Valtiovarainministeriölle Dnro 04/ (6)
|
|
- Kaarina Mäkinen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Valtiovarainministeriölle Dnro 04/ (6) valtiovarainministerio@vm.fi anu.rajamaki@vm.fi Lausuntopyyntönne: VM169:00/2017; VM/2394/ /2017, LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSEKSI ELINKEINOTULON VEROTTAMISESTA ANNETUN LAIN, TU- LOVEROLAIN JA MAATILATALOUDEN TULOVEROLAIN MUUTTAMISEKSI Suomen Asianajajaliitto (jäljempänä Asianajajaliitto ) kiittää mahdollisuudesta lausua hallituksen esitysluonnoksesta korkovähennysrajoitussäännösten muuttamiseksi. 1 Yhteenveto Korkomenojen vähennyskelpoisuutta Suomessa on rajoitettu EVL 18 a :ssä olevalla säännöksellä, jota on sovellettu verovuodesta 2014 lukien. Nyt ehdotetut muutokset perustuvat pääosin veron kiertämisen estämistä koskevaan direktiiviin (ATAD I). HEluonnoksessa korkovähennysrajoituksia ehdotetaan kuitenkin tiukennettavaksi enemmän kuin direktiivissä edellytetään. HE-luonnos on direktiivin edellyttämää tasoa tiukempi esimerkiksi seuraavilta osin: 3 milj. euron rajaa ehdotetaan sovellettavaksi ns. safe harbour -sääntönä vain muihin kuin etuyhteyslainoihin. Etuyhteyslainoihin ehdotetaan sovellettavaksi direktiivin vaatimuksia tiukempia korkovähennysrajoituksia, minkä lisäksi etuyhteyslainan määritelmää ehdotetaan laajennettavaksi. Tasevapautustesti ehdotetaan poistettavaksi. Käyttämättä jääneen korkokapasiteetin siirtymistä käytettäväksi seuraavina vuosina ei ehdoteta. Infrastruktuurihankkeita ja rahoitusalaa ei ehdoteta rajattavaksi säännöksen soveltamisalan ulkopuolelle. Siirtymäsäännöstä ei ehdoteta, jolloin uusia tiukempia säännöksiä sovellettaisiin myös ennen otettuihin tai muutettuihin lainoihin.
2 2 (6) Lausuntonaan Asianajajaliitto ehdottaa HE-luonnokseen tehtäväksi seuraavat muutokset: Korkomenojen EVL 18 a :ssä olevaa määritelmää tulisi tarkistaa. Lisäksi hallituksen esityksen perusteluja tulisi määritelmän osalta täsmentää. Korkotulojen määritelmä tulisi ottaa lakiin ja sen tulisi olla mahdollisimman symmetrinen EVL 18 a :ssä olevan korkomenon määritelmän kanssa. Etuyhteyslainojen ja muiden lainojen korkojen verokohtelu tulisi yhtenäistää, ja 3 milj. euron rajaa tulisi soveltaa ns. safe harbour -sääntönä kaikkien lainojen nettokorkomenoihin. EBITD-rajan nostamista direktiivin sallimaan 30 prosenttiin sekä ns. vanhojen lainojen rajaamista säännöksen soveltamisalan ulkopuolelle tulisi harkita. Mikäli etuyhteyslainojen ja muiden lainojen korkojen erilaista verokohtelua pidettäisiin perusteltuna, etuyhteyslainojen määritelmä tulisi säilyttää nykyisellään, mutta EVL 18 a :n 6 momentissa oleva rinnastus tulisi poistaa. Pykälään tulisi sisällyttää tasevapautussäännös. 2 Korkomenon määritelmää tulisi täsmentää ja hallituksen esityksessä olevia perusteluja laajentaa HE-luonnoksessa EVL 18 a :ään ehdotetaan sisällytettäväksi korkomenon käsite. Säännöksen mukaan korkomenolla tarkoitettaisiin korkorajoitussäännöstä sovellettaessa "kaikenlaisen velan korkomenoja ja rahoituksen hankinnan yhteydessä kertyviä menoja taloudellisesti vastaavia menoja". Kuten HE-luonnoksessa on mainittu, direktiivissä käytetään käsitettä borrowing cost, jota voidaan määritelmän sisältö huomioon ottaen pitää HE-luonnoksessa käytettyä käsitettä korkomeno selkeämpänä. Vaikka EVL 18 a :ssä todetaankin korkomenon määrittelyn koskevan nimenomaan korkomenon käsitettä tässä pykälässä, saman käsitteen tai helposti toisiinsa sekoitettavien käsitteiden käyttämistä verolainsäädännössä erilaisissa merkityksissä tulisi välttää. Koron käsite on yleensä huomattavasti EVL 18 a :ssä olevaa määritelmää suppeampi, mistä syystä Asianajajaliiton mielestä tulisi harkita korkomenon käsitteen korvaamista EVL 18 a :ssä jollain toisella käsitteellä. Esimerkiksi käsite rahoitusmeno olisi korkomeno -käsitettä kuvaavampi. HE-luonnoksen perusteluissa ei ole tarkemmin määritelty, mitä tarkoitetaan rahoituksen hankinnan yhteydessä kertyviä menoja taloudellisesti vastaavilla menoilla. Sen sijaan HE-luonnoksessa mainitaan määritelmän perustuvan direktiiviin. Hallituksen esityksen perusteluihin tulisi ottaa vähintään direktiivissä oleva esimerkkiluettelo määritelmän piiriin kuuluvista eristä. Rahoituksen hankintaan liittyviä välittömiä menoja ovat esimerkiksi rahoittajan lainana myöntämisestä perimät järjestely- ja muut vastaavat palkkiot. Direktiivin perusteella näiden kuuluminen rajoitusten piiriin vaikuttaa selvältä. Rahoittaja saattaa periä kuitenkin myös sellaisia palkkioita, joiden liittyminen rahoituksen hankintaan on etäisempi, kuten palkkioita lainaehtoja muutettaessa tai velallisen maksaessa lainan
