päihdetyön erikoislehti 2/2011 Eläkeikäisten alkoholinkäytöstä tulossa iso haaste palveluille Päihdetyö kutistumassa päihdesairauksien hoidoksi Osa nuorista syrjäytyy yhteiskunnan ulkopuolelle Työpaikkojen huumetestaus: riskienhallintaa, pelottelua vai mitä? VERTAISTYÖ KOKOAA VOIMIAAN tiimi 2/2011
sisältö 2/2011 9 12 16 3 4 6 9 13 14 16 20 21 22 23 25 27 28 29 30 31 Pääkirjoitus: Murretut elinkaaret OLAVI KAUKONEN Lyhyesti Huumetyön vertaistoimintaan rakennetaan osaamiskeskusta TEEMU TIENSUU Eläkeikäisten alkoholinkäytöstä tulossa iso haaste palveluille ANNI VILKKO Päihdetyö kutistumassa päihdesairauksien hoidoksi RIITTA HAKALA, TARJA ORJASNIEMI & MATTI J. VIRTANEN Avokuntoutuskurssi auttaa päihde- ja mielenterveyskuntoutujaa OLLI KARINIEMI Työ & tekijä: Nuorten mukana AULI SAUKKONEN Ulkopuoliset jonnekin kadonneita Kolumni: Keskusteluja Kiinan keisarin kanssa JUKKA HEINONEN Mitä tekoa on sosiaalipolitiikalla, kun varaa on vain menokuriin? Keskustelua: Lopetetaan työpaikkojen huumetestaus TEUVO PELTONIEMI Keskustelua: Mitä Kotkan tutkimus todella kertoo MIKKO SALASPURO & MAURI AALTO Kolumni: Tekoja tekemättäkin JUSSI SIMPURA Kirja-arvio: Pohjalta selviytymiseen JUKKA HEINONEN Kirja-arvio: Kohtaamisen taito, tieto ja ymmärrys SISKO SALO-CHYDENIUS Kirja-arvio: Kriittinen keskustelunavaus rahapelaamisen haitoista MARI PAJULA Henkireikä: Haikulla ytimeen TAPANI SARVANTI KANNEN KUVA: RODEO / MIKA HEITTOLA Tiimi Päihdetyön erikoislehti, www.a-klinikka.fi/tiimi x 47. vuosikerta Ilmestyy viisi kertaa vuodessa, ISSN 0358-6936 x Julkaisija A-klinikkasäätiö, Paasivuorenkatu 2 A, 00530 Helsinki, www.a-klinikka.fi, p. (09) 6220 290, fax (09) 175 276 x Päätoimittaja Olavi Kaukonen, olavi.kaukonen@a-klinikka.fi x Toimitussihteeri Auli Saukkonen, auli.saukkonen@a-klinikka.fi x Ulkoasu Kaija Savola x Toimitusneuvosto Pirkko Hakkarainen, Pekka Heinälä, Marja Holmila, Ulla Järvi, Olavi Kaukonen, Satu Lipponen, Katriina Pajupuro, Ilpo Salonen, Tapani Sarvanti (pj.), Kaija Seppä, Tuukka Tammi, Teemu Tiensuu x Tilaukset & osoitteenmuutokset Tuula Mäenpää, p. (09) 6220 290, tilaukset@a-klinikka.fi, tilaushinta 25 euroa/vuosi x Ilmoitukset Auli Saukkonen, auli.saukkonen@a-klinikka.fi 2 x Painopaikka Esa Print 2011 tiimi 2/2011
OLAVI KAUKONEN olavi.kaukonen@a-klinikka.fi pääkirjoitus MURRETUT ELINKAARET Monessa kunnassa sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottamisessa on siirrytty niin kutsuttuun elinkaarimalliin. Työ organisoidaan lasten ja lapsiperheiden palveluiksi, aikuispalveluiksi ja ikäihmisten tarpeita palveleviksi palveluiksi. Elinkaarimalli toimii ilmeisesti yhtä hyvin kuin muutkin mallit ainakin niin kauan, kun kansalaisten palvelutarpeet jaksottuvat mallin mukaisella tavalla. Ainahan näin ei käy. Ihmisten elämänkulku ei välttämättä seuraa normaalijakauman mukaisesti kaunista kaarta. Yhä useammin kuulee mainittavan, että jokin toimintamuoto nykyisin esimerkiksi laitoskuntoutus on tullut elinkaarensa päähän. Biologiaan nojaava puhetapa peittää alleen sen, että tietyn yhteiskunnallisen muodostelman tai toimintamuodon elinkaarta ei pystytä mitenkään etukäteen laskemaan: yhteiskunnallisen toiminnan elinkaari riippuu yhteiskunnallisista suhteista, tahdosta ja tulkinnoista. Nyt nämä yhteiskunnalliset suhteet ovat muuttuneet niin, että ihmisen sosiaalinen elinkaari murtuu yllättävän usein. Viimeaikainen tutkimus kertoo, että suurin piirtein ikäluokan suuruinen joukko nuoria ja nuoria aikuisia on jokseenkin pysyvästi sekä peruskoulun jälkeisten opintojen että työelämän ulkopuolella. Tätä joukkoa voitaisiin kutsua poistoeräksi, jolla olisi syytä täydentää ainakin keskustelua työurien pidentämisestä. Yhteiskunnalla ei ole heille juuri minkäänlaista käyttöä. Heiltä on mahdollista leikata toimeentulotukea, mutta hyvinvointikeskustelussa heidät otetaan lukuun korkeintaan satunnaisena riskinä. Yhteiskunnan tukitoiminnot näyttävät pettävän juuri siinä kriittisessä vaiheessa, kun kronologinen elinkaari poikkeaa sosiaalisesta. Poistoja ei oteta lukuun tilinpidossa, vaikka pitäisi: tämä väestön poistoerä ei häviä. Päihdehuollon laitoskuntoutuksen käyttö on vähentynyt 1990-luvun alusta alkaen tuntuvasti. Tätäkin on tulkittu siten, että kuntoutusmuoto sinänsä olisi tullut historiallisen tiensä (elinkaarensa) päähän. Yaira Obstbaumin johtama tutkijaryhmä antaa tuoreessa artikkelissaan (Yhteiskuntapolitiikka 1/2011) tällekin ilmiölle uuden näkökulman: samanaikaisesti päihdehuollon laitoskuntoutuksen vähentämisen kanssa vankilat alkoivat täyttyä ja vankien keskuudessa nimenomaan päihdevankien osuus kasvaa siitä huolimatta, että myös avohoito kehittyi. Tämä merkitsi muuttunutta työnjakoa vaikeimmin päihdeongelmaisten kansalaisten tu en ja kontrollin tuottamisessa: konkreettista sosiaali- ja terveydenhuollollista tukea heikennettiin, toisaalla poliisikontrollia ja seuraamusjärjestelmää kiristettiin. Huolimatta asunnottomuuden vähentämisohjelmasta sekä ensisuoja-asuminen että poliisin säilöönotot lisääntyivät. Sosiaalihuollon laitosmenoissa voitettiin, mutta kokonaisyhteiskunnallisesti hävittiin. Koska sosiaalinen elinkaari on etenkin alkuvaiheessaan haavoittuva ja koska syntyneitä haavoja on myöhemmin erittäin vaikea korjata, saattaa olla, että joudumme miettimään uudelleen myös sosiaalisten tuki-instituutioiden merkitystä ja elinkaarta. Jos laitospalvelujen käyttöä edelleen vähennetään, on syytä miettiä tarkkaan, miten niiden tarjoama tuki korvataan. x tiimi 2/2011
lyhyesti Vertaisvalistajille Hyvä käytäntö -palkinto Kalliolan Nuoret ry:n ja Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksen kumppanuushanke Skarppi on saanut Sosiaalialan ammattijärjestö Talentian vuoden 2011 Hyvä käytäntö -palkinnon. Päihdekasvatusohjelma Skarpissa peruskoulun 8 9-luokkalaiset nuoret keskusteluttavat 7-luokkalaisia nuoria alkoholinkäytöstä ja keinoista vähentää juomista. Vertaisvalistajat koulutetaan tehtäväänsä. Keskusteluja käydään kouluissa ja nuorisotaloilla, ja paikalla on aina myös aikuinen. Vertaisvalistajina toimivat useimmiten tukioppilaat. Valtakirja helpottaa Kela-asiointia Jos asiakkaan on hankala hoitaa Kela-asioitaan itse, hän voi valtuuttaa toisen henkilön asioimaan puolestaan. Valtuutuksen voi antaa kätevimmin täyttämällä valtakirjalomakkeen. Kelan verkkosivuilta www.kela.fi/lomakkeet voi tulostaa kaksi erilaista valtakirjalomaketta. Toinen niistä on yleinen valtuutus Kelan etuusasioiden hoitamista varten ja toinen yksilöity valtakirja, joka on tarkoitettu tiettyjen asioiden hoitamiseen Kelassa. Alkoholin kulutus laski kolmantena vuonna peräkkäin Alkoholin kokonaiskulutus väheni vuonna 2010 kolmantena vuonna peräkkäin. Viime vuonna kulutettiin alkoholia sataprosenttisena alkoholina laskettuna noin 10 litraa asukasta kohden, kun määrä edellisenä vuonna oli 10,2 litraa. Alkoholin kokonaiskulutuksen lasku johtui tilastoidun kulutuksen vähenemisestä. Tilastoitu kulutus oli 8,1 litraa sataprosenttista alkoholia asukasta kohden. Vähennystä oli 0,2 litraa vuodesta 2009. Tilastoimaton kulutus pysyi lähes ennallaan eli 1,9 litrassa sataprosenttista alkoholia henkeä kohden. Perusturvan taso Suomessa matala Perusturvan taso on Suomessa matala. Takuueläkkeen myötä eläkkeensaajat ovat perusturvan varassa elävistä ainoa ryhmä, jonka perusturvan taso riittää kattamaan kohtuullisen minimikulutuksen. Vuonna 2009 noin 150 000 suomalaista eli kotitalouksissa, joiden bruttotuloista yli 90 prosenttia koostui perusturvaetuuksista. Heidän määränsä on kaksinkertaistunut vuodesta 1990. Suomalaisen vähimmäisturvan taso ennen asumismenoja on kansainvälisessä vertailussa keskimääräistä tasoa. Asumismenojen jälkeen suomalaisen vähimmäisturvan taso jää hieman länsieurooppalaisen keskitason alapuolelle. Perusturvan riittävyyden arviointiraportti. THL, Avauksia 4/2011. Myös internetissä: www.thl.fi. KAIJA SAVOLA JUSSI ANTTONEN Netin rahapelit vievät velkoihin Peluurin auttavaan puhelimeen tuli viime vuonna 1 120 peliongelmaa koskevaa puhelua. Se on 39 puhelua vähemmän kuin edellisenä vuonna. Puheluista 70 prosenttia tuli pelaajilta ja 26 prosenttia läheisiltä. Joka viides puhelu liittyi nettirahapelaamisen ongelmiin. Velkaantuminen oli nettipelaajilla yleisempää kuin muilla soittajilla. Mitä suuremmista veloista oli kyse, sitä useammin soiton taustalla olivat netin rahapelit. Peluurin auttavassa puhelimessa näkyvät myös entistä nuorempien pelaajien ongelmat. Alle 15-vuotiaan pelaamista käsiteltiin 49 puhelussa. tiimi 2/2011
