SIMPLY CLEVER ŠKODA Roomster KÄYTTÖOHJEKIRJA
Johdanto Olet valinnut ŠKODAN - sydämelliset kiitokset luottamuksesta. Uusi ŠKODA on auto, jossa on uusinta tekniikkaa ja runsaasti varusteita, joista on varmasti hyötyä jokapäiväisessä auton käytössä. Siksi suosittelemme, että tutustut huolella tähän käyttöohjekirjaan saadaksesi parhaan hyödyn autostasi ja sen varusteista. Jos sinulla ilmenee kysymyksiä tai ongelmia autosi suhteen, niin ota yhteyttä paikalliseen valtuutettuun korjaamoon tai auton maahantuojaan. Siellä ovat kysymykset, herätteet ja kritiikki aina tervetulleita. Kansalliset lakeihin perustuvat määräykset ovat etusijalla tämän ohjeen tietoihin nähden. Toivomme paljon iloa ŠKODA kanssa ja aina hyvää matkaa. Julkaisuja ŠKODA AUTO a.s. (käytetään myöhemmin vain nimitystä ŠKODA)
2 Johdanto Auton asiapaperit Auton asiakirjoihin kuuluvat tämä Käsikirja, Huoltokaavio sekä Ohjeita matkalle. Sitäpaitsi mukana voi olla automallin ja varustuksen mukaan muita ohjeita ja lisätietoja (esim. radion käyttöohje). Jos jokin edellä mainituista julkaisuista puuttuu, käänny Škoda-liikkeen puoleen. Siellä autetaan mielellään. Pitää ottaa huomioon, että auton tekniset asiakirjat ovat aina etusijalla näiden käyttöohjekirjojen tietoihin nähden. Käyttöohjekirja Tässä käyttöohjekirjassa kuvataan kaikki mahdolliset varusteluvaihtoehdot ilman erikoisvarusteita, mallivaihtoehtoja tai markkinakohtaisia varusteita. Näin ollen sinun autossasi ei ole kaikkia niitä varusteita, jotka tässä käyttöohjekirjassa kuvataan. Katso oman autosi varustetaso kauppasopimukseen liittyvistä asiakirjoista, jonka olet saanut auton hankinnan yhteydessä. Lisätietoja saat ŠKODA-liikkeestä. Kuvat voivat poiketa autostasi vähäpätöisissä yksityiskohdissa; ne on tarkoitettu vain yleiseksi informaatioksi. Käyttöä koskevien informaatioiden lisäksi käyttöohjekirja sisältää tärkeitä käyttö- ja hoito-ohjeita oman turvallisuutesi vuoksi ja autosi arvon säilymiseksi. Kirjassa on arvokkaita vihjeitä ja neuvoja. Ohjeissa neuvotaan, miten voit ajaa turvallisesti, taloudellisesti ja ympäristöystävällisesti. Turvallisuussyistä on ehdottomasti otettava huomioon myös varusteita, muutoksia ja varaosia koskevat informaatiot Sivu 162. Mutta myös muut tämän käyttöohjekirjan luvut ovat tärkeitä, sillä auton asiallinen käyttö auttaa - säännöllisen hoidon ja huollon lisäksi - arvon säilymiseen ja on sitä paitsi monissa tapauksissa edellytyksenä takuukorvausvaatimuksille. Huoltovihko Sisältää: auton tiedot; huollon ajankohdat; katsauksen huoltotöistä; huoltotodistuksen; ŠkodaAjoturvan (koskee vain joitakin maita); Ohjeet takuuajalle. Takuukorvausvaatimuksen edellytyksenä on vahvistus tehdyistä huoltotöistä. Kun viet autosi huoltoon, ota huoltovihko mukaan. Jos huoltovihko on kadonnut tai huonokuntoinen, käänny sen huoltoliikkeen puoleen, jossa autosi säännöllisesti huolletaan. Sieltä saat uuden huoltovihon, johon on vahvistettu aikaisemmin tehdyt huoltotyöt. Neuvoja matkalle Sisältää joidenkin maiden tärkeitä puhelinnumeroja sekä ŠKODA-maahantuojien ja -huoltoliikkeiden osoitteet ja puhelinnumerot.
Sisällysluettelo 3 Sisällysluettelo Tämän käyttöohjekirjan rakenne (selitykset).................................... 6 Käyttö........................................... 9 Ohjaamo............................................ 9 Näkymä........................................... 8 Mittarit ja merkkivalot............................. 10 Yleisiä ohjeita..................................... 10 Mittariston yleiskuva............................... 10 Käyntinopeusmittari............................... 11 Nopeusmittari..................................... 11 Jäähdytysnesteen lämpömittari..................... 11 Polttoainemittari.................................. 11 Matkamittari...................................... 12 Huoltovälin näyttö................................. 12 Digitaalikello...................................... 13 Vaihtamissuositus................................. 13 Monitoiminäyttö (ajotietokone)..................... 13 MAXI DOT-näyttö (Informaationäyttö)............... 17 Auto-Check-tarkastus............................. 18 Merkkivalot....................................... 20 Lukituksen avaaminen ja lukitseminen........... 28 Auton virta-avain.................................. 28 Lukitseminen/Avaaminen.......................... 29 Lapsilukitus....................................... 29 Keskuslukitus..................................... 29 Kauko-ohjaus..................................... 33 Murtohälytin...................................... 34 Sisätilan valvonta ja hinauksenesto................. 35 Sähköinen ikkunannostin.......................... 36 Panoraamakatto.................................. 38 Valot ja näkeminen................................ 39 Valot............................................. 39 Sisävalaistus...................................... 43 Näkeminen........................................ 45 Tuulilasinpyyhkimien ja -pesimen katkaisin......... 46 Taustapeli........................................ 48 Istuminen ja lastaaminen......................... 49 Etuistuimet....................................... 49 Pääntuet.......................................... 50 Etuistuinten lämmitys............................. 50 Takaistuimet...................................... 51 Polkimet.......................................... 54 Tavaratila......................................... 54 Tavaratilan säädettävä välipohja................... 57 Tavaratilan pyöräteline............................ 59 Kattoteline........................................ 60 Mukiteline edessä................................. 61 Mukiteline takana................................. 61 Pysäköintilapun pidike............................. 61 Tuhkakuppi....................................... 62 Savukkeensytytin ja pistorasia..................... 62 Tavaralokerot..................................... 63 Lämmitys ja ilmastointilaite....................... 67 Johdanto.......................................... 67 Ilmasuuttimet..................................... 68 Lämmitys......................................... 68 Ilmastointilaite (käsisäätöinen ilmastointilaite)...... 70 Climatronic (automaattisäätöinen ilmastointilaite)... 72 Liikkeellelähtö ja ajaminen........................ 75 Ohjauspyörän asennon säätäminen................. 75 Virtalukko......................................... 75 Moottorin käynnistäminen......................... 76 Moottorin sammuttaminen......................... 77 Vaihtaminen (käsivaihteisto)....................... 78 Polkimet.......................................... 78 Seisontajarru...................................... 78 Peruutustutka..................................... 79 Vakionopeudensäädin (GRA)....................... 80 START-STOP.................................... 81 Automaattivaihteisto.............................. 84 Automaattivaihteisto.............................. 84 Kommunikointi..................................... 89 Monitoimiohjauspyörä............................. 89 Universal GSM II -puhelinvalmius................... 90 Puheohjaus....................................... 94 Musiikin toisto ja Bluetooth....................... 95 AUX-IN- ja MDI-liitännät........................... 96 Käyttö........................................... 97 Passiivinen turvallisuus........................... 97 Perusasiat........................................ 97 Oikea istuma-asento............................... 98 Turvavyöt.......................................... 