Piirikirje 1/2011 23.1.2011 Tervehdys piirin toimijat! Pakkanen paukkuu ja lunta riittää. Tässä ajankohtaisia tietoja piirien toimijoille. Huomatkaa avustuksiin liittyvät takarajat! KIITOS AKTIIVISESTA JÄSENHANKINNASTA Liiton hallitus oli mielissään hyväksyessään lähes 80 uutta jäsentä viime kokouksessaan (vuonna 2010 liittyneitä). Suuri osa uusista jäsenistä on opiskelijajäseniä, joka osoittaa sen, että piirien toimesta opetusharjoittelijoille pidetyt liiton esittelytilaisuudet kantavat hedelmää. Suuret kiitokset kaikille jäsenhankintatyötä tehneille piireille! Tämä auttaa myös edunvalvontatyössä, sillä mitä suurempi on liittomme jäsenmäärä, niin sitä enemmän meillä on painoarvoa ja tulemme paremmin kuulluiksi. Jatkakaamme samaan malliin! PIIRISEMINAARI 17.-18.9.2011 SUOMENLINNASSA (LAITA AIKA KALENTERIISI!) Piiriseminaari järjestetään vuorovuosina Helsingissä ja muualla Suomessa. Piiriseminaariin osallistuvat liiton hallitus ja piirien edustajat (esim. pj. ja sihteeri). Toivomus on, että mahdollisimman monesta piiristä tulee edustaja seminaariin. Liitto maksaa seminaarin osallistujien majoitus- ja ruokakulut, lisäksi liitto osallistuu piirien tukemiseen seminaarin matkakulujen osalta. Vuoden 2011 Piiriseminaari järjestetään 17.-18.9.2011 Suomenlinnassa. Tarkempia tietoja aikataulusta ja ohjelmasta seuraa tulevissa piirikirjeissä. PIIREILLE OMA SIVUSTO LIITON JÄSENSIVUILLE Liiton kotisivuille luodaan oma sivusto piirien toimijoita varten. Sivustolta löytyvät kuluvan vuoden Piirikirjeet, ohjeet piirin omien kotisivujen tekemiseen, tietoa avustuksista, hakulomakkeet ansiomerkeille sekä ohjeet kevätpäivien järjestämistä varten ja liiton esittely Power Point, jota voi käyttää esim. opetusharjoittelijoille pidettävissä esittelytilaisuuksissa. Sivusto löytyy Jäsensivuilta (tunnus ja salasana löytyvät BMOL-tiedotteen sisäkannesta). Sivuston tarkoitus on tukea piirien toimintaa ja tarjota varma sijainti piirien toimintaan liittyville asioille. Etenkin piirikirjeiden välittäminen uusille toimijoille on aika ajoin unohtunut vanhoilta toimijoilta. PIIRIAVUSTUKSIEN MAKSU (VUOSITTAINEN TOIMINTA-AVUSTUS) Piirit saavat liitolta vuosittaista toiminta-avustusta perustuen piirin jäsenmäärään. Tämä avustus maksetaan vuosittain jokaiselle piirille (6e/jäsen) kesän aikana. Piiriseminaarissa syksyllä 2009 piirien toimijat yhdessä päättivät, että vuosittaisen avustuksen maksaminen jatkuu, mutta sen saamiseksi on piirin toimitettava liiton hallitukselle tiedote toiminnastaan kuluvan vuoden osalta. Muistakaa siis toimittaa nämä tiedotteet kevään aikana piiriyhdyshenkilölle (saku.punkari@gmail.com) viimeistään 21.4. mennessä.
