä mm. sprinklausvaatimus sekä maapohjatutkimukset. Hankkeen kustannusarviossa mm. sprinklausjärjestelmä on kuitenkin kustannuksiin huomioitu, joten sen mahdollinen poisjääminen laskee kustannuksia joiltain osin (n ). Lisäksi on selvitetty rakennuskustannuksiin sisältyvän arvonlisäveron vähennysmahdollisuuksia. Alustavan tilintarkastajan lausunnon mukaan rakennuskustannuksiin sisältyvän arvonlisäveron voi vähentää leirikeskuksen arvonlisäverolliseen käyttöön kohdistuvalta suhteelliselta osalta. Tämä vähentäisi lopullisia kustannuksia merkittävästi. Kiinteistö- ja hautaustoimen johtokunnalle on esitelty suunnitelmaluonnoksia kokouksessa. Johtokunta kiinnitti huomiota ylläoleviin avoinna oleviin kysymyksiin ja esitti näkemyksen, että suunnitelmien tulisi tarkentua ennen kuin hankkeesta tulisi tehdä rakentamispäätöstä. Kokouksessa tuotiin esiin, että avoimista seikoista huolimatta suunnitelmat ovat asiantuntijoiden näkemyksen mukaan poikkeuksellisen yksityiskohtaiset hankesuunnittelun tässä vaiheessa. Kokonaisuutena tulee huomioida myös Koivuniemen leirikeskuksen ja Mutasen leirikeskuksen myynti. Alustavien myyntiarvioiden mukaan niistä saatava tuotto olisi noin 1 M. Kokonaissäästöjä syntyy myös leirikeskushenkilöstön, erityisesti keittiöhenkilökunnan vähäisemmästä tar-

3 peesta sekä nykyaikaisen rakennuksen pienemmistä ylläpitokustannuksista. Hanketarkastelu on osoittanut, että leiritoiminnan toiminnallisten tarpeiden mukainen leirikeskus vaatii suunnitelman mukaiset majoitus- ja oheistilat. Hyvällä suunnittelulla ja leiritoiminnan toteutuksella kyseinen kapasiteetti oheistiloineen voidaan hyödyntää sekä monipuoliseen leiritoimintaan että seurakunnan lukuisten kokousten ja tapahtumien järjestämiseen. Suunnitelmat on tehty ensisijaisesti seurakunnan oman leiritoiminnan tarpeista, mutta hyväkuntoista ja tiloiltaan monipuolista leirikeskusta voidaan tarjota myös ulkopuoliseen käyttöön oman leiritoiminnan ulkopuolella. Leirikeskushankkeen toiminnallisia ja taloudellisia vertailuja on tehty laajemmin kirkkovaltuustolle esitellyssä Leiritoiminnan ja tilojen kehittämisselvityksessä ( ), ( a_leiritoiminnan+ja+leiritilojen+kehitt%c3%a4missuunnitelma_1004.pd f/ a-e81f-faa0-87df-f68e1b33ba42). Kustannusarvion kohoaminen antaa aiheen selvittää onko hankkeen kokonaishuoneistoalaa joiltain osin mahdollista pienentää siten, että se ei merkittävästi aseta toiminnallisia rajoituksia siihen, että leirikeskuksessa voidaan toteuttaa kaksi rippikouluryhmän kokoista leiriä samanaikaisesti, mikä on ollut hyväksytyn leirikeskusvision mukainen tavoite. Tällöin ensisijaisesti tulisi lienee tarkastella majoitushuoneiden määrää sekä mahdollisesti kolmannen päiväryhmän käyttöön suunniteltua salitilan tarpeellisuutta. Suunnittelun aikana on kuitenkin tullut esiin, että alkuperäinen arvio huoneistoalasta ei ole ollut riittävä toiminnalliset tarpeet sekä erilaiset välttämättömät tekniset- ja huoltotilat huomioiden. Mikäli päädytään laatimaan vaihtoehtoinen suunnitelma rakennuskustannusten karsimiseksi, tulee suunnittelu toteuttaa yhtä huolellisesti kuin alkuperäinen suunnitelmakin on laadittu. Tämä edellyttää riittävää aikaa ja mm. käyttäjien kuulemista sekä teknisten asiantuntijoiden laatimia uusia suunnitelmia. Uusien suunnitelmien laatiminen tarkoittaa, että kirkkoneuvosto tekisi mahdollisen esityksen rakentamispäätöksestä kirkkovaltuustolle ylimääräisessä kokouksessa. Jatkosuunnittelua varten kirkkoneuvoston tulisi nimetä työryhmä, jossa on kirkkoneuvoston edustaja, kiinteistö- ja hautaustoimen puheenjohtaja, kirkkoherra, hallintojohtaja, kiinteistöpäällikkö sekä käyttäjien edustajina Pekka Kirjavainen, Ville Tikkanen ja Ulla Klemettinen. Kiinteistöpäällikkö kutsuu työryhmään riittävän edustuksen teknisiä suunnittelijoita. Liitteenä tilasuunnitelmat. Esitys: Kirkkoneuvosto,

4 1) merkitsee tiedoksi leirikeskuksen hankesuunnitelmat ja hankkeen kustannusarvion; 2) koska hankkeen kustannusarvio on kohonnut niin merkittävästi kirkkovaltuuston hyväksymän periaateratkaisun jälkeen, kirkkoneuvosto toteaa, että hankesuunnittelun valmistelua jatketaan ja laaditaan vaihtoehtoinen supistettu hankesuunnitelma. Mahdollisen rakentamispäätöstä koskevan esityksen kirkkovaltuustolle tekee kirkkoneuvosto ylimääräisessä kokouksessaan; 3) nimeää jatkosuunnittelua varten työryhmän, johon kuuluu kirkkoneuvoston edustaja, kiinteistö- ja hautaustoimen johtokunnan puheenjohtaja, kirkkoherra, hallintojohtaja, kiinteistöpäällikkö sekä käyttäjien edustajina Pekka Kirjavainen, Ville Tikkanen ja Ulla Klemettinen. Valtuuttaa kiinteistöpäällikön kutsumaan työryhmään riittävän määrän teknisiä asiantuntijoita ja tilaamaan vaadittavan suunnittelutyön; 4) hankesuunnitelmat ja kustannuslaskelmat esitellään kirkkovaltuuston iltakoulussa Päätös: Kirkkoneuvosto, 1) merkitsi tiedoksi leirikeskuksen hankesuunnitelmat sekä Brado Oy:n kokoukseen laatiman hankeselvityksen ja hankkeen alustavan kustannusarvion Kokouksessa esitelty hankeselvitys liitetään pöytäkirjan liitteeksi; 2) hyväksyi esityksen mukaan. Ylimääräinen kirkkoneuvoston kokous pidetään klo.17; 3) nimesi työryhmään jatkosuunnittelua varten kirkkoneuvoston edustajiksi Mauri Somman ja Heikki Tynkkysen. Lisäksi työryhmään nimettiin kiinteistö- ja hautaustoimen johtokunnan pj Tapio Lampinen, kirkkoherra, hallintojohtaja, kiinteistöpäällikkö sekä käyttäjien edustajina Pekka Kirjavainen, Ville Tikkanen sekä Ulla Klemettinen; 4) totesi, että hankesuunnitelmat ja kustannuslaskelmat esitellään kirkkovaltuuston iltakoulussa. Päätösesityksen aluksi Tuulikki Väliniemi esitti, että asia tulee palauttaa uudelleen valmisteltavaksi. Esitystä ei kannatettu. Merkittiin, että Heikki Tynkkynen poistui asian käsittelyn aikana klo

