Selkoa selkokielestä. Pertti Rajala

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Selkoa selkokielestä. Pertti Rajala"

Transkriptio

1 Selkoa selkokielestä Pertti Rajala

2 Miksi selkokieltä? Mietittyäni asiaa 50 vuotta voin nyt sanoa, että maailma on sana. Samuli Paronen Sana tuntuu hauraalta aseelta, mutta kuitenkin sillä hakataan ihminen pökerryksiin, hallitaan häntä. Pentti Haanpää Kaikista lähetetyistä viesteistä 95 % ei voi milloinkaan tavoittaa vastaanottajaa, eikä sitä ansaitsekaan. Erno Paasilinna

3 Miksi selkokietä? Viestintäkouluttaja Jyrki Pietilä kysyy kirjansa Viestintää jo vähän kaikki pakinassa Pihtiputaan mummo, minäkin : Kuka onkaan kuvannut kielen vaikeaselkoisuutta paremmin kuin Pentti Haanpää Noitaympyrässään? Metsuri Lukuhullu Täkyn puheesta oli tavallisen puunkaatajan työlästä saada minkäänlaista käsitystä. Kirjassaan Noitaympyrässä Haanpää jatkaa: Oppineita, outoja sanoja pirahtelee ikään kuin rautalangan kappaleita hänen kiireisessä puheessaan. Lukuhullu Täky kun ei voinut sanoa mitään ilman oppineisuuksia, kirjasanoja, herraskieltä. Haanpään sitaatti kuvaa hyvin myös monen selkokieltä tarvitsevan ihmisen kokemusta arkisissa viestintä ja vuorovaikutustilanteissa.

4 Onko ilmaisu selkeää? Kun oppilas on käyttäytynyt niin väkivaltaisesti tai uhkaavasti, että toisen oppilaan tai koulussa tai muussa opetustilassa työskentelevän henkilön turvallisuus on kärsinyt tai vakavasti vaarantunut, ja on olemassa ilmeinen vaara, että väkivaltainen tai uhkaava käyttäytyminen toistuu, määräaikainen erottaminen voidaan panna täytäntöön sen estämättä, ettei päätös ole lainvoimainen. Lähde: Voimassa oleva koululaki

5 Kielen tehtäviä Kieli on ihmisen lajityyppinen ominaisuus sosiaalisen vuorovaikutuksen väline ajattelun väline ajatusten, kokemusten ja tunteiden ilmaisemisen väline elämänhallinnan väline valtaa. Tiede, taide ja koko inhimillinen kulttuuri lepää kielen varassa. Tieto kielestä auttaa ihmistä ymmärtämään ja jäsentämään kokemuksiaan. Kieli on osa identiteettiä. Äidinkieli ja kirjallisuus, Käsikirja (Mikkola ym., WSOY 2003)

6 Saavutettavuuden osa-alueet fyysinen saavutettavuus saavutettavuus eri aistien avulla tiedollinen saavutettavuus tiedotuksen saavutettavuus kulttuurinen saavutettavuus taloudellinen saavutettavuus päätöksenteon saavutettavuus asenteiden saavutettavuus

7 Saavutettavuuden osa-alueet Asenteiden saavutettavuus toimintojen suunnittelijoiden, rahoittajien ja toteuttajien valveutuneisuus Fyysinen saavutettavuus tasaiset kulkureitit, riittävän suuret hissit, inva-wc:t jne. Saavutettavuus eri aistien avulla aistivammaisten huomioon ottaminen Tiedollinen saavutettavuus ymmärtämisen helpottaminen esimerkiksi selkokielen avulla Tiedottamisen saavutettavuus esitteiden, opasteiden ja tiedotteiden visuaalinen ja kielellinen selkeys, saavutettavat verkkosivut, kohdistettu mainonta ym.

8 Saavutettavuuden osa-alueet Taloudellinen saavutettavuus esim. porrastetut lippujen hinnat tai ajankohdat, jolloin hinnat alennettuja tai avustaja ilmaiseksi Sosiaalinen ja kulttuurinen saavutettavuus toimintojen sisällöt, tapahtumat jne. heijastelevat valittujen kohderyhmien kiinnostuksen kohteita Päätöksenteon saavutettavuus yleisöpalautteen huomioon ottaminen, kaikkien osallistujien todellinen mahdollisuus vaikuttaa päätöksentekoon

9 Kirkon saavutettavuusohjelma Viestinnässä saavutettavuus tarkoittaa erityisesti niiden ihmisten huomioimista, joille kielen ymmärtäminen on tavallista vaikeampaa. Yleisesti ottaen on aina hyvä käyttää selkeää puhuttua tai kirjoitettua yleiskieltä. Tarvittaessa voi käyttää viittomakieltä, pistekirjoitusta, selkokieltä tai kuvasymboleja.

10 Kirkon saavutettavuusohjelma Seurakunnassa valitaan kokeilukohde, jossa saavutettavuuteen kiinnitetään erityistä huomiota. Tavoite on, että tämä kohde toimii esimerkkeinä alueen muille toimipisteille ja seurakunnille. Seurakuntien kotisivujen saavutettavuuden kehittäminen Seurakunnan kotisivut aukeavat erilaisilla päätelaitteilla ja selaimilla. Seurakunta lisää kotisivuilleen myös selkokielisiä osioita. Seurakunta tekee yhteistyötä paikallisten vammaisneuvoston ja vammaisyhdistysten kanssa.

11 Kirkon saavutettavuusohjelma Toimenpide-esitykset seurakunnille: Seurakunta määrittelee toimintasuunnitelmassaan, että tavoitteena on luoda kaikille jäsenille saavutettava kotiseurakunta. Seurakunnan täytyy ottaa huomioon sekä toiminta että toimintaa tukevat palvelut, jotta tavoite toteutuu. Talous- ja toimintasuunnitelmassa asetetaan joka vuosi saavutettavuustavoitteet, joita voidaan arvioida ja mitata.

12 Selkokielen määritelmä Selkokieli Selkokieli on suomen kielen muoto, joka on mukautettu sisällöltään, sanastoltaan ja rakenteeltaan yleiskieltä luettavammaksi ja ymmärrettävämmäksi. Se on suunnattu ihmisille, joilla on vaikeuksia lukea ja/tai ymmärtää yleiskieltä.

13 Selkokielen tarve Selkokielen tarpeesta ei ole laajoja tutkimuksia. Arvio (Hannu Virtanen 2001) pohjautuu eri tahoilta kerättyihin tilasto- ja tutkimustietoihin. Selkokielen tarve vaihtelee eri ikäkausina: lapset ja nuoret 4 8 % työikäiset 4 6 % yli 65-vuotiaat %. Selkokielen kohderyhmiin kuuluu yhteensä noin (4 7 %) suomalaista. Heistä pieni osa on täysin lukutaidottomia ja pieni osa tarvitsee puhetta tukevaa ja korvaavaa kommunikointia.

14 Selkokielen käyttäjäryhmät Selkokielestä voivat hyötyä henkilöt, 1. joilla on ongelmia hahmottamisessa, tarkkaavaisuudessa ja keskittymisessä (esim. ADHD, FASD) 2. joilla on kielellisiä vaikeuksia (lukivaikeus, dysfasia) 3. joiden kehitys on viivästynyt (kehitysvammaiset henkilöt ja muut, joilla on laaja-alaisia oppimisvaikeuksia) 4. joilla on autismin kirjoon liittyviä oppimisvaikeuksia 5. joilla on aivoverenkierron häiriö (esim. afasia) 6. joilla on muistihäiriö (erityisesti dementoituneet henkilöt) ja osa hyvin iäkkäistä henkilöistä 7. jotka opettelevat suomea toisena tai vieraana kielenä (tavallisimmin maahanmuuttajat).

15 Selkokielen periaatteita tiivistetysti Teksti kokonaisuutena Sido lauseet toisiinsa eri sidoskeinoja käyttäen. Tarkista, että tekstin rakenne on looginen. Kiinnitä asia aikaan ja paikkaan. Ole konkreettinen ja anna esimerkkejä. Vältä viittauksia toisiin kohtiin tekstissä. Käytä myönteistä kieltä. Käytä aikuisten kieltä, kun kirjoitat aikuisille. Tarkista teksti Hanki palautetta kohderyhmiltä!

16 Selkokielen periaatteita tiivistetysti Mieti, mitä haluat sanoa ja kenelle Rajaa aihe. Tarkista tekstin johdonmukaisuus. Sanasto Käytä yleistä, tuttua sanastoa. Vältä pitkiä sanoja ja selitä vaikeat ilmaisut. Yksinkertaiset rakenteet Korvaa vaikeat sijamuodot tai verbirakenteet helpommilla. Vältä passiivia, käytä persoonaan viittaavia sanoja. Lyhyet lauseet Kirjoita vain yksi tärkeä asia yhteen lauseeseen. Käytä suoraa sanajärjestystä. Kirjoita tärkein asia päälauseeseen ja tarkennukset sivulauseeseen.

