kiirehtimistä käynnistyvien talonrakennushankkeiden vuoksi.
|
|
- Aino Pia Laine
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Yhdyskuntatekniikan lautakunta Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Vernerinpuiston asemakaavan hyväksyminen MRL 52 :n mukaisesti 717/ /2016 Yhdyskuntatekniikan lautakunta Bjönsinmäen asemakaava on kaavaehdotusvaiheen nähtävillä olon jälkeen jaettu kahdeksi erilliseksi kaavahankkeeksi siten, että kortteleista 2026 ja 2030 niihin liittyvine katu- ja puistoalueineen on muodostettu Vernerinpuiston asemakaava. Asemakaavan kahdeksi erilliseksi hankkeeksi jakamisen taustalla on Ratavallin alueen maanomistajan (YIT Oy) edellyttämä alueen kaavoituksen kiirehtiminen käynnistyvien talonrakennushankkeiden vuoksi. Asemakaava on tullut vireille NCC Oy:n ja yksityisten maanomistajien aloitteesta, ja kunta on solminut kaavoituksen käynnistämissopimuksen NCC Rakennus Oy:n kanssa Sopimuksen mukaan maanomistaja vastaa kustannuksellaan kaavoitustyöhön liittyvistä tutkimus- ja selvitystöistä, mutta lopullinen asemakaava laaditaan kunnan toimesta. Vuonna 2016 NCC Rakennus Oy on vaihtanut yrityksen nimen Bonava Oy:ksi. Bjönsinmäen asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma on hyväksytty yhdyskuntatekniikan lautakunnassa ( 80). Koska alustavaa suunnittelualuetta laajennettiin merkittävästi, kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma tarkistettiin ja asemakaavan muutos kuulutettiin uudelleen vireille Kirkkonummen kaavoitusohjelmassa , joka on hyväksytty kunnanvaltuustossa ( 126,) on Vernerinpuiston ja Bjönsinmäen asemakaavat osoitettu erillisinä hankkeina. aikatauluilla, liittyivät pääosin johtuen erilliseksi alueen kaavoituksen Bjönsinmäen asemakaavaehdotus oli nähtävillä Kaavaehdotuksesta saadun palautteen perusteella Masalantien itä- ja länsipuolen suunnittelua pystytään viemään eteenpäin hyvin eri sillä lausunnoissa ja muistutuksissa esiin nousseet asiat Masalantien länsipuolen kortteleiden kaavaratkaisuihin. Tästä korttelit 2026 ja 2030 irrotettiin Bjönsinmäen kaava-alueesta hankkeekseen (Vernerinpuiston asemakaava), sillä Ratavallin maanomistaja (YIT Oy) edellyttää kyseisten kortteleiden kiirehtimistä käynnistyvien talonrakennushankkeiden vuoksi. Kaavan toteuttaminen KirkSuunnittelualue sijaitsee Masalan keskustassa vain muutaman sadan metrin päässä Masalan rautatieasemasta. Alue on kooltaan noin 2,9 ha. Se rajoittuu etelässä Vernerintiehen ja pohjoisessa Tinankujaan. Suunnittelualueen lounaisreunaa pitkin kulkeva Masalantie on Masalan pääväylä. Rautatie jää suunnittelualueen kaakkoispuolelle. Suunnittelualueen eteläosassa on muutamia rakentumassa olevia
2 kortteleita, jotka kuuluvat Ratavallin asemakaava-alueeseen. Alueella on rakennettua kerrosalaa yhteensä noin 1700 k-m 2, josta asuinkerrosalaa on noin 500 k-m 2. Asuinrakentamisen lisäksi alueella sijaitsee 1000 k-m 2 suuruinen elintarvikekauppa. Alueen maanomistajia ovat Kirkkonummen kunnan lisäksi YIT Oy sekä yksityiset maanomistajat. Kaava-alueella asuu tällä hetkellä alle kymmenen henkilöä. Työpaikkoja on muutamia alueella sijaitsevalla elintarvikekaupalla. Suunnittelualue sijaitsee Masalan palvelualueella, ja kävelyetäisyydellä sijaitsee useita kunnallisia palveluita mm. kouluja, päiväkoteja ja liikuntapalveluita. Suunnittelualueella on voimassa kaksi asemakaavaa: Masalan keskustan rakennuskaavan muutos, joka on saanut lainvoiman , ja Ratavallin asemakaava, joka tullut voimaan Laaditut selvitykset ja suunnitelmat Kirksemakaava-alueelle on laadittu asemakaavaehdotuksen kanssa rinnakkain Masalan laatu- ja ympäristösuunnitelmaa sekä Masalantien yleissuunnitelmaa. Masalantien yleissuunnittelun yhteydessä laaditaan Masalantien laatu- ja ympäristösuunnitelma, johon sisältyy julkisten tilojen suunnittelua ja rakentamista ohjaava laatukäsikirja. Masalantien yleissuunnitelman ja laatukäsikirjan on määrä valmistua alkuvuodesta Asemakaava-alueelle ei laadita erillistä lähiympäristö- ja rakentamistapaohjetta, mutta kaava-alueen kortteleilla 2026 ja 2030 on voimassa Ratavallin asemakaavan lähiympäristö- ja rakentamistapaohje. Alueelle on laadittu osayleiskaavoituksen yhteydessä sekä luonto- että arkeologiset