1/2005 Injektointiletkut Injektointitarvikkeet Injektointilaitteet Paisuvat saumanauhat PVC- ja erikoissaumanauhat Betonin korjaus- ja vedeneristysmassat Betonimuotit Muottitarvikkeet Muottikankaat Rakennuslaakerit Alan koulutus ja konsultointi 1
Fortumin Diesel-hanke etenee Fortumin Diesel-hanke yhtiön Porvoon jalostamolla etenee hyvää vauhtia. Muottikolmio on mukana kahdessakin hankkeen osaurakassa. Tämä juttu kertoo Lemconin urakoimasta jäähdytysvesilaitoksen työmaasta, jonne on mennyt satoja metrejä Hydrotite-saumanauhaa ja Joco-injektointiletkua. Injektointiletkua on käytetty myös Tieliikelaitoksen urakoimalla konttikentän työmaalla. 2 Diesel on Fortumin Porvoon jalostamon 500 miljoonan euron suurinvestointi. Uuden tuotantolinjan ja nykyiseen jalostamoon tehtävien muutoksien jälkeen jalostamo pystyy käyttämään nykyistä raskaampaa ja rikkipitoisempaa raakaöljyä, josta tuotetaan rikittömiä liikennepolttoaineita. Uuden tuotantolinja 4:n alue vastaa yhdeksää täysimittaista jalkapallokenttää. Alueelta louhitaan kalliota 635 kiintokuutiometriä, betoniperustuksia valetaan 12 000 kuutiota, putkistoa asennetaan 180 kilometriä ja teräsrakenteita tulee 3 000 tonnia. Lemconin urakoima jäähdytysvesilaitos on pieni osa 500 miljoonan euron kokonaisuudesta, vaikka YIT on louhinut laitosta varten 30 metriä syvän, samoin 30 metriä leveän ja lähes 100 metriä pitkän kaivannon. Louhinnat on nyt tehty ja menossa ovat perustustyöt ja laiteasennuksien valmistavat työt. Lemconin urakka valmistuu vappuun mennessä, työmaapäällikkö Raine Paakkari kertoo. Betonista valetaan jopa merivesipumpun pesä Lemconin urakkaan kuuluu kolmasosa koko hankkeen betonivaluista eli 4 000 kuutiota eli tukimuureja, putkilinjojen perustuksia ja erikoisimpana rakenteena betoninen pumpun pesä. Muottikolmion tuotteita on Lemconin työmaalle mennyt runsaasti, tähän mennessä 200 metriä paisuvaa Hydrotite-nauhaa, 620 metriä Joco 10 - injektointiletkua, sekä lähes 200 neliömetriä Formtexmuottikangasta. Lisäksi Lemconille on toimitettu Malthusin muottivälikkeitä. Saumanauhaa ja injektointiletkua on käytetty sekä kallion ja betonin rajapinnoissa että betonirakenteiden työsaumoissa. Paakkari kertoo, että kussakin saumassa on sekä Hydrotite- nauha että molemmin puolin yksi injektointiletku. Paakkarin mukaan rakennesuunnittelija ja tilaaja valitsivat saumanauhaksi Hydrotiten. Paakkari piti
Lemconin urakoima jäähdytysvesilaitos helmikuun puolessavälissä: 30 x 30 x 100 metrin suuruiseen kalliokaivantoon valetaan laiteperustuksia ja tukimuureja yhteensä 4 000 kuutiometriä. luonnollisena sitä, että injektointiletku valittiin samasta tuoteperheestä. Hänellä on ollut Muottikolmion tuotteista aiempiakin kokemuksia, joten hän tiesi, että ne sopivat myös Porvoon työmaalle. Muottikangas oli oikeaan osunut ratkaisu Kumista