17 Selkokielen periaatteita tiivistetysti Älä pakkaa liikaa asiaa yhteen virkkeeseen. Vältä hankalia ja pitkiä lauserakenteita. ei kapulakieltä tai monimutkaisia rakenteita laita tekijät esiin ja syy seuraus-suhteet näkyviin Vältä pitkiä määriteketjuja pääsanojen edellä. esimerkiksi verbien partisiippeja (vaikeasti puhdistettavissa oleva ruostunut pata) Vältä vaikeita rakenteita, joita esiintyy vain kirjoitetussa kielessä. paperinmakuisia lauseenvastikkeita (Pulssi nousi korkealle laskeakseen taas normaaliksi; Hän kokee tulleensa iloiseksi; Sieltä luultiin löydetyn avain) potentiaalia (Ehdotus hyväksyttäneen; Hän tullee huomenna) verbien infinitiivimuotoja (luistelemaisillaan, tehden, seisoskelemassa) Vältä vaikeita sijamuotoja abstrakteissa yhteyksissä. esimerkiksi essiivi voi olla vaikea (EU näyttäytyy hankalana kansalaisille), mutta se voi olla myös käyttökelpoinen rakenne (Pirjo on koulussa opettajana)

18 Esimerkki hyvästä selkotekstistä Mikael Agricola ja ABC-kirja Kustaa Vaasan aikaan Suomen piispana oli Mikael Agricola. Hän kirjoitti ABC-kirjan eli ensimmäisen suomenkielisen aapisen. Agricola loi perustan kirjakielelle eli sille kielelle, jota kirjoitamme. Hän halusi, että suomalaiset voisivat lukea myös Raamattua omalla kielellään. Siksi hän käänsi Uuden testamentin suomen kielelle. Pertti Rajala 1989: Suomen historia selkokielellä

19 Mikä tekee esimerkistä hyvän? Leena Laurinen, Jyväskylän yliopisto Alussa kuvataan lukijalle aika ja paikka. Tekstin teemana on Mikael Agricola, joka esitellään heti alussa. Uudet käsitteet (ABC-kirja, kirjakieli) määritellään tekstissä. Teeman kuljetus ja lauseiden sidosteisuus on loogista. Laajasta historiallisesta tiedosta on valittu oleellisin.

20 Selkojulkaisujen ulkoasu Teksti on ladottu oikealta liehuksi. Tavujakoja ei juuri käytetä. Tekstin rivitykseen kiinnitetään erityistä huomiota. Peruskirjain on tavallista suurempi, yleensä pistettä. Kirjaimet ovat yleistä kirjaintyyppiä, leipätekstissä usein päätteellinen kirjain.

21 Selkojulkaisujen ulkoasu Rivien välit ovat ilmavia. Välit ovat 2 6 pistettä kirjainkokoa suurempia. Palstan leveys määräytyy kirjaimen koon mukaan. Liian leveä palsta hankaloittaa lukemista. Suositeltava merkkimäärä on 50 merkkiä rivillä, enintään 60 merkkiä. Taitossa eri elementtien välinen hierarkia on oikea. Esimerkiksi pääotsikko, väliotsikko, ingressi ja leipäteksti erottuvat riittävästi toisistaan.

22

23 Selkokuva Erityisryhmien tapaa ymmärtää kuvia on tutkittu vähän. Informoivalle kuvalle voidaan nimetä joitakin vaatimuksia: Valitse laadultaan korkeatasoisia kuvia. Tarkista, että painojälki on korkeatasoinen. Valitse kuva, joka on yhtenevä tekstin kanssa, ei esimerkiksi vastakohta. Vältä erikoisia kuvakulmia. Vältä symbolisia kuvia. Rajaa turhat yksityiskohdat pois. Tarkkaile kuvien suhdetta toisiinsa, esimerkiksi hiiri ja norsu vierekkäisissä kuvissa. Huomio! Kaikki ohjeet eivät koske taidekuvia.

24 Vihdoinkin hiihtosäät! Onko kuva hyvä suhteessa otsikkoon?

25 Vihdoinkin hiihtosäät!

26 Viestivätkö otsikko ja kuva samaa? Saksa siirtyy nyt EU:n johtoon Vaasa täyttää 400 vuotta Kuvateksti: Myös Ruotsin kuningaspari osallistuu Vaasan juhlallisuuksiin.

27 Viestivätkö kuva ja otsikko samaa? Turistit etsivät Suomesta talvista tunnelmaa Nikolai Valujev on pelottava vastustaja

28 Viestivätkö kuva ja otsikko samaa? Alkoholin juominen on vähentynyt

29 Selkouutiset

30 Selkosanomat Selkosanomat on 8 12-sivuinen ajankohtaislehti, joka kertoo kotimaan ja ulkomaiden tapahtumista, kulttuurista, urheilusta ja viihteestä. Siinä käsitellään samoja aiheita kuin muissakin tiedotusvälineissä, mutta kokonaiskuva on myönteisempi. Lehti on suunnattu monille eri lukijaryhmille. Se ilmestyy joka toinen viikko. Lehden välissä on usein liitteitä eri aihepiireistä. Lehden julkaisija on Selkokeskus/Kehitysvammaliitto. Se julkaistaan myös ruotsiksi nimellä LL-Bladet (yhteistyössä FDUV:n kanssa). Verkkosivut ovat luettavissa internetissä osoitteessa Selkouutiset ilmestyy myös näköislehtenä.

31 Radion selkouutiset Uutiset on suunnattu ensisijaisesti maahanmuuttajille, nyt myös ikääntyville. YLE aloitti Selkouutiset vuonna 1992, vuonna 2003 kohderyhmä vaihtui nykyiseksi. Selkouutisia tehdään maahanmuuttajille, joiden kielitaito on perinteisen kuusiportaisen kielitaitoasteikon puolimaissa.

32 Selkokirja Selkokirja voi olla suoraan selkokielelle kirjoitettu aiemmin ilmestyneestä kirjasta selkokirjaksi mukautettu. Selkokielellä on julkaistu tietokirjoja oppikirjoja kaunokirjallisuutta: romaaneja, novelleja, runoja ja näytelmiä.

33 Selkokirjat Selkokirjoja on julkaistu kaikilta kirjallisuuden aloilta. Kaikkiaan niitä on Suomessa ilmestynyt lähes 250 nimekettä. Suosituin selkokirja on Seitsemän veljestä, josta on otettu jo viides painos. Tavallisesti painosmäärä on kpl.

34 Mukautetut selkokirjat (Ari Sainio) Selkomukautus ei ole sama kirja kuin alkuperäinen teos. Selkomukautusta voi verrata kirjoista tehtyihin teatteri- tai elokuvasovituksiin. Lähtötekstiä ei saa jäädä tuijottamaan liian tiiviisti, vaan asioita on välillä kerrottava rennosti täysin omin sanoin. Mukauttaminen vaatii lähtötekstin syvällistä sisäistämistä.

35 Mukautetut selkokirjat (Ari Sainio) Selkomukautuksessa lähtöteoksen pääjuoni (tarina) esitetään yleensä melko yhtäpitävästi. Sivujuonia ja juonipoikkeamia karsitaan. Tarina kerrotaan usein samassa järjestyksessä kuin lähtöteoksessa. Selkomukautukseen pääsevät lähtöteoksen päähenkilöt; sivuhenkilöitä on mukautuksissa karsittu tarvittaessa rankastikin. Parhaimmillaan mukautettu selkokirja syntyy kirjailijan ja mukauttajan yhteistyönä. Ensimmäinen mukautus (Arto Paasilinnan Isoisää etsimässä) ilmestyi vuonna 1990.

