Selvityksessä on vertailtu kolmea päävaihtoehtoa:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Selvityksessä on vertailtu kolmea päävaihtoehtoa:"

Transkriptio

1 Tekninen lautakunta Kunnanhallitus Yleissuunnitelma Itä-Savon alueen vedenhankinnan varmistamiseksi 390/ /2011 TEKLA 8 Itä-Savon alueen kuntien vedenhankinnan varmistamista koskeva yleissuunnitelma on valmistunut. Suunnitelmassa tavoitteena on ollut löytää mahdollisimman toimiva ja kustannustehokas ratkaisu Savonlinnan kaupungin sekä Kerimäen, Punkaharjun ja Enonkosken kuntien vedenhankinnan turvaamiseksi myös poikkeustilanteissa. Normaalitilanteessa tarvittava vesimäärä pystytään kaikissa suunnittelualueen kunnissa nykyisin toimittamaan, mutta päävedenottamoiden mahdollisissa häiriötilanteissa vedensaanti on turvattu riittävästi vain Punkaharjulla ja Kerimäellä ja niissäkin vain teoreettisella tasolla tarkasteltuna, sillä yhdysvesijohtojen toimivuutta ei ole testattu käytännössä. Myös Savonrannan taajaman, sekä Oravin vesiosuuskunnan vedentarve pystytään näillä näkymin häiriötilanteessa turvaamaan kuljettamalla vettä säiliöautolla alavesisäiliöön. Suurimmat varavedensaannin ongelmat ovat Savonlinnassa ja Enonkoskella, joissa vedentarpeesta pystytään häiriötilanteessa turvaamaan vain murto-osa. Lisäksi Punkaharjun päävedenottamolla on havaittu talousveden laatuvaatimukset lievästi ylittäviä torjunta-ainepitoisuuksia, mikä voi johtaa jatkossa vedenkäsittelyn tehostamiseen tai vedenottamon sulkemiseen. Myös Punkaharjun tulevien isohkojen matkailuinvestointien myötä kasvava matkailijamäärä lisää vedentarvetta merkittävästi. Suunnittelualueella on useita yhdyskuntien vedenottoon soveltuvia pohjavesialueita, mutta niiden käyttöä rajoittaa alueen pienuus ja pieni vedenantoisuus sekä suuremmalla vedenotolla korkeaksi kasvava rautapitoisuus. Pienten pohjavesialueiden rajoitteiden vuoksi tarkasteluun on otettu päävaihtoehdoiksi mukaan myös tekopohjaveden muodostaminen sekä pintavesilaitos. Jotta varavedentarve saataisiin tyydytettyä pienillä pohjavedenottamoilla, niistä on muodostettu kahdeksan keskenään vertailukelpoista kombinaatiota. Selvityksessä on vertailtu kolmea päävaihtoehtoa: VE 1: Pienet vedenottamot, joita tulee olla useampia täyttämään koko alueen vedentarve VE 2: Yksi suuri tekopohjavesilaitos, josta kolme eri sijoitusvaihtoehtoa VE 3: Pintavesilaitos, johon otetaan raakavesi Puruvedestä

2 Eri vaihtoehtoja on vertailtu kustannusten, toimintavarmuuden, ympäristövaikutusten ja toteutettavuuden kannalta. Vertailussa vaihtoehdot VE 1 eli pienet pohjavesilaitokset, VE 2C eli Povenkankaan tekopohjavesilaitos ja VE 3 eli pintavesilaitos saavat eniten positiivisia arvioita. Eniten negatiivisia arvioita vertailussa puolestaan saavat vaihtoehdot VE 2A ja 2B eli Kaamaniemeen tai Kulennoisharjulle sijoittuvat tekopohjavesilaitokset, eikä niitä suositella ensisijaisesti jatkosuunnittelun pohjaksi. Kokonaiskustannuksiltaan halvimmaksi vaihtoehdoksi muodostui Kaamanniemeen sijoittuva tekopohjavesilaitos, mutta sitä ei riskien ja epävarmuustekijöiden takia suositella toteutettavaksi. Muita investoinneiltaan edullisia vaihtoehtoja ovat Kulennoisharjuun sijoittuva tekopohjavesilaitos ja pienistä pohjavedenottamoista muodostetut kombinaatiot, jotka sijaitsevat lähellä jo olemassa olevia verkostoja. Kulennoisharjun tekopohjavesilaitosta ei kuitenkaan ensisijaisesti suositella toteutettavaksi pohjavesialueeseen liittyvien riskien takia. Myös kombinaatiossa 8 Lähteelän vedenoton kasvattamiseen tasolle 2800 m3/d liittyy epävarmuutta. Lopullinen vesimäärä selviää vasta tarkemmissa tutkimuksissa ja koepumppauksissa. Kalleimmat vaihtoehdot ovat kaukana sijaitsevat pienet pohjavesilaitokset, sekä vaihtoehdon 3 pintavesilaitos. Vaihtoehdon 2C Povenkankaan tekopohjavesilaitos on investoinniltaan noin 15 % kalliimpi kuin VE 1:n halvemmat vaihtoehdot, mutta se olisi käyttökustannuksiltaan 25 % edullisempi ja kokonaiskustannuksiltaan samaa tasoa kuin vaihtoehdon VE 1:n halvemmat kombinaatiot. Työryhmä suosittelee vaihtoehtoon 1 pohjautuvaa etenemismallia (kombinaatio 2), jossa Savonlinnan tarvitsema vedenhankinnan varakapasiteetti tuotetaan neljällä eri pohjavesilaitoksella. Tähän kuuluisi silloin seuraavat osahankkeet: VE 1A 2 Kaamanniemen ja Seppäharjun vedenottamot ja käsittelylaitos - kapasiteetti m3/d - vesijohdot Kaamanniemi - Lentoasema, DN , 5,5 km - paineenkorotusasema - investointikustannukset 1,3 milj.euroa VE 1B 1 Kulennoisharjun pohjavedenottamo ja käsittelylaitos - kapasiteetti 600 m3/d - vesijohto vedenottamolta nykyiseen linjaan, DN , 3,5km - investointikustannukset 0,61 milj. euroa

3 VE 1D Keplakon vedenottamon kapasiteetin nosto 500 =>1200 m3/d - lisäkapasiteetti 700 m3/d - investointikustannukset 0,76 milj. euroa VE 1G 3 Lähteelän vedenottamon kapasiteetin nosto tekopohjavedellä 700 => 2500 m3/d - lisäkapasiteetti m3/d - raakavedenpumppaamo Suurijärvestä - raakavesiputki Järvenpää - Lähteelä, DN , 6 km - vesijohto Lähteelä-Haka-alueen vesitorni, DN , 4 km - investointikustannukset 2,8 milj. euroa Vedenhankinnan lisäkapasiteetti yhteensä Investointikustannukset yhteensä euroa m3/d 5,5 milj. Valitun vaihtoehdon pohjavedenottamot sijaitsevat lähellä jo olemassa olevia verkostoja, jolloin niiden kapasiteetti saadaan tehokkaammin käyttöön ja rakennettavien siirtovesijohtojen määrä jää vähäiseksi. Lähellä sijaitsevat, jo varsin hyvin tutkitut, pohjavesialueet ovat myös nopeasti valjastettavissa käyttöön. Lisäksi valitun vaihtoehdon käyttökustannukset ovat verrattain pienet. Avainasemassa on Lähteelän pohjavesialueen soveltuvuus tekopohjaveden valmistamiseen, minkä varmistaminen edellyttää tarkempia maaperätutkimuksia ja täyden mittakaavan koeimeytyksen järjestämistä. Tulosten perusteella voidaan suunnitella tarkemmin tekopohjaveden imeytysalueet ja imeytysmenetelmät. Samalla varmistetaan onko alueella olemassa muita mahdollisia vedenottopaikkoja. Jos Lähteelän alueen tutkimuksissa ja koeimeytyksissä todetaan, että tekopohjaveden muodostaminen ei jostain syystä alueella onnistu, voidaan tutkimukset sen jälkeen suunnata Povenkankaan alueelle. Jos näin kävisi, kuluisi Povenkankaan alueen tutkimiseen ja tekopohjavesilaitoksen suunnitteluun ja rakentamiseen yhdyslinjoineen 5-7 vuotta eli oltaisiin jo vuodessa 2020 ennen kuin Povenkankaan laitos voisi aikaisintaan olla käytössä. Tämän vuoksi on joka tapauksessa tarpeellista rakentaa mahdollisimman nopeasti hieman pienemmät vedenottamot nyt jo tiedossa oleville tutkituille alueille Savonlinnan Kaamanniemeen ja Kerimäen Kulennoisharjulle. Näistä saataisiin varsin nopeasti lisäkapasiteettia noin 1600 m3/d. Kulennoisten vedenottamo voisi normaalitilanteessa korvata nykyisen Punkasalmen ottamon, mikäli torjunta-ainepitoisuudet Punkasalmessa nousevat.

4 Keplakon vedenottamon kapasiteetin nostaminen tasolle 1200 m3/d on luontevaa ajoittaa tapahtuvaksi sen jälkeen, kun Lähteelän alueen käytöstä on saatu varmuus. Uuden kalkkikivialkaloinnin ja raudanpoiston sisältävän käsittelylaitoksen rakentaminen Keplakkoon voisi tapahtua vuoden 2015 tienoilla. Mikäli Lähteelästä ei saataisi riittävää kapasiteettia ja jouduttaisiin rakentamaan suurempi tekopohjavesilaitos Povenkankaalle, ei Keplakon vedenottamon kapasiteetin nostaminen enää siinä tilanteessa olisi välttämätöntä Savonlinnan vedenhankinnan kannalta. Enonkosken vedenhankintaa suositellaan varmistettavaksi rakentamalla yhdysvesijohto Savonlinnaan, jolloin samassa yhteydessä kannattaa rakentaa myös siirtoviemäri (PE 160). Myös siinä vaihtoehdossa, että Kotkuunniemeen tehtäisiin uusi vedenottamo (200 m3/d), kannattaa siirtoviemäriputki rakentaa samalla Simanalan kylään saakka, jolloin viemäriin voidaan liittää noin 60 taloutta. Viemärilinjaa on mahdollista jatkaa Makkolaan ja lentoasemalle myöhemmin. Niittylahden vesiosuuskunnan verkosto yhdistetään Savonlinnan verkostoon rakentamalla 3,5 km pitkä yhdyslinja. Samalla Niittylahden vedenottamolta voidaan johtaa vettä Savonlinnan Haapalan linjaan noin 100 m3/d. Jos kaikki kunnat osallistuvat vedenhankinnan varakapasiteetin rakentamiseen vedenkulutuksensa suhteessa, olisi vaikutus veden hintaan 0,25 /m3 ja vesimaksujen korotustarve noin 15 %. Kustannusvaikutusta on pidettävä varsin kohtuullisena lisäkapasiteetin rakentamisesta saatavaan hyötyyn verrattuna. Mikäli hankkeisiin saadaan investointiavustuksia, pienenee kustannusvaikutus vastaavasti. Hankkeiden rahoituksen osalta tehdään erillinen suunnitelma hankkeisiin osallistuvien tahojen keskinäisten neuvottelujen pohjalta. Lähtökohtana voidaan pitää sitä, että investointien rahoitusosuudet määräytyvät investoinneista saatavien hyötyjen suhteessa. Jako voidaan tehdä esimerkiksi kapasiteettivarausten avulla siten, että lisäkapasiteettia tarvitseva laitos varaa osuuden uuden vedenottamon kapasiteetista ja kustannukset jaetaan kapasiteettivarausten suhteessa. Kustannusjako voidaan toteuttaa myös siten, että jokainen kunta toteuttaa omaa varausosuuttaan vastaavan osahankkeen. Hanketta on esitelty kunnan päättäjille Esittelyaineistosta on kopiot esityslistan liitteenä A. Esityslistan liitteenä B on kopioita yleissuunnitelmasta Kerimäen kuntaa koskevilta osin. Ko. yleissuunnitelma on nähtävillä kokonaisuudessaan kokouksessa.

5 Vesihuollon yleissuunnitelmasta on pyydetty kuntien lausuntoja. Esitys: Tekninen lautakunta päättää antaa ko. yleissuunnitelmasta seuraavan sisältöisen lausunnon kunnanhallitukselle: Lautakunta toteaa, että Itä-Savon alueen vedenhankinnan varmistamisen yleissuunnitelmaan liittyy vielä paljon epävarmuustekijöitä ennen kuin koko hanketta pystytään toteuttamaan ja suunnittelemaan. Jo rakennettujen yhdysvesijohtojen toimivuus on pikaisesti testattava ja tarvittaessa rakennettava paineenkorotus- tai vesisäiliöasemia, joilla varmistetaan, että rakennettu yhdysvesijohtolinjoja voidaan hyödyntää nopeasti jo tässä vaiheessa puhtaan veden toimittamiseen molempiin suuntiin maksimaalisesti vakavassa häiriötilanteessa. Pohjavesitutkimuksia on vielä jatkettava koko Itä-Savon pohjavesialueella. Tutkimushanke tulee saada käyntiin pikaisesti EU-rahoituksella ja lautakunnan mielestä Kerimäen tulee olla tässä useampi vuotisessa hankkeessa ehdottomasti mukana. Lautakunta toivoo, että rahoituksen hakijana toimisi suurimpana veden käyttäjänä Savonlinnan kaupunki. Tutkimushankkeesta tulisi laatia yhteinen kuntien välinen aiesopimus. Kerimäen kunnan alueella pohjavesitutkimuksia tulee tehdä vielä luonnonsuojelualueella Keplakon läheisyydessä sijaitsevalla Koholampi-Liippilampi-Haukilampi alueella. Tämän lisäksi pohjavesitutkimuksia on jatkettava Hälvän pohjavesialueella rakentamalla sinne uusi pohjavedenottokaivo. Alueen pohjaveden antoisuus ja laatu olisi koepumppauksilla selvitettävä ja myös laajempi rantaimeytysmahdollisuus Puruvedestä. Kulennoisharjulla on pyrittävä selvittämään mahdollisimman pikaisesti vedenottamon rakentamisen mahdollisuus ja myös pohjaveden antoisuuden määrä sekä ottokaivojen sijainti alueella, koska tiedoilla on merkitystä maa-ainesten ottoon. Alueelle tulee laatia maa-ainestenoton yleissuunnitelma, joka huomioi pohjavesiolosuhteet. Maa-ainestenottoa tapahtuu nykyisin pohjavesialueilla. Kerimäen kunnan kannattaa olla mukana suunnitteilla olevassa Etelä-Savon Poski -projektin toisessa vaiheessa ("Poski II"). Tarkempien tutkimusten kohteeksi projektissa valikoituu potentiaalisia, maa-ainesten ottotoimintaan saatavissa olevia kohteita.

6 Hankkeelle haetaan EU-tukea. Tutkimuskohteet valitaan siten, että ne ovat logistisesti hyödynnettävissä, eikä niiden hyödyntäminen myöskään vaaranna luonto- eikä kulttuuriympäristöä. Projektiin tulee liittymään myös pohjavesitutkimuksia sekä luontovarojen selvittämistä. Kunnanhallitus pyytänee yleissuunnitelmasta Itä-Savon Vesi Oy:n lausunnon. Päätös: Hyväksyttiin KHALL 105 Teknisen lautakunnan pöytäkirjassa mainitut liitteet on jo aiemmin jaettu kunnanhallitukselle kokouksessa yleissuunnitelmaa alustavasti esiteltäessä. Itä-Savon vedenhankinnan turvaamisen yleissuunnitelmasta on saatu myös Itä-Savon Vesi Oy:n lausunto, liite C. Esitys: Kunnanhallitus yhtyy kunnan teknisen lautakunnan ja konserniyhteisö Itä-Savon Vesi Oy:n lausuntoihin ja toteaa, että Itä-Savon alueen vesihuollon turvaaminen myös poikkeustilanteissa on toteutettavissa nyt laaditun yleissuunnitelman linjausten pohjalta alueen kuntien ja vesihuolto-organisaatioiden yhteistyöllä, jota suunnitelmassa jo eri muodoissaan edellytetään. Koko alueen, mutta erityisesti Kerimäen oman väestön puhtaan veden saanti on varmistettava häiriö- ja muissa poikkeusoloissakin yleissuunnitelmaan pohjaavia yksityiskohtaisempia suunnitelmia ja toimenpideohjelmia laadittaessa. Päätös: Hyväksyttiin. ---.

Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelman seurantaseminaari 31.1.2013. Jaakko Erjo Apulaiskaupunginjohtaja Sastamalan kaupunki

Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelman seurantaseminaari 31.1.2013. Jaakko Erjo Apulaiskaupunginjohtaja Sastamalan kaupunki Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelman seurantaseminaari 31.1.2013 Jaakko Erjo Apulaiskaupunginjohtaja Sastamalan kaupunki Pirkanmaan Vesihuollon kehittämissuunnitelman II-vaihe Ensisijaiset toimenpiteet

Lisätiedot

Hausjärven Kurun pohjavesiselvitykset. Timo Kinnunen, hydrogeologi Uudenmaan ympäristökeskus

Hausjärven Kurun pohjavesiselvitykset. Timo Kinnunen, hydrogeologi Uudenmaan ympäristökeskus Hausjärven Kurun pohjavesiselvitykset Timo Kinnunen, hydrogeologi Uudenmaan ympäristökeskus Lähtökohtia Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan 31 kunnasta 21 vedenhankinta perustuu pohjaveden tai tekopohjaveden käyttöön

Lisätiedot

SELVITYS OULUN VEDENHANKINNAN VARMISTAMISEN VAIHTOEHDOISTA. Oulun Vesi

SELVITYS OULUN VEDENHANKINNAN VARMISTAMISEN VAIHTOEHDOISTA. Oulun Vesi SELVITYS OULUN VEDENHANKINNAN VARMISTAMISEN VAIHTOEHDOISTA Oulun Vesi 18.12.2013 1 TYÖN LÄHTÖKOHDAT Kanta-Oulun vedenhankinta perustuu Oulujoen veteen, varajärjestelmää ei ole Kanta-Oulun alue kuuluu alimpaan

Lisätiedot

Päivitetty LIITE 4 Sivu 1/6

Päivitetty LIITE 4 Sivu 1/6 VUOSINA 2008-2015 TOTEUTETTAVAT KEHITTÄMISHANKKEET Vuorijärven vedenottamon 1.1 - vedenlaatuongelmat - vedenkäsittelylaitoksen - hyvälaatuinen talousvesi - 400 000 2008-2009 vesilaitos mangaanin- ja raudanpoisto-

Lisätiedot

Alueellinen Vesihuoltopäivä Kouvolassa 19.3.2015

Alueellinen Vesihuoltopäivä Kouvolassa 19.3.2015 Alueellinen Vesihuoltopäivä Kouvolassa Kouvolan Vesi Oy laadukasta vesihuoltoa Kouvolassa 77 vuotta Vesihuoltolaitos toimittaa asiakkailleen korkealaatuista terveydellisten vaatimusten mukaista puhdasta

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy KÖYLIÖN KUNNAN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA E23253 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/6)

AIRIX Ympäristö Oy KÖYLIÖN KUNNAN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA E23253 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/6) KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/6) KEHITTÄMISTOIMENPITEET 2010-2020 Vedenhankinta Vesijohtoverkosto Vesijohtoverkoston kunnossapito Seurataan vesijohtoverkoston kuntoa ja saneerataan saneerausohjelman

Lisätiedot

VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMAN PÄIVITYS TIIVISTELMÄ

VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMAN PÄIVITYS TIIVISTELMÄ FCG Planeko Oy VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMAN PÄIVITYS TIIVISTELMÄ 0536-C9049 25.11.2008 FCG Planeko Oy Tiivistelmä I SISÄLLYSLUETTELO 1 KEHITTÄMISSUUNNITELMAN TIIVISTELMÄ... 1 1.1 Vesihuollon kehittämissuunnitelman

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Laitilan vesihuollon kehittämissuunnitelma E23162 Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/5)

AIRIX Ympäristö Oy Laitilan vesihuollon kehittämissuunnitelma E23162 Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/5) Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/5) KEHITTÄMISTOIMENPITEET Vedenhankinta Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan vedenhankinta Veden sisäänotto aiheuttaa ongelmia keskustan verkostossa Rakennetaan Laitilan Wirvoitusjuomatehtaalle

Lisätiedot

Vesi- ja viemäriverkoston esisuunnitelma

Vesi- ja viemäriverkoston esisuunnitelma Ramboll Finland Oy Knowledge taking people further --- Mäntsälän Saaren kyläyhdistys ry Vesi- ja viemäriverkoston esisuunnitelma 82120959 26.6.2009 Mäntsälän Saaren kyläyhdistys ry Vesi- ja viemäriverkoston

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Euran kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma E23253 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/7)

AIRIX Ympäristö Oy Euran kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma E23253 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/7) AIRIX Ympäristö Oy n kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma E23253 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/7) KEHITTÄMISTOIMENPITEET 2010-2020 Vedenhankinta Vesijohtoverkosto Vesijohtoverkoston kunnossapito

Lisätiedot

Suunnittelualue: uusi Euran kunta (2011->) UUDEN EURAN KUNNAN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA. Eura. Köyliö. Säkylä

Suunnittelualue: uusi Euran kunta (2011->) UUDEN EURAN KUNNAN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA. Eura. Köyliö. Säkylä UUDEN EURAN KUNNAN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA projektipäällikkö, DI Antti Ryynänen / 20.10.2009 Suunnittelualue: uusi Euran kunta (2011->) Eura Köyliö Säkylä Maanmittauslaitos lupa nro 7/MML/09

Lisätiedot

Savonlinnan vedenottamoiden käytön suunnittelu

Savonlinnan vedenottamoiden käytön suunnittelu S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A SAVONLINNAN VESI Savonlinnan vedenottamoiden käytön suunnittelu Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 9.3.2015 P25148 Raportti 1 (17) Antti Smolander 9.3.2015 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Päivämäärä ISONKYRÖN KUNTA VESILAITOKSEN KEHIT- TÄMINEN HANKESUUNNITELMA

Päivämäärä ISONKYRÖN KUNTA VESILAITOKSEN KEHIT- TÄMINEN HANKESUUNNITELMA Päivämäärä 22.9.2016 ISONKYRÖN KUNTA VESILAITOKSEN KEHIT- TÄMINEN HANKESUUNNITELMA 1. TAUSTAA Isonkyrön kunnan vesilaitokselle on tehty kehittämissuunnitelma v. 2010 (Ramboll Finland Oy). Kehittämissuunnitelmassa

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Paraisten kaupungin vesihuollon kehittämissuunnitelma E25480.10 Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7)

AIRIX Ympäristö Oy Paraisten kaupungin vesihuollon kehittämissuunnitelma E25480.10 Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7) Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7) KEHITTÄMISTOIMENPITEET VUOSILLE 2013-2030 Vedenhankinta Vesijohtoverkosto Vesijohtoverkoston Saneerataan Paraisten kaupunginosan vesijohtoverkostoa samassa yhteydessä

Lisätiedot

KEHITTÄMISKOHDE KOHDE ONGELMA TOIMENPIDE VAIKUTUS KUSTANNUKSET AJANKOHTA VASTUUTAHO

KEHITTÄMISKOHDE KOHDE ONGELMA TOIMENPIDE VAIKUTUS KUSTANNUKSET AJANKOHTA VASTUUTAHO Vesijohto- ja viemäriverkosto - Lamala-Venesilta vesijohto- ja 1.1 - alue sijaitsee ranta-alueella - vesijohtoverkoston rakentaminen - veden laadun paraneminen 200 000 2005-2010 kunnan viemäriverkosto

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Kemiönsaaren vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/7)

AIRIX Ympäristö Oy Kemiönsaaren vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/7) AIRIX Ympäristö Oy vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/7) KEHITTÄMISTOIMENPITEET Vedenhankinta Taalintehtaan pintavedenottamon järjestelyt Varaottamo ja valmiuden

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Tarvasjoen kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma E25458.10 Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7)

AIRIX Ympäristö Oy Tarvasjoen kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma E25458.10 Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7) Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7) VESIHUOLLON KEHITTÄMISTOIMENPITEET Vedenhankinta Kehittämiskohde Tarve Toimenpiteet Vastuutaho Vesijohtoverkosto Vesijohtoverkoston ikääntyminen Seurataan vesijohtoverkoston

Lisätiedot

POHJAVEDET AKTIIVISEEN HYÖTYKÄYTTÖÖN ETELÄISESSÄ SATAKUNNASSA JA LAITILASSA KEHITTÄMISSUUNNITELMA

POHJAVEDET AKTIIVISEEN HYÖTYKÄYTTÖÖN ETELÄISESSÄ SATAKUNNASSA JA LAITILASSA KEHITTÄMISSUUNNITELMA POHJAVEDET AKTIIVISEEN HYÖTYKÄYTTÖÖN ETELÄISESSÄ SATAKUNNASSA JA LAITILASSA KEHITTÄMISSUUNNITELMA Varsinais-Suomen ELY-keskus, Jyrki Lammila 15.3.2016 SUUNNITTELUTYÖ Koordinointi: Varsinais-Suomen ELY-keskus

Lisätiedot

Ajankohtaista Etelä-Savon vesihuollossa

Ajankohtaista Etelä-Savon vesihuollossa Ajankohtaista Etelä-Savon vesihuollossa Alueellinen vesihuoltopäivä Mikkeli 17.3.2016 Johtava asiantuntija Vesa Rautio Etelä-Savon ELY-keskus Sisältö Häiriö- ja erityistilanteiden varautumissuunnittelu

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Kemiönsaaren vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (2/7)

AIRIX Ympäristö Oy Kemiönsaaren vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (2/7) AIRIX Ympäristö Oy vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/7) KEHITTÄMISTOIMENPITEET Vedenhankinta Taalintehtaan pintavedenottamon järjestelyt Varaottamo ja valmiuden

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Säkylän kunta / Vesihuollon kehittämissuunnitelma E23253 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/5)

AIRIX Ympäristö Oy Säkylän kunta / Vesihuollon kehittämissuunnitelma E23253 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/5) KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/5) SÄKYLÄN KEHITTÄMISTOIMENPITEET 2010-2020 Vedenhankinta Vesijohtoverkosto Vesijohtoverkoston kunnossapito Seurataan vesijohtoverkoston kuntoa ja saneerataan saneerausohjelman

Lisätiedot

Vedenottoluvat ja toteutuneet ottomäärät sekä pohjavesialueiden antoisuudet

Vedenottoluvat ja toteutuneet ottomäärät sekä pohjavesialueiden antoisuudet Vedenottoluvat ja toteutuneet ottomäärät sekä pohjavesialueiden antoisuudet vanhempi tutkija Jari Rintala Kulutuksen ja tuotannon keskus /SYKE Valtakunnalliset Vesihuoltopäivät Jyväskylässä 10.-11.5.2017

Lisätiedot

KÖYLIÖN KUNNAN VESILAITOKSEN VALVONTATUTKIMUSOHJELMA VUOSILLE 2007-2011

KÖYLIÖN KUNNAN VESILAITOKSEN VALVONTATUTKIMUSOHJELMA VUOSILLE 2007-2011 KÖYLIÖN KUNNAN VESILAITOKSEN VALVONTATUTKIMUSOHJELMA VUOSILLE 2007-2011 1. YLEISTÄ Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen, 461/2000 talousveden laatuvaatimuksista ja valvontatutkimuksista, mukaan kunnan

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA URAJÄRVEN VESIHUOLLON YLEIS- SUUNNITELMA

ASIKKALAN KUNTA URAJÄRVEN VESIHUOLLON YLEIS- SUUNNITELMA Vastaanottaja Asikkalan kunta Asiakirjatyyppi Vesihuollon yleissuunnitelma Päivämäärä [Month, year] Viite LUONNOS 10.1.2012 ASIKKALAN KUNTA URAJÄRVEN VESIHUOLLON YLEIS- SUUNNITELMA LUONNOS ASIKKALAN KUNTA

Lisätiedot

SAVONLINNAN POHJAVESIALUEET. Klikkaamalla tarkentuva kohde. 0 2 4 6 8 10 km

SAVONLINNAN POHJAVESIALUEET. Klikkaamalla tarkentuva kohde. 0 2 4 6 8 10 km SAVONLINNAN POHJAVESIALUEET Klikkaamalla tarkentuva kohde Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Affecto Finland Oy, Karttakeskus, Lupa L4659 0 4 6 8 10 km 0674001 LÄHTEELÄ 1 1:0 000 1.9.011

Lisätiedot

Turun seudun alueellinen vesihuollon kehittämissuunnitelma

Turun seudun alueellinen vesihuollon kehittämissuunnitelma Turun seudun alueellinen vesihuollon kehittämissuunnitelma 2012 Yhdyskuntasuunnittelun suunnittelu- ja konsulttitoimisto Maankäyttö, kaavoitus, maisemasuunnittelu, YVA Tie-, liikenne- ja aluetekniikka,

Lisätiedot

KOLARIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 6/2011 Tekninen lautakunta sivu 76

KOLARIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 6/2011 Tekninen lautakunta sivu 76 KOLARIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 6/2011 Tekninen lautakunta sivu 76 Kokousaika 8.6.2011 klo 15.00-16.15 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Kunnanhallituksen kokoushuone, Kolari

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Lapinkylän vesihuollon yleissuunnitelma Suunnitelmaselostus 30.9.2008

Kirkkonummen kunta Lapinkylän vesihuollon yleissuunnitelma Suunnitelmaselostus 30.9.2008 Kirkkonummen kunta 30.9.2008 Kirkkonummen kunta 30.9.2008 1 SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ 2 2 SUUNNITTELUN TAVOITE 2 3 MITOITUS 2 3.1 Mitoitusperusteet 2 3.2 Mitoitusvesimäärät 3 4 VESIJOHTOVERKOSTO 4 4.1 Lapinkylän

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNKI KIIKOISTEN KUNTA. Siirtoviemäri Kiikoinen Kiikka. Yleissuunnitelma. Työ: E25011. Tampere 30.11.2011

SASTAMALAN KAUPUNKI KIIKOISTEN KUNTA. Siirtoviemäri Kiikoinen Kiikka. Yleissuunnitelma. Työ: E25011. Tampere 30.11.2011 SASTAMALAN KAUPUNKI KIIKOISTEN KUNTA Siirtoviemäri Kiikoinen Kiikka Yleissuunnitelma Työ: E25011 Tampere 30.11.2011 AIRIX Ympäristö Oy PL 453 33101 Tampere Puhelin 010 2414 000 Telefax 010 2414 001 www.airix.fi

Lisätiedot

Luhangan kunta. Luhangan kunnan ja Tammijärven vesiosuuskunnan vesihuoltolaitosten toiminta-aluesuunnitelma

Luhangan kunta. Luhangan kunnan ja Tammijärven vesiosuuskunnan vesihuoltolaitosten toiminta-aluesuunnitelma Luhangan kunta Luhangan kunnan ja Tammijärven vesiosuuskunnan vesihuoltolaitosten toiminta-aluesuunnitelma 07.01.2013 Sisällysluettelo 1 Johdanto...5 2 Vesihuoltolaki (119/2001)...5 3 Vesihuoltolaitosten

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Mynämäen vesihuollon kehittämissuunnitelma 21984YV Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/6)

AIRIX Ympäristö Oy Mynämäen vesihuollon kehittämissuunnitelma 21984YV Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/6) Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/6) KEHITTÄMISTOIMENPITEET Vedenhankinta Kehittämiskohde Tarve Toimenpiteet Toteuttaja Vesijohtoverkosto Mietoisten uusi syöttöjohto Kalelan ottamo Vesijohtoverkoston kunnossapito

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Naantalin kaupungin vesihuollon kehittämissuunnitelma E23614 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/8)

AIRIX Ympäristö Oy Naantalin kaupungin vesihuollon kehittämissuunnitelma E23614 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/8) KEHTTÄMSTOMENPTEET Liite (1/8) KEHTTÄMSTOMENPTEET 2010-2020 Vedenhankinta ja -jakelu Vesijohtoverkoston saneeraus Kustannusarvio n vesijohtoverkoston automatiikka ja kaukovalvonta Särkänsalmi-Taattinen-

Lisätiedot

Sotkuman kylän vesihuollon yleissuunnitelma

Sotkuman kylän vesihuollon yleissuunnitelma POLVIJÄRVEN KUNTA Sotkuman kylän vesihuollon yleissuunnitelma Suunnitelmaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 8.11.2016 566-P29412 Suunnitelmaselostus 1 (4) 8.11.2016 Sisällysluettelo 1 JOHDANTO...

Lisätiedot

OULUN VESI Selvitys Oulun vedenhankinnan varmistamisen vaihtoehdoista

OULUN VESI Selvitys Oulun vedenhankinnan varmistamisen vaihtoehdoista 17.12.2013 OULUN VESI Selvitys Oulun vedenhankinnan varmistamisen vaihtoehdoista Tiivistelmä 2 Kaikki oikeudet pidätetään Tätä asiakirjaa tai osaa siitä ei saa kopioida tai jäljentää missään muodossa ilman

Lisätiedot

20725 LEVANNON VESIOSUUSKUNTA JÄTEVESIEN JOHTAMISSUUNNITELMA 27.10.2006

20725 LEVANNON VESIOSUUSKUNTA JÄTEVESIEN JOHTAMISSUUNNITELMA 27.10.2006 20725 LEVANNON VESIOSUUSKUNTA JÄTEVESIEN JOHTAMISSUUNNITELMA 27.10.2006 OSOITE/ADDRESS Terveystie 2 FIN 15870 HOLLOLA PUH./TEL +358 (0)3 52 351 FAKSI/TELEFAX +358 (0)3 523 5252 SÄHKÖPOSTI/E MAIL proy@ristola.com

Lisätiedot

VESIHUOLLON AJANKOHTAISTEEMOJA KAAKKOIS-SUOMESSA

VESIHUOLLON AJANKOHTAISTEEMOJA KAAKKOIS-SUOMESSA VESIHUOLLON AJANKOHTAISTEEMOJA KAAKKOIS-SUOMESSA Insinööri Esa Houni Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Esitelmän sisältö Vesihuoltotehtävät ELY-keskuksessa Katsaus alueelliseen vedenhankintaan

Lisätiedot

Vedenhankinta ja vesijohtoverkosto

Vedenhankinta ja vesijohtoverkosto Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/6) KEHITTÄMISTOIMENPITEET Vedenhankinta ja vesijohtoverkosto Vesijohtoverkoston saneerausohjelman toteuttaminen Verkoston toimintavarmuuden lisääminen, sammutusvesi, talousveden

Lisätiedot

Pohjois-Satakunnan alueellinen vesihuollon kehittämissuunnitelma. 3.9.2013, Kankaanpää

Pohjois-Satakunnan alueellinen vesihuollon kehittämissuunnitelma. 3.9.2013, Kankaanpää Pohjois-Satakunnan alueellinen vesihuollon kehittämissuunnitelma 3.9.2013, Kankaanpää Suunnittelualue Kunta Väestö: Vesijohtoon liittyneet: Viemäröintiin liittyneet: 2011 2035 2011 vok 2035 2011 2035 as

Lisätiedot

KOLARIN KUNTA VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA

KOLARIN KUNTA VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA KOLARIN KUNTA VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2.5.2016, Kolarin kunnanhallitus Ins. (AMK) Teemu Heikkinen, Projektipäällikkö SUUNNITELMAN TAUSTA Perustuu vesihuoltolakiin Kunnan tulee kehittää vesihuoltoaan

Lisätiedot

Yhteenveto VARMA-VESI kohteiden pohjavesitutkimuksista

Yhteenveto VARMA-VESI kohteiden pohjavesitutkimuksista SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA SAVONLINNAN VESI Yhteenveto VARMA-VESI kohteiden pohjavesitutkimuksista VARMA-VESI FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Yhteenveto 1 (6) E. Kallio, J. Arjas Sisällysluettelo 1 Yleistä...

Lisätiedot

Pohjavedet Närpiön ja Jurvan alueella & pohjavesien toimenpideohjelma

Pohjavedet Närpiön ja Jurvan alueella & pohjavesien toimenpideohjelma Pohjavedet Närpiön ja Jurvan alueella & pohjavesien toimenpideohjelma Närpiönjoki-kokous 23.10.2014 Mari Leminen Suunnittelija Vesihuoltoryhmä Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Pohjavesialueet Pohjavesimuodostuma

Lisätiedot

Veluke-tilanne ja tietojen jakaminen ELY-keskuksiin

Veluke-tilanne ja tietojen jakaminen ELY-keskuksiin Veluke-tilanne ja tietojen jakaminen ELY-keskuksiin Vanhempi tutkija Jari Rintala Kulutuksen ja tuotannon keskus /SYKE Vesihuolto- ja pohjavesitapaaminen 4.-5.4 2017 Tampere 1 Veluke? Vedenottamoiden lupaseurannan

Lisätiedot

Liittymismaksu oikeuttaa liittymään laitoksen verkostoon. Liittymismaksu on ainoastaan siirtokelpoinen.

Liittymismaksu oikeuttaa liittymään laitoksen verkostoon. Liittymismaksu on ainoastaan siirtokelpoinen. Voimaantulopäivä 1.1.2009 1. YLEISTÄ Pyhä-Luosto Vesi Oy perii tässä taksassa lueteltuja maksuja toiminta-alueellaan Pelkosenniemen ja Sodankylän kunnissa, sekä Kemijärven kaupungissa ottaen huomioon liittymistä

Lisätiedot

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/ Pöytäkirja 2/2019 14 Tekninen lautakunta Aika Paikka 02.05.2019 klo 18:00-19:30 Kunnanhallituksen kokoushuone Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Lisätiedot

Tampereen ja Valkeakosken seudun kuntien vedenhankinnan yhteistyö (TAVASE hanke)

Tampereen ja Valkeakosken seudun kuntien vedenhankinnan yhteistyö (TAVASE hanke) Tampereen ja Valkeakosken seudun kuntien vedenhankinnan yhteistyö (TAVASE hanke) Petri Jokela Tavase Oy petri.jokela@tampere.fi Valkeakosken Rotarit 12.2.2010 Valkeakoski Tavase Oy 12.2.2010 1 Pirkanmaan

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN VESIHUOLLON KEHITTÄMINEN JA TAVASE. valkeakoskelaisen vedenkäyttäjän näkökulmasta katsottuna DI Ari Nieminen 17.1.

VALKEAKOSKEN VESIHUOLLON KEHITTÄMINEN JA TAVASE. valkeakoskelaisen vedenkäyttäjän näkökulmasta katsottuna DI Ari Nieminen 17.1. VALKEAKOSKEN VESIHUOLLON KEHITTÄMINEN JA TAVASE valkeakoskelaisen vedenkäyttäjän näkökulmasta katsottuna DI Ari Nieminen 17.1.2010 Sisällys 1. Yleistä 2. Veden kulutus 3. TAVASE:n kustannukset 4. Veden

Lisätiedot

TURUN KAUPPATORI TARKASTELU TORISEUDUN VESIHUOLLOSTA SUUNNITELMASELOSTUS. Turun kaupunki Ympäristö- ja kaavoitusvirasto Suunnittelutoimisto 26.1.

TURUN KAUPPATORI TARKASTELU TORISEUDUN VESIHUOLLOSTA SUUNNITELMASELOSTUS. Turun kaupunki Ympäristö- ja kaavoitusvirasto Suunnittelutoimisto 26.1. Turun kaupunki Ympäristö- ja kaavoitusvirasto Suunnittelutoimisto TURUN KAUPPATORI TARKASTELU TORISEUDUN VESIHUOLLOSTA SUUNNITELMASELOSTUS 26.1.2012 Ramboll Finland Oy, Kotipaikka Espoo, Y-tunnus 0101197-5,

Lisätiedot

Sora ja Kuljetusliike Partanen Oy ja Kuljetusliike Töppönen, maa-aineslupahakemus Haapaniemen kylän Käpykangas 1:25 tilalle

Sora ja Kuljetusliike Partanen Oy ja Kuljetusliike Töppönen, maa-aineslupahakemus Haapaniemen kylän Käpykangas 1:25 tilalle Rakennuslautakunta 20 11.04.2011 Kunnanhallitus 103 19.04.2011 Sora ja Kuljetusliike Partanen Oy ja Kuljetusliike Töppönen, maa-aineslupahakemus Haapaniemen kylän Käpykangas 1:25 tilalle 377/520.521/2011

Lisätiedot

Maskun kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma Kehittämistoimenpiteet. Kunnan vesihuoltolaitos. Kunnan vesihuoltolaitos. Kunnan vesihuoltolaitos

Maskun kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma Kehittämistoimenpiteet. Kunnan vesihuoltolaitos. Kunnan vesihuoltolaitos. Kunnan vesihuoltolaitos 1 (6) Vedenhankinta ja vesijohtoverkosto Kehittämiskohde Tarve Toimenpiteet Toteuttaja Kustannusarvio Varautumissuunnitelma Vesijohtoverkosto Vedenhankinnan poikkeustilanteet Vuotojen ehkäiseminen Laaditaan

Lisätiedot

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen Tekninen lautakunta 75 18.11.2015 Kunnanhallitus 298 07.12.2015 Kunnanhallitus 175 29.06.2016 Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 79 18.05.2016. 79 Asianro 3472/02.05.01.00/2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 79 18.05.2016. 79 Asianro 3472/02.05.01.00/2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2016 1 (1) 79 Asianro 3472/02.05.01.00/2016 Vesiosuuskuntien avustaminen vuonna 2016 Va. suunnittelujohtaja Martti Lätti Asemakaavoitus Tiivistelmä Kuopion kaupunki on varannut

Lisätiedot

Lämpökaivojen ympäristövaikutukset ja luvantarve

Lämpökaivojen ympäristövaikutukset ja luvantarve Lämpökaivojen ympäristövaikutukset ja luvantarve Hydrogeologi Timo Kinnunen, Uudenmaan ELY-keskus 11.4.2013 Esityksen sisältö Lämpökaivoihin liittyviä ympäristöriskejä Lämpökaivon rakentamiseen tarvitaan

Lisätiedot

Hyväksytty Pyhä-Luosto Vesi Oy:n hallituksessa 15.11.2013.

Hyväksytty Pyhä-Luosto Vesi Oy:n hallituksessa 15.11.2013. Voimaantulopäivä 1.1.2014 Hyväksytty Pyhä-Luosto Vesi Oy:n hallituksessa 15.11.2013. 1. YLEISTÄ Pyhä-Luosto Vesi Oy perii tässä taksassa lueteltuja maksuja toiminta-alueellaan Pelkosenniemen ja Sodankylän

Lisätiedot

Etelä-Savon ympäristökeskus Dnro ESA-2004-V-105, ESA-2005-V-8-322, ESA-2006-V-26-322, ESA- 2006-V-49-322, 0500V0073-322 5.12.2006

Etelä-Savon ympäristökeskus Dnro ESA-2004-V-105, ESA-2005-V-8-322, ESA-2006-V-26-322, ESA- 2006-V-49-322, 0500V0073-322 5.12.2006 - Itä-Savon pohjavesitutkimukset 2006 Savonlinnan ja Kerimäen alueella Etelä-Savon ympäristökeskus Dnro ESA-2004-V-105, ESA-2005-V-8-322, ESA-2006-V-26-322, ESA- 2006-V-49-322, 0500V0073-322 5.12.2006

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS 1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-2-3 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 12.6.2015

Lisätiedot

PUNKAHARJUN POHJAVESIALUEET. Klikkaamalla tarkentuva kohde. 0 2 4 6 8 10 km

PUNKAHARJUN POHJAVESIALUEET. Klikkaamalla tarkentuva kohde. 0 2 4 6 8 10 km PUNKAHARJUN POHJAVESIALUEET Klikkaamalla tarkentuva kohde Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Affecto Finland Oy, Karttakeskus, Lupa L4659 0 2 4 6 8 10 km 0661801 PUNKAHARJU 1 1:10 000

Lisätiedot

27/10.03.00.00/2015 Lausunto maa-ainesten ottolupahakemuksesta; Pieksämäki; Jäppilä; Junttila5:308 ja Kaatopaikka 5:163

27/10.03.00.00/2015 Lausunto maa-ainesten ottolupahakemuksesta; Pieksämäki; Jäppilä; Junttila5:308 ja Kaatopaikka 5:163 Pieksämäen kaupunki/rakennusvalvonta Lausunto / Viite: Lausuntopyyntö 5.2.2015 27/10.03.00.00/2015 Lausunto maa-ainesten ottolupahakemuksesta; Pieksämäki; Jäppilä; Junttila5:308 ja Kaatopaikka 5:163 Alue,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat Asianro 8773/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat Asianro 8773/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 414 19.12.2016 20 Asianro 8773/14.05.00/2016 Vesihuollon yhteistyöselvitys Kuopion ja Siilinjärven välillä Päätöshistoria Kaupunginhallitus 19.12.2016

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: yhdyskuntatekniikan päällikkö Esko Vuolukka, puh. 09 4258 3757 tai sähköposti "etunimi.sukunimi@karkkila.

Valmistelija / lisätietojen antaja: yhdyskuntatekniikan päällikkö Esko Vuolukka, puh. 09 4258 3757 tai sähköposti etunimi.sukunimi@karkkila. Tekninen lautakunta 101 30.10.2013 Kaupunginhallitus 340 04.11.2013 Järvenpäänkylän vesiosuuskunnan toiminta-alueen hyväksyminen 258/11.04.00/2013 Tekninen lautakunta 27.10.2011 92 Esittelijä: tekninen

Lisätiedot

Pohjois-Suomen vesihuoltopäivät 19.-20.11.2014 OULU

Pohjois-Suomen vesihuoltopäivät 19.-20.11.2014 OULU Pohjois-Suomen vesihuoltopäivät 19.-20.11.2014 OULU Aulis Kaasinen, PoP ELY 1 Säädösmuutokset Uusi ympäristönsuojelulaki 527/2014 Ympäristönsuojeluasetus 713/2014 Vesihuoltolain 119/2001 muutos (681/2014)

Lisätiedot

Päätös: Maanmittausinsinöörin ehdotus hyväksyttiin.

Päätös: Maanmittausinsinöörin ehdotus hyväksyttiin. Kaavoitustoimikunta 21 08.12.2006 Joutsan kunnanhallitus, -2007 81 05.03.2007 Kaavoitustoimikunta 24 05.10.2007 Joutsan kunnanhallitus 39 04.02.2008 Kaavoitustoimikunta 7 10.04.2008 Joutsan kunnanhallitus

Lisätiedot

Ilmastonmuutos ja pohjaveden hankinta (ILVES-projekti)

Ilmastonmuutos ja pohjaveden hankinta (ILVES-projekti) Ilmastonmuutos ja pohjaveden hankinta (ILVES-projekti) Vanhempi tutkija Jari Rintala Suomen ympäristökeskus Vesikeskus/Vesivarat Helsinki, Messukeskus 6.10.2010 Esityksen sisältö Pohjaveden esiintyminen

Lisätiedot

Pyhä-Luosto Vesi Oy. Voimaantulopäivä YLEISTÄ 2. LIITTYMISMAKSU. 2.1 Liittymismaksun määräytyminen

Pyhä-Luosto Vesi Oy. Voimaantulopäivä YLEISTÄ 2. LIITTYMISMAKSU. 2.1 Liittymismaksun määräytyminen Pyhä-Luosto Vesi Oy Voimaantulopäivä 1.2.2008 1. YLEISTÄ Pyhä-Luosto Vesi Oy perii tässä taksassa lueteltuja maksuja toiminta-alueellaan Pelkosenniemen ja Sodankylän kunnissa, sekä Kemijärven kaupungissa

Lisätiedot

Kunnanhallitus 140 19.05.2014 SUUNNITTELUTARVERATKAISUHAKEMUS / LUNKI PENTTI JA SISKO

Kunnanhallitus 140 19.05.2014 SUUNNITTELUTARVERATKAISUHAKEMUS / LUNKI PENTTI JA SISKO Kunnanhallitus 140 19.05.2014 SUUNNITTELUTARVERATKAISUHAKEMUS / LUNKI PENTTI JA SISKO 249/60.605/2011 KHALL 228 Sisko ja Pentti Lunki ovat jättäneet suunnittelutarveratkaisuhakemuksen omakotitalon ja talousrakennuksen

Lisätiedot

Terveydensuojelulain ja talousvesiasetuksen vaatimukset vesihuoltolaitoksille

Terveydensuojelulain ja talousvesiasetuksen vaatimukset vesihuoltolaitoksille Terveydensuojelulain ja talousvesiasetuksen vaatimukset vesihuoltolaitoksille Puhdasvesi-risteily 2016 Häiriöttömän vesihuollon turvaaminen 22.9.2016 Erja Alanen, Lounais-Suomen aluehallintovirasto Terveydensuojelulaki

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN MAAKUNNAN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA

ETELÄ-KARJALAN MAAKUNNAN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA RAPORTTI.B711 ETELÄ-KARJALAN MAAKUNNAN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA Kaakkois-Suomen ELY-Keskus Imatra, Lappeenranta, Lemi, Luumäki, Parikkala, Rautjärvi, Ruokolahti, Savitaipale, Suomenniemi ja Taipalsaari

Lisätiedot

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen.

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen. Tekninen lautakunta 115 04.12.2013 Tekninen lautakunta 118 02.12.2014 Tekninen lautakunta 93 14.12.2016 Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus 305/02.03.01/2013

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Auran kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma E25339.10 Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7)

AIRIX Ympäristö Oy Auran kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma E25339.10 Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7) Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7) VESIHUOLLON KEHITTÄMISTOIMENPITEET VUOSILLE 2012-2035 Vedenhankinta Kehittämiskohde Tarve Toimenpiteet Toteuttaja Vesijohtoverkosto Vesijohtoverkoston kunnossapito

Lisätiedot

KUULUTUS. Keuruun Vesi liikelaitoksen toiminta-alueiden muuttaminen

KUULUTUS. Keuruun Vesi liikelaitoksen toiminta-alueiden muuttaminen KUULUTUS Keuruun Vesi liikelaitoksen toiminta-alueiden muuttaminen Keuruun Vesi liikelaitos hakee vesihuoltolain 8 mukaista toiminta-alueen muutosta Korpelantien, Sammallahden, Asunnan ja Kalettoman alueilla.

Lisätiedot

ESPOONVÄYLÄN VAIHTOEHDOT

ESPOONVÄYLÄN VAIHTOEHDOT ESPOONVÄYLÄN VAIHTOEHDOT ESPOONVÄYLÄ KESKUSPUISTO TUTKITTUJA VAIHTOEHTOJA LÄNTINEN LINJAUS- VAIHTOEHTO (FCG 2013) ITÄINEN LINJAUS- VAIHTOEHTO (Sito 2016) VERTAILTAVAT VAIHTOEHDOT ITÄINEN VE LÄNTINEN

Lisätiedot

MÄNTÄ-VILPPULAN KESKUSTATAAJAMAN OYK

MÄNTÄ-VILPPULAN KESKUSTATAAJAMAN OYK MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI MÄNTÄ-VILPPULAN KESKUSTATAAJAMAN OYK FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P25797 1 (5) Sisällysluettelo 1 Yleistä... 1 1.1 Työn lähtökohdat ja tavoitteet... 1 2.1 Tarkastelualueen

Lisätiedot

KEHITTÄMISTOIMENPITEET

KEHITTÄMISTOIMENPITEET AIRIX Ympäristö Oy Eurajoen kunta Liite 1 (s.1/8) KEHITTÄMISTOIMENPITEET Kustannusarviot eivät ole sitovia, vaan tietyillä suunnittelussa käytetyillä yksikköhinnoilla laskettuja ja suuntaa antavia. Suunnitelmat

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 2 18.02.2015 Tekninen lautakunta 17 06.05.2015 Tekninen lautakunta 23 03.06.2015 Kunnanhallitus 134 08.06.2015

Tekninen lautakunta 2 18.02.2015 Tekninen lautakunta 17 06.05.2015 Tekninen lautakunta 23 03.06.2015 Kunnanhallitus 134 08.06.2015 Tekninen lautakunta 2 18.02.2015 Tekninen lautakunta 17 06.05.2015 Tekninen lautakunta 23 03.06.2015 Kunnanhallitus 134 08.06.2015 MURTOSEN VESIASEMAN VEDEN RAUDANPOISTOLAITTEISTON RAKENTAMINEN SEKÄ SANEERAUS

Lisätiedot

Savonlinnan kaupunki. Kerimäen Hälvän pohjavesitutkimukset P26984P001 VARMA-VESI FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 7.5.2015

Savonlinnan kaupunki. Kerimäen Hälvän pohjavesitutkimukset P26984P001 VARMA-VESI FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 7.5.2015 S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A Savonlinnan kaupunki Kerimäen Hälvän pohjavesitutkimukset VARMA-VESI FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 7.5.2015 P26984P001 1 Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ... 2 2 TUTKIMUSALUE

Lisätiedot

Pirkanmaan maakuntakaava 2040. Maakuntakaavaluonnos Vesihuolto

Pirkanmaan maakuntakaava 2040. Maakuntakaavaluonnos Vesihuolto Pirkanmaan maakuntakaava Maakuntakaavaluonnos Vesihuolto Maakuntakaavafoorumi Vanha kirjastotalo, Tampere, 19.3.2015 Maakuntakaavaluonnos Valmisteluvaiheen kuuleminen Nähtävilläoloaika 5.3.-10.4.2015,

Lisätiedot

Sastamala-Kiikoinen vesihuollon yhdistymistarkastelu. Kiikoisten taksa ilman kunnan kompensaatiota

Sastamala-Kiikoinen vesihuollon yhdistymistarkastelu. Kiikoisten taksa ilman kunnan kompensaatiota Sastamala-Kiikoinen vesihuollon yhdistymistarkastelu Kiikoisten taksa ilman kunnan 60 000 kompensaatiota Kompensaatio 60 000 on tarkastelussa jaettu tasan vesi- ja viemäritaksoihin 30 000 ja laskettu käyttömaksuun

Lisätiedot

Vesihuollon maksut ja vesihuoltolaitoksen talouden hallinta. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas

Vesihuollon maksut ja vesihuoltolaitoksen talouden hallinta. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Vesihuollon maksut ja vesihuoltolaitoksen talouden hallinta Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Esityksen sisältö Vesihuollon maksut Kustannusten kohdentaminen eri maksuille Taksan

Lisätiedot

LEPPÄLAHTI SAVIO VESIHUOLLON YLEISSUUNNITELMA

LEPPÄLAHTI SAVIO VESIHUOLLON YLEISSUUNNITELMA LEPPÄLAHTI SAVIO VESIHUOLLON YLEISSUUNNITELMA LEPPÄLAHTI SAVIO VESIHUOLLON YLEISSUUNNITELMA 1. JOHDANTO 3 2. NYKYTILANNE.4 2.1 Väestö 4 2.2 Vedenhankinta...4 2.3 Pohjavesivarat..4 2.4 Jäteveden käsittely

Lisätiedot

Talousveden laatu ja pohjaveden käsittely

Talousveden laatu ja pohjaveden käsittely Talousveden laatu ja pohjaveden käsittely Aino Pelto-Huikko Tutkija, DI 5.6.2014 Kankaanpää Vesivälitteiset epidemiat 69 vesiepidemiaa vuosina 1998 2010 Suurin osa (pienillä) pohjavesilaitoksilla (25)

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 15

LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 15 LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 15 Tekninen lautakunta Nro 3/2015 KOKOUSAIKA Torstaina 28.5.2015 klo 17-18.05 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (Ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Kunnantalon

Lisätiedot

Dnro:592/14.05.01.00/2013 Kunnanhallituksen päätös 22.9.2014 Kirkkonummen kunnan lausunto Uudenmaan Ely-keskukselle Vihdin jätevesihuollon vaihtoehdot hankkeen ympäristövaikutusten arvioinnista (YVA-selostus)

Lisätiedot

Ilmastonmuutoksen vaikutukset ja sopeutumistarpeet vesihuollossa

Ilmastonmuutoksen vaikutukset ja sopeutumistarpeet vesihuollossa Ilmastonmuutoksen vaikutukset ja sopeutumistarpeet vesihuollossa Sanna Vienonen, Suomen ympäristökeskus, Vesihuollon riskit ja niiden hallinta Vesiosuuskunnissa koulutuspäivä, 20.-21.3.2014 Vesihuolto

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto päätti

Kunnanvaltuusto päätti Kunnanvaltuusto päätti 15.11.2010 1.1. Långvikin ja Honskbyn osayleiskaavatyön pohjaksi selvitetään vuoden 2011 aikana alueen kaavatalouden keskeiset tekijät ja mitoitukset, jotka täsmentyvät osayleiskaavatyön

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan vesihuollon kehittämisohjelma vuoteen 2035

Pohjois-Pohjanmaan vesihuollon kehittämisohjelma vuoteen 2035 Pohjois-Pohjanmaan vesihuollon kehittämisohjelma vuoteen 2035 POSKI-hankkeen loppuseminaari 28.4.2015 Juha Kangaskokko, ylitarkastaja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 8.4.2105 Maakunnallinen vesihuollon kehittämisohjelma

Lisätiedot

Kaukolämpötoiminta Siikalatvan kunnassa sisältää seuraavaa:

Kaukolämpötoiminta Siikalatvan kunnassa sisältää seuraavaa: Kunnanhallitus 236 08.12.2014 Kunnanhallitus 253 22.12.2014 Kunnanhallitus 18 12.01.2015 Kunnanvaltuusto 10 26.01.2015 KUNNAN KAUKOLÄMPÖTOIMINNAN YHTIÖITTÄMINEN Kunnanhallitus 08.12.2014 236 Kuntalain

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Vesihuollon toiminta-alueiden muutokset/vihannin Vesi Oy 513/11/1104/110400/2013 TELA 111 Vesihuoltolain 8 :n mukaan "Kunta hyväksyy alueellaan toimivalle vesihuoltolaitokselle

Lisätiedot

Pirkanmaan keskuspuhdistamohankkeen

Pirkanmaan keskuspuhdistamohankkeen Pirkanmaan keskuspuhdistamohankkeen tilanne Keskuspuhdistamoseminaari 17.11.2011 Tj Pekka Pesonen Tampereen Vesi HANKKEEN KEHITYSVAIHEET 2005: Pirkanmaan vesihuollon alueellinen yleissuunnitelma: Idea

Lisätiedot

Tuulivoimapuisto, Savonlinna. Suomen Tuulivoima Oy, Mikkeli 7.5.2013

Tuulivoimapuisto, Savonlinna. Suomen Tuulivoima Oy, Mikkeli 7.5.2013 Tuulivoimapuisto, Savonlinna Suomen Tuulivoima Oy, Mikkeli 7.5.2013 Tuulivoima maailmalla Tuulivoimalla tuotettiin n. 2,26 % (282 482 MW) koko maailman sähköstä v. 2012 Eniten tuulivoimaa on maailmassa

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN MAAKUNNAN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013 2050

ETELÄ-KARJALAN MAAKUNNAN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013 2050 OSARAPORTTI III ETELÄ-KARJALAN MAAKUNNAN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013 2050 Loppuraportti Kaakkois-Suomen ELY-Keskus Imatra, Lappeenranta, Lemi, Luumäki, Parikkala, Rautjärvi, Ruokolahti, Savitaipale,

Lisätiedot

NURMON KESKUSTAN OYK TARKISTUS JA LAAJENNUS 2030

NURMON KESKUSTAN OYK TARKISTUS JA LAAJENNUS 2030 SEINÄJOEN KAUPUNKI NURMON KESKUSTAN OYK TARKISTUS JA LAAJENNUS 2030 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P25797 1 (7) Sisällysluettelo 1 Yleistä... 1 1.1 Työn lähtökohdat ja tavoitteet... 1 2.1 Tarkastelualueen

Lisätiedot

Pudasjärven kaupunki. Vesihuollon kehittämissuunnitelma

Pudasjärven kaupunki. Vesihuollon kehittämissuunnitelma Pudasjärven kaupunki Vesihuollon kehittämissuunnitelma 12.10.2015 Vesihuollon termejä Vesihuolto; vesihuollolla tarkoitetaan veden johtamista, käsittelyä ja toimittamista talousvetenä käytettäväksi sekä

Lisätiedot

17/10.03.00.00/2016 Lausunto maa-ainesten ottolupahakemuksesta; Pieksämäki; Syvänsi; Sorala II, 593-450-8-8

17/10.03.00.00/2016 Lausunto maa-ainesten ottolupahakemuksesta; Pieksämäki; Syvänsi; Sorala II, 593-450-8-8 Pieksämäen kaupunki Rakennusvalvonta/ Juhani Ronkainen juhani.ronkainen@pieksamaki.fi 5/2016 Viite: pyyntö 2.2.2016 17/10.03.00.00/2016 maa-ainesten ottolupahakemuksesta; Pieksämäki; Syvänsi; Sorala II,

Lisätiedot

Sote-tuotantoalue analyysi vaihtoehdoista. Savonlinnan kaupunki

Sote-tuotantoalue analyysi vaihtoehdoista. Savonlinnan kaupunki Sote-tuotantoalue analyysi vaihtoehdoista Savonlinnan kaupunki Toiminnallis-taloudellinen analyysi Savonlinnan keskussairaalassa on noin 650 työpaikkaa. jo 400 työpaikan väheneminen merkitsisi yhteensä

Lisätiedot

Juuan kunta Vesihuoltolaitos JUUAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN LIIKETALOUDELLINEN ENNUSTE 2012-2030

Juuan kunta Vesihuoltolaitos JUUAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN LIIKETALOUDELLINEN ENNUSTE 2012-2030 Juuan kunta Vesihuoltolaitos JUUAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN LIIKETALOUDELLINEN ENNUSTE 212-23 Juuan kunnan vesihuoltolaitokselle on laadittu liiketaloudellinen analyysi ja kehitysennuste vuoteen 23 saakka.

Lisätiedot

Vesihuoltolaitoksen hinnasto. Toivakan vesihuoltolaitos. Voimassa alkaen

Vesihuoltolaitoksen hinnasto. Toivakan vesihuoltolaitos. Voimassa alkaen Vesihuoltolaitoksen hinnasto Toivakan vesihuoltolaitos Voimassa 1.1.2019 alkaen 2 Vesihuoltolaitoksen hinnasto Nämä ehdot ja hinnasto ovat voimassa 1.1.2019 alkaen toistaiseksi ja korvaavat 1.1.2017 voimaan

Lisätiedot

Hulevedet ja Pohjavesi

Hulevedet ja Pohjavesi Hulevedet ja Pohjavesi Keski-Pasilan suunnittelu ja rakentaminen Malmin lentokenttäalueen suunnittelu ja rakentaminen 1 Keski-Pasilan rakentaminen - Pasilan ratapihakorttelit Keskustakortteli Pasilan Ratapihakorttelit

Lisätiedot

Pohjavesialueiden suojelusuunnitelmat työkaluna. Iisalmen reitti-seminaari Sari Pyyny

Pohjavesialueiden suojelusuunnitelmat työkaluna. Iisalmen reitti-seminaari Sari Pyyny Pohjavesialueiden suojelusuunnitelmat työkaluna Iisalmen reitti-seminaari 18.3.2019 Sari Pyyny 1< Ylä-Savon Vesi Oy Vuonna 2003 perustettu viiden kunnan omistama tukkuvesiyhtiö Omistus Iisalmi 43,58 %

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNGIN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA

SAVONLINNAN KAUPUNGIN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA SAVONLINNAN KAUPUNKI SAVONLINNAN KAUPUNGIN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2012 K&R 12.12.2011 Kiuru & Rautiainen Oy 2(86) 1 JOHDANTO... 5 2 VESIHUOLLON KEHITTÄMISEN SUUNTAVIIVAT... 7 2.1 Yleistä...

Lisätiedot

Sivistyslautakunta halusi Kohtaan 6.4. lisättävän Kajoon lähiliikuntapaikkojen toiminnan suunnittelu vuoden 2015 aikana.

Sivistyslautakunta halusi Kohtaan 6.4. lisättävän Kajoon lähiliikuntapaikkojen toiminnan suunnittelu vuoden 2015 aikana. Sivistyslautakunta 6 27.01.2015 Sivistyslautakunta 10 24.02.2015 Kunnanhallitus 75 16.03.2015 Liikuntastrategia 2015-2017 Sivltk 6 Liikunta-vap.ajanohjaaja Juuan kunnan liikuntastrategian luonnos vuosille

Lisätiedot

Vesihuollon maksut ja vesihuoltolaitoksen talouden hallinta. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas

Vesihuollon maksut ja vesihuoltolaitoksen talouden hallinta. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Vesihuollon maksut ja vesihuoltolaitoksen talouden hallinta Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Esityksen sisältö Vesihuollon maksut Kustannusten kohdentaminen eri maksuille Taksan

Lisätiedot