valmistettujen, veden vaikutuksesta turpoavien Hydrotite-saumanauhojen etuja bentoniittinauhoihin nähden ovat esimerkiksi se, ettei kumivalmisteinen nauha ei murene eikä liukene, liukenematon nauha voidaan asentaa rakenteisiin, jotka sijaitsevat virtaavan veden ääressä, ohutrakenteinen nauha pysyy hyvin paikallaan valun aikana, ja että nauha säilyy lujana ja kimmoisana turvottuaankin. Joco-injektointiletkuilla saavutetaan varma lopputulos, sillä rakenteen vesitiiveys voidaan koestaa vedellä paineinjektointina jo rakennusvaiheessa. Paineinjektoinnissa saumaan tunkeutuva reaktiivinen hartsi tukkii sekä potentiaaliset että aktiiviset vuotokohdat ja estää veden suotautumisen. Letku on käytännöllinen ja edullinen, sillä jos vuotoa ei ole ei myöskään injektointia tarvita. Se muotoutuu helposti rakenteen pinnan muotoihin. Tukkeutumaton kierreydin mahdollistaa tasaisen injektointimateriaalin leviämisen. Vankka letkurakenne kestää betonivalun paineen ja vain yhteen suuntaan avautuva neopreenikaista estää sementtiliiman pääsyn letkuun. Letku kestää emäksisiä kemikaaleja, jätevesiä, orgaanisia kemikaaleja, mineraaliöljyjä, happoja ja alkoholeja. Muottikangasta on käytetty muun muassa betonisen pumppupesän valuissa. Merivesipumpussa on niin kova virtaus, että pumpun pohja ja seinät piti saada ehdottoman tiiviiksi ja sileiksi. Paakkari sanoo, että valu itse tiivistyvällä betonilla onnistui erinomaisesti, ja että muottikangas oli hänen mielestään oikeaan osunut ratkaisu. 3
Keravan rautatieaseman itäpuolella, Heikkilänmäessä, on meneillään iso työmaa, josta ei tosin ulospäin paljoa näy. Maan alle syntyy 50 000 rakennuskuutiota Itä- ja Keski- Uudenmaan hätäkeskukselle. Hätäkeskus aloittaa operatiivisen toimintansa joulukuussa 2005 ensin väliaikaisissa tiloissa. Heikkilänmäen uudistiloihin toiminta siirtyy alkusyksyllä 2006. Vandex Super vedentiivistyspinnoite toimitetaan työmaalle 25 kilon säkeissä. Työmaalla jauhe sekoitetaan veteen mekaanisesti juuri ennen käyttöä. Kerralla sekoitetaan noin 20 minuutin tarve, jottei massa ehdi työstön aikana jäykistyä. Hätäkeskukselle 50 000 rakennuskuution maanalaiset uudistilat R 4 Hätäkeskuksen mittavat, Lemconin urakoimat louhintatyöt valmistuivat joulukuussa 2004. Pääurakoitsija NCC Rakennus Oy tuli työmaalle tammikuussa 2005. Luovutusvalmis hätäkeskus on keväällä 2006. Laudoitusmestari Taisto Seppänen NCC Rakennus Oy:stä kertoo, että työmaa on edennyt aikataulussa: Olemme muun muassa muotittaneet ja valaneet anturoita ja paineseiniä, joihin tulee myös erikoisbetoneita sekä tehneet pohjan maanrakennustöitä, lähinnä lattioiden tasausta. Tänään pääsimme tekemään anturaosien päälle tulevia kapillaarisulkuja, hän listaa huhtikuun puolenvälin tilannetta. NCC tekee töitä omilla miehillä: laudoitustyökunnassa on kahdeksan kaveria, lisäksi neljä apumiestä.