selvitykset, joissa kaava-alueelta ei löytynyt inventoitavia kohteita. Asemakaavan sisältö lyhyesti Vernerinpuiston asemakaava sijaitsee Masalan keskustan ytimessä maankäytön kehityksen painopistealueella. Kaavan tavoiteasettelu on Kirkkonummen maankäytön kehityskuvan 2040 sekä Masalan ja Luoman kehityskuvan 2040 mukainen, lisäksi se toteuttaa Kirkkonummen yleiskaavaa 2020 ja valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita. Toteuduttuaan asemakaavan mukainen rakentaminen tiivistää olemassa olevaa yhdyskuntarakennetta asemanseudulla, parantaa liikenneturvallisuutta ja joukko- ja kevyen liikenteen toimintaedellytyksiä sekä muuttaa Masalan keskustaa laadukkaaksi, kaupunkimaisemmaksi ympäristöksi. Helsingin seudun kuntien ja valtion kesken on solmittu kesällä 2016 MAL-sopimus. Kaavahanke edistää sen Kirkkonummen kunnan sopimuksen mukaista asuinrakentamisoikeustavoitetta, joka on noin k-m2 vuodessa. Asemakaavan muutos pohjautuu korttelin 2030 tontin 6 osalta maanomistajien konsultin (Arkkitehtitoimisto Petri Rouhiainen Oy) laatimiin
3 maankäyttösuunnitelmiin sekä lisäksi esimerkiksi Masalantien katuympäristön osalta kunnan omiin suunnitelmiin. Asemakaavan muutoksella muodostuu kortteliin 2030 uusi AK-tontti, jonka rakennusoikeus on 3000 k-m2. Lisäksi muutettavaan asemakaavaan kuuluu neljä kerrostalorakentamiseen osoitettua tonttia kortteleissa 2026 ja Niiden asuinrakennusoikeudet säilyvät voimassaolevan Ratavallin asemakaavan mukaisena ollen noin 6700 k-m2. Suunnittelualueella asuu tällä hetkellä alle kymmenen henkeä. Toteuduttuaan kaavamuutos mahdollistaa uudet kodit noin noin 200 asukkaalle. Asemakaavassa osoitetaan kaksi liikerakennusten korttelialuetta, joista toinen, kioskimainen myymälätila (100 k-m2) sijaitsee Ratavallin korttelissa 2026, torin laidalla. Ratavallin korttelin 2026 tontin 2 myymälätila (m150) on muutettu kaavamuutoksessa ohjeelliseksi. Olemassa olevan elintarvikekaupan korttelimerkintä muutetaan KL-merkinnäksi ja kaupan rakennusalalle osoitetaan 500 k-m2 lisärakentamista varten. Lopputilanteessa tontin kokonaisrakennusoikeus on 1500 k-m2. Elintarvikekaupan tontin suunnittelu on tehty yhteistoiminnassa kauppiaan ja Kesko Oy:n edustajien kanssa. Pysäköinti järjestetään maantasopaikoituksena ja pysäköintimitoituksena käytetään 1 autopaikka 100 k-m2 kohden valmisteilla olevan pysäköintinormin uusimisen periaatteiden mukaisesti (YTL ). Autopaikkamitoitus myymälätiloille on 1 ap/40 k-m2 ja elintarvikkeiden myymälätilalle 1 ap/20 k-m2. Sopimukset Kaavan hyväksyminen edellyttää maankäyttösopimusta korttelin 2030 tontin 11 maanomistajien kanssa. Kaavan toteuttaminen Kirkkonummen kaavoitusohjelman tavoitteena on, että asemakaava hyväksytään vuoden 2017 aikana. Asemakaavan toteutusaikataulu on riippuvainen alueen yksityisistä maanomistajista. Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Annika Pousi, puh , annika.pousi(at)kirkkonummi.fi Asiakirjat: Vernerinpuiston asemakaavan selostus liitteineen (sis. kaavakartan pienennöksen piir.nro 3285 ja havainnekuvan piir.nro 3272) - kaavoittajan vastineet kaavaehdotuksesta saatuihin lausuntoihin ja
4 muistutuksiin Ehdotus Yhdyskuntatekniikan toimialajohtaja: Yhdyskuntatekniikan lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että 1. se hyväksyy tämän asian liitteen mukaiset kaavoittajan vastineet kaavaehdotuksesta saatuun palautteeseen. 2. se hyväksyy ja esittää kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi MRL 52 :n mukaisesti Vernerinpuiston asemakaavan, piir.nro 3285, ja siihen liittyvät asiakirjat. 3. ennen asemakaavan hyväksymistä kunnanvaltuustossa kunnan ja kaavoitusaloitteen tehneiden maanomistajien kesken on oltava hyväksytty ja allekirjoitettu maankäyttösopimus. Käsittely Kaavoitusarkkitehti Annika Pousi esitteli kaavahankkeen lautakunnalle. Päätös Yhdyskuntatekniikan lautakunta päätti päätösehdotuksen mukaan. Tiedoksi jatkokäsittelyyn kunnanhallitukselle Muutoksenhakuohje muutoksenhakukielto koska asia koskee valmistelua Kunnanhallitus Ehdotus Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus päättää, että 1. se hyväksyy tämän pykälän asiakirjojen mukaiset kaavoittajan vastineet kaavaehdotuksesta saatuun palautteeseen.