101 Miksi turvavyöt tarvitaan?.......................... 101 Keulakolarin fysikaalinen periaate.................. 101 Tärkeitä turvallisuusohjeita turvavöiden käyttöön... 102 Miten turvavyöt kiinnitetään oikein?................ 103 Turvavyönkiristin.................................. 104 Turvatyynyjärjestelmä............................. 106 Turvatyynyjärjestelmän esittely.................... 106 Etuturvatyynyt.................................... 107 Sivuturvatyynyt................................... 109 Yläturvaverhot.................................... 110 Turvatyynyjen kytkeminen pois toiminnasta......... 112 Lasten turvallinen kuljettaminen................. 114 Tärkeitä tietoja lapsia kuljettaville!................. 114 Lastenistuin....................................... 116 Lastenistuimen kiinnitys ISOFIX -järjestelmällä..... 119 Lastenistuimen kiinnitys Top Tether -järjestelmällä. 120 Ajovihjeitä..................................... 121 Älykästä tekniikkaa................................ 121 Elektroninen ajonvakautusohjelma (ESP)............ 121 Jarruttaminen..................................... 123 Jarrutehostin...................................... 124 Lukkiutumaton jarrujärjestelmä (ABS)............... 124 Hätäjarrutustehostus.............................. 124 Mäkilähtöapu..................................... 125 Sähköhydraulinen ohjaustehostin.................. 125 Rengaspaineiden seuranta......................... 125 Hiukkassuodatin (dieselmoottori)................... 126 Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Praktik-versio Tekniset tiedot
4 Sisällysluettelo Ajaminen ja ympäristö............................. 128 Ensimmäiset 1 500 kilometriä ja sen jälkeen......... 128 Katalysaattori..................................... 128 Taloudellinen ja ympäristöystävällinen ajaminen.... 129 Ympäristöystävällisyys............................. 132 Ajaminen ulkomailla............................... 133 Auton vaurioiden välttäminen...................... 133 Vedessä ajaminen................................. 133 Perävaunun vetäminen........................... 135 Perävaunun vetäminen............................ 135 Käyttövihjeitä................................ 137 Auton hoito ja auton puhdistaminen............. 137 Yleistä............................................ 137 Auton hoitaminen ulkona.......................... 137 Auton sisäpuolen hoitaminen...................... 141 Polttoneste........................................ 143 Bensiini........................................... 143 Diesel............................................. 144 Tankkaaminen.................................... 144 Tarkastaminen ja täyttäminen.................... 146 Moottoritila....................................... 146 Moottoriöljy....................................... 148 Jäähdytysjärjestelmä............................... 149 Jarruneste......................................... 151 Akku.............................................. 152 Lasinpesulaite..................................... 155 Pyörät ja renkaat.................................. 157 Pyörät............................................ 157 Lisävarusteet, muutokset ja varaosat............ 162 Yleistä............................................ 162 Ongelmatilanteet.......................... 163 Ongelmatilanteet.................................. 163 Ensiapulaukku ja varoituskolmio.................... 163 Sammutin......................................... 163 Auton työkalut.................................... 163 Varapyörä......................................... 164 Pyöränvaihto...................................... 164 Renkaankorjaussarja.............................. 168 Käynnistysapu..................................... 170 Auton hinaaminen................................. 172 Varokkeet ja lamput............................... 174 Sähköjärjestelmän varokkeet....................... 174 Lamput........................................... 178 Praktik-versio............................... 184 Praktik-versio...................................... 184 Sisätilojen valaistus takana........................ 184 Kiinnityssilmukat.................................. 184 Etuistuimien takana oleva säädettävä turvaseinä.... 184 Tavaratilan välipohjan kiinnitys..................... 184 Turvaseinän säätö................................. 185 Tavaratilan takaoven lukon avaus - varatoiminto.... 185 Tekniset tiedot.............................. 186 Tekniset tiedot.................................... 186 Yleisiä ohjeita..................................... 186 Käytetyt lyhennykset.............................. 186 Suorituskyky...................................... 186 Paino............................................. 186 Auton tunnistetiedot.............................. 187 Polttoaineen kulutus ECE-määräysten ja EUdirektiivien mukaisesti............................. 187 Mitat.............................................. 188 Moottoriöljyn luokitukset.......................... 189 Moottori 1,2 l/51 kw - EU5/EU2 DDK................. 190 Moottori 1,2 l/63 kw TSI - EU5...................... 191 Moottori 1,2 l/77 kw TSI - EU5...................... 192 Moottori 1,4 l/63 kw - EU5.......................... 193 Moottori 1,6 l/77 kw - EU4/EU2 DDK................ 194 Moottori 1,2 l/55 kw TDI CR - EU5................... 195 Moottori 1,6 l/66 kw TDI CR DPF - EU5.............. 196 Moottori 1,6 l/77 kw TDI CR DPF - EU5.............. 197 Aakkosellinen hakemisto.............. 198
Sisällysluettelo 5 Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Praktik-versio Tekniset tiedot
6 Tämän käyttöohjekirjan rakenne (selitykset) Tämän käyttöohjekirjan rakenne (selitykset) Tämä käyttöohjekirja on laadittu siten, että tarvittavien informaatioiden löytyminen ja hyödyntäminen olisi helppoa. Otsikko-, sisältö- ja avainsanakuvaus Käsikirjassa on lukuja, joissa on lyhyitä kappaleita. Kyseisen luvun nimi on toistettu sivun oikealla puolella alhaalla. Otsikoiden mukaan järjestetty sisällysluettelo sekä hakemisto käyttöohjekirjan lopussa auttavat löytämään toivotun informaation. Luvut Useimmat kappaleet koskevat kaikkia automalleja. Koska varusteluvaihtoehdot saattavat ollakin hyvin moninaisia, ei voida välttää sitä, että huolimatta lukujen jaottelusta mainitaan satunnaisesti myös varusteita, joita autossasi ei ole. Pikainformaatio ja johdanto Jokaisella kappaleella on otsikko. Sen jälkeen seuraa lyhyt informaatio (suurikokoisella kursiivilla), joka kertoo, mitä tässä kappaleessa käsitellään. Kuvan jälkeen seuraa useimmiten johdanto (suhteellisen suurin kirjaimin), joka kuvaa tarvittavat toimenpiteet). Toteutettavat työvaiheet on merkitty ajatusviivalla. Suunnat Kaikki suunnat, kuten vasen, oikea, edessä, ja takana on annettu auton ajosuunnassa. Merkkien selitys Luku päättyy. Luku jatkuu seuraavalla sivulla. Ohjeet Kaikki neljä ohjetyyppiä, joita tekstissä on käytetty, on aina esitetty kunkin kappaleen lopussa. Tärkeimmät ohjeet ovat tunnistettavissa -otsikosta. Nämä ohjeet varoittavat vakavasta onnettomuus- tai vahinkovaarasta. Tekstistä löytyy usein kaksoisnuoli, jota seuraa pieni varoitusmerkki. Tämä symboli näkyy -ohjeen yhteydessä luvun lopussa ja se on ehdottomasti huomioitava. VAROITUS Varoitus -ohje muistuttaa mahdollisista vahingoista autolle (esim. vaihteistovauriosta) tai huomauttaa yleisestä onnettomuusvaarasta. Ympäristöohje Ympäristö-ohje muistuttaa ympäristön suojelusta. Täältä löytyvät mm. ohjeet polttonesteen kulutuksen vähentämiseen. Tavallinen Ohje muistuttaa yleisesti tärkeistä informaatioista.
