Kilpa-alppihiihdossa tapahtuneet loukkaantumiset Suomessa kausilla 2008-2009 ja 2009-2010: Takautuva kyselytutkimus Antti Stenroos, lääketieteen kandidaatti, Helsingin Yliopisto Lauri Handolin, lääketieteen tohtori, ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri, HYKS Töölön Sairaala Johdanto Tutkimusten mukaan harrastaja-alppihiihtäjälle tapahtuu noin kolme loukkaantumista 1000 hiihtopäivää kohden. Lillehammerin olympialaisissa Norjassa vuonna 1994 loukkaantumisia tapahtui 1,9 /1000 laskua. Eliittitason alppihiihtäjistä noin 80 % naisista ja 90 % miehistä loukkaantuu vakavasti vähintään kerran uransa aikana. Kansainvälisen hiihtoliiton (FIS) Maailman Cup -kilpailut kattavan loukkaantumisrekisterin mukaan loukkaantumiset kohdistuvat erityisesti kolmeen kehon alueeseen. Eniten loukkaantumisia alppihiihdossa tulee polviniveleen (39 %), toiseksi eniten pään alueelle (13 %) ja kolmanneksi eniten selän alueelle (9 %). Yleisin merkittävä vamma lapsilla on sääriluun varren murtuma, kun taas aikuisilla sääriluun murtumat ovat vähentyneet. Toisaalta polven eturistisiteen vammojen määrä aikuisilla on lisääntynyt. Eturistisidevammat ovat yleisempiä naisalppihiihtäjillä kuin miehillä. Tässä tutkimuksessa kartoitettiin Suomessa alppihiihdossa kilpatasolla tapahtuneiden loukkaantumisten määrää ja tyyppiä. Tarkoituksena oli selvittää onnettomuuksien kansallista esiintyvyyttä sekä vaikeusastetta. Aineistoa voidaan jatkossa käyttää vertailupohjana arvioitaessa mahdollisten alppihiihtoon liittyvien muutosten vaikutusta loukkaantumisiin. Aineisto Kausilla 2008 2009 ja 2009 2010 oli Suomessa keskimäärin 685:llä alppihiihtoa harrastavalla urheilijalla kilpailijalisenssi ja 2023:lla Skipassi (keskimäärin yhteensä 2708 urheilijaa per kausi). 9-15 vuotiaita oli keskimäärin 2218, yleisen sarjan ikäisiä 272, ja Masters-ikäisiä 225. Luvuissa 1
saattaa olla päällekkäisyyksiä, koska harrastaja, jolla on Skipassi, voi hankkia saman kauden aikana myös kilpailijalisenssin. Tutkimukseen otettiin kilpa-alppihiihtäjiä, joilla oli ollut yli viikon mittaiseen harjoittelutaukoon johtanut lajiharjoittelussa tapahtunut loukkaantuminen. Tutkimuksen tiedot on kerätty takautuvasti urheilijoilta tai heidän vanhemmiltaan kyselytutkimuksella. Tulokset Kaudella 2008 2009 tapahtui 32 ja kaudella 2009 2010 43 raportoitua tutkimuksen sisäänottokriteerit täyttänyttä loukkaantumista (yhteensä 75 loukkaantumista, naisia 43 ja miehiä 32). Loukkaantumiset jakautuivat tasaisesti kaikkien lajiharjoittelukuukausien (elokuu-toukokuu) kesken. Kaikilla loukkaantuneilla urheilijoilla oli tapahtumahetkellä käytössään kypärä. Selkäpanssari oli käytössä 76 %:ssa tapauksista. Vammamekanismit ja lajit on esitetty taulukossa 1. Taulukko 1. Vammamekanismi ja laji. Miehet / naiset (mediaani-ikä suluissa) Pujottelu Suurpujottelu Super G Törmäys rinnealueella Törmäys laskualueen ulkopuolella Kaatuminen hyppyrissä Kaatuminen samalla tasolla Vääntyminen ilman kaatumista 3 (12) / 5 (16) 6 (15) / 2 (14) 2 (15.5) / - - / - 2 (18) / 3 (11) - / - - / - 2 (13.5) / - 2 (13) / 1 (21) 6 (13) / 3 (14) 9 (14) / 9 (14) 1 (12) / 2 (13) 1 (14) / 1(16) 1 (14) / - - / - Yhteensä 10 (13) / 9 (15) 20 (14) / 14 (14) 5 (13) / 3 (16) 2