36 Mukautetut selkokirjat (Ari Sainio) Laajat ympäristön tai olosuhteiden kuvaukset jätetään usein pois kokonaan tai niitä karsitaan reilusti. Jack Londonin kirjassa Whitefang on laajoja kuvauksia asumattomasta erämaasta. Mukautuksen alkuun niistä jäivät jäljelle seuraavat lauseet: Joki oli jäässä. Joen molemmilla rannoilla kohosi uhkaavana tumma kuusimetsä. Kaikkialla oli hiljaista. Oli kylmä. Villi erämaa oli autio ja kolkko. (Jack London: Valkohammas. Selkokielinen mukautus)

37

38

39

40

41

42

43

44 Selkokeskus palvelee

45 Selkokeskuksen palvelut Selkouutiset selkokirjat eri kustantajien selkokirjojen kirjavälitys internetissä ilmainen esite vuosittain valtiontukea selkokirjojen tekijöille ja kustantajille apua selkotekstien kirjoittamiseen ja muokkaamiseen selkologo julkaisuille tai nettisivuille selkokieleen liittyvää koulutusta ja esittelyjä myös selkoryhmistä ja vuorovaikutuksesta toimiva yhteistyöverkosto (myös kansainvälinen) kampanjoita yhteistyössä eri tahojen kanssa laaja sivusto internetissä osoitteessa

46 Selkokeskuksen internetsivut

47 Tietoa internetissä selkokielellä Selkokielisillä sivuilla on tietoa selkokirjoista (myös tilaus) Selkouutisista (myös tilaus) selkoesitteistä (myös tilaus) yhteiskunnasta monista arkipäivän asioista. Selkokielisten sivujen ohjaussivu

48 Selkokeskus Selkokeskus toimii aloitteentekijänä ideoi uusia selkosovellutuksia. on osa Kehitysvammaliiton toimintaa, mutta palvelee kaikkia selkokielestä kiinnostuneita. Selkokeskuksella on asiantuntijoita eri puolilla Suomea. Selkokeskuksen tukena toimii neuvottelukunta, johon 35 eri tahoa on nimennyt edustajansa. Voit tilata sähköpostiisi ilmaisen verkkotiedotteen, jossa kerrotaan ajankohtaisista selkoasioista.

49 Uudet teoriakirjat Hannu Virtanen: Selkokielen käsikirja ilmestyi lokakuussa 2009 tietoa kielen tehtävistä osoitteisiin lopussa asiahakemisto Johanna Kartio: Selkokieli ja vuorovaikutus ilmestyi joulukuussa 2009 ensimmäinen laajempi esitys aiheesta

50 Yhteystiedot Selkokeskus Viljatie 4 A Helsinki puhelin (09) selkouutiset@kvl.fi Ruotsinkieliset palvelut: LL-center Nordenskiöldsgatan 18 A Helsingfors (09) ll-center@fduv.fi

51 Suuret sanat ja pienet sanat Älä koskaan pelkää pitkiä, suuria sanoja. Suuret sanat merkitsevät pieniä asioita. Kaikki suuret asiat sanotaan pienillä sanoilla sellaisilla kuin ilo ja itku, sota ja rauha. Tai maa, metsä, päivä, onni, koti, syli. Opi käyttämään pieniä sanoja suurista asioista. Se on vaikeaa. Mutta pienillä sanoilla sanot, mitä todella tarkoitat. Kun et tiedä, mitä tarkoitat, käytä silloin pitkiä, suuria sanoja ja usein hämäys onnistuu. Runo Arthur Kudner Käännös Ari Sainio

Selkosovellukset. Selkojulkaisun tunnistaa selkologosta. Selkokieliset lehdet

Selkosovellukset. Selkojulkaisun tunnistaa selkologosta. Selkokieliset lehdet Selkosovellukset Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen foorumi / selkokieli opetuksessa Leealaura Leskelä, Copyright: Selkojulkaisun tunnistaa selkologosta Selkologo toimii laadun takeena. myöntää selkologon

Lisätiedot

Selkokeskus 2012. Mitä on selkokieli?

Selkokeskus 2012. Mitä on selkokieli? Mitä on selkokieli? Copyright: Selkokeskus 2012 Selkokielen määritelmä Selkokieli on suomen kielen muoto, joka on mukautettu sisällöltään, sanastoltaan ja rakenteeltaan yleiskieltä luettavammaksi ja ymmärrettävämmäksi.

Lisätiedot

Selkokeskus 2014. Mitä on selkokieli?

Selkokeskus 2014. Mitä on selkokieli? Mitä on selkokieli? Copyright: Selkokeskus 2012 Selkokielen määritelmä Selkokieli on suomen kielen muoto, joka on mukautettu sisällöltään, sanastoltaan ja rakenteeltaan yleiskieltä luettavammaksi ja ymmärrettävämmäksi.

Lisätiedot

Selkokeskus 2014. Mitä on selkokieli?

Selkokeskus 2014. Mitä on selkokieli? Mitä on selkokieli? Copyright: Selkokeskus 2014 Selkokielen määritelmä Selkokieli on suomen kielen muoto, joka on mukautettu sisällöltään, sanastoltaan ja rakenteeltaan yleiskieltä luettavammaksi ja ymmärrettävämmäksi.

Lisätiedot

Selkokeskus 2009. Mitä on selkokieli? Copyright: Selkokeskus 2009

Selkokeskus 2009. Mitä on selkokieli? Copyright: Selkokeskus 2009 Mitä on selkokieli? Copyright: Selkokeskus 2009 Kielen muodot Selkokieli Selkokieli on suomen kielen muoto, joka on mukautettu sisällöltään, sanastoltaan ja rakenteeltaan yleiskieltä luettavammaksi ja

Lisätiedot

Selkokeskus 2014. Selkoa selkokielestä Kuka sitä tarvitsee? Mitä se on?

Selkokeskus 2014. Selkoa selkokielestä Kuka sitä tarvitsee? Mitä se on? Selkoa selkokielestä Kuka sitä tarvitsee? Mitä se on? Copyright: Selkokeskus 2014 Onko tämä selkokieltä? Kuntayhtymän kotihoitokeskuksen hoitohenkilökunta tukee monella tavalla kotiaskareissa sekä antaa

Lisätiedot

Iloa selkokielestä. Tiedon ja kielen saavutettavuus verkkopalveluissa ja muussa viestinnässä. Eliisa Uotila

Iloa selkokielestä. Tiedon ja kielen saavutettavuus verkkopalveluissa ja muussa viestinnässä. Eliisa Uotila Iloa selkokielestä Tiedon ja kielen saavutettavuus verkkopalveluissa ja muussa viestinnässä Eliisa Uotila eliisa.uotila@kvl.fi Selkokeskus 28.2.2019 Selkokieli Selkokieli on suomen kielen muoto, joka on

Lisätiedot

Selkoa selkokielestä. Pertti Rajala

Selkoa selkokielestä. Pertti Rajala Selkoa selkokielestä Pertti Rajala Kielen tehtäviä Kieli on ihmisen lajityyppinen ominaisuus sosiaalisen vuorovaikutuksen väline ajattelun väline ajatusten, kokemusten ja tunteiden ilmaisemisen väline

Lisätiedot

Selkeä ilmaisu on kaikkien etu

Selkeä ilmaisu on kaikkien etu Selkeä ilmaisu on kaikkien etu Joulun piiri 12.12.2013 Leealaura Leskelä Selkokeskus Copyright: Selkokeskus 2013 Miten selkeästi ilmaistu? Kuntayhtymän kotihoitokeskuksen hoitohenkilökunta tukee monella

Lisätiedot

Suunnittele ja toteuta lukuhetki!

Suunnittele ja toteuta lukuhetki! Minä luen sinulle -kampanja (2017) Suunnittele ja toteuta lukuhetki! Tietoa ja vinkkejä oppilaitoksille ja vammais- ja vanhustyön yksiköille Hyvä lukija, Selkokieli - yhteinen kieli tämä pieni opas tarjoaa

Lisätiedot

Tervetuloa selkoryhmään!

Tervetuloa selkoryhmään! Tervetuloa selkoryhmään! SELKOESITE 1 Jutteletko mielelläsi erilaisista asioista? Haluatko saada tietoa maailman tapahtumista selkokielellä? Haluatko sanoa mielipiteesi, mutta et aina uskalla? Tuntuuko

Lisätiedot

Minä luen sinulle. Tietoa ja vinkkejä lukuhetken järjestäjälle

Minä luen sinulle. Tietoa ja vinkkejä lukuhetken järjestäjälle Minä luen sinulle Tietoa ja vinkkejä lukuhetken järjestäjälle Lukuhetki tuo iloa kaikille Hyvä lukija, tämä opas tarjoaa sinulle vinkkejä, kuinka järjestää maahanmuuttajien lukuhetki iäkkäille tai kehitysvammaisille

Lisätiedot

MONIKULTTUURISEN OPETUKSEN JA OHJAUKSEN HAASTEET. Selkokielen käyttö opetuksessa. Suvi Lehto-Lavikainen, Koulutuskeskus Salpaus

MONIKULTTUURISEN OPETUKSEN JA OHJAUKSEN HAASTEET. Selkokielen käyttö opetuksessa. Suvi Lehto-Lavikainen, Koulutuskeskus Salpaus MONIKULTTUURISEN OPETUKSEN JA OHJAUKSEN HAASTEET Selkokielen käyttö opetuksessa Suvi Lehto-Lavikainen, Koulutuskeskus Salpaus Ihmisten viestinnän epätarkkuus johtaa usein virheellisiin tulkintoihin keskusteluissa!

