Työ- ja elinkeinoministeriö

Raportti 60K30030.03-Q220-003D Työ- ja elinkeinoministeriö Turpeen huoltovarmuuteen liittyvä säädösasioita koskeva tutkimus

1

2 Esipuhe Turpeen huoltovarmuuteen liittyvä säädösasioita koskeva tutkimus on työ- ja elinkeinoministeriön toimeksiantama ja rahoittama (Drno 1514/423/2009). Energiaturpeen tuotantomäärät jäivät alhaisiksi kahtena perättäisenä sateisena kesänä 2007 ja 2008. Tämä yhdistettynä vuoden 2007 korkeaan kysyntään johti siihen, että kaikki energiaturvetta käyttävät laitokset eivät saaneet turvetta tarvettaan vastaavaa määrää lämmityskaudella 2008 2009. Nykyinen turvevarastojen käyttö, seuranta ja lainsäädäntö eivät varmista turpeen saantia ainakaan kahden peräkkäisen sateisen kesän jälkeen. Tässä selvityksessä on tarkasteltu turpeen varastointia ja sen seurantaa sekä vuonna 2007 voimaantulleen turvavarastolain mahdollisia muutostarpeita ja/tai tarvetta tehostaa lain toimeenpanoa. Työn aikana on suoritettu useita turvealan toimijahaastatteluita, joihin selvityksen tulokset pitkälti perustuvat. Turvavarastointilakia koskevat kommentit heijastelevat pitkälti nykyistä markkinatilannetta ja ne voisivat olla erilaisia, mikäli turvetuotanto olisi onnistunut hyvin tai normaalisti vuosina 2007 ja 2008. Selvitystyö on tehty Pöyry Energy Oy:n Konsultointiyksikössä. Selvityksen vastuullinen johtaja on ollut DI Pentti Leino. Selvityksen projektipäällikkönä ja suorittajana on toiminut DI Perttu Lahtinen. Työn suoritukseen on osallistunut myös DI Pertti Kosunen. Työn yhteyshenkilö ministeriön puolesta oli ylitarkastaja Hanne Siikavirta. Selvitykseen liittyvistä laskelmista, tuloksista ja johtopäätöksistä vastaavat selvityksen tekijät. Espoossa joulukuussa 2009

3 Varastoterminologia Tuottajan varastot Kaupallinen varasto Tuottajalla tai maahantuojalla Polttoaineen toimittaja pitää kaupallista varastoa liiketoimintaansa varten. Suuremmilla tuottajilla on pyrkimyksenä 30-50 %:n taso toimituksiin nähden. Turveteollisuusliitto ry suosittaa, että sen jäsenet yhdessä turvetta käyttävien asiakkaiden kanssa pyrkivät luomaan 50-100% ylivuotiset varastot. Kausivarasto (=kaupallinen varasto) Tuottajalla, turve ja puu Kausivarastoinnin motiivina on polttoaineen tuotannon ja käytön eriaikaisuuden yhteensovittaminen. Tasausvarasto (=kaupallinen varasto) Tuottajalla, turve Aikaisempina vuosina tuotetut tasausvarastot yhdessä kesän tuotannon kanssa turvaavat sopimustoimitukset seuraavaan uuteen tuotantokauteen. Käyttäjän varastot Käyttövarastot Käyttövarasto on kuluttajalla laitoksella. Käyttövarasto on lyhytaikainen korkeintaan muutaman päivän varasto. Puskurivarasto ja välivarasto Polttoaineen käyttäjä pitää puskuri- ja välivarastoa turvatakseen energian tuotannon. Varasto on laitoksella polttoaineen toimituksissa esiintyviä lyhytaikaisia suunniteltuja tai suunnittelemattomia häiriöitä varten. Huoltovarmuuteen liittyvät varastot Turvavarasto Tuottajalla = toimittajalla, turve Turvavarastolla tarkoitetaan sellaista lämmön ja sähkön tuotantoa varten perustettua polttoturvevarastoa, jota polttoturpeen toimittaja sopimukseen perustuen ylläpitää

4 liiketoiminnassaan tarvitsemansa varaston lisäksi (Laki polttoturpeen turvarastoista 321/2007 ja valtioneuvoston asetus polttoturpeen turvavarastoista 489/2007). Turvavarastoilla pyritään maan huoltovarmuuden ja sähkön toimitusvarmuuden turvaamiseksi edistämään lämmön ja sähkön tuotannon polttoaineena käytettävän polttoturpeen saatavuutta sääoloista johtuvien huonojen tuotantokausien jälkeisenä aikana. Velvoitevarastointi Maan huoltovarmuuden turvaamiseksi on kivihiililtä, raakaöljyä, öljytuotteita ja maakaasua varastoitava tuontipolttoaineiden velvoitevarastointilain perusteella (1070/1994). Tuontipolttoaineen velvoitevarastolla tarkoitetaan sitä polttoainevarastoa, jota varastointivelvollisen on kustannuksellaan pidettävä. Varastointivelvollisia ovat maahantuoja, jälleenmyyjä tai käyttäjä (kivihiili 3 kk, öljyt 2 kk, maakaasu 3 kk). Polttoturve ei kuulu huoltovarmuuden turvaamisesta annetun lain mukaisen velvoitevarastoinnin piiriin, sillä varastointivelvoitetta sovelletaan ainoastaan tuontipolttoaineisiin. Varmuusvarastot Pitkäaikainen Valtion varmuusvarastoja pidetään huoltovarmuuden turvaamista koskevan lain (1390/1992) perusteella väestön toimeentulolle, elinkeinoelämän toiminnalle ja maanpuolustusta tukevalle tuotannolle välttämättömistä raaka-aineista ja tuotteista. Varastojen käyttöönotosta päättää valtioneuvosto.

Sisältö 60K30030.03-Q220-003D 5 Esipuhe Varastoterminologia 1 TAUSTA... 6 2 TURPEEN TUOTANNON, KÄYTÖN JA VARASTOINNIN KEHITYS... 6 3 TURPEEN TURVAVARASTOINTI... 9 4 TURPEEN VARASTOTASOJEN SEURANTA JA RAPORTOINTI... 10 5 TURPEEN KORVAUSMAHDOLLISUUDET MUILLA POLTTOAINEILLA... 11 6 MUIDEN POLTTOAINEIDEN VARASTOINTIVELVOITTEET... 13 6.1 Velvoitevarastot... 13 6.2 Varmuusvarastot... 14 6.3 Muiden polttoaineiden varastotasojen seuranta ja raportointi... 15 6.3.1 Öljyt... 15 6.3.2 Maakaasu... 15 6.3.3 Kivihiili... 16 7 TOIMINTAYMPÄRISTÖMUUTOKSEN VAIKUTUS TULEVAISUUDEN VARASTOINTITARPEESEEN... 16 7.1 Turpeen kulutuksen kehitys... 16 7.2 Turpeen uudet tuotantoteknologiat... 17 7.3 Turpeen varastointitarpeen kehitys... 18 7.4 Yhteenveto toimintaympäristön muutoksesta... 19 8 TURVAVARASTOINTILAIN KEHITTÄMINEN... 20 9 TURVAVARASTOINNIN MUUTOSTARPEEN ARVIOINTI... 23 10 TURPEEN VARASTOINTIVAIHTOEHTOJEN KUSTANNUSTARKASTELU... 24 11 JOHTOPÄÄTÖKSET... 26