3 3 (6) takaisin ennenaikaisesti. Lisäksi esimerkiksi yrityskauppatilanteissa rahoituksen hankinnasta aiheutuu velalliselle muitakin kuluja, kuten esimerkiksi DD-kuluja ja/tai neuvonantajien palkkiokuluja. Tällaisten erien rajautuminen korkorajoitussäännöksen soveltamisalan ulkopuolelle tulisi tulkintakysymysten välttämiseksi mainita hallituksen esityksen perusteluissa. 3 Korkotulojen käsite tulisi määritellä laissa ja säätää mahdollisimman symmetriseksi korkomenon käsitteen kanssa HE-luonnoksessa ehdotetaan, että korkotulon määritelmää ei oteta lakiin. Määritelmän puuttuminen lisää epätietoisuutta siitä, miten korkovähennysrajoitusten kannalta olennainen menoerä eli nettokorkomenot määritellään. HE-luonnoksen mukaan direktiiviin kirjattu korkotulon määritelmä ei poikkea nykyisestä kansallisesta sääntelystä. Nimenomaista säännöstä korkotulon määritelmästä ei verolainsäädännössä kuitenkaan ole, ja HE-luonnoksen perusteella jää epäselväksi, mihin sääntelyyn eritysluonnoksessa viitataan. Pidämme tärkeänä, että laissa määritellään mahdollisimman selkeästi ja yksiselitteisesti nettokorkomenojen laskemisen kannalta olennaiset erät. Tästä syystä myös korkotulon käsite tulisi ottaa lakiin ja selvittää käsitteen sisältöä hallituksen esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa. Korkotulon käsite tulisi säätää mahdollisimman symmetriseksi korkomenon käsitteen kanssa. Direktiivi sallii, että lainamenosta vähennetään saadut korot sekä niihin verrattavissa olevat veronalaiset tulot (other economically equivalent taxable revenues). Kun esimerkiksi rahoitusleasingissä leasingmaksujen korko-osuus sisällytetään korkomenoihin, myös leasingmaksujen saajan verotuksessa saatujen leasingmaksujen korko-osuus tulisi sisällyttää korkotuloihin. Samoin esimerkiksi saatavien kurssivoitot tulisi sisällyttää korkotuloihin, kun vastaavasti lainojen kurssitappiot ovat korkomenoja. Lisäksi esimerkiksi saatujen takauspalkkioiden sisällyttäminen korkotuloihin verrattaviin tuloihin tulisi selventää hallituksen esityksessä. Kun korkotuloihin sisällytetään korkotuloihin taloudelliselta luonteeltaan rinnastettavissa olevat tulot, myös käytetyn korkotulon käsitteen korvaamista jollain käsitteen sisältöä paremmin kuvaavalla termillä tulisi harkita. Esimerkiksi rahoitustulo voisi olla käsitteenä sen sisältöä paremmin kuvaava. 4 Etuyhteyslainojen korkojen erilainen verokohtelu tulisi poistaa ja kaikkiin lainoihin soveltaa direktiivin sallimaa 3 milj. euron rajaa safe harbour -sääntönä HE-luonnoksessa ehdotetaan nykyisen euron rajan määrän ja luonteen säilyttämistä. Siten nettokorkomenot ovat verovuonna vähennyskelpoisia, jos ne ovat verovuonna enintään euroa. Edellä mainitun määrän ylittävät nettokorkomenot eivät ole vähennyskelpoisia siltä osin kuin ne ylittävät 25 % verotuksellisesta EBITD:sta, mutta muiden kuin etuyhteysvelkojen nettokorkomenoista on aina vähennyskelpoista 3 milj. euroa. Asianajajaliiton kannan mukaan sama 3 milj. euron vähimmäisraja safe harbour - sääntönä tulisi säätää sekä etuyhteyskorkoihin että ei-etuyhteyskorkoihin.
4 4 (6) Edellä mainitun euron rajan säilyttäminen entisellään merkitsee korkovähennysrajoitusten kiristämistä myös etuyhteyslainojen osalta, sillä aikaisempaa laajempi korkomenon määritelmä koskee myös etuyhteyslainojen korkomenoja. Hallituksen esityksen perusteluissa säännöksen kiristämistä ei ole mitenkään perusteltu. Kahden eri vähimmäisrajan säätäminen sekä näiden rajojen erilainen soveltaminen monimutkaistaa säännöstä tarpeettomasti. Tämä käy ilmi myös HE-luonnoksen sivulla 44 olevasta laskuesimerkistä. Jo nykyisellään korkorajoitussäännöksen sisältö on monimutkainen, kun vähennyskelpoisten korkojen määrä lasketaan kaikkien nettokorkomenojen määrän perusteella, vaikka vähennysrajoitukset kohdistuvat vain etuyhteyslainoihin. Vähennyskelpoisen määrän laskeminen erikseen etuyhteyslainoille ja muille lainoille tekisi säännöksestä vielä nykyistäkin monimutkaisemman. Kahden eri euromääräisen rajan erilainen soveltaminen tekee myös vähennyskelvottomien korkojen myöhempien vuosien vähennysoikeuden laskemisesta hyvin monimutkaista. HE-luonnoksen perusteluissakin on todettu, että jatkossa olisi seurattava vähentämättä jääneiden korkomenojen määrää erikseen etuyhteyslainojen korkojen ja muiden kuin etuyhteyslainojen korkojen osalta. Lisäksi joka vuosi vähennettävissä olevat määrät, eli vähentämättä jääneiden korkomenojen käyttäminen, olisi laskettava erikseen etuyhteyskoroille ja muille koroille. Asianajajaliiton näkemyksen mukaan säännöksen ehdotettu sisältö on kohtuuttoman monimutkainen. Korkovähennysrajoitusten tehokkuus ei edellytä HE-luonnoksen kaltaista monimutkaista laskentajärjestelmää ylläpitävää säännöstä. Verolainsäädännön pysyvyys edistää oikeusvarmuutta, mistä syystä alarajaa ei tule asettaa yksinomaan nykyisen historiallisen alhaisen korkotason perusteella. Ottaen huomioon nettokorkomenojen määritelmästä ja rajoitusten ulottumisesta myös eietuyhteyslainoihin aiheutuva vähennysrajoitusten kiristyminen, alarajan määrittäminen direktiivin sallimaan 3 milj. euroon vaikuttaa perustellulta. Uudet korkorajoitussäännökset rajoittavat korkojen vähennyskelpoisuutta merkittävästi aikaisempia säännöksiä enemmän. Siten useiden yritysten verotus ja erityisesti vieraan pääoman ehtoisen rahoituksen kokonaiskustannus kiristyy muutoksen myötä, mikä puolestaan lisää investointien kustannuksia. Muutoksen haitallisten vaikutusten minimoimiseksi Asianajajaliitto pitäisi suotavana, että EBITD-raja nostettaisiin direktiivin sallimaan 30 prosenttiin sekä ns. vanhat lainat rajattaisiin säännöksen soveltamisalan ulkopuolelle. 5 Etuyhteyskorkojen määritelmää ei tulisi laajentaa HE-luonnoksessa ehdotetaan ATAD I:n sallimalla tavalla itsenäisten yritysten jättämistä korkorajoitussäännösten soveltamien ulkopuolelle. Direktiivin tarkoittama etuyhteyssuhde täyttyy jo 25 prosentin omistus- tai äänivaltaosuuden perusteella eli
