Raitiotievaihtoehtojen vaikutusarviointi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Raitiotievaihtoehtojen vaikutusarviointi"

Transkriptio

1 Raitiotievaihtoehtojen vaikutusarviointi Hatanpään valtatie, Kalevantie, Yliopistonkatu

2 Sisältö Johdanto Vaihtoehdot Yhteenveto Visio Liikenneratkaisut Tyyppipoikkileikkaukset Vaikutusarviointi 1. Toteutettavuus 2. Liikenteelliset vaikutukset 3. Vaikutukset joukkoliikenteen liikennöintiin 4. Arjen sujuvuus ja ihmisiin kohdistuvat vaikutukset 5. Vaikutukset yrityksiin, elinvoimaan ja imagoon 6. Maankäyttö, kaupunkikuva, kulttuuriympäristö ja ympäristö Liitteet: Suunnitelmakartat 2

3 Johdanto 2021 Raitiotien osan 1 toteutussuunnitelman mukaisesti Hervannan ja TAYS:in linjat päättyvät Pyynikintorille. Valtuustossa hyväksytyssä rakennesuunnitelmassa raitiotiejärjestelmä laajenee etelään. Tällöin toinen idästä tuleva linja liikennöi länteen ja toinen linja etelään. Yleissuunnitelman hyväksymisen (6/2014) jälkeen lähtökohdat ovat muuttuneet, mm. Areena rakenteilla. Työn tarkoituksena on ollut selvittää, mitä kautta myöhemmissä toteutusvaiheissa raitiotietä jatketaan etelän suuntaan eli mihin kohtaan vaihdevaraus kannattaa tässä vaiheessa sijoittaa. Myöhemmin vaihteen/vaihteiden rakentaminen liikennöitävälle rataosuudelle aiheuttaa merkittävää haittaa raitiotieliikenteelle. Arvioinnissa on tarkasteltu Hatanpään valtatien sekä Yliopistonkadun, Kalevantien ja Vuolteenkadun kautta kulkevia linjausvaihtoehtoja. Raitiotien toisen linjan kääntäminen etelään vähentää raitiotieliikennettä Hämeenkadun länsipäässä, mutta parantaa bussiliikenteen edellytyksiä Hämeenkadulla. Kahden raitiotielinjan liikennöinti Pyynikintorille ei ole tarkoituksenmukaista siinä tilanteessa, kun raitiotiejärjestelmää on jatkettu etelän suuntaan. 3 Footer

4 KOSKIPUISTO Vaihtoehdot YLIOPISTO KIEPPI 4

5 Yhteenveto 1/3 5 KOSKIPUISTO YLIOPISTO KIEPPI 1. Toteutettavuus + Ei edellytä merkittäviä taitorakennekohteita 2. Liikenteelliset vaikutukset + Lyhyin työn kesto (seinästä seinään 3-3,5 v) ja pienimmät liikennehaitat. - Työmaa vaikuttaa merkittävästi linjaautoreitistöön Hämeenkadun ja Suvantokadun välillä. + Hyväksyttyjen suunnitelmien ja strategioiden mukainen (raitiotie Hämeenkadulla ja Hatanpään valtatiellä). + Kalevantien ja Vuolteenkadun kapasiteetti riittää ennustetulle autoliikenteelle ( ajon./vrk). Vähemmän paikkoja, joissa esteettömyys- ja turvallisuusvaatimukset eivät täyty. Vähemmän risteämisiä katu-/tonttiliittymien kanssa. - Edellyttää Sorin sillan uusimista. - Sorin sillan liikenteellisten tavoitteiden täyttäminen kaikkien kulkumuotojen osalta mahdotonta. - Työmaan kesto noin 4 v. - Kalevantie suljettu 28 kk välillä Rautatienkatu-Kanslerinrinne. + Ei vaikutusta Hatanpään valtatien pohjoisosan linja-autoliikenteeseen. - Työmaan kesto noin 4,5 v. - Kalevantie suljettu 28 kk välillä Rautatienkatu-Kanslerinrinne. - Työmaa vaikuttaa merkittävästi linjaautoreitistöön Hämeenkadun ja Suvantokadun välillä. - Areenan tapahtumien päättyessä purkautuva runsas jalankulkijamäärä on merkittävä riski raitiotien liikennöinnin ja autoliikenteen häiriöttömyydelle ja jalankulkijoiden sekä pyöräilijöiden turvallisuudelle. - Hyväksyttyjen suunnitelmien ja strategioiden vastainen. Yliopistonkatua ei ole osoitettu joukkoliikenteen laatukäytäväksi ja Vuolteenkatu on osa keskustakehää. - Kalevantien kapasiteetti puolittuu, mikä heikentää merkittävästi keskustan autoliikenteen sujuvuutta. - Paljon pitkiä keskisaarekkeettomia suojateitä ja liikenneturvallisuus siten huono. - Sorin sillalla liian vähän tilaa jalankululle ja pyöräilylle. - Enemmän suuntaisliittymiksi muutettavia tontti- ja katuliittymiä. Tampereen kaupunki, Ramboll, Raitiotieallianssi

6 Yhteenveto 2/3 3. Vaikutukset joukkoliikenteeseen KOSKIPUISTO YLIOPISTO KIEPPI + Parhaat vaihtomahdollisuudet (neljällä pysäkillä) raitiotielinjojen välillä. - Ainut vaihtomahdollisuus linjojen välillä Sampolan pysäkillä Itsenäisyydenkadulla. - Kahdella pysäkillä vaihtomahdollisuus. Matka-aika Sampola-Keskustori 5 min 22 s Matka-aika Sampola-linja-autoasema 5 min 42 s + Suoraviivainen ja matkustajan kannalta loogiset raitiotiereitit. + Mahdollistaa tehokkaimman tavan järjestää raitioliikenne ja sitä täydentävä bussiliikenne. + Lyhin matka-aika Sampolan ja linjaautoaseman välillä 4 min 29 s. + Matka-aika Sampola-linja-autoasema lähes sama kuin Yliopistossa. - Matka-aika Sampola-Keskustori 1,5 min pidempi kuin muissa vaihtoehdoissa (6 min 50 s) - Mutkittelun takia raitiotien houkuttelevuus kulkumuotona vaarantuu. - Vähentää lipputuloja, lisää päällekkäistä tarjontaa bussiliikenteen kanssa ja heikentää bussiliikenteen sujuvuutta aiheuttaen lisäkustannuksia. - Kasvattaa ajokilometrejä ja matka-aikaa lisäten liikennöintikustannuksia, lisää päällekkäistä tarjontaa bussiliikenteen kanssa ja heikentää bussiliikenteen sujuvuutta aiheuttaen lisäkustannuksia. 6

7 7 Yhteenveto 3/3 KOSKIPUISTO YLIOPISTO KIEPPI 4. Arjen sujuvuus + Ratinan, Tammelan ja keskustan sekä rautatieaseman saavutettavuus. Attilan pysäkiltä hyvä kävely-yhteys Pinninkadun kautta yliopistolle. 5. Vaikutukset yrityksiin, ja elinvoimaan 6. Maankäyttö, kaupunkikuva, kulttuuriympäristö ja ympäristö + Matkustajan näkökulmasta raitiotiereittien helppo hahmotettavuus. + Raitiotieyhteys rautatieasema/asemakeskus - Ratinan alue (stadion, kauppakeskukset, linjaautoasema). + Tukee parhaiten koko keskustan vetovoimaisuutta ja elinvoimaa. - Vain yksi raitiotielinja keskustan länsipuolelle. + Tukee kaupunkikuvaa ja korostaa historiallisia ja nykyisiä pääkatuja. + Parantaa Tampere-talon, yliopiston, Tullin eteläosan ja Areenan saavutettavuutta keskustan itä- ja eteläpuolelta, mutta lännen suunnasta saavutettavuus ei parane. - Heikentää merkittävästi saavutettavuutta etelästä ydinkeskustaan sekä heikentää merkittävästi ydinkeskustan saavutettavuutta toiselta ratikkalinjalta idästä tultaessa. - Etelän linja ei kulje Hämeenkadulla. + Linja-autoasemalta ja Ratinan kauppakeskuksen pysäköintimahdollisuuksien läheisyydestä raitiotieyhteys Areenalle ja Tampere-taloon. - Etelän raitiolinjalla (koko kaupungin joukkoliikenteen runkojärjestelmällä) Hämeenkatu ei ole saavutettavissa. + Parantaa Tampere-talon, yliopiston, Tullin eteläosan ja Areenan saavutettavuutta keskustan länsi- ja itäpuolelta, mutta etelän suunnasta saavutettavuus ei parane. - Heikentää merkittävästi keskustan itälänsiosien saavutettavuutta raitiotiellä. - Lisää vaihtoja ja matka-aikaa. - Keskustan itä- ja länsipään välillä raitiotiellä matkustaessa on vaihdettava Koskipuistossa. - Vaihtoehto ei tue keskustan sisäistä liikkumista raitiotievaunulla. - Vain yksi raitiotielinja kulkee Rautatieaseman tai Hämeenkadun kautta. - Ei tue tärkeitä ostoskatuja. - Koska katutilaa on vähän, voi tuottaa kaupunkikuvallisesti epäkelpoa ja toimimatonta katuympäristöä.

8 Voimassa oleva keskustan liikenneverkon kehittämisstrategia Keskustakehän muodostavat hyväksyttyjen strategioiden ja suunnitelmien mukaan Hämeenpuisto, Satakunnankatu, Rautatienkatu, Vuolteenkatu ja Tampereen valtatie. Raitiotie Hämeenkadulla ja Hatanpään valtatiellä. Viiden tähden keskusta, KH hyväksymä Keskustan strateginen osayleiskaava, KV hyväksymä

9 Liikenneratkaisut: Hatanpään valtatie Pysäkin sijoittaminen ei ole mahdollista Hämeenkatu Hämeenkatu VAIHDE Ei edellytä muutoksia nykytilanteeseen välillä Verkatehtaank. Hämeenkatu-Vuolteenkatu VAIHDE Verkatehtaank. Koskikeskus Koskikeskus Vuolteenkatu Suvantok. Ortodoksikirkko Vuolteenkatu Suvantok. Ortodoksikirkko Linja-autoasema VAIHDE Linja-autoasema

10 Sorinkatu Kanslerinrinne Rautatienkatu P P BUS P P P P puisto Liikenneratkaisut: Yliopistonkatu-Kalevantie-Vuolteenkatu Pysäkin sijoittaminen ei ole mahdollista Itsenäisyydenkatu VAIHDE Tullikatu Lähteenkatu Sorsa- Varastokatu Ei muutoksia nykytilanteeseen/tullin alueen suunnitelmiin nähden Åkerlundinkatu Sorsapuisto VAIHDE Ortodoksikirkko Tamperetalo BUS Kalevantie BUS Linja-autoasema Areena Yliopisto

11 Tyyppipoikkileikkaukset: Hatanpään valtatie Nykyisin ajoneuvoa/vrk polkupyörää/vrk jalankulkijaa/vrk Ennuste 2040 < ajoneuvoa/vrk (TALLI-malli) 11

12 Tyyppipoikkileikkaukset: Yliopistonkatu Nykyisin ajoneuvoa/vrk polkupyörää/vrk jalankulkijaa/vrk Ennuste ajoneuvoa/vrk (Tammelan liikenneverkkosuunnitelma) 12

13 Tyyppipoikkileikkaukset: Kalevantie Kuvissa silta nykyisessä korkotasossa Nykyisin ajoneuvoa/vrk polkupyörää/vrk jalankulkijaa/vrk Ennuste ajoneuvoa/vrk (Tammelan liikenneverkkosuunnitelma) jalankulkijaa/h (Areenan tapahtumien aikaan) 13

14 Vaikutusarviointi 1. Toteutettavuus 2. Liikenteelliset vaikutukset 3. Vaikutukset joukkoliikenteen liikennöintiin 4. Arjen sujuvuus ja ihmisiin kohdistuvat vaikutukset 5. Vaikutukset yrityksiin, elinvoimaan ja imagoon 6. Maankäyttö, kaupunkikuva, kulttuuriympäristö ja ympäristö 14