Lisätiedot

Selkoa selkokielestä. Onko ilmaisu selkeää? Kielen tehtäviä. Kielen muodot. Kielen muodot. Esimerkki hyvästä selkotekstistä

Selkoa selkokielestä. Onko ilmaisu selkeää? Kielen tehtäviä. Kielen muodot. Kielen muodot. Esimerkki hyvästä selkotekstistä Selkoa selkokielestä Onko ilmaisu selkeää? Kun oppilas on käyttäytynyt niin väkivaltaisesti tai uhkaavasti, että toisen oppilaan tai koulussa tai muussa opetustilassa työskentelevän henkilön turvallisuus

Lisätiedot

Kun tavallinen kirja ei riitä - Celian aineistot, äänikirjat, selkokirjat

Kun tavallinen kirja ei riitä - Celian aineistot, äänikirjat, selkokirjat Kun tavallinen kirja ei riitä - Celian aineistot, äänikirjat, selkokirjat Pohjois-Suomen kirjastoautohenkilöstön koulutuspäivä 6.6.2014 Helena Kokko Rovaniemen kaupunginkirjasto Lapin maakuntakirjasto

Lisätiedot

Selkoa selkokielestä. Pertti Rajala Välkky-projekti 27.8.2014

Selkoa selkokielestä. Pertti Rajala Välkky-projekti 27.8.2014 Selkoa selkokielestä Pertti Rajala Välkky-projekti 27.8.2014 Miksi selkokieltä? Mietittyäni asiaa 50 vuotta voin nyt sanoa, että maailma on sana. Samuli Paronen Sana tuntuu hauraalta aseelta, mutta kuitenkin

Lisätiedot

Selkoa selkokielestä. Pertti Rajala

Selkoa selkokielestä. Pertti Rajala Selkoa selkokielestä Pertti Rajala Miksi selkokieltä? Mietittyäni asiaa 50 vuotta voin nyt sanoa, että maailma on sana. Samuli Paronen Sana tuntuu hauraalta aseelta, mutta kuitenkin sillä hakataan ihminen

Lisätiedot

Selkokielen strategia 2014 2018. Selkokielinen versio

Selkokielen strategia 2014 2018. Selkokielinen versio Selkokielen strategia 2014 2018 Selkokielinen versio Alkusanat Selkokielen strategian tavoitteena on turvata selkokieltä tarvitsevien ihmisten oikeus saada tietoa ja kielellistä tukea. Selkokieli tarkoittaa

Lisätiedot

Mitä on selkokieli ja kuka sitä tarvitsee? Avoimen hallinnon virkamiesverkosto Kotus Leealaura Leskelä Selkokeskus

Mitä on selkokieli ja kuka sitä tarvitsee? Avoimen hallinnon virkamiesverkosto Kotus Leealaura Leskelä Selkokeskus Mitä on selkokieli ja kuka sitä tarvitsee? Avoimen hallinnon virkamiesverkosto Kotus 18.5.2018 Leealaura Leskelä Selkokeskus Yli puoli miljoonaa ihmistä Selkokieltä tarvitsee Suomessa jopa 650 000 henkilöä

Lisätiedot

Luetaan ääneen selkokirjaa -kampanja (2016) Järjestä lukuhetki! Starttipaketti selkokirjan ääneen lukijalle

Luetaan ääneen selkokirjaa -kampanja (2016) Järjestä lukuhetki! Starttipaketti selkokirjan ääneen lukijalle Luetaan ääneen selkokirjaa -kampanja (2016) Järjestä lukuhetki! Starttipaketti selkokirjan ääneen lukijalle Sisältö Ääneen lukijalle 1. Miksi kannattaa lukea ääneen? 2. Näin valmistelet lukuhetkeä 3. Näin

Lisätiedot

Selkokieltä verkkopalveluihin, kiitos! Leealaura Leskelä Kehitysvammaliitto, Selkokeskus

Selkokieltä verkkopalveluihin, kiitos! Leealaura Leskelä Kehitysvammaliitto, Selkokeskus Selkokieltä verkkopalveluihin, kiitos! Leealaura Leskelä Kehitysvammaliitto, Selkokeskus 29.1.2019 Vaikka minä vanha ja viisas oon sekosin mä pykälien viidakkoon: perusosa, tukiosa, tukilisä, apulisä Kuka

Lisätiedot

Loppuraportti. Kuvasymbolitaulustot ja selkokieliset materiaalit museovierailun tukena. -hanke (2012 2013)

Loppuraportti. Kuvasymbolitaulustot ja selkokieliset materiaalit museovierailun tukena. -hanke (2012 2013) 1/7 Loppuraportti Kuvasymbolitaulustot ja selkokieliset materiaalit museovierailun tukena -hanke (2012 2013) Papunet-verkkopalveluyksikkö Viljatie 4 A 00700 Helsinki www.papunet.net papunet@kvl.fi 2/7

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto. Osallisuutta ja suvaitsevaisuutta

Kehitysvammaliitto. Osallisuutta ja suvaitsevaisuutta Kehitysvammaliitto Osallisuutta ja suvaitsevaisuutta Me Kehitysvammaliitossa uskomme, että hyvä elämä kuuluu kaikille. Toimimme sen puolesta, että kehitysvammaiset ja muut oppimisessa, ymmärtämisessä ja

Lisätiedot

Kieli ja syrjäytyminen -seminaari Ulla Tiililä

Kieli ja syrjäytyminen -seminaari Ulla Tiililä Mitä Suomessa pitäisi tehdä selkokielen edistämiseksi? Selkokielen toimenpideohjelma 2019 2022 Kieli ja syrjäytyminen -seminaari 8.2.2019 Ulla Tiililä Kuka: selkokielen neuvottelukunta Edustaja 52 eri

Lisätiedot

SAAVUTETTAVUUSOHJELMA 2014 2016

SAAVUTETTAVUUSOHJELMA 2014 2016 SAAVUTETTAVUUSOHJELMA 2014 2016 Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä, Yhteinen kirkkoneuvosto 28.11.2013 1 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO.2 1. SAAVUTETTAVA SEURAKUNTA.2 2. FYYSINEN SAAVUTETTAVUUS ELI ESTEETÖN

Lisätiedot

Selkoa selkokielestä. Onko selkeästi ilmaistu? Onko selkeästi ilmaistu? Onko selkeästi ilmaistu? Ohjeita kielen yksinkertaistamiseen.

Selkoa selkokielestä. Onko selkeästi ilmaistu? Onko selkeästi ilmaistu? Onko selkeästi ilmaistu? Ohjeita kielen yksinkertaistamiseen. Selkoa selkokielestä Opet oppii -hanke Espoon työväenopisto 17.12.2013 Leealaura Leskelä Selkokeskus Onko selkeästi ilmaistu? Yhteishaun hakemuksen täyttämisen lisäksi joustavassa valinnassa hakevan tulee

Lisätiedot

Ikäihmiset, selkokieli ja ulkoasu. Kuva: Selkologo

Ikäihmiset, selkokieli ja ulkoasu. Kuva: Selkologo Ikäihmiset, selkokieli ja ulkoasu Kuva: Selkologo Kirsi Alastalo 2014 Sisällys Ikäihmiset ja selkokieli Selkeä teksti Selkeä kuva Näkeminen Lisätietoa Selkokieli selkokielellä Selkokieli on kieli, jota

Lisätiedot

1. Selkokielisen verkkopalvelun graafinen ja looginen rakenne

1. Selkokielisen verkkopalvelun graafinen ja looginen rakenne Selkoheuristiikat 1. Selkokielisen verkkopalvelun graafinen ja looginen rakenne 1.1 Onko informaation määrä sivua kohti riittävän pieni? 1.2 Onko sivupohja rakenteet ja toiminnot toteutettu niin, että

Lisätiedot

Kaikkien kirjasto. Näin käytät kirjastoa. Selkoesite

Kaikkien kirjasto. Näin käytät kirjastoa. Selkoesite Kaikkien kirjasto Näin käytät kirjastoa Selkoesite Kaikkien kirjasto Tämä esite on julkaistu osana Kaikkien kirjasto -kampanjaa. Kampanjan toteuttavat Selkokeskus, Kulttuuria kaikille -palvelu ja Suomen

Lisätiedot

Selkoa selkokielestä. Onko ilmaisu selkeää? Kielen muodot

Selkoa selkokielestä. Onko ilmaisu selkeää? Kielen muodot Selkoa selkokielestä Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen foorumi / selkokieli opetuksessa Leealaura Leskelä, Selkokeskus Copyright: Onko ilmaisu selkeää? Aineiden vesiliuokset voivat olla joko happamia,

Lisätiedot

Selkoa selkokielestä. Onko selkeästi ilmaistu? Onko selkeästi ilmaistu? Onko selkeästi ilmaistu? Koulutuksen ohjelma

Selkoa selkokielestä. Onko selkeästi ilmaistu? Onko selkeästi ilmaistu? Onko selkeästi ilmaistu? Koulutuksen ohjelma Selkoa selkokielestä MLL Monikulttuurinen lapsija perhetoiminta 20.5.2014 Leealaura Leskelä Selkokeskus Onko selkeästi ilmaistu? Jäsenmaksut 15-17-vuotiaiden jäsenmaksu on puolet paikallisyhdistyksen jäsenmaksusta.