5 5 (6) huomattavasti alhaisemmalla omistus- ja äänivaltaosuudella kuin esimerkiksi VML 31 :n 2 momentissa määritelty etuyhteyssuhde. HE-luonnoksessa ehdotetaan direktiivissä säädettyä etuyhteysmääritelmän soveltamista myös etuyhteyslainojen määritelmään. Nykyisin korkorajoitusten piirissä olevien etuyhteyslainojen määritelmä määräytyy VML 31 :n 2 momentissa olevan etuyhteysmääritelmän nojalla. ATAD I ei edellytä etuyhteyslainojen korkojen erilaista verokohtelua eikä myöskään säätele etuyhteyslainan määritelmää. Siten HE-luonnoksessa oleva kiristys etuyhteyslainan määritelmään ei perustu ATAD I:ssä olevaan määräykseen. Mikäli etuyhteyslainojen määritelmää halutaan laajentaa nykyisestä, muutosta olisikin perusteltava muilla syillä kuin viittauksella direktiivissä olevaan määritelmään. Asianajajaliiton näkemyksen mukaan etuyhteyslainojen ja muiden lainojen korkojen erilainen verokohtelu monimutkaistaa säännöstä tarpeettomasti, kuten edellä olemme jo perutelleet. Mikäli erilainen verokohtelu halutaan kuitenkin säilyttää, etuyhteyslainojen määritelmä on perusteltua pitää yhdenmukaisena siirtohinnoittelussa käytettävän määritelmän kanssa. ATAD I:ssä oleva etuyhteysyritysten määritelmä on olennainen niille yrityksille, jotka eivät kuulu mihinkään konserniin, ja arvioitaessa korkorajoitussäännösten soveltamispiiriä. Etuyhteyskorkojen määritelmä puolestaan on olennainen nimenomaan konsernisuhteessa. Määritelmät koskevat eri verovelvollisia eikä niiden samankaltaisuudesta ei ole mitään etua. Sen sijaan etuyhteyslainojen ja -korkojen erilaiset määritelmät siirtohinnoittelussa ja korkorajoitussäännöksiä sovellettaessa monimutkaistaa tarpeettomasti useiden konserniin kuuluvien yhtiöiden verotusta. Asianajajaliiton näkemyksen mukaan joka tapauksessa olisi syytä poistaa ehdotetun säännöksen 4 momentti, joka vastaa nykyisin voimassa olevaa EVL 18 a :n 6 momenttia (ns. back-to-back-tilanteet ja lainat, joiden vakuutena on konserniyhtiön saatava). Pankit edellyttävät usein talletusten ja muiden konsernilla olevien saatavien liittämistä vakuuspaketteihin. Nykyinen säännös on hyvin tulkinnanvarainen ja vaikeuttaa vakuuspakettien muodostamista tarpeettomasti. 6 Säännökseen tulisi sisällyttää tasevapautussäännös HE-luonnoksessa tasevapautussäännöksen poistamista perustellaan halulla kiristää korkovähennysrajoituksia sekä nykyisen säännöksen synnyttäneillä tulkintakysymyksillä. Nettokorkomenon käsitteen laajeneminen ja kaikkien korkojen saattaminen rajoitusten piiriin kiristää jo korkovähennystä merkittävästi. Siten lisäkiristyksiin tasevapautussäännöksen poistamisen kautta ei ole tarvetta. Korkorajoitussäännökset liittyvät OECD:n veropohjan rapautumista ja voitonsiirron estämistä koskevaan BEPS-hankkeeseen, ja niiden on tarkoitus olla veron kiertämistä vastaan suunnattu työkalu. Perimmäisenä tarkoituksena ei ole rankaista velkaisia yrityksiä ja jättää ottamatta huomioon korkomenojen vaikutusta verojenmaksukykyyn, vaan puuttua ei-toivottuun verotettavan tulon siirtämiseen matalan verotuksen val-
6 6 (6) tioihin. Tästä näkökulmasta tarkasteltuna tasevapautussäännöksen poistaminen ei ole perusteltua. Verolainsäädännön neutraalisuusvaatimuksen mukaan verosäännösten tulisi vaikuttaa yritysten liiketoimintaa koskeviin päätöksiin mahdollisimman vähän. Tasevapautussäännöksen poistaminen ja konsernilainojen ulkopuolista rahoitusta ankarampi verokohtelu tekisi monissa konserneissa keskitetystä rahoituksen hankinnasta verotuksellisesti epäedullisempaa kuin ulkoisen rahoituksen hankkiminen suoraan jokaiseen konserniyhtiöön. Keskitetty rahoitus on kuitenkin yritykselle yleensä hajautettua rahoitusta edullisempaa. Siten tasetestin poistaminen nostaisi monissa konserneissa rahoituskustannuksia. Mahdolliset tasevapautussäännöksen tulkintakysymykset tulisi poistaa muilla tavoin kuin poistamalla säännös. Korkeimman hallinto-oikeuden antamat ratkaisut ovat jo osaltaan selkiyttäneet oikeustilaa. Lisäksi säännöksen sisältöä voidaan selkiyttää säännöksen sanamuotoa tarkistamalla. Uusien tulkintakysymysten syntymistä voidaan ehkäistä myös hyödyntämällä direktiivin sisältöä ja täsmentämällä säännöksen sisältöä hallituksen esityksen perusteluissa. Helsingissä 26. päivänä helmikuuta 2018 SUOMEN ASIANAJAJALIITTO Jarkko Ruohola Suomen Asianajajaliiton puheenjohtaja, asianajaja LAATI Asianajaja Mika Ohtonen, Roschier Asianajotoimisto Oy, Helsinki Suomen Asianajajaliiton lausunnot valmistellaan oikeudellisissa asiantuntijaryhmissä, joiden toiminnassa on mukana noin 120 asianajajaa. Tämä lausunto on valmisteltu vero-oikeuden asiantuntijaryhmässä.