5 Kirkkoneuvoston kokouksen jälkeen Vesalan uudisrakennushanketta on käsitelty kirkkovaltuuston iltakoulussa Vesalassa torstaina. Lisäksi kirkkoneuvoston nimeämä työryhmä on kokoontunut sekä kirkkovaltuuston iltakoulun jälkeen. Kirkkoneuvoston päätöksen mukaisesti on teetetty uusi hankesuunnitelma siten, että tiloja on pyritty pienentämään kustannusten karsimiseksi. Karsiminen on tehty siten, että tavoitteena on ollut kuitenkin leirikeskusstrategian mukainen leirikeskus, jossa kahden rippikoululeiri kokoisen ryhmän yhtäaikainen leirityöskentely on mahdollinen. Valtuuston iltakoulussa esiteltiin hankesuunnitelma, jonka kokonaispinta-ala oli 1510 brm2 ja saunarakennus 145 brm2. Kokonaisalaa oli pienennetty kirkkoneuvostossa esillä olleesta hankesuunnitelmasta. Säästöä on saatu mm. huoneiden määrää vähentämällä, poistamalla majoitussiipien oleskelutilat, pienentämällä ruokasali ja keittiötilaa sekä kokoushuonetilaa. Piha-alueiden pelikentät ja leikkivälineistöhankinnat oli jätetty pois. Kustannussäästöä on saatu myös toisen majoitussiiven erillisyydellä, jolloin sprinklerijärjestelmää ei tarvita. Myös sauna oli suunniteltu toteutettavaksi mahdollisesti myöhemmin. Valtuuston iltakoulun jälkeen työryhmä totesi, että hankesuunnitelmaa tuli vielä muokata siten, että saadaan molempiin majoitussiipiin 9 kpl 3-4 h huonetta ja 3 kpl 1-2 h huonetta. Tämä huonemäärä on tarpeellinen rippikoulun majoitustarpeita varten. Tavoitteena oli, että kokonaispintaala ei kasva merkittävästi. Saunarakennuksen toteutus päähankkeen yhteydessä samanaikaisesti nähtiin myös tarkoituksenmukaisena, koska saunarakennuksen takkatila on suunniteltu toimivan yhtenä pienryhmätilana, kun alkuperäisissä suunnitelmissa olleet pienryhmätilat on vastaavasti poistettu molemmista majoitussiivistä. Uusi hankesuunnitelma (Brado Oy ) Vesalan uudisrakennuksesta on kooltaan 1835 brm2 sisältäen 145 brm2 saunarakennuksen. Nyt laadittu hankesuunnitelma olisi leirikeskusstrategian mukainen eli mahdollistaisi kahden yhtäaikaisen rippikouluryhmän järjestämisen. Lisäksi tilat mahdollistaisivat myös kolmannen päiväkäyttöryhmän. Suunnitelmassa on tarvittava määrä majoitushuoneita, 12 kpl molemmissa siivissä. Hanke sisältää myös saunarakennuksen. Laskentamuistio luonnospiirustuksineen liitteenä (liite) Hankkeen uusi tavoitehinta on (sisältää alv 24%). Ennakkoarvion mukaan hanke voisi sisältää vähennettävää arvonlisäveroa n. 30%. Rakennuskustannusten arvonlisäveron vähennys perustuu suhteelliseen osuuteen arvonlisäverollisesta ja arvonlisäverottomasta käytöstä. Palvelujen ulkoinen myynti on arvonlisäverollista. Tämän arvion mukaisesti hankkeen lopullinen kustannus vähennyksen jälkeen olisi

6 Hanke on aikataulutettu siten, että suunnittelutyö toteutuisi vuoden 2019 aikana ja varsinainen purku- ja rakennustyö alkaisi keväällä Rakentamisaika olisi 12 kk. Hanke valmistuisi kesällä Kirkkolain 9 luvun 3 :n mukaan rakentamispäätöksen tekemiseen vaaditaan, että vähintään kaksi kolmannesta saapuvilla olevista ja enemmän kuin puolet kaikista valtuuston jäsenistä sitä kannattaa. Esitys: Kirkkoneuvosto päättää esittää kirkkovaltuustolle, että 1) Vesalan leirikeskuksen uudisrakentaminen toteutetaan liitteenä olevan hankesuunnitelman mukaisena; 2) kiinteistö- ja hautaustoimen johtokunta valtuutetaan jatkamaan rakennushankkeen toteutusta em. enimmäiskustannusarvion puitteissa ALV 0% + arvonlisäveron osuus. Päätös: Esittelijä muutti päätösesitystään siten että kohtaa 2) täydennettiin seuraavasti: 2) kiinteistö- ja hautaustoimen johtokunta valtuutetaan jatkamaan rakennushankkeen toteutusta em. enimmäiskustannusarvion puitteissa ALV 0% + arvonlisäveron osuus. Tällöin hankkeen kokonaiskustannus 24% alv:n mukaisesti on , kokonaiskustannus arvioidulla alennetulla arvonlisäverolla Keskustelun aikana Tuulikki Väliniemi esitti Inkeri Tuunasen kannattamana, että päätösesitys hylätään. Puheenjohtaja totesi, että keskustelun aikana on tehty pohjaesityksestä poikkeava kannatettu esitys, joten asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: pohjaesitystä kannattavat äänestävät JAA ja Tuulikki Väliniemen esitystä kannattavat äänestävät EI. Äänestys suoritetaan nimenhuutoäänestyksenä. Äänestysesitys hyväksyttiin yksimielisesti. Suoritetussa äänestyksessä asian käsittelyn jatkamisen puolesta äänesti kahdeksan (8) kirkkoneuvoston jäsentä, vastaesityksen puolesta neljä (4) jäsentä.