Päihdetyön ammattitutkinnon suorittaneille oma yhdistys YVY palkitsi Lasisen lapsuuden ja Päihdelinkin A-klinikkasäätiön viittomakielinen Päihdelinkki ja Lasinen lapsuus -toiminnan videokampanja Ääni lapselle on palkittu Vuoden yhteiskuntaviestintäteko -kilpailussa. Kumpikin sai kunniamaininnan. Vuoden yhteiskuntaviestintätekona palkittiin Marttojen Sukkarekka-kampanja. Yhteiskuntaviestintäteot palkitsee Yhteiskuntaviestinnän yhdistys YVY ry. Ääni lapselle -video on palkittu myös markkinointiviestinnän ja muotoilualan Vuoden Huiput 2010 -kilpailussa. Se ylsi Hopeahuipuksi eli kakkossijalle mainoselokuvien sarjassa. Lisäksi se sai mainoselokuvien kategorian erikoispalkinnon. Kilpailun järjestää vuosittain graafisen suunnittelun ammattilaisten järjestö Grafia ry. Päihdetyön ammattitutkinnon suorittaneet ovat perustaneet oman yhdistyksen. Sen nimeksi on tullut Suomen päihdetyöntekijöiden yhdistys SPY. Yhdistys valvoo jäsenistönsä työhön ja ammatinharjoittamiseen liittyviä etuja. Tavoitteena on vaikuttaa päihdetyön ammattitutkinnon asemaan ja arvostukseen. Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Hannu Kärkkäinen Vantaalta ja sihteeriksi Kari A. Honkanen Lahdesta. Yhdistyksen nettisivut on avattu osoitteeseen www. paihdetyontekijat.fi. Työryhmä: Hoitoa putkan sijaan SUOMEN HUUMETILANNE HEIKKENEMÄSSÄ? Päihtyneiden kuljettamista ja kohtelua selvittänyt sisäministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön työryhmä esittää, että päihtyneitä tulisi ohjata nykyistä nopeammin hoitoon. Putkasäilytyksen sijaan päihtyneitä voitaisiin ohjata nykyistä enemmän selviämishoitoyksiköihin tai asumispalveluiden ensisuojatyyppisiin palveluihin. Poliisin tekemät päih- tyneiden säilöönotot ovat Suomessa pohjoismaisittain korkealla tasolla. Poliisi teki vuonna 2009 noin 88 000 päihdeperusteista kiinniottoa. Suurin osa putkaan päätyneistä oli satunnaisia asiakkaita. Niitä, jotka joutuivat putkaan vähintään kuusi kertaa vuodessa, oli vain 4 prosenttia kaikista säilöönotetuista. Kuitenkin heihin kohdistui 31 prosenttia säilöönotoista. Suomen huumetilanne saattaa olla heikkenemässä usean vakaan vuoden jälkeen, päätellään Huumetilanne Suomessa 2010 -vuosiraportissa. Huumausaineisiin liittyvien kuolemien ja sairaaloissa hoidettujen huumausaineista ja lääkkeistä johtuvien myrkytysten määrä on kasvussa. Huumeisiin liittyviä kuolemia oli 247 vuonna 2008. Ennakkotietojen perusteella niiden arvioidaan yhä kasvavan vuonna 2009. Martta Forsell ym.: Huumetilan ne Suomessa 2010. THL:n raportti 40/2010. Myös internetissä: www.thl.fi. tiimi 2/2011
Huumetyön vertaistoimintaan rakennetaan osaamiskeskusta Osaamiskeskushanke Osis yhdistää pääkaupunkiseudun huumetyön vertaistoiminnan resursseja. TEEMU TIENSUU x teemu.tiensuu@a-klinikka.fi A-klinikkasäätiön Helsingin terveys- ja sosiaalineuvontapiste Vinkki, Stop huumeille ry ja Omaiset huumetyön tukena ry ovat käynnistäneet neljä vuotta kestävän pääkaupunkiseudun huumetyön vertaistoiminnan osaamiskeskus Osis-hankkeen. Projektin tavoitteena on kehittää eri järjestöissä tehtävän vertaistyön rakenteita ja yhteistyötä siten, että kokonaisuudesta muodostuu osaamiskeskus, Osis. Osis-hankkeen projektikoordinaattorina toimii YTM Helena Virokannas. Rahoitus hankkeeseen tulee Raha-automaattiyhdistykseltä. Osis muodostuu järjestöjen omista vertaistoimintaan liittyvistä kehittämisprojekteista ja yhteisestä koordinaatiosta. Helsingin Vinkki koordinoi hanketta ja toimii vertaistoiminnan osaamiskeskuksen "dynamona". Lisäksi Vinkkiin on perustettu etsivä katuklinikka, jonka tarkoituksena on tavoittaa syrjäytyneimmät ja piilossa olevat asiakasryhmät, tuottaa palvelut heidän luokseen matalalla kynnyksellä ja ohjata heitä olemassa olevien palvelujen piiriin. Katuklinikalla työskentelee lääkäri, hoitaja ja vertaistyöntekijä. Vertaistoimijat välittävät tietoa katuklinikan palveluista omissa verkostoissaan. Tutun ihmisen kautta tullut tieto otetaan vastaan luottamuksellisemmin kuin viranomaisen tai muun ammatillisen toimijan välittämänä. Kokemus vertaistoiminnasta yhdistää Omaiset huumetyön tukena ry vastaa Napero vertaistoiminnallisen nais- ja perhetyön hankkeesta. Naperon tavoitteena on vertaistyön avulla tavoittaa raskaana olevia päihteitä käyttäviä naisia, tarjota heille tukea ja neuvontaa sekä ohjata palvelujen piiriin joustavan palveluohjauksen keinoin. Naisille tarjotaan vertaistukea ja ohjausta muun muassa naiseuteen, terveyteen, seksuaalisuuteen ja raskauteen liittyvissä asioissa. Ohjauksessa paneudutaan myös päihteiden käytön naisen fyysiselle, psyykkiselle, henkiselle ja sosiaaliselle hyvinvoinnille aiheuttamiin riskeihin. Stop huumeille ry:n hanke muodostuu kolmesta toimintamuodosta, Sosiaalivasarasta, Fattaluudasta Osis-hanke organisoituu ja käynnistelee toimintaansa kevään aikana. Mukana menossa ovat hankkeen projektikoordinaattori Helena Virokannas ja Helsingin Vinkin vertaistyöntekijä Petteri Vuorio. ja Yhteisellä asialla samalla viivalla -tilaisuuksista. Sosiaalivasara on ensisijaisesti päihdeasiakkaille tarkoitettu palautekanava, johon kuka tahansa voi ottaa yhteyttä puhelimitse, sähköpostitse tai tulemalla paikan päälle keskustelemaan. Sosiaalivasaran avulla kerätään palvelu- ja hoitojärjestelmästä saatuja negatiivisia ja positiivisia asiointikokemuksia. Fattaluudat ovat koulutettuja vertaisia, jotka avustavat, neuvovat ja tukevat asiakkaita ja toimivat palveluohjaajina, tulkkeina, puskureina, asianajajina ja tiimi 2/2011
tiimi 2/2011 AULI SAUKKONEN sovittelijoina päihdeasiakkaiden ja työntekijöiden välissä. Yhteisellä asialla samalla viivalla -tilaisuudet ovat yhteistoiminnallisia kokoontumisia, joissa asiakkaat, vertaiset ja kokemusasiantuntijat sekä ammattilaiset, työntekijät ja päättäjät yhdessä kehittävät palvelujärjestelmää ja toimintamalleja. Koulutuksissa voidaan tarttua esimerkiksi Sosiaalivasaran, Fattaluudan, Naperon tai katuklinikan kautta esiin tulleisiin ongelmakohtiin ja pyrkiä etsimään niihin ratkaisuja. Koulutuksissa myös levitetään toimintamallien ja projektien kautta löydettyjä hyviä käytäntöjä. Vertaistoiminta liittyy kaikkien hankkeessa mukana olevien kolmen toimijan Stop huumeille ry:n, Omaiset huumetyön tukena ry:n ja Helsingin Vinkin historiaan. Stop huumeille ry:n ja Omaiset huumetyön tukena ry:n perustaminen on ollut vertaislähtöistä, ja Vinkissä vertaiset ovat olleet mukana toiminnassa heti alusta lähtien. Osis-hankkeessa pyritään yhdistämään järjestöjen yhteensä yli 30 vuoden kokemus vertaistoiminnasta huumeidenkäyttäjien parissa. Järjestöillä on vuosien varrella ollut monenlaista yhteistyötä ja ajatus yhteisestä projektista syntyi nopeasti. Mukaan ottamista syrjäyttämisen sijaan Osiksen taustalla on ajatus, että vertaistoimintaa voitaisiin resurssit yhdistämällä tehdä entistäkin paremmin ja vaikuttavammin. Taustalla on myös usko siihen, että muuttamalla omaa ja yhteisön asennoitumista huumeidenkäyttäjiin voidaan saada aikaan toivottua muutosta käyttäjien toiminnassa. Osiksen vertaistoiminnan kantavana teemana on mukaan ottaminen (inclusion) vastapainona syrjäyttämiselle (exclusion). Jos ankkuroidutaan stereotypiaan sekopäisestä ja rikoksia tehtailevasta