5 2. se hyväksyy ja esittää kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi MRL 52 :n mukaisesti Vernerinpuiston asemakaavan, piir.nro 3285, ja siihen liittyvät asiakirjat. 3. ennen asemakaavan hyväksymistä kunnanvaltuustossa kunnan ja kaavoitusaloitteen tehneiden maanomistajien kesken on oltava hyväksytty ja allekirjoitettu maankäyttösopimus. Käsittely Hallituksen jäsen Timo Haapaniemi ja kunnanvaltuuston puheenjohtaja Ulf Kjerin ilmoittivat edustavansa kilpailevan toimijan hallintoa ja jääväsivät itsensä. He poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ajaksi. Yhdyskuntatekniikan johtaja Anna-Kaisa Kauppinen ja kaavoitusarkkitehti Annika Pousi olivat läsnä kokouksessa asian käsittelyn ajan. Käsittelyn aikana esittelijä teki muutoksen liiteasiakirjoihin siten, että autopaikkojen vähimmäismäärä on AK-korttelialueella 1 ap/100 k-m2, vähintään 0,6 ap/asunto yhdyskuntatekniikan lautakunnan hyväksymän pysäköintimitoituksen mukaisesti. Päätös Kunnanhallitus: Ehdotuksen mukaisesti esittelijän tekemällä autopaikkamitoitusta koskevalla muutoksella. Pöytäkirjan liite: Kh 3, , - kaavoittajan vastineet kaavaehdotuksesta saatuihin lausuntoihin ja muistutuksiin Tiedoksi Jatkokäsittelyyn kunnanvaltuustolle Muutoksenhakuohje muutoksenhakukielto koska asia on valmistelua Kunnanvaltuusto
6 Esityslistan liite: - Vernerinpuiston asemakaava piir: Vernerinpuiston asemakaavan selostus liitteineen Oheismateriaali: - kaavoittajan vastineet kaavaehdotuksesta saatuihin lausuntoihin ja muistutuksiin (hyväksytty kunnanhallituksessa ) Kaava-asiakirjat on tarkistettu kunnanhallituksen tekemän päätöksen mukaisesti, minkä jälkeen Vernerinpuiston asemakaava on merkitty piir: Ehdotus Kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle, että 1 se hyväksyy MRL 52 :n mukaisesti Vernerinpuiston asemakaavan piir: 3289 ja siihen liittyvät asiakirjat 2 ennen asemakaavan hyväksymistä kunnanvaltuustossa kunnan ja kaavoitusaloitteen tehneiden maanomistajien kesken on oltava hyväksytty ja allekirjoitettu maankäyttösopimus Käsittely Kaavoitusarkkitehti Annika Pousi oli läsnä tämän pykälän aikana selostamassa kaavaa ja vastaamassa valtuutettujen esittämiin kysymyksiin. Päätös Kunnanvaltuusto: Kunnanvaltuusto hyväksyi kunnanhallituksen ehdotuksen. Pöytäkirjan liitteet: Kv 4, , - Vernerinpuiston asemakaava piir: 3289 Kv 5, , - Vernerinpuiston asemakaavan selostus liitteineen Muutoksenhakuohje Kunnallisvalitus
Bjönsinmäen asemakaavaehdotuksen asettaminen nähtäville MRL 65 :n ja MRA 27 :n mukaisesti (kh, kv)
Yhdyskuntatekniikan lautakunta 30 21.04.2016 Bjönsinmäen asemakaavaehdotuksen asettaminen nähtäville MRL 65 :n ja MRA 27 :n mukaisesti (kh, kv) 887/10.02.03/2013 Yhdyskuntatekniikan lautakunta 21.04.2016
Veikkolan keskustan korttelin 39 asemakaavan muutoksen (piir.nro 3279) hyväksyminen MRL 52 :n mukaisesti (kv)
Yhdyskuntatekniikan lautakunta 9 08.2.206 Kunnanhallitus 9 2.0.207 Veikkolan keskustan korttelin 9 asemakaavan muutoksen (piir.nro 279) hyväksyminen MRL 52 :n mukaisesti (kv) 8/0.02.0/206 Yhdyskuntatekniikan
Bjönsinmäen asemakaavaehdotus, liikuntalautakunnan vastaus. Yhdyskuntatekniikan lautakunta Taustaa
Liikuntalautakunta 47 16.06.2016 Bjönsinmäen asemakaavaehdotus, liikuntalautakunnan vastaus Yhdyskuntatekniikan lautakunta 21.04.2016 30 Taustaa Kuntakeskuksen liikealueen jälkeen kunnan asemakaavoituksen
Bjönsinmäen asemakaavaehdotuksen asettaminen nähtäville piirustusnumero 3247 mukaisesti
Yhdyskuntatekniikan lautakunta 30 21.04.2016 Kunnanhallitus 132 09.05.2016 Bjönsinmäen asemakaavaehdotuksen asettaminen nähtäville piirustusnumero 3247 mukaisesti 887/10.02.03/2013 Yhdyskuntatekniikan
Laaditut selvitykset ja suunnitelmat
Yhdyskuntatekniikan lautakunta 51 20.08.2015 Tinanpuiston asemakaavan (asemakaavojen muutos, piir. 3218) hyväksyminen MRL:n 52 :n mukaisesti (kh, kv) 81/10.02.03/2011 Yhdyskuntatekniikan lautakunta 51
Laguksenpuiston, Veikkolan asemakaavan muutoksen (hankenro ) hyväksyminen MRL 52 :n mukaisesti (kh, kv)