15 1. Toteutettavuus Ratageometria Riskit ja rakentamisen yhteensovittaminen Työnaikaiset liikennejärjestelyt Kustannusarviot 15 Tampereen kaupunki, Rambol, Raitiotieallianssi

16 Ratageometria + Raiteet ja pysäkit ovat vaaka- ja pystygeometrialtaan toteuttamiskelpoisia. + Tarvitaan vain 2 vaihdetta. + Vähiten matkustusmukavuutta heikentäviä ja kunnossapitotarvetta lisääviä jyrkkiä ratakaarteita. + Raiteet ja pysäkit ovat vaaka- ja pystygeometrialtaan toteuttamiskelpoisia. + Tarvitaan vain 2 vaihdetta. - Jyrkkiä kaarteita, jotka lisäävät kunnossapitotarvetta ja heikentävät matkustusmukavuutta. + Raiteet ja pysäkit vaaka- ja pystygeometrialtaan toteuttamiskelpoisia. - Jyrkkiä kaarteita, jotka lisäävät kunnossapitotarvetta ja heikentävät matkustusmukavuutta. - Tarvitaan 10 vaihdetta. Lisää kunnossapitotarvetta. 16

17 Riskit ja rakentamisen yhteensovittaminen + Pysytään pääsääntöisesti nykyisellä katu-alueella + Ratkaisu ei vaadi uusia siltoja + Ei vaadi jo toteutettujen rakenteiden muutoksia merkittävänä - Hatanpään siirtona valtatiellä Hatanpään siirretään Valtatiellä mm. vesijohtoa koko matkalla koko matkalla DN sekä vesijohdon jätevesiviemäriä siirto, sekä Verkatehtaankadun-Otavalankadun yhden korttelin välillä DN 675 jätevesiviemärin korttelin kohdalla. siirto. - Vaatii muutoksia jo toteutettuihin ratarakenteisiin Itsenäisyydenkadulla. - Yliopistokadulla useita merkittäviä johtosiirtoja lähes koko matkan (suuret kaukokylmä, kaukolämpö, vesijohto ja hulevesi). Katutilan riittävyys riskinä. Esim. puiden ja pylväiden sijoittelu haastavaa. - Vaatii muutoksia jo toteutettuihin ratarakenteisiin Itsenäisyydenkadulla. - Yliopistonkadulla useita merkittäviä johtosiirtoja lähes koko matkan (suuret kaukokylmä, kaukolämpö, vesijohto ja hulevesi). Katutilan riittävyys riskinä. Esim. puiden ja pylväiden sijoittelu haastavaa. - Hatanpään valtatiellä siirretään mm. vesijohtoa koko matkalla sekä jätevesiviemäriä Verkatehtaankadun-Otavalankadun korttelin kohdalla. 17

18 Sorin silta + Ei vaikutuksia Sorin siltaan + Yhteydet kannelta uudelle sillalle helpottuvat sillan ja kannen korkeuseron vähennyttyä. - Sorinsilta on huonokuntoinen ja on todennäköisesti uusittava joka tapauksessa lähivuosikymmenien aikana. Mikäli raitiotie toteutetaan Sorinsillalle, tulee silta uusia ennen raitiotien rakentamista. - Sorin siltaa ei tämän hetken käsityksen mukaan ole mahdollisuutta levittää, joten silta uusitaan kokonaan (erittäin haastava kohde: päärata ja areena), myös sillassa sijaitseva kaukolämpö uusitaan. - Sillan uusiminen johtaa todennäköisesti sillan kannen nostamiseen. Jos sillan korkeusasema nousee, vaikeutuu sovittaminen ympäröiviin katuihin (mm. Rautatienkatu ja Sorinkatu) ja rakennuksiin. - Sorin sillalle ei ole mahdollista toteuttaa kaikille kulkumuodoille liikenteellisten tavoitteiden mukaista tilanvarausta ympäröivien rakennusten takia (riskinä kaavamuutostarve)

19 Areena ja kansi Poliisitalon tontin todennäköinen kehittäminen voi mahdollistaa suoran ja sujuvan jalankulkuyhteyden Areenalta Hatanpään valtatien raitiotiepysäkille ja Ratinaan. Areenaa palvelevat raitiotiepysäkit Linja-autoasema, Koskipuisto, rautatieasema ja Tammela. Tampere, Areena 400 m 200 m + Tämänhetkisten suunnitelmien mukaiset ratkaisut. Reims (Ranska), Stade Auguste Delaune Areena - Tapahtumien päättyessä Areenalta purkautuva jalankulkijamäärä on niin suuri, että se vaikuttaa Sorinsillan liikenteeseen. Runsas jalankulkijamäärä on merkittävä riski raitiotien liikennöinnin häiriöttömyydelle ja jalankulkijoiden turvallisuudelle, sekä tapahtumien vetovoimaisuudelle. - Raitiotiepysäkin sijoittaminen Sorin sillalle ei ole mahdollista sillan hyvin kapean poikkileikkauksen (jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden turvallisuuden varmistamisen) vuoksi. Areenan tapahtumien jälkeen pysäkki myös tukkisi yhteyden kansien välillä. - Joukkoliikennepysäkkien kannattaa sijaita kauempana merkittävistä tapahtumakohteista, jotta tapahtumakohteen sisäänkäynnit ja joukkoliikennevälineet eivät ruuhkaudu (vrt. Reims). 19 Reims, Stade Auguste Delaune 400 m 200 m Tampereen kaupunki, Ramboll, Raitiotieallianssi

20 Työnaikaiset liikennejärjestelyt + Hatanpään valtatien pohjoispään vilkas linja-autoliikenne voidaan säilyttää nykyisenä. + Ei vaikeuta Hämeenkadun rakentamista ja liikennettä. - Työ toteutetaan 8 päävaiheessa, joiden kesto on noin 4 vuotta. - Kalevantie suljettuna Sorin sillan kohdalla (välillä Rautatienkatu- Kanslerinrinne), pitkä kiertotie, kesto 28 kk. Aiheuttaa merkittävää haittaa liikenteelle. - Yliopistonkadun liikenteelle merkittäviä työnaikaisia haittoja, (mahdollinen yksisuuntainen liikenne) kesto 30 kk - Areenan työvaiheiden yhteensovitus aiheuttaa liikenteellisiä haittoja + Työmaa vain yhdellä katuosuudella, pituus noin 650 m. + Työn kesto on vaihtoehdoista lyhyin (3-3,5 vuotta). + Työstä aiheutuvat liikennehaitat ovat vaihtoehdoista pienimmät. - Työ toteutetaan 3 päävaiheessa, joiden kesto on noin 3,5 vuotta. - Aiheuttaa merkittäviä liikenteellisiä haittoja välillä Hämeenkatu- Suvantokatu, 32 kk, vaikuttaa merkittävästi myös linjaautoreitistöön. - Areenan työvaiheiden yhteensovitus aiheuttaa liikenteellisiä haittoja. - Työ toteutetaan 9 päävaiheessa, joiden kesto on 4,5 vuotta. - Kalevantie suljettuna Sorin sillan kohdalla (välillä Rautatienkatu- Kanslerinrinne), pitkä kiertotie, kesto 28 kk. Aiheuttaa merkittävää haittaa liikenteelle. - Yliopistonkadun liikenteelle merkittäviä työnaikaisia haittoja, (mahdollinen yksisuuntainen liikenne) kesto 30 kk. - Yli 1,6 km katua työmaa-alueena. - Areenan työvaiheiden yhteensovitus aiheuttaa liikenteellisiä haittoja. 20

21 Kustannusarviot 21

22 2. Liikenteelliset vaikutukset Autoliikenne Jalankulku Pyöräily Raitiotien häiriöttömyys, pysäköinti, tonttiliittymät 22

23 Autoliikenne + Keskustan kehä säilyy nelikaistaisena ja sen toimivuus voidaan turvata kuten keskustan strategisessa osayleiskaavassa ja liikenneverkkosuunnitelmassa on edellytetty. + Keskustan pääkadun (Hatanpään vt) kaistamäärä vähenee Vuolteenkadun ja Tampereen valtatien välillä mahdollistaen Hatanpään valtatien kehittämisen keskustamaisena joukkoliikennekatuna. 23 Tampereen keskustan liikenneverkkosuunnitelma (Takli), KH suunnittelukokouksessa hyväksytty jatkosuunnittelun lähtökohdaksi Liikenne vähenee Sorinkadulla ja Kalevantiellä. - Keskustan kehän ja pääkadun (Hatanpään vt) kaistamäärä vähenee. - Kalevantiellä kapasiteetti puolittuu. Vasemmalle kääntymiskaista Kalevantieltä Yliopistonkadulle poistuu. Erillinen oikealle kääntymiskaista Vuolteenkadulta Hatanpään valtatielle poistuu ja heikentää autoliikenteen toimivuutta pitkän suojatievihreän takia. - Kalevantien ja Vuolteenkadun runsas ajoneuvoliikenne on riski raitiotien häiriöttömälle kulkemiselle. Voimakkaat liikennevalo- ja kaistaetuudet raitiotielle heikentäisivät näillä kaduilla merkittävästi muun ajoneuvoliikenteen sujuvuutta. - Liikennettä siirtyy Kalevantieltä etenkin Tampereen valtatielle, Vuolteenkadulle ja Viinikankadulle, mikä heikentää keskustan kehän toimivuutta ja lisää raitiotien häiriöherkkyyttä. Tarkempia liikenteen toimivuustarkasteluja ei ole tässä yhteydessä tehty.

24 Jalankulku Rautatie -asema Ratapihankatu 5 Yliopistonkatu Ratina 1 2 Tamperetalo Koskikeskus Rautatieasema Areena + Muita vaihtoehtoja huomattavasti vähemmän paikkoja, joissa esteettömyys- ja turvallisuusvaatimukset eivät täyty. 1. Hatanpään valtatiellä on pitkiä suojatieylityksiä, jotka alittavat esteettömyysvaatimukset. 2. Hatanpään valtatien jalkakäytävät ovat riittämättömät jalankulkijamääriin nähden. Ratapihankatu Yliopistonkatu Yliopisto Koskikeskus Tamperetalo Ratina Areena Yliopisto Vain KIEPPI: 1. Hatanpään valtatiellä ja Hämeenkadun liittymässä pitkät suojatieylitykset, jotka eivät täytä esteettömyysvaatimuksia. 2. Hatanpään valtatien jalkakäytävät ovat riittämättömät jalankulkijamääriin nähden. 7. Koskipuiston pohjoissuunnan pysäkille pääsee esteettömästi vain etelästä. 8. Suojatiellä ei tilaa keskisaarekkeelle, jolloin jalankulkijoiden on ylitettävä kerralla 5-6 ajokaistaa esteettömyys- ja turvallisuusvaatimukset alittuvat. YLIOPISTO ja KIEPPI: 3. Jalankululle erittäin ahdas Itsenäisyydenkadun kulmaus, jossa esteettömyys vaarantuu. 4. Pinninkadun pysäkille johtavat suojatiet sijoittuvat kauaksi pysäkistä. 5. Liian vähän tilaa jalankululle (Yliopistonkatu, Kalevantie-Vuolteenkatu) ja pyöräilijät ovat jalankulkijoiden seassa. 6. Jalkakäytävien leveys ei riitä Sorin sillalla ja Vuolteenkadulla ja raitiotien (koko kaupungin joukkoliikenteen runkojärjestelmän) kulku voi merkittävästi häiriintyä Areenan tapahtumien päättyessä. Suojateillä ei ole tilaa keskisaarekkeille. Vain YLIOPISTO: + Hatanpään valtatiellä Verkatehtaankadun ja Vuolteenkadun välillä mahdollista järjestää keskisaarekkeellinen ylityspaikka. 4

25 Pyöräily + Yliopistonkadulle voidaan toteuttaa laadukkaat pyöräkaistat. Tamperetalo Koskikeskus Rautatie -asema Ratapihankatu Yliopistonkatu + Hatanpään valtatielle on mahdollista toteuttaa korkealaatuinen pääpyöräilyreitti. + Yliopistonkadulle voidaan toteuttaa pyöräkaistat, mutta pyöräkaistojen toteuttaminen edellyttää mm. puiden siirtoa raitiotien viereen. - Vuolteenkadulle ja Sorin sillalle ei mahdu laatuvaatimukset täyttävä kaksisuuntainen pääpyöräilyreitti. Ratina Kansi- Areena Yliopisto Pyöräilyn tavoiteverkkojen reittejä ja tarkastellut ratikkalinjaukset Yliopistonkadulle voidaan toteuttaa pyöräkaistat, mutta pyöräkaistojen toteuttaminen edellyttää mm. puiden siirtoa raitiotien viereen. - Vuolteenkadulle ja Sorin sillalle ei mahdu laatuvaatimukset täyttävä kaksisuuntainen pääpyöräilyreitti. - Hatanpään valtatien pyöräpysäköinnille Koskikeskuksen bussipysäkin kohdalta etsittävä korvaava paikka.