Vandex Super on pinnalle levitettävä materiaali, joka tiivistää ja suojaa betonia syvävaikutteisesti: se tunkeutuu betoniin muodostaen liukenemattomia kemiallisia yhdisteitä, jotka vähentävät kapillaarihuokosten määrää. Tyypillisiä käyttökohteita ovat kellarien seinät, betonilaatat, työsaumat, vedenpaineseinät, uima-altaat, jätevedenpuhdistamot, kanavat, sillat. Petri Kiiski levittää vedentiivistyspinnoitteen harjalla huolellisesti koko betonipinnalle ja jokaisen teräksen ympärille. Veden kapillaarinousulle stoppi Seppäsellä on jo runsaan parinkymmenen vuoden rakentajakokemus. Hänellä on tuntumaa myös vaativiin työmaihin esimerkiksi Fennia-korttelissa. Täällä kohteen koon lisäksi vaativuutta lisää tietysti se, että töitä tehdään koko ajan maan alla, hän arvioi. 5
Kokeneena rakentajana Seppänen tietää myös käytännössä, kuinka tärkeää maaperän veden kapillaarisen nousun estäminen rakenteissa on. Hätäkeskuksen suunnitelmissa betonirakenteiden kapillaarikatkot on merkitty tehtäväksi Vandex Superilla. Itselleni tuote ei ollut aikaisemmilta työmailta tuttua. Ensivaikutelma on ihan myönteinen, käyttöohjeet ja työstäminen tuntuvat toimivilta, hän toteaa. Petri Kiiski on Seppäsen kanssa samoilla linjoilla. Itse työ näyttääkin sujuvan ammattimieheltä rivakasti. Kiiski huomauttaa, että ripeyttä tuo jo se, että sekoitettu massa jäykistyy varsin nopeasti. Käyttöohjeissa opastetaankin sekoittamaan massaa kerrallaan noin 20 minuutin tarpeisiin. Kiiski sekoittaa vedentiivistyspinnoitteen työmaalla suoraan ämpäriin. Massan levitykseen hän käyttää pienehköä harjaa, jolla hän saa massan levitettyä huolellisesti koko pinnalle ja terästen ympärille. Seppänen pitää harjalevitystä ruiskulevitystä parempana, koska harjalla hankaamalla tarttuvuus on varmempi. Ei tarvitse myöskään varautua ruiskun tukkeutumiseen, hän lisää. Entä esityöt? Seppänen kertoo, että käsiteltävät betonipinnat pestään ennen pinnoitteen levittämistä painevedellä. Vedentiivistyspinnoitteella käsitellyt pinnat pidetään kosteana, suojataan suoralta auringonvalolta, tuulelta ja pakkaselta viisi vuorokautta. Hätäkeskustyömaalla jälkihoito on sikäli helppoa, ettei maanalaisissa tiloissa tarvita erityisjärjestelyjä. 6
PVC liikuntasaumanauhaan on kiinnitetty JOCO 10 injektointiletku. PVC-liikuntasaumanauhan varmistus Leschuplast GLT valmistaa liikuntasaumanauhaa, johon on integroitu injektointiletku. Tällä varmistetaan liikuntasaumanauhan tiiviys vaikeissa paikoissa tai kriittisissä rakenteissa. PVC-nauhaan on valmistuksen yhteydessä tehty ura, johon injektointiletku asennetaan. Samantyyppistä tiivistysratkaisua on käytetty JOCO 10 injektointiletkun kanssa. Tällöin kiinnitetään injektointiletku klemmareilla PVC-nauhaan. Molemmissa tapauksissa on kiinnitettävä huomiota syöttöletkujen paikkoihin ja jatkoksien tekoon. Hyvä ratkaisu on tehdä nurkkaliitokset tehtaalla ja tyytyä työmaalla vain puskuliitosten tekoon. PVC liikuntasaumanauhan tehtaalla risteyskappale, johon on kiinnitetty JOCO 10 injektointiletku. Huomaa, että työmaalla tehdään ainoastaan puskuliitokset. Leschuplast GLT injektioliikuntasaumanauha 7
