Vanhat viljelykasvit osa kulttuuriperintöämme

Vanhat viljelykasvit osa kulttuuriperintöämme Maarit Heinonen Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus (MTT) Geneettinen diversiteetti Kalenteri-ilta 11.11.2010 maarit.heinonen@mtt.fi

Suomen kansallinen kasvigeenivaraohjelma Suomen perustuslaki: Vastuu luonnosta, luonnon monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille kansalaisille Perustettu toimeenpanemaan kansainvälisiä luonnon monimuotoisuuden alan sopimuksia (tärkeimpänä YK:n Biodiversiteettisopimus it tti i vuodelta 1992) Perustettu vuonna 2003 tehostamaan maa- ja metsätalouden geenivarojen suojelua, kestävää käyttöä ja lisäämään tietoisuutta Suomessa Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus (MTT) vastaa maa- ja puutarhatalouden geenivarojen suojelusta Metsäntutkimuslaitos (Metla) vastaa metsäpuiden geenivarojen suojelusta Lisätietoa ohjelmasta: www.mtt.fi/kasvigeenivarat

Käsitteitä: Laji ja lajike/kanta Laji= tieteellisessä luokittelussa käytettävä termi, jota käytetään biologiassa puhuttaessa eliöistä, jotka ovat joillakin tärkeillä tavoilla keskenään samankaltaisia Esim. peruna ei ole vain perunaa vaan lajin sisällä erilaisuutta: - mukuloissa (erimuotoisia, kuoreltaan ja malloltaan eri värisiä, maultaan ja keittolaadultaan lt erilaisia) i i - kasvustossa (eri värisiä kukkia, erilaisuutta lehdissä, varsistossa, iduissa jne) - Kasvuvaatimuksissa (varhais-, talvi) Erilaisia viljelylajikkeita, nimettyjä, erotettavissa olevia

Käsitteitä: kansalliset kasvigeenivarat Maa- ja puutarhatalouden kasvigeenivarat = kasviperäistä geneettistä tä materiaalia, joka on tai saattaa olla elintarvikkeiden ja maatalouden kannalta arvokasta mahdollisimman laaja geneettinen monimuotoisuus Kansallisesti arvokkaiksi katsottuja ovat suomalaiset kasviaineistot ja suomalaisiin olosuhteisiin sopeutuneet kasvikannat Kansallisia kasvigeenivaroja ovat * Suomessa jalostetut lajikkeet * tietyt arvokkaiksi katsotut kasvinjalostuksen aineistot edustavat modernia, tieteellisen kasvinjalostuksen tulosta * suomalaiset maatiaiskasvit edustavat perinnettä/traditionaalista, ei-tieteellisesti jalostettuja

Käsitteitä: maatiaiskasvi, perinnekasvi, historiallinen kasvikanta maatiaiskasvi/maatiaiskanta/maatiaislajike= i i/ i k t / i maa- ja puutarhatalouden kasvilajin kanta tai lajike, jota ei ole tieteellisesti jalostettu ja se on ollut viljelyssä useiden vuosikymmenten ajan (väh. 50 vuotta tiedettyä viljelyhistoriaa, yleensä useita vuosikymmeniä) kehittyneet viljelyssä viljelijän tekemän valinnan ja valinneiden viljelyolojen yhteisvaikutuksesta, paikallisia, jopa talokohtaisia kantoja Käytössä myös: paikallislajike, historiallinen kasvikanta, vanha viljelykasvin kanta, perinnekasvi vertautuu modernia vasten; kauppalajike = tieteellisesti jalostettu lajike, joka virallisen tarkastusprosessin läpikäytyään on laskettu markkinoille (kasvinjalostuslaitosten jalostamia), professio

Miten suojella? (1/2) ex situ suojelu = maatalouden kasvigeenivarojen suojelua muussa kuin niiden luonnollisessa ympäristössä tyypillisimmin siemenenä säilyttäminen: jäädytettyinä lasipurkkeihin ihi tai alumiinipusseihin i ihi pakattuina siemeninä ns. kasvigeenipankeissa Toinen pääsäilytystapa on kenttägeenipankki Ominaista: säilytysvarmuus, stabiilisuus Kuvat: Simon Jeppson, NordGen