Kuntaliiton veroennuste
Kuntaliiton veroennuste Taloustorstai 22.3.2018 Jukka Hakola Kuntaliiton veroennustekehikko 1.3.2018 MAKSETTAVA KUNNALLISVERO KOKO MAA, Milj. VEROVUOSI 2016 2017** 2018** 2019** 2020** 2021** Ansiotulo
Aihe: HE 150/2018, Hallituksen esitys eduskunnalle elinkeinoverolain korkovähennysrajoitusta koskevan sääntelyn muuttamisesta.
LAUSUNTO 8.10.2018 Aihe: HE 150/2018, Hallituksen esitys eduskunnalle elinkeinoverolain korkovähennysrajoitusta koskevan sääntelyn muuttamisesta. Finnwatch kiittää verojaostoa mahdollisuudesta kommentoida
Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi elinkeinoverolain korkovähennysrajoitusta koskevan sääntelyn muuttamisesta
1 (10) VEROHALLINTO LAUSUNTO Esikunta- ja oikeusyksikkö PL 325 23.2.2018 00052 VERO Valtiovarainministeriö valtiovarainministerio@vm.fi Viite / Diaarinumero VM169:00/2017 VM/2394/03.01.00/2017 A6/00 00
Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain, tuloverolain ja maatilatalouden tuloverolain muuttamiseksi
Lausunto 1 (6) 26.2.2018 Valtiovarainministeriö Vero-osasto Erityisasiantuntija Anu Rajamäki Lausuntopyyntönne 19.1.2018, VM169:00/2017 Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi elinkeinotulon verottamisesta
Aihe: HE 150/2018, Hallituksen esitys eduskunnalle elinkeinoverolain korkovähennysrajoitusta koskevan sääntelyn muuttamisesta.
LAUSUNTO 8.10.2018 Aihe: HE 150/2018, Hallituksen esitys eduskunnalle elinkeinoverolain korkovähennysrajoitusta koskevan sääntelyn muuttamisesta. Finnwatch kiittää verojaostoa mahdollisuudesta kommentoida
1. Elinkaarihankkeiden verokohtelun muutokset. 2. Korkojen vähennysoikeus ja julkiset infrahankkeet
1. Elinkaarihankkeiden verokohtelun muutokset 2. Korkojen vähennysoikeus ja julkiset infrahankkeet Riskienhallintapäivä 17.5.2018 Henrik Rainio, vs. johtaja Kuntaliitto, kuntatalousyksikkö 1. Elinkaarihankkeiden
Lausunto valtiovarainvarainministeriön vero-osastolle Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä
s.1/5 Valtiovarainministeriö Vero-osasto valtiovarainministerio@vm.fi Asia: Korkovähennysrajoitusta koskeva HE-luonnos, VM169:00/2017 LAUSUNTO KORKOVÄHENNYSTÄ KOSKEVASTA LAKILUONNOKSESTA Yleiset näkökohdat
VANTAAN KAUPUNKI KONSERNIPALVELUT
VANTAAN KAUPUNGIN HUOMIOITA HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSEEN EDUSKUNNALLE ELINKEI- NOVEROLAIN KORKOVÄHENNYSRAJOITUSTA KOSKEVAN SÄÄNTELYN MUUTTAMISESTA ESITYSLUONNOKSEN SISÄLLÖSTÄ Esitysluonnoksessa ehdotetaan,
Valtiovarainministeriölle Dnro 70/2018
Valtiovarainministeriölle Dnro 70/2018 29.10.2018 1(5) valtiovarainministerio@vm.fi antti.sinkman@vm.fi jukka.vanhanen@vm.fi Lausuntopyyntönne: VM146:00/2018, 1.10.2018 LAUSUNTO OSAKESÄÄSTÖTILIN TULOVEROTUSTA
Coffee at Alder & Sound s: Hallituksen esitys korkovähennysoikeuden rajoittamisesta
Coffee at Alder & Sound s: Hallituksen esitys korkovähennysoikeuden rajoittamisesta Reima Linnanvirta Partner Mika Sipilä Associate Alder & Sound Oy Vuorikatu 6 B 23 00100 Helsinki etunimi.sukunimi@aldersound.fi
Luonnos hallituksen esitykseksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain, tuloverolain ja maatilatalouden tuloverolain muuttamisesta
1 Valtiovarainministeriölle Viite: Lausuntopyyntö 19.1.2018, Luonnos hallituksen esitykseksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain, tuloverolain ja maatilatalouden tuloverolain muuttamisesta VM169:00/2017
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 65/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain 33 c :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n sekä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 ja 3
LAUSUNTO Valtiovarainministeriö / Vero-osasto Viite: VM169:00/2017
Valtiovarainministeriö / Vero-osasto valtiovarainministerio@vm.fi Viite: VM169:00/2017 LAUSUNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI ELINKEINOTULON VE- ROTTAMISESTA ANNETUN LAIN, TULOVEROLAIN JA MAATILATALOUDEN
LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSEKSI KORKOMENOJEN VÄHENTÄMISEN RAJOITTAMISESTA VEROTUKSESSA
Valtiovarainministeriölle Lausuntopyyntö VM044:00/2012 LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSEKSI KORKOMENOJEN VÄHENTÄMISEN RAJOITTAMISESTA VEROTUKSESSA Yleisiä näkökohtia Finanssialan Keskusliitto (FK) suhtautuu
Elinkeinoverotus - Konserniverotus 2. Apulaisprof. Tomi Viitala
Elinkeinoverotus - Konserniverotus 2 Apulaisprof. Tomi Viitala Oma pääoma verotuksessa Emoyhtiö voi rahoittaa tytäryhtiötään oman pääoman ehtoisella sijoituksella esim. osakepääomaan, sijoitetun vapaan
Valtiovarainministeriölle
Valtiovarainministeriölle Lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain, tuloverolain 58 :n ja verotusmenettelystä annetun lain 65 :n muuttamisesta Onko
LAUSUNTO. Korkovähennystä koskeva HE-luonnos, VM169:00/2017
LAUSUNTO Korkovähennystä koskeva HE-luonnos, VM169:00/2017 Kiitän valtiovarainministeriötä mahdollisuudesta antaa lausuntoni 19.1.2018 päivätyistä korkomenojen vähennysoikeutta koskevaan sääntelyyn ehdotetuista
1984 vp. - HE n:o 132
1984 vp. - HE n:o 132 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi velkojen korkojen vähennysoikeuden rajoittamisesta verotuksessa annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan,
Hallituksen esitys Eduskunnalle velkojen korkojen vähennysoikeutta verotuksessa koskeviksi muutoksiksi verolainsäädäntöön