26 Koskikeskus Ratina Raitiotien häiriöttömyys, pysäköinti, tonttiliittymät Tonttiliittymä, joka muuttuu suuntaisliittymäksi Raitiotien risteäminen katuliittymän kanssa Pysäköintipaikkojen poistuminen Sekaliikenneosuus raitiotie+bussit Rautatie -asema Areena Ratapihankatu Yliopisto Yliopistonkatu Koskikeskus Tamperetalo KOSKIPUISTO: + Muita vaihtoehtoja vähemmän häiriöitä aiheuttavia kohtia ja risteämisiä katu-/tonttiliittymien kanssa. YLIOPISTO ja KIEPPI: - Enemmän risteämisiä katu- tai tonttiliittymissä, jotka muutetaan suuntaisliittymiksi, katkaistaan tai valo-ohjataan. Sorinkatu muuttuu suuntaisliittymäksi. - Tonttien saavutettavuus heikkenee raitiotieliikenteen etuisuuksien ja häiriöttömyyden vuoksi. Katuliittymien nykyisellään pitäminen olisi merkittävä sujuvuusriski raitiotieliikenteelle. - Kadunvarsipysäköintipaikat poistuvat suurimmaksi osaksi raitiotiereitiltä. KIEPPI: - Hatanpään valtatien pohjoisosassa raitiotiepysäkin kohdalla sekaliikenneosuus. Ratina Tamperetalo Ratina Rautatie -asema Areena Ratapihankatu Rautatie -asema Areena Ratapihankatu Yliopistonkatu Yliopisto Yliopisto Yliopistonkatu Tamperetalo Koskikeskus

27 3. Vaikutukset joukkoliikenteen liikennöintiin Matka-aika Joukkoliikenteen järjestämisen talous Vaihtoyhteydet 27

28 + Lyhin matka-aika Sampolalta linjaautoasemalle. - Matka-aika Sampolalta Keskustorille 1,5 minuuttia pidempi kuin muissa vaihtoehdoissa Raitiotien matka-aika 5 min 22 s Matka-aika on laskettu väleillä Sampola Keskustori Sampola linja-autoasema Laskennassa on huomioitu pysäkkiviiveet, raitiotien erottelutapa muusta ajoneuvoliikenteestä (ei sekaliikennettä), rataosuuksien pituus, raitiotien ajonopeus linjaosuuksilla ja liittymissä, mutta ei ole otettu huomioon pituuskaltevuudesta mahdollisesti aiheutuvia viivytyksiä raitiotien ajonopeuteen. 5 min 42 s Ratina Tamperetalo Koskikeskus Areena LINJA- AUTOASEMA Yliopisto 5 min 22 s 5 min 48 s Tamperetalo Koskikeskus 4 min 29 s Tamperetalo Koskikeskus 6 min 50 s Ratina LINJA- AUTOASEMA Areena Yliopisto Hitaan nopeustason liittymä LINJA- Ratina AUTOASEMA Areena Yliopisto

29 Joukkoliikenteen järjestämisen talous + Vaihtoehto mahdollistaa tehokkaimman tavan järjestää raitioliikenne ja sitä täydentävä bussiliikenne. + Linja-autoasemalle kulkeva linja on nopeampi ja siten halvempi liikennöintikustannuksiltaan. - Toinen raitiolinja ei kulje rautatieaseman eikä Koskipuiston kautta ja vähentää matkustusta ja lipputuloja. - Aiheuttaa tehottomuutta koko joukkoliikennejärjestelmää, koska lisää päällekkäistä tarjontaa bussiliikenteen kanssa. - Liikenneverkon kapasiteetin pienentyminen Kalevantiellä ja Yliopistonkadulla vaikuttaa myös bussiliikenteen sujuvuuteen ja aiheuttaa kustannuksia. - Pidentää matka-aikaa keskustan läpi ja aiheuttaa sitä kautta liikennöintikustannuksiin suoraan kasvua sekä vähentää matkustusta ja lipputuloja. - Kasvattaa ajettavia kilometrejä ja siten liikennöintikustannuksia. - Aiheuttaa tehottomuutta koko joukkoliikennejärjestelmään koska lisää päällekkäistä tarjontaa bussiliikenteen kanssa. - Liikenneverkon kapasiteetin pienentyminen Kalevantiellä ja Yliopistonkadulla vaikuttaa myös bussiliikenteen sujuvuuteen ja aiheuttaa kustannuksia. 29

30 Vaihtoyhteydet Bussipysäkki Raitiotiepysäkki Raitiotielinjojen yhteinen pysäkki, jossa vaihtomahdollisuus linjojen välillä Raitiotielinjaus Hankalat vaihtoyhteydet ratikka-bussi Hyvät vaihtoyhteydet ratikka-bussi KOSKIPUISTO: + Joukkoliikenteen runkoreittien solmupiste sijoittuu keskustaan. + Neljä raitiotiepysäkkiä, jossa vaihtomahdollisuus linjojen välillä. YLIOPISTO: - Raitiotielinjojen ainut yhteinen pysäkki sijaitsee Itsenäisyydenkadun itäpäässä Sampolan kohdalla. Tämä ei ole optimaalinen paikka kaupungin kaupalliseksi ja liikenteelliseksi keskipisteeksi. Ratina Tamperetalo Koskikeskus Rautatieasema Areena Ratapihankatu Yliopistonkatu Yliopisto Ratina Areena Ratapihankatu Yliopistonkatu Yliopisto YLIOPISTO ja KIEPPI: - Hämeenkadulta pois jäävä raitiotielinja lisää painetta bussien ajamiseen Hämeenkadulla. - Toinen raitiotielinjaus ei kulje tulevan Asemakeskuksen kautta (rautatieyhteydet). KIEPPI: + Kaksi vaihtopysäkkiä raitiotielinjojen välillä, joista toinen keskeisesti Koskipuiston kohdalla. Ratina Tamperetalo Koskikeskus Rautatieasema Areena Ratapihankatu Yliopistonkatu Yliopisto Tamperetalo Koskikeskus Rautatieasema

31 4. Arjen sujuvuus 31

32 Väestö ja työpaikat Asukkaat ja työpaikat 400 metrin säteellä pysäkeistä. Asukas- ja työpaikkamäärät on laskettu niin, että pysäkkikohtaiset saavutettavuusalueet eivät mene päällekkäin. Kartasta ei voi suoraan arvioida esimerkiksi paljonko Tammelan pysäkin vaikutusalueella on asukkaita ja työpaikkoja Koskipuisto vaihtoehdossa. 32

33 Saavutettavuus Tampere-talon, yliopiston, Areenan ja rautatieaseman saavutettavuus raitiotiellä 400 metrin säteellä pysäkeistä.

34 Saavutettavuus, työpaikat ja asuminen + Molemmat raitiotielinjat palvelevat Tammelan ja keskustan itäosan työpaikka- ja asuinalueita ja rautatieasemaa. + Linjojen vaihtopysäkkien keskeinen sijainti, vaihto mahdollista neljällä pysäkillä. + Ratinan työpaikka- ja asuinalueiden saavutettavuus. + Attilan pysäkiltä hyvä kävely-yhteys Pinninkadun kautta yliopistolle. - Yksi raitiotielinja keskustan länsiosaan ja Pyynikintorille. - Hämeenkadulla, Itsenäisyydenkadulla ja Sampolassa raitiotiepysäkkien 400 metrin saavutettavuusalueet menevät päällekkäin, pysäkkejä on liian tiheässä. + Tampere-talon, Yliopiston ja Tullin alueen eteläosan saavutettavuus raitiotiellä paranee. + Areenan ja kannen eteläosan saavutettavuus paranee jonkin verran. + Ratinan työpaikka- ja asuinalueiden saavutettavuus paranee. + Saavutettavuus paranee keskustan itä- ja eteläpuolelta Kalevantien ja Yliopistonkadun suuntaan. - Yliopiston ja Hatanpään valtatien kautta kulkevalta linjalta ei pääse raitiotiellä vaihdotta Hämeenkadulle, mikä on merkittävä heikennys joukkoliikenteen palvelutasoon etelästä ja linjan itäpäästä keskustaan tuleville. - Tullin alueen pohjoisosiin saavutettavuuden ylitarjontaa. + Tampere-talon, Yliopiston ja Tullin alueen eteläosan saavutettavuus raitiotiellä paranee. + Areenan ja kannen eteläosan saavutettavuus paranee jonkin verran. + Ratinan työpaikka- ja asuinalueiden saavutettavuus paranee. + Saavutettavuus paranee keskustan länsi- ja itäpuolelta Kalevantien alueelle. - Matka-aika keskustan itäpuolelta Hämeenkadulle ja kaupungin länsiosiin pitenee. Kiertävä reitti vähentää merkittävästi raitiotien houkuttelevuutta. - Keskustan itä- ja länsipään välillä raitiotiellä matkustaessa on vaihdettava Koskipuistossa. Lisää merkittävästi vaihtoja työ- ja asiointimatkoilla.

35 Tampere3 Tammela TAMK TAY Ei vaikutusta kampusten välisiin matka-aikoihin Matka-ajat kampusten välillä (sis. kävelyn pysäkeille): - TAY-TTY 25 min - TAY-TAMK 15 min - Kävelyetäisyys Tampereen yliopistolta Tammelan raitiotiepysäkille on 550 metriä (noin 7 minuuttia) ja linjaautoaseman pysäkille 650 metriä. TAY + Matka-ajat kampusten välillä (sis. kävelyn pysäkeille): - TAY-TTY 24 min (lyhenee 1 min, sisältää vaihdon) - TAY-TAMK 10 min (lyhenee 5 min) + Kävelyetäisyys yliopiston pääovelta raitiotiepysäkille on 100 metriä. + Etelä-Tampere ja Pirkkala yhdistyvät raitiotielinjalla Tampereen yliopistoon. - Lännen suunnasta tulevat joutuvat vaihtamaan raitiotielinjaa Sampolassa tai kävelemään Tammelasta Matka-ajat kampusten välillä (sis. kävelyn pysäkeille): - TAY-TTY 20 min (lyhenee 5 min) - TAY-TAMK 14 min (lyhenee 1 min, sisältää vaihdon) + Kävelyetäisyys yliopiston pääovelta raitiotiepysäkille on 100 metriä. + Länsi-Tampere yhdistyy raitiotielinjalla Tampereen yliopistoon. - Etelän suunnasta tulevat joutuvat vaihtamaan Koskipuistossa raitiotielinjaa tai kävelemään linja-autoasemalta. TTY 35