NordGen Pohjoismainen geenivarakeskus Yhteispohjoismainen kasvigeenipankki Etelä-Ruotsissa perustettu tt v. 1979 säilytetään pakastettuna pääasiassa siemenestä lisättävää suomalaista aineistoa (viljat, nurmikasvit, palkoviljat, lantut, nauriit) In vitro eli solukkoviljeltynä säilytyksessä: yy ryvässipulit,,perunat (perunoiden viljely-ylläpito Pohjois- Ruotsissa) Ryvässipulin säilytys solukkoviljeltynä. Kuva: Merja Hartikainen, MTT

Varmuusvarasto Norjan Huippuvuorilla maailman siemenvarastossa. Avattu helmikuussa 2008. Kallioperässä 100 m syvyydessä kolme suurta holvia, jonne mahtuu 4,5 milj. siemennäytettä. Siemeniä 127 valtiosta. Avoin tietokanta www.nordgen.org/sgsv

Kasvullisina i kokoelmina k säilyttäminen i Kasvilajit, joita ei voi säilyttää siemeninä ( tai hankala säilyttää) Monet puutarha- ja koristekasvit: hedelmäpuut, marjakasvit, raparperi, sipulit, yrtit, humala Säilytetään kasvullisesti ns. kenttägeenipankeissa avomaalla MTT:n toimesta t noin 2200 näytettä, joista pitkäaikaissäilytyksessä tähän mennessä 406 lajiketta tai kantaa HAMK Mustialassa kansallisessa pitkäaikaissäilytyksessä 11 humalakantaa

Miten suojella? (2/2) in situ suojelu = lajien elinkykyisten populaatioiden säilyttämistä ja elvyttämistä niiden luonnollisessa ympäristössä; viljelykasvilajien osalta siinä ympäristössä, äi ä jossa ne ovat kehittäneet erityisominaisuutensa ELI viljelyssä Ominaista: muuntelun jatkuvuus, fyysisesti lähellä mahdollisuus monipuoliseen käyttöön yhteiskunnassa esim. tulonhankinnan osana (maatiaiskasvituotteet, maatilamatkailu) ja perinteen jatkumona (mm. kulttuuriympäristöissä, museopuutarhoissa, perheillä) Parimetriseksi kasvanut Aunusruis kuhilailla Metsähallituksen perinnetilalla Korteniemen metsänvartijan tilalla Tammelassa. Kuva: Taina Lilja, MTT

Viljelemällä suojelu Jokainen viljelijä, puutarhuri tai kasviharrastaja voi harjoittaa viljelysuojelua suosimalla suomalaisia maatiaiskasveja puutarhassa, pellossa ja viljelypalstoilla Aktiiviviljelijöille suunnattu alkuperäiskasvituki vuodesta 2000 lähtien alkuperäiskasvirekisteröidyille viljoille, nurmikasveille ja palkoviljoille (maatiaiskannat ja vanhat kauppalajikkeet) osaksi kansallista geenivarojen suojelua Myös erilaiset yhteisöt ja organisaatiot voivat ylläpitää vanhoja viljelykasveja, kuten paikallismuseot, 4Htoiminta, maa- ja kotitalousnaiset, martat, koululaitos

Hanke: Perinnekasvit museopuutarhoissa Yläneen kotiseutumuseo Kuusiston kartanomuseo Pukkilan kartanomuseo Moninaisen kasvigeenivaratiedon keruu Museopuutarhojen kunnostus ja hoito Vanhojen kasvikantojen esittely museoympäristössä s

Case: Kartanon vanha hedelmätarha Tavoitteena saattaa historiallinen hedelmätarha osaksi museotoimintaa

Kuusiston kartanon päärakennus vuodelta 1738, Suomen vanhimpia säilyneitä puisia asuinrakennuksia Rakennettiin Suomen sotaväen päällikön, Turun jalkaväkirykmentin everstin virkataloksi

Museotoimessa pitkälti sivuutettu se, että puutarhan kasveilla on historiansa Puistopuusto on pääosin 1800-luvun alusta, hedelmäpuita eri aikakausilta p p, p Puutarhassa vanhoja koriste- ja rohtoperennoja rautakaudelta asti, mm. jalokiurunkannus