7 Jaa: Pauli Hintikka Mikko Jegoroff Raija Pekkarinen Erkki Puhalainen Raija Sipinen Juha Suonperä Maria Taivassalo Arto Viitala Ei: Mauri Sompa Hilkka Illman Inkeri Tuunanen Tuulikki Väliniemi Puheenjohtaja totesi, että äänestyksen tuloksen mukaisesti kirkkoneuvosto on hyväksynyt pohjaesityksen. Tuulikki Väliniemi, Inkeri Tuunanen ja Hilkka Illman ilmoittivat jättävänsä päätökseen eriävän mielipiteensä. Esitys Kirkkovaltuusto päättää, että 1) Vesalan leirikeskuksen uudisrakentaminen toteutetaan liitteenä olevan hankesuunnitelman mukaisena; 2) kiinteistö- ja hautaustoimen johtokunta valtuutetaan jatkamaan rakennushankkeen toteutusta em. enimmäiskustannusarvion puitteissa ALV 0% + arvonlisäveron osuus. Tällöin hankkeen kokonaiskustannus 24% alv:n mukaisesti on , kokonaiskustannus arvioidulla alennetulla arvonlisäverolla Kirkkolain 9 luvun 3 :n mukaan rakentamispäätöksen tekemiseen vaaditaan, että vähintään kaksi kolmannesta saapuvilla olevista ja enemmän kuin puolet kaikista valtuuston jäsenistä sitä kannattaa. Päätös

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 11/

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 11/ JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 11/2018 1 AIKA maanantaina klo 17.00 PAIKKA Innova, 3. krs neuvotteluhuone Aalto, Piippukatu 11 Kokouksen avaus ja alkuhartaus Sivu 253 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus...

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 11/

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 11/ JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 11/2018 1 AIKA maanantaina klo 17.00-18.50 PAIKKA Innova, 3. krs neuvotteluhuone Aalto, Piippukatu 11 JÄSENET/LÄSNÄ Varsinaiset jäsenet Henkilökohtaiset varajäsenet Viitala

Lisätiedot

125 Hautausmaakaavan tekniset korjaukset Mäntykankaan hautausmaan osastoissa 12 ja 17

125 Hautausmaakaavan tekniset korjaukset Mäntykankaan hautausmaan osastoissa 12 ja 17 JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 7 /2018 1 AIKA 07.11.2018 perjantaina kello 15:00 PAIKKA Leirikeskus Vesala 121 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 122 Työjärjestyksen hyväksyminen 123 Pöytäkirjan

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 10/ VIRAN PUOLESTA Tynkkynen Heikki KV:n puh.joht , klo

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 10/ VIRAN PUOLESTA Tynkkynen Heikki KV:n puh.joht , klo JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 10/2018 1 16.11.2018 KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 21.11.2018 AIKA keskiviikkona 21.11.2018 klo 16.30-21.16 PAIKKA Kuokkalan kirkko, Syöttäjänkatu 4 JÄSENET/LÄSNÄ Varsinaiset

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 2/

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 2/ JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 2/2015 1 22.1.2015 KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 29.1.2015 AIKA torstaina 29.1.2015 klo 16.30-17.20 PAIKKA Kuokkalan kirkko, Syöttäjänkatu 4 JÄSENET/LÄSNÄ Varsinaiset jäsenet

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 10/

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 10/ JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 10/2018 1 16.11.2018 KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 21.11.2018 AIKA keskiviikkona 21.11.2018 klo 16.30 PAIKKA Kuokkalan kirkko, Syöttäjänkatu 4 Kokouksen avaus ja alkuhartaus

Lisätiedot

Tarkastajien nimikirjaimet MP RP JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 4/

Tarkastajien nimikirjaimet MP RP JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 4/ JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 4/2013 1 Kokousaika maanantaina klo 18.00-20.10 Kokouspaikka Palokan kirkko, Rovastintie 8, Palokka Jäsenet/varajäsenet 35/39 Ahvo Jaakko 1-4, klo 18.00-19.20 Alatupa

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti Tekninen lautakunta 83 10.09.2013 Kaupunginhallitus 282 30.09.2013 Kaupunginvaltuusto 89 07.10.2013 Tekninen lautakunta 97 30.10.2013 Kaupunginhallitus 338 04.11.2013 Nyhkälän koulun pääpiirustusten hyväksyminen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5/ YHTEISEN SRK-PALVELUN JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5/ YHTEISEN SRK-PALVELUN JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 1 (9) AIKA tiistai klo 17.00 PAIKKA Palokan kirkko, opintosali, Rovastintie 8 Käsiteltävät asiat 48 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 49 Työjärjestyksen hyväksyminen 50 Pöytäkirjan tarkastajien

Lisätiedot

4 48 Lausunto luottamushenkilöorganisaatiota tarkastelevan työryhmän loppuraportista (liite)

4 48 Lausunto luottamushenkilöorganisaatiota tarkastelevan työryhmän loppuraportista (liite) JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5/2018 1 AIKA 11.10.2018 klo 18.00 PAIKKA Sivu / Neulaskodilla, Pihkatie 4, Keljonkangas Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 44 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 10/

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 10/ JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 10/2016 1 AIKA tiistaina klo 16.30 17.35 PAIKKA Innova I:n kokoushuone, Piippukatu 11 JÄSENET/LÄSNÄ Varsinaiset jäsenet Henkilökohtaiset varajäsenet Viitala Arto, puh.joht.

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5/ Alenius-Taipalus Anu. Eerola Matti 1-9 klo Mäkinen Riitta Taylor Samuel.

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5/ Alenius-Taipalus Anu. Eerola Matti 1-9 klo Mäkinen Riitta Taylor Samuel. JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5/2017 1 1.12.2017 KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 19.12.2017 Kokousaika tiistai 19.12.2017 klo 18-20.30 Kokouspaikka Palokan kirkko, kirkkotori, Rovastintie 8 Jäsenet/varajäsenet

Lisätiedot

4 48 Lausunto luottamushenkilöorganisaatiota tarkastelevan työryhmän loppuraportista (liite)

4 48 Lausunto luottamushenkilöorganisaatiota tarkastelevan työryhmän loppuraportista (liite) JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5/2018 1 AIKA 11.10.2018 klo 18.00 PAIKKA Sivu / Neulaskodilla, Pihkatie 4, Keljonkangas Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 44 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

99 Lehtisaaren maanvuokrasopimusmallin hyväksyminen

99 Lehtisaaren maanvuokrasopimusmallin hyväksyminen 648/2016 99 Lehtisaaren maanvuokrasopimusmallin hyväksyminen Päätösehdotus Yhteinen kirkkovaltuusto päättää hyväksyä Lehtisaaren maanvuokrasopimusmallin ja valtuuttaa kiinteistöjohtaja Kai Heinosen tekemään

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 9 18.03.2014 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 14 24.04.2014 Kunnanhallitus 216 12.05.2014 Valtuusto 36 26.05.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 11/

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 11/ JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 11/2017 1 7.12.2017 KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 13.12.2017 AIKA keskiviikkona 13.12.2017 klo 16.30-20.25 PAIKKA Palokan kirkko, kirkkotori, Rovastintie 8 JÄSENET/LÄSNÄ Varsinaiset