Lisätiedot

Verkkokirjoittaminen. Verkkolukeminen

Verkkokirjoittaminen. Verkkolukeminen 0 Nopeaa silmäilyä: Pääotsikot, kuvat, kuvatekstit, väliotsikot, linkit, luettelot, korostukset. 0 Hitaampaa kuin paperilla olevan tekstin lukeminen 0 F-tyyppinen lukeminen Verkkolukeminen Verkkokirjoittaminen

Lisätiedot

Vammaisohjelma 2009-2011. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

Vammaisohjelma 2009-2011. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä Vammaisohjelma 2009-2011 Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän vammaisohjelma Johdanto Seurakuntayhtymän vammaisohjelma pohjautuu vammaistyöstä saatuihin kokemuksiin. Vammaistyön

Lisätiedot

Taitto-ohjeita luettavuuden parantamiseksi

Taitto-ohjeita luettavuuden parantamiseksi luettavuuden parantamiseksi 2.4.2009 Valtion taidemuseo Kaivokatu 2, 00100 Helsinki 2 Sisällys Typografia ja luettavuus...3 Kuka hyötyy selkeästä taitosta...3 Miksi selkeä taitto on hyvä...4 Miten tehdä

Lisätiedot

Lapin ammattiopiston aikuisopinnot. selkokielen käyttö opetusmateriaaleissa ja opetuksessa opas opettajalle Väylä -hanke, Taina Koskinen 2012-2013

Lapin ammattiopiston aikuisopinnot. selkokielen käyttö opetusmateriaaleissa ja opetuksessa opas opettajalle Väylä -hanke, Taina Koskinen 2012-2013 Lapin ammattiopiston aikuisopinnot selkokielen käyttö opetusmateriaaleissa ja opetuksessa opas opettajalle Väylä -hanke, Taina Koskinen 2012-2013 1 Sisällys 1. JOHDANTO 3 1.1 Eri kielimuotoja 3 1.2 Selkokielen

Lisätiedot

Tiedotetta tekemään. Tarja Chydenius Anna Perttilä

Tiedotetta tekemään. Tarja Chydenius Anna Perttilä Tiedotetta tekemään Tarja Chydenius Anna Perttilä Tiedotetta tekemään 1 Tavoite 2 Kohderyhmä 3 Uutiskriteerejä 4 Sisältö 4.1 Asia 4.2 Sisällönrakenne 4.3 Otsikko 4.4 Sisällön kieli 7 Tiedotteen muoto 7

Lisätiedot

Oppilas keskustelee ryhmässä ja tuo esille mielipiteitään. Oppilas osallistuu luokan ja koulun ilmaisuesityksiin. Oppilas harjoittelee

Oppilas keskustelee ryhmässä ja tuo esille mielipiteitään. Oppilas osallistuu luokan ja koulun ilmaisuesityksiin. Oppilas harjoittelee AI 6. lk Arvioitavat tavoitteet Vuorovaikutustilanteissa toimiminen (T1, T2, T3, T4) Tekstien tulkitseminen (T5, T6, T7, T8) Hyväksytty (5) Välttävä (6-7) Oppilas saa arvosanan 6, Oppilas saa arvosanan

Lisätiedot

KESTI Kestävän aluerakentamisen uudet teknologiat ja menetelmät Itämeren alueella / Esteettömyys ja kestävä kehitys aluerakentamisessa

KESTI Kestävän aluerakentamisen uudet teknologiat ja menetelmät Itämeren alueella / Esteettömyys ja kestävä kehitys aluerakentamisessa KESTI Kestävän aluerakentamisen uudet teknologiat ja menetelmät Itämeren alueella / Esteettömyys ja kestävä kehitys aluerakentamisessa SAAVUTETTAVUUDEN ARVIOINNIN TARKASTELULISTA LUONNOLLISEN JA RAKENNETUN

Lisätiedot

Mikään ei ole niin vanha kuin eilinen uutinen Copyright Thorleif Johansson 2

Mikään ei ole niin vanha kuin eilinen uutinen Copyright Thorleif Johansson 2 Uutinen Mikään ei ole niin vanha kuin eilinen uutinen 21.1.2015 Copyright Thorleif Johansson 2 21.1.2015 Copyright Thorleif Johansson 3 21.1.2015 Copyright Thorleif Johansson 4 Uutinen Vastaa kysymyksiin:

Lisätiedot

lehtipajaan! Oppilaan aineisto

lehtipajaan! Oppilaan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Oppilaan aineisto OSA 1: Tietoa sanomalehdestä Mikä on lehtipaja? Tässä lehtipajassa opit tekemään uutisia Luokkanne on Aamulehti junior -lehden toimitus it Saat oman ammatin ja

Lisätiedot

Vammaisten mielenterveys- ja päihdetyön valtakunnallinen kehittämisseminaari 29.10.2009 Hannu Virtanen: Selkomukautus palvelee monia asiakasryhmiä

Vammaisten mielenterveys- ja päihdetyön valtakunnallinen kehittämisseminaari 29.10.2009 Hannu Virtanen: Selkomukautus palvelee monia asiakasryhmiä Vammaisten mielenterveys- ja päihdetyön valtakunnallinen kehittämisseminaari 29.10.2009 Hannu Virtanen: Selkomukautus palvelee monia asiakasryhmiä Teesi Asiat ilmaistaan usein monimutkaisemmin kuin se

Lisätiedot

Tekstitaidon kokeeseen valmistautuminen

Tekstitaidon kokeeseen valmistautuminen Tekstitaidon kokeeseen valmistautuminen ! Kokeessa testataan tekstien analysointitaitoa ja kriittistä ja kulttuurista lukutaitoa.! Tehtävien aineistona! kaunokirjallisia tekstejä, esim. romaanikatkelmia,

Lisätiedot

Selkeä ja kaikille saavutettava Opintopolku

Selkeä ja kaikille saavutettava Opintopolku Selkeä ja kaikille saavutettava Opintopolku Tietoa saavutettavan verkkopalvelun vaatimuksista ja ohjeita saavutettavan sisällön kirjoittamiseen. OPH - Oppijan palvelut - 2019 Sisällys Yleistä saavutettavuudesta

Lisätiedot

Verkkoposti selkokielellä

Verkkoposti selkokielellä Petri Ilmonen Verkkoposti selkokielellä Tekijä ja Oppimateriaalikeskus Opike, FAIDD, 2009 Selkokielinen käsikirjoitus: Petri Ilmonen Selkokielen tarkistus: Ari Sainio Kustannustoimitus: Petri Ilmonen Kansikuva

Lisätiedot

VIESTINTÄ TAPAHTUMA SANOMA SANOMA PALAUTE. LÄHETTÄJÄ - ilmaisukyky - esitystapa - taustat (media/yksilö)

VIESTINTÄ TAPAHTUMA SANOMA SANOMA PALAUTE. LÄHETTÄJÄ - ilmaisukyky - esitystapa - taustat (media/yksilö) VIESTINTÄ TAPAHTUMA VUOROVAIKUTUS SANOMA YHTEINEN KOODISTO JA KIELI PALAUTE SANOMA LÄHETTÄJÄ - ilmaisukyky - esitystapa - taustat (media/yksilö) KANAVA - häiriöt - no-signal VASTAANOTTAJA - tulkinta -

Lisätiedot

Asiakkaan kohtaaminen ja vuorovaikutus

Asiakkaan kohtaaminen ja vuorovaikutus Asiakkaan kohtaaminen ja vuorovaikutus Hyvään elämään kuuluu Itsemääräämisoikeuden toteutuminen sekä oikeus kunnioittavaan kohteluun vuorovaikutukseen ja oman tahdon ilmaisuun tulla aidosti kuulluksi ja

Lisätiedot

Selkokieli saavutettavuuden edistäjänä. Idastiina Valtasalmi väitöskirjatutkija, Tampereen yliopisto Kielitieteen päivät Klaara-työpaja

Selkokieli saavutettavuuden edistäjänä. Idastiina Valtasalmi väitöskirjatutkija, Tampereen yliopisto Kielitieteen päivät Klaara-työpaja Selkokieli saavutettavuuden edistäjänä Idastiina Valtasalmi väitöskirjatutkija, Tampereen yliopisto Kielitieteen päivät 8.5.2018 Klaara-työpaja YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista Yleissopimus

Lisätiedot

Vastaa kysymyksiin: Kuka teki / kenelle tapahtui? Mitä tapahtui? Missä tapahtui? Milloin tapahtui? Mahdollisesti myös: Miten? Miksi?

Vastaa kysymyksiin: Kuka teki / kenelle tapahtui? Mitä tapahtui? Missä tapahtui? Milloin tapahtui? Mahdollisesti myös: Miten? Miksi? Uutinen Vastaa kysymyksiin: Kuka teki / kenelle tapahtui? Mitä tapahtui? Missä tapahtui? Milloin tapahtui? Mahdollisesti myös: Miten? Miksi? 16.3.2013 Copyright Thorleif Johansson 2 Myyntimalli Kuva myy

Lisätiedot

Verkkokirjoittaminen. Anna Perttilä Tarja Chydenius

Verkkokirjoittaminen. Anna Perttilä Tarja Chydenius Verkkokirjoittaminen Anna Perttilä Tarja Chydenius 1 Suosi lyhyttä tekstiä 2 Kenelle kirjoitat 3 Helpota lukijan työtä; lajittele tekstisi 3.1 Otsikot 3.2 Johdanto 3.3 Väliotsikot 3.4 Pääteksti 4 Linkit:

Lisätiedot

Kulttuuritaidot Oppilas oppii tuntemaan Ranskaa ja ranskankielisiä alueita ranskankielisille kulttuureille ominaisia tapoja ja kohteliaisuussääntöjä

Kulttuuritaidot Oppilas oppii tuntemaan Ranskaa ja ranskankielisiä alueita ranskankielisille kulttuureille ominaisia tapoja ja kohteliaisuussääntöjä Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 B2 RANSKA VUOSILUOKKA: 8 VUOSIVIIKKOTUNTEJA: 2 Tavoitteet ymmärtämään erittäin selkeästi puhuttuja tai kirjoitettuja lyhyitä viestejä viestintää tavallisimmissa arkielämän

Lisätiedot

Perehdytysopas Kuopion Perheentalon viestintään

Perehdytysopas Kuopion Perheentalon viestintään Perehdytysopas n viestintään Opas sisältää 1 Miten Perheentalon toimintaympäristössä on huomioitu kävijöiden erilaiset viestintäkeinot? 2 Miten Perheentalon ohjaajat huomioivat erilaiset kävijät? 3 Perheentalolta

Lisätiedot

SELKOESITE. Autismi. Autismi- ja Aspergerliitto ry

SELKOESITE. Autismi. Autismi- ja Aspergerliitto ry SELKOESITE Autismi Autismi- ja Aspergerliitto ry 1 Mitä autismi on? Autismi on aivojen kehityksen häiriö. Autismi vaikuttaa aivojen eri alueilla. Autismiin voi olla useita syitä. Autistinen ihminen ei

Lisätiedot

Kommunikaatio ja vuorovaikutus

Kommunikaatio ja vuorovaikutus Kommunikaatio ja vuorovaikutus Vuorovaikutus Vuorovaikutusta on olla kontaktissa ympäristöön ja toisiin ihmisiin. Vuorovaikutus on tiedostettua tai tiedostamatonta. Kommunikaatio eli viestintä Kommunikaatio

Lisätiedot

Saavutettavuus on huomioon ottamista

Saavutettavuus on huomioon ottamista Saavutettavuus on huomioon ottamista Veijo Nikkanen Kehitysvammaisten Tukiliitto ry / Internet parantaa saavutettavuutta, osallisuutta ja palveluita - tieto saatavilla 24 tuntia vuorokaudessa - hakupalveluiden

Lisätiedot

PUHU MINULLE KUUNTELE MINUA

PUHU MINULLE KUUNTELE MINUA Helsingin terveyskeskus poliklinikka Puheterapeutit: K. Laaksonen, E. Nykänen, R. Osara, L. Piirto, K. Pirkola, A. Suvela, T. Tauriainen ja T. Vaara PUHU MINULLE KUUNTELE MINUA Lapsi oppii puheen tavallisissa

Lisätiedot

Vinkkejä hankeviestintään

Vinkkejä hankeviestintään Vinkkejä hankeviestintään Viestintä vs. tiedottaminen Tiedon siirto ja vaihdanta kokonaisuutena Kanavina esim. nettisivut, intrat, uutiskirjeet, esitteet ja logot, kokoukset ja tilaisuudet, sosiaalinen

Lisätiedot

Selkoa selkokielestä. Arvokas-hanke, Suomen Setlementtiliitto Leealaura Leskelä Selkokeskus KVL

Selkoa selkokielestä. Arvokas-hanke, Suomen Setlementtiliitto Leealaura Leskelä Selkokeskus KVL Selkoa selkokielestä Arvokas-hanke, Suomen Setlementtiliitto 1.10.2019 Leealaura Leskelä Selkokeskus KVL Voimavaralähtöisyys Voimavaroihin keskittymällä voidaan esimerkiksi tukea sairastuneen tai vammaisen

Lisätiedot

Muutama sana saavutettavuudesta Virpi Jylhä, Näkövammaisten liitto ry

Muutama sana saavutettavuudesta Virpi Jylhä, Näkövammaisten liitto ry Muutama sana saavutettavuudesta 22.10.2018 Virpi Jylhä, Näkövammaisten liitto ry Esteettömyys - saavutettavuus Esteettömyys Rakennettu ympäristö Laitteet Saavutettavuus Verkkosivut Käyttöliittymät Sovellukset

Lisätiedot

Finnish ONL attainment descriptors

Finnish ONL attainment descriptors Schola Europaea Office of the Secretary-General Pedagogical Development Unit Ref.: 2016-09-D-19-fi-3 Orig.: EN Finnish ONL attainment descriptors APPROVED BY THE JOINT TEACHING COMMITTEE AT ITS MEETING

Lisätiedot

Viesti perille. Selko-opas kunnille

Viesti perille. Selko-opas kunnille Viesti perille Selko-opas kunnille Toimittanut Ari Sainio n KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiö Viesti perille Selko-opas kunnille 1 Viesti perille Selko-opas kunnille Toimittanut Ari Sainio 3 Kunnallisalan

Lisätiedot

Vinkkejä hankeviestintään. Sykettä-hanke Jenni Tiainen

Vinkkejä hankeviestintään. Sykettä-hanke Jenni Tiainen Vinkkejä hankeviestintään Sykettä-hanke Jenni Tiainen Sivu 1 8.3.2016 Tiedottaminen Hankerahoituksen pelisääntöihin kuuluu, että hankkeista tiedotetaan avoimesti. Hankkeet ovat julkisia sen jälkeen, kun

Lisätiedot

Leena Nuutila & Eija Honkanen Haaga-Helia AOKK. Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä-JaaSamoin 3.0 Ei sovitettu -lisenssillä.

Leena Nuutila & Eija Honkanen Haaga-Helia AOKK. Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä-JaaSamoin 3.0 Ei sovitettu -lisenssillä. Leena Nuutila & Eija Honkanen Haaga-Helia AOKK Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä-JaaSamoin 3.0 Ei sovitettu -lisenssillä. Suomenkielen oppiminen ja oppimisvaikeudet Tämä on otsikkodia, kirjoita

Lisätiedot

Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu. Kirsi Nousiainen 27.5.2005

Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu. Kirsi Nousiainen 27.5.2005 Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu Kirsi Nousiainen 27.5.2005 Visuaalinen suunnittelu Ei ole koristelua Visuaalinen ilme vaikuttaa vastaanottokykyyn rauhallista jaksaa katsoa pitempään ja keskittyä

Lisätiedot

28.4.2015 Pia Hägglund, Pohjanmaan tulkkikeskus. Monikulttuurisuus ja perehdyttäminen

28.4.2015 Pia Hägglund, Pohjanmaan tulkkikeskus. Monikulttuurisuus ja perehdyttäminen 28.4.2015 Pia Hägglund, Pohjanmaan tulkkikeskus Monikulttuurisuus ja perehdyttäminen Monikulttuurinen työpaikka? Mitä se merkitsee? Onko työyhteisömme valmis siihen? Olenko minä esimiehenä valmis siihen?