Alaraajoihin kohdistuneet loukkaantumiset käsittivät 55 % ja yläraajoihin kohdistuneet 23 % kaikista loukkaantumisista. Tutkimusajankohtana raportoitiin 14 rasitusvammaa, joista 11 kohdistui selän alueelle ja kolme alaraajoihin. Yksikään akuuteista vammoista ei kohdistunut selkään. Tutkimusajankohtana ei tapahtunut yhtään kuolemaan johtanutta onnettomuutta. Kooste vammamekanismeista ja loukkaantuneista kehonosista on esitetty taulukossa 2. Taulukko 2. Vammamekanismi ja loukkaantunut kehon osa. Miehet / naiset (mediaani-ikä suluissa) Pää Vatsa Selkäranka Yläraaja Alaraaja Törmäys rinnealueella Törmäys laskualueen ulkopuolella Kaatuminen hyppyrissä Kaatuminen samalla tasolla Vääntyminen ilman kaatumista 1 (12) / - - / - - / - 4 (13.5) / 3 (13) 6 (14) / 4 (15) - / - 1 (22) / - - / - 1 (14) / 2( 14.5) - / 1 (14) 2 (12) / - - / - - / - 2 (13.5) / - - / 1 (21) 1 (12) / - - / - - / - 3 (14) / 3 (14) 12 (13) / 12 (15) - / - - / - - / - - / - 2 (14) / 1(16) Rasitusvamma - / - - / - 6(15) / 5 (14) - / - 1(32) / 2(14) Yhteensä 4 (12) / - 1 (22) / - 6 (15) / 5 (14) 9 (14) / 8 (14) 21(14) / 21 (15) 46 vammaa (62 %) vaati sairaalahoitoa, joista 26 (35 % kaikista vammoista) hoidettiin kirurgisesti. Urheilijoista neljä (5 %) otettiin sairaalaan seurantaan päähän kohdistuneen vamman vuoksi. Yksikään pään alueen vammoista ei kuitenkaan vaatinut kirurgista hoitoa. Kirurginen hoito kohdistui lähes kaikilla (25) raajojen vammoihin, ainoastaan yhdellä potilaalla vatsan alueelle. 3
Viidennes (16) kaikista hoitoa vaativista vammoista voitiin hoitaa ilman leikkausta käyttämällä erilaisia raajojen tukemiseen tarkoitettuja menetelmiä (lastat ja kipsit). Yläraajan alueelle kohdistui 23 % vammoista. Näistä lähes kaikki (16) olivat murtumia. Vain yksi oli nivelen sijoiltaan meno. Yleisin vamma oli käden ja sormien alueen murtuma. Yksi käden / sormien vamma vaati kirurgista hoitoa. Yhtään ranteen alueen vammaa ei raportoitu tutkimusajankohtana. Kukaan tutkimukseen osallistuneista urheilijoista ei kokenut suurta tai kohtalaista haittaa kuuden kuukauden kuluttua yläraajansa loukkaantumisesta. Keskimääräinen tauko lajiharjoittelusta yläraajavammojen jälkeen oli 52 päivää vaihdellen 7 päivästä 120 päivään. Yläraajavammojen tarkempi jakauma on esitetty taulukossa 3. Taulukko 3. Yläraajavammat. Miehet / naiset (mediaani-ikä suluissa) Miehet / naiset Murtuma Sijoiltaan meno Solisluu 1 (12) / 1 (12) 1 (12) / 1 (12) - / - GH- nivel 1(14) / - - / - 1 (14) / - Olkavarsi 2 (13.5) / - 2 (13.5) / - - / - Kyynärnivel - / 1 (11) - / 1 (11) - / - Kyynärvarsi - / 2 (14.5) - / 2 (14.5) - / - Käsi ja sormet 6(14.5) / 3 (12) 6(14.5) / 2(12) - / - Alaraajavammat muodostivat yli puolet kaikista vammoista. Niistä 50 % oli polvivammoja. 