Tämän käyttöohjekirjan rakenne (selitykset) 7 Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Praktik-versio Tekniset tiedot
8 Ohjaamo Kuva 1 Ohjaamo
Ohjaamo 9 Käyttö Ohjaamo Näkymä Yleiskuvasta näet nopeasti auton mittarit ja hallintalaitteet. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 Sähkötoimiset ikkunannostimet....................................... 36 Sähköisen ulkopeilin säädin............................................ 48 Ilmasuuttimet........................................................... 68 Monitoimikatkaisimen vipu: Suuntavalot, kaukovalot ja seisontavalot, valomerkki............. 43 Vakionopeudensäädin............................................... 80 Ohjauspyörä jossa on: äänitorvi kuljettajan turvatyyny............................................... 107 ja radion, radionavigaattorin ja puhelimen käyttönäppäimet..... 89 Mittaristo: mittarit ja merkkivalot...................................... 10 Monitoimikatkaisimen vipu: Monitoiminäyttö..................................................... 13 Tuulilasinpyyhkimien ja -pesimen katkaisin........................ 46 Takalasinlämmityksen katkaisin....................................... 45 ASR-järjestelmän katkaisin............................................ 121 Ilmasuuttimet........................................................... 68 Hälytysvilkkujen katkaisin.............................................. 42 Etumatkustajan turvatyynyn katkaisimen merkkivalo................ 112 Varustuksen mukaan: Lämmityslaitteen käyttö............................................ 68 Ilmastointilaitteen käyttö........................................... 70 Climatronic-järjestelmän käyttö.................................... 72 Tavaralokerot etumatkustajan puolella............................... 63 Etumatkustajan turvatyyny............................................ 107 Etumatkustajan turvatyynyn katkaisin................................ 112 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 Katkaisin varustuksen mukaan: Tavaratilan kannen vapautus....................................... 32 Sisätilojen valvonta.................................................. 35 Varokerasia kojelaudassa.............................................. 174 Valokatkaisin ja valojen suuntauksen säätö.......................... 39, 42 Konepellin avausvipu................................................... 146 Ohjauspyörän säätövipu............................................... 75 Virtalukko............................................................... 75 Varustuksen mukaan: Radio Radio, navigointijärjestelmä Kuljettajan istuinlämmityksen keinukatkaisin........................ 50 Keskuslukituskatkaisin................................................. 31 Varustuksen mukaan: Vaihdetanko (käsivaihteisto)........................................ 78 Vaihteenvalitsin (automaattivaihteisto)............................ 85 Etumatkustajan istuinlämmityksen keinukatkaisin................... 50 Varustuksen mukaan: Tuhkakuppi.......................................................... 62 Tavaralokero......................................................... 64 MDI...................................................................... 96 Tehdasasennettua radiota ja navigaattoria varten on erilliset käyttöohjeet. Oikeanpuoleisella ohjauksella varustetuissa autoissa hallintalaitteiden järjestys poikkeaa kuvatusta järjestyksestä osittain Kuva 1. Symbolit vastaavat kuitenkin yksittäisiä laitteita. Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Praktik-versio Tekniset tiedot
10 Mittarit ja merkkivalot Mittarit ja merkkivalot Yleisiä ohjeita Kiinnitä ensisijaisesti huomio liikennetapahtumiin! Auton kuljettaja on vastuussa liikenneturvallisuudesta. Älä koskaan käytä mittariston hallintalaitteita ajamisen aikana vaan aina auton ollessa paikallaan! Mittariston yleiskuva Kuva 2 Mittaristo 1 2 Käyntinopeusmittari Sivu 11 Näyttö kokonaisajomatkan näyttö Sivu 12 huollonilmaisin Sivu 12 digitaalikello Sivu 13 monitoiminäytöllä Sivu 13 informaationäytöllä Sivu 17 3 4 Nopeusmittari Sivu 11 Jäähdytysnesteen lämpömittari Sivu 11
Mittarit ja merkkivalot 11 5 6 7 Näyttötilan näppäin: asetus tunnit/minuutit Toisen nopeusnäytön aktivointi tai aktivoinnin poisto: mph tai km/h Huoltoväli - jäljellä olevien päivien ja kilometri- tai mailimäärän näyttö seuraavaan huoltoon/nollaus 1) Näppäin: osamatkamittarin nollaus Huollonilmaisimen nollaus asetus tunnit/minuutit näyttötilan aktivointi/aktivoinnin poisto Polttonestemittari Sivu 11 Käyntinopeusmittari Käyntinopeusmittarin asteikon 1 Kuva 2 punaisella alueella moottorin ohjausyksikkö alkaa rajoittaa moottorin käyntinopeutta. Moottorin ohjausyksikkö rajoittaa kierrosluvun turvalliselle alueelle. Vaihda suuremmalle vaihteelle tai siirrä automaattivaihteiston vaihteenvalitsin kohtaan D, ennen kuin moottorin käyntinopeus saavuttaa punaisen alueen. Älä käytä moottoria korkealla käyntinopeudella totutusajovaiheessa äläkä moottorin ollessa kylmä Sivu 128. Ympäristöohje Kun vaihdat suuremmalle vaihteelle sopivaan aikaan, säästät polttoainetta, suojelet ympäristöä, vähennät moottorin melua, säästät moottoria ja pidennät sen käyttöikää. Nopeusmittari Jäähdytysnesteen lämpömittari Jäähdytysnesteen lämpömittari 4 Kuva 2 toimii vain virran ollessa kytkettynä. Välttääksesi moottorivaurion huomioi seuraavat lämpötilaohjeet: Kylmä alue Jos osoitin on asteikon vasemmalla alueella, moottori ei ole vielä saavuttanut normaalia käyntilämpötilaansa. Vältä moottorin suuria käyntinopeuksia ja moottorin voimakasta kuormittamista. Käyttöalue Moottori on saavuttanut käyttölämpötilansa, kun osoitin on siirtynyt asteikon keskialueelle. Suurella moottorin kuormituksella ja korkean ulkolämpötilan vallitessa osoitin voi vielä siirtyä hieman oikealle. Tämä on normaalia, jos mittariston merkkivalo ei pala. Jos mittaristossa vilkkuu symboli, on joko jäähdytysnesteen lämpötila liian korkea tai jäähdytysnesteen taso liian matala. Ota huomioon seuraavat vihjeet Sivu 23, Jäähdytysnesteen lämpötila/jäähdytysnestetaso. Muista varoitus Sivu 146, Työskentely moottoritilassa, ennen konepellin avaamista ja jäähdytysnesteen tarkistusta. VAROITUS Lisävalot ja muut rakennelmat jäähdyttimen säleikön edessä huonontavat jäähdytysnesteen jäähdyttävää vaikutusta. Ulkolämpötilan ja moottorin kuormituksen ollessa korkea on olemassa moottorin ylikuumenemisen vaara! Polttoainemittari Varoitus nopeuden ylityksestä Kun 120 km/h nopeus ylitetään, kuuluu varoitusääni. Kun nopeus laskee tämän nopeusrajan alapuolelle, varoitusääni lakkaa kuulumasta. Polttoainemittari 7 Kuva 2 toimii vain virran ollessa kytkettynä. Polttoainesäiliön tilavuus on noin 55 litraa. Kun osoitin on varasäiliön kohdalla, mittaristossa palaa merkkivalo. Silloin on vielä noin 7 litraa polttonestettä jäljellä. Tämä symboli muistuttaa siitä, että auto täytyy tankata. Informaationäytössä näytetään: 1) Koskee maita, joissa on käytössä brittiläiset mittayksiköt. Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Praktik-versio Tekniset tiedot