36 Tampereen korkeakoulujen ja oppilaskuntien lausunnot raitiotien toteutussuunnitelmasta syksyllä 2016 Suunniteltu raitiotie Mahdollistaa hyvin keskusta-alueen kehityksen ja parantaa Hervannan elinvoimaisuutta. Yhdistää kaupungin kampukset tehokkaasti ja tukee merkittävästi Tampere3-hankkeen onnistumista. Vierailijoiden kannalta yhteydet rautatieliikenteeseen ovat tärkeitä. Tarjoaa selkeän ja tehokkaan tavan liikkua Tampereen keskustasta Hervantaan ja Hervannasta kaupungin muille kampuksille. Täsmällinen ja luotettava joukkoliikenneväline parantaa TTY:n ja TAMKin saavutettavuutta. Hyvä, että liikennöinti opiskelijoiden kannalta merkittävimmillä reiteillä alkaa jo ensimmäisen vaiheen valmistuttua. Toiveita jatkosuunnitteluun Tampere3:n myötä kampusten välisen joukkoliikenteen tulee olla saumatonta ja nivoutua jouhevasti raitiotieliikenteen kanssa. Toivomme, että jatkosuunnittelussa otetaan huomioon raitiotien mahdollinen kulkeminen myös Kalevantien ja yliopiston kautta (TAMY). Tärkeää olisi, että raidelinjaus kulkisi Kalevantien kautta mahdollistaen yliopiston, Tampere-talon, Technopolis Yliopistonrinteen, Tulli Business Parkin ja alueen muiden toimijoiden hyvän saavutettavuuden (TaY). Tampere3 yhteistyön myötä nopeat ja suorat julkiset liikenneyhteydet kolmen pääkampuksen välillä tulevat todennäköisesti välttämättömiksi. Tätä yhteyttä ei raitiotie todennäköisesti tuo kymmeniin vuosiin (TAMK). 36

37 5. Vaikutukset yrityksiin, elinvoimaan ja vetovoimaan 37

38 Matkailijoiden tarpeet ja alueiden vetovoimaisuus + Raitiotieyhteys rautatieasema/asemakeskus - Ratinan alue (stadion, kauppakeskukset, linja-autoasema). + Linja-autoaseman raitiotiepysäkki palvelee myös Areenaa, kuten myös pysäkit Hämeenkadun itäpäässä ja itsenäisyydenkadulla. + Hämeenkadun saavutettavuus molemmilla linjoilla tukee keskustan vetovoimaisuutta ja elinvoimaa. + Matkustajan näkökulmasta raitiotiereittien helppo hahmotettavuus. - Yksi raitiotielinja keskustan länsipuolelle. + Linja-autoasemalta ja Ratinan kauppakeskuksen pysäköintimahdollisuuksien läheisyydestä raitiotieyhteys Areenalle ja Tampere-taloon. + Lisää jossain määrin Tullin eteläosan ja Ratinan alueen vetovoimaisuutta. - Etelän linja ei kulje Rautatieaseman tai Hämeenkadun kautta. - Etelän linjalla ydinkeskusta ei ole saavutettavissa, joten linja ei tue keskustan vetovoimaisuutta ja elinvoimaa. - Yksi raitiotielinja keskustan länsipuolelle Hämeenkadun saavutettavuus molemmilla linjoilla tukee keskustan vetovoimaisuuttaa ja elinvoimaa. - Ei kulje Rautatieaseman tai Hämeenkadun itäpään kautta. Tämä on merkittävä ko. raitiotielinjan käytettävyyttä heikentävä tekijä. - Raitiotieverkko ei ole selkeästi hahmotettavissa. - Yksi raitiotielinja keskustan länsipuolelle.

39 Pysäkkiympäristöjen vetovoimaisuus yritystoiminnan kannalta + Lisää Ratinan yritysalueen vetovoimaa verrattuna siihen, että molemmat raitiotielinjat ajetaan Pyynikintorille. + Molemmat linjat kulkevat Itsenäisyydenkadun ja Hämeenkadun itäpään kautta, pysäkkiympäristöt vetovoimaisia yritystoiminnan kannalta. - Yksi raitiotielinja keskustan länsipuolelle. + Lisää Tullin, Tampere-talon, yliopiston ja Areenan yritysalueiden vetovoimaa. + Lisää Ratinan yritysalueen saavutettavuutta ja vetovoimaa. - Todennäköisesti vaikutusta raitiotien matkustajamääriin, kun etelän linja ei kulje Hämeenkadun kautta lainkaan. - Yksi raitiotielinja keskustan länsipuolelle. + Lisää Tullin, Tampere-talon, yliopiston ja Areenan yritysalueiden vetovoimaa. + Lisää Ratinan yritysalueen saavutettavuutta ja vetovoimaa. - Hämeenkadun itäpäässä yksi pysäkki vähemmän. - Vaikutus raitiotien matkustajamääriin merkittävä. Lisää länsiitäsuuntaisen liikenteen matka-aikaa. - Yksi raitiotielinja keskustan länsipuolelle. 39

40 6. Maankäyttö, kaupunkikuva, kulttuuriympäristö ja ympäristö 40

41 Maankäyttö Kaikki linjausvaihtoehdot sijoittuvat olemassa olevassa korttelirakenteessa katualueelle ja linjauksilla ei merkittävää vaikutusta kaupunkirakenteeseen tonttiliittymiä lukuun ottamatta. + Raitiotiepysäkki linja-autoasemalla tukee lähistön kiinteistöjen kehittämisen tehokkaammin asumiseen ja liiketoimintaan. - Hatanpään valtatiellä tonttiliittymät muuttuvat suuntaisliittymiksi ja katuliittymien luonteeseen saattaa tulla rajoituksia. + Raitiotiepysäkit Yliopistonkadulla ja Kalevantiellä mahdollistavat lähialueen kiinteistöjen kehittämisen tehokkaammin asumiseen ja liiketoimintaan. + Hatanpään valtatiellä Hämeenkadun ja Vuolteenkadun välillä on enemmän tilaa katutilan kehittämiselle. - Linjauksen varrella tonttiliittymät muuttuvat suuntaisliittymiksi tai pysäkin kohdalla poistuvat. - Sorin sillalla ei ole mahdollista mahduttaa kaikkia toimintoja sillalle. Osa jalankulusta tulee sijoittumaan tonteille ja tasoeroista johtuen esteettömyys on haasteellista. - Raitiotien rakenteet sijoittuvat lähelle nykyistä asutusta ja voivat aiheuttaa toiminnallisia ja turvallisuusriskejä Itsenäisyydenkadun/Yliopistonkadun ahtaassa kulmauksessa. - Kadunvarsipysäköintiä rajoitettava. + Raitiotiepysäkit Yliopistonkadulla, Kalevantiellä ja Hatanpään valtatiellä mahdollistavat lähialueen kiinteistöjen kehittämisen tehokkaammin asumiseen ja liiketoimintaan. - Linjauksen varrella tonttiliittymät muuttuvat suuntaisliittymiksi tai pysäkin kohdalla poistuvat. - Sorin sillalla ei ole mahdollista mahduttaa kaikkia toimintoja sillalle. Osa jalankulusta tulee sijoittumaan tonteille ja tasoeroista johtuen esteettömyys on haasteellista. - Raitiotien rakenteet sijoittuvat lähelle nykyistä asutusta ja voivat aiheuttaa toiminnallisia ja turvallisuusriskejä Itsenäisyydenkadun/Yliopistonkadun ahtaassa kulmauksessa. - Kadunvarsipysäköintiä rajoitettava.

42 Kaupunkikuva, arvokkaat kulttuuriympäristöt + Kaikissa vaihtoehdoissa raitiotie tukee osaltaan liikennöintiin liittyvien arvorakennusten kokonaisuutta linja-autoasemalla. + Vaihtoehto säilyttää katupuut ja katujen nykyisen luonteen Yliopistonkadulla ja Kalevantiellä. - Verkatehtaanpuisto on RKY-kohde, osa kansallismaisemaa sekä tulevaa kansallista kaupunkipuistoa katu- ja puistoalue on sovitettava yhteen huolellisesti. + Ei vaikutusta Verkatehtaankadun RKY-kohteeseen muilta osin, kuin mitä Hämeenkadulla ja Hämeensillalla rakennetaan. - Edellyttää katupuiden uusimista Yliopistonkadulla. + Koskipuistossa pysäkkialue sijoittuu nykyisten linjaautopysäkkien kohdalle, vähäiset vaikutukset. Linjaukset sivuavat arvokkaita kulttuuriympäristöjä: Tammerkosken teollisuusmaisema, Hämeenkatu, Hämeensilta, linja-autoasema ympäristöineen. - Verkatehtaanpuisto on RKY-kohde, osa kansallismaisemaa sekä tulevaa kansallista kaupunkipuistoa -> katu- ja puistoalueen huolellinen yhteensovittaminen. - Edellyttää katupuiden uusimista Yliopistonkadulla.

43 Ympäristö Raitiotiellä ei ole merkittäviä vaikutuksia alueen vesiin, koska rakentaminen tapahtuu pääasiassa olemassa olevaan katurakenteeseen. Kaarrekirskuntaa voi kuulua radan jyrkimmissä kaarteissa. + Vaihtoehdoilla ei ole merkittäviä vaikutuksia luonnonympäristöön. + Ratavaihde Koskipuistoon tehtävissä syväuraisena, joka vähentää vaihteesta syntyvää tärinää ja runkomelua. + Vaihtoehdoilla ei ole merkittäviä vaikutuksia luonnonympäristöön. - Autoliikenteen reitinvalinnalla vaikutuksia useiden katujen melu-, liikennepäästö- ja liikenteen estevaikutuksen tilanteeseen. + Vaihtoehdoilla ei ole merkittäviä vaikutuksia luonnonympäristöön. - Molempien suuntien ratavaihteiden kokonaisuutta Koskipuistossa ei pystytä kokonaan tekemään syväuraisena. Raitiotieliikenteestä aiheutuu Koskipuiston vaihdealueella sellaista runkomelua ja tärinää, jota ei muodostu muualla Tampereen raitiotiejärjestelmän vaihteissa. - Autoliikenteen reitinvalinnalla vaikutuksia useiden katujen melu-, liikennepäästö- ja liikenteen estevaikutuksen tilanteeseen. 43

44 Liitteet Suunnitelmakartat: KOSKIPUISTO, YLIOPISTO, KIEPPI Koskipuiston vaihdevaraus 44

45 45

46 Yliopistonkadulla vaihtoehto 2, jossa raitiotie kulkee koko matkan Yliopistonkadun keskellä. 46

47 47

48 Koskipuiston vaihdevaraus Kustannusarvio sisältää vaihteiden toteutuksen Hatanpään valtatieltä Hämeenkadulle itään sekä varaukset maan alle lännen suunnan vaihteiden toteuttamista varten. 48

49 Vaihdevaraus Hämeenkadun ja Hatanpään valtatien liittymän - siniset viivat Hämeenkadun suuntaiset raiteet (Raitiotieallianssin toimitussisältö) - punaiset viivat varaus, vaihteet Hämeenkadun ajoradalle

Tekunkadun pysäkkitarkastelu

Tekunkadun pysäkkitarkastelu 26.3.2018 Tekunkadun pysäkkitarkastelu Johdanto Tekunkadun raitiotiepysäkkivaraus Raitiotien osan 1 toteutussuunnitelman mukaisesti TAYSin linja päättyy Vieritielle. TAMKin hallitus on tehnyt esityksen

Lisätiedot

Raitiotielinjan jatkaminen Hatanpään valtatien suuntaan

Raitiotielinjan jatkaminen Hatanpään valtatien suuntaan Raitiotielinjan jatkaminen Hatanpään valtatien suuntaan Päätösehdotus kaupunginhallitukselle 12.2.2018 kokoukseen 1 projektijohtaja Ville-Mikael Tuominen Tampereen kaupunki, raitiotien kehitysohjelma v.