Yhdyskuntatekniikan lautakunta 37 11.05.2017 Yhdyskuntatekniikan lautakunta 45 31.05.2017 Laguksenpuiston, Veikkolan asemakaavan muutoksen (hankenro. 40120) hyväksyminen MRL 52 :n mukaisesti (kh, kv) 734/10.02.03/2013
valmistelija:
Kunnanhallitus 341 02.11.2015 Kunnanvaltuusto 114 16.11.2015 Kuuden tontin ostaminen Masalan keskustan asemakaava-alueelta 740/10.00.02/2015 Kunnanhallitus 02.11.2015 341 Kunta on neuvotellut YIT Rakennus
valmistelija: anna-kaisa.kauppinen@kirkkonummi.fi
Kunnanhallitus 341 02.11.2015 Kunnanvaltuusto 5 16.11.2015 5 Kuuden tontin ostaminen Masalan keskustan asemakaava-alueelta 740/10.00.02/2015 Kunnanhallitus 02.11.2015 341 Kunta on neuvotellut YIT Rakennus
Liitteet: - Kaavaluonnos, liite 1/ 61 - Asemakaavamerkinnät, liite 2/ 61 - Asemakaavaselostus, liite 3/ 61
Valtuusto 6 09.09.2013 6 S 19 C Joensuun venesataman asemakaavan hyväksyminen 152/10.02.03/2012 KAAVJAOS 61 Kaavoitusjaosto 12.6.2012 Valmistelija: maankäyttöpäällikkö Matti Kanerva matti.kanerva (at)
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2019 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa itä-suomun
Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 3/ ( 5) Kuntatekniikan lautakunta
Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 3/2019 1 ( 5) 42 Keskusta, korttelin 108 asemakaavan (hanke 10110), asemakaavaehdotuksen asettaminen julkisesti nähtäville MRL 65 :n ja MRA 27 :n mukaisesti (kh) KIRDno-2018-569
A S E M A K A A V A N S E L O S T U S. joka koskee päivättyä kaavakarttaa K I R K K O N U M M E N K U N T A
A S E M A K A A V A N S E L O S T U S joka koskee 8.12.2016 päivättyä kaavakarttaa K I R K K O N U M M E N K U N T A VERNERINPUISTON ASEMAKAAVA Asemakaavan muutos koskee Masalan keskusta, muutos asemakaavan
Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti
Yhdyskuntatekniikan lautakunta 17 16.02.2017 Kunnanhallitus 61 27.02.2017 Kunnanvaltuusto 12 13.03.2017 Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti
Kirkkonummen kunnan muistutus Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta
Yhdyskuntatekniikan lautakunta 87 17.11.2016 Kunnanhallitus 395 05.12.2016 Kirkkonummen kunnan muistutus Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta 999/10.02.00/2013 Yhdyskuntatekniikan lautakunta 17.11.2016
Asemakaavan muutosehdotus sekä kaavaselostus liitteineen
Tekninen lautakunta 289 04.09.2013 Kaupunginhallitus 423 09.09.2013 Kaupunginhallitus 373 15.09.2014 Kaupunginvaltuusto 84 29.09.2014 Asemakaavan muutos ja tonttijako, 64 Skinnarila, kortteli 81, virkistys-
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa
Yhdyskuntatekniikan lautakunta 72 20.11.2014. Haapiorinne - asemakaavan hyväksyminen MRL 52 :n mukaisesti 27/10.02.03/2010
Yhdyskuntatekniikan lautakunta 72 20.11.2014 Haapiorinne - asemakaavan hyväksyminen MRL 52 :n mukaisesti 27/10.02.03/2010 Yhdyskuntatekniikan lautakunta 72 Asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma
TEKNLTK:156/2011 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ)
TEKNLTK:156/2011 KV 58 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ) TEKNLTK 5.4.2011 27 Oheismateriaali Liite 4 Kaj Strandberg hakee muutosta voimassa olevaan Järvimaan rantaasemakaavaan 15.03.2011
valmistelija: Esityslistan liite: vaihtokirja liitekarttoineen Oheismateriaali: yleiskartta vaihdon kohteista
Kunnanhallitus 34 0..05 Kunnanvaltuusto 5 6..05 Maa-alueiden vaihto Helsingin kaupungin kanssa Strömsbyssä 880/0.00.0/05 Kunnanhallitus 0..05 34 Kunta ja Helsingin kaupunki ovat neuvotelleet maa-alueiden
Kirkkonummen kunta Kaavoitus ja liikennejärjestelmäpalvelut
JORVAKSENMYLLY ASEMAKAAVAN MUUTOS JORVAKSENMYLLYN ASEMAKAAVAN KORTTELEIDEN 3035 JA 3036 SEKÄ LIIKENNE- JA KATUALUEIDEN MUUTOS. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuva 1. Suunnittelualueen rajaus ja
EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177
EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701
Päätös: Maanmittausinsinöörin ehdotus hyväksyttiin.