12 Mittarit ja merkkivalot Please refuel. (Tankkaa!) Lisäksi kuuluu merkkiääni. Joidenkin mallien mittaristossa näytetään polttoaineen loppumisen merkkivalo. Huoltovälin näyttö VAROITUS Älä aja koskaan polttonestesäiliötä täysin tyhjäksi! Moottori saattaa käydä epätasaisesti, kun polttoaineensyöttö on epäsäännöllistä. Palamatonta polttonestettä voi joutua pakoputkistoon ja vahingoittaa katalysaattoria. Matkamittari Matkamittari on näytön alaosassa. Kuljettu matka näytetään kilometreinä (km). Joissakin maissa käytetään mittayksikkönä maileja. Nollausnuppi Nollaa osamatkamittari painamalla nollausnuppia 6 Kuva 2 n. 1 s. Osamatkamittari (trippimittari) Osamatkamittari näyttää ajetun matkan, joka on ajettu osamatkamittarin edellisestä nollauksesta - 100 metrin tai 1/10-mailin tarkkuudella. Matkamittari Matkamittari näyttää autolla ajetun kokonaismatkan kilometreinä. Vikanäyttö Jos mittaristossa on vika, näytössä on jatkuvasti Error. Korjauta vika mahdollisimman pian valtuutetulla korjaamolla. Älä käytä turvallisuutesi takia osamatkamittarin nollausnuppia ajon aikana! Jos aktivoidaan informaationäytöllä varustetun auton toinen tapa näyttää ajonopeus (mph tai km/h), lukema näytetään kokonaismatkamittarin lukeman paikalla. Näytön ulkonäkö voi olla erilainen auton varustuksen mukaan. Huollonilmaisimen näyttö Kuva 3 Huollonilmaisimen näyttö: Vihje Ennen määräaikaishuollon kilometrimäärän täyttymistä näytetään sytytysvirran kytkemisen jälkeen avainsymboli ja jäljellä olevien kilometrien määrä Kuva 3. Samalla näytetään myös seuraavaan huoltoon jäljellä olevien päivien lukumäärä. Informaationäytössä näytetään: Service in... km or... days. (Huoltoon jäljellä... km tai... päivää) Kilometrimäärä ja vastaavasti päivien määrä seuraavan huoltoon muuttuu 100 km portain ja vastaavasti päivittäin. Kun määräaikaishuollon ajankohta on saavutettu, syttyy näyttöön vilkkuva avainsymboli 20 sekunniksi ja teksti Service. Informaationäytössä näytetään: Service now! (Huolto nyt!) Ilmoitus matkasta ja päivistä seuraavaan määräaikaishuoltoon Painiketta 5 painamalla näet huoltoon jäljellä olevien päivien lukumäärän ja kilometrimäärän Sivu 10. Näyttöön tulee 10 sekunniksi avainsymboli ja jäljellä olevat kilometrit. Samalla näytetään myös seuraavaan huoltoon jäljellä olevien päivien lukumäärä. Informaationäytöllä varustetuissa autoissa tämä näyttö kutsutaan valikolla Settings (asetukset) Sivu 18. Informaationäyttöä näkyy 10 sekunnin ajan: Service in... km or... days. (Huoltoon jäljellä... km tai... päivää)
Mittarit ja merkkivalot 13 Huollonilmaisimen nollaus Määräaikaishuollon ilmoituksen voi nollata vasta, kun huoltoilmoitus tai vähintään yksi ennakkovaroitus on tullut mittariston näytölle. Suosittelemme, että annat kuittauksen merkkihuollon tehtäväksi. Merkkihuolto: nollaa näytön muistin, kun vastaava huoltotyö on tehty; tekee merkinnän huoltovihkoon; liimaa kojelaudan päätyyn kuljettajan puolelle tarran, johon on merkitty seuraavan huollon ajankohta. Huoltovälien näytöt voit säätää uudelleen palautusnupista 6 Sivu 10 seuraavasti: Informaationäytöllä varustetuissa autoissa tämä näyttö kutsutaan valikolla Settings (asetukset) Sivu 18. Turvallisuussyistä kellonaikaa ei saa säätää ajon aikana, vaan ainoastaan auton ollessa paikallaan! Vaihtamissuositus VAROITUS Suosittelemme, että huollonilmaisimen näyttöä ei nollata itse, koska se voi aiheuttaa huollonilmaisimen näytön virheellisen säädön ja siitä aiheutuvia häiriöitä autoon. Älä nollaa näyttöä kesken huoltovälin, sillä seurauksena on väärä näyttölukema. Kun akku irrotetaan, huollonilmaisimen arvot pysyvät muistissa. Jos mittaristo vaihdetaan korjaustyön yhteydessä, huollonilmaisimen näyttöön onasetettava oikeat lukemat. Tämän työn tekee Škoda -huolto. Joustavan huoltovälin (QG1) näytön nollauksen jälkeen tiedot näkyvät samalla tavalla kuin kiinteän huoltovälin (QG2) autoissa. Siksi suositamme, että annat vain ŠKODA-huollon nollata huoltovälin näytön. Huolto tekee sen järjestelmätesterillä. Katso huoltovihosta lisätietoja huoltoväleistä. Digitaalikello Säädä kellonaika näppäimillä 5 ja 6 Kuva 2. Valitse näppäimellä 5 näyttö, minkä haluat muuttaa. Tee muutos näppäimellä 6. Jos autossa on informaationäyttö, voit säätää kellon valikossa Time (kellonaika) Sivu 18. Mittaristossa näkyy kytkettynä oleva vaihde A Kuva 4. Kuva 4 Vaihtamissuositus Näyttöön tulee vaihtamissuositus, jolla polttoaineen kulutus voidaan saada mahdollisimman pieneksi. Jos ohjausyksikkö on laskenut, että kannattaisi vaihtaa, näyttöön tulee nuoli B. Nuoli osoittaa ylös- tai alaspäin. Näin suositellaan vaihtamaan joko suuremmalle tai pienemmälle vaihteelle. Samalla näytetään kytkettynä olevan vaihteen A sijasta suositeltu vaihde. Monitoiminäyttö (ajotietokone) Johdanto Monitoiminäyttö on auton varustetason mukaan varustettu näytöllä Kuva 5 tai informaationäytöllä Sivu 17. Monitoiminäyttö antaa joukon hyödyllisiä informaatioita: Ulkolämpötila Sivu 15 Ajoaika Sivu 15 Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Praktik-versio Tekniset tiedot
14 Mittarit ja merkkivalot Hetkellinen polttonesteenkulutus Sivu 15 Keskikulutus Sivu 15 Toimintasäde Sivu 15 Ajomatka Sivu 16 Keskinopeus Sivu 16 Ajonopeus Sivu 16 Öljyn lämpötila Sivu 16 Varoitus nopeuden ylityksestä Sivu 16 Jos autossa on informaationäyttö, voit säätää joidenkin tietojen näytön pois päältä. Tiettyjen maitten varustuksessa näyttö on englantilaisen mittajärjestelmän mukainen. Jos aktivoit toisen nopeusnäytön (mailit), ajonopeutta ei näytetä lukemana km/h. Tallennus Osamatkamuisti (muistialue 1) Osamatkamuisti kerää virran kytkemisestä virran katkaisuun seuraavat tiedot: ajoaika, ajomatka ja kulutettu polttonestemäärä. Jos ajamista jatketaan 2 tunnin kuluessa virran katkaisun jälkeen, otetaan uudet arvot mukaan voimassaolevan ajoinformaation laskentaan. Jos pysäytys kestää yli kahden tunnin ajan, muisti tyhjenee automaattisesti. Kokonaismatkamuisti (muistialue 2) Kokonaismatkamuisti kerää ajotiedot mistä tahansa määrästä yksittäisiä ajomatkoja yhteensä 19 tunnin ja 59 minuutin ajoaikaan tai 1 999 km ajomatkaan asti. Informaationäytöllä varustetuissa autoissa ajotiedot kerätään 99 tuntiin ja 59 minuuttiin tai 9 999 ajokilometriin saakka. Kun jompi kumpi mainituista arvoista ylittyy, muisti tyhjenee ja laskenta alkaa uudelleen. Sitä vastoin kokonaismatkamuisti ei tyhjene 2 tunnin pysäytyksen jälkeen kuten osamatkamuisti. Jos akun kytkentä irrotetaan, kaikki muistialueisiin 1 ja 2 tallennetut tiedot katoavat. Käyttö Kuva 5 Monitoiminäyttö Ajotietokone on varustettu kahdella automaattisesti toimivalla muistialueella. Näyttöalueen keskellä näytetään valittu muisti Kuva 5. Osamatkamuistin arvo (muistialue 1) näytetään, kun näyttöön ilmestyy 1. Jos siihen ilmestyy 2, näytetään kokonaismatkamuistin (muistialue 2) tieto. Muistialueen vaihto tehdään lasinpyyhkimen vivun näppäimellä B Kuva 6. Kuva 6 Monitoiminäyttö: Hallintapaneeli Keinukatkaisin A ja näppäin B ovat lasinpyyhkimien katkaisimen varressa Kuva 6. Muistialueen valitseminen Valitse muistialue painamalla lyhyesti lasinpyyhkimen vivun näppäintä B.