6 1 TAUSTA Energiaturpeen tuotantomäärät jäivät alhaisiksi kahtena perättäisenä sateisena kesänä 2007 ja 2008. Tämä yhdistettynä vuoden 2007 korkeaan kysyntään johti siihen, että kaikki energiaturvetta käyttävät laitokset eivät saaneet turvetta tarvettaan vastaavaa määrää lämmityskaudella 2008 2009. Vuoden 2004 huonon tuotantokesän jälkeen valmistui vuonna 2007 voimaantullut lainsäädäntö polttoturpeen turvevarastoista. Lain tavoitteena oli parantaa sääriippuvuudesta aiheutuvaa turpeen saatavuuteen liittyvää epävarmuutta voimalaitosten polttoainehuollossa. Lähtökohtina oli maan huoltovarmuuden ja turpeen saatavuuden turvaaminen. Nykyinen turvevarastojen käyttö, seuranta ja lainsäädäntö eivät kuitenkaan varmista turpeen saantia ainakaan kahden peräkkäisen sateisen kesän jälkeen. Tässä selvityksessä on tarkasteltu turpeen varastointia ja sen seurantaa sekä turvavarastolain mahdollisia muutostarpeita ja/tai tarvetta tehostaa lain toimeenpanoa. 2 TURPEEN TUOTANNON, KÄYTÖN JA VARASTOINNIN KEHITYS Polttoaineiden (turpeen) varastoinnin varsinainen tarkoitus on varmistaa energiaa tuottavan laitoksen häiriötön toiminta. Tätä varten laitoksella täytyy olla operatiivinen käyttövarasto. Turpeen toimittaja varastoi polttoainetta liiketoimintaansa varten. Turpeen ylivuotisella varastoinnilla voidaan varautua säästä aiheutuvaan turpeen tuotannon vaihteluun sekä kulutuksen vuotuisiin vaihteluihin. Suurimmat kulutukseen liittyvät vaihtelut liittyvät turvelauhdesähkön tuotantoon. Seuraavassa kuvassa on esitetty turpeen tuotannon ja kulutuksen vaihtelu vuodesta 1970 lähtien. TWh 35 30 25 20 Muut Lauhdevoima Kaukolämpö- ja voima Teollisuus Tuotanto 15 10 5 0 1970 1972 1974 1976 1978 1980 1982 1984 1986 1988 1990 1992 1994 1996 1998 2000 2002 2004 2006 2008 Kuva 1 Energiaturpeen tuotanto ja käyttö kulutussektoreittain

7 Seuraavissa kuvissa on esitetty energiaturpeen tuotanto- ja kulutustietojen sekä vuosittaisten hävikkiarvioiden avulla keskimääräisillä kuukausikulutuksilla laskennallisesti saadut energiaturvevarastot tuotantokauden alussa valtakunnan tasolla. Ensimmäisessä kuvassa varastojen riittävyys on esitetty TWh:na ja jälkimmäisessä kuvassa kuukausina keskimääräisellä kulutuksella laskettuna. TWh 35 30 25 20 15 10 5 0 1971 1973 1975 1977 1979 1981 1983 1985 1987 1989 1991 1993 1995 1997 1999 2001 2003 2005 2007 2009 Tuotantokauden alku Kuva 2 Keskimääräisillä kuukausikulutuksilla lasketut energiaturpeen varastotasot tuotantokauden alussa, TWh Kuukautta 30 28 26 24 22 20 18 16 14 12 10 8 6 4 2 0 1971 1973 1975 1977 1979 1981 1983 1985 1987 1989 1991 1993 1995 1997 1999 2001 2003 2005 2007 2009 Tuotantokauden alku Kuva 3 Keskimääräisillä kuukausikulutuksilla lasketut energiaturpeen varastotasot tuotantokauden alussa, kuukautta

8 Edellisistä kuvista on johdettavissa, että 2000-luvulla varastotasot ovat laskeneet suhteessa kulutukseen. Osittaisena syynä varastojen laskulle on ollut vuosina 2004, 2007 ja 2008 vallinneet epäedulliset tuotanto-olosuhteet, mutta varastotasojen lasku on myös seurausta energiamarkkinoiden vapautumisen myötä seuranneesta entistä kovemmasta kustannustehokkuudesta. Energiaturpeen tuotantopinta-alat eivät ole myöskään kasvaneet samassa suhteessa kulutuksen kasvun kanssa (kuva 4), jonka johdosta marginaali tuotantokyvyn ja käyttötarpeen välillä on kaventunut. Lisäksi tuottajien ja käyttäjien väliset pitkät toimitussopimukset ovat käytännössä poistuneet markkinoilta, mikä on lisännyt molemminpuolista epävarmuutta. Ha Kuva 4 Energiaturpeen tuotantopinta-alat, hehtaaria (Lähde: Turveteollisuusliitto) Turpeen ylivuotinen varastointi aiheuttaa kustannuksia muun muassa varastoihin sitoutuneen pääoman, ylläpidon ja valvonnan sekä varastointihävikin myötä. Lähtökohtaisesti tuottajat ovat hankkineet turvetta ylivuotisiin varastoihin, mikäli toimitussopimuksissa on sovittu varastoinnin kustannusten jaosta. Turvetuotannon sääriskit ovat realisoituneet alhaisina tuotantoina vuosina 1998, 2004, 2007 ja 2008. Vuoden 1998 alhaista tuotantoa kompensoi edeltäneen vuoden onnistunut tuotanto ja korkeat varastotasot. Vuoden 2004 tuotantokauden jälkeen varastotasot olivat jo selkeästi alemmalla tasolla, mikä johti seuraavalla lämmityskaudella poikkeustoimituksiin ja erikoisjärjestelyihin. Tilannetta tasoitti kuitenkin turvelauhdesähkön heikko kilpailukyky ja lämmin sää. Vuonna 2005 Pöyry Energy valmisteli kauppa- ja teollisuusministeriölle selvityksen Sateisen turvetuotantokesän vaikutus polttoturpeen tuotantoon ja käyttöön. Selvityksessä esitettiin lista toimenpiteitä energiaturpeen varastoinnista, turveurakoitsijoiden ja pk-turvetuottajien taloudellisesta tilanteesta, kaavoituksesta ja luvituksesta, koulutuksesta ja kehittämisestä sekä työryhmien asettamisesta asioiden eteenpäin viemiseksi. Selvityksen sekä alan asiantuntijaryhmän suositusten pohjalta valmisteltiin laki (321/2007) ja asetus (498/2007) polttoturpeen varastoinnista. Turpeen turvavarastointilain lakiperusteluissa todetaan seuraavaa lain tavoitteista: lain tavoitteena on maan huoltovarmuuden ja polttoturpeen saatavuuden turvaaminen, jota

9 pyritään toteuttamaan perustamalla ja ylläpitämällä polttoturpeen tavanomaisen kaupallisen varaston ylittäviä turvavarastoja tuotanto-olosuhteiden vaihteluiden varalta. Sääolojen vaihtelun vuoksi polttoturpeen tuotanto alenee eräinä vuosina tuottajien toiminnasta riippumatta. Tätä polttoturpeen tuotannon sääriippuvuudesta aiheutuvaa epävarmuutta voimalaitosten polttoainehuoltoon pyritään vähentämään turvavarastoinnilla. Seuraavassa kappaleessa on kuvattu turvavarastointilain sisältö pääpiirteissään. 3 TURPEEN TURVAVARASTOINTI Polttoturve ei kuulu huoltovarmuuden turvaamisesta annetun lain mukaisen velvoitevarastoinnin piiriin, sillä varastointivelvoitetta sovelletaan ainoastaan tuontipolttoaineisiin. Sen sijaan polttoturve on kuulunut jo pitkään turvavarastointiohjelman ja sitä kautta turvavarastolain soveltamispiiriin. Perinteisiä turvavarastointisopimuksia ei polttoturpeesta kuitenkaan solmittu, vaikka se on ollut lainsäädännön mukaan jo pitkään mahdollista. Pääsyy tähän on se, että turvavaraston pääomakulujen kattamiseen myönnettävä korkotuki on sidottu varaston hankintaa varten rahoituslaitoksesta nostettuun luottoon. Polttoturpeen tuotanto- ja toimitusketjussa ei ole luontevaa lainoitustarvetta varastoille. Turpeen turvavarastointia koskeva lainsäädäntö (laki 321/2007 ja asetus 498/2007) tuli voimaan 1.5.2007. Turvavarastolla tarkoitetaan sellaista lämmön tai sähkön tuotantoa varten perustettua polttoturvevarastoa, jota polttoturpeen toimittaja Huoltovarmuuskeskuksen kanssa tekemäänsä sopimukseen perustuen ylläpitää liiketoiminnassaan tarvitsemansa varaston lisäksi kolmen vuoden määräajan. Turvavarastossa olevaa polttoturvetta voi sopimuskauden aikana käyttää ainoastaan Huoltovarmuuskeskuksen myöntämällä luvalla. Käyttölupa voidaan myöntää, jos turvavarastoijan liiketoiminnassaan tarvitsema polttoturvevarasto on jäänyt päättyneiden tuotantokausien sääoloista tai muista turvavarastoijan vaikutusvallan ulkopuolella olevista syistä johtuen merkittävästi turvavarastoijan keskimääräisiä vuotuisia toimituksia pienemmäksi. Huoltovarmuuskeskus maksaa turvavarastoijalle huoltovarmuusrahaston varoista korvausta toteutuneesta turvavarastoinnista. Korvaus kattaa osittain turvavarastoijalle aiheutuneet pääoma-, varastointi- ja hävikkikustannukset. Vuoden 2006 tuotantokaudella tuottajilla oli jo tieto tulossa olevasta lainsäädännöstä, mikä edesauttoi vuoden 2006 tuotannon ennätyslukemiin. Lain tultua voimaan Huoltovarmuuskeskus tekikin sopimukset noin 10 TWh:n turvavarastointimäärästä ennen vuoden 2007 tuotantokauden alkua. Rahallisesti tämä tarkoitti noin 4 miljoonan euron varastointikorvausta tuottajille, joka on maksettu Huoltovarmuuskeskuksen keräämistä huoltovarmuusmaksuista muilta polttoaineilta. Turvavarastoinnin piirissä oli noin 400-500 turveaumaa, joiden koko vaihteli 10 000 m 3 :sta yli 100 000 m 3 :n. Energiaturpeen tuotantomäärät jäivät alhaisiksi kahtena perättäisenä sateisena kesänä 2007 ja 2008. Tämä yhdistettynä vuoden 2007 korkeaan kysyntään johti siihen, että kaikki energiaturvetta käyttävät laitokset eivät saaneet turvetta tarvettaan vastaavaa määrää lämmityskaudella 2008 2009. Turvavarastoinnin kannalta jo vuoden 2007 heikko turvetuotanto ja vuoden 2007 lopun kova kysyntä oli perusteena sille, että vuoden 2008 tuotantokauden alussa oli yli puolelle turvavarastoille myönnetty