narkomaanista, stereotypia on todennäköisesti omiaan tukemaan tällaista käyttäytymistä. Jos sen sijaan ajatellaan, että huumeidenkäyttäjä on fiksu ja vastuullinen ihminen, jolla on paljon annettavaa yhteiskunnalle, visio voi toteutua. Kokemusasiantuntijuus ja vertaistoiminta ovat Mieli 2009 -ohjelman painopistealueita. Näitä mahdollisuuksia Osis-hankkeessa pyritään hyödyntämään. Hankkeen vertaistoimijalähtöisyydestä kertoo muun muassa se, että vertaiset olivat mukana haastattelemassa ja valitsemassa hankkeen koordinaattoria. Projektin ohjausryhmänä toimii Helsingissä toimiva Vety-verkosto, joka on avoin verkosto huumetyön vapaaehtoistoimijoille. Mukana on myös viranomaisia ja ammattilaisia. Näin vertaisten vaikutusmahdollisuus projektin sisältöön pyritään turvaamaan myös hallinnollisin rakentein. Dialogia ammattilaisten ja vertaisten välillä tuetaan lisäksi muun muassa Vinkin vertaistoimijoiden työnohjauksessa kehitetyn videomallin avulla. Siinä vertaiset lähettävät videon välityksellä palautetta esimerkiksi sosiaalitoimistoon ja työvoimatoimistoon ja saavat takaisin vastauksen niin ikään videolla. Videodialogi on avannut niin vertaisille kuin viranomaisille mahdollisuuden muuttaa omaa ajattelua. Tavoitteena luoda uudenlaista kumppanuutta Vinkin vertaistoiminnan innostamana vertaistoimijat ovat perustaneet oman yhdistyksen, Suomen Lumme ry:n. Sen tarkoituksena on parantaa huumeidenkäyttäjien asemaa yhteiskunnassa. Osis-hankkeessa Suomen Lumme ry on merkittävä toimija. On ehkä paradoksaalista, että vertaistoiminnan osaamiskeskus-
Vertaistoiminnan kantavana teemana on mukaan ottaminen. hanketta koordinoi A-klinikkasäätiö, hyvin vahvasti professionaalisena pidetty organisaatio, eikä vertaistoimijoiden oma järjestö. Suomalaisten sosiaali- ja terveysjärjestöjen rahoitusjärjestelmällä lienee tässä osuutensa. Raha-automaatti- ja kuntien avustusten saaminen edellyttää osaamista hakemusten teossa ja projektien suunnittelussa, eikä vertaistoimijoilla välttämättä ainakaan vielä ole tällaista osaamista. Vaikka haittojen vähentämisen käytännöt ja saavutukset Suomessa ovat kansainvälisesti ainutlaatuisia, käyttäjäyhdistyksen toiminta ei ole ainakaan toistaiseksi Suomessa yhtä vahvaa kuin esimerkiksi Ruotsissa, Tanskassa, Iso-Britanniassa tai Unkarissa. Hyvät yhteistyösuhteet näihin järjestöihin ja Osishankkeen tuki antaa mahdollisuuksia myös Suomen Lumme ry:n toiminnan kehittymiselle. Vertaistoiminnan vahvuutena ja haasteena on käyttävien ihmisten elämäntilanne. Se, mikä toisaalta avaa ovia käyttäjien tavoittamiseksi, toisaalta vaikeuttaa toiminnan ennustettavuutta. Kokemusasiantuntijoiden elämäntilanne saattaa muuttua nopeasti esimer- kiksi vankilaan joutumisen, fyysisen tai psyykkisen sairastumisen tai jopa korvaushoidon aloittamisen vuoksi. Jäykät rakenteet korvaushoidossa ja muualla palvelujärjestelmässä voivat pahimmillaan aiheuttaa syrjäytymistä eikä vähentää sitä. Osis-hankkeen tavoitteet ovat kunnianhimoiset. Hankkeessa pyritään rakentamaan sellaista uutta ja ainutlaatuista toimintakokonaisuutta ja -verkostoa, jonka lopullinen muoto hahmottuu vasta projektin edetessä. Asiakkaiden äänen saaminen esiin kovenevassa yhteiskunnallisessa arvomaailmassa ja kilpailutusyhteiskunnassa edellyttää uudenlaisten ratkaisujen löytymistä ammattilaisten ja vertaisten yhteistyöhön. Tähän Osis-hanke pyrkii, ja onnistuessaan se luo uudenlaista kumppanuutta ja tuo toivoa toivottomuuden keskelle. x KIRJALLISUUS: Esa Heinonen: Lumipallo pyörii Helsingissä. Huumeidenkäyttäjiä kannustetaan vertaistyöhön. Tiimi 1/2002. Katja Malin: Vertaistoiminnalla vähennetään huumehaittoja. Yhteiskuntapolitiikka 2/2006. Teemu Tiensuu on Helsingin Vinkin aluejohtaja ja toimii Osis-hankkeen johtajana. VERTAISET TIIVIISTI MUKANA VINKIN TOIMINNASSA Helsingin Vinkissä on tällä hetkellä noin 3 500 eri asiakasnimimerkkiä. Kun asiakkailta kysytään, tuntevatko he käyttäjiä, jotka eivät käytä Vinkin tai jonkun muun terveysneuvontapisteen palveluita, tyypillisesti tiedetään ainakin yksi tai kaksi tuttua, jotka eivät syystä tai toisesta uskaltaudu palveluiden piiriin. Ilmiö on yleiseurooppalainen, ja se on tullut esille myös esimerkiksi EU:n Correlation-verkoston seminaareissa. Vertaiset ovat olleet mukana Helsingin Vinkin terveysneuvontatyössä heti toiminnan alusta vuonna 1997 lähtien. Strukturoidumpaa vertaistyö on ollut vuodesta 2000 alkaen, kun Vinkissä alettiin rekrytoida ja kouluttaa aktiivisesti huumeita käyttäviä asiakkaita toimimaan vaikuttajina omissa vertaisryhmissään ja verkostoissaan. Tähän mennessä on Vinkissä koulutettu lähes 300 asiakasta vertaistoimijaksi eli verroksi. Useimmat heistä ovat edelleen päihteiden aktiivikäyttäjiä. Sitä kautta heillä on yhteydet ja pääsy käyttäjäverkostoihin. Tästä on korvaamaton hyöty asiakkaiden tavoittamisessa palveluiden piiriin. Verroksi päästäkseen asiakkaan on käytävä terveysneuvontatyön koulutus. Vertaiset osallistuvat kahden viikon välein tiimikokouksiin ja kuukausittain ulkopuolisen ammattityönohjaajan työnohjaukseen. He myös käyvät kehityskeskustelut työtä ohjaavan Vinkin työntekijän kanssa. Vertaisille järjestetään virkistyspäiviä ja -tapahtumia. He ovat mukana Vinkin työntekijöiden kanssa yhteisissä kehittämispäivissä. Tällä hetkellä Vinkissä on noin 15 aktiivista vertoa mukana päivittäisessä toiminnassa ja kymmenittäin koulutuksen saaneita vaikuttajia omissa verkostoissaan. Aktiiviverrot tekevät vapaaehtoistyötä ahkeruusrahalla kiinteissä Vinkki-pisteissä ja kentällä omissa verkostoissaan. Vinkin vertaiset toimivat asiantuntijoina monilla eri foorumeilla, muun muassa Helsingin kaupungin sosiaalisen kuntoutuksen yksikön kehittämisryhmissä ja Elämä on parasta huumetta ry:n Mobiiliapu-hankkeessa. Vinkki on priorisoinut vertaistoimijoitaan muiden työttömien edelle myös työvoimahallinnon erilaisiin aktivointitoimenpiteisiin. Työharjoittelu-, kuntouttava työtoiminta- ja vajaakuntoisten tukityöllistämismahdollisuudet on Vinkissä rajattu vain vertaistoimijoille. TT tiimi 2/2011
PÄIVI KARJALAINEN Eläkeikäisten alkoholinkäytöstä tulossa ISO HAASTE PALVELUILLE Ikäihmisten alkoholihaittojen lisääntyminen ei johda vain päihdepalveluiden tarpeen kasvuun, vaan se haastaa koko palvelujärjestelmän. ANNI VILKKO x anni.vilkko@thl.fi tiimi 2/2011 Alkoholinkulutuksessa on tapahtunut suuria kulttuurisia muutoksia 1960-luvun lopulta lähtien. Liberaalin alkoholipolitiikan myötä alkoholin saatavuus on helpottunut ja käyttö arkistunut ja yleistynyt. Suuret ikäluokat ovat olleet paljossa tämän muutoksen kantajia, mutta siitä ovat saaneet osansa muutkin, myös eläkeaikaansa jo viettävät ikäryhmät. Erityisesti naiset ovat omaksuneet alkoholinkäytön osaksi elämäntapaansa, vaikka naisten alkoholinkulutus on edelleen huomattavasti alhaisemmalla tasolla kuin miesten. Eläkeikäisen väestön alkoholinkäytön yleistyminen ja lisääntyminen lieveilmiöineen ja kipukohtineen puhuttaa nyt etenkin päihde- ja vanhuspalveluissa toimivia. Eläkeiän erisisältöiset vaiheet ja nykyisille ja tuleville ikäihmisten sukupolville ominaiset alkoholinkäytön tavat kietoutuvat toisiinsa aiempaa mutkikkaammin. Olemme tekemisissä väestönäkökulmasta mittavan ja erilaisten alkoholinkäyttökulttuurien kannalta monimuotoisen asian kanssa. Valmiita koeteltuja ratkaisuja ei välttämättä ole kuten ei yleensäkään ison kulttuurisen muutoksen oloissa. Monimuotoinen eläkeaika On monesti epäselvää, mistä työelämän taakseen jättäneiden ja eläkeikään siirtyneiden ryhmistä puhumme alkoholinkäyttöä ja juomatapoja tarkastellessa. Asiaa ei tee helpommaksi käsitteiden sekamelska, jossa vanha, ikääntynyt, varttunut, seniori, eläkeläinen ja ikäihminen esiintyvät määrittelemättä toistensa synonyymeinä. Tämän ongelman kanssa tasapainoillaan tässäkin kirjoituksessa, osin pyrkien nimenomaan kiinnittämään huomiota eläkeajan monimuotoisuuteen.