Lisätiedot

KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELUN JATKAMINEN

KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELUN JATKAMINEN Sivistyslautakunta 52 27.09.2007 Joutsan kunnanhallitus 4 08.10.2007 Kunnanvaltuusto 57 22.10.2007 Sivistyslautakunta 5 19.02.2008 Joutsan kunnanhallitus 62 04.03.2008 Kunnanvaltuusto 18 10.03.2008 Joutsan

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA Hannu Luostarinen Marjut Niemelä. Aira Pöllänen Marjo Ruokolainen

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA Hannu Luostarinen Marjut Niemelä. Aira Pöllänen Marjo Ruokolainen MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Keskiviikkona klo 19.00 20.20 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Eevaliisa Tikkanen puheenjohtaja Kari Rytkönen varapuheenjohtaja Pauli Hujanen

Lisätiedot

Nyhkälän harjunalueen lähiliikuntapaikan maanrakennustyön urakoitsijan valinta

Nyhkälän harjunalueen lähiliikuntapaikan maanrakennustyön urakoitsijan valinta Tekninen lautakunta 53 01.06.2017 Kaupunginhallitus 154 05.06.2017 Kaupunginvaltuusto 70 19.06.2017 Nyhkälän harjunalueen lähiliikuntapaikan maanrakennustyön urakoitsijan valinta 165/10.03.01/2016 Tekninen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2018 1 (1) 67 18.9.2018 75 9.10.2018 80 Asianro 3997/02.02.00/2018 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2019 talousarvion laadinnan valmistelutilanne historia 18.9.2018

Lisätiedot

/6. Kiinteistöstrategian päivitys

/6. Kiinteistöstrategian päivitys 1/6 Kiinteistöstrategian päivitys 17.11.2015 2/6 Kiinteistöstrategian tausta Jyväskylän seurakunnan kirkkovaltuusto hyväksyi 9.3.2010 kiinteistöstrategian vuosille 2010 2020. Kirkkoneuvosto nimesi kokouksessaan

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/ YHTEISEN SRK-PALVELUN JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/ YHTEISEN SRK-PALVELUN JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 1 (5) AIKA keskiviikko klo 17.00-18.30 PAIKKA Aseman Pysäkki, kokoontumistila, Hannikaisenkatu 29 Käsiteltävät asiat 88 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 89 Työjärjestyksen hyväksyminen 90 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Kaupungin virastotalo, Maaherrankatu 9-11, kokoushuone 3, 3. krs. 10 Mikkelin kaupungin taidemuseokiinteistön ns. graniittitalon myyminen

Kaupungin virastotalo, Maaherrankatu 9-11, kokoushuone 3, 3. krs. 10 Mikkelin kaupungin taidemuseokiinteistön ns. graniittitalon myyminen Mikkeli Pöytäkirja 3/2017 1 (8) Aika 09.03.2017, klo 16:30-17:18 Paikka Kaupungin virastotalo, Maaherrankatu 9-11, kokoushuone 3, 3. krs Käsitellyt asiat 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 9 Pöytäkirjan

Lisätiedot

YHALL Valmistelija: Kari Puumalainen p , Matti Kauppinen p

YHALL Valmistelija: Kari Puumalainen p , Matti Kauppinen p Yhtymähallitus 80 17.09.2014 Yhtymävaltuusto 18 17.12.2014 Yhtymähallitus 83 07.10.2015 Yhtymävaltuusto 14 27.10.2015 ASEVELIKATU 4:N PERUSKORJAUS- JA UUDISRAKENNUSHANKE YHALL 17.09.2014 80 Valmistelija:

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/ YHTEISEN SRK-PALVELUN JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/ YHTEISEN SRK-PALVELUN JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 (5) AIKA torstai klo 17.00 PAIKKA Palokan kirkko, opintosali, Rovastintie 8 Käsiteltävät asiat 88 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 89 Työjärjestyksen hyväksyminen 90 Pöytäkirjan tarkastajien

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Ote pöytäkirjasta 1. Vanhankylän alakoulun laajennus- ja peruskorjaustyön suunnitelmaluonnosten hyväksyminen

Ulvilan kaupunki Ote pöytäkirjasta 1. Vanhankylän alakoulun laajennus- ja peruskorjaustyön suunnitelmaluonnosten hyväksyminen Ulvilan kaupunki Ote pöytäkirjasta 1 Tekninen lautakunta 89 09.12.2014 Vanhankylän alakoulun laajennus- ja peruskorjaustyön suunnitelmaluonnosten hyväksyminen 42/10.03.02.00/2014 Tekninen lautakunta 89

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 27 Kirkkoneuvosto 25.10.2007 71750 MAANINKA PÖYTÄKIRJA 06.11.2007

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 27 Kirkkoneuvosto 25.10.2007 71750 MAANINKA PÖYTÄKIRJA 06.11.2007 MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 27 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Tiistai klo 18.30 20.30 Paikka Virastotalo Läsnä Arto Penttinen kirkkoherra, puheenjohtaja Pauli Hujanen varapuheenjohtaja Hannu Luostarinen

Lisätiedot

KITEEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2018 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2018 Sivu 20/27

KITEEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2018 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2018 Sivu 20/27 Sivu 20/27 Aika Tiistai 27.11.2018 klo 19.00 19.40 Paikka Kiteen seurakuntakeskus, Kappelintie 4, Kitee Läsnä Kostamo Merja puheenjohtaja Barck Pekka jäsen Harinen Tuula Hirvonen Kirsi Hirvonen Ville Hämäläinen

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne Kaupunginhallitus 195 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 59 15.06.2015 Kaupunginhallitus 278 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 21.09.2015 Kaupunginhallitus 232 06.06.2016 Kemijärven kaupungin organisaatio- ja

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 33 28.11.2013 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 2 03.02.2014 Kunnanhallitus 67 10.02.2014 Valtuusto 19 24.02.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014

Lisätiedot

AIKA torstai kello 17:00 PAIKKA Tellervonkatu Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

AIKA torstai kello 17:00 PAIKKA Tellervonkatu Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 10 /2016 1 AIKA torstai 10.11.2016 kello 17:00 PAIKKA Tellervonkatu 5 155 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 156 Työjärjestyksen hyväksyminen ja sihteerin valinta

Lisätiedot

SAVONLINNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 Kerimäen kappeliseurakunnan kappelineuvosto 15.4.2015 Sivu 19

SAVONLINNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 Kerimäen kappeliseurakunnan kappelineuvosto 15.4.2015 Sivu 19 kappelineuvosto 15.4.2015 Sivu 19 Kokousaika: Keskiviikko 15.4.2015 klo 16.30 18.50 Kokouspaikka: Kerimäen seurakuntakoti Saapuvilla olleet jäsenet: Lamberg Jani, puheenjohtaja Hannonen Tapani, vara puh.joht.