10 käyttölupa. Huoltovarmuuskeskus myönsi käyttöluvat hakemusten perusteella, sillä kaikissa hakemuksissa vedottiin poikkeuksellisiin sääolosuhteisiin, eikä muuta mahdollisuutta lain tulkintaan ollut. Vuoden 2008 heikon tuotantokauden jälkeen turpeen saatavuus oli rajoitettua tai sitä ei välttämättä saatu lainkaan. Turvevajetta paikattiin muilla polttoaineilla (öljy, hiili ja puu) tai korvaavalla muulla tuotannolla. Suomeen tuotiin myös turvetta ja turvebrikettejä sekä kaikkia mahdollisia bioenergiajakeita niin Itämeren alueelta kuin pidempinä merirahteina esimerkiksi Etelä-Amerikasta ja Afrikasta. Vuoden 2009 tuotantokauden alussa viimeisetkin turvavarastot oli käyttöluvan piirissä. Vuoden 2009 turvetuotanto onnistui kohtuullisesti saavuttaen noin 25 TWh:n tason. Arvioitaessa tulevan lämmityskauden 2009-2010 kulutusta, voidaan jo todeta, ettei ylivuotiseen turpeen varastointiin ole suuremmassa mittakaavassa mahdollisuuksia. Osa tuottajista, joilla tuotanto onnistui hyvin, harkitsee myös turvavarastointia, mutta on todennäköistä, että turvavarastotasot jäävät koko maan tasolla alhaisiksi. 4 TURPEEN VARASTOTASOJEN SEURANTA JA RAPORTOINTI Turpeen kokonaisvarastoista (kaupalliset + turvavarastot) ei ole Suomessa systemaattisesti kerättyä tietoa eikä siten tarkkaa seurantaa tai raportointia. Arviot varastotasoista perustuvatkin toteutuneiden tuotannon ja kulutuksen perusteella tehtyihin laskelmiin. Turpeen tuotanto Turpeen tuotantotietoja keräävät valtakunnantasolla Turveteollisuusliitto ja Suomen turvetuottajat ry. Turveteollisuusliitolla on turpeen tuotantokaudella (huhti-lokakuu) kuukausitason seuranta toteutuneesta tuotannosta (tuotantomäärät, m³, jyrsin- ja palaturve sekä ympäristö- ja muut turpeet). Tuotantokauden aikana Turveteollisuusliitto julkistaa muun muassa internetsivuillaan tilannekatsauksia tuotannon onnistumisesta. Lopullinen valtakunnallinen tarkempi tuotantotieto saadaan vasta aumamittausten jälkeen tuotantokauden lopussa. Tieto tuotannosta toimitetaan Tilastokeskukselle kuukausittain ja tarkennettuna vuoden lopulla. Turpeen myynti ja kulutus Turpeen myyntiä ja kulutusta seurataan sekä toimittaja- että käyttäjätasolla. Turveteollisuusliitto kerää jäseniltään neljännesvuosittain tietoa toteutuneista turpeen myyntivolyymeistä (teollisuus, yhdyskunnat, muut kotimainen energiakäyttö, vienti, tuonti ja jalostus) ja hinnoista (jyrsinturve ja palaturve, /MWh aumassa sekä toimitettuna asiakkaalle 50 km:n ja 100 km:n päähän). Tiedot toteutuneesta myynnistä lähetetään Tilastokeskukselle. Kaukolämmön ja siihen liittyvään sähköntuotantoon kulutettu turve ja muiden polttoaineiden käyttö kerätään kuukausitasolla Energiateollisuus ry:n toimesta. Energiayhtiöt ja teollisuus ilmoittavat vuosikulutuksensa Tilastokeskukselle ja Energiateollisuus ry:lle.

Turpeen varastotasot 60K30030.03-Q220-003D 11 EU:n energiatilastoasetus (N:o 1099/2008) määrittää Suomelle kuukausitason raportointivelvoitteen turpeen kokonaisvarastotasoista EU:lle. Asetusta alettiin soveltaa vuoden 2009 alusta, jonka jälkeen Tilastokeskus on raportoinut tuotannon ja kulutuksen perusteella estimoituja varastotasoa ja sen muutosta kuvaavia tietoja kuukausittain Eurostatille. Turpeen turvavarastoista löytyy tuottajien kuukausi-ilmoituksiin perustuvat tarkat aumakohtaiset varastotiedot Huoltovarmuuskeskukselta. Tietoja ei raportoida edelleen. Kokonaisvarastoista (kaupalliset + turvavarastot) ei kuitenkaan kerätä tietoa. Varastoista paras näkemys on suurilla tuottajilla. Tämän lisäksi tietyt toimijat kuten Pöyry ja Tilastokeskus laskevat varastotasoja markkinatietoon perustuen. 5 TURPEEN KORVAUSMAHDOLLISUUDET MUILLA POLTTOAINEILLA Useimmat turvetta käyttävät laitokset Suomessa ovat ns. monipolttoainekattiloita, joissa poltetaan samanaikaisesti myös muita polttoaineita, tyypillisesti puuperäisiä polttoaineita, mutta osassa laitoksia myös kivihiiltä tai maakaasua. Näiden turvetta korvaavien polttoaineiden käyttömahdollisuudet poikkeavat oleellisesti toisistaan sekä teknisten seikkojen että saatavuuden osalta. Turvetta voidaan korvata puuperäisillä polttoaineilla ainakin osittain kaikissa kattiloissa. Teknisesti puuperäisten polttoaineiden käytölle on rajoituksia: puulla ei usein saavuteta täyttä tehoa johtuen esimerkiksi polttoaineen ominaisuuksista (mm. kosteus) sekä polttoaineen käsittely- ja syöttölaitteista tai polttotekniikasta (esim. pölypolttokattilat). Lisäksi kattilan likaantuminen pelkkää puuta käytettäessä voi muodostua ongelmaksi etenkin vanhemmissa kattiloissa. Suurin rajoite puun käytön voimakkaalle lisäämiselle turpeen käytön saantihäiriötilanteessa on kuitenkin puun rajallinen saatavuus. Puuta ei ole varastoituna turpeen normaalitilanteen käyttöön verrattavia määriä, jotta puun käyttöä voitaisiin lisätä pidemmäksi aikaa. Puupolttoaineen tuotantoa ei myöskään voida äkillisesti lisätä. Tämä ilmeni hyvin lämmityskaudella 2008-2009, jolloin puupolttoaineiden kysyntä oli selkeästi tarjontaa korkeampi. Kaukolämpöä tuottavissa voima- ja lämpölaitoksissa, joissa turpeen käyttöosuus on merkittävä, olisi keskimäärin arviolta kaksi kolmasosaa kattilatehosta teknisesti mahdollista tuottaa puuperäisillä polttoaineilla. Puupolttoaine ei myöskään ominaisuuksiensa puolesta sovi pitkäaikaisesti varastoitavaksi polttoaineeksi, jolla voisi turvata kotimaisten polttoaineiden toimituksia. Ainoastaan pelletillä ja kannoilla päästään monivuotiseen varastointiin, kun taas hakkuutähteet ja rankat ovat herkkiä lämpiämään ja lahoamaan. Puupolttoaineen varastointi edellyttää usein erillisen puuterminaalin perustamista. Joissain turvetta käyttävissä laitoksissa käytetään tai on mahdollista käyttää kivihiiltä. Kivihiili on varastoitavuuden kannalta erinomainen polttoaine ja kaupallisena polttoaineena sen saatavuus on hyvä. Useimmissa hiilen käyttöön soveltuvissa laitoksissa hiiltä on varastoituna laitostontilla, jolloin se on heti saatavilla tarpeen ilmetessä. Hiilen käyttömahdollisuus turpeen korvaajana rajoittuu kuitenkin näihin tiettyihin hiilenkäyttövalmiuden omaaviin laitoksiin. Lisäksi näissä kohteissa kattilatekniikka rajoittaa hiilen käytön useimmiten 30-60 %:in kattilatehosta, tosin