43 % oli säären alueen vammoja, joista 16 oli murtumia ja yksi rasitusvamma. Melkein kaikki (88 %) säärimurtumapotilaat ja kaikki eturistisidevammapotilaat kokivat suurta tai kohtalaista haittaa vammastaan kuusi kuukautta loukkaantumisen jälkeen. Säärimurtuman jälkeinen tauko lajiharjoittelusta oli keskimäärin 118 ja eturistisidevamman 180 päivää. Alaraajavammojen tarkempi jakauma on esitetty taulukossa 4. 4
Taulukko 4. Alaraajavammat. Miehet / naiset (mediaani-ikä suluissa) Miehet / Naiset Murtuma Nivelside-vamma Ruhje Tauko lajiharjoittelusta päivissä Haitta 6kk vamman jälkeen (urheilijaa) Polvi 11 (18) / 10 (16) - / - 8* (18) / 9** (15.5) 3 (12) / 1(16) 45 / 180 2 / 7 Sääri 9 (14) / 8 (14) 8 (14) / 8 (14) - / - - / - 120 / 115 8 / 6 Nilkka 1 (13) / 2 (14) - / 1 (12) 1 (13) / 1 (16) - / - - / 50 - / - *Miehillä 2 eturistisiteen repeämää ** Naisilla 6 eturistisiteen repeämää *** Yksi säären rasitusvamma Tutkimusajankohtana raportoitiin 14 rasitusvammaa. Rasitusvammoista yhdeksän (9) kohdistui lanneselän alueelle. Muut rasitusvammat kohdistuivat alaraajoihin: yksi säären, yksi polven sekä yksi nilkan rasitusvamma. Kaikki lanneselän rasitusvammat olivat eriasteisia spondylolyysejä (nikamakaaren höltymä). Miehillä raportoitiin viisi ja naisilla neljä spondylolyysi-tapausta (mediaani-ikä molemmissa ryhmissä 14 vuotta). Miehillä mediaanipoissaoloaika harjoittelusta oli 90 ja naisilla 120 päivää. Kaikki urheilijat kokivat edelleen kohtalaista haittaa rasitusvammastaan lajiharjoittelussa kuusi kuukautta loukkaantumisen jälkeen. Kahden selän rasitusvamman yhteydessä raportoitiin lisäksi välilevyn pullistuma. Välilevyn pullistuma ei kuitenkaan ole suoranaisesti rasitusvamma, vaan enemmänkin rappeuttavan välilevysairauden akuutti ilmentymä. Tutkimuksessa kahdessa tapauksessa loukkaantuminen johti uran loppumiseen. Kuitenkin vain toisessa oli kyse lajin jatkamisen estävästä vammasta. 5
Eturistisidevammoista Aiemmin julkaistuissa tutkimuksessa on raportoitu naispuolisille alppihiihtäjille tapahtuvan noin kaksi kertaa enemmän eturistisidevammoja kuin miehille. Keskivartalon ja jalkojen lihaskunnolla sekä lihastasapainolla on raportoitu olevan suuri merkitys loukkaantumisriskiin. Vuonna 2011 julkaistussa tutkimuksessa kilpatason alppihiihtäjien keskuudessa yleisimmäksi eturistisiteen katkeamiseen johtavaksi vammamekanismiksi osoittautui Slip and catch -mekanismi. Tämä tarkoittaa tilannetta, jossa laskija pyrkii korjaamaan menettämäänsä ulkosuksen painetta ojentamalla ulkosuksen jalkaa. Kun tiimalasin muotoinen ulkosuksi saa paineen äkillisesti takaisin, aiheutuu siitä välitön suksen ylikääntyminen verrattuna laskijan käännöksen kääntösäteeseen (polvi ylikiertyy sisään päin). Toinen kuvattu mekanismi on