Hedelmätarhan dokumentoinnin i perusta Puuyksilöiden erilaisten tietojen koonti ja hallinta Hallinnan avuksi paikkatieto puuyksilöittäin Puuyksilöiden numerointi Karttoja hedelmätarhasta erilaisiin käyttötarkoituksiin

Hedelmätarhan hoitosuunnitelma Omenapuun kuntoarviointi, hoitoleikkauksen suunnittelu, muut toimenpiteet Hedelmätarhan aluskasvillisuuden hoitosuunnitelma tukemaan hedelmäpuiden hyvinvointia Uudistaminen varttamalla nuoret taimet vanhoista puuyksilöistä Perusedellytys vanhojen puuyksilöiden säilymiselle ja sen edustaman lajikkeen säilymiselle Perusedellytyksiä kasvigeenivaran e usede yty s ä as gee a a säilymiselle in situ

Hedelmätarhan kunnostustyötä Hedelmäpuiden leikkauksia, k i pölyttäjäpuiden istutuksia, aluskasvillisuuden perkuuta Vaiheittaisuus, varovaisuus vanhassa puutarhassa ja vanhoilla kasviyksilöilä Perusedellytyksiä yy puuyksilöiden ja lajikkeiden säilymiselle Perusedellytyksiä kasvigeenivaran säilymiselle in situ

Hedelmäpuiden lajiketunnistus Hedelmästä tunnistaminen: morfologinen, hedelmänäytteestä tehtävä ä ilmiasuun i perustuva tunnistus, t vertailuaineistona tunnistettujen lajikkeiden tuntomerkit Dna-tunnistaminen: Dna-markkereihin perustuva, vertailuaineistona kotimainen dna-kirjasto, kansainvälisiä dna-kirjastoja Lajikeaitouden varmistus Geneettistä geenivaratietoa 1. Ch01D03 2. Ch01H02 3.Ch02c06 4. Ch02C09 5. Ch02c11 Huvitus 139 145 160 238 248 266 271 240 257 225 235 Yläne 139 145 160 238 248 266 270 240 257 225 235 6. Ch02d08 7. Ch04c06a 7. Ch04c06b 8.Ch04e05 9.COL 10 CH01g12 Huvitus 214 218 158 171 175 179 175 183 233 240 110 155 Yläne 214 218 158 171 175 179 175 183 233 240 110 155

Hedelmäpuun historiallinen tieto Hedelmäpuiden lajikkeiden yleinen historia: alkuperätieto esim. Antonovka Hedelmäpuiden yksilöhistoria : kytkeminen Kuusiston kartanoon ja sen vaiheisiin (mm. istutushistoria, viljelytavat, sadon käyttötavat, puutarhan käyttö) Arkistolähteet, vanha pomologinen ja puutarhakirjallisuus, vanhat valokuvat, muut lähteet Geneettisen geenivaratiedon täydentäminen kulttuurisella geenivaratiedolla

Historiallisen hedelmätarhan esittely yleisölle - Erilaisia keinoja esitellä puutarhaa, kasviyksilöitä -Tiedot puuyksilöistä (lajiketieto, paikallinen tieto) esittelyn raaka-ainetta kyltitykset, esittelykierrokset, näyttelyt, työnäytökset Tietoisuuden t i d lisääntyminen, i kasvigeenivarojen i arvon laajempi ymmärtäminen yhteiskunnassa Kansallisten kasvigeenivarojen säilymisen turvaaminen

Tulipunainen kyyhkysomena Tanskan Fyen saarella siemenestä syntynyt omenalajike, jota tanskalainen taimistoliike alkoi markkinoida vuonna 1870 Ildröd Pigeon nimisenä. Ruotsissa tunnetaan nimellä Eldrött duväpple. kovin talvenarkaa lajiketta on aikoinaan istutettu luultavasti vain satakunta kappaletta aivan eteläiseen Suomeen. Kuusistossa on arviolta lähes satavuotisen puuyksilön lisäksi kolme vuonna 1992 istutettua uudempaa puuta. Tulipunaisen kyyhkysomenan hehkuvan punainen hedelmä kypsyy vasta marraskuussa ja säilyy hyvin muutamia kuukausia. Maatalouskoelaitoksen (MTT:n edeltäjän) puutarhaosaston johtaja Olavi Meurman: ensiluokkainen joulukuusen koristeomena. hapan ja hivenen mausteinen. 1940-luvulla kuudenneksi suosituin omenalajike Tanskan hedelmätarhoissa.