Entistä useampi kansalainen lukeutuu tulevina vuosikymmeninä eläkeikäisten joukkoon. Myös eläkkeelle jäännin jälkeinen aika on pidentynyt merkittävästi, ja keskimääräinen odotettavissa oleva elinikä kasvaa edelleen. Työn jälkeinen aika kattaa ihmiselämästä usein kaksitai jopa kolmekymmentä vuotta. Sitä elävät biologiselta iältään ja toimintakyvyltään monenlaiset seniorikansalaiset. Aktiivinen seitsenkymppinen saattaa käyttää aikansa hyvin eri tavoin kuin vanhuuden myöhäisvaihetta elävälle ihmiselle on edes mahdollista. Tai päinvastoin: virkeä yhdeksänkymppinen on paremmassa kunnossa kuin esimerkiksi liikkumiseen tai muistamiseen liittyvistä ongelmista kärsivä 75-vuotias. Alkoholinkäyttöä koskevissa tarkasteluissa vanhimpiin ikäluokkiin määrittymisen alaikäraja vaihtelee 60 vuodesta ylöspäin. Juomatapatutkimusta käynnistettäessä vuonna 1968 tutkimus rajattiin 15 69-vuotiaisiin. Oletettavasti ajateltiin, että yli 70-vuotiaiden alkoholinkäyttö on lähes mitätöntä. Tätä vanhempien alkoholinkäytön yleisyys ja etenkin juomisen mallit ovat edelleen yllättävän vähäisen tutkimustiedon varassa. Erään poikkeuksen muodostaa kuitenkin Eläkeikäisen väestön terveyskäyttäytyminen ja terveys -tutkimuskysely (EVTK), joka on vuodesta 1985 alkaen tuottanut tietoa 65 84-vuotiaiden alkoholinkäytön yleisyydestä. Kaikkein iäkkäimmistä, yli 85-vuotiaista, tiedämme edelleen hyvin vähän. Yleistyvä alkoholinkäyttö Erityisesti eläkeikää lähestyvien ja sen äskettäin ylittäneiden ikäluokkien juoman alkoholin määrät ovat juomatapatutkimuksen perusteella kasvaneet 2000- luvulla. Yli 65-vuotiaiden joukossa alkoholin käyttö on EVTK-kyselyn mukaan yleistynyt jatkuvasti vuodesta 1993 alkaen, eikä kasvu ole pysähtynyt. Eläkeikäiset ovat lisänneet nimenomaan alkoholin säännöllistä käyttöä. Tuoreimpien, vuoden 2009 tietojen mukaan 65 84- vuotiaista miehistä 40 prosenttia kertoo käyttävänsä alkoholia vähintään kerran viikossa. Naisista vastaavaa säännöllistä alkoholinkäyttöä raportoi 18 prosenttia. Raittius on puolestaan harvinaistunut, joskaan raittiiden osuuden lasku ei ole jatkunut enää 2000-luvun puolivälin jälkeen. Vuonna 2009 oman ilmoituksensa mukaan 25 prosenttia 65 84-vuotiaista miehistä ja 45 prosenttia vastaavan ikäisistä naisista oli ollut juomatta alkoholia kuluneen vuoden aikana. Varhaista ja myöhempää eläkeikää elävien ihmisten juomatavoissa on eroja. Koko väestön tasolla voidaan nähdä, että iän karttuessa keskimääräiset alkoholin viikkokulutusmäärät tavallisesti vähenevät ja raittius lisääntyy. Mitä vanhemmasta ikäryhmästä on kyse, sitä suurempi osuus alkoholin käyttökerroista on pienkäyttöä. Käytön useus alkoholia edelleen nauttivilla ei siis välttämättä muutu, mutta kerralla käytetty alkoholimäärä pienenee. Tutkimustieto ei tiedä kovin paljon yli 70-vuotiaiden juomisen malleista. Vähäisellä alkoholinkäytöllä on havaittu olevan myös positiivisia terveysvaikutuksia. Se koetaan terveyden, arkiselviytymisen ja sosiaalisen kanssakäymisen edistäjäksi. Sosiaalinen kohtuujuominen näyttäisi vaikuttavan edullisesti mielenterveyteen. Alkoholin lääkekäyttö on tuttua jo omien isovanhempien ajoista. Esimerkiksi sepelvaltimotaudin esiintyvyyteen sekä sydän- ja verisuonitautikuolleisuuteen pienillä alkoholimäärillä saattaa tutkimusten mukaan olla myönteinen vaikutus. Alkoholinkäytön ja iän karttumisen väliseen suhteeseen liittyy monia tekijöitä, jotka säätelevät käyttöä. Kyse lienee muun muassa alkoholin ja lääkkeiden epäsuotuisasta yhteisvaikutuksesta, kroonisten sairauksien lisääntymisestä, käyttösuositusten turvarajojen huomioimisesta, iän myötä vähenevistä sosiaalisen juomisen tilanteista, vähäistenkin määrien humalavaikutuksesta, alkoholin aiheuttamasta sekavuudesta tai siitä, että kokeneella on taitoa tunnistaa positiivisten alkoholivaikutusten rajat. Tällaisten tekijöiden merkitys ja keskinäissuhteet ovat kuitenkin puuttuvan tutkimuksen vuoksi arvailujen varassa. Nyt eläkeikään tulevien sukupolvien alkoholinkäyttötavat saattavat tuoda kuvaan myös uusia, arvaamattomia tekijöitä. Alkoholikuolleisuus kasvussa vanhemmissa ikäryhmissä Alkoholin ongelmakäytöstä ja sen haitallisista seurauksista kantautuu huolestuttavia ja epäsuotuisaa kehitystä ennakoivia tietoja. Tilastokeskuksen kuolinsyytilastot osoittavat alkoholihaittojen määrän kasvaneen yli 60-vuotiailla viimeisten kymmenen vuoden aikana. Alkoholiperäisiin tauteihin ja alkoholimyrkytyksiin kuolee tänään miltei kaksinkertainen määrä yli 65-vuotiaita verrattuna 20 vuoden takaiseen tilanteeseen. Valtaosa kuolleista on 65 69-vuotiaita miehiä. Naisten kuolemien määrät ovat miehiä alhaisempia, mutta kuolleisuuden kehityssuunta noudattelee miesten vastaavaa, jopa jyrkempänä. Ilmiö ei näy yli 70-vuotiaiden miesten ja naisten ikäryhmissä. Silti on kysyttävä, ulottuuko kehitys lähitulevaisuudessa myös näihin vanhempiin ikäryhmiin. He kuuluvat suuriin ikäluokkiin, joiden keskuudessa reipas alkoholinkäyttö on opittu jo nuoruudessa. Alkoholikuolleisuus on ollut kaikkein korkeinta vuosina 1946 1950 syntyneissä suurissa ikäluokissa aina siitä lähtien kun he ovat olleet 45 49-vuotiaita. Tilastokeskuksen vuoden 2007 kuolinsyytilaston mukaan kaikkein yleisimpiä alkoholiin liittyvät kuolemat ovat 50 59-vuotiailla miehillä ja naisilla siis yleisen eläkeiän kynnystä lähestyvillä ikäluokilla. 10 tiimi 2/2011
Juomatapojen muutos ja havaitut juomisen haitat näkyvät osin alkoholisairauksien aiheuttamien hoitojaksojen määrässä. Niitä tilastoitiin viimeisimmän Päihdetilastollisen vuosikirjan ennakkotiedon mukaan vuonna 2009 koko väestössä noin 25 000. Eläkeikäisille ihmisille niitä kirjattiin yli 3 300. Vaikka koko väestön hoitojaksoissa on laskua edellisiin vuosiin, eläkeikäisten prosentuaalinen osuus niistä kasvaa tällä haavaa. Krooniset, pitkäaikaiseen alkoholinkäyttöön liittyvät terveydelliset haitat ovat kokonaiskulutuksen myötä kasvaneet nopeammin kuin akuutit haitat, esimerkiksi tapaturmat. Mutta on viitteitä myös siitä, että esimerkiksi iäkkäiden ihmisten lonkkamurtumista osa syntyy kaaduttaessa alkoholin vaikutuksen alaisena. Tiedämme myös, että runsaan alkoholinkäytön haitat näyttäytyvät yhtä lailla fyysisen, psyykkisen kuin sosiaalisen toimintakyvyn tasolla ja ilmenevät masennuksena, mielialaoireina, sosiaalisten suhteiden vaikeutumisena ja käyttäytymisen muutoksina. Elämänvaiheena etenkin myöhäisvanhuus sisältää useita mahdollisia stressitekijöitä, joilla voi olla yhteyttä juomisongelmiin. Tällaisia ovat esimerkiksi leskeytyminen, läheisten kuolemat, sairaudet, yksinäisyys ja ylipäätään elämänhalun menetys. Aiempaan elämänja juomishistoriaan liittyvät riskitekijät voivat myös olla yhteydessä alkoholiongelmiin, jos myöhemmässä iässä kohdataan negatiivisia, stressaavia elämäntapahtumia. Yksilöllinen vaihtelu reagoinnissa on ilman muuta suurta, mutta on todettu, että myöhäisvanhuuden alkoholinkäyttöä ennustavat kuitenkin parhaiten omat lähimenneisyyden juomatavat. tiimi 2/2011 Haasteita palvelujärjestelmälle Ikäihmisten alkoholihaittojen lisääntyminen johtaa palveluiden kasvavaan tarpeeseen ja sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmää koskeviin uudenlaisiin haasteisiin. Kyse ei ole yksinomaan päihdepalveluiden tarpeesta, vaan alkoholinkäytön ongelmat koskevat monessa suhteessa koko palvelujärjestelmää. Päihde-ehtoista asiointia kuvaavan, sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköissä toteutettavan päihdetapauslaskennan mukaan yli 50-vuotiaiden ja sitä vanhempien päihdeasiakkaiden määrä kasvoi Suomessa vuodesta 2003 vuoteen 2007. Kasvu oli sekä absoluuttista että suhteellista, ja päihtyneiden asiakkaiden kohtaaminen koski