Lisätiedot

Santalahden pysäkkitarkastelu

Santalahden pysäkkitarkastelu 26.3.2018 Santalahden pysäkkitarkastelu Johdanto Santalahdessa raitiotie kulkee Rantatie-katua pitkin ja jatkaa sillalla kohti Hiedanrannan Järvikaupunkia (KH:n päätös 12.2.2018). Santalahden kohdalla

Lisätiedot

Tampereen keskusta muutoksessa KEHTO-foorumi Tampere

Tampereen keskusta muutoksessa KEHTO-foorumi Tampere Tampereen keskusta muutoksessa KEHTO-foorumi 28.-29.3.2019 Tampere Ari Vandell, Suunnittelupäällikkö Tampereen keskusta muutoksessa liikennemäärien kehittyminen ja kulkumuotokohtaiset tavoitteet, SUMP

Lisätiedot

SÄRKÄNNIEMEN ASEMAKAAVA 8663 LIIKENNESELVITYS YHTEENVETO

SÄRKÄNNIEMEN ASEMAKAAVA 8663 LIIKENNESELVITYS YHTEENVETO Google SÄRKÄNNIEMEN ASEMAKAAVA 8663 LIIKENNESELVITYS YHTEENVETO LIIKENNEVERKKO Paasikivenkatua Sepänkadun itäpuolella kehitetään hitaan liikkumisen alueena, jossa autoliikenteen nopeustaso on enintään

Lisätiedot

Raitiotien rakentaminen käynnistyy Linja-autoliitto projekti-insinööri Antti Haukka

Raitiotien rakentaminen käynnistyy Linja-autoliitto projekti-insinööri Antti Haukka Raitiotien rakentaminen käynnistyy Linja-autoliitto 6.4.2017 projekti-insinööri Antti Haukka Rakentamisaikataulu 2 Lohkot 3 KESKUSTA KESKUSTA, v. 2017 alkavat työt 04/2017 Pirkankatu (Pyynikintori) Itsenäisyydenkatu

Lisätiedot

SUOMEN PARAS TAMPEREEN HÄMEENKATU HÄMEENKATU

SUOMEN PARAS TAMPEREEN HÄMEENKATU HÄMEENKATU SUOMEN PARAS TAMPEREEN KATUSUUNNITELMA NÄHTÄVILLE ENSI VIIKOLLA Nähtävillä 5.9. 19.9.2016 palvelupisteessä Frenckellissä Netissä http://www.tampere.fi/liikenne-ja-kadut/liikenne-jakatusuunnittelu/katusuunnitelmat.html

Lisätiedot

SÄRKÄNNIEMEN YLEISSUUNNITELMA, LIIKENNE 19.10.2015

SÄRKÄNNIEMEN YLEISSUUNNITELMA, LIIKENNE 19.10.2015 SÄRKÄNNIEMEN YLEISSUUNNITELMA, LIIKENNE 19.10.2015 YLEISSUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA LIIKENTEELLISET TAVOITTEET Rantatunnelin valmistuminen vähentää merkittävästi kaupungin länsi-itä suuntaista liikennettä.

Lisätiedot

Keski-Pasilan keskus Tripla

Keski-Pasilan keskus Tripla Keski-Pasilan keskus Tripla Rakennustyön aikaiset liikenteenjärjestelyt v. 2014 2016 TIEDOTUSTILAISUUS 22.5.2014 ALUSTAVA VERSIO 15.5.2014 1 Keski-Pasilan keskus Tripla Rakennustyön aikaiset liikenteenjärjestelyt

Lisätiedot

Asemakaava 8489 liikennevaikutukset

Asemakaava 8489 liikennevaikutukset 12.1.2018 Asemakaava 8489 liikennevaikutukset Tampereen keskustan liikenneverkkosuunnitelma 2013 Keskustan liikenneverkkosuunnitelman (TAKLI) mukaisesti Teiskontie ja Kalevantie ovat pääkatuja, jotka toimivat

Lisätiedot

Tammelan liikenneverkkosuunnitelma

Tammelan liikenneverkkosuunnitelma Tammelan liikenneverkkosuunnitelma 2.2.2017 Sito Oy / Tenho Aarnikko Sito Parhaan ympäristön tekijät Tammelan liikenneverkkosuunnitelma Työn tavoitteet 1. Suunnitella Tammelan liikenneverkko huomioiden

Lisätiedot

Vapaudentien jatkeen alustava yleissuunnitelma Seinäjoki

Vapaudentien jatkeen alustava yleissuunnitelma Seinäjoki Vapaudentien jatkeen alustava yleissuunnitelma Seinäjoki Liikenteelliset tarkastelut välillä Ruukintie-Törnäväntie-Itäväylä 31.8.2016 Juha Mäkinen Sito Oy Sito Parhaan ympäristön tekijät Työn sisältö Työssä

Lisätiedot

Selvitys liikennejärjestelyvaihtoehdoista ja pysäköinnistä

Selvitys liikennejärjestelyvaihtoehdoista ja pysäköinnistä 28.3.2017 / TPi, TPe Selvitys liikennejärjestelyvaihtoehdoista ja pysäköinnistä Tutkitut liikennejärjestelyvaihtoehdot Puustellinkallion kaavoituksen aikana on tutkittu erilaisia liikennejärjestelyitä

Lisätiedot

Hankkeen esittely ja päivän tilanne

Hankkeen esittely ja päivän tilanne Hankkeen esittely ja päivän tilanne Tampereen raitiotieallianssin hankintapäivä ammattilaisille Galleria Nottbeck, 30.5.2016 Tampereen kaupunki, raitiotiehanke projektipäällikkö Ville-Mikael Tuominen infra

Lisätiedot

KÄVELYN JA PYÖRÄILYN LIIKENNEMÄÄRÄT KESÄLLÄ 2011

KÄVELYN JA PYÖRÄILYN LIIKENNEMÄÄRÄT KESÄLLÄ 2011 YLEISTÄ Tampereen keskusta-alueen kävelyn ja pyöräilyn laskentoja on suoritettu kesäisin käsilaskentana kesä- ja heinäkuussa noin viiden viikon aikana. Laskentapisteitä on ollut vuosittain noin 80 ja ne

Lisätiedot

Tulevien raitiolinjojen alustava toteutusjärjestys

Tulevien raitiolinjojen alustava toteutusjärjestys Tulevien raitiolinjojen alustava toteutusjärjestys Kaupunginvaltuuston iltakoulu: Raitiotien ja joukkoliikenteen linjaukset Perjantai 16.3.2018 Esitys klo 14.00 14.15 1 projektijohtaja Ville-Mikael Tuominen,

Lisätiedot

Amurin yleissuunnitelman liikenneselvitys

Amurin yleissuunnitelman liikenneselvitys Amurin yleissuunnitelman liikenneselvitys Perustuu H&K laatimaan maankäytön yleissuunnitelmaan. Työssä tehtiin - liikenne-ennuste - toimivuustarkastelut simuloimalla - tarvittavien toimenpiteiden määrittelyn

Lisätiedot

Tampereen raitiotieliikenneratkaisut. Pirkanmaan ympäristöohjelman 2. seurantaseminaari 11.6.2013

Tampereen raitiotieliikenneratkaisut. Pirkanmaan ympäristöohjelman 2. seurantaseminaari 11.6.2013 Tampereen raitiotieliikenneratkaisut Pirkanmaan ympäristöohjelman 2. seurantaseminaari 11.6.2013 1 Projektipäällikkö Ville-Mikael Tuominen 11.6.2013 Suunnittelun lähtökohtana alustava yleissuunnitelma

Lisätiedot

HÄMEENKADUN JOUKKOLIIKENNEKATUKOKEILU

HÄMEENKADUN JOUKKOLIIKENNEKATUKOKEILU HÄMEENKADUN JOUKKOLIIKENNEKATUKOKEILU Liikenteen kehitys 2013-2014 Hämeenkadun joukkoliikennekatu kokeilu Liikenteen kehitys 2013 2014 2 14.11.2014 Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 Yleistä... 3 Hämeenkadun

Lisätiedot

Tampereen raitiotie,

Tampereen raitiotie, Tampereen raitiotie, yleissuunnitelma Raitiotie joukkoliikennejärjestelmän runkona Kaupunginvaltuuston iltakoulu 24.4.2013 joukkoliikennepäällikkö Mika Periviita Lähtökohtia vuoden 2030 joukkoliikennejärjestelmän

Lisätiedot

KEVYEN LIIKENTEEN LIIKENNEMÄÄRÄT KESÄLLÄ 2010

KEVYEN LIIKENTEEN LIIKENNEMÄÄRÄT KESÄLLÄ 2010 TAMPEREEN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖN KEHITTÄMINEN YLEISTÄ Tampereen keskusta-alueen kevyen liikenteen laskentoja on suoritettu kesäisin käsilaskentana kesä- ja heinäkuussa noin viiden viikon aikana. Laskentapisteitä

Lisätiedot

Keskustan työnaikaisten liikennejärjestelyiden tilannekatsaus ja lähiaikojen toimenpiteet haittojen lieventämiseksi

Keskustan työnaikaisten liikennejärjestelyiden tilannekatsaus ja lähiaikojen toimenpiteet haittojen lieventämiseksi Keskustan työnaikaisten liikennejärjestelyiden tilannekatsaus ja lähiaikojen toimenpiteet haittojen lieventämiseksi 1 SISÄLTÖ 1. Katsaus liikennemäärien kehittymiseen tunnelin avaamisen jälkeen 2. Liikenneverkon

Lisätiedot

Raitiotien suunnitteluperusteet

Raitiotien suunnitteluperusteet Raitiotien suunnitteluperusteet Kaupunginvaltuuston iltakoulu: Raitiotien ja joukkoliikenteen linjaukset Perjantai 16.3.2018 Esitys klo 13.00 13.15 1 projektijohtaja Ville-Mikael Tuominen, raitiotien kehitysohjelma

Lisätiedot

YLEISÖTILAISUUS HÄMEENKADUN KATUSUUNNITTELU

YLEISÖTILAISUUS HÄMEENKADUN KATUSUUNNITTELU YLEISÖTILAISUUS HÄMEENKADUN KATUSUUNNITTELU 16.3.2016 SISÄLTÖ Katusuunnitteluprosessi Aikaisemmat suunnitelmat ja päätökset Katusuunnitelmassa ratkaistavat asiat Suunnittelun aikataulu Vuorovaikutus Hämeenkadun

Lisätiedot

KIVISTÖN KAUPUNKIKESKUS, LIIKENNE 9.10.2014

KIVISTÖN KAUPUNKIKESKUS, LIIKENNE 9.10.2014 KIVISTÖN KAUPUNKIKESKUS, LIIKENNE 9.10.2014 LIIKENNE-ENNUSTEET ja LIIKENTEEN TOIMIVUUSTARKASTELUT Kivistön kaupunkikeskuksen suunnittelun yhteydessä on laadittu HSL:n tuoreimpia liikennemalleja hyödyntäen

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Jalankulun ja pyöräilyn liikennemäärät 2012 2 Laskentaraportti 20.2.2013

Sisällysluettelo. Jalankulun ja pyöräilyn liikennemäärät 2012 2 Laskentaraportti 20.2.2013 JALANKULUN JA PYÖRÄILYN LIIKENNEMÄÄRÄT 2012 Jalankulun ja pyöräilyn liikennemäärät 2012 2 Laskentaraportti 20.2.2013 Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 1 Yleistä... 3 Jalankulkijoiden ja pyöräilyn liikennemäärät

Lisätiedot

Vaitinaron liikenne- ja liittymäselvitys, yhteenveto. Johdanto. Liikenneselvitys. Vaitinaron liikenne- ja liittymäselvitys Yhteenveto 4.5.