www.mtt.fi/kasvigeenivarat --> MaatiaisTietoPankki

Villiperunoista ruokaperunoiksi Perunan koti Etelä-Amerikassa Andien vuoristossa 3000-4600 metrin korkeudessa, k jossa se on otettu tt viljelykäyttöön l noin 5000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Peruna (Solanum tuberosum) ) kuuluu koisokasvien Solanaceae heimoon, johon kuuluu vihanneskasveja, kuten tomaatti, paprika ja munakoiso. Andien intiaaniväestö etsi villiperunoista vähemmän kitkeriä yksilöitä ja sellaisia, jotka eivät aiheuttaneet vatsavaivoja tai muita myrkytysoireita. valikoitui viljeltäviä lajeja, jotka risteytyivät herkästi keskenään ja villiperunan kanssa. paikallisia Andien perunoita on hyvin monentyyppisiä Paikalliset ovat suosineet värikkäitä perunoita ilmeisesti esteettisistä syistä, mutta myös siksi että ne ovat näkyneet paremmin perunaa nostettaessa.

Perunan tulo Eurooppaan Espanjalaiset löytöretkeilijät toivat 1500-luvulla Koska Andien peruna oli tuotti mukuloita 12 tunnin päivänpituudessa, vain eteläisimmässä Euroopassa siitä saatiin satoa. Myöhemmin 1800-luvulla Eurooppaan tuotu perunan chileläinen alalaji oli sopeutunut tuottamaan mukuloita pidemmässä päivänpituudessa ja se soveltui paremmin eurooppalaisiin kasvuolosuhteisiin. Ensimmäiset tiedot perunasta Ruotsi-Suomessa vuodelta 1658. Perulaiseksi koisoksi kutsuttu peruna oli Uppsalan Kasvitieteellisen puutarhan kasviluettelossa. Vasta 1700-luvulla perunan viljely ihmisten ravinnoksi alkoi vähitellen yleistyä Euroopassa, sitä ennen perunaa lähinnä viljelty yliopistoissa ja herraskartanoissa mielenkiinnon vuoksi.

Perunan tulo Suomeen Ensimmäiset tiedot perunan viljelystä Suomessa on vuodelta 1727 Jonas Alströmin raportista, t jossa esiteltiin perunan viljelymahdollisuuksia Ruotsin valtakunnassa ja todettiin perunan viihtyvän myös Suomessa. Alströmin vuodelta 1729 ensimmäinen suomenkielinen peruna-opas: "Potatoesten istuttamisen muoto nijn hywin sijhen tietoon t nähden cuin Engelandista ja Irrlandista minlla sijtä on, cuin myös sen comivuotisen oman coettelemuksen cautta täällä Ruotzis". Etelä- ja Lounais-Suomen säätyläiset ryhtyivät perunanviljelyyn 1730-luvulla. Fagervikin kartanossa Inkoossa, Länsi-Uudellamaalla, nähtävästi ensimmäisenä aloitettiin perunan viljelykokeilut 1720-luvun loppupuoliskolla tai viimeistään 1730-luvun alussa. Kartanoon töihin tulleet saksalaiset peltisepät toivat perunat tullessaan.

Nauriiseen, ohraan ja rukiiseen sekä pettuleipään tottuneet suomalaiset vierastivat pitkään uuden ravintokasvin makua. Myös viljelyn omaksuminen vei aikansa: Kukkivaa perunakasvia luultiin koristekasviksi, sitä yritettiin kylvää siemenestä, vihertyneet perunamukulat aiheuttivat vatsavaivoja ja makeaan kaskinauriiseen tottuneelle perunan maku oli outo. Perunan viljely levisi viimeisenä Suomen pohjois- ja itäosiin. Varsinkin Itä-Suomen kaskiviljelyjärjestelmään j peruna soveltui huonosti, sillä perunan tarvitsemaa peltoa oli niukalti.