12 joissain kattiloissa turve voidaan korvata myös kokonaan kivihiilellä. Kokonaisuutena kaukolämpövoimalaitoksissa kivihiilellä voitaisiin korvata arvioilta kymmenisen prosenttia kattilatehosta. Teollisuuden turvetta käyttävissä kattiloissa (puu useimmiten pääpolttoaineena) hiilen käyttömahdollisuus on kaukolämpölaitoksia jonkin verran yleisempää, näistä laitoksista toimitetaan myös kaukolämpöä yhdyskunnille useilla paikkakunnilla. Turvetta käyttävistä suurista lauhdevoimalaitoksista puolet (kaksi) voi käyttää hiiltä. Sähkön lauhdetuotanto ei kuitenkaan ole paikkakuntaan sidoksissa, joten lauhdetuotantoa voidaan korvata myös muualla sijaitsevissa laitoksissa, mikäli siellä on kapasiteettia kullakin hetkellä vapaana. Hiilen käyttömahdollisuus tai sen rakentaminen turvevoimalaitoksella antaa laitokselle hyvän huoltovarmuuden ja osittain myös vaihtoehtokustannuksen turpeen hankinnalle. Useassa rakenteilla tai suunnitteilla olevassa turvevoimalaitoksessa onkin hiili mukana yhtenä vaihtoehtoisena polttoaineena. Joillakin turvetta käyttävillä paikkakunnilla eteläisessä Suomessa on käytettävissä myös maakaasu. Useissa näissä kohteissa lämpöverkossa on sekä maakaasua että turvetta ja puuta käyttäviä voimalaitosyksiköitä. Turvetta voidaan näissä tapauksissa korvata myös maakaasulla, mikäli kaasupohjaista tuotantokapasiteettia on vapaana. Turpeen korvaaminen muilla polttoaineilla on samassa kattilassa tapahtuvan polttoainevaihdon lisäksi usein mahdollista myös muissa kattiloissa tai tuotantolaitoksissa, jotka syöttävät samaa lämpöverkkoa (kaukolämpö tai teollisuuskohde). Useimmissa energiantuotantokohteissa on yleensä öljykäyttöistä varaja huippukapasiteettia, joilla varaudutaan paitsi lämmöntarpeen kulutushuippuihin myös muiden yksiköiden vikautumiseen: kaukolämpökohteissa varakapasiteettia tulisi olla siten että kulutushuipunkin aikana tarvittava energia voidaan tuottaa, vaikka suurin tuotantoyksikkö olisi vikautuneena. Mikäli turpeesta on pulaa, pyrkivät toimijat käyttämään vaihtoehtoisia polttoaineita siinä järjestyksessä kuin se on taloudellisesti kannattavaa. Tyypillisesti ensin pyritään lisäämään korvaavien kiinteiden polttoaineiden ja sitten maakaasun käyttöä, mikäli näiden saatavuus ja hinta ovat sopivat. Mikäli näillä polttoaineilla ei pystytä korvaamaan turpeen vajausta, siirrytään raskaan tai kevyen öljyn käyttöön. Raskas öljy on halvempaa, mutta sitä ei välttämättä pystytä käyttämään kaikissa kattiloissa. Öljykäyttöistä kapasiteettia on useimmissa kohteissa riittävästi lämmöntarpeen tyydyttämiseen. Ongelmaksi muodostuu öljyvarastojen nopea tyhjentyminen tuotantolaitoksilla, öljytoimitusten hitaus ja kuljetuskapasiteetin (säiliöautot) riittävyys, mikäli öljyn lisäkäyttötarve on maanlaajuinen ja jatkuu pitkään. Etenkin raskaan polttoöljyn autokuljetuskapasiteetti on rajallinen. Lisäksi Suomessa ei enää valmisteta raskasta öljyä, joten käytettävä raskas öljy on kokonaisuudessaan tuontitavaraa. Maakaasun hyödyntäminen turpeen korvaamisessa kaikkialla missä se on mahdollista, helpottaa öljyn autokuljetustarvetta. Energiateollisuus ry, Öljy- ja kaasualan keskusliitto ja Huoltovarmuuskeskus teettivät vuoden 2008 lopulla turpeen varapolttoainekyselyn, jossa kartoitettiin turpeen korvaamismahdollisuuksia muilla polttoaineilla, ensisijaisesti raskaalla polttoöljyllä. Selvityksen tuloksena oli, että 100 %:n turvevajeella vastanneiden laitosten keskimääräinen öljynkulutus nousisi pakkasviikolla kaksinkertaiseksi normaaliin pakkasviikkoon verrattuna ja mikäli vajaus jatkuisi kolme kuukautta, olisi kulutus

13 kuusinkertainen. Öljy-yhtiöiden näkemysten mukaan heillä ei ole valmiuksia äkillisiin kuljetuslisäyksiin vaan toimituksia tulisi hajottaa pidemmälle aikavälille. Logistiikkaongelmaa kuvaa se, että POR- säiliöautoja on öljy-yhtiöiden käytössä noin 70 kappaletta, ja määrää voidaan lisätä muusta käytöstä enintään 10 kappaletta. 6 MUIDEN POLTTOAINEIDEN VARASTOINTIVELVOITTEET 6.1 Velvoitevarastot Maan huoltovarmuuden turvaamiseksi on kivihiililtä, raakaöljyä, öljytuotteita ja maakaasua varastoitava tuontipolttoaineiden velvoitevarastointilain perusteella (1070/1994). Tuontipolttoaineen velvoitevarastolla tarkoitetaan sitä polttoainevarastoa, jota varastointivelvollisen on kustannuksellaan pidettävä. Päätös velvoitevarastojen käytöstä tulee Huoltovarmuuskeskukselta (Velvoitevaraston käyttö 16 2 momentti). Raakaöljy ja öljytuotteet Raakaöljyä ja öljytuotteita on velvollinen varastoimaan näiden tuotteiden maahantuoja ja tällöin velvoitevarastoinnista aiheutuvat kustannukset sisältyvät öljytuotteiden hintaan. Maahantuojana pidetään sitä, jonka lukuun tuonti tapahtuu. Raakaöljyn ja kunkin öljytuotteen maahantuojan velvoitevaraston tulee määrältään vastata toteutunutta kahden (2) kuukauden keskimääräistä tuontia. Maakaasu Maakaasua on velvollinen varastoimaan maakaasua käyttävä tai sitä jälleenmyyvä yhteisö (maakaasulaitos) ja maakaasun maahantuoja. Maakaasulaitoksella tarkoitetaan yhteisöä, joka hankkii maahantuojalta tai jälleenmyyjältä maakaasua lämpö- tai sähköenergian tuottamiseen tai jälleenmyyntiin. Maakaasun maahantuojana pidetään sitä, jonka lukuun tuonti tapahtuu. Maakaasun varastointivelvollisuus vahvistetaan korvaavana polttoaineena asetuksella tarkemmin säädettävällä tavalla. Maakaasulaitoksen varastointivelvoite vahvistetaan toteutuneiden hankintojen perusteella. Velvoitteen mitoitusperusteena on edeltävän kalenterivuoden aikana maakaasun maahantuojalta tai jälleenmyyjältä tapahtuneisiin hankintoihin perustuva keskimääräinen kuukausihankintojen määrä. Hankintamäärästä vähennetään velvoitetta vahvistettaessa se maakaasumäärä, joka on viety maasta, toimitettu valtion varmuusvarastoihin, myyty varastointivelvolliselle maakaasulaitokselle, käytetty teolliseen tuotantoon tai myyty käytettäväksi teolliseen tuotantoon. Maakaasulaitoksen velvoitevaraston tulee kunkin vuoden heinäkuun 1 päivästä alkaen vastata kolmen (3) kuukauden keskimääräistä maakaasun hankintamäärää. Jos maakaasulaitoksen vuosihankintamäärä on vähemmän kuin 15 miljoonaa kuutiometriä, ei laitos ole varastointivelvollinen. Kivihiili