Tiedote on vapaamuotoinen. Se voi olla esim. toimintasuunnitelma, jos sellainen on tehty tai vain luettelo menneistä tapahtumista tai tulevista. Sen ei siis tarvitse olla mikään seikkaperäinen ja pitkästi kirjoitettu. Luetteloviivoin tehty riittää, esimerkiksi seuraavanlainen: Pohjois-Karjalan piiri vuosi 2011 - opetusharjoittelijoiden kahvitus ja liiton esittelytilaisuus - opettajien koulutuspäivä SciFest -tapahtuman yhteydessä - kevätretki Ruunaalle - syysretki jonnekin - pikkujoulut jossakin Mikäli ei koneella ehdi kirjoittaa, niin sen voi kirjoittaa vaikka tuopin aluseen ja pistää sitten maapostilla piiriyhdyshenkilölle. KANNUSTUSRAHAA TEHDYSTÄ VAIKUTTAMISTYÖSTÄ Liiton hallitus varasi vuoden 2011 budjettiin määrärahan, josta piirit voivat anoa kannustusrahaa (100 e/piiri) tehdystä edunvalvontatyöstä. Piireissä on jo mm. kirjoitettu lehtiin biologian ja maantieteen opetuksesta ja näiden tieteiden merkityksestä, kannustettu asialliseen paikalliseen edunvalvontaan, mietitty edunvalvonnallista verkostoitumista, otettu yhteyttä kansanedustajiin yms. Kannustusraha maksetaan tänä vuonna vuosittaisen toiminta-avustuksen yhteydessä. Tätä varten ilmoittakaa piiriyhdyshenkilölle piirinne toimesta tehty vaikuttamistyö (kuluneelta vuodelta tai vuodelta 2010). Tämän voi ilmoittaa samalla, kun lähettää tiedotteen piirin toiminnasta toiminta-avustusta varten. Ilmoitukset siis viimeistään 21.4. mennessä piiriyhdyshenkilölle (saku.punkari@gmail.com). HARKINNANVARAINEN PIIRIAVUSTUS Harkinnanvaraisen piiriavustuksen maksamista jatketaan. Viime syksynä harkinnanvaraista avustusta haki viisi piiriä ja kaikki hakeneet saivat avustusta. Avustuksia jaettiin yhteensä noin 2600 euroa. Harkinnanvaraista piiriavustusta voi hakea liiton hallitukselle osoitetulla vapaamuotoisella hakemuksella. Tämä kirjeen liitteenä on malli hyvästä hakemuksesta. Harkinnanvaraisen piiriavustuksen hakemusten tulee olla liiton toimistossa 5.9. mennessä. Hakemuksen voi lähettää liiton toimistoon joko maapostilla (Biologian ja maantieteen opettajien liitto BMOL ry, Mechelininkatu 15 B 48, 00100 Helsinki) tai sähköpostilla (toimisto@bmol.fi). LIITON KEVÄTPÄIVÄT KUOPIOSSA 16.-17.4.2011 Pohjois-Savon piiri järjestää tämän vuoden kevätpäivät. Kevätpäivien ohjelmaan voit tutustua liiton kotisivuilla www.bmol.fi
Vuoden 2012 kevätpäivät järjestää Pohjois-Karjalan piiri. Seuraavien vuosien kevätpäiviä järjestäviksi piireiksi voi ilmoittautua liiton toiminnanjohtajalle osoitteeseen toimisto@bmol.fi Kevät- ja syyspäiville osallistuminen on myös osaltaan edunvalvontatyötä. Suuri osallistujamäärä tuo aineillemme näkyvyyttä ja vaikuttavuutta, joten kaikki mukaan! PIIRIN UUDET KOTISIVUT Piireillä on mahdollisuus avata omat kotisivut liiton palvelimen kautta ilmaiseksi. Muutamat piirit (Etelä-Pohjanmaa, Hyvinkää ja Oulu) ovatkin jo ottaneet uuden kotisivupohjan käyttöönsä. Kurkatkaa näiden piirien sivuja liiton kotisivuilta. Mikäli oma piirinne haluaa myös upeat ja toimivat sivut käyttöönsä, niin ottakaa yhteys Soili Pelliseen (soili.pellinen@kolumbus.fi) ja ilmoittakaa, että haluatte uudet kotisivut. Soili on tehnyt ohjeet kotisivujen päivittämistä varten ja jo käyttöönottaneet ovat todenneet päivittämisen olevan helppoa kuin heinän teko. Rohkeasti siis uusimaan piirinne vanhentuneet kotisivut tai ottamaan kotisivut käyttöön! OSOITETARRAT JA LIITON KIRJEKUORET Piirit voivat tilata liiton toimistolta maksutta piirin jäsentensä osoitetarrat. Niiden avulla postitukset sujuvat vauhdikkaasti. Piirit voivat tilata postituksia varten myös liiton painatuksilla varustettuja kirjekuoria edulliseen omakustannushintaan hintaan (koot: C5 0,08e/kuori ja C4 0,12e/kuori). Tilatut kuoret laskutetaan piiriltä erikseen. Osoitetarroja ja kuoria voi tilata toimistosihteeriltä osoitteesta sihteeri@bmol.fi EDUNVALVONTATYÖ JATKUU, MUISTA VAIKUTTAA! Tärkeä vaikuttamistyö jatkuu koko ajan. Lukiokoulutusta sekä perusopetusta koskevat uudistustyöt ovat jatkuvasti käynnissä. Liiton hallitus ja muutaman muu toimija kokoontuivat tammikuussa liiton toimistolla pidettyyn seminaariin, jossa