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) 30 Asianro 459/10.03.02.04/2017 Eteneminen Melalahden koulun tilaratkaisussa Opetusjohtaja Leena Auvinen Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen

Lisätiedot

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18.

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18. Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 8.12.2015 Kokoustiedot Aika Maanantaina 14.12.2015 kello 18.00 Käsiteltävät asiat Paikka Lomahotelli Jämin kokoustila 301 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Valtuustoaloite Hietanen Matti ym. / Koillis-Lapin Sähkön siirtohinnat. Uusi sähkömarkkinalaki astui voimaan Sähkömarkkinalain mukaan:

Valtuustoaloite Hietanen Matti ym. / Koillis-Lapin Sähkön siirtohinnat. Uusi sähkömarkkinalaki astui voimaan Sähkömarkkinalain mukaan: Kaupunginhallitus 144 11.04.2016 Kaupunginvaltuusto 49 30.05.2016 Valtuustoaloite Hietanen Matti ym. / Koillis-Lapin Sähkön siirtohinnat 116/07.073/2016 KH 11.04.2016 144 Valtuustossa 29.2.2016 jätetty

Lisätiedot

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen Tekninen lautakunta 75 18.11.2015 Kunnanhallitus 298 07.12.2015 Kunnanhallitus 175 29.06.2016 Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen

Lisätiedot

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh ) Tekninen lautakunta 78 09.08.2016 Kunnanhallitus 267 22.08.2016 Valtuusto 55 29.08.2016 Valtuusto 2 30.01.2017 MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE 494-403-155-46 429/6/63/631/2016 Teknltk 09.08.2016

Lisätiedot

YHALL Valmistelija: Kari Puumalainen p , Matti Kauppinen p

YHALL Valmistelija: Kari Puumalainen p , Matti Kauppinen p Yhtymähallitus 80 17.09.2014 Yhtymävaltuusto 18 17.12.2014 Yhtymähallitus 83 07.10.2015 Yhtymävaltuusto 14 27.10.2015 Yhtymähallitus 97 28.10.2015 Yhtymähallitus 102 26.11.2015 ASEVELIKATU 4:N PERUSKORJAUS-

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 2/

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 2/ JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 2/2015 1 AIKA klo 17.30 PAIKKA Tikkakosken kirkko, seurakuntasali, Kirkkokatu 18 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (7) Kiinteistölautakunta Tila/2 21.03.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (7) Kiinteistölautakunta Tila/2 21.03.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (7) 128 Virastotalo K31:n uuden panimoravintolan hankehinnan korotuksen hyväksyminen HEL 2012-012430 T 10 06 00 Päätös päätti myöntää Panimoravintolan toteuttamisen

Lisätiedot

Kannuksen seurakunta Pöytäkirja 6/ (6)

Kannuksen seurakunta Pöytäkirja 6/ (6) Kannuksen seurakunta Pöytäkirja 6/ 1 (6) 28.12. n kokous Aika Torstai 28.12. klo 19.18 20.22 Paikka Pappila, Valtakatu 13, Kannus Läsnä Pajukoski Teija, puheenjohtaja Niemikorpi Antero, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Anu Frosterus jätti yhdessä muiden Karkkilan vihreät valtuustoryhmän valtuutettujen kanssa seuraavan valtuustoaloitteen:

Anu Frosterus jätti yhdessä muiden Karkkilan vihreät valtuustoryhmän valtuutettujen kanssa seuraavan valtuustoaloitteen: Kaupunginvaltuusto 42 25.05.2015 Kaupunginhallitus 131 01.06.2015 Vapaa-aikalautakunta 72 10.11.2015 Vapaa-aikalautakunta 7 02.02.2016 Kaupunginhallitus 26 15.02.2016 Kaupunginvaltuusto 11 14.03.2016 Vastaus

Lisätiedot

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 Kirkkoneuvosto 1

TOIVAKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 Kirkkoneuvosto 1 Kirkkoneuvosto 1 Aika Torstaina 20.2.2014 klo 18.00-20.40 Paikka Uusi pappila Jäsenet (läsnä = ) Raija Häkkinen Reijo Koskinen vpj Pentti Marttinen Sointu Ojonen Marja Korhonen Anneli Torppa Muut Jorma

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O

A S I A L U E T T E L O IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 1 (6) A S I A L U E T T E L O 16. Kokouksen avaus 17. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 18. Pöytäkirjan tarkastajien valinta 19. Ääntenlaskijoiden valinta 20.

Lisätiedot

5 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma / Budget 2018 och ekonomiplan

5 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma / Budget 2018 och ekonomiplan Valtuusto 119 13.11.2017 Kunnanhallitus/Kommunstyrel 5 28.11.2017 sen 5 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien 2018-2020 taloussuunnitelma / Budget 2018 och ekonomiplan 2018-2020 322/02.02.00/2017 KH 267 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 104 13.6.2018 Kaupunginhallitus 236 25.6.2018 Asianro 471/05.11.00/2018 104 Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden kokouspalkkioiden poistaminen ajalla 1.6.2013-31.12.2013.

Luottamushenkilöiden kokouspalkkioiden poistaminen ajalla 1.6.2013-31.12.2013. Kunnanhallitus 98 11.03.2013 Kunnanvaltuusto 37 25.04.2013 Luottamushenkilöiden kokouspalkkioiden poistaminen ajalla 1.6.2013-31.12.2013. 153/01.02.01/2013 Kunnanhallitus 11.03.2013 98 Valmistelija: kunnansihteeri

Lisätiedot

Savonlinnasali Oy:n hakemus euron omavelkaisen lainan takaukseen

Savonlinnasali Oy:n hakemus euron omavelkaisen lainan takaukseen Kaupunginhallitus 78 02.03.2015 Kaupunginvaltuusto 9 30.03.2015 Kaupunginhallitus 280 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 51 15.06.2015 Savonlinnasali Oy:n hakemus 350 000 euron omavelkaisen lainan takaukseen

Lisätiedot

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 4/2015 KIRKKOVALTUUSTO

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 4/2015 KIRKKOVALTUUSTO JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 4/2015 Kokousaika 17.12.2015 klo 18.00 Kokouspaikka Joutsan seurakuntakoti Käsiteltävät asiat 38 Kokouksen avaus 39 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 40 Pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

Vuoden 2014 kiinteistöveroprosenttien määrääminen

Vuoden 2014 kiinteistöveroprosenttien määrääminen Kunnanhallitus 255 28.10.2013 Kunnanvaltuusto 69 11.11.2013 Vuoden 2014 kiinteistöveroprosenttien määrääminen 349/02.03.02/2013 Kunnanhallitus 28.10.2013 255 Valmistelija: kunnansihteeri Eeva Suomalainen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 10/