14 Kivihiililaitoksen varastointivelvoite vahvistetaan toteutuneen kulutuksen perusteella. Velvoitteen mitoitusperusteena on kolmen (3) edeltävän kalenterivuoden kulutukseen perustuva kivihiilen keskimääräinen kuukausikulutus. Mikäli kivihiililaitoksen keskimääräinen vuosikulutus on vähemmän kuin 20 000 tonnia, ei laitos ole velvoitevarastointilain nojalla varastointivelvollinen. 6.2 Varmuusvarastot Valtion varmuusvarastoja pidetään väestön toimeentulolle, elinkeinoelämän toiminnalle ja maanpuolustusta tukevalle tuotannolle välttämättömistä raaka-aineista ja tuotteista. Varastojen käyttöönotosta päättää valtioneuvosto. Energiahuollon toimivuus on välttämätöntä kaikkien yhteiskunnan toimintojen turvaamiseksi. Energiahuollon turvaamisen perustana on Suomen yleinen energiapolitiikka, joka painottaa hajautettua, useisiin polttoaineisiin ja hankintalähteisiin perustuvaa energiantuotantoa sekä riittävää kotimaisuusastetta, jonka vuoksi kotimaisen energian tuotantoa ja käyttöä kehitetään. Sähkön, maakaasun ja kaukolämmön siirto- ja jakeluverkot varaudutaan ylläpitämään nykyisellä toimitusvarmuustasolla pitkittyvänkin kriisin aikana. Polttoainehuollon turvaamisessa otetaan huomioon Euroopan Unionin varautumistoimet ja IEA:n kansainvälisestä energiaohjelmasta (International Energy Program) tehty sopimus (SopS 115/91). Sekä IEP sopimuksen 1 että EU-lainsäädännön keskeinen sisältö on maakohtainen velvoite ylläpitää 90 päivän nettotuontia/-kulutusta vastaavaa öljytuotteiden ja/tai raakaöljyn varastoa. Suomen osalta velvoitteet katetaan yritysten tuontipolttoaineiden velvoitevarastoinnilla sekä valtion varmuusvarastoilla. EU:n säätämän öljyn varastointivelvoitteen voi täyttää myös varastoimalla tuotteet toisessa jäsenvaltiossa, jolloin edellytetään valtioiden kahdenvälistä sopimusta. Maamme elinkeinorakenteen, pitkien kuljetusten, ilmasto-olosuhteiden ja maakaasuhuollon vuoksi sekä valmiuslain tarkoittamia kriisitilanteita varten pidetään varastoissa kivihiiltä, uraania ja öljytuotteita kansainvälisten sopimusvelvoitteiden lisäksi. Tavoitteena on turvata tuontipolttoaineiden riittävyys tasolla, joka vastaa viiden (5) kuukauden keskimääristä kotimaista kulutusta (Valtioneuvoston päätös huoltovarmuuden tavoitteista 21.8.2008). Valtion varmuusvarastoissa pidetään öljytuotteita keskimäärin kolmen (3) kuukauden öljyenergian ja maakaasun yhteenlaskettua normaalikulutusta vastaava määrä. 1 Kansainvälisestä energiaohjelmasta tehty sopimus (IEP-sopimus) sisältää yksityiskohtaisia määräyksiä sopimusosapuolten velvollisuuksista ja oikeuksista öljyn saannin häiriötilanteiden varalta. Sopimus määrää jäsenmaille varautumisvelvoitteen edellyttämällä öljyn varmuusvarastojen tasoa, joka vastaa vähintään 90 päivän keskimääräistä öljyn nettotuontia. Lisäksi edellytetään, että jäsenvaltioilla on suunnitelmat öljyn kysynnän vähentämistoimenpiteistä. Jäsenmaille voidaan asettaa kysynnän rajoittamisvelvoite, jonka mukaisesti jäsenmaan on öljyn saatavuushäiriötilanteessa voitava supistaa kysyntää 7 prosenttia tai eräissä tapauksissa 10 prosenttia normaaliajan kulutuksesta. Saantivajauksen ollessa suurempi kuin 7 prosenttia jäsenmaan tai jäsenmaiden muodostaman ryhmän kulutuksesta, voidaan käynnistää öljynjakojärjestelmä.

15 Energian tuotantoa ja kulutusta varaudutaan ohjaamaan kriisitilanteessa säännöstely ja muin toimenpitein huoltovarmuuden kannalta tarkoituksenmukaisesti. 6.3 Muiden polttoaineiden varastotasojen seuranta ja raportointi 6.3.1 Öljyt Raakaöljyn ja öljytuotteiden varastotasojen seuranta perustuu Öljy- ja Kaasualan Keskusliiton (ÖKKL) keräämän kuukausipohjaiseen aineistoon öljyn maahantuojilta ja tuottajilta. Tiedot valtion varmuusvarastojen määristä on puolestaan Huoltovarmuuskeskuksella. Varmuusvarastointia koskeviin kansainvälisiin velvoitteisiin liittyy tiedonantovelvoitteita, jotka mahdollistavat sopimusmaiden kansallisen öljytilanteen ja kansainvälisen öljykaupan jatkuvan seurannan. Öljyjen varastotasoista raportoidaan Suomesta EU:lle ja IEA:lle kuukausitasolla. Suomen osalta öljyvarastoja koskevat ilmoitukset IEA:lle toimittaa Tilastokeskus ÖKKL:ltä ja Huoltovarmuuskeskukselta saamiensa tietojen perusteella. EU:n öljyn varmuusvarastoja koskevan direktiivin mukaisesta raportoinnista komissiolle on puolestaan vastannut Huoltovarmuuskeskus. EU uusii parhaillaan öljyvarastodirektiiviä ja siihen sisältyvillä uusilla säännöillä pyritään turvaamaan varmuusvarastojen käytettävyys ja varaudutaan merkittäviin öljyn saatavuushäiriötilanteisiin. Uusi direktiivi korvaa voimassa olevan direktiivin ja yhtenäistää EU:n ja IEA:n varmuusvarastointia koskevia menettelyjä, ml. varastotasojen raportointi. Jäsenmaiden raportointitaakan keventämiseksi Energiatilastoasetukseen sisältyvästä kuukausiraportoinnista (alunperin IEA:n MOS-kysely "Monthly Oil Submission") on tarkoitus tulla yhteinen raportointityökalu IEA:n ja EU:n varastoseurantaan. EU:lle ja IEA:lle nykyisin toimitettavien tietojen ajallinen viive on minimissään kuukausi. Komissio on käynnistänyt selvityksen koskien kaupallisten öljyvarastojen viikkotilastoinnin toteuttamista. Tilastokeskus kerää myös tietoa suurimmilta sähkön ja lämmöntuottajilta raskaan ja kevyen polttoöljyn varastotasoista kalenterivuoden lopun tilanteessa. Kyseisen kyselyn jatkaminen on Tilastokeskuksen näkökulmasta epävarmaa. Lisäksi yksittäisten käyttäjien käyttövarastoista on tehty Huoltovarmuuskeskuksen ja ÖKKL toimesta tarkentavia kyselyjä, mikäli sille on ollut aihetta, kuten esimerkiksi viime lämmityskaudella turpeen saatavuuden ollessa rajoitettua. Sähkön ja lämmöntuotannossa käyttäjät ilmoittavat toteutuneen öljynkulutuksen, kuten muunkin polttoainekäytön Energiateollisuus ry:n kaukolämpötilaston kuukausiseurantaan sekä vuositasolla joko Energiateollisuus ry:hyn tai Tilastokeskukselle. Öljynjalostamot raportoivat Tilastokeskukselle kuukausittain öljynjalostuksessa käytetyt syöttöaineet ja tuotannon. 6.3.2 Maakaasu Suomessa ei ole kaasuvarastoja. Kaasun toimitushäiriöiden varalta ylläpidetään korvaavien polttoaineiden, lähinnä polttoöljyn varastoja. Maakaasun myynnistä ja korvaavien polttoaineiden velvoitevarastointia koskevat kuukausittaiset tiedot kerää