useita työntekijäryhmiä. Etenkin kotipalvelun työntekijät raportoivat väkivaltaisen tai uhkaavan käyttäytymisen lisääntymisestä. Raportoidut määrät ovat pieniä mutta hälyttäviä työntekijöiden turvallisuuden kannalta. Heitä onkin viime vuosina alettu kouluttaa päihdeasiakkaan kohtaamiseen. Tälle aiemmin tutkinnoista suurelta osin puuttuneelle osaamiselle on kova tarve. Kotihoidon tai palveluasumisen piirissä olevien iäkkäiden ihmisten alkoholinkäytöstä kertovat myös vanhuspalveluiden laatua mittaavan vertailukehittämisaineiston rekisterit. Vuonna 2008 kotihoidossa olevista miehistä 15 prosenttia ja palveluasumisen piirissä yli 11 prosenttia käytti alkoholia huolestuttavan runsaasti. Naisilla vastaavat luvut olivat kotihoidossa vajaat neljä prosenttia ja palveluasumisessa kolme prosenttia. Raportoidut määrät eivät ole juurikaan muuttuneet seurantajaksolla vuodesta 2003 alkaen. Tämä kertoo palvelujärjestelmää kuormittavasta suhteellisen pysyvästä ongelmasta. Ehkäisevää työtä etenkin nuorimmille eläkeläisryhmille Eläkeikäisten alkoholinkäytön nousevan kehityssuunnan katkaiseminen vaatii monia välittömiä ja välillisiä toimia. Alkoholihaittojen ennaltaehkäisy tarvitsee nyt enenevästi huomiota ja voimakkaita terveyden edistämisen toimenpiteitä, jotka kannattaa suunnata eritoten nuorimpiin eläkeläisryhmiin. Kulutuksen lisääntyminen asettaa haasteen myös ikäspesifin päihdetyön muotojen kehittämiselle. Joissakin kunnissa käyttöön otetut päihdeasiakkaan kotikuntoutuksen kokeilut sekä pari- tai moniammatillinen tiimityöskentely kotihoidossa ovat tervetullutta kehitystä. Myös rajun alkoholinkäytön seurauksena syntyneet varhaiset dementian muodot vaativat nykyiseen verrattuna enemmän huomiota ja tälle ryhmälle soveltuvien kuntoutuksen muotojen kehittämistä. Alkoholinkäytön tunnistaminen sen mahdollisuuden ottaminen huomioon, että iäkäskin ihminen juo edellyttää eri ammattiryhmiltä harjaantumista ja kykyä toimia erilaisissa tilanteissa. Tutkimuksen tulee tukea tätä tavoitetta. Eläkeikäisten ihmisten alkoholinkäytön laaja kartoitus ja monipuolisen tutkimustiedon tuottaminen ovat lähivuosien keskeisiä haasteita. x KIRJALLISUUS: Elina Laitalainen, Satu Helakorpi & Antti Uutela: Eläkeikäisen väestön terveyskäyttäytyminen ja terveys keväällä 2009 ja niiden muutokset 1993 2009. THL, Raportti 30/2010. Pia Mäkelä & Janne Härkönen: Miten juominen muuttuu iän myötä? Teoksessa Pia Mäkelä, Heli Mustonen & Christoffer Tigerstedt (toim.): Suomi juo. Suomalaisten alkoholinkäyttö ja sen muutokset 1968 2008. THL 2010. Tommi Sulander, Antti Karisto, Ilka Haarni & Maria Viljanen: Alkoholinkäytön ja hyvinvoinnin yhteyk siä. Alustavia tutkimustuloksia suurista ikäluokista. Gerontologia 1/2009. Anni Vilkko, Tommi Sulander, Elina Laitalainen & Harriet Finne-Soveri: Miten iäkkäät suomalaiset juovat? Teoksessa Pia Mäkelä, Heli Mustonen & Christoffer Tigerstedt (toim.): Suomi juo. Suomalaisten alkohol inkäyttö ja sen muutokset 1968 2008. THL 2010. VTT Anni Vilkko on sosiaalipolitiikan dosentti ja erikoistutkija Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa. RODEO/TUOMAS MARTTILA 11
RIITTA HAKALA, TARJA ORJASNIEMI & MATTI J. VIRTANEN riitta.hakala@pp6.inet.fi tarja.orjasniemi@ulapland.fi matti.virtanen@lshp.fi Päihdetyö kutistumassa päihdesairauksien hoidoksi Tuleeko päihdeasiakkaasta päihdepotilas, päihdeongelmasta päihdehäiriö, alkoholismista päihdetauti? Mieli 2009 -ohjelman käyntiin sysäämä kehitys herättää kysymyksiä. Mieli 2009 -ohjelman myötä mielenterveys- ja päihdetyö ymmärretään yhä laajemmin yhdeksi ja samaksi toiminnaksi ja palveluksi. Hallinnollisesti ratkaisut on ollut helppo tehdä, mutta kahden eri viitekehyksistä tulevan ja toimintatavoiltaan erilaisen palvelujärjestelmän toisiinsa yhdistäminen on jo hankalampaa. Terveydenhuollon ja psykiatrisen viitekehyksen vahvistuminen päihdetyössä on muuttanut päihdetyön kulttuuria hoitamiseksi. Tämä näkyy myös sellaisten käsitteiden kuin päihdetauti, päihdesairaus ja päihdehäiriöt yleistymisenä päihdetyön puheessa. Mielenterveystyön ja päihdetyön yhdistäminen nostaa monia kysymyksiä, joita on pohdittu yhdistämisratkaisuja tehtäessä vain vähän. Miten päihdetyön erityisosaaminen ja moniammatillinen työote säilyvät muutoksessa? Mitä medikalisoitumisen vahvistuminen merkitsee päihdeongelmien määrittämisen ja ymmärtämisen kannalta? Mitä tapahtuu sosiaalisen huuhtoutumiselle hoidollisen näkökulman alle? Ja mitä tämä kehitys merkitsee asiakkaan ja eri asiakasryhmien näkökulmasta? Ihmisiä hoidetaan yhä enemmän lääkkeillä Parikymmentä vuotta sitten melko harvoilla päihdehuollon asiakkailla oli lääkitys. Lääkeriippuvaiset muodostivat oman asiakasryhmänsä, mutta päihdeongelma oli pitkälti alkoholin ongelmakäyttöä. Päihdehuollollisen viitekehyksen mukaan lääkkeitä ei määrätty kovin helposti, vaan keskeistä oli vahvistaa asiakkaan keinoja ja voimavaroja selviytyä ilman päihteitä. Lääkkeiden käyttö nähtiin tuolloin pitkälti alkoholin korvikkeena. Tilanne on nykyisin toinen. Viime vuosina esimerkiksi päihdelaitoskuntoutukseen tulevista asiakkaista lähes kaikilla on jo lääkitys. Se voi sisältää erilaisia mielialalääkkeitä joko rauhoittavia tai masennuslääkkeitä unilääkkeitä, voimakkaita kipulääkkeitä, verenpainelääkkeitä, diabeteslääkkeitä jne. Tästä huolimatta monellakaan heistä ei ole hoitosuhdetta A-klinikkaan tai mielenterveystoimistoon lukuun ottamatta harvoja lääkärin vastaanottokertoja reseptien uusimista varten. Tapahtuneen kehityksen perusteella näyttää siltä, että päihdeongelmaa hoidetaan nykyisin yhä enemmän lääkkeillä. Kun säästöt ja leikkaukset kohdistuvat päihde- ja kuntoutuspalveluihin, ihmisiä hoidetaan yhä enemmän lääkkeillä. Tämä pahentaa jo ennestään olemassa olevaa riippuvuusongelmaa ja vähentää ihmisen kykyä uskoa omiin voimavaroihinsa. Asiakkaan elämätilanteet ja ongelmat jäävät kohtaamatta. Myös avun saamisen vaikeus on asiakkaalle kriisi jo ennestään vaikeassa elämäntilanteessa. Myös päihdepalvelujen käyttäjät sosiaalistuvat nopeasti uuteen hoitoajatteluun. Yhä useampi ongelmainen hakee lääkkeistä nopeaa helpotusta tilanteeseen. Elämästä tulee tasapainottelua kuivan ja märän humalan välillä eikä useita vuosia kestävään kuntoutukseen haluta sitoutua. Päihteen käyttöä ei välttämättä haluta edes lopettaa vaan vähentää pahaa oloa tai ilmenneitä terveyshaittoja. Päihdepsykiatrinen viitekehys vahvistuu Mielenterveys- ja päihdetyön yhdistäminen määrittää päihdeongelmat uudella tavalla. Osalla päihdeongelmaisista on päihteiden liikakäytön lisäksi mielen- 12 tiimi 2/2011