Mittarit ja merkkivalot 15 Toimintojen valinta Paina keinukytkintä A ylös- tai alaspäin yli 0,5 s. Näin voit selata monitoiminäytön eri toimintoja. Toimintojen nollaus Valitse haluttu muistialue. Paina nuppia B yli 1 sekunnin ajan. Valitun muistialueen seuraavat tiedot voidaan katkaisimella B nollata: keskikulutus; ajomatka; keskinopeus; Ajoaika. Ajotietokonetta voidaan käyttää vain virran ollessa kytkettynä. Kun virta kytketään, näyttöön tulee se toiminto, joka oli viimeksi valittuna ennen virran katkaisua. Ulkolämpötila Ulkolämpötila näytetään näytössä, kun virta on kytkettynä. Jos ulkolämpötila laskee alle +4 C, lukeman eteen tulee lumihiutalesymboli (varoittaa liukkaudesta). Lumihiutale vilkkuu 10 s ja jää sen jälkeen näyttöön ulkolämpötilan lukeman eteen. Samalla kuuluu merkkiääni. Lasinpyyhkimen vivussa olevan keinukatkaisimen A Kuva 6 painamisen jälkeen näytetään toiminto, joka oli viimeksi valittuna. Älä luota pelkästään ulkolämpömittarin näyttöön, ettei tiellä ole jäätä. Huomaa, että myös ulkolämpötilan ollessa +4 tienoilla voi maan pintaan muodostua jäätä - varoitus jäätymisestä! Ajoaika Näyttöön tulee ajoaika, joka on kulunut muistin edellisestä nollauksesta Sivu 14. Jos haluat laskea ajoajan tietyllä aikavälillä, tyhjennä muisti painamalla katkaisinta B Kuva 6. Molempien muistien suurin näyttöarvo on 19 tuntia ja 59 minuuttia. Informaationäytöllä varustetuissa autoissa näyttöarvo on 99 tuntia ja 59 minuuttia. Kun tämä aika ylitetään, alkaa näyttö taas nollasta. Hetkellinen polttonesteenkulutus Näytössä näytetään hetkellinen kulutus l/100 km. Tämän näytön avulla voit sovittaa ajotapasi haluttuun polttonesteenkulutukseen. Auton ollessa paikallaan tai hitaasti ajettaessa näytetään polttonesteenkulutus litroina tunnissa. Ajon aikana näytetty arvo päivitetään 0,5 sekunnin välein. Keskikulutus Näytössä näytetään keskikulutus l/100 km muistin edellisen tyhjennyksen jälkeen Sivu 14. Tämän näytön avulla voit sovittaa ajotapasi haluttuun polttonesteenkulutukseen. Jos haluat mitata tietyn aikavälin keskikulutuksen, muisti on nollattava lasinpyyhkimen vivun näppäimellä B Kuva 6 uutta mittausta varten. Tyhjennyksen jälkeen ilmestyy näyttöön noin ensimmäisten 300 metrin matkalla viivoja. Ajon aikana näytetty arvo päivitetään 5 sekunnin välein. Kulutettua polttonestemäärää ei näytetä. Polttonesteen riittävyys Näytössä näytetään toimintasäde kilometreinä. Se ilmoittaa auton jäljellä olevan ajomatkan nykyisellä polttonestemäärällä ja samalla ajotavalla. Toimintasäde näytetään 10 km:n portain. Kun merkkivalo on syttynyt, näytetään varapolttoaineen käyttö 5 km välein. Toimintasäde lasketaan polttonesteenkulutuksen perusteella edellisten 50 kilometrin matkalta. Kun ajat säästeliäämmin, toimintasäde kasvaa. Jos muisti nollataan (akun irtikytkennän yhteydessä), lasketaan toimintasäteeksi 10 l/100 km; sen jälkeen arvo sovitetaan ajotyylin mukaiseksi. Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Praktik-versio Tekniset tiedot
16 Mittarit ja merkkivalot Ajomatka Näyttöön tulee ajomatka muistin edellisen tyhjennyksen jälkeen Sivu 14. Jos haluat laskea ajomatkan tietystä ajankohdasta, tyhjennä muisti siitä hetkestä painamalla lasinpyyhkimen näppäintä B Kuva 6. Kummankin muistin suurin näyttö on 1 999 km tai 9 999 km autoissa, joissa on informaationäyttö. Kun tämä aika ylitetään, alkaa näyttö taas nollasta. Keskinopeus Näytössä näytetään keskinopeus km/h viimeisimmän muistin tyhjennyksen jälkeen Sivu 14. Jos haluat tietää keskinopeuden tietyllä aikavälillä, muisti täytyy tyhjentää uuden mittauksen aloittamista varten painamalla lasinpyyhkimen vivun näppäintä B Kuva 6. Tyhjennyksen jälkeen ilmestyy näyttöön ensimmäisten 100 metrin matkalla viivoja. Ajon aikana näytetty arvo päivitetään 5 sekunnin välein. Ajonopeus Näytössä on nopeusmittarin 3 ilmoittama todellinen ajonopeus Kuva 2. Öljyn lämpötila Kun öljyn lämpötila on alle 50 C tai öljyn lämpötilan mittauksessa on virhe, näytetään lämpötilan sijasta kolme viivaa. Varoitus nopeuden ylityksestä Tämä toiminto mahdollistaa nopeusrajoituksen asettamisen ja ilmoittaa sen ylittämisestä. Nopeusrajoituksen asettaminen auton ollessa paikallaan Valitse painikkeen A Kuva 6 avulla valikko Varoitus nopeuden ylityksestä. Nopeusrajoituksen säätömähdollisuus aktivoidaan painamalla painiketta B (arvo vilkkuu). Aseta haluamasi nopeusrajoitus painikkeella A, esim. 50 km/h. Vahvista asetettu nopeusrajoitus painikkeella B tai odota noin 5 sekuntia, kunnes asetus tallentuu automaattisesti muistiin (arvo lakkaa vilkkumasta). Nopeusrajoitus voidaan tällä tavalla säätää 5 km/h välein. Nopeusrajoituksen asettaminen auton ollessa liikkeessä Valitse painikkeen A avulla valikko Varoitus nopeuden ylityksestä. Aja haluttua nopeutta, esim. 50 km/h. Kun painat painiketta B, sen hetkinen ajonopeus tallentuu nopeusrajoitukseksi (arvo vilkkuu). Jos haluat muuttaa asetettua nopeusrajoitusta, voit tehdä sen 5 km/h välein (esim. vastaanotettu nopeus 47 km/h suurenee arvoon 50 km/h tai pienenee arvoon 45 km/h). Vahvista asetettu nopeusrajoitus painamalla uudelleen painiketta B tai odota noin 5 sekuntia, kunnes asetus tallentuu automaattisesti muistiin (arvo lakkaa vilkkumasta). Nopeusrajoituksen muuttaminen tai poistaminen Valitse painikkeen A avulla valikko Varoitus nopeuden ylityksestä. Poista nopeusrajoitus painikkeella B. Jos painat uudelleen painiketta B, nopeusrajoituksen muutosmahdollisuus aktivoituu. Jos ylität asetetun nopeusrajoituksen, siitä varoitetaan äänimerkin avulla. Näytölle tulee samanaikaisesti Varoitus nopeuden ylityksestä ja asetettu nopeusrajoituksen arvo. Nopeusrajoitus säilyy muistissa auton virran katkaisemisen jälkeenkin. Kiinnitä ensisijaisesti huomio liikennetapahtumiin! Auton kuljettaja on vastuussa liikenneturvallisuudesta.