16 ÖKKL ja ne raportoidaan Tilastokeskuksen toimesta IEA:lle ja Eurostat:iin. Tilastokeskus saa tietoja maakaasun tuonnista myös suoraan ainoalta maahantuojalta Gasum Oy:ltä. EU:ssa on valmisteilla maakaasun saannin varmuutta koskeva asetus. 6.3.3 Kivihiili Tilastokeskus kerää tietoja kivihiilen kulutuksesta sähkön ja lämmön tuotannossa kuukausitasolla siten, että tiedot kysytään kolmen kuukauden jaksoissa edeltäviltä kuukausilta. Tilasto julkaistaan Tilastokeskuksen internetsivuilla neljä kertaa vuodessa: huhti-, elo-, loka- ja tammikuussa. Kullakin kerralla julkaistaan uutena tietona edellisen vuosineljänneksen kuukausikulutukset ja koko vuoden kumulatiivinen kulutus. Raportointi suoritetaan myös EU:lle kolmen kuukauden viiveellä. Kivihiilitiedot kerätään kaikilta merkittäviltä kivihiilen käyttäjiltä. Kerätty aineisto kattaa vuositasolla yli 95 prosenttia kivihiilen käytöstä. Tilastokeskus kerää kivihiilen käyttökyselyn yhteydessä myös tiedot kivihiilen varastomääristä. Varastotasotiedot toimitetaan EU:lle sekä julkaistaan Tilastokeskuksen sivuilla. Kivihiilen velvoitevarastoja valvotaan Huoltovarmuuskeskuksen toimesta perustuen tarkastuskäynteihin ja kirjanpitoon. Verottaja arvioi myös varastotasoja ilmakuviin perustuen. Kuva 5 Esimerkki Tilastokeskuksen julkaisemasta kivihiilen varastotasotaulukosta, miljoonaa tonnia kuukauden lopussa 7 TOIMINTAYMPÄRISTÖMUUTOKSEN VAIKUTUS TULEVAISUUDEN VARASTOINTITARPEESEEN 7.1 Turpeen kulutuksen kehitys Turpeen kulutusennuste riippuu siitä, miten kotimaisten polttoaineiden kysyntä kehittyy, miten ja missä aikataulussa metsähakkeen lisäystavoitteet toteutuvat sekä mikä on turvelauhdesähkön kysyntä. Myös turvejalosteiden (turvepelletit/biodiesel) tuotanto nostaa kysyntää. Turpeen kulutuksen kehitystä on arvioitu Pöyryn ja VTT:n toimesta eri selvityksissä hieman erilaisilla taustaoletuksilla. Selvitysten perusteella turpeen

17 vuotuisen kokonaiskysynnän arvioidaan asettuvan noin 20-35 TWh:n välille lähivuosina. Vaihtelu vuositasolla saattaa olla useita terawattitunteja riippuen lauhdesähkötuotannon kannattavuudesta, lämmityskauden lämmöntarpeesta, teollisuuden tuotantovaihteluista ja metsähakkeen saatavuudesta. Turpeen tuotannossa tulisi kuitenkin varautua tilanteeseen, jossa kysyntä on tasolla 30 TWh vuonna 2020. Tuotantopinta-alojen tarpeessa tulisi myös huomioida vähintään 10 TWh:n varastointitarve ja siihen liittyvä tuotantovaade. Turpeen kulutus pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategiassa on vuonna 2020 tavoiteurassa 20 TWh ja perusurassa 24 TWh. Uudet kotimaista polttoaineita hyödyntävät laitosinvestoinnit lisäävät kotimaisten polttoaineiden kysynnän tasoa tulevaisuudessa. Turvetta ja puuta käytetään yleisesti samanaikaisesti energiantuotannossa. Näiden polttoaineiden polttosuhde määräytyy kattilateknisten rajoitusten, vallitsevien polttoainekustannusten ja -saatavuuksien vaikutuksesta. Suomen pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategian tavoitteena on lisätä metsähakkeen kulutusta nykyisestä noin 9 TWh tasosta 21 TWh:n tasolle vuoteen 2020 mennessä. VTT:n Energia-ja ympäristöturpeen kysyntä ja tarjonta vuoteen 2020 mennessä selvityksen päivityksessä (syksy 2009) on arvioitu, että energiaturvetta tarvitaan 28-29 TWh/a vuosina 2010 2020, josta lauhdesähkön tuotantoon tarvitaan hieman yli 8 TWh. Laskelmissa on ollut lähtöoletuksena, että myös metsähake kasvaa sille ilmastoja energiastrategiassa asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Mikäli esimerkiksi suuret kaupungit kuten Helsinki, Turku ja Tampere tukeutuvat energiatuotannossaan entistä enemmän bioenergiaan, nousee kulutusarvio useita terawattitunteja. Pöyry selvitti yhdessä Metsäteho Oy:n kanssa työssä Puupolttoaineiden saatavuus ja käyttö Suomessa vuonna 2020 metsähakkeen käytön lisäyksen vaikutusta turpeen käyttöön. Ilmasto- ja energiastrategiassa esitetyllä metsähakkeen tavoitteellisella käyttömäärällä 21 TWh, olisi turpeen kulutus arviolta 20 TWh vuonna 2020. Ennuste poikkeaa VTT:n selvityksestä eniten siinä, että Pöyryn selvityksessä turpeen tarve lauhdetuotannossa oli 3 TWh vuonna 2020. Lauhdesähkön tarpeeseen vaikuttaa sähkön kulutuksen kehittymisen lisäksi erityisesti ydinvoiman ja muun sähköntuotantokapasiteetin kasvu. Suomessa on vireillä useita ns. toisen sukupolven biodieselhankkeita. Näistä ainakin Metsäliiton ja Vapon hanke perustuu raaka-aineen osalta turpeeseen. EU:n polttoaineentuotannon hiilidioksidipäästöjen määritykset rajoittanevat turpeen osuuden maksimissaan noin kolmannekseen. Vuoteen 2020 mennessä voidaan arvioida valmistuvan ainakin yksi turvetta hyödyntävä laitos, jonka turpeen kulutus olisi noin 1 TWh/a. Lisäksi Suomessa jalostetaan turvepellettejä, joiden tuotanto oli vuonna 2007 noin 60 000 tonnia (0,3 TWh). Turvepellettien markkinoiden arviointiin liittyy epävarmuuksia, mutta toimijana Vapo on esittänyt jopa 2-3 TWh:n vuotuista raakaainetarvetta vuodelle 2020. 7.2 Turpeen uudet tuotantoteknologiat Turpeen uusien tuotantoteknologioiden kehityksen tavoitteena on tuotannon ympäristövaikutusten minimointi (pöly-, melu- ja vesistöhaittojen poistaminen, CO 2 - päästöjen minimointi), aurinkoenergian maksimaalinen hyödyntäminen ja

18 sääherkkyyden pienentäminen sekä laadun parannus. Kaikki tämä tulisi pyrkiä tekemään nykyisellä tuotannon kustannustasolla. Uusina turpeen tuotantomenetelminä on tutkittu muun muassa pumppausta suoraan suolta aurinkokeräimillä varastetulle asfalttikentälle sekä tehdasmaista kuivausta katetussa tuotantotehtaassa. Kyseisten menetelmien kehitystyö on vielä kesken ja kustannustaso vielä perinteisiä menetelmiä kalliimpi. Turpeen uusista tuotantoteknologioista ei ole odotettavissa lähivuosina merkittävää korvaajaa nykyisille tuotanto- ja varastointimenetelmille. Vuoteen 2020 saakka nykyiset tuotantomenetelmät tulevat säilyttämään valta-asemansa ja uusien teknologioiden osuus tullee olemaan vain 5-10 %:n luokkaa kokonaistuotannosta. Kuva 6 Turpeen tuottaminen pumppausmenetelmällä (Kuva Vapo Oy) 7.3 Turpeen varastointitarpeen kehitys Turpeen varastointitarpeen ennakoidaan kasvavan vuoteen 2020. Yhtenä merkittävimpänä syynä on kotimaisten polttoaineiden käyttökapasiteetin arvioitu kasvu ( 7.1). Turpeen varastointitarve kasvaa, sillä sen varastoitavuus on puupolttoainetta parempaa. Puupolttoaineiden varastointiin soveltuu parhaiten kannot. Hakkuutähteen ja pienpuun ylivuotinen varastointi lisää merkittävästi kuiva-ainetappion ja lahoamisen riskiä. Pienpuusta ranka kestää varastointia haketta enemmän. Metsäenergian vuotuiseen saatavuuteen liittyvät haasteet korostuvat sen käyttöosuuden kasvaessa turpeeseen nähden. Turpeen varastotasojen tarvetta korottaakin sekä metsäenergian vuotuisiin että kausittaisiin tarjontavaihteluihin sopeutuminen. Alueellisesti varastotasojen tarve säilyy pitkälti nykyisen kaltaisena. Niissä kohteissa, joissa varaudutaan hiilen käyttöön turpeen vaihtoehtoisena polttoaineena, on varastoinnin merkitys vähäisempi kuin kohteissa joissa hiiltä ei voi hyödyntää. Seuraavassa kuvassa on esitetty maakunnittain kaukolämmön ja siihen liittyvän sähköntuotannon polttoainejakauma vuonna 2008.