jatkettiin vaikuttamistyötä. Liiton hallitus antaa lausunnon lukiokoulutuksen kehittämistyöryhmän esityksestä helmikuun alkupuolella. Piirien toivotaan jatkavan viime vuoden tavoin ansiokasta vaikuttamistyötä omilla alueillaan. Näin eduskuntavaalien kynnyksellä kannattaa tavata ja jututtaa ehdokkaita, ja pitää biologian ja maantieteen merkitys sekä tarve esillä. Vaikuttamistyötä ei saa siis lopettaa, vaikka perusopetuksen tuntijakouudistus onkin lepovaiheessa. Vaikuttamistyön tueksi löytyy materiaalia liiton kotisivujen Jäsensivuilta (tunnus ja salasana BMOL-tiedotteen sisäkannessa). Pidetään omat aineemme koko ajan esillä. Tätä vaikuttamistyötä aineidemme puolesta eivät tee muut kuin me itse. Ja kuten huomasimme syksyllä, niin piirien paikallisesti tekemällä edunvalvontatyöllä saamme aikaan tuloksia. Aktiivista jatkuvan vaikuttamisen vuotta 2011! Terveisin, Piirityöryhmä
Mikäli edellä mainituista tai muista piirin toimintaan liittyvistä asioista tulee kysyttävää, niin ottakaa rohkeasti yhteyttä piiriyhdyshenkilöön. Piirikirje 2/2011 ilmestyy huhtikuussa. Piiriyhdyshenkilö Saku Punkari puh. 0400 935 546 saku.punkari@gmail.com Kyyhkyntie 14, 80130 Joensuu LIITTEET Malli harkinnanvaraisen piiriavustuksen hakemuksesta
LIITE 1. Biologian ja maantieteen opettajien liitto BMOL ry. Hallitus MALLI HAKEMUKSESTA HARKINNANVARAISEN PIIRIAVUSTUKSEN HAKEMUS BMOL ry:n Pohjois-Karjalan piiri hakee harkinnanvaraista piiriavustusta suuruudeltaan 900 euroa (300 e + 200 e + 200 e + 200 e). Avustus käytetään Kivilajit haltuun 2 -koulutuksen, piirin ATKkoulutuksen sekä Ruunaan koskille suuntautuvan piirin kevätretken järjestelyistä sekä liiton markkinointitilaisuuksista aiheutuviin kuluihin. Piirimme järjestää Kivilajit haltuun 2 -koulutuksen. Piirin jäsenistö on toivonut jatkokoulutusta kivilajeista ja niiden tunnistamisesta. Piiri vastaa toiveeseen ja koulutuksen järjestelyt ovat jo käynnissä. Kurssi koostuu kahdesta koulutuskerrasta (2.-3.11.2007) (6h/kerta). Koulutustilaisuudet järjestetään Joensuun Yliopiston Maantieteen laitoksella ja kurssilla on yksi maastoreissu (17.11.2007), joka suuntautuu Polvijärvelle. Kurssille osallistunee noin 15 liiton jäsentä. Kivilajit haltuun 1 -koulutuksessa keväällä 2007 osallistujia oli 15. Kurssilaiset maksavat koulutuksesta 20 euron osallistumismaksun, jolla kustannetaan kouluttajan (Jukka Nykänen) palkkiota. Kouluttajalle on luvattu yhteensä 500 euroa palkkiota, mutta osallistumismaksuista kertyisi vain 300 euroa. Haemme avustusta koulutuksen kustannuksiin 200 euroa ja koulutustilaisuuden kahvituksista sekä matkakuluista koituviin kuluihin 100 euroa eli yhteensä 300 euroa. Piirimme järjestää myös jäsenistön toivoman ATK-koulutuksen 18.-19.1.2008. Koulutuksessa harjoitellaan työpajatyyppisesti opetuksessa hyödynnettävien tietokoneohjelmien käyttöä (perusteista alkaen). Koulutuspaikkana toimii Joensuun normaalikoulu ja koulutuksen vetäjänä on Mari Vartiainen. Haemme avustusta koulutuksen pitäjän palkkioon 100 euroa ja koulutuksen järjestely- sekä matkakuluihin 100 euroa eli yhteensä 200 euroa. Haemme avustusta myös piirin kevätretkestä (17.-18.5.2008) koituviin järjestely- ja matkakuluihin, yhteensä 200 euroa. Kevätretki järjestetään Ruunaan koskille raja-alueelle. Retken johtajana toimii rajamies Risto Kiiskinen. Retken ohjelma on nähtävissä piirin kotisivulla. Lisäksi haemme 200 euron avustusta biologian ja maantieteen opetusharjoittelijoille Joensuun normaalikoululla järjestetyn (kevät 2007) ja järjestettävän (syksy 2007) BMOL:n markkinointitilaisuuden kahvituskuluihin. Keväällä 2007 järjestettiin onnistunut markkinointitilaisuus, jossa oli läsnä 25 opetusharjoittelijaa. Tämän vuoden opetusharjoittelijoille tilaisuus järjestetään mahdollisesti jo kuluvan syksyn aikana (tilaisuuteen osallistuu 20-30 harjoittelijaa). Joensuussa 20.9.2007 XXXXXXXXXXXXXX BMOL ry:n Pohjois-Karjalan piirin puheenjohtaja puh. XXXXXXXXXXXXXX sähköposti: XXXXXXXXXXXXXXXXXX Piirin maksu- ja yhteystiedot: tilinumero: XXXXXXXXXXXXXXXXX postiosoite: BMOL ry:n Pohjois-Karjalan piiri XXXXXXXXXXXXXXXXXX