Perunan viljelyn innokas kannattaja Asikkalan kappalainen Axel Laurell kirjoitti viljelykokemuksistaan perunan viljelyoppaan "Lyhykäinen y Kirjoitus, Potatesten Eli Maan- Päronain Wiljelemisestä, säilyttämisestä ja hyödytyxestä Huonen hallituxesa (1773) Ohjeet tarkoitettu säätyläisille, mutta myös rahvasta kehotettiin käyttämään perunoita. Laurell opasti syömään kuorineen keitettyjä "kokoperunoita" kylminä tai lämpiminä suolakalan tai pelkän suolan tai suolaveden kanssa samaan tapaan kuin tuttuja nauriita. Perunoita kypsennettiin myös uunissa tuhkaan peitettynä ja hauduttamalla kuumilla kivillä vuoratussa kuopassa.

Ensimmäiset perunalajikkeet Suomessa Ensimmäisistä Suomessa viljellyistä perunalajikkeista on joitakin tietoja. Turun Akatemian taloudellisen kasvitieteen opinnäytetyössä vuodelta 1782 Jonas Cajanus esittelee keltaisia, valkoisia ja punaisia perunoita. Keltaisia pidettiin parhaimpina ja varmatuottoisimpina. Ne olivat varhaisperunoita, jotka tuottivat suuria ohutkuorisia mukuloita. Paljon mukuloita tuottaneet valkoiset perunat vaativat pitkän kasvuajan. Violetinpunaiset perunat tekivät vähän mukuloita, mutta pitkät ja käyränmalliset mukulat olivat erittäin suurikokoisia.

Perunamaatiaiset monimuotoisia poikkeavat suuresti nykyisistä lajikkeista: usein heikkosatoisia, hankalasti kuorittavia epäsäännöllisen ja muhkuraisen muotonsa vuoksi sekä taudeille alttiita. muodon ja värin vaihtelu moninaista: puna-, sini- ja kirjavakuorisia k i i ja niiden muoto voi vaihdella pitkulaisen i käyrästä pyöreään ja muhkuraisiin mukuloihin. joidenkin maatiaiskantojen, i t kuten Kainuun mustan, itämislepo i tavallista syvempi ja ne säilyvät varastossa pitkälle kevääseen itämättä. tyypillistä vahva maku. Soveltuvat eri käyttötarkoituksiin. Esimerkiksi Vanha punainen soveltuu hyvin ohuen rieskaleivän valmistukseen ja Puikula on oiva muusiperuna. Kotitarveviljely on auttanut säilyttämään lajikekirjavuutta. Monia vanhoja kotimaisia ja ulkomaisia perunalajikkeita ja maatiaisperunoita on yhä kotitarveviljelyssä.

Puikula (mandelpotatis) d l t ti on pohjoinen perunan maatiaiskanta, i t jota on viljelty lt 1700- luvulta lähtien. Suomessa puikulaa viljellään Lapissa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Lapin Puikula on ainoa suomalainen maataloustuote, joka saa käyttää EU:n tuotesuojamerkkiä alkuperänimityksestään (SAN). Se voidaan antaa tuotteelle jolla on kiinteä yhteys maantieteelliseen alueeseen ja Se voidaan antaa tuotteelle, jolla on kiinteä yhteys maantieteelliseen alueeseen ja jonka ominaisuudet johtuvat alueesta. Myös valmistuksen on tapahduttava alueella, johon nimi viittaa.

Lemin punane (NGB3267) Mikkelin peruna ja Sokkalan peruna Suomeen Krimin sodasta palanneiden sotilaiden mukana 1850-luvulla viljelty lähinnä Kaakkois-Suomessa. 1920-luvun lopulla maine kiiri torikaupan kehittyessä Lemin kunta Etelä-Karjalassa paikallisena a a erikoisuutena, e torimyynnissä Varsisto sangen rehevä ja juuristo vahva. Kukinta melko runsasta. Punavioletin kukan reuna ja kärki valkoiset myöhäinen peruna, rutonkestävä, maku makeahko Pyöreä mukula hyvin alkukantaisen k näköinen: muhkurainen ja erittäin syväsilmäinen. Väriltään hailakan punainen. Malto keltainen, punakirjava.

Karjalan musta (NGB3375) Wärtsilän musta alkuperältään tuntematon maatiaisperuna i viljelty Itä-Uudenmaan saaristossa ja Etelä- Karjalassa Mukula pyöreä ja melko syväsilmäinen. Kuori vaalean sinivioletti ja malto valkoinen. Kukka valkea ja nuput putoavat herkästi.