19 Kuva 7 Kaukolämmön ja siihen liittyvän sähköntuotannon maakunnittainen polttoainejakauma vuonna 2007 Kaukolämmöstä ja kaukolämmön tuotantoon liittyvästä sähkön tuotannosta vuonna 2008 tuotettiin turpeella Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalla, Lapissa ja Pohjois-Savossa noin 65 prosenttia, Keski-Pohjanmaalla, Kainuussa, Keski-Suomessa ja Satakunnassa noin 60 prosenttia sekä Pohjois-Karjalassa ja Etelä-Savossa noin 45 prosenttia. Näissä maakunnissa myös turpeen varastointiin liittyvä tarve on suurin. Uudellamaalla, Itä- Uudellamaalla, Etelä-Karjalassa ja Varsinais-Suomessa turpeen merkitys kaukolämmön tuotannossa on marginaalinen. 7.4 Yhteenveto toimintaympäristön muutoksesta Turpeen tulevaisuuden varastointitarvetta arvioitaessa ei toimintaympäristössä ole näköpiirissä tekijöitä, jotka tulisivat muuttamaan oleellisesti turpeen varastointiin tai sen tarpeeseen. Turve tulee säilymään merkittävänä polttoaineena Suomen energiahuollossa huolimatta puupolttoaineille asetetuista haastavista lisäystavoitteista. Kotimaisten polttoaineiden arvioitu käyttökapasiteetin kasvu tulee lisäämään turpeen varastointitarvetta, sillä turve turvaa myös metsäenergian toimitusvaihteluita. Turpeen tuotantoteknologioista ei ole odotettavissa seuraavaan kymmeneen vuoteen sellaista mullistusta, jolla olisi merkittävää vaikutusta nykyisiin tuotantomenetelmiin ja varastointiin.

8 TURVAVARASTOINTILAIN KEHITTÄMINEN 60K30030.03-Q220-003D 20 Seuraavassa on esitetty Pöyry Energy Oy:n haastatteluihin perustuvia ehdotuksia turvavarastoinnin nykytilasta, muutostarpeesta ja mahdollisuuksista. Työn aikana on haastateltu seuraavia tahoja: Huoltovarmuuskeskus (Jauhiainen, Pelkonen), Energiateollisuus ry (Leskelä, Kostama, Nuutila), Turveteollisuusliitto ry (Silpola), Vapo Oy (Koivula, Rantala), Kuopion Energia (Voutilainen), Vaskiluodon Voima Oy (Rinnasto), Kanteleen Voima Oy (Vilkuna) ja TE-keskus Keski-Suomi (Kässi) sekä Uusimaa (Tossavainen). Lisäksi tehtiin seuraavat puhelinhaastattelut Turveruukki Oy (Martinmäki), Suomen Turvetuottajat ry. (Haavikko) ja Jyväskylän Energia Oy (Lehtoranta). Haastatteluissa on huomioitava, että turvavarastointiin liittyvät kehitysehdotukset saattaisivat olla erilaiset, mikäli turpeen tuotanto olisi onnistunut hyvin tai normaalisti vuosina 2007 ja 2008. Yleisesti turpeen turvavarastointilaki koettiin kaikkien haastateltavien osalta hyvänä järjestelmänä, jonka vaikutus korostui erityisesti vuoden 2006 tuotantokauden loppupuolella, jolloin laki kannusti tuottamaan suhteessa enemmän kuin muuten kenties olisi tuotettu. Lakiin ei välttämättä koettu suurta muutostarvetta, mutta tiettyjä täsmennyksiä tulisi tehdä. Täsmennyksiä ja kommentteja on esitetty seuraavissa kappaleissa. Yhtenä selkeänä kommenttina erityisesti käyttäjien puolelta tuli esille turvavarastojen suhde kaupallisiin varastoihin. Turvavarastojen purku oli koettu liian helpoksi ja niiden käyttö oli lähempänä kaupallisia varastoja kuin varsinaista turvavarastointia. Käyttöluvan myöntöperusteet koettiinkin ongelmalliseksi. Toisaalta tuottajat toivoivat joustavuutta järjestelmältä, mutta toisaalta käyttäjät halusivat tiukempaa kontrollia käyttöluvan myöntämiselle. Huoltovarmuuskeskus myönsi käyttöluvat hakemusten perusteella, sillä kaikissa hakemuksissa vedottiin poikkeuksellisiin sääolosuhteisiin, eikä muuta mahdollisuutta lain tulkintaan ollut. Käyttöluvan myöntämisen jälkeen viranomaisilla ei ollut kontrollia, missä ja milloin turve hyödynnettiin. Haastatteluiden aikana pohdittiin mahdollisuutta myöntää käyttölupa ensisijaisesti huoltovarmuuden kannalta kriittiseen yhdyskuntien lämmityskäyttöön. Tämä koettiin hankalaksi toteuttaa ja valvoa nykyisen järjestelmän puitteissa, sillä se asettaisi toimijat eriarvoiseen asemaan. Lisäksi keskusteltiin turvavarastojen purkamisen julkisuudesta, jota toivottiin erityisesti käyttäjien puolelta. Perusteluna oli se, että kun keväällä 2008 turvavarastot oli käytännössä purettu, niin käyttäjille tämä tieto kulkeutui vasta elokuun lopussa, jolloin heille jäi vähemmän aikaa tilanteeseen reagoimiseen ja korvaavien ratkaisujen etsimiseen. Turpeen turvavarastoinnin ehdoissa esitettiin toimitusrajan laskemista, jotta myös pienemmät toimijat saadaan mukaan ja toimijat säilyvät samanarvoisina markkinoilla. Nykytilanteessa toisella toimijalla on mahdollisuus perustaa turvavarasto ja saada siitä korvausta ja toisella ei. Sinänsä toimitusrajan laskulla ei ole suurta vaikutusta kokonaisvolyymeihin, mutta paikallistasolla merkitys saattaa olla suurempi. Viranomaisnäkökulmasta toimitusrajan lasku lisää myös hallinnointityötä. Turvavarastoinnista saatava korvaus koettiin toimijoitten näkökulmasta nykytilanteessa liian alhaiseksi suhteessa syntyviin kustannuksiin. Korvauksen kaksinkertaistaminen (0,03 /MWh/kk -> 0,06 /MWh/kk) ei vastaisi varastoinnin todellisia kustannuksia (tuottajan ilmoittama 0,07-0,08 /MWh/kk), mutta olisi toimijoiden mielestä mahdollisesti hyväksyttävä. Joka tapauksessa korvauksen suuruus tulisi tarkistaa tietyin väliajoin esimerkiksi indeksiperusteisesti.

21 Turpeen tilastointiin ja todellisiin varastotasoihin toivottiin läpinäkyvyyttä erityisesti käyttäjän näkökulmasta. Nyt tiedot todellisesta saatavuudesta on yksin tuottajalla. Myös viranomaisille (HVK) olisi tarpeen saada tietoa turvavarastotasojen lisäksi myös kaupallisista varastoista aluetasolla. Lisäksi tarvittaisiin tietoa kysynnän arvioidusta kehittymisestä. Tällöin kaupallisten varastojen ja turvavarastojen rooli olisi selkeämmin hahmotettavissa mahdollista käyttölupaa myönnettäessä. Kaikki toimijat olivat yksimielisiä siitä, että turpeen varastointia tulisi kehittää markkinaehtoisesti ja sopimusperusteisesti. Velvoitevarastointi tai varmuusvarastot koettiin vasta viimeiseksi keinoksi tilanteen korjaamiseksi. Sopimusperusteista varastoinnin kehittämistä onkin jo markkinoilla tapahtunut muun muassa tiettyjen tuottajien varastojen korvamerkinnällä tietyille käyttäjille. Tällöin varastoinnin kustannusten jako on sovittu sopimusperusteisesti. Turpeen varastotasojen ja huoltovarmuuden näkökulmasta turvavarastointi koettiin askeleena kohti oikeata suuntaa. Selkeänä viestinä oli niin käyttäjiltä kuin tuottajilta se, että tuotantopinta-alojen riittävä lisäys ja lupaprosessien virtaviivaistaminen toisivat suurimman vaikutuksen turpeen saatavuuden varmistamisessa. Uutta tuotantopinta-alaa tarvitaan korvaamaan ensisijaisesti poistuvia tuotantoaloja. Tuotantopinta-alan varauksessa ei tulisi lähteä pelkästään vuotuisista pidemmän aikavälin kulutusarvioista vaan tulee huomioida myös tarve varastojen kasvattamiselle. Seuraavassa on esitelty haastatteluissa esille tulleita asioita tuottajan, käyttäjän ja viranomaisen näkökulmasta. Tuottajanäkökulmia o käyttölupien myöntöaikaa tulisi jatkaa huhtikuun lopulta aina kesäkuun loppuun o varasto tulisi pystyä palauttamaan turvavarastoksi, mikäli käyttölupaa ei käytetä koskee myös osittaista käyttöä ja palautusta o varastojen perustamisessa, ylläpidossa, siirroissa ja käytössä tulisi olla joustavuutta, jotta varastointi ei aiheuttaisi järjettömiä ratkaisuja liiketoiminnassa esimerkiksi kuljetusten suhteen. o turvavarastointi voisi perustua tase-ajatteluun eli tuottajan tulisi vain osoittaa, että hänellä on turvavarastoituna sovittu määrä ilman auma-riippuvuutta o sateisen tuotantokauden jälkeen laatukriteereissä voisi olla joustoa o myös pienemmät toimijat voisi sisällyttää järjestelmään o turvavarastoinnista saatava korvaus ei vastaa todellisia kustannuksia, jolloin varastointiehtojen epäedullinen muutos saattaa johtaa tilanteeseen, että turvavarastoja ei perusteta o tuottaja/turpeen toimittaja ei voi asettaa käyttökohteita eriarvoiseen asemaan toimitusvelvoitteiden suhteen toimitussopimukset tasa-arvoisia

22 o tuottajilla ei ole resursseja vaihtoehtoisten polttoaineiden varastointiin Käyttäjänäkökulmia o turvemarkkinoille halutaan läpinäkyvyyttä. Käyttäjillä ei ole eikä ole ollut markkinanäkökulmasta riittävä tietoa turpeen todellisista varastotasoista eikä sitä kautta turpeen saatavuudesta ainakin turvavarastointi-tiedot julkisiksi hintaneuvotteluissa tuottajan etu on korostaa heikkoa saatavuutta o käyttäjällä tulisi olla mahdollisuus ostaa auma ja sisällyttää se turvavarastoinnin piiriin o selkeä maininta siitä, että voidaanko tuontiturve sisällyttää järjestelmään o turvepulaa voisi helpottaa käyttämällä korvaavaa polttoainetta esimerkiksi hiiltä siellä missä se on mahdollista ja ohjaamalla säästynyt turve sinne missä korvaavan polttoaineen käyttömahdollisuutta ei ole o markkinoille tarvitaan ylitarjontaa eikä niukkuutta Viranomaisnäkökulmia o viranomaisilla ei riittävää tietoa turpeen varastotasoista suhteessa kulutukseen tieto myös kaupallisista varastoista o kaikki käyttöluvat myönnettiin poikkeuksellisen sääolosuhteiden perusteella laki ei anna mahdollisuutta tehdä poikkeavia päätöksiä o käyttöluvan myöntämisen jälkeen ei kontrollia turvavarastosta o valvonnan tehostaminen edellyttäisi koulutusta ja resursseja sen suoritukseen o tiukemmat sanktiot sopimusrikkomuksista voisi edesauttaa sääntöjen noudattamista o turvavarastojen ilmoitusmenettely voisi kohdistua tuotantoalueen sijainnin perusteella o vain muutoksista ilmoittaminen o ilmoituksissa yhteneväiset lomakkeet o mahdollisessa lainsäädäntömuutoksessa otettava huomioon TE-keskusten siirtyminen ELY-ympäristöön

23 9 TURVAVARASTOINNIN MUUTOSTARPEEN ARVIOINTI Lähtökohtana turvavarastointilain muutoksessa tulisi olla turpeen saatavuuden turvaaminen huoltovarmuuden kannalta kriittisiin kohteisiin. Toissijaisena tarkoituksena luonnollisesti nykyisen lainsäädännön virtaviivaistaminen tai epäkohtien korjaaminen, joilla ei välttämättä ole suoraa vaikutusta turpeen varastotasoihin. Turpeen varastoinnin ja varastotasojen lisäämisen kannalta merkittävin tekijä on turpeen tuotantopinta-alan lisäys. Mikäli tuotantopinta-aloja ei saada lisättyä ja kulutus säilyy nykyisellä tasolla, edellyttää varastojen kasvattaminen useampaa tuotanto-olosuhteiltaan hyvää tuotantokautta. Heikoissa tuotanto-olosuhteissa vain riittävän suuri tuotantopintaala mahdollistaa sääriskien vaikutusten minimoinnin. Tuotanto-pinta-alojen lisäyksessä tulisi ottaa huomioon myös se, että suon hankinnasta tuotannon valmisteluun vie useasti jopa 10 vuotta. Tuotantopinta-alojen lisäys vaikuttaakin vasta hieman pidemmällä aikavälillä turpeen saatavuuden turvaamiseen. Lähivuosien ratkaisujen tuleekin löytyä turvavarastoinnin kehittämisestä ja kulutuksen tasapainottamisesta. Turvealan toimijat ovat yhteisesti todenneet, että ratkaisujen tulisi olla markkinalähtöisiä ja vapaaehtoisuuteen perustuvia. Tätä taustaa vasten muutamat toimijat ovat keskinäisten sopimusten perusteella lähteneet neuvottelemaan korvamerkityistä varastoista ja varastointikustannusten jaosta. Turvavarastointioikeuden lisäys myös käyttäjälle, olisi linjassa tämän kehityksen kanssa. Kivihiilen käytöllä voidaan myös vaikuttaa turpeen riittävyyteen. Markkinaehtoisesti toimittaessa turpeen käyttöä ei voi suoraan rajoittaa, vaikka tuotanto voitaisiin huoltovarmuusnäkökohdista hoitaa myös kivihiilellä ja säästynyt turve voitaisiin ohjata toiselle huoltovarmuuden kannalta kriittisemmälle toimijalle. Toisaalta kaikilla lämmöntuottajilla on mahdollisuus öljyn käyttöön, joka vaatisi kuitenkin panostusta sen varastointiin ja kuljetuksiin. Tietyillä energiayhtiöillä on mahdollisuus tuottaa turpeella tuottamatta jäänyt lauhdesähkö kivihiilellä toisessa laitoksessa. Kaikissa tapauksissa kysymykseksi nousee se, että jos sovituista toimituksista tai toimintamalleista poiketaan, kenen tulisi vastata toimenpiteisiin liittyvistä lisäkustannuksista ja kenen vastuulla asia on. Turvavarastointilain laajentaminen koskemaan myös pienempiä tuottajia, saattaisi tuoda vain hieman lisää varastointikapasiteettia valtakunnantasolla, mutta paikallisesti vaikutus saattaisi olla suurempi. Tämä poistaisi myös pienempien tuottajien kokemaa eriarvoisuutta nykytilanteeseen nähden. Lisäksi kannustimet ylipäätään turvavarastojen perustamiseen tulisi olla olemassa, tämä puoltaa korvauksen tason nostoa. Korvauksen tason nosto merkitsee luonnollisesti Huoltovarmuuskeskuksen noin 50 miljoonan euron paineita budjettiin. Tulisi selvittää, miten tämä rahoitus olisi hoidettavissa ja kenen tulisi toimia loppukädessä maksajana. Varastotasoissa tulisi pidemmällä aikavälillä pyrkiä yli 10 TWh:n tasoon, sillä vuosien 2007-2008 perusteella tämä taso ei riitä turvaamaan kahden toisiaan seuraavan heikon tuotantokauden vaikutusta. Mikäli varastotasoa pyritään nostamaan, saattaa 50 %:n toimitusten osuus tulla rajoittavaksi tekijäksi. Tavoitteen nosto merkitsisi myös lisäkustannuksia järjestelmälle, mikäli tavoite saavutettaisiin muutaman vuoden jälkeen. Turvemarkkinoille toivotaan etenkin käyttäjien puolelta läpinäkyvyyttä. Ensimmäinen ja suhteellisen helposti toteutettava ratkaisu olisi turvavarastotasojen julkistaminen esimerkiksi kuukausittain TE-keskusten ilmoitus jälkeen.