RODEO/IOFOTO tiimi 2/2011 Päihdeongelma ei ole yksiselitteisesti hoidettavissa minkään yksittäisen tieteen keinoin. terveyden häiriöitä, jotka eivät selity päihtymyksellä tai vieroitusoireilla. Vastaavasti mielenterveyspotilaista noin kolmanneksella on todettu myös päihdeongelmia. Näin ajatellen tavoite kaksoisdiagnoosipotilaiden integroidusta hoidosta on perusteltavissa. Malliin liittyy päihdetyön ja päihdeongelmaisten näkökulmasta kuitenkin monia ongelmakohtia ja uhkia. Ne ongelmakäyttäjät, jotka eivät ylitä psykiatrisen hoidon kynnystä, uhkaavat jäädä ilman apua mielenterveys- ja päihdetyön yhdentyessä. Mieli 2009 -työryhmän linjaukset perustuvat olettamuksille monisairauksien lisääntymisestä ja päihdeongelmasta psykiatrisena sairautena tai mielenterveyden häiriönä. Ajatus siitä, että sosiaalisten ja muiden tavalliseen elämänmenoon liittyvien tekijöiden vaikutukset päihdeongelman taustalla ovat vähentyneet ja psyykkisten tekijöiden vaikutukset lisääntyneet, vaatii kriittistä tarkastelua ja tutkittua tietoa perusteluksi. Päihdeongelma ei ole yksiselitteisesti minkään yksittäisen tieteen keinoin hoidettavissa eikä integroituneessa mallissa korostuneesta päihdepsykiatriasta ole yksin päihdeongelmaisten hoidon päävastuunkantajaksi. Psykiatrian fokus on psyyken häiriössä ja -sairaudessa. Päihdepsykiatria ja integroitu hoito eivät tätä näkökulmaa muuta. Moniammatillisen päihdetyön osaamisen fokus on päihdeongelmassa yhteiskunnallisena ja sosiaalisena ilmiönä. Tässä viitekehyksessä keskeistä on tukea päihdeongelmaista oman elämän hallintaan ja päihteistä vapaaseen elämään toimivana subjektina ei sairaana potilaana. Perinteinen laitospäihdekuntoutus katoaa Kun päihdepalvelujen kustannuksissa halutaan säästää, alkoholiongelmaisten on entistä vaikeampi päästä kuntouttavaan laitoshoitoon. Sinne pääsee usein vasta siinä vaiheessa, kun mikään muu ei enää auta eli kun terveydentila on heikko, asunnottomuus uhkaa tai työpaikka on menossa. Laitoshoidosta on tullut viimesijainen hoitovaihtoehto. Ehkäisevä, ihmisen toimintaa ja työkykyä ylläpitävä päihdekuntoutus intervallijaksoineen alkaa olla harvinaisuus. Tämän lisäksi laitospäihdekuntoutus on muuttumassa pelkäksi katkaisuhoidoksi ilman kuntouttavaa jatkohoitoa. Kuntien päihdetyöhön varaamat määrärahat eivät yleensä vastaa kunnassa esiintyvää tarvetta. Niinpä laitoshoitoajat ovat lyhyitä tai maksusitoumus annetaan vain katkaisuhoitoon. Hoidon tarpeen arvioinnin sijaan hoitokokouksissa mietitään jopa asiakkaan kanssa minkälaiseen hoitojaksoon kunnan maksusitoumus riittää. Käytännössä myös asiakkaat ovat omaksuneet näkemyksen siitä, että päihdehoito on kallista ja kunnan määrärahojen vähyys hyväksytään joko hoidon epäämisen tai sen lyhyyden perusteluksi. Harva päihdeongelmainen lähtee peräämään oikeuksiaan valitusteitse, joka siinä tilanteessa ei edes tuo ratkaisua valitusprosessin pituuden vuoksi. Päihdehuolto on mahdottoman tehtävän edessä: karsituilla resursseilla ja harsituilla palveluilla pitäisi saada nopeammin pysyviä tuloksia. Sosiaalityö ohenee päihdetyössä Päihdetyön kapeutuessa lääke- ja katkaisuhoidoksi päihdeongelman sosiaalinen ulottuvuus ja riippuvuuden sosiaalinen luonne jäävät marginaaliin. Tällöin myös sosiaalinen asiantuntemus jää hyödyntämättä hoito- ja kuntoutusprosessissa, jolloin psykososiaaliset muutokset asiakkaiden elämäntilanteissa hidastuvat tai jäävät osin tapahtumatta. Mieli 2009 -suunnitelmassa tavoitteena on vaikuttaa ylisukupolviseen ongelmaan. Syrjäytymisen ehkäiseminen ja syrjäytymiseen vaikuttaminen on ensisijaisesti sosiaalityölle kuuluvaa rakenteellista työtä. Terveydenhuollon välinein se muuttuu terveyden yksilökohtaiseksi edistämiseksi. 13
Sosiaalityön kohteena on perinteisesti nähty ihmisen ja yhteiskunnan välinen suhde ja siinä ilmenevät ongelmat. Kun sosiaalinen näkökulma kapenee, sosiaalisten ja yhteiskunnallisten tekijöiden merkitys päihteidenkäytölle häviää. Tämän lisäksi elämäntarinan, sosiaalisen perimän, sosiaalisen ympäristön ja verkoston, työttömyyden, köyhyyden, syrjäytymisen, uupumuksen, kriisien, yksinäisyyden ja masennuksen merkitys sekä päihdeongelman kehittymisessä ja kuntoutumisprosessissa jää vähälle huomiolle. Päihteidenkäytöstä ja kuntoutumisen onnistumisesta tulee yksilön oma valinta. Päihdeongelman psykiatrisointi ja määrittely diagnoosiperusteisesti muuttavat päihdeongelmaisten ja jopa heidän läheistensä aseman ja roolin. He muuttuvat elämästään vastuuta kantavista subjekteista hoidettaviksi objekteiksi. Samaan aikaan kun sosiaalityössä puhutaan asiakkaiden valtaistamisesta ja osallisuudesta, päihdetyössä asiakkaan asemassa ja sen määrittämisessä tapahtuu päinvastaisia muutoksia. Alkoholismista päihdetaudiksi? Kun päihdetyö siirtyy mielenterveyspalveluksi ja sosiaalityö ohenee, sosiaalityöntekijät joutuvat yhä useammin miettimään omaa rooliaan päihdetyössä. Mihin sosiaalityön ammattitaitoa ja laaja-alaista koulutusta tarvitaan ja hyödynnetäänkö sitä enää lainkaan? Päihdetyön sosiaalityö tarvitsee yhteistyötä ja yhteyden aikuissosiaalityöhön ja lastensuojeluun. Mielenterveys- ja päihdepalveluiden yhdistämisessä ei kuitenkaan ole kyse pelkästään sosiaalityön ohenemisesta päihdehuollosta vaan koko päihdehuollon ja sitä myöten kuntouttavan päihdetyön ja päihdehuollon kuntoutuslaitosten katoamisesta Suomessa. Miten moniammatillisen ja -tieteisen päihdetyön käy murroksessa? Tuleeko päihdetyöstä sosiaalisen ja kuntouttavan katoamisen jälkeen päihdehoitoa, päihdeasiakkaasta päihdepotilas, päihdeongelmasta päihdehäiriö, alkoholismista päihdetauti? Miten päihteitä ongelmallisesti käyttävän ja ongelmaansa apua hakevan käy tässä murroksessa? Mielenterveys- ja päihdetyön yhdistämisen tavoite tuottaa psyykepotilaalle asianmukaista hoitoa ja kuntoutusta, mutta myös muille päihdeasiakkaille olisi turvattava laadukas ja ammatillisesti oikein tuotettu ja kohdennettu palvelu. x YTM Riitta Hakala on sosiaalityöntekijä, jolla on pitkä kokemus päihdehuollon sosiaalityöntekijänä, päihdetyön johtajana ja kehittäjänä. YTT Tarja Orjasniemi hoitaa kansainvälisen vertailevan sosiaalityön maisteriohjelman professuuria Lapin yliopistossa ja vastaa osaltaan päihdetyön moniammatillisista erikoistumisopinnoista Pohjois-Suomessa. Matti J. Virtanen on Lapin sairaanhoitopiirin Lapin päihdeklinikan johtaja, entinen A-klinikan johtaja ja sosiaalityöntekijä. OLLI KARINIEMI x olli.kariniemi@sininauhaliitto.fi Sininauhaliiton ja Mielenterveyden keskusliiton yhteishankkeessa on kehitetty avokuntoutuskurssi päihdeja mielenterveyskuntoutujille. Päihde- ja mielenterveysongelmat kasaantuvat yhä useammin samoille ihmisille ja heidän määränsä näyttää olevan jatkuvassa nousussa. Päihde- ja mielenterveysongelmia hoidetaan yhä useammin samanaikaisesti, mikä on todettu myös tutkimuksissa hyväksi toimintatavaksi. Sininauhaliiton ja Mielenterveyden keskusliiton yhteisessä Pämihankkeessa kehitettiin avokuntoutuskurssi päihde- ja mielenterveyskuntoutujien tueksi. Ei neuvoja vaan kuuntelemista Avokuntoutuskurssi on tarkoitettu henkilöille, jotka haluavat pohtia päihde- ja mielenterveysongelmiin liittyviä asioita. Kuntoutuminen on hyvin henkilökohtainen ja yksilöllinen matka, joka ei etene tietyn kaavan mukaan. Kurssin tarkoituksena on herättää mukana olevat pohtimaan omaa kuntoutumistaan, sillä kuntoutuja on oman elämänsä paras asiantuntija. Kurssilla jokainen on vastuussa vain itsestään ja omasta kuntoutumisestaan. Ohjeiden antaminen tai toisten neuvominen ei kuulu kurssin työskentelytapoihin. Kuunteleminen ja kokemusten jakaminen on tärkeämpää, sillä toisten ajatuksia ja kokemuksia kuuntelemalla voi oppia jotain myös omasta elämästään, Pämi-hankkeen projektipäällikkö Anne Salo toteaa. Kurssia ohjaavat koulutettu ammattilainen ja vertaisohjaaja yhdessä. Ammattilainen on asiantuntija, jolla on koulutusta päihde- ja/tai mielenterveystyöstä. Hänellä voi olla esimerkiksi sosiaali- tai terveysalan koulutus. Vertaisohjaajalla tarkoitetaan henkilöä, jolla on omakohtaista kokemusta päihde- ja mielenterveysongelmista toipumisesta ja koulutus vertaisohjaajana toimimiseen. Työkirjoja kuntoutumisen tueksi Kurssi rakentuu 15 kokoontumiskerrasta, joita on viikoittain. Kerrallaan neljä tuntia kestävien tapaamisten aikana tutustutaan päihde- ja mielenterveystietoon, tehdään toiminnallisia harjoitteita ja työskennellään yksin, pareittain tai pieninä ryhminä. Kurssimateriaali koostuu ohjaajan/vertaisen kirjasta, kurssin ohjaamisen materiaalista ja kuntoutujan työkirjasta. Kuntoutujan työkirjasta löytyy runsaasti henkilökohtaisesti pohdittavia tehtäviä. Tämän lisäksi 14 tiimi 2/2011