Kaavoitustoimikunta 21 08.12.2006 Joutsan kunnanhallitus, -2007 81 05.03.2007 Kaavoitustoimikunta 24 05.10.2007 Joutsan kunnanhallitus 39 04.02.2008 Kaavoitustoimikunta 7 10.04.2008 Joutsan kunnanhallitus
NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1
NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Korttelin 3325 puistoalueen asemakaavan muutos Klaukkalassa 464/10.02.03/2014 ASRA 57 Nurmijärven kunta aloittaa Klaukkalan korttelin 3325 puistoalueen asemakaavan
VEIKKOLAN TEOLLISUUSALUE Asemakaavan muutos kortteli 125 tontti 2
ASEMAKAAVANMUUTOKSEN SELOSTUS Kunta: Kirkkonummi Kaavan nimi: VEIKKOLAN TEOLLISUUSALUE Asemakaavan muutos kortteli 125 tontti 2 Hankenumero: 40118 Piirustusnro: 3121 Laatija: kaavoitusteknikko Mikael Pettersson.
ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja
Kaavatunnus: 3-331 Asianumero: 507/10.2.03/2012 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja Asemakaavanmuutos koskee korttelin 3086 tonttia 2 Asemakaavanmuutoksella muodostuu osa korttelista
Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS
Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/7 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Kaava-alueen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA KORTTELI 2502 SEKÄ VIRKISTYSALUE Puustellin alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA KORTTELI 2502 SEKÄ VIRKISTYSALUE Puustellin alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2014 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Kemijärven
RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1
RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Akm 230: Antinkankaan koulun asemakaavan muutos 1789/10.1002.100203/2014 KH 387 Raahen kaupungin kaavoitusaloite 12.9.2014 Antinkankaan koulun rakennushankkeen laajuuden
PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PELKOSENNIEMEN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS PYHÄTUNTURI / OSA-ALUE C SOUTAJAN RANNAN ALUE Pyhätunturin matkailualueella korttelissa 582 kiinteistöjen 583-403-77-1, 583-403-77-45 ja 583-403-77-46 alueilla OSALLISTUMIS-
Yhdyskuntatekniikan lautakunta
Yhdyskuntatekniikan lautakunta 70 22.10.2015 Sarvvikinportin asemakaava (hanke 34500), asemakaava-alueen laajentaminen sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkistaminen ja hyväksyminen MRL 62 :n
Yhdyskuntatekniikan lautakunta 78 10.12.2014
Yhdyskuntatekniikan lautakunta 78 10.12.2014 Sarvvikinportin (ent. Kurkiranta) asemakaava (hanke 34500), osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkistaminen ja hyväksyminen MRL 62 :n ja 63 :n mukaisesti
KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli (at) sipoo.fi
Valtuusto 9 07.04.2014 9 S 23 Söderkullan asemakaavan eteläosan kumoaminen, ehdotus 324/10.02.03/2013 KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli
Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 64 23.09.2015
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Kaavatunnus 3-333 Asianro 951/10.02.03/2012 Asemakaavan muutos, Klaukkala, Klaukkalan ohikulkutie Kortteli 3184 sekä maatalous-, katu- ja liikennealue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 16.10.2012
EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024
EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010
Espoon kaupunki Pöytäkirja 41. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 02.03.2016 Sivu 1 / 1 5171/2015 10.02.03 41 Itä-Suviniitty, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 613302, 40. kaupunginosa, Espoon keskus Valmistelijat / lisätiedot: Minna
KREULANRANNAN ASEMAKAAVA
KREULANRANNAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 30.11.2015, tarkistettu 22.3.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Hinnerjoki 403 KIINTEISTÖT 1:122 (osa), 10:17, 1:135 (osa), 1:139, 1:140,
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
(Drno 20/2016) RUKAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELEISSA 140, 141 JA 142, YLEISELLÄ PYSÄKÖINTIALUEELLA JA NIIHIN LIITTYVILLÄ KATU-, URHEILU-, JA VIRKISTYS-, VESI- SEKÄ RETKEILY- JA ULKOILUALUEILLA
HÄMEENKYRÖN KUNTA 1 Kirkonseudun asemakaava-alue Korttelien 65, 66 ja 68 asemakaavoitus Osallistumis- ja arvioimissuunnitelma
HÄMEENKYRÖN KUNTA 1 HÄMEENKYRÖN KUNTA KORTTELIEN 65, 66 JA 68 ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireilletulo: 30.3.2009 versio: 15.8.2011 HÄMEENKYRÖN KUNTA 2 Suunnittelualueen
MYLLYLÄ KORTTELI 0608
ORIMATTILAN KAUPUNKI MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.8.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee osaa korttelista 0608.