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 10/ JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 10/2017 1 16.11.2017 KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 22.11.2017 AIKA keskiviikkona 22.11.2017 klo 16.30-20.10 PAIKKA Keltinmäen kirkko, Keltinmäentie 10 JÄSENET/LÄSNÄ Varsinaiset

Lisätiedot

Pöytäkirja

Pöytäkirja Pöytäkirja 4.5.2018 1 Paikka Kh:n kokoushuone Aika: 04.05.2018 klo 8.00 10.17 Läsnä: Tynkkynen Jonne puheenjohtaja (luottamushenkilö) Kristiansson Olli -Pekka jäsen (luottamushenkilö) Mustonen Merja jäsen

Lisätiedot

Vuosi I I I I I I. Käyttö arvonlisäverolliseen liiketoimintaan 100% 100% 100% 100% 4/12 50% 50% 8/12 = 57%

Vuosi I I I I I I. Käyttö arvonlisäverolliseen liiketoimintaan 100% 100% 100% 100% 4/12 50% 50% 8/12 = 57% Esimerkki 1/ Siirtymäsäännökset/ Kiinteistöinvestointi valmistunut 2004 tai sen jälkeen, mutta ennen 1.1.2008/ Arvonlisäverollisen käytön osuus pienenee Vuosi 2005 2006 2007 2008 2009 I I I I I I Käyttö

Lisätiedot

VARKAUDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015. Aro Jorma Heinonen Riitta-Leena Hynninen Kati Jumppainen Pauli Laitinen Pertti (vpj) Paatsola Pauli

VARKAUDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015. Aro Jorma Heinonen Riitta-Leena Hynninen Kati Jumppainen Pauli Laitinen Pertti (vpj) Paatsola Pauli Päivämäärä KIRKKONEUVOSTO 7.5.2015 1 Sivu KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 6.5.2015 klo 17.00 18.00 Paikka Majakan takkahuone, Ahlströminkatu 19 OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aro Jorma Heinonen Riitta-Leena

Lisätiedot

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen.

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen. Joutsan kunnanhallitus 167 09.06.2008 Kunnanvaltuusto 52 30.06.2008 Joutsan kunnanhallitus 202 07.07.2008 Joutsan kunnanhallitus 233 25.08.2008 Joutsan kunnanhallitus 92 16.03.2009 Kunnanvaltuusto 33 30.03.2009

Lisätiedot

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 22.4.2015 klo 18

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 22.4.2015 klo 18 Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen! Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 22.4.2015 klo 18 Tyrnävän kirkossa, käynti sakastin ovesta. Kahvitarjoilu alkaa klo 17.45.

Lisätiedot

Julkipanotodistus Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle kirkkoherran virastossa

Julkipanotodistus Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle kirkkoherran virastossa Viranomainen KOKOUSKUTSU Kirkkoneuvosto 3/2019 Kokousaika Maanantai 1.4.2019 kello 9.00 Kokouspaikka Kemien kirkon kahvio, Tohmajärvi Käsiteltävät asiat 28 Kokouksen avaus 29 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Esteestä pyydämme ilmoittamaan aluesihteeri Leena Syrjälälle, p tai sähköpostitse

Esteestä pyydämme ilmoittamaan aluesihteeri Leena Syrjälälle, p tai sähköpostitse AIKA 04.12.2017 klo 17:00 PAIKKA Koivuniemen leirikeskus Koivuniementie 30 40800 Vaajakoski Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2/69 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3/70 Työjärjestyksen hyväksyminen

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanvaltuusto Nro 10/

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanvaltuusto Nro 10/ KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 10/ 2009 143 Kokousaika 12.11.2009 klo 19.00 19.55 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Valtuutettu Paikalla Paikalla jäsenet (merkintä,

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/ JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2016 1 AIKA torstaina klo 16.00 17.50 PAIKKA Innova, Piippukatu 11 JÄSENET/LÄSNÄ Varsinaiset jäsenet Henkilökohtaiset varajäsenet Eerola Matti, puh.joht. Katainen Eero

Lisätiedot

Tuohela Sirpa jäsen (poissa) Uusitalo Heikki jäsen

Tuohela Sirpa jäsen (poissa) Uusitalo Heikki jäsen 1 KOKOUSAIKA Maanantai 20.11.2017 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA Torikatu, Olohuone KUTSUTUT JÄSENET: Malmberg Erkki puheenjohtaja, kirkkoherra Ylivakeri Paula varapuheenjohtaja Immonen Anna-Kaisa jäsen Järvenpää

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2017 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2017 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 792/02.02.00/2016 157 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2017 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus Sosiaali- ja

Lisätiedot

OULAISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA nro 2/2018 Sivu Kirkkoneuvosto Kaarina Huhtala. Marjatta Kangas

OULAISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA nro 2/2018 Sivu Kirkkoneuvosto Kaarina Huhtala. Marjatta Kangas Kirkkoneuvosto 15.2.2018 18 Kokousaika torstaina 15.2.2018 klo 17.30 17.40 Kokouspaikka virastotalon neuvotteluhuone Saapuvilla Lisäksi läsnä kokouksessa: Arja Aitto-oja kirkkovaltuuston pj. sihteerinä:

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 32 Kirkkoneuvosto 26.10.2009 71750 MAANINKA PÖYTÄKIRJA 09.11.2009

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 32 Kirkkoneuvosto 26.10.2009 71750 MAANINKA PÖYTÄKIRJA 09.11.2009 MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 32 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Maanantai klo 18.30 20.55 Paikka Virastotalo Läsnä Arto Penttinen kirkkoherra, puheenjohtaja Pauli Hujanen varapuheenjohtaja Hannu Luostarinen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 4/ Alenius-Taipalus Anu. Kuusela Eero Koskela Antti. Mäkinen Riitta Uutela Leena.

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 4/ Alenius-Taipalus Anu. Kuusela Eero Koskela Antti. Mäkinen Riitta Uutela Leena. JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 4/2018 1 29.11.2018 KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 11.12.2018 Kokousaika tiistai 11.12.2018 klo 18-21.40 Kokouspaikka Palokan kirkko, kirkkotori, Rovastintie 8 Jäsenet/varajäsenet

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 275. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 275. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 14.09.2015 Sivu 1 / 1 1294/02.07.00/2015 275 Kuhmoisten Hahmajärven leirikeskuksen myynti tarjousten perusteella Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57 04.06.2014 Sivu 1 / 1 4367/10.03.02/2013 57 Lausunto Riilahden toimintakeskuksen peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Nina Hiltunen, puh. 046 877 3466 Eeva-Maija

Lisätiedot

Liitteet 1 kunnanvaltuuston aikaisemmat käsittelyt/salmelan Maja 2 Osakassopimus /Salmelan maja 3 kvalt