Lemin kirjava (NGB3107) Tromøypotet alkuperää ei tunneta. Norjan yksi vanhimpia tunnettuja perunoita ja sitä on viljelty ainakin 200 vuotta viljelty Suomessa nimillä Lemin kirjava ja Lemin käyrä Kuori kirjava: pohjaväri on valkoinen ja silmukuoppien ympärillä on punaista väritystä. Myös vaaleankeltaisessa mallossa punaista väritystä. Muhkurainen mukula pieni ja muodoltaan pyöreä ja vähän litistynyt. y Siinä melko syvät silmukuopat. Kukka hennon violetti Melko myöhäinen ruokaperuna, jauhoinen, jokseenkin arka rutolle

Tammiston aikainen (NGB3223) Hankkijan kasvinjalostuslaitoksen ensimmäinen perunalajike, 1930 Nimetty Keskusosuusliike Hankkijan kasvinjalostuslaitoksen silloisen toimipaikan, Tammisto nimisen koetilan, ja varhaisperunan ominaisuutensa mukaan Suosittu varhaisperuna 1960-luvulle asti ja sen jälkeen se on säilynyt yhä kotitarveviljelyssä ja torimyynnissä etenkin Etelä- Suomessa Mukula pitkänsoikea, ik keltainen ja matalasilmäinen. Tuottaa melko runsaasti mukuloita. Malto hyvin keltainen ja keitettynä tiivis. Varsisto melko matala. Kukinta niukkaa. Sinivioletti ja valkokärkinen kukka helposti variseva Ruton ja ruvenkestävyys melko huono, hyvin kestävä Y-virusta vastaan Polveutuu risteytyksestä Up to Date x Prof. Elder. Up to Date (kutsuttu myös Upto) oli Suomessakin varsin suosittu, vuonna 1884 jalostettu skotlantilainen talviperunalajike. Prof. Edler oli aikainen saksalainen 1930-luvulla jalostettu varhaisperunalajike, jota ei paljonkaan viljelty Suomessa.

Jaakko (NGB3255) MTT:n ensimmäinen perunalajike alkuaan Jaakonperuna risteytettiin jo 1930-luvulla, mutta saatiin viljelykäyttöön vasta vuonna 1951 aikainen ja runsassatoinen varhaisruokaperuna. Sitä viljeltiin Suomessa yleisesti 1980-luvulle asti. Viljely laajimmillaan 1960- luvulla. Litteänsoikea mukula on vaalea ja kookas. Malto vaaleankeltainen. Kukkii runsaasti, kukat pienet ja valkeat. melko arka mukularutolle ja Y- virukselle, mutta kohtalaisen kestävä rupea vastaan. Kestää hyvin varastointia. lievästi jauhoinen, maku mieto Jaakko polveutuu risteytyksestä Eigenheimer x Goldwährung. Eigenheimer oli 1900-luvun alkuvuosikymmeniä Suomessa laajalti viljelty lajike. Se on satoisa ja hyvänmakuinen hollantilainen perunalajike vuodelta1893. Goldwährung on Suomessa vähemmän tunnettu saksalainen teollisuusperunalajike.

Koto (NGB3255) MTT:n jalostama, 1961 Lajikkeen nimi Koto viittaa kotitarveviljelyyn ja sen tarpeisiin se jalostettiinkin melko aikainen ja satoisa ruokaperuna talvikäyttöön. ttöö Sen viljely jäi vähäiseksi. Pitkänsoikea mukula on keltainen. Malto on keltainen. Kukkii niukasti, kukka vaalea herkkä taantumaan virustaudeista lievästi jauhoinen peruna Koto polveutuu risteytyksestä Eigenheimer x Kalev. Eigenheimer on hollantilainen perunalajike (1893). Kalev on virolainen i perunalajike (1933).