Asemakaavan ja tonttijaon muutos 56 Myllymäki, kortteli 19, tontti 8-10
Tekninen lautakunta 100 01.04.2015 Kaupunginhallitus 154 07.04.2015 Kaupunginhallitus 284 06.07.2015 Asemakaavan ja tonttijaon muutos 56 Myllymäki, kortteli 19, tontti 8-10 588/10.02.03.00/2014 TEKLA 100
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi 275 KYLÄ Kärkkäiskylä 404 KORTTELI Kortteli 33 tontti 4 KIINTEISTÖ 275-404-23-217
ASIKKALAN kunta. Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
1 ASIKKALAN kunta Lauttaniemen ranta-asemakaava ja Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos 12.11.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Lauttaniemi 12112015.doc Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Kortteli: 281 ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kunnanhallituksen kaavoituspäätös 2.11.2015 236 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävänä 13-26.11.
ILMAJOKI 16.12.2015 Ahonkylä Asemakaavan muutoksen selostus, KORTTELI 281, TONTIT 1 JA 2 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Alue: VIHTAKALLION ALUE Kunta: ILMAJOKI Kunnanosa: AHONKYLÄN KUNNANOSA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSA Korttelit 3063 Uimahallin ja Jyvälänpuiston päiväkodin alueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2018 Suunnittelualue Suunnittelun kohteena on noin 1,5
KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3)
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.1.2012 Ilmakuva suunnittelualueesta (2006)
Kemijärven kaupunki 1 (7)
Kemijärven kaupunki 1 (7) Kemijärven kaupunki 2 (7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma asemakaavamuutoksesta Savukosken kunnan asemakaava-alueella koskien mm. vanhusten
Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2017 1
Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2017 1 Kunnanvaltuusto Aika 24.04.2017 klo 18:00-20:09 Paikka Kunnantalo Ervastintie 2, Kirkkonummisali 1. kerros Läsnäolijat Kjerin Ulf puheenjohtaja Vanhamäki Veikko I
HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
KITTILÄN KUNTA LEVIN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 35 TONTIN 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS. Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA
Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA Asiakirjatyyppi KAAVASELOSTUS, KAAVAEHDOTUSVAIHE Päivämäärä 28.03.2014 / 04.08.2014 Hyväksymispäivämäärä ja -pykälä 25.8.2014 31 Kaavatunnus 261V250814A 31 KITTILÄN KUNTA LEVIN
Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 55 Hyrymäki, kortteli 13, tonteille sekä osalle katu- ja yleisen tien aluetta
Tekninen lautakunta 64 24.02.2016 Kaupunginhallitus 84 29.02.2016 Kaupunginhallitus 182 18.04.2016 Kaupunginvaltuusto 51 25.04.2016 Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 55 Hyrymäki, kortteli 13, tonteille
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN LAADINTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ( MRL 63 )
In s i n ö ö r i - j a K i i n t e i s t ö t o i m i s t o H a v a n k a O y Keskuskatu 5, 39700 PARKANO p. 040 833 9275, 0400-234 349, 03-4482 702 email:havanka@kolumbus.fi http://www.kolumbus.fi/havanka
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 148 11.05.2015. 148 Asianro 1341/10.02.03/2015
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 78 29.4.2015 148 Asianro 1341/10.02.03/2015 Asemakaavaehdotus / Keilanrinne Päätöshistoria Kaupunkirakennelautakunta 25.2.2015 40 Suunnittelujohtaja
1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS
1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS PROJ.NRO 174 Asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Kaavamuutosalueen rajaus on merkitty oheiseen karttaan ALOITE TAI
Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän
Sata aurinkoista päivää enemmän OSALLISUTMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Kirkonkylän asemakaavan muutos Oloneuvoksentie MERIKARVIAN KUNTA 29.5.2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen
Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:
Kolpin asemakaavan muutos, korttelit 210-211 ja 221-229 sekä viheralue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599407201606 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...
LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502
ORIMATTILAN KAUPUNKI LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.9.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee kortteleita
PARKANON PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS
PARKANON KAUPUNKI PARKANON PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS 12.1.2009 Kaavoitus- Arkkitehtipalvelu Mattila Oy 1 PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KUUSAMON KAUPUNKI 1 Dnr:o 619/2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan laaditaan asemakaavan muuttamisesta osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jossa kuvataan osallisten
Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen
Kunnanhallituksen 61 02.10.2014 Kunnanhallituksen 82 04.12.2014 Kunnanhallituksen 23 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 09.06.2015 Kunnanvaltuusto 36 17.06.2015 Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen
KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS HML/1617/ /2017 ASEMAKAAVA (4)
KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS HML/1617/10.02.03.00/2017 ASEMAKAAVA 2557 10.10.2018 30.4.2019 1(4) KANAKOULUNTIE 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS 30.4.2019 muutos: suunnittelualueen rajaus muuttunut, saman korttelin
Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2017 1
Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2017 1 Kunnanvaltuusto Aika 24.04.2017 klo 18:00-20:09 Paikka Kunnantalo Ervastintie 2, Kirkkonummisali 1. kerros Läsnäolijat Kjerin Ulf puheenjohtaja Vanhamäki Veikko I
EURAJOEN KUNTA. Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa. Työ: Turku, , tark
EURAJOEN KUNTA Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25179 Turku, 2.5.2012, tark. 3.1.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400
127 Soukansalmi, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue , 33. kaupunginosa Soukka
4331/10.02.03/2013 127 Soukansalmi, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 412008, 33. kaupunginosa Soukka Valmistelijat / lisätiedot: Tiina Aalto, puh. 050 553 2886 etunimi.o.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LUUMÄKI /TAAVETTI Marttilantie-Kappakatu-Taavetintie ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 21.12.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Suunnittelualue käsittää osan Marttilantiestä sekä Kauppakadun
Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/2017 1
Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/2017 1 Yhdyskuntatekniikan lautakunta Aika 19.01.2017 klo 17:00-21:54 Paikka Yhdyskuntatekniikan kokoushuone Kielo, Ervastintie 2, Kirkkonummi Läsnäolijat Kettunen Kati
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KIRKONKYLÄ KORTTELIN 198 VAIHEASEMAKAAVAN MUUTOS
107-AK1706 SAUVON KUNTA KIRKONKYLÄ KORTTELIN 198 VAIHEASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Kaavaluonnos Versio 0.9 5.10.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (12) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...
Laaditut selvitykset ja suunnitelmat
Yhdyskuntatekniikan lautakunta 51 20.08.2015 Kunnanhallitus 398 21.12.2015 Tinanpuiston asemakaavan muutoksen hyväksyminen piirustuksen 3230 mukaisesti (kv) 81/10.02.03/2011 Yhdyskuntatekniikan lautakunta
Tinanpuiston asemakaavan maankäyttösopimus sekä kiinteistönluovutuksen esisopimus ja tonttien osto-optio
Kunnanhallitus 399..05 Kunnanvaltuusto 3 08.0.06 Tinanpuiston asemakaavan maankäyttösopimus sekä kiinteistönluovutuksen esisopimus ja tonttien osto-optio 95/0.00.0/05 Kunnanhallitus..05 399 Yhdyskuntatekniikan
EURAJOEN KUNTA. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: Turku, 4.1., tark
EURAJOEN KUNTA Hirveläntien Peräpellontien alueen asemakaava ja asemakaavan muutos (korttelin 153 tontti 4, korttelin 154 tontti 5, kortteleita 155 ja 157, korttelin 172 tontteja 1 ja 2, korttelin 173
ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS
KUUSAMON KAUPUNKI 1 Dnr:o 714/2018 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Selostus liittyy 25.10.2018 päivättyyn kaavakarttaan Rukan asemakaavan vähäisen osan kumoamisessa käsitellään Moisasensuontien ja Huttulammentien
Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 4 Pallo-Tyysterniemi, kortteli 14, tontti 4 (Pallon päiväkoti)
Tekninen lautakunta 427 09.12.2015 Kaupunginhallitus 515 14.12.2015 Kaupunginhallitus 56 15.02.2016 Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 4 Pallo-Tyysterniemi, kortteli 14, tontti 4 (Pallon päiväkoti) 1065/10.02.03.00/2015
Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/2017 1
Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 1/2017 1 Yhdyskuntatekniikan lautakunta Aika 19.01.2017 klo 17:00-21:54 Paikka Yhdyskuntatekniikan kokoushuone Kielo, Ervastintie 2, Kirkkonummi Läsnäolijat Kettunen Kati
SMC Supermoto Center Oy:n kaavoitusaloite asemakaavan laatimiseksi Veikkolassa Nevatien varrelle tilalle (kh)
Yhdyskuntatekniikan lautakunta 38 11.05.2017 Yhdyskuntatekniikan lautakunta 43 31.05.2017 SMC Supermoto Center Oy:n kaavoitusaloite asemakaavan laatimiseksi Veikkolassa Nevatien varrelle tilalle 257-488-0001-0397
KIVEL ÄN R ANTA-AL U E EN J A M ELONSAAR E N AS E M AK AAVA
Keuruun kaupunki 18.4.2017 Kaavoituspalvelut 1 KIVEL ÄN R ANTA-AL U E EN J A M ELONSAAR E N AS E M AK AAVA A S E M A K A A V A N M U U T O S OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Suunnittelualue Suunnittelualue
Laguksenpuisto, Veikkolan asemakaavan muutosehdotuksen (piir.nro 3280) asettaminen nähtäville MRL 65 :n ja MRA 27 :n mukaisesti