Liitteet 1 kunnanvaltuuston aikaisemmat käsittelyt/salmelan Maja 2 Osakassopimus /Salmelan maja 3 kvalt Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 12/2015 1 (5) 123 Kiinteistö Oy Salmelan maja / osakassopimuksen muuttaminen KNGDno-2015-32 Valmistelija / lisätiedot: Johanna Luukkonen johanna.luukkonen@kangasniemi.fi Liitteet

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 17.02.2016 Sivu 1 / 1 5223/2015 14.05.00 18 Espoon vesihuollon toiminta-alueen 2016 hyväksyminen (KH-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Petri Vainio, puh. 050 590 8678 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO KUULUTUS

KIRKKONEUVOSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkoneuvoston 20.09.2016 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 26.09.2016-27.10.2016 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/ JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/2017 1 AIKA klo 19.05 20.25 PAIKKA Tikkakosken kirkko, seurakuntasali, Kirkkokatu 18 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 80 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN MUHOKSEN KUNNASSA ALKAEN

TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN MUHOKSEN KUNNASSA ALKAEN Konsernijaosto 18 28.09.2017 Konsernijaosto 24 18.10.2017 Kunnanhallitus 376 30.10.2017 Valtuusto 88 06.11.2017 TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN MUHOKSEN KUNNASSA 1.1.2018 ALKAEN 587/2.23.232/2014, 192/3.32.336/2015

Lisätiedot

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Kokousaika 14.12.2016 klo 18.00 Kokouspaikka Joutsan seurakuntakoti Käsiteltävät asiat 27 Kokouksen avaus 28 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 29 Pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

HIRVENSALON KOULU JA PÄIVÄKOTI UUDISRAKENTAMINEN. VERTAILU Sivu 2/15

HIRVENSALON KOULU JA PÄIVÄKOTI UUDISRAKENTAMINEN. VERTAILU Sivu 2/15 24.8.2011 Sivu 1/15 Hanke: Hirvensalon koulu ja päiväkoti ALKUPERÄISEN HANKESUUNNITELMAN TILAOHJELMAN SUPISTAMINEN; VAIKUTUKSET HINTAAN JA HALLINTOKUNTIEN TOIMINTAAN Sivu 2/15 HIRVENSALON KOULU JA PÄIVÄKOTI

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus 51 08.02.2016 Kaupunginhallitus 59 22.02.2016 Kaupunginvaltuusto 21 29.02.2016 Hyvinvointipalveluiden palvelualuejohtajan viran täyttäminen 483/02.022/2015 KH 08.02.2016 51 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2011 1 Kirkkoneuvosto 04.05.2011

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2011 1 Kirkkoneuvosto 04.05.2011 PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2011 1 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika: Keskiviikko klo 18.00 19.30 Paikka: Seurakuntatalo Läsnäolo: Jäsenet: Läsnä Poissa Hämäläinen Sari x Kantola Pentti x Varapj Kiljunen

Lisätiedot

Kotka-Kymin seurakunta Pöytäkirja 3/2017 Kirkkovaltuusto 1 (6) Anu Johansson varajäsen

Kotka-Kymin seurakunta Pöytäkirja 3/2017 Kirkkovaltuusto 1 (6) Anu Johansson varajäsen Kirkkovaltuusto 1 (6) Aika: Keskiviikko 11.10.2017, kello 18.00-18.42 Paikka: Helilän seurakuntatalo Läsnä: Heikki J. Oksanen puheenjohtaja Aimo Ilomäki varapuheenjohtaja, poistui klo 18.40, 50 :n käsittelyn

Lisätiedot

Kiinteistötoimisto, Verhonkatu 25-27, Hämeenlinna. Läsnä Antti Hieta puheenjohtaja Marja-Leena Nykänen varapuheenjohtaja.

Kiinteistötoimisto, Verhonkatu 25-27, Hämeenlinna. Läsnä Antti Hieta puheenjohtaja Marja-Leena Nykänen varapuheenjohtaja. KIINTEISTÖ- JA HAUTAUSTOIMEN JOHTOKUNTA Sivu 1 Kokousaika Tiistai 23.10.2018 kello 18.00 19.41 Kokouspaikka Kiinteistötoimisto, Verhonkatu 25-27, Hämeenlinna Läsnä Antti Hieta puheenjohtaja Marja-Leena

Lisätiedot

OUTOKUMMUN SEURAKUNTA ESITYSLISTA NRO 2/2010 KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA Sivu

OUTOKUMMUN SEURAKUNTA ESITYSLISTA NRO 2/2010 KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA Sivu KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA Sivu 8 KOKOUSAIKA Tiistai kello 17.30-19.10 KOKOUSPAIKKA Outokummun seurakunnan seurakuntasali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kaapo Björklund, puheenjohtaja Anneli Hintikka Pekka Laakkonen

Lisätiedot

Esteestä pyydämme ilmoittamaan aluesihteeri Leena Syrjälälle, p tai sähköpostitse

Esteestä pyydämme ilmoittamaan aluesihteeri Leena Syrjälälle, p tai sähköpostitse AIKA 04.02.2016 klo 18.00 PAIKKA Vaajakosken kirkko Kirkkotie 11 40800 Vaajakoski Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2/13 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3/14 Työjärjestyksen hyväksyminen 3/15

Lisätiedot

AURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2014 Kirkkoneuvosto /7. MUUT Tarja Ihamäki, talouspäällikkö, sihteeri

AURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2014 Kirkkoneuvosto /7. MUUT Tarja Ihamäki, talouspäällikkö, sihteeri 1/7 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Torstai 18.12.2014 klo 18.00 Paikka LÄSNÄ Virastotalo Äärelä Torsti, pj Hafrén Leena Loukonen Terttu Mäki Kaija Lindholm Minna Isotalo Timo MUUT Tarja Ihamäki, talouspäällikkö,

Lisätiedot

SOTKAMON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:O1 /2015 Kirkkovaltuusto 1 ( 5 )

SOTKAMON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:O1 /2015 Kirkkovaltuusto 1 ( 5 ) Kirkkovaltuusto 1 ( 5 ) Kokouksen aika Keskiviikko 21.1.2015 klo 18.10 20.13 Paikka Vuokatin kirkko Läsnä Mustonen Teuvo puheenjohtaja 1-4 Mustonen Tuomo puheenjohtaja 5-18 Diukman Sanna Juntunen Pirjo

Lisätiedot

Saunamaan ja Ukkohallan asemakaavan muutos ja laajennus kortteleissa 61 ja 82

Saunamaan ja Ukkohallan asemakaavan muutos ja laajennus kortteleissa 61 ja 82 Ympäristölautakunta 92 21.11.2013 Maankäyttötoimikunta 7 18.03.2014 Maankäyttötoimikunta 30 19.08.2014 Ympäristölautakunta 19 31.03.2015 Ympäristölautakunta 33 23.04.2015 Saunamaan ja Ukkohallan asemakaavan

Lisätiedot

OUTOKUMMUN SEURAKUNTA ESITYSLISTA NRO 9 /2010 KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA Sivu 50 16.11.2010