1983 vp. - HE n:o 70 Hallituksen esitys Eduskunnalle velkojen korkojen vähennysoikeutta verotuksessa koskeviksi muutoksiksi verolainsäädäntöön ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kansainvälisen kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta annetun lain 3 ja 4 :n, rajoitetusti verovelvollisen tulon ja varallisuuden verottamisesta annetun lain :n
HE 1/2019 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle elinkeinotulon verottamisesta annetun lain ja eräiden muiden verotusta koskevien lakien annettujen lakien voimaantulosäännösten ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
1992 vp - HE 281 ESITYKSEN PÅÅASIALLINEN SISÅLTÖ
1992 vp - HE 281 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi korkotulon lähdeverosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÅÅASIALLINEN SISÅLTÖ Määräaikaisena voimassa olevaa korkotulon lähdeverosta annettua
Hallituksen esitysluonnos koskien elinkeinoverolain korkovähennysrajoitusta koskevan sääntelyn muuttamisesta
Tero Honkavaara Valtiovarainministeriö Lausunto 1 (8) 26.2.2018 Lausuntopyyntönne 19.1.2018 Hallituksen esitysluonnos koskien elinkeinoverolain korkovähennysrajoitusta koskevan sääntelyn muuttamisesta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1990 vp. - HE n:o 249 Hallituksen esitys Eduskunnalle ulkomaisten luottolaitosten Suomessa olevien sivukonttoreiden verotusta koskevaksi lainsäädännöksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan,
HE 91/2016 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain 33 c :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n sekä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN
HE vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 2711996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maaseutuelinkeinolain 27 :n, porotalouslain 41 a :n ja luontaiselinkeinolain 46 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
Uudet korkovähennysrajoitukset meillä ja maailmalla
Uudet korkovähennysrajoitukset meillä ja maailmalla Breakfast at Alder & Sound s Torstai 15.3.2018 klo 9.00-12.00 Sivu 1 Agenda Torstai 15.3.2018 Uudet korkovähennysrajoitukset meillä ja maailmalla 1.
Hallituksen esitysluonnos veronkiertodirektiiviin sisältyvien väliyhteisösäännösten ja yleisen veronkiertosäännöksen kansallisesta täytäntöönpanosta
Tero Honkavaara Valtiovarainministeriö Lausunto 1 (5) 24.8.2018 Lausuntopyyntönne 6.8.2018 Hallituksen esitysluonnos veronkiertodirektiiviin sisältyvien väliyhteisösäännösten ja yleisen veronkiertosäännöksen
Päätös. Laki. tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 205/2008 vp Hallituksen esitys eräiksi metsäverotusta koskeviksi muutoksiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä eräiksi metsäverotusta koskeviksi muutoksiksi (HE 206/2008
Valtiovarainministeriön vero-osastolle
Valtiovarainministeriön vero-osastolle Kiitän mahdollisuudesta saada lausua luonnoksesta hallituksen esitykseksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain muuttamisesta 17.7.2015. Koska lausunnon alaa
Puuttuvat keskeiset taloudelliset tunnusluvut tulee lisätä pykälään.
Finnwatch ry LAUSUNTO Asia: HE 16/2018 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Finnwatch kiittää eduskunnan
Konserniverotus 2 - Konsernirahoitus - Korkovähennysrajoitukset - Lainasaamisten menetykset - Osingot. Apulaisprof. Tomi Viitala
Konserniverotus 2 - Konsernirahoitus - Korkovähennysrajoitukset - Lainasaamisten menetykset - Osingot Apulaisprof. Tomi Viitala Oma pääoma verotuksessa Emoyhtiö voi rahoittaa tytäryhtiötään oman pääoman
Lakimuutoksia yhteisöjen 2019 tuloverotuksessa. Verohallinnon ja ohjelmistotalojen yhteistyöpäivä Lauri Tuomarla, Verohallinto
Lakimuutoksia yhteisöjen 2019 tuloverotuksessa Verohallinnon ja ohjelmistotalojen yhteistyöpäivä 18.5.2018 Lauri Tuomarla, Verohallinto Lakimuutos tulolähdejaossa, yleistä Yhteisöjen verotettava tulo laskettaisiin
Väliyhteisölain muutos (HE 218/2018 vp) Verojaosto Jari Salokoski ja Jaana Mikkola
Väliyhteisölain muutos (HE 218/2018 vp) 7.11.2018 Verojaosto Jari Salokoski ja Jaana Mikkola Väliyhteisölainsäädäntö ja sen tavoite Laki ulkomaisten väliyhteisöjen osakkaiden verotuksesta tuli voimaan
Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 1 (3)
Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 1 (3) Valtiovarainministeriö Karjalainen Tuula PL 28 (Snellmaninkatu 1 A) 00023 VALTIONEUVOSTO 77 Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi elinkeinotulon verottamisesta
Lausunto Valtiovarainministeriön muistiosta yhteisöjen tulolähdejaon poistamisesta
Lausunto 1 (5) SAK 12806 / 2017 Valtiovarainministeriö valtiovarainministerio@vm.fi Snellmaninkatu 1 A, PL 28 00023 Valtioneuvosto Lausuntopyyntönne 30.6.2017 VM123:00/2016 VM/2034/00.01.00.01/2016 Lausunto
Talouspolitiikka Tero Honkavaara 25.5.2012 LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSEKSI KOSKIEN KORKOVÄHENNYSOIKEUDEN RAJOITTAMISTA
Tero Honkavaara LAUSUNTO 1 (5) 25.5.2012 Valtiovarainministeriö Lausuntopyyntönne 12.4.2012 LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSEKSI KOSKIEN KORKOVÄHENNYSOIKEUDEN RAJOITTAMISTA Luonnoksessa hallituksen esitykseksi
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 221/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain, annetun lain sekä eräiden muiden verolakien.