Kasarmintorinkin alle 8
Joco-injektointiletkua Kasarmintorin alle rakennetaan 399 auton pysäköintilaitos. 9
Kasarmiparkki on Palmbergin vastaavan mestarin, Harri Sihvolan neljäs pysäköintilaitostyömaa. 10 Kasarmintorin alle rakennettavan Kasarmiparkin pohjaveden pinnan ja jopa merenpinnan alapuolelle ulottuvien betonirakenteiden vedenpitävyys on monen muun helsinkiläiskohteen tapaan varmistettu Muottikolmion tuotteilla. Palmbergin rakentama 399 auton pysäköintilaitos valmistuu kesäkuussa. Vastaava mestari Harri Sihvola kertoo, että Kasarmiparkki on Palmbergin omaa kehitystyötä. Rakennuttajana on ollut yhtiön perustama kiinteistöyhtiö. Ei ole mikään yllätys, että juuri Palmberg lähti kehittämään kasarmiparkkia. Yhtiö on nimittäin tehnyt viime vuosina pysäköintilaitoksia eri puolille Suomea hyvinkin ahkerasti. Sihvola näyttää tuoretta referenssilistaa, johon on kirjattu Palmbergin merkittävimmät pysäköintitalot vuodesta 1991 alkaen. Kohteita on lähes 40 ja näissä yhteensä yli 10 000 autopaikkaa. Suurin osa hankkeista on tehty samalla tekniikalla eli jälkijännitettyinä rakenteina rasvapunoksilla. Kun Kasarmiparkki tehdään kokonaan Kasarmintorin pinnan alapuolelle, Palmbergin urakka alkoi montun kaivamisella ja louhinnoilla. Maata on poistettu 26 000 kuutiota ja kalliota louhittu 20 000 kuutiota. Louhinnoissa ei Sihvolan mukaan ollut ongelmia, mikä varmistettiin sijoittamalla naapurikiinteistöjen alueelle kymmenen tärinämittaria. Kun pysäköintilaitoksen alimmat anturat ovat 2,5 metriä merenpinnan alapuolella ja pohjavesi on tasolla +3 m, Kasarmiparkkia ympäröi järeä paikallavalettu patoseinä. Sihvola kertoo, että 9,5 metrin korkuinen seinä valettiin 7,5 metrin pätkissä kerralla ylös asti. Ensin valettiin joka toinen pätkä ja jäätiin neljäksi viikoksi odottamaan betonin kutistumaa. Vasta sitten valettiin välit umpeen. Seinän vesitiiveys varmistettiin liikuntasaumojen kohdalla liikuntasaumalaitteilla ja työsaumoissa Joco-injektointiletkuilla, jotka on toimittanut Muottikolmio. Muotti- ja betonointitöistä on vastannut Keski-Suomen Betonirakennus Oy. Kun Sihvolalta kysyy, mikä on ollut työmaalla vaativinta, hän vastaa, että pysäköintilaitosten rakentaminen on ihan oma maailmansa. Työtä ei voi verrata esimerkiksi asuntorakentamiseen, kun raakaa työtä on niin paljon enemmän. Kasarmiparkin vaativuutta lisäävät kohteen sijainnin lisäksi suuret massat, mikä näkyy myös urakoiden yhteensovittamisen vaativuutena. Lisäksi Sihvola pitää kohteen aikataulua varsin kireänä.
11 Torikannen alla on kullakin pysäköintitasolla vapaata korkeutta yli 220 senttiä. Alimpien tasojen vedenpitävyys on varmistettu Jocoinjektointiletkuilla.