OUTOKUMMUN SEURAKUNTA ESITYSLISTA NRO 9 /2010 KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA Sivu 50 16.11.2010 KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA Sivu 50 KOKOUSAIKA Tiistai kello 17.30-20.10 KOKOUSPAIKKA Outokummun seurakunnan leirikeskus PELLINMÄKI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kaapo Björklund, puheenjohtaja Anneli Hintikka

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 9

LAMMIN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 9 Sivu 1 Kokousaika Maanantaina 12.12.2016 klo 17 17.35 Kokouspaikka Läsnä Seurakuntatalon kokoushuone Ulvinen Heli, kirkkoherra, puheenjohtaja Hanhimäki Sampo, jäsen Huostila Anja, jäsen Huostila Mari,

Lisätiedot

Seurakuntaneuvoston saapuville määräämät viranhaltijat: Arja Toivanen, sihteeri

Seurakuntaneuvoston saapuville määräämät viranhaltijat: Arja Toivanen, sihteeri Esityslista/Pöytäkirja 1/2019 Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvosto Seurakuntaneuvoston kokous Aika: maanantai 7.1.2019 klo 18 18.59 ja luottamushenkilöiden PEREHDYTTÄMISKOULUTUS n. klo 19-20 Paikka:

Lisätiedot

Luksian Nummentien kiinteistön ja Harjun koulun vaihtokauppa

Luksian Nummentien kiinteistön ja Harjun koulun vaihtokauppa Kaupunginhallitus 133 08.05.2017 Kaupunginvaltuusto 74 17.05.2017 Luksian Nummentien kiinteistön ja Harjun koulun vaihtokauppa 509/10.03.02/2017 KH 08.05.2017 133 Kaupunginhallituksen asettama kouluverkkoryhmä

Lisätiedot

YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2018 1

YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2018 1 YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2018 1 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantaina 29.1.2018 klo 18 Paikka Bäckman Läsnä Arhio Kaija, poissa Haaga Taru Haapakoski Paula Hannula Sirpa Hautala Jukka

Lisätiedot

Pakilan seurakuntaneuvosto

Pakilan seurakuntaneuvosto Palosuontie 1 00660 Helsinki (09) 2340 5500 pakila.srk@evl.fi www.helsinginseurakunnat.fi/pakila Pakilan seurakuntaneuvosto kokous 1/ 2013 aika tiistaina klo 18.30 paikka Hyvän Paimenen kirkko, Paimensali,

Lisätiedot

TÖÖLÖN SEURAKUNNAN PÖYTÄKIRJA 2/2011 SEURAKUNTANEUVOSTO

TÖÖLÖN SEURAKUNNAN PÖYTÄKIRJA 2/2011 SEURAKUNTANEUVOSTO TÖÖLÖN SEURAKUNNAN PÖYTÄKIRJA 2/2011 SEURAKUNTANEUVOSTO Aika: 9.2.2011 kello 18.15-22.00 Paikka: Läsnä. Seurakuntakoti, Runeberginkatu 39 A Naukkarinen Auvo, puheenjohtaja Ahokas Lari Akaan-Penttilä Aulikki

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta

Sonkajärven kunnan lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta Kunnanhallitus 84 18.02.2013 Kunnanvaltuusto 29 28.02.2013 Sonkajärven kunnan lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta 100/00.04.01/2013 Kunnanhallitus 18.02.2013 84 Valmistelija: kunnanjohtaja Simo Mäkinen

Lisätiedot

VARKAUDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2013

VARKAUDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2013 Päivämäärä KIRKKONEUVOSTO 6.6.2013 1 Sivu KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 5.6.2013 klo 17.30-19.00 Paikka Puurtilan seurakuntakoti, Murhilahdentie 94 OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Ahonen Kauko Aro Jorma

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 105 10.6.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 218 6.11.2013 Kaupunginhallitus 84 29.3.2016 Asianro 677/04.03.01/2013 33 Valtuutettu Mika Koiviston

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 68. 68 Lausunto Espoo Catering -liikelaitoksen keskuskeittiötä koskevan hankesuunnitelman päivityksestä

Espoon kaupunki Pöytäkirja 68. 68 Lausunto Espoo Catering -liikelaitoksen keskuskeittiötä koskevan hankesuunnitelman päivityksestä 20.05.2015 Sivu 1 / 1 1959/10.03.02/2012 68 Lausunto Espoo Catering -liikelaitoksen keskuskeittiötä koskevan hankesuunnitelman päivityksestä Valmistelijat / lisätiedot: Reijo Ahtiainen, puh. 050 365 3809

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

KIRKKONEUVOSTON KOKOUS IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2014 1 (9) KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Käsiteltävät asiat 209 Kokouksen avaus 210 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 211 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 212 Ääntenlaskijoiden

Lisätiedot

Kaupunginhallitus merkitsee hallinto-oikeuden päätökset tietoonsa.

Kaupunginhallitus merkitsee hallinto-oikeuden päätökset tietoonsa. Kaupunginhallitus 6 16.01.2017 Kaupunginhallitus 15 23.01.2017 Kaupunginvaltuusto 1 29.01.2017 Kunnallisvalitus / Outi McDonald, Olli Mustonen 1635/33/2012, 553/10/2010 KH 16.01.2017 6 Helsingin hallinto-oikeus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 9. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 9. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 20.01.2016 Sivu 1 / 1 4185/2013 10.03.01 9 Kuusiniemi -nimisen kadun katusuunnitelman hyväksyminen (palautettu valmisteluun 18.12.2013) Valmistelijat / lisätiedot: Vesa Raimesalo, puh.

Lisätiedot

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1(5) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1(5) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1(5) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika Tiistai klo 17.00 18.16 Paikka Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali Jäsenet, läsnä Gärdström Keijo pj. 1 5 Ainali

Lisätiedot

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 4/2014 SIVU 15/2014. PAIKKA Seurakuntakeskus, os. Latokartanontie 5

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 4/2014 SIVU 15/2014. PAIKKA Seurakuntakeskus, os. Latokartanontie 5 KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 4/2014 SIVU 15/2014 AIKA Tiistai 30.9.2014 klo 18.00 18.32 PAIKKA Seurakuntakeskus, os. Latokartanontie 5 Aakula Kari Haikka Juha Hietanen Markku Hjerppe Ilkka Jokinen Kaarina

Lisätiedot

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIINTEISTÖ JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 SIVU 01/2017

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIINTEISTÖ JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 SIVU 01/2017 KIINTEISTÖ JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 SIVU 01/2017 AIKA Torstaina 9.3.2017 klo 17 18.45 PAIKKA Oriveden seurakuntakeskus, kokoushuone LÄSNÄ AAKULA Kari kirkkoneuvoston varapj. HAIKKA Juha, saapui paikalle

Lisätiedot