EDUSKUNNAN VASTAUS 221/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain sekä eräiden muiden verolakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle
HE 59/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n muuttamisesta
Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan verojaostolle Asiantuntijalausunto: Professori Marjaana Helminen HE 59/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n muuttamisesta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 161/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tuloverolain 77 :n ja sairausvakuutuslain 33 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan tuloverolain ulkomaantyöskentelystä
Valinnanvapauslain kapitaation ja sote-keskusten laajan palveluvalikoiman on arveltu 1
Finnwatch ry LAUSUNTO Asia: HE 16/2018 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi, näkemys veroraportointia
1994 vp -- IIE 256. elinkeinoyhtymässä tulolähteiden tappiot vähennetään
1994 vp -- IIE 256 flallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tuloverolain ja elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
Korkein oikeus Lausunto 26.09.2018 OH2018/203 Asia: VM183:00/2017 ja VM/1631/03.01.00/2018 Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi
Lausunto RAKLI kiittää mahdollisuudesta lausua otsikkoasiassa.
Lausunto 1 (7) Valtiovarainministeriö valtiovarainministerio@vm.fi Korkovähennysrajoitusta koskeva HE-luonnos, VM169:00/2017 Lausunnon antajasta RAKLI kokoaa yhteen kiinteistöalan ja rakennuttamisen vastuulliset
Esityksessä ehdotetaan, että yhtiöveron hyvityksestä annettuun lakiin tehdään muutokset, jotka johtuvat siitä, että yhteisöjen tuloveroprosentti
1991 vp - HE 64 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi yhtiöveron hyvityksestä annetun lain sekä elinkeinotulon verottamisesta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta
KOMISSION SUOSITUS, annettu , verosopimusten väärinkäytön vastaisten toimenpiteiden täytäntöönpanosta
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.1.2016 C(2016) 271 final KOMISSION SUOSITUS, annettu 28.1.2016, verosopimusten väärinkäytön vastaisten toimenpiteiden täytäntöönpanosta KOMISSION SUOSITUS, annettu 28.1.2016,
Pyydettynä lausuntona esitän kunnioittavasti seuraavaa.
1 Professori Seppo Penttilä Tampereen yliopisto VALTIOVARAINMINISTERIÖLLE Asia: Lausuntopyyntö VM071:00/2015: Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi verotusmenettelystä annetun lain
MIKÄ VEROTUKSESSA MUUTTUU VUONNA 2014?
MIKÄ VEROTUKSESSA MUUTTUU VUONNA 2014? Raimo Immonen senior advisor ASIANAJOTOIMISTO Mitä tulossa ja ja milloin? Hallituksen veropoliittinen linjaus, mm. Varmistettavaa hyvinvointipalveluiden rahoituksen
Hallituksen esitys eduskunnalle elinkeinoverolain korkovähennysrajoitusta koskevan sääntelyn muuttamisesta
KORKOVÄHENNYSRAJOITUS 2019 HE-LUONNOS 22.12.2017 1(55) Hallituksen esitys eduskunnalle elinkeinoverolain korkovähennysrajoitusta koskevan sääntelyn muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
Valtiovarainministeriölle
Valtiovarainministeriölle Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi laeiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain, tuloverolain 58 :n ja verotusmenettelystä annetun lain 65 :n muuttamisesta Valtiovarainministeriö
ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO LAUSUNTO KESKUSKAUPPAKAMARI PERHEYRITYSTEN LIITTO SUOMEN YRITTÄJÄT
ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO LAUSUNTO 18.8.2017 KESKUSKAUPPAKAMARI PERHEYRITYSTEN LIITTO SUOMEN YRITTÄJÄT Valtiovarainministeriö Vero-osasto Asia: VM123:00/2016 LAUSUNTO YHTEISÖJEN TULOLÄHDEJAON POISTAMISTA
LAUSUNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI ELINKEINOTULON VEROTTAMISESTA ANNETUN LAIN, TULOVEROLAIN JA MAATILATALOUDEN TULOVEROLAIN MUUTTAMISESTA
Valtiovarainministeriölle ASIA: VIITE: LAUSUNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI ELINKEINOTULON VEROTTAMISESTA ANNETUN LAIN, TULOVEROLAIN JA MAATILATALOUDEN TULOVEROLAIN MUUTTAMISESTA VALTIOVARAINMINISTERIÖN
HE 245/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhteisöveron
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi verontilityslain ja tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhteisöveron
HE 106/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 106/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 51 b ja 51 d :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi elinkeinotulon
Ajankohtaista verotuksesta. Terhi Järvikare 12.9.2014
Ajankohtaista verotuksesta Terhi Järvikare KHO:2014:119 A Oy sai luxemburgilaiselta pääomistajayhtiöltä 15 milj. euron lainan 2009 ja vaati korkoja vähennettäväksi v. 2009 1,337 milj. euroa Hybridilaina:
1981 vp. n:o 141. ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTö
1981 vp. n:o 141 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 8 :n, maatilatalouden tuloverolain 6 :n ja tulo- ja varallisuusverolain 29 : n muuttamisesta ESITYKSEN
1992 vp - HE 119 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1992 vp - HE 119 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi talletusten ja obligaatioiden veronhuojennuslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että talletusten ja obligaatioiden
Valtiovarainministeriö Viite / Diaarinumero. Valtiovarainministeriön Verohallinnolle osoittama lausuntopyyntö VM058:00/2015.