Vaitinaron liikenne- ja liittymäselvitys, yhteenveto. Johdanto. Liikenneselvitys. Vaitinaron liikenne- ja liittymäselvitys Yhteenveto 4.5. 4.5.2016 1 (5) Vaitinaron liikenne- ja liittymäselvitys, yhteenveto Johdanto Tampereen kaupunki kehittää uutta Hiedanrannan asuin- ja työpaikka-aluetta kaupungin länsiosaan nykyisen Lielahden kaupan alueen

Lisätiedot

Raide Jokeri. Raide Jokeri Maarakennuspäivä 2016

Raide Jokeri. Raide Jokeri Maarakennuspäivä 2016 Raide Jokeri Maarakennuspäivä 2016 Juha Saarikoski projektijohtaja, Raide-Jokeri projekti, HKL Raide Jokeri Helsingin ja Espoon yhteinen hanke Itäkeskuksen ja Keilaniemen välinen poikittainen pikaraitiolinja

Lisätiedot

Linja-autoasema ja Paasikiventien siirto, liikennetarkastelu

Linja-autoasema ja Paasikiventien siirto, liikennetarkastelu 1 / 5 MUISTIO Hannu Sainio 30.8.2017 Linja-autoasema ja Paasikiventien siirto, liikennetarkastelu 1. Lähtökohdat Tässä selvityksessä tarkastellaan linja autoaseman asemakaavoitusta varten linjaautojen

Lisätiedot

MAANKÄYTÖN TARKASTELUVAIHTOEHDOT A1, A2, B

MAANKÄYTÖN TARKASTELUVAIHTOEHDOT A1, A2, B POHJOIS-HAAGAN ITÄOSAN OSAYLEISKAAVA 29.5.2012 MAANKÄYTÖN TARKASTELUVAIHTOEHDOT A1, A2, B Vaihtoehtojen kuvaus ja vaikutusten arviointi Periaateleikkaukset Hämeenlinnanväylän melusuojauksesta toimitilarakentamisella

Lisätiedot

Raamikadun päiväkodin liikenteellinen selvitys

Raamikadun päiväkodin liikenteellinen selvitys Raamikadun päiväkodin liikenteellinen selvitys Asemakaava 8496, Niemenranta III 1 1.6.2018 Raamikadun yksityisen päiväkodin hanke Suunnitelmissa uusi yksityinen päiväkoti Niemenranta III:n uudelle alueelle

Lisätiedot

Raitiotiehankkeen eteneminen

Raitiotiehankkeen eteneminen 23.2.2016 Raitiotiehankkeen eteneminen Raitiotien suunnittelu alkaa 16.6. Kaupunginvaltuusto hyväksyi raitiotien yleissuunnitelman ja päätti raitiotien suunnittelun jatkamisesta 15.6. Valtuusto päätti

Lisätiedot

Joukkoliikennelinjaston suunnitteluperiaatteet raitiotien vaikutusalueella

Joukkoliikennelinjaston suunnitteluperiaatteet raitiotien vaikutusalueella Joukkoliikennelinjaston suunnitteluperiaatteet raitiotien vaikutusalueella Lisätietoja valmistelusta: suunnittelupäällikkö Juha-Pekka Häyrynen puh. 050 552 6124, etunimi.sukunimi@tampere.fi, joukkoliikenneinsinööri

Lisätiedot

ORIVEDENKADUN LPA-ALUE ASUMISKÄYTTÖÖN (AK8668) NYKYINEN LIIKENNEVERKKO. Luonnos

ORIVEDENKADUN LPA-ALUE ASUMISKÄYTTÖÖN (AK8668) NYKYINEN LIIKENNEVERKKO. Luonnos ORIVEDENKADUN LPA-ALUE ASUMISKÄYTTÖÖN (AK8668) NYKYINEN LIIKENNEVERKKO Luonnos 13.9.2017 TARKASTELUALUEEN RAJAUS 1 Tarkastelualueena on asemakaavamuutoksen 8668 kaavaalue ja sen lähialue Tarkastelualue

Lisätiedot

Eteläportin osayleiskaavan liikenteelliset vaikutukset, Jyväskylä

Eteläportin osayleiskaavan liikenteelliset vaikutukset, Jyväskylä Ramboll Knowledge taking people further --- Jyväskylän kaupunki Eteläportin osayleiskaavan liikenteelliset vaikutukset, Jyväskylä Lokakuu 2008 Sisällys Tiivistelmä 1 1. Johdanto 5 2. Osayleiskaava-alue

Lisätiedot

Muistutukset ja lausunnot sekä kaupungin vastineet niihin

Muistutukset ja lausunnot sekä kaupungin vastineet niihin TAMPEREEN KAUPUNKI 7.5.2018 PETSAMO, Saukonpuiston koulu, Kaupinkatu 30, asemakaavan muutos Asemakaava nro 8569 Diaarinumero: TRE: 5287/10.02.01/2014 Muistutukset ja lausunnot sekä kaupungin vastineet

Lisätiedot

Lahdenväylä (vt 4) Jokiniementien vaihtopysäkki Aluevaraussuunnitelma

Lahdenväylä (vt 4) Jokiniementien vaihtopysäkki Aluevaraussuunnitelma Lahdenväylä (vt 4) Jokiniementien vaihtopysäkki Aluevaraussuunnitelma 2 3 Suunnittelun lähtökohtia 4 Lahdenväylän pysäkit, esiselvitys 1998 Valtatie 4 ja sen rinnakkaistiet välillä Kehä III Koivukylänväylä,

Lisätiedot

Raahen pohjoisen vyöhykkeen liikennesuunnitelma

Raahen pohjoisen vyöhykkeen liikennesuunnitelma Raahen pohjoisen vyöhykkeen liikennesuunnitelma Raahen kaupunki/ Kaavoitus 2013 1 KAUPUNGINLAHDENRANTA LIIKENNE ALUEEN LIIKENTEELLINEN SIJOITTUMINEN Yhdyskuntarakenne vaikuttaa sekä liikkumistarpeisiin

Lisätiedot

Tampereen moderni kaupunkiraitiotie, Hervanta-Keskusta-Lentävänniemi, alustava yleissuunnitelma LIITE 1 SUUNNITELMAKARTAT

Tampereen moderni kaupunkiraitiotie, Hervanta-Keskusta-Lentävänniemi, alustava yleissuunnitelma LIITE 1 SUUNNITELMAKARTAT Tampereen moderni kaupunkiraitiotie, Hervanta-Keskusta-Lentävänniemi, alustava yleissuunnitelma 35 LIITE 1 SUUNNITELMAKARTAT Paasikiventie Pispalan vt Itsenäisyydenkatu TAYS TAYS TAYS TAYS TAYS TAYS TAYS

Lisätiedot

LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMINEN SOKERITEHTAANTIELLÄ KIRKKONUMMI

LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMINEN SOKERITEHTAANTIELLÄ KIRKKONUMMI LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMINEN SOKERITEHTAANTIELLÄ KIRKKONUMMI Pilvi Lesch 29.8.2018 TARKASTELUN LÄHTÖKOHDAT Sokeritehtaantie on Kantvikin asuinalueen pääkatu. Sokeritehtaantiellä kulkee nykyisin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/2015 1 (5) 396 Atlantinkaaren alueen liikennesuunnitelma HEL 2014-014704 T 08 00 00 Hankenro2361_2 Esitys esitti kaupunginhallitukselle Atlantinkaaren alueen liikennesuunnitelman

Lisätiedot

Hyvä kaupunki työpaja Lahti YHTEENVETO

Hyvä kaupunki työpaja Lahti YHTEENVETO Hyvä kaupunki työpaja Lahti 15.11.2017 YHTEENVETO Kokonaisverkkokartat Kokonaisverkkokartat Kokonaisverkkokartat Vesijärvenkatu 1 Tulevaisuuden visio ohitustien valmistuttua 1. Toteutetaan keskustan kehä:

Lisätiedot

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS Projekti Kirkonseudun asemakaavan muutos ja laajennus Vastaanottaja Kempeleen kunta Päivämäärä 4.10.2018 Laatija Erkki Sarjanoja ä 1. Taustaa Kirkonseudun asemakaava-alueen

Lisätiedot

HATANPÄÄN SAIRAALA, KARTANOALUE JA ARBORETUM ASEMAKAAVA NRO 8578 TOIMIVUUSTARKASTELUT

HATANPÄÄN SAIRAALA, KARTANOALUE JA ARBORETUM ASEMAKAAVA NRO 8578 TOIMIVUUSTARKASTELUT HATANPÄÄN SAIRAALA, KARTANOALUE JA ARBORETUM ASEMAKAAVA NRO 8578 TOIMIVUUSTARKASTELUT TYÖN TARKOITUS Työ liittyy Tampereen kaupungin asemakaavaan nro 8578 Hatanpään sairaala, kartanoalue ja arboretum.

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 8046/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 8046/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/2017 1 (1) 81 Asianro 8046/10.03.01.01/2016 Kuntalaisaloite / alikulkutunnelin rakentaminen Suurmäentien väestönsuojan eteen Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen Kaupunkisuunnittelun

Lisätiedot

LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA

LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA TYÖNUMERO: 20601268 JOKIOISTEN KUNTA KESKUSTAN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN 27.6.2017 Luonnos SWECO YMPÄRISTÖ OY Muutoslista VALMIS 27.6.2017 FITONH FIOOAL FIAJOK MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 94 08.06.2016. 94 Asianro 4183/10.03.01.01/2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 94 08.06.2016. 94 Asianro 4183/10.03.01.01/2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 (1) 94 Asianro 4183/10.03.01.01/2016 Savilahti - Keskusta (Niiralankatu - Tulliportinkatu) yleissuunnitelmaperiaatteiden hyväksyminen nähtävillä oloa varten Va. suunnittelujohtaja

Lisätiedot

Raitiotyömaiden vaikutukset liikennejärjestelyihin Tampereen keskustassa

Raitiotyömaiden vaikutukset liikennejärjestelyihin Tampereen keskustassa Raitiotyömaiden vaikutukset liikennejärjestelyihin Tampereen keskustassa Pormestarin asettaman työryhmän (TRE:8606/00.01.05/2017) loppuraportti: Raitiotyömaiden vaikutukset liikennejärjestelyihin Tampereen

Lisätiedot

Rakennesuunnitelma 2040

Rakennesuunnitelma 2040 Rakennesuunnitelma 2040 Seutuhallituksen työpaja 28.5.2014 TYÖ- SUUNNITELMA TAVOIT- TEET VAIHTO- EHDOT LINJA- RATKAISU LUONNOS EHDOTUS Linjaratkaisu, sh. 23.4.2014 Linjaratkaisuehdotus perustuu tarkasteluun,

Lisätiedot

Tekninen keskus Katu- ja viherpalvelut / RAK, Ramboll Finland Oy / Leevi Laksola Jyrki Oinaanoja

Tekninen keskus Katu- ja viherpalvelut / RAK, Ramboll Finland Oy / Leevi Laksola Jyrki Oinaanoja 1 (5) 03/06/2016 Tekninen keskus Katu- ja viherpalvelut / RAK, Ramboll Finland Oy / Leevi Laksola Jyrki Oinaanoja KATUSUUNNITELMIEN SELOSTUS KAAVA-ALUEET: KATUJEN NIMET: Niittykummun keskus Niittykatu,

Lisätiedot

Vapaudentien jatkeen alustava yleissuunnitelma Seinäjoki

Vapaudentien jatkeen alustava yleissuunnitelma Seinäjoki Vapaudentien jatkeen alustava yleissuunnitelma Seinäjoki Liikenteelliset tarkastelut välillä Ruukintie-Törnäväntie-Itäväylä 31.8.2016 Juha Mäkinen Sito Oy Sito Parhaan ympäristön tekijät Työn sisältö Työssä

Lisätiedot

Tampereen raitiotien vaikutusten arviointi yhteenveto 2016

Tampereen raitiotien vaikutusten arviointi yhteenveto 2016 Tampereen raitiotien vaikutusten arviointi yhteenveto 2016 Tiedotustilaisuus 5.9.2016 Mikko Nurminen johtaja kaupunkiympäristön palvelualue 4.9.2016 Vaikutuksia arviointiin kevään 2016 aikana Päivitettiin

Lisätiedot

Mäkelänkadun toimivuustarkastelut Aamuhuipputunti 2020 Iltahuipputunti

Mäkelänkadun toimivuustarkastelut Aamuhuipputunti 2020 Iltahuipputunti Mäkelänkadun toimivuustarkastelut Aamuhuipputunti 2020 Iltahuipputunti 2020 (AHT) (IHT) Yleistä 2 Mäkelänkadun toimivuustarkasteluissa on käytetty nykyistä liikenneverkkoa täydennettynä Hämeentien eteläosan

Lisätiedot

SUURLOHJANKADUN LIIKENNESUUNNITTELU (LAURINKATU KAUPPAKATU)

SUURLOHJANKADUN LIIKENNESUUNNITTELU (LAURINKATU KAUPPAKATU) SUURLOHJANKADUN LIIKENNESUUNNITTELU (LAURINKATU KAUPPAKATU) Hankkeen tavoitteet ja yleisesittely Hankkeen suunnittelualue on Suurlohjankatu välillä Laurinkatu Kauppakatu (mukaan lukien Laurintien länsipuoleinen

Lisätiedot

Selvitys jalankulun ja pyöräilyn liikennejärjestelyistä Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa. Pilvi Lesch Kuntatekniikan päivät, Jyväskylä

Selvitys jalankulun ja pyöräilyn liikennejärjestelyistä Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa. Pilvi Lesch Kuntatekniikan päivät, Jyväskylä Selvitys jalankulun ja pyöräilyn liikennejärjestelyistä Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa Kuntatekniikan päivät, Jyväskylä TYÖN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET TYÖN SISÄLTÖ 2 Työn lähtökohdat Työn tavoitteena

Lisätiedot

Myyrmäki Pyöräliikenneverkko

Myyrmäki Pyöräliikenneverkko Myyrmäki Pyöräliikenneverkko PYÖRÄLIIKENNE- VERKON HIERARKIA Myyrmäen alueen pyöräliikenneverkon muodostamisen periaatteena on ollut luoda suunnittelualueelle pyöräilyn kannalta kilpailukykyinen verkko.