Early Rose (NGB3276) yhdysvaltalainen lajike, jota viljelty laajalti Pohjoismaissa. Suomessa tunnetaan monella eri nimellä: Aikainen Ruusu, Amerikkalainen, Hämeen kesäperuna, Hätäläinen, Lemin kesäperuna, Manteli, Ruusuperuna, Rödflingorna. ensimmäinen todella aikainen perunalajike Pyöreänsoikea kookas mukula melko syväsilmäinen. Kuori vaaleanpunainen. Malto valkoinen ja siinä pieniä punaisia pilkkuja itukuoppien kohdalla. Kukinta runsasta. Kukka valkoinen. hyvin altis rutolle ja Y-virukselle. Polveutuu chileläisestä läi pitkään päivään sopeutuneesta perunan alalajiin (subsp. tuberosum) kuuluneesta Rough Purple Chile kloonista, jonka yhdysvaltalainen perunanjalostusta harrastanut kirkkoherra kk Chauncey Goodrich sai haltuunsa vuonna 1851. Lajikkeen tuotti viljelyyn yhdysvaltalainen jalostaja Bresee vuonna 1867.

Parsaperuna (NGB3007) Sparrispotatis Alkuperä tuntematon, viljelty vähäisiä määriä Ruotsissa, pääosin erikoisuutena ja herkkuperunana Ruotsin kuningas Kustaa V piti perunasta Mukula erikoisen pitkänomainen, kapea, käpymäinen, voimakkaasti ulkonevat kolmiomaiset itukuopan reunat Kukkapunavioletti, runsaasti marjoja tuottava Mukuloissa runsaasti rönsyjä (merkki vanhasta kannasta) Glykoalkaloidipitoisuus jopa 5- kertainen ruokaperunaan verrattuna, suurien määrien syömistä vältettävä

www.mtt.fi/kasvigeenivarat --> MaatiaisTietoPankki

Esimerkki: kaskinauris Nauris itämerensuomalaisten viljelykasvi l i esihistorialliselta i lt ajalta, oletetaan olleen muinaissuomalaisten toinen pääkasvi ohran ohella Pääasiassa viljelty litteää kaskinaurista eli huhtanaurista, jolle ominaista kasvaa pitkälti maanpinnan yläpuolella ( helposti ylösnyhdettävissä) 1600-luvulta tunnettu myös peltonauris ( pitkä nauris ), joka tuli laajemmin peltoviljelyyn 1800- luvulla turnipsi-nimellä Ollut monikäyttöinen ravintokasvi, i jolla korkea k C- vitamiinipitoisuus tuorekäyttö ja haudutettuna (esim. naurishaudassa)

Suomalainen kaskinauriin erityinen viljelykulttuuri Suomalainen kaskinauris levisi mm. Ruotsiin, jossa se mainittiin ittii 1600-luvulla ll maukkaimmaksi k i nauriiksi i nimeltään Finnroffwa Se levisi myös Norjaan, jonka kaakkoisosiin suomalaiset siirtolaiset toivat 1600-luvulla tavan viljellä ruista ja naurista seoksena kaskissa Kaskinauriin viljely alkoi hiipua 1800-luvulla perunan viljelyn yleistyessäy

Vanha viljelykanta ei yleensä sovellu nykyaikaiseen viljelyyn (väkilannoitus, koneellinen korjuu) Vanha viljelykanta vaatii yleensä oman aikakautensa viljelymenetelmät Ks. Isien työt IV: Kansatieteellinen filmi oy:n lyhytfilmi Kaskinauris, 1938/39; http://www.kansatieteellisetfilmi t.fi Huhtakaski kuvakavalkadi 2006-2007 http://www.maaselkalehti.fi/s eura/galleriat/kaski/kaski.ht ml Lisätietoja: MaatiaisTietoPankki j https://portal.mtt.fi/portal/page/portal/www/tietopaketit/kasvigeenivarat/maati aistietopankki

Historiallisia nauris-kantoja Biologiset ominaisuudet (ristipölytteinen) tt i paikallisesti eriytyneitä kantoja runsaasti, dynaamisesti koko ajan valikoituvia, jopa talokohtaisesti Nimetty paikannimen, viljelijän tai jonkin ominaisuuden mukaan Mustialan laji, Lappska roffor, Vilan-Yöni, Leikkikangas Muita nimityksiä kirjallisuudessa 1800/1900 vaihteessa: Syysnauris, Voinauris, Suomalainen litteä, Keltainen litteä, Pohjoissuomalainen Elvytetty takaisin viljelyyn: Enon kanta, Liperin sininen, Ristijärvi Geenipankkisäilytyksessä: Kuokkala, Kiihtelysvaara, Nurmeskylä, Pekki, Pikarniemi, Tipasoja

www.mtt.fi/kasvigeenivarat --> MaatiaisTietoPankki