Mittarit ja merkkivalot 17 MAXI DOT-näyttö (Informaationäyttö) Johdanto Informaationäyttö kertoo mukavalla tavalla auton ajankohtaisen toimintatilan. Lisäksi informaationäyttö välittää (auton varustuksen mukaan) tiedot radiosta, puhelimesta, monitoiminäytöstä, radionavigaattorista, MDI-tuloon liitetystä laitteesta sekä automaattivaihteistosta. Virran ollessa kytkettynä ja ajon aikana autossa tarkastetaan aina tiettyjä toimintoja ja tiloja. Toimintahäiriöt ja vastaavat tarpeelliset korjaustyöt sekä muut informaatiot ilmoitetaan punaisilla symboleilla Sivu 18 ja keltaisilla symboleilla Sivu 18. Joidenkin symbolien merkkivaloon on yhdistetty varoitusääni. Lisäksi näytössä näytetään informaatio- ja varoitustekstejä Sivu 20. Näytössä näytetään seuraavat tiedot (auton varustuksesta riippuen): Päävalikko Sivu 17 Ovien, tavaratilan kannen ja konepellin merkkivalo Sivu 17 Huollonilmaisimen näyttö Sivu 12 Automaattivaihteiston vaihteenvalitsimen asento Sivu 84 Päävalikko Voit valita keinukatkaisimella A valikkokohdan. Valittu informaatio näytetään, kun katkaisinta B painetaan lyhyesti. Voit valita seuraavat toiminnat (auton varustuksen mukaan): MFD (MFA) Sivu 13 Audio Navigation (navigointi) Phone (puhelin) Sivu 90 Vehicle status (auton tila) Sivu 90 Settings (asetukset) Sivu 18 Valikko Audio näytetään vain silloin, kun tehdasasenteinen autoradio on toiminnassa. Valikko Navigation (navigointi) näytetään vain silloin, kun tehdasasenteinen radionavigaattori on toiminnassa. Vahvista informaationäytön varoitukset Sivu 18 lasinpyyhkimen vivun näppäimellä B, jotta pääset päävalikkoon. Vaikka et käytä informaationäyttöä, valikko vaihtuu aina 10 sekunnin välein seuraavaksi korkeammalle tasolle. Tehdasasenteisen autoradion ja radionavigaattorin käyttöä varten on erillinen ohjekirja, joka toimitetaan auton asiakirjojen mukana. Avonaisen oven, takaluukun ja konepellin merkkivalo Kuva 7 Informaationäyttö: Hallintapaneeli Ovien, tavaratilan kannen ja konepellin merkkivalo palaa, kun sytytysvirta on kytkettynä ja jokin ovi, tavaratilan kansi tai konepelti on auki. Merkkivalosta näet, mikä ovi tai tavaratilan kansi tai konepelti on auki. Merkkivalo sammuu, kun kaikki ovet, tavaratilan kansi ja konepelti on suljettu. Kun ovi, konepelti tai tavaratilan kansi on auki ja auton nopeus on yli 6 km/h, kuuluu varoitusääni. Aktivoi Main menu (päävalikko) painamalla keinukatkaisinta A Kuva 7 kauemmin kuin 1 sekunnin ajan. Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Praktik-versio Tekniset tiedot
18 Mittarit ja merkkivalot Auto-Check-tarkastus Auton kunto Auto-Check-Control tarkastaa tietyt toiminnat ja auton komponenttien kunnon. Tarkastus tapahtuu jatkuvasti virran ollessa kytkettynä sekä auton ollessa paikallaan että ajon aikana. Toimintahäiriö, kiireellisestii tarvittavat korjaukset, huollot ja muut ilmoitukset näytetään mittariston näytössä. Nämä näytöt on jaettu tärkeysjärjestyksen mukaan punaisiin ja keltaisiin valosymboleihin. Punaiset symbolit ilmaisevat vaaraa, (tärkeys 1), kun sen sijaan keltaiset ilmaisevat varoitusta (tärkeys 2). Näiden symbolien lisäksi kuljettajalle annetaan ohjeita Sivu 20. Jos valikossa näkyy kohta Vehicle status (auton tila), ainakin yksi häiriöilmoitus on aktiivisena. Kun tämä valikko on valittuna, näytetään ensimmäinen häiriöilmoituksista. Jos häiriöilmoituksia on useita, näyttöön tulee esim. ilmoitus 1/3. Se tarkoittaa, että nyt näytetään ensimmäinen kolmesta ilmoituksesta. Symbolit syttyvät peräkkäin 5 s välein. Tarkista häiriöilmoitus mahdollisimman pian. Niin kauan kuin toimintahäiriöitä ei korjata, symbolit näytetään yhä uudelleen. Ensimmäisen näytön jälkeen symbolit näytetään ilman ohjetta kuljettajalle. Jos häiriö tulee esiin, symbolin näytön ja tekstin lisäksi kuuluu myös merkkiääni: Tärkeysaste 1 - kolme varoitusääntä Tärkeysaste 2 - yksi varoitusääni Punainen symboli Punainen symboli merkitsee vaaraa. Pysäytä auto. Sammuta moottori. Tarkasta näytetty toiminta. Kutsu hätätilassa ammattiapua. Punaisten symbolien merkitys: Moottorin öljynpaine alhainen Sivu 23 DSG-automaattivaihteiston kytkimen ylikuumeneminen Kun punainen symboli ilmestyy, kuuluu kolme varoitusääntä peräkkäin. Keltainen symboli Keltainen symboli merkitsee varoitusta. Tarkista vastaava toiminta mahdollisimman pian. Keltaisten symbolien merkitys: Tarkasta moottoriöljytaso, moottoriöljyn anturi viallinen Kun keltainen symboli ilmestyy, kuuluu yksi varoitusääni. Sivu 84 Sivu 23 Mikäli ilmenee useampia toisen tärkeysasteen toimintahäiriötä, näytetään symbolit peräkkäin 5 sekunnin välein. Set-up Informaationäytön avulla voit itse muuttaa tiettyjä asetuksia. Voimassa oleva asetus näytetään informaationäytössä vastaavassa valikossa ylhäällä viivan alapuolella. Voit valita seuraavat toiminnat (auton varustuksen mukaan): Language (kieli) MFD-data (MFA-tiedot) Time (Kellonaika) Winter tyres (Talvirenkaat) Units (Yksiköt) Alt. speed dis. (toinen nopeuden näyttötapa) Service Interval (Huoltoväli) Factory setting (tehdasasetukset) Back (takaisin) Valinnalla Back (takaisin) pääset valikossa yhtä tasoa ylemmäksi.