Avokuntoutuskurssi auttaa päihdeja mielenterveyskuntoutujaa OLLI KARINIEMI Anne Salo (vas.) ja Sanna Valkonen ovat kirjoittaneet avokuntoutuskurssin materiaalit yhdessä Markku Lehdon ja Senni Rönkön kanssa. siihen on koottu asiatietoa päihteisiin ja mielenterveyteen liittyvistä ongelmista sekä psyykkisen trauman vaikutuksista ihmiseen. Työkirja on kuin henkilökohtainen "päiväkirja", johon tehdään muistiinpanoja vain itseä varten. Työkirjaan voi palata itsenäisesti kurssin jälkeen. Työkirjan tehtävänä on herättää pohtimaan, miten päihde- ja mielenterveysongelmat näkyvät kuntoutujan omassa elämässä? Mikä auttaisi kuntoutumaan ja mikä saattaa estää kuntoutumista? Mitä asioita voit tehdä itse kuntoutumisen edistämiseksi? Salo luettelee. Kuntoutujat mukana kehittämässä kurssikokonaisuutta Avokuntoutuskursseja on kokeiltu Tampereella neljä ja Lahdessa kolme kertaa. Kurssikokonaisuus on kehitetty lopulliseen muotoonsa kuntoutujilta saadun palautteen pohjalta. Ennemmin kuuntelemista ja kokemusten jakamista kuin ohjeiden antamista ja neuvomista. tiimi 2/2011 Kerran viikossa pidettävä kurssimuoto osoittautui hyväksi, sillä se antaa kuntoutujalle aikaa oman kuntoutumisprosessinsa työstämiseen. Kuntoutumiseen tarvitaan aikaa, Salo muistuttaa. Kurssimateriaalin ovat kirjoittaneet Sanna Valkonen ja Anne Salo yhdessä Tampereen osahankkeen työntekijöiden Markku Lehdon ja Senni Rönkön kanssa. Kuntoutujan työkirja on ilmestynyt alkuvuonna 2011 ja vetäjien opas valmistuu syksyllä. Avokuntoutuskurssi on hyvä työväline esimerkiksi kunnille ja järjestöille, jotka tekevät asiakastyötä. Järjestöille kurssi voi olla myös myytävää palvelua, jota ne voisivat tarjota kunnille ostopalveluna, Salo kertoo ja poimii työkirjasta yksityiskohdan, josta hän on erityisen iloinen. Työkirjasta löytyy Sannan kehittämä mielialapäiväkirja. Kuntoutuja merkitsee siihen viikon aikana sekä mielialansa että halunsa käyttää päihteitä. Sen pohjalta hän voi tunnistaa, millaisiin tunnetiloihin liittyy kiusaus käyttää päihteitä. Kuntoutujalle tämä on tärkeä tieto, Pämi-hankkeen projektipäällikkö Anne Salo muistuttaa. Kuntoutujan työkirjaa voi tilata Sininauhaliitosta ja Mielenterveyden keskusliitosta. x Olli Kariniemi työskentelee Sininauhaliiton tiedottajana. 15
Teksti & kuvat: AULI SAUKKONEN auli.saukkonen@a-klinikka.fi 16 tiimi 2/2011
Nuorten mukana Kun nuori on vaarassa jäädä kokonaan yhteiskunnan ulkopuolelle, etsivä nuorisotyö tulee avuksi. Katja Ollilainen on yksi Helsingin Diakonissalaitoksen Vamos-projektin kahdeksasta etsivän työn tekijästä. Vamos auttaa nuoria, jotka ovat hukassa elämässään. Asiat ovat solmussa ja ulkopuolisen aikuisen tuki tarpeen. Vamokseen ohjautuu sekä tyttöjä että poikia koko Helsingin alueelta. Projektin keskivertoasiakas on parikymppinen poika Itä-Helsingistä. Koulunkäynti on tyssännyt peruskouluun tai ammattikoulu on aloitettu muutaman kerran, mutta se on jäänyt kesken. Luottotiedot ovat menneet ja velkoja on jonkin verran. Rikosrekisterissä on pikkurötöksiä. Monella nuorista on lastenkotitausta. tiimi 2/2011 17
Yhä useammin Vamos-projekti tavoittaa nuoria, jotka eivät ole ehkä pariin vuoteen poistuneet kotoaan. Kotiin syrjäytyminen on uusi ilmiö. Useilla näistä nuorista taustalla on koulukiusaamista, masennusta tai arkuutta. Vanhemmat ovat huolissaan. Mutta kun nuori täyttää 18, vanhemmilta pitkälle loppuvat keinot tehdä mitään tilanteelle, Katja Ollilainen sanoo. Se mitä voi tehdä, on ottaa yhteyttä vaikkapa Vamokseen. Yhteydenotto tulee tyypillisesti sosiaaliasemalta, työvoiman palvelukeskuksesta tai työvoimatoimistosta, mutta myös isoäidit, ystävät ja sukulaiset soittelevat. Joku on kuullut projektista kaveriltaan ja haluaa itsekin mukaan. Vuoden 2011 alusta lähtien tuli voimaan nuorisolain muutos, joka velvoittaa ilmoittamaan etsivään nuorisotyöhön nuorista, jotka eivät ole päässeet opiskelemaan peruskoulun jälkeen tai jotka alle 25-vuotiaana keskeyttävät opinnot ammatillisessa koulutuksessa tai lukiossa. Vamoksessa arvioidaan, että tätä kautta toiminnan piiriin voi tulla Helsingissä satoja nuoria vuosittain. Päihdekäyttö saattaa korjaantua sivutuotteena Kun nuori on tavattu, häneen on tutustuttu ja luottamusta rakennettu, jatketaan sillä mikä on kiireellisintä. Viime vuonna projektin nuorista asunnottomia oli 127. Osa on saanut tilapäisen yösijan kaverin kämpästä, mutta tarinoita kuullaan myös öistä huoltoasemilla, lehtiroskiksissa ja rappukäytävissä. Vuokra-asunnon saaminen on hyvin vaikeaa, jos luottotiedot eivät ole kunnossa. Eikä asunnon saaminenkaan ole aina onnen satama. Kun on asuttu kaverin luona, tuki on ollut aina tarjolla. Yhtäkkiä nuoren pitäisi ottaa yksin vastuu arjesta. Se on niin pelottava asia, että siihen ei välttämättä pysty. Monilla on diagnosoimattomia sairauksia, kuten ADHD tai asperger puhumattakaan ahdistuneisuudesta ja masentuneisuudesta, johon ei ole osattu hakea apua. Vamoksen nuorista 85 prosentilla on mielenterveys- tai päihdeongelma. He itse ryhtyvät puhumaan mielenterveys- tai päihdeongelmastaan jo aika alkuvaiheessa. Jos nuori ei ole valmis tekemään mitään päihdekäytölleen, on silti paljonkin asioita mitä voidaan tehdä hänen kanssaan. Arjen asioita voidaan käydä läpi, vaikka kokonaisvaltaiseen tulevaisuuden rakentamiseen ei ole mahdollisuuksia. Jos muut asiat lähtevät edistymään ja nuori alkaa arvostaa itseään, liiallinen päihdekäyttö saattaa jäädä, vaikka siihen ei olisi puututtu mitenkään. Projektityöntekijä Katja Ollilainen luotsaa eteenpäin elämässä nuoria, jotka ovat vaarassa joutua kokonaan yhteiskunnan ulkopuolelle. Vapaaehtoisuus kaiken takana Vamos-toiminnan päämäärä on rakentaa elämää, johon nuori voisi olla tyytyväinen. Lopullisena tavoitteena siintää pääsy koulutukseen, työhön tai työharjoitteluun. Tämä on silti harvoin ensisijainen tavoite, Katja Ollilainen muistuttaa. Suurimmalla osalla nuorista asiat ovat siinä mallissa, etteivät he kykene miettimään edes huomista saati pidemmälle tulevaisuuteen. Nuoret ovat Vamoksessa tyypillisesti puolesta vuodesta vuoteen. Etsivän työn lisäksi Vamoksen katon alta löytyy toimintakeskus, jossa harjoitellaan arjen perustaitoja, starttityöpaja, kuntouttava työtoiminta ja projekti, jossa nuorille etsitään räätälöidysti työharjoittelupaikkaa tai työpaikkaa. Palvelukeskus tekee tiivistä yhteistyötä sosiaaliasemien ja Helsingin terveyskeskuksen Terve-Helsinki hankkeen kanssa. Hanke on palkannut keskukseen sairaanhoitajan ja lääkärin, joka ottaa nuoria vastaan matalan kynnyksen periaatteella kerran viikossa. Helsingin Diakoniaopisto tekee tiivistä yhteistyötä Vamoksen kanssa: nuorilla on mahdollisuus päästä suorittamaan kesken jäänyttä peruskoulua loppuun tai hakea Vamos valmentavaan koulutukseen. Nuoria ohjataan ottamaan vastuuta elämästään. Vamos-projekti on väline, joka tarjoaa tukea, jos ja kun nuori haluaa muuttaa elämänsä suuntaa. Esimerkiksi meidän viime vuoden nuorista 60 prosenttia kiinnittyi muuhunkin kuin Vamos-toimintaan. Halu lähtee nuoresta itsestään. Me työntekijät olemme vain rinnalla kulkijoita, jotka ottavat nuoren kanssa asioista selvää. 18 tiimi 2/2011