Lisätiedot

VOIMALANTIE 5-6 VANTAA Asemakaavan muutos nro LIIKENNE SUUNNITTELUALUE

VOIMALANTIE 5-6 VANTAA Asemakaavan muutos nro LIIKENNE SUUNNITTELUALUE SUUNNITTELUALUE MAANKÄYTTÖSUUNNITELMAT 1.VAIHE Murata Electronics Oy:n laajennus noin 8500 kem2 Voimalantie 6:n alueelle Muratan työntekijöiden pysäköinti, noin 500 autopaikkaa. Nykyisin autopaikkoja on

Lisätiedot

VALTATIE 3 HÄMEENKYRÖ-YLÖJÄRVI LINJAUSVAIHTOEHTOJEN VERTAILU

VALTATIE 3 HÄMEENKYRÖ-YLÖJÄRVI LINJAUSVAIHTOEHTOJEN VERTAILU VALTATIE 3 HÄMEENKYRÖ-YLÖJÄRVI LINJAUSVAIHTOEHTOJEN VERTAILU HÄMEENKYRÖ-YLÖJÄRVI LINJAUSVAIHTOEHTOJEN VERTAILU Tarkastus Päivämäärä 3.4.2010 Laatija Jouni Lehtomaa Tarkastaja Hyväksyjä Kuvaus Valtatien

Lisätiedot

VALTATIEN 9 ITÄISEN KEHÄTIEN ERITASOLIITTYMÄTARKASTELU, TAMPERE

VALTATIEN 9 ITÄISEN KEHÄTIEN ERITASOLIITTYMÄTARKASTELU, TAMPERE VALTATIEN 9 ITÄISEN KEHÄTIEN ERITASOLIITTYMÄTARKASTELU, TAMPERE 27.1.2017 JOHDANTO Selvityksessä on tutkittu uuden eritasoliittymän toteuttamista Tampereen itäiselle kehätielle valtatielle 9 Hallilan eritasoliittymän

Lisätiedot

Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH

Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH 10.10.2013 Sisältö 1 Lähtökohdat... 7 2 Nykytila... 9 3 Suunnitelman sisältö... 14 3.1 Toimenpiteet... 14 3.2 Liikennejärjestelyt: nykyiset

Lisätiedot

Saukonpuiston koulun asemakaavahanke

Saukonpuiston koulun asemakaavahanke Saukonpuiston koulun asemakaavahanke Liikenne ja pysäköintiselvitys / Sito Sito Parhaan ympäristön tekijät Saukonpuiston kouluhanke Saukonpuistoon suunnitellun uuden päiväkodin laskennalliset matkatuotokset

Lisätiedot

TAMPEREEN RAITIOTIEHANKE Yleisötilaisuus raitiotien ja bussiliikenteen suunnittelusta Galleria Nottbeck

TAMPEREEN RAITIOTIEHANKE Yleisötilaisuus raitiotien ja bussiliikenteen suunnittelusta Galleria Nottbeck TAMPEREEN RAITIOTIEHANKE Yleisötilaisuus raitiotien ja bussiliikenteen suunnittelusta Galleria Nottbeck 2.12.2015 Tampereen kaupunki Joukkoliikennepäällikkö Mika Periviita Tampereen väestökehitys 1989

Lisätiedot

KOULUKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN SUUNNITELMALUONNOKSET

KOULUKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN SUUNNITELMALUONNOKSET KOULUKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN SUUNNITELMALUONNOKSET 15.5.2017 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET Koululaisten saattoliikenteen ja pysäköintijärjestelyjen luonnoksissa 1A-D saattoliikennealue

Lisätiedot

KAUPIN KAMPUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYT

KAUPIN KAMPUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYT KAUPIN KAMPUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYT 22.10.2013 SELVITYKSEN SISÄLTÖ Nykyliikenteen liikennemäärät Liikenne-ennuste 10v ja 20v päähän Liikenteen toimivuustarkastelut Pääoven edustan liikennejärjestelyt

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2019 1 (5) 189 Valtuutettu Petra Malinin toivomusponsi pysäkeistä Kalasataman hyvinvointi- ja terveyskeskuksen lähellä Päätös merkitsi tiedoksi selvityksen kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

YLEISÖTILAISUUDEN MUISTIO

YLEISÖTILAISUUDEN MUISTIO Hämeenkadun katusuunnittelu YLEISÖTILAISUUDEN 31.8.2016 MUISTIO SISÄLLYS 1. Taustaa 2 2. Tilaisuuden kulku 2 3. Kysymykset ja asiantuntijoiden vastaukset 3 1. Taustaa Yleisötilaisuudesta julkaistiin tiedote

Lisätiedot

VT 9:N RINNAKKAISYHTEYS Juvankatu - Heikkilänkatu

VT 9:N RINNAKKAISYHTEYS Juvankatu - Heikkilänkatu VT 9:N RINNAKKAISYHTEYS Juvankatu - Heikkilänkatu Aitolahdentie Johdanto Juvankadulla Kaukajärvellä ja Aitolahdentiellä Koilliskeskuksessa on todettu liikenteellisiä ongelmia, niin ruuhkautumiseen kuin

Lisätiedot

HATANPÄÄN LIIKENNESELVITYS LIIKENTEELLISET MUUTOKSET ASEMAKAAVAN 8578 ALUEELLA. Luonnos

HATANPÄÄN LIIKENNESELVITYS LIIKENTEELLISET MUUTOKSET ASEMAKAAVAN 8578 ALUEELLA. Luonnos HATANPÄÄN LIIKENNESELVITYS LIIKENTEELLISET MUUTOKSET ASEMAKAAVAN 8578 ALUEELLA Luonnos 9.6.2017 LIIKENNEVERKKO - AUTOLIIKENNE Nopeusrajoitusta alennetaan 1 Tavoitetilanteen katuverkko Hatanpään valtatie

Lisätiedot

Kunkun parkin pohjoinen sisäänajoyhteys. Liikenneselvitys Ympäristösi parhaat tekijät

Kunkun parkin pohjoinen sisäänajoyhteys. Liikenneselvitys Ympäristösi parhaat tekijät Kunkun parkin pohjoinen sisäänajoyhteys Liikenneselvitys 27.11.2014 Ympäristösi parhaat tekijät Sisällys Esipuhe Lähtökohdat Liikenne ennuste Mitoitusperiaatteet Vaihtoehtotarkastelu Tutkitut vaihtoehdot

Lisätiedot

Ratikka tulee Tampereelle

Ratikka tulee Tampereelle Ratikka tulee Tampereelle Muutoksen hallintaa Tampereella Kehto-foorumi 26.4.2018 Ari Vandell, Suunnittelupäällikkö KAUPUNGIN TAVOITTEET RAITIOTIELLE 18.10.2016 SUUNNITTELU JA TOTEUTUS KAHDESSA OSASSA

Lisätiedot

Ojalan ja Lamminrahkan alueen yleiskaava

Ojalan ja Lamminrahkan alueen yleiskaava Ojalan ja Lamminrahkan alueen yleiskaava Liikenne-ennuste 1 1. Johdanto Tässä työraportissa esitellyt liikennemallitarkastelut liittyvät Ojalan ja Lamminrahkan alueen yleiskaavan vaikutusten arviointiin.

Lisätiedot

Keran kaavaehdotusvaiheen liikenneselvitys. Tiivistelmä 15.9.2015

Keran kaavaehdotusvaiheen liikenneselvitys. Tiivistelmä 15.9.2015 Keran kaavaehdotusvaiheen liikenneselvitys Tiivistelmä 15.9.2015 Liikenneselvityksen tavoitteet ja lähtökohdat Kaavaehdotusvaiheen liikenneselvityksen tavoitteena on tarkentaa alueen liikkumista ja liikennettä

Lisätiedot

Linjastoluonnos 1: 13

Linjastoluonnos 1:   13 Kaupunginhallitus 388 17.12.2018 Lausunto linjasto 2021- projektin linjastovaihtoehdoista 506/08.01.00/2018 KAUPHALL 17.12.2018 388 Vs. kehitysjohtaja Jussi Teronen Tampereen seudun joukkoliikenne on pyytänyt

Lisätiedot

Pohjois-Haagan osayleiskaava-alueen saavutettavuus henkiautolla, joukkoliikenteellä ja kävellen

Pohjois-Haagan osayleiskaava-alueen saavutettavuus henkiautolla, joukkoliikenteellä ja kävellen SAAVUTETTAVUUSTARKASTELU - Pohjois-Haagan itäosan osayleiskaava Ksv /yleiskaavatoimisto 2.5.2013 Saavutettavuus näkyy vahvasti kaupunkilaisten arkielämässä. Asukkaiden tulee saavuttaa tarvitsemansa toiminnot

Lisätiedot

KEINUSAAREN ALUEEN LIIKENNETARKASTELU

KEINUSAAREN ALUEEN LIIKENNETARKASTELU 12.3.2010 MUISTIO Hannu Sainio 1(7) KEINUSAAREN ALUEEN LIIKENNETARKASTELU 1. Lähtökohtia Keinusaaren alue rajautuu Viipurintien, Keinusaarentien, Vanajantien, Kutalanjoen ja rautatien väliin. Keinusaari

Lisätiedot

JUHOLANKATU, URHEILUKATU välillä Sibeliuksenväylä ja Kansakoulunkatu SIPOONTIEN ALIKULKUTUNNELI ja pysäkkijärjestelyt, Suunnitelmaluonnokset

JUHOLANKATU, URHEILUKATU välillä Sibeliuksenväylä ja Kansakoulunkatu SIPOONTIEN ALIKULKUTUNNELI ja pysäkkijärjestelyt, Suunnitelmaluonnokset JUHOLANKATU, URHEILUKATU välillä Sibeliuksenväylä ja Kansakoulunkatu SIPOONTIEN ALIKULKUTUNNELI ja pysäkkijärjestelyt, Suunnitelmaluonnokset Yleisötilaisuus 13.6.2019 OHJELMA Klo 17-18 Keskustelutilaisuuden

Lisätiedot

Hyvä kaupunki työpaja

Hyvä kaupunki työpaja Hyvä kaupunki työpaja Lahti pyöräilykaupungiksi 15.11.2017 Kutsuttu ; Kaikki valtuutetut Kaupungin asiantuntijoita ( elinvoima, liikenne, ympäristö) Pyöräilyseurat ja aktiivit Työpajan tavoitteet ja YHTEENVETO