Mittarit ja merkkivalot 19 Kieli Tässä voit valita kielen, jolla varoitus- ja informaatioilmoitukset annetaan. MFA:n näytöt Tässä voit kytkeä joitakin monitoiminäytön näyttöjä päälle/pois. Kellonaika Tässä voi valita kellonajan, näytön muodon (12 tai 24 tunnin näyttö) ja tehdä kesätai normaaliajan valinnan. Talvirenkaat Tässä voit valita nopeuden, jolloin merkkiäänen pitää kuulua. Voit käyttää toimintoa esimerkiksi silloin, kun käytät talvirenkaita, joiden huippunopeus on pienempi kuin auton huippunopeus. Kun tämä nopeus ylitetään, informaationäytössä näytetään: Snow tyres max. speed... km/h (talvirenkaiden enimmäisnopeus... km/h) Yksiköt Tässä voit valita yksiköt lämpötilaa, kulutusta ja ajettua matkaa varten. Toinen ajonopeuden näyttö Tässä voit ottaa käyttöön toisen ajonopeuden näyttötavan (mph tai km/h) 1). Huolto Tässä voit ottaa näyttöön seuraavaan huoltoon vielä jäljellä olevat kilometrit ja päivät ja nollata huollonilmaisimen. Tehdasasetus. Sen jälkeen, kun on valittu valikko Factory setting (tehdassäätö) käyttöön tulee taas tehdassäätö. 1) Koskee maita, joissa on käytössä brittiläiset mittayksiköt. Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Praktik-versio Tekniset tiedot
20 Mittarit ja merkkivalot Merkkivalot Yleistä Varoitusvalot ilmaisevat tiettyjen toimintojen häiriöitä. Suuntavalot (vasemmalle) Sivu 21 Suuntavalot (oikealle) Sivu 21 Kaukovalo Sivu 21 Ajovalot Sivu 21 Takasumuvalo Sivu 21 Polttimo sammunut Sivu 22 Lataus Sivu 22 Kuva 8 Mittariston merkkivalot Sumuvalot Sivu 22 Sähköhydraulinen ohjaustehostin Sivu 22 Moottorielektroniikan tarkastus (bensiinimoottorit) Sivu 22 Hehkutusjärjestelmä (dieselmoottorit) Sivu 22 Jäähdytysnesteen lämpötila/jäähdytysnestetaso Sivu 23 Varapolttoneste Sivu 23
Mittarit ja merkkivalot 21 Moottoriöljy Sivu 23 Ovi auki Sivu 24 Nestetaso lasinpesunestesäiliössä Sivu 24 Pakokaasujen valvontajärjestelmä Sivu 24 Vetoluistonrajoituksen (ASR) kytkeminen pois päältä Sivu 24 Rengaspaineet Sivu 24 Vaihteenvalitsimen salpa Sivu 25 Vetoluistonrajoitus (ASR) Sivu 25 Elektroninen ajonvakautusjärjestelmä (ESP) Sivu 25 Lukkiutumaton jarrujärjestelmä (ABS) Sivu 25 Jarrujärjestelmä Sivu 26 Seisontajarru Sivu 26 Tasanopeudensäädin Sivu 26 Turvatyynyjärjestelmä Sivu 26 Hiukkassuodatin (dieselmoottori) Sivu 27 Turvavyön muistutus Sivu 27 Jos et ota huomioon merkkivalojen palamista ja vastaavia asioita ja varoitusohjeita, seurauksena voi olla vakavia vammoja ihmisille ja vaurioita ajoneuvolle. Auton moottoritila on vaarallinen alue. Kun moottoritilassa työskennellään esimerkiksi tarkastuksia ja kuluvien nesteiden täyttöä varten, voi syntyä loukkaantumisia, palovammoja, onnettomuuksia ja tulipalovahinkoja. Ota ehdottomasti huomioon varoitukset Sivu 146, Työskentely moottoritilassa. Merkkivalojen sijoitus on mallin ja moottorivarustuksen mukainen. Toimintahäiriöt näytetään mittaristossa punaisin symbolein (tärkeysaste 1 - vaara) tai keltaisin symbolein (tärkeysaste 2 - varoitus). Vilkkuvalot Valitun suuntavalon mukaan vilkkuu joko vasen tai oikea merkkivalo. Jos jokin suuntavalo ei toimi, merkkivalo vilkkuu noin kaksinkertaisella nopeudella. Kun varoitusvilkut kytketään, vilkkuvat kaikki suuntavalot ja molemmat merkkivalot. Katso lisätietoja suuntavaloista Sivu 43. Kaukovalot Merkkivalo palaa, kun kaukovalot ovat kytkettyinä tai kun kaukovalomerkinantoa käytetään. Katso lisätietoja kaukovaloista Sivu 43. Lähivalot Merkkivalo palaa, kun lähivalot ovat sytytettyinä Sivu 39. Sumutakavalo Merkkivalo palaa takasumuvalon ollessa kytkettynä Sivu 41. Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Praktik-versio Tekniset tiedot
22 Mittarit ja merkkivalot Polttimo palanut Merkkivalo palaa, jos polttimo on palanut: 2 s sytytysvirran kytkemisen jälkeen, kytkettäessä viallinen polttimo käyttöön. Myös informaationäytössä näytetään teksti, esim: Check front right dipped beam! (tarkista oikea lähivalo) Takavaloissa ja rekisterikilven valossa on useita polttimoja. Merkkivalo syttyy vasta, kun kaikki rekisterikilven tai jarruvalojen (takavaloumpion) polttimot ovat palaneet. Tarkasta siksi säännöllisesti polttimoiden kunto. Generaattori Merkkivalo palaa, kun virta kytketään. Sen täytyy sammua, kun moottori käynnistyy. Jos merkkivalo ei sammu tai jos se syttyy ajon aikana palamaan, aja lähimpään Škoda-huoltoon. Auton akun purkautumisen välttämiseksi on tarpeettomat sähköä kuluttavat laitteet kytkettävä pois toiminnasta. VAROITUS Jos ajon aikana syttyy merkkivalon lisäksi merkkivalo (jäähdytysjärjestelmän häiriö) näyttöön, auto täytyy pysäyttää heti ja moottori sammuttaa moottorivaurion vaara! Sumuvalo Merkkivalo palaa, kun sumuvalot ovat sytytettyinä Sivu 41. Sähköhydraulinen ohjaustehostin Kun virta kytketään, merkkivalo syttyy palamaan muutaman sekunnin ajaksi. Jos merkkivalo jää palamaan virran kytkemisen jälkeen tai palaa ajon aikana, sähköhydraulisessa ohjaustehostimessa on vika. Ohjaustehostin toimii vajaalla teholla tai ei tooimi ollenkaan. Lisäinformaatioita Sivu 125. Jos ohjaustehostin on viallinen, vie auto Škoda-huoltoon. Jos moottorin uuden käynnistyksen ja lyhyen ajon jälkeen keltainen merkkivalo sammuu, korjaamolle ei tarvitse mennä. Jos akunkaapelien kytkentä on irrotettu ja jälleen kytketty, virran kytkemisen jälkeen keltainen merkkivalo palaa. Lyhyen ajomatkan jälkeen merkkivalon pitää sammua. Kun autoa hinataan moottori sammutettuna tai ohjaustehostin viallisena, ohjauksen tehostus ei toimi. Auto on edelleen täysin ohjattavissa. Ohjaamiseen tarvitaan kuitenkin enemmän voimaa. Moottorinohjauselektroniikan tarkastus (bensiinimoottori) Merkkivalo (Electronic Power Control) palaa muutaman sekunnin ajan virtaa kytkettäessä. Jos merkkivalo vilkkuu moottorin käynnistymisen jälkeen tai vilkkuu ajon aikana, moottorinohjausjärjestelmässä on vika. Moottorinohjauksen käyttöön ottaman varaohjelman avulla voidaan ajaa varovaisella ajotavalla lähimpään Škoda-huoltoon. Hehkutusjärjestelmä (dieselmoottori) Kylmässä moottorissa merkkivalo palaa, kun virta kytketään asentoon 2 hehkutusasento Sivu 75. Merkkivalon sammumisen jälkeen moottorin voi käynnistää. Käyttölämpimässä moottorissa tai yli +5 C ulkolämpötilassa hehkutuksen merkkivalo palaa noin 1 sekunnin ajan. Tämä tarkoittaa, että voit käynnistää moottorin heti. Jos merkkivalo ei pala tai palaa jatkuvasti, on hehkutusjärjestelmässä vika; pyydä mahdollisimman pian korjaamon apua. Jos merkkivalo alkaa ajon aikana vilkkua, on moottorinohjausjärjestelmässä vika. Moottorinohjauksen käyttöön ottaman varaohjelman avulla voidaan ajaa varovaisella ajotavalla lähimpään Škoda-huoltoon.