Lisätiedot

Kulttuuritaidot Oppilas tutustuu ruotsinkieliseen ja pohjoismaiseen elämänmuotoon ja oppii arvostamaan omaa ja muiden kulttuuria

Kulttuuritaidot Oppilas tutustuu ruotsinkieliseen ja pohjoismaiseen elämänmuotoon ja oppii arvostamaan omaa ja muiden kulttuuria 9.2.2. Toinen kotimainen kieli: ruotsi B1 Ruotsin kielen opetuksessa oppilas saa valmiuksia vuorovaikutukseen ja yhteistyöhön ruotsinkielisten kanssa. Opetuksen tavoitteena on kannustaa ja rohkaista oppilasta

Lisätiedot

KOTOUTUMISKOULUTUS VERKOSSA. Tavoitteet

KOTOUTUMISKOULUTUS VERKOSSA. Tavoitteet KOTOUTUMISKOULUTUS VERKOSSA Tavoitteet MODUULI 1 (A1.3+) Tavoitteena on, että oppija saavuttaa vahvan taitotason A1.3 kaikilla kielen osaalueilla ja joillakin mahdollisesti tason A2.1: A1.3: Ymmärtää joitakin

Lisätiedot

Oppilas esittää ajatuksiaan ja ilmaisee mielipiteensä parille tai ryhmälle. Oppilas osaa kuunnella toisia.

Oppilas esittää ajatuksiaan ja ilmaisee mielipiteensä parille tai ryhmälle. Oppilas osaa kuunnella toisia. Tekstien tulkitseminen Tekstinymmärtämisen perus-strategioiden hallinta Toiminta vuorovaikutustilanteissa Vuorovaikutustaitojen kehittyminen Vuorovaikutustilanteissa toimiminen Ilmaisukeinojen käyttö Puheviestintäti

Lisätiedot

KIELENOPPIJOITA TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS NÄKEMÄLLÄ

KIELENOPPIJOITA TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS NÄKEMÄLLÄ KIELENOPPIJOITA KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) TEKEMÄLLÄ OPPIJA (KINESTEETTINEN) LUOVA KIELENKÄYTTÄJÄ HOLISTINEN OPPIJA (KOKONAISUUDET TÄRKEITÄ)

Lisätiedot

Joensuu Kouluttaja: Marja Simola. Selkokielen perusteita

Joensuu Kouluttaja: Marja Simola. Selkokielen perusteita Joensuu 21.11.2018 Kouluttaja: Marja Simola Selkokielen perusteita Mitä on selkokieli Selkokieli on suomen kielen muoto, joka on mukautettu sisällöltään, sanastoltaan ja rakenteeltaan yleiskieltä luettavammaksi

Lisätiedot

KERHOPAKETIN OHJELMA JA TAVOITTEET ( ARABIAN KIELI )

KERHOPAKETIN OHJELMA JA TAVOITTEET ( ARABIAN KIELI ) KERHOPAKETIN OHJELMA JA TAVOITTEET ( ARABIAN KIELI ) OPETTAJA : FARID BEZZI OULU 2013 1/5 Ohjelman lähtökohdat Arabian kieli kuuluu seemiläisiin kieliin, joita ovat myös heprea ja amhara. Äidinkielenä

Lisätiedot

Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus vuosiluokat 1-2

Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus vuosiluokat 1-2 Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus vuosiluokat 1-2 Vuosiluokat Opetuksen tavoite Vuorovaikutustilanteissa toimiminen Laaja-alainen osaaminen 1 T1 Rohkaista oppilasta harjoittamaan vuorovaikutus- ja

Lisätiedot

VINKKEJÄ OPISKELUUN. Tampereen teknillinen lukio

VINKKEJÄ OPISKELUUN. Tampereen teknillinen lukio VINKKEJÄ OPISKELUUN Tampereen teknillinen lukio ÄIDINKIELENOPISKELUN KULTAISET KONSTIT Asenne. Ei äikästä voi reputtaa., Mitä väliä oikeinkirjoituksella? Kyllä kaikki tajuavat, mitä tarkoitan, vaikka teksti

Lisätiedot

ARVO - verkkomateriaalien arviointiin

ARVO - verkkomateriaalien arviointiin ARVO - verkkomateriaalien arviointiin Arvioitava kohde: Jenni Rikala: Aloittavan yrityksen suunnittelu, Arvioija: Heli Viinikainen, Arviointipäivämäärä: 12.3.2010 Osa-alue 1/8: Informaation esitystapa

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA CITIZEN MINDSCAPES TUTKIMUSRYHMÄLLE

VIESTINTÄSUUNNITELMA CITIZEN MINDSCAPES TUTKIMUSRYHMÄLLE VIESTINTÄSUUNNITELMA CITIZEN MINDSCAPES TUTKIMUSRYHMÄLLE Joulukuu 2015 Mira Matilainen LÄHTÖKOHDAT Kohderyhmät: Rahoittajat, tutkijakollegat, muut sosiaalisen median tutkimuksesta ja hankkeesta kiinnostuneet

Lisätiedot

Ylöjärven opetussuunnitelma 2004. Valinnainen kieli (B2)

Ylöjärven opetussuunnitelma 2004. Valinnainen kieli (B2) Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 Valinnainen kieli (B2) B 2 -SAKSA Valinnaisen kielen opiskelun tulee painottua puheviestintään kaikkein tavanomaisimmissa arkipäivän tilanteissa ja toimia samalla johdantona

Lisätiedot

TiiaKonttinen.fi Kaikki oikeudet pidätetään 2017 Tätä opasta ei saa jakaa, luovuttaa, myydä, kopioida tai julkaista ilman tekijän lupaa.

TiiaKonttinen.fi Kaikki oikeudet pidätetään 2017 Tätä opasta ei saa jakaa, luovuttaa, myydä, kopioida tai julkaista ilman tekijän lupaa. 5 PARASTA BLOGGAAJAN MUISTILISTAA #BLOGGAAJA #BLOGGAAMINEN #BLOGIAMMATTILAINEN TiiaKonttinen.fi Kaikki oikeudet pidätetään 2017 Tätä opasta ei saa jakaa, luovuttaa, myydä, kopioida tai julkaista ilman

Lisätiedot

Oppilas pystyy nimeämään englannin kielen lisäksi myös muita vieraita kieliä niitä kohdatessaan.

Oppilas pystyy nimeämään englannin kielen lisäksi myös muita vieraita kieliä niitä kohdatessaan. Englanninkielisen aineiston löytäminen Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen Kielellinen päättely Kielellisen ympäristön hahmottaminen Arvioinnin kohde Englannin kielen arviointikriteerit

Lisätiedot

Hei me tiedotetaan! Vinkkejä hankeviestintään. Tuettujen hankkeiden koulutus

Hei me tiedotetaan! Vinkkejä hankeviestintään. Tuettujen hankkeiden koulutus Hei me tiedotetaan! Vinkkejä hankeviestintään Tuettujen hankkeiden koulutus 12.1.2015 Tiedottaminen vs. viestintä Tiedottaminen on tiedon tuottamista lähettäjän näkökulmasta ja viestin yksisuuntaista tuuttaamista

Lisätiedot

Liite nro 1 Hallitus Viestinnän yleiset periaatteet

Liite nro 1 Hallitus Viestinnän yleiset periaatteet Liite nro 1 Hallitus 11.3.2019 Viestinnän yleiset periaatteet Kymsoten viestinnän yleiset periaatteet 1/4 Kymsoten viestinnän yleiset periaatteet 1. Viestintäämme määrittää asukkaiden oikeus saada tietoa

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

Vinkkejä viestintään yhdistystoimijoille VIESTI HUKASSA? (TIIVISTELMÄ) SILMU-KYLÄT / SILMU-BYAR LI-MARIE SANTALA 2016 1

Vinkkejä viestintään yhdistystoimijoille VIESTI HUKASSA? (TIIVISTELMÄ) SILMU-KYLÄT / SILMU-BYAR LI-MARIE SANTALA 2016 1 VIESTI HUKASSA? (TIIVISTELMÄ) Vinkkejä viestintään yhdistystoimijoille SILMU-KYLÄT / SILMU-BYAR LI-MARIE SANTALA 2016 1 VIESTINTÄ Sanomien lähettämistä ja vastaanottamista Yhteisöjen välistä monimuotoista

Lisätiedot

KYSELYLOMAKE OPETTAJALLE JA ERITYISOPETTAJALLE

KYSELYLOMAKE OPETTAJALLE JA ERITYISOPETTAJALLE KYSELYLOMAKE OPETTAJALLE JA ERITYISOPETTAJALLE luokka-asteille 1-6 Oppilaan nimi: _ Luokka: Koulun yhteystiedot: Osoite _ Puhelin Luokanopettaja/luokanvalvoja: Nimi: Puhelin: Sähköposti: _ Kuinka kauan

Lisätiedot

Mitä taitoja tarvitaan tekstin ymmärtämisessä? -teorian kautta arkeen, A.Laaksonen

Mitä taitoja tarvitaan tekstin ymmärtämisessä? -teorian kautta arkeen, A.Laaksonen Mitä taitoja tarvitaan tekstin ymmärtämisessä? -teorian kautta arkeen, A.Laaksonen Lukemisen taitoja Tulisi kehittää kaikissa oppiaineissa Vastuu usein äidinkielen ja S2-opettajilla Usein ajatellaan, että