Lausunto Esikunta- ja oikeusyksikkö PL 325 00052 VERO 25.8.2015 Valtiovarainministeriö Viite / Diaarinumero VH A33/00 00 01/2015 VM058:00/2015 Valtiovarainministeriön Verohallinnolle osoittama lausuntopyyntö
Vero-oikeuden apulaisprofessori Tomi Viitala, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
Vero-oikeuden apulaisprofessori Tomi Viitala, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu tomi.viitala@aalto.fi Eduskunnan verojaostolle Lausunto Asiassa: U 7/2016 vp Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta
EU:n veronkiertodirektiivi
Vero-oikeuden apulaisprofessori Tomi Viitala, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu EU:n veronkiertodirektiivi Euroopan komissio julkisti tammikuussa 2016 toimenpidepaketin veronkierron estämiseksi (anti-tax
Valtiovarainministeriölle
Sivu 1 / 5 Valtiovarainministeriölle Professori Marjaana Helmisen lausunto luonnoksesta 29.6.2018 Hallituksen esitykseksi eduskunnalle sisämarkkinoiden toimintaan suoraan vaikuttavien veron kiertämisen
Veronkierron välttämiseksi annetun direktiivin (ATAD) vaikutuksista pääomasijoitustoimialalle
Veronkierron välttämiseksi annetun direktiivin (ATAD) vaikutuksista pääomasijoitustoimialalle Pääomasijoitusyhdistyksen vero- ja konserniraportoinnin seminaari Taustaa OECD:n Base Erosion and Profit Shifting
VM169:00/2017 Hallituksen esitys eduskunnalle elinkeinoverolain korkovähennysrajoitusta koskevan sääntelyn muuttamisesta
Lausunto 1 (18) VM - valtiovarainministeriö VM169:00/2017 Hallituksen esitys eduskunnalle elinkeinoverolain korkovähennysrajoitusta koskevan sääntelyn muuttamisesta Rahoitusala saatava direktiivin mahdollistamien
Elinkeinoverotus - Konserniverotus 3. Apulaisprof. Tomi Viitala
Elinkeinoverotus - Konserniverotus 3 Apulaisprof. Tomi Viitala Siirtohinnoittelu Siirtohinnoittelulla tarkoitetaan hinnoittelua samaan konserniin kuuluvien yhtiöiden välisissä liiketoimissa Konserninsisäisiä
Asianajotoimisto Heikkilä & Co Helsinki Oy
Helsinki Oy SIIRTOHINNOITTELUA KOSKEVAT SÄÄDÖKSET, SUUNNITTELU JA DOKUMENTOINTI OTM Silja Takalo-Eskola Helsinki Oy Toisiinsa etuyhteydessä olevien yritysten välisten liiketoimien hinnoittelua Kyse konsernin
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Tieliikelaitoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia Tieliikelaitoksesta. Valtion liikelaitoksista annetun
valtionlainojen sekä maatilalain mukaisten korkotukilainojen korko säilyisi tasolla, jolle se on nostettu vuosina 1991 ja 1992.
1993 vp - HE 293 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maaseutuelinkeinolain 59 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan maaseutuelinkeinolakia muutettavaksi niin, että
Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D051482/01 LIITE.
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. heinäkuuta 2017 (OR. en) 11144/17 ADD 1 DRS 48 ECOFIN 635 EF 159 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 6. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro:
direktiivin kumoaminen)
Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta neuvoston direktiiviksi neuvoston direktiivin 2003/48/EY kumoamisesta (säästöjen tuottamien korkotulojen verotuksesta annetun direktiivin kumoaminen)
HE 172/2013 vp. on selkiyttää valtion eläkerahastoa koskevaa sääntelyä ja valtion eläketurvan rahoitusta koskevaa valmistelua valtioneuvostossa.
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi valtion eläkelain ja valtion eläkerahastosta annetun lain 5 ja 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 239/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vakuutusoikeuslain 11 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan vakuutusoikeuslain sivutoimisten jäsenten määräämistä
Valtiovarainministeriölle.
3.12.2018 Dnro 75/2018 1(6) Valtiovarainministeriölle valtiovarainministerio@vm.fi mia.aronen@vm.fi Lausuntopyyntönne: VM177:00/2018, 31.10.2018 LAUSUNTO LUONNOKSESTA ASETUKSEKSI ARVOPAPERIMARKKINALAIN
Lausuntopyyntönne: VM056:00/2014, LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSEKSI JOUKKOLAINANHALTIJOIDEN EDUSTAJAA KOSKEVAKSI LAIKSI YM.
Valtiovarainministeriölle Dnro 41/2016 9.9.2016 1 (6) valtiovarainministerio@vm.fi aki.kallio@vm.fi Lausuntopyyntönne: VM056:00/2014, 1.7.2016 LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSEKSI JOUKKOLAINANHALTIJOIDEN EDUSTAJAA
1994 vp - HE 28 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
1994 vp - HE 28 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion maksuperustelain 1 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion maksuperustelakia selvennettäväksi
Palautelomake 1 (6) 22.5.2012. Julkinen
Palautelomake 1 (6) Määräys ja ohje kiinnitysluottopankkitoimintaa koskevasta lupamenettelystä ja riskienhallinnasta sekä Määräys ja ohje kiinnitysluottopankkitoimintaa koskevasta raportoinnista Kooste
HE 193/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 193/1996 vp esitys Eduskunnalle laiksi kirldcolain muutta Hallituksen misesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolain hallintolainkäyttöä koskevia säännöksiä ehdotetaan tarkistettaviksi sen johdosta,
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
OP-Asuntoluottopankki Oyj LAUSUNTO 1 (7)
OP-Asuntoluottopankki Oyj LAUSUNTO 1 (7) 20.1.2012 Finanssivalvonnalle KIINNITYSLUOTTOPANKKITOIMINTAA KOSKEVA LUPAMENETTELY JA RISKIENHALLINTA SEKÄ RAPORTOINTI Finanssivalvonta on 18.11.2011 pyytänyt lausuntoamme
Lausunto korkovähennysrajoitusta koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta VM169:00/2017
Valtiovarainministeriölle 26.2.2018 Lausunto korkovähennysrajoitusta koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta VM169:00/2017 Valtiovarainministeriö on pyytänyt Suomen pääomasijoitusyhdistykseltä (FVCA)
Sosiaali- ja terveysministeriö Kirjaamo PL VALTIONEUVOSTO. Sosiaali- ja terveysministeriön lausuntopyyntö STM015:00/2015
Lausunto 1 (5) Sosiaali- ja terveysministeriö Kirjaamo PL 33 00023 VALTIONEUVOSTO Sosiaali- ja terveysministeriön lausuntopyyntö STM015:00/2015 Eläketurvakeskuksen lausunto Eläketurvakeskuksen kanta asiakastietolakiin
Korkovähennysrajoitukset elinkeinotulon verotuksessa. Lainsäädäntöneuvos Marianne Malmgrén
Korkovähennysrajoitukset elinkeinotulon verotuksessa Lainsäädäntöneuvos Marianne Malmgrén Tausta Sisältö Yleistä verotuksen merkityksestä kansainväliselle yritystoiminnalle Korkorajoitukset elinkeinotulon
Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
Hansel Oy Lausunto 26.09.2018 Asia: VM183:00/2017 ja VM/1631/03.01.00/2018 Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
1990 vp. - HE n:o 239 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1990 vp. - HE n:o 239 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lasten kotihoidon tuesta annetun lain 5 ja 7 :n sekä lasten kotihoidon tuesta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen
1 Yleistä. 2 Direktiiviehdotuksen jatkokäsittelyn keskeinen sisältö. Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM
Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2016-00212 VO Malmgrén Marianne(VM) 26.04.2016 JULKINEN Asia U-jatkokirje eduskunnalle ehdotuksesta neuvoston direktiiviksi sisämarkkinoiden toimintaan suoraan vaikuttavien
Rahoitusratkaisun vaikutukset Ahvenanmaan asemaan HE 15/2017 vp
Rahoitusratkaisun vaikutukset Ahvenanmaan asemaan HE 15/2017 vp Perustuslakivaliokunta 28.3.2017 Neuvotteleva virkamies Timo Annala Finanssisihteeri Filip Kjellberg Budjettineuvos Petri Syrjänen 1 Valmistelun
GAAR millaisella säännöksellä veron kiertäminen tulee estää jatkossa?