ns. dynamic snowplow, jossa aurausasentoon kääntyvä leikkaava suksi vääntää polven äkillisesti ylikiertoon sisään päin. Kolmas mekanismi on laskeutuminen hypystä takapainoon suksien kannoille (ns. boot-induced anterior drawer, BIAD), jolloin syvästä kyykystä ylösnoustessa monon varren kautta sääriluuta eteenpäin painava voima katkaisee eturistisiteen. Eturistisidevamma on vakava polven nivelsidevamma, joka voi heijastua polvinivelen myöhempään toimintaan ja ennusteeseen. Eturistisidevammojen ehkäisyyn tulee kiinnittää erityistä huomiota. FIS:n laatima suksien kääntösädettä koskeva sääntöuudistus pyrkii vaikuttamaan eturistisidevammojen esiintyvyyteen. Lanneselän rasitusvammoista "Lanneselän rasitusmurtumalla" tarkoitetaan nikamakaaren höltymää (spondylolyysiä). Aikaisemmin on raportoitu spondylolyysin esiintymisen olevan yleisempää mm. voimistelua harrastavilla lapsilla ja balettitanssijoilla. Tämä viittaa siihen, että mekaanisella rasituksella on merkitystä spondylolyysin kehittymisessä yksilöllisen (perinnöllisen) alttiuden lisäksi. Alppihiihto, sekä lajiharjoittelun että oheisharjoittelun osalta, aiheuttaa voimakkaita kuormituksia alaselän alueelle. Tämä mahdollisesti altistaa myös alppihiihdon harrastajat lanneselän rasitusvammoille. On kuitenkin mahdotonta arvioida rinneharjoittelun ja oheisharjoittelun aiheuttamaa riskiä erikseen. Yleisenä "nyrkkisääntönä" voidaan pitää, että mikäli kasvavalla nuorella on jatkuvia rasituskipuja selässä pidempään kuin kaksi viikkoa, tulee tilanteeseen suhtautua vakavasti ja hakeutua lääkäriin. Varhaisella taudinkulkuun puuttumisella ja asianmukaisella fyysisen kuormituksen välttämisellä voidaan vaikuttaa sairauden ennusteeseen. 6
Vammojen rekisteröinti tulevaisuudessa Suomessa Ideaalista olisi, että kaikki alppihiihdossa (sekä kilpailuissa että harjoituksissa) tapahtuneet loukkaantumiset saataisiin rekisteröityä. Tämän tutkimuksen perusteella voidaan kuitenkin todeta, että takautuva urheilijoille ja heidän vanhemmilleen suunnattu kyselytutkimus ei tavoita kaikkia loukkaantuneita. Tämä aiheuttaa rekisteriin merkittävää vääristymää ja heikentää rekisterin laatua sekä siitä tehtävien johtopäätösten oikeellisuutta. Rekisteröinnin kattavuuden turvaamiseksi toimintatapaa on päätetty muuttaa siten, että Ski Sport Finland edellyttää kaikkia seuroja lisäämään vuosittaiseen seurailmoitukseen tiedon vuoden aikana tapahtuneista rekisterin sisäänottokriteerit täyttävien loukkaantumisten lukumäärästä. Tämän jälkeen Ski Sport Finland lähettää seuroille tarkemmat kyselylomakkeet urheilijoille / heidän vanhemmilleen välitettäväksi. Kaudelle 2011-2012 Alppitraumarekisterin sisäänottokriteeriä on muutettu siten, että kaikki lajisuorituksen tai lajiharjoituksen aikana rinteessä tapahtuneet yli kahden viikon (ennen yli yhden viikon) mittaiseen harjoittelu - tai kilpailutaukoon johtavat loukkaantumiset kerätään mukaan rekisteriin. 7