Lisätiedot

Saavutettavuus saapui kirjastoihin Käytännön vinkkejä saavutettavalle kirjastolle. Kirjastopäivät Kirsi Ylänne ja Minna Katela, Celia

Saavutettavuus saapui kirjastoihin Käytännön vinkkejä saavutettavalle kirjastolle. Kirjastopäivät Kirsi Ylänne ja Minna Katela, Celia Saavutettavuus saapui kirjastoihin Käytännön vinkkejä saavutettavalle kirjastolle Kirjastopäivät 2017 9.6.2017 Kirsi Ylänne ja Minna Katela, Celia 1 Uusi kirjastolaki 1/2 10 Yleisen kirjaston toiminnan

Lisätiedot

Tietoisku: lehtijuttu, tiedote ja toimittajan juttusilla

Tietoisku: lehtijuttu, tiedote ja toimittajan juttusilla Tietoisku: lehtijuttu, tiedote ja toimittajan juttusilla Tietoisku median kohtaamisesta Tässä tietoiskussa esitellään lyhyesti: Lehtijutun rakenne ja vinkkejä hyvään lehtijuttuun:» Mitä pitää mielessä,

Lisätiedot

Vieraan kielen B1-oppimäärän opetuksen tavoitteisiin liittyvät keskeiset sisältöalueet vuosiluokalla 6

Vieraan kielen B1-oppimäärän opetuksen tavoitteisiin liittyvät keskeiset sisältöalueet vuosiluokalla 6 B1- RUOTSI VL.6-9 6.LUOKKA T1 auttaa oppilasta jäsentämään käsitystään kaikkien osaamiensa kielten keskinäisestä suhteesta T2 auttaa oppilasta hahmottamaan opiskeltavan kielen asemaa maailmassa ja sen

Lisätiedot

Kiipulan ammattiopisto. Liiketalous ja tietojenkäsittely. Erja Saarinen

Kiipulan ammattiopisto. Liiketalous ja tietojenkäsittely. Erja Saarinen Kiipulan ammattiopisto Liiketalous ja tietojenkäsittely Erja Saarinen 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Hyvät internetsivut... 3 3. Kuvien koko... 4 4. Sivujen lataus... 4 5. Sivukartta... 5 6. Sisältö...

Lisätiedot

7.LUOKKA. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Laaja-alainen osaaminen. Opetuksen tavoitteet

7.LUOKKA. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Laaja-alainen osaaminen. Opetuksen tavoitteet 7.LUOKKA Opetuksen tavoitteet Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen T1 edistää oppilaan taitoa pohtia englannin asemaan ja variantteihin liittyviä ilmiöitä ja arvoja antaa oppilaalle

Lisätiedot

Mitä tahansa voi saavuttaa kunhan vain yrittää!

Mitä tahansa voi saavuttaa kunhan vain yrittää! Mitä tahansa voi saavuttaa kunhan vain yrittää! Median matkassa Media on tuotettua todellisuutta. Media tarjoaa informaatiota ja tapoja ymmärtää maailmaa. Suomalaiseksi sanaksi media on päätynyt englannin

Lisätiedot

Selkokieltä S2-oppijan näkökulmasta. Sonja Dahlgren/HY Kielitieteenpäivät,

Selkokieltä S2-oppijan näkökulmasta. Sonja Dahlgren/HY Kielitieteenpäivät, Selkokieltä S2-oppijan näkökulmasta Sonja Dahlgren/HY Kielitieteenpäivät, 8.5.2018 sonja.dahlgren@helsinki.fi Tutkimuksen lähtökohdat Tutkin S2-oppijoiden selkokielen käyttöä 2010 HY Palmenian ALPOhankkeessa:

Lisätiedot

FINSKA Kurssisuunnitelma maahanmuuttajien ruotsin kielen koulutukselle

FINSKA Kurssisuunnitelma maahanmuuttajien ruotsin kielen koulutukselle FINSKA Kurssisuunnitelma maahanmuuttajien ruotsin kielen koulutukselle Koulutuksen tarkoitus Maahanmuuttajien ruotsin kielen kunnallinen aikuiskoulutus on korkeatasoinen kielikoulutus, jonka tarkoituksena

Lisätiedot

Kumula, Kirjallinen viestintä asiantuntijatyössä

Kumula, Kirjallinen viestintä asiantuntijatyössä Kumula, 7.5.2019 Kirjallinen viestintä asiantuntijatyössä Hei! Olen Mari. Digiajan kirjoituskoulu Kide on perustettu, jotta tekstit olisivat loistavia eikä niiden kirjoittaminen olisi (aina) tuskallista.

Lisätiedot

MUISTIYSTÄVÄLLISEN YMPÄRISTÖN PIKAOPAS

MUISTIYSTÄVÄLLISEN YMPÄRISTÖN PIKAOPAS MUISTIYSTÄVÄLLISEN YMPÄRISTÖN PIKAOPAS 1 2 3 Muistiystävällinen ympäristö Muistiystävällinen ympäristö on helposti tavoitettava sekä selkeä, ja se tukee kiireetöntä kohtaamista. Sellainen ympäristö sopii

Lisätiedot

Saavutettavat verkkosivut Miten ne tehdään?

Saavutettavat verkkosivut Miten ne tehdään? Saavutettavat verkkosivut Miten ne tehdään? Timo Övermark Kehitysvammaliitto Kuntamarkkinat 13.9.2018 Sisältö Lainsäädännön vaatimusten taustaa Saavutettavuusvaatimukset Sivuston suunnittelu alusta asti

Lisätiedot

Selkokielisen turvallisuusviestinnän kehittäminen. Kaisa Huikuri, Selkoseminaari 30.1.2014

Selkokielisen turvallisuusviestinnän kehittäminen. Kaisa Huikuri, Selkoseminaari 30.1.2014 Selkokielisen turvallisuusviestinnän kehittäminen Kaisa Huikuri, Selkoseminaari 30.1.2014 Tavoitteena ennaltaehkäistä turvallisuusongelmia Sisäministeriössä Selkokielinen turvallisuusviestintä -hanke 2013

Lisätiedot

Viesti kulkee! Aikku Eskelinen, Anne Sorko, Jyväskylän Yliopisto. Kuva:

Viesti kulkee! Aikku Eskelinen, Anne Sorko, Jyväskylän Yliopisto. Kuva: Viesti kulkee! Viestinnällä luodaan vetovoimaa, yhteisöllisyyttä ja vuorovaikutusta, rekrytoidaan, motivoidaan, palkitaan, markkinoidaan ja hoidetaan yhteisöä sisäisesti. - Anne Sorko, Jyväskylän Yliopisto

Lisätiedot

Yhdenvertaiset osallistumismahdollisuudet ja kulttuuripalvelujen saavutettavuus

Yhdenvertaiset osallistumismahdollisuudet ja kulttuuripalvelujen saavutettavuus Yhdenvertaiset osallistumismahdollisuudet ja kulttuuripalvelujen saavutettavuus Aura Linnapuomi, Kulttuuria kaikille - palvelu, Valtion taidemuseo 9.11.2011 Esityksen rakenne Yhdenvertaiset osallistumismahdollisuudet

Lisätiedot

TEKSTI JA TYPOGRAFIA LEHDESSÄ. Johdanto Arja Karhumaa

TEKSTI JA TYPOGRAFIA LEHDESSÄ. Johdanto Arja Karhumaa TEKSTI JA TYPOGRAFIA LEHDESSÄ Johdanto Arja Karhumaa TYPOGRAFIA LEHDESSÄ Kaikkein tärkein identiteetin, genren ja visuaalisen luonteen ilmaisija Monta tehtävää: 1. Kerronta Typografian tärkein tehtävä:

Lisätiedot

Selkokielen erityispiirteet kirjoittajan näkökulmasta

Selkokielen erityispiirteet kirjoittajan näkökulmasta Selkokielen erityispiirteet kirjoittajan näkökulmasta Seija Niinistö-Samela Kirjoittamisen kandidaatintutkielma Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto Kevät 2016 Ohjaaja Kristian Blomberg 1 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Vapaaehtoistyön johtaminen ja sitouttaminen rekrytoinnin ja sitouttamisen hyvät käytännöt

Vapaaehtoistyön johtaminen ja sitouttaminen rekrytoinnin ja sitouttamisen hyvät käytännöt IDEAKAHVILA: Vapaaehtoistyön johtaminen ja sitouttaminen rekrytoinnin ja sitouttamisen hyvät käytännöt Rekrytointi Henkilökohtainen kontakti/kutsu Pakottaminen/suostuttelu Järjestöjen välinen yhteistyö

Lisätiedot