Yhdyskuntatekniikan lautakunta 86 17.11.2016 Kunnanhallitus 418 12.12.2016 Laguksenpuisto, Veikkolan asemakaavan muutosehdotuksen (piir.nro 3280) asettaminen nähtäville MRL 65 :n ja MRA 27 :n mukaisesti
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
s. 1 / 6 Alue 150713 Lippajärvi Asemakaavan muutos Asianumero 4737/10.02.03/2015 18.4.2016 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on lisätä alueen rakennusoikeutta, nostaa kerroslukua ja sallia myös rivitalojen
ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658
ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 658 TONTTI 3 KIINTEISTÖT 2:574 (osa) 2:261 Kaavan laatija
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
MYRSKYLÄ YLÖSTALONTIE-PELTOMÄENTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 15.2.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan
SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA
SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.7.2006 Suunnittelualue ja nykyinen maankäyttö Voimassa olevan kaavan
Kaupunkisuunnittelulautakunta Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1. 8 Matinmetsä, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 310218, 23. kaupunginosa Matinkylä
Kaupunkisuunnittelulautakunta Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1 3425/10.02.03/2012 Kaupunkisuunnittelulautakunta 116 2.10.2014 8 Matinmetsä, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 310218, 23. kaupunginosa
Espoon kaupunki Pöytäkirja 192. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 09.12.2015 Sivu 1 / 1 2905/2015 10.02.03 192 Tillinmäki, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 420605, 43. kaupunginosa Vanttila Valmistelijat
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Dnr:o 243/2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan laaditaan asemakaavan muuttamisesta osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jossa kuvataan osallisten osallistumis-
ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635
ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 635 osa puistosta VP ja osa katualueesta Kaavan laatija REJLERS
Vaihemaakuntakaavan tavoitteet ja teemat
Yhdyskuntatekniikan lautakunta 8 21.01.2016 Kunnanhallitus 51 29.02.2016 Kirkkonummen kunnan lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta 999/10.02.00/2013 Yhdyskuntatekniikan lautakunta 21.01.2016
Kausala - Kirkonkylä -osayleiskaavan muutos, valtatien 12 liikennejärjestelyt, Tillola, kaavaehdotus
Kaavoitustoimikunta 21 20.05.2014 Kaavoitustoimikunta 28 08.09.2014 Kaavoitustoimikunta 22 11.05.2015 Kunnanhallitus 118 18.05.2015 Kaavoitustoimikunta 51 12.10.2015 Kausala - Kirkonkylä -osayleiskaavan
alue, jolle kaavahankkeella saattaa olla vaikutuksia
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Raksilan kaupunginosan korttelia 2 tonttia nro 2 koskeva asemakaavan muutos (Teuvo Pakkalan katu) AM2025 asemakaavan muutosalue alue, jolle kaavahankkeella
SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos
SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan osana kaavatyön
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 KOSKENKYLÄNTIEN YRITYSALUE ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
SIUNTIO ASEMAKAAVA BOTÅKER OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys 12.6.2014 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen alkaessa osana
ESPOON KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelukeskus Asemakaavayksikkö 14.10.2003 6034/503/2002. asemakaavan muutos, alue 132201
ESPOON KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelukeskus Asemakaavayksikkö 14.10.2003 6034/503/2002 KILONPUISTO IA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. SUUNNITELMAN NIMI JA SUUNNITTELUALUE ASEMAKAAVA KILONPUISTO
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
107-AK1701 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.5.2017 18.4.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 30.5.2018 päivitetty: 15.5.2018, 8.11.2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,
KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS HML/1617/ /2017 ASEMAKAAVA (4) KANAKOULUNTIE 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS
KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS HML/1617/10.02.03.00/2017 ASEMAKAAVA 2557 10.10.2018 1(4) KANAKOULUNTIE 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kankaantaustan (kaupunginosa 20) korttelin
SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS
1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-2-3 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 12.6.2015
LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS 29.10.2012 2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 2 3. LAADITUT SELVITYKSET JA AIEMMAT SUUNNITELMAT... 2 3.1. VALTAKUNNALLISET
Olemme halukkaita tulemaan esittelemään tarkemmin hanketta se kä keskustelemaan hankkeesta kaavoitukseen liittyvissä asioissa.
Kunnanhallitus 138 07.11.2012 Kunnanvaltuusto 39 12.11.2012 Kunnanhallitus 9 21.01.2013 Kunnanhallitus 74 15.04.2013 Kunnanhallitus 156 04.11.2013 Kunnanhallitus 4 07.01.2014 Kunnanvaltuusto 4 13.01.2014
Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli)
KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 1.11.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit 1000 1035 sekä Ounasjoentien länsipuoli) Osallistumis-
Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen investointiohjelmaan
Palvelutuotannon lautakunta 88 7.08.05 Kunnanhallitus 80 4.09.05 Kunnanvaltuusto 97.0.05 Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen