siirtymä köyhäinhoidosta hyvinvointivaltioon.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "siirtymä köyhäinhoidosta hyvinvointivaltioon."

Transkriptio

1 Suomalaisen hyvinvointivaltio- Kehityksen tärkeä virstanpylväs oli sosiaalihuollon periaatekomitea (KM 1971): siirtymä köyhäinhoidosta hyvinvointivaltioon. Ero entiseen kiteytyi mm. palveluhenkisyyden ideologiaan.

2 Nykyinen sosiaalihuoltolaki Suomi oli tasa-arvoisimmillaan vuonna Hyvinvointivaltion huippuhetki oli 1980-luvun lopun noususuhdanne. Sen tunnelmat kiteytti pääministeri Harri Holkeri: me kuulumme kaikki keskiluokkaan.

3 Tasa-arvoisuus on yksi kaikkein tärkeimmistä yhteiskunnan tilan mittareista. Pohjoismaat onnistuivat tässä hienosti 1990-luvun vaihteeseen asti. Tuolloin sosiaalipolitiikan käsitteistö(kin) muuttui, ja vanha hyvinvointivaltio alkoi näyttää passiiviselta ja tuottamattomalta. Tasa-arvopyrkimys syrjäytyi monella yhteiskunnan osa-alueella.

4 Sanktiot tulivat sosiaalihuollon suunnitelmiin 1990-luvun lopulla toimeentulotukilain myötä. Ne kohdistuvat kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin asiakkaisiin.

5 Samalla muuttui käsitys ihmisestä. Yhteiskunnalliset ongelmat kytketään kysymykseen yksilön moraalista: sopimuksellisuus, vaatimus vastuullisesta kansalaisuudesta ja ansaitsevaisuudesta.

6 Mm. Alankomaat näyttänyt suuntaa Euroopassa: Siirtymä formaalista moraaliseen kansalaisuuteen, jossa kansalaisuus miksataan aktiiviseen integraatioon. Only a grilled burger is a real burger. (. todellinen / vähemmän todellinen kansalaisuus?!)

7

8 Minulla on pienen ihmisen vastuu. Vastaan vain niistä asioista, joihin voin vaikuttaa. Kannan vastuuta ruoasta, lähimmäisestä, tiestöstä ja luonnosta. Vastuuni päättyy jonnekin Janakkalan tienoille. - Kari Hotakainen

9 Liian kova yhteiskunta? Suomessa ei pääse edes kahvilaan töihin ilman koulutusta tai suhteita. Vaaditaan, jotain täydellisiä ihmisiä Kunnallinenkin terveydenhuolto, jos sitä on saatavilla, ylittää maksukyvyn. Minut pudotettiin 90-luvulla jo. En ole saanut lapsia, joten kuka pitää huolta? Miten käy kun voitontavoittelijat hoitavat tai jättävät minut hoitamatta? En kuulu suuriin ikäluokkiin, joiden eläke-edut on varmistettu.

10 Vuonna 1987 syntyneistä: joka viides on 21 vuoden ikään mennessä saanut psykiatrista erikoissairaanhoitoa tai lääkitystä mielenterveysongelmiinsa peruskoulun jälkeinen tutkinto puuttuu 16 %:lta tästä ikäluokasta 23 % on joutunut jossakin vaiheessa turvautumaan toimeentulotukeen 26 %:lla on merkintöjä rikkomuksista tai saaduista tuomioista (Reija Paananen & Mika Gissler, THL)

11 Kuitenkin. Sellaisessa yhteiskunnassa on parempi ja turvallisempi elää, jossa kaikilla asiat ovat siedettävän hyvin. Tai jos itse on hyvätuloinen, voiko olla varma, että myös lapset, lapsenlapset tai muut läheiset tulevat olemaan?

12 Työväen hyvinvointivaltio voi hyvin, mutta työväen alapuolelle on repeämässä yhä syvenevä railo. (Matti Virtanen)

13 Sosiaalilainsäädäntöuudistus Uudistamistyöryhmän väliraportti julkaistiin kesäkuussa 2010 Ehdotus uudeksi laiksi kesäkuussa 2012 Mitä uuden lain pitäisi ihmisille antaa? Mitkä ovat tämän päivän sosiaaliset kysymykset? Missä kulkevat sosiaalihuollon rajat? Miten siirtää painopiste vihdoin korjaavasta ehkäisevään?

14 Tavoitteena siirtymä järjestelmälähtöisyydestä ihmislähtöisyyteen. Lähtökohtana hyvinvoinnin edistäminen, yksilön/perheen/yhteisön tuen tarve ja siihen vastaaminen.

15 Kuinka vahvistaa luottamusta (jota epätasaarvo nakertaa väistämättä)? Toisiin ihmisiin luottaminen on yksi vahvimpia kilpailukykyä selittäviä asioita. Eriarvoisuus ja sen tuoma turvattomuuden tunne näkyvät jo suomalaisten arvoissa; esim. uteliaisuus (innovatiivisuuteen liittyvä muutosvalmius-arvo) on heikentynyt. (Klaus Helkama)

16 Sosiaalinen kestävyys on huolenpitoa resursseista. Lakiluonnoksen 2. luku sisältää mm. edellytysten luomisen hyvinvointia edistävälle toiminnalle: kunnassa oltava riittävästi kokoontumistiloja, toimintavälineitä ja ohjausta asukkaiden omaehtoiseen toimintaan. Lisäksi säädetään eri toimijoiden tarjoaman tuen hyödyntämisestä ja koordinoinnista sekä hyvinvointineuvonnasta.

17 Lakiluonnoksessa ei lähdetä liikkeelle palvelujen listaamisesta, vaan pyrkimyksestä vastata ihmisten tarpeisiin. Siinä määritellään tuen tarpeet, joihin sosiaalihuollon on vastattava: lapsen hyvinvoinnin ja yksilöllisen kasvun ja kehityksen edellyttämä tuen tarve toimintakykyyn liittyvä tuen tarve tuen tarve syrjäytymisen torjumiseksi lähisuhde- tai perheväkivallasta aiheutuva tuen tarve äkillisiin kriisitilanteisiin liittyvä tuen tarve taloudellisen tuen tarve tuen tarve asumisen järjestämisessä omaisen tai läheisen tuen tarve tuen tarve yhteisössä

18 Tarpeisiin vastaamisen periaatteita (mm.): ennaltaehkäisy & osallisuuden edistäminen asiakkaan etu ja yksilölliset tarpeet yhteistoiminta asiakkaan kanssa oikea-aikainen ja riittävä tuki ihmisen omien voimavarojen vahvistaminen kokonaisvaltaisuus, yhteistyö muiden toimijoiden kanssa lasten aseman turvaaminen

19 Elämme vuotta 2011, ja sosiaalitoimen asiakkaan kuuntelemista pidetään rohkeana tekona silloinkin, kun asiakasta kuunnellaan kymmenen vuotta liian myöhään. - Marjut Lindberg/HS

20 Ei ole valtion tai kunnan etua, vaan sen on heijastettava kansalaistensa ääntä. Jokaisen yksilön toimijuus yhteiskunnassa on arvokasta. (Siksi esim. työttömän toimintakyvyn tukeminen kannattaa aina).

21 Keskittyminen ihmisten ja heidän elinympäristöjensä väliseen suhteeseen: toimintamahdollisuudet. Omannäköinen elämä: henkilö määrittelee itse tarvitsemansa tuen.

22 Tunnustuksen ja arvostuksen saaminen yhteiskunnassa (vaihtoehtoisina diskursseina tasaarvolle?). Miten yksilö kykenee toimimaan omasta mielestään merkityksellisellä tavalla niissä olosuhteissa, joissa hän elää? MUTTA: pelkkä kunnioitus, tunnustus tai arvostus ei riitä: edellyttää myös resursseja ja areenoita!

23 Insinöörit tietävät sen, että rakenteiden kestävyys määrittyy heikoimman lenkin kautta. Keskimääräinen lujuus ei riitä. Yhteiskunnan rakenteita koskevaa ajattelua hallitsevat kuitenkin keskiarvot ja keskimäärät.

24 Sosiaalityön punttimalli Ehkäisevä ja rakenteellinen työ. Puuttuva, raskas, erityistä harkintaa ja tietoa edellyttävä työ.

25 Sosiaalityön puntit Sosiaalityön asiantuntemus luontevaksi osaksi päätöksentekoa ja suunnittelua (rakenteellinen sosiaalityö). Mitä vaikeampi tilanne, sitä pätevämpi työntekijä (raskaimmat ja vaikeimmat asiakasryhmät, joiden tarpeisiin vastaaminen edellyttää erityisosaamista).

26 EETTINEN PRINSIIPPI: Mitä perustavammanlaatuiset inhimilliset tarpeet ovat uhattuina ja mitä heikommat ovat yksilön omat voimavarat selvitä, sitä vahvemmat ovat yksilön oikeudet ja sitä selkeämpi on julkisen vallan velvollisuus järjestää toimeentulo ja sosiaali- ja terveyspalvelut. MUTTA: mitä enemmän kohdistetaan köyhille, sitä enemmän on köyhiä.

27 Oppia Englannista? 1 Kaikilla on oikeus tarkoituksenmukaiseen palvelutarpeen arviointiin. 2 Yksilön taloudellinen tilanne ei vaikuta tarpeiden arviointiin. 3 Sekä arviointi että tukisuunnitelma keskittyvät keinoihin saavuttaa tavoitellut lopputulokset, eivät tarpeisiin tai vammoihin.

28 Aidosti välittävän ihmisen tarvitsee vain olla, niin muutkin alkavat parantua. (Janne Metso Metro-lehdessä)

siirtymä köyhäinhoidosta hyvinvointivaltioon.

siirtymä köyhäinhoidosta hyvinvointivaltioon. Suomalaisen hyvinvointivaltio- Kehityksen tärkeä virstanpylväs oli sosiaalihuollon periaatekomitea (KM 1971): siirtymä köyhäinhoidosta hyvinvointivaltioon. Ero entiseen kiteytyi mm. palveluhenkisyyden

Lisätiedot

Sosiaalihuollon lainsäädännön kokonaisuudistus

Sosiaalihuollon lainsäädännön kokonaisuudistus Sosiaalihuollon lainsäädännön kokonaisuudistus Sosiaalihuoltolain valmistelun tilanne 1.2.2012 Työryhmän tehtävä Sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamistyöryhmän tehtävänä: selvittää sosiaalihuoltoa koskevien

Lisätiedot

SOSIAALIHUOLLON LAINSÄÄDÄNNÖN KOKONAISUUDISTUS - Sosiaalihuoltolain uudistuksen tilanne

SOSIAALIHUOLLON LAINSÄÄDÄNNÖN KOKONAISUUDISTUS - Sosiaalihuoltolain uudistuksen tilanne SOSIAALIHUOLLON LAINSÄÄDÄNNÖN KOKONAISUUDISTUS - Sosiaalihuoltolain uudistuksen tilanne Marja Heikkilä* 21.5.2012 * Hyödynnetty osin hallitusneuvos Virpi Vuorisen materiaalia Työryhmän työn tulos - Työryhmän

Lisätiedot

Lakiluonnos sosiaalityön näkökulmasta. Virpi Peltomaa Sosiaaliturvapäällikkö, YTM Näkövammaisten Keskusliitto ry 25.1.

Lakiluonnos sosiaalityön näkökulmasta. Virpi Peltomaa Sosiaaliturvapäällikkö, YTM Näkövammaisten Keskusliitto ry 25.1. Lakiluonnos sosiaalityön näkökulmasta Virpi Peltomaa Sosiaaliturvapäällikkö, YTM Näkövammaisten Keskusliitto ry 25.1.2012 Kelahalli Suhde muuhun lainsäädäntöön Suhde erityislakeihin oltava selkeä Lakien

Lisätiedot

Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut

Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut Etelä-Suomen aluehallintoviraston ehkäisevän päihdetyöryhmän maakuntakäynti 29.9.2015 1 Uusi sosiaalihuoltolaki ja lasten

Lisätiedot

Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta. Eveliina Pöyhönen

Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta. Eveliina Pöyhönen Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta Eveliina Pöyhönen Uusi sosiaalihuoltolaki Lain tarkoitus: Edistää ja ylläpitää hyvinvointia sekä sosiaalista turvallisuutta Vähentää eriarvoisuutta ja edistää osallisuutta

Lisätiedot

Varhainen puuttuminen ja puheeksiotto sosiaalipalveluissa. Etelä-Suomen aluehallintoviraston ehkäisevän päihdetyöryhmän maakuntakäynti 6.10.

Varhainen puuttuminen ja puheeksiotto sosiaalipalveluissa. Etelä-Suomen aluehallintoviraston ehkäisevän päihdetyöryhmän maakuntakäynti 6.10. Varhainen puuttuminen ja puheeksiotto sosiaalipalveluissa Etelä-Suomen aluehallintoviraston ehkäisevän päihdetyöryhmän maakuntakäynti 6.10.2016 1 Sosiaalihuoltoyksikön tehtävät ohjausta, yhteistyötä, lupahallintoa,

Lisätiedot

Sosiaalihuollon lainsäädännön arvolähtökohdat ja arki

Sosiaalihuollon lainsäädännön arvolähtökohdat ja arki Sosiaalihuollon lainsäädännön arvolähtökohdat ja arki Petteri Niemi Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos Jyväskylän yliopisto Sisältö: Sosiaalialan palvelujen priorisoinnin mallit ja etiikka -tutkimusprojektin

Lisätiedot

Toimeentulotuki Kelaan 2017 Haasteet ja mahdollisuudet

Toimeentulotuki Kelaan 2017 Haasteet ja mahdollisuudet Toimeentulotuki Kelaan 2017 Haasteet ja mahdollisuudet Riikka Kimpanpää Johtava sosiaalityöntekijä/projektipäällikkö Tampereen kaupunki 1 Toimeentulotuen tarkoitus ja oikeus sosiaaliturvaan Toimeentulotukilaki

Lisätiedot

Lapsuuden olosuhteet avainasemassa myöhemmässä hyvinvoinnissa

Lapsuuden olosuhteet avainasemassa myöhemmässä hyvinvoinnissa Lapsuuden olosuhteet avainasemassa myöhemmässä hyvinvoinnissa Reija Paananen, FT, tutkija Lasten ja nuorten hyvinvointi ja terveys yksikkö, THL Oulu (Paananen & Gissler: Kansallinen syntymäkohortti 1987

Lisätiedot

LÄHESTYMISTAPOJA SOSIAALISEEN KUNTOUTUKSEEN

LÄHESTYMISTAPOJA SOSIAALISEEN KUNTOUTUKSEEN LÄHESTYMISTAPOJA SOSIAALISEEN KUNTOUTUKSEEN Sosiaalinen kuntoutus tavoitteena osallisuus Kuntoutusakatemia 13.12.2012 Aulikki Kananoja ylisosiaalineuvos SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN POHDINTAA 1970-LUVULLA

Lisätiedot

Infotilaisuus Seinäjoki Areena

Infotilaisuus Seinäjoki Areena Infotilaisuus Seinäjoki Areena 20.5.2013 1 JUKO JA OAJ EIVÄT OLE TEHNEET MITÄÄN KAUPUNGIN PALKANLEIKKAUKSIIN LIITTYVIÄ SOPIMUKSIA 2 TYÖNANTAJAN NÄKÖKULMA asia naulittu valtuustotasolla henkilöstömenoja

Lisätiedot

Vammaispalvelujen uudistaminen jatkuu

Vammaispalvelujen uudistaminen jatkuu Vammaispalvelujen uudistaminen jatkuu Henkilökohtaisen avun päivät Assistentti.info Helsinki, Kuntatalo 22.9.2010 Hallitussihteeri Jaana Huhta, STM Esityksen näkökulmia Vammaispalvelulain muutoksesta vuosi

Lisätiedot

SOSIAALIHUOLTOLAKI UUDISTUU, MITÄ MAHDOLLISUUKSIA UUDISTUKSELLA ON SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUJEN PARANTAMISEEN*

SOSIAALIHUOLTOLAKI UUDISTUU, MITÄ MAHDOLLISUUKSIA UUDISTUKSELLA ON SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUJEN PARANTAMISEEN* Marja Heikkilä, johtaja Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus SOSIAALIHUOLTOLAKI UUDISTUU, MITÄ MAHDOLLISUUKSIA UUDISTUKSELLA ON SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUJEN PARANTAMISEEN* Kasteen Itä- ja

Lisätiedot

uudistaminen Kehittäjäasiakkaat; Tämä kommentointi on ollut todellista osallisuutta ja vaikuttamista hieno juttu! 2.7.

uudistaminen Kehittäjäasiakkaat; Tämä kommentointi on ollut todellista osallisuutta ja vaikuttamista hieno juttu! 2.7. Sosiaalihuoltolainsäädännön uudistaminen Kehittäjäasiakkaat; Tämä kommentointi on ollut todellista osallisuutta ja vaikuttamista hieno juttu! 2.7.2012 Asta Niskala 1 11 Ennaltaehkäisevät toimet Neuvonta,

Lisätiedot

Sosiaalitoimi työllistymisen tukena 11.11.2014

Sosiaalitoimi työllistymisen tukena 11.11.2014 Sosiaalitoimi työllistymisen tukena 11.11.2014 Järvenpään kaupunki Tanja Bergman 11.11.2014 - Työllistymisen palvelut Järvenpäässä & Aikuissosiaalityön rooli - Työikäisten sosiaalityö Järvenpäässä / muutossosiaalityö

Lisätiedot

Sosiaalihuollon kehittäminen ja lainsäädäntöuudistukset

Sosiaalihuollon kehittäminen ja lainsäädäntöuudistukset Sosiaalihuollon kehittäminen ja lainsäädäntöuudistukset Sosiaali- ja terveydenhuollon tulevaisuus Raahen seudulla -seminaari Raahe 29.2.2012 Kari Ilmonen Johtaja Sosiaali- ja terveysministeriö Mihin yhteiskunnassa

Lisätiedot

Palvelu nimeltään sosiaalinen kuntoutus

Palvelu nimeltään sosiaalinen kuntoutus Palvelu nimeltään sosiaalinen kuntoutus SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN SEMINAARI Helsinki 6.10.2016 Jutta Paavola Mieleen palautus 1 Sosiaalihuollon ja sosiaalityön ensisijainen tehtävä: Hyvinvoinnin ylläpitäminen

Lisätiedot

Kuntoutus monialaisen verkoston yhteistyönä

Kuntoutus monialaisen verkoston yhteistyönä Kuntoutus monialaisen verkoston yhteistyönä Raija Kerätär 2.11.2015 www.oorninki.fi Kuntoutus Järvikoski 2013 Korjaavaa tai varhaiskuntoutuksellista toimintaa, joka käynnistyy Työ- ja toimintakykyisyyden

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuolto. Kari Haavisto Sosiaali- ja terveysministeriö

Sosiaali- ja terveydenhuolto. Kari Haavisto Sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveydenhuolto uudistuu Kari Haavisto Sosiaali- ja terveysministeriö 16.9.2013 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen Tavoitteet Keskeinen sisältö Jatkovalmistelu Uudistuksen toimeenpano

Lisätiedot

Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä

Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä Auta lasta ajoissa- moniammatillisessa yhteistyössä 14.1.2016 Alkoholi, perhe- ja lähisuhdeväkivalta lapsiperheiden palvelut tunnistamisen ja puuttumisen

Lisätiedot

Mitä riskejä otamme, jos emme kehitä palveluita?

Mitä riskejä otamme, jos emme kehitä palveluita? Mitä riskejä otamme, jos emme kehitä palveluita? Katsaus lasten ja nuorten hyvinvoinnin tilaan Reija Paananen, FT, Erikoistutkija, THL 3.10.2014 1 Yksilö kasvaa osana yhteisöjä, syrjäytymisen tai pärjäämisen

Lisätiedot

PANEELI SYRJÄYTYMISESTÄ EDUCA MESSUT 2013. Nina Lahtinen

PANEELI SYRJÄYTYMISESTÄ EDUCA MESSUT 2013. Nina Lahtinen PANEELI SYRJÄYTYMISESTÄ EDUCA MESSUT 2013 Nina Lahtinen FAKTOJA Kaikista alle 30-vuotiaista 110 000 on pelkän perusasteen koulutuksen varassa. Heistä noin 40 000 on työn ja koulutuksen ulkopuolella. Näistä

Lisätiedot

Osaaminen muutoksessa avain tulevassa Sotessa seminaari 15.4.2016

Osaaminen muutoksessa avain tulevassa Sotessa seminaari 15.4.2016 Osaaminen muutoksessa avain tulevassa Sotessa seminaari 15.4.2016 Työelämän laatu ja johtaminen muutoksessa TOIMINTAYMPÄRISTÖN KAAOS RESURSSIEN NIUKKUUS JA KUNTALAISTEN RAJOTTOMAT TARPEET OVAT JO HAASTANEET

Lisätiedot

Torjutaanko sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamisella syrjäytymistä

Torjutaanko sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamisella syrjäytymistä Torjutaanko sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamisella syrjäytymistä Päijät-Hämeen sosiaalipoliittinen foorumi 6.5.2010 Reijo Väärälä 6.5.2010 Kokemukset muualta Britannia, Saksa, Hollanti, Ruotsi Kilpailu

Lisätiedot

Vanhempien tuen tarpeet ja ylisukupolvisten ongelmien katkaiseminen. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Lapset, nuoret ja perheet -osasto

Vanhempien tuen tarpeet ja ylisukupolvisten ongelmien katkaiseminen. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Lapset, nuoret ja perheet -osasto Vanhempien tuen tarpeet ja ylisukupolvisten ongelmien katkaiseminen Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Lapset, nuoret ja perheet -osasto 1 Geenit + Ympäristö = Myöhempi terveys ja hyvinvointi Geenit Koulutus

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolain uudistushanke mikä muuttuu?

Sosiaalihuoltolain uudistushanke mikä muuttuu? Sosiaalihuoltolain uudistushanke mikä muuttuu? Kelahalli 25.1.2012 Kelan tutkimusosasto & Suomen Sosiaalioikeudellinen Seura Vuoden 1982 sosiaalihuoltolain taustaa Kytkeytyi vuoden 1982 STVOL:iin Yleistavoite:

Lisätiedot

Ikäihmisten perhehoidon valmennus

Ikäihmisten perhehoidon valmennus Ikäihmisten perhehoidon valmennus Arvioi tällä lomakkella perhehoitajan valmiuksiin liittyviä vahvuuksiasi ja kehittämistarpeitasi perhetapaamista ja yhteistä arviointia varten. Kokoa vahvuuksia, tarpeita

Lisätiedot

Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja

Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja 2.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

Kuntoutusasiantuntemuksen tarve sosiaali- ja terveydenhuollossa

Kuntoutusasiantuntemuksen tarve sosiaali- ja terveydenhuollossa Kuntoutusasiantuntemuksen tarve sosiaali- ja terveydenhuollossa Työpaja ammattikorkeakouluille ja sidosryhmille kuntousalan koulutuksesta 27.5.2014 Johtaja Päivi Voutilainen Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

Vaikeasti työllistyvien tukeminen välityömarkkinoilla

Vaikeasti työllistyvien tukeminen välityömarkkinoilla Vaikeasti työllistyvien tukeminen välityömarkkinoilla Eveliina Pöyhönen Keitä ovat vaikeasti työllistyvät henkilöt? Ei yhtenäistä määritelmää voi tarkoittaa pitkäaikaistyöttömiä, vammaisia, osatyökykyisiä

Lisätiedot

Kenen tarpeista laki on tehty? Onko asiakas onnistuttu laittamaan keskiöön?

Kenen tarpeista laki on tehty? Onko asiakas onnistuttu laittamaan keskiöön? Kenen tarpeista laki on tehty? Onko asiakas onnistuttu laittamaan keskiöön? Sosiaalihuoltolain kuulemistilaisuus Helsinki 22.6.2011 Kehittäjäasiakas Hannu Lyly ja kehittämispäällikkö Asta Niskala Pohjois-Suomen

Lisätiedot

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn Vanhuspalvelulaki Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (980/2012) Voimaan 1.7.2013 Keskeisiä linjauksia Erillislaki Ei säädetä uusista palveluista

Lisätiedot

Sosiaalipäivystyksen. tilanne. Sosiaalipäivystyksen valtakunnalliset päivät Rovaniemellä Reijo Väärälä

Sosiaalipäivystyksen. tilanne. Sosiaalipäivystyksen valtakunnalliset päivät Rovaniemellä Reijo Väärälä Sosiaalipäivystyksen valtakunnallinen tilanne Sosiaalipäivystyksen valtakunnalliset päivät Rovaniemellä 31.8.2011 31.8.2011 Päivystyksen järjestämisen taustoja Hajanaisia i pyrkimyksiä k iä ja sovelluksia

Lisätiedot

Perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti

Perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti Perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti Heli Hätönen Neuvotteleva virkamies Sosiaali ja terveysministeriö 1 13.9.2017 Pysyvä muutos 2 13.9.2017 Etunimi Sukunimi

Lisätiedot

Asiakkaan oikeudet ja hoitoon pääsy

Asiakkaan oikeudet ja hoitoon pääsy Asiakkaan oikeudet ja hoitoon pääsy Muuttuva päihdetyö Pohjois-Karjalassa 16.1.2018 Heidi Poikonen, sosiaalioikeuden yliopisto-opettaja Itä-Suomen yliopisto, oikeustieteiden laitos Päihdepalvelujen oikeudellinen

Lisätiedot

Yksin tullut aikuinen maahanmuuttaja

Yksin tullut aikuinen maahanmuuttaja Yksin tullut aikuinen maahanmuuttaja Tässä prosessissa kuvataan maahanmuuttoyksikön moniammatillista työskentelyä ja resurssien tarkoituksenmukaista käyttöä. Prosessi on kuvattu Helsingin kaupungin maahanmuuttoyksikössä

Lisätiedot

Yksityiset palvelut Siun sotessa - Valinnanvapaus sosiaalipalveluissa ja henkilökohtainen budjetointi (lakiluonnos)

Yksityiset palvelut Siun sotessa - Valinnanvapaus sosiaalipalveluissa ja henkilökohtainen budjetointi (lakiluonnos) Yksityiset palvelut Siun sotessa - Valinnanvapaus sosiaalipalveluissa ja henkilökohtainen budjetointi (lakiluonnos) Toimialuejohtaja Leena Korhonen 26.1.2017 leena.korhonen(at)siunsote.fi Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä

Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä Vapaus valita miten asun - Kohti kehitysvammaisten yhdenvertaista kansalaisuutta -seminaari FDUV Helsinki, Kuntatalo 14.2.2013 Jaana Huhta, STM Vammaispolitiikan

Lisätiedot

Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä

Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä Vapaus valita miten asun - Kohti kehitysvammaisten yhdenvertaista kansalaisuutta -seminaari FDUV Helsinki, Kuntatalo 14.2.2013 Jaana Huhta, STM Vammaispolitiikan

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolaki Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteinen haaste vai mahdollisuus Seinäjoki 4.9.2014

Sosiaalihuoltolaki Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteinen haaste vai mahdollisuus Seinäjoki 4.9.2014 Sosiaalihuoltolaki Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteinen haaste vai mahdollisuus Seinäjoki 4.9.2014 Järjestön ja julkisen dialogi uudistuvassa sosiaalihuollossa Marita Ruohonen Valtuuston varapj, SOSTE

Lisätiedot

Ikäihmisten perhehoidon valmennus

Ikäihmisten perhehoidon valmennus Ikäihmisten perhehoidon valmennus Havaintoja valmennukseen osallistuvan vahvuuksista ja kehittämistarpeista perhetapaamista ja yhteistä arviointia varten. Osallistujan nimi: Tällaisia vahvuuksia ja kehittämistarpeita

Lisätiedot

Kansalainen vai kuluttaja - Terveydenhuollon muutos hyvinvointipalvelusta liiketoiminnaksi. Eeva Ollila

Kansalainen vai kuluttaja - Terveydenhuollon muutos hyvinvointipalvelusta liiketoiminnaksi. Eeva Ollila Kansalainen vai kuluttaja - Terveydenhuollon muutos hyvinvointipalvelusta liiketoiminnaksi Eeva Ollila Koivusalo M, Ollila E, Alanko A. Kansalaisesta kuluttajaksi Markkinat ja muutos terveydenhuollossa,

Lisätiedot

Ammatillisen kuntoutuksen päivät 17.9.2014, Oulu, Verve Marketta Rajavaara

Ammatillisen kuntoutuksen päivät 17.9.2014, Oulu, Verve Marketta Rajavaara Ammatillisen kuntoutuksen päivät 17.9.2014, Oulu, Verve Marketta Rajavaara Sosiaalisen investoinnin idea? Ammatillinen kuntoutus sosiaalisen investoinnin näkökulmasta? Ylikansalliset organisaatiot OECD,

Lisätiedot

Lähemmäs. Marjo Lavikainen

Lähemmäs. Marjo Lavikainen Lähemmäs Marjo Lavikainen 20.9.2013 Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma 2012 2015 Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2012:6 Kehittämisohjelman valmistelu alkoi lasten ja nuorten verkkokuulemisella

Lisätiedot

Millaista valmennusta ja tukea uudessa laissa tarvitaan? Anu Autio, asiantuntija, Espoon vammaispalvelut

Millaista valmennusta ja tukea uudessa laissa tarvitaan? Anu Autio, asiantuntija, Espoon vammaispalvelut Millaista valmennusta ja tukea uudessa laissa tarvitaan? Anu Autio, asiantuntija, Espoon vammaispalvelut Lausuntopalaute Valmennuksen ja tuen suhdetta sosiaalihuoltolain mukaiseen sosiaaliohjaukseen ja

Lisätiedot

Erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen integraatio sote-uudistuksessa mitä se on käytännössä?

Erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen integraatio sote-uudistuksessa mitä se on käytännössä? Erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen integraatio sote-uudistuksessa mitä se on käytännössä? Asiantuntijalääkäri Markku Puro Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen Sote

Lisätiedot

KOHTI SOSIAALISESTI KESTÄVÄÄ HYVINVOINTIA Näkökulmia Pohjanmaalta. Pirkko Vartiainen & Maritta Vuorenmaa

KOHTI SOSIAALISESTI KESTÄVÄÄ HYVINVOINTIA Näkökulmia Pohjanmaalta. Pirkko Vartiainen & Maritta Vuorenmaa KOHTI SOSIAALISESTI KESTÄVÄÄ HYVINVOINTIA Näkökulmia Pohjanmaalta Pirkko Vartiainen & Maritta Vuorenmaa SOSIAALI- JA TERVEYS- HALLINTOTIEDE Yhdistää opetuksessa (kaikilla tasoilla) molemmat hyvinvoinnin

Lisätiedot

SOSIAALINEN KUNTOUTUS. Marjaana Seppänen marjaana.seppanen@ulapland.fi POSKEn seminaari 3.2.2013

SOSIAALINEN KUNTOUTUS. Marjaana Seppänen marjaana.seppanen@ulapland.fi POSKEn seminaari 3.2.2013 SOSIAALINEN KUNTOUTUS Marjaana Seppänen marjaana.seppanen@ulapland.fi POSKEn seminaari 3.2.2013 Sosiaalinen kuntoutus Sosiaalisella kuntoutuksella tuetaan vaikeasti syrjäytyneiden henkilöiden paluuta yhteiskunnalliseen

Lisätiedot

Henkilökohtainen budjetti

Henkilökohtainen budjetti Sosiaali- ja terveysvaliokunta 16.5.2018 Riitta Hakoma Yleisesti valinnanvapauslakiesityksestä Hallituksen esitys eduskunnalle (HE 16/2018) laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa

Lisätiedot

Sote uudistaa sosiaalipäivystystoiminnan

Sote uudistaa sosiaalipäivystystoiminnan Sote uudistaa sosiaalipäivystystoiminnan 1 Satu Karppanen Sosiaalipäivystys Sosiaalihuoltolaissa (1301/2014) säädetään välttämättömän huolenpidon ja toimeentulon turvaamisesta (12 ) ja sosiaalipäivystyksestä

Lisätiedot

Uusi lainsäädäntö vahvistamassa kirjaston asemaa asukkaiden arjessa

Uusi lainsäädäntö vahvistamassa kirjaston asemaa asukkaiden arjessa Uusi lainsäädäntö vahvistamassa kirjaston asemaa asukkaiden arjessa Osaava kirjasto ovi tulevaisuuteen Itä-Suomen kirjastopäivät 7.-8.6.2016, Mikkeli Leena Aaltonen Kirjastolain uudistaminen ei ole helppoa!

Lisätiedot

Henkilökohtainen budjetti mahdollisuutena

Henkilökohtainen budjetti mahdollisuutena Henkilökohtainen budjetti mahdollisuutena Sosiaali- ja terveysturvan päivät, Seinäjoki 14.- 15.8.2013 / Markku Virkamäki, toiminnanjohtaja, Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Tiedän mitä tahdon! projekti

Lisätiedot

Vastuullisuussuunnitelma 2018

Vastuullisuussuunnitelma 2018 Vastuullisuussuunnitelma 2018 Kelan vastuullisuussuunnitelma perustuu Kelan yhteiskunnalliseen asemaan. Olemme kansallisesti merkittävä toimija, ja toimintamme heijastuu laajasti koko yhteiskuntaan. Yhteiskunnallinen

Lisätiedot

Sote-uudistus Etelä- Pohjanmaalla. Päivi Saukko

Sote-uudistus Etelä- Pohjanmaalla. Päivi Saukko Sote-uudistus Etelä- Pohjanmaalla Päivi Saukko 04.10.2017 Etelä- Pohjanmaa Evijärvi KESKI-POHJANMAA Kauhava Lappajärvi Vimpeli POHJANMAA Isokyrö Alajärvi Lapua Soini Kuortane Ilmajoki Seinäjoki KESKI-SUOMI

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena. Elina Palola, STM

Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena. Elina Palola, STM Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena Elina Palola, STM Syrjäytymisen ehkäisy aloitetaan usein liian myöhään Raskaita lastensuojelutoimia joudutaan tekemään aivan liikaa: ongelmiin

Lisätiedot

Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa

Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa Sara Haimi-Liikkanen /Kehittämiskoordinaattori Tarja Viitikko / Projektikoordinaattori KASTE / Kotona kokonainen elämä / Etelä-Kymenlaakson

Lisätiedot

VANHUSPALVELULAKI. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista Seminaaripäivä 3.10.

VANHUSPALVELULAKI. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista Seminaaripäivä 3.10. VANHUSPALVELULAKI Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista Seminaaripäivä 3.10.2013 Lain tarkoitus ( 1 ) IKÄÄNTYNYTTÄ VÄESTÖÄ KOSKEVAT TAVOITTEET

Lisätiedot

Asiantuntijatyön lähtökohtia ARVOT, LAIT JA AMMATTIETIIKKA

Asiantuntijatyön lähtökohtia ARVOT, LAIT JA AMMATTIETIIKKA Kuva: Pixabay Asiantuntijatyön lähtökohtia ARVOT, LAIT JA AMMATTIETIIKKA Ihmisarvo on itseisarvo ja ihmisoikeuksien perusta Valtiosääntö turvaa ihmisarvon loukkaamattomuuden ja yksilön vapauden ja oikeudet

Lisätiedot

Sosiaalialan AMK -verkosto

Sosiaalialan AMK -verkosto 1 Sosiaalialan AMK -verkosto Sosiaalialan ammattikorkeakouluverkosto 15.4.2010 Esitys sosionomi (AMK) tutkinnon kompetensseista Tämä esitys sisältää a) ehdotuksen sosiaalialan koulutusohjelmassa suoritetun

Lisätiedot

Sote-uudistus. Järjestämislain keskeinen sisältö

Sote-uudistus. Järjestämislain keskeinen sisältö Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Turvata yhdenvertaiset, asiakaslähtöiset

Lisätiedot

SOINTU AIKUISEN PALVELUTARPEEN ARVIOINNIN PROSESSI

SOINTU AIKUISEN PALVELUTARPEEN ARVIOINNIN PROSESSI SOINTU AIKUISEN PALVELUTARPEEN ARVIOINNIN PROSESSI Salon kaupunki / Sosiaalityön palvelut Versio 1.1 Tehdaskatu 2 Päivämäärä: 14.8.2018 24100 SALO Laatija: Paula Markula puh. 02 7781/ Keskus Hyväksyjä:

Lisätiedot

Ammatillisten erityisopettajien opintopäivät Lappeenranta 5.10.2012. Opiskelijahuolto yhteisön voimavarana

Ammatillisten erityisopettajien opintopäivät Lappeenranta 5.10.2012. Opiskelijahuolto yhteisön voimavarana Ammatillisten erityisopettajien opintopäivät Lappeenranta 5.10.2012 Opiskelijahuolto yhteisön voimavarana Yhteisö ja kouluyhteisö Ketkä yhteisöömme kuuluvat? Kenen kanssa päätökset yhteisön toiminnasta

Lisätiedot

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Keski-Suomen liiton maakuntavaltuustoseminaari Kati Hokkanen STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin

Lisätiedot

Suomalainen hyvinvointimaisema ja sen tulevaisuus

Suomalainen hyvinvointimaisema ja sen tulevaisuus Suomalainen hyvinvointimaisema ja sen tulevaisuus Rehtori, Diakonia-ammattikorkeakoulu Oulu, ODL Esityksessäni tarkastelen kolmea asiaa Julkinen Palveluiden tuottaminen Kansalainen 2 3 Suomalaisten hyvinvointi

Lisätiedot

Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin

Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin Hyvää Ikää Kaikille seminaari Seinäjoella 18.9.2014 Marjut Mäki-Torkko Vammaispalvelujen johtaja, KM Mitä ajattelet ja sanot minusta Sitä luulet minusta Sinä olet

Lisätiedot

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta. Asiantuntijakuuleminen Marjo Alatalo

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta. Asiantuntijakuuleminen Marjo Alatalo Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta Asiantuntijakuuleminen Lakiesityksen sisältämät mahdollisuudet: Sosiaalihuollon palveluja tarvitsevan kansalaisen vaikuttamismahdollisuuksien vahvistaminen Pyrkiminen

Lisätiedot

TOIMIA-suositukset tukevat ikäpalvelulain toimeenpanoa

TOIMIA-suositukset tukevat ikäpalvelulain toimeenpanoa TOIMIA-suositukset tukevat ikäpalvelulain toimeenpanoa Matti Mäkelä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos TOIMIA-seminaari TOIMIA Ikäpalvelulain tukena Suositus iäkkään henkilön palvelutarpeen arviointiin Toimintakyvyn

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolain ja kuntouttavan työtoiminnan uudet aloitteet työllistämisessä. LUONNOS 15.5.2014, Eveliina Pöyhönen

Sosiaalihuoltolain ja kuntouttavan työtoiminnan uudet aloitteet työllistämisessä. LUONNOS 15.5.2014, Eveliina Pöyhönen Sosiaalihuoltolain ja kuntouttavan työtoiminnan uudet aloitteet työllistämisessä LUONNOS 15.5.2014, Eveliina Pöyhönen Luonnos uudeksi sosiaalihuoltolaiksi: Parhaillaan lausuntokierroksella 6.6.2014 asti

Lisätiedot

IKÄLAIN SISÄLTÖ. Kela halli Yrjö Mattila

IKÄLAIN SISÄLTÖ. Kela halli Yrjö Mattila IKÄLAIN SISÄLTÖ Kela halli 16.5.2013 Yrjö Mattila Lain tarkoitus on.. Tukea ikääntyneen väestön hyvinvointia, terveyttä, toimintakykyä ja itsenäistä suoriutumista Parantaa ikääntyneen väestön mahdollisuutta

Lisätiedot

On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin!

On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin! 30.1.2015 Kankaanpään kehitysvammaisten ryhmäkodin harjannostajaiset Hyvä juhlaväki, On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin! Tämä hanke on tärkeä monessakin

Lisätiedot

Integroidut palvelut nuorille vai vaikuttava palvelusysteemi?

Integroidut palvelut nuorille vai vaikuttava palvelusysteemi? Integroidut palvelut nuorille vai vaikuttava palvelusysteemi? Soile Kuitunen, valt.tri, toimitusjohtaja 5.3.2015 1 Nuoret -50 000 koulutuksen ja työn ulkopuolella, ilman perusasteen jälkeistä koulutusta.

Lisätiedot

Vanhustyö 2015. 10.2.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Tuula Haatainen varatoimitusjohtaja

Vanhustyö 2015. 10.2.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Tuula Haatainen varatoimitusjohtaja Vanhustyö 2015 10.2.2015 Finlandia-talo, Helsinki Tuula Haatainen varatoimitusjohtaja Lähde: Laatusuositus 2013 2 Tavoitteena ikäystävällinen Suomi Seitsemän teema-aluetta ikäystävällisen Suomen rakentamiseksi

Lisätiedot

Rikostaustainen ja hänen perheensä tulevan maakunnan asukkaana!

Rikostaustainen ja hänen perheensä tulevan maakunnan asukkaana! Rikostaustainen ja hänen perheensä tulevan maakunnan asukkaana! 3 Miksi kannattaa tehdä yhteistyötä rikostaustaisten kuntouttamiseksi ja uusintarikollisuuden vähentämiseksi: Syrjäytymisen ehkäisyyn panostaminen

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolain mukainen palvelutarpeen arviointi

Sosiaalihuoltolain mukainen palvelutarpeen arviointi Sosiaalihuoltolain mukainen palvelutarpeen arviointi Perhekeskustyöpaja 23.11.2017 Leena Normia-Ahlsten 27.11.2017 1 Lähtökohdat Palvelujen piiriin voi hakeutua itse halutessaan, ei edellytetä ilmoitusta

Lisätiedot

Takaako uusi vanhuspalvelulaki arvokkaan vanhuuden?

Takaako uusi vanhuspalvelulaki arvokkaan vanhuuden? Takaako uusi vanhuspalvelulaki arvokkaan vanhuuden? Kaakkois-Suomen sosiaali- ja terveyspolitiikan kehittämispäivä 8.11.2012 Matti Mäkelä 8.11.2012 Vanhuspalvelulaki / Matti Mäkelä 1 Vanhuspalvelulaki:

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus laajenee alkaen

Asiakkaan valinnanvapaus laajenee alkaen Asiakkaan valinnanvapaus laajenee 1.1.2019 alkaen Uudet maakunnat alkavat vastata sosiaali ja terveyspalvelujen järjestämisestä alueensa asukkaille 1.1.2019. Asiakas voi valita palvelun julkisen, yksityisen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palvelujen riittävyyttä ja laatua koskeva arviointiraportti

Espoon kaupunki Pöytäkirja Iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palvelujen riittävyyttä ja laatua koskeva arviointiraportti 21.10.2015 Sivu 1 / 1 4727/00.01.03/2014 96 Iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palvelujen riittävyyttä ja laatua koskeva arviointiraportti Valmistelijat / lisätiedot: Niina Savikko, puh. 043 825 3353 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Kolmas sektori mukana rakentamassa sosiaalisesti kestävää kaupunkia. Farid Ramadan

Kolmas sektori mukana rakentamassa sosiaalisesti kestävää kaupunkia. Farid Ramadan Kolmas sektori mukana rakentamassa sosiaalisesti kestävää kaupunkia Farid Ramadan 6.6.2019 Malminkartano Sijaitsee Länsi-Helsingissä, noin 8500 asukkaan kaupunginosa. Keskitulot noin 20% pienemmät kuin

Lisätiedot

Laatusuositus ikäystävällisen Suomen asialla

Laatusuositus ikäystävällisen Suomen asialla Laatusuositus ikäystävällisen Suomen asialla Kaste-kehittämisfoorumi 13.11.2013 13.11.2013 Laatusuositus / Matti Mäkelä 1 Laatusuositusten taustaa Aiemmat suositukset 2001, 2008: STM ja Kuntaliitto Suosituksissa

Lisätiedot

Huono-osaisuuden vähentäminen ja hyvinvoinnin mittaaminen uusilla sote-alueilla

Huono-osaisuuden vähentäminen ja hyvinvoinnin mittaaminen uusilla sote-alueilla Huono-osaisuuden vähentäminen ja hyvinvoinnin mittaaminen uusilla sote-alueilla Sakari Kainulainen, dos, erityisasiantuntija, Diakonia-ammattikorkeakoulu Reija Paananen, FT, tutkija, Diakonia-ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

KYLIEN TURVALLISUUSSUUNNITTELU Miten se tehdään? Mitä se vaatii onnistuakseen? TAATUSTI TURVASSA huolehtiva kyläyhteisö

KYLIEN TURVALLISUUSSUUNNITTELU Miten se tehdään? Mitä se vaatii onnistuakseen? TAATUSTI TURVASSA huolehtiva kyläyhteisö KYLIEN TURVALLISUUSSUUNNITTELU Miten se tehdään? Mitä se vaatii onnistuakseen? TAATUSTI TURVASSA huolehtiva kyläyhteisö Arjen turva? Läheisistä huolehtiminen vähentynyt yhteiskunta erottanut sukupolvet

Lisätiedot

Väestön ikääntyminen ja palvelujen kehittäminen, kansallisen tason näkymät ja tavoitteet

Väestön ikääntyminen ja palvelujen kehittäminen, kansallisen tason näkymät ja tavoitteet Väestön ikääntyminen ja palvelujen kehittäminen, kansallisen tason näkymät ja tavoitteet Hyvä ikääntyminen mahdollisuuksien Seinäjoella seminaari, 6.9.2010 Peruspalveluministeri Paula Risikko TAVOITTEET

Lisätiedot

Kriisin psykososiaaliset

Kriisin psykososiaaliset Kriisin psykososiaaliset vaikutukset Tove Sundman johtaja Vantaan sosiaali- ja kriisipäivystys Psykososiaalinen tuki Psykososiaalinen tuki ja palvelut on kattotermi koko sille toiminnalle, jota järjestetään

Lisätiedot

Sosiaalihuollon ajankohtaiset uudistukset

Sosiaalihuollon ajankohtaiset uudistukset Sosiaalihuollon ajankohtaiset uudistukset Vanhuspalvelulaki Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 980/2012 - voimaan 1.7.2013 Kuntamarkkinat

Lisätiedot

Naantalin kaupungin lapsiperheiden sosiaalityön sosiaalihuoltolain mukaisten tukitoimien soveltamisohje alkaen

Naantalin kaupungin lapsiperheiden sosiaalityön sosiaalihuoltolain mukaisten tukitoimien soveltamisohje alkaen Naantalin kaupunki 1 Naantalin kaupungin lapsiperheiden sosiaalityön sosiaalihuoltolain mukaisten tukitoimien soveltamisohje 1.6.2019 alkaen Naantalin kaupunki 2 Johdanto Sosiaalihuoltolaissa säädetään

Lisätiedot

Sosiaalityön ja sosiaalihuollon hyvä tulevaisuus -kommenttipuheenvuoro

Sosiaalityön ja sosiaalihuollon hyvä tulevaisuus -kommenttipuheenvuoro Sosiaalityön ja sosiaalihuollon hyvä tulevaisuus -kommenttipuheenvuoro Kommenttipuheenvuoron näkökulma KEHITTÄMISTOIMINNAN JOHTAMINEN Luennoitsijan taustayhteisönä Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus

Lisätiedot

Vanhuspalvelut vastuutyöntekijä

Vanhuspalvelut vastuutyöntekijä Vanhuspalvelut vastuutyöntekijä Toimintaohje 1.1.2015 Palvelutuotantolautakunta xx.xx.2015 Sisältö 1. VASTUUTYÖNTEKIJÄ VANHUSPALVELULAKI 17 3 2. VASTUUTYÖNTEKIJÄ OULUNKAARELLA 4 2.1 Vastuutyöntekijän tarpeen

Lisätiedot

Syrjäytyminen ja sosiaalityö Tukeeko vai ennaltaehkäiseekö sosiaalityö sosiaalisten ongelmien periytymistä

Syrjäytyminen ja sosiaalityö Tukeeko vai ennaltaehkäiseekö sosiaalityö sosiaalisten ongelmien periytymistä Syrjäytyminen ja sosiaalityö Tukeeko vai ennaltaehkäiseekö sosiaalityö sosiaalisten ongelmien periytymistä Rovaniemen amkin seminaari 4.10.2012 Sosiaali- ja terveysjohtaja Markus Hemmilä Miten Rovaniemellä

Lisätiedot

KASKISTEN KUNTASTRATEGIA 2025 KASKISTEN KAUPUNKISTRATEGIA

KASKISTEN KUNTASTRATEGIA 2025 KASKISTEN KAUPUNKISTRATEGIA KASKISTEN KAUPUNKISTRATEGIA KASKISTEN KUNTASTRATEGIA 2025 Kaupunkistrategiatyöryhmä elo-syyskuu 2018 Kaupunginhallitukselle esittely 25.9.2018 Asukas- ja yrittäjätilaisuus 28.1.2019 Kaupunginhallitus 5.3.2019

Lisätiedot

Hyvinvointi osana kunnan suunnittelua ja päätöksentekoa

Hyvinvointi osana kunnan suunnittelua ja päätöksentekoa Hyvinvointi osana kunnan suunnittelua ja päätöksentekoa Sähköinen hyvinvointikertomus kuntasuunnittelun ja päätöksenteon välineeksi Timo Renfors Ulla Ojuva Rakenteet & Hyvinvointikertomus Terveydenhuollon

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Me Itse ry Toimintasuunnitelma 2015 Me Itse ry edistää jäsentensä yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa. Teemme toimintaamme tunnetuksi, jotta kehitysvammaiset henkilöt tunnistettaisiin

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolaki uudistuu Sosiaalista kuntoutusta työpajoilla

Sosiaalihuoltolaki uudistuu Sosiaalista kuntoutusta työpajoilla Sosiaalihuoltolaki uudistuu Sosiaalista kuntoutusta työpajoilla Kuntamarkkinat 10.9.2014 Mea Hannila-Niemelä & Pirjo Oulasvirta-Niiranen Startti parempaan elämään -juurruttamishanke Valtakunnallinen työpajayhdistys

Lisätiedot

TOTEUTTAAKO VANHUSPALVELULAKI VALTAA VANHUUS -LIIKKEEN TEEMOJA?

TOTEUTTAAKO VANHUSPALVELULAKI VALTAA VANHUUS -LIIKKEEN TEEMOJA? TOTEUTTAAKO VANHUSPALVELULAKI VALTAA VANHUUS -LIIKKEEN TEEMOJA? Senioriliikkeen kevätkokous 22.04.2013 Helsinki Aulikki Kananoja LAKI l l Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden

Lisätiedot

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4. Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.2018 Satakunnan maakuntauudistuksen tarkennettu toimintasuunnitelma ajalle

Lisätiedot

Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa

Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa Erityisasiantuntija Virva Juurikkala Helsinki 1 Sosiaalipäivystys Sosiaalipäivystyksestä sekä välttämättömän huolenpidon ja toimeentulon

Lisätiedot

Sote-järjestämislaki ja integraatio. Integraatiolla puhtia sote-palveluihin Kuntamarkkinat, Helsinki Pekka Järvinen, STM

Sote-järjestämislaki ja integraatio. Integraatiolla puhtia sote-palveluihin Kuntamarkkinat, Helsinki Pekka Järvinen, STM Sote-järjestämislaki ja integraatio Integraatiolla puhtia sote-palveluihin Kuntamarkkinat, Helsinki 11.9.2014 Pekka Järvinen, STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Turvataan

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Toimintasuunnitelma 2014 Me Itse ry edistää jäsentensä yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa. Teemme toimintaamme tunnetuksi, jotta kehitysvammaiset henkilöt tunnistettaisiin osana

Lisätiedot

Tukea ennaltaehkäisevälle työlle ja varhaiselle tuelle EP

Tukea ennaltaehkäisevälle työlle ja varhaiselle tuelle EP Tukea ennaltaehkäisevälle työlle ja varhaiselle tuelle EP 24.9.2014 Lähtökohta Suomalaisten terveys ja hyvinvointi ovat jatkaneet myönteistä kehitystään, mutta samalla sosioekonomiseen asemaan liittyvä

Lisätiedot

Kuuleeko laki? - Vahvistaako laki sosiaalityön asemaa, antaako se sosiaalityölle uusia työkaluja?

Kuuleeko laki? - Vahvistaako laki sosiaalityön asemaa, antaako se sosiaalityölle uusia työkaluja? Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus 22.6.11 Kuuleeko laki? - Vahvistaako laki sosiaalityön asemaa, antaako se sosiaalityölle uusia työkaluja? /Anna-Kaisa Tukiala pvm 1 Lain nimi? Lain henki? Sosiaalihuoltolaki

Lisätiedot