Mittarit ja merkkivalot 23 Jäähdytysnesteen lämpötila/jäähdytysnestetaso Merkkivalo palaa, kunnes moottori on saavuttanut käyntilämpötilan 1). Vältä moottorin suuria käyntinopeuksia ja moottorin voimakasta kuormittamista. Kun virta kytketään, merkkivalo syttyy palamaan muutaman sekunnin ajaksi. Jos merkkivalo palaa tai alkaa vilkkua ajon aikana, jäähdytysnesteen lämpötila on liian korkea tai jäähdytysnestetaso on liian matala. Lisäksi kuuluu merkkiääni. Tässä tapauksessa pysäytä auto ja sammuta moottori, ja tarkista jäähdytysnestetaso ja lisää tarvittaessa jäähdytysnestettä Sivu 150, Jäähdytysnesteen lisääminen. Jos olosuhteiden takia ei ole mahdollista lisätä jäähdytysnestettä, älä jatka matkaa. Sammuta moottori ja pyydä ammattiapua Škoda-huollosta, koska muutoin seurauksena voi olla vakava moottorivaurio. Jos jäähdytysnestetaso on oikealla alueella, lämpötilan nousu voi johtua jäähdyttimen tuulettimen toimintahäiriöstä. Tarkista tuulettimen varoke ja vaihda se tarpeen mukaan uuteen Sivu 177, Akun luona olevat varokkeet (DSG-automaattivaihteisto). Jos merkkivalo ei sammu, vaikka jäähdytysnestetaso ja tuulettimen sulake ovat kuvat kunnossa, älä jatka ajamista. Ota yhteys Škoda-huoltoon avun saamiseksi. Ota huomioon seuraavat vihjeet Sivu 149, Jäähdytysjärjestelmä. Informaationäytössä näytettävä teksti: Check coolant! Owner's manual (Tarkista jäähdytysneste! ohjekirja!) Jos joudut pysähtymään teknisestä syystä, pysäköi auto turvallisen välimatkan päähän ajokaistasta, sammuta moottori ja sytytä varoitusvilkut Sivu 42, Hälytysvilkkujärjestelmän katkaisin. Polttonestesäiliö Merkkivalo syttyy, kun polttoainesäiliössä on alle 7 litraa polttoainetta. Lisäksi kuuluu merkkiääni. Informaationäytössä näytettävä teksti: Please refuel! Range...km (Tankkaa! Toimintasäde...km) Moottoriöljy Merkkivalo vilkkuu punaisena (alhainen öljynpaine) Merkkivalo palaa muutaman sekunnin ajan, kun virta kytketään 2). Jos merkkivalo ei sammu moottorin käynnistymisen jälkeen tai jos se alkaa vilkkua ajon aikana, pysäytä auto ja sammuta moottori. Tarkasta öljytaso ja lisää tarpeen mukaan moottoriöljyä Sivu 148. Lisävaroituksena kuuluu kolme merkkiääntä. Jos olosuhteiden takia moottoriöljyn lisääminen ei ole mahdollista, älä jatka ajamista. Sammuta moottori ja pyydä ammattiapua Škoda-huollosta, koska muutoin seurauksena voi olla vakava moottorivaurio. Jos merkkivalo vilkkuu, älä jatka ajamista, vaikka öljytaso on oikea. Älä käytä moottoria edes tyhjäkäynnillä. Pyydä lähimmältä valtuutetulta korjaamolta apua. Informaationäytössä näytettävä teksti: Oil Pressure Engine off! Owner's manual! (Öljynpaine: moottori pois päältä! ohjekirja!) Merkkivalo palaa keltaisena (öljyä on liian vähän) Jos merkkivalo palaa keltaisena, öljymäärä on todennäköisesti liian pieni. Tarkasta öljytaso mahdollisimman pian ja lisää moottoriöljyä tarvittaessa Sivu 148. Lisävaroituksena kuuluu yksi merkkiääni. Informaationäytössä näytettävä teksti: Check oil level! (Tarkista öljytaso!) 1) Tämä ei koske autoja, joissa on informaationäyttö. 2) Informaationäytöllä varustetuissa autoissa merkkivalo ei pala virran kytkemisen jälkeen, vaan ainoastaan silloin kun on vika tai moottoriöljytaso on liian matala. Käyttö Käyttö Ajovihjeitä Käyttövihjeitä Ongelmatilanteet Praktik-versio Tekniset tiedot
24 Mittarit ja merkkivalot Jos konepeltiä pidetään auki yli 30 sekuntia, merkkivalo sammuu. Jos moottoriöljyä ei lisätä, ilmenee varoitus uudelleen noin 100 km:n ajon jälkeen. Merkkivalo vilkkuu keltaisena (öljytason anturi viallinen) Jos moottoriöljytason anturiin tulee vika, niin virtaa kytkettäessä kuuluu merkkiääni ja merkkivalo vilkkuu useita kertoja. Moottori tulee tarkastuttaa Škoda-huollossa välittömästi. Informaationäytössä näytettävä teksti: Oil sensor Workshop! (Öljytason tunnistin - korjaamo!) Jos joudut pysähtymään teknisestä syystä, pysäköi auto turvallisen välimatkan päähän ajokaistasta, sammuta moottori ja sytytä varoitusvilkut Sivu 42. Punainen öljynpaineen merkkivalo ei ole öljytason näyttö! Siksi öljytaso pitää tarkastaa säännöllisin välein, parhaiten jokaisen tankkauksen jälkeen. Konepellin avaamisessa ja jäähdytysnestetason tarkistuksessa ota huomioon ohje Sivu 146, Työskentely moottoritilassa. Oven avaaminen Merkkivalo palaa, kun yksi tai useampia ovia avataan tai kun takaluukku avataan. Jos ajon aikana aukeaa jokin ovi, syttyy merkkivalo ja kuuluu varoitusääni. Tämä merkkivalo palaa myös virran ollessa katkaistuna. Merkkivalo palaa enintään 5 min. Informaationäytöllä varustetuissa autoissa merkkivalo on korvattu auton symbolilla Sivu 17. Lasinpesulaitteen nestetaso Merkkivalo palaa, kun pesunestetaso on liian matala. Lisää nestettä Sivu 155. Informaationäytössä näytettävä teksti: Top up wash fluid! (lisää pesunestettä) Pakokaasujen valvontajärjestelmä Merkkivalo syttyy palamaan muutamien sekuntien ajaksi, kun virta kytketään. Jos merkkivalo ei sammu moottorin käynnistymisen jälkeen tai palaa ajon aikana, pakokaasujärjestelmässä on vikaa. Moottorinohjauksen käyttöön ottaman varaohjelman avulla voidaan ajaa varovaisella ajotavalla lähimpään Škoda-huoltoon. Luistonestojärjestelmä (ASR) pois päältä Merkkivalo palaa, kun ASR on kytketty pois toiminnasta. Lisätietoja ASR-järjestelmästä Sivu 122. Rengaspaineiden valvonta Merkkivalo syttyy, jos jonkun renkaan paine on laskenut huomattavasti. Vähennä nopeutta ja tarkasta tai korjaa rengaspaineet kaikissa renkaissa mahdollisimman pian Sivu 157. Lisäksi kuuluu merkkiääni. Kun merkkivalo vilkkuu, järjestelmässä on vika. Vie auto Škoda-huoltoon ja pyydä korjaamaan vika. Lisätietoja rengaspaineiden valvontajärjestelmästä Sivu 125. Kun merkkivalo palaa, vähennä heti nopeutta ja vältä voimakkaita ohjausliikkeitä ja jarrutuksia. Pysähdy heti kun se on mahdollista ja tarkasta renkaat ja niiden rengaspaineet. Tietyissä olosuhteissa (esim. urheilullisessa ajossa, talvella tai irtosoralla) merkkivalo voi toimia viiveellä tai jopa olla toimimatta. Jos akunkaapelien kytkentä on ollut irrotettuna, virran kytkemisen jälkeen syttyy merkkivalo palamaan. Lyhyen ajomatkan jälkeen merkkivalon pitää sammua.