GAAR millaisella säännöksellä veron kiertäminen tulee estää jatkossa? Siru Lönnblad, KTM tohtorikoulutettava, Vaasan yliopisto 14.6.2018, Helsinki Silmäys peruutuspeiliin Yleiset ja erityiset veronkiertosäännökset
Talous- ja raha-asioiden valiokunta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 2011/0314(CNS) 8.6.2012 TARKISTUKSET 8 25 Mietintöluonnos Ildikó Gáll-Pelcz (PE487.846v01-00) ehdotuksesta neuvoston direktiiviksi eri
Korkovähennysrajoitusten vaikutuksista yleisesti
VATT/341/07.01/2018 Korkovähennysrajoitusten vaikutuksista yleisesti Seppo Kari Olli Ropponen VATT Kuuleminen, HE 150/2018, eduskunta, verojaosto 4. 10. 2018 EU:n veronkiertodirektiivin korkovähennysrajoitus
Sl10lA /00/0l..01 L{ SI1!)n(j-~OI<t -/J~I LAUSUNTO /43/2014
Ii OIKEUSMINISTERiÖ Kriminaaltpoliittinen osasto Sl10lA /00/0l..01 L{ SI1!)n(j-~OI
Konsernin tilinpäätös- ja verosuunnittelu. IFRS Forum / 29.5.2012 / Helsinki Risto Walden, KTL, KLT risto@bilanssi.
Konsernin tilinpäätös- ja verosuunnittelu IFRS Forum / 29.5.2012 / Helsinki Risto Walden, KTL, KLT risto@bilanssi.fi / 050-585 3655 Konserniavustus Konserniavustus Laki konserniavustuksesta verotuksessa
LAUSUNTO KIRJANPITOLAIN SOVELTAMISESTA POTILASVAHINKOVASTUUN KIR- JANPITOKÄSITTELYSSÄ
Kirjanpitolautakunnan kuntajaosto LAUSUNTO 42 16.11.1999 LAUSUNTO KIRJANPITOLAIN SOVELTAMISESTA POTILASVAHINKOVASTUUN KIR- JANPITOKÄSITTELYSSÄ 1. Lausuntopyyntö Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä pyytää kuntajaostolta
Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta maankäyttö- ja rakennuslain muuttamiseksi
Tekninen lautakunta 258 06.08.2014 Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta maankäyttö- ja rakennuslain muuttamiseksi 859/00.04.00/2014 TEKLA 258 Valmistelija/lisätiedot: kaupungingeodeetti Kari Hartikainen,
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
1992 vp - HE 29 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
992 vp - HE 29 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi talletusten ja obligaatioiden veronhuojennuslain muuttamisesta sekä tuloja varallisuusverolain 59 ja 63 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Tiemaksut ja maksajan oikeusturva. Mirva Lohiniva-Kerkelä Dosentti, yliopistonlehtori Lapin Yliopisto
Tiemaksut ja maksajan oikeusturva Mirva Lohiniva-Kerkelä Dosentti, yliopistonlehtori Lapin Yliopisto Muutamia oikeusturvan kannalta olennaisia kysymyksiä Paikannus ja henkilötietojen käyttö Tietojen kerääminen
Uusien ohjeiden vaikutus ja vinkit veroilmoituksen 6B täyttämiseen (Elinkeinotoiminnan veroilmoitus yhteisö)
Uusien ohjeiden vaikutus ja vinkit veroilmoituksen 6B täyttämiseen (Elinkeinotoiminnan veroilmoitus yhteisö) Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2015 Sisältö Tulossa olevia ohjeita Yhtenäistämisohjeen
Hallituksen esitys. Finrail Oy. Lausunto Asia: LVM/2394/03/2017. Yleiset kommentit hallituksen esityksestä
Finrail Oy Lausunto 07.02.2018 Asia: LVM/2394/03/2017 Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi Liikenneviraston liikenteenohjaus ja hallintapalveluiden muuttamisesta osakeyhtiöksi ja eräiksi siihen liittyviksi
HALLITUKSEN ESITYS ELINKEINOTULON VEROTTAMISESTA ANNETUN LAIN MUUTTAMISESTA JA VEROTUSMENETTELYSTÄ ANNETUN LAIN 65 :n MUUTTAMISESTA, VM044:00/2012
HALLITUKSEN ESITYS ELINKEINOTULON VEROTTAMISESTA ANNETUN LAIN MUUTTAMISESTA JA VEROTUSMENETTELYSTÄ ANNETUN LAIN 65 :n MUUTTAMISESTA, VM044:00/2012 Muistio lakiesityksestä, laadittu 24.9.2012 Yleistä On
HE 150/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle korkovähennysrajoitusta koskevan sääntelyn muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle korkovähennysrajoitusta koskevan sääntelyn muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että elinkeinotulon verottamisesta annettuun lakiin sisältyvää