Lisätiedot

Kalasataman raitioteiden yleissuunnitelma Asukastilaisuus Niko Setälä

Kalasataman raitioteiden yleissuunnitelma Asukastilaisuus Niko Setälä Kalasataman raitioteiden yleissuunnitelma Asukastilaisuus 10.10.2017 Niko Setälä 10.10.2017 1 Sisältö 1. Kalasataman raitioteiden tavoitteet 2. Ehdotettava raitiotien linjaus ja liikennöinti 3. Tarkasteltuja

Lisätiedot

RAJALINNAN TYÖPAIKKA-ALUE II, 3449, LIIKENNESELVITYS

RAJALINNAN TYÖPAIKKA-ALUE II, 3449, LIIKENNESELVITYS 1/5 Kaavoitus RAJALINNAN TYÖPAIKKA-ALUE II, 3449, LIIKENNESELVITYS Tehtävä Tehtävänä oli tarkastella asemakaava-alueen liikennejärjestelyjä, asemakaavan vaikutusta liikenneverkkoon sekä uuden maankäytön

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY TAMPEREEN RAITIOTIEKATUJEN YLEISSUUNNITELMISTA: ITSENÄISYYDENKATU, SAMMONKATU JA RIEVÄKATU Tulokset maaliskuu 2016

PALAUTEKYSELY TAMPEREEN RAITIOTIEKATUJEN YLEISSUUNNITELMISTA: ITSENÄISYYDENKATU, SAMMONKATU JA RIEVÄKATU Tulokset maaliskuu 2016 PALAUTEKYSELY TAMPEREEN RAITIOTIEKATUJEN YLEISSUUNNITELMISTA: ITSENÄISYYDENKATU, SAMMONKATU JA RIEVÄKATU Tulokset maaliskuu 2016 1 Palautekysely Tampereen raitiotiekatujen yleissuunnitelmista: Itsenäisyydenkatu,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2015 1 (6) 207 Hietalahdenrannan, Telakkakadun ja Eiranrannan liikennesuunnitelma HEL 2014-002239 T 08 00 00 Hankenro 0923_12 Esitys päätti esittää kaupunginhallitukselle

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA HEINOJAN KUNNALLISTEK- NIIKAN YLEISSUUNNITTELU

NURMIJÄRVEN KUNTA HEINOJAN KUNNALLISTEK- NIIKAN YLEISSUUNNITTELU Vastaanottaja Nurmijärven kunta Asiakirjatyyppi Yleissuunnitelma Päivämäärä xx.xx.2015 Luonnos Viite 1510019205 NURMIJÄRVEN KUNTA HEINOJAN KUNNALLISTEK- NIIKAN YLEISSUUNNITTELU NURMIJÄRVEN KUNTA HEINOJAN

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (5) 84 Hernesaaren raitiotien yleissuunnitelma HEL 2016-014135 T 08 00 02 Hankenumero 0855_11 Esitys päätti esittää kaupunginhallitukselle Hernesaaren raitiotien

Lisätiedot

Liite 1. Lottelundin liitymävaihtoehtojen vertailu Liite 2. Valtateiden aluevarauskartat

Liite 1. Lottelundin liitymävaihtoehtojen vertailu Liite 2. Valtateiden aluevarauskartat 8 Liitteet Liite 1. Lottelundin liitymävaihtoehtojen vertailu Liite 2. Valtateiden aluevarauskartat 30 Pohjoisväylä Lottelundin risteysalue Vanhan Veistämöntien ja Kaarlelankadun liittymiä on tutkittu

Lisätiedot

KAUKLAHDENVÄYLÄN KEHITTÄMISSELVITYS, 2007

KAUKLAHDENVÄYLÄN KEHITTÄMISSELVITYS, 2007 Kauklahden alueella on käynnissä useita maankäytön kehittämiseen tähtääviä suunnitelmia. Kauklahdenväylän kehittämisselvitys Länsiväylän ja Kehä III:n välillä on laadittu, jotta maankäytön suunnittelussa

Lisätiedot

Asemakaavan muutos 62. kaupunginosa, Lippajärvi Osa korttelia ja katualue. Mielipiteiden lyhennelmät ja vastineet

Asemakaavan muutos 62. kaupunginosa, Lippajärvi Osa korttelia ja katualue. Mielipiteiden lyhennelmät ja vastineet 1 (1) Asianumero 4737/10.02.03/2015 Aluenumero 150713 Lippajärvi Asemakaavan muutos 62. kaupunginosa, Lippajärvi Osa korttelia 62028 ja katualue Mielipiteiden lyhennelmät ja vastineet Liittyy kaupunkisuunnittelujohtajan

Lisätiedot

RIEVÄKADUN JOUKKOLIIKENTEEN VAIHTOTERMINAALIN IDEASUUNNITELMA

RIEVÄKADUN JOUKKOLIIKENTEEN VAIHTOTERMINAALIN IDEASUUNNITELMA 1 RIEVÄKADUN JOUKKOLIIKENTEEN VAIHTOTERMINAALIN IDEASUUNNITELMA SISÄLTÖ 1 JOHDANTO...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 Suunnittelualue...2 2.2 Tavoitteet...2 2.3 Raitiotie...3 2.4 Joukkoliikennejärjestelmä...4 2.5

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 23/ KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 23/ KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 23/2010 1 301 VETURITIEN JA PASILAN SILLAN LIIKENNESUUNNITELMAT Kslk 2010-318 Karttaruutu G4/S2-4, hankenro 0870 Esityslistan asia Lsp/2 Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti

Lisätiedot

Hervannan raitiotiekatujen suunnittelu Yleisötilaisuus Liikenneinsinööri Timo Seimelä yleisten alueiden suunnittelu, Tampereen kaupunki

Hervannan raitiotiekatujen suunnittelu Yleisötilaisuus Liikenneinsinööri Timo Seimelä yleisten alueiden suunnittelu, Tampereen kaupunki Hervannan raitiotiekatujen suunnittelu Yleisötilaisuus 26.11.2015 Liikenneinsinööri Timo Seimelä yleisten alueiden suunnittelu, Tampereen kaupunki Raitiotiekatujen suunnittelutilanne Raitiotiekatujen yleissuunnitelma

Lisätiedot

VAPAUDENTIEN JATKE YLEISSUUNNITELMA

VAPAUDENTIEN JATKE YLEISSUUNNITELMA VAPAUDENTIEN JATKE YLEISSUUNNITELMA YLEISÖTILAISUUS TILAISUUDEN AIKATAULU 17:00 17:30 17:40 17:50 18:00 18:15 19:15 19:30 Kahvit tarjolla Tilaisuuden avaus ja työn lähtökohdat, Kari Homi, kaupunkiympäristölautakunnan

Lisätiedot

230 Valtuustoaloite selvityksen tekemiseksi Viistokadun palauttamiseksi ratikan rakentamisen ajaksi - Aila Dündar-Järvinen

230 Valtuustoaloite selvityksen tekemiseksi Viistokadun palauttamiseksi ratikan rakentamisen ajaksi - Aila Dündar-Järvinen Tampere Ote pöytäkirjasta 9/2017 1 (5) Kaupunginvaltuusto, 230, 14.08.2017 Kaupunginvaltuusto, 20, 23.01.2017 Yhdyskuntalautakunta, 134, 02.05.2017 Kaupunginhallitus, 342, 29.05.2017 Kaupunginvaltuusto,

Lisätiedot

p:\projektit_06\6103_tokmannin_kaavamuutos_jalasjärvi\tekstit\koskitie-liikenteen ys_ doc

p:\projektit_06\6103_tokmannin_kaavamuutos_jalasjärvi\tekstit\koskitie-liikenteen ys_ doc Jalasjärven kunta Asemakaavan muutos Liikenteen yleissuunnitelma Koulukeskus Rajalanmäki Vt3 Vt3 Rajalantie H-as, Oikotie 27.02.2006 Juha Raappana p:\projektit_06\6103_tokmannin_kaavamuutos_jalasjärvi\tekstit\koskitie-liikenteen

Lisätiedot

OJALA-LAMMINRAHKA PÄÄKADUN YS LIIKENNETARKASTELUT

OJALA-LAMMINRAHKA PÄÄKADUN YS LIIKENNETARKASTELUT OJALA-LAMMINRAHKA PÄÄKADUN YS LIIKENNETARKASTELUT 14.3.2017 LÄHTÖKOHDAT Tutkittiin Ojalan ja Lamminrahkan kaupunginosien rakentamisten vaikutusta liittymien toimivuuteen Aitolahdentiellä sekä Ojalan uudella

Lisätiedot

Tampereen kestävä kaupunkiliikenne

Tampereen kestävä kaupunkiliikenne Tampereen kestävän liikkumisen ideointikeskustelu 20.11.2014 Tampereen kestävä kaupunkiliikenne 20.11.2014 Suunnittelupäällikkö Tampere kasvaa voimakkaasti liikennejärjestelmän kehittäminen on välttämätöntä

Lisätiedot

PUISTONIEMEN MATKAILUALUEEN KEHITTÄMINEN LIIKENNESELVITYS

PUISTONIEMEN MATKAILUALUEEN KEHITTÄMINEN LIIKENNESELVITYS Päivämäärä 23.08.2019 PUISTONIEMEN MATKAILUALUEEN KEHITTÄMINEN LIIKENNESELVITYS PUISTONIEMEN MATKAILUALUEEN KEHITTÄMINEN LIIKENNESELVITYS Projekti Puistoniemen matkailualueen kehittäminen Versio 1 Päivämäärä

Lisätiedot

HÄMEENKADUN JOUKKOLIIKENNEKATU- KOKEILU

HÄMEENKADUN JOUKKOLIIKENNEKATU- KOKEILU HÄMEENKADUN JOUKKOLIIKENNEKATU- KOKEILU Liikenteen kehitys 2013-2015 Hämeenkadun joukkoliikennekatukokeilu Liikenteen kehitys 2013 2015 2 15.12.2015 Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 Yleistä... 3

Lisätiedot

Kunkun parkki yleisötilaisuus 3.10.2013 Tampere Kaavan laadinnan näkökulma

Kunkun parkki yleisötilaisuus 3.10.2013 Tampere Kaavan laadinnan näkökulma Kunkun parkki yleisötilaisuus 3.10.2013 Tampere Kaavan laadinnan näkökulma Tampereen keskustan kehittämisohjelma Tampereen keskustan liikenneverkkosuunnitelman (Takli) Ydinkeskustan pysäköinnin ja huollon

Lisätiedot

Prisman liikennesuunnittelu. Orimattila, asemakaava A198

Prisman liikennesuunnittelu. Orimattila, asemakaava A198 Prisman liikennesuunnittelu Orimattila, asemakaava 198 Suunnittelun lähtökohtia 2 Suunnittelualue (asemakaava 198) sijaitsee keskeisellä paikalla, Orimattilan keskustassa, Erkontien varrella. Se rajautuu

Lisätiedot

Linnainmaan asuinalue - Linnainmaankadun päiväkoti

Linnainmaan asuinalue - Linnainmaankadun päiväkoti Linnainmaan asuinalue - Linnainmaankadun päiväkoti Asemakaavan 8559 yleisötilaisuus, 04.05.2016 04.05.2016 Katri Jokela Henkilö- ja autopaikkamäärät sekä vertailu Määrät Linnainmaankatu 120 28 12-15 14

Lisätiedot

Raitiotien osan 2 kehitysvaiheen suunnitteluperiaatteet ja tilaajan tavoitteet

Raitiotien osan 2 kehitysvaiheen suunnitteluperiaatteet ja tilaajan tavoitteet Raitiotien osan 2 kehitysvaiheen suunnitteluperiaatteet ja tilaajan tavoitteet Kaupunginhallituksen kehittämiskokous projektijohtaja Ville-Mikael Tuominen kaupunkiympäristön palvelualue, raitiotien kehitysohjelma

Lisätiedot