Lomakkeiden täyttäminen tuntuu olevan nuorille ahdistavaa. Se jää helposti sikseen, jos lomakkeessa on yksikin kysymys, jota ei ymmärrä. Katja Ollilainen Työssä Projektityöntekijänä etsivän nuorisotyön Vamos-projektissa. Koulutus Nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja. Kotoisin Jyväskylästä. Työssäni palkitsee Ihmisissä tapahtuvat pienetkin positiiviset muutokset. Tästä esimerkki: projektissa oli kerran asiakkaana tyttö, jolla oli aina pipo silmillä. Kului kaksi vuotta, nähtiin melkein kerran viikossa, ja yhtenä kertana hänellä ei enää ollutkaan sitä pipoa. Tajusin, että nyt on tapahtunut iso muutos. Se pipo symbolisoi niin paljon siinä tytössä. Rakkain työkalu Nauru. Toteutumaton ammattihaave Pienenä kirjoitin ystäväkirjaan, että minusta tulee joko musiikkikaupan myyjä, matkaopas tai sosiaalityöntekijä. Musiikkikaupan myyjää minusta ei ehtinyt tulla 90- luvun laman vuoksi, matkaoppaana olen ollut aikoinaan 2,5 vuotta ja sosiaalityötä koen tekeväni parhaillaan. Vapaalla Näen paljon ystäviä ja luen paljon. Olen myös viimeisen parin vuoden aikana löytänyt teatterin maailman ja olen siihen katsojan roolissa aivan hullaantunut. Sauvakävelyä ja pilatesta harrastan sen verran, että pysyn kunnossa. Motto Asiat eivät ehkä mene juuri siten kuin olin ajatellut, mutta ne menevät silti juuri niin kuin niiden pitäisi mennä. Netti mahdollistaa kasvottoman kiusaamisen Katja Ollilainen on syntynyt vuonna 1971. Hän arvelee, että nuorena oleminen on tänä päivänä hyvinkin erilaista kuin 80 90-luvulla. Nyt eletään yksilökeskeisessä kulutusyhteiskunnassa, jossa kaikkien pitää olla äärisosiaalisia ja pärjäämistä ihannoidaan. Ollilaisen mielestä suurin muutos on kuitenkin tietotekniikka. Se mahdollistaa kaiken hyvässä ja pahassa. Yksinäiset nuoret kommunikoivat ulkomaailman kanssa pääasiallisesti tietokoneella. Pelaaminen aika monelle ongelma, pelataan öisin ja nukutaan päivisin. Netti mahdollistaa myös kiusaamisen ennen näkemättömissä mittasuhteissa. Kuka tahansa voi lähettää haukkumakirjeitä tai jopa tappouhkauksia anonyymista sähköpostiosoitteesta. Kuka tahansa voi liittää kuvankäsittelyohjelmalla fiksatun kuvan loukkaavaan yhteyteen kaikkien näkyville. Kasvoton kiusaaminen on erityisen pelottavaa ja uhkaavaa. Myös mahdollisuudet velkaantumiseen ovat radikaalisti paremmat kuin ennen. On osamaksulla hoidettavia tyypillisesti puhelinoperaattorien kytkykauppoja. On pikavippejä. Kun ennen esimerkiksi sähkölaskun maksamiseen ei ollut rahaa, saattoi soittaa sähkölaitokselle ja sopia osamaksusta. Nyt lasku on monessa tapauksessa jo myyty perintäfirmaan, joille kuukausierän suuruus on pääsääntöisesti noin 70 euroa. Se on paljon esimerkiksi toimeentulotuesta. Päihdepalveluista käräjäsaliin Vamoksen työntekijät ovat nuoren tukena monessa eikä mikään inhimillinen ole vierasta. En edes keksi, missä emme voisi auttaa. On keskusteltu kotona ilmenevästä väkivallan uhasta. On lähdetty hammaslääkäriin tueksi ja oikeudenkäynteihin mukaan. Lomakkeiden täyttäminen tuntuu olevan nuorille ahdistavaa. Se jää helposti sikseen, jos lomakkeessa on yksikin kysymys, jota ei ymmärrä. Kyllähän monet viralliset lomakkeet myös ovat hankalia, Katja Ollilainen sanoo. Hän sanoo, että Vamoksen nuorissa on jotain hyvin spesiaalia, jota on vaikea määritellä tarkemmin. Olen miettinyt pitkään, että mitä se on, mutten silti osaa muuttaa sitä sanoiksi. Heillä on halua parempaan elämään. Monet heistä ovat valmiita muutokseen, mutta keinot, välineet ja suunta puuttuvat. On etuoikeus saada kulkea hetken matkaa heidän rinnallaan ja tukea heitä saavuttamaan päämääränsä. x tiimi 2/2011 19
Ulkopuoliset jonnekin kadonneita Taantuman aikana erityisesti nuorten työttömyys on suoritettua myöhemmin. Kun nuorisotyöstä dennäköistä, että tutkinto tulisi Lääke etsivästä noussut korkeaksi. Vähemmälle 16-vuotiaista ulkopuolisista noin Miten tavoittaa ulkopuoliset nuoret huomiolle on jäänyt se, että osa nuorista jää kaikkien yhteiskunnallisten instituutioiden ja palvelujen ulkopuolelle. Hei eivät ole töissä tai työttömiä mutta eivät myöskään koulutuksessa, eläkkeellä tai varusmiehinä. He kato avat jonnekin ulkopuolelle, josta heitä ei tavoita. Näin aloittaa Tilastokeskuksen kehittämispäällikkö Pekka Myrskylä tutkimusraporttinsa nuorista, joita raportissa kutsutaan nimellä ulkopuoliset. Heitä oli vuonna 2008 Suomen 15 29- vuotiaiden nuorten joukossa noin 48 000. Heistä noin 8 000 oli äitiyslomalla tai hoitovapaalla, joten noin 40 000 nuorta oli työmarkkinoiden ja koulutuksen ulkopuolella pelkän peruskoulun käyneinä. Ulkopuolisia on 9,8 prosenttia ikäluokan miehistä ja 7,2 prosenttia lapsettomista naisista. Myrskylän tutkimus perustuu Tilastokeskuksen työssäkäyntitilastoon, jossa yhdistyy erilaisia rekisterejä, kuten väestötietojärjestelmä ja verotus- ja opiskelijarekisterit. Koulutuksen puute johtaa sivuun Mikä vie nuoren ulkopuoliseksi? Tutkimus osoittaa, että koulutuksen puute syrjäyttää helposti. Peruskoulun jälkeinen koulutus vähentää selvästi ulkopuoliseksi tai työttömäksi joutumisen riskejä. Pelkän perusasteen koulutuksen 55 prosenttia suoritti tutkinnon viiden seurantavuoden aikana, 25- vuotiaista sen teki enää korkeintaan 15 prosenttia. Myös muita kuin kotimaisia kieliä äidinkielenään puhuvien tilanne näytti huonolta. Heitä oli nuorista 5,2 prosenttia mutta heidän osuutensa työttömistä ja ulkopuolisista oli 23 prosenttia. Kiinnittymisen heikkoudesta suomalaiseen yhteiskuntaan kertoo, että vieraskielisistä nuorista joka viides oli muuttanut pois Suomesta viiden seurantavuoden aikana. Perhetaustalla on merkitystä. Ulkopuolisten tai työttömäksi jääneiden nuorten vanhemmilla koulutustaso oli paljon keskimääräistä heikompi. Myös huostaanotolla näytti olevan vahva yhteys ulkopuolisuuteen: huostaanotetuilla ulkopuoliseksi jääminen oli 4 5 kertaa todennäköisempää kuin mitä se oli koko ikäryhmässä. Tarja Heinon ja Marianne Johnsonin tutkimuksesta selvisi, että huostassa olleiden koulutustaso jää keskimääräistä paljon heikommaksi. Miehistä enemmistöllä ja naisista lähes puolella koulutus jäi pelkkään peruskouluun. Kehittämispäällikkö Pekka Myrskylän tutkimuksessa vuoden 2003 ulkopuolisia ja työttömiä nuoria seurattiin vuoteen 2008. Mitä heille oli tapahtunut? Heistä enää vähemmistö mutta silti suuri osa, 36 prosenttia, oli edelleen ulkopuolisia tai työttömänä ja saada selville heidän tuen tarpeensa? Julkinen valta luottaa etsivään nuorisotyöhön. Viime vuonna etsivä nuorisotyö sai 6,8 miljoonaa euroa opetus- ja kulttuuriministeriön valtionavustuksina. Tänä vuonna jaossa on 8 miljoonaa euroa. Avustuksin on tuettu noin 200 etsivän nuorisotyön tekijän palkkaamista kuntiin: valtio subventoi työntekijän palkkakuluja noin 30 000 eurolla. Viime vuonna etsivä nuorisotyö oli kontaktissa noin 11 000 nuoreen. Enemmistö etsivän työn kohtaamista nuorista oli 16 20- vuotiaita poikia, joilla ei ollut peruskoulun jälkeistä tutkintoa. Parhaiten etsivää nuorisotyötä osaavat hyödyntää toisen asteen oppilaitokset tilanteissa, jossa oppilas on keskeyttämässä koulun. Etsivä nuorisotyö on lääke tilanteessa, jossa nuorella ei ole oikein näköalaa omaan tulevaisuuteensa eikä oma aloitteellisuus riitä viemään asioita eteenpäin. Yksi tyypillinen tilanne, jossa nuori putoaa ulkopuoliseksi, on kun hän keskeyttää esimerkiksi ammattikoulun ilman että käy allekirjoittamassa keskeyttämisilmoituksen. Silloin nuorelle ei voi myöntää esimerkiksi työmarkkinatukea, sillä hän on virallisesti opiskelija. x Pekka Myrskylä: Nuoret työmarkkinoiden ja opiskelun ulkopuolella. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja, Työ ja yrittäjyys -sarja varassa olleen riski jäädä viiden vuoden kuluttua. Nuoris- 12/2011. ulkopuoliseksi oli kolminkertainen ta 19 prosenttia oli suorittanut Tarja Heino & Marianne Johnson: verrattuna ammatillisen keskiasteen koulutuksen saaneisiin. 30 prosenttia oli töissä. Loput 15 tutkinnon tai opiskeli edelleen ja Huostassa olleet lapset nuorina aikuisina. Teoksessa Ulla Hämäläinen & Olli Kangas (toim.): Jos peruskoulun jälkeen jatko-opintoihin ei pääse tai lähde mesta, hoitovapaalla, armeijassa prosenttia olivat muuttaneet Suo- Perhepiirissä. Kelan tutkimu sosasto 2010. ennen 18:tta ikävuotta, on epäto- tai eläkkeellä. 20 tiimi 2/2011