12
Eristeelliseen sokkelihalkaisuun tarkoitettu muottivälike pitää paitsi sokkelin laudoituksen kasassa myös eristeen jämptisti suunnitellulla paikallaan. Välike mitoitetaan kulloisenkin kohteen dimensioiden mukaiseksi. Eristeen pitävät paikallaan sen molemmin puolin olevat isot muoviprikat. MALTHUS Räätälöidyn muottivälikkeen ansiosta SOKKELIHALKAISUN ERISTE PYSYY JÄMPTISTI PAIKALLAAN Lämmöneristeet pysyvät paikallaan ilman virittelemistä, sanoo projektivastaava Harri Huotari perusteluksi sille, että valitsi K-Market Maununnevan perustuksien sokkelihalkaisuihin räätälöidyn muottivälikkeen. -Rakennus Oy:n Helsingin KVRMaununnevalla urakoima kohde starttasi helmikuun alussa. Valmiina 550 kerrosneliön market on jo kesäkuun loppuun mennessä. Yksikerroksisen, kadun puolelta reilut 5,5 metriä ja takaa reilut 3 metriä korkean rakennuksen perustamistapa on perinteinen: anturat ja sokkelit valetaan paikalla. Perustukset tehdään Huotarin mukaan pääasiassa 13
Projektivastaava Harri Huotari valitsi K-market Maununnevan perustuksiin eristeelliseen sokkelihalkaisuun räätälöidyn muottivälikkeen, koska se tuo nopeutta ja varmuutta sekä välikkeiden asennukseen että valuun. 14
kallion päälle, louhintaa ahtaalla tontilla onkin ollut kohtuullisen paljon. Hyviä käyttökokemuksia Huotari kertoo tutustuneensa Muottikolmio Oy:n Malthus-muottivälikkeisiin pari vuotta sitten Nupurin päiväkotityömaalla. Ne osoittautuivat varmatoimisiksi ja nopeiksi asentaa. Oikea seinäpaksuus ja suojaetäisyys saadaan välikkeen ansiosta automaattisesti ilman erillisiä säätöjä tai kiristyksiä. Silloisten hyvien kokemuksien takia valitsin Maunnunnevan kohteeseen saman tuotteen. Tällä työmaalla käytetystä sokkelihalkaisuun räätälöidystä muottivälikkeestä Huotarilla ei kuitenkaan ollut aikaisempaa kokemusta. Kimmoke itselle uuden muottiväliketyypin käyttöön oli hänen mukaansa hakea varmuutta eristeen paikallapysymiseen. Toki erilaisilla rankasysteemeilläkin saadaan sokkelihalkaisun eriste pysymään paikallaan. Niissä on kuitenkin aina virityksen makua, valutyössä pitää myös olla erittäin huolellinen ja se on tehtävä hitaasti, jotta lämmöneriste pysyy suunnitellusti paikallaan, hän kertaa kokemuksiaan. Maaliskuun alussa ensimmäinen sokkeliosuus odottaa työmaalla laudoitettuna ja eriste asennettuna valua. Harri Huotari on tyytyväinen: Eriste on jämäkästi paikallaan, hän esittelee ja kiittelee erityisesti välikkeen helppoa ja nopeasti asennettavaa lukkosysteemiä, jota ei tarvitse erikseen kiristää. Yksi lyönti riittää. Kaksi päivää myöhemmin, kun valu on tehty, Huotari on edelleen tyytyväinen: Odotukset palkittiin. Valu voitiin tehdä huoletta, sillä eriste ei venkuillut vähääkään, vaan pysyi suunnitellusti paikallaan, hän kertoo. Välike katkaistaan käsin Huotari vahvistaa, että välikkeen käsittelyn helppous ulottuu myös valun jälkeen tehtäviin toimenpiteisiin: Välike on paksuudeltaan 6-millistä, kun normaalivälikkeet ovat 10-millisiä. Välikkeen voikin katkaista käsin, taittamalla sen seinää vasten ja kiertämällä. Välike katkeaa muovikartion juuresta. Kartiot ovat pieniä, joten niiden jättämä kolokin on helppo paikata, hän lisää. Huotari huomauttaa, että välikkeiden kokonaiskustannuksista hän ei vielä osaa kertoa faktatietoa: Sokkelihalkaisuun tarkoitettu muottivälike on ns. normaalia välikettä kalliimpi. Toivon ja uskonkin, että kokonaisuus kääntyy kuitenkin kustannusten osalta plussalle työn nopeutumisen ja hyvän työn tuloksen ansiosta, hän arvioi. 15
MK Tänään on Muottikolmio Oy:n asiakaslehti. Lehti pyrkii antamaan tietoa alalla kiinnostavista tapahtumista ja vinkkejä parempaan rakentamiseen. Päätoimittaja Esko Aaltonen Toimitus Mikko Aalto, Arto Rautiainen ja Sirkka Saarinen MUOTTIKOLMIO OY Finnoonniitty 3 02270 Espoo Puh. 09-863 4360 Fax 09-804 2585 www. muottikolmio.fi Osoitteenmuutokset faxilla 09-804 2585 s-posti info@muottikolmio.fi DDM Group Oy 2005